28. Luku

Ovi narahti auetessaan. Michael heräsi välittömästi, hänen sydämensä löi kiivaasti kylkiluita vasten ja hän kohotti katseensa kohti ovea. Hänellä kesti hetken ennen kuin edes tajusi missä oikein oli. Hän ei nähnyt kuitenkaan ketään huoneessaan tai ovella. Miksi ovi oli sitten auki? Hän mietti ja nousi nopeasti istumaan. Hän laski katsettaan hämmästyneenä näkemästään.

"Cleo? Sinäkö se olet? " Kissa silmäili häntä epäluuloisen näköisenä, kuin miettien juoksisiko se pakoon vai tulisiko hänen luokseen. Kissan määrätiedolla ja rohkeudella se kuitenkin jatkoi aikomaansa suuntaan ja hyppäsi kepeästi sängyn jalkopäähän. Michael hymyili valkoharmaalle, pörröiselle kissalle ja toi kätensä hitaasti kohti sen nenää. "Cleo, vanhatyttö, vieläkö muistat minut?" Eläin nuuhki hänen kättään hetken, nosti pyöreät kellertävät silmänsä häneen ja nuolaisi sitten karhealla kielellään hänen kämmentään. Michael hymyili vanhalle lemmikilleen lempeästi ja siirtyi sitä lähemmäksi. Hän rapsutti kissaa korvan takaa, sitten leuan alta. Kissa taivutti päätään antaakseen paremman pääsyn rapsuttamiselle ja alkoi kehräämään hiljaa. Michael katseli kissaa yhä hymyillen, sen läsnäolo tuntui kummallisen rauhoittavalta. Vasta silloin hän tajusi kuinka paljon olikaan kaivannut tuota eläintä ja kuinka hyvillään hän oli siitä, että se oli yhä elossa. Kissa oli hyvin vanha, jo 14-vuotias, mutta se näytti voivan erinomaisesti, sen turkki kiilsi ja se näytti yhä virkeältä. Isabella oli antanut kissan hänelle, kun hän oli ollut 10-vuotias. Hänestä se oli ollut kaunis ja ylväs eläin, mikään muu nimi kuin "Cleopatra" ei olisi sopinut sille.

Michael nousi lopulta ylös ja tuli vanhalle vaatekaapilleen. Hänestä oli yhä niin outoa olla vanhassa huoneessaan. Hän antoi kätensä viipyä kauan vaatekaappinsa kahvalla, hän halusi muistaa sen tunnun, ymmärtää ja muistaa; hän oli kotona. Hän katsoi vanhoja vaatteitaan, jotka oli jättänyt taakse. Hän otti tumman harmaat farkut esille, mustan hihattoman t-paidan ja harmaan college-hupparin. Hänen äitinsä oli ollut oikeassa, ne mahtuivat hänen ylleen täydellisesti.

"Saitko nukuttua hyvin?" Evelyn kysyi pojaltaan, kun tämä oli tullut alakertaan.

"No miten sen nyt ottaa, heräsin kun Cleo tuli sisään. Se osaa siis yhä avata ovia?" Michael kysyi hymyillen ja istui pöydän ääreen.

"Osaa kyllä. Se on tainnut omia huoneesi, nukkuu aina siellä. Voit laittaa ovesi lukkoon ensi yönä niin saat nukuttua rauhassa."

 "Äh, ei pelästyin vain hieman. Antaa Cleon nukkua siellä, jos haluaa. Ei ole reilua varastaa vanhukselta nukkumapaikkaa." Michael virnisti.

"Keitänkö sinulle teetä?" Evelyn kysyi ja oli jo ottamassa teepannua esille.

 "Jos vain viitsit, kiitos…Onko isä töissä?"

 "On ja hän oli oikein onnellinen, kun kerroin, että tulit kotiin… Ajattelin tehdä spagettia illaksi, etkö pidäkin siitä?" Evelyn kysyi ja asetti teekupin hänen eteensä. Michael hymyili äidilleen.

 "Pidän."

Evelyn kaatoi hänelle teen ja toi pari voileipää hänen eteensä.

"Minun ei ole nälkä." Michael yritti. Evelyn katsoi poikaansa tiukasti.

 "Sinun täytyy syödä, olet laihtunut, et poistu pöydästä ennen kuin olet syönyt." Äiti sanoi tiukasti saaden pojan nauramaan.

"Tuota, äiti…Olen 23-vuotias. Enköhän osaa itse päättää tekemisistäni, siitä syönkö vai enkö." Evelyn kääntyi ja katsoi poikaa.

"Tiedän, että olet aikuinen, mutta…Michael kiltti, söit nyt, sinun täytyy syödä…Minun mielikseni edes?" Äiti aneli, eikä poika voinut vastustaa äitinsä katsetta. Hän otti toisen leivän käteensä ja näykki sitä varoen. Evelyn hymyili tyytyväisenä ja istui vastapäätä poikaansa.

"Sam soitti muutama tunti siten." Evelyn sanoi lopulta ja katsoi poikaansa tutkiskellen tämän ilmettä tarkkaavaisena. Michael laski leivän kädestään ja tuijotti teekuppiaan. Miten jo pelkkä nimen mainitseminen sai hänen sydämensä tuntemaan niin suurta ikävää ja kipua? "Sanoin hänelle, että nukut ja pyysin soittamaan myöhemmin." Evelyn jatkoi, kun Michael ei ollut sanonut sanaakaan. "Kultaseni, mitä tapahtui? Miksi te erositte? En oikein ymmärrä…Ei kai Sam…" Evelyn aloitti epävarmasti.

 "Ei kai Sam mitä?" Michael kysyi. Evelyn epäröi.

"Ei kai Samuel satuttanut sinua mitenkään?" Hän kysyi lopulta. Sydämessään hän tiesi, että Sam ei ikinä olisi vahingoittanut hänen poikaansa, mutta silti. Pojalle oli tapahtunut niin paljon sellaista mitä hän ei ikinä ollut edes osannut kuvitella, että tästä edes hän epäilisi ja pelkäisi aina.

"Ei." Michael vastasi nopeasti. "Sam ei tehnyt mitään sellaista, minä vain…Se on parempi näin, olla erossa. Jos hän soittaa, niin sano etten ole kotona." Michael vastasi ja joi teetään katsomatta äitiinsä.

 "Olisit kuullut hänen äänensä…Minusta sinun pitäisi puhua hänelle. Puhu asiat selviksi hänen kanssaan, ei ole reilua Samia kohtaan, jos et edes vastaa hänen puheluihinsa." Evelyn sanoi tiukasti.

Samassa puhelin alkoi soimaan. Evelyn nousi ylös vastaamaan.

"Evelyn Wills puhelimessa…Pieni hetki." Hän nosti puhelimen korvaltaan. "Tämä on sinulle, se on Katherine." Michael katsoi äitiään hetken hieman hämmentyneenä.

"Katherine?…Ai, tarkoitat Kittyä." Michael nousi ylös ja otti puhelimen äidiltään. "Hei Kitty"

"Hei. Mikä ihme tämä juttu sinun ja Samin välillä on? Et kai sinä tosissani jättänyt häntä?" Kitty kysyi huolestuneena.

 "Um…no, minusta näin on parempi." Michael sanoi epäröiden.

 "Parempi? Miten ihmeessä se voi olla parempi? Te rakastatte toisianne, Sam on ihan romuna täällä. Hän on yrittänyt soittaa sinulle ties kuinka monta kertaa, muttet vastaa. Miksi?" Kittyn ääni alkoi tiukentua.

 "Olin nukkumassa, kännykkäni on ollut äänettömällä…" Michael koitti selittää.

"No sitten soitat hänelle takaisin, pian."

"Ei siitä olisi mitään hyötyä…Me…on parempi olla erossa, sano Samille se. Nyt minun pitää mennä. Hei!" Michael sanoi nopeasti ja sulki luurin, hän ei saisi antaa periksi, ei nyt.

**********

Kitty huokaisi syvään ja laski kännykkänsä alas. Hän tuli olohuoneeseen, jossa Sam istui television edessä, synkkä ilme kasvoillaan.

 "Sinä soitit hänelle?" Sam kysyi, katsomatta ystäväänsä. Kitty tuli istumaan hänen viereensä.

 "Niin soitin." Kitty myönsi. Sam oli päättänyt olla kysymättä enempää, mutta huomasi pian ettei pystynyt siihen. Uteliaisuus ja kaipuu olivat liian suuria voitettavia.

 "Mitä hän sanoi?" Sam kysyi viimein.

 "Äh, ei paljon mitään. Hän oli kai herännyt vain vähään aikaa sitten." Kitty sanoi ja kurtisti kulmiaan miettien puhelua ja sitä mistä oli puhunut Michaelin kanssa Samin syntymäpäivillä.

"Mitä hän sanoi Kitty?" Sam kysyi uudestaan. Kitty kääntyi katsomaan häneen.

"Hän sanoi…että teidän on parempi olla erossa…" Hän vastasi hiljaa.

"Niinpä tietysti…no kai se oli siinä sitten.” Sam huokaisi synkkänä ja kietoi kätensä ympärilleen.

"En usko että hän todella tarkoittaa sitä Sam. Yritä vielä, anna hänelle hieman aikaa ja yritä uudestaan puhua hänelle."

"Äh, mitä siitä on enää hyötyä? Jos hän ei halua minua, niin hän ei halua. En aio tehdä itsestäni idioottia ja kerjätä hänen rakkauttaan." Sam tuhahti ja puri alahuultaan. Kitty pudisteli päätään

. "Äh, miksi te miehet, ette koskaan tajua mitään?…Tämä on niin selvä juttu; Michael rakastaa sinua ja on saanut päähänsä, että tekee sinut vain onnettomaksi. Hän puhui minulle tästä aiemmin. Luulin, että sain hänet tulemaan järkiinsä, mutta ilmeisesti jotain on tapahtunut, jolta hän yrittää nyt suojella sinua. " Sam mulkoili ystäväänsä epäluuloisena, olihan hänen puheissaan kuitenkin järkeä.

"Hyvä on, yritän vielä puhua hänelle."

**********

Michael istui huoneensa lattialla ja kävi läpi vanhoja tavaroitaan. Vanhoja kouluvihkoja, piirustuksia ja kirjeitä. Hänen käsiinsä osui vanha kirje Tonyltä, joka oli päivätty: 20.7.1990

Hei Mikey!

Mitä kuuluu? Minulle kuuluu hyvää. Ollaan täällä Edinburghissa taas. Hirvittävän tylsää, olisi kivempaa, jos sinäkin olisit mukana. Mummi on ihan pimeä. Ei edes muista milloin on juonut teensä. Höpöttää siitä jatkuvasti. "Joko tee on valmis? Pitäisikö meidän keittää teet?" Satutin eilen jalkani ja mummin vastaus oli siihen, että minun pitäisi juoda teetä enemmän! Hullu akka.

Oliko Pariisissa hauskaa? Oliko paljon baskeri päitä, patonki kourassa? No pitää mennä, enon säkkipilli esitys alkaa. Luoja meitä auttakoon! Minun piti pukeutua kilttiin, sinä varmaan nauraisit, jos näkisit minut nyt.

Nähdään! Kirjoita!

ps: Olet kiva!

Terveisin: Tony.

Michael hymyili ja asetti kirjeen takaisin kirjoituspöytänsä laatikkoon. Hän mietti, pitäisikö hänen viimein soittaa vanhalle ystävälleen, mutta häntä jännitti se niin kovasti. Hän löysi vanhan vihon, johon hän ja Tony olivat kirjoittaneet jotakin kummalistaa sotatarinaa, jossa natseja tapettiin aika tiuhaan tahtiin. Hän luki hetken kahden 9-vuotiaan pojan kömpelöä kirjoittamista ja nauroi sen sisällölle.

Hän löysi pienen, mustankirjan, joka oli toiminut hänen päiväkirjanaan. Hän kahlasi sitä läpi ja pysähtyi lopulta lukemaan yhtä merkintää tarkemmin.

10.7.1997

En kestä tätä, ajattelen vain koko ajan Tonya. Asiaa ei helpota, että olemme nyt täällä Irlannissa ja jaamme saman huoneen. Olen kokoajan yöllä liiankin tietoinen hänen läsnäolostaan, enkä meinaa saada unta sen vuoksi. Mieleni tekisi mennä hänen luokseen ja käpertyä hänen viereensä nukkumaan. Olen sairas. Tony on minun paras ystäväni!

Eilen yöllä minun oli pakko päästä hetkeksi pois, olla yksin ja saada ajateltua rauhassa. Lähdin ratsastamaan, enkä jaksanut välittää vaikka Rachel huutaisikin minulle siitä. Mikään ei ole yhtä ihanaa, kuin ratsastaa yksin kesäyössä. Oloni parani heti.

Olin oikeassa ajatellessani, että saisin saarnan Rachelilta. Tallinhoitaja Gerald oli kielinyt minusta. Se nainen ajaa minut hulluuteen, en voi uskoa, että me oikeasti olemme sukua. Hän haukkui Isabellaa sanoessaan, että olen liian villi ja itsepäinen. Se on kuulemma kaikki Isabellan syytä, espanjalaisenveren tai jotain yhtä idioottimaista. Tonysta tämä oli hauskaa kuultavaa.

Aiemmin tänään kävimme Tonyn kanssa ratsastamassa kahdestaan ja pysähdyimme metsänlaitaan. Onnistui jotenkin satuttamaan jalkani, kun nousin pois hevosen selästä. Hitto, en tiedä miksi muutun niin kömpelöksi aina Tonyn lähellä. Tony oli kuitenkin hirvittävän huolissaan. Hän vaati saada nähdä nilkkani ja hän tutki sen tarkasti. Hänen kosketuksensa tuntui uskomattomalta, se oli niin hellä ja se tapa jolla hän katsoi minua. Se oli outoa, todella outoa. Tuskin uskalsin hengittää. En ymmärrä miksi hän katsoo minua niin, haluan että hän lopettaa sen ja osa minusta haluaa, että hän katsoisi minua aina niin. Aivan kuin hän tuntisi samoin kuin minä? Mutta olen varmasti väärässä, en voisi ikinä olla niin onnekas.

Tony on niin söpö. Hänellä on vihreimmät silmät mitä olen ikinä nähnyt, pisamainen naama, vaaleanruskeat hiukset. Jenny sanoi joskus, että Tony on hänen mielestään hassun näköinen, mutta minusta on täydellinen, kaunis. Kaikki ne pienet hassut piirteet hänessä, vain lisäävät hänen kauneuttaan. En vaihtaisi mitään, en edes yhdenkään pisaman paikkaa hänen kasvoiltaan. - Olen toivoton tapaus. Aargh, haluan eroon näistä ajatuksista!

Ovikello soi. Evelyn pyyhki märät kätensä tiskauksen jäljiltä essuunsa ja meni avaamaan.

"Tony!" Nainen hymyili katsoessaan nuortamiestä, joka oli miltei kuin oma poika hänelle. "Tule toki sisään." Tony hymyili jännittyneenä ja vilkuili yläkertaan, josta kuului musiikkia.

"Onko hän kotona?" Hän kysyi riisuessaan takkiaan.

"On, Michael on huoneessaan." Evelyn vastasi hymyillen. "Michael!" Hän huusi, mutta musiikki oli liian kovalla, että hänen poikansa kuulisi. "Menen sanomaan hänelle, että olet täällä." Evelyn sanoi ja oli jo marssimassa yläkertaan, kunnes Tony pysäytti hänet.

"Odota, minä menen. Haluan yllättää hänet." Tony sanoi ja hymyili naiselle. Evelyn nyökkäsi.

"Älä kuitenkaan säikäytä häntä…tarkoitan hiivi hänen taakseen tai mitään sellaista…" Hän lisäsi nopeasti, huolestuneena.

"En, en tietenkään."

Tony käveli portaita ylös hitaasti, sydän lyöden kiivaasti jännityksestä ja odotuksesta. Hän ei voinut olla hymyilemättä tietäessään että aivan pian hän näkisi parhaan ystävänsä, jota oli kipeästi kaivannut. Hän pysähtyi oven eteen, miettien koputtaisiko vai astuisiko vain sisään. Hän koputti.

"Ovi on auki." Ääni vastasi ja Tony tarttui oven kahvaan ja käänsi sitä alaspäin. Hän katsoi ystäväänsä, joka istui lattialla, paperikasan ääressä, selkäovelle päin ja hän hymyili yhä enemmän. Se oli hän, se oli todella hän. Hetken Tony ei pystynyt muuhun kuin seisomaan paikoillaan ja katsomaan häntä.

"Minun ei ole nälkä vielä." Michael sanoi lopulta, tutkiskellen yhä jotakin mustaa kirjaa.

"Eikö? En tosin tullut kysymään sitä." Tony vastasi ja katsoi haltioissaan, kun hänen ystävänsä viimein käänsi katseensa häneen.

 "Tony?" Michael lausahti suu hämmästyksestä auki. Tonyn hymy vain kasvoi.

"Kyllä, se olen minä." Hän virnisti, yrittäen hillitä halun heittäytyä ystävänsä päälle antamaan ison halauksen. Michael nousi haparoiden seisomaan, hän katsoi Tonya päästä varpaisiin, tietämättä mitä tehdä tai ajatella. Hänen mielensä toisti hänen ystävänsä nimeä uudestaan ja uudestaan.

Tony ei kestänyt sitä enää, hän sulki välimatkan heidän välillään ja nappasi ystävänsä tiukkaan halaukseen.

 "On ollut ikävä sinua." Tony kuiskasi hänen korvaansa. Michael kietoi kätensä ystävänsä ympärille, hän muisti tämän tuoksun, se oli turvallinen tuoksu. Hän oli turvassa tämän ihmisen lähellä.

 "Minullakin on ollut ikävä sinua." Michael sanoi ja hymyili.

He istuivat alas lattialle ja Tony katsoi kiinnostuneena paperiröykkiötä heidän edessään.

 "Mitä sinä oikein teet?" Hän kysyi sitten.

"Käyn läpi tavaroitani, äiti ole raaskinut heittää mitään pois. Löysin jopa 6-vuotta vanhoja toffeekarkkeja laatikostani." Michael sanoi irvistäen.

"Ällöä." Tony myönsi ja otti yhden ystävänsä vihoista käsiinsä. Michael rypisti joitain papereita ja heitti ne roskikseen. "Mitä nuo olivat?"

 "Vanhoja lukujärjestyksiä." Michael vastasi ja käänsi katseensa Tonyyn, hän hymyili. Oli outoa nähdä toinen siinä hänen vieressään. Hän ei oikein tiennyt mistä keskustelisi tämän kanssa. Hän kääntyi takaisin papereiden pariin. "Löysin muuten tämän, muistatko vielä?" Hän ojensi sotatarinan Tonylle.

 "Natsien tuho?" Tony luki huvittuneena. "Voi luoja, olin jo unohtanut." Hän nauroi.

Tony katsoi Michaelin sivuprofiilia lumoutuneena. Michael oli jopa kauniimpi, kuin hän oli muistanut. Hän katsoi niskankaarta, kolmea pientä ihonpintaista luomea, jotka muodostivat kolmion aivan hänen niskansa juureen. Hän muisti ne selvästi, hän muisti kaikki kerrat, jolloin oli istunut ystävänsä takana tunneilla ja tuijottanut hänen kaunista niskaansa. Hän halusi koskettaa toista niin paljon, että se oli ajaa hänet hulluuteen. Hän halusi kaataa ystävänsä lattialle makuulle, kiivetä hänen päällensä ja suudella hänen ihania, täyteläisiä huulia, jotka sillä hetkellä olivat mutristuneet keskittyneeseen ilmeeseen. Hän muisti yhä miltä oli tuntunut suudella Michaelia, se oli tapahtunut vain kerran ja hän muisti sen kuin se olisi tapahtunut eilen. Se oli riivannut häntä; paras suudelma, hänen ystävänsä, ne huulet. Hän oli itse pilannut kaiken, hän oli pelännyt liikaa ja menettänyt siksi ystävänsä ja nyt oli jo ehkä liian myöhäistä korjata mennyt virhe.

Tony ei ehtinyt edes ajatella kunnolla, kun hänen kätensä jo kurottautui eteenpäin ja sipaisi Michaelin niskan pehmeää ihoa. Hän hymyili tuntiessaan sen, hän tunsi väristyksiä. Iho oli lämmin ja todellinen. Hän kaipasi sitä. Michael katsoi häneen hymyillen hämmästyneenä ja nosti kätensä koskettamaan paikkaa, jota hänen kätensä oli juuri koskenut.

 "Mitä nyt? Onko kaulallani jotain?" Viaton ääni kysyi. Tony hymyili hieman nolostuneena.

"um… Joo, roska vain, otin sen pois." Hän sanoi hiljaa ja katsoi ystävänsä ruskeisiin silmiin. Hän nielaisi. Miten ihmeessä nuo silmät olivatkaan niin vangitsevat? Michael hymyili hänelle ennen kuin käänsi katseensa takaisin papereihin. Jotain oli muuttunut, Tony huomasi. Jokin silmissä, jokin hänen ystävässään. Poika jonka hän oli tuntenut, olisi kiusoitellut häntä äskeisestä. Olisi nauranut hänelle ja huomannut läpi hänen sanojensa, huomannut hänen nolostumisensa. Silmät, vaikka yhä niin kauniit kantoivat sisällään tunnetta, joka ei ennen ollut niissä. Surua? Kipua? Tony mietti. Silmät, kätkivät kipeän salaisuuden, josta hän ei tiennyt. Hän halusi tietää. Hän halusi, että toinen virnistäisi hänelle itsevarmana ja kiusoittelisi häntä. Uhmaisi häntä koskemaan itseään, uhmaisi suudelmaan. Tony sulki silmänsä, muisteli tilannetta 6-vuotta sitten, yhä katuen ettei ollut tehnyt sitä toisin.

"Kuulin, tai siis…äitisi kertoi, että sinua ammuttiin ja, että olit sairaalassa vähän aikaa." Tony sanoi lopulta. Michael pysähtyi ja tuijotti hetken tyhjyyttä.

"Niin…" Hän myönsi hiljaisella äänellä.

"Kuka sinua ampui? Mitä tapahtui?"

"Um…no... yksi mies…" Michael vastasi.

"Kuka mies? Tunsitko hänet?" Michael nyökkäsi.

"Se mies, jonka mukaan lähdin silloin…En haluaisi nyt puhua tästä. Ok?" Michel sanoi nopeasti. Tony olisi halunnut kysyä enemmän, siitä mitä oli tapahtunut, mutta myöntyi ystävänsä tahtoon.

"Hyvä on, ymmärrän kyllä. Jos haluat puhua, joskus myöhemmin niin…" Tony sanoi varovasti. Michael katsoi häneen, hymyili.

 "Joskus myöhemmin." Hän lupasi hiljaa.

"Tuleeko se sinun poikaystäväsi tänne?…Evelyn kertoi, että seurustelet."

"Ei…Me erosimme…Um...Mitä sinulle kuuluu Tony? Mitä olet puuhaillut?" Michael halusi vaihtaa puheenaihetta, puhuminen Samista sattui liikaa.

"No lukion jälkeen olin merillä parivuotta ja sitten töissä satamassa ja nyt opiskelen kaupallista-alaa. Tosiasiassa minulla ei ole mitään hajua siitä mitä haluan tehdä elämälleni." Tony sanoi.

"Sittenhän meitä on kaksi." Michael hymyili. "Minkälaista oli olla merimiehenä? Miten sinä sellaiseen päädyit?"

"Se oli ihan mukavaa. Sai nähdä paljon maailmaa ja kai minä aina salaa toivoin löytäväni sinut jostakin. Monta kertaa jo kuvittelin nähneeni sinut, mutta sitten kasvot olivatkin täysin vieraat." Michael katsoi Tonyyn hieman hämmästyneenä. "Michael, oli idiootti silloin, kun kerroit minulle, annatko anteeksi?" Tony kysyi ja puri alahuultaan

. "Totta kai…olin itsekin aika typerä…ja olit oikeassa, olin lapsellinen, mutta unohdetaan nyt mennyt." Tony hymyili hänelle takaisin.

Huoneen oveen koputettiin.

"Ruoka olisi nyt valmista, isäsikin tuli jo kotiin. jäätkö sinä syömään Tony?" Evelyn kysyi. Tony ja Michael nousivat ylös lattialta.

 "Kiitos kutsusta, mutta minun täytyy mennä. Lupasin käydä vanhempieni luona tänään." Tony sanoi ja kääntyi sitten katsomaan Michaelia. "Jutellaan myöhemmin, soitan sinulle." Michael nyökkäsi ja hymyili ystävälleen. "Nähdään Eve, nähdään Michael" Tony sanoi hymyillen kävellessään ulos huoneesta. Evelyn tuli lähemmäksi poikaansa.

"Mukava nähdä sinun hymyilevän." Hän sanoi ja kosketti Michaelin poskea.

He istuivat ruokapöydän ääressä, hänen isänsä kasvoilla oli leveä hymy, kun hän katseli koossa olevaa perhettään. Hänen maailmansa oli taas kohdillaan.

 "Isovanhempasi tulevat muuten tänne jouluksi." Evelyn sanoi lopetelleessaan syömistä. Michael tiputti haarukkansa kuullessaan tämän.

"Mitä?? Voi ei…" Hän huokaisi. "Tietävätkö he, että olen kotona?" Hän kysyi.

"Tietävät ja he haluavat nähdä sinut pitkästä aikaa." Hänen isänsä kommentoi.

"Saan varmaan kuulla taas kuinka syntinen olen ja että kaikki homot ovat pahoja ihmisiä ja...äs…En nyt todellakaan kaipaisi sitä."

 "Rauhoitu kultaseni, käskin heitä käyttäytymään hyvin ja me lupaamme heittää heidät ulos talosta, jos he eivät tee niin." Evelyn sanoi ja katsoi miestään vakavasti. "Eikö niin Henry?" Mies vääntelehti tuolillaan epämukavuudesta.

"Kyllä he käyttäytyvät. He ovat vanhoja ihmisiä, ei kannata välittää vaikka he vähän jotain sanoisivatkin. Älä vain kuuntele heitä" Isä neuvoi poikaansa ja yritti hymyillä rauhoittavasti.

"Jos yhtään lohduttaa, niin serkkusi Tara tulee myös miehensä ja heidän pienen tyttärensä kanssa." Evelyn sanoi sitten. Michael nosti katseensa ja hymyili heikosti.

 "Taralla on tytär? Minkä ikäinen?"

 "1,5-vuotias." Hänen äitinsä vastasi.

 "Niin paljon on muuttunut." Michael totesi, tuijotti lautastaan ja siirteli ruuanjämiä haarukallaan.

Myöhään illalla hän makasi sängyllään saamatta unta. Hän ajatteli Samia, eikä saanut häntä pois ajatuksistaan. Oli kuin Sam olisi kuullut hänen ajatuksensa, koska juuri silloin hänen kännykkänsä alkoi soimaan. Hän halusi kipeästi kuulla hänen äänensä, tietää, että Sam olisi kunnossa.

"Hei." Hän lopulta vastasi.

”Hei." Samin ääni oli väsynyt, mutta helpottunut. "Luulin, ettet enää vastaisi minulle." Sam sanoi oltuaan hetken hiljaa. Michael ei tiennyt mitä sanoa, hän huokaisi ja puri alahuultaan. "Oletko siellä?" Sam kysyi.

 "Olen…minä vain…Sinun ei pitäisi enää soittaa minulle." Michael sanoi lopulta ja häneen koski sanoa niin.

"Miksi? Kertoisit nyt mikä sinun on, mitä on tapahtunut?"

"Ei mitään, en vain enää halua olla kanssasi. Näin on parempi Sam, huomaat sen vielä itsekin."

"Mutta näin ei ole parempi! Olen onneton täällä ilman sinua…Rakastan sinua. En tiedä mitä tehdä, että saisin sinut uskomaan sen. Kerro mitä voin tehdä?" Sam pyysi. Michael tunsi kyyneleet silmissään.

"Älä enää soita minulle. Hyvästi Sam." Michael sanoi ja lopetti puhelun. Hän itki hiljaa tyynyään vasten ja uskotteli itselleen, että oli tehnyt oikein.

Kello oli jo puoli kolme yöllä, kun hän seuraavan kerran katsoi kelloaan. Hän oli pyörinyt sängyssä, nukkunut vain hyvin lyhyitä pätkiä ja nousi nyt turhautuneena ylös. Hän puki aamutakin ylleen, laittoi tohvelit jalkaansa ja hiipi alakertaan. Hän oli yllättynyt löytäessään äitinsä istumasta keittiön pöydän ääressä täyttämässä ristikkoa.

"Mitä sinä teet valveilla?" Hän kysyi ja istui vastapäiselle tuolille.

"Välillä on vaikea saada unta, painajaisia. Näin unta, että joku murtautui tänne ja…" Evelyn aloitti, mutta päätti olla jatkamatta. Totuus oli, että hän oli nähnyt unta, jossa taloon murtautujat olivat hyökänneet Michaelin kimppuun, eikä hän ollut kyennyt estämään heitä. Hän pelkäsi poikansa puolesta jatkuvasti, etenkin kun tiesi, että yksi hänen sieppaajistaan oli yhä vapaalla jalalla, eikä kukaan tiennyt missä. "Sinäkään et saa unta?" Evelyn kysyi sitten.

"En, sama ongelma." Michael hymyili heikosti.

"Mitä jos keittäisin meille kaakaota?" Evelyn ehdotti ja nousi ylös.

 "Kiitos se voisi maistua."

"Voisin laittaa tänne hieman chiliä, niin kuin oma äitini aina teki." Evelyn lisäsin hymyillen.

Hän ojensi pojalleen kaakaokupin ja istui itsekin alas juomaan.

"Oletko puhunut Samin kanssa?" Evelyn kysyi.

 "Olen."

 "Ja? Mitä sanoit? Mitä hän sanoi?" Evelyn tarkkaili hänen kasvojaan kiinteästi.

"Emme ole yhdessä. Sanoin hänelle sen."

 "Minä en nyt oikein ymmärrä kultaseni? Miksi sinä jätit Samin? Se mies rakastaa sinua, sen näkee jo kilometrien päähän. Mitä on tapahtunut?" Evelyn todella piti Samista ja hän oli toivonut, että he palaisivat yhteen. Hän halusi Michaelin olevan ihmisen kanssa, joka todella rakastaisi häntä ja hän tiesi, että Sam oli juuri se ihminen.

"Ei mitään, haluan vain olla yksin. Onko se tosiaan niin vaikea ymmärtää?" Michael tuhahti hermostuneena.

"Totta kai minä ymmärrän. En kysele enempää, jos et sitä halua." Evelyn sanoi ja silitti poikansa kämmentä hellästi. "Rakastan sinua" Hän kuiskasi hymyillen. Michael nosti katseensa äitiinsä.

"Minäkin rakastan sinua."

"Minun pitäisi mennä aamupäivällä jouluostoksille, lähdetkö mukaani?" Evelyn ehdotti sitten. Michael epäröi hetken, hän mietti kestäisikö väen tungosta, mutta toisaalta olisi mukavaa nähdä vanhoja, tuttuja paikkoja.

 "Hyvä on, en ole ostanut itsekään lahjoja vielä." Hän myöntyi sitten.

29. Luku

Michael otti lääkkeensä, joiden piti ehkäistä paniikkikohtausten syntyä. Hän pukeutui ja tuli alakertaan, jossa hänen äitinsä jo odotti. "Valmis?" Evelyn kysyi hymyillen. Michael nyökkäsi vastaukseksi. He tulivat ulos ja istuivat autoon.

Michael katsoi hiljaisena ohikiitäviä maisemia, se kaikki tuntui yhä niin oudolta. Oudoimmalta tuntui nähdä hänen vanha koulunsa.

"Oletko kunnossa?" Evelyn kysyi, kun Michael ei ollut sanonut sanaakaan pitkään aikaan. Michael kääntyi katsomaan äitiään ja hymyili.

 "Olen, ihan kunnossa."

"Sinähän voisit käydä lukion loppuun opiskelemalla kotona? Olen varma, että se onnistuisi niin." Evelyn ehdotti, kuin lukien hänen ajatuksensa.

 "Niin, pitää ottaa selvää siitä joululoman jälkeen." Michael sanoi ja käänsi katseensa takaisin ikkunaan.

Ostoskeskus oli tulvillaan ihmisiä, jotka kuljeksivat ympäriinsä kireän näköisenä ja kantaen suunnattomia kassiröykkiöitä. Michael kulki lähellä äitiään, tuntien olonsa aavistuksen hermostuneeksi. Hän katseli epäluuloisena kaikkia ihmisiä, jotka tulivat liian lähelle häntä.

 "Mitä ihmettä ostaisin isällesi." Evelyn mietti ääneen, seisahtuen paikoilleen ja katsoen ympäröiviä kauppoja. "Käytäisiinkö ensin kirjakaupassa?" Hän ehdotti ja Michael myöntyi tähän.

Evelyn seurasi poikaansa tarkasti katseellaan, kun tämä meni hieman kauemmaksi hänestä katsomaan kirjoja. Hän halusi tietää koko ajan missä Michael oli. Hän pelkäsi, että jos kadottaisi tämän hetkeksikin, niin jotain kamalaa tapahtuisi. Evelyn huomasi pian itsekin tarkkailevansa kaikkia ihmisiä hyvin epäluuloisesti, jos näki heidän lähestyvän hänen poikaansa tai katsovan häntä vähänkin liian pitkään. Hänen silmissään kaikki ihmiset, tai lähinnä kaikki miespuoleiset, olivat nyt mahdollisia uhkia.

"No mutta, Evelyn! Pitkästä aikaa!" Miehen ääni sanoi hänen takanaan. Evelyn kääntyi ja koetti hymyillä. Hän vilkaisi Michaeliin varmistaen, että tämä oli yhä siellä missä pitikin ja katsoi sitten uudestaan mieheen; Gary Harteen.

"Hei Gary." Evelyn sanoi hieman kireällä äänellä. Hän ei todellakaan kaivannut tämän miehen seuraa juuri nyt.

"Jouluostoksilla näemmä? " Gary iski hänelle silmää. Gary Harte oli maantiedonopettaja koululla, jossa hän oli ennen Michaelin katoamista ollut töissä. Mies oli ollut hänen työtovereistaan rasittavin. Mies oli ollut järjettömän ihastunut häneen; tuonut lahjoja, tehnyt kaikkensa saadakseen hänet ulos kanssaan, eikä ollut millään muotoa meinannut ymmärtää, kun hän oli sanonut olevansa hyvin onnellisesti naimisissa.

"Niin." Evelyn vastasi ja vilkuili poikansa suuntaan. "Minulla on nyt hieman kiire…minä…" Evelyn yritti.

"Mitä sinulle kuuluu?" Gary kysyi nopeasti välittämättä hänen vihjailuistaan lähteä.

Michael katsoi äitiään ja huomasi miehen tämän seurassa. Hän huomasi äitinsä ilmeestä, kuinka epämukavaksi hän tunsi olonsa.

"Äiti, eikö meidän pitäisi jo jatkaa matkaa, tulee kiire kohta?" Michael sanoi tultuaan äitinsä viereen. Hän mulkaisi miestä epäluuloisena.

"Michaelko se siinä? Olet tullut kotiin sitten…no niin…oikein mukavaa…" Gary hymyili.

"Tosiaan, kello onkin jo noin paljon, meidän on tosiaan jatkettava matkaa." Evelyn tokaisi katsottuaan rannekelloaan, kiitollisena, että Michael oli tullut, jotta hän pääsisi eroon tästä ärsyttävänsä miehestä.

"Oli mukava nähdä Evelyn, totta tosiaan, toivottavasti törmäämme jatkossa useamminkin." Mies myhäili. "Hei, hei Gary"

"Kuka tuo oikein oli?" Michael kysyi, kun he kävelivät ulos kaupasta.

"Gary Harte, maantiedonopettaja siitä koulusta, missä olin ennen töissä." Evelyn vastasi ja hymyili väsyneesti.

"Hän taitaa olla ihastunut sinuun, näin miten se mies katsoi sinua." Michael virnisti.

"Niin… En kyllä todellakaan kaipaa hänen vokottelujaan. Äläkä kerro isällesi tästä, tiedät millainen hän on, muistat varmaan sen Loure jutun?" Evelyn sanoi.

"Muistan… älä huolehdi, en kerro." Michael hymyili. Hän tiesi täsmälleen miltä hänen äidistään tuntui sillä hetkellä, miltä tuntui kun joku ääliö yritti iskeä. Heillä olikin enemmän yhteistä, kuin hän koskaan enemmin oli aavistanut.

He olivat saaneet ostettua muutamia lahjoja, kun he tulivat erääseen vaatekauppaan. Hänen äitinsä tiesi tarkalleen mihin oli menossa. Hän pysähtyi hypistelemään punaisen juhlamekon helmaa, katsellen sitä kiinteästi, kuin kaivaten, mietteliään näköisenä.

"Se on nätin näköinen, sopisi sinulle varmasti." Michael sanoi tultuaan äitinsä taakse.

"Hmm…se on vain niin kallis…" Evelyn sanoi, hypistellen yhä mekkoa.

 "No niin, mene kokeilemaan sitä, tämä on käsky." Michael hymyili, otti mekon telineeltä, patisti äitiään kohti sovituskoppeja ja ohjasi hänet yhteen niistä. Hän ojensi mekon hämmästyneen naisen käsiin.

"Minä odotan tässä ulkopuolella, kun sovitat sitä." Michael sanoi ja sulki sovituskopin oven.

Lopulta hänen äitinsä astui ulos sovituskovista, mekko sopi hänelle täydellisesti, se oli kuin tehty hänen vartalolleen. Nainen näytti säteilevän kauniilta.

"Madre…Usted parece magnífico" Michael henkäisi hymyillen.

 "Realmente?" Evelyn kysyi ja pyörähti peilin edessä.

"Todella, isä menisi järjiltään, kun näkisi sinut tuossa." Evelyn hymyili, katseli tarkasti peilikuvaansa. Hän ei ollut aikoihin tuntenut itseään yhtä kauniiksi. Hän katsoi poikaansa peilinkautta.

 "En oikein tiedä… nyt on joulu; ei pitäisi ostaa kalliita lahjoja itselleen." Hän sanoi sitten.

"Minä ostan sen sinulle lahjaksi etukäteen." Michael sanoi.

 "Ei sinun sellaista tarvitse tehdä. Minullakin on mekkoja vaikka kuinka paljon ja…"

"Ei mitään muttia, minä vaadin. Vaihda nyt vaatteesi ja mennään sitten kassalle…Ajattele kuinka paljon sinä olet kuluttanut aikoinaan rahaa minun vaatteisiini. Ja sitä paitsi se tekisi minut iloiseksi, jos saan ostaa sen sinulle." Michael sanoi. Evelyn katsoi häneen ja hymyili.

"No jos sinä nyt kerta vaadit ja jos se tosiaan tekee sinut iloiseksi niin…"

"Kyllä se tekee."

Michael istui yhdelle kauppakeskuksen penkeistä odottaessaan äitiään, joka oli käymässä apteekissa. Hän piti katseensa laskettuna alas, välillä tuntui siltä kuin kaikki olisivat katsoneet häntä ja kuiskutelleet hänestä. Hän tiesi luultavasti vain kuvittelevansa, muttei saanut itseään vakuutetuksi siitä tarpeeksi hyvin.

Lopulta hän kuuli, kuinka joku lähestyi häntä ja kohotti katseensa tulijaan. Hän katsoi tummahiuksista nuorta naista, joka katsoi häneen hieman kysyvänoloisena ja epävarmana.

 "Michael?" Nainen kysyi lopulta ja astui lähemmäksi. Michael katsoi naista nyt tarkemmin ja kurtisti kulmiaan yrittäen yhdistää oikean nimen kasvoihin, kunnes se lopulta palautui kirkkaana hänen tajuntaansa.

"Jenny?" Hän kysyi puolestaan.

"Voi luoja, se olet sinä. Tosi outoa nähdä sinut." Nainen naurahti.

"Niin sinuakin." Michael hymyili.

"Saanko istua tähän?" Jenny kysyi.

 "Istu toki."

"Odotatko jotakuta?" Nainen kysyi.

"Äitiäni, hän on käymässä apteekissa."

"Milloin sinä olet tullut takaisin? Siitä onkin jo pitkä aika, kun olemme viimeksi nähneet." Jenny katseli ensimmäistä poikaystäväänsä tarkasti.

"Tulin vasta eilen aamulla."

"Missä sinä olet ollut?"

"Olin Jenkeissä ja sitten parivuotta Pariisissa."

"Vau, kuulostaa hienolta. Olen aina itsekin halunnut matkustella ja hankkia kokemuksia, mutta jotenkin sitä on vaan jämähtänyt paikoilleen." Michael hymyili.

 "Mitä sinulle kuuluu Jenny?"

"Ihan hyvää, olen täällä yhdessä vaatekaupassa töissä. Olen kihloissa ja asun kihlattuni kanssa yhdessä. Häät pidämme ensikesänä." Jenny selitti.

"Onneksi olkoon…näin etukäteen jo."

"Kiitos, entä sinä? tapailetko sinä jotakuta?"

"En, tällä hetkellä tekee hyvää olla yksin."

Evelyn tuli poikansa luokse ja tervehti tämän vanhaa koulutoveria. Michael nousi ylös penkiltä, Jenny hänen perässään.

"Oli tosi mahtavaa nähdä ja olisi kiva nähdä jatkossakin. Pidämme helmikuussa luultavasti luokkakokouksen, olisi hienoa jos pääsisit tulemaan sinne." Jenny sanoi.

"Pitää katsella, oli mukava nähdä sinuakin." Hän vastasi ja he sanoivat toisilleen näkemiin. Luokkakokous ei juurikaan innostanut häntä. Loputtomia kysymyksiä ja ihmisiä, jotka luultavasti yhä inhosivat häntä.

He kiertelivät vielä muutamassa kaupassa, kunnes ostoskeskus alkoi täyttyä yhä enemmän ihmisistä. Evelyn huomasi, että Michael alkoi tuntea olonsa yhä levottomammaksi ja hermostuneemmaksi ihmisvilinässä.

"Ehkä olisi paras lähteä kotiin. Olemme olleet täällä jo aika pitkään" Evelyn sanoi katsoen poikaansa, joka näytti nyt helpottuneelta.

"Oli mukavaa tänään, viettää päivä kahdestaan kanssasi niin kuin joskus ennen." Evelyn sanoi pojalleen heidän ajaessa takaisin kotiin.

"Minustakin se oli mukavaa. " Michael sanoi hymyillen väsyneesti.

Michael tuli huoneeseensa, lukitsi oven, laittoi musiikin päälle ja laskeutui sängylleen makaamaan. Hän oli kovin väsynyt, niin väsynyt. Hän yritti parhaansa, hän halusi olla reipas ja unohtaa. Hän oli onnistunut tehtävässään siihen asti hyvin, hän hymyili ja esitti voivansa hyvin. Hänhän oli esittänyt jo niin kauan, niin monta vuotta, mutta nyt hän oli väsynyt. Hän nosti kätensä kasvoilleen ja itki. Tuntui kuin hänen sisällään olisi kasvanut iso, kipeä möykky, joka ei suostunut lähtemään. Hänen äitinsä oli ollut niin onnellisen näköinen tänään, hän halusi, että hänen äitinsä olisi sitä eikä huolehtisi. Hän ei halunnut olla taakka, hän ei halunnut olla tiellä. Häneen sattui niin paljon ja hän ei todella tiennyt mitä voisi tehdä tai kelle voisi puhua. Se oli liian hirveää puhuttavaksi. Se teki hänestä niin likaisen.

Ne äänet vainosivat häntä yhä, kun hän sulki silmänsä hän saattoi nähdä heidän kasvonsa. Unissa kaikki oli pahempaa, vääristynyttä ja hirveää. Kaikkialla oli punaista, verta, hirvittävä nauru kaikui niissä. Hän puri alahuultaan ja toivoi ihmettä, joka sallisi hänen unohtaa kaiken.

Hän kuuli koputuksen oveltaan.

 "Michael, ruoka on valmista." Hänen äitinsä huhuili. Michael selvitti kurkkuaan.

"Tulen pian!" Hän huusi takaisin, yrittäen saada äänensä kuulostamaan tasaiselta. Hän nousi ylös sängyltä ja tuli peilin luokse Hän pyyhki kasvojaan, varmistaen, ettei hänen vanhempansa huomaisi hänen itkeneen. "Hengitä, ihan rauhassa, kaikki on hyvin." Hän sanoi itselleen ja hengitti muutaman kerran syvään. Kun hän tuli alas ja näki vanhempiensa istuvan pöydän ääressä, hän nosti leukaansa ylöspäin ja pakotti hymyn kasvoilleen.

*************

24.12

"Tervetuloa, menikö lentonne hyvin?" Evelyn tervehti appivanhempiaan, miehensä sisarentytärtä, tämän miestä ja heidän pientä tytärtään.

 "Menihän se, aikamoinen ruuhka lentokentällä, etenkin Heathrowssa." Rachel vastasi riisuessaan päällystakkiaan. Henry tuli heidän perässään sisälle kantaen matkalaukkuja.

Michael katsoi isovanhempiaan portaiden yläpäästä ja alkoi hitaasti kivuta alas portaita. Hän oli todella kammonnut tätä hetkeä.

"Hei" Hän tervehti ujosti tultuaan alas. Hänen isovanhempansa katsoivat häneen kummallisesti.

"Michael!" Tara huudahti sitten, tuuppasi pienen tyttärensä miehensä syliin ja ryntäsi halaamaan nuorempaa serkkuaan.

"Ihanaa nähdä sinua! Todella ihanaa, voi hitsi…Oletpa jo aikuinen! Katsopas sinua, vau; näytät todella hyvältä!" Tara hihkui suupielet korvissa, vuoroin katsellen serkkuaan ja sitten taas vetäen hänet uuteen halaukseen. Michaelia tämä innokkuus hieman hermostutti, etenkin kun kaikki katsoivat heitä ja hänen isovanhempansa näyttivät niin tuimilta.

Taran mies tuli lähemmäksi heitä.

"Tässä on mieheni Ryan O`Connor ja meidän tyttäremme Katie" Tara esitteli. Michael kätteli miestä ja he vaihtoivat muutaman sanan keskenään. Hän katsoi pientä tyttöä miehen sylissä, tytöllä oli mustat hiukset, kuten vanhemmillaan ja hän oli perinyt äitinsä siniset silmät.

"Hei pikkuinen." Michael hymyili ja sipaisi tytön poskea. Tyttö hymyili ja katsoi häntä suoraan uteliailla, suurilla silmillään. "Hän on todella kaunis, aivan kuten äitinsäkin." Michael sanoi ja hymyili serkulleen.

"No niin. Mitä jos menisimme nyt teelle? Henry voi viedä laukkunne yläkertaan" Evelyn ehdotti sitten ihasteltuaan itsekin aikansa pientä, suloista lasta.

"No Michael, siitä onkin jo aikaa." Rachel sanoi, katsoen pojanpoikaansa heidän istuuduttuaan pöydän ääreen.

"Niin, onhan siitä." Michael vastasi epävarmana, puristaen teekuppiaan ehkä tarpeettomankin lujaa.

"Aiheutit paljon huolta vanhemmillesi katoamalla sillä tavalla." Rachel jatkoi.

"Tiedän." Michael vastasi hiljaa ja tuijotti teekuppinsa sisältöä.

"Ainahan sinä kyllä olit hyvin ajattelematon poika muita kohtaan. Aina tekemässä sitä mitä itse halusit, ei mitään käsitystä muiden kunnioittamisesta tai kohteliaista tavoista." Rachel jatkoi. Michaelin silmät suurenivat, hän tunsi veren kiehuvan sisällään. Hän ei todella tunnistanut itseään mumminsa kuvauksesta. "Tiedän kyllä mistä se johtuu, sinä…" Rachel oli jo aloittamasta.

"Rachel, varoitan sinua puhumasta pojalleni näin…" Evelyn sanoi kiristäen hampaitaan. Nainen katsoi kylmästi miniäänsä, muttei enää sanonut sanaakaan.

Hänen isoisänsä ei ollut puhunut hänelle ja suostui hädin tuskin huomioimaan hänen olemassaolonsa. He istuivat illallispöydässä ja keskustelu oli hyvin väkinäistä. Michael katsoi Taraan, joka istui vastapäätä häntä, pyöritellen silmiään isoisänsä kuiville puheenaiheille, Tara hymyili hänelle. Hänen äitinsä korjasi astioita pöydästä, kun he olivat syöneet.

"Henry, Ryan, mitä jos me miehet siirtyisimme olohuoneen puolelle, nauttimaan lasilliset brandyä?" Vanhamies ehdotti noustuaan ylös. Michael katsoi miestä ja pudisteli päätään, ilmeisesti häntä ei laskettu mukaan tähän porukkaan. Hänen isoisälleen homot eivät olleet miehiä, he eivät olleet mitään.

"Öh…tuletko sinä Michael?" Hänen isänsä kysyi, noustuaan ylös. Isoisä katsoi häneen happamasti.

"Ei kiitos, menkää vain toki te miehet. Minun paikkanihan on täällä naisten kanssa, niinhän isoisä?" Michael sanoi painokkaasti ja katsoi isoisäänsä nostaen toista kulmaansa. Mies selvitti kurkkuaan ja katsoi häneen yhä kuin hän olisi todella halpaa ja likaista. Ja kerran oli ollut aika, jolloin tämä sama mies oli ylpeillyt hänestä ja hänen saavutuksistaan.

"Viihdyt varmasti paremmin täällä, ei meidän puheenaiheemme kiinnostaisi sinua." Mies sanoi lopulta ja poistui olohuoneeseen. Hänen isänsä ja Ryan seurasivat hieman avuttoman näköisiä perässä ja soivat pahoillaan olevia katseita taakseen.

Michael istui sängyllään, Tara hänen vieressään ja pieni Katie Michaelin sylissä. Michael nosti tyttöä ilmaan ja lapsi nauroi. Hän huomasi pian itsekin olevansa paremmalla tuulella kuin aikoihin, miten lapsilla olikin välillä sellainen vaikutus? Tara katsoi heitä hymyillen.

 "Katie pitää sinusta." Tara sanoi. Michael katsoi serkkuaan ja hymyili.

"Hassua ajatella, että sinä olet todella jo äiti. Muistan sinut nuorena, maailmaan vihaisena teininä ja siinä sinä nyt olet niin aikuisena ja äidillisenä…Katie on ihana lapsi." Michael toi tytön lähemmäksi ja katsoi häntä tehden hassuja ilmeitä tälle. Tyttö nauroi kovemmin.

 "Sinusta tulisi varmasti hyvä isä, oletko koskaan miettinyt lasten hankkimista?" Tara kysyi.

"Lapsia?…Voisin etsiä jonkun häiriintyneen lesbon ja voisimme kasvattaa yhdessä joukon yhtä häiriintyneitä lapsia…Ei, ei minusta olisi isäksi.Olisin hirveä isä. En luultavasti uskaltaisi päästää heitä mihinkään, olisimme aina neljän seinän sisällä ja ehkä jos he olisivat olleet hyvin, hyvin kilttejä, voisimme tehdä säännöllisiä retkiä aidatulle takapihalle." Michael katsoi Taraa ja virnisti sitten hän siirtyi katsomaan takaisin tyttöä. "Eikö kuullostakin jännittävältä? Niin…Tulet varmasti sitten käymään Michael sedän luona, etkö tulekin?" Katiesta kaikki mitä Michael sanoi tuntui olevan vain hauskaa.

"Äitisi kertoi mitä sinulle tapahtui…" Tara sanoi lopulta. Michael laski tytön syliinsä ja vakavoitui. "Äitisi ajatteli, että minun on hyvä tietää…että…Anteeksi, en oikein tiedä mitä sanoa…Haluan että tiedät, että voit puhua minulle, jos haluat…" Tara puhui epävarmasti ja puri alahuultaan. Hän ei todella tiennyt miten asiasta tulisi puhua, mitä kaikkea hän voisi sanoa ja miten hän voisi auttaa serkkuaan.

"Hän kertoi sinulle kaiken?…Siitä mitä he tekivät?" Michaelin ääni värisi, hän ei uskaltanut katsoa Taraan, hän pelkäsi sitä mitä näkisi hänen silmistään. Häntä nolotti.

"Niin…" Tara myönsi hiljaa. "Haluatko puhua siitä?" Tara kysyi varovasti. Michael katsoi tyttöä sylissään.

"Haluan unohtaa sen." Hän vastasi hiljaa. Tara ei ollut varma miten keskustelua tulisi yrittää jatkaa. Hän otti tyttärensä syliinsä ja nousi ylös. Nainen tunsi kyyneleet silmissään ajatellessaan kaiken sen tapahtuneen kauheutta.

"Muista, että voit aina puhua minulle mistä tahansa, milloin vain haluat." Tara sanoi sitten. Michael nyökkäsi, mutta katsoi yhä poispäin hänestä, kohti ikkunaa.

*****************’

25.12

"Hyvää joulua!" Hänen äitinsä toivotti iloisesti hänen tultuaan keittiöön sinä aamuna.

"Hyvää joulua!" Michael toivotti takaisin ja tuli halaamaan äitiään. Talossa tuoksui ihanalle, niin jouluiselle. Hän oli kaivannut tätä. Hän otti kupillisen teetä ja tuli olohuoneeseen, jossa Tara ja Katie jo olivat. Katie ihmetteli lahjaröykkiötä kuusen alla ja yritti syödä yhden paketin kulmaa. Michael naurahti tytölle, joka oli melkoisen hellyttävä näky.

 "Hyvää joulua Tara"

"Hyvää joulua." Kuului vastaus. Michael tuli pienentytön luokse ja nosti tämän ilmaan.

"Ja hyvää joulua sinulle pikkuinen."

Muut olivat myös heränneet ja kerääntyivät olohuoneeseen. Tara sai toimia lahjojenjakajana. Radiosta soi joululauluja ja kaikki tuntuivat olevan hyvällä päällä. Michael huomasi, että jopa hänen isovanhempansa hymyilivät hänelle. He availivat lahjoja ja juttelivat. Michael ei muistanut koskaan saaneensa niin montaa lahjaa kerralla. Hän sai muutaman uuden kirjan, kaksi uutta neuletta, kolme cd:tä, suklaata, rannekellon, dvd-soittimen ja muutaman dvd-elokuvan.

"Olette tuhlannut aivan liikaa lahjoihini. Kiitos kovasti näistä." Hän sanoi vanhemmilleen hymyillen.

"Olisin halunnut ostaa sinulle enemmänkin lahjoja, mutta isäsi hillitsi kulutusintoani hieman." Evelyn myönsi, pidellen kättään miehensä reidellä.

"No enhän minä muuten olisi estellyn, mutta pitäähän meidän jotenkin pärjätä joulun jälkeenkin." Henry naurahti.

Lahjojen avaamisen ja aamiaisen jälkeen Michael tuli huoneeseensa vaihtamaan vaatteitaan. Hän kuuli pian koputuksen ovelta.

"Ovi on auki." Michael sanoi ja kääntyi katsomaan tulijaan. se oli hänen äitinsä.

"On vielä yksi lahja, se tuli postissa aiemmin tällä viikolla." Evelyn sanoi ja ojensi suureen kirjekuoreen pakatun lahjan hänelle. Michael avasi sen ja otti esiin kapean pitkulaisen rasian ja sen päälle kiinnitetyn kirjeen. Hän kääri kirjeen auki ja luki:

Rakas Michael

Tiedän, että pyysit minua pysymään poissa elämästäsi ja että kielsit minua ottamasta yhteyttä itseesi. Minun on vain hyvin vaikea uskoa, että tarkoitat sitä oikeasti. Ehkä sydämeni on liian jääräpäinen uskomaan sitä mikä tekee niin kipeää. Rakastan sinua nyt ja tulen aina rakastamaan, se ei koskaan muutu. Haluan, että olet onnellinen, jos en tee sinua onnelliseksi niin ymmärrän ja väistyn suosiolla. Sydämeni kuitenkin sanoo minulle, että jokin on vialla, että on jotain mitä et kerro? Jos se tosiaan on totta, niin toivon, että kertoisit minulle sen? Etkö tiedä, että seisoisin rinnallasi mitä tahansa tapahtuisi? Ei ole mitään mitä et voisi kertoa minulle.

Kitty kertoi puhuneensa kanssasi. Hän kertoi peloistasi. Olen pahoillani etten ole osannut ilmaista juuri sitä miten onnelliseksi sinä teet minut. Kyllä, tämä on ihan pirunvaikeaa, en kiellä sitä. Ja se sattuu ja olen ollut surullinen ja olen ollut masentunut. Minä olen surullinen silloin kun sinä olet ja olen iloinen silloin kun sinä olet.

Syytät itseäsi tapahtuneesta, kun sinun ei missään nimessä pitäisi tehdä sitä. Sinä et ole tehnyt mitään väärää! Sinä et pystynyt vaikuttamaan siihen mitä tapahtui, muista se. Minun silmiini olet yhä ja aina se sama ihminen johon alunperin rakastuin, aina yhtä puhdas ja aina yhtä kaunis. Se ihminen saattaa olla piilossa sen kivun sisällä, mutta tiedän, että sisimmässäsi olet se, joka olet aina ollut. Rakastan sinua, en koskaan kyllästy kertomaan sitä.

Olen miettinyt paljon meitä ja olen miettinyt paljon sinua. Luulen, että saatat pelätä, että rakkauteni sinuun on vain pinnallista, että olisin vain rakastunut kauneuteesi. Vakuutan sinulle ettei se ole niin, se on paljon syvempää kuin se. Kyllä, sinä olet henkeäsalpaavan kaunis, mutta olet niin paljon enemmänkin kuin sitä. Sinä olet viisas, hauska, hyväsydäminen ja niin paljon sellaista mitä en voisi olla rakastamatta. Olet selviytyjä, en voi sanoin ilmaista miten paljon ihailen ja kunnioitan sinua. Olet rohkein ihminen jonka olen koskaan tuntenut. Et ole antanut periksi ennen, älä siis anna periksi nytkään. Sinä ansaitset onnen, ansaitset parhaan ja toivon, että jokin päivä saavutat sen. Toivon, että se olisi minun rinnallani, mutta jos sydämesi ei tunne samoin, niin ymmärrän ja toivon, että kohtaat jokin päivä jonkun joka voi tarjota sinulle kaiken.

Taidan vain alkaa toistamaan itseäni? En osaa muotoilla oikein kaikkea sitä mitä haluaisin sanoa sinulle. Toivon, että kuulisin sinusta vielä; kirjeellä, tekstiviestillä, puhelulla... Jos toivot, niin jätän sinut rauhaan. Jos vain voisin kuulla vielä yhden sanan sinulta? Joka tapauksessa; oikein hyvää joulua sinulle! Lähetän sinulle lahjan kirjeeni mukana.

rakkaudella: Sam

Michael oli istunut sängylleen lukemaan kirjettä, hän tunsi liikutuksen kyyneleet silmissään. Hän avasi rasian ja katsoi korua. Se oli irlantilainen kelttikoru; Druidinsilmä, jonka sanottiin auttavan näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina miltä ne näyttävät.

"Saanko kysyä, keltä kirje oli?" Evelyn kysyi vaikka hänellä oli melko hyvä aavistus.

"Samilta." Michael vastasi ja katsoi nyt korua tarkemmin kädessään. Evelyn katsoi myös korua ja tunnisti sen.

"Druidinsilmä." Hän totesi. "Mitä Sam kirjoitti?" Michael katsoi kirjettä uudestaan.

 "Hän rakastaa minua." Hän sanoi ja tuijotti yhä paperia kädessään.

"Totta kai hän rakastaa." Evelyn hymyili ja halasi poikaansa. "Ehkä sinun olisi hyvä soittaa hänelle ja kiittää lahjasta." Evelyn sanoi ja Michael katsoi äitiään.

"Ehkä."

"No niin, minä menen nyt valmistamaan päivällistä." Evelyn sanoi ja painoi vielä nopean suudelman poikansa otsalle.

Päivällisen jälkeen he istuivat jälleen olohuoneessa. Evelynillä oli yllään se punainen mekko, jonka Michael oli ostanut hänelle. Michael katsoi hymyillen vanhempiaan, he tanssivat keskellä olohuoneen lattiaa, hyvin rakastuneen näköisenä. Hänen isänsä ilme oli ollut näkemisen arvoinen, kun hän oli katsonut vaimonsa laskeutuvan alas portaita upeassa leningissään. Mies oli seisonut suu auki useita minuutteja, ennen kuin oli lopulta kyennyt muodostamaan vaimolleen sanat; "Näytät upealta." Michael hypisteli korua kaulassaan ja lopulta nousi ylös hakemaan kännykkänsä.

"Hei." Samin pehmeä, yllättynyt ääni vastasi.

"Hei, soitin toivottaakseni hyvää joulua…um…ja kiittääkseni lahjastasi…"

 "Hyvää joulua...Piditkö lahjasta?" Samin ääni kysyi.

"Pidin, se on nyt kaulassani."

 "Hyvä…" Sam kuulosti siltä kuin olisi hymyillyt. "Luitko kirjeeni?" Sam kysyi sitten hieman jännittyneenä.

"Luin…se oli…um…" Michael yritti hakea oikeita sanoja ja hänen sydämensä yritti epätoivoisesti saada häntä sanomaan, että hän rakasti Samia, mutta jokin hänessä esti sen. "Se oli kaunis kirje…minä…Minun pitää vielä miettiä asioita…Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista."

"Miksi?" Sam kysyi.

"Koska, en osaa selittää tätä…ole kiltti Sam, anna minulle aikaa miettiä asioita?"

"Totta kai, mieti rauhassa." Sam kehotti lempeästi. "Olen iloinen, että soitit." Hän lisäsi vielä.

"Miten olisin voinut olla soittamatta sellaisen kirjeen jälkeen?" Michael hymyili, sulki silmänsä ja kuvitteli Samin viereensä. "Minun pitää nyt mennä, jutellaan myöhemmin Sam"

"Hyvä on, jutellaan myöhemmin."

"Michael sinulle on puhelu!" Hänen äitinsä huusi.

 "Tulen pian!" Michael huusi takaisin ja tuli portaat alas keittiöön. "Kuka se on?" Michael kysyi ja katsoi äitiään tarttuessaan luuriin, hän piteli kättään luurilla, estääkseen toisessa päässä olijaa kuulemasta hänen kysymystään.

"Joku ystäväsi Pariisista ilmeisesti, en tunnistanut nimeä." Evelyn vastasi.

"Haloo, Michael puhelimessa."

"Hyvää joulua Michael" Ääni toisessa päässä sanoi, ääni jota hän ei tunnistanut.

 "Anteeksi, kuka siellä on?" Hän kysyi hieman epävarmana.

"Etkö tunnista ääntäni?" Miehen ääni kysyi.

 "Um, olen pahoillani, mutta en." Hän vastasi ja vilkaisi äitiään, joka katsoi häneen kysyvästi.

"No, se on ihan ymmärrettävää. Älä turhaan vaivaa sievää päätäsi sillä kuka olen…Etkö aio toivottaa hyvää joulua takaisin? Se kuuluu hyviin tapoihin." Michaelin sydän hakkasi lujaa, hän yritti epätoivoisesti yhdistää miehen äänen johonkin nimeen tai joihinkin kasvoihin, mutta hän ei edelleenkään tunnistanut sitä.

"Hyvää joulua" Hän vastasi lopulta.

"No niin, tiesinhän minä ettet ole epäkohtelias."

"Kuka sinä olet?" Michael vaati tietää. Miehen ääni nauroi pehmeästi hänen tiukentuneelle äänelleen.

"Sinä olet suloinen, kun hermostut. Olen katsellut sinua. Olet todella seksikäs, mutta kyllähän sinä tiedät sen jo, etkö tiedäkin?" Michael vapisi, hänen otteensa luurista tiukentui.

"Kuka helvetti sinä oikein olet?" Michael kysyi lopulta hiljaa, mutta samalla tiukalla äänellä.

"Haluatkin kovasti tietää…tiedätkö miten kuumaksi minut tekee, kuulla pelko äänestäsi…mmm…Olen jo ihan kova, jo pelkästään kun ajattelen sinua ja mitä kaikkea kivaa minä voisin tehdä kanssasi..." Michael tärisi ja kyyneleet alkoivat valua alas hänen kasvojaan, hän oli kuin lamaantunut paikoilleen. Evelyn otti luurin hänen kädestään ja kuunteli hetken mitä toisessa päässä sanottiin.

 "Senkin sairas perverssi! Älä enää ikinä soita pojalleni tai vannon, että se on sinun loppusi!" Evelyn huusi hänen äänensä väristen raivosta. Hän paiskasi luurin kiinni ja veti itkevän poikansa halaukseen.

Henry ja muut tulivat keittiöön kuultuaan Evelynin huudon.

"Mitä oikein tapahtui? Kelle sinä huusit?" Henry kysyi ja tuli lähemmäksi, katsoen huolestuneena poikaansa.

 "Joku hullu soitti tänne, sanoi asioita, joita…uh, en pysty toistamaan niitä." Evelyn huokaisi. Hän kohotti katseensa ja katsoi hetken Rachelia. Ensimmäistä kertaa heidän vierailunsa aikana Evelyn huomasi Rachel katseesta aitoa huolta ja rakkautta pojanpoikaansa kohtaan. Peterin, Michaelin isoisän kasvoilta ei puolestaan edelleenkään näkynyt muuta kuin halveksuntaa. Peteriä ällötti nähdä itkevä mies; se oli hänestä suuri heikkous miehessä.

Michaelia pyörrytti ja hän tunsi olonsa huonoksi. Kaikki katsoivat häneen. `Huora…` Ääni kuiskasi hänen päänsä sisällä. Michael henkäisi ja nosti kätensä ohimolleen. Oli vaikea hengittää, huone tuntui pyörivän. Lapsi alkoi itkemään kauempana. Hänen äitinsä sanoi jotakin, mutta Michael ei kyennyt ymmärtämään sanoja.

 "Minä…pakko mennä…" Hän sai jotenkin sanottua. Hän poistui keittiöstä, juoksi portaat ylös huoneeseensa ja lukitsi poven perässään. Hän hengitti kiivaasti, nojasi oveen. Hän ei nähnyt selkeästi, hän ei saanut happea. Hän tuli kirjoituspöytänsä luokse, istui lattialle, haukkoi henkeään ja availi laatikoitaan. Hän löysi pillerit, otti vesipullon sänkynsä vierestä. Hänen kätensä tärisivät aivan liikaa. Hän otti pillerin ja joi vettä. Yritti keskittyä hengittämiseen ja sulki silmänsä tehdessään niin.

Hän kuuli nyt koputuksen oveltaan.

"Michael…Kultaseni, avaa ovi!" Hänen äitinsä huolestunut ääni rukoili. "Michael!" Hän nousi väsyneesti ylös ja käveli ovelle avaten sen. Äiti katsoi poikaansa, joka oli kalpea ja järkyttyneen näköinen. Hän kietoi kätensä lapsensa ympärille ja talutti tämän istumaan sängylle.

"Anteeksi äiti…anteeksi…" Heikko ääni pyysi. Äiti puristi poikansa tiiviisti rintaansa vasten ja silitti tämän hiuksia.

"Miksi pyydät anteeksi? Ei ole mitään anteeksi pyydettävää." Evelyn sanoi.

"Olen niin väsynyt…en jaksa…minua pelottaa…" Michael itki. Tuska ja väsymys hänen äänessään, särki äidin sydäntä ja sai hänet itsekin itkemään.

"Hys…olen tässä kultaseni, olet turvassa…"

Evelynin pelkäsi itsekin; asiat joita hän oli kuullut puhelimessa, olivat aivan liian hirveitä edes ajatella. Michael värisi, kuka tahansa soittaja oli ollut, hän oli varma, että se liittyi Rickyyn. Oli hyvin todennäköistä, että hän oli nähnyt kyseisen miehen joskus. Hän oli saattanut olla jopa sängyssä tämän miehen kanssa. Hän ei enää muistanut kaikkien niiden kasvoja, joiden kanssa oli ollut, tai heidän ääniään. Michael pelkäsi näitä muistoja, hän ei halunnut niitä. Oli todella parempi unohtaa.

Evelyn pysyi vuoteen äärellä, kunnes Michael oli nukahtanut. Hän tuli miehensä luokse, joka oli tullut huoneen ovelle.

"Miten hän voi? Kuka se siis oli joka soitti?" Henry kysyi. Evelyn sulki oven heidän perässään ja katsoi miestään.

"En tiedä…olisit kuullut mitä se mies sanoi Henry, minua pelottaa…" Henry halasi vaimoaan, joka itki.

"Parasta ottaa yhteyttä poliisiin." Mies sanoi. Hän tunsi raivoa sisällään, hän päätti tehdä kaikkensa suojellakseen perhettään.

Evelyn istui keittiössä, hän piteli lämmintä teekuppia kädessään ja tuijotti ulos. Rachel tuli huoneeseen ja istui miniäänsä vastapäätä. Vanhanainen katsoi häneen mietteliäänä.

"Mitä pojanpojalleni on tapahtunut? Hän ei selvästikään ole kunnossa ja tiedän, että tässä on enemmän takana kuin mitä olette kertoneet." Rachel kysyi istuttuaan hetken hiljaa. Evelyn nosti väsyneen katseensa naiseen.

"Et ymmärtäisi…" Evelyn sanoi ja katsoi takaisin ulos.

"Enkö? Hän on lapsenlapseni, omaa lihaani ja vertani. Kaikesta menneestä huolimatta, en kestä nähdä hänen kärsivän ja haluan tietää totuuden…"

"En usko, että kestäisit kuulla totuutta." Evelyn sanoi.

"Kestän paljon enemmän kuin uskotkaan." Rachel vakuutti. Evelyn mietti, hän oli todella epävarma. Oliko hänellä edes oikeutta kertoa jostain niin henkilökohtaisesta ja kipeästä asiasta?

Evelyn huokaisi syvään.

"Kerroin aiemmin, että Michael soitti meille Pariisista, mutta se ei ole totta. Se oli hänen poikaystävänsä, joka soitti meille…" Evelyn aloitti ja nosti katseensa anoppiinsa nähdäkseen tämän reaktion. Hän huomasi Rachelin kiristävän hampaitaan sanalle: poikaystävä, muttei sanonut siitä mitään. "…Hän soitti, koska Michael oli kadonnut, hänet oltiin siepattu…ampumistahan kerroin? No joka tapauksessa se tapahtui sen yhteydessä, mutta siinä ei ollut kaikki…" Evelyn vaikeni, hän ei tiennyt pystyisikö tai uskaltaisiko jatkaa.

"Mitä muuta tapahtui?" Rachel kysyi.

"He…hänen sieppaajansa…he raiskasivat hänet…" Evelyn sai lopulta sanottua, hän katsoi vanhempaa naista, jonka kasvoilta katosi kaikki väri. He olivat molemmat hiljaa. Rachel oli todella järkyttynyt, hän ei kyennyt muodostamaan ajatuksiaan sanoiksi. He istuivat hiljaisuudessa pitkän tovin.

************

26.12

Michael istui pöytänsä ääressä kirjoittamassa, kun kuuli koputuksen oveltaan.

 "Sisään." Hän kutsui ja yllättyi nähdessään Rachelin.

 "Voinko jutella kanssasi?" Hänen isoäitinsä kysyi ja Michael nyökkäsi varovati. Rachel sulki oven perässään ja tuli istumaan pojanpoikansa sängylle. Michael pelkäsi hieman mitä nainen sanoisi, tuliko hän taas saarnaamaan Jumalasta ja pelastuksesta? Rachel huomasi tämän epävarman katseen. "Tiedän, että emme ole tulleet aina oikein toimeen. Olemme niin eriluontoisia…Älä pelkää, en tullut tänne saarnaamaan sinulle. Olet pojanpoikani ja huolimatta siitä miltä olen sanonut, niin olet minulle rakas." Irlantilaisnainen sanoi. Michael näytti hämmentyneeltä, eikä tiennyt mitä vastata.

"Tiedän mitä käyt läpi, tiedän miten vaikeaa se on." Rachel sanoi vakavana. "Ikuisuus sitten, kun olin vain 15-vuotias minun oma setäni teki minulle jotain erittäin pahaa, kun omat vanhempani olivat poissa." Rachel sanoi. Michael oli hämmästynyt. "Tiedät varmaan mitä tarkoitan?" Rachel kysyi. Michael nyökkäsi järkyttyneenä.

"Oma setäsi?" Hän kysyi ja oli Rachelin vuoro nyökätä.

 "En uskaltanut puhua kellekään siitä aluksi, mutta lopulta äitini sai tietää ja setäni ei päässyt enää lähelleni. Se oli hyvin suuri häpeä, isoisäsikään ei tiedä tästä. Hän luulee tähän päivään asti, että olin neitsyt kun menimme naimisiin. Uskon, ettei hän olisi mennyt kanssani naimisiin, jos olisi tiennyt totuuden…Olet itseasiassa ensimmäinen, jolle kerron tästä vuosiin. Kävin ahkerasti kirkossa sen jälkeen, pelkäsin, minut on kasvatettu siten, että seksi ennen avioliittoa on suuri synti ja siksi tein kaikkeni hyvittääkseen synnin, jota en koskaan ollut halunnut tehdä. Inhosin itseäni, pelkäsin sieluni puolesta… Se mitä tapahtui silloin on se, joka on kovettanut minut näin. Sen vuoksi olen ollut ankara ja jyrkkä… Näen sen nyt itsessäni, mutta itseään on vaikea muuttaa vuosien jälkeen. Minulla kesti vuosia ymmärtää, että se ei ollut omaa syytäni, se mikä tapahtui…ja yhä vieläkin on kuitenkin hetkiä, jolloin minua inhottaa tapahtunut…" Rachel nousi ylös sängyltä ja tuli hänen luokseen. Hän laski kätensä lapsenlapsensa harteille. "Se ei ollut sinun syytäsi, sinulla ei ole mitään hävettävää sen suhteen mitä sinulle tapahtui." Rachel sanoi sitten ja hymyili hänelle lempeästi. Michael oli yhä liian hämmästynyt pystyäkseen sanomaan mitään järkevää, kunnes Rachel teki jotain mikä yllätti häntä vielä enemmän. Hän kumartui ja painoi suudelman hänen otsalleen. "Olet minulle rakas." Nainen sanoi sanat, jota hän ei ollut vielä koskaan kuullut Rachelin suusta.

 "Sinäkin olet rakas minulle mummi." Hän kuuli itsensä vastaavan. Rachel hymyili vielä kerran, kääntyi ja poistui huoneesta.

30. Luku

11.10.1997

Tony istui tylsistyneenä sohvalla ja tuijotti jalkapallopeliä televisiosta, jaksamatta yhtyä keskusteluun, jota muut hänen ystävänsä kävivät urheilusta. Sillä hetkellä, kaikki heidän puheensa tuntui hänestä todella tyhjänpäiväiseltä. Hän huomasi kaipaavansa parasta ystäväänsä ja mietti mitä Michael mahtoi tehdä sillä hetkellä. Mikään ei tuntunut enää samalta, kun Michael ei ollut heidän kanssaan. He olivat aina olleet kuin paita ja peppu.

Keskustelu kääntyi nopeasti tyttöihin illan edetessä. Tom kehuskeli seksikokemuksillaan, jotka Tony tiesi olemattomiksi, lukuun ottamatta sitä lukion ekaluokkalaista, silmälasipäistä, hieman pulleaa tyttöä, jonka Tom oli saanut houkuteltua sänkyynsä lupaamalla tytölle kuut ja tähdet taivaalta. Valheita tietenkin, mutta tyttö parka oli uskonut niihin ja oli nyt koko koulun yleinen pilkanaihe. Tony mietti välillä miksi vietti aikaansa näiden ääliöiden kanssa. Sinä iltana hän mietti sitä yhä enemmän. Muut kehuskelivat yhä valloituksillaan, mainitsivat nimiä ja kertoivat mitä olivat tehneet näiden tyttöjen kanssa ja olivatko he olleet tarpeeksi hyviä sängyssä.

"Se nainen makasi sängyllä, kuin kuollut lahna! todella huono pano, elämäni surkein!" Mark paasasi ja muut nauroivat. Tonyn teki mieli mätkäistä Markia kuonoon ja lähinnä kaikkia muitakin. Hänen teki mieli nauraa heidän typeryydelleen ja tyhjänpäiväisille rehvasteluilleen. Hän toivoi, että Michael olisi hänen vieressään nyt, että olisi edes yksi fiksu ihminen jolle puhua. He pyörittelisivät silmiään toisilleen. Michael lopulta piikittelisi muita ja saisi suljettua heidän suunsa sillä. Tony huokaisi ja joi oluttaan toivoen, että se humalluttaisi hänet nopeammin. Keskustelu alkoi käydä yhä perverssimmäksi mitä enemmän kaikki joivat.

"…Jane ei osaa ottaa edes suihin, ihan onneton narttu…pitäisi jättää se lehmä…yritin saada siltä persettä, mutta ei se antanut, ei anna mitään kivaa, valot pitää olla kiinni, kun panemme…" Colin paasasi tyttöystävästään. Tony kuunteli tätä inhoten, muut nauroivat.

"Antaisikohan Michael Wills persettä, jos siltä kysyisi…" Sean mietti ja Tony hätkähti kuullessaan puheen kääntyvän ystäväänsä.

"Varmaan antaisi, varmaan oikein odottaa, että joku antaisi sille kunnon panot…Puutteessa oleva lutka se on." Tom nauroi .

 "Hyvä perse sillä kyllä on, jos nyt oikein paha kiima iskisi niin kai sitäkin voisi käydä vetäisemässä, jos siis naista ei olisi saatavilla...Seinää vasten vaan, housut alas ja hommiin…" Sean jatkoi. Muut nauroivat taas ja alkoivat kommentoimaan lisää Michaelin ulkonäköä ja arvioimaan olisiko hän hyvä pano. "Siis vain jos ei naisia siis todella olisi." Sean muisti lisätä, kun oli taas kertonut irstaita fantasioitaan.

Tony alkoi hermostua, hänen sisällään kiehui hänen kuullessaan miten he puhuivat hänen parhaasta ystävästään. Hän tiesi, että Seanilla oli ollut näitä kuvitelmia jo kauan ennen kuin Michaelin homous oli paljastunut.

 "Pitäkää nyt jo turpanne kiinni! Vai oletteko te kenties itsekin homoja, kun näin innokkaasti puhutte hänestä?!" Tony huusi lopulta. Muut katsoivat häneen hieman säikähtäneenä, tietäen hänen temperamenttinsa. Kaikki paitsi Tom, joka virnisti hänelle.

 "Osuiko herkkään paikkaan Tony? Nousitko puolustamaan poikaystäväsi kunniaa? Kuinka herttaista." Tom lässytti. Tony tarttui toista poikaa paidankauluksesta ja nyt Tom alkoi jo vapisemaan.

"Sinä et tiedä mistä puhut Tom, sinuna pitäisin kuononi kiinni, jos haluaisin säilyttää sen ehjänä." Tony uhkasi.

"No helvetti Tony, mehän laskemme vain leikkiä täällä, älä ota sitä niin tosissasi." Tom nauroi hermostuneena ja Tony irrotti otteensa. Hän palasi takaisin paikalleen ja katsoi kaikkia niin uhkaavasti, ettei kukaan enää uskaltanut jatkaa aiheesta johon olivat jääneet. Keskustelu palasi takaisin urheiluun.

30.12.2003

Oli myöhäinen ilta; Michael makasi sängyllään, lukemassa kirjaa. Pian hän kuuli pienen kopautuksen ikkunaltaan, sitten toisen ja sitten kolmannen. Hän ihmetteli ääntä ja nousi istumaan. Kun ääni kuului jo neljännen kerran, hän nousi ylös ja tuli ikkunalle. Hän avasi verhot ja katsoi ulos, nähden juuri kuinka pieni kivi lensi sitä vasten. Hän hätkähti hieman taaksepäin ja katsoi sitten tarkemmin ulos ja näki Tonyn seisomassa ulkona, hänen ikkunansa alla, raskaassa lumisateessa.

Michael hymyili ja avasi ikkunansa.

 "Mitä ihmettä sinä teet siellä?" Hän huusi ystävälleen, joka katsoi häneen ja virnisti.

"Tulin kysymään, josko lähtisit kanssani kävelylle tänä hienona iltana?" Tony huusi takaisin.

"Hienona iltanako? Säähän on aivan kamala ja siellä on pirun kylmä." Michael nauroi.

"No älä nyt ole tuollainen neiti. Ennen sinua ei olisi tällainen pieni lumisade haitannut, muistaakseni oikein; sinä rakastit sitä." Tony muistutti, yhä virnuillen.

"Muistatko, että kännykätkin on nykyisin keksitty Tony? Olisit voinut soittaa, mutta sen sijaan päätit naarmuttaa ikkunalasiani noilla kivillä!" Michael huusi, hymyillen hänelle.

"Toki muistan, mutta näin se on paljon hauskempaa. Niin kuin ennen, silloin lapsina, muistatko?"

"Kuinka voisin unohtaa... Hyvä on, tulen pian ulos, odota hetki." Michael huusi ja sulki ikkunansa.

"Menen Tonyn kanssa kävelylle." Michael ilmoitti vanhemmilleen, tultuaan alakertaan.

"Tuossa säässäkö?" Evelyn kauhisteli.

"Niin." Michael naurahti ja meni pukemaan päällysvaatteitaan.

 "No hyvä on, mutta ole varovainen." Evelyn sanoi, seurattuaan poikaansa eteiseen.

 "Olen, olen. Menemme vain kävelylle ei mitään syytä huoleen." Michael sanoi ja hymyili äidilleen. "Nähdään myöhemmin!" Hän huusi astuessaan ulos.

Tonyn vaatteet olivat jo yltä päältä lumessa.

"Eikö sinun ole kylmä?" Michael kysyi tultuaan hänen luokseen.

 "No vähän, mutta emmehän me ole sokerista tehty." He lähtivät kävelemään tuttua katua pitkin.

 "Oletko käymässä taas vanhempiesi luona?" Michael kysyi heidän kävellessään.

 "Olen ja pikkuveljeni oli taas ajaa minut hulluudenpartaalle, joten minun oli pakko tulla etsimään pelastusta sinun seurastasi. Aivan niin kuin…"

"…ennen vanhaan." Michael päätti hänen lauseensa ja he hymyilivät toisilleen.

"Jotkin asiat eivät koskaan muutu, kuten Jamie ja se miten ärsyttävä hän on. Uskomatonta, että hän on jo 15-vuotias. Hän on irvittävä narisija, niin kuin aina oli, mutta nyt hän on ruvennut vielä haistattelemaankin. Yksi kerta hän karkasi kotoa ja tuli seuraavana päivänä naama mustelmilla kotiin. äitini oli saada kohtauksen, kun näki hänet. Uskomattoman typerää käytöstä…hmm...Olimmekohan me yhtä ärsyttäviä siinä iässä?" Tony mietti.

"Luulen, että saatoimme olla jopa ärsyttävämpiä." Michael virnisti.

"Puhu vain omasta puolestasi Mikey, sinä olit ärsyttävä. Minä taas, minä olin aivan ihana jatkuvasti." Tony virnuili ja nosti päätään ylväästi pystyyn.

 "Niin tietenkin, olit äidin oma kullannuppu silloin. Et ikinä tehnyt mitään kamalaa. Et koskaan ryypännyt, riidellyt vanhempiesi kanssa, karannut kotoa, lintsannut koulusta, joutunut tappeluihin. Ei, ei, pois se sinusta." Michael kiusoitteli.

"Niin juuri en koskaan tehnyt mitään sellaista." Tony nauroi.

"Missä sinä muuten asut nykyisin?" Michael kysyi.

"Asun ihan Plymouthin keskustassa, kaksiossa."

 "Entä seurusteletko sinä jonkun kanssa?"

"En." Tony vastasi ja hymyili hänelle. Michael hymyili takaisin, mutta hänen oli pian käännettävä katseensa pois ystävästään. Tuntui oudolta ja samalla niin luontevalta olla Tonyn kanssa; kävellä siinä, hänen vierellään, tuttuja vanhoja katuja pitkin. Tavallaan tuntui siltä kuin kaikki aika olisi sulanut heidän väliltään, kuin he olisivat taas olleen 17-vuotiaita. Kuitenkin samalla, he molemmat tiesivät, että kaikki ei ollut niin kuin ennen ja että jotain hyvin suurta oli muuttunut.

He olivat pian tulleet vanhalle koululleen ja kävelivät urheilukentälle. Michael katsoi maisemia ja muisti lukuisat kerrat jolloin oli pelannut jalkapalloa kentällä. Hän muisti äänet ja tunnelman, muisti miltä kenttä oli näyttänyt kesällä. Hän hymyili muistoilleen haikeana. Tony huomasi hänen surullisen ilmeensä.

 "Siitä tuntuu olevan jo ikuisuus…Käyn täällä usein…Välillä katsomassa muiden pelejä…Ne nuoret eivät edes tajua miten onnekkaita ovat." Tony puhui. Michael katsoi häneen ja hymyili.

"Olisi hienoa voida palata ajassa taakse, edes pieneksi hetkeksi, jos saisin vain korjata yhden pienen asian niin kaikki olisi toisin nyt." Michael sanoi katsoen eteensä.

"Tai jos minä voisin muuttaa yhden asian, yhden hetken…" Tony kuiskasi ja he katsoivat toisiaan. Tonyn ilme oli vakava ja Michael hämmentyi hieman hänen katseestaan.

"Miksi sinä kerroit sen kaikille Tony?…Silloin, sinä iltana…" Michael huomasi pian kysyvänsä. Se oli aina vaivannut häntä. Tony huokaisi, katsoi maahan ja sitten takaisin häneen.

"Mary löysi minut silloin sen jälkeen kun olimme jutelleet ja kysyi mikä minulla on. Olin todella sekaisin kaikesta. Kerroin hänelle, mitä sinä olit kertonut minulle ja että suutelit minua…tiedän, tiedän; minähän se olin joka suutelin sinua, mutta…olin siis todella sekaisin… Tom kuuli meidän keskustelumme ja hän kertoi muille…" Tony selitti.

"Minusta aina tuntuikin siltä, että Tom vihasi minua tai jotain, vaikka olimmekin olevinamme ystäviä." Michael huokaisi.

"Hän oli kateellinen sinulle, niin kuin moni muukin. Kateellinen siitä, että olisit saanut kenet haluat ja että niin moni piti sinusta…Kadun sitä aina, minun olisi pitänyt olla vahvempi. Petin luottamuksesi silloin, kun tarvitsit minua eniten, enkä koskaan anna sitä anteeksi itselleni." Tony katsoi häneen tiiviisti, anteeksipyytävänä, hänen vihreät silmänsä kimmelsivät pimeydessä.

 "Et voi syyttää itseäsi siitä Tony…Olisin voinut itsekin hoitaa asian toisin…Kyllähän sinä muistat millainen olin, toimin aina liian nopeasti ja tein typeriä päätöksiä. En malttanut miettiä tarkemmin mitä niistä voisi seurata. Kaivoin oman ojani itse ja ilman sinua olisin varmasti joutunut pulaan jo paljon aiemmin. Sinä aina suojelit minua." Michael hymyili ystävälleen lempeästi.

Tony hymyili hänelle ja katsoi suoraan ystävänsä lämpimän, ruskeisiin silmiin. Hän oli onnellinen pystyessään viimein olemaan hänen lähellään ja hän halusi tuntea Michaelin yhä lähempänä itseään, tuntea että hän todella oli siinä. Hän kietoi kätensä ystävänsä ympärille ja veti hänet hellään halaukseen.

"Tästä edes en koskaan petä luottamustasi, olen tässä, aina rinnallasi, muista se. Haluaisin olla taas ystäväsi." Tony sanoi ja mietti halusiko hän olla myös jotain enemmän.

"Ja sinä olet. Olet paras ystäväni aina, mikään ei ole muuttanut sitä, eikä mikään pysty muuttamaan sitä."

"Haluaisitko tulla huomenna luokseni juhlistamaan vuoden vaihtumista? Olen kai itse tulossa jo liian vanhaksi, kun minua ei huvita mennä ulos muiden kännisten sekaan." Tony nauroi ja jatkoi. "Olisin mieluummin ihan vain kotona, mutta seura ei tosiaan olisi pahitteeksi…Vai oletko ehkä menossa jonnekin juhlimaan?" Tony katsoi häneen toiveikkaana.

"No suunnitelmani oli pysyä koko päivä kotona lukemassa kirjaa tai katsomassa televisiota ja mennä ennen keskiyötä nukkumaan, mutta sinun ehdotuksesi kuulostaa kyllä paremmalta. Tulisin mielelläni." Michael hymyili.

"Hyvä, ryypätään kahdestaan, tehdään jotain ruokaa ja katsotaan leffoja. Olutta ja kenties tequilaa?" Tony virnisti.

"Ja sitten olemme sekaisin vielä koko vuoden ensimmäisen päivän…Joo, se kuulostaa todella hyvälle." Michael nauroi.

*************

31.12

"Hei Evelyn, tulin hakemaan Michaelia." Tony tervehti iloisesti Evelynin avattua ulko-oven.

"Hei Tony, tule sisään." Evelyn kehotti hymyillen. "Mitkäs teidän suunnitelmanne ovat illaksi?" Hän uteli.

"Äh, ei mitään erikoista, luultavasti emme lähde minnekään vaan pysymme vain minun kämpilläni." Tony vastasi.

"Hyvä, ethän juota poikaani liian kamalaan kuntoon?" Evelyn pyysi hymyillen.

"Mutta rouva Wills, enhän minä… Enhän minä koskaan. Me olemme hyvin kiltisti, siemailemme teetä ja keskustelemme politiikasta, hyvin sivistynyttä, kuten aina ennenkin." Tony virnisti.

Michael tuli juuri silloin alas portaita.

"Oletko jo valmis?" Tony kysyi.

"Olen." Michael vastasi, hymyili ja otti takkinsa naulakosta.

 "No pitäkää hauska ilta sitten! Ja Tony, tahtoisin poikani sitten takaisin huomenna; yhtenä kappaleena." Evelyn sanoi hymyillen, Michael pyöritteli silmiään äidilleen.

"Totta kai, yhtenä kappaleena." Tony virnisti. "Hauskaa iltaa myös teille!" Tony toivotti avatessaan ulko-ovea.

"Nähdään huomenna!" Michael sanoi ja poistui Tonyn perässä autolle.

Tony ajoi selvää ylinopeutta

 "Luoja, nyt ymmärrän miksi äitini muistutti sinua palauttamaan minut yhtenä kappaleena." Michael kommentoi, kun Tony oli jo toistamiseen miltei ajaa ulos tieltä. "Voisitko vähän hidastaa?" Hän pyysi ja hymyili ystävälleen.

"Hidastaa? Oletko tosissasi?" Tony kysyi ja virnisti.

 "No olen!…En selvinnyt ampumisesta vain sen vuoksi, että sinä voisit myöhemmin tappaa meidät molemmat tällä hullulla ajo tavallasi." Michael nauroi ystävälleen.

"Hyvä on, hyvä on…Mitä Michael haluaa, niin sen hän myös saa." Tony sanoi ja hidasti nopeutta niin, että ajoi nyt rajoitusten mukaisesti.

"Kiitos." Michael sanoi. `Mitä Michael haluaa, niin sen hän myös saa.` Tonyn sanat jäivät soimaan hänen mieleensä ja hän huokaisi syvään sen ironialle, jos se vain olisikin niin…

He tulivat Tonyn asunnolle ja Tony päästi hänet edellään sisään.

"Älä sitten odota mitään luksusta ja siellä saattaa olla hieman sotkuista, yritin kyllä siivota aamulla." Tony oli varoittanut, enne kuin oli avannut oven. Michael riisui takkiaan ja katsoi ympärilleen. Sisustus oli väritykseltään melko tumma, mutta asunto oli hänen mielestään hyvin kodikas.

"Eihän täällä ole sotkuista, tämä on yllättävän siisti ollakseen sinun asuntosi…" Michael kommentoi astuessaan peremmälle olohuoneeseen. Tony huomasi vaatteitaan mytyssä lattialla ja kiirehti siistimään ne pois. Miksi ihmeessä hän oli niin hermostunut? Aivan kuin hän olisi juuri tuonut jonkun tytön asunnolleen. Tony mietti ja katsoi ystäväänsä, joka hieman virnuili hänen äkkinäiselle tarpeelleen siistiä paikkoja entisestään. "Tony, ihan totta, ei sinun minun takiani tarvitse." Michael hymyili.

Michael kierteli katsomassa olohuonetta, maalauksia seinällä, kirjahyllyä. Tonyn dvd ja video kokoelmaa.

"Vau, sinulla on paljon näitä." Michael sanoi. "Titanic?" Hän virnisti. "No se oli kyllä hyvä leffa, en ole nähnyt sitä sen jälkeen kun kävimme silloin leffassa katsomassa sen." Michael jatkoi. "Ja sinulla on myös BraveHeart! Voimmeko katsoa sen tänään?" Michael kysyi innostuneena.

"Joo, totta kai." Tony hymyili hänelle. Michael laski dvd:n kädestään takaisin hyllylle ja lähti kävelemään kohti makuuhuonetta. Tony mietti paniikissa oliko muistanut siivota siellä ja vastaus oli; ei. "Um…tuota Michael odota…" Tony yritti, mutta Michael oli jo ehtinyt astua huoneeseen.

Michael katsoi sänkyä, jossa oli mustat satiinilakanat, vuodevaatteet olivat hieman sotkussa.

"uuh…seksikkäät lakanat Tony, onko sinulla ollut vieraita?" Michael katsoi häneen ja virnisti. Samalla hän tajusi kiusoittelevansa Tonya, juuri samoin kuin olisi tehnyt nuorempana ja meni hieman hämilleen siitä. `Tämäpä outoa` Hän ajatteli mielessään, hän oli luullut kadottaneensa entisen itsensä kokonaan. Tony oli punastunut. Michael meni peremmälle huoneeseen, hän katsoi piirroksia seinällä.

"Oletko sinä piirtänyt nuo?" Hän kysyi.

"Olen." Tony myönsi. "Hyvä ettet ole luopunut harrastuksestasi. Olit aina hyvä piirtämään." Michael hymyili. "Voisinko nähdä lisää näitä?" Michael pyysi.

"Hyvä on…" Tony vastasi ja tuli kirjoituspöytänsä luokse hän kaivoi litteänkansion laatikosta. "Tuossa on jotain, ne ovat aika vanhoja, osa niistä." Tony sanoi.

Michael istui sängynreunalle ja alkoi selaamaan kuvia. Hän pysähtyi katsomaan yhtä pidempään.

 "Tämähän on Jenny?" Hän kysyi ja katsoi Tonya. Tyttö istui kuvassa sängyllä, päällään ainoastaan iso t-paita, hiukset hieman sotkussa. Tony tuli katsomaan lähempää.

"Um, on joo…" Michael nosti kulmaansa kysyvästi. "Niin no, me seurustelimme Jennyn kanssa, kun olimme 18-vuotiaita, sitä kesti puoli vuotta." Michael hymyili hänelle.

"Vau, sinä ja Jenny…" Michael sanoi ja alkoi nauramaan hieman.

"Mitä sinä naurat? Onko siinä jotain hassua?" Tony kysyi hämmentyneenä. "Ei, tai siis on, ihan vain vähän…Ainoa tyttö, jonka kanssa menin koskaan vähän pidemmälle oli Jenny ja sitten sinä olet seurustellut hänen kanssaan…" Michael selitti. "Äs, unohda koko juttu." Michael sanoi sitten pudistellen päätään.

"Miten pitkälle sinä oikein menit Jennyn kanssa? Et koskaan suostunut kertomaan sitä silloin. Muistan, että sanoit sen jotenkin näin: Tony, herrasmies ei koskaan kerro.’ " Tony kysyi uteliaana ja hymyili.

 "Vähän pettingiä vain…Vaatteiden alta koskettelua. Sanoin aina Jennylle, että meidän pitäisi hidastaa tahtia ja etten halunnut kiirehtiä asioita. En vain pystynyt viemään sitä loppuun asti koskaan, vaikka kuinka yritin haluta häntä. Kun Jenny työnsi kerran käteni hänen pikkuhousujensa sisään, niin pystyin vain vaivoin olemaan nauramatta, joten voit kuvitella mitä siitä olisi tullut, jos olisimme yrittäneet…no, tiedäthän?" Michael katsoi häneen ja hymyili ujosti, sitten takaisin kuvaan. "Jenny on kyllä kaunis, on aina ollut."

"Niin ja toivottoman ihastunut sinuun." Tony kommentoi. Michael nosti katseensa ja katsoi Tonyyn hämmentyneenä.

"Ihastunut minuun? Niin silloin nuorena, kun olimme teinejä." Michael sanoi.

"Ei vaan…Luulen, että hän on vieläkin. Luulen, että hän oikeastaan alkoi seurustelemaan kanssani, vain koska olin sinun paras ystäväsi ja koska me molemmat kaipasimme sinua. Se oli aika kieroutunut suhde, me molemmat…" Tony aloitti, kunnes tajusi mitä oli miltei ollut sanomassa ja keskeytti.

"Te molemmat mitä?"

 "Äs, ei mitään, unohda. Ei se vain toiminut. Ystäviä me olemme edelleen, siinä kaikki."

"Otatko oluen?" Tony kysyi heidän tultuaan keittiöön.

"Kiitos, mielelläni." Michael vastasi. Hän katseli uteliaana ympärilleen, tuli ikkunan luokse ja tuijotti ulos.

"Ilma on yhä aivan kamala, kamalampi kuin eilen, inhoan räntää." Michael kommentoi. Tony tuli hänen taakseen ja ojensi oluen hänelle.

"Samoin, mutta minkäs teet, meri-ilma, mitä muuta voi odottaa?" Tony sanoi. "Hei, miksi hitossa me puhumme säästä?" Tony nauroi sitten. Michael katsoi häneen ja nauroi itsekin.

"En tiedä Tony, katsotaanko nyt vaikka se leffa?" Michael ehdotti sitten.

 "Katsotaan vain." Tony hymyili.

He istuivat sohvalla, Michael katsoi elokuvaa keskittyneenä, Tonyn ajatukset ja katse olivat sen sijaan enemmän keskittyneet häneen. He molemmat joivat. Tony ehkä hieman nopeampaan tahtiin.

 "Hassua…miten yksi elokuva voi palauttaa niin paljon mieleen, muistan täsmälleen kaiken minkä tunsin silloin kuin näin tämän ensimmäisen kerran..." Michael totesi pitkän hiljaisuuden jälkeen.

"Niinpä." Tony mutisi katsoessaan häntä, Tony huomasi haluavansa yhä lähemmäksi Michaelia, ehkä vetää hänet syliinsä ja…Tony ravisteli päätään. "Teen itselleni drinkin, otatko sinä?" Hän kysyi. Michael mumisi jotain mikä kuulosti myöntymiseltä ja tuijotti edelleen kiinteästi kuvaruutua.

"Onkohan sinulla joku Mel Gibson fantasia, kun katsot noin tarkasti?" Tony nauroi palattuaan takaisin juomien kanssa. Michael punastui ja Tony ei muistanut milloin olisi viimeksi nähnyt ystävänsä punastuvan, jos oli sitä koskaan.

"No ei!" Michael huudahti ja nauroi sitten. "Tai siis tämä on hyvä leffa, Mel on ok, mutta ei minulla mitään sellaisia…um…fantasioita hänestä ole." Michael virnisti nopeasti ja tarttui juomaansa. Tony istui takaisin hänen viereensä, hieman lähemmäksi kuin viimeksi.

"Voisimmeko puhua vielä siitä, kun sinä silloin kerroit, että…" Tony aloitti epävarmalla äänellä, kun elokuva oli juuri loppunut. Michael kääntyi katsomaan häneen odottaen jatkoa. "Siis siitä mitä tapahtui meidän välillämme silloin ennen kuin lähdit." Tony sai lopulta sanottua. Michael laski juomansa sohvapöydälle ja veti polvet rintaansa vasten.

"Ehkä se voisi olla hyvä…" Michael sanoi oltuaan hiljaa aikansa. "Minä…minun olisi pitänyt kertoa se sinulle ehkä toisin, olin vaan miettinyt sitä niin pitkään, ollut ihastunut sinuun siis ja sitten…Olisin ehkä voinut kertoa sen varovaisemmin ja…" Michael puristi käsiään tiukasti jalkojensa ympärille. Tony liikkui lähemmäksi häntä.

"Minä olisin voinut olla suutelematta sinua silloin…" Tony aloitti. Michael katsoi häneen varovasti. Tony nosti kätensä hänen poskelleen ja Michaelin katse muuttui hämmentyneeksi, hänen sydämensä lyönnit kiihtyivät. "Olisin siis voinut…mutta jos olen rehellinen, niin sinä olit oikeassa silloin, minä halusin sitä aivan yhtä paljon…Luoja Mikey, se suudelma, siitä on jo niin kauan enkä vieläkään ole pystynyt unohtamaan sitä…"

Michael oli liian hämmentynyt kyetäkseen sanomaan sanaakaan, joten Tony jatkoi.

 "En edes tiedä milloin se alkoi, milloin aloin katsomaan sinua eritavalla, enkä halunnut millään myöntää sitä itselleni. Sinä olet sentään ollut ystäväni niin helvetin pitkään, me olemme maanneet samalla hoitopöydällä, kun vaippojamme on vaihdettu vauvana, joten kyllä se oli ihan pirun hämmentävää yhtäkkiä tuntua jotain…jotain sellaista sinua kohtaan…" Tony naurahti ja Michael nauroi nyt myös.

"No onhan se ehkä vähän kieroutunutta, kun sen asettaa noin." Michael myönsi.

 "Niin…Oli aikoja, kun olit kuin veli minulle ja sitten suutelimme ja se oli niin hämmentävää ja sitten tajusin, että sinä et ole veljeni, sinä olet sinä, ystäväni ja…ja niin helvetin, uskomattoman upea ja kaunis…En siis ole täysin hetero, taidan olla bi…Noin siinä, se on totuus." Tony henkäisi ja katsoi ystävänsä silmiin odottaen jotakin reaktiota. Sitten hän päätti, ettei kyennyt enää odottamaan ja veti ystävänsä niin lähelle itseään, kuin pystyi. Tony painoi huulensa hänen huulilleen. Hänen kätensä hamuilivat hänen vartaloaan. Michael tunsi kiristyvän otteen ympärillään, hän ei tiennyt miten hän oli yhtäkkiä päätynyt selälleen Tonyn alle, hän tunsi paniikin kertyvän sisällään, tuntui ettei hän päässyt liikkumaan kunnolla.

"Älä!" Michael parahti ja kiemurteli itsensä vapaaksi Tonyn alta, hän nousi nopeasti ylös.

Tony nousi ylös ja katsoi hämmästyneenä ystäväänsä, joka näytti kuin ajovaloihin osuneelta peuralta. Tony yritti lähestyä häntä.

"Michael mikä on?" Hän kysyi rauhallisella äänellä ja yritti koskettaa hänen olkapäätään.

 "Älä tule lähemmäksi! Kiltti, älä koske minuun!" Michael parkaisi, perääntyi ja näytti entistä hätääntyneemmältä, silmissä oli outo katse, aivan kuin hän ei enää olisi täysin ymmärtänyt missä oli.

"Michael…mikä hätänä? Minä tässä; Tony. Älä pelkää…" Tony puhui, tietämättä mitä oikein tehdä. "Kaikki hyvin, en koske sinuun, jos et tahdo, en satuta sinua…okei? Kaikki hyvin?" Hän jatkoi ja lähestyi toista, joka oli nyt haudannut kasvonsa käsiinsä ja alkanut itkemään. Tony uskaltautui yhä lähemmäksi ja kosketti häntä varovasti. Michael katsoi häntä häpeillen.

"Anteeksi, en tiedä mikä minuun meni…" Hän sopersi ja antoi Tonyn halata häntä.

Tony piteli häntä kauan.

"Mitä sinulle on tapahtunut?" Tony kysyi lopulta, kun Michael oli rauhoittunut. Michael nieleskeli, katsoi häneen nopeasti ja sitten käsiään, kuin niissä olisi ollut jotain äärimmäisen mielenkiintoista. "Ole kiltti, kerro minulle…puhu minulle…" Tony pyysi rauhoittavalla äänellä ja silitti ystävänsä olkapäätä. Hän ohjasi Michaelin istumaan takaisin sohvalle ja istui nojatuolille hänen lähelleen.

"Se on liian hirveää ja ällöttävää…" Michael yritti ja tuijotti edelleen keskittyneesti käsiään.

"Tiedät, että voit kertoa minulle mitä tahansa se on…" Michael katsoi häneen, silmät kimmelsivät kyynelistä.

"Minä…en tiedä mistä aloittaa…"

 "Vaikka alusta?" Tony ehdotti ja yritti hymyillä rohkaisevasti.

"On tapahtunut niin paljon…se mies, jonka mukaan lähdin silloin; Ricky…" Michael aloitti, yrittäen miettiä mitä sanoisi. Hän pelkäsi, että kun hän olisi kertonut kaiken, Tony katsoisi häntä inhoten.

"Jatka vain." Tony rohkaisi.

"Se oli hirveää Tony…se aika…miltei neljä vuotta hänen kanssaan, vieläkin jos ajattelen sitä, niin se tuntuu niin epätodelliselta, utuiselta ja hämärältä. On viikkoja ja kuukausia niiden vuosien aikana, joista en muista kerrassaan yhtään mitään…Luulen, että niin on parempikin ja toivon, että voisin unohtaa kaikki ne vuodet kokonaan." Michael sanoi pudistellen päätään. Tony näytti hämmentyneeltä. "Minä olin huora Tony, hän teki minusta huoran!" Hän huudahti sitten ja nauroi synkästi.

"Mitä? Sanoitko sinä, tarkoitatko sinä…?" Tony kysyi epäuskoisena.

"Totta se on, niin hullulta kuin se kuulostaa. Se kuulostaa oudolta omiinikin korviini, mutta se on silti totta…Eikä siinä edes ole kaikki…"

Michael vilkaisi Tonyyn hermostuneena ennen kuin jatkoi.

 "Luulin, että olisin tuomittu siihen elämään ikuisuudeksi, mutta sitten tapasin Jeanin, ranskalaismiehen, joka ’pelasti’ minut siltä." Michael naurahti jälleen väsyneenä. "Tulimme Pariisiin, Jean tiesi mitä olin ollut, hän hakkasi minua, flirttailin kuulemma liikaa ja suunnittelin hänen mukaansa jatkuvasti syrjähyppyjä… Miltei puolitoista vuotta sitten tapasin Samin." Michael hymyili heikosti mainittuaan nimen. "Hitto, en tiedä miten kauan sitä esitystä Jeanin kanssa olisi jatkunut ilman häntä…Me rakastuimme, olimme ystäviä. Pelkäsin myöntää tunteeni Jeanin vuoksi. Viime syntymäpäivilläni Jean sai tietää, että meidän välillämme oli jotain. Riitelimme, yritin lähteä, mutta liian myöhään. Jean ja hänen ystävänsä…he...he raiskasivat minut sinä iltana…" Michael sanoi ja kuuli Tonyn huokaavan järkyttyneenä.

"He mitä?!" Tony huudahti.

"Kuulit oikein… siinä ei ole vieläkään kaikki… Muutin Samin luokse ja ne neljä kuukautta hänen kanssaan olivat elämäni onnellisimpia. Mutta olin jälleen typerä, kun luulin, että se voisi kestää… Olen varmaan ollut jotain todella kauheaa entisessä elämässäni, kun minua rankaistaan näin… Jean ja Ricky olivat olleet yhdessä ennen ja Jean päätti kostaa sen, että jätin hänet. Joten hän oli ilmoittanut Rickylle missä olin ja he sieppasivat minut neljän muun miehen kanssa… He pitivät minua vankina viisi päivää, raiskasivat minut… Se oli pahinta, mitä minulle on ikinä tapahtunut… kun pakenin Jeanin avustamana niin Ricky ampui minua… Joten tässä, koko säälittävä tarinani. Elämäni on yksi iso vitsi, näetkös?" Michael sanoi synkkänä, pystymättä katsomaan Tonyyn. Hän ei tiennyt miten oli pystynyt kertomaan sen kaiken niin nopeasti, häntä hävetti se nyt ja samalla nauratti.

Täysin yllättäen hän tunsi Tonyn käsien kietoutuvan ympärilleen, hellään halaukseen.

 "Pelkäsin aina puolestasi…Helvetti, kuka voi tehdä sellaista?! Satuttaa sinua…" Tony katsoi häneen. Hänen silmissään oli se sama palo, jonka Michael muisti nähneensä Tonyn silmissä kaikkina niinä kertoina, kun Tony oli rynnännyt hänen avukseen, kun hän oli ollut pulassa. "Keitä he olivat? Minä tapan heidät, vannon sen!" Tony huusi noustuaan ylös, hän ravasi edestakaisin, haluten selvästi jonkun pahan eteensä, jonka voisi hakata.

"Sinun täytyy liittyä jonoon…Isäni ja Sam, vannovat samaa…Mutta ne miehet ovat vankilassa, ainakin toistaiseksi… Jean ja hänen ystävänsä, heitä ei ole saatu kiinni." Michael sanoi hiljaa, mutta tunsi hiljaista kiitollisuutta siitä, että Tony ei katsonut häneen inhoten, ainoastaan halulla suojella häntä vaaroilta, aivan kuten ennenkin.

"Tämä Sam, sinun poikaystävääsi…sanoit, että erositte?" Tony kysyi ja kääntyi katsomaan häntä.

 "Niin…"

"Miksi? Sanoit, että rakastatte toisianne? jättikö hän sinut? Mitä tapahtui?" Tony tuli lähemmäksi ja polvistui hänen eteensä.

"Minä jätin Samin…" Michael vastasi hiljaa, Tonyn silmät tuntuivat kaivautuvan syvälle hänen sieluunsa, kuin nähden kaiken hänessä.

"Miksi? Kerro. Etkö rakasta häntä?" Tony kysyi ja osa hänestä toivoi, että Michael olisi sanonut sen olevan niin, mutta hän näki totuuden, sen mikä oli Michaelin silmistä, kun hän vain kuulikin sen nimen lausuttavan. Michael tunsi kyyneleet silmissään.

"Rakastan häntä…rakastan kaikella mikä minussa on." Hän myönsi. Tony otti hänen kätensä omiinsa.

 "Miksi et ole hänen kanssaan, jos rakastat häntä? Haluan totuuden, olet kertonut sen tähänkin asti jo, kerro nyt loppu." Tony vaati. Michael ei tiennyt miksi tai mikä se oli hänen ystävässään, joka sai hänet aina kertomaan kaiken, kun hän katsoi häntä niin ja kun hän puhui sillä äänensävyllä.

"Jean…pelkään, että Jean tappaa Samin…Hän on turvassa, kun ei ole kanssani…" Michael henkäisi.

"Onko tämä Jean uhannut sinua, kerro?"

"Hän lähetti kirjeen…hän haluaa kostaa, koska valehtelin hänelle…"

"Oletko kertonut poliisille siitä kirjeestä?" Tony kysyi ja Michael pudisti päätään.

"No huomenna teet sen, vien sinut poliisiasemalle itse. Kai sinulla on vielä se kirje tallessa?" Michael nyökkäsi. "Ja minusta sinun pitäisi kertoa Samille totuus, eikö hän ansaitse sen? Jos…jos minä olisin rakastajasi niin haluaisin kuulla totuuden. Älä tee päätöksiä hänen puolestaan vaan anna hänen tehdä ne itse." Tony sanoi ja hymyili hieman surullisena.

"Ja Michael…Minä rakastan sinua niin kuin sinä sanoit rakastavasi minua silloin kaikki ne vuodet sitten, mutta taidan olla pahasti myöhässä kertomaan sen?" Michael katsoi häneen hämmentyneenä, hänen kätensä puristivat ystävänsä käsiä tiukemmin. He katsoivat toistensa silmiin pitkän aikaa, Tonyn vihreät silmät loistivat kirkkaina, kuten aina. Ja Michael muisti miten monena yönä oli nähnyt unta ystävästään, miten tutut hänen kasvonsa olivat hänelle. Hän muisti kaiken. Tony oli hänen ensirakkautensa, se ei koskaan muuttuisi ja hän saattoi tuntea ja muistaa kaikki vanhat tunteensa ja rakkautensa Tonya kohtaan. Hänen katseensa oli surullinen. Sen pienen hetken ajan, hän kuitenkin tunsi kuinka aika tuntui sulavan heidän väliltään. Hän kumartui ja painoi huulensa ystävänsä huulille. He suutelivat, kaivaten, rakkaudella, viimeisen kerran.

"Minä rakastan sinua Tony, se ei ole hävinnyt." Michael kuiskasi. "Mutta niin paljon on muuttunut ja Sam…"

"Sam on sinun nykyisyytesi…Ja minulla oli tilaisuuteni…Mutta, kuten sanoit, ystäviä olemme aina, vai mitä?" Tony hymyili.

 "Niin."

"Um…Voinko pyytää sinulta yhtä palvelusta Tony?" Michael kysyi hivenen hermostuneen kuuloisena ja joi lasistaan muutaman ison kulauksen.

"Totta kai, minkälaisen palveluksen?"

"No, tuota…minä, en uskaltaisi pyytää tätä keltään muulta, mutta luotan sinuun, niin kuin luottaisin veljeeni…ja tämä on hieman noloa…mutta…" Michael epäröi ja joi lisää.

"Kerro vain…ihan rohkeasti…" Tony kehotti ja hymyili hänelle rauhoittavasti.

 "Alaselässäni on arpi, josta haluan eroon…" Michael sanoi nopeasti.

 "Arpi? Minkälainen arpi?"

"Hän merkitsi minut…hänen nimikirjaimensa…Rickyn nimikirjaimet…" Michael kuiskasi nolostuneena. Tony katsoi häneen hämmästyneenä, sitten hänen ilmeensä vakavoitui.

"Tahtoisin kovasti auttaa, mutta…en osaa pyyhkiä arpia pois."

"Tiedän, ettei sitä saa pois, mutta sen voi korvata uudella." Michael sanoi ja katsoi Tonyyn toiveikkaana.

"Mitä sinä oikein haluat minun tekevän?" Tony kysyi, toivoen, ettei se olisi sitä mitä hän ajatteli sen olevan. Michael nousi ylös, meni keittiöön ja palasi pian takaisin veitsen kanssa.

"Auta minua Tony…korjaa se, haluan sen pois, en halua kantaa niitä kirjaimia ihollani, enkä pysty tekemään tätä itse." Michael aneli ja ojensi veitsen kahva edellä Tonylle, johon toinen tarttui epäröiden.

"Michael…" Tony aloitti katsoen veistä kädessään ja sitten ystäväänsä hieman kauhistuneena.

"Näytän sen sinulle." Michael sanoi ja avasi vyötään ja farkkujensa nappeja hieman ennen kuin tuli sohvalle selkä Tonyyn päin kumartuen hieman käsinojan ylle, hän laski housujaan varoen alemmas. "Ole kiltti Tony?" Michael pyysi ja Tony katsoi arpea, joka oli hyvin alhaalla alaselässä, juuri pakaroiden kaarteen yläpuolella.

"En voi…en voi, enkä halua satuttaa sinua…" Tony henkäisi, kun tajusi täsmälleen mitä Michael pyysi häntä tekemään.

"Tony kiltti? Haluaisitko sinä elää lopun ikäsi kantaen sellaista arpea selässäsi, jonka teki ihminen, jota eniten vihaat ja pelkäät?" Michael oli kääntänyt kasvonsa Tonyyn, hänen silmissään oli anova katse.

"En tiedä mitä teen?" Tony sanoi.

"Ihan mitä tahansa, viillä vaikka viivoja sen poikki, mitä tahansa, kunhan se muuttuu joksikin muuksi."

"Mutta en pysty tähän. En halua, että sinuun sattuu."

"Luota minuun Tony, olen kärsinyt paljon pahempaakin kipua elämäni aikana ja minuun sattuu vielä enemmän, jos joudun vielä kantamaan sitä ihossani. Jos vain pystyisin, tekisin tämän itse, mutta…" Michael katsoi häneen ja lopulta Tony nyökkäsi.

 "Hyvä on, hyvä on…Odota hetki." Tony sano, nousi ylös ja poistui keittiöön. Hän desinfioi veitsen huolellisesti ja samalla pudisteli päätään levottomana. `En voi uskoa, että suostun tähän.` Hän ajatteli, mutta samalla ymmärsi täydellisesti miksi Michael halusi hänen tekevän sen, hänen tilanteessaan hän olisi luultavasti pyytänyt samaa.

"Okei, tuossa, juo." Tony sanoi ja tarjosi hänelle viskipullon. Michael irvisti maulle juodessaan, hän ei voinut sietää viskiä, mutta se turruttaisi kivun tunnetta. Tony tuli hänen taakseen sohvalle. Hän huokaisi syvään, katsoi arpea ja sitten veistä kädessään. Hän laski vasemman kätensä hänen iholleen ja asetti oikeassa kädessään pitämänsä veitsen arven päälle. "Oletko valmis?" Tony kysyi.

"Olen, olen." Michael vakuutti hivenen hermostuneena ja yritti rauhoittaa hengitystään. Tony painoi terän hänen ihoonsa, viilsi terää arven poikki. Hän irvisti tuntiessaan kuinka terä uppoutui ihoon, hän näki veren ja voi aavistuksen pahoin. Michael puri hampaitaan tiukasti yhteen ja teki kaikkensa, jottei päästäisi ääntäkään kivusta, hän ei halunnut pelästyttää Tonya entisestään. Terä uppoutui ihoon toistamiseen, nopeampi viilto kuin ensimmäinen. Nopeus oli parempi, molemmat huomasivat. Tonyn oli oltava varovainen, ettei viiltäisi liian syvälle, eikä liian pinnalta. Tämän arven piti peittää aiempi, eikä pintanaarmu riittänyt siihen.

Kun hän oli tehnyt tarvittavan, Tony desinfioi haavan ja yritti tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeellä. Hän joutui painamaan sitä melko kauan ja auttamaan sitä kietomalla jääpaloja pyyhkeeseen. Lopulta hän sitoi sideharsoa Michaelin lanteen ympärille.

 "Oletko kunnossa?" Hän kysyi lopulta.

"O-olen, kiitos Tony" Michael nousi ja sulki housujen napit ja vyön. Hän tunsi olonsa aavistuksen heikoksi, mutta oli onnellinen, että arpea oli nyt muutettu.

"Onneksi se ei ollut kamalan iso." Tony sanoi hymyillen hänelle lohduttavasti.

 "Niinpä." Michael totesi, hymyillen heikosti.

He olivat jutelleet vielä myöhään yöhön ja lopulta Michael oli nukahtanut hänen sängylleen. Tony peitteli ystävänsä ja istui sängyn laidalla, katsomassa häntä tarkkaavaisena. Hänellä oli aina ollut suojeleva asenne ystäväänsä kohtaan, jo pienestä pitäen. He olivat nukkuneet usein öitä toistensa luona ja olivat usein reissussa, joko Michaelin vanhempien kanssa, hänen perheensä tai kahdestaan Irlannissa Michaelin isovanhempien luona tai hänen isovanhempiensa luona Skotlannissa. Michael oli pienenä pelännyt pimeää ja huutanut välillä unissaan ja hän oli tullut tottuneesti ystävänsä viereen nukkumaan, ottanut tämän kädestä ja toinen rauhoittui siitä välittömästi. Lapsena kaikki oli ollut helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Hän oli pienestä asti aistinut ystävässään sellaista herkkyyttä, mitä hänen piti suojella. Jokin hänen ystävässään oli kutsunut vaikeuksia luokseen. Tony ei ollut ehkä aina ymmärtänyt mikä se täsmälleen oli, mutta oli ymmärtänyt sen myöhemmin. Michaelin ulkonäkö, siinä oli jotain harvinaista ja houkuttelevaa. Oli ihmisiä jotka olivat kateellisia siitä ja ihmisiä, jotka halusivat sitä. Michael oli usein leikkinyt tulella, ärsyttänyt ihmisiä entisestään omalla käytöksellään tai houkutellut heitä flirttailemalla tavalla, jota Tony uskoi että toinen poika ei ollut itsekään tiedostanut aina tekevänsä. Yksi kohtalokas piirre hänen ystävässään oli ollut myös se, ettei hän ollut uskonut minkään pahan koskaan koskettavan häntä. Hän ei nähnyt vaaroja sellaisina kuin Tony oli ne nähnyt. Ne olivat olleet vaan hauskoja ja jännittäviä tilanteita Michaelille, omien rajojen kokeilua. Ja Tony oli antanut oman valvontansa herpaantua silloin, sinä syksynä ja katuisi sitä aina. Mutta vastedes hän tekisi kaikkensa suojellakseen ystäväänsä, joka sillä hetkellä tarvitsi kaiken avun.

 Tony katsoi ystävänsä rauhallista unta ja mietti kaikkea mitä he olivat sen illan aikana puhuneet; erityisesti sitä, mitä Michael oli kertonut Samista. Tony oli yrittänyt saada Michaelin soittamaan hänelle, mutta hän oli kieltäytynyt. Michael kai pelkäsi yhä. Tony huokaisi syvään. Hän halusi, että hänen ystävänsä olisi onnellinen, hän ansaitsi onnen. Jos Michael tosiaan rakasti sitä toista miestä, niin hänen pitäisi olla hänen kanssaan ja jos tämä Sam todella rakasti hänen ystäväänsä yhtä paljon? Tony päätti, että hänen oli puututtava asiaan. Hän etsi Michaelin kännykän ja selasi sen muistissa olevia numeroita. Hän löysi etsimänsä pian ja kirjoitti numeron ylös. Seuraavana päivänä hän soittaisi Samille. Michael tarvitsi häntä, hän tiesi sen.

31. Luku

Mies suuteli hänen niskaansa, availlen samalla hänen paitansa nappeja. Kädet livuttivat paidan hänen yltään, huulet löysivät hänen nänninsä, mies näykkäisi toista, huokaili, hänen kätensä vaelsivat hänen ihollaan, käsien iho tuntui karhealta hänen pehmeää ihoaan vasten. Sam tuijotti kummallista öljyvärimaalausta, joka oli seinällä sänkyä vastapäätä. Maalaus oli melko ruma hän ajatteli ja käänsi hieman päätään, katsoakseen sitä toisesta kulmasta. `Mitä hittoa sen on tarkoitus edes esittää?` Hän mietti, hän ei oikein koskaan ollut kyennyt ymmärtämään modernintaiteen jujua. Hän piti enemmän vanhan taiteen muodosta.

"Helvetti olet upean näköinen." Mies huokaili, avaten nyt hänen housujaan. Sam pudisteli päätään, yrittäen keskittyä siihen miksi oli nyt tässä, huonoa taidetta täynnä olevassa asunnossa. Mies, jolla oli hiekan väriset hiukset, imi hänen kaluaan, hänen karheat kätensä tunnustelivat hänen vatsalihaksiaan. Sam räpytteli silmiään, katsoi päätä, joka liikkui, ylös ja alas. Mies päästi omituisia ääniä imiessään häntä. Sam kurtisti kulmiaan, laskeutui selälleen ja tuijotti kattoa. Hän yritti muistella miehen nimeä, se oli alkanut ehkä A:lla, Andre? Hän mietti, muttei millään ollut varma siitä.

Sam mietti miksi helvetissä oli lähtenyt miehen mukaan. Miten hän oli täsmälleen päätynyt alasti tälle sängylle? Vastaus oli loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen; alkoholi, uusivuosi, Michael ei ollut soittanut hänelle joulun jälkeen, masennus, sydänsuru, typerät bileet, jossa oli paljon typeriä, vuoden vaihteen masentamia ihmisiä etsimässä lohtua. Hän oli juonut aivan liikaa, tanssinut. Tavannut tämän miehen, jonka etunimi alkoi A:lla, toisaalta se saattoi olla O:kin? Juonut vähän lisää ja lähtenyt hänen mukaansa, Kittyn saarnasta huolimatta. Missäköhän Kitty edes oli nyt? Jäikö hän bileisiin? Sam mietti. Ja paljonkohan kello oli nyt? Mitäköhän Michael teki?

A, joksi Sam miestä nyt nimitti, kiipesi hänen päälleen ja yritti suudella häntä huulille, Sam käänsi päätään, jotta mies osui vain hänen poskelleen. Sam kieräytti toisen miehen alleen.

Häntä masensi, ehkä seksi auttaisi? Hän mietti ja alkoi suudella miehen rintaa. Se oli aika karvainen, karvat tarttuivat suuhun, hänen teki mieli sylkäistä. Michaelilla ei ollut karvoja, hänen rintaansa oli ollut mukava suudella, hänen ihonsa oli ollut niin täydellinen ja niin sileä. Sam otti miehen elimen käteensä ja hyväili sitä. Jotenkin hämärästi hän tajusi tarvitsevansa kondomin. Mies kai oli tajunnut tämän myös sillä ojensi hänelle seuraavaksi sellaisen.

Sam kääri sen oman kalunsa ympärille, katsoi vieraan miehen kasvoihin, jotka katsoivat takaisin häneen odottavasti. A oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen ranskalaismies, jolla oli sameanruskeat silmät, hiekanvaalea tukka ja karvainen rinta, no ainakin karvaisempi kuin mihin Sam oli tottunut.

 Mies ojensi hänelle liukasteen ja Sam levitti sitä jokseenkin robottimaisesti miehen aukolle ja hänen omalle kalulleen. Hän työntyi hitaasti miehen sisään ja tämä voihki hänen allaan. Miehellä oli niin oudot äänet, Sam mietti. Miehen karkeat kädet liikkuivat hänen vartalollaan. `Michael ei tehnyt sitä näin…` Sam mietti ja muisti miten pehmeät kädet hänen rakkaallaan oli, miten hän oli koskettanut häntä. Hän muisti miten Michael oli katsonut häneen, miten hän oli hymyillyt, liikuttanut lanteitaan ja minkälaista ääntä hän oli pitänyt. Se oli ollut kaunista, kaikki Michaelissa ja kaikki heissä, kun he olivat rakastelleet. Tämä tuntui väärältä ja likaiselta. Samia kadutti. Mies hänen allaan tuntui nauttivan, ilmeisesti hän teki jotain oikein.

Hän liikkui miehen sisällä, hyväili miehen kalua kädellään ja yritti keskittyä itsekin nauttimaan. Hän sulki silmänsä ja muisteli kaikkia kertoja, jolloin oli rakastellut Michaelin kanssa, se oli todella ollut rakastelua, tämä, tässä ja nyt oli vain ja ainoastaan seksiä, vailla minkäänlaista tunnetta. Hän yritti sulkea korvansa miehen huokailuilta, ääntelyiltä. Hän halusi vain muistaa entisen, hänen rakkaansa. Hiki tarttui hänen vartaloltaan toisen miehen vartalolle, hän nopeutti työntöjään. Piti mielessään muistikuvaa, jossa hän oli Michaelin kanssa. Hän voihki ja lopulta tuli.

Sam keräsi vaatteitaan lattialta ja puki päälleen.

"Lähdetkö jo? Jää vielä? Jää yöksi?" A pyysi katsoen häneen.

"Lähden, olen väsynyt ja haluan kotiin." Sam vastasi ja käveli kohti makuuhuoneen ovea.

"Etkö anna minulle numeroasi?" Mies kysyi hämmentyneenä.

 "Kuule, en ole kiinnostunut suhteesta, tämä oli vain seksiä, luulin että sovimme siitä?" Sam sanoi väsyneenä, tietäen kuulostavansa hieman julmalta. Hän kääntyi ja avasi ovea. Tyyny osui hänen selkäänsä.

"Huora!" Mies huusi. Sam huokaisi kyllästyneenä ja katsomatta enää taakseen, hän lähti.

*************************

10.1.2004

Sam makasi sängyllä ja tuijotti kattoa. Hän tiesi, että hänen tulisi tehdä jotain, mennä ulos, tavata ystäviään, mutta kaikki tuntui jotenkin ylivoimaisen raskaalta. Kotityötkin olivat jääneet retuperälle, sen saattoi huomata jo pelkästään kun katsoi makuuhuonetta. Likaiset vaatteet olivat mytyssä lattialla, teekuppeja, vesilaseja, kiinalaisen ravintolan avattuja kotiinkuljetus rasioita. Keittiössä odotti iso tiskivuori. Jääkaapissa oli enää vain homeinen juusto, myyntipäivänsä ohittanut maitopurkki, miltei loppuun kaavittu voirasia ja kaksi pientä, harmaata, kurttuista palloa, jotka vielä joskus olivat olleet tomaatteja. Leipälaatikossa oli kivikova ranskanleivän puolikas. Hän tiesi, että hänen pitäisi heittää kaikki roskikseen, mutta hän ei vain jaksanut, hän tiesi, että hänen pitäisi siivota, muttei jaksanut sitäkään. Itsesäälissä rypeminen, sotkuisessa asunnossa, tuotti jonkinlaista sairasta mielihyvää.

Kitty oli käynyt edellisenä päivänä ja oli miltei saanut sydänkohtauksen nähtyään asunnon. Kitty oli miltei jo kaivanut esiin kaapissa liian kauan pölyttymässä olevat siivousvälineet, aloittaakseen itse siivoamisen, mutta Sam oli lopulta hermostunut ja ajanut naisen ulos asunnostaan. Sam myönsi, että asunnossa saattoi haista melko epämukavalta, hän oli itse kuitenkin jo aikalailla tottunut siihen.

Hänen partansa oli ajamatta, hiukset sotkussa. Hänen olonsa oli hyvinkin stereotyyppisen miehekäs. Kitty oli ehdottanut lääkäriä, sanoi, että hänen masennuskohtauksensa alkoivat mennä jo naurettavuuden puolelle ja että jos hän niin kovasti kaipasi Michaelia, niin tämä murjottaminen, haisevassa läävässä, ei ainakaan auttaisi saamaan häntä takaisin. Kitty oli oikeassa, kyllä Sam sen tiesi. Kyllä hän pian saisi itsensä kuntoon, tämä itsesääli ja masennus menisivät pian ohi, niin kuin ne olivat menneet aina.

Maailma oli epäreilu ja paska, kaikkihan sen tiesivät, hän tiesi liian hyvin, Michael tiesi vielä paremmin. Sam olisi halunnut löytää Jeanin ja Patrickin, hän arveli, että jos kohtaisi heidät, hän olisi hyvinkin valmis suorittamaan murhan tai siis oikeastaan kaksi murhaa. Hän rupesi listaamaan mielessään erilaisia tapoja murhata heidät, kaikista kivuliaimpia sellaisia. Eniten hän halusi murhata sen Rickyn, vankila ei ollut hänen mielestään riittävä rangaistus miehelle. Hänet pitäisi laittaa kärsimään kaikki se sama tuska, jota mies oli aiheuttanut uhreilleen. Hän kirosi maailmaa ja naurettavaa oikeusjärjestelmää. 15-vuotta vankeutta, miehelle, joka oli pilannut monen elämän, joka oli luultavasti murhannut ihmisiä? Hän ei ollut koskaan kannattanut kuolemanrangaistusta, mutta hänen mielensä oli nyt muuttunut. Oli ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti ansainneet elää; Ricky Matthews, oli ehdottomasti yksi heistä.

Hänen kännykkänsä alkoi soida, hetken hän aikoi jättää vastaamatta. Soittaja kyllästyisi kyllä ennen pitkään, hän ajatteli ja käänsi kylkeään. Pian puhelin soi uudestaan. Sam murahti kyllästyneenä ja nousi ylös etsimään puhelimensa, hän ei tunnistanut numeroa ja painoi vaimenninta. Kun puhelin soi kolmannen kerran, hän päätteli, että joku todella halusi puhua hänen kanssaan ja päätti vastasta.

"Haloo." Hän vastasi tylyllä äänellä ja haroi hiuksiaan, nojaten kyynärpäitä polviinsa.

"Hei…um…Tony McDonnell tässä, öh…" Skottilaisen kuuloinen mies änkytti.

"Kakistakaa nyt ulos vain. Ei minulla ole koko päivää aikaa. Jos myytte jotakin, niin vastaus on ei." Sam tuhahti, hän halusi päästä takaisin rypemään itsesäälissä.

"En minä myy mitään." Mies tuhahti, jotenkin ärtyneen kuuloisena ja mutisi perään jotakin mistä Sam ei ymmärtänyt sanaakaan. Sam ajatteli jo hetken sulkea luurin.

"Anteeksi?" Hän päätti kuitenkin kysyä, mahdollisimman tylysti kuitenkin. Mies oli varmaan, joku typerä näsäviisas, tilastotieteilijä, joka oli ensimmäistä päivää hommissa. Sam mietti.

"Niin siis, olen Michaelin ystävä. En myy mitään, ajattelin vain soittaa ystäväni puolesta…"Mies jatkoi ärtyneellä äänellä. Samin mieli valpastui.

"Mitä? Michael? Mitä hänestä?" Hänen äänensävynsä muuttui huomattavasti ystävällisemmäksi.

"Minusta sinun pitäisi tulla tapaamaan häntä, hän kertoi minulle koko jutun ja…No, minusta sinun pitäisi matkustaa tänne. Hän ei kertonut sinulle erästä asiaa, mutta hän kertoi minulle ja minusta sinunkin pitäisi tietää se… Meidän kahden pitäisi jutella ihan kasvotusten." Sam ymmärsi nyt puhuvansa miehen kanssa, joka oli ollut Michaelin paras ystävä ja ensirakkaus.

"Miten hän voi?" Sam kysyi, nyt jo huomattavasti lempeämmällä äänellä.

 "No, hän voi…mitä nyt voi odottaa?…Yrittää pärjätä ja jatkaa elämäänsä, mutta aika masentunut hän on, vaikka yrittääkin peittää sitä muilta." Tony huokaisi väsyneen kuuloisena.

"Minun pitää järjestää asiat täällä Pariisissa, työjutut ja sellaiset, mutta totta kai tulen. Saanko numerosi, niin soitan sinulle, heti kun saan asiat kuntoon?"

Sam lopetti puhelun, hän soitti Kittylle ja sen jälkeen työpaikalleen. Hän katsoi asuntoa ja päätti, että oli viimeinkin aika siivota, ensin hän kävisi suihkussa ja ajaisi naurettavan sänkensä pois.

******************

26.1.2004

Sam tuli sisälle pieneen kahvilaan ja katseli ympärilleen. Hän näki pitkän, raamikaan, nuorenmiehen, jolla oli vaaleanruskeat hiukset, vihreät silmät ja muutamia pisamia kasvojen keskiosassa, istumassa ikkunapöydän ääressä. Mies katsoi suoraan häneen, hieman kysyvä ilme kasvoillaan. Sam lähestyi pöytää.

"Tony McDonnell?" Sam kysyi päästyään miehen luokse. Mies nyökkäsi ja hymyili hieman. "Hei, Samuel Grey." He kättelivät ja Sam istuutui alas, vastapäätä miestä.

Tony katsoi Samia arvioiden, hän oli katsonut häntä jo siitä hetkestä, kun tämä oli astunut sisään. Vaalea mies oli kyllä todella komea ja äkkiä Tony oli jotenkin hyvin tietoinen kasvojensa pisamista, joista hän ei itse ollut koskaan välittänyt. Tytöt sanoivat häntä söpöksi, epäilemättä juuri niiden takia ja hän ei halunnut olla söpö, hän halusi olla komea ja vaarallisen näköinen. Hän oli käynyt ahkerasti salilla saadakseen enemmän sitä vaarallista ulkonäköä ja vähentääkseen näitä `söpö` kommentteja naisilta, mutta silti niitä tuli yhä. Hän hieraisi nenäänsä tiedostamatta peukalollaan.

Tarjoilija toi heille teet, jotka he olivat tilanneet.

"Sanoit, että Michael on siis kertonut sinulle jotakin mitä en tiedä?" Sam kysyi. Tony nyökkäsi, maistoi teetään ja laski kupin takaisin pöydälle.

"Hän pelkää, hän puhui siitä Jean tyypistä...Michael oli saanut kirjeen siltä mieheltä, jossa hän oli uhannut sinun henkeäsi ja Michaelia itseään, luin sen kirjeen itse. Olen yrittänyt puhua hänelle ja sanoa, että hän soittaisi ja kertoisi sinulle tämän, mutta hän pelkää yhä. Michael kuitenkin rakastaa sinua." Tony sanoi ja joi muutaman kulauksen teestään.

"No nyt ymmärrän kaiken…voi helvetti…uh, minä niin vihaan sitä miestä. Jos joku tässä tappaa jonkun, niin se olen kyllä minä joka tekee sen. Helvetti." Sam murahti.

Tony katsoi häneen, nojautui taakse päin tuolillaan ja risti kätensä pöydälle.

"Mitä meinaat nyt tehdä?" Tony kysyi.

"Mennä Michaelin luokse, puhua hänelle, pysyä hänen rinnallaan." Sam vastasi välittömästi ja jatkoi. "Jean on selvästikin sairas ja niin kauan kuin hän on vapaana, Michael tarvitsee suojelua. Olen enemmän huolissani hänen puolestaan kuin itseni. Hän on kuitenkin se mitä Jean haluaa ja…Olen helvetin huolissani, jos se paskiainen pääsee lähellekään häntä niin…" Sam tuijotti teekuppiaan vihaisen näköisenä.

Tony katsoi miestä, hän siis todella välitti Michaelista, oli valmis puolustamaan häntä, se oli hyvä. Samalla hän tiesi, omien mahdollisuuksiensa menneen, jos Sam olisi paljastunut pelkuriksi, hän olisi voinut olla se mies ystävänsä rinnalla, olla hänelle viimein enemmän kuin ystävä, mutta Sam ei ollut pelkuri, eikä hän ollut idiootti.

 "Jos missään vaiheessa satutat ystävääni, jos särjet hänen sydämensä tai ylipäätään teet mitään, mikä voisi vahingoittaa häntä niin vannon, että kuulet sitten minusta. En anna kenenkään satuttaa häntä, ymmärrä se." Tony uhkasi, ensivaikutelma ihmisistä saattoi olla kuitenkin pettävä.

"En tietenkään satuta Michaelia, minä rakastan häntä ja hän todella ansaitsee vain pelkkää hyvää. On hyvä, että hänellä on sinun kaltaisesi ystävä." Sam hymyili.

"Suojelemme siis häntä molemmat." Tony totesi ja hymyili toiselle miehelle takaisin.

Henry Wills seisoi tumman tiilirakennuksen edessä, odottaen poikaansa. Michael oli viimein vuoden vaihteen jälkeen myöntänyt tarvitsevansa ulkopuolista apua ja he olivat löytäneet sopivat terapeutin, jolta oli löytynyt vapaita aikoja suhteellisen pian. Henry sytytti piippunsa ja katseli maisemia edessään, hänestä oli ollut parempi tulla odottamaan heti rakennuksen eteen, kuin pysyä autossaan parkkipaikalla, joka oli hieman kauempana. Hän oli huolissaan poikansa puolesta ja niin kauan kuin se ranskalaismies olisi vielä vapaalla, hän ei lakkaisi huolehtimasta. Michael oli näyttänyt heille kirjeen, jonka se mies oli lähettänyt. Arvatenkin Tony oli painostanut häntä tekemään sen. Henry oli ollut raivoissaan luettuaan sen, kuinka se mies uskalsikin? Hän ei tiennyt mitä tekisi, jos se mies pääsisi lähellekään hänen poikaansa, jos se mies enää ikinä koskisikaan häneen. Hän pelkäsi myös vaimonsa puolesta, silloin kun Evelyn ja Michael olivat kahden kotona hänen ollessa töissä.

Henry muisteli aikaa jolloin oli tavannut vaimonsa, hän oli ollut Michaelin ikäinen silloin ja juuri muuttanut Irlannista Englantiin työnperässä. Evelyn oli ollut 19-vuotias. Hän muisti nähneensä tytön ensimmäistä kertaa kahvilassa, istumassa ystävien kanssa. Eikä hän ikinä ollut nähnyt mitään niin kaunista. Tytön nauru oli ollut heleä, hänen tummat hiuksensa oli kiedottu taidokkaasti tehdylle nutturalle. Tummat silmät olivat olleet kirkkaat ja nauravaiset. Hän muisti kuinka Evelyn oli kävellyt hänen pöytänsä ohitse, katsonut häneen ja hymyillyt hieman ujosti. Hänen sydämensä oli miltei pysähtynyt paikoilleen. "No siinä vasta oli kuuma pakkaus." Hänen vieressään istuva työtoveri oli kommentoinut tytön poistuttua. "Kaunis." Henry oli ainoastaan pystynyt sanomaan.

Hän oli käynyt kahvilassa sen jälkeen päivittäin, toivoen näkevänsä tytön ja muutaman kerran hän oli nähnytkin. Evelyn oli aina katsonut häneen ja hymyillyt sillä herttaisen, ujolla tavalla. Mutta Henry ei ollut rohjennut puhutella häntä, tuntui, että tyttö oli aina ystäviensä ympäröimä. Eikä Henry suinkaan ollut ainut, joka olisi huomannut tytön.

Sitten eräänä päivänä hän oli mennyt kirjastoon ja nähnyt hänet siellä. Tyttö oli kantanut läjäpäin kirjoja hennoissa käsissään ja Henry oli muistanut vasta silloin, että oli nähnyt tytön aina kantamassa kirjoja. Hänestä oli uskomatonta, että joku niin täydellisen kaunis, oli vielä niin viisas, että viitsi viettää aikaansa lukemalla kirjoja. Tyttö oli kompuroinut ja tiputtanut kirjansa lattialle nähtyään hänet ja Henry oli kiiruhtanut auttamaan häntä. "Anna kun autan." Hän oli sanonut kumartuessaan lattialle poimimaan kirjoja, heidän kätensä olivat koskettaneet, tyttö oli katsonut häneen, hymyillyt ja punastunut hieman. "Kiitos." Hän oli sanonut, he olivat nousseet ylös. "Olen Henry Wills." Hän oli esittäytynyt. "Evelyn Harris." Tyttö oli vastannut ja hymyillyt jälleen hyvin ujosti, aivan kuin hän ei edes olisi ymmärtänyt miten kaunis hän todellisuudessa oli. Hän oli pyytänyt tytön kahville kanssaan ja Evelyn oli suostunut, vuosi myöhemmin he olivat menneet naimisiin ja vuosi siitä, Michael oli syntynyt. Joka päivä hän oli ihmetellyt onneaan, joka oli suonut hänelle maailman kauneimman vaimon ja siunannut heitä kauniilla, älykkäällä pojalla. Jossakin vaiheessa se onni oli kääntynyt pahasti päälaelleen.

Michael avasi oven ja katsoi isäänsä, joka nojasi seinää vasten poltellen piippuaan. Hän hymyili hieman, oli jotenkin herttaista nähdä hänen isänsä siinä, aina odottamassa häntä, kun hän tuli terapiasta. Vaikka hänen isänsä ei juuri sanonut ääneen rakastavansa häntä, tällaiset teot, se että hän odotti häntä siinä kylmässä tammikuun illassa riitti enemmän kuin hyvin kertomaan hänelle, että hänen isänsä todella rakasti häntä.

"Hei." Hän sanoi tultuaan isänsä vierelle.

"Pääsit jo. No niin, ajattelin vähän haukata raitista ilmaa tässä ja tuota, öh…poltella vähän, nyt kun äitisi ei ole näkemässä." Henry totesi hymyillen ja sammutti piippunsa. Tietämättä ketä oikeastaan yritti huijata, kyllä Michael varmasti tiesi todellisen syyn sille miksi hän seisoi siinä odottamassa.

He tulivat autolle ja lähtivät ajamaan kotiin päin.

"No miten meni?" Henry kysyi tuijottaen tietä heidän edellään.

"Ihan ok. Hän sanoi, että tarvitsisin enää pari istuntoa eheytyäkseni normaaliksi heteromieheksi, seuraava askel on siis etsiä se kunnollinen tyttö, mennä naimisiin, hankkia kiljuva lapsilauma, kasvattaa mukava pieni kaljamaha ja alkaa kaljuuntua. " Michael vitsaili, katsoi isäänsä ja virnisti. Henry hymyili.

 "Et taida antaa minun unohtaa sitä koskaan?" Hän kysyi hymyillen hieman nolona.

"Äh, kunhan vain pelleilen." Michael sanoi ja hymyili isälleen.

"Ei siinä mitään, se oli todella typerää minulta silloin, ansaitsin tuon." Henry vastasi.

He istuivat hiljaisuudessa, Michael nojasi päätään ikkunalasiin. Hän tunsi itsensä jo hieman väsyneeksi, vaikka kello läheni vasta kahdeksaa illalla. Hän vilkaisi isäänsä, jolla oli keskittynyt ilme kasvoillaan hänen ajaessaan eteenpäin. Hänen isänsä oli vain kaksi vuotta vanhempi kuin Ricky, hän tajusi äkkiä ja hän alkoi välittömästi voida aavistuksen pahoin ajateltuaan miestä. Hän ei enää todellakaan ymmärtänyt mitä täsmälleen oli ajatellut lähtiessään 17-vuotiaana miltei isänsä ikäisen miehen mukaan, miehen, joka oli itseasiassa hänen äitiäänkin vanhempi. Häntä ällötti entistä enemmän ja päätti jatkossa välttää ajattelemasta Rickyä vanhempiensa yhteydessä tai yrittää välttää ajattelemasta Rickyä muutenkaan, muuten kuin terapiaistunnoissa.

******************

Evelyn ojensi teekupin Samille ja he istuivat alas olohuoneeseen. Sam oli saapunut tuntia aiemmin. Kertonut tapaamisestaan Tonyn kanssa ja sanonut haluavansa nyt tavata Michaelin. Evelyn oli hyvillään, että Sam oli tullut. Ehkä hän voisi saada hänen poikansa voimaan paremmin? Hän näki, että Michael oli masentunut, vaikka hän yrittikin kovasti. Toipuminen tulisi kestämään kauan ja kaikki mahdollinen apu muilta tulisi tarpeen.

Ulko-ovi kävi.

 "Kotona ollaan!" Henryn ääni huhuili eteisestä. Evelyn ja Sam nousivat ylös. Henry tuli olohuoneeseen ensimmäisenä ja katsoi Samia hieman yllättyneenä.

"No tämäpä vasta yllätys." Henry totesi. "Mukava nähdä sinua." Hän lisäsi sitten nopeasti. Michael tuli pian olohuoneeseen isänsä perässä ja oli juuri aikonut sanoa jotakin kun hän näki Samin. Michael katsoi häntä yllättyneenä, huulet hieman raollaan.

 "H-hei, öh, mitä sinä teet täällä?" Michael töksäytti hämmennyksenä valtaamana.

"Hei, hauska nähdä sinuakin." Sam virnisti. "Haluan jutella kanssasi, et ole soittanut ja… Voisimmeko mennä kävelylle?" Sam ehdotti. Michael katsoi vanhempiaan, hänen äitinsä hymyili hänelle rohkaisevasti, hänen isänsä näytti lähes yhtä yllättyneeltä kuin hänkin oli.

 "Öh, joo kaipa se sopii…" Hän vastasi sitten kääntyi ja lähti kävelemään takaisin kohti eteistä Samin seuratessa häntä.

He kävelivät hiljaisuudessa, Michael vältteli hänen katsettaan ja piti käsiään taskuissaan.

"Miten olet voinut?" Sam kysyi, rikkoen viimein hiljaisuuden heidän väliltään. "Ihan tuota...ihan hyvin…" Michael vastasi ja vilkaisi häneen. "Olen aloittanut terapian, eivätkä ne ainakaan vielä ole antaneet minulle hullunpapereita." Michael virnisti hieman. "Miten sinä olet voinut Sam? Onko kaikki ollut hyvin?" Hän kysyi sitten.

"Olen voinut ihan suhteellisen hyvin…on ollut ikävä sinua…" Sam sanoi hiljaa, katsoi häneen ja pysäytti hänet sitten puiston laitaan. "Jean lähetti sinulle kirjeen, mikset kertonut siitä?" Sam kysyi lempeällä äänellä. Michael katsoi maahan hieman hämillään.

"Mistä sait tietää siitä?" Hän kysyi sitten.

 "Juttelin tänään Tonyn kanssa, hän soitti minulle muutama viikko sitten ja saavuin tänään tänne tai oikeastaan Lontooseen aluksi, vanhempieni luokse." Sam selitti ja nosti kädellään hänen leukaansa, kohtaamaan hänen katseensa.

"Michael, minä rakastan sinua, helvetin paljon. On herttaista, että yrität suojella minua siltä paskiaiselta, mutta meidän eromme ei ole tapa tehdä sitä. Pärjään kyllä, mutta en tiedä pärjäänkö enää päivääkään ilman sinua. Tiedän mitä minulla on vastassani, jos kohtaan hänet ja kulta, luota minuun, kun sanon, että se on hänen nahkansa, joka kärsisi siitä, eikä minun." Sam sanoi. Michael tunsi kyyneleet silmissään, hän yritti olla itkemättä, häntä ärsytti itkeä kokoajan, mutta lopulta hän ei mahtanut sille enää mitään. Sam veti hänet lämpimään halaukseen ja silitti hänen päätään.

"Rakastan sinua Sam…Anteeksi etten kertonut, luulin, että…" Hän sopersi.

"Hys…kaikki on hyvin nyt…Otat siis minut takaisin?" Sam kysyi varovasti, Michael nyökytti päätään.

"En olisi koskaan halunnut erota." Hän kuiskasi ja Sam, hymyili hänelle lämpimästi, katsoen häntä sitten tarkemmin.

"Olet lyhentänyt hiuksiasi." Hän totesi, pyöritellen sormiaan niissä. Michael nyökkäsi.

"Ne olivat päässeet vähän venähtämään." Hän sanoi hiljaa.

"Näytät hyvälle, tuoksut hyvälle." Sam sanoi, pidellen häntä lähellään. Hän suuteli varoen Michaelin huulia ja tarkasteli hänen reaktiotaan. Michael tajusi juuri silloin täsmälleen miten paljon oli ikävöinyt Samia ja vastasi suudelmaan. Hän raotti huuliaan ja painoi Samin niskasta hellästi kädellään tuoden hänen päätään lähemmäksi, syventäen suudelmaa.

"Täällä on aika kylmä, lähdetäänkö sisälle takaisin?" Michael kysyi.

"Hyvä on." Sam hymyili, otti hänen kätensä omaansa ja he lähtivät kävelemään takaisin talolle.

"Sinun olisi varmaan parempi jäädä yöksi Samuel, alkaa olla jo myöhä ja Lontooseen on pitkä ajomatka. Laitoin sinulle vuoteen Michaelin huoneeseen." Evelyn sanoi heidän tultuaan keittiöön. Michaelia hymyilytti hieman, heidän talossaan oli kyllä vierashuonekin, mutta hän äitinsä halusi ilmeisen kovasti, että he palaisivat yhteen Samin kanssa, mitä hän ei vielä tiennyt, että he olivat jo tehneet. Hänen isänsä katsoi häneen hieman huolissaan.

 "Olisihan meillä kyllä ollut vierashuonekin." Hän sanoi varoen. Michael hymyili isälleen.

 "Sam voi ihan hyvin nukkua huoneessani, jos hän vain haluaa." Hän vakuutti ja katsoi sitten Samiin hymyillen.

"Niin jos se vain sopii niin jäisin mielelläni, olen tosiaan jo hieman väsynyt." Sam myönsi, tosiasiassa hän vain halusi olla Michaelin lähellä.

"Jos Sam yrittää jotain…jotain, öh…höm…niin öh, huuda vain…ja tulen auttamaan…" Hänen isänsä kuiskasi hänelle, kun Michael oli aikeissa lähteä kohti yläkertaa Samin kanssa. Michael katsoi isäänsä, joka punasteli hieman ja naurahti.

"Älä huolehdi isä." Hän sanoi hymyillen. "Hyvää yötä!" Hän sanoi vanhemmilleen sitten ja lähti Sam perässään kohti yläkertaa. Sam käveli hänen takanaan ja katseli miltei lumoutuneena hänen takamustaan, kuinka hän olikaan ikävöinyt sitä ja kaikkea muuta Michaelissa.

"Katsot minun peppuani, etkö katsokin?" Michael kysyi kääntymättä katsomaan häneen.

"Öh…minä…tuota…" Sam änkytti hieman nolona.

"Älä stressaa Sam." Michael sanoi, käänsi päätään ja virnisti. "En ole jaksanut sisustaa uudestaan, eli tämä siis on vähän, hm…no sellainen, tavallisen, teini-pojan huone." Michael kertoi avatessaan huoneensa oven. He tulivat sisälle. "Käyn suihkussa ja pesemässä hampaat. Tulen pian." Michael sanoi sitten. Otti pyyhkeen kaapistaan ja lähti.

Sam kiersi huonetta, pysähtyi katsomaan mitaleita, jotka roikkuivat seinällä. Urheilukisojen palkintoja, kultaa ja hopeaa. Sam hymyili, katsoi julistetta kauempana; Indiana Jones, jotenkin hän oli osannut arvata. Hän tuli kirjahyllylle ja tutki valokuvia yhdellä hyllyllä. Tony ja Michael, varhaisteini-ikäisinä; molemmilla oli leveä hymy kasvoillaan, Tonyn käsi oli hieman lyhyemmän ystävänsä harteilla. Michaelin isovanhempien kuva. Michael ja Tony, jalkapallopeliasuissaan noin kahdeksanvuotiaina, he seisoivat ruohokentän laidassa, iloisen näköisinä. Michael oli tosiaan ollut myös kaunis lapsi. Hän tuli kirjoituspöydän luokse ja näki mustan kirjan sillä. Hän katsoi taakseen, kohti ovea ja otti kirjan sitten käteensä. Hän avasi kannen. "Pidä näppisi erossa!" Luki isoin, varoittavin kirjaimin ensimmäisellä sivulla. Sam ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan ja päätti olla välittämättä varoituksesta.

`Michaelin päiväkirja` Hän ajatteli jännittyneenä, vilkaistessaan ensimmäistä sivua. `Teini-ikäisen Michaelin päiväkirja.` Ensimmäinen merkintä oli tehty; 13.7.1995

- Tulin viikko sitten tänne Irlantiin. Tony ei tälle kertaa päässyt mukaan ja aluksi mietin itsekin jos jättäisin tänä vuonna tulematta, mutta sitten toisaalta, olen jo koko kevään odottanut, että pääsisin taas ratsastamaan.

Nyt olen kyllä erittäin kiitollinen, että tulin. talilla on uusi kesätyöntekijä; Liam O'Crilly ja en voi sanoa muuta kuin; Nam! Liam on 19-vuotias ja ollut paljon hevosten kanssa tekemisissä. Ja luoja, hän on kuolettavan komea! Likainen mielikuvitukseni lähtee väkisinkin liikkeelle, tämä on kauheaa…tuntuu, että nämä ajatukset vain lisääntyvät! Olen siis viime aikoina huomannut näitä tunteita Tonya kohtaan ja yritin vakuuttaa itselleni, että se olisi vain joku vaihe ja että tämä menisi ohi ja että minä en oikeasti ole kiinnostunut miehistä…Mutta äs, pakkohan se on myöntää, totuus siis, edes nyt itselleni.

Liam katsoo minua paljon, olen huomannut. Ja välillä hän käyttäytyy aivan kuin hän tietäisi, että…no aivan kuin hän tietäisi täsmälleen, mitä päässäni liikkuu. Hän heittää kaksimielistä läppää, sellaista hieman piilotettua, mitä kaikki eivät ymmärtäisi, (no Rachel tai Peter eivät esimerkiksi ainakaan…) ja sitten hän virnuilee minulle. Mietin kokoajan, että sanoisiko ihan täysin hetero 19-vuotias poika, jotain sellaista 15-vuotiaalle pojalle?

No tänään esimerkiksi, kun tulin ratsastamasta, hän auttoi minut hevosen selästä. En kyllä tarvitsisi apua, kiitos vain, mutta no kuka oikeasti kieltäytyisi komean miehen avusta, kun sitä tarjotaan?…No joka tapauksessa, hän kysyi; Ei kai peppuusi satu? ja virnisti ja hänen kätensä viipyivät epäilyttävän kauan lanteillani. Mutta siis, mitä helvettiä sekin oli tarkoittavinaan?! En ymmärrä, enkä tiedä haluanko ymmärtää sen kysymyksen piilotettua tarkoitusta…

Äh., olen väsynyt, huomenna pitäisi mennä kirkkoon ja voi tauti, että kiinnostaa! Sunnuntaille olisi niin paljon parempaakin tekemistä, kuten, öh, nukkuminen myöhään!…Mutta epäilen, että Rachel saisi jonkun kohtauksen, jos sanoisin jääväni kirkosta pois ja kukaan ei kestä kiihkoaavaa Rachelia, luottakaa minuun….No niin, kirjoitan taas joskus…

-M.W-

Sam kuuli lähestyviä askelia ja laski kirjan nopeasti kädestään samalle kohtaa, jolta oli sen löytänyt. Hän palasi kirjahyllyn lähelle. Michaelilla oli yllään musta t-paita ja löysät verkkarit. Hän paineli pyyhkeellä hiuksiaan kuivemmaksi.

"Haluatko sinä käydä suihkussa?" Hän kysyi.

"Voisin käydä." Sam sanoi ja hymyili hänelle. Michael ojensi hänelle puhtaan pyyhkeen ja näytti sitten missä kylpyhuone oli.

Kun Sam tuli takaisin Michaelin huoneeseen, hän näki hänet makaamassa jo omalla sängyllään kyljellään, peitto vedettynä korkealle. Hänen verkkarinsa ja t-paita oli viikattu siististi tuolin selkänojalle. Sam katsoi uudestaan Michaeliin, tajuten, että tämä oli miltei alasti peiton alla. Hän huokaisi hiljaa ja nuolaisi huuliaan tiedostamatta sitä. Michael katsoi suoraan häneen. Sam sammutti huoneen valot ja sulki oven perässään. Hän asettautui makaamaan patjalle, joka oli laitettu Michaelin sängyn viereen ja veti peiton päälleen.

"Hyvää yötä Sam." Michael kuiskasi ja Sam näki hänen hymyilevän pimeässä.

"Hyvää yötä." Sam kuiskasi takaisin. Kätkien halunsa kiivetä Michaelin viereen, kapealle sängylle.

Kumpikaan ei saanut unta, Michael tuijotti kattoaan. Sam oli sulkenut silmänsä, mutta avasi ne aina välillä, katsoakseen Michaelia salaa. Huoneen ovelta kuului rapinaa, joku tömpsähti sitä vasten, kahva painui alas ja ovi aukeni. Michael säpsähti istumaan, Sam katsoi ovelle myös ja näki vaalean, pörröisen kissan kävelevän hitaasti heitä kohti. Michael nousi ylös ja meni nopeasti kissan luokse. Sam tuijotti hänen vartalonsa ääriviivoja, vartalon, jonka peittona, oli ainoastaan, mustat bokserit. Michael oli ottanut kissan syliinsä ja puhui sille hiljaa.

"Cleo, olen pahoillani, mutta tänä yönä sinä joudut etsimään toisen nukkumapaikan, anna anteeksi pikkuinen." Hän kuiskasi, silittäen kissan pehmeää turkkia. Hän kantoi kissan ulos ovesta, laski sen maahan ja meni itse takaisin, yrittäen olla välittämättä kissan syyttävästä katseesta. Hän lukitsi oven perässään ja palasi sängylleen, kädet hieman epävarmasti kietoutuen hänen alastoman ylävartalonsa ympärille.

"Cleo osaa avata ovia, olin jo unohtanut." Hän kuiskasi Samille hiljaa käpertyessään takaisin peittonsa suojaan.

"Ovela kissa." Sam hymyili.

"Etkö saa unta?" Michael kysyi.

"En, minun on kylmä…" Sam valehteli ja katsoi häneen surullisella, koiranpentu ilmeellä.

"Um, no haluatko tulla tänne?" Michael kysyi varovasti.

 "Haluaisin." Sam vastasi iloisesti. Michael nosti peittoa ja Sam käpertyi hänen viereensä, hyvin lähelle.

"Tämä on aika kapea sänky." Michael kuiskasi ja punastui hieman. Samista hän näytti äärettömän hellyttävältä.

"Kelpaa minulle…" Sam kuiskasi, hän asetti kätensä varovasti Michaelin vyötärölle, hänen sydämensä löi nopeasti, toisen iho oli niin lämmin ja sileä ja Michael tuoksui uskomattoman hyvälle. Hän suuteli häntä varoen ja Michael suuteli häntä takaisin. Se oli uskomatonta, hän oli kaivannut sitä niin. "Haluaisin koskettaa sinua, saanko?" Sam kysyi, hän ei ollut uskaltanut liikuttaa kättään paljoa.

"Saat." Michael kuiskasi ja toi vakuudeksi oman kätensä Samin paidan alle. Sam antoi kätensä laskeutua alemmaksi Michaelin reidelle, toisen kätensä hän toi hänen päänsä taakse. He suutelivat, Sam kosketti kevyesti Michaelin peppua, tunnustellen lempeästi sen muotoa. Hän huokaisi suudelmaan, keinutti lantiotaan, hänen kalunsa alkoi kovettua, hän ei yksinkertaisesti mahtanut sille mitään. Michael varmasti tunsi sen he olivat niin lähekkäin toisiaan.

"Onko tämä okei?" Sam huokaisi keskeyttäen suudelman ja koskettaen hänen kasvojaan. "Jos sanot, että lopeta, niin teen sen, ihan missä vaiheessa tahansa, okei?" Sam jatkoi.

"Tämä on okei…tuntuu oikeastaan hyvälle…" Michael kuiskasi hyvin hiljaa. "Jos satuttaisit minua, minun tarvitsisi vain huutaa ja isäni tulisi ja varmaan kuristaisi sinut hengiltä." Michael virnisti. Sam naurahti hiljaa.

 "No sepä vasta lohduttavaa kuulla…isäsi osaa olla aika pelottava." Hän sanoi.

"Leikki kiltisti ja hiljaa Sam, niin kaikki on hyvin." Michael hymyili. He suutelivat uudestaan. Michael livutti Samin paitaa ylemmäs varovasti ja Sam riisui sen pian kokonaan. Hän suuteli Michaelin solisluita ja kosketti korua hänen kaulallaan. "Olet pitänyt tätä." Hän kuiskasi.

"Joka päivä." Michael vastasi. Sam livutti kättään alas hänen vatsaansa ja kosketti Michaelin kalua, hän hyväili sitä ja tunsi kuinka se alkoi kovettua, he suutelivat, Michael huokaisi. Sam toi kätensä hänen taakseen ja he keinuttivat vartaloitaan toisiaan vasten. Hän toi kätensä Michaelin boksereiden alle ja tunsi sormiensa alla röpelöistä ihoa, kuin syviä raapimisjälkiä, viiltoja. Michael katsoi häneen hieman pelästyneenä. "Älä kysy nyt Sam, ole kiltti." Hän pyysi ja Sam liikutti kätensä pois arvelta ja hymyili rauhoittavasti. Hän suuteli pehmeitä huulia, syvensi suudelmaa, olo hänen boksereissaan oli todella ahdas.

"Saanko?" Hän kysyi, vetäen Michaelin boksereita aavistuksen alemmas, nuorempi mies nyökkäsi ja Sam riisui hänet ja itsensä alasti. Hän kieräytti Michaelin itsensä päälle, arvellen, että olisi parempi näin, antaa hänelle enemmän hallintaa tilanteesta. Hän liikutti käsiään Michaelin selällä alas hänen pepulleen. Michael liikutti lanteitaan häntä vasten, heidän kovat elimensä hieroivat toisiaan.

 "Ei sinne…E-ei ainakaan vielä." Michael kuiskasi hiljaa, kun Sam oli sivellyt hänen peppuvakoaan. Sam nosti kätensä Michaelin lanteille.

 "Anteeksi."

"Älä pyydä anteeksi." Michael kuiskasi ja suuteli häntä, hieroen kielellään Samin kieltä. He molemmat huokailivat tihenevään tahtiin, Sam puristi hänen lantiotaan tiiviimmin omaansa vasten, kun Michael pyöritti lantiotaan yhä nopeammin.

"Luoja, tulen kohta." Sam huokaisi.

"Mmh…" Michael huokaisi, nopeutti liikkeitään entisestään ja laski otsansa Samin otsaa vasten. Samin kalu sykähteli, hänen vartalonsa jännittyi, hän vaikersi hiljaa mielihyvästä, kun hänen kalunsa ampui paksun, valkoisen, lämpimän nesteen hänen omalle ja Michaelin vatsalle. Michael tuli vain hieman hänen jälkeensä ja lysähti rentona makaamaan hänen päälleen.

He tasasivat hengityksiään.

"Vau" Sam huokaisi ensimmäisenä ja suuteli Michaelin kosteita huulia. He kääntyivät kyljelleen ja pyyhki Michaelin märkiä hiuksia hänen otsaltaan.

"Vau" Michael toisti.

 "Oletko kunnossa rakas?" Sam kysyi ja silitti hänen ihoaan hellästi.

 "Olen, se oli…se oli upeaa...kiitos Sam…" Michael kuiskasi hymyillen, he suutelivat jälleen. Michael otti pyyhkeen lattialta ja pyyhki siihen sotkun heidän vartaloiltaan, sitten hän painautui takaisin Samin rintaa vasten.

 "Oli ikävä sinua…rakastan sinua…" Hän kuiskasi. Sam hymyili, painoi suudelman hänen otsalleen.

"Minäkin rakastan sinua." Hän kuiskasi. He nukahtivat toistensa syleilyyn.

32. Luku

Sam heräsi ensimmäisenä, hän hymyili katsoessaan nuorempaa poikaystäväänsä, joka nukkui hänen vieressään, rauhallisen näköisenä. Hän tunsi lämpimän, rakkauden aallon kulkevan lävitseen, mikä sai hänen hymynsä vain kasvamaan. Michael oli hänen vieressään, hän oli elossa, hänen lämpönsä hehkui hänen ihoaan vasten. Hänen enkelinsä, hänen rakkaansa, sinä pienenä hetkenä, sinä aamuna, kaikki oli hyvin, ainakin sen hetken. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän pystyi näkemään toivoa. Michael oli antanut hänen koskettaa itseään, he olivat rakastelleet…ja luoja…se oli ollut upeaa. Hän halusi antaa rakkaalleen kaiken, mitä tahansa. Hän halusi kuulla tämän nauravan ja nähdä ilon hänen silmissään, aidon ilon, kuulla aidon naurun. Hän omistaisi vaikka koko loppu elämänsä päivät sille tehtävälle, tekisi ja antaisi kaikkensa.

Sam katsoi huonetta ympärillään; Michaelin menneisyys, siinä, niin lähellä. Poika, joka oli lähtenyt 17-vuotiaana kotoaan, ollut liian pitkään poissa ja kokenut liian paljon pahaa. Sam halusi oppia tuntemaan rakkaansa yhä paremmin, tuntea hänet kokonaan ja se tarkoitti tutustumista poikaan, joka tämä oli ollut ennen.

Sam siirtyi hyvin varovasti istumaan kapealla sängyllä ja katsoi rakkaansa kasvoja tarkasti, hän ei ollut herännyt, nukkui yhä rauhallista unta, jota hän totisesti kaipasi. Sam oli utelias, hän kurottautui varoen eteenpäin ja tarttui mustaan kirjaan, joka oli yhä kirjoituspöydällä.

25.7.1995

En oikein edes tiedä mistä aloittaa. Olen hämmentynyt ja onnellinen, mutta samalla pelkään. Liam O'Crilly suuteli minua! Olen suudellut toista miestä! ja se oli upeaa, se oli, luoja, en osaa edes kuvailla. Kaikki ne tytöt, joita olen suudellut, ne eivät olleet mitään tämän rinnalla. Se tapahtui eilen illalla… Olin mennyt kävelylle yksin, välillä vaan niin nautin yksinäisyydestä. Saa ajatella rauhassa ja unohtaa kaiken todellisen. Menin sen puun luokse, istuin siellä, ilmeisesti aika kauan, kunnes aurinko laski. Uppouduin täysin erääseen kirjaan jota olen lukenut. Lopulta menin rantaan ja päätin mennä uimaan.

Vesi oli helvetin kylmää, mutten välittänyt. Siellä oli niin kaunista, rauhallista, tuntui vähän kuin olisi ainut ihminen maailmassa, tähtiä, tuhansia tähtiä. Sitä tuntee itsensä jollakin hassulla tapaa niin kovin pieneksi ja samalla niin suureksi. Kylmyys, se unohtui pian. Pystyin melkein jopa unohtamaan missä ajassa elän, onkohan siinä mitään järkeä? Tai kun katsoi kaikkea sitä ympärillä, kallioita, rantaa, kuuta ja tähtiä, kylmä, hopeinen merivesi, se oli kuin unesta. En taida olla ihan normaali? Äh, ketä kiinnostaa olla normaali? normaali on tylsää, normaali on sitä ettei näe kunnolla kaikkia mahdollisuuksia. Harhaudun taas asiasta…

Liam tuli etsimään minua, aistin hänen läsnäolonsa jo ennen kuin hän oli ilmoittanut sitä, tiesin että se oli hän ja tiesin että hän katsoi minua ja hän katsoi minua kauan sanomatta mitään. Halusin kokeilla, halusin vietellä hänet ja nähdä hänen reaktionsa. Nousin ylös vedestä, hymyilin hänelle ja lähdin kävelemään häntä kohti, minulla oli ainoastaan bokserit päällä. Näin kuinka hän katsoi minua, hänen huulensa avautuivat ja tiedän, että hän halusi minua. Tiedän saavani monet haluamaan minua. Olen aika ylpeä vartalostani, en tiedä onko väärin olla ylpeä itsestään, mutta miksi en olisi? Hän änkytti jotain Rachelista ja Peteristä ja että he olivat olleet huolissaan ja hän katsoi minua yhä. Huomasin nauttivani hänen ihailustaan huomattavasti enemmän kuin kenenkään tytön. 19-vuotias poika haluaa minua ja minä täytin vasta 15! Helvetin upeaa! En oikein itsekkään enää tiedä miten se tapahtui, yhtenä hetkenä olin pukemassa päälleni ja toisena hän oli vetänyt minut suudelmaan. Olin sanonut; "Pidätkö näkemästäsi?" Hitto, en tiedä miten uskalsin sanoa sen, mutta sanoin silti. Ne sanat vain tulivat ulos suustani! Argh, mutta se oli ihanaa!…Nyt menen, um, nukkumaan ja unelmoimaan siitä lisää…

13.8.

Olemme suudelleet Liamin kanssa paljon, aina kun kukaan ei näe. Se on helvetin jännittävää, ajatella että kuka tahansa voisi nähdä meidät! Gerald melkein näki yksi päivä, kun olimme tallilla ja Liam oli painanut minut seinää vasteen suudellakseen minua. Olen itseasiassa aika varma, että Gerald näki jotain, sillä hän näytti niin hämmentyneeltä ja nolostuneelta. Olin kauhusta jäykkänä ensin, ajattelin, että jos hän kertoo Peterille, niin olen yhtä kuin kuollut! Mutta Gerald ei kertonut, on kuin mitään ei olisi tapahtunut, luojan kiitos…

14.8

Liam kysyi tänään, olenko koskaan antanut toisen miehen panna itseäni, samalla hän puristi persettäni aika kovakouraisesti. Menin täysin hämilleni, rehellisesti sanoen, en ollut miettinyt asioita niin pitkälle… Hän huomasi, että nolostuin, naurahti ja kysyi olenko vielä neitsyt. Minua nolotti ja suututti samaan aikaan. Sanoin aika tylysti, että täytin kaksi kuukautta sitten 15, mitä hän luulee? Liam meni jotenkin ihan ihmeelliseksi tämän jälkeen. Hän toisteli ikääni uudestaan ja uudestaan ja hoki samalla "voi luoja, voi luoja." Hän sanoi, etten voinut olla niin nuori, ja minä vakuutin olevani. Hän sanoi luulleensa minua vähintään 17-vuotiaaksi ja sanoi, että tiedänkö minkälaisiin vaikeuksiin hän joutuisi jos joku saisi tietää meistä? Sanoin etten kertoisi, mutta hän pelkäsi liikaa, että joku näkisi. Sanoin, että minä tietäisin, ettei hän ole hyväksikäyttänyt minua ja jos joku saisi tietää niin sanoisin heille sen. En kyllä todellakaan halua että joku saisi tietää! Se olisi kaameaa…syksyllä palaan kouluun ja esitän taas suosittua heteroa…

Liam kuitenkin sanoi, ettei heitä siinä vaiheessa kiinnostaisi mitä minä sanoisin, heitä vain kiinnostaisi se, että heidän heteroksi luulema, 15-vuotias pojanpoika on joutunut ilkeän tallimiehen hyväksi käyttämäksi ja he kutsuisivat poliisin ja hän joutuisi vankilaan. Minusta se kuulosti aika naurettavalta, mutta hän saattaa olla oikeassa? Ja rehellisesti, en kyllä usko haluavani, että perseeseeni tungetaan yhtään mitään, eikö se satu aika paljon? Luulisin ainakin. Enkä juurikaan ole kivun ystävä…En oikein edes ymmärrä miten *se* voi mahtua *sinne*…Olen lapsellinen ja typerä, tiedän…

Sam selasi päiväkirjaa monta sivua eteenpäin.

5.11.1996 tiistai

Tänään meillä oli liikunnan tunnilla itsepuolustusta. Mr. Morgan oli tavallistakin innokkaampi tänään, tämä vain vahvisti minun ja Tonyn käsitystä siitä, että sen miehen suurin unelma, valehtelematta ja rehellisesti, on päästä kouluttamaan jotain Batmanin tyylistä action sankaria. Se on oikeasti aika huvittavaa.

Minusta tuntuu, että se mies on aina jotenkin erityisen ankara minulle, vaatii enemmän kuin muilta, kuten viime viikolla. Meillä oli jokin ihme kuntorata, piti juosta, tehdä punnerruksia, vatsalihaksia, selkälihaksia ja leukoja. Kun oli minun vuoroni tehdä leukoja, en enää edes muista kuinka monta loppujen lopuksi tein niitä, mutta hän vaati vain kokoajan enemmän. Koko ruumiini tärisi, irvistelin, mutta hän vain sanoi.: "Vielä viisi, Mr. Wills. Tiedän, että jaksat näytä meille, että jaksat. Minun teki mieli kirota hänet alimpaan helvettiin, muille hän ei ollut niin ankara, viisi hän oli sanonut muille, mutta jostain syystä minun piti pystyä enempään! Moninkertaiseen, todella ärsyttävää, etenkin, kun läskin Fredin ei tarvinnut edes yrittää! Joka tapauksessa siinä sitten irvistelin ja yritin parhaani. Mr. Morgan sanoi: "Kipu, Mr. Wills, pääse yli kivusta. Tiedän, että pystyt siihen. Se on hyvin palkitsevaa, jotakin mitä täytyy kestää." Ihan oikeasti, se mies on sekaisin! Hän on ihan varmasti katsonut liikaa, joitain elokuvia ja luulee olevansa, jokin suurikin guru. Jonkun pitäisi palauttaa se mies takaisin maanpinnalle ja sanoa; hei olet vain liikunnanopettaja lukiossa!

No lopulta olin tehnyt vaadittavan. Lihakseni eivät ikinä ole tärisseet niin paljon, käteni olivat kuin tulessa ja niitä särki vielä kaksi seuraavaa päivää! Toisaalta se uupunut olo oli kyllä tavallaan ihana. Sellainen: minä tein sen, mitä kukaan muu ei tehnyt! Minä pystyin siihen!

Palatakseni siis tämänpäiväiseen. Tony ja minä olimme pari tässä itsepuolustuksessa. Meitä kyllä nauratti aivan liikaa, keskittyminen oli vaikeaa. Tony leikki ensin hyökkääjää, hän tarttui minuun takaapäin, kuten Mr. Morgan oli neuvonut tekemään. Minä rupesin nauramaan, kun minun olisi pitänyt tehdä se jokin upea käsivääntö juttu, jonka piti vapauttaa minut. Syytän Tonya, hän rupesi naurattamaan minua. On vaikea suhtautua vakavasti, jos sinun öh "hyökkääjäsi" kuiskaa korvaasi: Mmm…anna minun tuoksutella sinun sukkiasi, annathan, oih, oih…olen sukkahullu, keräilen ihmisten sukkia… nauroimme molemmat.

Mr. Morgan ei ollut olenkaan tyytyväinen. "Mr. Wills ja Mr. McDonnell, pyytäisin että ottaisitte tämän vakavasti. Nämä taidot voivat vielä tulla tarpeellisiksi jonakin päivänä." Mr. Morgan sanoi. Me nyökyttelimme päitämme ja olimme kuuntelevinamme.

Yritimme uudestaan, mutta nauroin taas. Tulin liian tietoiseksi siitä, että Tony todella seisoi takanani, niin lähellä. Likainen mielikuvitukseni alkoi laukkaamaan, eikä asiaa auttanut se, että Tony alkoi taas pelleilemään. Hieromaan itseään minua vasten ja huokaillen jotakin. "Uh...no mutta hei, mutta…ah, ihanaa." Todella, ei auta asiaa olenkaan!

Lopulta Mr. Morgan kyllästyi meidän käytökseen ja meidän piti vaihtaa pareja. Tom ja Tony olivat pari ja minä olin Seanin kanssa. En oikeasti edes ehtinyt tekemään mitään, kun Sean oli jo kiinni minussa. En todella tiedä mitä hän täsmälleen ottaen yritti tehdä, mutta se tuntui todella kummalliselta. Huusin hänelle kurkku suorana päästämään irti ja hän teki sen heti. Pelkäsi varmaan saavansa turpaansa Tonylta, joka katsoi häntä aika omituisesti *huokaus* Tony on ihana… Mr. Morgan tuli kysymään mikä on hätänä ja kerroin suoraan, että minusta tuntui että Sean innostui tästä vähän liikaa (Luulen, ettei Sean halua enää ikänä puhua minulle tämän jälkeen *virn* - Tiedän, olen kauhea välillä…) Mr. Morgan sanoi, että Sean ottaa vain tämän tehtävän vakavasti, mitä minä en tee. Pyörittelin silmiäni Tonylle, hän teki saman minulle. Sanoin voivani jatkaa, kunhan Sean ei enää yrittäisi raiskata minua, hehee, jep, Sean ei todella puhu minulle vähän aikaan. Ja en tosiaan tiedä, miksen voi pitää suutani kiinni välillä ja harkita sanojani paremmin.

Äh, kyllä Sean leppyy, on leppynyt aina ennenkin, ihmisten lepyttäminen on loppujen lopuksi aika helppoa, pitää vain tietää mitä he haluavat kuulla eniten ja hymyillä, joskus pelkkä hymy riittää, minun tapauksessani se riittää hyvin usein. Hm…alankohan tulla liian itserakkaaksi? En minä oikeasti ole, usein pidän itseäni hyvinkin ärsyttävänä ja totaalisen nuijana. Ajattelevatkohan muut niin? Jos ajattelevat niin eivät ainakaan myönnä. Olen aika varma, että Tom ei esimerkiksi pidä minusta, mutta jos ollaan rehellisiä, niin minäkään en juurikaan pidä hänestä, joten olemme tasoissa…Tom on idiootti!!! Ah, tuntuipa hyvältä jo pelkästään kirjoittaa se…Äh olen kauhea, mutta toisaalta, en ole koskaan mielistellyt Tomia, olen useinkin sanonut mitä mieltä olen hänen käytöksestään, miten hän puhuu esimerkiksi naisista, minusta se on ällöttävää ja halventavaa ja… hän on vain niin suuri nuppipää!!!

12.11.1996

Tomin ruokailu tavat alkavat ällöttää minua yhä enemmän…Se on totaalisen kuvottavaa, hän lappaa niitä rasvaisia ranskalaisia ja niitä hikisiä nakkeja lautaselleen ja tunkee niitä suuhunsa kerralla enemmän kuin laki varmasti sallisi. Ja sitten se hirvittävä maiskutus…Voin todella pahoin katsellessani sitä, olen ottanut tavaksi tuoda omat eväät kouluun koska minua ei todellakaan kiinnosta syödä sitä roskaa. Sanoin Tomille, että hänelläkin voisi olla paremmat mahdollisuudet tyttöihin, jos hän alkaisi miettiä syömistään tarkemmin. Luulen, että sillä hetkellä hän halusi kuristaa minut. Tony tönäisi minua kylkeen ja sanoi, että minun pitäisi yrittää olla vähän kiltimpi Tomille. Miksi? Onko Tom kiltti aina minulle? Ei, ja en ole ennenkään mielistellyt ihmisiä, miksi alkaisin nyt? Ja sitä paitsi Tom on hirveä kiusankappale; hän halveksuu, nälvii ja kiusaa kaikkia itseään pienempiä tai epäsuositumpia ja voin sanoa, että ainoa syy miksi Tom on suosittu tässä koulussa, on koska hän on minun niin sanottu ystäväni…Jonkun pitäisi asettaa Tom oikealle paikalleen…Moni varmaan ajattelee minusta samoin, mutta kiinnostaako minua? Ei…

Myöhemmin illalla menin Jennyn luokse, olin tsempannut itseäni koko päivän; tänään teen sen, Jenny haluaa sitä ja minä haluan sitä… Olin yritellyt ajatella koko päivän naisten rintoja ja miten ihania ne ovat, miten haluaisin puristella niitä ja…öh, hei minä yritän ainakin! No siinä me sitten olimme, suutelimme hänen sängyllään, kuten yleensä. Hän riisui paitani, minä livutin käteni hänen paitansa alle, hänen rinnoilleen. Hänen rintansa ovat aika isot, oli vähän kuin puristelisi stressipalloa, hehee, tämä ei kuitenkaan auttanut asiaani, koska minusta oli lähinnä hassua puristella häntä, eikä niinkään kiihottavaa, kuten sen pitäisi olla.

Sitten se tapahtui, Jenny työnsi käteni hänen pikkuhousujensa sisään. Apua, se oli kauheaa, tai ei siis kauheaa mutta outoa, lämmintä ja märkää ja minua rupesi naurattamaan niin paljon, että minun oli painettavani kasvoni tyynyä vasten. Jenny kysyi olenko kunnossa ja vaikersin siihen tyylin kuin olisin ollut seitsemännessä taivaassa enkä naurun partaalla kuten oikeasti olin. Mikä minua oikein vaivaa? Jenny on joka miehen päiväunelma, antaa minun koskettaa häntä ja mitä minä teen? Minua alkaa naurattamaan, voi luoja olen idiootti. Lopulta sain kerättyä itseni ja kun Jenny oli jo avaamassa housujani pysäytin hänet, sanoin, että odotetaan vielä, sanoin että olen kasvatettu hyvin uskonnollisessa kodissa…?! Säälittävää, tiedän, mutta Jenny uskoi. Pelkään kuitenkin, että hän alkaa pian epäilemään jotain, jos en anna. (jos en anna, hehee, kuulostaa hassulta...)Mutta toisaalta luulen, että yksi syy miksi hän on niin kiinnostunut minusta on juuri se. Hän saisi kenet haluaisi ja yleensä pojat haluavat juuri sitä yhtä asiaa häneltä, josta minä puolestani kieltäydyn. Pidän kyllä Jennystä todella paljon, mutta ystävänä. Toivoisin voivani pitää hänestä enemmän, toivoisin voivani haluta häntä, mutta en nähtävästi pysty vaikka kuinka yritän…

-M.W-

**************

Michael ynähti, venytteli vartaloaan, maiskutti suutaan hiljaa ja avasi sitten silmänsä. Hän katsoi Samiin, joka piteli yhä kädessään hänen päiväkirjaansa ja katsoi häneen hieman nolona.

"Hei." Sam kuiskasi.

 "Hei itsellesi." Michael vastasi, kääntyi kyljelleen ja hymyili hänelle. "Luit sitten päiväkirjaani vai?" Michael kysyi.

 "Anteeksi, se oli siinä, enkä voinut vastustaa kiusausta." Sam vastasi, laittoi kirjan takaisin pöydälle ja käpertyi hänen viereensä.

"Saat anteeksi. Tiedät minusta jo niin paljon pahempaakin, ei minulla ole mitään salattavaa sinulta…toivottavasti et pidä minua nyt ihan typeränä…" Michael kuiskasi.

"En ikinä pitäisi sinua typeränä...Liam O`Grilly? Et ole puhunut hänestä koskaan." Sam kysyi uteliaana.

"Typerä irlantilainen, ei siitä olisi tullut mitään, sydänsuruja vain loppujen lopuksi…" Michael selitti. Sam hymyili ja sipaisi hänen kasvojaan. He olivat hiljaa hetken.

"Nukuitko hyvin enkelini?" Sam kysyi.

 "Enkelisi?" Michael kysyi nostaen toista kulmaansa.

 "Niin, olet oma rakas enkelini."

 "En minä ole enkeli."

"Oletpas, olet yhtä kaunis, kuin voisin kuvitella enkelin olevan ja olen yhtä hyvä ja mitä vielä; sinulla on enkelin nimikin." Michael hymyili.

 "Olet outo Sam."

"Kiitos." Sam hymyili takaisin ja otti hänen kätensä omaansa.

"En ole nukkunut aikoihin yhtä hyvin kuin tänä yönä." Michael kuiskasi ja katsoi hymyillen poikaystäväänsä joka tutkiskeli hänen kättään lumoutuneen näköisenä.

"Se on hyvä kuulla, sama juttu minulla." Sam kuiskasi, asetti heidän kämmenensä vastakkain ja piti katseensa niissä. "Sinulla on hieman pienempi käsi kuin minulla ja kapeammat sormet. Ihana." Hän kuiskasi nosti Michaelin käden huulilleen ja suuteli sen ihoa pehmeästi, katsoen Michaelin silmiin samalla.

"Mikä ihme käsifetissi sinulla on?" Michael kysyi.

"Minulla on fetissi vain sinun käsiesi kanssa, rakkaussuhde oikeastaan."

"Hm...Pitäisikö minun alkaa olla mustasukkainen omille käsilleni?" Michael naurahti.

"Ei, koska minulla on rakkaussuhde myös muiden osiesi kanssa, en osaa päättää mitä niistä rakastan eniten. Se taitaa olla kokonaisuus."

"Sinä todella olet outo Sam, mutta minäkin rakastan sinua ja kaikkia osiasi."

He suutelivat, heidän alastomat vartalonsa kietoutuivat tiiviisti toistensa ympärille. Michael ei pelännyt, hän tunsi Samin erektion omaansa vasten, mutta tunsi mielensä tyyneksi, kaikki oli hyvin, ei ollut syytä pelätä. Hän oli tutussa ympäristössä, oman rakkaansa vierellä ja hän saattoi olla varma, ettei Sam tekisi hänelle mitään sellaista, mitä hän ei halunnut tai mihin hän ei ollut valmis. Sam rakasti häntä ja hän tiesi sen.

"Hm…taidan, käydä tervehtimässä erästä hyvin läheistä ja rakasta ystävääni…" Sam kuiskasi suudelmien välistä. Michael katsoi häntä hämmentyneenä.

 "Mi…" Hän oli aloittamassa, kunnes Sam hävisi jonnekin peiton alle ja pian hän tunsi lämpimien, kosteiden huulien suutelevan hänen elimensä päätä. Sam otti hänen kalunsa suuhunsa ja alkoi imemään sitä rauhalliseen tahtiin. Michael taivutti päätään taakse, voihkaisi hiljaa nautinnosta. Hän nousi hieman ja siirsi peittoa niin, että Samin pää tuli jälleen esiin.

"Mmmh…pelkäsin…ah…ettet...umh…saa happea…uh…siellä… " Hän voihkaisi. Sam nosti päätään ja virnisti.

"Pidän kyllä huolta itsestäni, huolehdi sinä nyt vain itsestäsi, okei?" Hän kuiskasi, hymyili ja palasi takaisin tehtäväänsä. Michael toi kätensä Samin pehmeisiin hiuksiin, antaen sormensa liukua niiden lävitse. Hän yritti pysyä mahdollisimman hiljaa ja puri varoen alahuultaan nautinnon tunteen kasvaessa hänen kehossaan. Sam todella osasi asiansa.

"Sam…tulen kohta…" Hän sai sanotuksi ja Sam vain nopeutti tahtiaan. Hän tuli, tukahduttaen vaikerruksensa kääntämällä päätään sivuun ja nostamalla tyynyä suunsa eteen. Sam nieli kaiken, nuoli vielä hänen kalunsa puhtaaksi ja ryömi ylöspäin, hänen päällensä. Sam nojasi käsiensä varaan, jotka olivat molemmin puolin Michaelin vartaloa ja katsoi alas rakastaan. Hän hymyili ja otti tyynyn pois hänen suunsa edestä. Michael käänsi katseensa häneen ja hymyili takaisin. "

Piditkö? Kaikki hyvin?" Sam kysyi.

"Vau." Michael kuiskasi ja Sam laskeutui alas suutelemaan häntä.

Michael tunsi Samin kovan elimen reittänsä vasten. Hän siirsi käsiään alas hänen vartalollaan pakaroiden päälle, levitti omia jalkojaan ja kietoi ne varoen Samin ympärille, vetäen häntä yhä lähemmäksi itseään.

 "Meillä näyttäisi olevan vielä yksi ongelma Sam." Hän sanoi vakava ilme kasvoillaan.

"Mikä?"

 "Sinun pieni ystäväsi on huomion kipeällä tuulella."

 "Pieni ystäväni?"

"No, um, iso ystäväsi ehkä?… gröhöm…luulen, että tiedät mitä tarkoitan." Sam hymyili.

"Tiedän mitä tarkoitat."

"Mitä meidän pitäisi asialle tehdä Sam?" Michael kysyi ja suuteli häntä. Sam keksi monta asiaa, jotka olisi kiva tehdä, mutta tuntui väärältä ehdottaa niitä.

"No kyllä se kaveri pärjää ilman huomiotakin välillä, voin hoidella sen itse. Älä huoli."

"Hoidella sen itse? Älä huoli?…Älä luulekaan, että annan poikaystäväni hoidella sen itse sen jälkeen mitä minä juuri sain." Hän sanoi päättäväisesti. "

En halua, että teet mitään mihin et ole valmis. Jaksan odottaa."

"Tiedän Sam ja tiedän itse mihin olen valmis ja mihin en." Michael sanoi ja kieräytti poikaystävänsä alleen.

"En ehkä ole vielä valmis, um…siihen, että antaisin sinun panna minua, tiedäthän…mutta muuhun kyllä…ja ehkä…jokin päivä, voimme taas kokeilla sitäkin…" Hän sanoi ja suuteli hänen huuliaan. Hän tutkiskeli kielellään Samin lämmintä suuta ja hieroi sitten kielellään hänen kieltänsä vasten. Sam silitti hänen selkäänsä käsillään. Michael irtautui suudelmasta ja suuteli Samin kaulaa, eteni alas suudelmin hänen rintaansa ja vatsaansa, kunnes pääsi alas hänen kalulleen. Hän suuteli pehmeästi sen kärkeä, nuoli sitä kielellään kuin tikkaria ja otti sen sitten kokonaan suuhunsa. Sam voihkaisi ja katsoi rakastaan, joka työskenteli hänen jalkovälissään Hän halusi varmistaa, että tämä oli kunnossa, halusi nähdä hänen ilmeensä, jotta tietäisi heti jos Michael alkaisi tuntea olonsa epämukavaksi. Michael katsoi takaisin hänen silmiinsä, imien samalle hänen kaluaan. He tarttuivat toisiaan kädestä. Sam hymyili hänelle, se että Michael katsoi hänen silmiinsä kokoajan, teki siitä entistä kiihottavampaa.

 "Tulen ihan…uh…kohta" Sam kuiskasi. Michael yritti miettiä nopeasti, pystyisikö nielemään kaiken vai pitäisikö hänen nostaa päänsä, mutta päätti yrittää. Hän tunsi suolaisen nesteen purkautuvan suuhunsa, sulki silmänsä hetkeksi ja nieli kaiken minkä pystyi. Hän palasi takaisin Samin syleilyyn.

"Mitä meinaat tehdä tänään?" Sam kysyi heidän pukiessa vaatteita ylleen.

"No, näyttää siltä, että minulla on ainakin pyykkiä pestävänä." Michael virnisti ja jatkoi.

"Sitten minun pitäisi vähän opiskella, kerroinko että aloitin etäopiskelemaan lukion viimeistä luokkaa?" Michael kysyi.

"Et kertonut. Hieno homma, tekee varmasti hyvää sinulle." Sam hymyili hänelle.

"Mitä tuo tarkoittaa, tekee hyvää minulle?" Michael kysyi näyttäen jotenkin huolestuneelta, pitikö Sam häntä tyhmänä tai jotain? Hän mietti.

"Hyvää siksi, että saat muuta ajateltavaa." Sam selitti hymyillen, tuli hänen luokseen ja veti hänet syleilyynsä. Michael hymyili.

"Niin, muuta ajateltavaa aivan…" Hän hymyili ja meni hakemaan pitkähihaista kaapistaan.

Äkkiä hän pysähtyi, piteli paitaa kädessään ja katsoi sitä jotenkin murheellisen näköisenä.

"Etkö sinä jääkään pidemmäksi aikaa Sam? Sinä lähdet takaisin Pariisiin tietenkin…Ja minä en enää halua sinne…Miten meidän sitten käy?" Michael kysyi vaimealla äänellä. Sam käveli hänen taakseen, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja suuteli hänen niskaansa.

"Luuletko, että jättäisin sinut nyt kun olen saanut sinut takaisin? En ikinä. En ole lähdössä takaisin Pariisiin. Lopetin työni siellä ja asuntoni on myynnissä." Hän kuiskasi. Michael kääntyi ympäri ja hymyili leveästi.

"Jäät Englantiin?"

 "Tänne minä kuulun, sinun luoksesi." Hän sanoi ja suuteli rakastaan.

 "Rakastan sinua." Michael kuiskasi kietoen kätensä hänen ympärilleen.

"Minäkin rakastan sinua…Minun pitää tänään matkustaa takaisin Lontooseen ja hoitaa muutama asia siellä, tulen takaisin viikonloppuna, perjantai iltana, jos vain käy?"

"Totta kai se käy. Mitä asioita sinun pitää hoitaa?"

 "Olet liian utelias rakkaani. Se on yllätys." Sam hymyili arvoituksellisesti.

"Yllätys? Ei kerro nyt, nyt! Haluan tietää nyt!" Michael vaati.

 "En kerro, vasta viikonloppuna." Michael mutristi alahuultaan.

 "Et ole yhtään kiva, perjantaihin on ikuisuus!"

 "No itseasiassa saat tietää vasta lauantaina."

"Lauantaina?!"

 "Kulta, rakas, kestät kyllä, nyt on jo tiistai. Ei siihen ole kauaa."

"Kylläpä on…"

"Tiedätkö? Minusta tuntuu nyt todella, että seurustelen teini-ikäisen pojan kanssa, tämä huone ja sinä käyttäydyt tällä hetkellä kuin 17-vuotias…tai pitäisikö sanoa 7-vuotias?" Sam virnisti, Michael löi häntä käsivarteen leikkisästi.

"Ikävä ihminen…En käyttäydy kuin 7-vuotias…" Michael mutisi, kulmiaan kurtistaen. Hän huokaisi ja suoristi sitten asentoaan ylväämmäksi.

 "Hyvä on herra Grey, siirtyisimmekö alakertaan siemailemaan sivistyneesti kupposet teetä?" Michael kysyi hyvin hienostuneella brittiaksentilla. Sam naurahti.

 "Hyvä on."

Evelyn katsoi poikaansa hymyillen, kun tämä söi aamiaista Samin kanssa. Michael hymyili, tavalla, jota hän ei vielä ollut nähnyt sitten kun oli löytänyt hänet uudestaan.

"En tiedä mitä sinä teit Sam, mutta mitä tahansa se oli, se näyttää auttaneen häntä huomattavasti. Kiitos." Evelyn kuiskasi hänelle, kun Sam oli lähdössä. Sam miltei punastui. `Harrastin seksiä poikanne kanssa.` Hän ajatteli ja virnisti huomaamattomasti. Michael tuli hänen luokseen, halasi häntä ja antoi suukon poskelle.

"Nähdään sitten perjantaina rakas. Maltan tuskin odottaa." Hän kuiskasi.

 "Sinä et malta odottaa yllätystäsi." Sam virnisti.

 "Odotan sinua, en yllätystä." Michael sanoi.

"Olet rakas, pian se aika menee, nähdään. Ole varovainen ja…"

"Älä huolehdi Sam, olen turvassa täällä." Hän vakuutti. "Ole sinäkin varovainen Sam, emme tiedä missä hän on…" Michael kuiskasi sitten. Sam asetti kätensä hänen poskelleen.

"En pelkää häntä, hänen sen sijaan, olisi syytä pelätä minua…" He suutelivat ja Sam lähti.

Michael otti petivaatteet vuoteestaan ja suuntasi sitten alakertaan pesuhuoneeseen.

 "Sinähän juuri vaihdoit lakanasi toissapäivänä?" Evelyn ihmetteli, kun näki hänen työntävän niitä pesukoneeseen. Michael punastui hieman.

 "Niin no…" Hän aloitti ja katsoi äitiään hymyillen ujosti.

 "Odota, en taidakaan haluta tietää enempää…" Hän sanoi äkkiä, nostaen kättään eteen torjuvasti. Evelyn oli jo kääntymässä, kun hän sitten katsoi vielä poikaansa ja jatkoi. "Mutta sanon vain sen, että tämä sinun äkillinen tarve pestä pyykkiä, taitaa tarkoittaa sitä, että alat voida paremmin? Ja olen hyvin iloinen siitä." Evelyn sanoi sitten hymy kasvoillaan ja palasi keittiöön.

*******************

31.1.2004 lauantai

"Mihin sinä oikein viet minut?" Michael kysyi, he olivat ajaneet jo muutaman tunnin.

 "Näet kohta." Sam hymyili arvoituksellisesti, he olivat tulleet maaseudulle, ajoivat avonaisista porteista sisään hiekkatietä, joka johti suuren kivitalon piha-alueelle. Sam pysäytti auton talon eteen, avasi turvavyönsä ja kääntyi katsomaan häntä.

"No niin sulje nyt silmäsi äläkä avaa niitä ennen kuin sanon." Sam virnisti.

"Um...Hyvä on…" Michael sanoi. "Odota niin autan sinut ulos autosta." Sam sanoi, nousi ylös, sulki oven ja kiersi auton. Hän avasi matkustajapuolen oven ja tarttui poikaystävänsä kädestä ja auttoi hänet ulos.

 "No niin lupaathan nyt ettet kurki?"

"Lupaan." Michael hymyili.

"Ja luotat minuun?" Sam kysyi, Michael nyökkäsi. Sam asetti vielä oman kätensä varmuudeksi hänen silmiensä eteen ja lähti taluttamaan häntä eteenpäin. Michael rauhoitti hengitystään.

"Älä pitele minua niin kovaa Sam." Hän pyysi, muistikuva hyvin etäisesti samanlaisesta tilanteesta yritti palata hänen mieleensä. Sam höllensi otettaan.

 "Älä pelkää rakas, kaikki on hyvin, tämä on hyvä yllätys." Hän kuiskasi rauhoittavalla äänellä, heidän kävellessään eteenpäin lumista pihamaata.

Sam katsoi sisartaan, joka seisoi hieman kauempana ja hymyili hänelle. Lisa hymyili takaisin ja lähti kävelemään hitaasti heitä kohti, taluttaen suurta eläintä vierellään. Lisa pysähtyi aitauksen viereen. Sam pysäytti Michaelin, seisahtuen hänen taakseen ja otti kätensä hänen silmiltään.

 "No niin, nyt voit katsoa." Michael henkäisi yllättyneenä, hän katsoi kaunista, mustaa hevosta edessään, jolla oli valkoiset sukat oikeassa etujalassa ja vasemmassa takajalassa ja pieni valkoinen tähti otsalla. Sen pikimusta harja ja häntä kiilsivät talviauringossa. Samin sisko Lisa silitti hevosta ja hymyili hänelle lämpimästi

. "Sam…mitä?" Hän huokaisi ja käänsi katseensa rakastajaansa.

"Se on sinun. Ostin sen sinulle." Sam hymyili.

"Minun?"

 "Niin, sillä oli joku todella vaikea nimi, se on vielä nuori hevonen…Sinä voit nimetä sen miksi haluat." Sam sanoi. Michael katsoi häntä ja sitten hevosta huulet hieman raoillaan. Hän lähestyi Lisaa ja hevosta.

 "Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa Michael." Lisa hymyili hänelle, Michael hymyili takaisin, hän oli liian hämmästynyt kaikesta pystyäkseen sanomaan sanaakaan. Lisa otti hänen kätensä ja ohjasi sen hevosen kyljelle. Michael silitti sen turkkia pehmeästi.

Sam käveli hänen taakseen.

"No pidätkö siitä?" Hän kysyi, hänen kasvoillaan oli leveä hymy sillä Michaelin ilme kyllä paljasti, että hän piti siitä todella paljon.

"Sam, olet hullu…mutta rakastan sinua, kiitos…en voi vieläkään uskoa, että ostit minulle hevosen. Huijaatko minua vain? Viet tämän pois kohta?" Michael kysyi katsoen häntä.

 "En tietenkään, se on sinun, kokonaan sinun. Lisa pitää siitä hyvää huolta täällä ja voit tulla katsomaan sitä milloin haluat."

"Sinä ja Sam olette tervetulleita viettämään öitä täällä milloin tahansa haluatte, meille kyllä mahtuu." Lisa täydensi. Michael katsoi häntä hymyillen, hän ei ollut edes ajatellut, että Lisa asui siinä paikassa, siinä kauniissa, isossa talossa, jonka tilukset olivat kesällä varmasti henkeäsalpaavat.

 "Tulkaa sisälle sitten, kun olette valmiit täällä? Et ole tavannut vielä aviomiestäni ja poikaani Joshuaa, Michael."

"Tulemme kyllä." Sam vastasi hänelle.

"No, joko keksit sille nimen?" Sam kysyi.

 "Hm…luulen, että annan sille nimeksi; Irish Devlin." Michael päätti.

"Devlin?" Sam kysyi.

"Tarkoittaa rohkeaa ja hurjapäistä." Michael virnisti.

"Rohkea se voi olla, mutta hurjapäinen? En usko, en olisi valinnut sinulle hurjapäistä hevosta, joka saattaisi heittää sinut selästään. Haluan kuitenkin pitää sinut luonani, monen monta, kymmentä vuotta." Sam sanoi halasi häntä takaapäin.

"Mutta Devlin se silti on, se on rohkea." Michael sanoi, hymyili ja käänsi päätään suudellakseen Samia.

"Totta kai, rohkea kuin mikä. Aivan kuten omistajansakin. " Sam kuiskasi heidän irtauduttuaan suudelmasta.

"Haluatko kokeilla ratsastaa?" Sam kysyi. Michael katsoi häntä, sitten hevosta, joka oli jo satuloitu.

"Voisin kokeilla." Hän sanoi sitten, hieman jännittyneenä, osaisiko enää niin monen vuoden jälkeen. Sam auttoi hänet nousemaan hevosen selkään ja piteli ohjaksista kiinni yhä, kun Michael oli päässyt sen selkään. Sam ohjasi hevosen aitauksen sisään.

 "Haluatko, että talutan?" Sam kysyi.

"En ole enää mikään pikkulapsi Sam, kokeilen itse, ihan vähän aikaa." Michael hymyili ja tarttui ohjaksiin. Hän patisti hevosen liikkeelle, rauhalliseen käyntiin. Tuntui mahtavalta olla pitkästä aikaa hevosen selässä, saman aikaa hieman oudolta, mutta hän ei ollut unohtanut, hän osasi. Sam nojasi aitaa vasten ja katsoi heitä hymyillen. Hevonen juoksi kevyttä ravia. Michael näytti uskomattoman komealta hevosen selässä, ryhdikkäältä ja ylväältä. Olisi voinut luulla, ettei mitään taukoa olisi ollutkaan, etenkään niin pitkää taukoa. Lopulta Michael ratsasti hänen luokseen ja nousi alas hevosen selästä. Hänen poskensa punoittivat ja silmät olivat kirkkaat.

"Se oli ihanaa!" Hän henkäisi. Sam otti kiinni ohjaksista ja suuteli häntä.

 "Näytät onnelliselta, paras lahja minkä voisin saada." Sam kuiskasi.

 "Minä olen, nyt, tänään, olen todella onnellinen." Michael kuiskasi, itsekin hieman yllättyneenä siitä tunteesta.

"No niin, viedään Devlin takaisin talliin ja mennään sisään." Sam sanoi sitten. Michael nyökkäsi antaen vielä yhden suukon Samin poskelle.

************

Illemmalla he ajoivat kohti Lontoota.

 "Mihin me nyt menemme?" Michael kysyi.

"Sekin on yllätys." Sam virnisti.

 "Lisää yllätyksiä? Sinä hemmottelet minua Sam." Michael sanoi.

 "Niin, mutta sinä ansaitset hemmottelua. "He ajoivat harmaan, kaksikerroksisen kivitalon pihaan, joka oli Lontoon keskustan ulkopuolella. Sam oli jo avaamassa suutaan, kun Michael arvasi.

"Anna kun arvaan, minun pitää sulkea silmäni?" Hän kysyi ja virnisti.

 "Aivan rakkaani, olet nopea oppija." Sam hymyili takaisin ja nousi autosta, auttaakseen Michaelin jälleen ulos. "Ja muista…" Sam aloitti.

"Ei kurkkimista, minä muistan." Michael hymyili. He tulivat sisälle asuntoon, Michael tunsi herkullisen ruuan tuoksun nenässään. Sam johdatteli hänet eteenpäin.

"No niin ja voit taas avata silmäsi." Hän ilmoitti sitten iloisen kuuloisena. He olivat ruokailuhuoneessa, jossa oli kauniisti katettu pöytä kynttilöineen, takassa paloi tuli.

"Bonjour messieurs." Tuttu naisääni sanoi, Michael käänsi katseensa ja näki Kittyn seisomassa keittiön oviaukossa, hän hymyili leveästi.

"Kitty!" Michael huudahti ja riensi halaamaan ystäväänsä. "Sinäkin olet täällä!" Hän sanoi iloisena.

"Totta kai, en osaisi elää ilman Samia, en ainakaan liian kaukana hänestä, joten muutin myös takaisin Lontooseen. Sitä paitsi aloinkin jo kyllästyä Pariisiin ja kaivata kotiin." Kitty hymyili.

 "Entä se sinun poikaystäväsi?" Michael kysyi.

"No mietittyäni asiaa tulin siihen lopputulokseen, että uusia miehiä löytää aina, mutta sellaisia ystäviä niin kuin Sam ja sinä, on vaikea korvata."

"Saanko minäkin halauksen?" Michael tunnisti äänen heti.

"Tony, mitä ihmettä?" Michael kysyi katsoen häntä, Tony tuli lähemmäksi ja halasi häntä.

 "Sam pyysi auttamaan, tulin. Olemme kierrelleet tämän mukava neitosen kanssa kauppoja tänään ja nyt tarjoilemme teille illallisen." Tony selitti. Michaelista kaikki tämä oli outoa, ihanaa, mutta outoa.

Sam ohjasi hänet istumaan pöytään ja istui itse häntä vastapäätä. Tony ja Kitty toivat ruuan esiin ja tarjoilivat heille ja itselleen annokset. Kitty istui Michelin viereen, Tony Kittyä vastapäätä.

 "Kenen talo tämä oikein on Sam?" Michael keksi sitten kysyä ja maistoi viiniään.

 "Meidän." Sam vastasi ja hymyili.

"Meidän?!" Michael kysyi, miltei tukehtuen viiniinsä.

 "Niin, sinun ja minun. Kaipaa tietenkin työtä vielä vähän, pientä remonttia olohuoneessa ja toisessa kylpyhuoneessa. Huonekalujakaan ei ole toistaiseksi kuin keittiössä, tässä huoneessa ja makuuhuoneessa, tai niin no makuuhuoneessakin on vasta vain sänky, mutta työt alkavat täällä heti maanantaina." Sam selitti. Michael katsoi häntä oikein vieläkään ymmärtämättä sitä. Sitten hän katsoi Tonyyn, joka hymyili hänelle takaisin lempeästi.

"Minulla ei ole rahaa tällaiseen paikkaan…" Michael sanoi hiljaa, hieman nolostuneena.

"Mutta minulla on, ja mikä on minun on myös sinun. Minun ei periaatteessa tarvitsisi tehdä päivääkään töitä, jos en haluaisi, mutta haluan ja no, minusta tämä on sievä paikka, ei liian iso, juuri sopivan kokoinen ja sopivassa paikassa." Sam sanoi katsoen ympärilleen huonetta. Michaelista se paikka oli upea, vaikka hän oli vasta nähnyt tämän huoneen ja talon ulkoa. Puutarhasta saisi kauniin kesällä, hän mietti. Mutta samalla hänen oli vaikea ymmärtää miksi Sam teki tämän kaiken, miksi Sam halusi antaa hänelle niin paljon. Ensin hevonen ja nyt tämä asunto heille, mitä muuta Sam vielä keksisi? Michael ei uskonut ansaitsevansa sitä, hänhän oli vain huora…

Kitty huomasi hänen ilmeensä ja otti hänen kätensä omaansa.

"Älä hetkeäkään kuvittele, ettetkö ansaitsisi tätä. Teistä tulee niin onnellisia täällä." Kitty kuiskasi hänelle ja hymyili. Michael kääntyi katsomaan naista vieressään ja hymyili takaisin.

"Kiitos Kitty."

Sitten tuli jälkiruuan vuoro; vadelmasuklaakakkua, Michaelin suosikkia. Michael huomasi Kittyn ja Tonyn syövän omansa aika nopeaan tehtiin. Tony venytteli käsiään.

"Mitäs sanot Kitty raittiista ilmasta? Mennäänkö käymään takapihalla?" Tony kysyi sitten.

 "Kuulostaa hyvältä, mennään." Kitty sanoi ja nousi ylös pöydästä Tonyn kanssa. Michael katsoi heitä hämmentyneenä, kun he hävisivät ulos huoneesta.

 "Mikäköhän heille tuli?" Hän mietti ääneen ja katsoi sitten Samiin, joka hymyili nyt erittäin salaperäisen näköisenä.

Sam nousi ylös ja kiersi pöydän hänen luokseen. Hän polvistui lattialle hänen eteensä ja otti hänen kätensä omaansa.

"Sam, öh, mitä sinä teet?" Michael kysyi epävarmana.

 "Minä rakastan sinua ihan mielettömästi, enemmän kuin ketään tai mitään tässä maailmassa. Se kun luulin, että saattaisit kuolla, oli elämäni hirvittävin hetki, enkä todellakaan tiedä miten olisin selvinnyt siitä jos olisit, itseasiassa en usko, että olisin selvinnyt siitä lainkaan. En osaa edes sanoin kuvailla kaikkia tunteitani sinua kohtaan, vaikka kuinka yrittäisin. En ole runoilija. Voin vain sanoa, että rakastan sinua nyt, huomenna ja ikuisesti, enkä koskaan ketään toista ja siksi..." Sam kaivoi taskustaan kultaisen kihlasormuksen.. "…Ja siksi, haluan antaa sinulle tämän sormuksen ja toivon, että pidät sitä vasemmassa nimettömässäsi, merkkinä siitä, että lupaamme olla yhdessä lopun ikämme?"

Michael katsoi häntä suu auki, sitten sormusta ja sitten taas takaisin Samia.

"Sam…minä…voi luoja." Hän nosti kätensä suunsa eteen. Sam katsoi häntä hieman peloissaan siitä, että Michael torjuisi hänet. "Sinä haluat minut?" Hän kysyi sitten, kyyneleet silmissään. Hän ei olisi uskonut, että joku voisi haluta kihloihin hänen kanssaan sen jälkeen mitä oli tapahtunut.

"Höpsö, totta kai haluan." Sam kuiskasi. Michael kumartui ja suuteli häntä, he halasivat.

 "Otatko sormuksen?" Sam kysyi. Michael nyökytteli päätään, hymyili, hän ei ollut löytää oikeita sanoja. Sam pujotti sormuksen hänen sormeensa ja he suutelivat uudestaan.

"Sam, rakastan sinua, todella, todella paljon, aina…" Michael kuiskasi lopulta.

"Saammeko jo tulla? Minä en kestä enää…" Kitty kysyi oviaukosta, kyyneleet silmissään, hymy huulillaan. Sam ja Michael nyökkäsivät. Kitty ryntäsi heidän luokseen, eikä tiennyt kumpaa halaisi ensin, joten halasi heitä molempia yhtä aikaa. Tony käveli hänen perässään huoneeseen. Michael katsoi häntä, hymyili. Tony hymyili hänelle takaisin ja lähestyi heitä epävarmasti. Michael nousi ylös tuoliltaan. He katsoivat hetken toisiaan, kunnes Tony sulki välimatkan ja veti hänet halaukseen.

"Onneksi olkoon…Teistä tulee hyvin onnellisia." Hän kuiskasi ystävänsä korvaan.

 "Kiitos Tony." Michael kuiskasi ja Tony irrotti otteensa ystävästään hieman vastahakoisesti. Tony tiesi, että hänen kuuluisi olla onnellinen ja hän olikin, mutta samaan aikaan hän tunsi olonsa jotenkin kummallisen surulliseksi. Hän tiesi pääsevänsä yli siitä, ehkä hän vain pelkäsi menettävänsä ystävänsä uudestaan, vaikka eihän tämä sitä tarkoittanut.

Myöhemmin illalla tai oikeastaan jo yöllä, Michael ja Sam olivat jääneet kaksin uuteen asuntoonsa. Tony ja Kitty olivat lähteneet ulos juhlimaan ja sitten yöksi Kittyn luokse.

"No niin mentäisiinkö nukkumaan?" Sam kysyi. Michael nyökkäsi ja he lähtivät kävelemään kohti yläkertaa. Portaiden alapäässä, Sam kaappasi Michaelin syliinsä.

 "Mitä sinä teet?"

"Kannan sulhaseni, rakastettuni yläkertaan makuuhuoneeseen." Sam sanoi ja lähti hitaasti kapuamaan portaita. "Huh, sinä oletkin aika painava." Hän tokaisi päästyään portaiden puoliväliin.

 "Sam sinä rikot selkäsi vielä, laske minut alas, en ole mikään nainen kuitenkaan." Michael nauroi.

"Eih, minä…kannan sinut…sänkyyn…asti…" Sam ähki.

"Oma supermieheni." Michael nauroi.

Sam onnistui tuomaan hänet sängylle laski hänet alas ja kaatui sitten hänen vieressään. Hän läähätti, yritti tasata hengitystään.

 "Huh, huh, älä siten odota tuota enää toista kertaa…" Hän puuskutti.

"Typerys…oma rakas typerykseni." Michael nauroi, kierähti aivan hänen viereensä ja suuteli häntä.

"Typerys, joka on vahva kuin härkä." Hän kuiskasi irtauduttuaan suudelmasta. Sam hymyili hänelle ja veti hänet päällensä, suuteli häntä.

 "Ajattelin, että nukumme tämän yön täällä, mutta kunnon asumiseen tämä ei vielä kelpaa. Voimme sen aikaa asua vanhempieni luona tai jos haluat niin sinun vanhempiesi luona." Sam sanoi.

"Haluaisin asua omassa kotonani, menetin liian paljon aikaa heidän kanssaan ja tuntuu turvalliselta olla siellä." Michael kuiskasi. Sam nyökkäsi.

He kietoutuivat peiton alle, lähelle toisiaan. Asunnossa oli melko kylmä, joten he joutuivat ottamaan ylimääräisiä peittoja pysyäkseen lämpiminä. Michael katsoi sormusta kädessään ihaillen sitä.

"Oletko onnellinen?" Sam kysyi.

"Olen, entä sinä?"

 "Olen, todella onnellinen." Michael katsoi häntä hieman pohdiskellen.

 "Mitä mietit?" Sam kysyi.

"Että olen onnekas, kun minulla on sinut…Mitä olen tehnyt ansaitakseni rakkautesi." Hän sanoi hiljaa.

"Ansaitsisit niin paljon enemmänkin Michael, ansaitset olla hemmoteltavana ja rakastettuna. Minä olen se onnekas, kun minulla on sinut."

Michael liikutti sormiaan Samin pehmeiden hiusten lävitse.

”Eikö sinua häiritse se Sam?"

 "Mikä?"

"Se, että olen ollut huora, se että…se mitä he tekivät minulle…Tai siis…Tiedän, että moni mies ei enää katsoisikaan minua jos tietäisivät siitä, he ajattelisivat, että olen pilattu…ja ehkä olen, en tiedä…elämämme ei koskaan tule olemaan normaalia, tai sellaista kuin se oli kesällä…Clubit, matkustelu, en usko pystyväni siihen pitkään aikaan…" Michael sanoi hiljaisella äänellä.

"Et sinä ole huora, et ole koskaan ollut, et minun silmiini. Uhri kyllä, muttei huora. Rakastan sinua Michael, mikään ei voi koskaan muuttaa sitä. Olen vain onnellinen että saan pidellä sinua, en tarvitse muuta.” Sam kumartui suutelemaan häntä, Michael kietoi jalkansa hänen ympärilleen. Hän tunsi itsensä rakastetuksi, hän tunsi olevansa turvassa.

**********

Jean istui pöydän ääressä, hämärässä huoneessa ja kohotti viskipullon huulilleen, hän irvisti ja joi lisää. Häntä hermostutti ystävänsä jatkuva ravaaminen, hänen kenkiensä kopina puulattiaa vasten.

"Patrick, voisitko helvetti vie jo istua alas! Teet minut hulluksi!" Hän sähähti, ja askelten äänet loppuivat, oli hetken hiljaista, Jean joi lisää. Hän katsoi valokuvaa kädessään ja sipaisi sormellaan sen pintaa. "Tulen hakemaan sinut chéri, pian olemme taas yhdessä, älä huolehdi…" Hän sopersi juopuneella äänellä kuvalle.

"Mitä helvettiä me teemme Jean? En kestä tätä, en ymmärrä miten sait minut mukaan tähän liemeen…" Patrick henkäisi ja istui alas.

 "Me haemme hänet Patrick, sen me teemme, me odotamme." Jean sanoi.

"Mitenköhän meinasit tehdä sen, hän on lähtenyt Pariisista, hän Englannissa, miten ajattelit päästä sinne joutumatta kiinni? Poliisin lisäksi perässäsi on varmasti myös Rickyn ystäviä…Olet hullu jos yrität sitä." Patrick mulkaisi häneen, Jean mulkaisi häneen takaisin ja virnisti

"Voi sinä vähäuskoinen hölmö, me pääsemme sinne kyllä, älä huolehdi ystäväiseni…"

"Me, miten niin me? Älä luulekaan, että riskeeraisin yhtään enempää sen huoran takia…Ja Jean, noita nuoria nättiä miehiä löytyisi kyllä lähempää ja helpomminkin." Patrick henkäisi, Jean iski nyrkkinsä pöytään, tarttui hänen paidan rinnuksista ja veti hänen kasvonsa omiensa lähelle.

"Sinä teet juuri niin kuin sanon Patrick, tai menetät vielä enemmän…Ja minä en halua muita, haluan hänet." Hän sanoi uhkaavasti, Patrick vapisi ja nyökkäsi lopulta päätään. Jean vapautti otteensa hänestä. Patrick perääntyi, katsoi ystäväänsä peloissaan. Jotain oli muuttunut, Jean ei enää ollut oma itsensä, hän alkoi olla vieras myös hänelle, joka oli ennen tuntenut Jeanin läpikotaisin. Nyt tämä alkoi olla liikaa jopa Patrickille, hänen ystävänsä oli seonnut, hän oli…Michaelista oli tullut sairaspakkomielle hänelle…Patrick katsoi hänen juomistaan hiljaa, hän katsoi, kuinka hän puhui valokuvalle kädessään, kertoi sille asioita, joita haluaisi tehdä ja ensimmäistä kertaa, hän tunsi sääliä Michaelia kohtaan.

33. Luku

20.2.2004

Koputus ovella herätti hänet kummallisesta mutta hyvästä unesta, Michael ei halunnut unen loppuvan, hän veti peittoa ylemmäs, kääriytyi sen lämpimään suojaan tiiviimmin ja sulki silmänsä uudestaan. Uusi koputus.

 "Michael, rakas…oletko pukeissa? Tulen sisään." Hän kuuli etäisesti Samin äänen huhuilevan. Hän ei ymmärtänyt miksi Sam koputtaisi hänen huoneensa ovea, keskellä yötä, kysyäkseen oliko hän pukeissa. Saminhan piti olla käymässä Lontoossa.

Ovi aukeni ja Michael veti peiton päänsä yli, valon häikäistessä hänen silmiään. Oli varmasti vielä aikaista, hän ei halunnut nousta vielä. Askeleet lähestyivät vuodetta.

 "Rakas, kello on jo yksitoista, aika herätä." Sam sanoi ja veti verhot auki.

"Mmh" Michael mutisi. Sam tuli lähemmäksi ja veti peiton hänen kasvoiltaan. Michael mutisi uudestaan vastalauseeksi, ja puristi silmiään tiukasti kiinni.

 "Herää, tai itke ja herää." Sam virnisti, ja alkoi kutittamaan häntä. Michael alkoi kiemurtelemaan ja nauramaan sängyllä.

 "Ei saa, ei, ilkeä ihminen!" Hän huudahti naurunsa lomasta. Sam lopetti ja asettui hänen päällensä sängylle. Hän suuteli rakkaansa pehmeitä, kutsuvia huulia ja tunsi toisen vastaavan suudelmaan. "Olisin vielä halunnut nukkua, ilkimys…" Michael mutisi sitten ja katsoi häntä, kuin hän olisi juuri varastanut häneltä tikkarin.

"Tiedätkö paljon kello jo on?" Sam kysyi huvittuneena.

 "Minua ei kiinnosta paljon se on. Mikä minua kiinnostaa on nukkuminen ja uni jonka näin, uni jonka sinä keskeytit, senkin ilkimys kurjimus." Michael mutisi.

"Ilkimys kurjimus?" Sam virnisti.

"Miten sinä nyt jo olet täällä, luulin, että tulisit vasta illalla?" Michael kysyi sitten, yhä unisella äänellä.

"No, vanhempasi lähtevät reissuun jo muuttaman tunnin päästä ja minä ajattelin, että …" Sam suuteli hänen huuliaan. "… Tulen aikaisemmin, odottamaan kunnes saamme olla aivan kahden täällä ja …" Sam painoi vartaloaan tiukemmin poikaystäväänsä vasten, ja suuteli nyt hänen kaulaansa.

"Sam … senkin … senkin seksihullu …" Michael katsoi Samia ja hymyili. Hän oli ylpeä itsestään, että pystyi sanomaan sanan seksi, ilman, että se tuntui jotenkin väärältä, ilman, että hän punastuisi, tai jotain muuta yhtä typerää. Sam suuteli häntä yhä ja Michaelista alkoi tuntua, että pikku Sam alkoi innostumaan hieman liikaa. Oli kuitenkin vasta aamupäivä ja hänen vanhempansa ravasivat pitkin taloa, pakatessaan laukkujaan. He olivat lähdössä Birminghamiin viikonlopuksi, tapaamaan hänen setänsä perhettä.

"Rauhoitus nyt Sam, minun pitää pukea." Michael sanoi sitten ja kieräytti poikaystävänsä päältään. Sam vikisi kuin koiranpentu kun hän nousi ylös etsimään vaatteitaan. Michael kääntyi katsomaan häntä ja virnisti nähdessään tämän ilmeen; mutristettu alahuuli, suuret siniset silmät avoinna, aivan liian suloisen näköisenä. Sam puristi tyynyä syliinsä.

 "Michael … rakas … tulisit vähän tänne vielä …" Hän sanoi sitten ja tarkkaili tiiviisti hänen jokaista liikettään.

"Huh, huh. Onpa kello jo paljon, mitäköhän pukisin päälleni tänään …" Michael mietti ääneen ja venytteli jäseniään syvään, hyvin tietoisena siitä, että kiusasi Samia tekemällä tämän. Jokin pieni ääni hänen päässään alkoi panikoida, ja yritti käskeä häntä kätkemään nopeasti vartalonsa, pahoja asioita voisi muuten tapahtua. Michael pysähtyi hetkeksi, vilkaisi takaisin Samiin, ja sitten huonetta ympärillään. Hän kuunteli vanhempiensa etäistä puheenääntä ja kolinaa, joka kuului alakerrasta. 'Kaikki on hyvin, he eivät ole täällä.' Hän ajatteli, hymyili hieman ja ryhtyi etsimään sopivia vaatteita.

Sam huokaisi syvään, hän tarkkaili poikaystäväänsä ja huomasi tämän pysähtyvän hetkeksi, hänen päänsä kääntyi, Michael vilkaisi häneen, siten ympärilleen, jokainen vartalon lihas aavistuksen jännittyneenä. Samin mieleen tuli preeriakoira, joka kuunteli ja katseli mahdollista lähestyvää varaa, pohtien pitäisikö sen varoittaa muita ja paeta. Häntä hymyilytti hieman, kun näki Michaelin sitten hymyilevän itsekseen ja palaten tehtäväänsä.

”Arvaa muuten kuka on uuden kuntoklubin omistaja?" Sam kysyi ja virnisti, kun Michael kääntyi katsomaan häntä.

"Ihanko totta?" Hän kysyi.

 "Jep, ajattelin tehdä jotain hyödyllistä rahoillani ja saada vähän vastuullisempia tehtäviä. Toisaalta voin nyt tehdä kotona paljon töitä… Niin ja muita hyviä uutisia; asuntomme remontti valmistuu aika mukavasti, pääsemme varmaan muuttamaan sinne jo maaliskuun lopulla." Sam hymyili. Michael oli vetänyt vasta farkut jalkaansa ja tuli nyt hänen luokseen ja suuteli hänen huuliaan pitkään.

 "Ihanaa, en malta odottaa ja onneksi olkoon uudelle pomolle." Hän kuiskasi hymyillen ja suuteli häntä vielä kerran. Sam katsoi pettyneenä rakkaansa perään, kun tämä palasi takaisin vaatekaappinsa luokse pukemaan. Hän huokaisi syvään ja nousi sitten ylös.

"Menen alas odottamaan, ei tee hyvää katsella sinua juuri nyt. Tarkoitan, että jos jään tänne, niin pikku Sam hoitaa ajattelun puolestani ja sitten olemme vaikeuksissa … Olikohan tuossa mitään järkeä?" Sam pohdiskeli, hymyili ja suuteli Michaelin niskaa. Michael katsoi häneen ja virnisti.

"Tulen alas pian." Hän sanoi.

*******

Evelyn sulki ulko-oven. Hän katsoi hämmentyneenä ruusukimppua, jonka lähetti oli juuri tuonut; 23 tulipunaista, pitkävartista ruusua. Hän katsoi valkoista kirjekuorta niiden kyljessä, jossa luki hänen poikansa nimi. Samilta ne eivät olleet, koska Sam oli juuri tullut hetki sitten. Keltä ne sitten voisivat olla? Evelyn mietti.

Hän tuli keittiöön ja laski ruusut pöydälle. Hän aavisteli pahaa ja hänestä tuntui että hänen olisi parasta avata kirjekuori ja katsoa mitä sisällä oli. Pieni syyllisyyden pisto kipristi hänen sydäntään, mutta hän teki tämän vain poikansa parasta ajatellen. Hän otti kirjeen kuoren sisältä ja alkoi lukemaan sen sisältöä hitaasti. Hänen kätensä vapisivat, hän nosti toisen kätensä suunsa eteen lukiessaan rivejä eteenpäin.

"Joka yö näen unta sinusta, ja joka päivä ajattelen sinua. Joka hetki olet ajatuksissani, enkä saa hetkenkään rauhaa sinulta chéri . Kuvittelen sinut tänne; kuvittelen kuinka suloista se olisi saada sinut tälle vuoteelle, viereeni, alleni. Vaikerruksesi, huutosi … Äänesi, kun se on murtumaisillaan pelosta, kun pyydät minua lopettamaan. Kauniit silmäsi, miten ne ovat vielä kauniimmat, kun katsot minua peläten ja silti tiedän, että haluat. Haluat pelkoa, haluat tuntea kipua, sinä elät niille. Olet niin uskomattoman seksikäs; joka kehosi solu huutaa seksiä ja täydellisyyttä. Sinä kiusaat, houkuttelet ja kutsut luoksesi meitä jotka emme yllä tasollesi, sinä kiusaat, sinä valehtelet … Olit minun kerran, ja maistoin täydellisyyttäsi, miten voisin enää luopua siitä? Janoan maistaa sitä uudestaan, janoan sinua chéri, joka solullani. Tiedän missä olet. -Jean-"

"Henry." Evelyn kutsui miestään ääni väristen. Mies tuli keittiöön, nähden ensimmäiseksi ruusut pöydällä.

"Onko kauniilla vaimollani salainen ihailija, josta minun olisi syytä huolestua?" Henry kysyi, hymyili ja vasta sitten hän katsoi vaimonsa ilmettä.

 "Hyvä luoja Eve, mikä sinun on?" Hän kysyi, tuli lähemmäksi ja asetti kätensä vaimonsa olkapäälle. Evelynin kasvot olivat kalpeat, hän ojensi kirjettä miehelleen. Henry otti sen ja luki.

 "Helvetti." Hän kirosi, ja tunsi vihan kertyvän sisällään. "Vannon, että tapan sen kurjan, perverssin ranskalaisen jos hän tulee lähellekään …" Henry aloitti vihaisena.

Sam käveli portaat alas ja tuli keittiöön. Hän katsoi hämmentyneenä poikaystävänsä äitiä, joka oli miltei itkun partaalla ja tämän miestä joka puristi lukemaansa kirjettä kädessään, kiroillen. Hän katsoi ruusuja pöydällä.

"Onko jotain sattunut?" Hän kysyi huolestuneena. Henry nosti katseensa häneen, epäröi hetken, mutta ojensi sitten kirjeen häntä kohti. Sam katsoi molempia yhä hämmentyneenä, otti sitten kirjeen ja alkoi lukea. "Ei voi olla totta, helvetti! Miksei hän voi jättää Michaelia jo rauhaan! … En olisi ikinä uskonut voivani vihata näin paljon." Sam ei tiennyt miten päin olisi. Hän halusi kuristaa sen paskiaisen, kiduttaa hänet hiljalleen kuoliaaksi. "Tämä on viimeinen asia mitä Michael nyt kaipaa, juuri kun hän alkoi voida paremmin." Sam huokaisi.

Hetken he kaikki olivat hiljaa.

 "Emme kerro hänelle, se on parempi, on aivan turha huolestuttaa häntä." Henry sanoi sitten. Hän otti kirjeen ja taitteli sen taskuunsa. "Vien tämän poliisille tänään." Hän jatkoi. Sekä Sam, että Evelyn nyökkäsivät vaiteliaina.

"Pitäisiköhän meidän kuitenkin jäädä kotiin." Evelyn pohdiskeli ääneen.

"Michael epäilisi, että jotain on vialla jos jäisitte. Minä olen täällä ja pidän huolta hänestä. Tony ja Kitty ovat myös tulossa tänne yöksi tänään." Sam sanoi.

"Hyvä on, mutta soitathan heti jos jotain tulee?" Evelyn pyysi.

"Totta kai." Sam lupasi.

Michael hyppelehti portaita alas, hän oli erityisen hyvällä tuulella tänään ja ihmetteli hieman mistä se johtui, kaikki vain tuntui olevan loistavasti sinä päivänä. Hän tuli keittiöön, hän katsoi vanhempiaan ja poikaystäväänsä, joiden kasvoilla oli kummallinen ilme, he puhuivat hiljaa.

"Mikäs teitä vaivaa? Voisi luulla, että joku on juuri kuollut." Hän kysyi huvittuneena. Hän näki ruusut pöydällä ja meni katsomaan niitä lähemmin. "Nämäpä ovat kauniita. Toiko isä sinulle nämä?" Hän kysyi ja katsoi äitiään. Hän haistoi yhtä ruusua, ja hymyili sille miten hyvältä ne tuoksuivat. Evelyn kykeni ainoastaan nyökkäämään, hän olisi halunnut heittää ruusut roskikseen ja mahdollisimman kauaksi heidän talostaan.

*******

Sam istui sohvalla, Michael maksasi kyljellään pidellen päätään hänen sylissään ja Sam silitti rakkaansa hiuksia hellästi heidän katsellessaan televisiota.

"Sam, tulisitko käymään täällä, haluan vaihtaa muutaman sanan kanssasi." Henry pyysi juuri ennen kuin he olivat lähdössä Evelynin kanssa. Michael nosti päänsä hämmästyneenä ja nousi sitten istumaan.

 "Totta kai herra Wills." Sam sanoi ja nousi, Michael hänen perässään.

"Odota vain tässä Michael, Sam tulee pian, asiani koskee vain häntä." Hänen isänsä sanoi.

"Mikä koskee Samia koskee myös minua." Michael yritti protestoida.

 "Odota vain tässä rakas." Sam hymyili, ja Michaelia rupesi ärsyttämään aavistuksen; hän tunsi itsensä todella nuoreksi yhtäkkiä, mutta hän oli kuitenkin jo aikuinen! Hän ajatteli mielessään ja kurtisti kulmiaan. Hän mutisi jotakin, mistä Sam tai hänen isänsä, eivät saaneet mitään selvää, ennen kuin suostui lopulta istumaan takaisin alas. Sam meni yläkertaan hänen isänsä perässä. 'Mitä helvettiä tämä on nyt olevinaan?' Hän mietti kuumeisesti.

Sam tuli Henryn perässä miehen työhuoneeseen. Henry kiersi kirjoituspöytänsä taakse ja avasi yhden laatikon. Hän katsoi Samuelia vakava ilme kasvoillaan.

"Olen melkoisen huolestunut siitä kirjeestä, joka tänään tuli, kuten varmasti olet sinäkin?" Henry kysyi, pidellen toista kättään avatulla laatikolla.

"Olen kyllä." Sam vastasi, ihmetellen mihin keskustelu oli menossa.

"Eikä tuo kirje edes ole ainoa. En tiedä olenko ottanut liian suuren vapauden, mutta olen lukenut poikani postia siitä lähtien, kun hän on muuttanut takaisin tänne. Olen vienyt kirjeet poliisille, eikä edes vaimoni tiedä kaikista niistä. Ja sitten on ne puhelut, ne kuitenkin loppuivat kun vaihdoimme numeromme salaiseksi… Joka tapauksessa, meidän on oltava varuillamme. Olen jutellut vaimoni kanssa, ja olemme molemmat sitä mieltä, että Michaelin on parempi olla tietämättä näistä, hän on vasta alkanut parantua, enkä halua nähdä enää onnettomana. Tällainen stressaisi häntä väistämättä aivan turhaan. Meidän muiden on nyt oltava valppaana, ja kun olemme vaimoni kanssa poissa, on sinun otettava vastuu. Siksi …" Henry katsoi laatikkoon ja kaivoi sieltä käsiaseen esiin. Hän antoi sen Samin katsottavaksi. "Hankin tämän joulun jälkeen, turvaksi, jos joku sattuisi …" Henry aloitti ja katsoi Samiin, joka katsoi asetta ja sitten takaisin häneen. Hänen kasvonsa olivat aavistuksen kalpeat, mutta niistä välittyi kuitenkin ymmärrys.

"Oletko koskaan käyttänyt asetta? Osaatko ampua?" Henry kysyi.

"O-osaan kyllä, isäni on opettanut." Sam vastasi.

 "Hyvä. Toivon, ettemme koskaan tule tarvitsemaan sitä, mutta jos nyt sattuisi jotain, niin se on täällä, luodit myös. Ja Sam, pyydän, ettet kertoisi tästä pojalleni." Henry otti aseen ja laittoi sen takaisin laatikkoon.

"En kerro herra Wills, jos niin haluatte." Sam vastasi nopeasti. Mies hymyili hänelle.

 "Emmeköhän ole jo sellaisissa väleissä, että voit lakata kutsumasta minua herra Willsiksi ja alkaa käyttämään etunimeäni. Poikani ja sinä, näytätte kuitenkin olevan yhdessä vielä pitkään." Henry sanoi, viitaten sormukseen hänen vasemmassa nimettömässään.

 "Kiitos herra…tai siis tarkoitan Henry." Sam sanoi hymyillen miehelle takaisin. Hymyn takana, molempien miesten mieltä jäyti kuitenkin hiljainen pelko.

*********

"Mitä isäni sanoi sinulle?" Michael kysyi jo kolmannen kerran sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat lähteneet. Hän katsoi kysyvästi poikaystäväänsä, joka makasi selällään hänen sängyllään lukemassa Aku Ankkaa.

 "Eikö sinulla ole se essee kirjoitettavana? En kuule naputusta, käypäs töihin poju." Sam virnuili, kääntäen katseensa häneen.

"Mikä hemmetin poju?" Michael naurahti ja heitti häntä tyynyllä.

"Poju mikä poju, kaikki alle 25-vuotiaat ovat pojuja..." Sam sanoi, välittämättä lainkaan kuulostiko järkevältä.

"Sanoo mies kypsässä 27-vuoden iässä." Michael virkkoi, nostaen toista kulmaansa, Sam näytti hänelle kieltä.

Michael kääntyi tuolillaan, tuijottamaan takaisin tietokoneen ruutua, valkoista taustaa, jolle oli ilmestynyt vasta muutama onneton lause. Hän oli jo unohtanut miten tylsiä läksyt saattoivat olla. Michael huokaisi syvään ja naputteli hiirimattoa kärsimättömästi sormillaan. Hän halusi tietää mistä hänen isänsä ja Sam olivat puhuneet. Hän vilkaisi uudestaan poikaystäväänsä, joka oli jälleen syventynyt Aku Ankkaansa, naureskellen sille ääneen vähän väliä.

Oli sitä paitsi käsittämättömän väärin, että Sam lepäsi siinä kaikessa rauhassa, lukemassa ja naureskelemassa, kun hänen piti kirjoittaa jonkinlainen typerä mielipidekirjoitus, jostain todella typerästä kirjasta. Se oli ollut typerin kirja, minkä hän oli koskaan lukenut ja hän kuitenkin luki paljon kirjoja. Kirja oli jonkun naisen elämänkerta, naisen, josta hän ei ollut koskaan aiemmin edes kuullut. Se oli vuodatus rankasta elämästä, siitä miten kaikki meni pieleen ja miten masentunut hän kokoajan oli. Koira kuoli, kun hän oli ollut pikkutyttö, vanhemmat erosivat, ensimmäinen poikaystävä oli varas, aviomies karkasi sihteerin kanssa Kreikansaarille, kultakalat kuolivat, nainen ei pitänyt työstään, ja elämä oli niin perinpohjin niin kovin masentavaa, kun ei saanut mitä halusi.

'Voi, voi, no onpa ollut rankkaa, ai että sukkahousutkin ratkesivat matkalla työpaikan juhliin, ohhoh, voi, voi.' Michael ajatteli, pudistellen päätään. Anteeksi nyt vain, mutta hän ei oikein osannut samaistua, häntä ei kiinnostanut kuolivatko kaikki naisen lemmikit, häntä ei liikuttanut, että hänen isänsä ei ollut ostanut hänelle ponia 10-vuotiaana, tai että hänen hulttio poikaystävänsä oli unohtanut aina naisen syntymäpäivät. Oliko kukaan koskaan hakannut naista? Ei. Oliko joku pakottanut naisen olemaan huora? Ei. Oliko hänet raiskattu lukuisia kertoja ja yritetty tappaa? Ei. Joten mitä helvettiä nainen sitten valitti? Michael ei ymmärtänyt. Hän katsoi mitä oli kirjoittanut koneelle. "Kirja oli täyttä roskaa; oikeasti. Hankkisi elämän, hankkisi jotain mistä oikeasti valittaa. Hyvä ilta lukeminen, kun ei meinaa saada unta, tosin itseäni rupesi vain ärsyttämään kyseinen tekele." Mitä ihmettä hänen pitäisi kirjoittaa kirjasta? Ilmeisestikään tätä ei voinut palauttaa takaisin opettajalle. Ehkä hän voisi vain teeskennellä pitäneensä siitä suuresti ja saaneensa monta ahaa-elämystä ja kehua lauseiden rakennetta? Michael pudisteli päätään ja katsoi uudestaan Samiin.

"Mitä isäni sanoi sinulle?" Hän kokeili jälleen. Sam huokaisi, laski lehden vatsansa päälle ja katsoi häneen.

"Hyvä on, hän piti minulle puhuttelun; 'Samuel,' Hän sanoi. 'Kukat ja mehiläiset, tiedäthän, vai onko se mehiläinen ja mehiläinen? Puhutaanpa nyt siitä Samuel. Jos jompikumpi tulisi raskaaksi, kai käytätte ehkäisyä?' Hän kysyi ja sanoin hänelle. 'Herra Wills hyvä, olen hyvin varma, että miehet eivät vieläkään kykene tulemaan raskaaksi, huolimatta nykyajan huimista tieteellisistä mullistuksista, mutta jos näin pääsee kuitenkin käymään, niin vannon ettei lapsemme synny äpäränä' " Sam sanoi hyvin vakavan kuuloisena. Michael nauroi.

"Olet idiootti Sam, kai tiesit sen?" Hän kysyi. Sam virnisti.

 "Idiootti? Tämä oli hyvin totuuden mukainen keskustelu." Hän sanoi sitten.

 "Niin tietenkin, isäni on tunnetusti juuri noin typerä ..." Michael nosti toista kulmaansa ja hymyili. "Mutta mitä hän oikeasti sanoi? Kerro, niin saatat saada jotain kivaa illalla." Michael virnisti, nuolaisi huuliaan ja iski hänelle silmää.

"No onko tuo nyt reilua?" Sam kysyi ja nousi istumaan.

 "On hyvinkin reilua." Michael sanoi, nojautui taaksepäin tuolillaan, ja nosti toisen jalkansa rintaansa vasten tuolille ja toisen pöydälle, hän virnisti uudestaan, katsoen Samia.

"Hyvä on, hyvä on. Hän sanoi, jos katkaiset yhdenkin hiuksen poikani päästä, aiheutat yhdenkään naarmun niin olet kuollut Sam. Eikä mitään hupsutuksia, eihän? Muista." Sam sanoi.

 "Ei mitään hupsutuksia, tarkoittiko hän seksiä?" Michael mietti ääneen.

"Ehkä." Sam vastasi.

 "Siinä tapauksessa harrastamme seksiä heidän sängyllään." Michael virnisti. Hän isällään ei ollut mitään sanomista siihen mitä he saisivat tehdä, hän ajatteli.

 "Mitä? Saanko … tai siis …" Sam punastui.

"Ehkä Samuel, ehkä, jos olet kiltti. Ainiin ja minun pitäisi käydä kirjastossa tänään ja sinulla on auto." Michael hymyili. Sam nousi heti ylös.

"Okei mennään."

**************

He saapuivat kaupungin kirjastoon, Michael suuntasi tietokirjaosastolle, etsiäkseen joitakin kirjoja, historian esseetä varten.

"Käyn katsomassa jos löytäisin jotain hyvää lukemista, pärjäätkö?" Sam kysyi, asettaen kätensä hänen olkapäälleen ja katsoen häntä hieman huolestuneen näköisenä.

"Sam, olemme kirjastossa, enköhän pärjää ihan hyvin." Michael virnisti. "Tulen etsimään sinut, kun olen löytänyt kirjat." Michael lisäsi, hymyili ja kääntyi historian osastolle.

Hän kävi läpi kirjoja, selaili niitä, etsien sopivia, yksi näytti melko lupaavalta. Hän otti sen käteensä, ja tarkasteli sitä lähemmin. Siitä löytyi juuri se tieto mitä hän tarvitsi. Hän kuuli jonkun toisen tulevan samalle käytävälle ja vilkaisi tulijaa; yli neljänkymmenen oleva, tukevahko mies, jolla oli kellertävän vaaleat hiukset. Mies tuijotti häntä likaisen ruskeilla silmillään, ja kun mies huomasi hänen katseensa, hän kääntyi nopeasti tuijottamaan kirjaa kädessään. Michael tunsi olonsa epämukavaksi, hän nielaisi, ja palasi takaisin tarkastelemaan hyllyä edessään. Mies tuntui liikkuvan lähemmäksi, Michael pystyi tuntemaan katseen selässään. Hänen sydämensä hakkasi, hän vilkaisi miestä hermostuneena, ja sitten takaisin kirjoihin. Hän tunnisti sen katseen miehen silmissä; nälkäinen, himoitseva katse. Michael värähti. Miten ihmeessä kaikki perverssit aina löysivät juuri hänet? Oliko hänessä jokin magneetti, joka veti niitä puoleensa? Michael pudisteli päätään, otti muutaman kirjan käteensä.

 "Hei poika …" Mies kuiskasi, Michael katsoi häntä inhoten, kääntyi ja lähti nopein askelin kauemmaksi. Hän halusi löytää Samin äkkiä.

Hän ei ollut katsonut eteensä, hän törmäsi johonkuhun ja kirjat tippuivat hänen käsistään lattialle.

 "Anteeksi." Hän mutisi, ja polvistui lattialle, poimiakseen pudonneet kirjat.

"Vaikeuksissa taas Mikey?" Mies, johon hän oli juuri törmännyt, kysyi huvittuneella äänellä, ojentaessaan hänelle yhden kirjoista. Michael nosti katseensa hämmästyneenä.

"Sean?" Hän kysyi, ja katsoi ikätoveriaan, entistä ystäväänsä, joka oli polvistuneena hänen edessään.

 "Kuulinkin huhuja, että olet taas maisemissa. Aloin jo epäillä etteivät ne ole totta, sillä en ole nähnyt sinua missään." Sean sanoi. Hän katsoi Michaelin kättä, ja huomasi sormuksen vasemmassa nimettömässä. Hän tarttui entisen ystävänsä käteen, katsoakseen sitä lähemmin. Michael katsoi Seaniin hämmentyneenä, niin hämmentyneenä, ettei edes tajunnut vetää kättään pois, vaikkei lainkaan pitänyt tästä yllättävästä kosketuksesta.

"Kihloissa siis? Kukas se onnellinen kaveri on?" Sean kysyi ja vapautti hänen kätensä. He nousivat ylös. Michael veti kirjat lähelle rintaansa, ja sipaisi hiuksiaan.

"Et tunne häntä." Hän sanoi lopulta.

"Tony oli varmasti pettynyt." Sean virnuili. Michael katsoi häneen, kurtistaen kulmiaan, hän tunsi olonsa todella epämukavaksi. "Älä ymmärrä väärin, en tarkoittanut sitä pahalla, mutta onhan se loppujenlopuksi aika läpinäkyvää, että Tonylla on sellaisia tunteita sinua kohtaan." Sean jatkoi ja mittaili häpeilemättömästi entisen ystävänsä vartaloa katseellaan.

"Sean mitä sinä oikein …" Michael aloitti epävarmasti.

"Näytät hyvältä Mikey, oikein hyvältä, niin kuin aina… Hei, mitä jos haudattaisiin sotakirves? Oltaisiin taas ystäviä, käyttäydyin typerästi silloin, annatko anteeksi?" Michael oli hiljaa hetken, miettien vastaustaan. Hän ei tuntenut oloaan mukavaksi Seanin lähellä, ja epäili, halusiko Sean todella olla hänen ystävänsä. Sean kosketti hänen olkapäätään. "No, annatko?"

 "Se on jo vanha juttu, olen jo antanut anteeksi." Michael vastasi lopulta.

 "Loistavaa, kai tulet luokkakokoukseen parin viikon päästä?" Sean kysyi.

"En tiedä, pitää miettiä." Michael sanoi. "Pitää mennä." Hän lisäsi sitten ja yritti päästä toisen ohi, Sean tarrasi hänen käsivarrestaan, ja Michael henkäisi säikähtäneenä. Toinen katsoi häntä uteliaana, virne leikki hänen huulillaan.

"Pelkäätkö sinä minua?" Sean kysyi huvittuneella äänellä.

 "En tietenkään." Michael yritti naurahtaa ja veti kätensä irti otteesta.

 "Miksi sitten vapiset?" Sean kysyi, virnisti ja nosti toista kulmaansa. Michael oli avaamaisillaan suutaan, epävarmana mitä voisi vastata.

"Täällähän sinä olet." Hän kuuli Samin äänen. Sam katsoi kummastuneena toista miestä, joka katsoi häneen hymyillen epämiellyttävästi. Michael tuli vaistomaisesti lähemmäksi Samia, kuin hakien turvaa.

 "Tämäkö on poikaystäväsi? Etkö aio esitellä meitä?" Sean kysyi sitten.

"Sam, tässä on vanha koulukaverini Sean. Sean, tässä on Sam, poikaystäväni." Michael sanoi hiljaisella äänellä.

"Hauska tutustua." Sean ojensi kätensä ja hymyili, Sam tarttui siihen, he kättelivät.

"Hauska tavata Michaelin vanhoja ystäviä." Sam sanoi, vaikka ei todella tarkoittanut sitä Seanin kohdalla. Michael näytti todella vaivaantuneelta. "No niin meidän taitaa olla jo aika lähteä." Sam sanoi sitten.

"Toki. No nähdään taas Mikey, toivottavasti jo luokkakokouksessa." Sean sanoi ja iski silmäänsä, sitten hän kääntyi ja lähti.

"Mitä hemmettiä tuo oli olevinaan." Sam ihmetteli vihaisena.

"Äh, en tiedä, Sean on aina ollut tuollainen, mennään." Hän sanoi.

***********

Michael tuli suihkusta huoneeseensa, hän pysähtyi peilinsä eteen, pyyhekiedottuna lantion ympärille. Hän nosti katseensa epävarmasti; siitä oli jo pitkäaika kun hän oli viimeksi katsonut itseään näin, hän oli pelännyt liikaa, hän pelkäsi vihaavansa näkemänsä. Hän henkäisi syvään ja katsoi, yrittäen hiljalleen tulla taas tutuiksi oman vartalonsa kanssa.

Hän yritti katsoa itseään niin kuin muut hänet näkivät. Mikä hänessä oli, että kaikki perverssit tuntuivat olevan hänen kimpussaan? Hän astui lähemmäksi peiliä, tutkiskeli kasvojaan. Hän nosti kätensä ja kosketti poskipäätään varoen, hän siirsi kätensä kaulalleen, käänsi päätään, tutkiskellen, ihmetellen. Hän muisti hämärästi ajan, jolloin oli katsonut samasta peilistä itseään, itsevarmana, tyytyväisenä siihen mitä näki, ja nyt? Hänen kasvonsa olivat yhä samat, hieman poikamaiset ehkä? Hän mietti ja käänsi päätään toiseen suuntaan. Hän katsoi paljasta ylävartaloaan, kosketti rintakehänsä ja vatsansa lihaksia, solisluita. Yrittäen yhä nähdä sen mitä muut näkivät. Hän nosti katseensa takaisin kasvoihinsa; hän ei ymmärtänyt.

"Mitä sinä katsot kulta?" Sam, joka oli katsonut häntä oviaukosta, kysyi hymyillen ja tuli lähemmäksi. Michael katsoi häneen hieman nolostuneena.

"Minä tuota… Mikä minussa on Sam? Miksi kaikki …Miksi minä? " Hän aloitti ja katsoi sitten lattiaa. Sam käveli hänen taaksensa ja kietoi kätensä hänen vyötärönsä ympärille, hän suuteli Michaelin niskaa pehmeästi ja katsoi rakastaan peilin kautta. Hän ei tiennyt miten olisi parasta vastata.

"Katso ylös." Sam pyysi, ja Michael nosti katseensa. "Sinä olet kaunis…" Sam kuiskasi. Michael katsoi hänen silmiinsä peilin kautta. "Kysyt miksi, mutten osaa vastata siihen... Maailma ei ole oikeuden mukainen, jotkut ihmiset joutuvat läpi käymään enemmän kuin toiset, enemmän kuin mitä ansaitsisivat, kun taas toiset saavat kaiken helpolla… Ethän kuitenkaan syytä enää itseäsi?" Sam kysyi ja Michael pudisteli päätään vaimeasti.

 "En enää, tai välillä, mutta … Terapia on auttanut." Hän sanoi ja hymyili sitten heikosti. Hän kääntyi ja suuteli poikaystävänsä huulia hellästi. "Puen nyt päälleni." Hän kuiskasi sitten.

Myöhemmin illalla Tony ja Kitty saapuivat. Kitty ja Sam olivat menneet olohuoneeseen juttelemaan, ja Michael teki keittiössä pizzaa Tonyn kanssa.

 "Näin Seanin tänään." Michael sanoi kuoriessaan sipuleita.

 "Niinkö? Missä?" Tony kysyi, otti paprikan ja ryhtyi pesemään sitä kraanan alla.

 "Törmäsin häneen kirjastossa, siis kirjaimellisesti törmäsin." Michael sanoi, katsoi häneen ja hymyili hieman vinosti.

"Juttelitteko te?" Tony kysyi varoen.

 "Muutaman sanan vain, hän oli jotenkin omituinen minusta…" Michael sanoi hiljaa, ja jatkoi sitten. "Hän kysyi tulenko luokkakokoukseen."

 "Mitä sinä vastasit? Tai siis tuletko?… Minusta olisi tietenkin hienoa jos tulisit." Tony sanoi ja katsoi ystäväänsä kysyvästi.

"Pitää miettiä, pelottaa vähän. Entä jos kaikki vihaavat minua? Osaisinkohan enää edes puhua heille." Michael mietti, etsi sopivan veitsen ja ryhtyi pilkkomaan sipuleita.

"Ei kukaan sinua vihaa. Ja minä olisin kokoajan kanssasi. Se voisi olla hauskaa, niin kuin ennen vanhaan." Tony hymyili ja katsoi häneen toiveikkaana. Michael katsoi häneen ja hymyili takaisin.

"Ehkä… Jos lupaat, ettet jätä minua yksin kaikkien keskelle?" Hän kysyi. Tony laski kätensä hänen olkapäälleen.

"En tietenkään jättäisi." Hän vastasi.

”Minun ei olisi varmaan tarvinnut edes pyytää?” Michael virnisti ja laski veitsen alas tiskipöydälle.

”Ei niin höpsö.” Tony virnisti takaisin ja pörrötti hänen hiuksiaan. ”Äs, tulehan tänne.” Hän sanoi sitten ja veti hänet toverilliseen halaukseen. Michael hymyili ystävänsä olkaa vasten.

***********************’

He istuivat myöhemmin olohuoneessa ja katsoivat televisiota, keskustellen ja juoden samalla. Tony katsoi Samia ja Michaelia kiinnostuneena. Michael nojasi päätään Samin rintaa vasten, puoliksi maaten Samin syleilyssä, Samin jalat molemmin puolin hänen ystävänsä vartaloa. Sam joi oluttaan ja silitti Michaelin hiuksia pehmeästi.

Tony, joka ei koskaan ollut kokeillut biseksuaalisia taipumuksiaan miesten kanssa suudelmia pidemmälle, huomasi entistä enemmän haluavansa kokeilla sitä joskus. Sam ja Michael näyttivät jotenkin niin luonnollisilta yhdessä, heidän läheisyydessään tai tavassa koskettaa toisiaan, ei ollut mitään kummallista; he kuuluivat toiselleen, täydensivät toisiaan. Tony ajatteli, ja huomasi yllätyksekseen hymyilevänsä. Michael ja Sam kuuluivat yhteen, sen näki heti, kun heitä katsoi näin. Mutta silti, pieni ääni hänen mielessään, tulisi aina kysymään; Entä jos? Jos asiat olisivat menneet toisin, olisivatko he olleet onnellisia Michaelin kanssa rakastavaisina? 'Entä jos?' Tony mietti, mutta pudisteli sitten nopeasti päätään ja joi lisää oluttaan. Se oli myöhäistä miettiä sitä nyt.

********

Michael riisui paitansa ja katsoi Samia hymyillen hieman ujosti. Hän jatkoi riisumalla farkkunsa ja kiipesi sitten sängylle Samin viereen. Vahvat, mutta hellät kädet kietoutuivat hänen hoikan vartalonsa ympärille ja nostivat lämpimään syliin. Michael kietoi jalkansa Samin vahvemman vartalon ympärille ja suuteli pehmeästi hänen kaulaansa. Hän tunsi Samin käsien liikkuvan hänen selällään, vetäen häntä lähemmäksi itseään. Michael alkoi keinuttaa lantiotaan hiljalleen poikaystäväänsä vasten, heidän suudellessa samalla. Hän tunsi Samin erektion omaansa vasten ja huokaisi. Bokserit alkoivat tuntua aivan liian kireältä molempien yllä.

"Riisutaanko loputkin?" Sam ehdotti hiljaa. Michael nyökkäsi, nousi ylös hetkeksi ja riisuuntui. Sam nosti lantiotaan ja veti omat bokserinsa nilkkoihin, potkien ne sitten kokonaan irti jaloistaan.

Sam siirtyi makaamaan sängylle selälleen, ja tarttui rakkaansa kädestä. Michael liikkui hiljaa, varoen, hän istui Samin lantion päälle, jalat molemmin puolin hänen vartaloaan. Hän kumartui jatkaakseen suudelmaa, joka oli aiemmin keskeytynyt. Michael tunsi sydämensä lyövän villisti, häntä jännitti ja samalla hän nautti Samin kosketuksesta.

"Sam, jos haluat, niin vastaus on kyllä." Hän kuiskasi, tuntiessaan Samin käsien hyväilevän hänen pakaroitaan. Sam katsoi häneen ja kosketti hänen kasvojaan.

"Oletko aivan varma?" Hän kysyi. Michael hymyili ja nyökkäsi hitaasti.

"Olen, kaipaan sinua..." Hän kuiskasi ja painoi huulensa hänen kaulalleen ja sitten hänen huulilleen. Kun he irtautuivat suudelmasta, Michael katsoi ympärilleen huonetta, hän nousi ja kävi hakemassa käsivoiteen äitinsä peilipöydältä. "Tämä varmaan kelpaa, paremman puutteessa." Hän kuiskasi hymyillen ja ojensi voiteen Samille.

Sam ohjasi Michaelin hellästi selälleen sängylle ja puristi voidetta kämmenelleen. Hän katsoi vielä kerran kysyvästi poikaystävänsä kasvoja.

"Sinun ei tarvitse tehdä tätä Michael, kai tiedät sen?" Hän kysyi.

"Tiedän, mutta minä haluan kokeilla, jos …" Michael kuiskasi ja hänen poskensa punertuivat uudestaan. Hän ei tiennyt miksi hän punasteli niin paljon nyt, häntä ärsytti ja nolotti punastella. Sam hymyili hänelle, suuteli hänen otsaansa ja toi rasvatun kätensä, hänen levitettyjen jalkojensa väliin, hän käytti voidetta runsaasti aukolle, otti sitä hieman lisää ja työnsi hyvin hitaasti ja varoen ensimmäisen sormensa sisään. Hän katsoi Michaelin ilmettä ja tunsi kuinka tämä tarttui hellästi hänen vapaaseen käteensä.

"Miltä tuntuu?" Sam kysyi, liikuttaen sormeaan hyvin hitaasti sisään ja ulos. Michael katsoi häneen, tasaten omaa hengitystään.

"Ihan hyvälle." Hän huokaisi, ja Sam lisäsi varoen toisen sormen.

"Ei kai sinuun satu? Sano heti jos sattuu." Hän pyysi.

"Ei satu, kaikki on hyvin." Michael vakuutti ja katsoi rakkaansa sinisiin silmiin. Hän tunsi olonsa kummallisen rauhalliseksi katsoessaan niihin ja hän hymyili hieman. Sam lisäsi kolmannen sormen ja hän värähti hiukan. "Jatka vain." Hän kiirehti sanomaan, kun Sam katsoi häneen huolestuneena.

Sam valmisteli häntä pitkään ja kiirehtimättä, tämä kerta olisi äärimmäisen tärkeä tulevan kannalta ja hän halusi sen olevan niin hellää kuin vain mahdollista. Lopulta hän levitti voidetta oman kalunsa ympärille ja siirtyi paremmin Michaelin päälle.

"Onko näin hyvä?" Hän kysyi, Michael nyökkäsi. Sam työntyi hitaasti sisälle ja suuteli samalla hänen huuliaan. Hän pysähtyi hetkeksi sisälle päästyään, antaen Michaelille ja itselleen tarpeeksi aikaa totuttautua tunteeseen. Hän alkoi liikkua hitaasti hänen sisällään, nauttien siitä uskomattomasta läheisyyden tunteesta. Michael kietoi jalkansa tiukemmin Samin ympärille, hän suuteli Samin olkapäätä ja sitten hänen huuliaan ja hymyili.

"Mikä hymyilyttää noin?" Sam kysyi, hymyillen itsekin.

 "Tuntuu hyvältä, ei satu." Michael kuiskasi ja hymyili entistä leveämmin. Se todella tuntui uskomattomalle, hän oli pelännyt, ettei enää pystyisi tähän ja, että… Hän kietoutui yhä tiiviimmin Samin lämmintä vartaloa vasten, he olivat jälleen yhtä ja se tuntui niin oikealle. Sillä hetkellä hän oli onnellinen.

Jälkeenpäin he makasivat sylikkäin sängyllä; alastomina ja voipuneina. Michael painoi päänsä Samin kaulaa vasten, pidellen vasenta kättään hänen rintansa päällä. Hän katsoi sormusta nimettömässään ja tunsi lämpimän onnen tunteen virtaavan sisällään. Hän otti Samin vasemman käden omaansa, ja suuteli hänen kämmentään. Kultainen rengas kimmelsi hänen nimettömässään. 'Sam on ihana ja hän on minun.' Hän ajatteli onnellisena, ja tunsi hellän käden hiuksissaan. Sam painoi suudelman hänen päälaelleen. He molemmat olivat hiljaa, kuuntelivat toistensa tasaisia hengityksiä, sydämen sykettä, ääniä ulkoa, sanoja ei tarvittu. Hiljalleen he vaipuivat uneen, joka oli levollisempi kuin aikoihin.

34. Luku

lauantai 6.3.2004

"Olikohan tämä nyt olenkaan hyvä idea." Michael mietti heidän saapuessaan Tonyn kanssa hotellin aulaan.

"Älä nyt stressaa, kaikki menee hyvin." Tony vakuutti hymyillen.

He tulivat hotellinbaariin, jossa monet heidän entisistä luokkatovereistaan jo olivat.

"Juotavaa, tarvitsen juotavaa." Michael totesi, kun kaikkien katseet hiljalleen kääntyivät häneen. Osa näytti todella hämmästyneeltä, osa näytti kiinnostuneelta ja osa oli jo valmiiksi niin humalassa, etteivät enää tajunneet mistään mitään. "Apua, tämä ei ollut hyvä idea, ei ollenkaan." Michael hoki hiljaa, nähtyään Tomin, Markin, Seanin ja muutaman muun entisen ystävänsä seisomassa baaritiskin lähellä, katse suoraan hänessä. Hän ei osannut tulkita tuota katsetta.

Hän vilkaisi nopeasti toiselle sivulleen; viiden nuorennaisen porukka, joiden kaikkien kanssa, hän oli joskus nuorempana enemmän tai vähemmän sekoillut. Kun naiset huomasivat hänet, he alkoivat kuiskuttelemaan jotakin, hymyilemään kummallisesti ja kikattelemaan.

"Voi luoja." Hän henkäisi. Tony tarttui hänen kädestään ja hymyili rohkaisevasti.

 "Rauhoitu nyt." Hän sanoi. "Kai ymmärrät Tony, että kun pidät minun kädestäni näin, he ajattelevat että meidän välillämme on jotain enemmänkin, kuin pelkkää ystävyyttä." Michael kysyi.

"Antaa luulla vain, olisin vain imarreltu, olet kaunein ihminen koko huoneessa." Tony virnisti. Michael katsoi häntä, hymyili, ja pudisteli sitten päätään.

"Voi Tony …"

"Michael! ihanaa, että tulit!" Jenny hihkaisi hymyillen ja tuli halaamaan häntä.

"Hauska nähdä taas." Hän sanoi.

"Olisi mukavaa, jos innostuisit yhtä paljon minunkin näkemisestäni Jen, muistaakseni oikein, mekin seurustelimme joskus." Tony virnisti.

"Voi totta kai Tony, sinua on aina mukava nähdä, mutta Michaelia en ole nähnyt pitkään aikaan." Jenny hymyili ja halasi sitten myös Tonya. "Mitä tämä käsistä pitelemisjuttu oikein on? Oletteko te kaksi?… Voi ei, älkää sanoko, että entiset poikaystäväni ovat löytäneet toisensa?" Jenny kysyi hieman huolestuneena.

"Niin ihanaa kuin se olisikin, valitettavasti minun on myönnettävä, että emme ole löytäneet toisiamme siinä mielessä. Michael kun jo varattu ja kihloissa vielä kaiken lisäksi!" Tony huokaisi ja katsoi ystäväänsä, joka pudisteli jälleen päätään hymyillen.

 "Kihloissa? Mutta kun viimeksi näin sinut niin sanoit ettet ole kenenkään kanssa? Aika nopeaa toimintaa." Jenny ihmetteli.

"Poikaystäväni palasi Pariisista, olimme erossa hyvin lyhyen aikaa." Michael selitti.

"Onnittelut ovat sitten paikallaan." Jenny hymyili.

 "Kiitos Jen."

"No menen nyt kyllä hakemaan itselleni juomista, ei näitä luokkakokouksia muuten kestä!" Jenny naurahti hivenen hermostuneesti ja poistui.

He hakivat juotavaa baaritiskiltä, kun Tom, Mark, Sean ja Collin lähestyivät.

"Michael, pitkästä aikaa." Tom tokaisi kylmästi ja katsoi häntä päästä varpaisiin. Michael katsoi häneen, Tom oli pulskistunut entisestään, aivan yhtä juntin näköinen kuin ennenkin, hän ajatteli.

"Tom." Hän nyökkäsi päätään hänen suuntaansa.

"Oletteko viimein myöntäneet salaiset tunteet toisillenne?" Tom virnuili, katsoen nyt heitä molempia.

"Yritätkö kenties olla hauska Tom, vai? Auta vähän?" Tony kysyi, aiheuttaen hölmistyneen ilmeen Tomin kasvoille.

"Luulin, että olet kihloissa Mike, mitä poikaystävällesi tapahtui?" Sean kysyi vuorostaan. "Poikaystäväni on käymässä Lontoossa ja kyllä olemme yhä kihloissa, kuinka niin?" Michael kysyi ja katsoi suoraan häneen, hän tunsi olonsa hieman varmemmaksi, kun tiesi, että Tony seisoi hänen vierellään.

"Ajattelin vain, näytitte Tonyn kanssa niin läheisiltä." Sean virnisti.

"Syy miksi näytämme läheisiltä, on hyvin yksinkertainen Sean; me olemme läheisiä, koska olemme parhaat ystävät." Tony vastasi tyynesti.

Mark ja Collin alkoivat näyttää kyllästyneiltä, kun eivät keksineet mitään nasevaa sanottavaa ja lopulta he poistuivat paikalta vähän äänin.

"No hauskaa iltaa homot!" Tom tokaisi ilkeällä äänellä ja kääntyi poistuakseen. Michael ja Tony puhkesivat nauramaan.

"Eikö hän todella keksi enää mitään parempaa?" Michael ihmetteli. Sean silmäili hänen vartaloaan vielä viimeisen kerran, pitkään ja vihjailevalla tavalla.

"Ei paha …" Hän mumisi, ja vinkkasi Michaelille silmää.

"Sean on omituinen." Michael totesi hänen poistuttuaan. Tony katsoi häneen ja sitten Seaniin.

"Niin on, sinun on parempi pysyä kaukana hänestä. Lupaa minulle, että pysyt." Tony sanoi sitten.

 "Lupaan, ei minulla edes ole mitään sanottavaa hänelle." Michael vastasi ja maistoi juomaansa.

Ilta kului, hän ei tiennyt kuinka monen ihmisen kanssa oli jo jutellut, kertoen samat asiat, jättäen kuitenkin hyvin paljon pois. New York, Pariisi, tarjoilijan työtä, ei ihmeempiä, - nämä seikat hän oli vastannut jokaiseen uteluun.

"Michael voimmeko jutella? Jossain vähän rauhallisemmassa paikassa?" Jenny tuli lopulta kysymään, tyttö oli jo selvästi humalassa. Michael vilkaisi Tonyyn, joka jutteli parhaillaan Annien kanssa.

"Tony, menen juttelemaan Jennyn kanssa, tulen pian." Hän sanoi. Tony kääntyi katsomaan heitä.

"Hyvä on, älä ole liian kauaa, ok?" Hän pyysi.

"En, en."

"Mihin me oikein menemme?" Michael kysyi, Jennyn pidellessä häntä kädessä ja johdatellessa häntä ylös portaita.

"Minun hotellihuoneeseeni." Jenny vastasi.

"Miksi?" Michael kysyi. Hän ei oikein edes ymmärtänyt miksi tyttö olisi varannut hotellihuoneen, sillä hänen tietääkseen Jenny asui Plymouthissa, jossa hotellikin oli.

"Juttelemaan." Jenny vastasi. He pysähtyivät hotellihuoneenoven eteen ja Jenny avasi sen vapisevin käsin. Hän kikatti kompuroidessaan sisään.

"Oletko ihan kunnossa Jen?" Michael kysyi. Tyttö sulki oven heidän perässään ja pysähtyi katsomaan häntä.

"Minulla oli ikävä sinua, niin kova ikävä." Tyttö huokaisi sitten ja painautui häntä vasten. Hän painoi huulensa hänen huulilleen. Märkä, känninen suudelma. Michael tarttui tytön ranteista ja työnsi hänet kauemmaksi.

"Mitä tämä on?" Hän kysyi hämmentyneenä. Tytön vartalo alkoi vapista, kyyneleet valuivat alas hänen kasvojaan.

"Minä rakastan sinua! Olen rakastanut sinua neljätoistavuotiaasta asti, ja sinä…" Jenny nieleskeli, hänen äänensä miltei hukkui.

"Jen… Olet varmasti vain juonut liikaa ja, um…" Michael aloitti epävarmasti. Tyttö marssi peremmälle huoneeseen ja lysähti sängylle.

 "Kukaan ei rakasta minua!" Hän huudahti. Michael otti epävarmoja askelia eteenpäin ja istui sängynlaidalle.

 "Mikä sinun on? Viimeksi kun näimme vaikutit niin onnelliselta; sanoit olevasi kihloissa ja että olisit menossa naimisiin kesällä …?" Hän aloitti ja sipaisi tytön hiuksia kevyesti pois hänen kasvoiltaan. Jenny nousi istumaan.

"Hän pettää minua! kaikki miehet pettävät! Mikä minussa on vikana?!" Tyttö itki ja tarrautui häneen tiukasti. Michael silitti hänen selkäänsä rauhoittavasti.

"Sinussa ei ole mitään vikaa, ei todellakaan." Hän puhui. Tyttö nosti päänsä ja katsoi häneen, hänen maskaransa olivat levinneet pitkin poskia.

"Pakko minussa on olla! sinä olet homo ja Tony, onko hänkin?! Sitten tapaan vain pelkkiä paskiaisia, jotka pettävät, valehtelevat ja käyttävät hyväksi … Rakastele minua Michael, kiltti, edes yhden kerran." Jenny itki ja kurottautui suutelemaan häntä.

Michael vetäytyi kauemmaksi.

"Olen edelleenkin kiinnostunut vain miehistä sillä tavalla, olen kihloissa ja olen rakastunut." Michael koitti selittää.

"Mikä siinä on, enkö ole tarpeeksi kaunis? Enkö ole tarpeeksi seksikäs?" Jenny nyyhkytti. Michael huokaisi.

"Jenny, olet todella kaunis nainen, jolla on todella upea vartalo, mutta en vain ole kiinnostunut naisista seksuaalisessa mielessä."

"Mutta entä jos kokeilet? Emme koskaan mennyt loppuun asti, mutta sain sinut kovaksi, tiedän että saisin nytkin. Michael kiltti! tarvitsen sitä, tarvitsen sinua, vain yksi yö…" Jenny oli uudestaan päässyt hänen lähelleen, hän suuteli hänen kaulaansa, ja hieroi kädellään hänen kaluaan farkkujen läpi.

 "Jen, ihan oikeasti; ei! Olen niin homo kuin ihminen vain voi olla ja olen kaikenlisäksi varattu." Michael tiuskaisi, saaden tytön uudestaan itkemään.

"Mikä minussa on vikana …" Tyttö hoki ja hautasi kasvonsa käsiinsä. "Elämäni on ihan paskaa …" Hän jatkoi. Michael silitti hänen olkapäätään.

"Jenny, sinussa ei oikeasti ole yhtään mitään vikaa. Olet todella kaunis ja yli puolet koulumme pojista oli kateellisia minulle sinusta, silloin kun vielä seurustelimme. Kyllä minä sinua rakastin, mutta rakastin ystävänä. Olen todella pahoillani siitä miten hoidin asian silloin, minun olisi pitänyt kertoa sinulle itse, eikä niin että sait tietää sen huhuista. En kuitenkaan koskaan halunnut satuttaa sinua." Michael sanoi.

 "Rakastat siis sitä miestä? Olette onnellisia?" Jenny kysyi.

"Olemme onnellisia yhdessä." Michael vastasi.

 "Miksen minä voi saada sellaista? Miksi kaikki muut saavat kaiken niin helpolla?! Jos olen kerta niin helvetin upea ja kaunis, miksi en ole onnellinen?" Jenny itki jälleen.

"Luota minuun Jen, en ole saanut kaikkea helpolla, päinvastoin; elämäni on ollut ja on yhä todella vaikeaa … Olemme vielä nuoria ja se oikea tulee vastaan sinunkin kohdallasi, usko pois."

Hän pysyi tytön vierellä vielä hetken.

"Pärjäätkö nyt Jenny?" Hän kysyi. Tyttö makasi vuoteella ja pyyhki silmiään. Hän nyökkäsi vaimeasti.

"Oletteko vielä Saran kanssa ystäviä?" Hän kysyi.

"Olemme." Jenny vastasi.

 "Luulen, että kaipaat nyt vähän seuraa. Käyn sanomassa hänelle, että tulee tänne." Michael sanoi ja nousi ylös.

"Kiitos Mike, sinä olet aina niin kultainen." Jenny kuiskasi.

Michael sulki oven perässään ja huokaisi syvään. Hän käveli pitkin hiljaista käytävää, palatakseen takaisin muiden seuraan, etsiäkseen Saran ja sen jälkeen Tonyn. Äkkiä joku tarttui hänen käsivarrestaan takaapäin ja kiskoi hänet viereiseen miestenhuoneeseen.

"Ai helvetti!" Michael karjaisi, kun hänet paiskattiin vasten kylmää kaakeliseinää.

"Sean, mitä helvettiä sinä haluat?!" Hän huudahti ja katsoi kuinka toinen lukitsi miestenhuoneen oven. "Mitä sinä luulet tekeväsi?" Hän kysyi varoittavalla äänellä ja tuli lähemmäksi. Sean painoi hänet kuitenkin uudestaan seinää vasten ja piteli hänen olkapäistään.

"Haluan vain jutella." Sean hymyili.

"Täälläkö?!" Michael kysyi, peittelemättä ärtymystä äänessään.

"Mitä? Huonoja muistoja vai?" Sean virnisti.

"Kuule en tiedä mitä peliä pelaat Sean, mutta en halua olla osallisena sitä." Michael sanoi ja yritti työntää toisen kauemmaksi, epäonnistuen siinä.

"Tämä on juuri hyvä paikka keskustelullemme." Sean hymyili, painautuen aavistuksen lähemmäksi.

 "No, minä en juuri ole kiinnostunut keskustelemaan kanssasi, joten…" Michael yritti lähteä uudestaan, mutta Sean onnistui jälleen estämään hänet.

 "Milloin me tapasimme ensimmäisen kerran Michael?" Sean kysyi. Michael kurtisti kulmiaan.

 "Mitä oikein ajat takaa?" Hän kysyi.

"Etkö muista? Minä muistan ainakin… Olin jäänyt luokalleni Tomin kanssa, ja sen vuoksi päädyimme samalle luokalle kanssasi, olit silloin 12-vuotias. Toki olin nähnyt sinut ennenkin, mutta se oli ensimmäinen kerta kun juttelimme. Olimme suhteellisen hyvät ystävät, emmekö olleetkin?" Sean selitti ja Michael tuijotti häneen, kuin tämä olisi ollut hullu.

"Totta kai minä muistan milloin tulit luokalleni. Ja kyllä olimme suhteellisen hyvät ystävät, tai niin minä luulin, kunnes käänsitte selkänne minulle." Hän tuhahti.

Sean ainoastaan hymyili ja kumartui lähemmäksi.

 "Sinä aina flirttailit minulle, jo ensimmäisestä päivästä asti." Hän kuiskasi ja näykkäisi hänen korvanlehteään. Michael värähti ja työnsi hänet voimalla kauemmaksi.

"Flirttailin sinulle?! Jos yrität väittää, että olen flirttaillut sinulle 12-vuotiaana niin olet helvetin sekaisin! Minä lähden nyt." Hän huusi ja marssi kohti ovea. Sean tarttui häneen toistamiseen ja veti lähelleen.

 "Olen aina miettinyt, millaista se olisi ollut, millaista se olisi toisen miehen kanssa; sinun kanssasi. Sinulla on upea vartalo ja kauniit kasvot. Mikä on hintasi?" Sean kuiskasi, hänen kätensä liikkuivat alas hänen selkäänsä, hänen pakaroilleen. Michael astui muutaman haparoivan askeleen kauemmaksi.

 "Anteeksi mitä?!" Hän huudahti, silmäillen toista hämmentyneenä ja inholla.

"Mikä on hintasi? Suihin otosta? Panosta?" Sean kysyi hymyillen ja astui lähemmäksi.

"Sean olet selvästi tärähtänyt. Minulla ei ole aavistustakaan mistä puhut. Lähden nyt, Tony odottaa minua." Sean paiskasi hänet uudestaan seinää vasten.

"Älä esitä niin viatonta Michael. Kerran huora, aina huora… Ehkä annatkin ilmaiseksi vanhalle ystävälle..." Sean kosketti hänen kasvojaan. Painaen hänet tiukasti vasten seinää. "Annat suosiolla, niin sinuun ei satu …" Hän lisäsi.

Raivo hänen sisällään voitti pelon.

"Luuletko tosiaan Sean, että pystyt pelottamaan minua? Asuin neljä vuotta paholaisen kanssa ja hänen rinnallaan sinä et ole mitään." Michael sähisi. Hän toi polvensa nopealla vauhdilla suoraan toisen miehen haaroihin. Sean parkaisi kivusta, hän haukkoi henkeään ja toi kätensä suojaamaan jo kipeitä haarojaan.

 "Saatana!" Hän huusi ja yritti kivusta huolimatta lyödä Michaelin kumoon, mutta hän oli nopeampi. Hän iski nyrkkinsä suoraan Seanin nenään, jonka seurauksena toinen mies kaatui lattialle. Hänen nenänsä vuoti verta, hän kiroili ja voihki, tietämättä miten päin olla.

"Saatanan huora, mursit nenäni! Ilmoitan poliiseille!" Hän voihki, pidellen toista kättään vuotavan nenänsä alla ja toista farkkujensa etumuksella.

"Voit ilmoittaa poliiseille ihan vapaasti Sean ..." Michael sanoi rauhallisesti, katsoen alas lattialle toisen miehen kivusta kiemurtelevaa vartaloa. "… Mutta jotenkin minusta tuntuu, että tuntien historiani, he ymmärtävät oikein hyvin, jos päässäni heittää hieman yli, kun joku yrittää kouria minua." Hän jatkoi ja kumartui sitten lähemmäksi toista. "Älä enää koskaan koske minuun, tai edes puhu minulle Sean, tai vannon, että tuo kipu mitä tunnet nyt, on pientä sen rinnalla mitä seuraisi." Hän kuiskasi ja nousi takaisin ylös. Hän ei katsonut enää taakseen, hän tuli ovelle, avasi lukon ja poistui. Joku varmasti löytäisi Seanin ennen pitkää, hän ajatteli ja pyyhki nenäliinalla verta rystysistään.

Hän tuli takaisin alakertaan ja etsi ensimmäisenä Saran. "

Jenny tarvitsee sinua, hän on hotellihuoneessaan." Michael sanoi ja tyttö katsoi häneen hieman hämmästyneenä.

"Hyvä on, menen heti." Hän sanoi ja hyvästeli muut ystävänsä. Sitten hän näki Markin. "Ystäväsi on yläkerran miestenhuoneessa, luulisin, että hän saattaa tarvita apua." Mark katsoi häneen kysyvä ilme kasvoillaan, Michael katsoi häntä ilmeettömänä takaisin. Mark ei kysellyt enempää vaan syöksyi kohti portaita.

"Missä oikein viivyit?!” Tony kysyi hätääntyneenä, tultuaan hänen luokseen.

"Äh, tuli vähän ongelmia. Ei hätää, hoidin jutun. Voidaanko lähteä helvettiin täältä?" Hän kysyi.

 "Totta kai. Huh, että pelästyin kun en löytänyt sinua mistään. Ajattelin jo puhelua jonka joutuisin soittamaan Samille ja mietin millä tavalla hän tappaisi minut, kun kertoisin että olet kadonnut." Tony sanoi ja pudisteli päätään. Michael hymyili hänelle heikosti. He tulivat ulos ja ottivat taksin Tonyn asunnolle.

************

Michael rojahti sohvalle.

 "Saisinko jotain juomista?" Hän kysyi. "Jotain missä on paljon alkoholia." Hän lisäsi. Tony nyökkäsi, kävi valmistamassa hänelle drinkin ja istui sitten hänen viereensä sohvalle. Hän maistoi omaa juomaansa.

 "Mitä Jennyn kanssa tapahtui?" Tony kysyi.

 "Hän oli masentunut, tarvitsi lohdutusta. Sitten Sean sieppasi minut miestenhuoneeseen ja alkoi selittämään jotain todella levotonta. En tiedä mistä hän on saanut tietää menneisyydestäni, mutta no … jouduin lyömään häntä. Se oli oikeastaan aika hauskaa. Se lyömisosa siis." Michael virnisti ja joi lisää.

"Oletko ihan kunnossa?" Tony kysyi huolestuneena.

"Mitä? Minähän olen aivan loistavassa kunnossa. Elämäni on niin ratkiriemukasta, ettei paremmasta väliä. Kaiken maailman perverssit ovat aina kimpussani, ne aina löytävät minut jostain …" Michael huokaisi synkästi ja jatkoi. "Yhden asian voin luvata Tony; en enää ikinä mene luokkakokouksiin!" Tony katsoi häntä hetken vakava ilme kasvoillaan. Hän veti sitten ystävänsä rintaansa vasten ja silitti hänen selkäänsä.

"Olisinpa halunnut nähdä Seanin ilmeen, kun löit häntä." Tony sanoi hymyillen.

 "Mursin hänen nenänsä ja löin häntä polvella sukukalleuksiin." Michael virnisti.

 "Voi luoja sen on täytynyt sattua, ihan oikein sille paskiaiselle." Tony naurahti. Michael painautui tiiviimmin hänen rintaansa vasten. Hänen päänsä lepäsi Tonyn olkapäällä. Tony silitti hänen hiuksiaan pehmeästi. He olivat hetken hiljaa, Michael oli sulkenut silmänsä. Tony katsoi häntä mietteliäänä, Michael oli niin lähellä ja se tuntui niin hyvälle, ehkä liian hyvälle. "Michael…" Tony aloitti. Toinen nosti päänsä. Suklaanruskeat silmät katsoivat kysyvästi vihreisiin. Tony kosketti hänen poskeaan hellästi ja nojautui varoen eteenpäin. Hetken he vain katsoivat toisiaan, Michaelin huulet olivat aavistuksen raoillaan ja Tony lähestyi häntä lisää, silloin Michael perääntyi.

"Taidan ottaa lisää juomista, saanko?" Hän kysyi nopeasti ja nousi ylös. Tony huokaisi.

"Totta kai."

Michael ojensi myös hänelle yhden oluen ja istuutui alas nojatuoliin.

 "Michael, tuosta äskeisestä, olen pahoillani jos…" Tony aloitti.

 "Ei se mitään Tony. Meidän täytyy varmaan olla varovaisempia keskenämme… Jos nyt tekisimme jotain, riskeeraisimme ystävyytemme ja voisin menettää Samin, enkä halua sitä. Elämäni on jo muutenkin tarpeeksi monimutkaista. " Michael sanoi katsoen häneen.

"Ymmärrän, olet oikeassa."

"Saanko kysyä jotain henkilökohtaista?" Tony kysyi.

"Siitä vain, olet aina ennenkin kysynyt." Michael virnisti.

"Sinä ja Sam, miten teillä menee? Tarkoitan seksin suhteen? Sinun ei tarvitse vastata, ymmärrän jos tämä on vielä arka aihe." Tony kysyi hieman epävarmana. Michael huokaisi syvään, ennen kuin aloitti.

"No askel kerrallaan, alkaa jo mennä paremmin. Pystyn luottamaan Samiin ja nautin hänen läheisyydestään. Aika varovaista se vielä on, mutta… No, jotkut päivät ovat parempia kuin toiset. Välillä en anna hänen koskea minuun ja välillä taas kaipaan ja pyydän sitä, en osaa oikein selittää tätä.... Välillä inhoan itseäni ja tulee jotenkin likainen olo, jos haluan seksiä. Tämä on vaikeaa, mutta onneksi Sam on ollut todella kärsivällinen ja ymmärtäväinen kanssani." Michael vastasi ja joi hieman lisää. "Jotain muuta mitä haluat tietää?" Hän kysyi ja hymyili varovasti.

"No itseasiassa on… Anteeksi, en voi itselleni mitään, syytetään alkoholia, ok? Mutta siis, minkälaista …?… Tai siis mitä te oikein teette kun olette ?… no tiedäthän? Ja anteeksi vielä kerran, olen aivan liian utelias."

Tony nojautui hieman eteenpäin ja otti muutaman ison kulauksen oluestaan.

"Um… Mitä me teemme? Öh, aika paljon kaikenlaista…" Michael epäröi.

"Onko jompikumpi yleensä päällä vai? Teettekö te sellaista?" Tony kysyi, kiroten itseään mielessään. 'Idiootti, et voi kysyä häneltä tällaista' Hänen mielensä soimasi, mutta sanat vain tuntuivat tulemaan hänen suustaan, ilman minkäänlaista kontrollia.

"Me tuota… No vähän vaihdellen. Sam tykkää olla enemmän päällä, mutta välillä myös toisinpäin… niin ja ei se ole aina vain sitä. Riittikö tämä vastaukseksi?"

 "Riitti, kiitos ja anteeksi vielä kerran." Tony sanoi.

"Ei se mitään, miksi muuten kyselet? Harkitsetko kenties, no kokeilua jonkun kanssa?" Michael kysyi uteliaana.

"Ehkä, jos tulee joku tarpeeksi kiinnostava vastaan. En oikein tiedä, pidän silmäni avoinna." Tony vastasi, hymyili hieman ja tuijotteli sitten kattoa.

"Tämä on niin outoa puhua kanssasi näin, miksi et voinut olla tuollainen silloin 17-vuotiaana?" Michael kysyi ja hymyili vaimeasti. Hän ei oikein tiennyt pitikö ajatuksesta, että Tony harrastaisi seksiä jonkun toisen miehen kanssa. Hän oli aika varma, että tulisi hieman mustasukkaiseksi, jos näin tapahtuisi ja tiesi olevansa typerä ajatellessaan niin.

"Sanopa se. Olin liian typerä silloin, aivan liian typerä… " Tony huokaisi ja katsoi häneen pitkään.

"Arvaa mikä minua muuten ihmetyttää?" Tony kysyi sitten, ajatellen, että oli kai parempi vaihtaa puheen aihetta.

"No?" Michael kysyi.

"Se että… No, Samhan on rikkaasta perheestä?" Tony aloitti.

"Niin…" Michael sanoi ja katsoi häneen hieman kummastuneena, odottaen jatkoa.

"No hän on kunto-ohjaaja, vai mikä se nyt olikaan? Hän on rikas ja työskentelee jollain kuntosalilla, mikä juttu se oikein on?" Tony kysyi.

"Mitä ihmeellistä siinä on?" Michael kysyi.

"No eivätkö rikkaan perheen pennut ole yleensä jotain lääkäreitä tai asianajajia tai öh, lilluskele vain rahoissaan päivät pitkät? Eivätkö he yleensä palkkaa oman personal trainerin, sen sijaan, että ryhtyisivät sellaisiksi?" Tony kysyi ja katsoi häneen odottavasti.

"Nuo ovat stereotypioita Tony. Sam on aina rakastanut liikuntaa, hän ei ole sellainen ihminen, joka jaksaisi vain elää vanhempiensa rahoilla tai työskennellä jossain kuivassa toimistossa. Hän tekee sitä työtä mistä pitää, eikä minusta siinä ole mitään ihmeellistä, se on mielestäni hyvin ihailtavaa. Jos haluat tarkemmat vastaukset niin sinun pitää kysyä niitä Samilta itseltään. Ja onhan hänen työnkuvansa muuttunut nyt vähän, kun hän osti sen kuntoklubin." Michael sanoi.

"Rakastaa liikuntaa, niin no se kyllä näkyy… hm…" Tony sanoi ja tuijotteli jälleen kattoaan.

"Mitä hm?" Michael kysyi hieman huvittuneena.

 "Öh ei mitään. Sam rakastaa liikuntaa, sinä rakastat liikuntaa, se on oikein mukava juttu se." Tony tokaisi, vaikuttaen uppoutuneen omiin ajatuksiinsa.

"Tony? Kuvitteletko sinä juuri miltä poikaystäväni näyttää alasti?" Michael virnisti.

"Öh mitä? minäkö? Eh… No ihan vähän vain ja sitten mietin miltä te molemmat näytätte alasti." Tony myönsi.

"Anteeksi, olen juonut liikaa, olen liian väsynyt ja siitä on liian kauan, kun olen viimeksi saanut seksiä, joten… " Tony naurahti.

"Ei se mitään, Samia on mukava riisua mielessään." Michael virnisti. "Vielä mukavampaa se on tietenkin oikeasti… Mutta sen saan tehdä vain minä!" Hän lisäsi hymyillen.

"Totta kai, vain sinä." Tony virnisti takaisin.

35. Luku

13.3.2004

Sam tuli huoneeseen ja katsoi hymyillen poikaystäväänsä, joka makasi sängyllä kyljellään, vaipuneena uneen. Vuoteella hänen vierellään oli avonaisia kirjoja, muistiinpanolehtiö lähellä hänen kasvojaan, hänen oikea kätensä piteli yhä mustekynää löysässä otteessaan. Hän näytti äärettömän hellyttävältä niin.

He olivat tulleet viikonlopuksi Lisan luokse, päivällä he olivat käyneet ratsastamassa pitkän lenkin, ja illemmalla he olivat syöneet loisteliaan illallisen Lisan ja hänen perheensä kanssa. Kaksi tuntia aiemmin Michael oli sanonut siirtyvänsä yläkerran vierashuoneeseen tekemään koulutehtäviään. Sam tiesi, että hän oli ollut hyvin väsynyt, joten nukahtaminen tehtävienpariin ei ollut mikään ihme.

Sam hiipi sängynvierelle, keräsi kirjat kasaan ja asetti ne läheiselle pöydälle. Hän otti varovasti kynän ja muistion ja asetti ne samalle pöydälle. Sam polvistui vuoteen viereen ja kosketti hellästi Michaelin kasvoja, hän kumartui hieman eteenpäin ja painoi huulensa hänen otsalleen. Michael ynähti hiljaa ja liikahti.

"Mmh… taisin nukahtaa… Paljon kello on Sam?" Hän mutisi. Sam katsoi hänen unisiin silmiinsä.

"Kello on puoli kaksitoista, nuku vain rakas." Hän kuiskasi.

"En ole pessyt hampaita, väsyttää …" 

"En usko, että maailma kaatuu, jos jätät yhtenä iltana pesemättä hampaat." Sam hymyili.

"Eikö? Varmastiko?" Michael virnisti, silmät suljettuina.

"Varmasti. No niin, anna kun autan sinua riisuutumaan." Sam sanoi, istui sängylle, ja ryhtyi avaamaan Michaelin vyötä ja housujen nappeja.

 "Haluat vain nähdä minut alasti." Michael hymyili, ja haukotteli. Hän nosti lantiotaan, jotta Sam sai vedettyä housut kokonaan hänen päältään.

 "Oikeassa jälleen." Sam virnisti. "En voi sille mitään, että rakastan vartaloasi niin kovin … Mutta älä huoli, annan sinun kuitenkin nukkua rauhassa." Sam auttoi häntä vielä riisumaan pitkähihaisen ja peitteli hänet sitten huolellisesti. "Menen vielä alas juttelemaan Lisan kanssa." Hän antoi kevyen suudelman hänen huulilleen.

"Hyvää yötä Sam."

Sam sammutti valot huoneesta ja sulki oven perässään. Hän oli juuri aikeissa palata takaisin alakertaan, kun hänen kännykkänsä alkoi soimaan.

"Kuka helvetti soittaa tällaiseen aikaan." Hän murahti, kaivaessaan puhelimensa taskustaan.

"Samuel Grey." Hän vastasi.

"Iltaa Sam, mukavaa ettet ole vaihtanut numeroasi." Sam tunnisti äänen välittömästi.

"Jean! Mitä helvettiä sinä haluat?" Hän tiuskaisi. Hänen kätensä tärisi, hänen koko vartalonsa tärisi raivosta, jo pelkästään kuullessaan miehen äänen.

"Mitä minä haluan? Luulen, että tiedät varsin hyvin." Mies vastasi, kylmä huvittuneisuus äänessään. Sam mietti hetken pitäisikö hänen vain sulkea puhelin, mutta se ei hyödyttäisi häntä juurikaan. Ehkä olisi hyvä kuulla mitä tämä sairas paskiainen ajoi takaa.

"Pysy kaukana hänestä Jean, helvetin kaukana jos haluat elää." Sam sähähti. "

Jos haluan elää Sam?" Jean nauroi. Sam saattoi kuulla hänen äänestään, että mies oli jälleen juovuksissa.

"Haluan sen huoran, ja kun saan hänet, tällä kertaa hän ei onnistu karkaamaan, tällä kertaa en usko hänen valheisiinsa." Mies puhui.

"Sinä et saa häntä Jean, et enää koskaan! Ja varokin käyttämästä tuota nimitystä hänestä." Sam tiuskaisi.

 "Mutta Sam, hän on huora, huolimatta miten asiaa kaunistelisi, sitä hän on. Oletko huomannut miten muut katsovat häntä? Miten he haluavat häntä? Eikö sinua ärsytä se yhtään, miten hän flirttailee heille?" Sam yrtti niellä raivoaan, Jean oli selvästikin menettänyt viimeisetkin järjen riekaleensa.

"Pysy kaukana Jean, poliisit ovat perässäsi, et pääse hänen lähelleen." Hän sanoi, yrittäen kuulostaa rauhalliselta.

"Sinä olet tielläni Sam, et tunnu vain yksinkertaisesti ymmärtävän; Michael on minun, yksin minun. Näytän sille huoralle sen, pakotan hänet ymmärtämään, vaikka minun täytyisi tappaa hänet tai sinut." Jean uhkasi. Samin sydän miltei pysähtyi. Raivo ja pelko hänen sisällään kasvoivat.

"Sinä et tee mitään sellaista, sinun elämäsi päättyy ennemmin kuin meidän." Sam sai jotenkin sanottua ja lopetti puhelun.

Hän hengitti nopeasti, hänen kätensä vapisivat. Kaikki mitä Jean oli sanonut, pyöri hänen päässään. '…vaikka minun täytyisi tappaa hänet tai sinut.' Jeanin kylmä ääni oli sanonut. Jotain oli pakko tehdä, mutta hän ei tiennyt lainkaan mitä se olisi. 'Jean ei pääse tänne, Jean ei saa häntä.' Hän yritti lohduttautua, mutta silti oli olemassa se pieni epävarmuus.

"Sam, mikä sinun on?" Lisan hämmästynyt ääni kysyi. Hän oli tullut etsimään nuorempaa veljeään, kun tämä ei ollut palannut alakertaan niin kuin oli luvannut. Sam nosti katseensa häneen, siniset silmät täynnä kyyneliä. Lisa tuli hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.

 "Mitä on tapahtunut?" Hän kysyi. Sam nieleskeli kyyneliään, pyyhki silmäkulmiaan. Hän ei olisi halunnut, että Jean saisi hänet näin poissa tolaltaan. Hänen piti olla vahvempi kuin tämä, hänen ei pitänyt päästä sitä hullua vaikuttamaan itseensä näin voimakkaasti. Sam selvitti kurkkuaan, katsoi sisarensa huolestuneisiin, kysyviin silmiin.

"Jean soitti, Michaelin entinen, yksi niistä joka …" Hän aloitti. "Hän ei voi päästä tänne Lisa, eihän? Hänen täytyisi tulla lentokoneella tai junalla ja kyllähän joku vartija tai poliisi huomaisi, että hän yrittää päästä tänne. He pidättäisivät hänet ennen kuin hän ehtisi astua koneeseen jalallakaan." Sam sanoi, yrittäen enemmän vakuuttaa itsensä siitä.

Lisa katsoi veljeään mietteliäänä, nähden, että tämä tarvitsi lohdutuksen, hän päätti antaa sen;

"Niin Sam, olen varma ettei hän pääse." Hän sanoi ja yritti hymyillä. "Mennäänkö alas nyt, juodaan lasilliset viiniä ja jutellaan?" Lisa kysyi sitten.

 "Odota ihan hetki, käyn vielä katsomassa Michaelia, tulen sitten." Sam sanoi.

Hän tiesi olevansa hieman ylihuolehtivainen ja typerä, mutta hänen oli pakko tarkistaa, että Michael olisi yhä huoneessa nukkumassa. Hän ei sytyttänyt valoja, hän käveli vuoteen vierelle, ja polvistui sen eteen aivan kuten aiemmin. Hänen silmänsä alkoivat tottua pimeyteen ja pian hän erotti rakkaansa kasvot tarkemmin. Hän nukkui; hiljaista, rauhallista unta. Hän tarkkaili hänen rintaansa, joka laski ja kohosi tasaiseen tahtiin. 'Kaikki on hyvin.' Sam ajatteli ja nousi viimein ylös.

"Rakastan sinua." Hän kuiskasi vielä, ennen kuin poistui.

*********

16.3

"Ne paskiaiset ovat olleet vapaalla jo viisi kuukautta, eikä poliiseilla ole vieläkään tietoa heidän olinpaikastaan! On kai pakko olla jotain mitä voimme tehdä." Sam sanoi kiihtyneellä äänellä. Hän katsoi Michaelin isää, joka istui keittiönpöydän ääressä mietteliään näköisenä, ja Tonya, joka seisoi ikkunan edessä, tuijottaen ulos pimeään iltaan. Henry oli kertonut heille juuri uudesta kirjeestä, ja Sam oli sen jälkeen kertonut puhelusta, jonka oli saanut viikonloppuna.

"Meidän on kehitettävä suunnitelma." Henry totesi ja tuijotti eteensä.

 "On oltava varovainen, katsottava, että joku on aina hänen kanssaan, ettei hän ole yksin." Mies jatkoi.

"Miten ajattelitte tehdä sen? Aiotteko seurata häntä vessaankin?" Tony kysyi hieman huvittuneena ja kääntyi katsomaan ystävänsä kihlattua ja tämän isää.

"Tony, tämä on vakava asia." Henry sanoi, katsoen häneen.

"Tiedän sen, totta helvetissä tiedän, mutta… No, ette siis edelleenkään aio kertoa hänelle mistä on kyse?" Tony kysyi, tarkkaillen itseään vanhempia miehiä.

"Niin on parempi, miksi huolestuttaa häntä turhaan? Mielestäni hänen elämänsä on jo ollut tarpeeksi stressaavaa muutenkin." Henry sanoi.

"Olen samaa mieltä Henryn kanssa." Sam myönsi.

"Luuletteko, ettei hän tule huomaamaan tätä salamyhkäisyyttä? Luuletteko, ettei hän huomaa, että hänen ei anneta liikkua yksin juuri mihinkään? Sanokaa nyt hulluksi, mutta luulen tuntevani ystäväni melko hyvin. Olen sentään ollut se ihminen, jolle hän on aina kertonut kaiken, asioita joita ei kerrota vanhemmille, tai edes poikaystäville. Ja uskokaan kun sanon, jos Michael saa tietää mitä olette salailleet häneltä, niin hän ei tule pitämään siitä pätkääkään." Tony sanoi, katsoen heitä toinen kulma kohotettuna.

 "Ymmärrän Tony, mutta Michael on kuitenkin kokenut aika paljon paskaa niiden kuuden vuoden aikana, jolloin sinä et ollut siellä, hänen kanssaan. Ja jos hän kuulisi, että se hänen hullu entisensä, on yhä hyvinkin vakaasti pysynyt siinä päätöksessä, että haluaa satuttaa häntä uudestaan sillä tavalla, ei varmasti auta pätkääkään. Hänen ei tarvitse tietää, koska me emme anna mitään pahaa tapahtua." Sam tiuskaisi. He mulkoilivat Tonyn kanssa toisiaan vihaisina.

"No entäpä Sam, jos jostain kumman syystä loistelias suunnitelmanne vahtia häntä kuin jotain helvetin häkkilintua, ei toimi ja hän päätyy olemaan yksin, täysin tietämättömänä vaarasta. Mitä jos Jean saa hänet tällaiseen tilanteeseen?! Eikö olisi hyvä, että hän tietää, jotta osaa varautua!" Tony tiuskaisi takaisin.

"No niin pojat, rauhoittukaas nyt." Henry keskeytti.

"Ymmärrän kyllä kantasi Tony, mutta Michaelin isänä pysyn päätöksessäni; hänen ei tarvitse tietää, ja toivon, että kunnioittaisit tätä." Henry sanoi rauhallisella äänellä, Sam hymyili voitonriemuisesti, vähän liiankin voitonriemuisesti Tonyn mieleen.

"Hänen isänään, voi helvetti; Michael on jo aikuinen mies!" Tony huudahti.

 "Nuori mies, joka ei kaipaa enempää huolta ja murhetta. Hänen ei tarvitse tietää." Sam totesi.

"Aargh!... Paljon sinä olitkaan häntä vanhempi Sam, kolme ja puoli vuotta?! Oi hurjaa!" Tony huudahti, eikä oikeastaan ollut varma enää mitä hän tarkalleen ottaen raivosi. Tuo rikas blondi vain kävi hänen hermoilleen välillä, se että tuo kyseinen blondi oli kihloissa hänen ystävänsä kanssa, ystävän, jota hän yhä rakasti, saattoi olla jotain tekemistä blondin ärsyttävyyden kanssa. Tony kietoi kätensä puuskaan ja mökötti. Sam katsoi häneen hieman huvittuneen kysyvä ilme kasvoillaan, ja Henrykin oli jo aivan ulkona siitä, mistä he enää puhuvat.

Michael hiipi alas portaita, hän oli herännyt riitelyn ääniin. Hän katsoi kelloaan, se oli 21:10. Hän kuunteli keittiönoviaukossa hiljaa. Tony huusi; ”Hänen isänään, voi helvetti; Michael on jo aikuinen mies!" Johon Sam vastasi.

”Nuori mies, joka ei kaipaa enempää huolta ja murhetta. Hänen ei tarvitse tietää." Michael kuunteli vielä hetken.

”Minun ei tarvitse tietää mitä?” Hän kysyi, astuttuaan esiin. Hän silmäili epäluuloisena isäänsä, ystäväänsä ja kihlattuaan. He näyttivät kaikki yllättyneiltä nähtyään hänet.

”Michael…” Sam aloitti. ”Me vain, öh, juttelimme…” Hän änkytti. Michael, joka oli jo pidemmän aikaa aistinut, että kaikki tuntuivat käyttäytyvän vähän kummallisesti ja salaillen hänen seurassaan, sai vahvistuksen tälle tunteelle.

"Te suunnittelette jotakin." Hän sanoi sitten. "Te salaatte minulta jotakin, mitä se on?!" Hän vaati saada tietää. "Emme salaa sinulta mitään rakas, ihan totta me vain juttelimme." Sam yritti. Michael katsoi häneen ja sitten Tonyyn, joka oli juuri sattunut huokaisemaan ja pyörittämään silmiään tavalla, josta Michael tiesi, että Sam ei puhunut totta. Se ja huolestunut katse jonka hänen isänsä ja Sam vaihtoivat.

"Te siis todella salaatte asioita minulta! Olisi kerrankin helvetin kiva, jos minua alettaisiin kohtelemaan niin kuin aikuista, mutta ilmeisesti se on jotenkin liian mahdotonta!" Michael huusi ja ryntäsi ulos huoneesta, hän nappasi takkinsa naulakosta, marssi nopein askelin ulko-ovelle ja pamautti sen kiinni mennessään.

"Inhottaa sanoa tämä, mutta silti; mitä minä sanoin!" Tony sanoi ja katsoi heitä. Evelyn, joka oli juuri tullut keittiöön, näytti hätääntyneeltä.

"Jonkun täytyy mennä hänen peräänsä." Hän huokaisi ja Sam oli jo menossa, kunnes Tony pysäytti hänet.

 "Anna minä, taidan tietää minne hän on menossa." Hän sanoi ja puki ulkovaatteensa nopeasti ylleen.

Michael käveli katua pitkin nopein askelin. Hän oli vihainen, todella vihainen. Miksei hänelle kerrottu asioita? Minä he oikein pitivät häntä? Jonain heikkona raasuna, jota oli suojeltava pumpulissa? No sitä hän ei kuitenkaan ollut! Hän oli jo aikuinen, mikseivät he ymmärtäneet sitä? Ja pitivätkö he häntä totaalisen typeränä? Ilmeisesti.

Hän pysähtyi käveltyään tarpeeksi kauas, ja tasasi hengitystään. Hän katsoi pimeää iltaa ympärillään. Muutamia autoja ajoi hänen ohitseen ja hän hätkähti hieman, muuten katu oli hiljainen, liiankin hiljainen. Vasta nyt hän pysähtyi ajattelemaan tarkemmin, hän katsoi pimeää metsää, joka reunusti tietä, hän mietti vaaroja, joita sen pimeys saattaisi kätkeä. 'Voi luoja, minä olen lapsellinen!' Hän ajatteli. 'Täytän kohta 24, ja käyttäydyn kuin kakara! Helvetin loistavaa.' Hän katsoi ympärilleen uudestaan, pelko hiipi hänen mieleensä. Niin pimeää, niin hiljaista. Uusi auto lähestyi, ja sai hänet hätkähtämään entistä kovemmin.

Hän kietoi kätensä ympärilleen ja katsoi taakseen. Entä jos hän vain nielisi ylpeytensä ja hiipisi vähin äänin kotiin, Samin turvalliseen kainaloon? Hän pudisteli päätään ajatukselle ja lähti päättäväisesti kävelemään eteenpäin. 'Isabella, olisipa Isabella täällä.' Hän mietti. Hänen isoäitinsä olisi ymmärtänyt, hän olisi osannut neuvoa häntä.

'Tämän takia sinä aina joudut vaikeuksiin' Hänen sisäinen äänensä puhui, kun hän jälleen hätkähti pimeyden varjoja. 'Tony pyytää, älä lähde sen miehen mukaan, ja mitä sinä teet; lähdet kuitenkin. Kitty sanoo, voin antaa sinulle kyydin kotiin, ja mitä sinä vastaat; voin kyllä kävellä. Ja nyt kävelet täällä yksin, vain koska …? äh… Olet niin suuri idiootti Michael.' Hän ajatteli, saavuttaen viimein hautausmaan portin.

 Hän käveli hautakujia eteenpäin, kunnes löysi etsimänsä ja polvistui märälle ruohikolle. 'William Harris, s: 2.4.1932 k.24.8.1986' Hän luki toisesta haudasta ja katsoi toista sen vieressä. 'Isabella Harris, s. 16.9.1935, k.25.10.1997.' Michael kosketti kiveen kaiverrettuja kirjaimia, ja tunsi muutaman kyyneleen silmäkulmassaan.

"Miksi et ole täällä? Tarvitsisin sinua nyt niin kovin; sinä tietäisit mitä minun tulisi tehdä." Hän puhui, katsellen kiveä tarkkaan, kuin toivoen, että Isabella yhtäkkiä ilmestyisi jostain. "Olen niin kyllästynyt tähän, luuletko että se loppuu koskaan?… Minä alan epäillä." Hän huokaisi ja katsoi sitten ylös taivasta. "En ymmärrä miksi minä, miksi juuri minä. Eikö elämä voisi välillä koetella jota kuta muuta? Äh, se taitaa olla itsekästä sanoa niin …" Hän kosketti vähäistä lunta haudan vieressä.

 "He salaavat minulta asioita ja luulen, että se liittyy Jeaniin. He luulevat, etten näe sitä, mutta miten voisin olla näkemättä? En enää odota tai usko, että elämäni sujuisi ilman vaikeuksia. Minun kai vain pitää hyväksyä se, tavallaan jo olenkin, mutten silti pidä siitä. En pyydä mielestäni paljoa, pyydän vain sen, että saisin elää lopun elämäni suhteellisen onnellisena Samin kanssa. Ei minua enää kiinnosta raha, ei niin kuin ennen, minulle on aivan sama vaikka olisimme pennittömiä, kunhan vain saisimme olla yhdessä… Olen niin kyllästynyt kuulemaan, kuinka kaunis olen, kuinka seksikäs tai äh… Olen kyllästynyt, se on vain ulkokuori, ja se tuntuu määrittävän kaiken minussa. Onneksi elämässäni on sentään joitakin, jotka näkevät sitä pidemmälle." Michael huokaisi.

"Arvasinkin, että löytäisin sinut täältä." Tonyn ääni sanoi hänen selkänsä takaa. Michael kääntyi ja hymyili väsyneesti ystävälleen. Tony kyykistyi maahan hänen viereensä. "Menit aina Isabellan luokse nuorempana, kun muut ärsyttivät, joten ajattelin, että saattaisit nytkin." Tony jatkoi.

 "Mitä te salaatte minulta? Äläkä yritä kertoa valheita, en ole typerä Tony." Michael kysyi ja katsoi häneen. Tony huokaisi.

"He sanovat, että sinun on parempi olla tietämättä." Hän sanoi.

"Se liittyy Jeaniin, eikö niin?" Michael kysyi. Tony katsoi häntä hieman yllättyneenä. "Luulitteko te tosiaan, etten tietäisi? En ole unohtanut sitä kirjettä. Olin Jeanin kanssa kaksi vuotta ja tiedän ettei hän anna periksi helpolla … Olet paras ystäväni, ole kiltti ja kerro minulle täsmälleen mistä on kyse? Haluan tietää, enkö saisi jo viimein päättää omasta puolestani? Viimeksi kun tarkistin, niin olen jo aikuinen ja olisi mukavaa jos minua alettaisiin kohdella ikäni mukaisesti."

 "Ehkä jos alkaisit myös käyttäytyä sen mukaisesti itse." Tony virnisti.

"Miten niin?" Michael kysyi.

"No sinun ei pitäisi ryntäillä omin päin ulos, kun tiedät, että Jean on yhä vapaana. Vaikka ne olisivatkin vain uhkailuja niin sinun pitäisi silti olla varovainen. Käyttäydyt välillä vieläkin kuin teini-ikäinen." Tony sanoi.

"No menetin monta vuotta elämästäni hukkaan, menetin tärkeimmät teini-vuodet sille hullulle, joten anteeksi nyt vain, jos välillä käyttäydyn lapsellisesti." Michael mutisi.

"Mutta voisitko nyt kertoa mitä täsmälleen on meneillään?" Hän kysyi sitten.

"Jean on lähettänyt sinulle yhä kirjeitä, hän on jopa soittanut Samille. Vanhempasi ja Sam ajatteli, että on parasta ettet tiedä niistä." Tony selitti ja katsoi häntä pitkään. Michael puristi multaa nyrkkeihinsä, hän vapisi hieman.

 "Mitä niissä kirjeissä oli?" Hän kysyi, ääni väristen. Tony epäröi. "Tony haluan tietää mitä niissä oli?" Michael vaati.

"Hän haluaa sinut. Samaa linjaa mitä siinä kirjeessä, jonka sait aiemmin." Tony sanoi lyhyesti. Michael tunsi kyyneleet silmissään.

"Se ei koskaan lopu eihän?" Hän itki. Tony veti hänet rintaansa vasten.

 "Hän yrittää vain pelotella, eihän pääse lähellesi lupaan sen." Tony kuiskasi.

 "Älä lupaa asioita mistä et voi olla varma." Michael kuiskasi. He olivat hetken hiljaa.

"Samin olisi pitänyt kertoa minulle, hän pitää minua liian heikkona." Hän mutisi ja pyyhki kyyneliä silmistään.

"Olen samaa mieltä siitä, että sinulle olisi pitänyt kertoa, mutta hän vain ajatteli parastasi …" Tony kuiskasi.

”Mitä voi tehdä? Muuttaa piiloon? Entä jos vaihtaisin nimeni? Alkaisin käyttämään keskimmäistä nimeäni ja ottaisin Samin sukunimen; Benjamin Grey, miltä se kuulostaa?” Michael katsoi häneen.

”Ihan hyvältä, mutta oudolta, en usko, että osaisin kutsua sinua millään toisella nimellä. Ja rehellisesti sanoen, en usko että se hyödyttäisi edes mitään.” Tony sanoi.

”Olet kai oikeassa. Miksei Sam kertonut? Hänen olisi pitänyt kertoa siitä puhelusta. Mitäköhän Jean sanoi hänelle …” Michael huokaisi.

 "Arvaa mitä sinun poikaystäväsi tarvitsee?" Tony kysyi sitten.

"Pelottaa kysyä, mutta… mitä hän tarvitsee Tony?"

"Hän tarvitsee… hm… jotakin kovaa perseeseen." Tony kuiskasi viimeisen osan. Michael puhkesi nauramaan.

"Niinkö tosiaan?"

"Niin, luota minuun, sitä hän tarvitsee." Tony virnisti.

 "En tiedä onko tämä sovelias puheenaihe isovanhempieni haudalla." Michael pudisteli päätään.

 "Voi, ei Isabellaa haittaisi, vai mitä Isa? Ja olen varma, että Williamkin ymmärtää." Tony sanoi katsoen hautakiviä edessään.

 "Juu Isabella juuri sanoi, että häntä ei haittaa ja että hän on kanssani samaa mieltä." Tony hymyili. Michael tönäisi häntä kylkeen.

"Suokaa anteeksi Tonylle, me poistumme nyt häpäisemästä hautausmaan rauhaa." Hän sanoi ja nousi ylös.

He kävelivät takaisin talolle.

"No miten on, annatko poikaystävällesi sitä mitä ehdotin?" Tony kysyi ja virnisti.

"Miten minusta tuntuu, että sinua kiehtoo tämä ajatus valtavasti?" Michael naurahti.

 "No se blondi kaipaa sitä, anna sille kunnon kyyti." Tony sanoi hymyillen veijarimaisesti.

"Hei, me puhumme nyt kihlatustani." "Niin, niin, totta kai; anna kihlatullesi kyytiä." Tony virnisti ja lähti kävelemään autolleen iloisesti vihellellen. Hän kääntyi vielä katsomaan Michaelia, avatessaan auton ovea.

 "Ai niin ja sano Samille terveisiä minulta!" Hän vinkkasi silmäänsä. Michael naurahti.

 "Sanotaan …"

"Michael, luojan kiitos! Olin huolesta suunniltani!" Hänen äitinsä sanoi ja halasi häntä tiukasti. "Älä enää ikinä ryntää pois noin!" Hän sanoi ja katsoi kiinteästi hänen kasvojaan.

"En, olen pahoillani, jos huolestutin sinut." Hän sanoi ja katsoi sitten isäänsä.

"Miksi te ette kertoneet minulle?!" Hän kysyi tiukasti.

"Olen pahoillani, ajattelin, että niin on parempi." Henry sanoi hiljaa.

"No niin ei ole parempi! Ja haluaisin tästä edes lukea oman postini kiitos vain!" Hän tiuskaisi vielä.

 "Me ajattelimme vain parastasi." Henry toisti.

"Jutellaan aamulla lisää, missä Sam on?" Hän kysyi.

"Hän on huoneessasi." Evelyn sanoi.

"Hyvää yötä sitten." Michael miltei juoksi portaat ylös, mutta hidasti sitten päästyään ovelleen. Hän pakotti vihaisen ilmeen kasvoilleen.

Hän avasi oven. Sam istui hänen sängyllään, ilmeisesti hän oli tullut juuri suihkusta, sillä hänen hiuksensa olivat kosteat. 'Loistavaa.' Michael ajatteli ja yritti peittää virnettä kasvoillaan. Sitten hän huomasi kissansa Samin sylissä. 'Ei hyvä.' Hän ajatteli ja marssi lähemmäksi.

"Luojan kiitos Michael, oletko vielä vihainen?" Sam kysyi huolestuneena. Michael otti kissan omaan syliinsä, muttei sanonut mitään. Hän käveli takaisin ovelle ja laski kissan käytävän lattialle. Cleo katsoi häneen syyttävästi, hänen sulkiessaan ovea.

"Ei tänään Cleo, olen pahoillani." Hän kuiskasi ja lukitsi oven. Hän kääntyi katsomaan Samia, joka seurasi jokaista hänen liikettään. Michael meni cd-soittimensa luokse ja painoi musiikin päälle. Hän katsoi uudestaan Samia.

"Olen pahoillani." Sam sanoi varovasti, huomaten, että Michael oli yhä vihainen.

"Housut pois blondi, paita myös." Michael sanoi sitten katsoen häntä tiiviisti. Sam nosti toista kulmaansa.

"No, minä odotan." Michael sanoi, seisoen yhä toisella puolella huonetta. Sam veti t-paidan päänsä yli ja riisui seuraavaksi verkkarinsa. Hän istui takaisin sängylle, katsoen uteliaana poikaystäväänsä.

"Jotain unohtui." Michael totesi, viittoen kädellään hänen boksereidensa suuntaan. Sam hymyili hieman ja riisui viimeisenkin vaatekappaleensa.

"Minusta tuntuu, että välillä unohdat, että minäkin olen mies." Michael aloitti ja riisui oman paitansa. Sam hymyili vähän hölmistyneenä.

"Voi rakas, kyllä minä tiedän, että olet mies. Sinun kalusi on ollut suussani ja hm… muissa paikoissa, joten …" Hän virnisti, katsoen ihaillen Michaelin paljasta ylävartaloa.

 "Minusta silti tuntuu, että tarvitset vähän muistutusta rakas." Michael jatkoi avaten housujaan. Hän otti liukuvoiteen, kirjoituspöytänsä laatikosta ja lähestyi sänkyä. Hän riisui itsensä alasti ja kaatoi Samin sängylle selälleen kiiveten itse hänen päälleen. Hän suuteli rakkaansa huulia, painautuen lähemmäksi tämän lämmintä vartaloa. Hän liikutti lantiotaan ja tunsi Samin kasvavan erektion omaansa vasten. Sam ynähti, hänen kätensä kietoutuivat Michaelin ympärille ja yritti kääntää heidät niin, että olisi itse päällä.

"Ei Sam, ei tällä kertaa." Michael virnisti, painaen hänet alleen. Hän suuteli Samin kaulaa ja eteni alas hänen rintakehälleen. Hän nuoli hänen nänniään kielellään ja näykkäisi sitä hampaillaan, hän toisti saman toiselle. Sam ynisi, hänen vartalonsa kiemurteli hänen allaan odotuksesta. Michael sylkäisi kädelleen ja tarttui Samin kivikovaan kaluun. Hän suuteli uudestaan Samin huulia. Hän siirtyi alemmas ja nuolaisi terskan päätä. Hän katsoi hymyillen, kuinka Samin hengitys kiihtyi ja huulet raottuivat. Hän liutti huuliaan kalun vartta pitkin ja avasi samalla vaivihkaa liukuvoiteen korkin. Kostutettuaan sormensa sillä, hän toi ne peräaukolle, hyväillen sitä. Varoen hän työnsi ensimmäisen sormen sisään, saaden Samin voihkaisemaan  mielihyvästä.

”Sinä pidät tästä, etkö pidäkin?” Hän kuiskasi hymyillen.

”Mhh…” Kuului vastaus.

Sam oli tulla hulluksi, hänen kalunsa sykki, sormi hänen sisällään osui siihen tiettyyn, ihanaan paikkaan ja sai koko hänen kehonsa värisemään. Hän halusi lisää, enemmän, äkkiä. Toinen sormi työntyi hänen sisäänsä venyttäen häntä.

"Voi luoja, voi luoja... Michael kiltti, enemmän, haluan sinut nyt, pane minua." Sam voihki. Michael hymyili. Liukastutti oman kalunsa ja veti sormensa ulos. Hän nosti Samin lantiota, toi tyynyn sen alle ja asettautui sitten hänen aukkoaan vasten. Hän alkoi työntymään hitaasti sisään. Hän tunsi lihasten puristuksen kalunsa ympärillä, Sam oli niin tiukka, niin lämmin. Michael painoi otsansa hänen otsaansa vasten, pysyen hetken paikoillaan. Hän suuteli Samin kosteita huulia ja aloitti hitaat työnnöt. Sam puristi hänen pakaroitaan. "Nopeammin…" Hän huohotti ja Michael teki kuten Sam toivoi. Michael piti kiinni hänen vyötäröstään, kiihdytti tahtiaan, ynisi nautinnosta, joka kulkeutui hänen kehonsa lävitse. Hän toivoi, etteivät hänen vanhempansa kuulisi heitä, mutta sillä hetkellä hän ei jaksanut huolehtia siitä liikaa.

Hän tarttui Samin kaluun ja alkoi hyväilemään sitä työntöjen tahdissa.

"Tulen kohta, aivan kohta." Sam kuiskasi hiljaisen voihkeen lomasta.

"Mmh…" Michael pystyi ainoastaan vastaamaan, tuntiessaan lähestyvän orgasmin omassa ruumiissaan. Samin kalu sykähteli hänen kädessään ja lopulta lämmin neste purkautui hänen kädelleen ja molempien vatsalle. Muutama syvä työntö ja Michael tuli rakkaansa sisälle. Hän jäi makaamaan hänen vartalonsa päälle, yrittäen tasata hengitystään. Sam silitti hänen selkäänsä, suuteli hänen olkapäitään ja huuliaan.

 "Tuntui todella hyvälle." Sam kuiskasi.

"Niin tunnuit sinäkin." Michael kuiskasi ja vetäytyi ulos hänen sisältään. Hän otti pyyhkeen tuolinsa selkämykseltä ja siisti heidät molemmat. Sitten hän lysähti takaisin Samin viereen, kietoen peiton heidän molempien ympärille.

”Ai niin, ennen kuin unohdan; terveisiä Tonylta.” Hän virnisti.

”Terveisiä Tonylta?” Sam toisti hämmästyneenä. Michael naurahti hänen ilmeelleen lempeästi.

”Niin, mieti sitä rakas.” Hän sanoi ja suuteli hänen poskeaan.

"Et kai ole enää vihainen minulle?" Sam kysyi hiljaa.

"En, toivon vain, että tästä edes kerrot tällaisista asioista. Sinun olisi pitänyt kertoa, että Jean soitti sinulle." Michael sanoi ja silitti hänen poskeaan.

"En halunnut, että stressaantuisit liikaa, sinulla on muutenkin ollut vaikeaa." Sam sanoi.

"On mutta minun täytyy saada tietää, tarvitsen kyllä suojaasi Sam, sitä että pidät huolta minusta, mutta tee se kertomalla totuus. Jos Jean tosiaan on tuolla odottamassa tilaisuuttaan, niin nyt ainakin tiedän ja voin alkaa varautua. Enemmin tai myöhemmin hän yrittää jotain siitä voimme olla varmoja, on eri asia onnistuuko hän siinä vai ei." Michael sanoi. Sam kurottautui suutelemaan hänen huuliaan.

"Hän ei onnistu, ei jos se minusta riippuu." Hän sanoi sitten. Michael hymyili hänelle.

"Olen niin onnellinen, että minulla on sinut." Hän kuiskasi ja otti hänen kätensä omaansa. ”Mutta muista, ei enää salaisuuksia.”

”Ei enää salaisuuksia.” Sam lupasi.

36. Luku

Painajaiset olivat alkaneet taas, juuri kun hän oli uskonut päässeensä niistä, ne palasivat. Joka yö, hän heräsi; hiestä märkänä, omaan huutoonsa. Sam kietoi kätensä hänen ympärilleen, rauhoitteli häntä, silitti hellästi hänen vapisevaa vartaloaan, kun hän itki. Eikä Michael ymmärtänyt miksi painajaisten piti palata juuri nyt, hän oli luullut päässeensä niistä jo yli.

"Tätä minä pelkäsinkin." Sam oli kuiskannut hiljaa, ensimmäisen painajaisen jälkeen. Michael ei ollut vastannut aluksi mitään, nyyhkyttänyt vain hiljaa.

 "Hän on tulossa, hän tulee ja tällä kertaa en selviä siitä. Tällä kertaa kuolen." Hän oli lopulta kuiskannut järkyttyneessä tilassaan. Sam oli ottanut hänen kasvonsa käsiensä väliin, katsonut tiukasti hänen silmiinsä, miltei vihaisesti.

"Älä sano noin, älä ajattele noin. Sinä et kuole, koska minä en anna sinun kuolla, ymmärrätkö?!" Hän oli sanonut, irrottamatta otettaan tai katsettaan hänestä.

"Ymmärrätkö?!" Hän oli vaatinut, Michael oli itkenyt ja lopulta nyökännyt päätään. He olivat pidelleet toisiaan pitkään.

*****************

24.3.04

Hän asetti kirjojaan kirjahyllyyn. Sam istui olohuoneen lattialla, käyden cd:itä läpi. Michael vilkaisi häneen, Sam katsoi takaisin. He hymyilivät toisilleen. Päivä oli aurinkoinen, lämpimän keväinen, linnun lauloivat ja he olivat muuttaneet uuteen kotiinsa. Huonekalut olivat jo paikallaan, nyt heidän täytyi vain järjestää kaikki muut; vaatteet, kirjat, cd:t, videot, dvd:t, maalaukset jne.

"Onko sinun jo nälkä?" Michael kysyi saatuaan kaikki kirjat paikoilleen.

"On vähän." Sam vastasi ja hymyili. Hän käveli cd-soittimelle laittaakseen jotain toista musiikkia, radion listahittien sijasta.

"Mitä haluaisit syödä? Käykö kanasalaatti?" Michael huusi keittiöstä.

"Käy aivan loistavasti." Sam huusi takaisin. "Michael, olet taas sekoittanut kaikki cd;t!" Sam huusi sitten.

Michael palasi keittiöstä ja tuli hänen luokseen viaton ilme kasvoillaan.

 "Mitä?" Hän kysyi.

 "Olet taas sekoittanut nämä." Sam sanoi ja osoitti Eminemin cd-koteloa, jonka sisältä löytyi Madonnan cd, sitten hän avasi espanjalaisen cd-k