28. Luku
Ovi narahti auetessaan.
Michael
heräsi välittömästi, hänen
sydämensä löi kiivaasti kylkiluita vasten ja
hän
kohotti katseensa kohti ovea. Hänellä kesti hetken
ennen kuin edes tajusi missä
oikein oli. Hän ei nähnyt kuitenkaan
ketään huoneessaan tai ovella. Miksi ovi
oli sitten auki? Hän mietti ja nousi nopeasti istumaan.
Hän laski katsettaan
hämmästyneenä
näkemästään.
"Cleo? Sinäkö se
olet?
" Kissa silmäili häntä epäluuloisen
näköisenä, kuin miettien juoksisiko se
pakoon vai tulisiko hänen luokseen. Kissan
määrätiedolla ja rohkeudella se
kuitenkin jatkoi aikomaansa suuntaan ja hyppäsi
kepeästi sängyn
jalkopäähän.
Michael hymyili valkoharmaalle, pörröiselle kissalle
ja toi kätensä hitaasti kohti
sen nenää. "Cleo, vanhatyttö,
vieläkö muistat minut?" Eläin nuuhki
hänen kättään hetken, nosti
pyöreät kellertävät
silmänsä häneen ja nuolaisi
sitten karhealla kielellään hänen
kämmentään. Michael hymyili vanhalle
lemmikilleen lempeästi ja siirtyi sitä
lähemmäksi. Hän rapsutti kissaa korvan
takaa, sitten leuan alta. Kissa taivutti
päätään antaakseen paremman
pääsyn
rapsuttamiselle ja alkoi kehräämään
hiljaa. Michael katseli kissaa yhä
hymyillen, sen läsnäolo tuntui kummallisen
rauhoittavalta. Vasta silloin hän
tajusi kuinka paljon olikaan kaivannut tuota eläintä
ja kuinka hyvillään hän
oli siitä, että se oli yhä elossa. Kissa oli
hyvin vanha, jo 14-vuotias, mutta
se näytti voivan erinomaisesti, sen turkki kiilsi ja se
näytti yhä virkeältä.
Isabella oli antanut kissan hänelle, kun hän oli
ollut 10-vuotias. Hänestä se
oli ollut kaunis ja ylväs eläin,
mikään muu nimi kuin "Cleopatra"
ei olisi sopinut sille.
Michael nousi lopulta
ylös ja
tuli vanhalle vaatekaapilleen. Hänestä oli
yhä niin outoa olla vanhassa huoneessaan.
Hän antoi kätensä viipyä kauan
vaatekaappinsa kahvalla, hän halusi muistaa sen
tunnun, ymmärtää ja muistaa; hän
oli kotona. Hän katsoi vanhoja vaatteitaan,
jotka oli jättänyt taakse. Hän otti tumman
harmaat farkut esille, mustan
hihattoman t-paidan ja harmaan college-hupparin. Hänen
äitinsä oli ollut
oikeassa, ne mahtuivat hänen ylleen täydellisesti.
"Saitko nukuttua
hyvin?" Evelyn kysyi pojaltaan, kun tämä oli tullut
alakertaan.
"No miten sen nyt ottaa,
heräsin kun Cleo tuli sisään. Se osaa siis
yhä avata ovia?" Michael kysyi
hymyillen ja istui pöydän ääreen.
"Osaa kyllä. Se on
tainnut
omia huoneesi, nukkuu aina siellä. Voit laittaa ovesi lukkoon
ensi yönä niin
saat nukuttua rauhassa."
"Äh,
ei pelästyin vain hieman. Antaa Cleon nukkua siellä,
jos
haluaa. Ei ole reilua varastaa vanhukselta nukkumapaikkaa." Michael
virnisti.
"Keitänkö sinulle
teetä?" Evelyn kysyi ja oli jo ottamassa teepannua esille.
"Jos
vain viitsit, kiitos…Onko isä
töissä?"
"On
ja hän oli oikein onnellinen, kun kerroin, että tulit
kotiin… Ajattelin tehdä spagettia illaksi,
etkö pidäkin siitä?" Evelyn
kysyi ja asetti teekupin hänen eteensä. Michael
hymyili äidilleen.
"Pidän."
Evelyn kaatoi hänelle
teen ja
toi
pari voileipää hänen eteensä.
"Minun ei ole
nälkä."
Michael yritti. Evelyn katsoi poikaansa tiukasti.
"Sinun
täytyy syödä, olet laihtunut, et poistu
pöydästä ennen
kuin olet syönyt." Äiti sanoi tiukasti saaden pojan
nauramaan.
"Tuota,
äiti…Olen
23-vuotias. Enköhän osaa itse
päättää tekemisistäni,
siitä syönkö vai
enkö." Evelyn kääntyi ja katsoi poikaa.
"Tiedän, että olet
aikuinen,
mutta…Michael kiltti, söit nyt, sinun
täytyy syödä…Minun mielikseni
edes?"
Äiti aneli, eikä poika voinut vastustaa
äitinsä katsetta. Hän otti toisen
leivän käteensä ja näykki
sitä varoen. Evelyn hymyili tyytyväisenä ja
istui
vastapäätä poikaansa.
"Sam soitti muutama tunti
siten." Evelyn sanoi lopulta ja katsoi poikaansa tutkiskellen
tämän
ilmettä tarkkaavaisena. Michael laski leivän
kädestään ja tuijotti teekuppiaan.
Miten jo pelkkä nimen mainitseminen sai hänen
sydämensä tuntemaan niin suurta
ikävää ja kipua? "Sanoin hänelle,
että nukut ja pyysin soittamaan
myöhemmin." Evelyn jatkoi, kun Michael ei ollut sanonut
sanaakaan.
"Kultaseni, mitä tapahtui? Miksi te erositte? En oikein
ymmärrä…Ei kai
Sam…" Evelyn aloitti epävarmasti.
"Ei
kai Sam mitä?" Michael kysyi. Evelyn epäröi.
"Ei kai Samuel satuttanut
sinua mitenkään?" Hän kysyi lopulta.
Sydämessään hän tiesi,
että Sam ei
ikinä olisi vahingoittanut hänen poikaansa, mutta
silti. Pojalle oli tapahtunut
niin paljon sellaista mitä hän ei ikinä
ollut edes osannut kuvitella, että
tästä edes hän epäilisi ja
pelkäisi aina.
"Ei." Michael vastasi
nopeasti. "Sam ei tehnyt mitään sellaista,
minä vain…Se on parempi näin,
olla erossa. Jos hän soittaa, niin sano etten ole kotona."
Michael vastasi
ja joi teetään katsomatta äitiinsä.
"Olisit
kuullut hänen
äänensä…Minusta sinun
pitäisi puhua
hänelle. Puhu asiat selviksi hänen kanssaan, ei ole
reilua Samia kohtaan, jos
et edes vastaa hänen puheluihinsa." Evelyn sanoi tiukasti.
Samassa puhelin alkoi
soimaan.
Evelyn nousi ylös vastaamaan.
"Evelyn Wills
puhelimessa…Pieni hetki." Hän nosti puhelimen
korvaltaan. "Tämä on
sinulle, se on Katherine." Michael katsoi
äitiään hetken hieman
hämmentyneenä.
"Katherine?…Ai,
tarkoitat
Kittyä." Michael nousi ylös ja otti puhelimen
äidiltään. "Hei
Kitty"
"Hei. Mikä ihme
tämä juttu
sinun ja Samin välillä on? Et kai sinä
tosissani jättänyt häntä?" Kitty
kysyi huolestuneena.
"Um…no,
minusta näin on parempi." Michael sanoi
epäröiden.
"Parempi?
Miten ihmeessä se voi olla parempi? Te rakastatte
toisianne, Sam on ihan romuna täällä.
Hän on yrittänyt soittaa sinulle ties
kuinka monta kertaa, muttet vastaa. Miksi?" Kittyn
ääni alkoi tiukentua.
"Olin
nukkumassa, kännykkäni on ollut
äänettömällä…"
Michael koitti selittää.
"No sitten soitat
hänelle
takaisin, pian."
"Ei siitä olisi
mitään
hyötyä…Me…on parempi olla
erossa, sano Samille se. Nyt minun pitää
mennä.
Hei!" Michael sanoi nopeasti ja sulki luurin, hän ei saisi
antaa periksi,
ei nyt.
**********
Kitty huokaisi
syvään
ja laski
kännykkänsä alas. Hän tuli
olohuoneeseen, jossa Sam istui television edessä,
synkkä ilme kasvoillaan.
"Sinä
soitit hänelle?" Sam kysyi, katsomatta
ystäväänsä.
Kitty tuli istumaan hänen viereensä.
"Niin
soitin." Kitty myönsi. Sam oli
päättänyt olla
kysymättä enempää, mutta huomasi
pian ettei pystynyt siihen. Uteliaisuus ja
kaipuu olivat liian suuria voitettavia.
"Mitä
hän sanoi?" Sam kysyi viimein.
"Äh,
ei paljon mitään. Hän oli kai
herännyt vain vähään aikaa
sitten." Kitty sanoi ja kurtisti kulmiaan miettien puhelua ja
sitä mistä
oli puhunut Michaelin kanssa Samin
syntymäpäivillä.
"Mitä hän sanoi
Kitty?"
Sam kysyi uudestaan. Kitty kääntyi katsomaan
häneen.
"Hän
sanoi…että teidän on
parempi olla erossa…" Hän vastasi hiljaa.
"Niinpä
tietysti…no
kai se
oli siinä sitten.” Sam huokaisi
synkkänä ja kietoi kätensä
ympärilleen.
"En usko että hän
todella
tarkoittaa sitä Sam. Yritä vielä, anna
hänelle hieman aikaa ja yritä uudestaan
puhua hänelle."
"Äh, mitä
siitä on enää
hyötyä? Jos hän ei halua minua, niin
hän ei halua. En aio tehdä itsestäni
idioottia ja kerjätä hänen rakkauttaan." Sam
tuhahti ja puri alahuultaan.
Kitty pudisteli päätään
. "Äh, miksi te miehet,
ette
koskaan tajua
mitään?…Tämä on niin
selvä juttu; Michael rakastaa sinua ja on
saanut päähänsä, että
tekee sinut vain onnettomaksi. Hän puhui minulle
tästä
aiemmin. Luulin, että sain hänet tulemaan
järkiinsä, mutta ilmeisesti jotain on
tapahtunut, jolta hän yrittää nyt suojella
sinua. " Sam mulkoili
ystäväänsä epäluuloisena,
olihan hänen puheissaan kuitenkin järkeä.
"Hyvä on, yritän
vielä puhua
hänelle."
**********
Michael istui huoneensa
lattialla
ja kävi läpi vanhoja tavaroitaan. Vanhoja
kouluvihkoja, piirustuksia ja
kirjeitä. Hänen käsiinsä osui vanha
kirje Tonyltä, joka oli päivätty: 20.7.1990
Hei Mikey!
Mitä kuuluu? Minulle
kuuluu
hyvää. Ollaan täällä
Edinburghissa taas. Hirvittävän
tylsää, olisi kivempaa,
jos sinäkin olisit mukana. Mummi on ihan pimeä. Ei
edes muista milloin on
juonut teensä. Höpöttää
siitä jatkuvasti. "Joko tee on valmis?
Pitäisikö
meidän keittää teet?" Satutin eilen jalkani
ja mummin vastaus oli siihen,
että minun pitäisi juoda teetä
enemmän! Hullu akka.
Oliko Pariisissa hauskaa?
Oliko
paljon baskeri päitä, patonki kourassa? No
pitää mennä, enon säkkipilli esitys
alkaa. Luoja meitä auttakoon! Minun piti pukeutua kilttiin,
sinä varmaan
nauraisit, jos näkisit minut nyt.
Nähdään!
Kirjoita!
ps: Olet kiva!
Terveisin: Tony.
Michael hymyili ja asetti
kirjeen
takaisin kirjoituspöytänsä laatikkoon.
Hän mietti, pitäisikö hänen viimein
soittaa vanhalle ystävälleen, mutta
häntä jännitti se niin kovasti. Hän
löysi
vanhan vihon, johon hän ja Tony olivat kirjoittaneet jotakin
kummalistaa
sotatarinaa, jossa natseja tapettiin aika tiuhaan tahtiin. Hän
luki hetken
kahden 9-vuotiaan pojan kömpelöä
kirjoittamista ja nauroi sen sisällölle.
Hän löysi pienen,
mustankirjan,
joka oli toiminut hänen päiväkirjanaan.
Hän kahlasi sitä läpi ja pysähtyi
lopulta lukemaan yhtä merkintää tarkemmin.
10.7.1997
En kestä
tätä, ajattelen vain
koko ajan Tonya. Asiaa ei helpota, että olemme nyt
täällä Irlannissa ja jaamme
saman huoneen. Olen kokoajan yöllä liiankin tietoinen
hänen läsnäolostaan, enkä
meinaa saada unta sen vuoksi. Mieleni tekisi mennä
hänen luokseen ja käpertyä
hänen viereensä nukkumaan. Olen sairas. Tony on minun
paras ystäväni!
Eilen yöllä minun
oli
pakko
päästä hetkeksi pois, olla yksin ja saada
ajateltua rauhassa. Lähdin
ratsastamaan, enkä jaksanut
välittää vaikka Rachel huutaisikin minulle
siitä.
Mikään ei ole yhtä ihanaa, kuin ratsastaa
yksin kesäyössä. Oloni parani heti.
Olin oikeassa ajatellessani,
että
saisin saarnan Rachelilta. Tallinhoitaja Gerald oli kielinyt minusta.
Se nainen
ajaa minut hulluuteen, en voi uskoa, että me oikeasti olemme
sukua. Hän haukkui
Isabellaa sanoessaan, että olen liian villi ja
itsepäinen. Se on kuulemma
kaikki Isabellan syytä, espanjalaisenveren tai jotain
yhtä idioottimaista.
Tonysta tämä oli hauskaa kuultavaa.
Aiemmin
tänään kävimme Tonyn
kanssa ratsastamassa kahdestaan ja pysähdyimme
metsänlaitaan. Onnistui jotenkin
satuttamaan jalkani, kun nousin pois hevosen selästä.
Hitto, en tiedä miksi
muutun niin kömpelöksi aina Tonyn
lähellä. Tony oli kuitenkin
hirvittävän
huolissaan. Hän vaati saada nähdä nilkkani
ja hän tutki sen tarkasti. Hänen
kosketuksensa tuntui uskomattomalta, se oli niin hellä ja se
tapa jolla hän
katsoi minua. Se oli outoa, todella outoa. Tuskin uskalsin
hengittää. En
ymmärrä miksi hän katsoo minua niin, haluan
että hän lopettaa sen ja osa
minusta haluaa, että hän katsoisi minua aina niin.
Aivan kuin hän tuntisi
samoin kuin minä? Mutta olen varmasti
väärässä, en voisi ikinä
olla niin
onnekas.
Tony on niin söpö.
Hänellä on
vihreimmät silmät mitä olen ikinä
nähnyt, pisamainen naama, vaaleanruskeat
hiukset. Jenny sanoi joskus, että Tony on hänen
mielestään hassun näköinen,
mutta minusta on täydellinen, kaunis. Kaikki ne pienet hassut
piirteet hänessä,
vain lisäävät hänen kauneuttaan. En
vaihtaisi mitään, en edes yhdenkään
pisaman
paikkaa hänen kasvoiltaan. - Olen toivoton tapaus. Aargh,
haluan eroon näistä
ajatuksista!
Ovikello soi. Evelyn pyyhki
märät
kätensä tiskauksen jäljiltä
essuunsa ja meni avaamaan.
"Tony!" Nainen hymyili
katsoessaan nuortamiestä, joka oli miltei kuin oma poika
hänelle. "Tule
toki sisään." Tony hymyili
jännittyneenä ja vilkuili yläkertaan, josta
kuului musiikkia.
"Onko hän kotona?"
Hän
kysyi riisuessaan takkiaan.
"On, Michael on
huoneessaan." Evelyn vastasi hymyillen. "Michael!" Hän huusi,
mutta musiikki oli liian kovalla, että hänen poikansa
kuulisi. "Menen
sanomaan hänelle, että olet
täällä." Evelyn sanoi ja oli jo marssimassa
yläkertaan, kunnes Tony pysäytti hänet.
"Odota, minä menen.
Haluan
yllättää hänet." Tony sanoi ja
hymyili naiselle. Evelyn nyökkäsi.
"Älä kuitenkaan
säikäytä
häntä…tarkoitan hiivi hänen
taakseen tai mitään sellaista…"
Hän lisäsi
nopeasti, huolestuneena.
"En, en
tietenkään."
Tony käveli portaita
ylös
hitaasti, sydän lyöden kiivaasti
jännityksestä ja odotuksesta. Hän ei voinut
olla hymyilemättä
tietäessään että aivan pian
hän näkisi parhaan
ystävänsä, jota
oli kipeästi kaivannut. Hän pysähtyi oven
eteen, miettien koputtaisiko vai
astuisiko vain sisään. Hän koputti.
"Ovi on auki."
Ääni
vastasi ja Tony tarttui oven kahvaan ja käänsi
sitä alaspäin. Hän katsoi
ystäväänsä, joka istui lattialla,
paperikasan ääressä, selkäovelle
päin ja hän
hymyili yhä enemmän. Se oli hän, se oli
todella hän. Hetken Tony ei pystynyt
muuhun kuin seisomaan paikoillaan ja katsomaan häntä.
"Minun ei ole
nälkä
vielä." Michael sanoi lopulta, tutkiskellen yhä
jotakin mustaa kirjaa.
"Eikö? En tosin tullut
kysymään sitä." Tony vastasi ja katsoi
haltioissaan, kun hänen ystävänsä
viimein käänsi katseensa häneen.
"Tony?"
Michael lausahti suu hämmästyksestä auki.
Tonyn
hymy vain kasvoi.
"Kyllä, se olen
minä."
Hän virnisti, yrittäen hillitä halun
heittäytyä ystävänsä
päälle antamaan ison
halauksen. Michael nousi haparoiden seisomaan, hän katsoi
Tonya päästä
varpaisiin, tietämättä mitä
tehdä tai ajatella. Hänen mielensä toisti
hänen
ystävänsä nimeä uudestaan ja
uudestaan.
Tony ei kestänyt
sitä
enää, hän
sulki välimatkan heidän
välillään ja nappasi
ystävänsä tiukkaan halaukseen.
"On
ollut ikävä sinua." Tony kuiskasi hänen
korvaansa.
Michael kietoi kätensä
ystävänsä ympärille, hän
muisti tämän tuoksun, se oli
turvallinen tuoksu. Hän oli turvassa tämän
ihmisen lähellä.
"Minullakin
on ollut ikävä sinua." Michael sanoi ja
hymyili.
He istuivat alas lattialle
ja
Tony katsoi kiinnostuneena paperiröykkiötä
heidän edessään.
"Mitä
sinä oikein teet?" Hän kysyi sitten.
"Käyn läpi
tavaroitani, äiti
ole raaskinut heittää mitään pois.
Löysin jopa 6-vuotta vanhoja toffeekarkkeja
laatikostani." Michael sanoi irvistäen.
"Ällöä."
Tony myönsi ja
otti yhden ystävänsä vihoista
käsiinsä. Michael rypisti joitain papereita ja
heitti ne roskikseen. "Mitä nuo olivat?"
"Vanhoja
lukujärjestyksiä." Michael vastasi ja
käänsi
katseensa Tonyyn, hän hymyili. Oli outoa
nähdä toinen siinä hänen
vieressään.
Hän ei oikein tiennyt mistä keskustelisi
tämän kanssa. Hän kääntyi
takaisin
papereiden pariin. "Löysin muuten tämän,
muistatko vielä?" Hän ojensi
sotatarinan Tonylle.
"Natsien
tuho?" Tony luki huvittuneena. "Voi luoja,
olin jo unohtanut." Hän nauroi.
Tony katsoi Michaelin
sivuprofiilia lumoutuneena. Michael oli jopa kauniimpi, kuin
hän oli muistanut.
Hän katsoi niskankaarta, kolmea pientä ihonpintaista
luomea, jotka muodostivat
kolmion aivan hänen niskansa juureen. Hän muisti ne
selvästi, hän muisti kaikki
kerrat, jolloin oli istunut ystävänsä takana
tunneilla ja tuijottanut hänen
kaunista niskaansa. Hän halusi koskettaa toista niin paljon,
että se oli ajaa
hänet hulluuteen. Hän halusi kaataa
ystävänsä lattialle makuulle,
kiivetä hänen
päällensä ja suudella hänen ihania,
täyteläisiä huulia, jotka sillä
hetkellä
olivat mutristuneet keskittyneeseen ilmeeseen. Hän muisti
yhä miltä oli tuntunut
suudella Michaelia, se oli tapahtunut vain kerran ja hän
muisti sen kuin se
olisi tapahtunut eilen. Se oli riivannut häntä; paras
suudelma, hänen
ystävänsä, ne huulet. Hän oli itse
pilannut kaiken, hän oli pelännyt liikaa ja
menettänyt siksi ystävänsä ja nyt
oli jo ehkä liian myöhäistä korjata
mennyt
virhe.
Tony ei ehtinyt edes
ajatella
kunnolla, kun hänen kätensä jo kurottautui
eteenpäin ja sipaisi Michaelin
niskan pehmeää ihoa. Hän hymyili tuntiessaan
sen, hän tunsi väristyksiä. Iho
oli lämmin ja todellinen. Hän kaipasi sitä.
Michael katsoi häneen hymyillen
hämmästyneenä ja nosti
kätensä koskettamaan paikkaa, jota hänen
kätensä oli
juuri koskenut.
"Mitä
nyt? Onko kaulallani jotain?" Viaton ääni kysyi.
Tony hymyili hieman nolostuneena.
"um… Joo, roska vain,
otin
sen pois." Hän sanoi hiljaa ja katsoi
ystävänsä ruskeisiin silmiin. Hän
nielaisi. Miten ihmeessä nuo silmät olivatkaan niin
vangitsevat? Michael
hymyili hänelle ennen kuin käänsi katseensa
takaisin papereihin. Jotain oli
muuttunut, Tony huomasi. Jokin silmissä, jokin hänen
ystävässään. Poika jonka
hän oli tuntenut, olisi kiusoitellut häntä
äskeisestä. Olisi nauranut hänelle
ja huomannut läpi hänen sanojensa, huomannut
hänen nolostumisensa. Silmät,
vaikka yhä niin kauniit kantoivat
sisällään tunnetta, joka ei ennen ollut
niissä. Surua? Kipua? Tony mietti. Silmät,
kätkivät kipeän salaisuuden, josta
hän ei tiennyt. Hän halusi tietää.
Hän halusi, että toinen virnistäisi
hänelle
itsevarmana ja kiusoittelisi häntä. Uhmaisi
häntä koskemaan itseään, uhmaisi
suudelmaan. Tony sulki silmänsä, muisteli tilannetta
6-vuotta sitten, yhä
katuen ettei ollut tehnyt sitä toisin.
"Kuulin, tai
siis…äitisi
kertoi, että sinua ammuttiin ja, että olit
sairaalassa vähän aikaa." Tony
sanoi lopulta. Michael pysähtyi ja tuijotti hetken
tyhjyyttä.
"Niin…" Hän
myönsi
hiljaisella äänellä.
"Kuka sinua ampui? Mitä
tapahtui?"
"Um…no... yksi
mies…"
Michael vastasi.
"Kuka mies? Tunsitko
hänet?" Michael nyökkäsi.
"Se mies, jonka mukaan
lähdin silloin…En haluaisi nyt puhua
tästä. Ok?" Michel sanoi nopeasti.
Tony olisi halunnut kysyä enemmän, siitä
mitä oli tapahtunut, mutta myöntyi
ystävänsä tahtoon.
"Hyvä on,
ymmärrän kyllä.
Jos haluat puhua, joskus myöhemmin niin…" Tony
sanoi varovasti. Michael
katsoi häneen, hymyili.
"Joskus
myöhemmin." Hän lupasi hiljaa.
"Tuleeko se sinun
poikaystäväsi tänne?…Evelyn
kertoi, että seurustelet."
"Ei…Me
erosimme…Um...Mitä
sinulle kuuluu Tony? Mitä olet puuhaillut?" Michael halusi
vaihtaa
puheenaihetta, puhuminen Samista sattui liikaa.
"No lukion jälkeen olin
merillä parivuotta ja sitten töissä
satamassa ja nyt opiskelen
kaupallista-alaa. Tosiasiassa minulla ei ole mitään
hajua siitä mitä haluan
tehdä elämälleni." Tony sanoi.
"Sittenhän meitä
on
kaksi." Michael hymyili. "Minkälaista oli olla
merimiehenä? Miten
sinä sellaiseen päädyit?"
"Se oli ihan mukavaa. Sai
nähdä paljon maailmaa ja kai minä aina salaa
toivoin löytäväni sinut jostakin.
Monta kertaa jo kuvittelin nähneeni sinut, mutta sitten kasvot
olivatkin täysin
vieraat." Michael katsoi Tonyyn hieman
hämmästyneenä. "Michael, oli
idiootti silloin, kun kerroit minulle, annatko anteeksi?" Tony kysyi ja
puri alahuultaan
. "Totta kai…olin
itsekin
aika typerä…ja olit oikeassa, olin lapsellinen,
mutta unohdetaan nyt
mennyt." Tony hymyili hänelle takaisin.
Huoneen oveen koputettiin.
"Ruoka olisi nyt valmista,
isäsikin tuli jo kotiin. jäätkö
sinä syömään Tony?" Evelyn kysyi.
Tony ja
Michael nousivat ylös lattialta.
"Kiitos
kutsusta, mutta minun täytyy mennä. Lupasin
käydä
vanhempieni luona tänään." Tony sanoi ja
kääntyi sitten katsomaan
Michaelia. "Jutellaan myöhemmin, soitan sinulle." Michael
nyökkäsi ja
hymyili ystävälleen.
"Nähdään Eve,
nähdään Michael" Tony sanoi
hymyillen kävellessään ulos huoneesta.
Evelyn tuli lähemmäksi poikaansa.
"Mukava nähdä
sinun
hymyilevän."
Hän sanoi ja kosketti Michaelin poskea.
He istuivat
ruokapöydän ääressä,
hänen isänsä kasvoilla oli leveä
hymy, kun hän katseli koossa olevaa
perhettään. Hänen maailmansa oli taas
kohdillaan.
"Isovanhempasi
tulevat muuten tänne jouluksi." Evelyn
sanoi lopetelleessaan syömistä. Michael tiputti
haarukkansa kuullessaan tämän.
"Mitä?? Voi ei…"
Hän
huokaisi. "Tietävätkö he, että olen
kotona?" Hän kysyi.
"Tietävät ja he
haluavat
nähdä sinut pitkästä aikaa."
Hänen isänsä kommentoi.
"Saan varmaan kuulla taas
kuinka syntinen olen ja että kaikki homot ovat pahoja
ihmisiä ja...äs…En nyt
todellakaan kaipaisi sitä."
"Rauhoitu
kultaseni, käskin heitä
käyttäytymään hyvin ja me
lupaamme heittää heidät ulos talosta, jos he
eivät tee niin." Evelyn sanoi
ja katsoi miestään vakavasti. "Eikö niin
Henry?" Mies vääntelehti
tuolillaan epämukavuudesta.
"Kyllä he
käyttäytyvät. He
ovat vanhoja ihmisiä, ei kannata
välittää vaikka he vähän
jotain sanoisivatkin.
Älä vain kuuntele heitä" Isä neuvoi
poikaansa ja yritti hymyillä rauhoittavasti.
"Jos yhtään
lohduttaa, niin
serkkusi Tara tulee myös miehensä ja heidän
pienen tyttärensä kanssa."
Evelyn sanoi sitten. Michael nosti katseensa ja hymyili heikosti.
"Taralla
on tytär? Minkä ikäinen?"
"1,5-vuotias."
Hänen äitinsä vastasi.
"Niin
paljon on muuttunut." Michael totesi, tuijotti
lautastaan ja siirteli ruuanjämiä haarukallaan.
Myöhään
illalla hän makasi
sängyllään saamatta unta. Hän
ajatteli Samia, eikä saanut häntä pois
ajatuksistaan. Oli kuin Sam olisi kuullut hänen ajatuksensa,
koska juuri
silloin hänen kännykkänsä alkoi
soimaan. Hän halusi kipeästi kuulla hänen
äänensä, tietää,
että Sam olisi kunnossa.
"Hei." Hän lopulta
vastasi.
”Hei." Samin
ääni oli
väsynyt, mutta helpottunut. "Luulin, ettet
enää vastaisi minulle."
Sam sanoi oltuaan hetken hiljaa. Michael ei tiennyt mitä
sanoa, hän huokaisi ja
puri alahuultaan. "Oletko siellä?" Sam kysyi.
"Olen…minä
vain…Sinun ei pitäisi enää
soittaa minulle."
Michael sanoi lopulta ja häneen koski sanoa niin.
"Miksi? Kertoisit nyt
mikä
sinun on, mitä on tapahtunut?"
"Ei mitään, en
vain
enää
halua olla kanssasi. Näin on parempi Sam, huomaat sen
vielä itsekin."
"Mutta näin ei ole
parempi!
Olen onneton täällä ilman
sinua…Rakastan sinua. En tiedä mitä
tehdä, että
saisin sinut uskomaan sen. Kerro mitä voin tehdä?"
Sam pyysi. Michael
tunsi kyyneleet silmissään.
"Älä
enää soita minulle.
Hyvästi Sam." Michael sanoi ja lopetti puhelun. Hän
itki hiljaa tyynyään
vasten ja uskotteli itselleen, että oli tehnyt oikein.
Kello oli jo puoli kolme
yöllä,
kun hän seuraavan kerran katsoi kelloaan. Hän oli
pyörinyt sängyssä, nukkunut
vain hyvin lyhyitä pätkiä ja nousi nyt
turhautuneena ylös. Hän puki aamutakin
ylleen, laittoi tohvelit jalkaansa ja hiipi alakertaan. Hän
oli yllättynyt
löytäessään
äitinsä istumasta keittiön
pöydän ääressä
täyttämässä ristikkoa.
"Mitä sinä teet
valveilla?" Hän kysyi ja istui vastapäiselle
tuolille.
"Välillä on vaikea
saada
unta, painajaisia. Näin unta, että joku murtautui
tänne ja…" Evelyn
aloitti, mutta päätti olla jatkamatta. Totuus oli,
että hän oli nähnyt unta,
jossa taloon murtautujat olivat hyökänneet Michaelin
kimppuun, eikä hän ollut
kyennyt estämään heitä.
Hän pelkäsi poikansa puolesta jatkuvasti, etenkin kun
tiesi, että yksi hänen sieppaajistaan oli
yhä vapaalla jalalla, eikä kukaan
tiennyt missä. "Sinäkään et saa
unta?" Evelyn kysyi sitten.
"En, sama ongelma."
Michael hymyili heikosti.
"Mitä jos
keittäisin
meille
kaakaota?" Evelyn ehdotti ja nousi ylös.
"Kiitos
se voisi maistua."
"Voisin laittaa tänne
hieman
chiliä, niin kuin oma äitini aina teki." Evelyn
lisäsin hymyillen.
Hän ojensi pojalleen
kaakaokupin
ja istui itsekin alas juomaan.
"Oletko puhunut Samin
kanssa?" Evelyn kysyi.
"Olen."
"Ja?
Mitä sanoit? Mitä hän sanoi?" Evelyn
tarkkaili
hänen kasvojaan kiinteästi.
"Emme ole yhdessä.
Sanoin
hänelle sen."
"Minä
en nyt oikein ymmärrä kultaseni? Miksi sinä
jätit
Samin? Se mies rakastaa sinua, sen näkee jo kilometrien
päähän. Mitä on
tapahtunut?" Evelyn todella piti Samista ja hän oli toivonut,
että he
palaisivat yhteen. Hän halusi Michaelin olevan ihmisen kanssa,
joka todella
rakastaisi häntä ja hän tiesi, että
Sam oli juuri se ihminen.
"Ei mitään, haluan
vain olla
yksin. Onko se tosiaan niin vaikea
ymmärtää?" Michael tuhahti
hermostuneena.
"Totta kai minä
ymmärrän. En
kysele enempää, jos et sitä halua." Evelyn
sanoi ja silitti poikansa
kämmentä hellästi. "Rakastan sinua"
Hän kuiskasi hymyillen. Michael
nosti katseensa äitiinsä.
"Minäkin rakastan
sinua."
"Minun pitäisi
mennä
aamupäivällä jouluostoksille,
lähdetkö mukaani?" Evelyn ehdotti sitten.
Michael epäröi hetken, hän mietti
kestäisikö väen tungosta, mutta toisaalta
olisi mukavaa nähdä vanhoja, tuttuja paikkoja.
"Hyvä
on, en ole ostanut itsekään lahjoja vielä."
Hän
myöntyi sitten.
29. Luku
Michael otti
lääkkeensä, joiden
piti ehkäistä paniikkikohtausten syntyä.
Hän pukeutui ja tuli alakertaan, jossa
hänen äitinsä jo odotti. "Valmis?" Evelyn
kysyi hymyillen. Michael
nyökkäsi vastaukseksi. He tulivat ulos ja istuivat
autoon.
Michael katsoi hiljaisena
ohikiitäviä maisemia, se kaikki tuntui yhä
niin oudolta. Oudoimmalta tuntui
nähdä hänen vanha koulunsa.
"Oletko kunnossa?"
Evelyn kysyi, kun Michael ei ollut sanonut sanaakaan
pitkään aikaan. Michael
kääntyi katsomaan äitiään
ja hymyili.
"Olen,
ihan kunnossa."
"Sinähän voisit
käydä lukion
loppuun opiskelemalla kotona? Olen varma, että se onnistuisi
niin." Evelyn
ehdotti, kuin lukien hänen ajatuksensa.
"Niin,
pitää ottaa selvää siitä
joululoman jälkeen." Michael
sanoi ja käänsi katseensa takaisin ikkunaan.
Ostoskeskus oli tulvillaan
ihmisiä, jotka kuljeksivat ympäriinsä
kireän näköisenä ja kantaen
suunnattomia
kassiröykkiöitä. Michael kulki
lähellä äitiään, tuntien
olonsa aavistuksen
hermostuneeksi. Hän katseli epäluuloisena kaikkia
ihmisiä, jotka tulivat liian
lähelle häntä.
"Mitä
ihmettä ostaisin isällesi." Evelyn mietti
ääneen,
seisahtuen paikoilleen ja katsoen ympäröiviä
kauppoja. "Käytäisiinkö ensin
kirjakaupassa?" Hän ehdotti ja Michael myöntyi
tähän.
Evelyn seurasi poikaansa
tarkasti
katseellaan, kun tämä meni hieman kauemmaksi
hänestä katsomaan kirjoja. Hän
halusi tietää koko ajan missä Michael oli.
Hän pelkäsi, että jos kadottaisi
tämän hetkeksikin, niin jotain kamalaa tapahtuisi.
Evelyn huomasi pian itsekin
tarkkailevansa kaikkia ihmisiä hyvin epäluuloisesti,
jos näki heidän lähestyvän
hänen poikaansa tai katsovan häntä
vähänkin liian pitkään.
Hänen silmissään
kaikki ihmiset, tai lähinnä kaikki miespuoleiset,
olivat nyt mahdollisia uhkia.
"No mutta, Evelyn!
Pitkästä
aikaa!" Miehen ääni sanoi hänen takanaan.
Evelyn kääntyi ja koetti
hymyillä. Hän vilkaisi Michaeliin varmistaen,
että tämä oli yhä siellä
missä
pitikin ja katsoi sitten uudestaan mieheen; Gary Harteen.
"Hei Gary." Evelyn
sanoi hieman kireällä
äänellä. Hän ei todellakaan
kaivannut tämän miehen seuraa
juuri nyt.
"Jouluostoksilla
näemmä?
" Gary iski hänelle silmää. Gary Harte oli
maantiedonopettaja koululla,
jossa hän oli ennen Michaelin katoamista ollut
töissä. Mies oli ollut hänen
työtovereistaan rasittavin. Mies oli ollut
järjettömän ihastunut häneen;
tuonut
lahjoja, tehnyt kaikkensa saadakseen hänet ulos kanssaan,
eikä ollut millään
muotoa meinannut ymmärtää, kun hän
oli sanonut olevansa hyvin onnellisesti
naimisissa.
"Niin." Evelyn vastasi
ja vilkuili poikansa suuntaan. "Minulla on nyt hieman
kiire…minä…"
Evelyn yritti.
"Mitä sinulle kuuluu?"
Gary kysyi nopeasti välittämättä
hänen vihjailuistaan lähteä.
Michael katsoi
äitiään ja huomasi
miehen tämän seurassa. Hän huomasi
äitinsä ilmeestä, kuinka
epämukavaksi hän
tunsi olonsa.
"Äiti, eikö
meidän pitäisi
jo jatkaa matkaa, tulee kiire kohta?" Michael sanoi tultuaan
äitinsä
viereen. Hän mulkaisi miestä epäluuloisena.
"Michaelko se siinä?
Olet
tullut kotiin sitten…no niin…oikein
mukavaa…" Gary hymyili.
"Tosiaan, kello onkin jo
noin
paljon, meidän on tosiaan jatkettava matkaa." Evelyn tokaisi
katsottuaan
rannekelloaan, kiitollisena, että Michael oli tullut, jotta
hän pääsisi eroon
tästä
ärsyttävänsä miehestä.
"Oli mukava nähdä
Evelyn,
totta tosiaan, toivottavasti törmäämme
jatkossa useamminkin." Mies
myhäili. "Hei, hei Gary"
"Kuka tuo oikein oli?"
Michael kysyi, kun he kävelivät ulos kaupasta.
"Gary Harte,
maantiedonopettaja siitä koulusta, missä olin ennen
töissä." Evelyn
vastasi ja hymyili väsyneesti.
"Hän taitaa olla
ihastunut
sinuun, näin miten se mies katsoi sinua." Michael virnisti.
"Niin… En kyllä
todellakaan
kaipaa hänen vokottelujaan. Äläkä
kerro isällesi tästä, tiedät
millainen hän
on, muistat varmaan sen Loure jutun?" Evelyn sanoi.
"Muistan…
älä huolehdi, en
kerro." Michael hymyili. Hän tiesi
täsmälleen miltä hänen
äidistään tuntui
sillä hetkellä, miltä tuntui kun joku
ääliö yritti iskeä. Heillä
olikin enemmän
yhteistä, kuin hän koskaan enemmin oli aavistanut.
He olivat saaneet ostettua
muutamia
lahjoja, kun he tulivat erääseen vaatekauppaan.
Hänen äitinsä tiesi tarkalleen
mihin oli menossa. Hän pysähtyi
hypistelemään punaisen juhlamekon helmaa,
katsellen sitä kiinteästi, kuin kaivaten,
mietteliään näköisenä.
"Se on nätin
näköinen,
sopisi sinulle varmasti." Michael sanoi tultuaan
äitinsä taakse.
"Hmm…se on vain niin
kallis…" Evelyn sanoi, hypistellen yhä mekkoa.
"No
niin, mene kokeilemaan sitä, tämä on
käsky." Michael
hymyili, otti mekon telineeltä, patisti
äitiään kohti sovituskoppeja ja ohjasi
hänet yhteen niistä. Hän ojensi mekon
hämmästyneen naisen käsiin.
"Minä odotan
tässä
ulkopuolella, kun sovitat sitä." Michael sanoi ja sulki
sovituskopin oven.
Lopulta hänen
äitinsä astui ulos
sovituskovista, mekko sopi hänelle täydellisesti, se
oli kuin tehty hänen
vartalolleen. Nainen näytti säteilevän
kauniilta.
"Madre…Usted parece
magnífico" Michael henkäisi hymyillen.
"Realmente?"
Evelyn kysyi ja pyörähti peilin edessä.
"Todella, isä menisi
järjiltään, kun näkisi sinut
tuossa." Evelyn hymyili, katseli tarkasti
peilikuvaansa. Hän ei ollut aikoihin tuntenut
itseään yhtä kauniiksi. Hän
katsoi poikaansa peilinkautta.
"En
oikein tiedä… nyt on joulu; ei pitäisi
ostaa kalliita
lahjoja itselleen." Hän sanoi sitten.
"Minä ostan sen sinulle
lahjaksi etukäteen." Michael sanoi.
"Ei
sinun sellaista tarvitse tehdä. Minullakin on mekkoja
vaikka kuinka paljon ja…"
"Ei mitään muttia,
minä
vaadin. Vaihda nyt vaatteesi ja mennään sitten
kassalle…Ajattele kuinka paljon
sinä olet kuluttanut aikoinaan rahaa minun vaatteisiini. Ja
sitä paitsi se
tekisi minut iloiseksi, jos saan ostaa sen sinulle." Michael sanoi.
Evelyn
katsoi häneen ja hymyili.
"No jos sinä nyt kerta
vaadit ja jos se tosiaan tekee sinut iloiseksi niin…"
"Kyllä se tekee."
Michael istui yhdelle
kauppakeskuksen penkeistä odottaessaan
äitiään, joka oli
käymässä apteekissa.
Hän piti katseensa laskettuna alas, välillä
tuntui siltä kuin kaikki olisivat
katsoneet häntä ja kuiskutelleet
hänestä. Hän tiesi luultavasti vain
kuvittelevansa, muttei saanut itseään vakuutetuksi
siitä tarpeeksi hyvin.
Lopulta hän kuuli,
kuinka joku
lähestyi häntä ja kohotti katseensa
tulijaan. Hän katsoi tummahiuksista nuorta
naista, joka katsoi häneen hieman kysyvänoloisena ja
epävarmana.
"Michael?"
Nainen kysyi lopulta ja astui lähemmäksi.
Michael katsoi naista nyt tarkemmin ja kurtisti kulmiaan
yrittäen yhdistää
oikean nimen kasvoihin, kunnes se lopulta palautui kirkkaana
hänen tajuntaansa.
"Jenny?" Hän kysyi
puolestaan.
"Voi luoja, se olet
sinä.
Tosi outoa nähdä sinut." Nainen naurahti.
"Niin sinuakin."
Michael hymyili.
"Saanko istua
tähän?"
Jenny kysyi.
"Istu
toki."
"Odotatko jotakuta?"
Nainen kysyi.
"Äitiäni,
hän on käymässä
apteekissa."
"Milloin sinä olet
tullut
takaisin? Siitä onkin jo pitkä aika, kun olemme
viimeksi nähneet." Jenny katseli
ensimmäistä
poikaystäväänsä tarkasti.
"Tulin vasta eilen
aamulla."
"Missä sinä olet
ollut?"
"Olin Jenkeissä ja
sitten
parivuotta Pariisissa."
"Vau, kuulostaa hienolta.
Olen aina itsekin halunnut matkustella ja hankkia kokemuksia, mutta
jotenkin
sitä on vaan jämähtänyt
paikoilleen." Michael hymyili.
"Mitä
sinulle kuuluu Jenny?"
"Ihan hyvää, olen
täällä
yhdessä vaatekaupassa töissä. Olen kihloissa
ja asun kihlattuni kanssa yhdessä.
Häät pidämme ensikesänä."
Jenny selitti.
"Onneksi
olkoon…näin
etukäteen jo."
"Kiitos, entä
sinä?
tapailetko sinä jotakuta?"
"En, tällä
hetkellä tekee
hyvää olla yksin."
Evelyn tuli poikansa luokse
ja
tervehti tämän vanhaa koulutoveria. Michael nousi
ylös penkiltä, Jenny hänen
perässään.
"Oli tosi mahtavaa
nähdä ja
olisi kiva nähdä jatkossakin. Pidämme
helmikuussa luultavasti luokkakokouksen,
olisi hienoa jos pääsisit tulemaan sinne." Jenny
sanoi.
"Pitää katsella,
oli
mukava
nähdä sinuakin." Hän vastasi ja he sanoivat
toisilleen näkemiin.
Luokkakokous ei juurikaan innostanut häntä.
Loputtomia kysymyksiä ja ihmisiä,
jotka luultavasti yhä inhosivat häntä.
He kiertelivät
vielä
muutamassa
kaupassa, kunnes ostoskeskus alkoi täyttyä
yhä enemmän ihmisistä. Evelyn
huomasi, että Michael alkoi tuntea olonsa yhä
levottomammaksi ja
hermostuneemmaksi ihmisvilinässä.
"Ehkä olisi paras
lähteä
kotiin. Olemme olleet täällä jo aika
pitkään" Evelyn sanoi katsoen
poikaansa, joka näytti nyt helpottuneelta.
"Oli mukavaa
tänään, viettää
päivä kahdestaan kanssasi niin kuin joskus ennen."
Evelyn sanoi pojalleen
heidän ajaessa takaisin kotiin.
"Minustakin se oli mukavaa.
" Michael sanoi hymyillen väsyneesti.
Michael tuli huoneeseensa,
lukitsi oven, laittoi musiikin päälle ja laskeutui
sängylleen makaamaan. Hän
oli kovin väsynyt, niin väsynyt. Hän yritti
parhaansa, hän halusi olla reipas
ja unohtaa. Hän oli onnistunut
tehtävässään siihen asti hyvin,
hän hymyili ja
esitti voivansa hyvin. Hänhän oli esittänyt
jo niin kauan, niin monta vuotta,
mutta nyt hän oli väsynyt. Hän nosti
kätensä kasvoilleen ja itki. Tuntui kuin
hänen sisällään olisi kasvanut iso,
kipeä möykky, joka ei suostunut
lähtemään.
Hänen äitinsä oli ollut niin onnellisen
näköinen tänään,
hän halusi, että hänen
äitinsä olisi sitä eikä huolehtisi.
Hän ei halunnut olla taakka, hän ei
halunnut olla tiellä. Häneen sattui niin paljon ja
hän ei todella tiennyt mitä
voisi tehdä tai kelle voisi puhua. Se oli liian
hirveää puhuttavaksi. Se teki
hänestä niin likaisen.
Ne äänet
vainosivat
häntä yhä,
kun hän sulki silmänsä hän saattoi
nähdä heidän kasvonsa. Unissa kaikki oli
pahempaa, vääristynyttä ja
hirveää. Kaikkialla oli punaista, verta,
hirvittävä
nauru kaikui niissä. Hän puri alahuultaan ja toivoi
ihmettä, joka sallisi hänen
unohtaa kaiken.
Hän kuuli koputuksen
oveltaan.
"Michael,
ruoka on valmista." Hänen äitinsä huhuili.
Michael selvitti kurkkuaan.
"Tulen pian!" Hän huusi
takaisin, yrittäen saada äänensä
kuulostamaan tasaiselta. Hän nousi ylös
sängyltä ja tuli peilin luokse Hän pyyhki
kasvojaan, varmistaen, ettei hänen
vanhempansa huomaisi hänen itkeneen. "Hengitä, ihan
rauhassa, kaikki on
hyvin." Hän sanoi itselleen ja hengitti muutaman kerran
syvään. Kun hän
tuli alas ja näki vanhempiensa istuvan
pöydän ääressä,
hän nosti leukaansa
ylöspäin ja pakotti hymyn kasvoilleen.
*************
24.12
"Tervetuloa, menikö
lentonne
hyvin?" Evelyn tervehti appivanhempiaan, miehensä
sisarentytärtä, tämän
miestä ja heidän pientä
tytärtään.
"Menihän
se, aikamoinen ruuhka lentokentällä, etenkin
Heathrowssa." Rachel vastasi riisuessaan
päällystakkiaan. Henry tuli
heidän perässään sisälle
kantaen matkalaukkuja.
Michael katsoi
isovanhempiaan
portaiden yläpäästä ja alkoi
hitaasti kivuta alas portaita. Hän oli todella
kammonnut tätä hetkeä.
"Hei" Hän tervehti
ujosti tultuaan alas. Hänen isovanhempansa katsoivat
häneen kummallisesti.
"Michael!" Tara
huudahti sitten, tuuppasi pienen tyttärensä
miehensä syliin ja ryntäsi
halaamaan nuorempaa serkkuaan.
"Ihanaa nähdä
sinua!
Todella
ihanaa, voi hitsi…Oletpa jo aikuinen! Katsopas sinua, vau;
näytät todella
hyvältä!" Tara hihkui suupielet korvissa, vuoroin
katsellen serkkuaan ja
sitten taas vetäen hänet uuteen halaukseen. Michaelia
tämä innokkuus hieman
hermostutti, etenkin kun kaikki katsoivat heitä ja
hänen isovanhempansa
näyttivät niin tuimilta.
Taran mies tuli
lähemmäksi heitä.
"Tässä on mieheni
Ryan
O`Connor ja meidän tyttäremme Katie" Tara esitteli.
Michael kätteli miestä
ja he vaihtoivat muutaman sanan keskenään.
Hän katsoi pientä tyttöä miehen
sylissä, tytöllä oli mustat hiukset, kuten
vanhemmillaan ja hän oli perinyt
äitinsä siniset silmät.
"Hei pikkuinen."
Michael hymyili ja sipaisi tytön poskea. Tyttö
hymyili ja katsoi häntä suoraan
uteliailla, suurilla silmillään. "Hän on
todella kaunis, aivan kuten
äitinsäkin." Michael sanoi ja hymyili serkulleen.
"No niin. Mitä jos
menisimme
nyt teelle? Henry voi viedä laukkunne yläkertaan"
Evelyn ehdotti sitten
ihasteltuaan itsekin aikansa pientä, suloista lasta.
"No Michael, siitä
onkin jo
aikaa." Rachel sanoi, katsoen pojanpoikaansa heidän
istuuduttuaan pöydän
ääreen.
"Niin, onhan siitä."
Michael vastasi epävarmana, puristaen teekuppiaan
ehkä tarpeettomankin lujaa.
"Aiheutit paljon huolta
vanhemmillesi katoamalla sillä tavalla." Rachel jatkoi.
"Tiedän." Michael
vastasi hiljaa ja tuijotti teekuppinsa
sisältöä.
"Ainahan sinä
kyllä
olit
hyvin ajattelematon poika muita kohtaan. Aina
tekemässä sitä mitä itse halusit,
ei mitään käsitystä muiden
kunnioittamisesta tai kohteliaista tavoista."
Rachel jatkoi. Michaelin silmät suurenivat, hän tunsi
veren kiehuvan sisällään.
Hän ei todella tunnistanut itseään mumminsa
kuvauksesta. "Tiedän kyllä
mistä se johtuu, sinä…" Rachel oli jo
aloittamasta.
"Rachel, varoitan sinua
puhumasta pojalleni näin…" Evelyn sanoi
kiristäen hampaitaan. Nainen
katsoi kylmästi miniäänsä, muttei
enää sanonut sanaakaan.
Hänen
isoisänsä ei ollut puhunut
hänelle ja suostui hädin tuskin huomioimaan
hänen olemassaolonsa. He istuivat
illallispöydässä ja keskustelu oli hyvin
väkinäistä. Michael katsoi Taraan,
joka istui vastapäätä
häntä, pyöritellen
silmiään isoisänsä kuiville
puheenaiheille, Tara hymyili hänelle. Hänen
äitinsä korjasi astioita
pöydästä,
kun he olivat syöneet.
"Henry, Ryan, mitä jos
me
miehet siirtyisimme olohuoneen puolelle, nauttimaan lasilliset
brandyä?"
Vanhamies ehdotti noustuaan ylös. Michael katsoi
miestä ja pudisteli
päätään,
ilmeisesti häntä ei laskettu mukaan
tähän porukkaan. Hänen isoisälleen
homot
eivät olleet miehiä, he eivät olleet
mitään.
"Öh…tuletko
sinä
Michael?" Hänen isänsä kysyi, noustuaan
ylös. Isoisä katsoi häneen
happamasti.
"Ei kiitos, menkää
vain toki
te miehet.
Minun paikkanihan on täällä naisten kanssa,
niinhän
isoisä?" Michael sanoi painokkaasti ja katsoi
isoisäänsä nostaen toista
kulmaansa. Mies selvitti kurkkuaan ja katsoi häneen
yhä kuin hän olisi todella
halpaa ja likaista. Ja kerran oli ollut aika, jolloin
tämä sama mies oli
ylpeillyt hänestä ja hänen saavutuksistaan.
"Viihdyt varmasti paremmin
täällä, ei meidän puheenaiheemme
kiinnostaisi sinua." Mies sanoi lopulta
ja poistui olohuoneeseen. Hänen isänsä ja
Ryan seurasivat hieman avuttoman
näköisiä perässä ja soivat
pahoillaan olevia katseita taakseen.
Michael istui
sängyllään, Tara
hänen vieressään ja pieni Katie Michaelin
sylissä. Michael nosti tyttöä ilmaan
ja lapsi nauroi. Hän huomasi pian itsekin olevansa paremmalla
tuulella kuin
aikoihin, miten lapsilla olikin välillä sellainen
vaikutus? Tara katsoi heitä
hymyillen.
"Katie
pitää sinusta." Tara sanoi. Michael katsoi
serkkuaan ja hymyili.
"Hassua ajatella, että
sinä
olet todella jo äiti. Muistan sinut nuorena, maailmaan
vihaisena teininä ja
siinä sinä nyt olet niin aikuisena ja
äidillisenä…Katie on ihana lapsi."
Michael toi tytön lähemmäksi ja katsoi
häntä tehden hassuja ilmeitä tälle.
Tyttö nauroi kovemmin.
"Sinusta
tulisi varmasti hyvä isä, oletko koskaan miettinyt
lasten hankkimista?" Tara kysyi.
"Lapsia?…Voisin
etsiä jonkun
häiriintyneen lesbon ja voisimme kasvattaa yhdessä
joukon yhtä häiriintyneitä
lapsia…Ei, ei minusta olisi isäksi.Olisin
hirveä isä. En luultavasti uskaltaisi
päästää heitä
mihinkään, olisimme aina neljän
seinän sisällä ja ehkä jos he
olisivat
olleet hyvin, hyvin kilttejä, voisimme tehdä
säännöllisiä retkiä
aidatulle
takapihalle." Michael katsoi Taraa ja virnisti sitten hän
siirtyi
katsomaan takaisin tyttöä. "Eikö
kuullostakin jännittävältä?
Niin…Tulet
varmasti sitten käymään Michael
sedän luona, etkö tulekin?" Katiesta
kaikki mitä Michael sanoi tuntui olevan vain hauskaa.
"Äitisi kertoi
mitä
sinulle
tapahtui…" Tara sanoi lopulta. Michael laski tytön
syliinsä ja vakavoitui.
"Äitisi ajatteli, että minun on hyvä
tietää…että…Anteeksi,
en oikein tiedä
mitä sanoa…Haluan että tiedät,
että voit puhua minulle, jos haluat…" Tara
puhui epävarmasti ja puri alahuultaan. Hän ei todella
tiennyt miten asiasta
tulisi puhua, mitä kaikkea hän voisi sanoa ja miten
hän voisi auttaa serkkuaan.
"Hän kertoi sinulle
kaiken?…Siitä mitä he tekivät?"
Michaelin ääni värisi, hän ei
uskaltanut
katsoa Taraan, hän pelkäsi sitä
mitä näkisi hänen
silmistään. Häntä nolotti.
"Niin…" Tara
myönsi
hiljaa. "Haluatko puhua siitä?" Tara kysyi varovasti. Michael
katsoi
tyttöä sylissään.
"Haluan unohtaa sen."
Hän vastasi hiljaa. Tara ei ollut varma miten keskustelua
tulisi yrittää
jatkaa. Hän otti tyttärensä
syliinsä ja nousi ylös. Nainen tunsi kyyneleet
silmissään ajatellessaan kaiken sen tapahtuneen
kauheutta.
"Muista, että voit aina
puhua
minulle mistä tahansa, milloin vain haluat." Tara sanoi
sitten. Michael
nyökkäsi, mutta katsoi yhä poispäin
hänestä, kohti ikkunaa.
*****************’
25.12
"Hyvää joulua!"
Hänen
äitinsä toivotti iloisesti hänen tultuaan
keittiöön sinä aamuna.
"Hyvää joulua!"
Michael
toivotti takaisin ja tuli halaamaan äitiään.
Talossa tuoksui ihanalle, niin
jouluiselle. Hän oli kaivannut tätä.
Hän otti kupillisen teetä ja tuli
olohuoneeseen, jossa Tara ja Katie jo olivat. Katie ihmetteli
lahjaröykkiötä
kuusen alla ja yritti syödä yhden paketin kulmaa.
Michael naurahti tytölle,
joka oli melkoisen hellyttävä näky.
"Hyvää
joulua Tara"
"Hyvää joulua."
Kuului
vastaus. Michael tuli pienentytön luokse ja nosti
tämän ilmaan.
"Ja hyvää joulua
sinulle
pikkuinen."
Muut olivat myös
heränneet ja kerääntyivät
olohuoneeseen. Tara sai toimia lahjojenjakajana. Radiosta soi
joululauluja ja
kaikki tuntuivat olevan hyvällä
päällä. Michael huomasi, että jopa
hänen
isovanhempansa hymyilivät hänelle. He availivat
lahjoja ja juttelivat. Michael
ei muistanut koskaan saaneensa niin montaa lahjaa kerralla.
Hän sai muutaman
uuden kirjan, kaksi uutta neuletta, kolme cd:tä, suklaata,
rannekellon,
dvd-soittimen ja muutaman dvd-elokuvan.
"Olette tuhlannut aivan
liikaa lahjoihini. Kiitos kovasti näistä."
Hän sanoi vanhemmilleen
hymyillen.
"Olisin halunnut ostaa
sinulle enemmänkin lahjoja, mutta isäsi hillitsi
kulutusintoani hieman."
Evelyn myönsi, pidellen kättään
miehensä reidellä.
"No enhän minä
muuten
olisi
estellyn, mutta pitäähän meidän
jotenkin pärjätä joulun
jälkeenkin." Henry
naurahti.
Lahjojen avaamisen ja
aamiaisen
jälkeen Michael tuli huoneeseensa vaihtamaan vaatteitaan.
Hän kuuli pian
koputuksen ovelta.
"Ovi on auki." Michael
sanoi ja kääntyi katsomaan tulijaan. se oli
hänen äitinsä.
"On vielä yksi lahja,
se tuli
postissa aiemmin tällä viikolla." Evelyn sanoi ja
ojensi suureen
kirjekuoreen pakatun lahjan hänelle. Michael avasi sen ja otti
esiin kapean
pitkulaisen rasian ja sen päälle kiinnitetyn kirjeen.
Hän kääri kirjeen auki ja
luki:
Rakas Michael
Tiedän, että
pyysit
minua
pysymään poissa elämästäsi
ja että kielsit minua ottamasta yhteyttä itseesi.
Minun on vain hyvin vaikea uskoa, että tarkoitat sitä
oikeasti. Ehkä sydämeni
on liian jääräpäinen uskomaan
sitä mikä tekee niin kipeää.
Rakastan sinua nyt
ja tulen aina rakastamaan, se ei koskaan muutu. Haluan, että
olet onnellinen,
jos en tee sinua onnelliseksi niin ymmärrän ja
väistyn suosiolla. Sydämeni
kuitenkin sanoo minulle, että jokin on vialla, että
on jotain mitä et kerro?
Jos se tosiaan on totta, niin toivon, että kertoisit minulle
sen? Etkö tiedä,
että seisoisin rinnallasi mitä tahansa tapahtuisi? Ei
ole mitään mitä et voisi
kertoa minulle.
Kitty kertoi puhuneensa
kanssasi.
Hän kertoi peloistasi. Olen pahoillani etten ole osannut
ilmaista juuri sitä
miten onnelliseksi sinä teet minut. Kyllä,
tämä on ihan pirunvaikeaa, en kiellä
sitä. Ja se sattuu ja olen ollut surullinen ja olen ollut
masentunut. Minä olen
surullinen silloin kun sinä olet ja olen iloinen silloin kun
sinä olet.
Syytät itseäsi
tapahtuneesta, kun
sinun ei missään nimessä pitäisi
tehdä sitä. Sinä et ole tehnyt
mitään väärää!
Sinä et pystynyt vaikuttamaan siihen mitä tapahtui,
muista se. Minun silmiini
olet yhä ja aina se sama ihminen johon alunperin rakastuin,
aina yhtä puhdas ja
aina yhtä kaunis. Se ihminen saattaa olla piilossa sen kivun
sisällä, mutta
tiedän, että sisimmässäsi olet se,
joka olet aina ollut. Rakastan sinua, en
koskaan kyllästy kertomaan sitä.
Olen miettinyt paljon
meitä ja
olen miettinyt paljon sinua. Luulen, että saatat
pelätä, että rakkauteni sinuun
on vain pinnallista, että olisin vain rakastunut kauneuteesi.
Vakuutan sinulle
ettei se ole niin, se on paljon syvempää kuin se.
Kyllä, sinä olet
henkeäsalpaavan kaunis, mutta olet niin paljon
enemmänkin kuin sitä. Sinä olet
viisas, hauska, hyväsydäminen ja niin paljon
sellaista mitä en voisi olla
rakastamatta. Olet selviytyjä, en voi sanoin ilmaista miten
paljon ihailen ja
kunnioitan sinua. Olet rohkein ihminen jonka olen koskaan tuntenut. Et
ole
antanut periksi ennen, älä siis anna periksi
nytkään. Sinä ansaitset onnen,
ansaitset parhaan ja toivon, että jokin
päivä saavutat sen. Toivon, että se
olisi minun rinnallani, mutta jos sydämesi ei tunne samoin,
niin ymmärrän ja
toivon, että kohtaat jokin päivä jonkun joka
voi tarjota sinulle kaiken.
Taidan vain alkaa toistamaan
itseäni? En osaa muotoilla oikein kaikkea sitä
mitä haluaisin sanoa sinulle.
Toivon, että kuulisin sinusta vielä;
kirjeellä, tekstiviestillä, puhelulla... Jos
toivot, niin jätän sinut rauhaan. Jos vain voisin
kuulla vielä yhden sanan
sinulta? Joka tapauksessa; oikein hyvää joulua
sinulle! Lähetän sinulle lahjan
kirjeeni mukana.
rakkaudella: Sam
Michael oli istunut
sängylleen
lukemaan kirjettä, hän tunsi liikutuksen kyyneleet
silmissään. Hän avasi rasian
ja katsoi korua. Se oli irlantilainen kelttikoru;
Druidinsilmä, jonka sanottiin
auttavan näkemään asiat sellaisina kuin ne
ovat, ei sellaisina miltä ne
näyttävät.
"Saanko kysyä,
keltä
kirje
oli?" Evelyn kysyi vaikka hänellä oli melko
hyvä aavistus.
"Samilta." Michael
vastasi ja katsoi nyt korua tarkemmin
kädessään. Evelyn katsoi myös korua
ja
tunnisti sen.
"Druidinsilmä."
Hän
totesi. "Mitä Sam kirjoitti?" Michael katsoi kirjettä
uudestaan.
"Hän
rakastaa minua." Hän sanoi ja tuijotti yhä paperia
kädessään.
"Totta kai hän
rakastaa." Evelyn hymyili ja halasi poikaansa. "Ehkä sinun
olisi hyvä
soittaa hänelle ja kiittää lahjasta." Evelyn
sanoi ja Michael katsoi
äitiään.
"Ehkä."
"No niin, minä menen
nyt
valmistamaan päivällistä." Evelyn sanoi ja
painoi vielä nopean suudelman
poikansa otsalle.
Päivällisen
jälkeen he istuivat
jälleen olohuoneessa. Evelynillä oli
yllään se punainen mekko, jonka Michael
oli ostanut hänelle. Michael katsoi hymyillen vanhempiaan, he
tanssivat
keskellä olohuoneen lattiaa, hyvin rakastuneen
näköisenä. Hänen
isänsä ilme oli
ollut näkemisen arvoinen, kun hän oli katsonut
vaimonsa laskeutuvan alas
portaita upeassa leningissään. Mies oli seisonut suu
auki useita minuutteja,
ennen kuin oli lopulta kyennyt muodostamaan vaimolleen sanat;
"Näytät
upealta." Michael hypisteli korua kaulassaan ja lopulta nousi
ylös
hakemaan kännykkänsä.
"Hei." Samin pehmeä,
yllättynyt ääni vastasi.
"Hei, soitin toivottaakseni
hyvää joulua…um…ja
kiittääkseni lahjastasi…"
"Hyvää
joulua...Piditkö lahjasta?" Samin ääni
kysyi.
"Pidin, se on nyt
kaulassani."
"Hyvä…"
Sam kuulosti siltä kuin olisi hymyillyt.
"Luitko kirjeeni?" Sam kysyi sitten hieman
jännittyneenä.
"Luin…se
oli…um…"
Michael yritti hakea oikeita sanoja ja hänen
sydämensä yritti epätoivoisesti
saada häntä sanomaan, että hän
rakasti Samia, mutta jokin hänessä esti sen.
"Se oli kaunis kirje…minä…Minun
pitää vielä miettiä
asioita…Se ei
kuitenkaan ole niin yksinkertaista."
"Miksi?" Sam kysyi.
"Koska, en osaa
selittää
tätä…ole kiltti Sam, anna minulle aikaa
miettiä asioita?"
"Totta kai, mieti rauhassa."
Sam kehotti lempeästi. "Olen iloinen, että soitit."
Hän lisäsi vielä.
"Miten olisin voinut olla
soittamatta sellaisen kirjeen jälkeen?" Michael hymyili, sulki
silmänsä ja
kuvitteli Samin viereensä. "Minun pitää nyt
mennä, jutellaan myöhemmin
Sam"
"Hyvä on, jutellaan
myöhemmin."
"Michael sinulle on
puhelu!" Hänen äitinsä huusi.
"Tulen
pian!" Michael huusi takaisin ja tuli portaat
alas keittiöön. "Kuka se on?" Michael kysyi ja katsoi
äitiään tarttuessaan
luuriin, hän piteli kättään
luurilla, estääkseen toisessa
päässä olijaa
kuulemasta hänen kysymystään.
"Joku ystäväsi
Pariisista
ilmeisesti, en tunnistanut nimeä." Evelyn vastasi.
"Haloo, Michael
puhelimessa."
"Hyvää joulua
Michael"
Ääni toisessa päässä
sanoi, ääni jota hän ei tunnistanut.
"Anteeksi,
kuka siellä on?" Hän kysyi hieman
epävarmana.
"Etkö tunnista
ääntäni?" Miehen ääni
kysyi.
"Um,
olen pahoillani, mutta en." Hän vastasi ja vilkaisi
äitiään, joka katsoi häneen
kysyvästi.
"No, se on ihan
ymmärrettävää.
Älä turhaan vaivaa sievää
päätäsi sillä kuka
olen…Etkö aio toivottaa hyvää
joulua takaisin? Se kuuluu hyviin tapoihin." Michaelin sydän
hakkasi
lujaa, hän yritti epätoivoisesti
yhdistää miehen äänen johonkin
nimeen tai joihinkin
kasvoihin, mutta hän ei edelleenkään
tunnistanut sitä.
"Hyvää joulua"
Hän
vastasi lopulta.
"No niin, tiesinhän
minä
ettet ole epäkohtelias."
"Kuka sinä olet?"
Michael vaati tietää. Miehen ääni
nauroi pehmeästi hänen tiukentuneelle
äänelleen.
"Sinä olet suloinen,
kun
hermostut. Olen katsellut sinua. Olet todella seksikäs, mutta
kyllähän sinä
tiedät sen jo, etkö tiedäkin?" Michael
vapisi, hänen otteensa luurista
tiukentui.
"Kuka helvetti sinä
oikein
olet?" Michael kysyi lopulta hiljaa, mutta samalla tiukalla
äänellä.
"Haluatkin kovasti
tietää…tiedätkö miten
kuumaksi minut tekee, kuulla pelko
äänestäsi…mmm…Olen jo
ihan kova, jo pelkästään kun ajattelen sinua
ja mitä kaikkea kivaa minä voisin
tehdä kanssasi..." Michael tärisi ja kyyneleet
alkoivat valua alas hänen
kasvojaan, hän oli kuin lamaantunut paikoilleen. Evelyn otti
luurin hänen
kädestään ja kuunteli hetken mitä
toisessa päässä sanottiin.
"Senkin
sairas perverssi! Älä enää
ikinä soita pojalleni tai
vannon, että se on sinun loppusi!" Evelyn huusi hänen
äänensä väristen
raivosta. Hän paiskasi luurin kiinni ja veti itkevän
poikansa halaukseen.
Henry ja muut tulivat
keittiöön
kuultuaan Evelynin huudon.
"Mitä oikein tapahtui?
Kelle
sinä huusit?" Henry kysyi ja tuli
lähemmäksi, katsoen huolestuneena poikaansa.
"Joku
hullu soitti tänne, sanoi asioita, joita…uh, en
pysty
toistamaan niitä." Evelyn huokaisi. Hän kohotti
katseensa ja katsoi hetken
Rachelia. Ensimmäistä kertaa heidän
vierailunsa aikana Evelyn huomasi Rachel
katseesta aitoa huolta ja rakkautta pojanpoikaansa kohtaan. Peterin,
Michaelin
isoisän kasvoilta ei puolestaan edelleenkään
näkynyt muuta kuin halveksuntaa.
Peteriä ällötti nähdä
itkevä mies; se oli hänestä suuri heikkous
miehessä.
Michaelia pyörrytti ja
hän tunsi
olonsa huonoksi. Kaikki katsoivat häneen. `Huora…`
Ääni kuiskasi hänen
päänsä sisällä. Michael
henkäisi ja nosti kätensä ohimolleen. Oli
vaikea
hengittää, huone tuntui pyörivän.
Lapsi alkoi itkemään kauempana. Hänen
äitinsä
sanoi jotakin, mutta Michael ei kyennyt
ymmärtämään sanoja.
"Minä…pakko
mennä…" Hän sai jotenkin sanottua.
Hän
poistui keittiöstä, juoksi portaat ylös
huoneeseensa ja lukitsi poven
perässään. Hän hengitti kiivaasti,
nojasi oveen. Hän ei nähnyt selkeästi,
hän
ei saanut happea. Hän tuli
kirjoituspöytänsä luokse, istui lattialle,
haukkoi
henkeään ja availi laatikoitaan. Hän
löysi pillerit, otti vesipullon sänkynsä
vierestä. Hänen kätensä
tärisivät aivan liikaa. Hän otti pillerin ja
joi vettä.
Yritti keskittyä hengittämiseen ja sulki
silmänsä tehdessään niin.
Hän kuuli nyt
koputuksen
oveltaan.
"Michael…Kultaseni,
avaa
ovi!" Hänen äitinsä huolestunut
ääni rukoili. "Michael!" Hän
nousi väsyneesti ylös ja käveli ovelle
avaten sen. Äiti katsoi poikaansa, joka
oli kalpea ja järkyttyneen näköinen.
Hän kietoi kätensä lapsensa
ympärille ja
talutti tämän istumaan sängylle.
"Anteeksi
äiti…anteeksi…" Heikko
ääni pyysi. Äiti puristi poikansa tiiviisti
rintaansa vasten ja silitti tämän hiuksia.
"Miksi pyydät anteeksi?
Ei
ole mitään anteeksi
pyydettävää." Evelyn sanoi.
"Olen niin
väsynyt…en
jaksa…minua pelottaa…" Michael itki. Tuska ja
väsymys hänen
äänessään,
särki äidin sydäntä ja sai
hänet itsekin itkemään.
"Hys…olen
tässä kultaseni,
olet turvassa…"
Evelynin pelkäsi
itsekin;
asiat
joita hän oli kuullut puhelimessa, olivat aivan liian
hirveitä edes ajatella.
Michael värisi, kuka tahansa soittaja oli ollut, hän
oli varma, että se liittyi
Rickyyn. Oli hyvin todennäköistä,
että hän oli nähnyt kyseisen miehen joskus.
Hän oli saattanut olla jopa sängyssä
tämän miehen kanssa. Hän ei
enää muistanut
kaikkien niiden kasvoja, joiden kanssa oli ollut, tai heidän
ääniään. Michael
pelkäsi näitä muistoja, hän ei
halunnut niitä. Oli todella parempi unohtaa.
Evelyn pysyi vuoteen
äärellä,
kunnes Michael oli nukahtanut. Hän tuli miehensä
luokse, joka oli tullut
huoneen ovelle.
"Miten hän voi? Kuka se
siis
oli joka soitti?" Henry kysyi. Evelyn sulki oven heidän
perässään ja
katsoi miestään.
"En tiedä…olisit
kuullut
mitä se mies sanoi Henry, minua pelottaa…" Henry
halasi vaimoaan, joka
itki.
"Parasta ottaa yhteyttä
poliisiin." Mies sanoi. Hän tunsi raivoa
sisällään, hän
päätti tehdä
kaikkensa suojellakseen perhettään.
Evelyn istui
keittiössä, hän
piteli lämmintä teekuppia
kädessään ja tuijotti ulos. Rachel tuli
huoneeseen ja
istui miniäänsä
vastapäätä. Vanhanainen katsoi
häneen mietteliäänä.
"Mitä pojanpojalleni on
tapahtunut? Hän ei selvästikään ole
kunnossa ja tiedän, että tässä on
enemmän
takana kuin mitä olette kertoneet." Rachel kysyi istuttuaan
hetken hiljaa.
Evelyn nosti väsyneen katseensa naiseen.
"Et
ymmärtäisi…" Evelyn
sanoi ja katsoi takaisin ulos.
"Enkö? Hän on
lapsenlapseni,
omaa lihaani ja vertani. Kaikesta menneestä huolimatta, en
kestä nähdä hänen
kärsivän ja haluan tietää
totuuden…"
"En usko, että
kestäisit
kuulla totuutta." Evelyn sanoi.
"Kestän paljon
enemmän kuin
uskotkaan." Rachel vakuutti. Evelyn mietti, hän oli todella
epävarma.
Oliko hänellä edes oikeutta kertoa jostain niin
henkilökohtaisesta ja kipeästä
asiasta?
Evelyn huokaisi
syvään.
"Kerroin aiemmin, että
Michael soitti meille Pariisista, mutta se ei ole totta. Se oli
hänen
poikaystävänsä, joka soitti
meille…" Evelyn aloitti ja nosti katseensa
anoppiinsa nähdäkseen tämän
reaktion. Hän huomasi Rachelin kiristävän
hampaitaan sanalle: poikaystävä, muttei sanonut
siitä mitään. "…Hän
soitti, koska Michael oli kadonnut, hänet oltiin
siepattu…ampumistahan kerroin?
No joka tapauksessa se tapahtui sen yhteydessä, mutta
siinä ei ollut kaikki…"
Evelyn vaikeni, hän ei tiennyt pystyisikö tai
uskaltaisiko jatkaa.
"Mitä muuta tapahtui?"
Rachel kysyi.
"He…hänen
sieppaajansa…he
raiskasivat hänet…" Evelyn sai lopulta sanottua,
hän katsoi vanhempaa
naista, jonka kasvoilta katosi kaikki väri. He olivat molemmat
hiljaa. Rachel
oli todella järkyttynyt, hän ei kyennyt muodostamaan
ajatuksiaan sanoiksi. He
istuivat hiljaisuudessa pitkän tovin.
************
26.12
Michael istui
pöytänsä ääressä
kirjoittamassa, kun kuuli koputuksen oveltaan.
"Sisään."
Hän kutsui ja yllättyi
nähdessään Rachelin.
"Voinko
jutella kanssasi?" Hänen isoäitinsä kysyi ja
Michael nyökkäsi varovati. Rachel sulki oven
perässään ja tuli istumaan
pojanpoikansa sängylle. Michael pelkäsi hieman
mitä nainen sanoisi, tuliko hän taas
saarnaamaan Jumalasta ja pelastuksesta? Rachel huomasi
tämän epävarman katseen.
"Tiedän, että emme ole tulleet aina oikein toimeen.
Olemme niin
eriluontoisia…Älä
pelkää, en tullut tänne saarnaamaan sinulle.
Olet
pojanpoikani ja huolimatta siitä miltä olen sanonut,
niin olet minulle
rakas." Irlantilaisnainen sanoi. Michael näytti
hämmentyneeltä, eikä
tiennyt mitä vastata.
"Tiedän mitä
käyt läpi, tiedän
miten vaikeaa se on." Rachel sanoi vakavana. "Ikuisuus sitten, kun
olin vain 15-vuotias minun oma setäni teki minulle jotain
erittäin pahaa, kun
omat vanhempani olivat poissa." Rachel sanoi. Michael oli
hämmästynyt.
"Tiedät varmaan mitä tarkoitan?" Rachel kysyi.
Michael nyökkäsi
järkyttyneenä.
"Oma setäsi?" Hän
kysyi
ja oli Rachelin vuoro nyökätä.
"En
uskaltanut puhua kellekään siitä aluksi,
mutta lopulta
äitini sai tietää ja setäni ei
päässyt enää lähelleni. Se
oli hyvin suuri
häpeä, isoisäsikään ei
tiedä tästä. Hän luulee
tähän päivään asti,
että olin
neitsyt kun menimme naimisiin. Uskon, ettei hän olisi mennyt
kanssani
naimisiin, jos olisi tiennyt totuuden…Olet itseasiassa
ensimmäinen, jolle
kerron tästä vuosiin. Kävin ahkerasti
kirkossa sen jälkeen, pelkäsin, minut on
kasvatettu siten, että seksi ennen avioliittoa on suuri synti
ja siksi tein
kaikkeni hyvittääkseen synnin, jota en koskaan ollut
halunnut tehdä. Inhosin
itseäni, pelkäsin sieluni puolesta… Se
mitä tapahtui silloin on se, joka on
kovettanut minut näin. Sen vuoksi olen ollut ankara ja
jyrkkä… Näen sen nyt
itsessäni, mutta itseään on vaikea muuttaa
vuosien jälkeen. Minulla kesti vuosia
ymmärtää, että se ei ollut omaa
syytäni, se mikä tapahtui…ja yhä
vieläkin on
kuitenkin hetkiä, jolloin minua inhottaa
tapahtunut…" Rachel nousi ylös
sängyltä ja tuli hänen luokseen.
Hän laski kätensä lapsenlapsensa harteille.
"Se ei ollut sinun syytäsi, sinulla ei ole
mitään hävettävää
sen suhteen
mitä sinulle tapahtui." Rachel sanoi sitten ja hymyili
hänelle lempeästi.
Michael oli yhä liian hämmästynyt
pystyäkseen sanomaan mitään
järkevää, kunnes
Rachel teki jotain mikä yllätti
häntä vielä enemmän. Hän
kumartui ja painoi
suudelman hänen otsalleen. "Olet minulle rakas." Nainen sanoi
sanat,
jota hän ei ollut vielä koskaan kuullut Rachelin
suusta.
"Sinäkin
olet rakas minulle mummi." Hän kuuli itsensä
vastaavan. Rachel hymyili vielä kerran,
kääntyi ja poistui huoneesta.
30. Luku
11.10.1997
Tony istui
tylsistyneenä
sohvalla
ja tuijotti jalkapallopeliä televisiosta, jaksamatta
yhtyä keskusteluun, jota muut
hänen ystävänsä
kävivät urheilusta. Sillä hetkellä,
kaikki heidän puheensa
tuntui hänestä todella
tyhjänpäiväiseltä. Hän
huomasi kaipaavansa parasta
ystäväänsä ja mietti mitä
Michael mahtoi tehdä sillä hetkellä.
Mikään ei
tuntunut enää samalta, kun Michael ei ollut
heidän kanssaan. He olivat aina
olleet kuin paita ja peppu.
Keskustelu kääntyi
nopeasti
tyttöihin illan edetessä. Tom kehuskeli
seksikokemuksillaan, jotka Tony tiesi
olemattomiksi, lukuun ottamatta sitä lukion ekaluokkalaista,
silmälasipäistä,
hieman pulleaa tyttöä, jonka Tom oli saanut
houkuteltua sänkyynsä lupaamalla
tytölle kuut ja tähdet taivaalta. Valheita tietenkin,
mutta tyttö parka oli
uskonut niihin ja oli nyt koko koulun yleinen pilkanaihe. Tony mietti
välillä
miksi vietti aikaansa näiden
ääliöiden kanssa. Sinä iltana
hän mietti sitä yhä
enemmän. Muut kehuskelivat yhä valloituksillaan,
mainitsivat nimiä ja kertoivat
mitä olivat tehneet näiden tyttöjen kanssa
ja olivatko he olleet tarpeeksi
hyviä sängyssä.
"Se nainen makasi
sängyllä, kuin
kuollut lahna! todella huono pano, elämäni surkein!"
Mark paasasi ja muut
nauroivat. Tonyn teki mieli mätkäistä Markia
kuonoon ja lähinnä kaikkia
muitakin. Hänen teki mieli nauraa heidän
typeryydelleen ja tyhjänpäiväisille
rehvasteluilleen. Hän toivoi, että Michael olisi
hänen vieressään nyt, että
olisi edes yksi fiksu ihminen jolle puhua. He
pyörittelisivät silmiään
toisilleen. Michael lopulta piikittelisi muita ja saisi suljettua
heidän suunsa
sillä. Tony huokaisi ja joi oluttaan toivoen, että se
humalluttaisi hänet
nopeammin. Keskustelu alkoi käydä yhä
perverssimmäksi mitä enemmän kaikki
joivat.
"…Jane ei osaa ottaa
edes
suihin, ihan onneton narttu…pitäisi
jättää se lehmä…yritin
saada siltä
persettä, mutta ei se antanut, ei anna
mitään kivaa, valot pitää olla
kiinni,
kun panemme…" Colin paasasi
tyttöystävästään. Tony
kuunteli tätä inhoten,
muut nauroivat.
"Antaisikohan Michael Wills
persettä, jos siltä kysyisi…" Sean mietti
ja Tony hätkähti kuullessaan
puheen kääntyvän
ystäväänsä.
"Varmaan antaisi, varmaan
oikein odottaa, että joku antaisi sille kunnon
panot…Puutteessa oleva lutka se
on." Tom nauroi .
"Hyvä
perse sillä kyllä on, jos nyt oikein paha kiima
iskisi
niin kai sitäkin voisi käydä
vetäisemässä, jos siis naista ei olisi
saatavilla...Seinää vasten vaan, housut alas ja
hommiin…" Sean jatkoi.
Muut nauroivat taas ja alkoivat kommentoimaan lisää
Michaelin ulkonäköä ja
arvioimaan olisiko hän hyvä pano. "Siis vain jos ei
naisia siis todella
olisi." Sean muisti lisätä, kun oli taas kertonut
irstaita fantasioitaan.
Tony alkoi hermostua,
hänen
sisällään kiehui hänen kuullessaan
miten he puhuivat hänen parhaasta
ystävästään. Hän tiesi,
että Seanilla oli ollut näitä kuvitelmia jo
kauan ennen
kuin Michaelin homous oli paljastunut.
"Pitäkää
nyt jo turpanne kiinni! Vai oletteko te kenties
itsekin homoja, kun näin innokkaasti puhutte
hänestä?!" Tony huusi
lopulta. Muut katsoivat häneen hieman
säikähtäneenä, tietäen
hänen
temperamenttinsa. Kaikki paitsi Tom, joka virnisti hänelle.
"Osuiko
herkkään paikkaan Tony? Nousitko puolustamaan
poikaystäväsi kunniaa? Kuinka herttaista." Tom
lässytti. Tony tarttui
toista poikaa paidankauluksesta ja nyt Tom alkoi jo vapisemaan.
"Sinä et tiedä
mistä puhut
Tom, sinuna pitäisin kuononi kiinni, jos haluaisin
säilyttää sen ehjänä."
Tony uhkasi.
"No helvetti Tony,
mehän
laskemme vain leikkiä täällä,
älä ota sitä niin tosissasi." Tom nauroi
hermostuneena ja Tony irrotti otteensa. Hän palasi takaisin
paikalleen ja
katsoi kaikkia niin uhkaavasti, ettei kukaan enää
uskaltanut jatkaa aiheesta
johon olivat jääneet. Keskustelu palasi takaisin
urheiluun.
30.12.2003
Oli myöhäinen
ilta;
Michael
makasi sängyllään, lukemassa kirjaa. Pian
hän kuuli pienen kopautuksen
ikkunaltaan, sitten toisen ja sitten kolmannen. Hän ihmetteli
ääntä ja nousi istumaan.
Kun ääni kuului jo neljännen kerran,
hän nousi ylös ja tuli ikkunalle. Hän
avasi verhot ja katsoi ulos, nähden juuri kuinka pieni kivi
lensi sitä vasten.
Hän hätkähti hieman taaksepäin ja
katsoi sitten tarkemmin ulos ja näki Tonyn
seisomassa ulkona, hänen ikkunansa alla, raskaassa
lumisateessa.
Michael hymyili ja avasi
ikkunansa.
"Mitä
ihmettä sinä teet siellä?" Hän
huusi ystävälleen,
joka katsoi häneen ja virnisti.
"Tulin kysymään,
josko
lähtisit kanssani kävelylle tänä
hienona iltana?" Tony huusi takaisin.
"Hienona iltanako?
Säähän on
aivan kamala ja siellä on pirun kylmä." Michael
nauroi.
"No älä nyt ole
tuollainen
neiti. Ennen sinua ei olisi tällainen pieni lumisade
haitannut, muistaakseni
oikein; sinä rakastit sitä." Tony muistutti,
yhä virnuillen.
"Muistatko, että
kännykätkin
on nykyisin keksitty Tony? Olisit voinut soittaa, mutta sen sijaan
päätit
naarmuttaa ikkunalasiani noilla kivillä!" Michael huusi,
hymyillen
hänelle.
"Toki muistan, mutta
näin se
on paljon hauskempaa. Niin kuin ennen, silloin lapsina, muistatko?"
"Kuinka voisin unohtaa...
Hyvä on, tulen pian ulos, odota hetki." Michael huusi ja sulki
ikkunansa.
"Menen Tonyn kanssa
kävelylle." Michael ilmoitti vanhemmilleen, tultuaan
alakertaan.
"Tuossa
säässäkö?"
Evelyn kauhisteli.
"Niin." Michael
naurahti ja meni pukemaan päällysvaatteitaan.
"No
hyvä on, mutta ole varovainen." Evelyn sanoi,
seurattuaan poikaansa eteiseen.
"Olen,
olen. Menemme vain kävelylle ei mitään
syytä
huoleen." Michael sanoi ja hymyili äidilleen.
"Nähdään
myöhemmin!" Hän huusi astuessaan ulos.
Tonyn vaatteet olivat jo
yltä
päältä lumessa.
"Eikö sinun ole
kylmä?"
Michael kysyi tultuaan hänen luokseen.
"No
vähän, mutta emmehän me ole sokerista
tehty." He
lähtivät kävelemään tuttua
katua pitkin.
"Oletko
käymässä taas vanhempiesi luona?" Michael
kysyi
heidän kävellessään.
"Olen
ja pikkuveljeni oli taas ajaa minut hulluudenpartaalle,
joten minun oli pakko tulla etsimään pelastusta sinun
seurastasi. Aivan niin
kuin…"
"…ennen vanhaan."
Michael päätti hänen lauseensa ja he
hymyilivät toisilleen.
"Jotkin asiat eivät
koskaan
muutu, kuten Jamie ja se miten ärsyttävä
hän on. Uskomatonta, että hän on jo
15-vuotias. Hän on irvittävä narisija, niin
kuin aina oli, mutta nyt hän on
ruvennut vielä haistattelemaankin. Yksi kerta hän
karkasi kotoa ja tuli
seuraavana päivänä naama mustelmilla kotiin.
äitini oli saada kohtauksen, kun
näki hänet. Uskomattoman typerää
käytöstä…hmm...Olimmekohan me
yhtä ärsyttäviä
siinä iässä?" Tony mietti.
"Luulen, että saatoimme
olla
jopa ärsyttävämpiä." Michael
virnisti.
"Puhu vain omasta puolestasi
Mikey, sinä olit ärsyttävä.
Minä taas, minä olin aivan ihana jatkuvasti."
Tony virnuili ja nosti päätään
ylväästi pystyyn.
"Niin
tietenkin, olit äidin oma kullannuppu silloin. Et
ikinä
tehnyt mitään kamalaa. Et koskaan ryypännyt,
riidellyt vanhempiesi kanssa,
karannut kotoa, lintsannut koulusta, joutunut tappeluihin. Ei, ei, pois
se
sinusta." Michael kiusoitteli.
"Niin juuri en koskaan
tehnyt mitään sellaista." Tony nauroi.
"Missä sinä muuten
asut
nykyisin?" Michael kysyi.
"Asun ihan Plymouthin
keskustassa, kaksiossa."
"Entä
seurusteletko sinä jonkun kanssa?"
"En." Tony vastasi ja
hymyili hänelle. Michael hymyili takaisin, mutta
hänen oli pian käännettävä
katseensa pois ystävästään. Tuntui
oudolta ja samalla niin luontevalta olla
Tonyn kanssa; kävellä siinä, hänen
vierellään, tuttuja vanhoja katuja pitkin.
Tavallaan tuntui siltä kuin kaikki aika olisi sulanut
heidän väliltään, kuin he
olisivat taas olleen 17-vuotiaita. Kuitenkin samalla, he molemmat
tiesivät,
että kaikki ei ollut niin kuin ennen ja että jotain
hyvin suurta oli muuttunut.
He olivat pian tulleet
vanhalle
koululleen ja kävelivät urheilukentälle.
Michael katsoi maisemia ja muisti
lukuisat kerrat jolloin oli pelannut jalkapalloa
kentällä. Hän muisti äänet
ja
tunnelman, muisti miltä kenttä oli
näyttänyt kesällä. Hän
hymyili muistoilleen
haikeana. Tony huomasi hänen surullisen ilmeensä.
"Siitä
tuntuu olevan jo ikuisuus…Käyn
täällä
usein…Välillä
katsomassa muiden pelejä…Ne nuoret eivät
edes tajua miten onnekkaita
ovat." Tony puhui. Michael katsoi häneen ja hymyili.
"Olisi hienoa voida palata
ajassa taakse, edes pieneksi hetkeksi, jos saisin vain korjata yhden
pienen
asian niin kaikki olisi toisin nyt." Michael sanoi katsoen
eteensä.
"Tai jos minä voisin
muuttaa
yhden asian, yhden hetken…" Tony kuiskasi ja he katsoivat
toisiaan. Tonyn
ilme oli vakava ja Michael hämmentyi hieman hänen
katseestaan.
"Miksi sinä kerroit sen
kaikille Tony?…Silloin, sinä iltana…"
Michael huomasi pian kysyvänsä. Se
oli aina vaivannut häntä. Tony huokaisi, katsoi
maahan ja sitten takaisin
häneen.
"Mary löysi minut
silloin
sen jälkeen kun olimme jutelleet ja kysyi mikä
minulla on. Olin todella
sekaisin kaikesta. Kerroin hänelle, mitä
sinä olit kertonut minulle ja että
suutelit minua…tiedän, tiedän;
minähän se olin joka suutelin sinua,
mutta…olin
siis todella sekaisin… Tom kuuli meidän
keskustelumme ja hän kertoi
muille…" Tony selitti.
"Minusta aina tuntuikin
siltä, että Tom vihasi minua tai jotain, vaikka
olimmekin olevinamme
ystäviä." Michael huokaisi.
"Hän oli kateellinen
sinulle, niin kuin moni muukin. Kateellinen siitä,
että olisit saanut kenet
haluat ja että niin moni piti sinusta…Kadun
sitä aina, minun olisi pitänyt olla
vahvempi. Petin luottamuksesi silloin, kun tarvitsit minua eniten,
enkä koskaan
anna sitä anteeksi itselleni." Tony katsoi häneen
tiiviisti,
anteeksipyytävänä, hänen
vihreät silmänsä kimmelsivät
pimeydessä.
"Et
voi syyttää itseäsi siitä
Tony…Olisin voinut itsekin
hoitaa asian toisin…Kyllähän sinä
muistat millainen olin, toimin aina liian
nopeasti ja tein typeriä
päätöksiä. En malttanut
miettiä tarkemmin mitä niistä
voisi seurata. Kaivoin oman ojani itse ja ilman sinua olisin varmasti
joutunut
pulaan jo paljon aiemmin. Sinä aina suojelit minua." Michael
hymyili ystävälleen
lempeästi.
Tony hymyili hänelle ja
katsoi
suoraan ystävänsä
lämpimän, ruskeisiin silmiin. Hän oli
onnellinen pystyessään
viimein olemaan hänen lähellään ja
hän halusi tuntea Michaelin yhä
lähempänä
itseään, tuntea että hän todella
oli siinä. Hän kietoi kätensä
ystävänsä
ympärille ja veti hänet hellään
halaukseen.
"Tästä edes en
koskaan petä
luottamustasi, olen tässä, aina rinnallasi, muista
se. Haluaisin olla taas
ystäväsi." Tony sanoi ja mietti halusiko hän
olla myös jotain enemmän.
"Ja sinä olet. Olet
paras
ystäväni aina, mikään ei ole
muuttanut sitä, eikä mikään pysty
muuttamaan
sitä."
"Haluaisitko tulla huomenna
luokseni juhlistamaan vuoden vaihtumista? Olen kai itse tulossa jo
liian
vanhaksi, kun minua ei huvita mennä ulos muiden
kännisten sekaan." Tony
nauroi ja jatkoi. "Olisin mieluummin ihan vain kotona, mutta seura ei
tosiaan olisi pahitteeksi…Vai oletko ehkä menossa
jonnekin juhlimaan?"
Tony katsoi häneen toiveikkaana.
"No suunnitelmani oli
pysyä
koko päivä kotona lukemassa kirjaa tai katsomassa
televisiota ja mennä ennen
keskiyötä nukkumaan, mutta sinun ehdotuksesi
kuulostaa kyllä paremmalta.
Tulisin mielelläni." Michael hymyili.
"Hyvä,
ryypätään kahdestaan,
tehdään jotain ruokaa ja katsotaan leffoja. Olutta ja
kenties tequilaa?"
Tony virnisti.
"Ja sitten olemme sekaisin
vielä koko vuoden ensimmäisen
päivän…Joo, se kuulostaa todella
hyvälle."
Michael nauroi.
*************
31.12
"Hei Evelyn, tulin hakemaan
Michaelia." Tony tervehti iloisesti Evelynin avattua ulko-oven.
"Hei Tony, tule
sisään." Evelyn kehotti hymyillen. "Mitkäs
teidän suunnitelmanne ovat
illaksi?" Hän uteli.
"Äh, ei
mitään erikoista,
luultavasti emme lähde minnekään vaan
pysymme vain minun kämpilläni." Tony
vastasi.
"Hyvä, ethän juota
poikaani
liian kamalaan kuntoon?" Evelyn pyysi hymyillen.
"Mutta rouva Wills,
enhän
minä… Enhän minä koskaan. Me
olemme hyvin kiltisti, siemailemme teetä ja
keskustelemme politiikasta, hyvin sivistynyttä, kuten aina
ennenkin." Tony
virnisti.
Michael tuli juuri silloin
alas
portaita.
"Oletko jo valmis?"
Tony kysyi.
"Olen." Michael
vastasi, hymyili ja otti takkinsa naulakosta.
"No
pitäkää hauska ilta sitten! Ja Tony,
tahtoisin poikani
sitten takaisin huomenna; yhtenä kappaleena." Evelyn sanoi
hymyillen,
Michael pyöritteli silmiään
äidilleen.
"Totta kai, yhtenä
kappaleena." Tony virnisti. "Hauskaa iltaa myös teille!" Tony
toivotti avatessaan ulko-ovea.
"Nähdään
huomenna!"
Michael sanoi ja poistui Tonyn perässä autolle.
Tony ajoi selvää
ylinopeutta
"Luoja,
nyt ymmärrän miksi äitini muistutti sinua
palauttamaan minut yhtenä kappaleena." Michael kommentoi, kun
Tony oli jo
toistamiseen miltei ajaa ulos tieltä. "Voisitko
vähän hidastaa?" Hän
pyysi ja hymyili ystävälleen.
"Hidastaa? Oletko
tosissasi?" Tony kysyi ja virnisti.
"No
olen!…En selvinnyt ampumisesta vain sen vuoksi,
että sinä
voisit myöhemmin tappaa meidät molemmat
tällä hullulla ajo tavallasi."
Michael nauroi ystävälleen.
"Hyvä on, hyvä
on…Mitä
Michael haluaa, niin sen hän myös saa." Tony sanoi ja
hidasti nopeutta
niin, että ajoi nyt rajoitusten mukaisesti.
"Kiitos." Michael
sanoi. `Mitä Michael
haluaa, niin sen hän myös saa.`
Tonyn sanat jäivät
soimaan hänen mieleensä ja hän huokaisi
syvään sen ironialle, jos se vain
olisikin niin…
He tulivat Tonyn asunnolle
ja
Tony päästi hänet edellään
sisään.
"Älä sitten odota
mitään
luksusta ja siellä saattaa olla hieman sotkuista, yritin
kyllä siivota
aamulla." Tony oli varoittanut, enne kuin oli avannut oven. Michael
riisui
takkiaan ja katsoi ympärilleen. Sisustus oli
väritykseltään melko tumma, mutta
asunto oli hänen mielestään hyvin kodikas.
"Eihän
täällä ole sotkuista,
tämä on yllättävän siisti
ollakseen sinun asuntosi…" Michael kommentoi
astuessaan peremmälle olohuoneeseen. Tony huomasi vaatteitaan
mytyssä lattialla
ja kiirehti siistimään ne pois. Miksi
ihmeessä hän oli niin hermostunut? Aivan
kuin hän olisi juuri tuonut jonkun tytön asunnolleen.
Tony mietti ja katsoi
ystäväänsä, joka hieman virnuili
hänen äkkinäiselle tarpeelleen
siistiä
paikkoja entisestään. "Tony, ihan totta, ei sinun
minun takiani
tarvitse." Michael hymyili.
Michael kierteli katsomassa
olohuonetta, maalauksia seinällä,
kirjahyllyä. Tonyn dvd ja video kokoelmaa.
"Vau, sinulla on paljon
näitä." Michael sanoi. "Titanic?" Hän
virnisti. "No se oli
kyllä hyvä leffa, en ole nähnyt
sitä sen jälkeen kun kävimme silloin
leffassa
katsomassa sen." Michael jatkoi. "Ja sinulla on myös
BraveHeart!
Voimmeko katsoa sen tänään?" Michael kysyi
innostuneena.
"Joo, totta kai." Tony
hymyili hänelle. Michael laski dvd:n
kädestään takaisin hyllylle ja
lähti
kävelemään kohti makuuhuonetta. Tony mietti
paniikissa oliko muistanut siivota
siellä ja vastaus oli; ei. "Um…tuota Michael
odota…" Tony yritti,
mutta Michael oli jo ehtinyt astua huoneeseen.
Michael katsoi
sänkyä, jossa oli
mustat satiinilakanat, vuodevaatteet olivat hieman sotkussa.
"uuh…seksikkäät
lakanat
Tony, onko sinulla ollut vieraita?" Michael katsoi häneen ja
virnisti.
Samalla hän tajusi kiusoittelevansa Tonya, juuri samoin kuin
olisi tehnyt
nuorempana ja meni hieman hämilleen siitä. `Tämäpä
outoa` Hän ajatteli
mielessään, hän oli luullut kadottaneensa
entisen itsensä kokonaan. Tony oli
punastunut. Michael meni peremmälle huoneeseen, hän
katsoi piirroksia seinällä.
"Oletko sinä
piirtänyt
nuo?" Hän kysyi.
"Olen." Tony myönsi.
"Hyvä ettet ole luopunut harrastuksestasi. Olit aina
hyvä
piirtämään." Michael hymyili. "Voisinko
nähdä lisää
näitä?"
Michael pyysi.
"Hyvä on…" Tony
vastasi
ja tuli kirjoituspöytänsä luokse
hän kaivoi litteänkansion laatikosta.
"Tuossa on jotain, ne ovat aika vanhoja, osa niistä." Tony
sanoi.
Michael istui
sängynreunalle
ja
alkoi selaamaan kuvia. Hän pysähtyi katsomaan
yhtä pidempään.
"Tämähän
on Jenny?" Hän kysyi ja katsoi Tonya. Tyttö
istui kuvassa sängyllä,
päällään ainoastaan iso t-paita,
hiukset hieman
sotkussa. Tony tuli katsomaan lähempää.
"Um, on joo…" Michael
nosti kulmaansa kysyvästi. "Niin no, me seurustelimme Jennyn
kanssa, kun
olimme 18-vuotiaita, sitä kesti puoli vuotta." Michael hymyili
hänelle.
"Vau, sinä ja
Jenny…"
Michael sanoi ja alkoi nauramaan hieman.
"Mitä sinä naurat?
Onko
siinä jotain hassua?" Tony kysyi
hämmentyneenä. "Ei, tai siis on,
ihan vain vähän…Ainoa tyttö,
jonka kanssa menin koskaan vähän pidemmälle
oli
Jenny ja sitten sinä olet seurustellut hänen
kanssaan…" Michael selitti.
"Äs, unohda koko juttu." Michael sanoi sitten pudistellen
päätään.
"Miten pitkälle
sinä
oikein
menit Jennyn kanssa? Et koskaan suostunut kertomaan sitä
silloin. Muistan, että
sanoit sen jotenkin näin: Tony, herrasmies ei koskaan
kerro.’ " Tony kysyi
uteliaana ja hymyili.
"Vähän
pettingiä vain…Vaatteiden alta koskettelua. Sanoin
aina Jennylle, että meidän pitäisi hidastaa
tahtia ja etten halunnut kiirehtiä
asioita. En vain pystynyt viemään sitä
loppuun asti koskaan, vaikka kuinka
yritin haluta häntä. Kun Jenny työnsi kerran
käteni hänen pikkuhousujensa
sisään, niin pystyin vain vaivoin olemaan nauramatta,
joten voit kuvitella mitä
siitä olisi tullut, jos olisimme
yrittäneet…no, tiedäthän?"
Michael katsoi
häneen ja hymyili ujosti, sitten takaisin kuvaan. "Jenny on
kyllä kaunis,
on aina ollut."
"Niin ja toivottoman
ihastunut sinuun." Tony kommentoi. Michael nosti katseensa ja katsoi
Tonyyn hämmentyneenä.
"Ihastunut minuun? Niin
silloin nuorena, kun olimme teinejä." Michael sanoi.
"Ei vaan…Luulen,
että hän on
vieläkin. Luulen, että hän oikeastaan alkoi
seurustelemaan kanssani, vain koska
olin sinun paras ystäväsi ja koska me molemmat
kaipasimme sinua. Se oli aika
kieroutunut suhde, me molemmat…" Tony aloitti, kunnes tajusi
mitä oli
miltei ollut sanomassa ja keskeytti.
"Te molemmat mitä?"
"Äs,
ei mitään, unohda. Ei se vain toiminut.
Ystäviä me
olemme edelleen, siinä kaikki."
"Otatko oluen?" Tony
kysyi heidän tultuaan keittiöön.
"Kiitos, mielelläni."
Michael vastasi. Hän katseli uteliaana ympärilleen,
tuli ikkunan luokse ja
tuijotti ulos.
"Ilma on yhä aivan
kamala,
kamalampi kuin eilen, inhoan räntää."
Michael kommentoi. Tony tuli hänen
taakseen ja ojensi oluen hänelle.
"Samoin, mutta minkäs
teet,
meri-ilma, mitä muuta voi odottaa?" Tony sanoi. "Hei, miksi
hitossa
me puhumme säästä?" Tony nauroi sitten.
Michael katsoi häneen ja nauroi
itsekin.
"En tiedä Tony,
katsotaanko
nyt vaikka se leffa?" Michael ehdotti sitten.
"Katsotaan
vain." Tony hymyili.
He istuivat sohvalla,
Michael
katsoi elokuvaa keskittyneenä, Tonyn ajatukset ja katse olivat
sen sijaan
enemmän keskittyneet häneen. He molemmat joivat. Tony
ehkä hieman nopeampaan
tahtiin.
"Hassua…miten
yksi elokuva voi palauttaa niin paljon mieleen,
muistan täsmälleen kaiken minkä tunsin
silloin kuin näin tämän ensimmäisen
kerran..." Michael totesi pitkän hiljaisuuden
jälkeen.
"Niinpä." Tony mutisi
katsoessaan häntä, Tony huomasi haluavansa
yhä lähemmäksi Michaelia, ehkä
vetää
hänet syliinsä ja…Tony ravisteli
päätään. "Teen itselleni drinkin,
otatko
sinä?" Hän kysyi. Michael mumisi jotain mikä
kuulosti myöntymiseltä ja
tuijotti edelleen kiinteästi kuvaruutua.
"Onkohan sinulla joku Mel
Gibson fantasia, kun katsot noin tarkasti?" Tony nauroi palattuaan
takaisin juomien kanssa. Michael punastui ja Tony ei muistanut milloin
olisi
viimeksi nähnyt ystävänsä
punastuvan, jos oli sitä koskaan.
"No ei!" Michael
huudahti ja nauroi sitten. "Tai siis tämä on
hyvä leffa, Mel on ok, mutta
ei minulla mitään
sellaisia…um…fantasioita
hänestä ole." Michael virnisti
nopeasti ja tarttui juomaansa. Tony istui takaisin hänen
viereensä, hieman
lähemmäksi kuin viimeksi.
"Voisimmeko puhua vielä
siitä, kun sinä silloin kerroit,
että…" Tony aloitti epävarmalla
äänellä,
kun elokuva oli juuri loppunut. Michael kääntyi
katsomaan häneen odottaen
jatkoa. "Siis siitä mitä tapahtui meidän
välillämme silloin ennen kuin
lähdit." Tony sai lopulta sanottua. Michael laski juomansa
sohvapöydälle
ja veti polvet rintaansa vasten.
"Ehkä se voisi olla
hyvä…" Michael sanoi oltuaan hiljaa aikansa.
"Minä…minun olisi
pitänyt kertoa se sinulle ehkä toisin, olin vaan
miettinyt sitä niin pitkään,
ollut ihastunut sinuun siis ja sitten…Olisin ehkä
voinut kertoa sen
varovaisemmin ja…" Michael puristi
käsiään tiukasti jalkojensa
ympärille.
Tony liikkui lähemmäksi häntä.
"Minä olisin voinut
olla
suutelematta sinua silloin…" Tony aloitti. Michael katsoi
häneen
varovasti. Tony nosti kätensä hänen
poskelleen ja Michaelin katse muuttui
hämmentyneeksi, hänen sydämensä
lyönnit kiihtyivät. "Olisin siis
voinut…mutta jos olen rehellinen, niin sinä olit
oikeassa silloin, minä halusin
sitä aivan yhtä paljon…Luoja Mikey, se
suudelma, siitä on jo niin kauan enkä
vieläkään ole pystynyt unohtamaan
sitä…"
Michael oli liian
hämmentynyt
kyetäkseen sanomaan sanaakaan, joten Tony jatkoi.
"En
edes tiedä milloin se alkoi, milloin aloin katsomaan
sinua eritavalla, enkä halunnut millään
myöntää sitä itselleni.
Sinä olet
sentään ollut ystäväni niin
helvetin pitkään, me olemme maanneet samalla
hoitopöydällä, kun vaippojamme on vaihdettu
vauvana, joten kyllä se oli ihan
pirun hämmentävää
yhtäkkiä tuntua jotain…jotain sellaista
sinua kohtaan…"
Tony naurahti ja Michael nauroi nyt myös.
"No onhan se ehkä
vähän
kieroutunutta, kun sen asettaa noin." Michael myönsi.
"Niin…Oli
aikoja, kun olit kuin veli minulle ja sitten
suutelimme ja se oli niin
hämmentävää ja sitten tajusin,
että sinä et ole
veljeni, sinä olet sinä, ystäväni
ja…ja niin helvetin, uskomattoman upea ja
kaunis…En siis ole täysin hetero, taidan olla
bi…Noin siinä, se on
totuus." Tony henkäisi ja katsoi
ystävänsä silmiin odottaen jotakin
reaktiota. Sitten hän päätti, ettei kyennyt
enää odottamaan ja veti
ystävänsä
niin lähelle itseään, kuin pystyi. Tony
painoi huulensa hänen huulilleen. Hänen
kätensä hamuilivat hänen vartaloaan. Michael
tunsi kiristyvän otteen
ympärillään, hän ei tiennyt miten
hän oli yhtäkkiä päätynyt
selälleen Tonyn
alle, hän tunsi paniikin kertyvän
sisällään, tuntui ettei hän
päässyt
liikkumaan kunnolla.
"Älä!" Michael
parahti
ja kiemurteli itsensä vapaaksi Tonyn alta, hän nousi
nopeasti ylös.
Tony nousi ylös ja
katsoi
hämmästyneenä
ystäväänsä, joka näytti
kuin ajovaloihin osuneelta peuralta. Tony yritti
lähestyä häntä.
"Michael mikä on?"
Hän
kysyi rauhallisella äänellä ja yritti
koskettaa hänen
olkapäätään.
"Älä
tule lähemmäksi! Kiltti, älä koske
minuun!" Michael
parkaisi, perääntyi ja näytti
entistä
hätääntyneemmältä,
silmissä oli outo
katse, aivan kuin hän ei enää olisi
täysin ymmärtänyt missä oli.
"Michael…mikä
hätänä? Minä
tässä; Tony. Älä
pelkää…" Tony puhui,
tietämättä mitä oikein
tehdä.
"Kaikki hyvin, en koske sinuun, jos et tahdo, en satuta
sinua…okei? Kaikki
hyvin?" Hän jatkoi ja lähestyi toista, joka oli nyt
haudannut kasvonsa
käsiinsä ja alkanut itkemään. Tony
uskaltautui yhä lähemmäksi ja kosketti
häntä
varovasti. Michael katsoi häntä häpeillen.
"Anteeksi, en tiedä
mikä
minuun meni…" Hän sopersi ja antoi Tonyn halata
häntä.
Tony piteli häntä
kauan.
"Mitä sinulle on
tapahtunut?" Tony kysyi lopulta, kun Michael oli rauhoittunut. Michael
nieleskeli, katsoi häneen nopeasti ja sitten
käsiään, kuin niissä olisi ollut
jotain äärimmäisen mielenkiintoista. "Ole
kiltti, kerro minulle…puhu
minulle…" Tony pyysi rauhoittavalla
äänellä ja silitti
ystävänsä
olkapäätä. Hän ohjasi Michaelin
istumaan takaisin sohvalle ja istui
nojatuolille hänen lähelleen.
"Se on liian
hirveää
ja
ällöttävää…"
Michael yritti ja tuijotti edelleen keskittyneesti
käsiään.
"Tiedät, että voit
kertoa
minulle mitä tahansa se on…" Michael katsoi
häneen, silmät kimmelsivät
kyynelistä.
"Minä…en
tiedä mistä
aloittaa…"
"Vaikka
alusta?" Tony ehdotti ja yritti hymyillä
rohkaisevasti.
"On tapahtunut niin
paljon…se mies, jonka mukaan lähdin silloin;
Ricky…" Michael aloitti,
yrittäen miettiä mitä sanoisi. Hän
pelkäsi, että kun hän olisi kertonut kaiken,
Tony katsoisi häntä inhoten.
"Jatka vain." Tony
rohkaisi.
"Se oli hirveää
Tony…se
aika…miltei neljä vuotta hänen kanssaan,
vieläkin jos ajattelen sitä, niin se
tuntuu niin epätodelliselta, utuiselta ja
hämärältä. On viikkoja ja kuukausia
niiden vuosien aikana, joista en muista kerrassaan
yhtään mitään…Luulen,
että niin
on parempikin ja toivon, että voisin unohtaa kaikki ne vuodet
kokonaan."
Michael sanoi pudistellen päätään.
Tony näytti hämmentyneeltä. "Minä
olin
huora Tony, hän teki minusta huoran!" Hän huudahti
sitten ja nauroi
synkästi.
"Mitä? Sanoitko
sinä,
tarkoitatko sinä…?" Tony kysyi
epäuskoisena.
"Totta se on, niin hullulta
kuin se kuulostaa. Se kuulostaa oudolta omiinikin korviini, mutta se on
silti
totta…Eikä siinä edes ole
kaikki…"
Michael vilkaisi Tonyyn
hermostuneena ennen kuin jatkoi.
"Luulin,
että olisin tuomittu siihen elämään
ikuisuudeksi,
mutta sitten tapasin Jeanin, ranskalaismiehen, joka ’pelasti’
minut
siltä." Michael naurahti jälleen
väsyneenä. "Tulimme Pariisiin, Jean
tiesi mitä olin ollut, hän hakkasi minua, flirttailin
kuulemma liikaa ja
suunnittelin hänen mukaansa jatkuvasti
syrjähyppyjä… Miltei puolitoista vuotta
sitten tapasin Samin." Michael hymyili heikosti mainittuaan nimen.
"Hitto, en tiedä miten kauan sitä esitystä
Jeanin kanssa olisi jatkunut
ilman häntä…Me rakastuimme, olimme
ystäviä. Pelkäsin
myöntää tunteeni Jeanin
vuoksi. Viime syntymäpäivilläni Jean sai
tietää, että meidän
välillämme oli
jotain. Riitelimme, yritin lähteä, mutta liian
myöhään. Jean ja hänen
ystävänsä…he...he raiskasivat
minut sinä iltana…" Michael sanoi ja kuuli
Tonyn huokaavan järkyttyneenä.
"He mitä?!" Tony
huudahti.
"Kuulit oikein…
siinä ei ole
vieläkään kaikki… Muutin Samin
luokse ja ne neljä kuukautta hänen kanssaan
olivat elämäni onnellisimpia. Mutta olin
jälleen typerä, kun luulin, että se
voisi kestää… Olen varmaan ollut jotain
todella kauheaa entisessä
elämässäni,
kun minua rankaistaan näin… Jean ja Ricky olivat
olleet yhdessä ennen ja Jean
päätti kostaa sen, että jätin
hänet. Joten hän oli ilmoittanut Rickylle
missä
olin ja he sieppasivat minut neljän muun miehen
kanssa… He pitivät minua
vankina viisi päivää, raiskasivat
minut… Se oli pahinta, mitä minulle on
ikinä
tapahtunut… kun pakenin Jeanin avustamana niin Ricky ampui
minua… Joten tässä,
koko säälittävä tarinani.
Elämäni on yksi iso vitsi,
näetkös?" Michael
sanoi synkkänä, pystymättä
katsomaan Tonyyn. Hän ei tiennyt miten oli pystynyt
kertomaan sen kaiken niin nopeasti, häntä
hävetti se nyt ja samalla nauratti.
Täysin
yllättäen hän tunsi Tonyn
käsien kietoutuvan ympärilleen,
hellään halaukseen.
"Pelkäsin
aina puolestasi…Helvetti, kuka voi tehdä
sellaista?! Satuttaa sinua…" Tony katsoi häneen.
Hänen silmissään oli se
sama palo, jonka Michael muisti nähneensä Tonyn
silmissä kaikkina niinä
kertoina, kun Tony oli rynnännyt hänen avukseen, kun
hän oli ollut pulassa.
"Keitä he olivat? Minä tapan heidät, vannon
sen!" Tony huusi
noustuaan ylös, hän ravasi edestakaisin, haluten
selvästi jonkun pahan eteensä,
jonka voisi hakata.
"Sinun täytyy
liittyä
jonoon…Isäni ja Sam, vannovat
samaa…Mutta ne miehet ovat vankilassa, ainakin
toistaiseksi… Jean ja hänen
ystävänsä, heitä ei ole saatu
kiinni." Michael
sanoi hiljaa, mutta tunsi hiljaista kiitollisuutta siitä,
että Tony ei katsonut
häneen inhoten, ainoastaan halulla suojella
häntä vaaroilta, aivan kuten
ennenkin.
"Tämä Sam, sinun
poikaystävääsi…sanoit,
että erositte?" Tony kysyi ja kääntyi
katsomaan häntä.
"Niin…"
"Miksi? Sanoit, että
rakastatte toisianne? jättikö hän sinut?
Mitä tapahtui?" Tony tuli
lähemmäksi ja polvistui hänen
eteensä.
"Minä jätin
Samin…"
Michael vastasi hiljaa, Tonyn silmät tuntuivat kaivautuvan
syvälle hänen
sieluunsa, kuin nähden kaiken hänessä.
"Miksi? Kerro. Etkö
rakasta
häntä?" Tony kysyi ja osa hänestä
toivoi, että Michael olisi sanonut sen
olevan niin, mutta hän näki totuuden, sen
mikä oli Michaelin silmistä, kun hän
vain kuulikin sen nimen lausuttavan. Michael tunsi kyyneleet
silmissään.
"Rakastan
häntä…rakastan
kaikella mikä minussa on." Hän myönsi. Tony
otti hänen kätensä omiinsa.
"Miksi
et ole hänen kanssaan, jos rakastat häntä?
Haluan
totuuden, olet kertonut sen tähänkin asti jo, kerro
nyt loppu." Tony
vaati. Michael ei tiennyt miksi tai mikä se oli hänen
ystävässään, joka sai
hänet aina kertomaan kaiken, kun hän katsoi
häntä niin ja kun hän puhui sillä
äänensävyllä.
"Jean…pelkään,
että Jean
tappaa Samin…Hän on turvassa, kun ei ole
kanssani…" Michael henkäisi.
"Onko tämä Jean
uhannut
sinua, kerro?"
"Hän lähetti
kirjeen…hän
haluaa kostaa, koska valehtelin hänelle…"
"Oletko kertonut poliisille
siitä kirjeestä?" Tony kysyi ja Michael pudisti
päätään.
"No huomenna teet sen, vien
sinut poliisiasemalle itse. Kai sinulla on vielä se kirje
tallessa?"
Michael nyökkäsi. "Ja minusta sinun pitäisi
kertoa Samille totuus, eikö
hän ansaitse sen? Jos…jos minä olisin
rakastajasi niin haluaisin kuulla
totuuden. Älä tee
päätöksiä hänen puolestaan
vaan anna hänen tehdä ne
itse." Tony sanoi ja hymyili hieman surullisena.
"Ja Michael…Minä
rakastan
sinua niin kuin sinä sanoit rakastavasi minua silloin kaikki
ne vuodet sitten,
mutta taidan olla pahasti myöhässä kertomaan
sen?" Michael katsoi häneen
hämmentyneenä, hänen
kätensä puristivat
ystävänsä käsiä tiukemmin.
He katsoivat
toistensa silmiin pitkän aikaa, Tonyn vihreät
silmät loistivat kirkkaina, kuten
aina. Ja Michael muisti miten monena yönä oli
nähnyt unta ystävästään,
miten
tutut hänen kasvonsa olivat hänelle. Hän
muisti kaiken. Tony oli hänen
ensirakkautensa, se ei koskaan muuttuisi ja hän saattoi tuntea
ja muistaa
kaikki vanhat tunteensa ja rakkautensa Tonya kohtaan. Hänen
katseensa oli
surullinen. Sen pienen hetken ajan, hän kuitenkin tunsi kuinka
aika tuntui
sulavan heidän väliltään.
Hän kumartui ja painoi huulensa
ystävänsä huulille.
He suutelivat, kaivaten, rakkaudella, viimeisen kerran.
"Minä rakastan sinua
Tony,
se ei ole hävinnyt." Michael kuiskasi. "Mutta niin paljon on
muuttunut ja Sam…"
"Sam on sinun
nykyisyytesi…Ja minulla oli tilaisuuteni…Mutta,
kuten sanoit, ystäviä olemme
aina, vai mitä?" Tony hymyili.
"Niin."
"Um…Voinko
pyytää sinulta
yhtä palvelusta Tony?" Michael kysyi hivenen hermostuneen
kuuloisena ja
joi lasistaan muutaman ison kulauksen.
"Totta kai, minkälaisen
palveluksen?"
"No, tuota…minä,
en
uskaltaisi pyytää tätä
keltään muulta, mutta luotan sinuun, niin kuin
luottaisin veljeeni…ja tämä on hieman
noloa…mutta…" Michael epäröi ja
joi
lisää.
"Kerro vain…ihan
rohkeasti…" Tony kehotti ja hymyili hänelle
rauhoittavasti.
"Alaselässäni
on arpi, josta haluan eroon…" Michael
sanoi nopeasti.
"Arpi?
Minkälainen arpi?"
"Hän merkitsi
minut…hänen
nimikirjaimensa…Rickyn nimikirjaimet…" Michael
kuiskasi nolostuneena. Tony
katsoi häneen hämmästyneenä, sitten
hänen ilmeensä vakavoitui.
"Tahtoisin kovasti auttaa,
mutta…en osaa pyyhkiä arpia pois."
"Tiedän, ettei
sitä
saa
pois, mutta sen voi korvata uudella." Michael sanoi ja katsoi Tonyyn
toiveikkaana.
"Mitä sinä oikein
haluat
minun tekevän?" Tony kysyi, toivoen, ettei se olisi
sitä mitä hän ajatteli
sen olevan. Michael nousi ylös, meni
keittiöön ja palasi pian takaisin veitsen
kanssa.
"Auta minua
Tony…korjaa se,
haluan sen pois, en halua kantaa niitä kirjaimia ihollani,
enkä pysty tekemään
tätä itse." Michael aneli ja ojensi veitsen kahva
edellä Tonylle, johon
toinen tarttui epäröiden.
"Michael…" Tony
aloitti
katsoen veistä kädessään ja sitten
ystäväänsä hieman kauhistuneena.
"Näytän sen
sinulle."
Michael sanoi ja avasi vyötään ja
farkkujensa nappeja hieman ennen kuin tuli
sohvalle selkä Tonyyn päin kumartuen hieman
käsinojan ylle, hän laski housujaan
varoen alemmas. "Ole kiltti Tony?" Michael pyysi ja Tony katsoi
arpea, joka oli hyvin alhaalla alaselässä, juuri
pakaroiden kaarteen
yläpuolella.
"En voi…en voi,
enkä halua
satuttaa sinua…" Tony henkäisi, kun tajusi
täsmälleen mitä Michael pyysi
häntä tekemään.
"Tony kiltti? Haluaisitko
sinä elää lopun ikäsi kantaen
sellaista arpea selässäsi, jonka teki ihminen,
jota eniten vihaat ja pelkäät?" Michael oli
kääntänyt kasvonsa Tonyyn,
hänen silmissään oli anova katse.
"En tiedä mitä
teen?"
Tony sanoi.
"Ihan mitä tahansa,
viillä
vaikka viivoja sen poikki, mitä tahansa, kunhan se muuttuu
joksikin
muuksi."
"Mutta en pysty
tähän. En halua,
että sinuun sattuu."
"Luota minuun Tony, olen
kärsinyt paljon pahempaakin kipua elämäni
aikana ja minuun sattuu vielä
enemmän, jos joudun vielä kantamaan sitä
ihossani. Jos vain pystyisin, tekisin
tämän itse, mutta…" Michael katsoi
häneen ja lopulta Tony nyökkäsi.
"Hyvä
on, hyvä on…Odota hetki." Tony sano, nousi
ylös ja
poistui keittiöön. Hän desinfioi veitsen
huolellisesti ja samalla pudisteli
päätään levottomana. `En
voi uskoa, että suostun tähän.`
Hän ajatteli,
mutta samalla ymmärsi täydellisesti miksi Michael
halusi hänen tekevän sen,
hänen tilanteessaan hän olisi luultavasti
pyytänyt samaa.
"Okei, tuossa, juo."
Tony sanoi ja tarjosi hänelle viskipullon. Michael irvisti
maulle juodessaan,
hän ei voinut sietää viskiä, mutta
se turruttaisi kivun tunnetta. Tony tuli
hänen taakseen sohvalle. Hän huokaisi
syvään, katsoi arpea ja sitten veistä
kädessään. Hän laski vasemman
kätensä hänen iholleen ja asetti oikeassa
kädessään
pitämänsä veitsen arven
päälle. "Oletko valmis?" Tony
kysyi.
"Olen, olen." Michael
vakuutti
hivenen hermostuneena ja yritti rauhoittaa
hengitystään. Tony painoi terän
hänen ihoonsa, viilsi terää arven poikki.
Hän irvisti tuntiessaan kuinka terä
uppoutui ihoon, hän näki veren ja voi aavistuksen
pahoin. Michael puri
hampaitaan tiukasti yhteen ja teki kaikkensa, jottei
päästäisi
ääntäkään
kivusta, hän ei halunnut
pelästyttää Tonya
entisestään. Terä uppoutui ihoon
toistamiseen, nopeampi viilto kuin ensimmäinen. Nopeus oli
parempi, molemmat
huomasivat. Tonyn oli oltava varovainen, ettei viiltäisi liian
syvälle, eikä
liian pinnalta. Tämän arven piti
peittää aiempi, eikä pintanaarmu
riittänyt
siihen.
Kun hän oli tehnyt
tarvittavan,
Tony desinfioi haavan ja yritti tyrehdyttää
verenvuotoa pyyhkeellä. Hän joutui
painamaan sitä melko kauan ja auttamaan sitä
kietomalla jääpaloja pyyhkeeseen.
Lopulta hän sitoi sideharsoa Michaelin lanteen
ympärille.
"Oletko
kunnossa?" Hän kysyi lopulta.
"O-olen, kiitos Tony"
Michael nousi ja sulki housujen napit ja vyön. Hän
tunsi olonsa aavistuksen
heikoksi, mutta oli onnellinen, että arpea oli nyt muutettu.
"Onneksi se ei ollut kamalan
iso." Tony sanoi hymyillen hänelle lohduttavasti.
"Niinpä."
Michael totesi, hymyillen heikosti.
He olivat jutelleet
vielä
myöhään
yöhön ja lopulta Michael oli nukahtanut
hänen sängylleen. Tony peitteli
ystävänsä ja istui sängyn laidalla,
katsomassa häntä tarkkaavaisena.
Hänellä
oli aina ollut suojeleva asenne
ystäväänsä kohtaan, jo
pienestä pitäen. He
olivat nukkuneet usein öitä toistensa luona ja olivat
usein reissussa, joko
Michaelin vanhempien kanssa, hänen perheensä tai
kahdestaan Irlannissa
Michaelin isovanhempien luona tai hänen isovanhempiensa luona
Skotlannissa.
Michael oli pienenä pelännyt pimeää
ja huutanut välillä unissaan ja hän oli
tullut tottuneesti ystävänsä viereen
nukkumaan, ottanut tämän kädestä ja
toinen
rauhoittui siitä välittömästi.
Lapsena kaikki oli ollut helpompaa ja
yksinkertaisempaa.
Hän oli pienestä
asti
aistinut
ystävässään sellaista
herkkyyttä, mitä hänen piti suojella. Jokin
hänen
ystävässään oli kutsunut vaikeuksia
luokseen. Tony ei ollut ehkä aina
ymmärtänyt mikä se
täsmälleen oli, mutta oli
ymmärtänyt sen myöhemmin.
Michaelin ulkonäkö, siinä oli jotain
harvinaista ja houkuttelevaa. Oli ihmisiä
jotka olivat kateellisia siitä ja ihmisiä, jotka
halusivat sitä. Michael oli
usein leikkinyt tulella, ärsyttänyt ihmisiä
entisestään omalla
käytöksellään
tai houkutellut heitä flirttailemalla tavalla, jota Tony uskoi
että toinen
poika ei ollut itsekään tiedostanut aina
tekevänsä. Yksi kohtalokas piirre
hänen ystävässään oli
ollut myös se, ettei hän ollut uskonut
minkään pahan
koskaan koskettavan häntä. Hän ei
nähnyt vaaroja sellaisina kuin Tony oli ne
nähnyt. Ne olivat olleet vaan hauskoja ja
jännittäviä tilanteita Michaelille,
omien rajojen kokeilua. Ja Tony oli antanut oman valvontansa herpaantua
silloin, sinä syksynä ja katuisi sitä aina.
Mutta vastedes hän tekisi kaikkensa
suojellakseen ystäväänsä, joka
sillä hetkellä tarvitsi kaiken avun.
Tony
katsoi ystävänsä rauhallista unta ja mietti
kaikkea mitä he
olivat sen illan aikana puhuneet; erityisesti sitä,
mitä Michael oli kertonut
Samista. Tony oli yrittänyt saada Michaelin soittamaan
hänelle, mutta hän oli
kieltäytynyt. Michael kai pelkäsi yhä. Tony
huokaisi syvään. Hän halusi, että
hänen ystävänsä olisi onnellinen,
hän ansaitsi onnen. Jos Michael tosiaan
rakasti sitä toista miestä, niin hänen
pitäisi olla hänen kanssaan ja jos
tämä
Sam todella rakasti hänen
ystäväänsä yhtä paljon?
Tony päätti, että hänen oli
puututtava asiaan. Hän etsi Michaelin
kännykän ja selasi sen muistissa olevia
numeroita. Hän löysi etsimänsä pian
ja kirjoitti numeron ylös. Seuraavana
päivänä hän soittaisi Samille.
Michael tarvitsi häntä, hän tiesi sen.
31. Luku
Mies suuteli hänen
niskaansa,
availlen samalla hänen paitansa nappeja. Kädet
livuttivat paidan hänen yltään,
huulet löysivät hänen
nänninsä, mies näykkäisi toista,
huokaili, hänen kätensä
vaelsivat hänen ihollaan, käsien iho tuntui karhealta
hänen pehmeää ihoaan
vasten. Sam tuijotti kummallista öljyvärimaalausta,
joka oli seinällä sänkyä
vastapäätä. Maalaus oli melko ruma
hän ajatteli ja käänsi hieman
päätään,
katsoakseen sitä toisesta kulmasta. `Mitä
hittoa sen on tarkoitus edes
esittää?`
Hän mietti, hän ei oikein koskaan ollut kyennyt
ymmärtämään
modernintaiteen jujua. Hän piti enemmän vanhan
taiteen muodosta.
"Helvetti olet upean
näköinen." Mies huokaili, avaten nyt hänen
housujaan. Sam pudisteli
päätään, yrittäen
keskittyä siihen miksi oli nyt tässä, huonoa
taidetta täynnä
olevassa asunnossa. Mies, jolla oli hiekan väriset hiukset,
imi hänen kaluaan,
hänen karheat kätensä tunnustelivat
hänen vatsalihaksiaan. Sam räpytteli
silmiään, katsoi päätä,
joka liikkui, ylös ja alas. Mies päästi
omituisia ääniä
imiessään häntä. Sam kurtisti
kulmiaan, laskeutui selälleen ja tuijotti kattoa.
Hän yritti muistella miehen nimeä, se oli alkanut
ehkä A:lla, Andre? Hän
mietti, muttei millään ollut varma siitä.
Sam mietti miksi
helvetissä
oli
lähtenyt miehen mukaan. Miten hän oli
täsmälleen päätynyt alasti
tälle
sängylle? Vastaus oli loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen;
alkoholi,
uusivuosi, Michael ei ollut soittanut hänelle joulun
jälkeen, masennus,
sydänsuru, typerät bileet, jossa oli paljon
typeriä, vuoden vaihteen masentamia
ihmisiä etsimässä lohtua. Hän oli
juonut aivan liikaa, tanssinut. Tavannut
tämän miehen, jonka etunimi alkoi A:lla, toisaalta se
saattoi olla O:kin?
Juonut vähän lisää ja
lähtenyt hänen mukaansa, Kittyn saarnasta huolimatta.
Missäköhän Kitty edes oli nyt?
Jäikö hän bileisiin? Sam mietti. Ja
paljonkohan
kello oli nyt? Mitäköhän Michael teki?
A, joksi Sam miestä nyt
nimitti,
kiipesi hänen päälleen ja yritti suudella
häntä huulille, Sam käänsi
päätään,
jotta mies osui vain hänen poskelleen. Sam kieräytti
toisen miehen alleen.
Häntä masensi,
ehkä seksi
auttaisi? Hän mietti ja alkoi suudella miehen rintaa. Se oli
aika karvainen,
karvat tarttuivat suuhun, hänen teki mieli
sylkäistä. Michaelilla ei ollut
karvoja, hänen rintaansa oli ollut mukava suudella,
hänen ihonsa oli ollut niin
täydellinen ja niin sileä. Sam otti miehen elimen
käteensä ja hyväili sitä.
Jotenkin hämärästi hän tajusi
tarvitsevansa kondomin. Mies kai oli tajunnut
tämän myös sillä ojensi
hänelle seuraavaksi sellaisen.
Sam kääri sen oman
kalunsa
ympärille, katsoi vieraan miehen kasvoihin, jotka katsoivat
takaisin häneen
odottavasti. A oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen
ranskalaismies, jolla oli
sameanruskeat silmät, hiekanvaalea tukka ja karvainen rinta,
no ainakin
karvaisempi kuin mihin Sam oli tottunut.
Mies
ojensi hänelle liukasteen ja Sam levitti sitä
jokseenkin
robottimaisesti miehen aukolle ja hänen omalle kalulleen.
Hän työntyi hitaasti
miehen sisään ja tämä voihki
hänen allaan. Miehellä oli niin oudot
äänet, Sam
mietti. Miehen karkeat kädet liikkuivat hänen
vartalollaan. `Michael ei
tehnyt sitä näin…`
Sam mietti ja muisti miten pehmeät kädet
hänen
rakkaallaan oli, miten hän oli koskettanut
häntä. Hän muisti miten Michael oli
katsonut häneen, miten hän oli hymyillyt, liikuttanut
lanteitaan ja minkälaista
ääntä hän oli pitänyt. Se
oli ollut kaunista, kaikki Michaelissa ja kaikki
heissä, kun he olivat rakastelleet. Tämä
tuntui väärältä ja likaiselta.
Samia
kadutti. Mies hänen allaan tuntui nauttivan, ilmeisesti
hän teki jotain oikein.
Hän liikkui miehen
sisällä,
hyväili miehen kalua kädellään ja
yritti keskittyä itsekin nauttimaan. Hän
sulki silmänsä ja muisteli kaikkia kertoja, jolloin
oli rakastellut Michaelin
kanssa, se oli todella ollut rakastelua, tämä,
tässä ja nyt oli vain ja
ainoastaan seksiä, vailla minkäänlaista
tunnetta. Hän yritti sulkea korvansa
miehen huokailuilta, ääntelyiltä.
Hän halusi vain muistaa entisen, hänen
rakkaansa. Hiki tarttui hänen vartaloltaan toisen miehen
vartalolle, hän
nopeutti työntöjään. Piti
mielessään muistikuvaa, jossa hän oli
Michaelin
kanssa. Hän voihki ja lopulta tuli.
Sam keräsi vaatteitaan
lattialta
ja puki päälleen.
"Lähdetkö jo?
Jää vielä? Jää
yöksi?" A pyysi katsoen häneen.
"Lähden, olen
väsynyt
ja
haluan kotiin." Sam vastasi ja käveli kohti makuuhuoneen ovea.
"Etkö anna minulle
numeroasi?" Mies kysyi hämmentyneenä.
"Kuule,
en ole kiinnostunut suhteesta, tämä oli vain
seksiä,
luulin että sovimme siitä?" Sam sanoi
väsyneenä, tietäen kuulostavansa
hieman julmalta. Hän kääntyi ja avasi ovea.
Tyyny osui hänen selkäänsä.
"Huora!" Mies huusi.
Sam huokaisi kyllästyneenä ja katsomatta
enää taakseen, hän lähti.
*************************
10.1.2004
Sam makasi
sängyllä
ja tuijotti
kattoa. Hän tiesi, että hänen tulisi
tehdä jotain, mennä ulos, tavata
ystäviään, mutta kaikki tuntui jotenkin
ylivoimaisen raskaalta. Kotityötkin
olivat jääneet retuperälle, sen saattoi
huomata jo pelkästään kun katsoi
makuuhuonetta. Likaiset vaatteet olivat mytyssä lattialla,
teekuppeja,
vesilaseja, kiinalaisen ravintolan avattuja kotiinkuljetus rasioita.
Keittiössä
odotti iso tiskivuori. Jääkaapissa oli
enää vain homeinen juusto,
myyntipäivänsä ohittanut maitopurkki, miltei
loppuun kaavittu voirasia ja kaksi
pientä, harmaata, kurttuista palloa, jotka vielä
joskus olivat olleet
tomaatteja. Leipälaatikossa oli kivikova
ranskanleivän puolikas. Hän tiesi,
että hänen pitäisi heittää
kaikki roskikseen, mutta hän ei vain jaksanut, hän
tiesi, että hänen pitäisi siivota, muttei
jaksanut sitäkään.
Itsesäälissä
rypeminen, sotkuisessa asunnossa, tuotti jonkinlaista sairasta
mielihyvää.
Kitty oli käynyt
edellisenä
päivänä ja oli miltei saanut
sydänkohtauksen nähtyään asunnon.
Kitty oli miltei
jo kaivanut esiin kaapissa liian kauan
pölyttymässä olevat
siivousvälineet,
aloittaakseen itse siivoamisen, mutta Sam oli lopulta hermostunut ja
ajanut
naisen ulos asunnostaan. Sam myönsi, että asunnossa
saattoi haista melko
epämukavalta, hän oli itse kuitenkin jo aikalailla
tottunut siihen.
Hänen partansa oli
ajamatta,
hiukset sotkussa. Hänen olonsa oli hyvinkin stereotyyppisen
miehekäs. Kitty oli
ehdottanut lääkäriä, sanoi,
että hänen masennuskohtauksensa alkoivat
mennä jo
naurettavuuden puolelle ja että jos hän niin kovasti
kaipasi Michaelia, niin
tämä murjottaminen, haisevassa
läävässä, ei ainakaan auttaisi
saamaan häntä takaisin.
Kitty oli oikeassa, kyllä Sam sen tiesi. Kyllä
hän pian saisi itsensä kuntoon,
tämä itsesääli ja masennus
menisivät pian ohi, niin kuin ne olivat menneet
aina.
Maailma oli epäreilu ja
paska,
kaikkihan sen tiesivät, hän tiesi liian hyvin,
Michael tiesi vielä paremmin.
Sam olisi halunnut löytää Jeanin ja
Patrickin, hän arveli, että jos kohtaisi
heidät, hän olisi hyvinkin valmis suorittamaan murhan
tai siis oikeastaan kaksi
murhaa. Hän rupesi listaamaan mielessään
erilaisia tapoja murhata heidät, kaikista
kivuliaimpia sellaisia. Eniten hän halusi murhata sen Rickyn,
vankila ei ollut
hänen mielestään riittävä
rangaistus miehelle. Hänet pitäisi laittaa
kärsimään
kaikki se sama tuska, jota mies oli aiheuttanut uhreilleen.
Hän kirosi maailmaa
ja naurettavaa oikeusjärjestelmää. 15-vuotta
vankeutta, miehelle, joka oli
pilannut monen elämän, joka oli luultavasti murhannut
ihmisiä? Hän ei ollut
koskaan kannattanut kuolemanrangaistusta, mutta hänen
mielensä oli nyt
muuttunut. Oli ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti
ansainneet elää; Ricky
Matthews, oli ehdottomasti yksi heistä.
Hänen
kännykkänsä alkoi soida,
hetken hän aikoi jättää
vastaamatta. Soittaja kyllästyisi kyllä ennen
pitkään,
hän ajatteli ja käänsi
kylkeään. Pian puhelin soi uudestaan. Sam murahti
kyllästyneenä
ja nousi ylös etsimään puhelimensa,
hän ei tunnistanut numeroa ja painoi
vaimenninta. Kun puhelin soi kolmannen kerran, hän
päätteli, että joku todella
halusi puhua hänen kanssaan ja päätti
vastasta.
"Haloo." Hän vastasi
tylyllä äänellä ja haroi hiuksiaan,
nojaten kyynärpäitä polviinsa.
"Hei…um…Tony
McDonnell tässä, öh…" Skottilaisen kuuloinen mies
änkytti.
"Kakistakaa nyt ulos vain.
Ei minulla ole koko päivää aikaa. Jos myytte
jotakin, niin vastaus on ei."
Sam tuhahti, hän halusi päästä
takaisin rypemään
itsesäälissä.
"En minä myy
mitään."
Mies tuhahti, jotenkin ärtyneen kuuloisena ja mutisi
perään jotakin mistä Sam
ei ymmärtänyt sanaakaan. Sam ajatteli jo hetken
sulkea luurin.
"Anteeksi?" Hän
päätti
kuitenkin kysyä, mahdollisimman tylysti kuitenkin. Mies oli
varmaan, joku
typerä näsäviisas,
tilastotieteilijä, joka oli ensimmäistä
päivää hommissa. Sam
mietti.
"Niin siis, olen Michaelin
ystävä. En myy mitään, ajattelin
vain soittaa ystäväni puolesta…"Mies
jatkoi ärtyneellä äänellä.
Samin mieli valpastui.
"Mitä? Michael?
Mitä
hänestä?" Hänen
äänensävynsä muuttui huomattavasti
ystävällisemmäksi.
"Minusta sinun pitäisi
tulla
tapaamaan häntä, hän kertoi minulle koko
jutun ja…No, minusta sinun pitäisi
matkustaa tänne. Hän ei kertonut sinulle
erästä asiaa, mutta hän kertoi minulle
ja minusta sinunkin pitäisi tietää
se… Meidän kahden pitäisi jutella ihan
kasvotusten." Sam ymmärsi nyt puhuvansa miehen kanssa, joka
oli ollut
Michaelin paras ystävä ja ensirakkaus.
"Miten hän voi?" Sam
kysyi, nyt jo huomattavasti lempeämmällä
äänellä.
"No,
hän voi…mitä nyt voi
odottaa?…Yrittää
pärjätä ja jatkaa
elämäänsä, mutta aika masentunut
hän on, vaikka yrittääkin
peittää sitä
muilta." Tony huokaisi väsyneen kuuloisena.
"Minun pitää
järjestää asiat
täällä Pariisissa, työjutut ja
sellaiset, mutta totta kai tulen. Saanko
numerosi, niin soitan sinulle, heti kun saan asiat kuntoon?"
Sam lopetti puhelun,
hän
soitti
Kittylle ja sen jälkeen työpaikalleen. Hän
katsoi asuntoa ja päätti, että oli
viimeinkin aika siivota, ensin hän kävisi suihkussa
ja ajaisi naurettavan
sänkensä pois.
******************
26.1.2004
Sam tuli sisälle
pieneen
kahvilaan ja katseli ympärilleen. Hän näki
pitkän, raamikaan, nuorenmiehen,
jolla oli vaaleanruskeat hiukset, vihreät silmät ja
muutamia pisamia kasvojen
keskiosassa, istumassa ikkunapöydän
ääressä. Mies katsoi suoraan
häneen, hieman
kysyvä ilme kasvoillaan. Sam lähestyi
pöytää.
"Tony McDonnell?" Sam
kysyi päästyään miehen luokse. Mies
nyökkäsi ja hymyili hieman. "Hei,
Samuel Grey."
He
kättelivät ja Sam istuutui alas,
vastapäätä miestä.
Tony katsoi Samia arvioiden,
hän
oli katsonut häntä jo siitä
hetkestä, kun tämä oli astunut
sisään. Vaalea mies
oli kyllä todella komea ja äkkiä Tony oli
jotenkin hyvin tietoinen kasvojensa
pisamista, joista hän ei itse ollut koskaan
välittänyt. Tytöt sanoivat
häntä
söpöksi, epäilemättä juuri
niiden takia ja hän ei halunnut olla söpö,
hän
halusi olla komea ja vaarallisen näköinen.
Hän oli käynyt ahkerasti salilla
saadakseen enemmän sitä vaarallista
ulkonäköä ja
vähentääkseen näitä
`söpö`
kommentteja naisilta, mutta silti niitä tuli yhä.
Hän hieraisi nenäänsä
tiedostamatta peukalollaan.
Tarjoilija toi heille teet,
jotka
he olivat tilanneet.
"Sanoit, että Michael
on
siis kertonut sinulle jotakin mitä en tiedä?" Sam
kysyi. Tony nyökkäsi,
maistoi teetään ja laski kupin takaisin
pöydälle.
"Hän pelkää,
hän puhui siitä
Jean tyypistä...Michael oli saanut kirjeen siltä
mieheltä, jossa hän oli
uhannut sinun henkeäsi ja Michaelia itseään,
luin sen kirjeen itse. Olen
yrittänyt puhua hänelle ja sanoa, että
hän soittaisi ja kertoisi sinulle tämän,
mutta hän pelkää yhä. Michael
kuitenkin rakastaa sinua." Tony sanoi ja joi
muutaman kulauksen teestään.
"No nyt ymmärrän
kaiken…voi
helvetti…uh, minä niin vihaan sitä
miestä. Jos joku tässä tappaa jonkun, niin
se
olen kyllä minä joka tekee sen. Helvetti." Sam
murahti.
Tony katsoi häneen,
nojautui
taakse päin tuolillaan ja risti kätensä
pöydälle.
"Mitä meinaat nyt
tehdä?" Tony kysyi.
"Mennä Michaelin
luokse,
puhua hänelle, pysyä hänen rinnallaan." Sam
vastasi välittömästi ja
jatkoi. "Jean on selvästikin sairas ja niin kauan kuin
hän on vapaana,
Michael tarvitsee suojelua. Olen enemmän huolissani
hänen puolestaan kuin
itseni. Hän on kuitenkin se mitä Jean haluaa
ja…Olen helvetin huolissani, jos
se paskiainen pääsee
lähellekään häntä
niin…" Sam tuijotti teekuppiaan
vihaisen näköisenä.
Tony katsoi miestä,
hän siis
todella välitti Michaelista, oli valmis puolustamaan
häntä, se oli hyvä.
Samalla hän tiesi, omien mahdollisuuksiensa menneen, jos Sam
olisi paljastunut
pelkuriksi, hän olisi voinut olla se mies
ystävänsä rinnalla, olla hänelle
viimein enemmän kuin ystävä, mutta Sam ei
ollut pelkuri, eikä hän ollut
idiootti.
"Jos
missään vaiheessa satutat
ystävääni, jos särjet
hänen
sydämensä tai
ylipäätään teet
mitään, mikä voisi vahingoittaa
häntä niin
vannon, että kuulet sitten minusta. En anna
kenenkään satuttaa häntä,
ymmärrä
se." Tony uhkasi, ensivaikutelma ihmisistä saattoi olla
kuitenkin pettävä.
"En tietenkään
satuta
Michaelia, minä rakastan häntä ja
hän todella ansaitsee vain pelkkää
hyvää. On
hyvä, että hänellä on sinun
kaltaisesi ystävä." Sam hymyili.
"Suojelemme siis
häntä
molemmat." Tony totesi ja hymyili toiselle miehelle takaisin.
Henry Wills seisoi tumman
tiilirakennuksen
edessä, odottaen poikaansa. Michael oli viimein vuoden
vaihteen jälkeen
myöntänyt tarvitsevansa ulkopuolista apua ja he
olivat löytäneet sopivat
terapeutin, jolta oli löytynyt vapaita aikoja suhteellisen
pian. Henry sytytti
piippunsa ja katseli maisemia edessään,
hänestä oli ollut parempi tulla
odottamaan heti rakennuksen eteen, kuin pysyä autossaan
parkkipaikalla, joka
oli hieman kauempana. Hän oli huolissaan poikansa puolesta ja
niin kauan kuin
se ranskalaismies olisi vielä vapaalla, hän ei
lakkaisi huolehtimasta. Michael
oli näyttänyt heille kirjeen, jonka se mies oli
lähettänyt. Arvatenkin Tony oli
painostanut häntä tekemään sen.
Henry oli ollut raivoissaan luettuaan sen,
kuinka se mies uskalsikin? Hän ei tiennyt mitä
tekisi, jos se mies pääsisi
lähellekään hänen poikaansa, jos se
mies enää ikinä koskisikaan häneen.
Hän
pelkäsi myös vaimonsa puolesta, silloin kun Evelyn ja
Michael olivat kahden
kotona hänen ollessa töissä.
Henry muisteli aikaa jolloin
oli
tavannut vaimonsa, hän oli ollut Michaelin ikäinen
silloin ja juuri muuttanut
Irlannista Englantiin työnperässä. Evelyn
oli ollut 19-vuotias. Hän muisti
nähneensä tytön
ensimmäistä kertaa kahvilassa, istumassa
ystävien kanssa. Eikä
hän ikinä ollut nähnyt
mitään niin kaunista. Tytön nauru oli ollut
heleä, hänen
tummat hiuksensa oli kiedottu taidokkaasti tehdylle nutturalle. Tummat
silmät
olivat olleet kirkkaat ja nauravaiset. Hän muisti kuinka
Evelyn oli kävellyt
hänen pöytänsä ohitse, katsonut
häneen ja hymyillyt hieman ujosti. Hänen
sydämensä
oli miltei pysähtynyt paikoilleen.
"No siinä vasta oli kuuma
pakkaus." Hänen
vieressään istuva työtoveri oli kommentoinut
tytön
poistuttua. "Kaunis."
Henry oli ainoastaan pystynyt sanomaan.
Hän oli käynyt
kahvilassa sen
jälkeen päivittäin, toivoen
näkevänsä tytön ja muutaman kerran
hän oli
nähnytkin. Evelyn oli aina katsonut häneen ja
hymyillyt sillä herttaisen,
ujolla tavalla. Mutta Henry ei ollut rohjennut puhutella
häntä, tuntui, että
tyttö oli aina ystäviensä
ympäröimä. Eikä Henry suinkaan
ollut ainut, joka
olisi huomannut tytön.
Sitten
eräänä päivänä
hän oli
mennyt kirjastoon ja nähnyt hänet siellä.
Tyttö oli kantanut läjäpäin kirjoja
hennoissa käsissään ja Henry oli muistanut
vasta silloin, että oli nähnyt tytön
aina kantamassa kirjoja. Hänestä oli uskomatonta,
että joku niin täydellisen
kaunis, oli vielä niin viisas, että viitsi
viettää aikaansa lukemalla kirjoja.
Tyttö oli kompuroinut ja tiputtanut kirjansa lattialle
nähtyään hänet ja Henry
oli kiiruhtanut auttamaan häntä. "Anna
kun autan." Hän oli
sanonut kumartuessaan lattialle poimimaan kirjoja, heidän
kätensä olivat
koskettaneet, tyttö oli katsonut häneen, hymyillyt ja
punastunut hieman. "Kiitos."
Hän oli sanonut, he olivat nousseet ylös.
"Olen Henry Wills."
Hän oli esittäytynyt. "Evelyn
Harris." Tyttö oli
vastannut ja
hymyillyt jälleen hyvin ujosti, aivan kuin hän ei
edes olisi ymmärtänyt miten
kaunis hän todellisuudessa oli. Hän oli
pyytänyt tytön kahville kanssaan ja
Evelyn oli suostunut, vuosi myöhemmin he olivat menneet
naimisiin ja vuosi siitä,
Michael oli syntynyt. Joka päivä hän oli
ihmetellyt onneaan, joka oli suonut
hänelle maailman kauneimman vaimon ja siunannut heitä
kauniilla, älykkäällä
pojalla. Jossakin vaiheessa se onni oli kääntynyt
pahasti päälaelleen.
Michael avasi oven ja katsoi
isäänsä, joka nojasi
seinää vasten poltellen piippuaan. Hän
hymyili hieman, oli
jotenkin herttaista nähdä hänen
isänsä siinä, aina odottamassa
häntä, kun hän
tuli terapiasta. Vaikka hänen isänsä ei
juuri sanonut ääneen rakastavansa
häntä, tällaiset teot, se että
hän odotti häntä siinä
kylmässä tammikuun
illassa riitti enemmän kuin hyvin kertomaan hänelle,
että hänen isänsä todella
rakasti häntä.
"Hei." Hän sanoi
tultuaan isänsä vierelle.
"Pääsit jo. No
niin,
ajattelin vähän haukata raitista ilmaa
tässä ja tuota, öh…poltella
vähän, nyt
kun äitisi ei ole näkemässä." Henry
totesi hymyillen ja sammutti
piippunsa. Tietämättä ketä
oikeastaan yritti huijata, kyllä Michael varmasti
tiesi todellisen syyn sille miksi hän seisoi siinä
odottamassa.
He tulivat autolle ja
lähtivät
ajamaan kotiin päin.
"No miten meni?" Henry
kysyi tuijottaen tietä heidän
edellään.
"Ihan ok. Hän sanoi,
että
tarvitsisin enää pari istuntoa eheytyäkseni
normaaliksi heteromieheksi,
seuraava askel on siis etsiä se kunnollinen tyttö,
mennä naimisiin, hankkia
kiljuva lapsilauma, kasvattaa mukava pieni kaljamaha ja alkaa
kaljuuntua.
" Michael vitsaili, katsoi isäänsä ja
virnisti. Henry hymyili.
"Et
taida antaa minun unohtaa sitä koskaan?" Hän kysyi
hymyillen hieman nolona.
"Äh, kunhan vain
pelleilen."
Michael sanoi ja hymyili isälleen.
"Ei siinä
mitään, se oli
todella typerää minulta silloin, ansaitsin tuon."
Henry vastasi.
He istuivat hiljaisuudessa,
Michael nojasi päätään
ikkunalasiin. Hän tunsi itsensä jo hieman
väsyneeksi,
vaikka kello läheni vasta kahdeksaa illalla. Hän
vilkaisi isäänsä, jolla oli
keskittynyt ilme kasvoillaan hänen ajaessaan
eteenpäin. Hänen isänsä oli vain
kaksi vuotta vanhempi kuin Ricky, hän tajusi
äkkiä ja hän alkoi
välittömästi
voida aavistuksen pahoin ajateltuaan miestä. Hän ei
enää todellakaan ymmärtänyt
mitä täsmälleen oli ajatellut
lähtiessään 17-vuotiaana miltei
isänsä ikäisen
miehen mukaan, miehen, joka oli itseasiassa hänen
äitiäänkin vanhempi. Häntä
ällötti entistä enemmän ja
päätti jatkossa välttää
ajattelemasta Rickyä
vanhempiensa yhteydessä tai yrittää
välttää ajattelemasta Rickyä
muutenkaan,
muuten kuin terapiaistunnoissa.
******************
Evelyn ojensi teekupin
Samille ja
he istuivat alas olohuoneeseen. Sam oli saapunut tuntia aiemmin.
Kertonut
tapaamisestaan Tonyn kanssa ja sanonut haluavansa nyt tavata Michaelin.
Evelyn
oli hyvillään, että Sam oli tullut.
Ehkä hän voisi saada hänen poikansa voimaan
paremmin? Hän näki, että Michael oli
masentunut, vaikka hän yrittikin kovasti.
Toipuminen tulisi kestämään kauan ja kaikki
mahdollinen apu muilta tulisi
tarpeen.
Ulko-ovi kävi.
"Kotona
ollaan!" Henryn ääni huhuili eteisestä.
Evelyn
ja Sam nousivat ylös. Henry tuli olohuoneeseen
ensimmäisenä ja katsoi Samia
hieman yllättyneenä.
"No tämäpä
vasta
yllätys." Henry totesi. "Mukava nähdä
sinua." Hän lisäsi sitten
nopeasti. Michael tuli pian olohuoneeseen isänsä
perässä ja oli juuri aikonut
sanoa jotakin kun hän näki Samin. Michael katsoi
häntä yllättyneenä, huulet
hieman raollaan.
"H-hei,
öh, mitä sinä teet
täällä?" Michael töksäytti
hämmennyksenä valtaamana.
"Hei, hauska nähdä
sinuakin." Sam virnisti. "Haluan jutella kanssasi, et ole soittanut
ja… Voisimmeko mennä kävelylle?" Sam
ehdotti. Michael katsoi vanhempiaan,
hänen äitinsä hymyili hänelle
rohkaisevasti, hänen isänsä näytti
lähes yhtä yllättyneeltä
kuin hänkin oli.
"Öh,
joo kaipa se sopii…" Hän vastasi sitten
kääntyi ja
lähti kävelemään takaisin kohti
eteistä Samin seuratessa häntä.
He kävelivät
hiljaisuudessa,
Michael vältteli hänen katsettaan ja piti
käsiään taskuissaan.
"Miten olet voinut?"
Sam kysyi, rikkoen viimein hiljaisuuden heidän
väliltään. "Ihan tuota...ihan
hyvin…" Michael vastasi ja vilkaisi häneen. "Olen
aloittanut
terapian, eivätkä ne ainakaan vielä ole
antaneet minulle hullunpapereita."
Michael virnisti hieman. "Miten sinä olet voinut Sam? Onko
kaikki ollut
hyvin?" Hän kysyi sitten.
"Olen voinut ihan
suhteellisen hyvin…on ollut ikävä
sinua…" Sam sanoi hiljaa, katsoi häneen
ja pysäytti hänet sitten puiston laitaan. "Jean
lähetti sinulle kirjeen,
mikset kertonut siitä?" Sam kysyi lempeällä
äänellä. Michael katsoi maahan
hieman hämillään.
"Mistä sait
tietää
siitä?" Hän kysyi sitten.
"Juttelin
tänään Tonyn kanssa, hän soitti
minulle muutama
viikko sitten ja saavuin tänään
tänne tai oikeastaan Lontooseen aluksi,
vanhempieni luokse." Sam selitti ja nosti
kädellään hänen leukaansa,
kohtaamaan hänen katseensa.
"Michael, minä rakastan
sinua, helvetin paljon. On herttaista, että yrität
suojella minua siltä
paskiaiselta, mutta meidän eromme ei ole tapa tehdä
sitä. Pärjään kyllä, mutta
en
tiedä pärjäänkö
enää
päivääkään ilman sinua.
Tiedän mitä minulla on vastassani,
jos kohtaan hänet ja kulta, luota minuun, kun sanon,
että se on hänen nahkansa,
joka kärsisi siitä, eikä minun." Sam sanoi.
Michael tunsi kyyneleet
silmissään, hän yritti olla
itkemättä, häntä ärsytti
itkeä kokoajan, mutta
lopulta hän ei mahtanut sille enää
mitään. Sam veti hänet
lämpimään halaukseen
ja silitti hänen päätään.
"Rakastan sinua
Sam…Anteeksi
etten kertonut, luulin, että…" Hän
sopersi.
"Hys…kaikki on hyvin
nyt…Otat
siis minut takaisin?" Sam kysyi varovasti, Michael nyökytti
päätään.
"En olisi koskaan halunnut
erota." Hän kuiskasi ja Sam, hymyili hänelle
lämpimästi, katsoen häntä
sitten tarkemmin.
"Olet lyhentänyt
hiuksiasi." Hän totesi, pyöritellen sormiaan
niissä. Michael nyökkäsi.
"Ne olivat
päässeet
vähän
venähtämään." Hän sanoi
hiljaa.
"Näytät
hyvälle, tuoksut
hyvälle." Sam sanoi, pidellen häntä
lähellään. Hän suuteli varoen
Michaelin huulia ja tarkasteli hänen reaktiotaan. Michael
tajusi juuri silloin
täsmälleen miten paljon oli
ikävöinyt Samia ja vastasi suudelmaan. Hän
raotti
huuliaan ja painoi Samin niskasta hellästi
kädellään tuoden hänen
päätään
lähemmäksi, syventäen suudelmaa.
"Täällä on
aika kylmä,
lähdetäänkö sisälle
takaisin?" Michael kysyi.
"Hyvä on." Sam hymyili,
otti hänen kätensä omaansa ja he
lähtivät kävelemään
takaisin talolle.
"Sinun olisi varmaan parempi
jäädä yöksi Samuel, alkaa olla jo
myöhä ja Lontooseen on pitkä ajomatka.
Laitoin sinulle vuoteen Michaelin huoneeseen." Evelyn sanoi
heidän tultuaan
keittiöön. Michaelia hymyilytti hieman,
heidän talossaan oli kyllä
vierashuonekin, mutta hän äitinsä halusi
ilmeisen kovasti, että he palaisivat
yhteen Samin kanssa, mitä hän ei vielä
tiennyt, että he olivat jo tehneet.
Hänen isänsä katsoi häneen hieman
huolissaan.
"Olisihan
meillä kyllä ollut vierashuonekin." Hän
sanoi
varoen. Michael hymyili isälleen.
"Sam
voi ihan hyvin nukkua huoneessani, jos hän vain
haluaa." Hän vakuutti ja katsoi sitten Samiin hymyillen.
"Niin jos se vain sopii niin
jäisin mielelläni, olen tosiaan jo hieman
väsynyt." Sam myönsi,
tosiasiassa hän vain halusi olla Michaelin
lähellä.
"Jos Sam yrittää
jotain…jotain,
öh…höm…niin öh, huuda
vain…ja tulen auttamaan…" Hänen
isänsä kuiskasi hänelle, kun Michael oli
aikeissa lähteä kohti yläkertaa Samin
kanssa. Michael katsoi isäänsä, joka
punasteli hieman ja naurahti.
"Älä huolehdi
isä." Hän
sanoi hymyillen. "Hyvää yötä!"
Hän sanoi vanhemmilleen sitten ja
lähti Sam perässään kohti
yläkertaa. Sam käveli hänen takanaan ja
katseli
miltei lumoutuneena hänen takamustaan, kuinka hän
olikaan ikävöinyt sitä ja
kaikkea muuta Michaelissa.
"Katsot minun peppuani,
etkö
katsokin?" Michael kysyi
kääntymättä katsomaan
häneen.
"Öh…minä…tuota…"
Sam
änkytti hieman nolona.
"Älä stressaa
Sam."
Michael sanoi, käänsi
päätään ja virnisti. "En ole
jaksanut sisustaa
uudestaan, eli tämä siis on vähän,
hm…no sellainen, tavallisen, teini-pojan
huone." Michael kertoi avatessaan huoneensa oven. He tulivat
sisälle.
"Käyn suihkussa ja pesemässä hampaat. Tulen
pian." Michael sanoi
sitten. Otti pyyhkeen kaapistaan ja lähti.
Sam kiersi huonetta,
pysähtyi
katsomaan mitaleita, jotka roikkuivat seinällä.
Urheilukisojen palkintoja,
kultaa ja hopeaa. Sam hymyili, katsoi julistetta kauempana; Indiana
Jones,
jotenkin hän oli osannut arvata. Hän tuli
kirjahyllylle ja tutki valokuvia
yhdellä hyllyllä. Tony ja Michael,
varhaisteini-ikäisinä; molemmilla oli leveä
hymy kasvoillaan, Tonyn käsi oli hieman lyhyemmän
ystävänsä harteilla.
Michaelin isovanhempien kuva. Michael ja Tony, jalkapallopeliasuissaan
noin
kahdeksanvuotiaina, he seisoivat ruohokentän laidassa, iloisen
näköisinä.
Michael oli tosiaan ollut myös kaunis lapsi. Hän tuli
kirjoituspöydän luokse ja
näki mustan kirjan sillä. Hän katsoi
taakseen, kohti ovea ja otti kirjan sitten
käteensä. Hän avasi kannen. "Pidä
näppisi erossa!" Luki isoin,
varoittavin kirjaimin ensimmäisellä sivulla. Sam ei
kyennyt hillitsemään
uteliaisuuttaan ja päätti olla
välittämättä varoituksesta.
`Michaelin
päiväkirja` Hän ajatteli
jännittyneenä,
vilkaistessaan ensimmäistä sivua. `Teini-ikäisen
Michaelin päiväkirja.` Ensimmäinen
merkintä oli tehty; 13.7.1995
- Tulin viikko sitten
tänne
Irlantiin. Tony ei tälle kertaa päässyt
mukaan ja aluksi mietin itsekin jos
jättäisin tänä vuonna tulematta,
mutta sitten toisaalta, olen jo koko kevään
odottanut, että pääsisin taas ratsastamaan.
Nyt olen kyllä
erittäin
kiitollinen, että tulin. talilla on uusi
kesätyöntekijä; Liam O'Crilly ja en
voi sanoa muuta kuin; Nam! Liam on 19-vuotias ja ollut paljon hevosten
kanssa
tekemisissä. Ja luoja, hän on kuolettavan komea!
Likainen mielikuvitukseni
lähtee väkisinkin liikkeelle, tämä
on kauheaa…tuntuu, että nämä
ajatukset vain
lisääntyvät! Olen siis viime aikoina
huomannut näitä tunteita Tonya kohtaan ja
yritin vakuuttaa itselleni, että se olisi vain joku vaihe ja
että tämä menisi
ohi ja että minä en oikeasti ole kiinnostunut
miehistä…Mutta äs, pakkohan se on
myöntää, totuus siis, edes nyt itselleni.
Liam katsoo minua paljon,
olen
huomannut. Ja välillä hän
käyttäytyy aivan kuin hän tietäisi,
että…no aivan
kuin hän tietäisi täsmälleen,
mitä päässäni liikkuu. Hän
heittää kaksimielistä
läppää, sellaista hieman piilotettua,
mitä kaikki eivät ymmärtäisi, (no
Rachel
tai Peter eivät esimerkiksi ainakaan…) ja sitten
hän virnuilee minulle. Mietin
kokoajan, että sanoisiko ihan täysin hetero
19-vuotias poika, jotain sellaista
15-vuotiaalle pojalle?
No tänään
esimerkiksi, kun tulin
ratsastamasta, hän auttoi minut hevosen
selästä. En kyllä tarvitsisi apua,
kiitos vain, mutta no kuka oikeasti kieltäytyisi komean miehen
avusta, kun sitä
tarjotaan?…No joka tapauksessa, hän kysyi; Ei kai
peppuusi satu? ja virnisti ja
hänen kätensä viipyivät
epäilyttävän kauan lanteillani. Mutta siis,
mitä
helvettiä sekin oli tarkoittavinaan?! En
ymmärrä, enkä tiedä haluanko
ymmärtää
sen kysymyksen piilotettua tarkoitusta…
Äh., olen väsynyt,
huomenna
pitäisi mennä kirkkoon ja voi tauti, että
kiinnostaa! Sunnuntaille olisi niin
paljon parempaakin tekemistä, kuten, öh, nukkuminen
myöhään!…Mutta epäilen,
että Rachel saisi jonkun kohtauksen, jos sanoisin
jääväni kirkosta pois ja
kukaan ei kestä kiihkoaavaa Rachelia, luottakaa
minuun….No niin, kirjoitan taas
joskus…
-M.W-
Sam kuuli
lähestyviä
askelia ja
laski kirjan nopeasti kädestään samalle
kohtaa, jolta oli sen löytänyt. Hän
palasi kirjahyllyn lähelle. Michaelilla oli
yllään musta t-paita ja löysät
verkkarit. Hän paineli pyyhkeellä hiuksiaan
kuivemmaksi.
"Haluatko sinä
käydä
suihkussa?" Hän kysyi.
"Voisin käydä."
Sam
sanoi ja hymyili hänelle. Michael ojensi hänelle
puhtaan pyyhkeen ja näytti
sitten missä kylpyhuone oli.
Kun Sam tuli takaisin
Michaelin
huoneeseen, hän näki hänet makaamassa jo
omalla sängyllään
kyljellään, peitto
vedettynä korkealle. Hänen verkkarinsa ja t-paita oli
viikattu siististi tuolin
selkänojalle. Sam katsoi uudestaan Michaeliin, tajuten,
että tämä oli miltei
alasti peiton alla. Hän huokaisi hiljaa ja nuolaisi huuliaan
tiedostamatta
sitä. Michael katsoi suoraan häneen. Sam sammutti
huoneen valot ja sulki oven
perässään. Hän asettautui makaamaan
patjalle, joka oli laitettu Michaelin
sängyn viereen ja veti peiton päälleen.
"Hyvää
yötä Sam."
Michael kuiskasi ja Sam näki hänen
hymyilevän pimeässä.
"Hyvää
yötä." Sam
kuiskasi takaisin. Kätkien halunsa kiivetä Michaelin
viereen, kapealle
sängylle.
Kumpikaan ei saanut unta,
Michael
tuijotti kattoaan. Sam oli sulkenut silmänsä, mutta
avasi ne aina välillä,
katsoakseen Michaelia salaa. Huoneen ovelta kuului rapinaa, joku
tömpsähti sitä
vasten, kahva painui alas ja ovi aukeni. Michael
säpsähti istumaan, Sam katsoi
ovelle myös ja näki vaalean,
pörröisen kissan kävelevän hitaasti
heitä kohti.
Michael nousi ylös ja meni nopeasti kissan luokse. Sam
tuijotti hänen
vartalonsa ääriviivoja, vartalon, jonka peittona, oli
ainoastaan, mustat
bokserit. Michael oli ottanut kissan syliinsä ja puhui sille
hiljaa.
"Cleo, olen pahoillani,
mutta tänä yönä sinä
joudut etsimään toisen nukkumapaikan, anna anteeksi
pikkuinen." Hän kuiskasi, silittäen kissan
pehmeää turkkia. Hän kantoi
kissan ulos ovesta, laski sen maahan ja meni itse takaisin,
yrittäen olla
välittämättä kissan
syyttävästä katseesta. Hän lukitsi
oven perässään ja palasi
sängylleen, kädet hieman epävarmasti
kietoutuen hänen alastoman ylävartalonsa
ympärille.
"Cleo osaa avata ovia, olin
jo unohtanut." Hän kuiskasi Samille hiljaa
käpertyessään takaisin
peittonsa suojaan.
"Ovela kissa." Sam
hymyili.
"Etkö saa unta?"
Michael kysyi.
"En, minun on
kylmä…"
Sam valehteli ja katsoi häneen surullisella, koiranpentu
ilmeellä.
"Um, no haluatko tulla
tänne?" Michael kysyi varovasti.
"Haluaisin."
Sam vastasi iloisesti. Michael nosti
peittoa ja Sam käpertyi hänen viereensä,
hyvin lähelle.
"Tämä on aika
kapea
sänky." Michael kuiskasi ja punastui hieman. Samista
hän näytti
äärettömän
hellyttävältä.
"Kelpaa minulle…" Sam
kuiskasi, hän asetti kätensä varovasti
Michaelin vyötärölle, hänen
sydämensä
löi nopeasti, toisen iho oli niin lämmin ja
sileä ja Michael tuoksui
uskomattoman hyvälle. Hän suuteli
häntä varoen ja Michael suuteli
häntä
takaisin. Se oli uskomatonta, hän oli kaivannut sitä
niin. "Haluaisin
koskettaa sinua, saanko?" Sam kysyi, hän ei ollut uskaltanut
liikuttaa
kättään paljoa.
"Saat." Michael
kuiskasi ja toi vakuudeksi oman kätensä Samin paidan
alle. Sam antoi kätensä
laskeutua alemmaksi Michaelin reidelle, toisen
kätensä hän toi hänen
päänsä
taakse. He suutelivat, Sam kosketti kevyesti Michaelin peppua,
tunnustellen
lempeästi sen muotoa. Hän huokaisi suudelmaan,
keinutti lantiotaan, hänen
kalunsa alkoi kovettua, hän ei yksinkertaisesti mahtanut sille
mitään. Michael
varmasti tunsi sen he olivat niin lähekkäin toisiaan.
"Onko tämä okei?"
Sam
huokaisi keskeyttäen suudelman ja koskettaen hänen
kasvojaan. "Jos sanot,
että lopeta, niin teen sen, ihan missä vaiheessa
tahansa, okei?" Sam
jatkoi.
"Tämä on
okei…tuntuu
oikeastaan hyvälle…" Michael kuiskasi hyvin hiljaa.
"Jos satuttaisit
minua, minun tarvitsisi vain huutaa ja isäni tulisi ja varmaan
kuristaisi sinut
hengiltä." Michael virnisti. Sam naurahti hiljaa.
"No
sepä vasta lohduttavaa kuulla…isäsi osaa
olla aika
pelottava." Hän sanoi.
"Leikki kiltisti ja hiljaa
Sam, niin kaikki on hyvin." Michael hymyili. He suutelivat uudestaan.
Michael livutti Samin paitaa ylemmäs varovasti ja Sam riisui
sen pian kokonaan.
Hän suuteli Michaelin solisluita ja kosketti korua
hänen kaulallaan. "Olet
pitänyt tätä." Hän kuiskasi.
"Joka päivä."
Michael
vastasi. Sam livutti kättään alas
hänen vatsaansa ja kosketti Michaelin kalua,
hän hyväili sitä ja tunsi kuinka se alkoi
kovettua, he suutelivat, Michael
huokaisi. Sam toi kätensä hänen taakseen ja
he keinuttivat vartaloitaan
toisiaan vasten. Hän toi kätensä Michaelin
boksereiden alle ja tunsi sormiensa
alla röpelöistä ihoa, kuin syviä
raapimisjälkiä, viiltoja. Michael katsoi
häneen hieman pelästyneenä.
"Älä kysy nyt Sam, ole kiltti." Hän pyysi
ja Sam liikutti kätensä pois arvelta ja hymyili
rauhoittavasti. Hän suuteli
pehmeitä huulia, syvensi suudelmaa, olo hänen
boksereissaan oli todella ahdas.
"Saanko?" Hän kysyi,
vetäen Michaelin boksereita aavistuksen alemmas, nuorempi mies
nyökkäsi ja Sam
riisui hänet ja itsensä alasti. Hän
kieräytti Michaelin itsensä päälle,
arvellen, että olisi parempi näin, antaa
hänelle enemmän hallintaa tilanteesta.
Hän liikutti käsiään Michaelin
selällä alas hänen pepulleen. Michael
liikutti
lanteitaan häntä vasten, heidän kovat
elimensä hieroivat toisiaan.
"Ei
sinne…E-ei ainakaan vielä." Michael kuiskasi
hiljaa,
kun Sam oli sivellyt hänen peppuvakoaan. Sam nosti
kätensä Michaelin lanteille.
"Anteeksi."
"Älä pyydä
anteeksi."
Michael kuiskasi ja suuteli häntä, hieroen
kielellään Samin kieltä. He molemmat
huokailivat tihenevään tahtiin, Sam puristi
hänen lantiotaan tiiviimmin omaansa
vasten, kun Michael pyöritti lantiotaan yhä
nopeammin.
"Luoja, tulen kohta."
Sam huokaisi.
"Mmh…" Michael
huokaisi, nopeutti liikkeitään
entisestään ja laski otsansa Samin otsaa vasten.
Samin kalu sykähteli, hänen vartalonsa
jännittyi, hän vaikersi hiljaa
mielihyvästä, kun hänen kalunsa ampui
paksun, valkoisen, lämpimän nesteen hänen
omalle ja Michaelin vatsalle. Michael tuli vain hieman hänen
jälkeensä ja
lysähti rentona makaamaan hänen
päälleen.
He tasasivat
hengityksiään.
"Vau" Sam huokaisi
ensimmäisenä ja suuteli Michaelin kosteita huulia. He
kääntyivät kyljelleen ja
pyyhki Michaelin märkiä hiuksia hänen
otsaltaan.
"Vau" Michael toisti.
"Oletko
kunnossa rakas?" Sam kysyi ja silitti hänen
ihoaan hellästi.
"Olen,
se oli…se oli upeaa...kiitos Sam…" Michael
kuiskasi hymyillen, he suutelivat jälleen. Michael otti
pyyhkeen lattialta ja
pyyhki siihen sotkun heidän vartaloiltaan, sitten hän
painautui takaisin Samin
rintaa vasten.
"Oli
ikävä sinua…rakastan sinua…"
Hän kuiskasi. Sam
hymyili, painoi suudelman hänen otsalleen.
"Minäkin rakastan
sinua." Hän kuiskasi. He nukahtivat toistensa syleilyyn.
32. Luku
Sam heräsi
ensimmäisenä, hän
hymyili katsoessaan nuorempaa
poikaystäväänsä, joka nukkui
hänen vieressään,
rauhallisen näköisenä. Hän tunsi
lämpimän, rakkauden aallon kulkevan
lävitseen,
mikä sai hänen hymynsä vain kasvamaan.
Michael oli hänen vieressään, hän
oli
elossa, hänen lämpönsä hehkui
hänen ihoaan vasten. Hänen enkelinsä,
hänen
rakkaansa, sinä pienenä hetkenä,
sinä aamuna, kaikki oli hyvin, ainakin sen
hetken. Ensimmäistä kertaa pitkään
aikaan hän pystyi näkemään toivoa.
Michael
oli antanut hänen koskettaa itseään, he
olivat rakastelleet…ja luoja…se oli
ollut upeaa. Hän halusi antaa rakkaalleen kaiken,
mitä tahansa. Hän halusi
kuulla tämän nauravan ja nähdä ilon
hänen silmissään, aidon ilon, kuulla aidon
naurun. Hän omistaisi vaikka koko loppu
elämänsä päivät sille
tehtävälle,
tekisi ja antaisi kaikkensa.
Sam katsoi huonetta
ympärillään;
Michaelin menneisyys, siinä, niin lähellä.
Poika, joka oli lähtenyt
17-vuotiaana kotoaan, ollut liian pitkään poissa ja
kokenut liian paljon pahaa.
Sam halusi oppia tuntemaan rakkaansa yhä paremmin, tuntea
hänet kokonaan ja se
tarkoitti tutustumista poikaan, joka tämä oli ollut
ennen.
Sam siirtyi hyvin varovasti
istumaan kapealla sängyllä ja katsoi rakkaansa
kasvoja tarkasti, hän ei ollut
herännyt, nukkui yhä rauhallista unta, jota
hän totisesti kaipasi. Sam oli
utelias, hän kurottautui varoen eteenpäin ja tarttui
mustaan kirjaan, joka oli
yhä kirjoituspöydällä.
25.7.1995
En oikein edes tiedä
mistä
aloittaa. Olen hämmentynyt ja onnellinen, mutta samalla
pelkään. Liam O'Crilly
suuteli minua! Olen suudellut toista miestä! ja se oli upeaa,
se oli, luoja, en
osaa edes kuvailla. Kaikki ne tytöt, joita olen suudellut, ne
eivät olleet
mitään tämän rinnalla. Se tapahtui
eilen illalla… Olin mennyt kävelylle yksin,
välillä vaan niin nautin
yksinäisyydestä. Saa ajatella rauhassa ja unohtaa
kaiken todellisen. Menin sen puun luokse, istuin siellä,
ilmeisesti aika kauan,
kunnes aurinko laski. Uppouduin täysin
erääseen kirjaan jota olen lukenut. Lopulta
menin rantaan ja päätin mennä uimaan.
Vesi oli helvetin
kylmää, mutten
välittänyt. Siellä oli niin kaunista,
rauhallista, tuntui vähän kuin olisi
ainut ihminen maailmassa, tähtiä, tuhansia
tähtiä. Sitä tuntee itsensä
jollakin
hassulla tapaa niin kovin pieneksi ja samalla niin suureksi. Kylmyys,
se
unohtui pian. Pystyin melkein jopa unohtamaan missä ajassa
elän, onkohan siinä
mitään järkeä? Tai kun katsoi
kaikkea sitä ympärillä, kallioita, rantaa,
kuuta
ja tähtiä, kylmä, hopeinen merivesi, se oli
kuin unesta. En taida olla ihan
normaali? Äh, ketä kiinnostaa olla normaali? normaali
on tylsää, normaali on
sitä ettei näe kunnolla kaikkia mahdollisuuksia.
Harhaudun taas asiasta…
Liam tuli etsimään
minua, aistin hänen
läsnäolonsa jo ennen kuin hän oli
ilmoittanut sitä, tiesin että se oli hän ja
tiesin että hän katsoi minua ja hän katsoi
minua kauan sanomatta mitään.
Halusin kokeilla, halusin vietellä hänet ja
nähdä hänen reaktionsa. Nousin ylös
vedestä, hymyilin hänelle ja lähdin
kävelemään häntä kohti,
minulla oli
ainoastaan bokserit päällä. Näin
kuinka hän katsoi minua, hänen huulensa
avautuivat ja tiedän, että hän halusi minua.
Tiedän saavani monet haluamaan
minua. Olen aika ylpeä vartalostani, en tiedä onko
väärin olla ylpeä
itsestään,
mutta miksi en olisi? Hän änkytti jotain Rachelista
ja Peteristä ja että he
olivat olleet huolissaan ja hän katsoi minua yhä.
Huomasin nauttivani hänen
ihailustaan huomattavasti enemmän kuin
kenenkään tytön. 19-vuotias poika haluaa
minua ja minä täytin vasta 15! Helvetin upeaa! En
oikein itsekkään enää
tiedä
miten se tapahtui, yhtenä hetkenä olin pukemassa
päälleni ja toisena hän oli
vetänyt minut suudelmaan. Olin sanonut;
"Pidätkö näkemästäsi?"
Hitto,
en tiedä miten uskalsin sanoa sen, mutta sanoin silti. Ne
sanat vain tulivat
ulos suustani! Argh, mutta se oli ihanaa!…Nyt menen, um,
nukkumaan ja
unelmoimaan siitä lisää…
13.8.
Olemme suudelleet Liamin
kanssa
paljon, aina kun kukaan ei näe. Se on helvetin
jännittävää, ajatella että
kuka
tahansa voisi nähdä meidät! Gerald melkein
näki yksi päivä, kun olimme tallilla
ja Liam oli painanut minut seinää vasteen
suudellakseen minua. Olen itseasiassa
aika varma, että Gerald näki jotain, sillä
hän näytti niin hämmentyneeltä ja
nolostuneelta. Olin kauhusta jäykkänä ensin,
ajattelin, että jos hän kertoo
Peterille, niin olen yhtä kuin kuollut! Mutta Gerald ei
kertonut, on kuin
mitään ei olisi tapahtunut, luojan kiitos…
14.8
Liam kysyi
tänään, olenko koskaan
antanut toisen miehen panna itseäni, samalla hän
puristi persettäni aika
kovakouraisesti. Menin täysin hämilleni, rehellisesti
sanoen, en ollut
miettinyt asioita niin pitkälle… Hän
huomasi, että nolostuin, naurahti ja kysyi
olenko vielä neitsyt. Minua nolotti ja suututti samaan aikaan.
Sanoin aika
tylysti, että täytin kaksi kuukautta sitten 15,
mitä hän luulee? Liam meni
jotenkin ihan ihmeelliseksi tämän jälkeen.
Hän toisteli ikääni uudestaan ja
uudestaan ja hoki samalla "voi luoja, voi luoja." Hän sanoi,
etten
voinut olla niin nuori, ja minä vakuutin olevani. Hän
sanoi luulleensa minua
vähintään 17-vuotiaaksi ja sanoi,
että tiedänkö minkälaisiin
vaikeuksiin hän
joutuisi jos joku saisi tietää meistä?
Sanoin etten kertoisi, mutta hän pelkäsi
liikaa, että joku näkisi. Sanoin, että
minä tietäisin, ettei hän ole
hyväksikäyttänyt minua ja jos joku saisi
tietää niin sanoisin heille sen. En
kyllä todellakaan halua että joku saisi
tietää! Se olisi kaameaa…syksyllä
palaan kouluun ja esitän taas suosittua heteroa…
Liam kuitenkin sanoi, ettei
heitä
siinä vaiheessa kiinnostaisi mitä minä
sanoisin, heitä vain kiinnostaisi se,
että heidän heteroksi luulema, 15-vuotias pojanpoika
on joutunut ilkeän
tallimiehen hyväksi käyttämäksi ja
he kutsuisivat poliisin ja hän joutuisi
vankilaan. Minusta se kuulosti aika naurettavalta, mutta hän
saattaa olla
oikeassa? Ja rehellisesti, en kyllä usko haluavani,
että perseeseeni tungetaan
yhtään mitään, eikö se
satu aika paljon? Luulisin ainakin. Enkä juurikaan ole
kivun ystävä…En oikein edes
ymmärrä miten *se* voi mahtua *sinne*…Olen
lapsellinen ja typerä, tiedän…
Sam selasi
päiväkirjaa monta
sivua eteenpäin.
5.11.1996 tiistai
Tänään
meillä oli liikunnan
tunnilla itsepuolustusta. Mr. Morgan oli tavallistakin innokkaampi
tänään, tämä
vain vahvisti minun ja Tonyn käsitystä
siitä, että sen miehen suurin unelma,
valehtelematta ja rehellisesti, on päästä
kouluttamaan jotain Batmanin tyylistä
action sankaria. Se on oikeasti aika huvittavaa.
Minusta tuntuu, että se
mies
on
aina jotenkin erityisen ankara minulle, vaatii enemmän kuin
muilta, kuten viime
viikolla. Meillä oli jokin ihme kuntorata, piti juosta,
tehdä punnerruksia,
vatsalihaksia, selkälihaksia ja leukoja. Kun oli minun vuoroni
tehdä leukoja,
en enää edes muista kuinka monta loppujen lopuksi
tein niitä, mutta hän vaati
vain kokoajan enemmän. Koko ruumiini tärisi,
irvistelin, mutta hän vain sanoi.:
"Vielä viisi, Mr. Wills. Tiedän, että jaksat
näytä meille, että jaksat.
Minun teki mieli kirota hänet alimpaan helvettiin, muille
hän ei ollut niin
ankara, viisi hän oli sanonut muille, mutta jostain
syystä minun piti pystyä
enempään! Moninkertaiseen, todella
ärsyttävää, etenkin, kun
läskin Fredin ei
tarvinnut edes yrittää! Joka tapauksessa
siinä sitten irvistelin ja yritin
parhaani. Mr. Morgan sanoi: "Kipu, Mr. Wills, pääse
yli kivusta. Tiedän,
että pystyt siihen. Se on hyvin palkitsevaa, jotakin
mitä täytyy kestää."
Ihan oikeasti, se mies on sekaisin! Hän on ihan varmasti
katsonut liikaa,
joitain elokuvia ja luulee olevansa, jokin suurikin guru. Jonkun
pitäisi
palauttaa se mies takaisin maanpinnalle ja sanoa; hei olet vain
liikunnanopettaja lukiossa!
No lopulta olin tehnyt
vaadittavan. Lihakseni eivät ikinä ole
tärisseet niin paljon, käteni olivat
kuin tulessa ja niitä särki vielä kaksi
seuraavaa päivää! Toisaalta se uupunut
olo oli kyllä tavallaan ihana. Sellainen: minä tein
sen, mitä kukaan muu ei
tehnyt! Minä pystyin siihen!
Palatakseni siis
tämänpäiväiseen.
Tony ja minä olimme pari tässä
itsepuolustuksessa. Meitä kyllä nauratti aivan
liikaa, keskittyminen oli vaikeaa. Tony leikki ensin
hyökkääjää, hän
tarttui
minuun takaapäin, kuten Mr. Morgan oli neuvonut
tekemään. Minä rupesin
nauramaan, kun minun olisi pitänyt tehdä se jokin
upea käsivääntö juttu, jonka
piti vapauttaa minut. Syytän Tonya, hän rupesi
naurattamaan minua. On vaikea suhtautua
vakavasti, jos sinun öh
"hyökkääjäsi" kuiskaa korvaasi:
Mmm…anna
minun tuoksutella sinun sukkiasi, annathan, oih, oih…olen
sukkahullu, keräilen
ihmisten sukkia… nauroimme molemmat.
Mr. Morgan ei ollut olenkaan
tyytyväinen. "Mr. Wills ja Mr. McDonnell, pyytäisin
että ottaisitte tämän
vakavasti. Nämä taidot voivat vielä tulla
tarpeellisiksi jonakin päivänä."
Mr. Morgan sanoi. Me nyökyttelimme päitämme
ja olimme kuuntelevinamme.
Yritimme uudestaan, mutta
nauroin
taas. Tulin liian tietoiseksi siitä, että Tony
todella seisoi takanani, niin
lähellä. Likainen mielikuvitukseni alkoi laukkaamaan,
eikä asiaa auttanut se,
että Tony alkoi taas pelleilemään. Hieromaan
itseään minua vasten ja huokaillen
jotakin. "Uh...no mutta hei, mutta…ah, ihanaa." Todella, ei
auta
asiaa olenkaan!
Lopulta Mr. Morgan
kyllästyi
meidän käytökseen ja meidän piti
vaihtaa pareja. Tom ja Tony olivat pari ja
minä olin Seanin kanssa. En oikeasti edes ehtinyt
tekemään mitään, kun Sean oli
jo kiinni minussa. En todella tiedä mitä hän
täsmälleen ottaen yritti tehdä,
mutta se tuntui todella kummalliselta. Huusin hänelle kurkku
suorana päästämään
irti ja hän teki sen heti. Pelkäsi varmaan saavansa
turpaansa Tonylta, joka
katsoi häntä aika omituisesti *huokaus* Tony on
ihana… Mr. Morgan tuli kysymään
mikä on hätänä ja kerroin suoraan,
että minusta tuntui että Sean innostui
tästä
vähän liikaa (Luulen, ettei Sean halua
enää ikänä puhua minulle
tämän jälkeen
*virn* - Tiedän, olen kauhea
välillä…) Mr. Morgan sanoi, että
Sean ottaa vain
tämän tehtävän vakavasti,
mitä minä en tee. Pyörittelin
silmiäni Tonylle, hän
teki saman minulle. Sanoin voivani jatkaa, kunhan Sean ei
enää yrittäisi
raiskata minua, hehee, jep, Sean ei todella puhu minulle
vähän aikaan. Ja en
tosiaan tiedä, miksen voi pitää suutani
kiinni välillä ja harkita sanojani
paremmin.
Äh, kyllä Sean
leppyy, on
leppynyt aina ennenkin, ihmisten lepyttäminen on loppujen
lopuksi aika helppoa,
pitää vain tietää mitä he
haluavat kuulla eniten ja hymyillä, joskus pelkkä
hymy riittää, minun tapauksessani se
riittää hyvin usein. Hm…alankohan tulla
liian itserakkaaksi? En minä oikeasti ole, usein
pidän itseäni hyvinkin
ärsyttävänä ja totaalisen nuijana.
Ajattelevatkohan muut niin? Jos ajattelevat
niin eivät ainakaan myönnä. Olen aika varma,
että Tom ei esimerkiksi pidä
minusta, mutta jos ollaan rehellisiä, niin
minäkään en juurikaan pidä
hänestä,
joten olemme tasoissa…Tom on idiootti!!! Ah, tuntuipa
hyvältä jo pelkästään
kirjoittaa se…Äh olen kauhea, mutta toisaalta, en
ole koskaan mielistellyt
Tomia, olen useinkin sanonut mitä mieltä olen
hänen käytöksestään, miten
hän
puhuu esimerkiksi naisista, minusta se on
ällöttävää ja halventavaa
ja… hän on
vain niin suuri nuppipää!!!
12.11.1996
Tomin ruokailu tavat alkavat
ällöttää minua yhä
enemmän…Se on totaalisen kuvottavaa, hän
lappaa niitä
rasvaisia ranskalaisia ja niitä hikisiä nakkeja
lautaselleen ja tunkee niitä
suuhunsa kerralla enemmän kuin laki varmasti sallisi. Ja
sitten se hirvittävä
maiskutus…Voin todella pahoin katsellessani sitä,
olen ottanut tavaksi tuoda
omat eväät kouluun koska minua ei todellakaan
kiinnosta syödä sitä roskaa.
Sanoin Tomille, että hänelläkin voisi olla
paremmat mahdollisuudet tyttöihin,
jos hän alkaisi miettiä
syömistään tarkemmin. Luulen, että
sillä hetkellä hän
halusi kuristaa minut. Tony tönäisi minua kylkeen ja
sanoi, että minun pitäisi
yrittää olla vähän kiltimpi
Tomille. Miksi? Onko Tom kiltti aina minulle? Ei,
ja en ole ennenkään mielistellyt ihmisiä,
miksi alkaisin nyt? Ja sitä paitsi
Tom on hirveä kiusankappale; hän halveksuu,
nälvii ja kiusaa kaikkia itseään
pienempiä tai epäsuositumpia ja voin sanoa,
että ainoa syy miksi Tom on
suosittu tässä koulussa, on koska hän on
minun niin sanottu ystäväni…Jonkun
pitäisi asettaa Tom oikealle paikalleen…Moni
varmaan ajattelee minusta samoin,
mutta kiinnostaako minua? Ei…
Myöhemmin illalla menin
Jennyn
luokse, olin tsempannut itseäni koko päivän;
tänään teen sen, Jenny haluaa sitä
ja minä haluan sitä… Olin yritellyt
ajatella koko päivän naisten rintoja ja
miten ihania ne ovat, miten haluaisin puristella niitä
ja…öh, hei minä yritän
ainakin! No siinä me sitten olimme, suutelimme hänen
sängyllään, kuten yleensä.
Hän riisui paitani, minä livutin käteni
hänen paitansa alle, hänen rinnoilleen.
Hänen rintansa ovat aika isot, oli vähän
kuin puristelisi stressipalloa, hehee,
tämä ei kuitenkaan auttanut asiaani, koska minusta
oli lähinnä hassua
puristella häntä, eikä
niinkään kiihottavaa, kuten sen pitäisi olla.
Sitten se tapahtui, Jenny
työnsi
käteni hänen pikkuhousujensa
sisään. Apua, se oli kauheaa, tai ei siis kauheaa
mutta outoa, lämmintä ja
märkää ja minua rupesi naurattamaan niin
paljon, että
minun oli painettavani kasvoni tyynyä vasten. Jenny kysyi
olenko kunnossa ja
vaikersin siihen tyylin kuin olisin ollut
seitsemännessä taivaassa enkä naurun
partaalla kuten oikeasti olin. Mikä minua oikein vaivaa? Jenny
on joka miehen
päiväunelma, antaa minun koskettaa
häntä ja mitä minä teen? Minua
alkaa
naurattamaan, voi luoja olen idiootti. Lopulta sain
kerättyä itseni ja kun
Jenny oli jo avaamassa housujani pysäytin hänet,
sanoin, että odotetaan vielä,
sanoin että olen kasvatettu hyvin uskonnollisessa
kodissa…?!
Säälittävää,
tiedän, mutta Jenny uskoi. Pelkään
kuitenkin, että hän alkaa pian
epäilemään
jotain, jos en anna. (jos en anna, hehee, kuulostaa hassulta...)Mutta
toisaalta
luulen, että yksi syy miksi hän on niin kiinnostunut
minusta on juuri se. Hän
saisi kenet haluaisi ja yleensä pojat haluavat juuri
sitä yhtä asiaa häneltä,
josta minä puolestani kieltäydyn. Pidän
kyllä Jennystä todella paljon, mutta
ystävänä. Toivoisin voivani
pitää hänestä enemmän,
toivoisin voivani haluta
häntä, mutta en nähtävästi
pysty vaikka kuinka yritän…
-M.W-
**************
Michael ynähti,
venytteli
vartaloaan, maiskutti suutaan hiljaa ja avasi sitten
silmänsä. Hän katsoi Samiin,
joka piteli yhä kädessään
hänen päiväkirjaansa ja katsoi
häneen hieman nolona.
"Hei." Sam kuiskasi.
"Hei
itsellesi." Michael vastasi, kääntyi kyljelleen ja
hymyili hänelle. "Luit sitten päiväkirjaani
vai?" Michael kysyi.
"Anteeksi,
se oli siinä, enkä voinut vastustaa
kiusausta." Sam vastasi, laittoi kirjan takaisin
pöydälle ja käpertyi
hänen viereensä.
"Saat anteeksi. Tiedät
minusta jo niin paljon pahempaakin, ei minulla ole
mitään salattavaa
sinulta…toivottavasti et pidä minua nyt ihan
typeränä…" Michael kuiskasi.
"En ikinä pitäisi
sinua
typeränä...Liam O`Grilly? Et ole puhunut
hänestä koskaan." Sam kysyi
uteliaana.
"Typerä irlantilainen,
ei
siitä olisi tullut mitään,
sydänsuruja vain loppujen lopuksi…" Michael
selitti. Sam hymyili ja sipaisi hänen kasvojaan. He olivat
hiljaa hetken.
"Nukuitko hyvin
enkelini?" Sam kysyi.
"Enkelisi?"
Michael kysyi nostaen toista kulmaansa.
"Niin,
olet oma rakas enkelini."
"En
minä ole enkeli."
"Oletpas, olet yhtä
kaunis,
kuin voisin kuvitella enkelin olevan ja olen yhtä
hyvä ja mitä vielä; sinulla
on enkelin nimikin." Michael hymyili.
"Olet
outo Sam."
"Kiitos." Sam hymyili
takaisin ja otti hänen kätensä omaansa.
"En ole nukkunut aikoihin
yhtä hyvin kuin tänä
yönä." Michael kuiskasi ja katsoi hymyillen
poikaystäväänsä joka tutkiskeli
hänen kättään lumoutuneen
näköisenä.
"Se on hyvä kuulla,
sama
juttu minulla." Sam kuiskasi, asetti heidän
kämmenensä vastakkain ja piti
katseensa niissä. "Sinulla on hieman pienempi käsi
kuin minulla ja
kapeammat sormet. Ihana." Hän kuiskasi nosti Michaelin
käden huulilleen ja
suuteli sen ihoa pehmeästi, katsoen Michaelin silmiin samalla.
"Mikä ihme
käsifetissi
sinulla on?" Michael kysyi.
"Minulla on fetissi vain
sinun käsiesi kanssa, rakkaussuhde oikeastaan."
"Hm...Pitäisikö
minun
alkaa
olla mustasukkainen omille käsilleni?" Michael naurahti.
"Ei, koska minulla on
rakkaussuhde myös muiden osiesi kanssa, en osaa
päättää mitä
niistä rakastan
eniten. Se taitaa olla kokonaisuus."
"Sinä todella olet outo
Sam,
mutta minäkin rakastan sinua ja kaikkia osiasi."
He suutelivat, heidän
alastomat
vartalonsa kietoutuivat tiiviisti toistensa ympärille. Michael
ei pelännyt, hän
tunsi Samin erektion omaansa vasten, mutta tunsi mielensä
tyyneksi, kaikki oli
hyvin, ei ollut syytä pelätä. Hän
oli tutussa ympäristössä, oman rakkaansa
vierellä ja hän saattoi olla varma, ettei Sam tekisi
hänelle mitään sellaista,
mitä hän ei halunnut tai mihin hän ei ollut
valmis. Sam rakasti häntä ja hän
tiesi sen.
"Hm…taidan,
käydä
tervehtimässä erästä hyvin
läheistä ja rakasta
ystävääni…" Sam kuiskasi
suudelmien välistä. Michael katsoi
häntä hämmentyneenä.
"Mi…"
Hän oli aloittamassa, kunnes Sam hävisi jonnekin
peiton alle ja pian hän tunsi lämpimien, kosteiden
huulien suutelevan hänen
elimensä päätä. Sam otti
hänen kalunsa suuhunsa ja alkoi imemään
sitä
rauhalliseen tahtiin. Michael taivutti
päätään taakse, voihkaisi hiljaa
nautinnosta. Hän nousi hieman ja siirsi peittoa niin,
että Samin pää tuli
jälleen esiin.
"Mmmh…pelkäsin…ah…ettet...umh…saa
happea…uh…siellä… "
Hän voihkaisi. Sam nosti
päätään ja virnisti.
"Pidän kyllä
huolta
itsestäni, huolehdi sinä nyt vain itsestäsi,
okei?" Hän kuiskasi, hymyili
ja palasi takaisin tehtäväänsä.
Michael toi kätensä Samin pehmeisiin hiuksiin,
antaen sormensa liukua niiden lävitse. Hän yritti
pysyä mahdollisimman hiljaa
ja puri varoen alahuultaan nautinnon tunteen kasvaessa hänen
kehossaan. Sam
todella osasi asiansa.
"Sam…tulen
kohta…" Hän
sai sanotuksi ja Sam vain nopeutti tahtiaan. Hän tuli,
tukahduttaen
vaikerruksensa kääntämällä
päätään sivuun ja nostamalla
tyynyä suunsa eteen.
Sam nieli kaiken, nuoli vielä hänen kalunsa puhtaaksi
ja ryömi ylöspäin, hänen
päällensä. Sam nojasi
käsiensä varaan, jotka olivat molemmin puolin
Michaelin
vartaloa ja katsoi alas rakastaan. Hän hymyili ja otti tyynyn
pois hänen suunsa
edestä. Michael käänsi katseensa
häneen ja hymyili takaisin. "
Piditkö? Kaikki hyvin?"
Sam
kysyi.
"Vau." Michael kuiskasi
ja Sam laskeutui alas suutelemaan häntä.
Michael tunsi Samin kovan
elimen
reittänsä vasten. Hän siirsi
käsiään alas hänen vartalollaan
pakaroiden päälle,
levitti omia jalkojaan ja kietoi ne varoen Samin ympärille,
vetäen häntä yhä
lähemmäksi itseään.
"Meillä
näyttäisi olevan vielä yksi ongelma Sam."
Hän
sanoi vakava ilme kasvoillaan.
"Mikä?"
"Sinun
pieni ystäväsi on huomion kipeällä
tuulella."
"Pieni
ystäväni?"
"No, um, iso
ystäväsi
ehkä?…
gröhöm…luulen, että
tiedät mitä tarkoitan." Sam hymyili.
"Tiedän mitä
tarkoitat."
"Mitä meidän
pitäisi asialle
tehdä Sam?" Michael kysyi ja suuteli häntä.
Sam keksi monta asiaa, jotka
olisi kiva tehdä, mutta tuntui
väärältä ehdottaa niitä.
"No kyllä se kaveri
pärjää
ilman huomiotakin välillä, voin hoidella sen itse.
Älä huoli."
"Hoidella sen itse?
Älä
huoli?…Älä luulekaan, että annan
poikaystäväni hoidella sen itse sen jälkeen
mitä minä juuri sain." Hän sanoi
päättäväisesti. "
En halua, että teet
mitään mihin
et ole valmis. Jaksan odottaa."
"Tiedän Sam ja
tiedän
itse
mihin olen valmis ja mihin en." Michael sanoi ja kieräytti
poikaystävänsä
alleen.
"En ehkä ole vielä
valmis,
um…siihen, että antaisin sinun panna minua,
tiedäthän…mutta muuhun
kyllä…ja
ehkä…jokin päivä, voimme taas
kokeilla sitäkin…" Hän sanoi ja suuteli
hänen huuliaan. Hän tutkiskeli
kielellään Samin lämmintä suuta ja
hieroi sitten
kielellään hänen kieltänsä
vasten. Sam silitti hänen selkäänsä
käsillään.
Michael irtautui suudelmasta ja suuteli Samin kaulaa, eteni alas
suudelmin
hänen rintaansa ja vatsaansa, kunnes pääsi
alas hänen kalulleen. Hän suuteli
pehmeästi sen kärkeä, nuoli sitä
kielellään kuin tikkaria ja otti sen sitten
kokonaan suuhunsa. Sam voihkaisi ja katsoi rakastaan, joka
työskenteli hänen
jalkovälissään Hän halusi
varmistaa, että tämä oli kunnossa, halusi
nähdä hänen
ilmeensä, jotta tietäisi heti jos Michael alkaisi
tuntea olonsa epämukavaksi.
Michael katsoi takaisin hänen silmiinsä, imien
samalle hänen kaluaan. He
tarttuivat toisiaan kädestä. Sam hymyili
hänelle, se että Michael katsoi hänen
silmiinsä kokoajan, teki siitä entistä
kiihottavampaa.
"Tulen
ihan…uh…kohta" Sam kuiskasi. Michael yritti
miettiä nopeasti, pystyisikö
nielemään kaiken vai pitäisikö
hänen nostaa
päänsä, mutta päätti
yrittää. Hän tunsi suolaisen nesteen
purkautuvan suuhunsa,
sulki silmänsä hetkeksi ja nieli kaiken
minkä pystyi. Hän palasi takaisin Samin
syleilyyn.
"Mitä meinaat
tehdä
tänään?" Sam kysyi heidän pukiessa
vaatteita ylleen.
"No, näyttää
siltä, että
minulla on ainakin pyykkiä
pestävänä." Michael virnisti ja jatkoi.
"Sitten minun pitäisi
vähän
opiskella, kerroinko että aloitin etäopiskelemaan
lukion viimeistä
luokkaa?" Michael kysyi.
"Et kertonut. Hieno homma,
tekee varmasti hyvää sinulle." Sam hymyili
hänelle.
"Mitä tuo tarkoittaa,
tekee
hyvää minulle?" Michael kysyi
näyttäen jotenkin huolestuneelta, pitikö Sam
häntä tyhmänä tai jotain?
Hän mietti.
"Hyvää siksi,
että saat
muuta ajateltavaa." Sam selitti hymyillen, tuli hänen luokseen
ja veti
hänet syleilyynsä. Michael hymyili.
"Niin, muuta ajateltavaa
aivan…" Hän hymyili ja meni hakemaan
pitkähihaista kaapistaan.
Äkkiä hän
pysähtyi, piteli paitaa
kädessään ja katsoi sitä jotenkin
murheellisen näköisenä.
"Etkö sinä
jääkään
pidemmäksi aikaa Sam? Sinä lähdet takaisin
Pariisiin tietenkin…Ja minä en
enää
halua sinne…Miten meidän sitten käy?"
Michael kysyi vaimealla äänellä. Sam
käveli hänen taakseen, kietoi
kätensä hänen ympärilleen ja
suuteli hänen niskaansa.
"Luuletko, että
jättäisin
sinut nyt kun olen saanut sinut takaisin? En ikinä. En ole
lähdössä takaisin
Pariisiin. Lopetin työni siellä ja asuntoni on
myynnissä." Hän kuiskasi.
Michael kääntyi ympäri ja hymyili
leveästi.
"Jäät Englantiin?"
"Tänne
minä kuulun, sinun luoksesi." Hän sanoi ja
suuteli rakastaan.
"Rakastan
sinua." Michael kuiskasi kietoen kätensä
hänen
ympärilleen.
"Minäkin rakastan
sinua…Minun pitää
tänään matkustaa takaisin Lontooseen ja
hoitaa muutama asia
siellä, tulen takaisin viikonloppuna, perjantai iltana, jos
vain käy?"
"Totta kai se käy.
Mitä
asioita sinun pitää hoitaa?"
"Olet
liian utelias rakkaani. Se on yllätys." Sam
hymyili arvoituksellisesti.
"Yllätys? Ei kerro nyt,
nyt!
Haluan tietää nyt!" Michael vaati.
"En
kerro, vasta viikonloppuna." Michael mutristi
alahuultaan.
"Et
ole yhtään kiva, perjantaihin on ikuisuus!"
"No
itseasiassa saat tietää vasta lauantaina."
"Lauantaina?!"
"Kulta,
rakas, kestät kyllä, nyt on jo tiistai. Ei siihen ole
kauaa."
"Kylläpä
on…"
"Tiedätkö? Minusta
tuntuu
nyt todella, että seurustelen teini-ikäisen pojan
kanssa, tämä huone ja sinä
käyttäydyt tällä hetkellä
kuin 17-vuotias…tai pitäisikö sanoa
7-vuotias?"
Sam virnisti, Michael löi häntä
käsivarteen leikkisästi.
"Ikävä
ihminen…En käyttäydy
kuin 7-vuotias…" Michael mutisi, kulmiaan kurtistaen.
Hän huokaisi ja
suoristi sitten asentoaan ylväämmäksi.
"Hyvä
on herra Grey, siirtyisimmekö alakertaan siemailemaan
sivistyneesti kupposet teetä?" Michael kysyi hyvin
hienostuneella
brittiaksentilla. Sam naurahti.
"Hyvä
on."
Evelyn katsoi poikaansa
hymyillen, kun tämä söi aamiaista Samin
kanssa. Michael hymyili, tavalla, jota
hän ei vielä ollut nähnyt sitten kun oli
löytänyt hänet uudestaan.
"En tiedä mitä
sinä teit
Sam, mutta mitä tahansa se oli, se
näyttää auttaneen häntä
huomattavasti.
Kiitos." Evelyn kuiskasi hänelle, kun Sam oli
lähdössä. Sam miltei
punastui. `Harrastin
seksiä poikanne kanssa.`
Hän ajatteli ja virnisti
huomaamattomasti. Michael tuli hänen luokseen, halasi
häntä ja antoi suukon
poskelle.
"Nähdään
sitten perjantaina
rakas. Maltan tuskin odottaa." Hän kuiskasi.
"Sinä
et malta odottaa yllätystäsi." Sam virnisti.
"Odotan
sinua, en yllätystä." Michael sanoi.
"Olet rakas, pian se aika
menee, nähdään. Ole varovainen
ja…"
"Älä huolehdi Sam,
olen
turvassa täällä." Hän vakuutti.
"Ole sinäkin varovainen Sam, emme
tiedä missä hän on…" Michael
kuiskasi sitten. Sam asetti kätensä hänen
poskelleen.
"En pelkää
häntä, hänen sen
sijaan, olisi syytä pelätä
minua…" He suutelivat ja Sam lähti.
Michael otti petivaatteet
vuoteestaan ja suuntasi sitten alakertaan pesuhuoneeseen.
"Sinähän
juuri vaihdoit lakanasi toissapäivänä?"
Evelyn
ihmetteli, kun näki hänen
työntävän niitä pesukoneeseen.
Michael punastui
hieman.
"Niin
no…" Hän aloitti ja katsoi
äitiään hymyillen
ujosti.
"Odota,
en taidakaan haluta tietää
enempää…" Hän sanoi
äkkiä, nostaen kättään
eteen torjuvasti. Evelyn oli jo
kääntymässä, kun hän
sitten katsoi vielä poikaansa ja jatkoi. "Mutta sanon vain
sen, että tämä
sinun äkillinen tarve pestä pyykkiä, taitaa
tarkoittaa sitä, että alat voida
paremmin? Ja olen hyvin iloinen siitä." Evelyn sanoi sitten
hymy
kasvoillaan ja palasi keittiöön.
*******************
31.1.2004 lauantai
"Mihin sinä oikein viet
minut?" Michael kysyi, he olivat ajaneet jo muutaman tunnin.
"Näet
kohta." Sam hymyili arvoituksellisesti, he olivat
tulleet maaseudulle, ajoivat avonaisista porteista
sisään hiekkatietä, joka
johti suuren kivitalon piha-alueelle. Sam pysäytti auton talon
eteen, avasi
turvavyönsä ja kääntyi katsomaan
häntä.
"No niin sulje nyt
silmäsi
äläkä avaa niitä ennen kuin sanon."
Sam virnisti.
"Um...Hyvä on…"
Michael
sanoi. "Odota niin autan sinut ulos autosta." Sam sanoi, nousi
ylös,
sulki oven ja kiersi auton. Hän avasi matkustajapuolen oven ja
tarttui
poikaystävänsä kädestä ja
auttoi hänet ulos.
"No
niin lupaathan nyt ettet kurki?"
"Lupaan." Michael
hymyili.
"Ja luotat minuun?" Sam
kysyi, Michael nyökkäsi. Sam asetti vielä
oman kätensä varmuudeksi hänen
silmiensä eteen ja lähti taluttamaan
häntä eteenpäin. Michael rauhoitti
hengitystään.
"Älä pitele minua
niin kovaa
Sam." Hän pyysi, muistikuva hyvin etäisesti
samanlaisesta tilanteesta
yritti palata hänen mieleensä. Sam höllensi
otettaan.
"Älä
pelkää rakas, kaikki on hyvin, tämä
on hyvä
yllätys." Hän kuiskasi rauhoittavalla
äänellä, heidän
kävellessään eteenpäin
lumista pihamaata.
Sam katsoi sisartaan, joka
seisoi
hieman kauempana ja hymyili hänelle. Lisa hymyili takaisin ja
lähti kävelemään
hitaasti heitä kohti, taluttaen suurta
eläintä vierellään. Lisa
pysähtyi
aitauksen viereen. Sam pysäytti Michaelin, seisahtuen
hänen taakseen ja otti
kätensä hänen silmiltään.
"No
niin, nyt voit katsoa." Michael henkäisi
yllättyneenä, hän katsoi kaunista, mustaa
hevosta edessään, jolla oli valkoiset
sukat oikeassa etujalassa ja vasemmassa takajalassa ja pieni valkoinen
tähti
otsalla. Sen pikimusta harja ja häntä
kiilsivät talviauringossa. Samin sisko
Lisa silitti hevosta ja hymyili hänelle
lämpimästi
. "Sam…mitä?"
Hän
huokaisi ja käänsi katseensa rakastajaansa.
"Se on sinun. Ostin sen
sinulle." Sam hymyili.
"Minun?"
"Niin,
sillä oli joku todella vaikea nimi, se on vielä nuori
hevonen…Sinä voit nimetä sen miksi
haluat." Sam sanoi. Michael katsoi
häntä ja sitten hevosta huulet hieman raoillaan.
Hän lähestyi Lisaa ja hevosta.
"Mukava
nähdä sinua pitkästä aikaa
Michael." Lisa
hymyili hänelle, Michael hymyili takaisin, hän oli
liian hämmästynyt kaikesta
pystyäkseen sanomaan sanaakaan. Lisa otti hänen
kätensä ja ohjasi sen hevosen
kyljelle. Michael silitti sen turkkia pehmeästi.
Sam käveli hänen
taakseen.
"No pidätkö
siitä?" Hän
kysyi, hänen kasvoillaan oli leveä hymy
sillä Michaelin ilme kyllä paljasti,
että hän piti siitä todella paljon.
"Sam, olet
hullu…mutta
rakastan sinua, kiitos…en voi
vieläkään uskoa, että ostit minulle
hevosen.
Huijaatko minua vain? Viet tämän pois kohta?" Michael
kysyi katsoen häntä.
"En
tietenkään, se on sinun, kokonaan sinun. Lisa
pitää siitä
hyvää huolta täällä ja
voit tulla katsomaan sitä milloin haluat."
"Sinä ja Sam olette
tervetulleita viettämään
öitä täällä milloin
tahansa haluatte, meille kyllä
mahtuu." Lisa täydensi. Michael katsoi häntä
hymyillen, hän ei ollut edes
ajatellut, että Lisa asui siinä paikassa,
siinä kauniissa, isossa talossa,
jonka tilukset olivat kesällä varmasti
henkeäsalpaavat.
"Tulkaa
sisälle sitten, kun olette valmiit
täällä? Et ole
tavannut vielä aviomiestäni ja poikaani Joshuaa,
Michael."
"Tulemme kyllä." Sam
vastasi hänelle.
"No, joko keksit sille
nimen?" Sam kysyi.
"Hm…luulen,
että annan sille nimeksi; Irish Devlin."
Michael päätti.
"Devlin?" Sam kysyi.
"Tarkoittaa rohkeaa ja
hurjapäistä." Michael virnisti.
"Rohkea se voi olla, mutta
hurjapäinen? En usko, en olisi valinnut sinulle
hurjapäistä hevosta, joka
saattaisi heittää sinut
selästään. Haluan kuitenkin
pitää sinut luonani, monen
monta, kymmentä vuotta." Sam sanoi halasi
häntä takaapäin.
"Mutta Devlin se silti on,
se on rohkea." Michael sanoi, hymyili ja käänsi
päätään suudellakseen
Samia.
"Totta kai, rohkea kuin
mikä.
Aivan kuten omistajansakin. " Sam kuiskasi heidän
irtauduttuaan
suudelmasta.
"Haluatko kokeilla
ratsastaa?" Sam kysyi. Michael katsoi häntä, sitten
hevosta, joka oli jo
satuloitu.
"Voisin kokeilla." Hän
sanoi sitten, hieman jännittyneenä, osaisiko
enää niin monen vuoden jälkeen.
Sam auttoi hänet nousemaan hevosen selkään
ja piteli ohjaksista kiinni yhä, kun
Michael oli päässyt sen selkään.
Sam ohjasi hevosen aitauksen sisään.
"Haluatko,
että talutan?" Sam kysyi.
"En ole enää
mikään
pikkulapsi Sam, kokeilen itse, ihan vähän aikaa."
Michael hymyili ja
tarttui ohjaksiin. Hän patisti hevosen liikkeelle,
rauhalliseen käyntiin.
Tuntui mahtavalta olla pitkästä aikaa hevosen
selässä, saman aikaa hieman
oudolta, mutta hän ei ollut unohtanut, hän osasi. Sam
nojasi aitaa vasten ja
katsoi heitä hymyillen. Hevonen juoksi kevyttä ravia.
Michael näytti
uskomattoman komealta hevosen selässä,
ryhdikkäältä ja
ylväältä. Olisi voinut
luulla, ettei mitään taukoa olisi ollutkaan,
etenkään niin pitkää taukoa.
Lopulta Michael ratsasti hänen luokseen ja nousi alas hevosen
selästä. Hänen
poskensa punoittivat ja silmät olivat kirkkaat.
"Se oli ihanaa!" Hän
henkäisi. Sam otti kiinni ohjaksista ja suuteli
häntä.
"Näytät
onnelliselta, paras lahja minkä voisin saada."
Sam kuiskasi.
"Minä
olen, nyt, tänään, olen todella onnellinen."
Michael kuiskasi, itsekin hieman yllättyneenä
siitä tunteesta.
"No niin, viedään
Devlin
takaisin talliin ja mennään
sisään." Sam sanoi sitten. Michael
nyökkäsi
antaen vielä yhden suukon Samin poskelle.
************
Illemmalla he ajoivat kohti
Lontoota.
"Mihin
me nyt menemme?" Michael kysyi.
"Sekin on yllätys." Sam
virnisti.
"Lisää
yllätyksiä? Sinä hemmottelet minua Sam."
Michael
sanoi.
"Niin,
mutta sinä ansaitset hemmottelua. "He ajoivat
harmaan, kaksikerroksisen kivitalon pihaan, joka oli Lontoon keskustan
ulkopuolella. Sam oli jo avaamassa suutaan, kun Michael arvasi.
"Anna kun arvaan, minun
pitää sulkea silmäni?" Hän kysyi ja
virnisti.
"Aivan
rakkaani, olet nopea oppija." Sam hymyili
takaisin ja nousi autosta, auttaakseen Michaelin jälleen ulos.
"Ja
muista…" Sam aloitti.
"Ei kurkkimista, minä
muistan."
Michael hymyili. He tulivat sisälle asuntoon, Michael tunsi
herkullisen ruuan
tuoksun nenässään. Sam johdatteli
hänet eteenpäin.
"No niin ja voit taas avata
silmäsi." Hän ilmoitti sitten iloisen kuuloisena. He
olivat
ruokailuhuoneessa, jossa oli kauniisti katettu pöytä
kynttilöineen, takassa
paloi tuli.
"Bonjour messieurs."
Tuttu naisääni sanoi, Michael
käänsi katseensa ja näki Kittyn seisomassa
keittiön oviaukossa, hän hymyili leveästi.
"Kitty!" Michael
huudahti ja riensi halaamaan
ystäväänsä. "Sinäkin olet
täällä!" Hän
sanoi iloisena.
"Totta kai, en osaisi
elää
ilman Samia, en ainakaan liian kaukana hänestä, joten
muutin myös takaisin
Lontooseen. Sitä paitsi aloinkin jo
kyllästyä Pariisiin ja kaivata
kotiin." Kitty hymyili.
"Entä
se sinun poikaystäväsi?" Michael kysyi.
"No mietittyäni asiaa
tulin
siihen lopputulokseen, että uusia miehiä
löytää aina, mutta sellaisia
ystäviä
niin kuin Sam ja sinä, on vaikea korvata."
"Saanko minäkin
halauksen?" Michael tunnisti äänen heti.
"Tony, mitä
ihmettä?"
Michael kysyi katsoen häntä, Tony tuli
lähemmäksi ja halasi häntä.
"Sam
pyysi auttamaan, tulin. Olemme kierrelleet tämän
mukava
neitosen kanssa kauppoja tänään ja nyt
tarjoilemme teille illallisen."
Tony selitti. Michaelista kaikki tämä oli outoa,
ihanaa, mutta outoa.
Sam ohjasi hänet
istumaan
pöytään
ja istui itse häntä
vastapäätä. Tony ja Kitty toivat ruuan esiin
ja tarjoilivat
heille ja itselleen annokset. Kitty istui Michelin viereen, Tony
Kittyä
vastapäätä.
"Kenen
talo tämä oikein on Sam?" Michael keksi sitten
kysyä ja maistoi viiniään.
"Meidän."
Sam vastasi ja hymyili.
"Meidän?!" Michael
kysyi, miltei tukehtuen viiniinsä.
"Niin,
sinun ja minun. Kaipaa tietenkin työtä vielä
vähän,
pientä remonttia olohuoneessa ja toisessa kylpyhuoneessa.
Huonekalujakaan ei
ole toistaiseksi kuin keittiössä,
tässä huoneessa ja makuuhuoneessa, tai niin
no makuuhuoneessakin on vasta vain sänky, mutta työt
alkavat täällä heti
maanantaina." Sam selitti. Michael katsoi häntä
oikein vieläkään
ymmärtämättä sitä. Sitten
hän katsoi Tonyyn, joka hymyili hänelle takaisin
lempeästi.
"Minulla ei ole rahaa
tällaiseen paikkaan…" Michael sanoi hiljaa, hieman
nolostuneena.
"Mutta minulla on, ja
mikä
on minun on myös sinun. Minun ei periaatteessa tarvitsisi
tehdä päivääkään
töitä, jos en haluaisi, mutta haluan ja no, minusta
tämä on sievä paikka, ei
liian iso, juuri sopivan kokoinen ja sopivassa paikassa." Sam sanoi
katsoen ympärilleen huonetta. Michaelista se paikka oli upea,
vaikka hän oli
vasta nähnyt tämän huoneen ja talon ulkoa.
Puutarhasta saisi kauniin kesällä,
hän mietti. Mutta samalla hänen oli vaikea
ymmärtää miksi Sam teki
tämän
kaiken, miksi Sam halusi antaa hänelle niin paljon. Ensin
hevonen ja nyt tämä
asunto heille, mitä muuta Sam vielä keksisi? Michael
ei uskonut ansaitsevansa sitä,
hänhän oli vain huora…
Kitty huomasi hänen
ilmeensä ja
otti hänen kätensä omaansa.
"Älä
hetkeäkään kuvittele,
ettetkö ansaitsisi tätä. Teistä
tulee niin onnellisia täällä." Kitty
kuiskasi hänelle ja hymyili. Michael kääntyi
katsomaan naista vieressään ja
hymyili takaisin.
"Kiitos Kitty."
Sitten tuli jälkiruuan
vuoro;
vadelmasuklaakakkua,
Michaelin suosikkia. Michael huomasi Kittyn ja Tonyn
syövän omansa aika nopeaan
tehtiin. Tony venytteli käsiään.
"Mitäs sanot Kitty
raittiista ilmasta? Mennäänkö
käymään takapihalla?" Tony kysyi sitten.
"Kuulostaa
hyvältä, mennään." Kitty sanoi ja
nousi ylös
pöydästä Tonyn kanssa. Michael katsoi
heitä hämmentyneenä, kun he
hävisivät
ulos huoneesta.
"Mikäköhän
heille tuli?" Hän mietti ääneen ja katsoi
sitten Samiin, joka hymyili nyt erittäin salaperäisen
näköisenä.
Sam nousi ylös ja
kiersi
pöydän
hänen luokseen. Hän polvistui lattialle
hänen eteensä ja otti hänen
kätensä
omaansa.
"Sam, öh, mitä
sinä
teet?" Michael kysyi epävarmana.
"Minä
rakastan sinua ihan mielettömästi, enemmän
kuin ketään
tai mitään tässä maailmassa. Se kun
luulin, että saattaisit kuolla, oli elämäni
hirvittävin hetki, enkä todellakaan tiedä
miten olisin selvinnyt siitä jos
olisit, itseasiassa en usko, että olisin selvinnyt
siitä lainkaan. En osaa edes
sanoin kuvailla kaikkia tunteitani sinua kohtaan, vaikka kuinka
yrittäisin. En
ole runoilija. Voin vain sanoa, että rakastan sinua nyt,
huomenna ja ikuisesti,
enkä koskaan ketään toista ja siksi..." Sam
kaivoi taskustaan kultaisen
kihlasormuksen.. "…Ja siksi, haluan antaa sinulle
tämän sormuksen ja
toivon, että pidät sitä vasemmassa
nimettömässäsi, merkkinä
siitä, että
lupaamme olla yhdessä lopun ikämme?"
Michael katsoi
häntä
suu auki,
sitten sormusta ja sitten taas takaisin Samia.
"Sam…minä…voi
luoja."
Hän nosti kätensä suunsa eteen. Sam katsoi
häntä hieman peloissaan siitä, että
Michael torjuisi hänet. "Sinä haluat minut?"
Hän kysyi sitten,
kyyneleet silmissään. Hän ei olisi uskonut,
että joku voisi haluta kihloihin
hänen kanssaan sen jälkeen mitä oli
tapahtunut.
"Höpsö, totta kai
haluan." Sam kuiskasi. Michael kumartui ja suuteli
häntä, he halasivat.
"Otatko
sormuksen?" Sam kysyi. Michael nyökytteli
päätään, hymyili, hän ei
ollut löytää oikeita sanoja. Sam pujotti
sormuksen
hänen sormeensa ja he suutelivat uudestaan.
"Sam, rakastan sinua,
todella, todella paljon, aina…" Michael kuiskasi lopulta.
"Saammeko jo tulla?
Minä en
kestä enää…" Kitty kysyi
oviaukosta, kyyneleet silmissään, hymy
huulillaan. Sam ja Michael nyökkäsivät.
Kitty ryntäsi heidän luokseen, eikä
tiennyt kumpaa halaisi ensin, joten halasi heitä molempia
yhtä aikaa. Tony
käveli hänen perässään
huoneeseen. Michael katsoi häntä, hymyili. Tony
hymyili
hänelle takaisin ja lähestyi heitä
epävarmasti. Michael nousi ylös tuoliltaan.
He katsoivat hetken toisiaan, kunnes Tony sulki välimatkan ja
veti hänet
halaukseen.
"Onneksi
olkoon…Teistä tulee
hyvin onnellisia." Hän kuiskasi
ystävänsä korvaan.
"Kiitos
Tony." Michael kuiskasi ja Tony irrotti otteensa
ystävästään hieman vastahakoisesti.
Tony tiesi, että hänen kuuluisi olla onnellinen
ja hän olikin, mutta samaan aikaan hän tunsi olonsa
jotenkin kummallisen
surulliseksi. Hän tiesi
pääsevänsä yli siitä,
ehkä hän vain pelkäsi
menettävänsä
ystävänsä uudestaan, vaikka eihän
tämä sitä tarkoittanut.
Myöhemmin illalla tai
oikeastaan
jo yöllä, Michael ja Sam olivat
jääneet kaksin uuteen asuntoonsa. Tony ja Kitty
olivat lähteneet ulos juhlimaan ja sitten yöksi
Kittyn luokse.
"No niin
mentäisiinkö
nukkumaan?" Sam kysyi. Michael nyökkäsi ja he
lähtivät kävelemään kohti
yläkertaa. Portaiden alapäässä, Sam
kaappasi Michaelin syliinsä.
"Mitä
sinä teet?"
"Kannan sulhaseni,
rakastettuni yläkertaan makuuhuoneeseen." Sam sanoi ja
lähti hitaasti
kapuamaan portaita. "Huh, sinä oletkin aika painava."
Hän tokaisi
päästyään portaiden
puoliväliin.
"Sam
sinä rikot selkäsi vielä, laske minut alas,
en ole
mikään nainen kuitenkaan." Michael nauroi.
"Eih,
minä…kannan
sinut…sänkyyn…asti…" Sam
ähki.
"Oma supermieheni."
Michael nauroi.
Sam onnistui tuomaan
hänet
sängylle laski hänet alas ja kaatui sitten
hänen vieressään. Hän
läähätti,
yritti tasata hengitystään.
"Huh,
huh, älä siten odota tuota enää
toista kertaa…"
Hän puuskutti.
"Typerys…oma rakas
typerykseni." Michael nauroi, kierähti aivan hänen
viereensä ja suuteli
häntä.
"Typerys, joka on vahva kuin
härkä." Hän kuiskasi irtauduttuaan
suudelmasta. Sam hymyili hänelle ja
veti hänet päällensä, suuteli
häntä.
"Ajattelin,
että nukumme tämän yön
täällä, mutta kunnon
asumiseen tämä ei vielä kelpaa. Voimme sen
aikaa asua vanhempieni luona tai jos
haluat niin sinun vanhempiesi luona." Sam sanoi.
"Haluaisin asua omassa
kotonani, menetin liian paljon aikaa heidän kanssaan ja tuntuu
turvalliselta
olla siellä." Michael kuiskasi. Sam
nyökkäsi.
He kietoutuivat peiton alle,
lähelle toisiaan. Asunnossa oli melko kylmä, joten he
joutuivat ottamaan
ylimääräisiä peittoja
pysyäkseen lämpiminä. Michael katsoi
sormusta kädessään
ihaillen sitä.
"Oletko onnellinen?"
Sam kysyi.
"Olen, entä sinä?"
"Olen,
todella onnellinen." Michael katsoi häntä hieman
pohdiskellen.
"Mitä
mietit?" Sam kysyi.
"Että olen onnekas, kun
minulla on sinut…Mitä olen tehnyt ansaitakseni
rakkautesi." Hän sanoi
hiljaa.
"Ansaitsisit niin paljon
enemmänkin Michael, ansaitset olla hemmoteltavana ja
rakastettuna. Minä olen se
onnekas, kun minulla on sinut."
Michael liikutti sormiaan
Samin
pehmeiden hiusten lävitse.
”Eikö sinua
häiritse se
Sam?"
"Mikä?"
"Se, että olen ollut
huora,
se että…se mitä he tekivät
minulle…Tai siis…Tiedän, että
moni mies ei enää
katsoisikaan minua jos tietäisivät siitä, he
ajattelisivat, että olen
pilattu…ja ehkä olen, en
tiedä…elämämme ei koskaan tule
olemaan normaalia, tai sellaista
kuin se oli kesällä…Clubit, matkustelu, en
usko pystyväni siihen pitkään
aikaan…" Michael sanoi hiljaisella
äänellä.
"Et sinä ole huora, et
ole
koskaan ollut, et minun silmiini. Uhri kyllä, muttei huora.
Rakastan sinua
Michael, mikään ei voi koskaan muuttaa sitä.
Olen vain onnellinen että saan pidellä
sinua, en tarvitse muuta.” Sam kumartui suutelemaan
häntä, Michael kietoi
jalkansa hänen ympärilleen. Hän tunsi
itsensä rakastetuksi, hän tunsi olevansa
turvassa.
**********
Jean istui pöydän
ääressä,
hämärässä huoneessa ja kohotti
viskipullon huulilleen, hän irvisti ja joi
lisää. Häntä hermostutti
ystävänsä jatkuva ravaaminen, hänen
kenkiensä kopina
puulattiaa vasten.
"Patrick, voisitko helvetti
vie jo istua alas! Teet minut hulluksi!" Hän
sähähti, ja askelten äänet
loppuivat, oli hetken hiljaista, Jean joi lisää.
Hän katsoi valokuvaa kädessään
ja sipaisi sormellaan sen pintaa. "Tulen hakemaan sinut
chéri, pian olemme
taas yhdessä, älä huolehdi…"
Hän sopersi juopuneella äänellä
kuvalle.
"Mitä helvettiä me
teemme
Jean? En kestä tätä, en
ymmärrä miten sait minut mukaan
tähän liemeen…"
Patrick henkäisi ja istui alas.
"Me
haemme hänet Patrick, sen me teemme, me odotamme."
Jean sanoi.
"Mitenköhän
meinasit
tehdä
sen, hän on lähtenyt Pariisista, hän
Englannissa, miten ajattelit päästä sinne
joutumatta kiinni? Poliisin lisäksi
perässäsi on varmasti myös Rickyn
ystäviä…Olet hullu jos yrität
sitä." Patrick mulkaisi häneen, Jean
mulkaisi häneen takaisin ja virnisti
"Voi sinä
vähäuskoinen
hölmö, me pääsemme sinne
kyllä, älä huolehdi
ystäväiseni…"
"Me, miten niin me?
Älä
luulekaan, että riskeeraisin yhtään
enempää sen huoran takia…Ja Jean, noita
nuoria nättiä miehiä löytyisi
kyllä lähempää ja helpomminkin."
Patrick
henkäisi, Jean iski nyrkkinsä
pöytään, tarttui hänen paidan
rinnuksista ja veti
hänen kasvonsa omiensa lähelle.
"Sinä teet juuri niin
kuin
sanon Patrick, tai menetät vielä
enemmän…Ja minä en halua muita, haluan
hänet." Hän sanoi uhkaavasti, Patrick vapisi ja
nyökkäsi lopulta
päätään.
Jean vapautti otteensa hänestä. Patrick
perääntyi, katsoi
ystäväänsä
peloissaan. Jotain oli muuttunut, Jean ei enää ollut
oma itsensä, hän alkoi
olla vieras myös hänelle, joka oli ennen tuntenut
Jeanin läpikotaisin. Nyt tämä
alkoi olla liikaa jopa Patrickille, hänen
ystävänsä oli seonnut, hän
oli…Michaelista oli tullut sairaspakkomielle
hänelle…Patrick katsoi hänen
juomistaan hiljaa, hän katsoi, kuinka hän puhui
valokuvalle kädessään, kertoi
sille asioita, joita haluaisi tehdä ja
ensimmäistä kertaa, hän tunsi
sääliä
Michaelia kohtaan.
33. Luku
20.2.2004
Koputus ovella herätti
hänet
kummallisesta mutta hyvästä unesta, Michael ei
halunnut unen loppuvan, hän veti
peittoa ylemmäs, kääriytyi sen
lämpimään suojaan tiiviimmin ja sulki
silmänsä
uudestaan. Uusi koputus.
"Michael,
rakas…oletko pukeissa? Tulen sisään."
Hän
kuuli etäisesti Samin äänen huhuilevan.
Hän ei ymmärtänyt miksi Sam koputtaisi
hänen huoneensa ovea, keskellä
yötä, kysyäkseen oliko hän
pukeissa. Saminhan
piti olla käymässä Lontoossa.
Ovi aukeni ja Michael veti
peiton
päänsä yli, valon
häikäistessä hänen
silmiään. Oli varmasti vielä aikaista,
hän
ei halunnut nousta vielä. Askeleet
lähestyivät vuodetta.
"Rakas,
kello on jo yksitoista, aika herätä." Sam sanoi
ja veti verhot auki.
"Mmh"
Michael mutisi.
Sam
tuli lähemmäksi ja veti peiton hänen
kasvoiltaan. Michael mutisi uudestaan
vastalauseeksi, ja puristi silmiään tiukasti kiinni.
"Herää,
tai itke ja herää." Sam virnisti, ja alkoi
kutittamaan häntä. Michael alkoi kiemurtelemaan ja
nauramaan sängyllä.
"Ei
saa, ei, ilkeä ihminen!" Hän huudahti naurunsa
lomasta. Sam lopetti ja asettui hänen
päällensä sängylle. Hän
suuteli rakkaansa
pehmeitä, kutsuvia huulia ja tunsi toisen vastaavan
suudelmaan. "Olisin
vielä halunnut nukkua, ilkimys…" Michael mutisi
sitten ja katsoi häntä,
kuin hän olisi juuri varastanut häneltä
tikkarin.
"Tiedätkö paljon
kello jo
on?" Sam kysyi huvittuneena.
"Minua
ei kiinnosta paljon se on. Mikä minua kiinnostaa on
nukkuminen ja uni jonka näin, uni jonka sinä
keskeytit, senkin ilkimys kurjimus."
Michael mutisi.
"Ilkimys kurjimus?" Sam
virnisti.
"Miten sinä nyt jo olet
täällä, luulin, että tulisit vasta
illalla?" Michael kysyi sitten, yhä
unisella äänellä.
"No, vanhempasi
lähtevät
reissuun jo muuttaman tunnin päästä ja
minä ajattelin, että …" Sam suuteli
hänen huuliaan. "… Tulen aikaisemmin, odottamaan
kunnes saamme olla aivan
kahden täällä ja …" Sam painoi
vartaloaan tiukemmin
poikaystäväänsä
vasten, ja suuteli nyt hänen kaulaansa.
"Sam … senkin
…
senkin
seksihullu …" Michael katsoi Samia ja hymyili. Hän
oli ylpeä itsestään,
että pystyi sanomaan sanan seksi, ilman, että se
tuntui jotenkin väärältä,
ilman, että hän punastuisi, tai jotain muuta
yhtä typerää. Sam suuteli
häntä
yhä ja Michaelista alkoi tuntua, että pikku Sam alkoi
innostumaan hieman
liikaa. Oli kuitenkin vasta aamupäivä ja
hänen vanhempansa ravasivat pitkin
taloa, pakatessaan laukkujaan. He olivat
lähdössä Birminghamiin viikonlopuksi,
tapaamaan hänen setänsä perhettä.
"Rauhoitus nyt Sam, minun
pitää pukea." Michael sanoi sitten ja
kieräytti poikaystävänsä
päältään.
Sam vikisi kuin koiranpentu kun hän nousi ylös
etsimään vaatteitaan. Michael
kääntyi katsomaan häntä ja virnisti
nähdessään tämän ilmeen;
mutristettu
alahuuli, suuret siniset silmät avoinna, aivan liian suloisen
näköisenä. Sam
puristi tyynyä syliinsä.
"Michael
… rakas … tulisit vähän
tänne vielä …" Hän
sanoi sitten ja tarkkaili tiiviisti hänen jokaista
liikettään.
"Huh, huh. Onpa kello jo
paljon, mitäköhän pukisin
päälleni tänään
…" Michael mietti ääneen ja
venytteli jäseniään
syvään, hyvin tietoisena siitä,
että kiusasi Samia
tekemällä tämän. Jokin pieni
ääni hänen
päässään alkoi panikoida, ja yritti
käskeä häntä
kätkemään nopeasti vartalonsa, pahoja
asioita voisi muuten
tapahtua. Michael pysähtyi hetkeksi, vilkaisi takaisin Samiin,
ja sitten
huonetta ympärillään. Hän kuunteli
vanhempiensa etäistä
puheenääntä ja kolinaa,
joka kuului alakerrasta. 'Kaikki
on hyvin, he eivät ole täällä.'
Hän
ajatteli, hymyili hieman ja ryhtyi etsimään sopivia
vaatteita.
Sam huokaisi
syvään,
hän
tarkkaili poikaystäväänsä ja
huomasi tämän pysähtyvän hetkeksi,
hänen päänsä
kääntyi, Michael vilkaisi häneen, siten
ympärilleen, jokainen vartalon lihas
aavistuksen jännittyneenä. Samin mieleen tuli
preeriakoira, joka kuunteli ja
katseli mahdollista lähestyvää varaa,
pohtien pitäisikö sen varoittaa muita ja
paeta. Häntä hymyilytti hieman, kun näki
Michaelin sitten hymyilevän itsekseen
ja palaten tehtäväänsä.
”Arvaa muuten kuka on
uuden
kuntoklubin omistaja?" Sam kysyi ja virnisti, kun Michael
kääntyi
katsomaan häntä.
"Ihanko totta?" Hän
kysyi.
"Jep,
ajattelin tehdä jotain hyödyllistä
rahoillani ja saada
vähän vastuullisempia tehtäviä.
Toisaalta voin nyt tehdä kotona paljon
töitä…
Niin ja muita hyviä uutisia; asuntomme remontti valmistuu aika
mukavasti,
pääsemme varmaan muuttamaan sinne jo maaliskuun
lopulla." Sam hymyili.
Michael oli vetänyt vasta farkut jalkaansa ja tuli nyt
hänen luokseen ja
suuteli hänen huuliaan pitkään.
"Ihanaa,
en malta odottaa ja onneksi olkoon uudelle
pomolle." Hän kuiskasi hymyillen ja suuteli
häntä vielä kerran. Sam katsoi
pettyneenä rakkaansa perään, kun
tämä palasi takaisin vaatekaappinsa luokse
pukemaan. Hän huokaisi syvään ja nousi
sitten ylös.
"Menen alas odottamaan, ei
tee hyvää katsella sinua juuri nyt. Tarkoitan,
että jos jään tänne, niin pikku
Sam hoitaa ajattelun puolestani ja sitten olemme vaikeuksissa
… Olikohan tuossa
mitään järkeä?" Sam pohdiskeli,
hymyili ja suuteli Michaelin niskaa.
Michael katsoi häneen ja virnisti.
"Tulen alas pian." Hän
sanoi.
*******
Evelyn sulki ulko-oven.
Hän
katsoi hämmentyneenä ruusukimppua, jonka
lähetti oli juuri tuonut; 23
tulipunaista, pitkävartista ruusua. Hän katsoi
valkoista kirjekuorta niiden
kyljessä, jossa luki hänen poikansa nimi. Samilta ne
eivät olleet, koska Sam oli
juuri tullut hetki sitten. Keltä ne sitten voisivat olla?
Evelyn mietti.
Hän tuli
keittiöön ja laski
ruusut pöydälle. Hän aavisteli pahaa ja
hänestä tuntui että hänen olisi
parasta
avata kirjekuori ja katsoa mitä sisällä oli.
Pieni syyllisyyden pisto kipristi
hänen sydäntään, mutta hän
teki tämän vain poikansa parasta ajatellen.
Hän otti
kirjeen kuoren sisältä ja alkoi lukemaan sen
sisältöä hitaasti. Hänen
kätensä
vapisivat, hän nosti toisen kätensä suunsa
eteen lukiessaan rivejä eteenpäin.
"Joka yö näen unta
sinusta,
ja joka päivä ajattelen sinua. Joka hetki olet
ajatuksissani, enkä saa
hetkenkään rauhaa sinulta chéri .
Kuvittelen sinut tänne; kuvittelen kuinka
suloista se olisi saada sinut tälle vuoteelle, viereeni,
alleni. Vaikerruksesi,
huutosi … Äänesi, kun se on
murtumaisillaan pelosta, kun pyydät minua
lopettamaan. Kauniit silmäsi, miten ne ovat vielä
kauniimmat, kun katsot minua
peläten ja silti tiedän, että haluat. Haluat
pelkoa, haluat tuntea kipua, sinä
elät niille. Olet niin uskomattoman seksikäs; joka
kehosi solu huutaa seksiä ja
täydellisyyttä. Sinä kiusaat, houkuttelet ja
kutsut luoksesi meitä jotka emme
yllä tasollesi, sinä kiusaat, sinä
valehtelet … Olit minun kerran, ja maistoin
täydellisyyttäsi, miten voisin enää
luopua siitä? Janoan maistaa sitä
uudestaan, janoan sinua chéri, joka solullani.
Tiedän missä olet. -Jean-"
"Henry." Evelyn kutsui
miestään ääni väristen.
Mies tuli keittiöön, nähden
ensimmäiseksi ruusut pöydällä.
"Onko kauniilla vaimollani
salainen ihailija, josta minun olisi syytä huolestua?" Henry
kysyi,
hymyili ja vasta sitten hän katsoi vaimonsa ilmettä.
"Hyvä
luoja Eve, mikä sinun on?" Hän kysyi, tuli
lähemmäksi ja asetti kätensä
vaimonsa olkapäälle. Evelynin kasvot olivat
kalpeat, hän ojensi kirjettä miehelleen. Henry otti
sen ja luki.
"Helvetti."
Hän kirosi, ja tunsi vihan kertyvän
sisällään. "Vannon, että tapan sen
kurjan, perverssin ranskalaisen jos hän
tulee lähellekään …" Henry
aloitti vihaisena.
Sam käveli portaat alas
ja
tuli
keittiöön. Hän katsoi
hämmentyneenä
poikaystävänsä äitiä, joka
oli miltei itkun
partaalla ja tämän miestä joka puristi
lukemaansa kirjettä kädessään,
kiroillen. Hän katsoi ruusuja
pöydällä.
"Onko jotain sattunut?"
Hän kysyi huolestuneena. Henry nosti katseensa
häneen, epäröi hetken, mutta
ojensi sitten kirjeen häntä kohti. Sam katsoi
molempia yhä hämmentyneenä, otti
sitten kirjeen ja alkoi lukea. "Ei voi olla totta, helvetti! Miksei
hän
voi jättää Michaelia jo rauhaan!
… En olisi ikinä uskonut voivani vihata
näin
paljon." Sam ei tiennyt miten päin olisi. Hän halusi
kuristaa sen
paskiaisen, kiduttaa hänet hiljalleen kuoliaaksi.
"Tämä on viimeinen asia
mitä Michael nyt kaipaa, juuri kun hän alkoi voida
paremmin." Sam
huokaisi.
Hetken he kaikki olivat
hiljaa.
"Emme
kerro hänelle, se on parempi, on aivan turha
huolestuttaa häntä." Henry sanoi sitten. Hän
otti kirjeen ja taitteli sen
taskuunsa. "Vien tämän poliisille
tänään." Hän jatkoi. Sekä
Sam, että
Evelyn nyökkäsivät vaiteliaina.
"Pitäisiköhän
meidän
kuitenkin jäädä kotiin." Evelyn pohdiskeli
ääneen.
"Michael epäilisi,
että
jotain on vialla jos jäisitte. Minä olen
täällä ja pidän huolta
hänestä. Tony
ja Kitty ovat myös tulossa tänne yöksi
tänään." Sam sanoi.
"Hyvä on, mutta
soitathan
heti jos jotain tulee?" Evelyn pyysi.
"Totta kai." Sam
lupasi.
Michael hyppelehti portaita
alas,
hän oli erityisen hyvällä tuulella
tänään ja ihmetteli hieman mistä se
johtui,
kaikki vain tuntui olevan loistavasti sinä
päivänä. Hän tuli
keittiöön, hän
katsoi vanhempiaan ja
poikaystäväänsä, joiden kasvoilla
oli kummallinen ilme,
he puhuivat hiljaa.
"Mikäs teitä
vaivaa?
Voisi
luulla, että joku on juuri kuollut." Hän kysyi
huvittuneena. Hän näki
ruusut pöydällä ja meni katsomaan
niitä lähemmin. "Nämäpä
ovat kauniita.
Toiko isä sinulle nämä?" Hän kysyi
ja katsoi äitiään. Hän haistoi
yhtä
ruusua, ja hymyili sille miten hyvältä ne tuoksuivat.
Evelyn kykeni ainoastaan
nyökkäämään, hän
olisi halunnut heittää ruusut roskikseen ja
mahdollisimman kauaksi
heidän talostaan.
*******
Sam istui sohvalla, Michael
maksasi kyljellään pidellen
päätään hänen
sylissään ja Sam silitti rakkaansa
hiuksia hellästi heidän katsellessaan televisiota.
"Sam, tulisitko
käymään
täällä, haluan vaihtaa muutaman sanan
kanssasi." Henry pyysi juuri ennen
kuin he olivat lähdössä Evelynin kanssa.
Michael nosti päänsä
hämmästyneenä ja
nousi sitten istumaan.
"Totta
kai herra Wills." Sam sanoi ja nousi, Michael
hänen perässään.
"Odota vain tässä
Michael,
Sam tulee pian, asiani koskee vain häntä."
Hänen isänsä sanoi.
"Mikä koskee Samia
koskee
myös minua." Michael yritti protestoida.
"Odota
vain tässä rakas." Sam hymyili, ja Michaelia
rupesi ärsyttämään aavistuksen;
hän tunsi itsensä todella nuoreksi
yhtäkkiä,
mutta hän oli kuitenkin jo aikuinen! Hän ajatteli
mielessään ja kurtisti
kulmiaan. Hän mutisi jotakin, mistä Sam tai
hänen isänsä, eivät saaneet
mitään
selvää, ennen kuin suostui lopulta istumaan takaisin
alas. Sam meni yläkertaan
hänen isänsä perässä. 'Mitä
helvettiä tämä on nyt olevinaan?'
Hän mietti
kuumeisesti.
Sam tuli Henryn
perässä miehen
työhuoneeseen. Henry kiersi
kirjoituspöytänsä taakse ja avasi yhden
laatikon.
Hän katsoi Samuelia vakava ilme kasvoillaan.
"Olen melkoisen huolestunut
siitä kirjeestä, joka
tänään tuli, kuten varmasti olet
sinäkin?" Henry
kysyi, pidellen toista kättään avatulla
laatikolla.
"Olen kyllä." Sam
vastasi, ihmetellen mihin keskustelu oli menossa.
"Eikä tuo kirje edes
ole
ainoa. En tiedä olenko ottanut liian suuren vapauden, mutta
olen lukenut poikani
postia siitä lähtien, kun hän on muuttanut
takaisin tänne. Olen vienyt kirjeet
poliisille, eikä edes vaimoni tiedä kaikista
niistä. Ja sitten on ne puhelut,
ne kuitenkin loppuivat kun vaihdoimme numeromme salaiseksi…
Joka tapauksessa,
meidän on oltava varuillamme. Olen jutellut vaimoni kanssa, ja
olemme molemmat
sitä mieltä, että Michaelin on parempi olla
tietämättä näistä,
hän on vasta
alkanut parantua, enkä halua nähdä
enää onnettomana. Tällainen stressaisi
häntä
väistämättä aivan turhaan.
Meidän muiden on nyt oltava valppaana, ja kun olemme
vaimoni kanssa poissa, on sinun otettava vastuu. Siksi …"
Henry katsoi
laatikkoon ja kaivoi sieltä käsiaseen esiin.
Hän antoi sen Samin katsottavaksi.
"Hankin tämän joulun jälkeen, turvaksi, jos
joku sattuisi …" Henry
aloitti ja katsoi Samiin, joka katsoi asetta ja sitten takaisin
häneen. Hänen
kasvonsa olivat aavistuksen kalpeat, mutta niistä
välittyi kuitenkin ymmärrys.
"Oletko koskaan
käyttänyt
asetta? Osaatko ampua?" Henry kysyi.
"O-osaan kyllä,
isäni
on opettanut."
Sam vastasi.
"Hyvä.
Toivon, ettemme koskaan tule tarvitsemaan sitä, mutta
jos nyt sattuisi jotain, niin se on täällä,
luodit myös. Ja Sam, pyydän, ettet
kertoisi tästä pojalleni." Henry otti aseen ja
laittoi sen takaisin
laatikkoon.
"En kerro herra Wills, jos
niin haluatte." Sam vastasi nopeasti. Mies hymyili hänelle.
"Emmeköhän
ole jo sellaisissa väleissä, että voit
lakata
kutsumasta minua herra Willsiksi ja alkaa
käyttämään etunimeäni.
Poikani ja
sinä, näytätte kuitenkin olevan
yhdessä vielä pitkään." Henry
sanoi,
viitaten sormukseen hänen vasemmassa
nimettömässään.
"Kiitos
herra…tai siis tarkoitan Henry." Sam sanoi
hymyillen miehelle takaisin. Hymyn takana, molempien miesten
mieltä jäyti
kuitenkin hiljainen pelko.
*********
"Mitä isäni sanoi
sinulle?" Michael kysyi jo kolmannen kerran sen jälkeen kun
hänen
vanhempansa olivat lähteneet. Hän katsoi
kysyvästi poikaystäväänsä,
joka makasi
selällään hänen
sängyllään lukemassa Aku Ankkaa.
"Eikö
sinulla ole se essee kirjoitettavana? En kuule naputusta,
käypäs töihin poju." Sam virnuili,
kääntäen katseensa häneen.
"Mikä hemmetin poju?"
Michael naurahti ja heitti häntä tyynyllä.
"Poju mikä poju, kaikki
alle
25-vuotiaat ovat pojuja..." Sam sanoi,
välittämättä lainkaan kuulostiko
järkevältä.
"Sanoo mies
kypsässä
27-vuoden iässä." Michael virkkoi, nostaen toista
kulmaansa, Sam näytti
hänelle kieltä.
Michael kääntyi
tuolillaan,
tuijottamaan takaisin tietokoneen ruutua, valkoista taustaa, jolle oli
ilmestynyt vasta muutama onneton lause. Hän oli jo unohtanut
miten tylsiä
läksyt saattoivat olla. Michael huokaisi
syvään ja naputteli hiirimattoa
kärsimättömästi sormillaan.
Hän halusi tietää mistä
hänen isänsä ja Sam olivat
puhuneet. Hän vilkaisi uudestaan
poikaystäväänsä, joka oli
jälleen syventynyt
Aku Ankkaansa, naureskellen sille ääneen
vähän väliä.
Oli sitä paitsi
käsittämättömän
väärin, että Sam lepäsi
siinä kaikessa rauhassa, lukemassa ja naureskelemassa,
kun hänen piti kirjoittaa jonkinlainen typerä
mielipidekirjoitus, jostain
todella typerästä kirjasta. Se oli ollut typerin
kirja, minkä hän oli koskaan
lukenut ja hän kuitenkin luki paljon kirjoja. Kirja oli jonkun
naisen
elämänkerta, naisen, josta hän ei ollut
koskaan aiemmin edes kuullut. Se oli
vuodatus rankasta elämästä, siitä
miten kaikki meni pieleen ja miten masentunut
hän kokoajan oli. Koira kuoli, kun hän oli ollut
pikkutyttö, vanhemmat
erosivat, ensimmäinen poikaystävä oli varas,
aviomies karkasi sihteerin kanssa
Kreikansaarille, kultakalat kuolivat, nainen ei pitänyt
työstään, ja elämä oli
niin perinpohjin niin kovin masentavaa, kun ei saanut mitä
halusi.
'Voi, voi, no onpa ollut
rankkaa,
ai että sukkahousutkin ratkesivat matkalla työpaikan
juhliin, ohhoh, voi, voi.' Michael ajatteli, pudistellen
päätään. Anteeksi nyt vain, mutta
hän ei oikein osannut samaistua, häntä ei
kiinnostanut kuolivatko kaikki naisen lemmikit, häntä
ei liikuttanut, että
hänen isänsä ei ollut ostanut
hänelle ponia 10-vuotiaana, tai että hänen
hulttio poikaystävänsä oli unohtanut aina
naisen syntymäpäivät. Oliko kukaan koskaan
hakannut naista? Ei. Oliko joku pakottanut naisen olemaan huora? Ei.
Oliko
hänet raiskattu lukuisia kertoja ja yritetty tappaa? Ei. Joten
mitä helvettiä
nainen sitten valitti? Michael ei ymmärtänyt.
Hän katsoi mitä oli kirjoittanut
koneelle. "Kirja oli täyttä roskaa; oikeasti.
Hankkisi elämän, hankkisi
jotain mistä oikeasti valittaa. Hyvä ilta lukeminen,
kun ei meinaa saada unta,
tosin itseäni rupesi vain
ärsyttämään kyseinen tekele."
Mitä ihmettä hänen
pitäisi kirjoittaa kirjasta? Ilmeisestikään
tätä ei voinut palauttaa takaisin
opettajalle. Ehkä hän voisi vain
teeskennellä pitäneensä siitä
suuresti ja
saaneensa monta ahaa-elämystä ja kehua lauseiden
rakennetta? Michael pudisteli
päätään ja katsoi uudestaan Samiin.
"Mitä isäni sanoi
sinulle?" Hän kokeili jälleen. Sam huokaisi, laski
lehden vatsansa päälle
ja katsoi häneen.
"Hyvä on, hän piti
minulle
puhuttelun; 'Samuel,' Hän sanoi. 'Kukat ja
mehiläiset, tiedäthän, vai onko se
mehiläinen ja mehiläinen? Puhutaanpa nyt
siitä Samuel. Jos jompikumpi tulisi
raskaaksi, kai käytätte ehkäisyä?'
Hän kysyi ja sanoin hänelle. 'Herra Wills
hyvä, olen hyvin varma, että miehet eivät
vieläkään kykene tulemaan raskaaksi,
huolimatta nykyajan huimista tieteellisistä mullistuksista,
mutta jos näin
pääsee kuitenkin käymään,
niin vannon ettei lapsemme synny
äpäränä' " Sam
sanoi hyvin vakavan kuuloisena. Michael nauroi.
"Olet idiootti Sam, kai
tiesit sen?" Hän kysyi. Sam virnisti.
"Idiootti?
Tämä oli hyvin totuuden mukainen keskustelu."
Hän sanoi sitten.
"Niin
tietenkin, isäni on tunnetusti juuri noin typerä
..." Michael nosti toista kulmaansa ja hymyili. "Mutta mitä
hän
oikeasti sanoi? Kerro, niin saatat saada jotain kivaa illalla." Michael
virnisti, nuolaisi huuliaan ja iski hänelle
silmää.
"No onko tuo nyt
reilua?" Sam kysyi ja nousi istumaan.
"On
hyvinkin reilua." Michael sanoi, nojautui taaksepäin
tuolillaan, ja nosti toisen jalkansa rintaansa vasten tuolille ja
toisen
pöydälle, hän virnisti uudestaan, katsoen
Samia.
"Hyvä on, hyvä on.
Hän
sanoi, jos katkaiset yhdenkin hiuksen poikani
päästä, aiheutat yhdenkään
naarmun niin olet kuollut Sam. Eikä mitään
hupsutuksia, eihän? Muista."
Sam sanoi.
"Ei
mitään hupsutuksia, tarkoittiko hän
seksiä?" Michael
mietti ääneen.
"Ehkä." Sam vastasi.
"Siinä
tapauksessa harrastamme seksiä heidän
sängyllään." Michael virnisti. Hän
isällään ei ollut mitään
sanomista
siihen mitä he saisivat tehdä, hän ajatteli.
"Mitä?
Saanko … tai siis …" Sam punastui.
"Ehkä Samuel,
ehkä,
jos olet
kiltti. Ainiin ja minun pitäisi käydä
kirjastossa tänään ja sinulla on
auto." Michael hymyili. Sam nousi heti ylös.
"Okei mennään."
**************
He saapuivat kaupungin
kirjastoon, Michael suuntasi tietokirjaosastolle, etsiäkseen
joitakin kirjoja,
historian esseetä varten.
"Käyn katsomassa jos
löytäisin jotain hyvää lukemista,
pärjäätkö?" Sam kysyi, asettaen
kätensä
hänen olkapäälleen ja katsoen
häntä hieman huolestuneen
näköisenä.
"Sam, olemme kirjastossa,
enköhän pärjää ihan
hyvin." Michael virnisti. "Tulen etsimään sinut,
kun olen löytänyt kirjat." Michael lisäsi,
hymyili ja kääntyi historian
osastolle.
Hän kävi
läpi kirjoja, selaili
niitä, etsien sopivia, yksi näytti melko lupaavalta.
Hän otti sen käteensä, ja
tarkasteli sitä lähemmin. Siitä
löytyi juuri se tieto mitä hän tarvitsi.
Hän
kuuli jonkun toisen tulevan samalle
käytävälle ja vilkaisi tulijaa; yli
neljänkymmenen oleva, tukevahko mies, jolla oli
kellertävän vaaleat hiukset.
Mies tuijotti häntä likaisen ruskeilla
silmillään, ja kun mies huomasi hänen
katseensa, hän kääntyi nopeasti tuijottamaan
kirjaa kädessään. Michael tunsi
olonsa epämukavaksi, hän nielaisi, ja palasi takaisin
tarkastelemaan hyllyä
edessään. Mies tuntui liikkuvan
lähemmäksi, Michael pystyi tuntemaan katseen
selässään. Hänen
sydämensä hakkasi, hän vilkaisi
miestä hermostuneena, ja
sitten takaisin kirjoihin. Hän tunnisti sen katseen miehen
silmissä; nälkäinen,
himoitseva katse. Michael värähti. Miten
ihmeessä kaikki perverssit aina
löysivät juuri hänet? Oliko
hänessä jokin magneetti, joka veti niitä
puoleensa?
Michael pudisteli päätään, otti
muutaman kirjan käteensä.
"Hei
poika …" Mies kuiskasi, Michael katsoi
häntä
inhoten, kääntyi ja lähti nopein askelin
kauemmaksi. Hän halusi löytää Samin
äkkiä.
Hän ei ollut katsonut
eteensä, hän
törmäsi johonkuhun ja kirjat tippuivat hänen
käsistään lattialle.
"Anteeksi."
Hän mutisi, ja polvistui lattialle,
poimiakseen pudonneet kirjat.
"Vaikeuksissa taas
Mikey?" Mies, johon hän oli juuri törmännyt,
kysyi huvittuneella äänellä,
ojentaessaan hänelle yhden kirjoista. Michael nosti katseensa
hämmästyneenä.
"Sean?" Hän kysyi, ja
katsoi ikätoveriaan, entistä
ystäväänsä, joka oli polvistuneena
hänen edessään.
"Kuulinkin
huhuja, että olet taas maisemissa. Aloin jo
epäillä etteivät ne ole totta,
sillä en ole nähnyt sinua missään."
Sean
sanoi. Hän katsoi Michaelin kättä, ja
huomasi sormuksen vasemmassa
nimettömässä. Hän tarttui entisen
ystävänsä käteen, katsoakseen
sitä lähemmin.
Michael katsoi Seaniin hämmentyneenä, niin
hämmentyneenä, ettei edes tajunnut
vetää kättään pois,
vaikkei lainkaan pitänyt tästä
yllättävästä kosketuksesta.
"Kihloissa siis? Kukas se
onnellinen kaveri on?" Sean kysyi ja vapautti hänen
kätensä. He nousivat
ylös. Michael veti kirjat lähelle rintaansa, ja
sipaisi hiuksiaan.
"Et tunne häntä."
Hän
sanoi lopulta.
"Tony oli varmasti
pettynyt." Sean virnuili. Michael katsoi häneen, kurtistaen
kulmiaan, hän
tunsi olonsa todella epämukavaksi. "Älä
ymmärrä väärin, en tarkoittanut
sitä pahalla, mutta onhan se loppujenlopuksi aika
läpinäkyvää, että Tonylla
on
sellaisia tunteita sinua kohtaan." Sean jatkoi ja mittaili
häpeilemättömästi entisen
ystävänsä vartaloa katseellaan.
"Sean mitä sinä
oikein
…" Michael aloitti epävarmasti.
"Näytät
hyvältä Mikey,
oikein hyvältä, niin kuin aina… Hei,
mitä jos haudattaisiin sotakirves?
Oltaisiin taas ystäviä, käyttäydyin
typerästi silloin, annatko anteeksi?"
Michael oli hiljaa hetken, miettien vastaustaan. Hän ei
tuntenut oloaan
mukavaksi Seanin lähellä, ja epäili,
halusiko Sean todella olla hänen
ystävänsä.
Sean kosketti hänen
olkapäätään. "No, annatko?"
"Se
on jo vanha juttu, olen jo antanut anteeksi."
Michael vastasi lopulta.
"Loistavaa,
kai tulet luokkakokoukseen parin viikon
päästä?" Sean kysyi.
"En tiedä,
pitää
miettiä." Michael sanoi. "Pitää
mennä." Hän lisäsi sitten ja
yritti päästä toisen ohi, Sean tarrasi
hänen käsivarrestaan, ja Michael
henkäisi säikähtäneenä.
Toinen katsoi häntä uteliaana, virne leikki
hänen
huulillaan.
"Pelkäätkö
sinä minua?"
Sean kysyi huvittuneella äänellä.
"En
tietenkään." Michael yritti naurahtaa ja veti
kätensä irti otteesta.
"Miksi
sitten vapiset?" Sean kysyi, virnisti ja nosti
toista kulmaansa. Michael oli avaamaisillaan suutaan,
epävarmana mitä voisi
vastata.
"Täällähän
sinä olet."
Hän kuuli Samin äänen. Sam katsoi
kummastuneena toista miestä, joka katsoi
häneen hymyillen epämiellyttävästi.
Michael tuli vaistomaisesti lähemmäksi
Samia, kuin hakien turvaa.
"Tämäkö
on poikaystäväsi? Etkö aio esitellä
meitä?" Sean
kysyi sitten.
"Sam, tässä on
vanha
koulukaverini Sean. Sean, tässä on Sam,
poikaystäväni." Michael sanoi
hiljaisella äänellä.
"Hauska tutustua." Sean
ojensi kätensä ja hymyili, Sam tarttui siihen, he
kättelivät.
"Hauska tavata Michaelin
vanhoja ystäviä." Sam sanoi, vaikka ei todella
tarkoittanut sitä Seanin
kohdalla. Michael näytti todella vaivaantuneelta. "No niin
meidän taitaa
olla jo aika lähteä." Sam sanoi sitten.
"Toki. No
nähdään taas
Mikey, toivottavasti jo luokkakokouksessa." Sean sanoi ja iski
silmäänsä,
sitten hän kääntyi ja lähti.
"Mitä hemmettiä
tuo
oli
olevinaan." Sam ihmetteli vihaisena.
"Äh, en tiedä,
Sean
on aina
ollut tuollainen, mennään." Hän sanoi.
***********
Michael tuli suihkusta
huoneeseensa, hän pysähtyi peilinsä eteen,
pyyhekiedottuna lantion ympärille.
Hän nosti katseensa epävarmasti; siitä oli
jo pitkäaika kun hän oli viimeksi
katsonut itseään näin, hän oli
pelännyt liikaa, hän pelkäsi vihaavansa
näkemänsä. Hän henkäisi
syvään ja katsoi, yrittäen hiljalleen tulla
taas
tutuiksi oman vartalonsa kanssa.
Hän yritti katsoa
itseään niin
kuin muut hänet näkivät. Mikä
hänessä oli, että kaikki perverssit
tuntuivat
olevan hänen kimpussaan? Hän astui
lähemmäksi peiliä, tutkiskeli kasvojaan.
Hän
nosti kätensä ja kosketti
poskipäätään varoen, hän
siirsi kätensä kaulalleen,
käänsi päätään,
tutkiskellen, ihmetellen. Hän muisti
hämärästi ajan, jolloin
oli katsonut samasta peilistä itseään,
itsevarmana, tyytyväisenä siihen mitä
näki, ja nyt? Hänen kasvonsa olivat yhä
samat, hieman poikamaiset ehkä? Hän
mietti ja käänsi
päätään toiseen suuntaan.
Hän katsoi paljasta ylävartaloaan,
kosketti rintakehänsä ja vatsansa lihaksia,
solisluita. Yrittäen yhä nähdä sen
mitä muut näkivät. Hän nosti
katseensa takaisin kasvoihinsa; hän ei
ymmärtänyt.
"Mitä sinä katsot
kulta?" Sam, joka oli katsonut häntä oviaukosta,
kysyi hymyillen ja tuli
lähemmäksi. Michael katsoi häneen hieman
nolostuneena.
"Minä tuota…
Mikä minussa on
Sam? Miksi kaikki …Miksi minä? " Hän
aloitti ja katsoi sitten lattiaa. Sam
käveli hänen taaksensa ja kietoi
kätensä hänen
vyötärönsä ympärille,
hän
suuteli Michaelin niskaa pehmeästi ja katsoi rakastaan peilin
kautta. Hän ei
tiennyt miten olisi parasta vastata.
"Katso ylös." Sam
pyysi, ja Michael nosti katseensa. "Sinä olet
kaunis…" Sam kuiskasi.
Michael katsoi hänen silmiinsä peilin kautta. "Kysyt
miksi, mutten osaa
vastata siihen... Maailma ei ole oikeuden mukainen, jotkut ihmiset
joutuvat
läpi käymään enemmän kuin
toiset, enemmän kuin mitä ansaitsisivat, kun taas
toiset saavat kaiken helpolla… Ethän kuitenkaan
syytä enää itseäsi?" Sam
kysyi ja Michael pudisteli päätään
vaimeasti.
"En
enää, tai välillä, mutta
… Terapia on auttanut." Hän
sanoi ja hymyili sitten heikosti. Hän
kääntyi ja suuteli
poikaystävänsä huulia
hellästi. "Puen nyt päälleni." Hän
kuiskasi sitten.
Myöhemmin illalla Tony
ja
Kitty
saapuivat. Kitty ja Sam olivat menneet olohuoneeseen juttelemaan, ja
Michael
teki keittiössä pizzaa Tonyn kanssa.
"Näin
Seanin tänään." Michael sanoi kuoriessaan
sipuleita.
"Niinkö?
Missä?" Tony kysyi, otti paprikan ja ryhtyi
pesemään sitä kraanan alla.
"Törmäsin
häneen kirjastossa, siis kirjaimellisesti
törmäsin." Michael sanoi, katsoi häneen ja
hymyili hieman vinosti.
"Juttelitteko te?" Tony
kysyi varoen.
"Muutaman
sanan vain, hän oli jotenkin omituinen
minusta…" Michael sanoi hiljaa, ja jatkoi sitten.
"Hän kysyi tulenko
luokkakokoukseen."
"Mitä
sinä vastasit? Tai siis tuletko?… Minusta olisi
tietenkin hienoa jos tulisit." Tony sanoi ja katsoi
ystäväänsä kysyvästi.
"Pitää
miettiä, pelottaa
vähän. Entä jos kaikki vihaavat minua?
Osaisinkohan enää edes puhua
heille." Michael mietti, etsi sopivan veitsen ja ryhtyi pilkkomaan
sipuleita.
"Ei kukaan sinua vihaa. Ja
minä olisin kokoajan kanssasi. Se voisi olla hauskaa, niin
kuin ennen
vanhaan." Tony hymyili ja katsoi häneen toiveikkaana. Michael
katsoi
häneen ja hymyili takaisin.
"Ehkä… Jos
lupaat,
ettet
jätä minua yksin kaikkien keskelle?" Hän
kysyi. Tony laski kätensä hänen
olkapäälleen.
"En tietenkään
jättäisi."
Hän vastasi.
”Minun ei olisi
varmaan
tarvinnut
edes pyytää?” Michael virnisti ja laski
veitsen alas tiskipöydälle.
”Ei niin
höpsö.” Tony virnisti
takaisin ja pörrötti hänen hiuksiaan.
”Äs, tulehan tänne.” Hän
sanoi sitten ja
veti hänet toverilliseen halaukseen. Michael hymyili
ystävänsä olkaa vasten.
***********************’
He istuivat myöhemmin
olohuoneessa ja katsoivat televisiota, keskustellen ja juoden samalla.
Tony
katsoi Samia ja Michaelia kiinnostuneena. Michael nojasi
päätään Samin rintaa
vasten, puoliksi maaten Samin syleilyssä, Samin jalat molemmin
puolin hänen
ystävänsä vartaloa. Sam joi oluttaan ja
silitti Michaelin hiuksia pehmeästi.
Tony, joka ei koskaan ollut
kokeillut biseksuaalisia taipumuksiaan miesten kanssa suudelmia
pidemmälle,
huomasi entistä enemmän haluavansa kokeilla
sitä joskus. Sam ja Michael
näyttivät jotenkin niin luonnollisilta
yhdessä, heidän
läheisyydessään tai
tavassa koskettaa toisiaan, ei ollut mitään
kummallista; he kuuluivat
toiselleen, täydensivät toisiaan. Tony ajatteli, ja
huomasi yllätyksekseen
hymyilevänsä. Michael ja Sam kuuluivat yhteen, sen
näki heti, kun heitä katsoi
näin. Mutta silti, pieni ääni hänen
mielessään, tulisi aina kysymään;
Entä jos?
Jos asiat olisivat menneet toisin, olisivatko he olleet onnellisia
Michaelin
kanssa rakastavaisina? 'Entä
jos?' Tony mietti, mutta
pudisteli sitten
nopeasti päätään ja joi
lisää oluttaan. Se oli
myöhäistä miettiä sitä nyt.
********
Michael riisui paitansa ja
katsoi
Samia hymyillen hieman ujosti. Hän jatkoi riisumalla farkkunsa
ja kiipesi
sitten sängylle Samin viereen. Vahvat, mutta hellät
kädet kietoutuivat hänen
hoikan vartalonsa ympärille ja nostivat
lämpimään syliin. Michael kietoi
jalkansa Samin vahvemman vartalon ympärille ja suuteli
pehmeästi hänen
kaulaansa. Hän tunsi Samin käsien liikkuvan
hänen selällään, vetäen
häntä
lähemmäksi itseään. Michael alkoi
keinuttaa lantiotaan hiljalleen
poikaystäväänsä vasten,
heidän suudellessa samalla. Hän tunsi Samin erektion
omaansa vasten ja huokaisi. Bokserit alkoivat tuntua aivan liian
kireältä
molempien yllä.
"Riisutaanko loputkin?"
Sam ehdotti hiljaa. Michael nyökkäsi, nousi
ylös hetkeksi ja riisuuntui. Sam
nosti lantiotaan ja veti omat bokserinsa nilkkoihin, potkien ne sitten
kokonaan
irti jaloistaan.
Sam siirtyi makaamaan
sängylle
selälleen, ja tarttui rakkaansa kädestä.
Michael liikkui hiljaa, varoen, hän
istui Samin lantion päälle, jalat molemmin puolin
hänen vartaloaan. Hän
kumartui jatkaakseen suudelmaa, joka oli aiemmin keskeytynyt. Michael
tunsi
sydämensä lyövän villisti,
häntä jännitti ja samalla hän
nautti Samin
kosketuksesta.
"Sam, jos haluat, niin
vastaus on kyllä." Hän kuiskasi, tuntiessaan Samin
käsien hyväilevän hänen
pakaroitaan. Sam katsoi häneen ja kosketti hänen
kasvojaan.
"Oletko aivan varma?"
Hän kysyi. Michael hymyili ja nyökkäsi
hitaasti.
"Olen, kaipaan sinua..."
Hän kuiskasi ja painoi huulensa hänen kaulalleen ja
sitten hänen huulilleen.
Kun he irtautuivat suudelmasta, Michael katsoi ympärilleen
huonetta, hän nousi
ja kävi hakemassa käsivoiteen
äitinsä peilipöydältä.
"Tämä varmaan kelpaa,
paremman puutteessa." Hän kuiskasi hymyillen ja ojensi voiteen
Samille.
Sam ohjasi Michaelin
hellästi
selälleen sängylle ja puristi voidetta
kämmenelleen. Hän katsoi vielä kerran
kysyvästi poikaystävänsä kasvoja.
"Sinun ei tarvitse
tehdä
tätä Michael, kai tiedät sen?" Hän
kysyi.
"Tiedän, mutta
minä
haluan
kokeilla, jos …" Michael kuiskasi ja hänen poskensa
punertuivat uudestaan.
Hän ei tiennyt miksi hän punasteli niin paljon nyt,
häntä ärsytti ja nolotti
punastella. Sam hymyili hänelle, suuteli hänen
otsaansa ja toi rasvatun
kätensä, hänen levitettyjen jalkojensa
väliin, hän käytti voidetta runsaasti
aukolle, otti sitä hieman lisää ja
työnsi hyvin hitaasti ja varoen ensimmäisen
sormensa sisään. Hän katsoi Michaelin
ilmettä ja tunsi kuinka tämä tarttui
hellästi hänen vapaaseen käteensä.
"Miltä tuntuu?" Sam
kysyi, liikuttaen sormeaan hyvin hitaasti sisään ja
ulos. Michael katsoi
häneen, tasaten omaa hengitystään.
"Ihan hyvälle."
Hän
huokaisi, ja Sam lisäsi varoen toisen sormen.
"Ei kai sinuun satu? Sano
heti jos sattuu." Hän pyysi.
"Ei satu, kaikki on
hyvin." Michael vakuutti ja katsoi rakkaansa sinisiin silmiin.
Hän tunsi
olonsa kummallisen rauhalliseksi katsoessaan niihin ja hän
hymyili hieman. Sam
lisäsi kolmannen sormen ja hän
värähti hiukan. "Jatka vain." Hän
kiirehti sanomaan, kun Sam katsoi häneen huolestuneena.
Sam valmisteli
häntä
pitkään ja
kiirehtimättä, tämä kerta olisi
äärimmäisen tärkeä tulevan
kannalta ja hän
halusi sen olevan niin hellää kuin vain mahdollista.
Lopulta hän levitti voidetta
oman kalunsa ympärille ja siirtyi paremmin Michaelin
päälle.
"Onko näin hyvä?"
Hän
kysyi, Michael nyökkäsi. Sam työntyi
hitaasti sisälle ja suuteli samalla hänen huuliaan.
Hän pysähtyi hetkeksi sisälle
päästyään, antaen Michaelille ja
itselleen tarpeeksi
aikaa totuttautua tunteeseen. Hän alkoi liikkua hitaasti
hänen sisällään,
nauttien siitä uskomattomasta läheisyyden tunteesta.
Michael kietoi jalkansa
tiukemmin Samin ympärille, hän suuteli Samin
olkapäätä ja sitten hänen huuliaan
ja hymyili.
"Mikä
hymyilyttää
noin?" Sam kysyi, hymyillen itsekin.
"Tuntuu
hyvältä, ei satu." Michael kuiskasi ja hymyili
entistä leveämmin. Se todella tuntui uskomattomalle,
hän oli pelännyt, ettei
enää pystyisi tähän ja,
että… Hän kietoutui yhä
tiiviimmin Samin lämmintä
vartaloa vasten, he olivat jälleen yhtä ja se tuntui
niin oikealle. Sillä
hetkellä hän oli onnellinen.
Jälkeenpäin he
makasivat
sylikkäin sängyllä; alastomina ja
voipuneina. Michael painoi päänsä Samin
kaulaa vasten, pidellen vasenta kättään
hänen rintansa päällä. Hän
katsoi
sormusta nimettömässään ja tunsi
lämpimän onnen tunteen virtaavan
sisällään.
Hän otti Samin vasemman käden omaansa, ja suuteli
hänen kämmentään. Kultainen
rengas kimmelsi hänen
nimettömässään. 'Sam
on ihana ja hän on minun.'
Hän ajatteli onnellisena, ja tunsi hellän
käden hiuksissaan. Sam painoi
suudelman hänen päälaelleen. He molemmat
olivat hiljaa, kuuntelivat toistensa
tasaisia hengityksiä, sydämen sykettä,
ääniä ulkoa, sanoja ei tarvittu. Hiljalleen
he vaipuivat uneen, joka oli levollisempi kuin aikoihin.
34. Luku
lauantai 6.3.2004
"Olikohan tämä nyt
olenkaan
hyvä idea." Michael mietti heidän saapuessaan Tonyn
kanssa hotellin
aulaan.
"Älä nyt stressaa,
kaikki
menee hyvin." Tony vakuutti hymyillen.
He tulivat hotellinbaariin,
jossa
monet heidän entisistä luokkatovereistaan jo olivat.
"Juotavaa, tarvitsen
juotavaa." Michael totesi, kun kaikkien katseet hiljalleen
kääntyivät
häneen. Osa näytti todella
hämmästyneeltä, osa näytti
kiinnostuneelta ja osa
oli jo valmiiksi niin humalassa, etteivät
enää tajunneet mistään
mitään.
"Apua, tämä ei ollut hyvä idea, ei
ollenkaan." Michael hoki hiljaa,
nähtyään Tomin, Markin, Seanin ja muutaman
muun entisen ystävänsä seisomassa
baaritiskin lähellä, katse suoraan
hänessä. Hän ei osannut tulkita tuota
katsetta.
Hän vilkaisi nopeasti
toiselle
sivulleen; viiden nuorennaisen porukka, joiden kaikkien kanssa,
hän oli joskus
nuorempana enemmän tai vähemmän sekoillut.
Kun naiset huomasivat hänet, he
alkoivat kuiskuttelemaan jotakin, hymyilemään
kummallisesti ja kikattelemaan.
"Voi luoja." Hän
henkäisi. Tony tarttui hänen
kädestään ja hymyili rohkaisevasti.
"Rauhoitu
nyt." Hän sanoi. "Kai ymmärrät Tony,
että
kun pidät minun kädestäni näin, he
ajattelevat että meidän välillämme
on jotain
enemmänkin, kuin pelkkää
ystävyyttä." Michael kysyi.
"Antaa luulla vain, olisin
vain imarreltu, olet kaunein ihminen koko huoneessa." Tony virnisti.
Michael katsoi häntä, hymyili, ja pudisteli sitten
päätään.
"Voi Tony …"
"Michael! ihanaa, että
tulit!" Jenny hihkaisi hymyillen ja tuli halaamaan
häntä.
"Hauska nähdä
taas."
Hän sanoi.
"Olisi mukavaa, jos
innostuisit yhtä paljon minunkin
näkemisestäni Jen, muistaakseni oikein, mekin
seurustelimme joskus." Tony virnisti.
"Voi totta kai Tony, sinua
on aina mukava nähdä, mutta Michaelia en ole
nähnyt pitkään aikaan." Jenny
hymyili ja halasi sitten myös Tonya. "Mitä
tämä käsistä pitelemisjuttu
oikein on? Oletteko te kaksi?… Voi ei,
älkää sanoko, että entiset
poikaystäväni
ovat löytäneet toisensa?" Jenny kysyi hieman
huolestuneena.
"Niin ihanaa kuin se
olisikin, valitettavasti minun on
myönnettävä, että emme ole
löytäneet
toisiamme siinä mielessä. Michael kun jo varattu ja
kihloissa vielä kaiken
lisäksi!" Tony huokaisi ja katsoi
ystäväänsä, joka pudisteli
jälleen
päätään hymyillen.
"Kihloissa?
Mutta kun viimeksi näin sinut niin sanoit ettet
ole kenenkään kanssa? Aika nopeaa toimintaa." Jenny
ihmetteli.
"Poikaystäväni
palasi
Pariisista, olimme erossa hyvin lyhyen aikaa." Michael selitti.
"Onnittelut ovat sitten
paikallaan." Jenny hymyili.
"Kiitos
Jen."
"No menen nyt kyllä
hakemaan
itselleni juomista, ei näitä luokkakokouksia muuten
kestä!" Jenny naurahti
hivenen hermostuneesti ja poistui.
He hakivat juotavaa
baaritiskiltä, kun Tom, Mark, Sean ja Collin
lähestyivät.
"Michael, pitkästä
aikaa."
Tom tokaisi kylmästi ja katsoi häntä
päästä varpaisiin. Michael katsoi
häneen,
Tom oli pulskistunut entisestään, aivan yhtä
juntin näköinen kuin ennenkin, hän
ajatteli.
"Tom." Hän
nyökkäsi
päätään hänen suuntaansa.
"Oletteko viimein
myöntäneet
salaiset tunteet toisillenne?" Tom virnuili, katsoen nyt heitä
molempia.
"Yritätkö kenties
olla
hauska Tom, vai? Auta vähän?" Tony kysyi, aiheuttaen
hölmistyneen ilmeen
Tomin kasvoille.
"Luulin, että olet
kihloissa
Mike, mitä poikaystävällesi tapahtui?" Sean
kysyi vuorostaan. "Poikaystäväni
on käymässä Lontoossa ja kyllä
olemme yhä kihloissa, kuinka niin?" Michael
kysyi ja katsoi suoraan häneen, hän tunsi olonsa
hieman varmemmaksi, kun tiesi,
että Tony seisoi hänen vierellään.
"Ajattelin vain,
näytitte
Tonyn kanssa niin läheisiltä." Sean virnisti.
"Syy miksi
näytämme
läheisiltä, on hyvin yksinkertainen Sean; me olemme
läheisiä, koska olemme
parhaat ystävät." Tony vastasi tyynesti.
Mark ja Collin alkoivat
näyttää
kyllästyneiltä, kun eivät keksineet
mitään nasevaa sanottavaa ja lopulta he
poistuivat paikalta vähän äänin.
"No hauskaa iltaa
homot!" Tom tokaisi ilkeällä
äänellä ja kääntyi
poistuakseen. Michael ja
Tony puhkesivat nauramaan.
"Eikö hän todella
keksi enää
mitään parempaa?" Michael ihmetteli. Sean
silmäili hänen vartaloaan vielä
viimeisen kerran, pitkään ja vihjailevalla tavalla.
"Ei paha …" Hän
mumisi,
ja vinkkasi Michaelille silmää.
"Sean on omituinen."
Michael totesi hänen poistuttuaan. Tony katsoi häneen
ja sitten Seaniin.
"Niin on, sinun on parempi
pysyä kaukana hänestä. Lupaa minulle,
että pysyt." Tony sanoi sitten.
"Lupaan,
ei minulla edes ole mitään sanottavaa
hänelle."
Michael vastasi ja maistoi juomaansa.
Ilta kului, hän ei
tiennyt
kuinka
monen ihmisen kanssa oli jo jutellut, kertoen samat asiat,
jättäen kuitenkin
hyvin paljon pois. New York, Pariisi, tarjoilijan
työtä, ei ihmeempiä, -
nämä
seikat hän oli vastannut jokaiseen uteluun.
"Michael voimmeko jutella?
Jossain vähän rauhallisemmassa paikassa?" Jenny tuli
lopulta kysymään,
tyttö oli jo selvästi humalassa. Michael vilkaisi
Tonyyn, joka jutteli
parhaillaan Annien kanssa.
"Tony, menen juttelemaan
Jennyn kanssa, tulen pian." Hän sanoi. Tony
kääntyi katsomaan heitä.
"Hyvä on,
älä ole liian
kauaa, ok?" Hän pyysi.
"En, en."
"Mihin me oikein menemme?"
Michael kysyi, Jennyn pidellessä häntä
kädessä ja johdatellessa häntä
ylös
portaita.
"Minun
hotellihuoneeseeni." Jenny vastasi.
"Miksi?" Michael kysyi.
Hän ei oikein edes ymmärtänyt miksi
tyttö olisi varannut hotellihuoneen, sillä
hänen tietääkseen Jenny asui Plymouthissa,
jossa hotellikin oli.
"Juttelemaan." Jenny
vastasi. He pysähtyivät hotellihuoneenoven eteen ja
Jenny avasi sen vapisevin
käsin. Hän kikatti kompuroidessaan
sisään.
"Oletko ihan kunnossa
Jen?" Michael kysyi. Tyttö sulki oven heidän
perässään ja pysähtyi
katsomaan häntä.
"Minulla oli ikävä
sinua,
niin kova ikävä." Tyttö huokaisi sitten ja
painautui häntä vasten. Hän
painoi huulensa hänen huulilleen. Märkä,
känninen suudelma. Michael tarttui
tytön ranteista ja työnsi hänet kauemmaksi.
"Mitä tämä
on?" Hän
kysyi hämmentyneenä. Tytön vartalo alkoi
vapista, kyyneleet valuivat alas hänen
kasvojaan.
"Minä rakastan sinua!
Olen
rakastanut sinua neljätoistavuotiaasta asti, ja
sinä…" Jenny nieleskeli,
hänen äänensä miltei hukkui.
"Jen… Olet varmasti
vain
juonut liikaa ja, um…" Michael aloitti epävarmasti.
Tyttö marssi
peremmälle huoneeseen ja lysähti sängylle.
"Kukaan
ei rakasta minua!" Hän huudahti. Michael otti
epävarmoja askelia eteenpäin ja istui
sängynlaidalle.
"Mikä
sinun on? Viimeksi kun näimme vaikutit niin
onnelliselta; sanoit olevasi kihloissa ja että olisit menossa
naimisiin kesällä
…?" Hän aloitti ja sipaisi tytön hiuksia
kevyesti pois hänen kasvoiltaan.
Jenny nousi istumaan.
"Hän pettää
minua! kaikki
miehet pettävät! Mikä minussa on vikana?!"
Tyttö itki ja tarrautui häneen
tiukasti. Michael silitti hänen
selkäänsä rauhoittavasti.
"Sinussa ei ole
mitään
vikaa, ei todellakaan." Hän puhui. Tyttö nosti
päänsä ja katsoi häneen,
hänen maskaransa olivat levinneet pitkin poskia.
"Pakko minussa on olla!
sinä
olet homo ja Tony, onko hänkin?! Sitten tapaan vain
pelkkiä paskiaisia, jotka
pettävät, valehtelevat ja
käyttävät hyväksi …
Rakastele minua Michael, kiltti,
edes yhden kerran." Jenny itki ja kurottautui suutelemaan
häntä.
Michael vetäytyi
kauemmaksi.
"Olen edelleenkin
kiinnostunut vain miehistä sillä tavalla, olen
kihloissa ja olen
rakastunut." Michael koitti selittää.
"Mikä siinä on,
enkö ole
tarpeeksi kaunis? Enkö ole tarpeeksi seksikäs?" Jenny
nyyhkytti. Michael
huokaisi.
"Jenny, olet todella kaunis
nainen, jolla on todella upea vartalo, mutta en vain ole kiinnostunut
naisista
seksuaalisessa mielessä."
"Mutta entä jos
kokeilet?
Emme koskaan mennyt loppuun asti, mutta sain sinut kovaksi,
tiedän että saisin
nytkin. Michael kiltti! tarvitsen sitä, tarvitsen sinua, vain
yksi yö…"
Jenny oli uudestaan päässyt hänen
lähelleen, hän suuteli hänen kaulaansa, ja
hieroi kädellään hänen kaluaan
farkkujen läpi.
"Jen,
ihan oikeasti; ei! Olen niin homo kuin ihminen vain voi
olla ja olen kaikenlisäksi varattu." Michael tiuskaisi, saaden
tytön
uudestaan itkemään.
"Mikä minussa on vikana
…" Tyttö hoki ja hautasi kasvonsa
käsiinsä. "Elämäni on ihan paskaa
…" Hän jatkoi. Michael silitti hänen
olkapäätään.
"Jenny, sinussa ei oikeasti
ole yhtään mitään vikaa. Olet
todella kaunis ja yli puolet koulumme pojista oli
kateellisia minulle sinusta, silloin kun vielä seurustelimme.
Kyllä minä sinua
rakastin, mutta rakastin ystävänä. Olen
todella pahoillani siitä miten hoidin
asian silloin, minun olisi pitänyt kertoa sinulle itse,
eikä niin että sait
tietää sen huhuista. En kuitenkaan koskaan halunnut
satuttaa sinua."
Michael sanoi.
"Rakastat
siis sitä miestä? Olette onnellisia?" Jenny
kysyi.
"Olemme onnellisia
yhdessä." Michael vastasi.
"Miksen
minä voi saada sellaista? Miksi kaikki muut saavat
kaiken niin helpolla?! Jos olen kerta niin helvetin upea ja kaunis,
miksi en
ole onnellinen?" Jenny itki jälleen.
"Luota minuun Jen, en ole
saanut kaikkea helpolla, päinvastoin;
elämäni on ollut ja on yhä todella
vaikeaa … Olemme vielä nuoria ja se oikea tulee
vastaan sinunkin kohdallasi,
usko pois."
Hän pysyi tytön
vierellä vielä
hetken.
"Pärjäätkö
nyt Jenny?"
Hän kysyi. Tyttö makasi vuoteella ja pyyhki
silmiään. Hän nyökkäsi
vaimeasti.
"Oletteko vielä Saran
kanssa
ystäviä?" Hän kysyi.
"Olemme." Jenny
vastasi.
"Luulen,
että kaipaat nyt vähän seuraa. Käyn
sanomassa
hänelle, että tulee tänne." Michael sanoi ja
nousi ylös.
"Kiitos Mike, sinä olet
aina
niin kultainen." Jenny kuiskasi.
Michael sulki oven
perässään ja
huokaisi syvään. Hän käveli pitkin
hiljaista käytävää, palatakseen
takaisin
muiden seuraan, etsiäkseen Saran ja sen jälkeen
Tonyn. Äkkiä joku tarttui hänen
käsivarrestaan takaapäin ja kiskoi hänet
viereiseen miestenhuoneeseen.
"Ai helvetti!" Michael
karjaisi, kun hänet paiskattiin vasten
kylmää kaakeliseinää.
"Sean, mitä
helvettiä
sinä
haluat?!" Hän huudahti ja katsoi kuinka toinen lukitsi
miestenhuoneen
oven. "Mitä sinä luulet tekeväsi?"
Hän kysyi varoittavalla äänellä ja
tuli lähemmäksi. Sean painoi hänet kuitenkin
uudestaan seinää vasten ja piteli
hänen olkapäistään.
"Haluan vain jutella."
Sean hymyili.
"Täälläkö?!"
Michael
kysyi, peittelemättä ärtymystä
äänessään.
"Mitä? Huonoja muistoja
vai?" Sean virnisti.
"Kuule en tiedä
mitä
peliä
pelaat Sean, mutta en halua olla osallisena sitä." Michael
sanoi ja yritti
työntää toisen kauemmaksi,
epäonnistuen siinä.
"Tämä on juuri
hyvä paikka
keskustelullemme." Sean hymyili, painautuen aavistuksen
lähemmäksi.
"No,
minä en juuri ole kiinnostunut keskustelemaan kanssasi,
joten…" Michael yritti lähteä uudestaan,
mutta Sean onnistui jälleen
estämään hänet.
"Milloin
me tapasimme ensimmäisen kerran Michael?" Sean
kysyi. Michael kurtisti kulmiaan.
"Mitä
oikein ajat takaa?" Hän kysyi.
"Etkö muista? Minä
muistan
ainakin… Olin jäänyt luokalleni Tomin
kanssa, ja sen vuoksi päädyimme samalle
luokalle kanssasi, olit silloin 12-vuotias. Toki olin nähnyt
sinut ennenkin,
mutta se oli ensimmäinen kerta kun juttelimme. Olimme
suhteellisen hyvät
ystävät, emmekö olleetkin?" Sean selitti ja
Michael tuijotti häneen, kuin
tämä olisi ollut hullu.
"Totta kai minä muistan
milloin tulit luokalleni. Ja kyllä olimme suhteellisen
hyvät ystävät, tai niin
minä luulin, kunnes käänsitte
selkänne minulle." Hän tuhahti.
Sean ainoastaan hymyili ja
kumartui lähemmäksi.
"Sinä
aina flirttailit minulle, jo ensimmäisestä
päivästä
asti." Hän kuiskasi ja näykkäisi
hänen korvanlehteään. Michael
värähti ja
työnsi hänet voimalla kauemmaksi.
"Flirttailin sinulle?! Jos
yrität väittää, että olen
flirttaillut sinulle 12-vuotiaana niin olet helvetin
sekaisin! Minä lähden nyt." Hän huusi ja
marssi kohti ovea. Sean tarttui
häneen toistamiseen ja veti lähelleen.
"Olen
aina miettinyt, millaista se olisi ollut, millaista se
olisi toisen miehen kanssa; sinun kanssasi. Sinulla on upea vartalo ja
kauniit kasvot.
Mikä on hintasi?" Sean kuiskasi, hänen
kätensä liikkuivat alas hänen
selkäänsä, hänen pakaroilleen.
Michael astui muutaman haparoivan askeleen
kauemmaksi.
"Anteeksi
mitä?!" Hän huudahti, silmäillen toista
hämmentyneenä ja inholla.
"Mikä on hintasi?
Suihin
otosta? Panosta?" Sean kysyi hymyillen ja astui
lähemmäksi.
"Sean olet selvästi
tärähtänyt. Minulla ei ole aavistustakaan
mistä puhut. Lähden nyt, Tony odottaa
minua." Sean paiskasi hänet uudestaan seinää
vasten.
"Älä esitä
niin viatonta
Michael. Kerran huora, aina huora… Ehkä annatkin
ilmaiseksi vanhalle
ystävälle..." Sean kosketti hänen kasvojaan.
Painaen hänet tiukasti vasten
seinää. "Annat suosiolla, niin sinuun ei satu
…" Hän lisäsi.
Raivo hänen
sisällään voitti
pelon.
"Luuletko tosiaan Sean,
että
pystyt pelottamaan minua? Asuin neljä vuotta paholaisen kanssa
ja hänen
rinnallaan sinä et ole mitään." Michael
sähisi. Hän toi polvensa nopealla
vauhdilla suoraan toisen miehen haaroihin. Sean parkaisi kivusta,
hän haukkoi
henkeään ja toi kätensä suojaamaan
jo kipeitä haarojaan.
"Saatana!"
Hän huusi ja yritti kivusta huolimatta lyödä
Michaelin kumoon, mutta hän oli nopeampi. Hän iski
nyrkkinsä suoraan Seanin
nenään, jonka seurauksena toinen mies kaatui
lattialle. Hänen nenänsä vuoti
verta, hän kiroili ja voihki,
tietämättä miten päin olla.
"Saatanan huora, mursit
nenäni! Ilmoitan poliiseille!" Hän voihki, pidellen
toista kättään
vuotavan nenänsä alla ja toista farkkujensa
etumuksella.
"Voit ilmoittaa poliiseille
ihan vapaasti Sean ..." Michael sanoi rauhallisesti, katsoen alas
lattialle toisen miehen kivusta kiemurtelevaa vartaloa. "…
Mutta jotenkin
minusta tuntuu, että tuntien historiani, he
ymmärtävät oikein hyvin, jos
päässäni heittää hieman
yli, kun joku yrittää kouria minua." Hän
jatkoi ja
kumartui sitten lähemmäksi toista.
"Älä enää koskaan koske minuun, tai
edes puhu minulle Sean, tai vannon, että tuo kipu
mitä tunnet nyt, on pientä
sen rinnalla mitä seuraisi." Hän kuiskasi ja nousi
takaisin ylös. Hän ei
katsonut enää taakseen, hän tuli ovelle,
avasi lukon ja poistui. Joku varmasti
löytäisi Seanin ennen pitkää,
hän ajatteli ja pyyhki nenäliinalla verta
rystysistään.
Hän tuli takaisin
alakertaan
ja
etsi ensimmäisenä Saran. "
Jenny tarvitsee sinua,
hän on
hotellihuoneessaan." Michael sanoi ja tyttö katsoi
häneen hieman
hämmästyneenä.
"Hyvä on, menen heti."
Hän sanoi ja hyvästeli muut
ystävänsä. Sitten hän näki
Markin. "Ystäväsi
on yläkerran miestenhuoneessa, luulisin, että
hän saattaa tarvita apua."
Mark katsoi häneen kysyvä ilme kasvoillaan, Michael
katsoi häntä ilmeettömänä
takaisin. Mark ei kysellyt enempää vaan
syöksyi kohti portaita.
"Missä oikein
viivyit?!”
Tony kysyi hätääntyneenä, tultuaan
hänen luokseen.
"Äh, tuli
vähän ongelmia. Ei
hätää, hoidin jutun. Voidaanko
lähteä helvettiin täältä?"
Hän kysyi.
"Totta
kai. Huh, että pelästyin kun en
löytänyt sinua
mistään. Ajattelin jo puhelua jonka joutuisin
soittamaan Samille ja mietin
millä tavalla hän tappaisi minut, kun kertoisin
että olet kadonnut." Tony
sanoi ja pudisteli päätään. Michael
hymyili hänelle heikosti. He tulivat ulos
ja ottivat taksin Tonyn asunnolle.
************
Michael rojahti sohvalle.
"Saisinko
jotain juomista?" Hän kysyi. "Jotain
missä on paljon alkoholia." Hän lisäsi. Tony
nyökkäsi, kävi valmistamassa
hänelle drinkin ja istui sitten hänen
viereensä sohvalle. Hän maistoi omaa
juomaansa.
"Mitä
Jennyn kanssa tapahtui?" Tony kysyi.
"Hän
oli masentunut, tarvitsi lohdutusta. Sitten Sean
sieppasi minut miestenhuoneeseen ja alkoi
selittämään jotain todella levotonta.
En tiedä mistä hän on saanut
tietää menneisyydestäni, mutta no
… jouduin
lyömään häntä. Se oli
oikeastaan aika hauskaa. Se lyömisosa siis." Michael
virnisti ja joi lisää.
"Oletko ihan kunnossa?"
Tony kysyi huolestuneena.
"Mitä?
Minähän olen aivan
loistavassa kunnossa. Elämäni on niin
ratkiriemukasta, ettei paremmasta väliä.
Kaiken maailman perverssit ovat aina kimpussani, ne aina
löytävät minut jostain
…" Michael huokaisi synkästi ja jatkoi. "Yhden
asian voin luvata
Tony; en enää ikinä mene luokkakokouksiin!"
Tony katsoi häntä hetken
vakava ilme kasvoillaan. Hän veti sitten
ystävänsä rintaansa vasten ja silitti
hänen selkäänsä.
"Olisinpa halunnut
nähdä
Seanin ilmeen, kun löit häntä." Tony sanoi
hymyillen.
"Mursin
hänen nenänsä ja löin
häntä polvella
sukukalleuksiin." Michael virnisti.
"Voi
luoja sen on täytynyt sattua, ihan oikein sille
paskiaiselle." Tony naurahti. Michael painautui tiiviimmin
hänen rintaansa
vasten. Hänen päänsä
lepäsi Tonyn olkapäällä. Tony
silitti hänen hiuksiaan
pehmeästi. He olivat hetken hiljaa, Michael oli sulkenut
silmänsä. Tony katsoi
häntä mietteliäänä,
Michael oli niin lähellä ja se tuntui niin
hyvälle, ehkä
liian hyvälle. "Michael…"
Tony aloitti.
Toinen nosti
päänsä.
Suklaanruskeat silmät katsoivat kysyvästi vihreisiin.
Tony kosketti hänen
poskeaan hellästi ja nojautui varoen eteenpäin.
Hetken he vain katsoivat
toisiaan, Michaelin huulet olivat aavistuksen raoillaan ja Tony
lähestyi häntä
lisää, silloin Michael perääntyi.
"Taidan ottaa
lisää
juomista, saanko?" Hän kysyi nopeasti ja nousi ylös.
Tony huokaisi.
"Totta kai."
Michael ojensi myös
hänelle yhden
oluen ja istuutui alas nojatuoliin.
"Michael,
tuosta äskeisestä, olen pahoillani jos…"
Tony
aloitti.
"Ei
se mitään Tony. Meidän täytyy
varmaan olla varovaisempia
keskenämme… Jos nyt tekisimme jotain,
riskeeraisimme ystävyytemme ja voisin
menettää Samin, enkä halua sitä.
Elämäni on jo muutenkin tarpeeksi
monimutkaista. " Michael sanoi katsoen häneen.
"Ymmärrän, olet
oikeassa."
"Saanko kysyä jotain
henkilökohtaista?" Tony kysyi.
"Siitä vain, olet aina
ennenkin kysynyt." Michael virnisti.
"Sinä ja Sam, miten
teillä
menee? Tarkoitan seksin suhteen? Sinun ei tarvitse vastata,
ymmärrän jos tämä
on vielä arka aihe." Tony kysyi hieman epävarmana.
Michael huokaisi
syvään, ennen kuin aloitti.
"No askel kerrallaan, alkaa
jo mennä paremmin. Pystyn luottamaan Samiin ja nautin
hänen läheisyydestään.
Aika varovaista se vielä on, mutta… No, jotkut
päivät ovat parempia kuin
toiset. Välillä en anna hänen koskea minuun
ja välillä taas kaipaan ja pyydän
sitä, en osaa oikein selittää
tätä.... Välillä inhoan
itseäni ja tulee jotenkin
likainen olo, jos haluan seksiä. Tämä on
vaikeaa, mutta onneksi Sam on ollut
todella kärsivällinen ja
ymmärtäväinen kanssani." Michael vastasi ja
joi hieman
lisää. "Jotain muuta mitä haluat
tietää?" Hän kysyi ja hymyili
varovasti.
"No itseasiassa on…
Anteeksi, en voi itselleni mitään,
syytetään alkoholia, ok? Mutta siis,
minkälaista …?… Tai siis mitä
te oikein teette kun olette ?… no
tiedäthän? Ja
anteeksi vielä kerran, olen aivan liian utelias."
Tony nojautui hieman
eteenpäin
ja
otti muutaman ison kulauksen oluestaan.
"Um… Mitä me
teemme? Öh,
aika paljon kaikenlaista…" Michael epäröi.
"Onko jompikumpi
yleensä
päällä vai? Teettekö te sellaista?"
Tony kysyi, kiroten itseään
mielessään. 'Idiootti,
et voi kysyä häneltä tällaista'
Hänen mielensä
soimasi, mutta sanat vain tuntuivat tulemaan hänen suustaan,
ilman
minkäänlaista kontrollia.
"Me tuota… No
vähän
vaihdellen. Sam tykkää olla enemmän
päällä, mutta välillä
myös toisinpäin… niin
ja ei se ole aina vain sitä. Riittikö
tämä vastaukseksi?"
"Riitti,
kiitos ja anteeksi vielä kerran." Tony sanoi.
"Ei se mitään,
miksi
muuten
kyselet? Harkitsetko kenties, no kokeilua jonkun kanssa?" Michael kysyi
uteliaana.
"Ehkä, jos tulee joku
tarpeeksi kiinnostava vastaan. En oikein tiedä, pidän
silmäni avoinna."
Tony vastasi, hymyili hieman ja tuijotteli sitten kattoa.
"Tämä on niin
outoa
puhua
kanssasi näin, miksi et voinut olla tuollainen silloin
17-vuotiaana?"
Michael kysyi ja hymyili vaimeasti. Hän ei oikein tiennyt
pitikö ajatuksesta,
että Tony harrastaisi seksiä jonkun toisen miehen
kanssa. Hän oli aika varma,
että tulisi hieman mustasukkaiseksi, jos näin
tapahtuisi ja tiesi olevansa
typerä ajatellessaan niin.
"Sanopa se. Olin liian
typerä silloin, aivan liian typerä… " Tony
huokaisi ja katsoi häneen
pitkään.
"Arvaa mikä minua
muuten
ihmetyttää?" Tony kysyi sitten, ajatellen,
että oli kai parempi vaihtaa
puheen aihetta.
"No?" Michael kysyi.
"Se että… No,
Samhan on
rikkaasta perheestä?" Tony aloitti.
"Niin…" Michael sanoi
ja katsoi häneen hieman kummastuneena, odottaen jatkoa.
"No hän on
kunto-ohjaaja,
vai mikä se nyt olikaan? Hän on rikas ja
työskentelee jollain kuntosalilla,
mikä juttu se oikein on?" Tony kysyi.
"Mitä ihmeellistä
siinä
on?" Michael kysyi.
"No eivätkö
rikkaan
perheen
pennut ole yleensä jotain
lääkäreitä tai asianajajia tai
öh, lilluskele vain
rahoissaan päivät pitkät?
Eivätkö he yleensä palkkaa oman personal
trainerin,
sen sijaan, että ryhtyisivät sellaisiksi?" Tony kysyi
ja katsoi häneen
odottavasti.
"Nuo ovat stereotypioita
Tony. Sam on aina rakastanut liikuntaa, hän ei ole sellainen
ihminen, joka
jaksaisi vain elää vanhempiensa rahoilla tai
työskennellä jossain kuivassa
toimistossa. Hän tekee sitä työtä
mistä pitää, eikä minusta
siinä ole mitään
ihmeellistä, se on mielestäni hyvin ihailtavaa. Jos
haluat tarkemmat vastaukset
niin sinun pitää kysyä niitä
Samilta itseltään. Ja onhan hänen
työnkuvansa
muuttunut nyt vähän, kun hän osti sen
kuntoklubin." Michael sanoi.
"Rakastaa liikuntaa, niin no
se kyllä näkyy… hm…" Tony sanoi
ja tuijotteli jälleen kattoaan.
"Mitä hm?" Michael
kysyi hieman huvittuneena.
"Öh
ei mitään. Sam rakastaa liikuntaa, sinä
rakastat
liikuntaa, se on oikein mukava juttu se." Tony tokaisi, vaikuttaen
uppoutuneen omiin ajatuksiinsa.
"Tony? Kuvitteletko
sinä
juuri miltä poikaystäväni
näyttää alasti?" Michael virnisti.
"Öh mitä?
minäkö? Eh… No
ihan vähän vain ja sitten mietin miltä te
molemmat näytätte alasti." Tony
myönsi.
"Anteeksi, olen juonut
liikaa,
olen liian väsynyt ja siitä on liian kauan, kun olen
viimeksi saanut seksiä,
joten… " Tony naurahti.
"Ei se mitään,
Samia
on
mukava riisua mielessään." Michael virnisti.
"Vielä mukavampaa se on
tietenkin oikeasti… Mutta sen saan tehdä vain
minä!" Hän lisäsi hymyillen.
"Totta kai, vain sinä."
Tony virnisti takaisin.
35. Luku
13.3.2004
Sam tuli huoneeseen ja
katsoi
hymyillen poikaystäväänsä, joka
makasi sängyllä kyljellään,
vaipuneena uneen.
Vuoteella hänen vierellään oli avonaisia
kirjoja, muistiinpanolehtiö lähellä
hänen
kasvojaan, hänen oikea kätensä piteli
yhä mustekynää
löysässä otteessaan. Hän
näytti äärettömän
hellyttävältä niin.
He olivat tulleet
viikonlopuksi
Lisan luokse, päivällä he olivat
käyneet ratsastamassa pitkän lenkin, ja
illemmalla he olivat syöneet loisteliaan illallisen Lisan ja
hänen perheensä
kanssa. Kaksi tuntia aiemmin Michael oli sanonut
siirtyvänsä yläkerran
vierashuoneeseen tekemään
koulutehtäviään. Sam tiesi, että
hän oli ollut hyvin
väsynyt, joten nukahtaminen tehtävienpariin ei ollut
mikään ihme.
Sam hiipi
sängynvierelle,
keräsi
kirjat kasaan ja asetti ne läheiselle
pöydälle. Hän otti varovasti kynän
ja
muistion ja asetti ne samalle pöydälle. Sam polvistui
vuoteen viereen ja
kosketti hellästi Michaelin kasvoja, hän kumartui
hieman eteenpäin ja painoi
huulensa hänen otsalleen. Michael ynähti hiljaa ja
liikahti.
"Mmh… taisin
nukahtaa…
Paljon kello on Sam?" Hän mutisi. Sam katsoi hänen
unisiin silmiinsä.
"Kello on puoli kaksitoista,
nuku vain rakas." Hän kuiskasi.
"En ole pessyt hampaita,
väsyttää …"
"En usko, että maailma
kaatuu, jos jätät yhtenä iltana
pesemättä hampaat." Sam hymyili.
"Eikö? Varmastiko?"
Michael virnisti, silmät suljettuina.
"Varmasti. No niin, anna kun
autan sinua riisuutumaan." Sam sanoi, istui sängylle, ja
ryhtyi avaamaan
Michaelin vyötä ja housujen nappeja.
"Haluat
vain nähdä minut alasti." Michael hymyili, ja
haukotteli. Hän nosti lantiotaan, jotta Sam sai
vedettyä housut kokonaan hänen
päältään.
"Oikeassa
jälleen." Sam virnisti. "En voi sille
mitään, että rakastan vartaloasi niin kovin
… Mutta älä huoli, annan sinun
kuitenkin nukkua rauhassa." Sam auttoi häntä
vielä riisumaan pitkähihaisen
ja peitteli hänet sitten huolellisesti. "Menen vielä
alas juttelemaan
Lisan kanssa." Hän antoi kevyen suudelman hänen
huulilleen.
"Hyvää
yötä Sam."
Sam sammutti valot huoneesta
ja
sulki oven perässään. Hän oli juuri
aikeissa palata takaisin alakertaan, kun
hänen kännykkänsä alkoi soimaan.
"Kuka helvetti soittaa
tällaiseen aikaan." Hän murahti, kaivaessaan
puhelimensa taskustaan.
"Samuel Grey." Hän
vastasi.
"Iltaa Sam, mukavaa ettet
ole vaihtanut numeroasi." Sam tunnisti äänen
välittömästi.
"Jean! Mitä
helvettiä
sinä
haluat?" Hän tiuskaisi. Hänen
kätensä tärisi, hänen koko
vartalonsa tärisi
raivosta, jo pelkästään kuullessaan miehen
äänen.
"Mitä minä haluan?
Luulen,
että tiedät varsin hyvin." Mies vastasi,
kylmä huvittuneisuus
äänessään.
Sam mietti hetken pitäisikö hänen vain
sulkea puhelin, mutta se ei hyödyttäisi
häntä juurikaan. Ehkä olisi hyvä
kuulla mitä tämä sairas paskiainen ajoi
takaa.
"Pysy kaukana
hänestä
Jean,
helvetin kaukana jos haluat elää." Sam
sähähti. "
Jos haluan elää
Sam?"
Jean
nauroi. Sam saattoi kuulla hänen
äänestään, että mies oli
jälleen juovuksissa.
"Haluan sen huoran, ja kun
saan hänet, tällä kertaa hän ei
onnistu karkaamaan, tällä kertaa en usko
hänen
valheisiinsa." Mies puhui.
"Sinä et saa
häntä Jean, et
enää koskaan! Ja varokin
käyttämästä tuota
nimitystä hänestä." Sam
tiuskaisi.
"Mutta
Sam, hän on huora, huolimatta miten asiaa
kaunistelisi, sitä hän on. Oletko huomannut miten
muut katsovat häntä? Miten he
haluavat häntä? Eikö sinua
ärsytä se yhtään, miten
hän flirttailee
heille?" Sam yrtti niellä raivoaan, Jean oli
selvästikin menettänyt
viimeisetkin järjen riekaleensa.
"Pysy kaukana Jean, poliisit
ovat perässäsi, et pääse
hänen lähelleen." Hän sanoi,
yrittäen kuulostaa
rauhalliselta.
"Sinä olet
tielläni
Sam, et
tunnu vain yksinkertaisesti ymmärtävän;
Michael on minun, yksin minun. Näytän
sille huoralle sen, pakotan hänet
ymmärtämään, vaikka minun
täytyisi tappaa hänet
tai sinut." Jean uhkasi. Samin sydän miltei pysähtyi.
Raivo ja pelko hänen
sisällään kasvoivat.
"Sinä et tee
mitään
sellaista, sinun elämäsi päättyy
ennemmin kuin meidän." Sam sai jotenkin
sanottua ja lopetti puhelun.
Hän hengitti nopeasti,
hänen kätensä
vapisivat. Kaikki mitä Jean oli sanonut, pyöri
hänen päässään. '…vaikka
minun täytyisi tappaa hänet tai sinut.' Jeanin
kylmä ääni oli sanonut.
Jotain oli pakko tehdä, mutta hän ei tiennyt lainkaan
mitä se olisi. 'Jean
ei pääse tänne, Jean ei saa
häntä.'
Hän yritti lohduttautua, mutta silti
oli olemassa se pieni epävarmuus.
"Sam, mikä sinun on?"
Lisan hämmästynyt ääni kysyi.
Hän oli tullut etsimään nuorempaa
veljeään, kun
tämä ei ollut palannut alakertaan niin kuin oli
luvannut. Sam nosti katseensa
häneen, siniset silmät täynnä
kyyneliä. Lisa tuli hänen luokseen ja kietoi
kätensä hänen ympärilleen.
"Mitä
on tapahtunut?" Hän kysyi. Sam nieleskeli
kyyneliään, pyyhki silmäkulmiaan.
Hän ei olisi halunnut, että Jean saisi hänet
näin poissa tolaltaan. Hänen piti olla vahvempi kuin
tämä, hänen ei pitänyt
päästä sitä hullua vaikuttamaan
itseensä näin voimakkaasti. Sam selvitti
kurkkuaan, katsoi sisarensa huolestuneisiin, kysyviin silmiin.
"Jean soitti, Michaelin
entinen, yksi niistä joka …" Hän aloitti.
"Hän ei voi päästä tänne
Lisa, eihän? Hänen täytyisi tulla
lentokoneella tai junalla ja kyllähän joku
vartija tai poliisi huomaisi, että hän
yrittää päästä
tänne. He pidättäisivät
hänet ennen kuin hän ehtisi astua koneeseen
jalallakaan." Sam sanoi,
yrittäen enemmän vakuuttaa itsensä
siitä.
Lisa katsoi
veljeään
mietteliäänä, nähden, että
tämä tarvitsi lohdutuksen, hän
päätti antaa sen;
"Niin Sam, olen varma ettei
hän pääse." Hän sanoi ja yritti
hymyillä. "Mennäänkö alas nyt,
juodaan lasilliset viiniä ja jutellaan?" Lisa kysyi sitten.
"Odota
ihan hetki, käyn vielä katsomassa Michaelia, tulen
sitten." Sam sanoi.
Hän tiesi olevansa
hieman
ylihuolehtivainen ja typerä, mutta hänen oli pakko
tarkistaa, että Michael
olisi yhä huoneessa nukkumassa. Hän ei
sytyttänyt valoja, hän käveli vuoteen
vierelle, ja polvistui sen eteen aivan kuten aiemmin. Hänen
silmänsä alkoivat
tottua pimeyteen ja pian hän erotti rakkaansa kasvot
tarkemmin. Hän nukkui;
hiljaista, rauhallista unta. Hän tarkkaili hänen
rintaansa, joka laski ja
kohosi tasaiseen tahtiin. 'Kaikki
on hyvin.' Sam ajatteli ja
nousi
viimein ylös.
"Rakastan sinua." Hän
kuiskasi vielä, ennen kuin poistui.
*********
16.3
"Ne paskiaiset ovat olleet
vapaalla jo viisi kuukautta, eikä poliiseilla ole
vieläkään tietoa heidän
olinpaikastaan! On kai pakko olla jotain mitä voimme
tehdä." Sam sanoi
kiihtyneellä äänellä. Hän
katsoi Michaelin isää, joka istui
keittiönpöydän
ääressä mietteliään
näköisenä, ja Tonya, joka seisoi ikkunan
edessä, tuijottaen
ulos pimeään iltaan. Henry oli kertonut heille juuri
uudesta kirjeestä, ja Sam
oli sen jälkeen kertonut puhelusta, jonka oli saanut
viikonloppuna.
"Meidän on
kehitettävä
suunnitelma." Henry totesi ja tuijotti eteensä.
"On
oltava varovainen, katsottava, että joku on aina
hänen
kanssaan, ettei hän ole yksin." Mies jatkoi.
"Miten ajattelitte
tehdä
sen? Aiotteko seurata häntä vessaankin?" Tony kysyi
hieman huvittuneena ja
kääntyi katsomaan
ystävänsä kihlattua ja
tämän isää.
"Tony, tämä on
vakava
asia." Henry sanoi, katsoen häneen.
"Tiedän sen, totta
helvetissä tiedän, mutta… No, ette siis
edelleenkään aio kertoa hänelle
mistä
on kyse?" Tony kysyi, tarkkaillen itseään vanhempia
miehiä.
"Niin on parempi, miksi
huolestuttaa häntä turhaan? Mielestäni
hänen elämänsä on jo ollut
tarpeeksi
stressaavaa muutenkin." Henry sanoi.
"Olen samaa mieltä
Henryn
kanssa." Sam myönsi.
"Luuletteko, ettei hän
tule
huomaamaan tätä salamyhkäisyyttä?
Luuletteko, ettei hän huomaa, että hänen ei
anneta liikkua yksin juuri mihinkään? Sanokaa nyt
hulluksi, mutta luulen
tuntevani ystäväni melko hyvin. Olen
sentään ollut se ihminen, jolle hän on
aina kertonut kaiken, asioita joita ei kerrota vanhemmille, tai edes
poikaystäville. Ja uskokaan kun sanon, jos Michael saa
tietää mitä olette
salailleet häneltä, niin hän ei tule
pitämään siitä
pätkääkään." Tony
sanoi, katsoen heitä toinen kulma kohotettuna.
"Ymmärrän
Tony, mutta Michael on kuitenkin kokenut aika
paljon paskaa niiden kuuden vuoden aikana, jolloin sinä et
ollut siellä, hänen
kanssaan. Ja jos hän kuulisi, että se hänen
hullu entisensä, on yhä hyvinkin
vakaasti pysynyt siinä
päätöksessä, että haluaa
satuttaa häntä uudestaan sillä
tavalla, ei varmasti auta
pätkääkään. Hänen
ei tarvitse tietää, koska me emme
anna mitään pahaa tapahtua." Sam tiuskaisi. He
mulkoilivat Tonyn kanssa toisiaan
vihaisina.
"No entäpä Sam,
jos
jostain
kumman syystä loistelias suunnitelmanne vahtia
häntä kuin jotain helvetin
häkkilintua, ei toimi ja hän päätyy
olemaan yksin, täysin
tietämättömänä
vaarasta. Mitä jos Jean saa hänet tällaiseen
tilanteeseen?! Eikö olisi hyvä,
että hän tietää, jotta osaa
varautua!" Tony tiuskaisi takaisin.
"No niin pojat,
rauhoittukaas nyt." Henry keskeytti.
"Ymmärrän
kyllä kantasi
Tony, mutta Michaelin isänä pysyn
päätöksessäni; hänen ei
tarvitse tietää, ja
toivon, että kunnioittaisit tätä." Henry
sanoi rauhallisella äänellä, Sam
hymyili voitonriemuisesti, vähän liiankin
voitonriemuisesti Tonyn mieleen.
"Hänen
isänään, voi
helvetti; Michael on jo aikuinen mies!" Tony huudahti.
"Nuori
mies, joka ei kaipaa enempää huolta ja murhetta.
Hänen
ei tarvitse tietää." Sam totesi.
"Aargh!... Paljon sinä
olitkaan häntä vanhempi Sam, kolme ja puoli vuotta?!
Oi hurjaa!" Tony
huudahti, eikä oikeastaan ollut varma enää
mitä hän tarkalleen ottaen raivosi.
Tuo rikas blondi vain kävi hänen hermoilleen
välillä, se että tuo kyseinen
blondi oli kihloissa hänen
ystävänsä kanssa, ystävän,
jota hän yhä rakasti,
saattoi olla jotain tekemistä blondin
ärsyttävyyden kanssa. Tony kietoi
kätensä
puuskaan ja mökötti. Sam katsoi häneen
hieman huvittuneen kysyvä ilme
kasvoillaan, ja Henrykin oli jo aivan ulkona siitä,
mistä he enää puhuvat.
Michael hiipi alas portaita,
hän
oli herännyt riitelyn ääniin. Hän
katsoi kelloaan, se oli 21:10. Hän kuunteli
keittiönoviaukossa hiljaa. Tony huusi;
”Hänen isänään, voi
helvetti; Michael on
jo aikuinen mies!" Johon Sam vastasi.
”Nuori mies, joka ei
kaipaa
enempää huolta ja murhetta. Hänen ei
tarvitse tietää." Michael kuunteli
vielä hetken.
”Minun ei tarvitse
tietää mitä?”
Hän kysyi, astuttuaan esiin. Hän silmäili
epäluuloisena isäänsä,
ystäväänsä ja
kihlattuaan. He näyttivät kaikki
yllättyneiltä nähtyään
hänet.
”Michael…”
Sam aloitti. ”Me vain,
öh, juttelimme…” Hän
änkytti. Michael, joka oli jo pidemmän aikaa
aistinut,
että kaikki tuntuivat käyttäytyvän
vähän kummallisesti ja salaillen hänen
seurassaan, sai vahvistuksen tälle tunteelle.
"Te suunnittelette
jotakin." Hän sanoi sitten. "Te salaatte minulta jotakin,
mitä se
on?!" Hän vaati saada tietää. "Emme salaa
sinulta mitään rakas, ihan
totta me vain juttelimme." Sam yritti. Michael katsoi häneen
ja sitten
Tonyyn, joka oli juuri sattunut huokaisemaan ja
pyörittämään
silmiään tavalla,
josta Michael tiesi, että Sam ei puhunut totta. Se ja
huolestunut katse jonka
hänen isänsä ja Sam vaihtoivat.
"Te siis todella salaatte
asioita minulta! Olisi kerrankin helvetin kiva, jos minua alettaisiin
kohtelemaan niin kuin aikuista, mutta ilmeisesti se on jotenkin liian
mahdotonta!" Michael huusi ja ryntäsi ulos huoneesta,
hän nappasi takkinsa
naulakosta, marssi nopein askelin ulko-ovelle ja pamautti sen kiinni
mennessään.
"Inhottaa sanoa
tämä,
mutta
silti; mitä minä sanoin!" Tony sanoi ja katsoi
heitä. Evelyn, joka oli
juuri tullut keittiöön, näytti
hätääntyneeltä.
"Jonkun täytyy
mennä
hänen
peräänsä." Hän huokaisi ja Sam oli
jo menossa, kunnes Tony pysäytti hänet.
"Anna
minä, taidan tietää minne hän on
menossa." Hän
sanoi ja puki ulkovaatteensa nopeasti ylleen.
Michael käveli katua
pitkin
nopein askelin. Hän oli vihainen, todella vihainen. Miksei
hänelle kerrottu
asioita? Minä he oikein pitivät
häntä? Jonain heikkona raasuna, jota oli
suojeltava pumpulissa? No sitä hän ei kuitenkaan
ollut! Hän oli jo aikuinen,
mikseivät he ymmärtäneet sitä? Ja
pitivätkö he häntä totaalisen
typeränä?
Ilmeisesti.
Hän pysähtyi
käveltyään tarpeeksi
kauas, ja tasasi hengitystään. Hän katsoi
pimeää iltaa ympärillään.
Muutamia
autoja ajoi hänen ohitseen ja hän
hätkähti hieman, muuten katu oli hiljainen,
liiankin hiljainen. Vasta nyt hän pysähtyi
ajattelemaan tarkemmin, hän katsoi
pimeää metsää, joka reunusti
tietä, hän mietti vaaroja, joita sen pimeys
saattaisi kätkeä. 'Voi
luoja, minä olen lapsellinen!'
Hän ajatteli. 'Täytän
kohta 24, ja käyttäydyn kuin kakara! Helvetin
loistavaa.' Hän katsoi
ympärilleen uudestaan, pelko hiipi hänen
mieleensä. Niin pimeää, niin hiljaista.
Uusi auto lähestyi, ja sai hänet
hätkähtämään
entistä kovemmin.
Hän kietoi
kätensä ympärilleen ja
katsoi taakseen. Entä jos hän vain nielisi
ylpeytensä ja hiipisi vähin äänin
kotiin, Samin turvalliseen kainaloon? Hän pudisteli
päätään ajatukselle ja
lähti
päättäväisesti
kävelemään eteenpäin. 'Isabella,
olisipa Isabella täällä.'
Hän mietti. Hänen isoäitinsä olisi
ymmärtänyt, hän olisi osannut neuvoa
häntä.
'Tämän takia
sinä aina joudut
vaikeuksiin'
Hänen sisäinen äänensä
puhui, kun hän jälleen hätkähti
pimeyden varjoja. 'Tony
pyytää, älä lähde sen
miehen mukaan, ja mitä sinä teet; lähdet
kuitenkin. Kitty
sanoo, voin antaa sinulle kyydin kotiin, ja mitä sinä
vastaat; voin kyllä
kävellä. Ja nyt kävelet
täällä yksin, vain koska …?
äh… Olet niin suuri
idiootti Michael.' Hän
ajatteli, saavuttaen viimein hautausmaan portin.
Hän
käveli hautakujia eteenpäin, kunnes löysi
etsimänsä ja
polvistui märälle ruohikolle. 'William Harris, s:
2.4.1932 k.24.8.1986' Hän
luki toisesta haudasta ja katsoi toista sen vieressä. 'Isabella
Harris, s. 16.9.1935, k.25.10.1997.' Michael kosketti kiveen
kaiverrettuja
kirjaimia, ja tunsi
muutaman kyyneleen silmäkulmassaan.
"Miksi et ole
täällä?
Tarvitsisin sinua nyt niin kovin; sinä tietäisit
mitä minun tulisi tehdä."
Hän puhui, katsellen kiveä tarkkaan, kuin toivoen,
että Isabella yhtäkkiä
ilmestyisi jostain. "Olen niin kyllästynyt
tähän, luuletko että se loppuu
koskaan?… Minä alan epäillä."
Hän huokaisi ja katsoi sitten ylös taivasta.
"En ymmärrä miksi minä, miksi juuri
minä. Eikö elämä voisi
välillä
koetella jota kuta muuta? Äh, se taitaa olla
itsekästä sanoa niin …" Hän
kosketti vähäistä lunta haudan
vieressä.
"He
salaavat minulta asioita ja luulen, että se liittyy Jeaniin.
He luulevat, etten näe sitä, mutta miten voisin olla
näkemättä? En enää odota
tai usko, että elämäni sujuisi ilman
vaikeuksia. Minun kai vain pitää
hyväksyä
se, tavallaan jo olenkin, mutten silti pidä siitä. En
pyydä mielestäni paljoa,
pyydän vain sen, että saisin elää
lopun elämäni suhteellisen onnellisena Samin
kanssa. Ei minua enää kiinnosta raha, ei niin kuin
ennen, minulle on aivan sama
vaikka olisimme pennittömiä, kunhan vain saisimme
olla yhdessä… Olen niin
kyllästynyt kuulemaan, kuinka kaunis olen, kuinka
seksikäs tai äh… Olen
kyllästynyt, se on vain ulkokuori, ja se tuntuu
määrittävän kaiken minussa.
Onneksi elämässäni on
sentään joitakin, jotka näkevät
sitä pidemmälle."
Michael huokaisi.
"Arvasinkin, että
löytäisin
sinut täältä." Tonyn ääni
sanoi hänen selkänsä takaa. Michael
kääntyi ja
hymyili väsyneesti ystävälleen. Tony
kyykistyi maahan hänen viereensä.
"Menit aina Isabellan luokse nuorempana, kun muut
ärsyttivät, joten
ajattelin, että saattaisit nytkin." Tony jatkoi.
"Mitä
te salaatte minulta? Äläkä yritä
kertoa valheita, en
ole typerä Tony." Michael kysyi ja katsoi häneen.
Tony huokaisi.
"He sanovat, että sinun
on
parempi olla tietämättä." Hän
sanoi.
"Se liittyy Jeaniin,
eikö
niin?" Michael kysyi. Tony katsoi häntä hieman
yllättyneenä. "Luulitteko
te tosiaan, etten tietäisi? En ole unohtanut sitä
kirjettä. Olin Jeanin kanssa
kaksi vuotta ja tiedän ettei hän anna periksi
helpolla … Olet paras ystäväni,
ole kiltti ja kerro minulle täsmälleen mistä
on kyse? Haluan tietää, enkö saisi
jo viimein päättää omasta
puolestani? Viimeksi kun tarkistin, niin olen jo
aikuinen ja olisi mukavaa jos minua alettaisiin kohdella ikäni
mukaisesti."
"Ehkä
jos alkaisit myös käyttäytyä sen
mukaisesti itse."
Tony virnisti.
"Miten niin?" Michael
kysyi.
"No sinun ei pitäisi
ryntäillä omin päin ulos, kun
tiedät, että Jean on yhä vapaana. Vaikka ne
olisivatkin vain uhkailuja niin sinun pitäisi silti olla
varovainen. Käyttäydyt
välillä vieläkin kuin
teini-ikäinen." Tony sanoi.
"No menetin monta vuotta
elämästäni hukkaan, menetin
tärkeimmät teini-vuodet sille hullulle, joten
anteeksi nyt vain, jos välillä
käyttäydyn lapsellisesti." Michael mutisi.
"Mutta voisitko nyt kertoa
mitä täsmälleen on
meneillään?" Hän kysyi sitten.
"Jean on
lähettänyt
sinulle
yhä kirjeitä, hän on jopa soittanut Samille.
Vanhempasi ja Sam ajatteli, että
on parasta ettet tiedä niistä." Tony selitti ja
katsoi häntä pitkään.
Michael puristi multaa nyrkkeihinsä, hän vapisi
hieman.
"Mitä
niissä kirjeissä oli?" Hän kysyi,
ääni väristen.
Tony epäröi. "Tony haluan tietää
mitä niissä oli?" Michael vaati.
"Hän haluaa sinut.
Samaa
linjaa mitä siinä kirjeessä, jonka sait
aiemmin." Tony sanoi lyhyesti.
Michael tunsi kyyneleet silmissään.
"Se ei koskaan lopu
eihän?" Hän itki. Tony veti hänet rintaansa
vasten.
"Hän
yrittää vain pelotella, eihän
pääse lähellesi lupaan
sen." Tony kuiskasi.
"Älä
lupaa asioita mistä et voi olla varma." Michael
kuiskasi. He olivat hetken hiljaa.
"Samin olisi pitänyt
kertoa
minulle, hän pitää minua liian heikkona."
Hän mutisi ja pyyhki kyyneliä
silmistään.
"Olen samaa mieltä
siitä,
että sinulle olisi pitänyt kertoa, mutta hän
vain ajatteli parastasi …"
Tony kuiskasi.
”Mitä voi
tehdä? Muuttaa piiloon?
Entä jos vaihtaisin nimeni? Alkaisin
käyttämään
keskimmäistä nimeäni ja
ottaisin Samin sukunimen; Benjamin Grey, miltä se
kuulostaa?” Michael katsoi
häneen.
”Ihan
hyvältä, mutta oudolta, en
usko, että osaisin kutsua sinua millään
toisella nimellä. Ja rehellisesti
sanoen, en usko että se hyödyttäisi edes
mitään.” Tony sanoi.
”Olet kai oikeassa.
Miksei
Sam
kertonut? Hänen olisi pitänyt kertoa siitä
puhelusta. Mitäköhän Jean sanoi
hänelle …” Michael huokaisi.
"Arvaa
mitä sinun poikaystäväsi tarvitsee?" Tony
kysyi
sitten.
"Pelottaa kysyä,
mutta… mitä
hän tarvitsee Tony?"
"Hän tarvitsee…
hm… jotakin
kovaa perseeseen." Tony kuiskasi viimeisen osan. Michael puhkesi
nauramaan.
"Niinkö tosiaan?"
"Niin, luota minuun,
sitä
hän tarvitsee." Tony virnisti.
"En
tiedä onko tämä sovelias puheenaihe
isovanhempieni
haudalla." Michael pudisteli
päätään.
"Voi,
ei Isabellaa haittaisi, vai mitä Isa? Ja olen varma,
että Williamkin ymmärtää." Tony
sanoi katsoen hautakiviä edessään.
"Juu
Isabella juuri sanoi, että häntä ei haittaa
ja että hän
on kanssani samaa mieltä." Tony hymyili. Michael
tönäisi häntä kylkeen.
"Suokaa anteeksi Tonylle, me
poistumme nyt häpäisemästä
hautausmaan rauhaa." Hän sanoi ja nousi ylös.
He kävelivät
takaisin
talolle.
"No miten on, annatko
poikaystävällesi sitä mitä
ehdotin?" Tony kysyi ja virnisti.
"Miten minusta tuntuu,
että
sinua kiehtoo tämä ajatus valtavasti?" Michael
naurahti.
"No
se blondi kaipaa sitä, anna sille kunnon kyyti."
Tony sanoi hymyillen veijarimaisesti.
"Hei, me puhumme nyt
kihlatustani." "Niin, niin, totta kai; anna kihlatullesi
kyytiä." Tony virnisti ja lähti
kävelemään autolleen iloisesti
vihellellen. Hän kääntyi vielä
katsomaan Michaelia, avatessaan auton ovea.
"Ai
niin ja sano Samille terveisiä minulta!" Hän
vinkkasi silmäänsä. Michael naurahti.
"Sanotaan
…"
"Michael, luojan kiitos!
Olin
huolesta suunniltani!" Hänen äitinsä sanoi
ja halasi häntä tiukasti.
"Älä enää ikinä
ryntää pois noin!" Hän sanoi ja katsoi
kiinteästi
hänen kasvojaan.
"En, olen pahoillani, jos
huolestutin sinut." Hän sanoi ja katsoi sitten
isäänsä.
"Miksi te ette kertoneet
minulle?!" Hän kysyi tiukasti.
"Olen pahoillani, ajattelin,
että niin on parempi." Henry sanoi hiljaa.
"No niin ei ole parempi! Ja
haluaisin tästä edes lukea oman postini kiitos vain!"
Hän tiuskaisi vielä.
"Me
ajattelimme vain parastasi." Henry toisti.
"Jutellaan aamulla
lisää,
missä Sam on?" Hän kysyi.
"Hän on huoneessasi."
Evelyn sanoi.
"Hyvää
yötä sitten."
Michael miltei juoksi portaat ylös, mutta hidasti sitten
päästyään ovelleen.
Hän pakotti vihaisen ilmeen kasvoilleen.
Hän avasi oven. Sam
istui
hänen
sängyllään, ilmeisesti hän oli
tullut juuri suihkusta, sillä hänen hiuksensa
olivat kosteat. 'Loistavaa.'
Michael ajatteli ja yritti peittää virnettä
kasvoillaan. Sitten hän huomasi kissansa Samin
sylissä. 'Ei
hyvä.' Hän
ajatteli ja marssi lähemmäksi.
"Luojan kiitos Michael,
oletko vielä vihainen?" Sam kysyi huolestuneena. Michael otti
kissan omaan
syliinsä, muttei sanonut mitään.
Hän käveli takaisin ovelle ja laski kissan
käytävän lattialle. Cleo katsoi
häneen syyttävästi, hänen
sulkiessaan ovea.
"Ei tänään
Cleo, olen
pahoillani." Hän kuiskasi ja lukitsi oven. Hän
kääntyi katsomaan Samia,
joka seurasi jokaista hänen liikettään.
Michael meni cd-soittimensa luokse ja
painoi musiikin päälle. Hän katsoi uudestaan
Samia.
"Olen pahoillani." Sam
sanoi varovasti, huomaten, että Michael oli yhä
vihainen.
"Housut pois blondi, paita
myös." Michael sanoi sitten katsoen häntä
tiiviisti. Sam nosti toista
kulmaansa.
"No, minä odotan."
Michael sanoi, seisoen yhä toisella puolella huonetta. Sam
veti t-paidan päänsä
yli ja riisui seuraavaksi verkkarinsa. Hän istui takaisin
sängylle, katsoen
uteliaana poikaystäväänsä.
"Jotain unohtui."
Michael totesi, viittoen kädellään
hänen boksereidensa suuntaan. Sam hymyili
hieman ja riisui viimeisenkin vaatekappaleensa.
"Minusta tuntuu, että
välillä unohdat, että minäkin olen
mies." Michael aloitti ja riisui oman
paitansa. Sam hymyili vähän
hölmistyneenä.
"Voi rakas, kyllä
minä
tiedän, että olet mies. Sinun kalusi on ollut
suussani ja hm… muissa paikoissa,
joten …" Hän virnisti, katsoen ihaillen Michaelin
paljasta ylävartaloa.
"Minusta
silti tuntuu, että tarvitset vähän
muistutusta
rakas." Michael jatkoi avaten housujaan. Hän otti
liukuvoiteen,
kirjoituspöytänsä laatikosta ja
lähestyi sänkyä. Hän riisui
itsensä alasti ja
kaatoi Samin sängylle selälleen kiiveten itse
hänen päälleen. Hän suuteli
rakkaansa huulia, painautuen lähemmäksi
tämän lämmintä vartaloa.
Hän liikutti
lantiotaan ja tunsi Samin kasvavan erektion omaansa vasten. Sam
ynähti, hänen
kätensä kietoutuivat Michaelin ympärille ja
yritti kääntää heidät
niin, että
olisi itse päällä.
"Ei Sam, ei tällä
kertaa." Michael virnisti, painaen hänet alleen. Hän
suuteli Samin kaulaa
ja eteni alas hänen rintakehälleen. Hän
nuoli hänen nänniään
kielellään ja
näykkäisi sitä hampaillaan, hän
toisti saman toiselle. Sam ynisi, hänen
vartalonsa kiemurteli hänen allaan odotuksesta. Michael
sylkäisi kädelleen ja
tarttui Samin kivikovaan kaluun. Hän suuteli uudestaan Samin
huulia. Hän
siirtyi alemmas ja nuolaisi terskan päätä.
Hän katsoi hymyillen, kuinka Samin
hengitys kiihtyi ja huulet raottuivat. Hän liutti huuliaan
kalun vartta pitkin
ja avasi samalla vaivihkaa liukuvoiteen korkin. Kostutettuaan sormensa
sillä,
hän toi ne peräaukolle, hyväillen
sitä. Varoen hän työnsi ensimmäisen
sormen
sisään, saaden Samin voihkaisemaan
mielihyvästä.
”Sinä pidät
tästä, etkö pidäkin?”
Hän kuiskasi hymyillen.
”Mhh…”
Kuului vastaus.
Sam oli tulla hulluksi,
hänen
kalunsa sykki, sormi hänen
sisällään osui siihen tiettyyn, ihanaan
paikkaan ja
sai koko hänen kehonsa värisemään.
Hän halusi lisää, enemmän,
äkkiä. Toinen
sormi työntyi hänen
sisäänsä venyttäen
häntä.
"Voi luoja, voi luoja...
Michael kiltti, enemmän, haluan sinut nyt, pane minua." Sam
voihki.
Michael hymyili. Liukastutti oman kalunsa ja veti sormensa ulos.
Hän nosti
Samin lantiota, toi tyynyn sen alle ja asettautui sitten hänen
aukkoaan vasten.
Hän alkoi työntymään hitaasti
sisään. Hän tunsi lihasten puristuksen
kalunsa
ympärillä, Sam oli niin tiukka, niin lämmin.
Michael painoi otsansa hänen
otsaansa vasten, pysyen hetken paikoillaan. Hän suuteli Samin
kosteita huulia
ja aloitti hitaat työnnöt. Sam puristi hänen
pakaroitaan.
"Nopeammin…" Hän huohotti ja Michael teki kuten Sam
toivoi. Michael
piti kiinni hänen
vyötäröstään, kiihdytti
tahtiaan, ynisi nautinnosta, joka
kulkeutui hänen kehonsa lävitse. Hän toivoi,
etteivät hänen vanhempansa kuulisi
heitä, mutta sillä hetkellä hän ei
jaksanut huolehtia siitä liikaa.
Hän tarttui Samin
kaluun ja
alkoi
hyväilemään sitä
työntöjen tahdissa.
"Tulen kohta, aivan
kohta." Sam kuiskasi hiljaisen voihkeen lomasta.
"Mmh…" Michael pystyi
ainoastaan vastaamaan, tuntiessaan lähestyvän
orgasmin omassa ruumiissaan.
Samin kalu sykähteli hänen
kädessään ja lopulta lämmin neste
purkautui hänen
kädelleen ja molempien vatsalle. Muutama syvä
työntö ja Michael tuli rakkaansa
sisälle. Hän jäi makaamaan hänen
vartalonsa päälle, yrittäen tasata
hengitystään. Sam silitti hänen
selkäänsä, suuteli hänen
olkapäitään ja
huuliaan.
"Tuntui
todella hyvälle." Sam kuiskasi.
"Niin tunnuit sinäkin."
Michael kuiskasi ja vetäytyi ulos hänen
sisältään. Hän otti pyyhkeen
tuolinsa
selkämykseltä ja siisti heidät molemmat.
Sitten hän lysähti takaisin Samin
viereen, kietoen peiton heidän molempien ympärille.
”Ai niin, ennen kuin
unohdan;
terveisiä Tonylta.” Hän virnisti.
”Terveisiä
Tonylta?” Sam toisti
hämmästyneenä. Michael naurahti
hänen ilmeelleen lempeästi.
”Niin, mieti sitä
rakas.” Hän
sanoi ja suuteli hänen poskeaan.
"Et kai ole enää
vihainen
minulle?" Sam kysyi hiljaa.
"En, toivon vain, että
tästä
edes kerrot tällaisista asioista. Sinun olisi pitänyt
kertoa, että Jean soitti
sinulle." Michael sanoi ja silitti hänen poskeaan.
"En halunnut, että
stressaantuisit liikaa, sinulla on muutenkin ollut vaikeaa." Sam sanoi.
"On mutta minun täytyy
saada
tietää, tarvitsen kyllä suojaasi Sam,
sitä että pidät huolta minusta, mutta tee
se kertomalla totuus. Jos Jean tosiaan on tuolla odottamassa
tilaisuuttaan,
niin nyt ainakin tiedän ja voin alkaa varautua. Enemmin tai
myöhemmin hän
yrittää jotain siitä voimme olla varmoja, on
eri asia onnistuuko hän siinä vai
ei." Michael sanoi. Sam kurottautui suutelemaan hänen
huuliaan.
"Hän ei onnistu, ei jos
se
minusta riippuu." Hän sanoi sitten. Michael hymyili
hänelle.
"Olen niin onnellinen,
että
minulla on sinut." Hän kuiskasi ja otti hänen
kätensä omaansa. ”Mutta
muista, ei enää salaisuuksia.”
”Ei enää
salaisuuksia.” Sam
lupasi.
36. Luku
Painajaiset olivat alkaneet
taas,
juuri kun hän oli uskonut
päässeensä niistä, ne palasivat.
Joka yö, hän heräsi;
hiestä märkänä, omaan huutoonsa.
Sam kietoi kätensä hänen
ympärilleen, rauhoitteli
häntä, silitti hellästi hänen
vapisevaa vartaloaan, kun hän itki. Eikä Michael
ymmärtänyt miksi painajaisten piti palata juuri nyt,
hän oli luullut päässeensä
niistä jo yli.
"Tätä minä
pelkäsinkin." Sam oli kuiskannut hiljaa, ensimmäisen
painajaisen jälkeen.
Michael ei ollut vastannut aluksi mitään,
nyyhkyttänyt vain hiljaa.
"Hän
on tulossa, hän tulee ja tällä kertaa en
selviä siitä.
Tällä kertaa kuolen." Hän oli lopulta
kuiskannut järkyttyneessä tilassaan.
Sam oli ottanut hänen kasvonsa käsiensä
väliin, katsonut tiukasti hänen
silmiinsä, miltei vihaisesti.
"Älä sano noin,
älä ajattele
noin. Sinä et kuole, koska minä en anna sinun kuolla,
ymmärrätkö?!" Hän
oli sanonut, irrottamatta otettaan tai katsettaan
hänestä.
"Ymmärrätkö?!"
Hän oli
vaatinut, Michael oli itkenyt ja lopulta nyökännyt
päätään. He olivat pidelleet
toisiaan pitkään.
*****************
24.3.04
Hän asetti kirjojaan
kirjahyllyyn. Sam istui olohuoneen lattialla, käyden
cd:itä läpi. Michael
vilkaisi häneen, Sam katsoi takaisin. He hymyilivät
toisilleen. Päivä oli
aurinkoinen, lämpimän keväinen, linnun
lauloivat ja he olivat muuttaneet uuteen
kotiinsa. Huonekalut olivat jo paikallaan, nyt heidän
täytyi vain järjestää
kaikki muut; vaatteet, kirjat, cd:t, videot, dvd:t, maalaukset jne.
"Onko sinun jo
nälkä?"
Michael kysyi saatuaan kaikki kirjat paikoilleen.
"On vähän." Sam
vastasi
ja hymyili. Hän käveli cd-soittimelle laittaakseen
jotain toista musiikkia,
radion listahittien sijasta.
"Mitä haluaisit
syödä? Käykö
kanasalaatti?" Michael huusi keittiöstä.
"Käy aivan
loistavasti." Sam huusi takaisin. "Michael, olet taas sekoittanut
kaikki cd;t!" Sam huusi sitten.
Michael palasi
keittiöstä ja tuli
hänen luokseen viaton ilme kasvoillaan.
"Mitä?"
Hän kysyi.
"Olet
taas sekoittanut nämä." Sam sanoi ja osoitti
Eminemin cd-koteloa, jonka sisältä löytyi
Madonnan cd, sitten hän avasi
espanjalaisen cd-kotelon, jonka sisältä
löytyi irlantilaista musiikkia,
esimerkkejä oli lukuisia.
"Miten voin ikinä
löytää
oikean cd:n jota haluan kuunnella? Etkö voisi jo viimein
opetella laittamaan
niitä oikeisiin koteloihin?" Sam kysyi ja katsoi hieman
huvittuneena
poikaystäväänsä.
"Voi, Sam tämä on
hyvin
yksinkertaista, katso;" Hän otti Madonnan cd-kotelon avasi sen
ja näytti
Eminemin cd; tä sen sisällä. Hän
availi jotakin muita cd:itä selostaen, hänen
omasta mielestään, täysin
järkeenkäyvää logiikkaa. "Ja
tämä espanjalainen
cd, on täällä irlantilaisessa kotelossa,
aivan yksinkertaista." Hän
hymyili.
"Miksi? Koska espanjalainen
halusi vierailla Irlannissa ja toisinpäin?" Sam kysyi
yhä huvittuneena.
Hän ei yksinkertaisesti voinut suuttua Michaelille
tästä
ärsyttävästä tavasta,
hänestä se oli oikeastaan vähän
hellyttävää, jollain hyvin kummallisella
tavalla.
"Niin, cd:tkin voivat haluta
vaihtelua." Michael sanoi ja väläytti hurmaavimman
hymynsä.
"Ahaa,
aivan niin…" Sam hymyili takaisi, pudisteli
päätään ja laittoi viimein
haluamansa cd:n cd-soittimeen.
"Sam, mikä työ
voisi
olla
sellainen, missä ei tarvitse tavata ihmisiä paljon,
sellainen työ mitä voisi
tehdä vaikka kotona?" Michael kysyi, heidän
syödessään keittiössä.
"Miksi kysyt?" Sam
kohotti katseensa häneen.
"Miksiköhän?
Tarjoilijan
työhön minusta ei enää ole,
eikä kokin, eikä… no periaatteessa
mihinkään mistä
nuorempana haaveilin. Kun olen saanut lukioni loppuun, pitäisi
keksiä jotain
muuta..." Michael selitti, siirrellen ruokaa lautasellaan.
"Tiedäthän kulta
ettei
sinulla ole mikään kiire? Minusta on parempi,
että toivut rauhassa. Sinun ei
tarvitse tehdä töitä koko
loppuelämäsi aikana, rahatilanteemme ei vaadi
sitä." Sam hymyili hänelle lempeästi.
"Haluan tehdä jotakin,
haluan elää, en voi vain olla." Michael huokaisi ja
katsoi häneen.
"Ymmärrän rakas,
mutta ei
sinulla tarvitse olla juuri nyt heti työpaikkaa
tehdäksesi jotakin… Maalaa,
kirjoita, opiskele kieliä, auta minua hoitamaan
paperitöitä. Kuten jo sanoin,
sinulla ei ole kiire, muista se." Sam katsoi häneen
kysyväilme
kasvoillaan, Michael hymyili hieman.
"Voisin
kokeilla maalausta ja kirjoittamista, terapeuttini
itseasiassa ehdotti sitä…" Hän sanoi
sitten.
************
He istuivat sohvalla
suudellen,
Sam puristi Michaelia tiiviimmin syliinsä, näykki ja
nuoli hellästi hänen
korvanlehteään. Hiljaisia huokauksia, sekoitettuna
tv:stä tulevan
draamaelokuvan ääniin. Kaksi
puolitäyttä viinilasia
pöydällä, avattu
viinipullo. Ilta oli jo pimennyt. Michael avasi Samin paitaa vailla
kiirettä,
he suutelivat.
Sam tarttui hänen
lantiostaan,
nosti hänet sylistään puoli-istuvaan
asentoon sohvalle ja asettui hänen
jalkojensa väliin, jatkaen suudelmaa. Ylävartalot
paljaina, farkut yhä jalassa.
Sam suuteli hänen niskaansa. Michael huokaisi, sulki
silmänsä. Takkatuli
valaisi muuten hämärän huoneen, muutama
kynttilä sohvapöydällä.
"Kai tiedät mitä
tapahtuisi,
jos pettäisit minua Michael?" Michael napsautti
silmänsä auki, katsoi
hämmentyneenä ympärilleen. Hän ei
ollut enää olohuoneen sohvalla Samin
syleilyssä, vaan makasi hämärän
makuuhuoneen sängyllä. Käsi liikkui
hänen
paitansa alla, hänen vatsallaan, hän katsoi alas.
Hengitys hänen kaulallaan,
näykkäisy. Hän hengitti vaivalloisesti,
sydän löi kiivaasti.
"En
koskaan pettäisi sinua Jean." Hän kuuli oman
pelokkaan äänensä vastaavan.
"Etkö
chéri? Olit pitkään ulkona Samuelin kanssa
tänään. En
ole iloinen mies, jos minua petetään." Jeanin kasvot
hänen omiensa
yläpuolella.
"Olin
vihainen Jean, kerroit heille kaikille. Sam vain
lohdutti minua. Toisin kuin sinä, hän ei
välitä siitä mitä olen ollut,
hän
haluaa olla ystäväni siitä huolimatta."
Hänen oma äänensä vastasi hieman
vihaisena. Jean läppäisi häntä
poskelle, hän parkaisi.
"Myös sinä
loukkasit
minua
tänään heidän
edessään. Ja jos luulet, ettei Sam tai kukaan muu
välitä siitä,
että olet ollut huora, olet
väärässä. Minulla oli oikeus
sanoihin, mutta
sinä…" Jean aloitti varoittavasti, hänen
itkiessä hiljaa. "No niin,
no niin, älä itke chéri… Anna
kun suutelen kivun pois. Annan sinulle anteeksi
sen. Minä olen aina täällä
pitämässä sinusta huolta, sinä
tarvitset vain vähän
kuria välillä rakkaani." Vahvempi mies kiipesi
hänen nuoren vartalonsa
päälle, suuteli hänen poskeaan
pehmeästi.
Huulet painautuivat
hänen
huulilleen,
rajuun suudelmaan. Hän tarttui miehen ranteista,
yrityksenään työntää
tämä
pois. Alkoholin ja tupakanmaku tarttui hänen suuhunsa.
"Olen
väsynyt Jean." Hän oma
äänensä kuiskasi hiljaa,
suudelman loputtua.
"Olet käyttänyt
samaa
tekosyytä jo liian monta kertaa chéri. Olet
poikaystäväni, ala
käyttäytyä sen
mukaisesti." Jean kähisi, avasi kovakouraisesti hänen
farkkujaan,
kieräytti hänet vatsalleen, veti housut
hänen nilkkoihinsa.
Kylmät öljytyt
sormet
tunkeutuivat hänen sisälleen,
hätäinen valmistelu, vetoketju avautui.
"Shh… älä
itke chéri, annan
sinulle anteeksi, kun sinä annat minulle
tänään…" Mies huokaisi
hänen
korvaansa. Hän ei sanonut sanaakaan
estääkseen miestä. Tukahdutettu voihkaisu,
kun mies työnsi kovan elimensä hänen
sisäänsä. Hiljaiset kyyneleet poskilla,
huokailua, voihkintaa, kynnet painautuivat hänen
olkapäihinsä. "Hyvä
poika, oikein hyvä." Mies kuiskasi lopetettuaan, silitti
hänen hiuksiaan
ja pyyhki kyyneleitä hänen kasvoiltaan. Hän
suuteli hellästi hänen huuliaan ja
kietoi hänen syleilyynsä. "Rakastan sinua Michael.
Älä koskaan petä minua.
Muuten minun täytyisi satuttaa sinua, ethän halua
sitä?…" Jean kuiskasi,
pidellen häntä yhä tiukasti
lähellään.
Michael pudisteli
päätään.
"Mitä…Eih…"
Hän
aloitti.
"Michael mikä on, miksi
pysähdyit?" Samin ääni herätti
hänet todellisuuteen. Hän katsoi
kummastuneena Samin sinisiin, huolestuneisiin silmiin. Mitä
ihmettä juuri
tapahtui? Hän kysyi itseltään ja nousi
ylös. Hän nosti paitansa lattialta, puki
sen ylleen ja napitti farkkunsa napit takaisin kiinni. Sam oli noussut
istumaan, hän tarttui Michaelin käteen huolestuneena.
"Mikä on?" Hän
kysyi
uudestaan.
"Olen
pahoillani Sam, menen käymään suihkussa."
Michael
sanoi hiljaa ja käveli nopeasti yläkertaan.
Hän seisoi suihkun alla
ja
ajatteli Jeania. Mies oli niin täynnä
ristiriitaisuuksia, niin monta merkkiä,
jotka hän oli yrittänyt unohtaa, joita hän
ei ollut halunnut muistaa miehestä.
Ehkä hän oli aina tiennyt mihin mies pystyisi,
ehkä hän oli aavistanut millä
tavoin Jean kykenisi satuttamaan häntä. Hän
vihasi miestä koko olemuksellaan ja
samalla hän muisti toisen miehen, samassa ruumiissa, joka
oli… joka oli
rakastanut häntä? Joka oli suudellut
häntä hellästi, joka oli hymyillyt
lempeästi. Tuonut hänelle teetä kun
hän oli ollut kipeä ja peitellyt hänet
viltillä.
Tuota miestä hän ei ollut ajatellut aikoihin,
hän ei ollut uskaltanut ajatella,
koska jollain kummallisella tavalla se sattui muistaa, koska jollain
kummallisella tavalla hän kaipasi sitä
ihmistä, ja se kaipuu tuntui
väärältä,
koska se mies oli samalla hirviö. Michael huokaisi, sulki
silmänsä ja antoi
muistojen palata.
************’
31.12.2001
"Kiitos Jean." Hän
kuiskasi hiljaa ja painautui lähemmäksi miehen rintaa.
"Kiitos
mistä?" Mies kysyi hymyillen ja silitti hänen
hiuksiaan pehmeästi.
"Että toit minut
tänne, että
pidät huolta minusta. Minun ei enää koskaan
tarvitse teeskennellä, voin vaan
olla kanssasi. Olin jo menettänyt toivoni ennen kuin tapasin
sinut. Rakastan
Pariisia... Rakastan sinua." Hän sanoi ja katsoi ujosti miehen
harmaisiin
silmiin. Jean hymyili, hän kosketti hänen poskeaan
hellästi, sipaisi hänen
hiuksiaan rakastavasti.
"Rakastat
minua? Et tiedä kuinka kauan olen odottanut
kuulevani nuo sanat sinulta. Voi Michael, minä rakastan sinua
niin uskomattoman
paljon. Olet parasta mitä minulla on koskaan ollut, olemme
aina yhdessä, pidän
sinusta aina huolta." Mies sanoi ja kietoi kätensä
tiiviimmin hänen
ympärilleen. Hän suuteli poikaa hellästi,
liikutti käsiään alas
tämän selkää ja
pysähtyi sitten katsomaan häntä. "Olet niin
nuori, niin kaunis. En ole
ikinä nähnyt mitään kauniimpaa kuin
sinä."
*********
Nykyhetki:
Sinä yönä
olivat rakastelleet ja
Jean oli ollut hellempi kuin koskaan aiemmin, hellempi kuin koskaan
myöhemmin.
Michael nojasi suihkun
seinää
vasten, hän tunsi kyyneleiden valuvan alas poskiaan.
Hän oli jo niin väsynyt
itkemään. Jean hämmensi
häntä. Rickyn kanssa kaikki oli yksinkertaista, mies
oli puhdas pahuus, häntä kohtaan Michael ei ollut New
Yorkiin saapumisensa
jälkeen tuntenut mitään muuta kuin vihaa ja
pelkoa, mutta Jean? Mitä voisi
sanoa Jeanista? Toki, kaikella sydämellään,
hän vihasi hirviötä, joka myöhemmin
oli paljastunut, mutta muistot paremmasta ajasta…
Hän ei voinut olla
miettimättä olivatko ne koskaan olleet totta. Jokin
hänen sisällään sanoi,
että
silloin alussa, huolimatta valheesta, Jean oli
välittänyt hänestä. Että
hän oli
nähnyt vilauksen miehestä, joka Jean ehkä
joskus oli ollut, kauan ennen Rickyä.
****
"Kerro minulle
lapsuudestasi Jean, millaisia vanhempasi ovat? Onko sinulla
sisaruksia?"
Hän kysyi ja katsoi miestä uteliaana. "Lapsuudessani
ei ole mitään
kerrottavaa, ne kertomukset ovat vain masentavia, mennyt on
mennyttä, niin ovat
vanhempanikin, niin ovat sisarenikin. En halua puhua heistä."
Mies vastasi
ja kääntyi pois.
*****
Sama tapahtui aina kun
hän oli
yrittänyt
kysyä jotain miehen menneisyydestä. Oliko mies
koskaan ennen ollut rakastunut?
Millaisia hänen rakastajansa olivat olleet? Aina
ympäripyöreitä vastauksia, ei
koskaan totuutta.
Michael ei halunnut ajatella
Jeania, mutta ei osannut lakata ajattelemasta. Hän
pelkäsi kohtaamista, jonka
hän aavisti melko varmaksi. Jean oli tulossa, se ei ollut
vieläkään täysin ohi.
37. Luku
5.02.1998.
"Michael, nouse ylös."
Jack sanoi, lähestyen vuodetta varoen.
"Haluan kuolla, mene
pois!" Nuorempi poika huusi itkien. Hän makasi
sängyllä kyljellään, selkä
käännettynä kohti vanhempaa poikaa.
Hänen alaston vartalonsa vapisi;
kylmyydestä, kivusta ja häpeästä.
Jack huokaisi, astui yhä lähemmäksi, kunnes
istui sängynlaidalle.
"Et halua kuolla, et
oikeasti." Hän sanoi varoen ja kosketti varovasti pojan
kylkeä. Toinen
värähti välittömästi
kosketusta.
"Älä koske
minuun!"
Hän
huudahti ja yritti käpertyä yhä
pienemmäksi, haluten olla
näkymätön. Jack puri
hampaitaan yhteen, hän ei tiennyt miksi hänen sattui
niin kovin nähdä nuorempi
niin. Oman kipunsa Jack kesti, omaansa hän oli tottunut, mutta
Michael… Jackin
sydäntä särki, hän mietti miten
kauan poika kestäisi tätä
elämää. Juuri nyt hän
oli jo kuilun partaalla ja jotenkin hänen olisi vain
vedettävä poika takaisin.
Jos hän ei onnistuisi, poika kuolisi pian, joko oman
kätensä kautta tai heidän.
"Michael, voit maata
siinä
ja itkeä kauniit silmäsi puhki tai voit nousta
ylös, niellä kipusi ja jatkaa
siitä huolimatta. Mutta jos jäät siihen,
annat hänen voittaa." Jack sanoi.
Toinen poika oli hiljaa hetken, kunnes lopulta
kääntyi katsomaan toista.
"En halua että hän
voittaa,
mutta minuun sattuu…" Hän vaikersi heikolla
äänellä.
"Anna kun katson,
käänny
vatsallesi." Jack pyysi pehmeällä
äänellä. Michael katsoi häneen
hieman
häpeissään, mutta teki sitten kuten toinen
pyysi.
Nuorempi värähti
tuntiessaan
kädet pakaroillaan.
"Rentoudu, katson vain, en
satuta sinua, lupaan." Jack rauhoitteli, erottaessaan pakaroita.
Hän
tarkisti alueen mahdollisimman varovasti, kuullen toisen heikon
nyyhkytyksen ja
nähden kuinka hänen vartalonsa vapisi. "Ei ole
repeytymiä, pieniä haavoja
vain. Tosin en uskonutkaan, että Ricky antaisi huoransa
vahingoittua liian
pahasti." Jack sanoi ja ymmärsi heti valinneensa sanansa
väärin, sillä
toinen alkoi itkemään kahta kauheammin.
"En
halua olla huora! En halua tätä, en halua!" Poika
huusi kyyneltensä lomasta.
"Hyss…Kyllä se
siitä. Sinun
täytyy lakata taistelemasta vastaan niin paljon, usko pois se
on helpompaa
niin.” Jack sanoi pehmeällä
äänellä.
”Ja
antaisin sen vain tapahtua?! Antaisin heidän vain
tehdä sen?
Annan periksi heille ja silloin todella olisin vain huora.
Niinkö minun pitää
tehdä?! Nyt minulla on sentään pieni
määrä ylpeyttä
jäljellä.” Toinen huudahti.
”Anna
heidän uskoa, että olet antanut periksi, vaikka et
todellisuudessa ole. Taistele, mutta älä anna sen
näkyä. Yritä nyt vain
hyväksyä tämä, okei?”
Jack huokaisi ja katsoi pojan
jääräpäisiä kasvoja
tiiviisti. ”Joka kerta kun taistelet vastaan,
päädyt vain satuttamaan itseäsi
paremmin. Antaudu ja hyväksy, niin selviät
vähemmällä,
ymmärrätkö?” Poika nousi
hieman, sähähti kivusta. Hän katsoi
vanhemman pojan kasvoihin yhä itkien. Hän
oli hiljaa pitkän tovin. Hautasi kasvonsa
käsiinsä hetkeksi, keinutti
vartaloaan edestakaisin, pysähtyi ja katsoi sitten kohti
ikkunaa. ”Kysymys
kuuluu Michael; löytyykö sinusta tarpeeksi halua
elää? Jatka niin kuin olet
jatkanut tähän asti ja voin luvata, että
kuolema varmasti saapuu luoksesi pian.
Hyväksy tämä, lakkaa kiukuttelemasta ja
elät vielä pitkään. Se on sinun
valintasi, kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi.
Oletko tarpeeksi vahva
elämään?” Michael oli
vielä hetken hiljaa, miettien tarkasti, hän
kääntyi
sitten katsomaan toista, hän pyyhki kyyneleitä
kasvoiltaan.
”Haluan
elää Jack, haluan olla
vapaa ja elää omaa
elämääni. Täällä
olen vain esine, lelu, jolla ei ole ihmisarvoa,
mitä elämää se on?”
Hän kysyi väsyneenä. Jack veti
hänet lähelleen, kietoi
kätensä hänen ympärilleen.
”Pääset
vielä pois täältä,
jonakin päivänä, minä lupaan sen.
Tämä elämä helpottuu, kun opit
hyväksymään
sen ja muista että sinulla on minut kanssasi.” Jack
kuiskasi. Michael painoi
päänsä hänen olkaansa vasten ja
nyökkäsi hitaasti.
"Tule kulta, vien sinut
kylpyyn." Jack sanoi sitten ja nosti toisen syliinsä.
"Kulta?" Michael kysyi,
painaen päätään hänen
rintaansa vasten, toisen kantaessa häntä
kylpyhuoneeseen.
"Niin,
minusta olisi mukava kuvitella, että olet
poikaystäväni. Minulla ei ole koskaan ollut
kunnollista poikaystävää."
Jack sanoi laskiessaan hänet
lämpimällä vedellä
täytettyyn kylpyammeeseen.
"Ei vain kuvitella Jack,
sinä voisit olla poikaystäväni, ei vain
kerrota muille. Meidän oma
salaisuus?" Michael kysyi, hän hymyili nyt jo hieman ja
silitti toisen
pojan kättä. Jack hymyili takaisin, otti toisen pojan
kasvot käsiensä väliin ja
suuteli häntä.
"Meidän
salaisuus." Hän kuiskasi.
Michael kurottautui
vangitsemaan
hänen huulensa uudestaan suudelmaan.
"Tule tänne kanssani."
Hän pyysi sitten kuiskaten. Jack hymyili, riisui vaatteensa
nopeasti ja astui
kylpyammeeseen toisen seuraan. Michael siirtyi istumaan hänen
syliinsä ja
suuteli hellästi Jackin kaulaa. He katsoivat toistensa
silmiin. Jack kosketti
hänen poskeaan, antaen toisen kätensä
tutkiskella varoen toisen vartaloa veden
alla.
"Kun he tulevat, kun Ricky
pitää yöllä minua
lähellään, suljen silmäni ja
ajattelen että olen kanssasi.
Kuvittelen, että elämämme on normaalia.
Toivon, etteivät he tulisi enää
koskaan, mutta tiedän että he tulevat." Michael
kuiskasi ja painautui
tiiviimmin toisen ruumista vasten. Hän kietoi jalkansa Jackin
vyötärön
ympärille ja painoi päänsä
tämän märkää olkaa vasten.
"Uskotko sinä
todella siihen Jack?" Hän kysyi sitten hiljaa. Jack silitti
hänen
selkäänsä, kosketti huulillaan
pehmeästi hänen niskaansa.
"Uskonko mihin?" Hän
kysyi hiljaisella äänellä.
"Että jonakin
päivänä,
elämämme voisi todella olla normaalia?" Jack oli
ääneti hetken.
"Uskon, että jonakin
päivänä
sinun elämäsi tulee olemaan." Jack sanoi. Michael
nosti katseensa.
Etkö usko, että
omasi
tulee?" Hän kysyi.
"Michael, elämäni
ei
ole
koskaan ollut normaalia. Sinun on." Michael otti toisen pojan kasvot
käsiensä väliin.
"Jos sinä pakotan minut
uskomaan, niin minä pakotan sinut. Näytän
sinulle minkälaista on kun joku
välittää. Sinun elämäsi ei
tarvitsisi olla tällaista yhtään
enempää kuin
minunkaan. Minä rakastan sinua Jack." Michael kuiskasi.
Hän pyyhki
hellästi toisen kyyneleet tämän kasvoilta ja
he suutelivat.
*******************
2.4.2004
"Miten olet voinut?"
Nainen kysyi, ojensi teekupin hänelle ja istuutui
vastapäiselle nojatuolille.
Michael katsoi naisen lempeisiin ruskeisiin silmiin ja sitten teekuppia
kädessään.
"Ihan
hyvin, jos ei oteta lukuun sitä, että olen taas
alkanut
näkemään painajaisia." Hän sanoi
sitten, muuttaen asentoaan mukavammaksi
lepotuolilla. Hän maistoi teetään. Nainen
selaili papereita käsissään.
"Olen nyt käynyt
läpi
kaikki
tiedot, jotka edellinen terapeuttisi; Mrs. Hart antoi. Onko tapahtunut
jotain
sellaista mikä olisi voinut laukaista painajaiset? Jos olen
ymmärtänyt oikein;
on ollut kahden kuukauden aika, jolloin et kärsinyt
niistä?" Nainen nosti
katseensa papereista häneen. Michael katsoi
häntä nopeasti, sitten takaisin
teekuppia käsiensä välissä.
"Olen ollut stressaantunut,
poliisit eivät vieläkään ole saanut
heitä kiinni, ja Jean on… Hän on
lähetellyt
kirjeitä, omituisia lahjoja ja hän on soittanut
poikaystävälleni…" Michael
aloitti.
"Kertoisitko jotain
painajaisistasi?" Nainen nojautui taaksepäin ja risti
kätensä syliinsä.
"Sama
uni toistuu useasti, välillä se kuitenkin vaihtuu.
Unet
ovat erilaisia kuin ne joita näin viimeksi." Michael sanoi
hiljaa.
"Mitä siinä unessa
tapahtuu,
jota näet eniten?" Nainen kysyi.
"Olen Samin kanssa, ensin
kaikki on hyvin ja sitten… Suutelen Samia, makaamme
sängyllä ja hän painaa
minua, satuttaa minua ja sitten huomaan ettei se olekaan Sam,
että se on Jean. En
pääse pois, yritän huutaa, mutta
ääneni ei kulje…Sam tulee huoneeseen, Jean
nousee ja he tappelevat. En pääse liikkumaan, vaikka
mikään näkyvä ei estä
minua. Yritän, mutta en pysty ja ruumiini tuntuu niin
raskaalta. Sam huutaa;
kamala , tuskainen huuto. Jean on hänen
päällään, repii hänen
vaatteitaan ja
Sam huutaa. En pysty liikkumaan, eikä ääneni
kulje, ja minä vain katson, katson
kuinka Jean satuttaa häntä, enkä pysty
tekemään mitään. Näen
hirvittävästi
verta, Jean katsoo minuun koko sen ajan… sitten
minä herään…" Michael
tajusi vapisevansa, hän puri alahuultaan, yrittäen
estää itseään
itkemästä. Se
uni oli kauhein, mitä hän oli ikinä
nähnyt.
"Oletko puhunut
poikaystäväsi kanssa unistasi?" Nainen kysyi.
"Vähän, en kerro
kaikkea,
mutta jotain." Michael vastasi.
"On
täysin normaalia nähdä tällaisia
unia, mielesi käy läpi
pahimpia pelkojasi, käyt yhä läpi
sitä traumaa unien kautta. Näetkö joka kerta
painajaisia, kun menet nukkumaan?" Michael katsoi naista ja
nyökkäsi.
"Muutaman viikon ajan, joka
yö. En saa nukuttua siksi hyvin, olen väsynyt koko
ajan, mutta pelkään
nukahtaa." Hän sanoi sitten.
"Käytätkö
unilääkkeitä enää?" Nainen
kysyi.
"En ole käyttänyt,
pitäisi
kai taas aloittaa, että saisin nukutuksi."
"Entä oletteko puhuneet
poikaystäväsi kanssa yhdessä siitä
mitä sinulle tapahtui?" Nainen kysyi.
"Jonkin verran, yleisesti
kyllä. Sam tietää
pääpiirteet siitä mitä tapahtui,
hän tietää sen minkä kerroin
poliisille … En tiedä onko se hyväksi
suhteellemme puhua siitä liikaa…"
Michael vastasi.
"Se voisi tehdä
hyvääkin
suhteellenne, auttaisi teitä
ymmärtämään toisianne paremmin.
Kerro hänelle
tunteista jota sinä kävit läpi, ja joita
käyt yhä läpi ja
poikaystäväsi voisi
kertoa omia tunteitaan ja ajatuksiaan, jota hän on
käynyt läpi. Kokemus on
ollut traumaattinen myös hänelle, joskin eri
tavalla." Nainen katsoi
häneen, Michael maistoi teetään ja mietti
hetken.
"En tiedä miten puhua
siitä." Hän sanoi sitten.
"Ymmärrän,
että se tuntuu
vaikealta. Ota aikasi, voit aloittaa varovasti. Kuulostele
häntä ja itseäsi."
Michael vilkaisi naista ja nyökkäsi hitaasti.
"Olen alkanut
näkemään unia
myös Jackista." Michael aloitti.
"Nämä
unet ovat myös painajaisia?" Nainen kysyi ja
Michael nyökkäsi.
"Ne ovat kuitenkin jotenkin
erilaisia. Luulen, että osa on oikeasti tapahtunut. Olen
unohtanut paljon,
voiko olla että alan muistaa asioita unieni kautta?"
Hän kysyi ja katsoi
hieman huolestuneen oloisena naisen ystävällisiin
silmiin.
"Se on mahdollista. Lukitut
muistot saattavat palautua yllättäen. Ne olisi
hyvä käsitellä. Oletko valmis
puhumaan menneisyydestäsi?" Michael oli hiljaa hetken, joi
teetään.
"En tiedä,
pelkään ajatella
sitä. Pelkään muistaa kaikkea sitä,
jos olen unohtanut ne, kai sille täytyy
olla hyvä syy?" Hän katsoi naista kysyvästi.
"Olet kertonut, että
käytit
huumeita silloin?"
"Vain
marihuanaa ja joskus he huumasivat minut, en tiedä
millä." Hän vastasi.
"Luulen, että
nämä menetetyt
muistot johtuvat siitä ja osaltaan on tietenkin myös
totta, että olet unohtanut
suojellaksesi itseäsi. Kun ajattelee mitä
kävit läpi, niin reaktio on hyvin
luonnollinen." Nainen sanoi ja katsoi häneen.
"Kertoisitko minulle
Jackista? Mitä muistat hänestä?" Nainen
kysyi sitten. Michael nojasi
taaksepäin, sulki silmänsä.
"Muistan miltä
hänen
kosketuksensa tuntui, muistan, että nauroimme
yhdessä, Jack pelleili ja sai
minut nauramaan. Muistan, että kun olimme kahden, tunsin
olevani onnellinen. Me
kuvittelimme, että elämämme oli normaalia,
kuvittelimme että olimme pariskunta,
jota pahat miehet yrittivät erottaa. Emme koskaan
rakastelleet, emme niin kuin
minä ja Sam teemme. Me pitelimme toisiamme ja
hyväilimme, se sai minut
muistamaan, että kosketuksen ei tarvinnut aina sattua. Jack
sai minut
tuntemaan, että minua voi myös rakastaa, huolimatta
siitä mitä olin ja
huolimatta siitä miten likaiseksi tunsin itseni. Olen velkaa
hänelle elämäni,
ilman häntä, olisin luultavasti kuollut hyvin pian
tai jos en olisi kuollut,
olisin menettänyt järkeni. Tiedän,
että Jack rakasti minua ja minä rakastin
häntä. Se oli hyvin erilaista, kuin Samin kanssa,
ehkä olosuhteiden luomaa,
mutta se oli rakkautta ja se oli aitoa. Hän auttoi minua
Jeanin kanssa, hän
auttoi minua luomaan uuden suhteen, joka pelastaisi minut, vaikka se
tarkoittikin meidän eroamistamme. Hän laittoi minut
aina edelleen. Hän luuli
itseni tavoin, että Jean olisi ollut hyvä ihminen.
Mutta huolimatta
lopputuloksesta Jeanin kanssa, Jack pelasti minut, hän pelasti
minut kaikin
tavoin. " Michael avasi silmänsä ja katsoi suoraan
naisen silmiin.
"Olen hänelle velkaa elämäni, enkä
edes tiedä onko hän enää elossa."
Hän jatkoi sitten ja hymyili surullisesti. Nainen palautti
hymyn takaisin,
tutkiskellen hänen kasvojaan.
"Jos hän on elossa, on
hyvin
todennäköistä, että hän
ajattelee sinusta samoin." Nainen sanoi lempeällä
äänellä.
"Kunpa vain voisin
tietää,
toivon, että hän olisi kunnossa ja että
hän olisi saanut elämänsä
järjestykseen, että hänellä olisi
joku Samin kaltainen rinnallaan."
***************
3.4.2004
Michael makasi
sängyllä lukemassa
kirjaa, pystymättä kuitenkaan keskittyä
siihen. Hän mietti edellisen päivän
terapiaistuntoa, ja hän ajatteli Jackia. Hän katsoi
Samiin, joka seisoi
parhaillaan peilin edessä laittamassa hiuksiaan. Illalla
heille tulisi
vieraita; Samin ystäviä sekä Tony ja Kitty,
he olivat päättäneet
järjestää
pienimuotoiset tupaantuliaiset. Sam katsoi häneen peilin
kautta ja hymyili,
Michael hymyili takaisin.
"No miltä
näytän?" Sam
kysyi kääntyen ympäri. Michael katsoi
häntä päästä varpaisiin,
laskien kirjan
kädestään. Samilla oli
yllään tummansininen silkkipaita, joka korosti
hänen
silmiensä väriä jaloissaan
hänellä oli mustat kireät housut.
"Näytät todella
hyvältä
rakas, tule tänne." Michael sanoi ja ojensi
kättään. Sam tuli
lähemmäksi,
tarttui hänen käteensä ja istui
sängylle hänen viereensä. Michael
kurottautui
suutelemaan hänen huuliaan ja sen jälkeen
hänen kaulaansa. "Tuoksutkin
todella hyvälle, uutta partavettä?" Hän
kuiskasi ja päätti, että
tänään ei
ainakaan olisi päivä keskustelulle siitä
mitä oli tapahtunut ja mitä saattaisi
olla odotettavissa. Sam nyökkäsi.
"Mukavaa,
että pidät." Hän kuiskasi takaisin.
"Minunkin pitäisi
vaihtaa
vaatteet, ystäväsi voisivat oudoksua jos kulkisin
täällä verkkareissa ja liian
isossa t-paidassa, en halua nolata sinua." Michael hymyili.
"Kulta näyttäisit
hyvältä
vaikka ylläsi olisi jätesäkki." Sam sanoi ja
silitti hänen poskeaan.
"Taidan kuitenkin vaihtaa
ylleni jotain järkevämpää, kuin
jätesäkin." Michael virnisti ja jatkoi.
"Laitaisitko sinä hiukseni?" Michael kysyi.
"Totta kai, käyn
hakemassa
vahan kylpyhuoneesta." Sam suuteli häntä uudestaan,
nousi ja poistui
kylpyhuoneeseen.
Michael nousi myös
ylös etsimään
sopivia vaatteita. Sam palasi takaisin huoneeseen.
"En tiedä mitä
pukisin." Michael sanoi, hymyillen hänelle. Sam astui
lähemmäksi.
"Hm…Laita
nämä, näytät
upealta näissä." Sam ehdotti, ojentaen
hänelle mustankauluspaidan ja hyvin
istuvat, kulutetut siniharmaat farkut. Michael
nyökkäsi ja vaihtoi vaatteet
ylleen.
"Okei käänny niin
laitan
hiuksesi." Sam hymyili. Michael kääntyi kasvot
hänen suuntaansa ja hymyili
takaisin. Hän rakasti sitä, kun Sam
näpräsi hänen hiuksiaan. Sam
lämmitti vahaa
käsiensä välissä ja
pörrötti sitten
poikaystävänsä hiuksia. Hän astui
hieman
kauemmaksi katsomaan kättensä
jälkeä. "Minä olen enemmän kuin
tyytyväinen,
katso nyt mitä itse pidät." Sam sanoi. Michael
kääntyi katsomaan kohti
peiliä. Hänen hiuksensa oli laitettu tavalla, joka
näytti hieman siltä kuin hän
olisi juuri harrastanut jotain vähän
villimpää. Hän katsoi Samiin ja virnisti
peilinkautta.
"Hmm… pidän,
kiitos
kun
laitoit. Käyn vielä etsimässä oman
partaveteni." Michael kääntyi ja
suuteli Samin pehmeitä huulia. Sam veti
häntä lähemmäksi,
syventäen suudelmaa.
Juuri silloin ovikello soi.
"Miksi nyt, ei heidän
vielä
pitänyt tulla…" Sam huokaisi. "…En
haluaisi päästää sinusta
irti." Sam kuiskasi vielä, lähellä
hänen korvaansa.
"Ei
voi mitään rakas, paras mennä avaamaan."
Michael
hymyili, suuteli hänen poskeaan ja irtautui
syleilystä. Sam huokaisi uudestaan
syvään katsoi vielä hetken
poikaystäväänsä kunnes lopulta sai
itsensä
liikkeelle. Hän käveli alakertaan vailla
kiirettä, ovikello soi jo toisen
kerran.
"Tullaan, tullaan." Hän
mutisi tullessaan ovelle.
"Sam! Pitkästä
aikaa!"
Caleb Harker, Samin ystävä, entinen 'idoli' ja
sänkykaveri huudahti astuttuaan
sisään. Sam tuijotti miestä
hämmentyneenä, Caleb oli viimeinen ihminen jonka
hän oli odottanut näkevänsä
avattuaan oven. Calebia hän ei ollut kutsunut,
siitä hän oli varma. "Veikö kissa kielesi
beibi?" Caleb kysyi ja
vinkkasi hänelle silmää. Hän astui
peremmälle eteiseen.
"En
vain odottanut näkeväni sinua, mieleesi ei tullut
soittaa
ensin?" Sam kysyi hieman tylysti ja sulki ulko-oven.
"No satuin olemaan seudulla,
päätin poiketa. Lisäksi kuulin,
että sinulla on tänään
tupaantuliaiset. Olit varmasti
vain unohtanut kutsua minut." Caleb hymyili, kohottaen toista
kulmaansa.
"Etkö ole kaivannut minua beibi?" Caleb kysyi sitten ja
läppäisi
hänen takamustaan. "Mmm….yhä niin
kiinteä." Vanhempi mies virnisti.
"Lopeta." Sam tuhahti
ärtyneenä. "Olisit voinut soittaa." Sam mutisi
perään. Vanhempi mies
katseli ympärilleen ja riisui takkinsa rauhallisesti.
"Kuulin villin huhun, tai
Mark siitä oikeastaan kertoi, että sinä ole
mennyt kihloihin. Minun oli pakko
tulla tarkistamaan asia itse. Sanoin Markille, että on
kyllä kylmä päivä
helvetissä, kun Samuel Grey ottaisi niin ison askeleen
parisuhteessa, mutta
Mark vakuutti tämän olevan täysin totta."
Caleb sanoi, asetti takkinsa
naulakkoon ja katsoi häneen kysyvästi. Sam mulkaisi
häntä vihaisen oloisena.
"Se
on totta, minä olen kihloissa, enkä
ymmärrä mitä niin
kovin kummallista siinä on." Sam sanoi lopulta.
"Muistan nuoren, villin
pojan, joka vannoi juhlimisen nimeen. Muistan pojan, joka ei koskaan
viihtynyt
yhden ihmisen kanssa pitkään
pettämättä heitä, muistan pojan,
jonka kanssa
vietin elämäni kuumimpia öitä..."
Caleb sanoi, hymyillen sillä
viettelevällä tavalla, jonka Sam muisti nuoruudestaan
liiankin hyvin. Mies
astui lähemmäksi.
"Se poika näytti
hemmetin
paljon sinulta…" Caleb pysähtyi, silmäili
hänen vartaloaan ja jatkoi.
"Tahtoisinpa todella nähdä sen ihmisen, joka on
onnistunut kesyttämään
sinut." Sam astui taaksepäin.
"Ihmiset muuttuvat Caleb, he
aikuistuvat." Sam sanoi tasaisella äänellä.
"En ole koskaan nähnyt
ihmisten muuttuvan noin vain. Yritätkö
väittää, että olet uskollinen
poikaystävä? Sinulla on hieno asunto kyllä,
sopiva perheelle. Onko tämä jotain
leikkiä, ehkä yrität vain huijata
itseäsi?" Caleb kysyi, tutkiskellen
Samin ilmettä virne kasvoillaan. Hän muisti tuon
ilmeen; nuorempi mies oli sietokykynsä
rajoilla. Caleb mietti hetken, kuinka paljon voisi vielä
sanoa, ennen kuin Sam
heittäisi hänet ulos.
"Olen rakastunut, rakkaus
muuttaa ihmisen. Ehkä huijasin itseäni aiemmin,
kuvittelin pitäväni hauskaa,
kun koko elämäni etsin vain häntä.
Nyt olen viimein löytänyt hänet ja olen
onnellinen, aidosti onnellinen." Sam sanoi, katsoen suoraan miehen
harmaansinisiin silmiin.
Caleb nauroi, katsoi
häntä, ja
nauroi.
"Voi tämä on
hinnatonta,
oletko varastanut repliikkisi jostain rakkausromaanista? Minun todella
täytyy
nähdä tämä sinun toinen puoliskosi,
missä hän on?" Mies kysyi. Sam puri
hampaitaan yhteen. Hän oli jo unohtanut, miten
ärsyttävä Caleb saattoi olla.
Tai ehkä hän näki sen vasta nyt? Kun Sam oli
tavannut Calebin, hän oli juuri
täyttänyt 18, Caleb oli ollut 22. Sam oli ihastunut
kaikkeen miehessä, Caleb
oli ollut komea ja villi; pahapoika niin sanotusti. Hän muisti
miehen mustan
nahkatakin ja tämän prätkän.
Hän muisti oman epätoivonsa karistaa oma kiltin,
rikkaan pojan imagonsa rytinällä pois. Hän
oli halunnut kapinoida, hänestä oli
tuntunut, että ei voisi järkyttää
vanhempiaan millään mitä hän
tekisi, mutta
lyöttäytyminen yhteen miehen kanssa, joka
näytti ja puhui kuin joku kriminaali,
oli viimein se joka oli järkyttänyt heitä.
Hänen vanhempansa
olivat aina
vihanneet Caleb Harkeria ja tulisivat aina vihaamaan. Sam oli palvonut
miestä,
jonka koko elämä ja olemus oli niin erilainen
hänen omastaan. Neitsyytensä Sam
oli menettänyt jo 16-vuotiaana, mutta Caleb oli ohjeistanut
hänet täysin
uusille tasoille seksin suhteen. Sam oli ollut
kyltymätön, hän halusi
nähdä ja
kokeilla ja Caleb oli opettanut häntä
enemmän kuin mielellään. Sam oli
harrastanut seksiä miesten kanssa, joita hän tuskin
enää muisti, välillä
useamman kanssa kerrallaan, aina ajatellen, että jostain
löytyisi parempaa,
että olisi pakko löytyä parempaa. Se
elämä ei ollut sopinut hänelle, mutta
hän
oli jatkanut, jotenkin hukassa, jotenkin tuuliajolla ja sitten oli
Caleb, joka
aina onnistui ylipuhumaan hänet uusiin, typeriin juttuihin.
Äkiä miehen nauru
lakkasi, hän
tuijotti Samin olan yli ja hänen ohuille huulilleen kohosi
viekas hymy. Mies
katsoi jotakin äärimmäisen kiinnostuneena.
"Sam…"
Sam kääntyi kuullessaan
poikaystävänsä varovaisen
äänen, selkänsä takaa. Michael
katsoi häneen ja sitten Calebia, kysyvä ilme
kasvoillaan.
"No
mutta, sinä taidatkin olla se, joka on napannut Samuelin
sydämen…" Caleb hymyili, tullen Michaelin luokse.
"Caleb Harker, ilo
tutustua." Caleb nappasi nuorenmiehen käden omaansa ja suuteli
hänen
kämmentään. Michael katsoi Samiin
hölmistyneenä, näyttäen
siltä, että ei oikein
tiennyt nauraako, vai juostako äkkiä pois. "No nyt
minä ymmärrän
täydellisesti." Caleb virnisti, katsoen takaisin Samiin.
"Sinulla on varmasti kiire
Caleb, oli mukava nähdä, pistäydy toki
toistekin." Sam sanoi nopeasti ja
yritti ohjata miestä ulos asunnosta.
"Ei minulla ole kiire,
ajattelin jäädä juhliinne." Caleb virnisti
ja astui peremmälle asuntoon.
"Kai esittelette minulle paikat?" Hän kysyi,
kääntyen katsomaan heitä
molempia. Sam vilkaisi Michaeliin, joka katsoi häntä
hieman kysyvänä takaisin.
Sam huokaisi, hän ei tiennyt miten saisi Calebin
lähtemään, eikä hän
todellakaan pitänyt ajatuksesta, että mies
jäisi koko illaksi. Calebin tuntien,
hän saattaisi tehdä jotain, mikä
hermostuttaisi Michaelia, eikä Sam
myöskään
ollut pitänyt tavasta, jolla mies oli katsonut hänen
poikaystäväänsä.
****************
Kello oli seitsemän
illalla.
Calebin lisäksi asunnossa oli nyt Mark, Adam, Julie, Chris,
John ja hänen
tyttöystävänsä Emma. Michael istui
olohuoneessa, yritti pysyä rauhallisena ja
hymyillä. Ulospäin hän näytti hyvin
tyyneltä, sisältä päin koko
hänen
olemuksensa vapisi. Hän vilkuili kaihoisasti kohti huoneen
oviaukkoa, toivoen,
että Sam, joka oli vain hetki sitten mennyt avaamaan
ulko-oven, palaisi pian
takaisin.
"Michael, mitä teet
työkseni, vai opiskeletko vielä?" Emma kysyi. Michael
vilkaisi naista,
jonka katse oli nyt tiiviisti hänessä, samoin kuin
kaikkien muiden. Emma
hymyili; kohtelias teennäinen hymy, jollaista Michael vihasi.
"Opiskelen tällä
hetkellä." Hän vastasi lyhyesti ja hymyili takaisin.
"Mitä
sinä opiskelet?" Nainen uteli.
"Lukion viimeistä
luokkaa
loppuun." Hän vastasi ja huomasi, että
häntä jostain syystä hävetti sanoa
se. Jotenkin Emman ilme, naisen kuultua hänen vastauksensa,
vain lisäsi hänen
häpeäänsä.
"Mitä meinaat sitten
tehdä?
Et siis käy töissä olenkaan? Minkä
ikäinen olitkaan?" Emma kysyi ja
hymyili jotenkin epämiellyttävästi.
"Olen
23, en ole vielä päättänyt,
työskentelin ennen
tarjoilijana, mutta nyt…" Michael aloitti.
"On
hyvin kätevää sinulle, että Samuel
on niin rikas."
Nainen laukoi sitten. Michael katsoi häneen hieman
hölmistyneenä, ymmärtäen nyt
täydellisesti mitä nainen vihjasi. John
tyrkkäsi naisystäväänsä
kylkeen ja
katsoi häneen paheksuvasti. Mark, joka oli huoneessa olijoista
ainut, joka
tiesi Michaelin tilanteen päätti
äkkiä vaihtaa puheenaihetta.
"Sam kertoi, että olet
hyvin
kiinnostunut historiasta ja että olet loistava kokki."
Hän sanoi ja
hymyili nuoremmalle miehelle.
"Historia on yksi
lempiaineeni ja pidän ruuanlaitosta hyvin paljon." Michael
hymyili
miehelle takaisin.
"Olet myös entinen
tanssija
eikö?" Mark lisäsi. Michael huomasi Calebin katseen
kirkastuvan hänen
kuullessaan tämän.
"Entinen, on se olennainen
sana. Harrastin sitä nuorempana paljon." Michael vastasi ja
katsoi alas
viinilasiinsa.
"Ja
ymmärtääkseni oikein; voitit myös
kilpailuja?" Mark
lisäsi.
"Niin, se oli ikuisuus
sitten." Michael vastasi hiljaa ja toivoi, että katseet ja
huomio
kääntyisivät jo jonnekin muualle.
Sam avasi ulko-oven ja
kohtasi
hymyilevän Danielin ja tämän uuden
miesystävän.
"Hei Sam, otin
poikaystäväni
mukaan, ei kai haittaa?" Daniel kysyi. Sam huomasi, että
Daniel tuntui
toivovan, että se haittaisi häntä edes
vähän.
"Ei
olenkaan, tervetuloa vain. Samuel Grey, hauska
tutustua." Sam kätteli miestä.
"Julius Shawn, hauska
tutustua." Mies vastasi, nyrpeä ilme jo
ennestäänkin tylyillä kasvoillaan.
"Julius? Minulla oli lapsena
hamsteri, jonka nimi oli Julius. Julius Caesar" Sam sanoi
mietteliäänä,
hänen ei ollut tarkoitus sanoa sitä
ääneen. Miehen ilme muuttui entistä
nyreämmäksi. Daniel hymyili hänelle,
ilmeisesti kuvitellen, että Samin
hamsterikommentti tarkoitti, että hän saattaisi olla
edes vähän mustasukkainen
hänestä.
"Mukava hamsteri se oli,
Julius siis." Sam jatkoi ja pudisteli sitten nopeasti
päätään. "No
niin, tulkaa vain peremmälle. Keittiössä on
viiniä ja olutta, saa ottaa
vapaasti ja pientä purtavaa." Hän sanoi ja
lähti takaisin kohti
olohuonetta.
Hän kohtasi
poikaystävänsä
katseen ja Michael hymyili nähtyään
hänet, helpottunut, iloinen hymy. Sam istui
hänen viereensä ja kietoi kätensä
hänen harteilleen. Michael laski
päänsä hänen
olkapäälleen, tuntien olonsa heti paremmaksi.
"Arvaa mitä juuri
tajusin;
minulla oli pienenä hamsteri nimeltä Julius Caesar ja
sinun kissasi on
Cleopatra, aika hyvä yhteensattuma, eikö?
Meidät on selvästi luotu toisillemme;
pariskunta, jonka lemmikeillä on maailman korneimmat nimet.
Voisimme hankkia
koiran ja nimetä sen Marcus Aureliukseksi." Sam kuiskasi,
Michael nosti
päätään, naurahti hiljaa.
"Loistava idea, joku
söpö
pieni mopsi, joka kuorsaa... Se olisi niin homoa; mopsi, jonka nimi on
Marcus
Aurelius." Hän kuiskasi. He katsoivat toistensa silmiin, Sam hymyili
ja sipaisi hellästi hänen hiuksiaan
kasvoilta. Adam selvitti kurkkuaan.
"Täällä on
edelleen myös
muita ihmisiä." Mies virnisti ja katsoi heitä.
"Oi, anteeksi. Yritämme
käyttäytyä." Sam sanoi ja virnisti
ystävälleen takaisin.
Michael muisti nyt muut
liiankin
hyvin, ja tunsi heidän katseensa vartalollaan. Hän
yritti keskittyä Samiin,
siihen miten hyvältä hän tuoksui ja miten
lämmin hänen vartalonsa oli. Sam
keskusteli Adamin kanssa, hyvin tietoisena siitä miten kaikki
katsoivat hänen
kihlattuaan. Danielin ja Emman katse poikkesi kuitenkin muiden
katseista, he
katsoivat Michaelia jotenkin kateellisen oloisena. Sam tunsi Michaelin
villinä
lyövän sydämensä rintaansa vasten,
hän tunsi myös miten toisen vartalo vapisi
aavistuksen. Michael teki kuitenkin kaikkensa etteivät muut
huomaisi sitä,
etteivät he kuulisi hänen
äänestään, kuinka hermostunut
hän oli.
"Menen
käymään keittiössä."
Michael sanoi lopulta, nousi
ylös ja pakeni. Sam katsoi huolestuneena hänen
peräänsä ja oli jo itsekin
nousemassa.
"Kerrohan nyt Sam,
mistä
olet löytänyt tuon namun?" Caleb kysyi,
vetäen hänet istumaan takaisin
sohvalle. Adam istui hänen toiselle puolelle.
"Helvetin
hyvännäköinen." Adam kommentoi. Sam vilkuili
kohti keittiötä, yhä huolestuneena, hieman
ärtyneenä näistä kahdesta
miehestä
hänen vierellään.
"Anteeksi, menen…"
Sam
aloitti, mutta hänet vedettiin taas takaisin. Hän
katsoi Markiin, joka muotoili
hänelle ääneti sanat; 'minä menen',
ja nousi ylös. Sam hymyili hänelle
kiitollisena.
"Sam, kiinnostaisiko sinua
jakaa hänet, tänä yönä?
Kimppakivaa, niin kuin ennen vanhaan." Caleb
ehdotti hiljaisella äänellä.
"No
ei todellakaan kiinnosta jakaa." Sam sähähti.
"Eikö äitisi
opettanut
jakamaan leluja?" Caleb virnuili.
"Jaan leluja, en
ihmistä,
jota rakastan, en sulhastani." Sam vastasi, katsoen Calebia
kylmästi,
halveksien. Hän nousi ylös. Caleb nousi
hänen perässään ja tarttui
hänen
käsivarrestaan.
"Sam, älä viitsi
kiukutella…
Etkö muista miten hauskaa meillä joskus oli? Silloin
kun olit yhdessä Danielin
kanssa, muistatko kuinka hän rakasti sitä kun otimme
hänet yhdessä? Tuon sinun
kuuma latinorakkaasi voisi nauttia siitä myös." Sam
veti kätensä vapaaksi.
"Siitä on ikuisuus,
olin eri
ihminen silloin ja Michael eroaa Danielista kuin yö
päivästä…Ehdota tuota
Juliukselle ja Danielille, jos olet niin kiinnostunut." Sam sanoi.
Michael tuli
keittiöön ja kaatoi
itselleen lasin viiniä. 'Hengitä,
ihan rauhassa. Muista hengittää.'
Hän
hoki mielessään. Hänen
sydämensä löi villinä,
ylikierroksilla. Hän nojasi
tiskipöytää vasten ja sulki
silmänsä.
"Hei, miten voit?" Hän
kuuli Markin kysyvän. Michael avasi silmänsä
ja katsoi miestä.
"Ihan hyvin." Michael
vastasi hiljaa. Häntä nolotti, kun hän
muisti Samin syntymäpäiväjuhlat ja
mitä
oli huutanut siellä. Mark tiesi.
"Paremmin kuin
marraskuussa?" Mark kysyi. Michael hymyili varovasti.
"Paremmin kuin
marraskuussa." Hän vastasi.
"Se
on hyvä kuulla." Mies hymyili.
"Kuule, olen todella
pahoillani siitä miten käyttäydyin silloin,
minä…" Michael aloitti. Mark
nosti kättään ja hymyili.
"Hei ei tarvitse
selittää,
ymmärrän kyllä. Minä olen
pahoillani siitä miten muut ovat
käyttäytyneet
tänään. Yritä olla
välittämättä, Emma on rikas kakara,
joka ei koskaan
aikuistu, hän on kateellinen kaikille, jotka varastavat
huomion häneltä."
Mark selitti ja hymyili hänelle
myötätuntoisesti.
"Kiitos
Mark. Ei hätää, olen tottunut
hänenlaisiinsa
ihmisiin, heiltä ei voi paeta." Michael sanoi ja hymyili
takaisin hieman
väsyneenoloisena. Ovikello soi. "Se on varmaan Tony tai Kitty.
Käyn avaamassa."
Michael sanoi ja katsoi Markiin, joka nyökkäsi
hänelle.
Michael avasi oven ja
hymyili
katsoessaan Tonya päästä varpaisiin;
Tonyllä oli yllään kiltti, perinteinen
skottiasu kaikin puolin.
"Älä sano
sanaakaan."
Tony varoitti, astuessaan sisään. Michael puri
alahuultaan ja yritti olla nauramatta.
Tony katsoi häntä ja huokaisi.
"Hei,
en voi tälle mitään! Tulen suoraan serkkuni
polttareista, minun oli pakko pukeutua näin, en ehtinyt
vaihtaa ja..."
Tony aloitti. Michael nyökytteli
päätään, yhä purren
alahuultaan. "Sitten
oli ne hemmetin turistit metrossa, joiden mielestä on jokin
helvetin suuri
nähtävyys nähdä mies
kiltissä, kikattelevia teinityttöjä,
perverssejä,
jotka…" Tony katsoi häntä uudestaan.
"Hyvä on, hyvä on naura sitten,
päästä se ulos." Hän antoi periksi.
"Onko sinulla alushousuja?
Olen aina miettinyt sitä." Michael kysyi, hihitti ja katsoi
häntä
uteliaana. Hän oli ehdottomasti juonut jo liikaa
viiniä; hän mietti miten
hauskaa olisi nostaa Tonyn kiltin helma ylös ja kurkistaa.
"Haluatko nähdä
vai?"
Tony virnisti ja alkoi hivuttaa helmaa ylöspäin.
"Haluat nähdä minun
kulkuseni, kyllä minä tiedän, senkin
perverssi irlantilainen..." Michael
nauroi ja perääntyi hänestä.
"Hullu
skotti pysy kaukana!" Hän huusi, nauroi ja juoksi
kauemmaksi. Tony piteli kiinni helmoistaan ja liikkui
lähemmäksi.
"Entä jos vilautan
sinulle
vähän, uuh, ja sitten katsotaan mitä
löytyy irlantilaisen housuista mmm…"
Tony pelleili, yritti napata hänet kiinni, Michael juoksi
kauemmaksi, yhä
nauraen. Hän piti siitä, että Tony kohteli
häntä yhä kuten ennen, ettei hän
ollut niin ylitse pursuavan varovainen hänen seurassaan, kuten
moni muu, joka
tiesi siitä mitä oli tapahtunut. Tonyn seurassa
hän pystyi olemaan normaali ja
pelleillä kaikesta.
Joku selvitti kurkkuaan,
Tony oli
juuri nostanut kiltin helman edestä niin, että
Michael näki mitä hänellä oli
alla. Tony punastui hieman, katsoi Michaeliin ja siisti
kilttinsä. Hän kääntyi
ympäri. Mark ja Sam katselivat heitä molempia hieman
huvittuneen uteliaina.
"Mitä
täällä tapahtuu?"
Sam kysyi, nostaen toista kulmaansa katsoessaan Tonya.
"Minä, tuota noin,
öh…"
Tony änkytti.
"Tony näytti minulle
salaisuuden; onko kiltin alla alusvaatteita vai ei." Michael sanoi,
hymyili ja tuli Samin luokse.
"Se on jotain, mitä
minäkin
haluaisin tietää." Mark sanoi, katsoen toista nuorta
miestä
kiinnostuneena. Tonysta tuntui, että hän punastui
entistä enemmän, toiset
miehet eivät yleensä olleet katsoneet
häntä tavalla, jolla Mark katsoi
häntä.
"Mitä
näkyi?" Sam kysyi uteliaana.
"Se
on salaisuus, en kerro." Michael vastasi, katsoen
ystäväänsä. Tony oli todella
suloinen kun hän punastui, sitä kuitenkin tapahtui
todella harvoin.
"Tony?"
Sam kysyi. Tony yritti kerätä itsensä
nolostuneisuudestaan, hän katsoi Samiin ja hymyili
leveästi.
"En kerro." Sitten hän
keräsi rohkeutensa katsoakseen vanhempaa, tummatukkaista
miestä. Tony virnisti
miehelle arvoituksellisesti ja iski
silmäänsä. Michael katsoi
tätä
hämmästyneenä.
"Kuvittelenko
vain, vai flirttaileeko Tony Markin
kanssa?" Hän kuiskasi Samille. Sam katsoi kahta muuta, jotka
yhä katsoivat
toisiaan ja hymyilivät.
"Hmm…Jotain
heidän
välillään
näyttää olevan,
tämäpä mielenkiintoista." Sam kuiskasi ja
katsoi
poikaystäväänsä. "Oletko
mustasukkainen?" Hän kysyi ja virnisti.
Michael katsoi häneen
. "En…en
tietenkään…miksi
olisin…?" Michael sanoi ja kiinnitti huomionsa takaisin
Tonyyn.
38. Luku
Michael
palasi
keittiöön, onnellisena siitä, että
huone oli
tyhjä ja rauhallinen. Sam jutteli ystäviensä
kanssa olohuoneessa, Mark ja Tony
puolestaan olivat hävinneet ulos tupakalle. Hän kuuli
naurun, joka kantautui
olohuoneesta, kaikki tuntuivat olevan jo melko juovuksissa. Michael
otti lasin
viiniä, täytti tiskialtaan
lämpimällä vedellä ja alkoi
tiskaamaan tiskipöydällä
olevia laseja. Nuorempana hän oli vihannut tiskaamista,
vihannut sitä, että
kädet menivät ihan ryppyiseksi. Hän hymyili
huvittuneena muistoille entisestä.
”Onko
kaikki hyvin
rakas?” Michael käänsi
päätään äänen
suuntaan. Sam tuli hänen taakseen ja kietoi
kätensä hänen
vyötärönsä ympäri.
Michael hymyili ja antoi nopean suudelman Samin huulille.
”On,
kaikki on
hyvin.” Hän vakuutti.
”Miksi
sitten piileksit
täällä?” Sam kysyi.
”Minä
tiskaan, ettei
olisi niin paljon siivottavaa
huomenna.”
”Meillä
on
astianpesukonekin, tuo tuossa, jos et ole
huomannut.” Sam huomautti hänelle huvittuneena.
”Tiedän,
mutta
pidän tiskaamisesta.” Michael yritti.
”Etkä
pidä.” Sam sanoi ja katsoi häneen
uteliaana. Michael
kääntyi katsomaan takaisin, kurtisti kulmiaan.
Hän oli jo avaamaisillaan
suutaan, kun Sam keskeytti hänet.
”
Iho kuivuu, menee ihan
ryppyiseksi. –Inhottavaa’ Noin
sinä kerran sanoit minulle, vanhassa asunnossamme.”
Sam muistutti ja hymyili.
”Ai
sanoin?”
”Kyllä
vain.”
”No,
minä
vain…”
”Muut
hermostuttavat sinua ja
tiskaaminen on hyvä tekosyy.”
Sam sanoi rauhallisella äänellä.
”En
haluaisi olla
tylsä, en vain…” Michael aloitti aralla,
anteeksipyytävällä
äänellä.
”Ei
hätää, ymmärrän
täysin. Ja anteeksi, että jotkut
ystävistäni ovat
ääliöitä, etenkin Caleb, en
tiedä miten saisin hänet
lähtemään.” Sam huokaisi ja
suuteli hänen niskaansa.
”Mene
vain ystäviesi
luokse, tulen sinne myöhemmin,
lupaan.” Michael kehotti
poikaystäväänsä.
”Hyvä
on, mutta jos
joku ystävistäni käyttäytyy
typerästi
sinua kohtaan, niin tule kertomaan, okei?” Sam pyysi. Michael
hymyili vaimeasti
ja nyökkäsi
päätään.
*****
Kuivattuaan
astiat ja asetuttuaan ne
takaisin kaappeihin,
Michael mietti hetken palaamista muiden seuraan. Hän
käveli kohti olohuonetta,
jääden oviaukonvarjoon, suojaan katseilta.
Hän tarkkaili hiljaa huoneessa
olijoita; Sam puhui Johnin ja Kittyn kanssa ja nauroi jollekin
mitä Kitty oli
juuri sanonut. Hän katsoi muita; musiikki soi, he joivat,
juttelivat ja
nauroivat.
Hän
huomasi ettei pystynyt
menemään peremmälle, hän
pelkäsi
liikaa. Erityisesti Caleb hermostutti häntä; tapa
jolla mies katsoi häntä,
tyyli jolla mies puhui… Jokin miehessä muistutti
liikaa Patrickista, jokin
sanoi hänelle, että tuon miehen kanssa hän
ei haluaisi jäädä yksin. Toisaalta
hänen vaistonsa sanoi sitä hänelle melko
monesta miehestä nykyisin.
Hän
tiesi kyllä
mitä hänestä puhuttiin, hän tiesi
että he pitivät häntä outona. ”Pelkääkö
poikaystäväsi, että syömme
hänet?” Joku
oli kysynyt nauraen. ”Sam
taitaa
olla hänen kanssaan vain ulkonäön takia,
muuta syytä en keksi.” Joku
toinen
oli kuiskannut, eivätkä sanat ehkä olleet
tarkoitettu hänen korvilleen, mutta
hän oli kuullut, eikä hän voinut
kieltää etteikö se olisi sattunut.
Hän
tunsi
yksinäisyydentunteen palaavan. Hän toivoi,
että
olisi voinut olla se ihminen, joka hän oli ennen ollut;
itsevarma ja hauska,
poika joka rakasti olla huomion keskipisteenä. Hän
toivoi että olisi voinut
mennä heidän luokseen ja olla kuten muut, mutta
hän ei pystynyt, ei ainakaan
nyt. Ne katseet ahdistivat häntä, liika huomio oli
hermostuttavaa ja hän sai
huomiota aina paljon, minne tahansa menikin. Oli hassua, että
asia mitä ennen
oli rakastanut, oli muuttunut nyt niin vastenmieliseksi.
Hänen
katseensa harhautui
Danieliin, joka yritti
epätoivoisesti saada Samin huomiota itseensä. Daniel
kiehnäsi omaa
poikaystäväänsä vasten ja samalla
niin
selvästi, ainakin
Michaelin silmiin, katsoi entistään
kaipuulla ja halulla. Michael hymyili tyytyväisenä
huomatessaan Samin
täydellisen
välinpitämättömyyden Danielin
epätoivoista huomionkerjäystä
kohtaan.
Äkkiä
Danielin katse
kohtasi hänen omansa. Michael hätkähti
yllättyneenä, Danielin virnistäessä
hänelle ilkeästi. Michael kääntyi
pois
nopeasti, hän halusi olla rauhassa, yksin.
Hän
käveli kohti
portaita, mutta pysähtyi nähdessään
Markin
ja Tonyn ikkunankautta takapihalla; he suutelivat. Michael oli
paikoillaan
hetken ja katsoi tätä, hänen
kätensä hakeutui ottamaan tukea portaiden
kaiteesta. Jokin hänen sisällään
tuntui särkyvän, häneen sattui,
eikä hän
aluksi ymmärtänyt miksi. Michael pudisteli
päätään nopeasti ja
käänsi katseensa
pois. Hän käveli portaat ylös, mielikuva
Tonystä ja Markista suutelemassa
tiiviisti hänen mielessään.
Michael sulki oven perässään päästyään makuuhuoneeseen. Hän katsoi kehystettyjä kuvia seinällä, kuvaa jossa hän ja Tony olivat alle kymmenenvuotiaita ja kuvaa jossa he olivat viisitoista. Tony suuteli häntä, hänen huoneessaan, peilin edessä. Tony juoksi pois. Sanoi, että sellainen oli ällöttävää, kun hän oli kertonut tunteensa. Michael istui sängynlaidalle ja puristi viinilasia kädessään. ”Oletko todella mustasukkainen Tonysta?” Hän kysyi itseltään kuiskaten, kylmä huvittuneisuus äänessään. Hän tunsi olonsa typeräksi ja jollakin kummallisella tavalla petetyksi. Mutta miksi hän tunsi mustasukkaisuutta, vaikka hän oli onnellinen Samin kanssa? Vaikka hän oli valinnut ja valitsisi yhä Samin Tonyn siasta? Hän mietti tätä hetken, katsoen kuvia kauempana. Ehkä kukkaan ei koskaan säästynyt täysin mustasukkaisuudentunteelta, Michael mietti. Hän tarvitsisi vain aikaa sulatella tätä, elämä jatkui, eikä Tony pysyisi aina sinkkuna.
Hän maistoi viiniään onnistuen jotenkin läikyttämään sitä paidalleen. Kiroten hiljaa, hän nousi, laski lasin pöydälle ja tuli vaatekomerolle etsimään uutta. Michael napitti paitaansa auki. Ovi aukeni ja hän arveli sen olevan Sam. ”Läikytin viiniä päälleni, olen kai jo juonut liikaa.” Hän naurahti ja kuuli kuinka ovi sulkeutui tulijan perässä.
”Onko sinut oikeasti raiskattu?” Hän kuuli Danielin äänen kysyvän. Michael jähmettyi hetkeksi, vilkaisi sitten toista miestä hermostuneena, tietämättä mitä vastata tai miten suhtautua niin suoraan kysymykseen. ”Minusta sitä on vaikea uskoa, luulen että keksit sen vain saadaksesi sääliä ja huomiota, ehkä pitääksesi Samin kanssasi säälistä.” Daniel jatkoi silmäillen häntä.
”Minua ei kiinnosta mitä uskot Daniel, en halua puhua tästä kanssasi.” Michael sanoi yrittäen etsiä sopivaa paitaa.
”En ymmärrä mitä kaikki näkevät sinussa, minä en haluaisi maata kanssasi, niin kuin kaikki muut tuntuvat haluavan.” Daniel sanoi sitten. Michael riisui paitansa ja Daniel silmäili hänen ylävartaloaan. ”En haluaisi, en ollenkaan…” Daniel toisti, kuulostaen siltä, että yritti enemmänkin vakuuttaa itsensä siitä. Michael puki puhtaan paidan nopeasti ylleen.
”No onneksi olkoon Daniel, minäkään en makaisi sinun kanssasi, joten; ei huolta.” Toinen mies oli nähnyt vilauksen arvesta hänen kyljessä, siinä mihin häntä oli ammuttu. Daniel tuli lähemmäksi ja kosketti arven kohtaa. Michael hätkähti, perääntyi hänestä.
”Pystytkö antamaan Samille sen mitä hän haluaa?” Hän kysyi hiljaa ja katsoi nuorempaa miestä ilkeästi. Michael katsoi häneen vihaisena, aistien selvästi toisen halveksunnan itseään kohtaan, aistien mustasukkaisuuden. Hän nosti vasemman kätensä Danielin nähtäväksi, hän katsoi sormusta nimettömässään merkitsevästi ja sitten toista miestä. ”Sam antoi tämän minulle, luulen, että se vastaa kysymykseesi.” Hän sanoi, haluten satuttaa toista yhtä paljon, kuin tämä halusi satuttaa häntä.
Daniel katsoi sormusta ja sitten nuoremman miehen kasvoihin, hän halusi lyödä häntä, tuhota kauneuden, joka oli hänen omaansa suurempi. Hän oli katkera, uskomattoman katkera. Hän rakasti Samia, hän oli aina rakastanut, ensihetkestä lähtien. Kun he olivat tavanneet, hän oli ollut 19-vuotias ja Sam 21. Sam oli sanonut hänelle ettei etsinyt suhdetta, he olivat viettäneet yön yhdessä, eikä Daniel ollut antanut periksi jatkon suhteen. He olivat päätyneet seurustelemaan, Sam oli pettänyt, Daniel oli antanut anteeksi. Sam oli jättänyt hänet, Daniel oli saanut hänet palaamaan ja aina uudestaan Sam oli lähtenyt, mutta tullut aina lopulta takaisin. Daniel oli kertonut rakastavansa häntä, uudestaan ja uudestaan, mutta koskaan Sam ei ollut sanonut sitä hänelle takaisin. ”Pidän sinusta Daniel, mutta… En ole koskaan sanonut niitä sanoja kenellekään, enkä halua sanoa niitä turhaan. Mielestäni ihmiset sanovat sitä aivan liian helposti toisilleen nykyisin.” Sam oli usein vastannut, mutta Daniel oli aina toivonut ehkä jopa uskonut, että jonakin päivänä Sam sanoisi sen. Mutta lopulta Sam ei enää ollutkaan palannut hänen luokseen, kuten yleensä ja sitten tämä oli muuttanut Pariisiin; Danielin sydän oli särkynyt.
”Löydät jonkun paremman Daniel, jonkun joka osaa sitoutua, jonkun joka rakastaa sinua samalla tavoin. Meidän suhteemme ei vain koskaan oikein toiminut, eikä se koskaan tule toimimaan, vaikka kuinka yrittäisimme. Olen kuitenkin aina sinun ystäväsi.” Sam oli selittänyt, kun Daniel oli tullut lentokentälle, yrittääkseen vielä kerran saada tämän jäämään luokseen. Daniel oli katsonut itkien, kuinka kone oli lähtenyt kentältä, vieden Samin kauaksi hänen luotaan.
Ja nyt Sam oli kihloissa, asui yhdessä tämän ’täydellisen’ olennon kanssa, jonka pelkkä olemassaolo tuntui tuhannelta iskulta hänen sydämeensä. Aikaisemmin illalla, hän oli nähnyt Samin halaavan Michaelia keittiössä, he olivat suudelleet ja Sam oli kuiskannut Michaelille sanat, jotka Daniel oli aina halunnut kuulla; ”Minä rakastan sinua.” Daniel oli hetken uskonut voivansa kuolla, kun samaan aikaan tämä brunette oli hymyillyt, nuo täydelliset kasvot kirkastuen, hymykuopat näkyen, kuiskaten takaisin saman tunteen. Danielia ärsytti, miksi Sam ei rakastanut häntä?
Hän katsoi nuorta miestä edessään, pystymättä peittämään mustasukkaisuuttaan katsoessaan sormusta. Brunette hymyili hänelle tyytyväisenä, nähdessään, että onnistui satuttamaan häntä. Danielin ärtymys kasvoi.
”En ymmärrä mitä Sam näkee sinussa. Saatat olla kaunis silmille, mutta mitä kauneudella tekee, jos se on pilattu? Joukkopantu lutka, joka pelkää omaa varjoaankin.” Daniel sähähti, lähestyi nuorempaa, joka katsoi häneen nyt hieman järkyttyneenä ja perääntyi muutaman askeleen.
”Sam on kanssasi säälistä, ehkä lumoutuneena ulkonäöstäsi, mutta miten kauan sitä kestää? Mitä sinä pystyt hänelle antamaan?” Daniel jatkoi.
Michael puri hampaitaan yhteen, hänen silmänsä kimmelsivät kyyneleistä, mutta hänen onnistui niellä ne ennen kuin ne tulivat näkyviin. Hän oli loukattu ja vihainen, kyllästynyt ihmisiin, jotka luulivat voivansa puhua hänelle miten vain.
”Sam ei koskaan rakastanut sinua Daniel, sehän sinua todellisuudessa ärsyttää. Sam rakastaa minua, ei vain siksi miltä näytän. Hän rakastaa minua, huolimatta kaikesta mitä minulle on tehty, mihin minut on pakotettu, ja Sam kertoo sen minulle usein. Hän näyttää tunteensa minua kohtaan niin avoimesti, hän ei tainnut tehdä sitä kanssasi koskaan, eihän?” Michael silmäili Danielia, hymyili julmasti, niin julmasti kuin osasi. ”Minä puolestani, en pysty käsittämään mitä hän koskaan näki sinussa. Olet vain rasittava, tyhjästä ruikuttava ääliö. Ei ihme, että Sam jätti sinut. Itse en jaksaisi seuraasi yhtä päivää pidempään ja sekin olisi jo silkkaa kidutusta, usko pois, se on paljon sanottu minun historiallani.” Hän jatkoi uhmakas ilme kasvoillaan. Hän näki selvästi miten paljon Daniel halusi lyödä häntä.
”Typerä lutka, ulkonäkösi ei ole ikuinen ja ennen pitkää Sam kyllästyy sinun kuten kaikkiin muihinkin.” Daniel sähisi ja kääntyi lähteäkseen.
”Sehän nähdään Daniel.” Michael sanoi takaisin rauhallisesti ja katsoi kuinka toinen lähti. Hän tunsi vapisevansa ja istui takaisin sängylle. Ehkä hänen ei olisi tarvinnut olla niin ilkeä Danielille? Michael mietti, mutta tuli sitten siihen lopputulokseen, että Daniel olisi ansainnut enemmänkin siitä mitä oli sanonut hänelle.
”Mikäs tuon ongelma oli?” Michael kääntyi katsomaan ovelle ja näki Tonyn. Hän hymyili väsyneesti. ”Danielin? Mustasukkainen Samista.” Hän vastasi. Tony tuli lähemmäksi ja istui lopulta sängylle hänen viereensä.
”Onko kaikki hyvin?” Tony kysyi.
”On me vain riitelimme vähän, ei mitään vakavaa. Hitto, en voi kestää tuota miestä.” Michael huokaisi, nojautui hieman taaksepäin.
”Entiset voivat olla oikeinta maanvaivoja joskus.” Tony hymyili myötätuntoisesti.
”Sanopa muuta, mutta miksi minulla ja Samilla pitää olla kaikista rasittavimmat? Toisaalta Danielia ei kyllä voi mitenkään verrata Jeaniin, Daniel on ehkä ärsyttävä, mutta muuten melko harmiton.”
Michael katsoi ystäväänsä. ”Äh, puhutaan jostakin muusta.” Hän huokaisi. Tony oli hiljaa ja Michael näki kuinka kovasti hänen teki mieli kertoa jotakin, mutta taisteli itsensä kanssa. ”No Tony, sinä ja Mark?” Michael kysyi ja hymyili hänelle. Tony hymyili takaisin ja tuijotti sitten oluttölkkiä kädessään.
”Me suutelimme.” Tony sanoi sitten, hän katsoi ystäväänsä nopeasti. Michael tutkiskeli hänen hymyileviä kasvoja.
”Hymystäsi voisi päätellä, että kokemus oli ainakin mieluisa.” Michael totesi, hymyillen itsekin.
”Mmm…oli juu…” Tony myönsi, naurahti hieman. ”Hitto mikä minua vaivaa? 24-vuotias mies ja hymyilen kuin joku helvetin koulutyttö ensimmäisten treffien jälkeen. On niin tyhmä olo ja niin, äh…outo olo, en tiedä mitä ajatella.” Tony sanoi. He olivat molemmat hiljaa hetken, Tony katsoi Michaeliin ja he molemmat vakavoituivat.
Hieman epäröiden Tony otti Michaelin käden omaansa. ”Tuntuu oudolta, koska luulin etten voisi…” Tony aloitti epävarmasti, hän katsoi ystävänsä silmiin, Michael katsoi takaisin. ”…Luulin, että ehkä en voisi tuntea tällaista halua toista miestä kohtaan, sinun lisäksesi.” Tony myönsi sitten.
”Näin sinut ja Markin kun suutelitte ja myönnän, että tunsin mustasukkaisuutta. Tuntui oudolta nähdä teidät, mutta nyt kun näin sinun ilmeesi kun kerroit siitä, se ei tunnut enää niin oudolle. Elämä jatkuu ja no… Mark vaikuttaa hyvältä tyypiltä.” Michael hymyili hänelle.
”Minäkin olen ollut mustasukkainen sinusta… Te olette vielä niin ällöttävän siirappisia välillä Samin kanssa. Pahoinvointitabletit olisi tarpeen kaikille, jotka joutuvat katsomaan sitä vierestä.” Tony nauroi.
”Ällöttäviä? Me olemme mielestäsi ällöttäviä?” Michael kysyi, vetäen kasvoilleen mukamas hämmästyneen ja loukkaantuneen ilmeen.
”No ei, välillä vain, muuten olette aika...hmm…viihdyttäviä yhdessä.” Tony virnisti. ”Äh, olen taas liian kännissä, anteeksi.”
”Ällöttävän siirappisia, mutta viihdyttäviä…hm…Mielenkiintoista.” Michael mutisi ja katsoi ystäväänsä toinen kulma kohotettuna.
Tony joi lisää. ”Jotkut ovat ilmeisesti lähdössä baariin täältä, Mark kysyi lähdenkö minä, mutta…”
”Miksi et lähtisi?” Michael kysyi.
”No ensinnäkään en ole koskaan käynyt gay-baarissa ja toiseksikin, katso nyt vaatteitani, en takuulla lähtisi näissä.” Tony nauroi.
”Niin no ehkä ei paras asuvalinta ensikertalaiselle.” Michael myönsi hymyillen ja nousi ylös. ”Mutta jos se vaatteista on kiinni, niin voithan lainata minulta tai Samilta.” Hän jatkoi ja avasi vaatekomeron oven. Tony nousi myös ylös ja Michael silmäili ystävänsä vartaloa. ”Hm…” Michael katsoi taas vaatteita ja otti esille poikaystävänsä kireät, siniset farkut, hän ojensi ne Tonylle. ”Te olette Samin kanssa saman kokoisia.” Hän selitti ja ryhtyi etsimään sopivaa paitaa.
”Entä jos Sam suuttuu, kun lainaan hänen vaatteitaan?” Tony kysyi hivenen huolestuneena.
”No eikä suutu, lupaan.” Michael hymyili ja ojensi hänelle hänen oman hihattoman mustanpaidan ja sen päälle vetoketjullisen mustanharmaan paidan. ”Hurmaan hänet siirappimaisuudellani ja hän on sitten niin sokerihumalassa, ettei suutu mistään.” Michael hihitti.
”Kiitos.” Tony hymyili ja pyöritteli silmiään ystävänsä viimeiselle kommentille. Hän ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan. Michael istui takaisin sängylle, katsoen kohteliaasti muualle.
”Lähdetkö sinä?” Tony kysyi ja katsoi häneen.
”Minäkö? En, en usko olevani vielä valmis bile-elämään. Luokkakokous oli jo tarpeeksi rankkakokemus ja tänäkin iltana olen suurimmaksi osaksi piilotellut itseäni muilta. Saattaisin vain saada paniikkikohtauksen, ruveta itkemään ja pilata muiden illan, joten…” Michael vastasi ja vilkaisi Tonya nopeasti.
”Ymmärrän, mutta olisi ollut kiva jos olisitte tulleet Samin kanssa, ei olisi hermostuttanut niin paljon, en kuitenkaan vielä tunne Markia kovin hyvin.” Tony sanoi, riisui paitansa ja vaihtoi Michaelin antaman ylleen.
”Vaikka minä en tule, se ei tarkoita sitä etteikö Sam voisi tulla.” Michael sanoi hänelle hymyillen. Tony katsoi häneen.
”Ja sinä jäisit yksin kotiin?” Tony katsoi häneen kuin ajatus olisi täysin älytön. ”Enpä usko Mike.” Hän lisäsi sitten ja siirtyi peilin eteen tarkastelemaan itseään. ”Hm…Tämä sinun antama paita on aika tiukka minulle.” Tony totesi.
”Tiedän, siksi annoinkin sen sinulle.” Michael virnisti ja iski hänelle silmää. ”Ja miksi en voisi jäädä yksin kotiin? En ole enää lapsi, pärjään kyllä.” Hän kysyi sitten vakavammalla äänellä.
Tony katsoi häneen peilinkautta. ”Tiedät hyvin miksi Michael, ja sen syyn nimi alkaa J:llä.” Tony sanoi. Michael katsoi häneen nopeasti, mutristi alahuultaan ja katsoi sitten pois.
”Meillä on hyvin toimiva hälytysjärjestelmä, pärjään kyllä.” Michael yritti.
”Ne eivät aina takaa sitä ettei mitään tapahdu, paraskin tekniikka saattaa joskus pettää, tiedät sen. Jos Sam lähtee, niin minä jään tänne kanssasi.”
Tony sanoi vakavana ja kääntyi ympäri.
”No voin nukkua puhelin toisessa kädessä ja veitsi toisessa.” Michael sanoi. Tony katsoi häntä kulma kohotettuna. ”Oikeasti Tony, ei minua tarvitse vahtia, emme voi antaa sen hullun vaikuttaa meidän kaikkien elämään näin.” Michael huokaisi.
”Mutta tilanne on nyt mikä on, ja se väistämättä vaikuttaa meihin kaikkiin, koska me välitämme sinusta, koska me rakastamme sinua, emmekä halua että sinulle käy huonosti.”
Michael nousi ylös, hymyili. ”Alakerrassa on komea mies, joka on ihastunut sinuun Tony. Sinulla on mahdollisuus seksiin sen miehen kanssa, aiotko tosiaan jättää sen tilaisuuden väliin, jotta voisit jäädä surkuttelemaan minua tänne.” Michael kysyi, hän otti vahapurkin pöydältä ja laittoi ystävänsä hiukset sillä, sitten hän ohjasi Tonyn katsomaan takaisin kohti peiliä. Tony katsoi häneen epäillen peilinkautta ja sitten itseään.
”Haluaisin nähdä Markin ilmeen kun hän näkee sinut Tony, näytät todella hyvälle.” Michael sanoi, painautui hänen selkäänsä vasten, hänen leukansa leväten hänen olallaan. Hän kietoi kätensä Tonyn vyötärön ympärille. Tony kosketti hänen käsivarttaan.
”Minä pärjään kyllä Tony, minä haluan että sinä ja Sam lähdette ulos ja että te pidätte hauskaa. Haluan, että sinulla on mahdollisuus Markin kanssa.”
Tony sulki silmänsä, tuntien Michael vartalon lämmön omaansa vasten, tämän tutun ominaistuoksun partaveden alta. Tony avasi silmänsä ja katsoi häneen uudestaan. Michael hymyili ja irrottautui hänestä. Tony jäi kaipaamaan hänen turvalliselta tuntuvaa lämpöään.
”Se seksijuttu vähän hermostuttaa minua.” Tony myönsi ja nielaisi kohdatessaan ystävänsä katseen.
”Mikä sinua hermostuttaa siinä?” Michael kysyi.
”No olen ollut vain naisten kanssa ja onhan se väistämättä erilaista toisen miehen kanssa.” Tony selitti. ”Mihinkään peppujuttuihin en kyllä ole valmis, tai siis minun perseeseeni ei ainakaan kukaan tunge yhtään mitään.” Tony sanoi, naurahtaen hivenen hermostuneeseen sävyyn. Michael hymyili hänelle lempeästi.
”Ei sinun tarvitsekaan olla, ensimmäisellä kerralla on parempikin pidättäytyä siitä. Niin olisin itse tehnyt, jos olisin silloin saanut valita.” Michael sanoi ja Tony katsoi häneen surullisesti, jotenkin anteeksipyytävästi.
”Voihan olla, että Mark ei edes pidä sellaisesta.” Michael jatkoi sitten nopeasti, ennen kuin Tony ehtisi sanoa mitään edelliseen.
”Ensimmäinen kertasi…?” Tony aloitti varovasti. ”…Sekin oli pakotettu?” Hän kysyi. Michael vakavoitui hetkeksi.
”Tony, mitä tapahtui silloin, tapahtui, eikä sitä voi muuttaa... Puhutaan jostain iloisemmasta, puhu mieluummin Samin kanssa hänen ensimmäisestä kerrastaan tai minun ja Samin ensimmäisestä kerrasta.” Michael sanoi ja yritti nauraa huolettomasti. Tony näki hänen lävitseen ja oli jo avaamassa suutaan.
”Tule, mennään alas muiden luokse.” Michael sanoi nopeasti, aistien, että muuten Tony kysyisi enemmän.
******
”Lainasin Tonylle sinun farkkujasi.” Michael kuiskasi Samin korvaan tultuaan tämän luokse.
Sam vilkaisi Tonyyn, joka seisoi hieman kauempana Markin lähestyessä tätä. Miehet hymyilivät toisilleen, Mark kosketti Tonyn reittä vaivihkaa ja kuiskasi jotakin tämän korvaan, mikä sai toisen punastumaan ja hymyilemään vanhemmalle. Michaelista oli hassua nähdä punasteleva Tony, hän muisti nuoren, äkkipikaisen pojan, joka oli ollut herkästi nyrkit pystyssä, uhkuen itsevarmuutta. Toisaalta Michael ymmärsi Tonyn reaktion täysin, tilanne mahtoi olla outo miehelle, joka oli tottunut liehittelemään nuoria naisia, kun nyt vastassa oli vanhempi ja kokeneempi mies.
”Okei. Tony ja Mark näyttävät oikeastaan aika hyviltä yhdessä, jotenkin vain luulin, että Tony kallistuisi enemmän naistenpuoleen.” Sam sanoi ja kietoi kätensä Michaelin ympärille.
”Tony ei vain ollut aikaisemmin tavannut ketään tarpeeksi kiinnostavaa kokeillakseen.” Michael vastasi. Sam katsoi häntä mietteliäänä.
”Paitsi sinut.” Sam sanoi sitten.
”Niin no, mutta minä en ole enää saatavilla.” Michael kuiskasi ja suuteli Samin poskea.
Sam otti Michaelin vasemman käden omaansa ja katsoi sormusta hänen nimettömässään, sivellen sitä peukalollaan. Michael katsoi heidän käsiään, hymyili ja painautui tiiviimmin Samin rintaa vasten.
”Tuntuu niin hyvältä ajatella, että olet vain minun.” Sam kuiskasi. ”Tai siis en tarkoita, että omistan sinut tai mitään sellaista, vaan…” Sam kiirehti sanomaan. Michael naurahti.
”Kyllä minä ymmärsin mitä tarkoitat, minä ajattelen samoin sinusta.” He suutelivat.
”Lähdetkö muiden mukana baariin?” Michael kysyi sitten, Kittyn lähestyessä heitä.
”Jään tänne kanssasi.” Sam vastasi.
”Mene vain Sam, tiedän että haluaisit. Milloin olet viimeksi ollut ulkona?”
Hän kysyi. Kitty seisahtui heidän viereensä ja katsoi heitä uteliaana. Michael hymyili naiselle ja katsoi sitten Samia, joka jostain kumman syystä tuijotteli oikeankätensä kynsiä.
”Um, uudenvuodenaattona.” Sam vastasi hiljaa, tuijotellen yhä kynsiään. Häntä nolotti kun hän muisti sen yön, sekoilunsa sen ranskalaismiehen kanssa. Se oli ollut niin typerää. Sam kohotti katseensa Kittyyn, joka seisoi kädet puuskassa, viinilasi kädessään, katsoen häntä syyttävästi, kuin sanoen; ’Kyllä minä tiedän mitä teit.’ Sitten hän katsoi Michaeliin, joka katsoi häneen ja Kittyyn hieman ihmeissään.
Michael yhdisteli palasia mielessään, tietäen hyvin, että tuo oli se ilme minkä Sam teki silloin kun oli tehnyt jotain mitä katui. Sam oli ollut jonkun toisen kanssa sinä yönä, Michael ymmärsi, katsoessaan poikaystävänsä silmiin. ”Olimme erossa silloin.” Hän totesi oltuaan hetken hiljaa. Ajatus Samista jonkun toisen kanssa, ei ollut järin miellyttävä, mutta totuus oli, että he olivat olleet erossa silloin ja hän itse oli jättänyt Samin täydelliseen epävarmuuteen siitä jatkuisiko heidän suhteensa koskaan.
Michael katsoi Samia, joka pysyi hiljaa ja nolostuneena, kuin odottaen jonkinlaista tuomiota hänen suunnaltaan.
”Me olimme erossa silloin.” Michael toisti ja kietoi kätensä Samin vyötärön ympärille. Sam katsoi häneen, miettien pitäisikö hänen selittää jotakin, sanoa jotakin, mutta kun hän kohtasi Michaelin katseen hän tiesi, ettei hänen tarvinnut. Hän suuteli Michaelin huulia pehmeästi.
”Jään tänne kanssasi.” Sam kuiskasi sitten uudestaan.
”Ei, mene vain Sam, vaikka me olemme kihloissa, se ei tarkoita sitä että sinun pitäisi aina olla kanssani. Mene, pidä hauskaa, kunhan tulet yöksi minun viereeni.” Michael hymyili.
”En todellakaan jätä sinua yksin kotiin.” Sam miltei huudahti. Michael katsoi häneen ja huokaisi.
”Pärjään kyllä, ihan oikeasti.” Hän vakuutti. Sam oli jo avaamassa suutaan.
”Minä voin jäädä tänne Michaelin kanssa. Gay-baarit ainoastaan masentavat minua, hirveästi hyvännäköisiä miehiä, jotka ovat täysin minun ulottumattomissani.” Kitty nauroi.
”No niin Sam, se on siis ratkaistu. Sinun pitää sitä paitsi pitää huolta Tonysta, hän on vielä miesneitsyt…” Michael nauroi. ”Onko se edes oikea sana? Mitä tarkoitan siis on, että hän on kokematon miesten kanssa.” Michael selvensi sitten.
Sam katsoi Kittyyn ja sitten Michaelia epäilevästi. ”No minua tietenkin hirveästi lohduttaa tieto, että 50-kiloinen nainen on täällä turvanasi.” Sam kommentoi katsoen ystäväänsä.
”55-kiloinen.” Kitty korjasi ja katsoi ystävänsä huvittuneisiin kasvoihin. ”Hei, olen ehkä pieni, mutta olen pippurinen!” Kitty huudahti.
”Ja en minäkään nyt täysin avuton ole Sam.” Michael muistutti hymyillen.
”No hyvä on, mutta hälytykset sitten päälle, ovet lukkoon ja soitatte poliisit heti jos näkyy tai kuuluu jotain epäilyttävää.” Sam sanoi katsoen heitä tiukasti.
”Kyllä isi.” Michael ja Kitty vastasivat yhteen ääneen ja purskahtivat nauruun.
**********
Daniel katsoi pariskuntaa mustasukkaisen raivon sekoittamana. Julius yritti koskettaa häntä hellästi, suudella häntä, mutta Daniel työnsi vanhemman rakastajansa ärtyneenä kauemmaksi. Julius katsoi häneen hämmentyneenä. ”Mitä nyt rakas?” Mies kysyi. Hän ei aina ymmärtänyt nuoremman mielialanvaihteluita. Vähään aikaa sitten Daniel oli kiehnännyt kiinni hänessä ja nyt hänet torjuttiin kylmästi. ”Alan kyllästyä käytökseesi Daniel.” Julius murahti.
”Vai niin, minua ei suoraan sanottuina kiinnosta.” Daniel tiuskaisi ja syöksyi hänen ohitseen, ulos olohuoneesta, kohti eteistä. Hän otti takkiinsa, avasi ulko-oven ja paiskasi sen kiinni perässään. Julius katsoi poikaystävänsä perään hieman avuttomana.
”Mikä ihme Danielille tuli?” Sam ihmetteli ääneen, nähtyään kohtauksen. ”Riitelin hänen kanssaan aiemmin.” Michael myönsi hiljaa.
”Riitelitte mistä?” Sam kysyi katsoen häneen.
”Hän sanoi, että olen…” Michael yritti kerätä rohkeutensa sanoa se ääneen. ”…Että olen joukkopantu lutka ja, että olet kanssani vain ulkonäön takia.” Michael kuiskasi.
”Ei helvetti, olen saanut hänen käytöksestään tarpeeksi.” Sam kirosi. ”Odottakaa tässä.” Hän sanoi ja lähti ulos Danielin perään.
*******
Daniel potkaisi kadunvarteen pysäköidyn auton rengasta. ”Helvetin espanjalais- irlantilaishuora; ’Uuh, olen niin täydellinen… kaikki haluavat minua, katsokaa persettäni.’ Aargh!” Daniel raivosi ja potki rengasta toistamiseen.
”Mikä helvetti sinua vaivaa Daniel?!” Sam kysyi päästyään hänen luokseen, tarttuen hänen käsivarrestaan. Siniset silmät katsoivat nuorempaa vihaisempina kuin koskaan. Daniel katsoi häntä, kietoi kätensä puuskaan ja kieltäytyi vastaamasta.
”Sinulla ei ole mitään oikeutta puhua Michaelille niin, jos et kestä sitä, että olemme kihloissa, niin ystävyytemme on pakko päättyä, ymmärrätkö?” Sam tiuskaisi, Daniel pysyi edelleen vaiti. ”Ymmärrätkö?” Sam kysyi tiukemmin.
”Miksi hän? Mitä minussa ei ole, mitä hänessä on? Etkö ymmärrä Sam? Minä rakastan sinua!” Daniel huusi, tarrautuen häneen. Sam katsoi häneen yllättyneenä.
”Luulin, että olit jo päässyt yli siitä.” Sam sanoi.
”No ilmeisestikään en ole, valehtelin.”
”Tiedätkö mitä Daniel, luulen, että sinä vain kuvittelet rakastavasi minua. Etkö muista millainen suhteemme oli? Minä vain petin ja satutin sinua kokoajan. Olet nyt Juliuksen kanssa, hän on sinulle paljon parempi kuin minä koskaan olin.”
”Petätkö myös häntä?” Daniel kysyi.
”En petä. Rakastan Michaelia, hän on se oikea minulle. Tiedät mitä hän on käynyt läpi, eikä sinulla ole mitään oikeutta satuttaa häntä puhumalla niin. Jos haluat säilyttää ystävyytemme niin tulet pyytämään häneltä anteeksi.” Sam sanoi rauhallisesti. ”Mieti sitä Daniel.” Hän lisäsi, kääntyi ja palasi takaisin sisälle.
Daniel katsoi häneen peräänsä ja murjotti. Ajatus anteeksipyytämisestä ei juurikaan innostanut häntä.
************
Mies oli istunut autossaan jo useita tunteja; odottaen, tarkkaillen. Joka ilta viikon ajan, hän oli odottanut pimeässä autossaan, samalla paikalla. Hän venytteli jäseniään ja kaatoi kahvia termostaattipullosta pieneen mukiin, hän joi. Kärsivällisyys oli hyvä, kärsivällisyys oli kaiken A ja O, hän muistutti itseään, kirottuaan puutuneita istumalihaksiaan.
Yläkerran makuuhuoneeseen syttyi valot. Mies valpastui, toivoi näkevänsä edes vilauksen, mutta näki vain varjojen liikkuvan. Hänen olisi keksittävä parempi paikka tarkkailulleen. Mies totesi ja katsoi tarkkailemansa talon vastakkaista naapuria. Naapurin keittiössä paloi valot, mies otti kiikarit vierekkäiseltä penkiltä, kohdistaen ne oikein kohteeseen; vanha nainen keittämässä teetä. Suunnitelmaa täytyisi kehittää, mutta se voisi hyvin onnistua.
Mies hymyili ajatuksille ja ideoille, joita hänen mielensä kehitti nopeaan tahtiin. Ja jotkut väittivät, että alkoholi tappoi aivosoluja? Jos jotakin, niin alkoholi oli kirkastanut hänen mielensä, auttanut häntä näkemään todellisen kuvan, ei enää avuton ja päähän potkittu, ei enää muiden ohjailtavissa. Ei, hän oli oman itsensä herra, joka oli lakannut uskomasta valheisiin ja joka ottaisi minkä haluaisi, ilman minkäänlaista katumusta.
Hän janosi nähdä kohteensa, joka oli onnistunut piilottelemaan sisällä liian hyvin tähän asti. Edellisenä iltana hän oli käynyt puutarhassa yksin ja mies oli joutunut suorastaan kamppailemaan itsensä kanssa, ettei olisi paljastanut itseään liian aikaisin. Hän hymyili ajatellessaan miten ruskeat silmät katsoisivat häneen hämmästyneenä nähdessään hänet, ehkä hivenen pelolla ja mitä hän mahtaisi sanoa? Vai huutaisiko hän? Huuto voisi havahduttaa naapurit ja se ei ollut hyvä. Naapureita oli liikaa ja hänen halujensa kohde ei koskaan tuntunut olevan yksin talossa. Mies oli myös varma siitä, että talossa olisi jonkinlainen hälytysjärjestelmä, hänen olisi keksittävä keino jolla päästä sen ohi.
Hän tarkkaili yhä taloa, nyt kiikareiden kanssa, keittiöön oli hyvä näköyhteys ja siellä hän oli nähnyt kohteensa muutaman kerran saman illan aikana. Se ärsyttävä blondi oli aikaisemmin illalla kiehnännyt hänen lemmikkinsä selässä kiinni, suudellut häntä. Mies oli suunnattoman ärsyyntynyt näkemästään. Nyt keittiö oli kuitenkin tyhjä.
Hän havahtui, kun joku ryntäsi ulos asunnosta, nuori mies, joka ei näyttänyt 25-vuotta vanhemmalta. Nuori mies potki vastakkaiselle puolelle katua parkkeeratun auton rengasta ja kirosi. ”Helvetin espanjalais- irlantilaishuora!; ’Uuh, olen niin täydellinen… kaikki haluavat minua, katsokaa persettäni.’ Aargh!”
Mies hymyili. ”Voi Michael, mitä sinä olet nyt tehnyt?” Hän kysyi hiljaa tyhjyydeltä ja katsoi uteliaana tätä vierasta nuorukaista.
Sitten hän näki Samin. Hän kutisti kulmiaan ja tarttui vaistomaisesti aseensa kahvaan. Hän kuuli kuinka Sam raivosi ja mietti kuinka helppoa olisi vain kohottaa ase ja ampua vaaleamies siinä ja nyt. Hän siveli kylmää terästä. ’Ei, huono hetki, liian helppoa.’ Hän ajatteli.
”… Minä rakastan sinua!” Nuorempi, lyhyempi mies huusi, jotenkin epätoivoisena, tarrautuen Samiin, joka perääntyi. Sam puhui rauhallisella äänellä, liian hiljaa jotta mies kuulisi, mutta ilmeisestikin vastaus ei ollut se mitä nuorempi oli toivonut. He puhuivat hetken, sitten Sam kääntyi ja jätti toisen viileään ulkoilmaan yksin. Toinen ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä.
Mies punoi uuden juonen nopeasti, nyt kun tilaisuus esitteli itsensä. ’Ehkä se voisi onnistua?’ Hän mietti ja tiesi että aikaa ei ollut hukattavissa. Nopeita päätöksiä oli tehtävä, tämä nopeapäätös voisi joko tuhota hänen koko suunnitelmansa tai nopeuttaa ja helpottaa sitä jo entisestään. Hän oli jo päässyt tänne asti, hänen luottamuksensa oli korkealla. Hän nousi autosta, veti takkinsa kauluksia korkeammalle ja lähestyi nuorukaista kädet taskuissaan.
Daniel kohotti katseensa nähdessään jonkun lähestyvän. Miehellä oli yllään mustanahkatakki, parransänki peitti hänen kasvojaan, mustat, lyhyet hiukset, ja aurinkolasit. Daniel piti omituisena sitä että joku pitäisi aurinkolaseja niin myöhään illalla. Vieras lähestyi häntä, kasvot käännettyinä häneen, jotenkin päättäväisen oloisena. Daniel perääntyi vaistomaisesti, jokin tuntui sanovan hänelle että mies ei tiennyt hyvää. ”Bonsoir.” Mies tervehti häntä.
”Kuka sinä olet? tunnenko sinut?” Daniel kysyi epävarmana. Mies hymyili hänelle salaperäisesti ja nosti aurinkolasit kasvoiltaan.
”Olet saattanut kuulla minusta.” Mies sanoi, ääntäen ranskalaisittain. Mies hymyili hänelle, harmaat silmät tutkiskellen hänen omiaan.
”Olen täällä Michaelin vuoksi.”
Daniel huokaisi syvään ja pyöritteli silmiään kyllästyneenä; ’Loistavaa ihan kun sillä ei olisi jo tarpeeksi ihailijoita muutenkin.’ Hän ajatteli synkästi.
”Pahoin vain pelkään, että Michael ei iloitsisi näkemisestäni yhtä paljon kuin minä hänen.” Mies jatkoi yllättäen.
Daniel kääntyi katsomaan miestä, huulet raottuen hämmennyksestä.
”Meillä molemmilla näyttää olevan ongelma, jossa voisimme auttaa toisiamme. Haluaisin keskustella kanssasi hieman...” Mies jatkoi.
Oltuaan hiljaa hetken, Daniel nyökkäsi hitaasti. Hänen uteliaisuutensa oli herännyt.
*************
Sam syötti suklaakakunpalasta hänelle, hänen vartalonsa painaen hänen omaansa tiskipöytää vasten. Michael nauroi. Hänen suunsa oli jo täynnä ja Sam yritti silti syöttää lisää. Hän huitoi hänen kättään pois, nieli suunsa tyhjäksi.
”Sinä olet ihan kännissä Sam.” Michael nauroi.
”Niin olet sinäkin.” Sam hymyili, suuteli hänen huuliaan. Kakunpalanen unohtui tiskipöydälle.
Joku selvitti kurkkuaan. He irrottautuivat toisistaan nopeasti, katsoivat tulijaan yllätettyinä.
”En tarkoittanut keskeyttää…” Daniel aloitti ja katsoi heihin molempiin.
”… Halusin vain tulla pyytämään anteeksi. Michael, käyttäydyin typerästi, olin juonut liikaa ja sanoin asioita joita en oikeasti tarkoittanut. Toivon, että voit antaa minulle anteeksi.” Daniel katsoi nyt pelkästään häneen; anteeksipyytävänä, näyttäen aidosti katuvalta. Michael vilkaisi Samiin ja sitten takaisin Danieliin.
”Hyväksyn anteeksipyynnön.” Hän vastasi ja hymyili toiselle. Daniel hymyili takaisin, astui lähemmäksi ja ojensi kätensä.
”Ystäviä siis?” Mies kysyi toiveikkaana.
”Ystäviä.” Michael vastasi ja tarttui tarjottuun käteen.
39. Luku
Michael katsoi harmistuneena keittiöön syntynyttä sotkua, astioita pöydällä ja tiskipöydällä, lattia täynnä murusia, myös ruokailuhuone oli yhtälailla sotkuinen. Eikö hän vasta juuri äsken siivonnut? Miten paljon nämä ihmiset oikein söivät? Hän mietti kasatessaan astioita pöydältä tiskipöydälle. Muut alkoivat valmistua clubille lähtöön, Emma kikatti kovaäänisesti olohuoneessa. Michael tuijotti hetken sotkua, joka odotti vain siivoamista. Hän huokaisi syvään.
”Äh antaa olla.” Hän päätti ja siivoamisen sijaan hän täytti lasinsa viinillä.
”Sinä taidat viihtyä keittiössä?” Miehen ääni virnuili hänen takanaan. Michael kääntyi ja katsoi Calebiin epävarmasti. Hän ei tiennyt mitä vastata, joten hän vain hymyili.
Mies lähestyi, seisten nyt aivan liian lähellä, Michael perääntyi varovasti. Katsoi mieheen hermostuneena, yritti vastata miehen hymyyn.
”Sinä oletkin aika ujo. Se on aika suloista.” Mies kuiskasi, päästyään uudestaan hänen lähelleen.
”Haluatko jotain? Viiniä? Olutta?” Michael kysyi ja käveli jääkaapille, hän avasi oven ja oli tutkivinaan se sisältöä.
”Haluan jotakin, mutta en viiniä, enkä olutta.” Caleb vastasi.
Michael hätkähti, kun käsi hiveli hänen reittään takaapäin. Michael katsoi mieheen säikähtäneenä, mies vain hymyili, kosketti häntä nyt rohkeammin. ”Älä.” Michael sanoi hiljaa, käveli poispäin. Mies pysäytti hänet, painoi tiskipöytää vasten.
”No beibi, älä näytä noin hermostuneelta, anna pusu.” Mies hymyili, yritti suudella häntä, Michael käänsi päätään, hän tunsi miehen kädet vyötäröllään, laskeutuen alemmaksi.
”Lopeta.” Michael sähähti, yrittäen vapautua.
”Samin ei tarvitse tietää, älä väitä ettet haluaisi, sinähän oikein kerjäät sitä.” Caleb naurahti, yrittäen kouria häntä.
”En halua! Lopeta.” Michael sähähti, yritti työntää miehen kauemmaksi. Kun hän ei onnistunut siinä ja kun mies ei kuunnellut, hän tarttui lähimpään leipäveitseen ja osoitti sen kohti miehen rintaa. ”Etkö ymmärrä sanaa; ei? Älä koske minuun.” Hän sähisi. Caleb perääntyi, kädet ojennettuina.
”Noh, ihan rauhassa, en tarkoittanut pahaa.” Caleb sanoi huvittuneeseen sävyyn, virne huulillaan.
Lopulta mies jätti hänet yksin ja vasta sitten Michael uskalsi laskea veitsen alas tiskipöydälle. Hän tunsi tärisevänsä, hän puristi tiskipöytää takanaan tarpeettoman lujaa. Hän sulki silmänsä pakottaen kyyneleet takaisin ja kun Sam, vain muutamaa hetkeä myöhemmin, tuli huoneeseen, hänen jotenkin onnistui hymyillä ja näyttää siltä kuin kaikki olisi hyvin. Ahdistelu oli jo jotakin mihin hän oli tottunut, hän ei vain halunnut joka kerta juosta poikaystävänsä luokse itkemään sen vuoksi. Hän ei halunnut tuottaa enemmän huolta Samille, kuin mitä uskoi tuottavansa jo nyt.
”Pidä hauska ilta.” Hän kuiskasi Samille tämän tehdessä lähtöä muiden kanssa.
”Tuntuu oudolta jättää sinut tänne.” Sam kuiskasi takaisin.
”Ikävöit minua koko illan ja tulet viereeni nukkumaan osoittamaan rakkautesi, ovela pieni suunnitelmani.” Michael virnisti.
”Ovelaa todella…” Sam painoi otsaansa hänen otsaansa vasten. ”On ikävä sinua jo nyt.” Hän virnisti. Michael naurahti, antoi nopean suudelman.
”Milloin meistä kahdesta tuli näin siirappisia?” Hän kysyi hymyillen. Oli Samin vuoro naurahtaa.
”En ole varma, ehkä rakkaus tekee ihmisistä outoja.”
”Ehkä.”
****************
Tunkkainen haju ja huonovalaistus, mies nyrpisti nenäänsä kulkiessaan eteenpäin tummasävyisen käytävän, verenpunaisella kokolattiamatolla. Hän inhosi paikkaa koko sydämestään, yhdestä huoneesta kuului humalaisen naisen naurua, yläkerrasta riitelyn ääniä. Nainen kirkui jossakin. Hän katsoi vaaleiden seinien pinttyneitä tahroja ja hänen ilmeensä happamoitui entisestään. Kuinka alas hän oli vajonnutkaan, joutuessaan viettämään yönsä tässä hirvittävässä paikassa? Mutta kukaan ei kysynyt kysymyksiä täällä, ihmiset tulivat ja menivät, nimiä ei tarvittu. Joku olisi voinut tehdä kuolemaa, huutaa tuskissaan, eikä ketään olisi kiinnostanut.
Mies ajatteli rakastettuaan ja hymy kohosi hänen karheille huulilleen.
”Michael…” Hän kuiskasi nimen hiljaa. Kaikki tämä vaiva ja harmi olisi sen arvoista, kun hän saisi pian pidellä rakastaan käsivarsillaan, kun hän saisi jälleen maistaa niitä huulia, koskettaa sitä täydellisyyttä. Kylmät väreet kulkivat hänen kehoaan pitkin ja hän tunsi erektionsa kasvavan.
Pian hän saavutti kurjan asuntonsa oven. Avatessaan ovea, tuntiessaan tunkkaisen ilman tunkeutuvan sieraimiinsa, hän tiesi, että hänen olisi keksittävä parempi paikka jonne tuoda hänen rakkaansa.
Hän tuli rähjäiseen olohuoneeseen ja katsoi ystäväänsä joka istui sohvalla tuijottaen ilmeettömänä televisioruutua. Toinen mies käänsi hitaasti päätään katsoakseen häntä.
”Mitään uutta Jean?” Hän kysyi, selvästi toivoen että jonkinlaista edistystä tapahtuisi ja pian.
”Odotus on pian ohitse Patrick, pian on aika toimia.” Jean vastasi ja hymyili tyytyväistä hymyä.
***************
Paikka ei ollut muuttunut paljoa kahdessa vuodessa, Sam ajatteli istuuduttuaan pöytään. Musiikki soi kovalla; pareja tanssilattialla, jotka suutelivat ja tanssivat tavalla, joka antoi lupauksia tulevasta yöstä.
Oliko siitä todella vain hieman yli kaksi vuotta, kun hän oli viimeksi ollut tässä paikassa? Hän maistoi drinkkiään ja hymyili ajatellessaan Michaelia, hänen oli jo nyt ikävä tämän luokse. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja yritti päästä sisälle paikan tunnelmaan.
”Mitä mietit Sam?” Daniel kysyi istuuduttuaan hänen viereen. Sam hymyili, silmät yhä suljettuina.
”Michaelia.” Hän vastasi, eikä huomannut nyrpeää ilmettä, joka syntyi hetkeksi toisen miehen kasvoille.
”Miksi hän ei tullut mukaan?” Daniel kysyi hetken päästä.
”Tiedät miksi, olen kertonut sinulle.” Sam vastasi lyhyesti ja maistoi uudestaan juomaansa. Hän tunsi olonsa hieman epämukavaksi entisensä lähellä, entisen, joka oli juuri muutamia tunteja aiemmin sanonut rakastavansa häntä. Hetken Daniel oli vaiti.
”Muistatko kun tapasimme täällä ensimmäisen kerran?” Daniel kysyi sitten, Sam kääntyi katsomaan häneen ja nuorempi hymyili. ”Näin sinut heti kun astuit sisään tähän paikkaan, sinulla oli musta tiukka paita ja tiukat siniset farkut. Näytit niin itsevarmalta, niin komealta. Toivoin että huomaisit minut ja se tuntui niin mahdottomalta ajatukselta, koska niin moni muu katsoi sinua samalla tavalla kuin minä. Ja sitten, sinä tulit luokseni….” Daniel hymyili unelmoivasti ja jatkoi. ”Ja kun suutelit minua, luulin että jalat pettäisivät altani.” Daniel katsoi kaihoisasti kohti paikkaa jossa heidän ensisuudelmansa oli tapahtunut.
”Ehkä ei ollut viisasta tulla tänne tänään…” Sam aloitti.
”Ei, olen pahoillani Sam, en sanonut tätä tehdäkseni olosi epämukavaksi, mutta ei kai menneiden muistelussa ole mitään pahaa? Olet kihloissa, olet rakastunut, ymmärrän sen nyt ja kunnioitan sitä. Anna anteeksi se mitä sanoin aiemmin tänään, olin humalassa ja, äh, unohda se.” Toinen vakuutti. ”Ja minä todella olen pahoillani siitä miten suhtauduin Michaeliin aluksi, siitä mitä sanoin hänelle. Michael on uskomattoman vahva, selvittyään niinkin hyvin siitä mitä hänelle on tapahtunut, en usko että olisin itse pystynyt siihen. Hän on onnekas, kun hänellä on sinut.” Daniel hymyili hänelle.
”Kiitos Daniel, pidän itseäni onnekkaana siitä että minulla on hänet.”
Julius lähestyi pöytää ja laski kaksi drinkkiä pöydälle. ”Tuletko tanssimaan kulta?” Hän kysyi ja katsoi nuorempaa toiveikkaana.
”Mielelläni.” Daniel hymyili ja tarttui tarjottuun käteen. Sam katsoi hetken heidän peräänsä, kunnes kiinnitti huomionsa Tonyyn joka istuutui vastakkaiselle puolelle pöytää.
”Mark hakee meille juomista.” Tony sanoi hänelle pöydän yli kovalla äänellä, nuoren miehen posket ja huulet punoittivat aavistuksen ja hän katsoi uteliaana ympärilleen.
”Missä te oikein olitte?” Sam, kysyi virnistäen.
”Me olimme tanssimassa…” Tony hihitti. Sam hymyili, Tonysta huomasi jo selvästi, että tämä oli humalassa, ei liikaa, mutta sopivasti.
”Oletko vielä tulossa meille yöksi?” Sam kysyi ja tarkkaili toista huvittuneena.
”Mitä? Juu totta kai, minne muualle menisin?” Tony kysyi ja katsoi Samiin typerä ilme kasvoillaan. Sam ei voinut olla nauramatta.
”Minne muualle tosiaan.” Sam virnisti. Tony räpytteli silmiään, näyttäen siltä ettei todellakaan ymmärtänyt mitä Sam vihjasi.
”Kourivatko ne aina perseitä näissä paikoissa? Minua on läpsitty jo kolmesti, aina kun Mark käänsi selkänsä.” Tony kysyi sitten nojautuen eteenpäin ja yrittäen katsoa Samia suoraan silmiin ja kuulostaa vähemmän humalaiselta kuin mitä oikeasti oli. Hän tajusi itsekin epäonnistuvansa siinä täydellisesti.
”Jos on hyvä perse.” Sam sanoi ja vinkkasi hänelle silmäänsä.
Mark palasi takaisin, istui Tonyn viereen ja ojensi juoman hänelle, johon nuorempi tarttui innokkaana. ”Toin sinullekin.” Mark sanoi työntäen drinkkilasin lähemmäksi ystäväänsä. Sam hymyili hänelle ja katsoi kuinka Mark nosti kätensä Tonyn harteille, vetäen hänet lähemmäksi itseään. Tony, joka oli ollut hyvin keskittynyt omaan juomaansa vielä hetki sitten, katsoi toista miestä ensin hieman hämmentyneenä kunnes lopulta rentoutui hänen syleilyssään.
Mark siveli hänen reittään ja suuteli hänen kaulaansa pehmeästi. Tonyn oli vaikea keskittyä ympäristöön, Markin kädet tuntuivat olevan joka puolella, koskettaen, tunnustellen. Taidokkaat huulet hänen ihollaan ja Tony tunsi kasvojensa ihon kuumottavan. Hän huokaisi ja laski vapisevin käsin juomansa pöydälle. Markin käsi vaelsi ylös hänen reittään, kosketti kevyesti hänen housujensa etumusta, kiusoitellen, kunnes palasi toiselle reidelle. Huulet painautuivat hänen omiaan vasten, näykkien pehmeästi, kieli joka aneli sisäänpääsyä ja Tony päätti antaa sen. Vaeltava käsi palasi, puristi häntä kevyesti sieltä. Tony päästi yllättyneen voihkauksen. Tämä mies ajoi hänet hulluksi, Tony nuolaisi huuliaan, tuntiessaan Markin huulet jälleen hänen kaulallaan, käsi livahti hänen paitansa alitse. Tony kiemurteli, hän tunsi olevansa jo täysin kova ja jokin sisäinen järjen ääni yritti muistuttaa häntä siitä, että he olivat yhä baarissa, julkisella paikalla ja että usea silmäpari seuraisi heitä. Mutta hän ei pystynyt vakuuttamaan itseään tarpeeksi hyvin siitä, että hänen olisi saatava tämä loppumaan, ei, hän ei halunnut sen loppuvan.
Sam katsoi heitä hetken, Mark todella oli taitava siinä mitä hän teki, Tony oli silkkaa vahaa hänen käsissään nyt. Sam virnisti, molemmat olivat todella kadottaneet itsensä hetkeen ja Sam oli hetken aikaa huolissaan siitä jos miehet alkaisivat harrastamaan sitä itseään suoraan pöydällä. Hänen tuli entistä suurempi ikävä oman rakkaansa luokse, hän toivoi että Michael olisi sillä tuulella kun hän tulisi kotiin. Toisaalta hän pelkäsi, että painostaisi poikaystäväänsä liikaa jos tulisi kotiin humalassa ehdottelemaan seksiä ja viimeisin asia jonka hän halusi tehdä, oli painostaa Michaelia seksin suhteen.
*********************
”Maistuisiko Irish coffee?” Michael kysyi ja katsoi naista.
”Maistuisi, kiitos.” Kitty hymyili ja seurasi häntä keittiöön. Michael oli juuri kaatamassa vettä keittimeen, kun puhelin soi. Hän vilkaisi kelloa, jonka viisarit osoittivat jo puoltayötä. Hän osasi arvata kuka soittaja olisi ja olikin jo ehtinyt ihmetellä, kun tavanomaista soittoa ei ollut kuulunut.
”Minä voin jatkaa.” Kitty sanoi hänelle hymyillen, Michael hymyili takaisin ja käveli puhelimen luokse.
”Haloo… Ai hei äiti.” Michael vilkaisi Kittyä, joka painoi juuri kahvinkeittimen päälle. Michael hymyili pyöräyttäen silmiään, Kitty hymyili takaisin ja haki kerman jääkaapista.
”Et herättänyt… On, kaikki on hyvin, entä siellä?”
”Sam lähti ulos muiden kanssa … Käskin hänen mennä, pieni ero tekee vain hyvää… Ei, en ole yksin, Katherine on täällä… Tulemme käymään ensiviikolla…minäkin rakastan sinua…hyvää yötä äiti.” Michael lopetti puhelun hymyillen.
”Hän soittaa joka ilta, ei saa kuulemma unta jos ei tiedä minun olevan kunnossa. Hän yritti kyllä kovasti tänään, kello on sentään jo kaksitoista.” Hän selitti Kittylle, joka kaatoi viskiä laseihin, joissa oli jo kahvia ja fariinisokeria.
”Mielestäni se on herttaista. Oma äitini on samanlainen hössöttäjä, olen jo miltei 28-vuotias ja silti hän on aina huolissaan minusta.” Hän hymyili ja koristeli kahvin vielä kermavaahdolla. Hän ojensi toisen lasin Michaelille.
”Kiitos.”
”Katsotaanko joku leffa?” Kitty ehdotti.
”Katsotaan vain, miten olisi Brave heart? Olen kyllä katsonut sen varmaan jo miljoona kertaa, mutta jostain syystä, en kyllästy siihen koskaan.” Michael virnisti.
”Kauniita maisemia, rakkautta ja taistelevia miehiä, joo käy minulle.” Kitty naurahti.
He istuivat sohvalla vierekkäin, kääriytyneenä viltin alle.
”Rakastan tätä elokuvaa, maisemat ovat niin kauniita. Olisi ihanaa päästä Skotlantiin tai Irlantiin, kun elänyt suurkaupungeissa niin monta vuotta. Ajattelin ehdottaa Samille että lähtisimme kesällä Irlantiin serkkuni luokse, jos lähtisimme laivalla, voisin ottaa Devlinin mukaan.” Michael mietti ääneen.
”Kuulostaa hyvälle, luulen että Sam lähtisi mielellään.”
”Oletteko jo tutustuneet naapureihinne?” Kitty kysyi seuraavaksi.
”Vasta yhteen, vastakkaisella puolella asuva vanha nainen tuli esittelemään itsensä yksi päivä, kun olimme ulkona puutarhassa.” Michael sanoi, virne nousten hänen kasvoilleen. ”Hän kysyi; oletteko te sellaisia homoseksuaaleja?’ Kun vastasimme myöntävästi, hän sanoi, että ei sellainen haittaa häntä ollenkaan ja toivotti meidät tervetulleiksi seudulle. Kävimme hänen luonaan kahvilla toissapäivänä, hän on mukava nainen, leski, melko yksinäinen. Sanoi että voisimme piipahtaa käymään milloin tahansa, kun meillä olisi aikaa… Muut naapurit eivät ole rohjenneet tulla esittäytymään. Yksi keski-ikäinen rouva kulkee aina välillä talomme ohitse, vilkuilee tänne epäluuloisena, olen nähnyt hänen kädessään raamatun. Luulen, että hän vain kerää rohkeuttaan astua syntisten pesään kertomaan Jumalasta ja pelastuksesta.” Michael naurahti ja jatkoi. ”Ajattelin, että jos hän todella tulee, näytän hänelle tämän…” Michael kaivoi hopeisen ristin paitansa alta esiin. ”...Ja kerron tietäväni jo tarpeeksi. Se varmaan järkyttäisi sitä naista.” Kitty naurahti.
”Voi olla.”
Michael sujautti ketjun takaisin paitansa alle. Kitty oli hiljaa, tarkkaili häntä.
”Uskotko sinä Jumalaan?” Hän kysyi lopulta, Michael katsoi häneen, hymyillen arasti.
”Se voi kuulostaa typerältä, kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut, mutta jollain tasolla uskon. En usko kirkkoon, ihmiset ovat tehneet kirkosta ja sen opeista liian kylmän ja ristiriitaisen. Kirkko puhuu rakkaudesta ja anteeksiannosta ja suvaitsevuudesta, joka yltää vain tiettyyn rajaan asti. Kun ajattelen Jumalaa, en näe parrakasta miestä istumassa pilvenhattaralla, uskon ehkä enemmän hyvän ja pahan voimaan, Jumala on hyvä ja Hän on kaikkialla ja sitten on paha, joka on ihmisissä. Puhuin paljon uskonnosta isoäitini Isabellan kanssa.” Michael hymyili, uppoutuneena palaneisiin muistoihin naisesta. ”Isabella oli sellainen ihminen, jolle saatoin kertoa kaiken. Tiesin aina, että mitä tahansa tapahtuisi, mitä tahansa tekisin, voisin aina kertoa sen hänelle, eikä hän koskaan tuomitsisi minua siitä. Kun minun oli paha olla, minun tarvitsi vain mennä hänen luokseen. Se oli hassua, meidän ei tarvinnut aina edes puhua ääneen, tietääksemme mitä toinen ajatteli… Ikävöin häntä yhä, toivon, että hän olisi voinut tavata Samin, isoäiti olisi rakastanut häntä.” Michael nojautui taaksepäin sohvalla ja maistoi juomaansa. Kitty katsoi häntä uteliaana.
”Hän kuulostaa upealta ihmiseltä, sellaiselta kuin sinä.” Hän sanoi ja kosketti Michaelin käsivartta.
”Menipä tämä taas syvälliseksi, voimme varmaan syyttää alkoholia.” Michael naurahti.
”Syvälliset keskustelut rakkaudesta, uskonnosta, ystävyydestä ja mistä lie, ovat parhaita… Kerrohan, milloin menette Samin kanssa naimisiin?” Kitty virnisti.
”Naimisiin?” Michael pyrskähti.
”Niin, te olette kihloissa ja ei varmasti kestä enää kauaa, ennen kuin se on sallittua myös Englannissa.” Kitty hymyili.
”Emme ole vielä puhuneet siitä, toistaiseksi olen tyytyväinen asioihin näinkin.”
”Jos menisitte naimisiin niin missä ja miten?” Kitty kysyi, hän oli aina ollut utelias tietämään toisten unelmista, jos hän itse joskus menisi naimisiin, mitä hän alkoi kyynisenä ihmisenä jo epäillä, hän haluaisi kunnon prinsessahäät.
”En haluaisi kirkossa ainakaan. Hmm… Jos oikein mietin sitä, en haluaisi siitä isoa tapahtumaa. Irlannissa, kesällä, ulkona ja keskiyöllä, paikalla olisi vain pappi ja sinä ja Tony todistajina. Seuraavana päivänä voisimme pitää juhlat, joissa kertoisimme muille… Heh, okei, ehkä olen miettinyt sitä siis vähän.” Michael virnisti.
”Et haluaisi vanhempianne sinne?” Kitty kysyi hieman yllätyneenä.
”Kuten sanoin Kitty, jos ja kun menemme joskus naimisiin, en halua siitä isoa tapahtumaa, en halua itkeviä naisia taustalle, haluan että se yksittäinen hetki on vain minun ja Samin.”
”Mutta minä varmaan itkisin, en voisi sille mitään.” Kitty sanoi ja katsoi häneen hymyillen ujosti.
”Äh, sinut Kitty haluan siihen hetkeen, vaikka itkemään taustalle, olet minulle ja Samille todella tärkeä, ilman sinua emme ehkä koskaan olisi löytäneet toisiamme. En sano etteikö vanhempani olisi tärkeitä ja etten haluaisi jakaa sitä onnea heidän kanssaan. Mutta haluan siitä pienen tilaisuuden, ja suuremmat juhlat myöhemmin.”
”Ymmärrän, oikeastaan tuo kuulostaa aika romanttiselta.”
Puhelimen soiminen keskeytti heidän keskustelunsa. Michael vilkaisi nopeasti kelloa ja sitten Kittyyn, kunnes pomppasi nopeasti ylös sohvalta.
”Samille on sattunut jotain.” Hän mutisi hermostuneena rynnätessään keittiöön. Kitty nousi puolimakaavasta asennosta istumaan ja katsoi Michaelin perään huolestuneena. Entä jos Samille todella olisi sattunut jotain?
Michael tuli keittiöön ja nappasi nopeasti puhelimen käteensä.
”Michael Harris puhelimessa.”
Hiljaisuus.
”Haloo?”
Hän kuuli jonkun hengittävän ensin hiljaa ja sitten raskaammin.
”Onko siellä joku?” Hän kysyi varovasti, harkiten jo sulkemista.
”Michael… mon amour… ikävöitkö minua?”
Ääni rahisi.
”Ei…” Michael voihkaisi, puristi luuria tiukasti, kuin hänen henkensä riippuisi siitä, hän tunsi ensimmäisen kyyneleen vierähtävän alas poskelle. ”Jean... minä rukoilen, jätä minut rauhaan, anna minun olla. Pyydän sinua.”
Jean naurahti, miltei lempeään sävyyn.
”Et vieläkään tiedä mitä oikeasti haluat mon amour, mutta älä huoli; pian chéri, pian…” Karhea ääni lupasi ja ennen kuin Michael ehti kunnolla edes ymmärtämään sitä, puhelu päättyi.
Hänen kätensä vapisi, kun hän laski luurin takaisin paikoilleen. Hän nojautui seinää vasten, katsoen ympärilleen pimeässä, hän tunsi uudet kyyneleet poskillaan. Hän nosti vapisevat kätensä pyyhkiäkseen kasvonsa. Mistä Jean oli saanut heidän salaisen numeronsa? Hän mietti ja tunsi ahdistuksen kasaantuvan sisällään. Aika tuntui loppuvan, karkaavan käsistä, tapahtuisiko se taas? Hän ei halunnut kokoa sitä kipua enää koskaan, hän halusi sen loppuvan.
Rauhoituttuaan hieman, hän nosti luurin pois paikoiltaan, sulki keittiön verhot ja meni ulko-ovelle tarkistamaan, että se oli lukossa. Hän tarkisti hälyttimen; se oli yhä päällä. Hän tarkisti vielä kellarin ja takapihan ovet; molemmat olivat lukossa. Hän suuntasi takaisin olohuoneeseen.
Kitty katsoi Michaelia tarkasti, kun hän astui takaisin huoneeseen. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hänen silmissään oli outo katse. Michael hymyili hänelle, mutta hymy oli väsynyt ja teeskennelty.
”Kuka soitti?” Kitty kysyi Michaelin istuuduttua hänen viereensä sohvalle.
”Väärä numero.” Michael vastasi ja kurottautui ottamaan kaukosäädintä pöydältä, Kitty huomasi hänen kätensä vapisevan. Hän tarttui Michaelin kädestä hellästi hänen nojauduttuaan takaisin.
”Näen, että valehtelet. Kuka se oli?”
”SeoliJean…” Michael mutisi.
”Kuka?”
”Jean.”
”Mitä hän sanoi?” Nainen kysyi huolestuneena.
”Hän on tulossa.” Michael henkäisi ja antoi lopulta kyyneleilleen periksi. Kitty katsoi häneen järkyttyneenä, kietoi kätensä suojelevasti hänen ympärilleen.
”Shh… Kaikki on hyvin. Hän ei saa sinua, minä lupaan.” Hän tunsi Michaelin käsien kietoutuvan oman vartalonsa ympärille. ”Meidän on pakko kertoa poliiseille.” Hän kuiskasi ja kuuli kuinka Michael henkäisi syvään.
”Tiedän…. Tämä voi kuulostaa tyhmältä Kitty, mutta voisitko nukkua vieressäni kunnes Sam tulee kotiin? Inhoan nukkua yksin tässä talossa, portaat narisevat välillä öisin, vaikka niillä ei kulkisi kukaan.” Michael pyysi.
”Totta kai voin.” Kitty hymyili ja silitti hänen hiuksiaan lempeästi.
”Kiitos, ja anteeksi että olen niin neiti välillä…” Michael mutisi häpeillen.
”Se että haluat seuraa yöksi tässä vanhassa talossa, kun Jean juuri soitti sinulle, ei tee sinusta neitiä.” Hän hymyili lempeästi, saaden hymyn takaisin.
”Kiitos Kitty.”
*******************
Sam tuli baaritiskille hakeakseen lisää juotavaa, hän tunsi katseet vartalollaan, yrittäen olla huomioimatta niitä. Illan aikana hän oli jo kuullut mitä kummallisempi ehdotuksia, keski-ikäiset miehet, jotka ehdottelivat seksiä, juuri täysi-ikään tulleet pojat, jotka loivat häneen ihailevia katseita ja koittivat kömpelöitä iskurepliikkejä häneen. Sam oli jo unohtanut näiden paikkojen epätoivoisen seuranhaun ja hän oli kiitollinen, että hänellä oli Michael kotona odottamassa.
”Sam, beibi, näyttäisit vähän iloisemmalta..” Caleb kuiskasi hänen korvaansa ja puristi hänen takamustaan.
Sam työnsi miehen kauemmaksi.
”Helvetti, tarvitseeko sinun kokoajan olla kourimassa?!” Sam tiuskaisi ja käveli kohti pöytää. Caleb pysäytti hänet, hieman hiljaisempaan nurkkaukseen.
”Kuulin huhun, että se sinun kaunis, nuori poikaystäväsi olisi raiskattu, vieläpä monen miehen voimin. Onko se totta?” Caleb kysyi, sairaalloisen kiinnostuneen näköisenä.
”Mistä kuulit?” Sam kysyi, ääni tiukentuen.
”Se on siis totta.” Caleb naurahti.
”Kerrohan Sam, minkälaista seksielämänne on? Antaako hän sinulle? Itkeekö hän sen aikana? Tai ehkä hän onkin kunnon lutka? Olen kuullut, että joistakin raiskatuista tulee sellaisia…He pelkäävät niin paljon, että se tapahtuisi uudestaan, että he antavat mieluummin suosiolla kelle tahansa, joka sattuisi olemaan kiinnostunut.” Caleb katsoi Samin raivosta vääristyneitä kasvoja ja kohotti juoman huulilleen. Sam yritti mennä, mutta mies painoi hänet takaisin seinää vasten. ”Rauhoitu Sam, poikaystäväsi ei ole lutka, testasin hänet. Ensimmäinen kerta kun minua on uhkailtu veitsellä.” Caleb nauroi. ”Tulinen hän ainakin on.” Mies lisäsi.
”Mitä sinä teit? Mitä sanoit hänelle?!” Sam kysyi uhkaavasti, raivon kertyessä sisällään.
”En mitään vakavaa, ehdotin vain hauskanpitoa, saatoin ehkä koskettaa, mutta voitko syyttää minua Sam? Poikaystäväsi on seksiä kahdella jalalla, todellinen harvinaisuus.” Sam puristi käsiänsä nyrkkeihin, kynnet uppoutuen hänen kämmentensä ihoon. Inholla hän työnsi miehen kauemmaksi, hilliten miltei tuskallisen halunsa lyödä miestä.
”En tiedä miten olen koskaan voinut ihailla sinua, tällä hetkellä en tunne mitään muuta kuin palavaa inhoa sinua kohtaan. Et ole enää tervetullut vieras talossamme, en välitä kuulla sinusta enää sanaakaan.” Sam sähähti ja vilkuilematta taakseen hän poistui kohti pöytää. Hän oli saanut tarpeekseen tästä paikasta ja ihmisistä siellä.
”Tony, olen lähdössä, jäätkö vai tuletko mukaan?” Sam kysyi saavutettuaan intohimoisesti suutelevan pariskunnan. Tony kohotti hieman pökertyneen oloisena päätään. Hän istui puoliksi toisen miehen sylissä.
”Um, nyt jo?” Hän onnistui kysymään. Mark kumartui kuiskaamaan jotakin hänen korvaansa. Tony hymyili, sulkien hetkeksi silmänsä. ”Öh, minä tuota…Taidan mennä Markin luokse yöksi.” Sam hymyili hänelle.
”Hyvä on, olkaa kiltisti.” Sam virnisti, onnistuen pieneksi hetkeksi unohtamaan keskustelunsa Calebin kanssa. Mark ja Tony mumisivat epäselvät vastauksensa hänelle, ennen kuin palasivat toistensa kimppuun.
Hän kulki katua piitkin, toivoen saavansa taksin mahdollisimman pian. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi ollut yhtä huonolla tuulella. Miksi Michael ei ollut kertonut hänelle siitä mitä Caleb oli tehnyt? Oliko hän pelännyt hänen reaktiotaan? Sam mietti ja oli samalla vihainen itselleen, ettei ollut pystynyt estämään sitä, ettei hän ollut paikalla silloin kun hänen poikaystävänsä olisi tarvinnut häntä. Hän ei voinut vahtia Michaelin perään kaiken aikaa, eikä hän voinut suojata häntä maailmalta, ei vaikka hän kuinka haluaisi. Caleb ei suinkaan ollut ensimmäinen eikä varmasti tulisi olemaan viimeinen, joka ahdistelisi hänen kihlattuaan. Sam huokaisi väsyneenä. Miksi elämän piti olla niin vaikeaa heille?
Lopulta hän onnistui pysäyttämään taksin ja istuutui takapenkille. Hänen kännykkänsä alkoi soimaan, miltei heti kun auto oli lähtenyt liikkeelle.
”Haloo.” Hän vastasi väsyneenä.
”Hei Sam, kuinka olet voinut?” Sam henkäisi syvään kuullessaan Jeanin äänen.
”Jean, mitä sinä tahdot? Varoitin sinua jo viimeksi.” Sam kysyi tiukasti.
”Ehkä olen jo saanut mitä haluan. Ehkä minulla on jo Michael, kadutko nyt että jätit heidät kahden?” Jeanin ääni ilkkui.
”Sinä valehtelet.” Sam sanoi pystymättä peittämään pelkoa äänestään.
”En ole päättänyt vielä mitä teen, ehkä kuristan ystäväsi, sen punatukkaisen nartun ja sen jälkeen otan poikaystäväsi, joka oikeastaan kuuluu minulle… Hauskaa illan jatkoa Sam.” Jean nauroi ja löi luurin hänen korvaansa. Sam vapisi, kyyneleet sumensivat hänen silmänsä.
”Ajakaa nopeammin!” Hän komensi kuljettajaa karhealla äänellä, pelon kasvaessa hänen sisällään. Entä jos Jean ei ollut valehdellut? Entä jos hän oli saanut heidän? Jos hän tappaisi Kittyn? Raiskaisi ja tappaisi Michaelin? Sam alkoi voida huonosti, hän ei kestäisi sitä, se ei saisi tapahtua. Taksikuski loi huolestuneita katseita häneen peilin kautta.
”Sir, onko kaikki hyvin? Voitteko huonosti?” Mies kysyi.
”Ajakaa nopeammin, minä pyydän, tämä on tärkeää!” Sam toisti ja katsoi miestä kyyneleidensä läpi. Mies ei sanonut enää sanaakaan ja kiihdytti vauhtiaan, muu liikenne oli hiljainen siihen aikaan yöstä.
Sam oli yrittänyt soittaa sekä kotipuhelimeensa, että Michaelin ja Kittyn kännykkään, kumpikaan ei vastannut ja kotipuhelimen linja oli jatkuvasti varattu. Hän maksoi kuskille hätäisesti heidän saavuttua perille. Hän suorastaan juoksi ovelle, talo oli pimeä, hänen kätensä vapisivat, kun hän avasi oven ja kun hän painoi oikean koodin hälyttimeen, jottei se alkaisi soida. Ainakin se oli ollut päällä, olisiko Jean päässyt sen ohi jotenkin?
Hän juoksi portaat yläkertaan.
”Michael! Kitty!” Hän huusi ja päästyään makuuhuoneen ovelle, hän räväytti oven auki. Michael ja Kitty katsoivat häneen unisena, yölamppu sängyn vieressä oli päällä ja hänen ystävänsä hieroi unta silmistään.
”Sam, miksi sinä huudat? Onko jotain sattunut?” Michael kysyi, noustessaan istumaan vuoteella. Sam katsoi heitä helpottuneena, lähestyi sänkyä ja istuutui heidän vierelleen, hän veti poikaystävänsä ja ystävänsä halaukseen antaen periksi kyyneleilleen.
”Miksi helvetissä te ette vastaa puhelimiinne?!” Sam karjui.
Michael kietoi kätensä hänen ympärilleen huolestuneena, Kitty silitti Samin selkää pehmeästi.
”Olen varmaan jättänyt omani alakertaan. Rakas, mitä on tapahtunut?” Michael kysyi, Samin haudatessa päänsä hänen rintaansa vasten.
”Minulla on äänettömällä aina öisin.” Kitty vastasi puolestaan.
”Tästä edes pidätte niitä kokoajan mukananne!” Sam vaati.
Kitty nousi ylös sängyltä, Samin otteen löystyessä hänestä. Hän aisti, että tämä oli jotakin missä Michael osaisi lohduttaa Samia paremmin. Kittyn noustua, Sam kietoi Michaelin tiukempaan halaukseen. Michael katsoi Kittyyn Samin olan ylitse.
”Olen vierashuoneessa, jos tarvitsette minua.” Kitty kuiskasi ja Michael koetti hymyillä hänelle.
”Hyvää yötä.” Michael kuiskasi naiselle, pidellessään poissa tolaltaan olevaa poikaystäväänsä syleilyssään. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt Samia sellaisena. Kitty sulki oven perässään, hän oli huolissaan ystävänsä puolesta, mutta hän tiesi kuulevansa koko tarinan aamulla.
”Sam…” Michael lausui hänen nimensä hiljaa. Sam nosti katseensa häneen ja kosketti hänen poskeaan. Hän painoi huulensa hänen omilleen ja aneli sisäänpääsyä kielellään, jonka Michael antoi. Suudelma oli pehmeä ja hidas aluksi ja voimistui hetki hetkeltä. Michael nojautui makuulle vetäen Samin makaamaan päälleen.
”Pelkäsin, että olet kuollut…että te molemmat olisitte…” Sam kuiskasi.
”Miksi?” Michael kysyi ja nosti kätensä koskettamaan hänen kasvojaan.
”Jean soitti minulle, hän sanoi…äs, ei sillä ole väliä nyt. Michael, en kestäisi sitä jos kuolisit. En osaisi elää ilman sinua, en enää. En ole koskaan pelännyt mitään yhtä paljon, kuin että menettäisin sinut.” Sam kuiskasi, suuteli hänen huuliaan uudestaan. Michael oli hiljaa hetken.
”Sam, sinä et menetä minua; olen kuin kissa, jolla on yhdeksän elämää. Olen ehkä kuluttanut jo monta, mutta olen varma, että niitä on vielä muutama jäljellä.” Michael naurahti ja vakavoitui sitten. ”Älä pelkää rakas, en ole lähdössä minnekään, en vielä, en jos se minusta riippuu.” Michael kuiskasi ja veti Samin tiiviimmin itseään vasten. Hänen vartalonsa paino hänen omansa päällä tuntui turvalliselta ja Michael janosi hänen läheisyyttään. Hän kietoi jalkansa Samin vyötärön ympärille, he suutelivat yhä kiihkeämmin, Sam keinutti vartaloaan hänen omaansa vasten, haluten päästä niin lähelle Michaelia kuin vain mahdollista. Michael huokaisi tunnelman kuumetessa, hän tunsi Samin erektion omaansa vasten.
”Haluan sinua.” Sam kuiskasi.
”Minäkin haluan sinua Sam, ota minut.” Michael huokaisi ja katsoi suoran Samin himosta ja rakkaudesta sumentuneisiin silmiin.
****************’
Michael heräsi aamulla ensimmäisenä. Hän nousi sängyltä varovasti ja hymyili katsoessaan poikaystäväänsä. Hän kietoi lakanan ympärilleen ja hiipi ulos huoneesta mahdollisimman hiljaa, suunnaten askeleensa kohti kylpyhuonetta. Hän oli ollut liian uupunut käydäkseen suihkussa heidän rakastelunsa jälkeen, kuten Sam oli tehnyt. Sam oli ollut väsynyt myös, mutta sanoi peseytyvänsä, koska ei halunnut häiritä hänen untaan baarintunkkaisella hajullaan.
Hän peseytyi huolella, kuivasi itsensä ja keitettyään itselleen kupillisen teetä hän palasi makuuhuoneeseen. Hän vilkaisi Samiin, joka nukkui yhä vuoteella, näyttäen rauhalliselta. Hän tiesi, että hänen pitäisi kertoa Samille siitä, että Jean oli soittanut myös hänelle edellisenä yönä. Mutta hän ei halunnut kertoa sitä vielä, Sam oli ollut niin poissa tolaltaan edellisenä yönä ja jos ja kun hän kertoisi, se vain vahvistaisi, että heidän molempien pelko oli aiheellinen. Michael huokaisi ja rukoili ihmettä, joka soisi heille helpomman elämän.
Sam heräsi linnunlauluun, ilma huoneessa oli raikas, viileä tuuli avonaisesta ikkunasta pyyhkäisi hänen kasvojaan. Hän avasi silmänsä ja hymyili katsoessaan poikaystäväänsä, joka seisoi ikkunan edessä ihaillen takapihan puutarhaa. Hänen yllään oli vain ohut valkea lakana, jättäen hänen selkänsä paljaaksi, roikkuen löysästi pakaroiden yllä, näyttäen siltä, kuin se voisi tippua minä hetkenä tahansa. Huone kylpi kevätauringon valossa. Sam katsoi rakastaan pysyen vaiti. Hän katsoi häntä ihaillen, haluten tallentaa kuvan mieleensä tarkasti. Hän muisteli edellistä yötä ja sitä miten paljon oli pelännyt, että löytäisi Michaelin ja Kittyn kuolleena. Jo ajatus siitä oli vähällä saada hänet itkemään uudestaan. Oli hassua miten riippuvaiseksi ihminen saattoi tulla toisesta, oli hassua miten paljon hän kykeni rakastamaan. Michaelista oli tullut hänen elämänsä; niin olennainen osa siitä, että jos hänet riistettäisiin häneltä, Sam ei tietäisi kuinka löytäisi voimaa jatkaa eteenpäin, kuinka opetella hengittämään uudestaan.
”Huomenta rakas.” Sam sanoi ja Michael kääntyi hitaasti ympäri, hymyili hänelle.
”Huomenta.”
”Tule tänne.” Sam pyysi, ojentaen kättään. Michael laski teekuppinsa alas pöydälle, lähestyi häntä ja antoi lakanan tippua ympäriltään päästyään vuoteen vierelle. Sam veti hänet päällensä, suuteli hänen huuliaan.
Michael kosketti hänen aamusängen karhentamaa poskeaan, painoi huulensa sille.
”Olen pahoillani eilisestä, että pelästytin sinut itkemällä kuin joku pikku lapsi.”
”Älä nyt sitä pyydä anteeksi, kerrankin toisinpäin.” Michael hymyili.
Sam vakavoitui ja katsoi suoraan hänen silmiinsä.
”Caleb ahdisteli sinua eilen, miksi et kertonut?” Michael katsoi häneen hieman hämillään, nolostuneena. Hän laskeutui kyljelleen Samin viereen. Sam kääntyi myös kyljelleen.
”Mistä sait tietää?”
”Caleb kertoi minulle.” Sam vastasi.
”Olen pahoillani Sam, minä vain… Minusta tuntuu, että aiheutan muutenkin niin paljon vaikeuksia, en halunnut hankaloittaa sinun ja ystäväsi välejä, mitään pahaa ei tapahtunut.”
”Se ei ollut sinun syytäsi millään osin ja Caleb ei ole ystäväni, jos hän olisi, niin hän ei olisi koskenut sinuun.” Sam sanoi ja veti hänet lähemmäksi itseään. ”Lupasimme kertoa toisillemme kaiken.” Sam vielä muistutti häntä.
Michael nyökkäsi päätään ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.
”Kitty kysyi milloin menemme naimisiin.” Michael kuiskasi.
”Mitä sinä vastasit?” Sam kysyi hymyillen.
”Sanoin ettemme ole keskustelleet asiasta. Mitä mieltä sinä olet?”
”En koskaan kuvitellut meneväni naimisiin, se aina tuntui sellaiselta mikä olisi itselleni mahdotonta, että se ei kuulu elämääni, koska olen homo. Ja sitten tapasin sinut ja kaikki muuttui.” Sam hymyili, otti hänen kätensä omaansa, ennen kuin jatkoi. ”Haluan, että rekisteröimme suhteemme tai että menemme naimisiin jonakin päivänä. Hassua, että se tuntuu niin helpolta sanoa sinulle se, niin luontevalta, en olisi koskaan uskonut haluavani sitä kenenkään kanssa.” Sam suuteli hänen kämmentään.
”Minäkin haluan sitä, haluan sinut virallisesti itselleni.” Michael kuiskasi hymyillen.
Hän toi jalkansa Samin jalkojen väliin ja hymyili tuntiessaan tämän aamuerektion.
”Joku on hereillä…” Hän kuiskasi, keinuttaen itseään poikaystäväänsä vasten.
”Mmmh… äs, minun on pakko käydä vessassa… tyypillistä, täytyy turvautua kylmään veteen.” Sam huokaisi ja puri alahuultaan. ”Mutta pidättele tuota ajatusta rakas, tulen aivan pian takaisin.” Sam kuiskasi ja nousi ylös vuoteelta. Michael kääntyi selälleen ja katsoi häneen viettelevästi.
”Minä odotan.” Hän kuiskasi flirttailevaan sävyyn. Sam katsoi Michaelia himoiten, puristaen kivikovaa kaluaan boksereiden läpi. Hän kirosi sen, että luonnon piti kutsua häntä juuri nyt.
”Aivan pian kulta.” Hän sanoi ja kiiruhti ulos huoneesta, päästäkseen mahdollisimman pian takaisin alastoman poikaystävänsä seuraan vuoteelle.
40. Luku
Poika nojasi seinää vasten pidellen käsiään korviensa suojana, hän hymisi hiljaa, alkoi keinuttamaan vartaloaan edestakaisin.
”Saatanan huora! Olen saanut tarpeekseni!” Mies huusi. Nainen kirkui. Kuului tömähdys, epäselvää huutoa.
Pienet askeleet tömisivät puulattialla, poika katsoi ylös.
”Minua pelottaa Jean.” Pieni tyttö, jolla oli puoleen selkään asti ulottuvat mustat hiukset ja pitkä valkoinen yöpaita, kuiskasi veljelleen. Poika avasi käsivartensa ja tyttö ryntäsi hänen syleilyynsä.
”Ei hätää Nicole, minä suojelen sinua.” Poika kuiskasi.
Huuto ja kirkuminen jatkui. Tämä ei ollut mitään uutta. Se alkoi olla yhä jokapäiväisempää. Heidän isänsä joisi liikaa ja alkaisi huutamaan vaimolleen. Usein nainen päätyi mustelmille sen seurauksena. Isä oli katkeroitunut mies, alkoholisti, kykenemätön rakastamaan perhettään normaalin miehen tavoin. Myös hänen lapsensa saivat välillä osansa hänen vihastaan.
Vanhempina he olivat molemmat epäonnistuneet. Äiti ei kyennyt rakastamaan lapsiaan, kuten äidin piti. Lapset olivat hänelle taakka, kahleita jotka sitoivat hänet kurjaan mieheensä ja nainen kaipasi kadotettua nuoruuttaan ja kauneuttaan. Hän tunsi itsensä tyhjäksi, oli totta, että hän petti miestään, sitä kurjaa, säälittävää nahjusta, joka yhä useammin humaltui ja viskeli häntä ympäriinsä. Jonakin päivänä hän tiesi, että hän lähtisi. Hän oli tiennyt sen jo siitä lähtien kun hänen nuorimmaisensa syntyi, kun asiat alkoivat kääntyä pahemmiksi.
Poika piteli itkevää tyttöä rintaansa vasten, suuteli tämän päälakea. Hän oli vasta yhdeksän ja jo nyt hänen viittä vuotta nuorempi sisarensa turvautui häneen kuin aikuiseen. Mutta poika rakasti sisartaan, elämä oli raskasta, mutta ainakin heillä oli toisensa. Laurent, heidän vanhempi veljensä oli karannut pois kotoa puoli vuotta aiemmin. 15-vuotias poika ei ollut kestänyt perhehelvettiä kauempaa ja myöhemmin Jean oli oppinut lisäsyitä sille miksi.
”Pidä huolta Nicolesta Jean, luotan sinuun.” Laurent oli sanonut hänelle sinä iltana, ennen lähtöään. Nuorempi veli oli itkenyt veljensä perään Laurent oli ollut hänen kallionsa niin pitkään ja nyt hän oli mennyt, eikä poika tiennyt kuulisiko veljestään enää koskaan.
Sinä viikonloppuna Laurentin lähdön jälkeen, hänen isänsä oli tullut yöllä hänen makuuhuoneeseensa. Mies oli haissut viinalle, istunut hänen sängylleen ja poika oli katsonut isäänsä hämmentyneenä.
”Jean, rakas pieni poikani, tiedätkö että isä rakastaa sinua?” Mies oli kysynyt, Jean nyökännyt päätään epävarmasti. ”Anna kun näytän sinulle miten paljon.” Mies oli sanonut ja asettanut hänen kätensä jollekin kovalle. Poika oli itkenyt hämillään, kun hänen isänsä oli koskettanut hänen nuoren vartalonsa yksityisiä kohtia hengittäen raskaasti. Sisimmässään poika tiesi, ettei isän kuuluisi koskettaa lastaan sillä tavalla.
Koulussa mikään ei ollut paremmin. Pojalla ei ollut juurikaan ystäviä. Kaikki vieroksuivat häntä, kiusasivat häntä koska hän on ’erilainen’ Ja poika vihasi heitä kaikkia, hän vihasi suosittuja urheilijoita, koulun kauniimpia tyttöjä ja poikia. Ainoa ystävä oli hänen siskonsa. Hänen rakas Nicole.
Aika kului, Jean oli kymmenen kun hänen äitinsä lopulta lähti.
”Ole kiltti poika Jean, pidä huoli sisarestasi.” Nainen oli kuiskannut puolinukuksissa olevalle pojalleen. Jean muisti kuinka ovi oli kolahtanut kiinni hänen perässään. Laurentin tavoin, myöskään äiti ei ollut koskaan palannut. Tämä jätti nuoren pojan ainoaksi, joka joutui kestämään isän suomaa rakkautta, ainoata ’rakkauden’ muotoa, jota mies osasi antaa.
Rakkaus sattui, sen oli hänen isänsä opettanut hänelle.
5-vuotias Nicole sairastui vakavasti. Nuoren tytön sydän oli ilmeisesti aina ollut heikko ja lopulta keuhkokuume vei tytön mukanaan. Jean syytti itseään. Jos hän ei olisi sinä syksyisenä, sateisena iltana mennyt ulos, Nicole ei olisi joutunut etsimään häntä. Nicole ei olisi lähtenyt ulos kipeänä, paljain jaloin pukeutuneena vain ohueen yöpaitaansa. Hänen rakas sisarensa kuoli ja jätti hänet yksin muun perheen tavoin ja vain puolivuotta siitä, hänen isänsä joi viimeisen kerran. ”Alkoholimyrkytys.” Hän oli kuullut ambulanssimiesten sanovan. Poika oli itkenyt myös isänsä vuoksi, miehen joka oli ’rakastanut’ häntä.
11-vuotias Jean lähetettiin Pariisiin tätinsä perheen hoiviin. Kysyjille hän sanoi aina syntyneensä Pariisissa, hän halusi unohtaa aiemman, hän halusi unohtaa perheen, jonka jokainen jäsen oli jättänyt hänet, joista kukaan ei kuitenkaan ollut rakastanut häntä tarpeeksi jäädäkseen. Hänen oikea synnyinpaikkansa, se pieni kylä Keski-Ranskassa, unohtui aina hänen puheistaan. Myöhemmin vain kaksi hänen ystävistään tiesi hänen oikean menneisyytensä: Patrick, johon hän tutustui pian muuttonsa jälkeen ja Erick, mies joka oli yrittänyt auttaa häntä, mies joka oli kerran yrittänyt rakastaa häntä.
24-vuotiaana Jean oli muuttanut Yhdysvaltoihin ja tavannut Sebastianin; 22-vuotiaan amerikkalaisen miehen. He olivat olleet onnellisia, asuneet yhdessä ja rakastaneet toisiaan. Heidän onneaan oli kestänyt kaksi upeaa vuotta ja sitten kaikki oli hajonnut. Sinä kauniina kuumana kesäpäivänä vuonna 1995, kun Jean oli tullut kotiin töistä aiemmin kuin normaalisti, hän oli löytänyt rakkaan Sebastianinsa sängystä toisen miehen kanssa. Sebastian oli vaikertanut mielihyvästä ratsastaessaan alla olevan miehen sylissä ja Jean oli katsonut näkyä järkyttyneenä, kykenemättä liikkumaan. Hänen sydämensä oli särkynyt ja hän muisti vielä monen vuoden jälkeen Sebastianin järkyttyneen ilmeen, kun hän oli huomannut poikaystävänsä seisomassa makuuhuoneen ovella todistamassa hänen petollisuuttaan.
Sebastian oli anonut hänen anteeksi antoaan, vannonut tekevänsä mitä tahansa, mutta Jean oli heittänyt entisen rakastajansa ulos asunnosta. Hän oli mennyt baariin aikomuksenaan juoda päänsä täyteen ja unohtaa. Synkät ajatukset kerääntyivät hänen mieleensä. Kaikki joita hän rakasti, käänsivät selkänsä hänelle, pettivät ja puukottivat häntä selkään.
Sinä iltana hän oli tavannut Ricky Matthewsin ja sinä iltana hän tutustui uuteen puoleen itsessään, joka oli odottanut pintaan pääsyä monta vuotta. Ricky tutustutti hänet todelliseen valtaan ja saatuaan maistaa sitä kerran, Jean tiesi haluavansa sitä lisää. Sebastian oli saanut ensimmäisenä kyseenalaisen kunnian tutustua tähän uuteen puoleen. Kerrottuaan Rickylle tarinan heistä kahdesta, Ricky oli houkutellut hänet toimimaan.
”Aiotko päästää hänet niin vähällä? Se huora petti sinut, näytä hänelle kuka on pomo. Kosta hänelle petturuus.” Ricky oli sanonut ja Jean oli niellyt koukun.
Hän kutsui Sebastianin asunnolleen ja nuorempi mies oli tullut, elätellen toivetta, että Jean antaisi hänelle anteeksi pettämisen. He olivat syöneet illallista, juoneet viiniä ja Sebastian oli jo alkanut uskomaan, että toinen todella antaisi anteeksi.
Jean oli johdatellut hänet makuuhuoneeseen ja pyytänyt Sebastiania riisuutumaan. Nuorempi mies oli tehnyt kuten pyydettiin. ”Mene selällesi makuulle.” Jean oli käskenyt ja Sebastian jälleen totellut. Hän oli ottanut käsiraudat esiin. ”Luotatko minuun?” Jean oli kysynyt hymyillen.
”Luotan sinuun.” Sebastian oli hymyillyt ja antanut hänen kiinnittää omat kätensä sängynkaiteisiin. Jean oli sitonut hänen suunsa huivilla ja Sebastian oli antanut hänen tehdä myös sen.
”Huutosi voisi herättää naapurit.” Jean oli sanonut ja hymyillyt tavalla, joka oli saanut kylmät väreet kulkemaan pitkin Sebastianin kehoa. Jean oli ottanut nahkaremmit jotka hän oli kiinnittänyt Sebastianin polvitaipeisiin, niihin sidottujen köysien toiset päät kiinnitettiin sängynpäihin, jättäen Sebastianin jalat erilleen ja hänen punertavan aukkonsa kauniisti esille. Nuorempi mies katsoi häneen, kykenemättä liikkua tai puhua kunnolla. Jean oli kumartunut lähemmäksi.
”Rakkaani, ehkä sinun ei pitäisi luottaa mieheen, jonka olet juuri pettänyt.” Jean oli kuiskannut ja nähnyt Sebastianin silmien suurentuvan äkillisestä pelosta. Jean oli hymyillyt hänelle.
Makuuhuoneen ovi oli avautunut ja Jean oli katsonut Rickyyn odottavasti. Sebastian oli yrittänyt päästä liikkumaan, hän oli yrittänyt huutaa, mutta vain muminaa oli tullut ulos. Ricky oli tullut sängylle heidän kanssaan, he olivat suudelleet Jeanin kanssa Sebastianin edessä, riisuneet toisensa ja käyneet sitten avuttoman uhrinsa kimppuun. Jean oli juopunut vallasta, hän oli juopunut Rickystä.
Ricky oli esitellyt hänet pimeydelle, jonka varjot pitivät häntä yhä otteessaan. Puolitoista vuotta hän oli altistunut Rickyn maailmalle, missä kaikki oli sallittua, kun halusi saavuttaa oman mielihyvän. Se oli muuttanut hänet, eikä paluuta enää ollut, hetki hetkeltä se maailma oli syönyt hänet puolelleen.
Sitten jotain oli tapahtunut, Ricky lakkasi soittamasta hänelle, hän oli matkustellut, lähtenyt työmatkalle Englantiin ja ollut poissa yli kuukauden. Mukanaan Ricky oli tuonut uuden kauniin lelun, lelun, jolla Ricky oli halunnut leikkiä erilaista leikkiä ja johon Jeania ei ollut laskettu.
Kolmeen ja puoleen vuoteen Jean ei ollut ajatellut mitään muuta kuin kostoa ja lopulta hän oli palannut New Yorkiin. Kun hän oli nähnyt Rickyn uuden lelun, pojan kauneus oli häikäissyt hänet. Hän muisti selvästi miten poika oli tanssinut, hänen liikkeensä olivat niin sulavia, niin houkuttelevia. Ja kun poika oli huomannut hänet, katsonut häneen, Jean oli tiennyt ettei saisi rauhaa ennen kuin olisi saanut hänet. Mikä olisikaan ollut parempi kosto kuin viedä tuo upea lelu hänen entiseltä opettajaltaan ja leikkiä sillä itse? Mitä Jean ei ollut aavistanut, oli se, että hän rakastuisi.
Ensimmäinen kerta kun hän oli rakastellut Michaelin kanssa, Michael oli itkenyt. Jean muisti miltä oli tuntunut maata hänen päällään, pidellä ja koskettaa poikaa. Hän muisti sen kummallisen tunteen sisällään, kuin jokin vanha olisi herännyt hänessä. Michael oli ollut niin herkkä, niin epätodellisen kaunis ja hän oli tarvinnut häntä. Kukaan ei ollut tarvinnut Jeania samalla tavoin niin moneen vuoteen, kukaan ei ollut uskonut häneen niin paljon.
Jean oli rakastanut ja hän oli usein ollut tietoinen siitä, että satutti nuorempaa rakastajaansa. Mutta rakkauden kuului olla välillä kivuliasta, kipu muistutti hänen rakastaan siitä kelle tämä kuului. Michael oli ollut hänelle niin uskomattoman hyvä, niin hellä. Michael oli tarvinnut häntä, luottanut häneen, mutta sitten jokin oli muuttunut. Muut miehet huomasivat hänen rakkaansa samoin kuin hän oli huomannut, muut himoitsivat häntä yhtälailla ja Michael oli flirttaillut heille. Jean oli katsonut tätä leikkiä. ’Huora…näytä sille huoralle missä kaappi seisoo.’ Ääni hänen mielessään oli alkanut kuiskailemaan yhä useammin. Ja hän oli alkanut vain odottamaan kauhulla hetkeä, jolloin löytäisi rakkaansa vuoteesta toisen miehen kanssa, samalla tavoin kuin oli löytänyt Sebastianin.
Michael oli ollut innoissaan saatuaan työpaikan. Jean ei ollut asiasta yhtä innoissaan.
”Haluat vain viettää aikaa kanssani niin vähän kuin mahdollista, tavata uusia ihmisiä, uusia rakastajia.” Oli Jean sanonut.
”Se ei ole totta, toivoisin että luottaisit minuun Jean.” Michael oli vastannut siihen. ”Luulin, että olisit iloinen puolestani.” Michael oli lisännyt hiljaa. Ja nähtyään pettymyksen nuoremman kasvoilla Jean oli kaapannut hänet syleilyynsä.
”Minä olen iloinen
puolestasi. Olen pahoillani siitä mitä sanoin, luotan
sinuun, mutta en luota
muihin miehiin seurassasi.”
”En pettäisi sinua
Jean, kai tiedät sen?”
He olivat suudelleet.
Välillä, omina vapaapäivinään Jean oli tullut käymään Michaelin työpaikalla. Hän oli istunut ikkunapaikalla, tilannut juotavaa ja seurannut rakkaansa työskentelyä.
”Jean, miksi istut aina täällä? Emmekö näe kotona jo aivan tarpeeksi?” Michael oli kysynyt kerran aavistuksen kyllästyneen kuuloisena.
”Flirttailet asiakkaiden kanssa, en pidä siitä.” Jean oli vastannut. Michael oli huokaissut syvään.
”Olen tarjoilija
ja työhöni kuuluu hymyillä ja olla
ystävällinen asiakkaille, se on mitä
näet,
eikä mitään muuta.”
”Hymyilisit
vähemmän, on olemassa monenlaista hymyä ja
tapa jolla sinä hymyillet on
flirttaileva. Näin kun tuo yksi nainen antoi sinulle jonkun
lapun, mikä se
oli?”
”Hänen puhelinnumeronsa, otin sen ollakseni kohtelias, heitän sen pois kyllä. Mitä sinä oikein pelkäät, että muutun heteroksi ja alan soitella hänen peräänsä?” Michael oli kysynyt tylysti.
”Mutta muut
asiakkaat antavat sinulle myös numeroita, mistä voin
tietää mitä teet niille?
On varmasti myös jotain miehiä
jotka…”
”En nyt todella jaksa tätä Jean, minun on jatkettava töitä.” Michael oli sanonut ja jättänyt hänet istumaan yksin. Usea silmäpari katsoi Michaelia kiinnostuneena. Jean tunsi mustasukkaisuuden kiehuvan sisällään.
Sitten Sam oli astunut Michaelin elämään ja kaikki alkoi hiljalleen muuttua ja hajoamaan yhä enemmän. Jean muisti miten Michael oli aina hymyillyt jutellessaan Samin kanssa puhelimessa, hänen unelmoiva ilmeensä Samin tapaamisten jälkeen. Illalla vuoteessa Jean oli usein miettinyt ajatteliko Michael häntä vai Samuelia.
Yhä useammin Michael kieltäytyi seksistä ja yhä useammin Jean tarvitsi kaiken tahdonvoimansa pystyäkseen kunnioittamaan hänen kieltäytymistään ja syvällä sisällään hän tunsi pimeyden nostavan päätään. ’Hän pettää ja jättää sinut, aivan kuten kaikki muutkin. Näytä sille huoralle kuka on pomo.’
Sam kävi heidän luonaan yhä useammin ja Michael oli aina onnellisin hänen lähellään. Jean saattoi välillä tarkkailla heitä hiljaa syrjästä. Sam kertoi jotakin Michaelille ja Michael katsoi häntä aina suoraan silmiin, kiinnostuneena, hymy leikkien hänen huulillaan. Michaelin kaunis nauru, tapa jolla he välillä hienovaraisesti koskettivat toisiaan. Hän huomasi miten Sam katsoi Michaelia, miten katse keskittyi hänen huuliinsa, kun Michael puhui. Miten Sam hymyili, silmissä aina se hellä, mutta haluava katse. Sam oli rakastunut hänen poikaystäväänsä, Jean oli nähnyt sen jo kauan ennen kuin niitä sanoja oli puhuttu, kauan ennen sitä iltaa. Mustasukkaisuus oli tehdä hänet hulluksi ja lopulta se olikin tehnyt.
Ja nyt muistot kummittelivat hänen päivittäisiä ajatuksiaan, ne kummittelivat hänen unissaan, eivät antaneet rauhaa. Pakkomielle, Michael oli hänen pakkomielteensä. Hän ei kyennyt ajattelemaan muuta, hän ei kyennyt haluamaan muuta.
”Rakastan sinua Jean… Haluan olla lähelläsi, muttet koskaan päästä minua… Haluan tuntea sinut, muttet koskaan puhu… rakastan sinua Jean, puhu minulle.” Hänen äänensä, jatkuvat kuiskaukset hänen päässään, muistot, kipeät, raastavat muistot.
”Jean sinä pelotat minua…Satutat minua…Jean kiltti, lopeta…” Michael itkee.
Michael hiipii makuuhuoneeseen aamulla. ”Tein sinulle aamiaista.” Laskee tarjottimen hänen syliinsä, käpertyy hänen viereensä sängylle. ”Rakastan sinua Jean.” Jean kumartuu suutelemaan nuorempaa, aamiainen unohtuu lattialle. Michael huokaisee, Jean riisuu vaatteet hänen yltään. Michael vaikertaa hänen allaan, hänen vartalonsa on täydellinen, eikä Jean koskaan kyllästy. Hän rakastaa ääntä, jonka Michael tekee kun hänen sisäänsä työnnytään rajusti. Hän rakastaa pidellä kevyempää ja sirompaa miestä allaan tiukasti. Rakasti hänen ääniään, rakastaa niitä yhä.
Kun Michael tapasi Samin, hän lakkasi kertomasta, että rakasti häntä.
Jean lipuu uneen, sama jota hän on nähnyt jo monesti. Unessa Michael istuu sängyllä keskellä huonetta.
”Odotin sinua.” Hän sanoo ja ojentaa kätensä.
Jean repii hänen vaatteensa ja ottaa hänet rajusti. Michael vaikertaa hänen allaan, hänen vartalonsa kietoutuu hänen omaansa. ”Rakastan sinua Jean.” Michael kuiskaa ja Jean suutelee häntä, ihailee hänen vartaloaan, tapaa jolla hänen päänsä kallistuu taakse nautinnossa.
”Oletko minun?” Jean kysyy.
”Olen, vain sinun.” Michael kuiskaa ja hän puskee häneen yhä kovemmin. Michael huutaa ja antautuu hänen otteeseensa. Kun Jean viimein herää, hänen bokserinsa ovat märät siemennesteestä ja hän tuskin malttaa odottaa hetkeä jolloin uni on totta. ”Pian chéri, pian.” Hän kuiskaa ja hymyilee pimeälle.
41. Luku
11.4.-04
”Hyvää pääsiäistä poikarakas.” Mrs. Grey veti poikansa halaukseen ja suuteli tämän poskea. Irtauduttuaan hänestä hän siirsi huomionsa pojan kihlattuun.
”Michael, kultaseni, niin mukava nähdä sinua.” Hän halasi ja suuteli myös toisen nuoren miehen poskea. ”Oletko voinut hyvin?” Hän kysyi ja katsoi häntä tarkkaavaisena.
”Olen voinut ihan hyvin rouva Grey, entä te?” Michael hymyili.
”Älä ole niin muodollinen kultaseni, tahtoisin että käyttäisit jo etunimeäni, sinähän olet jo osa perhettä.” Nainen hymyili hänelle.
”Anteeksi Ella, parannan tapani.”
”Noin nyt kuulostaa jo paremmalta.” Hän nipisti Michaelin poskea äidillisesti. Michael katsoi Samin huvittuneisiin kasvoihin hämillään.
”Oletko sinä syönyt tarpeeksi kultaseni, näytät vieläkin niin kovin laihalta?” Ella kysyi sitten tutkaili hänen vartaloaan, kädet hänen kyljillään.
”Tunnen sinun kylkiluusikin läpi. Sam, annatko hänelle ruokaa tarpeeksi? Sinun pitää, pitää parempaa huolta poikaystävästäsi.” Ella katsoi poikaansa toruvasti.
”Um. Luulen, että kylkiluut on tarkoituskin tuntea, mutta ei nähdä…” Michael sanoi varovasti ennen kuin Sam ehti vastata. Sam pidätteli nauruaan. Samin äiti katsoi Michael mietteliäänä.
”Kyllä sinun silti pitäisi syödä enemmän, olet laihempi kuin kesällä.” Nainen sanoi.
”Hyvä on äiti, katson että hän syö paremmin, lupaan.”
Samin ääni oli huvittunut, kun hän sanoi sen. Michael mulkaisi häneen, muttei sanonut sanaakaan.
Samin isä Edward astui vaimonsa perässä sisälle.
”Jäin hetkeksi ihailemaan puutarhaanne, kevät on tullut aikaisin tänä vuonna.” Mies sanoi hymyillen. Hän halasi poikaansa ja sitten Michaelia taputellen heidän selkiään.
”Syötkö sinä tarpeeksi poika?” Edward kysyi ja Michael huokaisi turhautuneena. Mutta koska hän ei halunnut olla epäkohtelias Samin vanhemmille, hän hymyili lempeästi miehelle. Hehän tarkoittivat vain hyvää.
”Syön ihan hyvin. Olen vain Samia pienikokoisempi, ei muuta.” Hän selitti ja silmäili poikaystäväänsä. Ei heidän kokoeronsa niin huomattava ollut, mutta Sam oli kuitenkin häntä lihaksikkaampi ja muutamia senttejä pidempi. Samin vartalo oli muuttunut siitä kun he aloittivat seurustelun, toinen mies treenasi yhä useammin, jonka seurauksena hänen ylävartalonsa lihakset olivat kasvaneet entisestään. Michael tiesi, että toisen miehen halu treenata kovemmin johtui huolesta häntä kohtaan.
Michael oli itsekin alkanut treenaamaan enemmän, oli totta että hän oli laihtunut sitten sieppauksen, hän oli menettänyt miltei seitsemän kiloa painostaan ja nyt hän halusi entisen voimansa takaisin. Hänen olisi oltava vahvempi ennen kuin kohtaisi Jeanin, hän ei vain tiennyt miten ikinä pystyisi voittamaan miehen. Hän oli tuskastuneena käynyt mielessään heidän painoeroaan, joka oli ainakin 15kiloa, ehkä enemmän, heidän pituus eroaan, Jean oli miltei päätä pidempi kuin hän, eikä hän itse edes ollut kovin lyhyt. Hän oli nuorempana ollut niin tyytyväinen pituuteensa; 180cm, olisi luullut että sillä päihittäisi useimmat, mutta jostain syystä kaikki miehet hänen elämässään tuntuivat oleman pidempiä –äärimmäisen turhauttavaa ja nyt ne vielä kehtasivat kuittailla hänen painostaan. Ei hän halunnut painaa niin vähän, mutta hänen ruokahalunsa ei ollut sama kuin mitä se oli ollut ennen, eikä hän ollut ampumisen jälkeen pystynyt liikkumaan aivan yhtä ahkerasti kuin ennen, treenata yhtä raskaita harjoituksia. Nyt hän oli enimmäkseen tanssinut omassa rauhassaan, Sam katsoi joskus salaa ja sitten hän kävi melko usein ratsastamassa, hänen olisi tehtävä vielä enemmän, liikuttava vielä enemmän, hän ajatteli itsekseen.
Hän havahtui ajatuksistaan, kun Sam kietoi kätensä hänen harteilleen.
”Maa kutsuu Micha.” Michael nosti katseensa, Sam hymyili hänelle.
”Vanhempani menivät jo olohuoneeseen, tule.” Michael tarttui hänen tarjottuun käteensä ja seurasi häntä olohuoneeseen.
”Tulevatko vanhempasi pian?” Ella kysyi heidän istuuduttuaan vastakkaiselle sohvalle. Michael vilkaisi kelloa seinällä.
”Noin puolentunnin sisällä luulen.” Hän vastasi, hymyili.
”Ottaisitteko viiniä?” Sam kysyi.
”Kiitos, mielellämme.” Ella vastasi heidän molempien puolesta. Sam nousi ylös ja haki viinin jonka oli aiemmin tuonut kellarista. Hän kaatoi jokaisella lasillisen ja istui takaisin alas Michaelin viereen.
Michael havahtui ajatuksistaan, katsoi kelloa uudestaan.
”Anteeksi, minun pitää tarkistamaan ruuan tilanne. Tulen pian” Hän sanoi ja nousi ylös.
”Miten hän voi oikeasti?” Ella kysyi ilme vakavoituen, kun Michael oli mennyt.
”Paremmin, huomattavasti paremmin.” Sam vastasi ja maistoi viiniään.
”Se on hyvä kuulla, käykö hän vielä tapaamassa sitä terapeuttia?”
”Kyllä, se tekee hyvää hänelle, puhua niistä asioista jollekin ulkopuoliselle.” Sam vastasi hiljaa. Hänelle Michael ei ollut puhunut tapauksesta paljoa ja aina kun jokin asia muistutti siitä, Michael meni hiljaiseksi, oudoksi, kuin sulkeutuisi kuoreen. Eikä Sam tiennyt, pystyisikö kuuntelemaan hiljaa niitä tapahtumia, osaisiko hän sanoa oikeita asioita. Se teki kipeää, aina kun hän itsekin ajatteli sitä, aina kun hän muisti Michaelin makaamassa sairaalavuoteella, kun hän muisti ne kaksi poliisia ja sen mitä Michael oli kertonut heille. Hyvin nopeasti ja koruttomasti vailla vähäisintäkään yksityiskohtaa. Oikeudenkäynti, Ricky Matthews ja ne mustat silmät, mies oli hymyillyt hänelle todistaessaan, katsonut häntä ja Sam oli voinut pahoin. Paholainen oli viimein saanut kasvot.
Keskenään he eivät olleet vielä käyneet asiaa kunnolla läpi, eikä Sam tiennyt pitäisikö heidän. Juuri nyt heillä oli jo tarpeeksi uusiakin huolia; Jean. Eikä Sam halunnut ajatella tulevaa, ei liikaa. Hän pelkäsi. Oli helpompaa elää päiväkerrallaan, oli helpompi käyttäytyä kuin kaikki olisi hyvin, elää kuten muut, puhua töistä, puhua perheestä ja ystävistä, nauraa ystävien kanssa.
Mutta silti; pelko oli aina olemassa heidän mielissään, he voisivat menettää toisensa minä hetkenä tahansa ja samalla taustalla kummitteli sen lokakuun synkkä muisto, sanomattomat asiat. Välillä se kaikki tuntui niin raskaalta, ettei Sam tiennyt kuinka kauan he vielä jaksaisivat sen painon alla. Ehkä heidän olisi pian kohdattava ne pelot, ehkä heidän pitäisi puhua, istua alas ja puhua vakavasti. Sanottava ne asiat ääneen toisilleen. Sam huokaisi ja tuijotti viinilasiaan synkkänä. Miksi kaiken piti olla niin vaikeaa?
”Samuel kultaseni, onko kaikki hyvin?” Hänen äitinsä kysyi huolestuneena. Sam kohotti katseensa, hymyili. Hän päätti unohtaa ne pelot ainakin vielä siksi päiväksi, ehkä vielä muutamaksi? Hän halusi niin kovin että kaikki järjestyisi. Jean katoaisi ja kuolisi, joutuisi edes vankilaan. Hän toivoi, että he kaikki pysyisivät sillä kaikki elämänsä vuodet.
”On, hukuin vain hetkeksi ajatuksiini. Kaikki on hyvin nyt.” Sam vastasi ja pakotti itsensä hymyilemään.
***********
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin Evelyn ja Henry saapuivat. He olivat tavanneet Samin vanhempien kanssa vain kerran aiemmin, kun Michael oli maannut tajuttomana sairaalassa. Silloin kaikki olivat olleet liian järkyttyneitä ja liian peloissaan kyetäkseen keskustelemaan ja tutustumaan toisiinsa kunnolla. Asia oli tarkoitus korjata sinä iltana.
Evelyn hymyili jännittyneenä kohdatessaan Ellan katseen. Toisin kuin ensimmäisellä kohtauskerralla, hän oli nyt miltei kipeän tietoinen siitä, että toiset olivat huomattavasti varakkaampia. Hän huokaisi hiljaa, korjasi mekkonsa helmaa ja kulki lähemmäksi miehensä rinnalla.
Henry vilkaisi vaimoaan hymyillen, tunnistaen tuon jännittyneen ilmeen hänen kasvoillaan. Evelyn oli kotoa lähtiessään vaihtanut vaatteitaan ainakin parikymmentä kertaa ennen kuin oli ollut tyytyväinen. Hiusten ja meikinlaittoon hänen vaimonsa oli käyttänyt miltei kaksi tuntia. Henry ei koskaan tulisi ymmärtämään sitä. Jos hänen mielipidettänsä kysyttäisiin, niin hänen vaimonsa ei olisi tarvinnut mitään ehostusta. Vielä 45-vuoden ikäisenä Evelyn oli häikäisevän kaunis ja näytti ikäistään huomattavasti nuoremmalta, kukaan ei koskaan uskonut kun nainen kertoi todellisen ikänsä.
Evelyn ojensi kätensä kätelläkseen toista naista, mutta kättelyn sijaan Ella halasi häntä.
”Olen niin odottanut että tapaisimme uudestaan.” Ella sanoi hymyillen. ”Etenkin iloisemmissa merkeissä kuin viimeksi.” Nainen kuiskasi perään, juuri kun Michael palasi huoneeseen. Henry ja Edward kättelivät toisiaan, jonka jälkeen Henry kätteli Ellaa, Edward puolestaan suuteli Evelynin kättä tervehdykseksi, kehuen hänen kauneuttaan kohteliaasti.
Michael istui Samin viereen sohvalle ja seurasi hiljaa vanhempiensa keskustelua Samin vanhempien kanssa. Ella ja hänen äitinsä olivat siirtyneet ihastelemaan toistensa vaatetusta ja kampauksia.
”Näytät uskomattoman kauniilta Evelyn. Oletko laittanut kampauksesi itse?”
”Olen.” Evelyn hymyili ja siirsi karanneen hiuskiehkuran korvansa taakse.
”Voi miten sinä osaatkaan.” Ella hämmästeli ja hänen äitinsä naurahti hermostuneena, punasteli aavistuksen.
Heidän isänsä puhuivat säästä. Michael katsoi Samiin.
”Onko tämä sinusta yhtään outoa?” Hän kuiskasi hiljaa. Sam naurahti hänen ilmeelleen.
”Outoa? Miten niin?”
”Isämme puhuvat säästä ja äitimme, no katso nyt heitä.”
Sam katsoi, naiset kehuivat edelleenkin toistensa ulkonäköä. Evelyn alkoi hiljalleen toipua jännityksestään, mutta Ellan ylitsevuotava kehuminen tuntui vieläkin häkellyttävän häntä. Sam hymyili. Ehkä hänen pitäisi pyytää äitiään hillitsemään itseään hieman.
”Sam, tuletko auttamaan minua kattamaan pöydän? Jos luulet että aion hoitaa kaiken itse, niin olet väärässä.” Michael kysyi lopulta nousten ylös, hän virnisti nähtyään Samin ilmeen.
”En minä nyt sellaista kuvitellutkaan, ainoa syy miksi pysyin poissa keittiöstä oli se etten halunnut aiheuttaa illalliskatastrofia.” Sam selitti seuratessaan häntä keittiöön. Michael naurahti.
”No onneksi osaat käsitellä sentään astioita…” Michael hymyili ja ojensi hänelle lautaset. ”Minä olen kokki, en pöydänkattaja.” Hän lisäsi.
Sam huokaisi, hymyili ja otti astiat käsiinsä. Hän antoi nopean suukon Michaelin poskelle, ennen kuin kääntyi.
”Mistä hyvästä tuo oli?” Michael kysyi ja hymyili. Sam käänsi päätään.
”Koska olet sinä.” Sam vastasi ja hymyili takaisin lämpimästi.
Myöhemmin he istuivat pöydän ääressä lopettelemassa illallista.
”Tämä oli todella maukasta, Sam oli oikeassa; sinä todella osaat kokata.” Ella kehui häntä. Michael hymyili naiselle. Muut kiittelivät häntä myös.
”Kiitos.”
”Mistä olet oppinut? Äidiltäsi?” Ella kysyi ja katsoi Evelyniin.
”Luulen että poikani taidot tulevat enemmänkin oman äitini puolelta.” Evelyn vastasi hymyillen.
”Älä vähättele itseäsi äiti, olet aivan yhtä hyvä ruuanlaitossa kuin minä.” Michael sanoi ja hymyili äidilleen. Hän nousi ylös pöydästä korjatakseen astiat, tällä kertaa Samia ei tarvinnut edes pyytää.
”Hyvä poika, alat oppia.” Michael kiusoitteli heidän tultuaan keittiöön.
”Saanko nyt jonkun palkkion?” Sam virnisti.
”Katsotaan miten ilta menee. Tuossa on tarjotin, jääkaapissa on jälkiruoka. Voit viedä ne tuonne.”
”Kauhea pomottelija.” Sam vitsaili, suuteli hänen niskaansa ja noudatti sitten hänen pyyntöään.
He istuivat takaisin pöydän ääreen.
”Pidätkö metsästämisestä Henry?” Edward kysyi ja maistoi brandyaan.
”Siitä on jo aikaa kun olen viimeksi metsästänyt, se taisi olla joskus nuorena miehenä kotona Irlannissa.” Henry vastasi.
”Entä ketunmetsästys, oletko kokeillut koskaan?” Edward kysyi uteliaana.
Henry vilkaisi nopeasti poikaansa ja vaimoonsa tietäen mitä mieltä nämä olivat ketunmetsästyksestä ja sitten takaisin Edwardiin.
”En, sitä en ole koskaan kokeillut.” Hän vastasi.
”Asia on tietenkin korjattava; sinä ja vaimosi olette tervetulleita vierailulle jonakin viikonloppuna. Kutsumme isomman porukan, otamme hevoset ja lähdemme ketunmetsästykseen. Olen kuullut, että olet kasvanut hevostilalla Irlannissa, joten ratsastaa osaat varmasti?” Edward kysyi.
”Osaan kyllä.”
”Entä sinä Evelyn?” Edward katsoi naista.
”Osaan ratsastaa, mutten ole varma haluanko osallistua.” Evelyn sanoi varovasti.
”Michael, Sam, tehän tulette varmasti myös mukaan?”
Sam oli jo avaamassa suutaan, mutta Michael ehti ensin.
”Ei kiitos, minua ei ainakaan kiinnosta osallistua viattoman kettuparan teurastukseen.” Michael sanoin nopeasti, välittämättä siitä kuulostiko töykeältä vai ei. Sam tönäisi häntä kylkeen ja katsoi häneen hieman moittivasti.
”No sinä voit mennä Sam, jos tahdot. Omasta mielestäni ketunmetsästys on vain hirvittävän julmaa ja pitäisi kieltää kokonaan. En aio esittää hyväksyväni sitä vain miellyttääkseni muita.” Michael sanoi päättäväisesti ja maistoi viiniään. Hän katsoi vanhempiinsa, hänen äitinsä ilme rukoili häntä olemaan hiljaa ja myös hänen isänsä näytti hieman huolestuneelta. Edward naurahti.
”Ketunmetsästys on ikiaikainen brittiläinen perinne, olisi häväistys kieltää se kokonaan.” Mies sanoi ja katsoi häneen.
”Tiedän, mutta vaikka jokin on perinne niin se ei tarkoita sitä että sitä olisi pakko jättää voimaan, kaikki perinteet eivät yksinkertaisesti ole hyviä sellaisia. Metsästys on mielestäni niin kauan suotavaa, kun metsästetään ruuaksi, mutta ketunmetsästys; sen ainoa tarkoitus on huvittaa ihmisiä yhden eläinparan kustannuksella. Olen pahoillani herra Grey, en sano tätä loukatakseni ketään, esitän vain mielipiteeni. Miltä teistä tuntuisi jos perässänne olisi lauma koiria jotka haluaisivat repiä teidät riekaleiksi? Aika tuskallinen kuolema sanoisin.” Michael jatkoi.
”Olet varmaan juonut vähän liikaa viiniä kulta.” Sam sanoi, hymyili hermostuneesti ja yritti siirtää viinilasia kauemmaksi poikaystävältään, mutta Michael esti tämän ja mulkaisi häneen pahasti.
”En ole juonut yhtään sen enempää kuin muutkaan.” Michael sanoi, katsoi Samia ja nosti viinilasin uudestaan huulilleen.
Edward oli avaamaisillaan suutaan kun Sam nousi äkkiä ylös.
”No niin mitä jos siirtyisimme takaisin olohuoneen puolelle?”
”Hyvä idea.” Henry ja Evelyn vastasivat kuin yhdestä suusta ja nousivat ylös.
”Minä voin auttaa Michaelia astioiden kanssa. Menkää te muut vain.” Evelyn ehdotti.
Muiden mentyä Evelyn katsoi poikaansa pitkään. Michael ei sanonut sanaakaan, pinosi astioita kokoon kireän näköisenä. Evelyn siisti toista puolta pöydästä ja käveli Michaelin perässä keittiöön.
”Kultaseni, sinun pitäisi olla vähän varovaisempi tuon suusi kanssa.” Nainen sanoi hiljaa. Michael huuhteli astioita ja asetti niitä astianpesukoneeseen. Hän mulkaisi äitiään.
”Miksi?”
”No, he ovat sinun kihlattusi vanhemmat ja he ovat…”
”He ovat mitä äiti? Rikkaita? Mitä hiton väliä sillä on? Sinun pitäisi tuntea minut jo tarpeeksi hyvin, minä esitin mielipiteeni, siinä kaikki. Miksi minun pitäisi nuoleskella heitä valehtelemalla että ketunmetsästys on mielestäni ihan ok. kun se ei oikeasti ole? Sinäkin äiti, sinäkin olet täysin samaa mieltä kanssani.”
”Mutta asiat voi esittää hienovaraisemminkin.” Evelyn sanoi tiukasti. Michael kääntyi katsomaan häntä, Evelyn huokaisi ja kosketti hänen poskeaan. Hän joutui katsomaan hieman ylös poikaansa, joka oli häntä pidempi. ”Tiedän, sinä aina puhut suusi puhtaaksi, aivan kuten äitinikin teki. Mutta joskus kultaseni, joskus on tilanteita jolloin on parempi vaieta mielipiteistään. Ajattelisit myös Samuelia, he ovat hänen vanhempansa, osoittaisit kunnioitusta heitä kohtaan.”
”Minä osoitan kunnioitusta, mutten silti aio olla vaiti siitä mitä ajattelen. Älä pyydä minua tekemään sitä, en halua enää tehdä sitä. Olen tehnyt sitä tarpeeksi kauan. Asia loppuun käsitelty.” Michael sanoi, sulki astianpesukoneen ja käynnisti sen.
****
”Isä olen pahoillani, Michael ei varmasti tarkoittanut olla niin tyly, hän vain, no ehkä hän tosiaan joi liikaa viiniä.” Sam sanoi isälleen hiljaa.
”Olen myös pahoillani poikani puolesta, hänen suunsa tuntuu karkaavan hänen kanssaan välillä. Pahaa hän ei tarkoittanut, sen voin vakuuttaa.” Henry sanoi. Sam katsoi häneen hieman häpeissään oman anteeksipyyntönsä vuoksi, hän ei ollut tarkoittanut Michaelin isän kuulevan sitä.
Edward, molempien yllätykseksi, puhkesi nauramaan.
”Voi ihan totta, ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Minun täytyy sanoa Sam, kerrankin olet tehnyt hyvän valinnan, minä pidän hänestä. Kerrankin joku joka puhuu suunsa puhtaaksi.” Edward sanoi ja katsoi poikansa hieman hämmästyneisiin kasvoihin. ”Sam, minusta tuo on vain ja ainoastaan hyvä merkki. Hän tuntee olonsa jo niin turvatuksi kanssasi ja meidän kanssamme ettei tunne tarvetta teeskennellä… Ei kaikkien tarvitse pitää ketunmetsästyksestä ja lupaan käsisydämellä etten koskaan toiste vaivaa poikaystävääsi sillä asialla. Pidä hänestä kiinni Sam, hänen kanssaan, en usko että koskaan kyllästyt.” Edward hymyili pojalleen.
”Olen samaa mieltä Samuel, hän on aivan ihana.” Ella vahvisti. Henry ei pystynyt peittämään hymyään, kuullessaan poikaansa kehuttavan. Pian myös Sam hymyili ylpeänä.
”Mihin te menette yöksi?” Michael kysyi äidiltään kun nämä olivat lähdössä.
”Me menemme hotelliin, isäsi on varannut meille sviitin. Menemme tanssimaankin vielä.” Evelyn sanoi ja hihitti kuin koulutyttö.
”Pitäkäähän hauskaa sitten.” Michael kuiskasi, halasi äitiään ja painoi suukon hänen poskelleen.
”Pidämme. Nähdään taas ensiviikolla.”
”Totta kai.” Michael halasi vielä isäänsä. Sam halasi myös Evelyniä ja kätteli Michaelin isää hyvästeiksi. Vain hieman myöhemmin Samin vanhempien autokyyti saapui. He hyvästelivät toisensa lämpimästi ja Sam katsoi ulko-ovelta kun auto ajoi pois.
Hän kiipesi portaat yläkertaan ja tuli makuuhuoneeseen, josta löysi poikaystävänsä. Michael näytti vihaiselta katsoessaan häneen, hän repi päiväpeiton syrjään, jotenkin tarpeettoman dramaattisesti.
”Tämäpä oli mielenkiintoinen ilta.” Sam sanoi, vilkaisi häneen ja riisui pitkähihaisensa. Hän asetti paidan kaappiin, riisui kellonsa ja asetti sen pöydälle.
”Oli tosiaan.” Michael tuhahti.
”Miksi sinä minulle tiuskit? Minun tässä vihainen pitäisi olla, olisit voinut olla ystävällisempi isälleni.” Sam sanoi, vaikka tosiasiassa se ei enää haitannut häntä lainkaan, ainoa asia mikä häiritsi häntä, oli Michaelin asenne. Toinen käyttäytyi kuin hän olisi tehnyt jotain todella pahaa.
”Minä esitin vain mielipiteeni Samuel ja sinä, sinä rupeat heti paapomaan; ’voi, voi Michael on varmasti juonut liikaa, pyydän anteeksi hänen käytöstään, kun hän on niin tyhmä ettei osaa tehdä sitä itse.” Michael tiuskaisi ja heitteli ylimääräisiä tyynyjä sängyltä. Sam huokaisi.
”Emme kai me oikeasti riitele tästä?” Sam kysyi, Michael mulkaisi häneen uudestaan, möyhi tyynyjä niin vimmalla, että Samin miltei kävi sääliksi niitä. ”Eli ilmeisesti vastaus on kyllä? Hyvä on. Minusta ei ollut sopivaa alkaa väittelemään illallispöydässä niin. Ketunmetsästys nyt sattuu olemaan yksi isäni rakkaimpia harrastuksia ja mielestäni olisit voinut pitää oman mielipiteen itselläsi. Olisit voinut vain kieltäytyä kohteliaasti kuten äitisi teki.” Sam sanoi ja ryhtyi riisumaan farkkuja.
”Ja sinustako Sam ketunmetsästys on ihan ok? Oletko itse ollut mukana niillä retkillä?” Michael kysyi jotenkin tuohtuneena.
”Mitä hiton väliä sillä on jos olenkin ollut? Se oli ympäristö jossa kasvoin ja kyllä, joskus nuorempana kun asuin vielä kotona olen ollut mukana. Se ei tarkoita että pidän siitä, se tarkoittaa sitä, että halusin viettää aikaa perheeni, sukulaisteni ja heidän ystäviensä kanssa. Ja mikä hiton kettujen puolesta puhuja sinusta on yhtäkkiä tullut?” Samin ääni oli tiukentunut hän ravisteli farkkujaan ja viikkasi niitä vihaisena laittaakseen nekin takaisin vaatekaappiin.
”No anteeksi nyt vain Samuel, jos tunnen sympatiaa niitä kettuparkoja kohtaan. Olen ollut se kettu, tiedän miltä se tuntuu, kun lauma isompia haluaa repiä sinut riekaleiksi. Se on kaikkea muuta kuin hauskaa.” Michael tiuskaisi. Otti peiton ja tyynyn sängyltä ja suuntasi kohti ovea. ”Minä en nuku vieressäsi tänä yönä, menen johonkin vierashuoneeseen.” Hän sanoi, mutta pysähtyi sitten ovella ja katsoi poikaystäväänsä. Hän otti muutamat askeleet lähemmäksi. ”Ei, miksi minun pitäisi nukkua muualla? Sinä voit nukkua muualla.” Michael sanoi sitten ja työnsi peiton ja tyynyn Samin syliin. Hän itse marssi takaisin sängylle ja istui sille. ”Hyvää yötä.” Hän sanoi. Sam huokaisi ja sanomatta sanaakaan hän poistui huoneesta.
Sam etsi sopivan huoneen ja laittoi itselleen vuoteen. ”Sen siitä saa kun ottaa puolisokseen espanjalaisen ja irlantilaisen sekoituksen.” Hän huokaisi, käydessään makuulle. Hän tuijotteli kattoa, eikä enää ymmärtänyt miksi oli lähtenyt mukaan niin lapselliseen riitaan. Toisaalta, kuten hänen isänsä oli sanonut, ehkä tämä jollain kummallisella tapaa oli ihan hyväkin merkki; Michael tunsi olonsa jo niin turvalliseksi hänen kanssaan, että uskalsi huutaa hänelle kunnolla. Hän mietti kuukausia taakse, muisteli lokakuuta, kuinka pelokas ja säikky Michael oli ollut päästyään sairaalasta kotiin ja hän mietti sitä huutavaa nuorta miestä, joka oli juuri heittänyt hänet ulos heidän yhteisestä makuuhuoneesta typerän pikku riidan takia; riidasta kettujen vuoksi. Sam hymyili itsekseen; Michael alkoi todella voida jo paremmin.
Sam sulki silmänsä, käänsi kylkeään ja käänsi uudestaan. Hän kävi selälleen makuulle. Kuunteli kellon tikitystä, se tuntui vain voimistuvan; ärsyttävä ääni. Hän kääntyi uudestaan, otti toisen tyynyn ja puristi sitä rintaansa vasten. Hän huokaisi, avasi silmänsä ja tuijotti vastakkaista seinää; Loistavaa, Sam ajatteli, hän ei saanut unta, hän ei osannut nukkua ilman Michaelia.
Michael pyöri vuoteessa, hän ei ollut koskaan käsittänyt miten iso vuode oli, se oli aivan liian suuri. Hän sulki silmänsä, hiljaisuus huoneessa tuntui miltei painostavalta. Ja hänen oli huomattavasti kylmempi kuin normaalisti. Hän liikkui keskemmälle vuodetta, jotakin puuttui. Hän kääntyi selälleen ja tuijotti kattoa. Hän kuunteli hiljaisuutta ja hätkähti kuullessaan jonkin narahtavan alakerrassa. Hänen sydämensä löi kiivaasti, hän katsoi Samin puolta vuoteessa ja katui että oli pakottanut tämän nukkumaan muualla.
Uusi outo ääni. Michael nousi istumaan, hän kietoi ohuen peiton ympärilleen ja tassutteli huoneen poikki. Ovi narahti kun sen aukaisi ja hän ajatteli että olisi muistutettava Samia öljyämään sen saranat. Hän katsoi pimeää käytävää, kuunteli hiljaa. Uskaltautui viimein jättämään huoneen oviaukon ja liikkumaan käytävälle. Hän siristi silmiään pimeässä, hän vihasi pimeää. Pikkuhiljaa hänen silmänsä alkoivat totuttautua. Hän liikkui eteenpäin ja katsoi ovia käytävän varrella. Hän mietti mihin huoneeseen Sam olisi mennyt ja samalla ei voinut olla miettimättä miksi heillä olikin niin iso talo. Eivät he ikinä tarvitsisi kaikkia niitä huoneita.
”Sam…” Hän kutsui lopulta ja ymmärsi pian että oli kutsunut hänen nimeään liian hiljaa. ”Sam?” Hän kutsui kovempaa liikkui eteenpäin.
Lopulta yksi huoneen ovista avautui. Sam nojasi oven pieleen, risti käsivartensa rintaansa vasten ja hymyili kysyvä ilme kasvoillaan. Michael tuli lähemmäksi.
”En saa unta ilman sinua.” Michael kuiskasi. ”Annatko anteeksi kun olin typerä?” Michael kysyi sitten. Sam hymyili yhä, ojensi kätensä johon toinen tarttui. Hän veti Michaelin lähelleen ja he suutelivat.
”Taisimme molemmat olla typeriä, minäkään en saanut unta ilman sinua.” Sam kuiskasi. Perääntyi kohti huonetta, vetäen hellästi Michaelin kädestä.
”Alahan tulla kettupoika.” Sam virnisti ja läimäytti kevyesti hänen takapuoltaan, Michael hymyili. He kaatuivat sängylle päällekkäin ja suutelivat uudestaan.
”Tuo oli ehkä typerin riita mikä meillä on koskaan ollut.” Sam huokaisi ja sipaisi kädellään rakkaansa hiuksia pois otsalta.
”Niin oli.” Michael myönsi ja suuteli häntä pehmeästi.
”Jotenkin minusta tuntuu että emme oikeasti riidelleet ketuista äsken.” Sam kuiskasi oltuaan hiljaa hetken. He kääntyivät kyljelleen sängyllä, Sam painautui vasten hänen selkäänsä, kietoi kätensä hänen ympärilleen ja suuteli hänen niskaansa. Hän tunsi Michaelin piirtelevän laiskoja ympyröitä hänen kämmenselkäänsä.
”Minä…” Michael aloitti, muttei tiennyt miten jatkaa.
”Jean.. Sinä pelkäät…” Sam sanoi hiljaa ja näki Michaelin nyökkäävän hitaasti.
”Pelkään, olen stressaantunut ja minä… puran sen sinuun, koska olet lähellä. Tiedän ettei se ole oikein.” Michael kuiskasi. Sam veti hänet yhä lähemmäksi itseään.
”Ihmiset tekevät sitä, purkavat huolensa siihen ihmiseen joka on kaikista lähinnä. Ymmärrän sen, älä huolehdi. Voit huutaa minulle minkä haluat, tiedän ettet silti rakasta minua vähempää, päinvastoin… Pelkään itsekin.” Sam kuiskasi.
”Puhutaanko tästä myöhemmin Sam?… Olen väsynyt.” Michael kysyi, hän tuijotti pimeyteen.
”Hyvä on.” Sam vastasi, suuteli hänen olkapäätään. Michael piteli hänen kädestään kiinni.
”Rakastan sinua.” Hän kuiskasi, sulki silmänsä.
”Ja minä sinua…” Sam kuiskasi, laski päänsä tyynylle hänen taakseen, lähelle hänen niskaansa. He puhuisivat myöhemmin.
42. Luku
”Lisa soitti, hän on viikonkuluttua lähdössä miehensä kanssa matkalle Kreikkaan ja kysyi voisimmeko ottaa Joshuan tänne siksi aikaa. Vanhemmilleni tuli jokin meno, jonka takia he joutuivat perumaan. Mitä olet mieltä?” Sam kysyi lopetettuaan puhellun. Michael, joka istui sohvalla lukemassa, katsoi häneen ja hymyili.
”Mikä ettei. Joshua on mukava poika, emmeköhän pärjää viikon hänen kanssaan.” Hän sanoi.
”Niin, toivottavasti. Olisihan se mukavaa viettää enemmän aikaa sisarenpoikani kanssa.” Sam hymyili takaisin, vaikka tosiasiassa häntä hieman pelotti osaisiko hoitaa neljävuotiasta lasta. Päivät Joshuan kanssa olivat menneet hyvin, mutta silloin pojan vanhemmatkin olivat olleet tarvittaessa hyvin lähellä. Hän katsoi Michaeliin vielä kerran. Michael tuli Joshuan kanssa erinomaisesti toimeen, joten ehkä he pärjäisivät.
”Hyvä, soitan hänelle takaisin ja sanon että se käy.” Sam sanoi sitten.
*********************
”Eno, eno missä minun huoneeni on?” Vaaleahiuksinen poika kysyi innostuneena rynnätessään sisään.
”Joshua Oliver Hammond, muistatko mitä puhuimme kotona?” Lisa kysyi pojaltaan tiukasti, poika pysähtyi ja katsoi äitiään.
”Pitää käyttäytyä kunnolla?” Hän ehdotti.
”Aivan.” Lisa vastasi ”Ja käyttäydyitkö äsken kunnolla?” Hän kysyi. Poika kallisti päätään sivulle, mutristi alahuultaan ja heilutti pientä vartaloaan pyörivin liikkein.
”En äiti.” Sam katsoi poikaa hymyillen. ”Anteeksi eno.” Hän mutisi nolona.
Sam hymyili pojalle ja pörrötti tämän hiuksia.
”Ei mitään pikkukaveri.” Hän sanoi lempeästi.
”Missä Michael setä on?” Poika kysyi sitten, katsellen ympärilleen.
”Hän on vielä nukkumassa, mitäs jos käyt herättämässä sen laiskamadon.” Sam virnisti.
”Tähän aikaan?! Joo minä käyn herättämässä!” Joshua huudahti innostuneena ja ryntäsi kohti portaita. Sam naurahti ja katsoi sitten sisartaan.
”Ottaisitko kupin teetä?”
”En voi viipyä kauaa, mutta ehkä minulla on aikaa juuri yhden teekupillisen verran.” Lisa hymyili ja seurasi veljeään keittiöön.
Lisa katsoi kelloa joka läheni puolta kahtatoista päivällä.
”Miten hän voi nukkua vielä?” Hän kysyi hymyillen. Heidän koko perheensä oli aina olleet hyvin aamuvirkkuja ja nukkuivat ainoastaan sairastaessaan näin myöhään. Sam kääntyi katsomaan häntä kaataessaan vettä pannuun.
”Univelkaa… Tosin olen kuullut luotettavalta lähteeltä, että hän on aina rakastanut nukkua myöhään ja usein meinasi myöhästyä koulustakin sen vuoksi.” Sam hymyili.
”Luotettava lähde ollen?” Lisa hymyili takaisin.
”Hänen äitinsä ja hänen ystävänsä.” Sam virnisti.
*******************
”Michael setä herää, herää Micha!”
Michael avasi silmänsä väsyneenä, joku ravisteli häntä, kutsui hänen nimeään. Hän katsoi sivulleen ja näki Joshuan.
”Huomenta pikkuinen.” Hän mutisi.
”Huomenta! Nyt on jo aamupäivä, olet hirveä unikeko!” Poika nauroi.
”Niin taidan olla.” Michael hymyili väsyneenä.
”Isi sanoi että herrasmiehet eivät saa nukkua pitkään.” Poika kertoi. Michael haukotteli syvään pitäen kättään suunsa edessä.
”En taida olla herrasmies sitten.” Hän virnisti.
”Olet sinä, mutta pitää herätä aikaisin… Nouse ylös, näytän sinulle uudet leluni!” Poika hyppäsi alas sängyltä innokkaana. ”Tule jo, tule jo!” Joshua hypähteli. Michael kömpi ylös sängyltä.
”Saanko ensin laittaa farkut jalkaan?” Hän kysyi naurahtaen, kun poika oli jo tarttunut hänen kädestään ja alkanut nykimään häntä kohti ovea.
”Okei, mutta nopeasti!”
***********
”Joshua ei ole viikkoon puhunut mistään muusta kuin tänne tulosta. Ja hän tuntuu olevan täysin ihastunut Michaeliin. Michael sitä ja Michael tätä.” Lisa naurahti. ”Ei kai se ole ihmekään, Michael on hyvä lasten kanssa, jaksaa leikkiä.”
”Pitäisiköhän minun olla mustasukkainen.” Sam virnisti. Katsoi sisartaan ja sitten poikaystäväänsä ja sisarenpoikaansa, jotka leikkivät pikkuautoilla olohuoneen lattialla. Michael kohotti katseensa häneen ja virnisti, pudisteli nauraen päätänsä, kun Joshua puhui ääneen leikkiessään autoilla.
”Sinä voit leikkiä näillä.” Joshua ilmoitti ja antoi muutaman pikkuauton ja minisotilaan Michaelille. ”Se voisi mennä tuonne ja sitten tämä tulisi täältä ja ne törmäisivät.” Joshua teki törmäys äänen ja nosti auton ilmaan. ”Nyt ne pitää viedä korjaamolle.” Hän selitti innokkaana.
”Kuka ne korjaa?”
”Tuo, se on korjaaja ja tuossa on sen korjaamo.” Joshua sanoi ja osoitti hänen kädessään olevaa minisotilasta ja laatikkoa, jossa autot olivat olleet.
”Ahaa okei.” Michael hymyili.
”Joshua, äiti lähtee nyt, tuletko antamaan halin?” Lisa kysyi ja astui peremmälle olohuoneeseen. Poika nousi ylös lattialta ja käveli äitinsä luokse. Lisa kyykistyi alas ja halasi poikaa, Joshua antoi suukon hänen poskelleen.
”Ole nyt kiltti poika, kuuntele enoasi ja Michaelia.” Hän sanoi.
”Totta kai.
Hei, hei äiti.”
”Rakastan sinua.”
”Minäkin sinua.”
”Nähdään viikon kuluttua.”
”Hauskaa matkaa Lisa, älä ota liikaa aurinkoa.” Michael sanoi ja iski hänelle silmäänsä.
”Kiitos, en ota.” Nainen hymyili. Hän halasi vielä veljeään. ”Pitäkää hyvää huolta pikkuisestani.” Hän kuiskasi.
”Totta kai Lisa, hauskaa matkaa.” Sam hymyili.
”Näkemiin!” Lisa sanoi vielä, ennen kuin lähti.
**************
Michael valmisti iltapalaa keittiössä, kun Sam tuli huoneeseen.
”Missä Joshua on?” Michael kysyi ja hymyili.
”Katsoo piirrettyjä olohuoneessa.” Sam hymyili takaisin. ”Mitäs saamme iltapalaksi?” Hän kysyi.
”Teetä, kurkkuvoileipiä ja vanukasta ei mitään erikoista.” Michael hymyili ja vilkaisi häneen olkansa yli. ”Syödäänkö täällä vai ruokailuhuoneessa?” Hän kysyi sitten.
”Syödään täällä.” Sam sanoi ja auttoi häntä kattamaan pienen pyöreänpöydän keittiön ikkunan ääressä. ”Käyn hakemassa Joshuan.” Sam sanoi sitten.
Joshua ei olisi halunnut lopettaa piirretyn katsomista, mutta myöntyi lopulta kun hänelle luvattiin, että saisi katsoa sen loppuun iltapalan jälkeen, ennen nukkumaanmenoa. Iltapala kului Joshuan selittäessä heille lempileluistaan ja siitä miksi Spiderman oli Batmania parempi.
Kun he olivat syöneet, Sam kävi laittamassa Joshualle piirretyn, jota tämä oli aiemmin katsonut. Hän palasi keittiöön ja auttoi Michaelia siivomaan jäljet.
”Minusta on hienoa miten hyvin tulet toimeen hänen kanssaan.” Sam sanoi, Michaelin laittaessa astioita koneeseen.
”Hänen kanssaan on helppo tulla toimeen, hyvin kasvatettu poika.” Michael hymyili. ”Hän näyttää aivan sinulta, olen varma että hänestä tulee oikea sydäntenmurskaaja isona.” Hän jatkoi ja sulki astianpesukoneen.
”Olenko minä sitten sydäntenmurskaaja?” Sam virnisti ja painoi poikaystävänsä selän vasten tiskipöytää.
”Kyllä, uskon että olet murtanut monen sydämen ennen minua.” Michael virnisti takaisin.
”Enpä nyt tiedä… Uskon että sinä olet suurempi sydänten murskaaja.” Sam huokaisi ja suuteli hänen kaulaansa, kun hän nosti katseensa hän huomasi Michaelin ilmeen vakavoituneen. ”Mitä nyt?”
”Ei mitään… Ei mitään.” Michael sanoi, hymyili ja tavoitti hänen huulensa omillaan. Sam toi kätensä hänen päänsä taakse syventääkseen suudelmaa, Michael kietoi kätensä hänen ympärilleen. Sam huokaisi ja oli jo hetken unohtaa missä he olivat.
”Mitä sinä teet?” Hän kuuli pienen äänen kysyvän takanaan. Sam irtaantui Michaelista nopeasti ja katsoi sisarenpoikaansa häkeltyneenä. Uteliaat siniset silmät katsoivat takaisin.
”Annoin Michaelille suukon.” Sam vastasi, Michaelin punastellessa hänen vierellään.
”Ahaa, okei, mitä sitten tapahtuu?” Poika kysyi halaten nallekarhua sylissään, utelias ilme edelleen kasvoillaan. Michael oli purskahtaa nauruun. Hänen oli pakko kääntää kasvonsa pois pojasta. Myös Samilla oli vaikeuksia pidätellä vakavaa naamaa. Hän hymyili.
”Sitten tapahtuu sellaista, että sinä menet iltapesun kautta nukkumaan nuori herra.” Sam vastasi ja nosti pojan syliinsä.
”Kuka lukee minulle iltasadun?” Joshua kysyi.
”Minä voin lukea, kun olet ensin pessyt hampaat.” Michael sanoi, kun oli lopulta saanut tukahdutettua naurun tarpeensa. He vaihtoivat Samin kanssa huvittuneita katseita, kun Sam käveli pojan kanssa kohti kylpyhuonetta.
”Minkä sadun haluat että luen?” Michael kysyi hymyillen ja istui tuolille sängynviereen. Poika asetteli peittoa paremmin ympärilleen ja näytti pohtivan asiaa.
”Um, um… Ruma ankanpoikanen!” Hän ilmoitti sitten.
”Se oli yksi minunkin lempisaduistani pienenä.” Michael hymyili selatessaan kirjasta oikea kohtaa.
”Ai oli?” Poika kysyi. Michael nosti katseensa ja hymyili.
”Oli… No niin aloitetaanpa…”
Kun hän oli päässyt sadun loppuun, poika ei näyttänyt yhtään sen väsyneemmältä, kuin hän oli ollut sen alussa.
”Sinun pitäisi ruveta nukkumaan nyt.” Michael sanoi.
”Vielä yksi satu, joku sinun lempisatu?” Poika pyysi.
”Hmm… hyvä on. Miten olisi satu sudesta ja oravasta?” Michael virnisti.
”En ole kuullut sellaista.”
”Koska se ei ole satukirjoissa.” Michael vastasi ja nojautui taakse päin tuolilla, hän toivoi että osaisi kertoa tämän yhtä hyvin kuin äitinsä.
”Eräänä syksyisenä, sateisena iltana, susiemo synnytti kaksi pentua. Toisen turkki oli musta kuin yö, hopeinen nuoli sen otsalla ja sen pennun nimeksi annettiin Relámpago oscuro, lyhyesti Oscuro.”
”Mitä se tarkoittaa?” Joshua kysyi kiinnostuneena.
”Se on espanjaa. Relámpago tarkoittaa salamaa ja Oscuro tarkoittaa pimeää.” Michael kertoi hymyillen. ”Toisen pennun turkki oli hopeinen kuin kuu ja sen otsalla oli valkoinen tähti, tämä pentu sai nimekseen Claro de luna, mikä periaatteessa tarkoittaa kuun valoa, lyhyesti pentua kutsuttiin Lunaksi…” Michael jatkoi tarinan kertomista kuten itse sen muisti ja Joshua kuunteli kiinnostuneena.
”Tämä tarina on pitkä ja alkaa olla jo myöhä, jatkan sitä huomenna jos haluat.” Michael sanoi lopulta ja nousi ylös, hän peitteli pojan paremmin ja sai suukon poskelleen.
”Hyvää yötä Micha, olet söpö.” Joshua sanoi, Michael naurahti pehmeästi.
”Hyvää yötä Josh, sinäkin olet söpö.” Hän kuiskasi, antoi suukon hänen otsalleen ja kulki huoneen poikki. Hän sammutti valot huoneesta ja sulki oven perässään.
”Aloin kertomaan hänelle sitä susitarinaa. Hän ei meinannut millään nukahtaa.” Michael huokaisi väsynyt hymy kasvoillaan tullessaan heidän makuuhuoneeseen. Sam hymyili hänelle ja laski kirjan kädestään, jota oli lukenut.
”Mennäänkö kylpyyn?” Sam kysyi.
”Kylpyyn? Yhdessä?” Michael kysyi ja riisui pitkähihaisensa.
”Tietenkin yhdessä, haluan pestä selkäsi, näytät siltä että kaipaat jotain rentouttavaa.” Sam virnisti.
”Hyvä on.” Michael hymyili ja antoi poikaystävänsä johdatella hänet kylpyhuoneeseen.
”Olet jo laittanut veden.” Michael totesi hämmästyneenä.
”Sillä aikaa kun olit lukemassa satua.” Sam vastasi ja tuli hänen vierelleen.
”Hm.. oikein vaahtokylpy.” Michael virnisti. Sam nosti Michaelin paitaa ylemmäs ja Michael auttoi nostamalla käsiään. Sam heitti paidan jonnekin kylpyhuoneen lattialle ja suuteli häntä. Hän kätensä ryhtyivät avaamaan Michaelin vyötä ja farkkujennappeja suudelman yhä jatkuessa.
”Luulin, että tulimme tänne vain käydäksemme kylvyssä.” Michael huokaisi Samin vetäessä hänen housunsa ja bokserinsa nilkkoihin. Michael astui ulos niistä ja potkaisi ne kauemmaksi.
”Kuka sanoi, että kylpemisen täytyisi olla tylsää.” Sam virnisti asettuessaan polvilleen hänen eteensä. Michael tunsi hänen kuuman hengityksensä jalkovälissään ja sulki silmänsä. Sam nuoli hänen kiveksiään, otti ne kokonaan suuhunsa. Michael puri alahuultaan tukahduttaakseen huokauksensa. Hänen kalunsa seisoi, sykähteli, kaipasi huomiota. Michael huokaisi turhautuneena, kun Samin kädet ja suu koskivat kaikkialle muualle paitsi siihen mihin hän kipeimmin halusi kosketettavan. Niin lähellä ja silti kaukana, hän tunsi Samin hengityksen hänen kielensä nuolaisun, joka oli ensimmäinen kosketus varrella. Hän huokaisi turhautuneena, kun menetti kosketuksen. Hän toi varovasti kätensä Samin hiuksiin, puristi niitä kämmenensä sisään varoen satuttamasta.
”Sam kiltti…” Hän voihkaisi ja katsoi alas. Sam katsoi takaisin, virne huulillaan.
”Mitä? Mitä sinä haluat?” Sam kysyi vaikka tiesi kyllä vastauksen. Uusi turhautunut huokaisu Michaelin huulilta. ”Kerro rakas, sano mitä haluat.” Sam kehotti, tarkkaillen hänen ilmettään. Hän siveli käsillään hänen sisäreisiensä silkkistä ihoa.
”Eikö se ole läpinäkyvää?” Michael kysyi, tuoden lantiotaan lähemmäksi.
”Haluan että sanot sen ääneen.” Sam sanoi, tuoden kädet hänen pakaroilleen, hieroen ja puristaen.
”Mmmh… Haluan… Haluan, että otat sen suuhusi.” Michael sanoi lopulta. Sam virnisti, toi huulensa lähemmäksi odottavaa kohdetta ja viimein Michael tunsi hänen huulensa kalunsa ympärillä. Sam otti niin paljon pituutta lämpimään suuhun kuin vain pystyi, hän sylkäisi kädelleen ja auttoi sillä suunsa liikkeitä. Michael huokaili niin hiljaa kuin pystyi, hänen päänsä taipui taakse. Sam katsoi häntä. Jatkoi hänen hyväilyään kädellään, sylkäistessään toiselle. Hän toi huulensa takaisin imeäkseen ja toi toisen kätensä Michaelin pakaroiden väliin, varoen hän toi yhden sormensa hänen sisälleen ja tiesi löytäneensä etsimänsä, kun Michael päästi yllättyneen voihkaisun ja liikutti lantiotaan lähemmäksi saadakseen paremman kontaktin. Sam tunsi oman kalunsa sykkivän halukkaana, mikään ei ollut kiihottavampaa kuin tuottaa mielihyvää Michaelille, kuulla se hänen äänestään ja nähdä se hänen kasvoiltaan.
Michael varoitti häntä, että tulisi pian. Sam jatkoi työskentelyään, tunsi Michaelin lihasten supistuvan hänen sormensa ympärillä ja pian maistoi hänet suussaan. Sam nieli kaiken minkä pystyi ja nuoli pois sen mitä ei ollut heti saanut. Michael tasasi hengitystään, hänen otsansa kimmelsi hiestä. Sam nousi ylös ja suuteli hänen huuliaan johon Michael vastasi. Michael tunsi oman makunsa Samin suussa ja suuteli häntä kiihkeämmin.
Kun Sam oli riisunut vaatteensa he istuivat kylpyammeeseen sylikkäin. Michael nojasi päätään hänen olkaansa vasten, sulki silmänsä ja hymyili. Sam otti pesusienen ammeen laidalta ja ryhtyi pesemään hänen rintakehäänsä.
”Otat hyvin suihin Sam.” Michael kuiskasi hiljaa, hymy leikkien hänen huulillaan, silmät suljettuina. Sam hymyili tyytyväisenä.
”Otanko?” Hän kysyi ja Michael nyökkäsi.
”Olet paras.” Michael sanoi ja käänsi päätään suudellakseen häntä.
”Voin tehdä vastapalveluksen?” Michael kysyi ja silmäili häntä uteliaana.
”Jos haluat…” Sam vastasi varovasti. Michael kääntyi ympäri suuteli häntä, hän liutti kättään alas Samin märällä rinnalla, tehden pieniä ympyröitä hänen nänniensä ympärille, pyöritellen niitä peukalonsa ja etusormensa välissä. Sam huokaisi suudelmaan, tuntiessaan Michaelin käden liikkuvan alaspäin hänen vatsaansa pitkin, kunnes se hävisi veden alle kokonaan. Pian hän tunsi tukevan otteen kalunsa ympärillä, joka oli ollut kova jo siitä asti kun hän oli ottanut suihin Michaelilta. Michael virnisti huomatessaan sen itsekin.
”Taisit haluta minua pahasti?” Hän kysyi ovelasti, liikuttamatta kättään.
”Michael kiltti…” Sam pyysi ja katsoi häntä anoen. Michael virnisti uudestaan, suuteli häntä ja alkoi tuskastuttavan hitaasti liikuttamaan kättään.
”Enemmän…” Sam huokaisi.
”Enemmän mitä? Nopeammin?” Michael virnisti taas.
”Mmh…nopeammin…” Sam huokaisi. Michael teki kuten pyydettiin, hyväillen hänen kiveksiään samalla, suudellen hänen kaulaansa, hartioita, hänen rintaansa.
”Olet hyvä tässä…” Sam huokaisi. ”Olet hyvä kaikessa…” Michael hymyili ja nopeutti liikkeitään, hän suuteli mahdollisimman paljon paljastuneesta ihosta. Hän tiesi olevansa hyvä tässä. Monta vuotta, elämässä ennen Samia, tämä oli ollut ainut nautinnon muoto jonka hän oli saanut… Jackilta… Suudelmat, hyväilyt ja käsityöt. Jack oli opettanut häntä. Michael palasi ajatuksistaan nykyhetkeen ja suuteli Samin täyteläisiä huulia. Hän tunsi Samin elimen sykähtelevän käsissään ja heidän yhä suudellessa Sam tuli, sykähdellen ja vaikertaen mielihyvästä.
Michael jatkoi hänen suuteluaan pumpatessaan viimeisetkin pisarat.
”Tuntui hyvältä…” Sam huokaisi.
”Arvelinkin niin.” Michael virnisti. Hän kääntyi uudestaan ympäri leväten päätään Samin olalla.
”Selkääni ei ole pesty vielä.” Hän muistutti.
”Vesi on likaista nyt.”
”Ei pahasti, voimme suihkuttaa itsemme ennen kuin nousemme pois.” Michael sanoi ja nojautui istumaan, niin että hänen selkänsä olisi paljaampi Samille.
Sam otti pesusienen uudestaan ja ryhtyi pesemään häntä hitaasti. Michael veti polvensa rintaansa vasten, kietoi kätensä niiden ympäri ja laski päänsä lepäämään polvilleen. Syntyi hetken hiljaisuus, tasainen veden ääni joka syntyi kun Sam nosti pesusienen edestä ja liutti sen hänen selkäänsä pitkin.
”Oletko vieläkään valmis kertomaan minulle tästä arvesta?” Sam kysyi koskettaen sitä kevyesti. Michael huokaisi ja nosti päätään hieman. Ehkä oli siis viimeinkin aika puhua.
”Ricky kaiversi nimikirjaimensa ihooni.” Hän aloitti hiljaa. Hän tunsi Samin hätkähtävän takanaan, mutta toinen ei sanonut sanaakaan vaan odotti hänen jatkavan. ”Minua hävetti, ajattelin etten ikinä kestäisi sitä jos näkisit sen ja että jos niin tapahtuisi, niin alkaisit halveksua minua. Pahin pelkoni Sam, on kuulla sinun suustasi se minkä olen kuullut monelta muulta.” Michael henkäisi syvään. Hän käänsi päätään, hänen silmänsä kimmelsivät. ”Pelkäsin että pitäisit minua huorana…” Michael sanoi käänsi katseensa takaisin eteensä. ”Mikä on typerää koska sitä hän minä loppujen lopuksi olen vaikka kuinka yrittäisin kieltää ja paeta.” Hän tunsi Samin vetävän itseään lähemmäksi.
”En ole koskaan ajatellut sinua siten.” Sam kuiskasi. ”Michael, etkö tiedä mitä ajattelen? Olet kertonut minulle kaiken. Olen nähnyt sinut makaamassa sairaalassa tajuttomana, olen kuullut heidän todistuksensa oikeudessa… Kuullut ihmisiä, jotka luulivat sinua hänen veljenpojakseen… Koskaan en ole ajatellut sinusta sitä mitä sanoit. Olet parhain ja seksikkäin rakastaja joka minulla on koskaan ollut ja samalla olet paras ystäväni.” Sam kuiskasi. Michael hymyili helpottuneena ja sulki silmänsä. ”Nimikirjaimet ovat poissa nyt…” Sam kuiskasi ja herätti Michaelin todellisuuteen.
”Uutena vuotena olin Tonyn luona. Pyysin häntä muuttamaan arven ja hän teki sen.” Michael vastasi. Sam oli hiljaa hetken.
”Tuntuu vieläkin hirvittävän vaikealta ajatella sitä miten paljon kärsit… Ajatus heistä, koskemassa sinuun…” Samin ääni kiristyi, hänen hengityksensä kiihtyi. Michael laski kätensä hänen reidelleen, rauhoittaakseen häntä. ”En ikinä unohda sen miehen silmiä, silloin oikeudessa, kun itse et ollut enää siellä, kuuntelin heidän todistuksiaan ja se paskiainen katsoi minuun. Hän katsoi minuun ja hymyili, halusin repiä hänen kasvonsa irti. Hänen käytöksensä…Vailla minkäänlaista katumusta. Se muisto saa vieläkin vereni kiehumaan. Toivon koko sydämestäni että hän on saanut maistaa omaa lääkettään vankilassa, että he kaikki ovat…” Sam henkäisi syvään, raivo yhä sisällään. ”Yksi niistä miehistä oli minun ikäiseni.” Hän sanoi ja puri hampaitaan yhteen. Michael puri alahuultaan, hän tunsi kyyneleet silmissään, kun pahat muistot alkoivat palata.
”En koskaan voinut kuvitellakaan sellaista kipua…” Michaelin ääni värisi. ”Silloin, yhtenä kertana… Ricky sanoi että… hän pelotteli… jos en olisi lakannut taistelemasta vastaan… antanut heidän ottaa minkä halusivat… hän sanoi, että lähtisi sinun perääsi… hän tiesi kaiken; nimesi, missä asuimme, miltä näytät…” Michael otti pitkän vapisevan hengähdyksen. Sam kietoi kätensä tiiviimmin hänen ympärilleen, veti hänen päänsä rintaansa vasten ja Michael itki, Sam tunsi kyyneleet omissa silmissään, tästä puhuminen oli juuri niin vaikeaa kun hän oli kuvitellutkin.
Sam ei voinut olla ajattelematta mielessään sitä kuinka monin tavoin ne miehet olivat koskeneet Michaeliin, ottaneet nautinnon hänen tuskastaan ja Jean oli ollut siellä, katsonut sitä vierestä ja osallistunut. Sam toi nyrkkinsä suunsa eteen. Hän muisti katsoneensa Jeanin ja Michaelin suhdetta läheltä, muisti miten omistushaluinen Jean oli ollut. Hän oli vihannut miestä jo silloin ja nähnyt että Jean kykeni satuttamaan Michaelia vaikka samalla väitti rakastavansa. Mutta hän ei olisi koskaan pystynyt uskomaan juuri kuinka pahasti Jean kykeni satuttamaan.
Kuinka Jean oli pystynyt katsomaan vierestä sitä joukkoraiskausta? Kuinka hän oli pystynyt osallistumaan entisen poikaystävänsä kiduttamiseen, miehen, jota väitti rakastavansa? Sam ei koskaan kykenisi ymmärtämään sitä. Jean oli ollut Michaelin kanssa kaksi vuotta ja sen jälkeen kykeni johonkin niin hirvittävään. Rakkautta se ei ollut koskaan ollut, mies oli sekoittanut rakkauden omistushaluun ja sairaaseen pakkomieleen. Pahinta oli että mies oli yhä vapaana, yhä uhka. Sam tunsi voivansa pahoin. Hän piteli Michaelia entistä tiukemmin, kuin peläten päästää irti. Jonkun olisi pakko estää Jeania, ennen kuin hän pääsisi käsiksi Michaeliin. Seuraava kerta voisi tappaa hänet.
Eikä Sam kestäisi hänen menettämistään. He olivat hiljaa pitkän tovin.
43. Luku
Huhtikuun loppu.
Sinä päivänä Samin oli pitänyt mennä työpaikalleen koko päiväksi, mutta koska hän oli vieläkin liian huolestunut jättääkseen poikaystävänsä yksin vain neljävuotiaslapsi seuranaan, hän oli kutsunut tai pikemminkin käskyttänyt Kittyn paikalle. Eikä nainen suinkaan ollut vastustellut, seura teki vain hyvää, eikä hänellä ollut siksi päiväksi muitakaan suunnitelmia. Myös Michael oli lakannut viimein vastustelemasta tätä huolenpitoa. Kun Jean oli jälleen pitänyt hiljaiseloa jo muutaman viikon, hän pelkäsi, että se saattoi olla vain tyyntä ennen myrskyä aivan kuten edelliselläkin kerralla.
Mutta Michael oli kyllästynyt elämään pelossa ja varoen. Hän halusi paeta seiniä, jotka alkoivat käydä ahtaiksi talon koosta huolimatta. Ja hän halusi kyetä elämään päiväkerrallaan, ilman että antaisi menneisyyden aaveidensa kahlita häntä talon sisälle liikaa.
Joshua, joka olisi heidän luonaan vielä viikonlopun yli, alkoi myös käydä levottomaksi kun he eivät käyneet missään. Michael päätti, että he voisivat kolmen kesken lähteä jonnekin ulos. Aluksi he olivat Kittyn kanssa suunnitelleet käyntiä Madam Tussaudin vahakabinetissa, mutta tulivat sitten toiseen tulokseen, muistaessaan että paikka olisi tulvillaan turisteja, mikä teki paikasta ahtaanoloisen. Siispä he päätyivät luonnontieteenmuseoon, joka oli huomattavasti avarampi, eikä yhtä täynnä ihmisiä. Nuorelle lapselle paikka oli ehkä muutenkin mieluisampi ja tarjosi enemmän nähtävää, etenkin sellaiselle pojalle joka oli yhtä kiinnostunut dinosauruksista, kuin Joshua oli.
Iltapäivällä he saapuivat museoon, jonka eteisaula tarjosi yhden museon hienoimmista näyistä; suuren Diploducus-sauruksen luurangon. Michael muisti sen jo lapsuudestaan, kun oli vieraillut museossa oman luokkansa kanssa. Hän seurasi hymyillen ilmettä pojan kasvoilla, kun tämä kiersi luurankoa päivitellen sen kokoa. Poika seisahtui, katsoi sitä ylöspäin ja kikatti miettiessään miten jännittävää ja samalla pelottavaa olisi kohdata oikea sellainen. Muut aulassa esitellyt muinaiset eläinhahmot kiinnostivat poikaa yhtälailla.
Joshua tarttui Kittyn ja Michaelin käsistä, kävellen heidän keskellään kohti salia, jossa olisi lisää dinosauruksia ja niihin liittyvää tietoa. Michael arveli että he tulisivat viettämään suurimman osan ajasta siinä salissa nähdessään pojan silmien kirkastuvan nähdessään jotain uutta ja kiinnostavaa.
Toisaalla:
Nuori mies kuljeksi yksin museon käytäviä pitkin, hän tutki kiinnostuneena kaikkea näkemäänsä, keräten tietoa asioista joiden tutkimiseen hänellä ei ollut lapsena annettu mahdollisuutta. Hän oli kiertänyt miltei kaikki hallit mitä oli löytänyt museosta jättäen tietoisesti viimeiseksi sen, jonka uskoi kiinnostavan häntä eniten.
Hän kulki sillalla, joka risteili salin yllä. Hän katseli alhaalla kulkevia ihmisiä, koululaisia, jotka laskivat leikkiä keskenään ja ajoittain pysähtyivät kuunteleman jotakin mitä opettaja heille kertoi. Tuollaista lapsuutta hänellä itsellään ei koskaan ollut; Ei tuonkaltaisia ystäviä, ei tuonkaltaista kärsivällistä opettajaa. Koulussa hän oli pärjännyt kehnosti. Ystävät joita hän oli saanut, pysyivät ystävinä vain lyhyen aikaa, sillä kun muiden lasten vanhemmat saivat tietää millainen nainen hänen äitinsä oli, he olivat kieltäneet omiaan leikkimästä hänen kanssaan. Aivan kuin hänessä olisi ollut jokin tarttuva tauti.
Hänen äitinsä, mies hymyili vaimeasti muistaessaan hänet, hänen äitinsä oli ollut hänelle rakas huolimatta mitä muut olivat hänestä sanoneet.
”Minulle olet täydellinen kultaseni, älä välitä heistä, älä välitä heidän puheistaan. Sitä suurempi on tyydytyksemme, kun todistamme miten väärässä he ovat meistä. Jonakin päivänä Jack, jonakin päivänä vien sinut pois täältä, meistä tulee rikkaita, eikä kukaan enää tuomitse meitä, vaan katsovat meitä ylöspäin.” Äiti oli yrittänyt lohduttaa häntä kerran, kun hän oli tullut itkien kotiin, naapuruston lasten pilkattua häntä. Jack uskoi, että hänen äitinsä oli todella uskonut omiin sanoihinsa. Hän tunsi olonsa surulliseksi ajatellessaan sitä, sillä vain vuosi sen jälkeen hänen äitinsä oli kuollut; murhattu, eikä hän ollut kyennyt estämään sitä.
Hän oli jäänyt yksin, kukaan ei ollut juurikaan välittänyt pojasta, äpärästä, huoran pojasta, joka siksi oli arvoton heidän jumalalleen. Jack pudisteli kevyesti päätään näille tuskallisille muistoilleen. Hän mietti mahtaisiko hänen äitinsä olla ylpeä hänestä, jos näkisi hänet nyt?
Hän oli jättänyt elämän kaduilla ja hän oli jättänyt huumeet, hänen omien arvojensa mukaan hän pärjäsi nyt paremmin kuin hyvin, kuka tosiaan olisi uskonut? Joku olisi voinut löytää montakin epäkohtaa ja valittamisen aihetta hänen nykyisestä elämästään, mutta hänen taustallaan ja kokemuksillaan ei ollut syytä tai tarkoitusta valittaa niistä.
Silti nyt, katsoessaan koululaisia ja turisteja omissa ryhmissään hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Mies jonka kanssa hän jakoi elämänsä, oli hyvä mies, parempi kuin mitä hän uskoi ansaitsevansa, mutta Brian oli kiireinen ja ahkera. Hänen työnsä vei suuren osan hänen ajastaan, eikä Jack voinut syyttää miestä siitä. Hän kunnioitti Briania, eikä hänen kunnioitustaan ansaittu helpolla.
Hän rakasti Briania, mutta joskus ihmetteli miten mies saattoi tuntea samoin häntä kohtaan. Heidän taustansa ja kasvatuksensa erosivat kuin tuli erosi jäästä. Brian oli hyvästä perheestä ja korkeasti koulutettu ja usein Jack tunsi olonsa typeräksi ja väärässä paikassa olevaksi viettäessään aikaa Brianin ja hänen sivistyneiden tuttavien seurassa. Välillä Jack pelkäsi, että Brian häpesi hänen taustaansa ja hänen sivistymättömyyttään. Hän ei ollut käynyt kouluja muutamia vuosia pidempää. Hän ei tiennyt mitään politiikasta tai taiteesta tai kulttuurista. Ihmiset hän tunsi sitä paremmin, luki heidän käytöksestään ja poimi heidän sanoistaan ja katseistaan enemmän kuin moni muu olisi. Tietenkin välillä, myös hän teki virheitä arvioidensa suhteen, kadulla eläessään, hän oli tehnyt useita. Huumehuuruissa ollessaan järkevät päätökset olivat jokseenkin mahdottomia.
Kaiken kaikkiaan, Jack katsoi olevansa elämän yksinkertaisista asioista nauttiva mies. Hän piti pizzasta ja oluesta ja nautti kriitikoiden teilaamista komedioista. Brian taas nautti teatterista, hienoista viineistä ja fiineistä ravintolaillallisista. Huolimatta heidän suurista eroistaan, heidän suhteensa toimi loistavasti kun he olivat kahden, he osasivat tehdä kompromisseja toistensa mieltymyksille. Jack vain toivoi, että niitä kahdenkeskeisiä hetkiä voisi olla useammin. Ja hän toivoi ettei Brianin tai hänen itsensä tarvitsisi hävetä hänen taustaansa.
Jack havahtui ajatuksistaan kuullessaan tutun kuuloisen äänen, tutun ja samalla kaukaisen. Muistikuva samasta äänestä, joka oli kuin usva ja silti Jack tiesi tuntevansa tuon äänen, hän tiesi. Hänen aistinsa terävöityvät hänen yrittäessään kuulla äänen tarkemmin muiden seasta. Hän kuuli pehmeää naurua, naurun joka herätti jälleen uuden kaukaisen muiston, jonkin rakkaan ja lämpimän muiston. Hän pidätteli hengitystään, uskaltamatta tuskin uskoa sitä mitä hänen sydämensä nyt muisti. Mutta kuinka hänen korvansa voisivat erehtyä?
Jack kääntyi, hämmentyneenä ja kiihtyneenä hän haki väkijoukosta kasvoja, jolle tuon äänen oli täytynyt kuulua. Voisiko olla, että hän viimein löytäisi hänet? Voisiko kohtalo kerrankin olla niin armollinen, että johdattaisi heidät toistensa luokse sattuman tavoin? Hän käveli eteenpäin, seuraten ääntä joka tuntui puhuvan lempeästi. Hänen sydämensä löi siitä kiihkeästä jännityksestä ja pelosta, että se oli ehkä jälleen erehtynyt.
Kun hän näki hänet, hänen oli pysähdyttävä. Hän tarttui kaiteesta, hänen huulensa hahmottelivat nimeä ääneti. Hän tunsi kyyneleet silmissään, ei surun kyyneleitä vaan odotuksen sekaisen onnen. Hän katsoi ystäväänsä, kohtalontoveriaan ja entistä rakastettuaan, joka seisoi alhaalla punatukkaisen naisen ja pienen vaaleahiuksisen pojan seurassa ja hän… Hän nauroi? Nauru oli lempeää, iloista ja tarttuvaa. Hymy nousi hänen huulilleen hänen katsellessaan tätä salaa, hän oli pelännyt, pelännyt niin paljon kun oli kuullut että… Jack pudisteli nopeasti päätään, nähdessään seurueen jatkavan matkaa ja kadoten näkyvistä jonkun koululaisryhmän taakse. Hän kiiruhti löytääkseen nopeimman reitin alas.
Hetken Jack luuli jo kadottaneensa hänet ja hetken hän epäili sittenkin nähneensä vain kiihkeiden toiveittensa luoman aaveen. Hän katsoi ympärilleen, haki häntä väkijoukosta katseellaan ja lopulta hänen silmänsä löysivät hänet, hänen mielen yhä epäillessä sitä mikä sille niin selvästi näytettiin.
”Michael!” hän kutsui, astui muutaman askeleen eteenpäin ja pysähtyi. ’Oletko se sinä? Sano, ettet ole vain aave joka on lähetetty kiusaamaan minua.’ Hän toivoi mielessään.
Michael pysähtyi kuullessaan nimeään kutsuttavan, hän tunsi sydämensä hypähtävän rinnassaan ja hitaasti hän kääntyi, ajatellen että hänen mielensä vain leikki julmia temppujaan hänen kanssaan. Eihän ääni, jonka hän luuli kuulleensa, mitenkään voisi olla todellinen? Michael henkäisi hämmästyneenä nähdessään nuo kasvot, nähdessään ihmisen joka oli usein vieraillut hänen levottomissa unissaan.
”Jack?” Hän kysyi yhä epäuskoisena ja hämmentyneenä. Mies käveli lähemmäksi ja hymyili hänelle, kyyneleet kimmelsivät hänen silmissään ja Michael tunsi ne myös omissaan. He molemmat epäröivät aluksi, kuin yhä mittaillen ja varmistaen että se mitä he näkivät edessään totta eikä vain pelkkä menneisyyden haamu. Lopulta he pääsivät tarpeeksi lähelle ja kun heidän katseensa kohtasivat kunnolla, he näkivät sen mitä olivat etsineet ja sulkivat toisensa lämpimään halaukseen.
”Voi hyvä luoja, Jack, se olet sinä, miten ihmeessä?” Michael hämmästeli. ”Oletko todellinen? kerro minulle että olet.” Michael nauroi ja itki samanaikaisesti, hän toi kätensä hänen kasvojensa sivuille ja nyt myös Jack uskaltautui koskettamaan hänen poskeaan.
”Olen todellinen ja niin tunnut sinäkin olevan, vaikka tuskin kykenen uskomaan sitä.” Jack kuiskasi ja he halasivat toisiaan uudestaan, nauttien siitä jälleennäkemisen riemusta jolloin oikeita sanoja ja kysymyksiä oli vielä vaikea löytää.
”Kuka tuo toinen setä on? Miksi ne itkevät?” Joshua kuului kysyvä Kittyltä. Michael naurahti ja irtautui halauksesta Jackin kanssa, hän katsoi poikaa, joka seisoi hänen takanaan, käsi yhä Kittyn kädessä.
”Tämä on vanha ystäväni Jack, emme ole kuulleet tai nähneet toisiamme pitkään aikaan ja siksi olemme niin tohkeissamme.” Michael selitti, yhä pyörällä päästään.
Kitty näytti hämmästyneeltä, kun Michaelin katse kohtasi hänen omansa. Hän katsoi toista nuorta miestä, joka oli pitkä, hyvin hoikka ja kauniskasvoinen, mutta josta näki Michaelia paremmin kovan elämän jättämät jäljet. ’Tämä on siis Jack, josta Michael on puhunut.’ Hän ajatteli tajuamatta ensin miten avoimen röyhkeällä tavalla tuijotti miestä.
Jack katsoi Michaelia kysyvästi ja sitten hänen seuralaisiaan.
”O-onko tämä tyttöystäväsi?” Hän kysyi lopulta, hämmentyneenä.
”Mitä? Kittykö? Ei. Ei suinkaan.” Michael nauroi, Kitty mulkaisi häntä omituisesti, Michael lopetti nauramisen.
”Öh, siis Kitty on ystäväni ja Joshua tässä on kihlattuni sisarenpoika.” Michael selitti.
”Oh, luulin jo tosissani hetken että olet kääntynyt heteroksi? Mutta kihloissa?! Olet kihloissa? Kenen kanssa?” Jack kyseli ja tajusi juuri miten paljon heillä olisikin puhuttavaa keskenään.
”Mennäänkö jo?” Joshua inisi, alkaen tylsistyä ja käydä levottomaksi. Michael vilkaisi poikaa sitten Kittyä.
”Teillä kahdella on varmasti paljon keskusteltavaa, mitä jos kierrän Joshuan kanssa tämän paikan yksin ja te voitte mennä kahville siksi aikaa, nähdään sitten aulassa?”
”Viitsisitkö Kitty? Arvostaisin sitä todella.” Michael hymyili.
”Totta kai, menkää vain.” Kitty usutti hymyillen molemmille. Jack katsoi naista, tajuten nyt miten epäkohteliaalta hän saattoi vaikuttaa.
”Oli hauska tavata sinutkin, olen todella pahoillani, mutta en ole oikein hyvä tällaisissa tilanteissa. Ehkä meidän pitäisi kätellä tai jotain? olen siis Jack, Jack Linse.” Jack ojensi kätensä, Kitty katsoi häntä utelias hymy huulillaan ja ojensi omansa kättelyyn.
”Minä olen Katherine Marshall, mutta suunnilleen kaikki jotka tunnen, kutsuvat minua Kittyksi. Oikein mukava nähdä viimein sinutkin, olen kuullut sinusta paljon.”
”Pelkkää hyvää toivon.” Jack naurahti.
”Pelkkää hyvää voin vakuuttaa.” Kitty hymyili heille molemmille ”Soitan sinulle jos en löydä teitä.” Kitty lisäsi katsoen Michaelia ja lähti tämän nyökättyä taluttamaan Joshuaa toiseen suuntaan.
”Miksi Michael setä ei tule?” Joshua kysyi ja katsoi taakseen.
”Michaelilla ja hänen ystävällään on aikuistenjuttuja, näemme heidät myöhemmin.” Kitty vastasi rauhallisesti.
”Aina kaikilla on aikuistenjuttuja…” Joshua nurisi, mutta seurasi kiltisti perässä.
”Söpö poika.” Jack sanoi ja katsoi Michaelia.
”Niin, sitä hän todella on.” Michael hymyili, katsoi vanhaa ystäväänsä ja hymyili sitten hieman arasti, hämillään. He olivat hetken hiljaa, oli vaikea löytää oikeita sanoja, oli vaikea tietää mistä aloittaa.
”Mennäänkö jonnekin? Taidamme olla vähän tiellä tässä?” Jack kysyi sitten. Michael nyökkäsi.
”Kahvilakin taitaa olla aika täynnä, mennään kiviosastolle?” Michael ehdotti.
”Kiviosastolle?”
”Niin, siellä on vain kiviä, erilaisia kiviä. Uskon että siellä on kaikista hiljaisinta.” Michael virnisti.
”No sen voin uskoa, kuka hullu haluaisi tuijotella jotain kiviä?” Jack naurahti, he lähtivät kävelemään kohti ylempää kerrosta.
He tulivat saliin ja näkivät siellä vain muutaman vanhemman ihmisen, virnistellen toisilleen he kävelivät peremmälle.
”Mitä ihmettä sinä teet Lontoossa?” Michael kysyi, he kiersivät lasipöytäkäytävien välissä muka tutkiskellen kiviä, joita ne esittelivät.
”Muutin tänne.” Jack vastasi yksinkertaisesti, toiselta puolelta lasipöytää. Michael kohotti katseensa häneen, he virnistivät toisilleen. ”Sinä joskus kehotit minua käymään Englannissa, tottelin neuvoasi.” Jack lisäsi.
”Kerro totuus.”
”Tapasin miehen, okei?” Jack naurahti. ”Siitä asti kun tapasin sinut, minulla on ollut suoranainen pakkomielle brittimiehiin. Sitten tapasin yhden; Brianin. Hän pelasti minut pahasta pulasta.”
”Millaisesta pulasta? Mitä teit sen jälkeen kun erosimme?”
”Muutin Chicagoon, elin kaduilla, myin itseäni. Enhän osaa muutakaan.” Jack koitti nauraa, mutta kohtasi Michaelin katseen ja lakkasi. ”Vuosi sitten, vai onko siitä jo puolitoista? Ajantajuni ei ole parhaimpia, no joka tapauksessa yhtenä iltana valitsin väärän asiakkaan. Brian löysi minut, olin kuulemma vain puolittain tajuissani ja nukuin miltei kaksi päivää putkeen. En vaivaa sinua yksityiskohdilla siitä tapauksesta.” Jack sanoi hiljaa Michael kosketti hänen käsivartaan lasipöydän yli ja he pysähtyivät.
”Raiskattiinko sinut?” Michael kuiskasi hiljaa. Jack katsoi häneen ja sitten kiviä lasin sisällä.
”En tiedä kutsuisinko sitä siksi, olinhan huora ja lähdin hänen mukaansa, mitä en tiennyt, että heitä olisi kolme, mitä en tiennyt oli että he…” Jack vaikeni hetkeksi ennen kuin jatkoi. ”Minut hakattiin ja minua pantiin. Mutta eihän se ollut ensimmäinen kerta kun asiakkaat ovat olleet rajuja….” Jack naurahti kuivasti. Michael kurtisti kulmiaan katsoessaan häntä.
”Se ei ollut oikein, se mitä he tekivät.” Hän sanoi hiljaisella, mutta samalla tiukalla äänellä.
”Ei tietenkään, ei se koskaan ole.” Jack sanoi, huokaisi. Hän laski katseensa ennen kuin kohotti sen jälleen tarkastellen häntä. ”Jätitkö huumeet Jack? Sitä sinä haluat kysyä… Olen jättänyt, mutta pystyi siihen vasta kun Brian pakotti minut siihen. Älä luule ettäkö olisin unohtanut lupauksen jonka tein sinulle, minä yritin, mutta epäonnistuin. Yritin jopa etsiä kunnon työtä, mutta kuka palkkaisi ihmistä jolla ei ole esittää mitään todistuksia? Aikaisemmat työkokemukset; suihin otto, perseen jakaminen ja sen paneminen. En tietenkään koskaan kertonut niitä…” Jack virnisti uudestaan mutta tällä kertaa hän näytti väsyneeltä. Hän kiersi pöydän ja ohjasi Michaelin lähimmän ikkunan luokse.
”Jack…” Michael aloitti, mutta vaikeni Jackin keskeyttäessä hänet.
”Olet ollut ajatuksissani joka päivä. Luin siitä lehdestä Michael, se oli iso uutinen Yhdysvalloissa; Varakas mainospomo pidätetty syytettynä nuoren miehen sieppauksesta, raiskauksesta ja murhayrityksestä, kun luin sen jutun ja kun näin ketä muita syytettiin tiesin heti kuka oli se nimetön uhri ja nyt kun katson sinuun tiedän sen varmasti.” Hän kosketti Michaelin poskea ja hän käänsi katseensa arastellen pois. ”Olen niin suunnattoman pahoillani, en ikinä olisi kannustanut sinua lähtemään sen ranskalaisen kanssa jos olisin tiennyt millainen hän todella oli. En voi uskoa etten nähnyt sitä.”
”Jack sinulla ei todellakaan ole mitään syytä syyttää itseäsi sen asian suhteen. Kukaan ei nähnyt mitä Jean oli, ei edes hänen hyvä ystävänsä. Ja loppujen lopuksi mitä tahansa Jean oli tai ei ollut, oli parempi lähteä hänen kanssaan kuin jäädä Rickyn luokse. Emme voi tietää mitä valinnoistamme seuraa, mutta tiedän, että sillä hetkellä niistä harvoista vaihtoehdoista joita minulle tarjottiin, oli Jean niistä paras.” Michael sanoi hiljaa.
”Olen silti pahoillani… Kun kuulin kaiken sen halusin yhä kiihkeämmin löytää sinut, en vain osannut toimia. Muutimme tänne helmikuussa ja siitä asti olen elätellyt toivetta löytämisestäsi ja nyt se viimein tapahtui. Pelkäsin mitä näkisin, jos löytäisin sinut, mutta näen nyt että pelkoni oli turha. Olisihan minun pitänyt tietää että selviytyisit, olisihan minun pitänyt tietää vahvuutesi.” Jack sanoi, Michael katsoi alas jalkoihinsa ja Jack toi kätensä hänen leukansa alle ja nosti hänen katseensa. ”Olet vahva ja olet selviytynyt hyvin; sinun pitäisi olla ylpeä itsestäsi sen vuoksi.”
” Ylpeä itsestäni?” Michael naurahti väsyneenä ja katsoi hetken ulos ikkunasta. Hän käänsi katseensa takaisin ystäväänsä. ”Myönnän, että se on vaikeaa. Olen vahva koska sinä opetit minut siihen, selviydyin koska olisin jättänyt liian paljon rakastamaani taakse ja koska pidän itseäni liian nuorena kuolemaan. Mutta tiedän varmasti, etten seisoisi nyt tässä jos ei sinua olisi, tuskin olisin selvinnyt vuottakaan Rickyn kanssa ilman sinua Jack. Se on totuus.”
”Ehkä olen siis saanut jotain hyvääkin aikaan.” Jack myönsi katsoen häntä. Michael hymyili hänelle ja toi kätensä hänen olalleen.
”Olen kiitollinen sinulle että pakotit minut eteenpäin silloin kun en itse olisi jaksanut. Olen kiitollinen, että teit helvetistäni elinkelpoisen. Läheiseni ovat kiitollisia myös, vaikka eivät vielä tiedä kenelle he ovat velkaa siitä.”
”Luuletko ettet sinä ollut lainkaan avuksi minulle? Silloin olet väärässä. Muistan vieläkin niin elävästi sen päivän kun näin sinut ensimmäisen kerran. Siellä minä olin, odotin tavanomaista iltaa ja olin kuullut että joku toinen poika tulisi myös niihin töihin. Sitten sinä astuit sisään ja olit rehellisesti sanoen kauneinta mitä ikinä olin nähnyt ja näytit niin hämmentyneeltä ja pelokkaalta. Olin hämmästynyt siitä ettet tiennyt mitä sinulta odotettiin ja surullinen samalla. Sinun ei olisi koskaan pitänyt joutua sinne, mutta samalla olin salaa kiitollinen että tulit. Kuulostaako tämä hassulta? Itsekkäältäkin ehkä, en kuitenkaan tarkoita sitä siten. Tarkoitan…hm… en ole varma saanko tätä ikinä kuulostamaan järkevältä, mutta yritän. Sait minut tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi, koska tarvitsit minua. Moneen vuoteen kukaan ei ollut tarvinnut minua ja minut täytti halu auttaa ja suojella sitä kaunista, pelokasta poikaa, joka astui sisään siihen huoneeseen. Moneen vuoteen en myöskään ollut kokenut sellaista hellyyttä jota sain sinulta, eikä kukaan ollut koskaan aiemmin suudellut minua kuten sinä. Ajoittain pystyin todella unohtamaan missä olimme ja pystyin todella kuvittelemaan, että olit poikaystäväni ja että me asuimme kahden siinä hienossa asunnossa. Sinä sait minut yrittämään olla parempi ihminen ja se on saavutus. Joten mitä kiitollisuudenvelkaan tulee, sitä ei mielestäni ole välillämme.”
”Olemme siis molemmat auttaneet toisiamme, olen iloinen jos näin on todella ollut. Ja minä yhä ajattelen sinua ensimmäisenä poikaystävänäni, minulle se ei ollut pelkkä kuvitelma.” Michael kuiskasi. Jack hymyili.
”Et tiedä miten iloinen olen kuullessani sen. Olen itse ajatellut sinua samoin, kai pelkäsin aluksi myöntää sitä” He vaikenivat, katsoivat salia ympärillään ja lähtivät kuin yhteisestä päätöksestä kävelemään eteenpäin näyttelypöytien välisiä käytäviä.
”Jean on siis yhä vapaalla?” Jack kysyi, rikkoen hetkeksi syntyneen hiljaisuuden
”Kyllä.” Michael myönsi hiljaa. ”Eikä hän lepää ennen kuin saa minut, tavalla tai toisella. Uhkaukset ovat jatkuneet jo joulukuusta asti.”
”Eivätkö poliisit tee mitään?” Jack kysyi hämmästyneenä.
”He yrittävät, mutta pelkäänpä ettei se ole riittänyt.”
”Hitto… toivoisin, että olisi jotain mitä voisin tehdä.”
”Me kaikki toivomme.” Michael huokaisi.
”Miten kestät?”
”Jotenkuten, pelkään, mutta lohduttaudun ajatuksella, että perässäni on Jean eikä Ricky. Jean on kaikesta huolimatta pienempi paha, jos kyseessä olisi Ricky, jos hän olisi vapaana, olisin yhtä kuin kuollut, eikä se kuolema olisi kaunis. Mutta Jean, vaikka pelkään häntä, näen kuitenkin mahdollisuuden selvitä jos pelaan korttini oikein. Mutta osaanko paniikissa toimia järkevästi? En tiedä. Ja voinko kohdata Jeania menemättä paniikkiin? En usko.” Jack katsoi häntä surullisena ja sanaakaan sanomatta, pysäytti hänet ja halasi häntä tiukasti, Michael rutisti häntä takaisin, Jackin ei tarvinnut sanoa mitään.
”Entä se sinun kihlattusi? Kerro hänestä?” Jack pyysi, kun he olivat jatkaneet taas kulkuaan.
”Sam?” Michael hymyili. ”Sam on 27-vuotias, jumalallisen komea, fiksu, hellä ja hän on minun. Rakastan häntä. En tiedä missä olisin ilman Samia… Kun olin kadoksissa, hän otti yhteyttä vanhempiini… Tosiaan Jack; vanhempani, olen löytänyt heidät uudestaan ja kaikki on nyt anteeksi annettu ja unohdettu, jopa isäni hyväksyy minut, hän hyväksyy jopa minun ja Samin suhteen! Joten on minulla ilon aiheitakin ja siksi kieltäydyn synkistymästä täysin.” Michael naurahti, vaikka hermostuneisuus ja huoli hänen äänessään ja olemuksessaan oli yhä aistittavissa.
”Olen todella iloinen puolestasi, siitä että olet löytänyt taas perheesi.” Jack hymyili ja jatkoi. ”Ja haluaisin todella tavata tämän sinun Samisi, jos vain haluat esitellä minut hänelle?”
”Haluan, totta kai haluan. Nyt kun voimme vapaasti taas olla yhteyksissä niin en aio päästää sinua enää koskaan katoamaan. Tulisitteko jo seuravana viikonloppuna käymään Brianin kanssa? Olemme kutsuneet muutaman muun ystävämme myös ja minusta olisi todella hienoa jos tekin tulisitte.”
”Toki, jos vain Brianilla ei ole töitä niin uskallan luvata hänenkin puolestaan.”
”Hienoa, se on siis sovittu.”
*****************************************’
Matkalla kotiin Michael kertoi Kittylle joitain asioita mistä he olivat puhuneet tapaamisen aikana, mutta ainoastaan pääpiirteet. Kitty olisi ollut utelias kuulemaan enemmänkin tästä nuoresta miehestä, joka oli näytellyt suurta roolia Michaelin menneisyydessä. Mutta vaikeni kysymyksissään, kun näki että vastauksia annettiin varoen. Oli uskomaton, mutta hyvin onnekas sattuma, että he molemmat olivat olleet samassa paikassa, samaan kellonaikaan. Tällaiset huimat sattumat jaksoivat aina kiehtoa häntä, sillä ne herättivät mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, että oliko jokin todella sattumaa vai oliko se tarkoitettua ja jonkin korkeamman voiman määrittelemää?
Tarkastellaan ystäväänsä myöhemmin keittiössä, kun tämä teki Joshuan kanssa pizzaa, Kitty totesi Michaelin vaikuttavan huomattavasti pirteämmältä kuin pitkiin aikoihin. Hän oletti, että Jack todella oli kaivattu lisä Michaelin elämään, sillä kukapa voisi auttaa tätä paremmin, kuin sellainen joka oli itse läpikäynyt paljolti saman? Jack tunsi ja tiesi sen osan Michaelin menneisyydestä, jota hän, Sam tai kukaan muu Michaelin lähipiirissä ei koskaan pystyisi täysin käsittämään.
”Mitäs me laitamme näihin pizzoihin?” Michael kysyi Joshualta.
”Nakkeja!” Joshua ilmoitti.
”Nakkeja pizzaan? Eikö siitä tulisi aika hassu pizza?” Michael naurahti.
”Ei saa nauraa!” Joshua kurtisti kulmiaan ja katsoi häneen.
”Anteeksi, en minä naura. Tehdään sinulle nakkipizza, se on varmasti hyvää.” Michael yritti vakavoitua varoen katsomasta Kittyyn, koska epäili että tälläkin oli vaikeuksia pitää pokkaansa.
Niinpä he siis tekivät yhden nakkipizzan, yhden kanapizzan ja yhden pepperonipizzan. Sam tuli kotiin juuri sopivasti pizzojen ollessa valmiita ja pöydän ollessa katettuna.
”Eno, eno!” Joshua ryntäsi eteiseen häntä vastaan. Sam hymyili pojalle, laski laukkunsa maahan ja kaappasi tämän syliinsä.
”Mitäs pikkukaveri?”
”Me kävimme tänään museossa ja minä sai tikkarin ja limpparia ja sitten Michael tapasi jonkun toisen sedän ja heillä oli aikuisten juttuja joten minä ja Kitty-täti jäimme kahdestaan ja sitten Michael ja se setä tulivat takaisin ja Michael osti minulle dinon, sellaisen pehmeän. Niin ja sitten minä tein nakkipizzan!” Joshua selitti innoissaan. Samin mieli takertui kuitenkin heti sanoihin; Michael, toinen setä ja aikuistenjuttuja.
”Kuka se toinen setä oli?” Sam kysyi madaltaen ääntään, hän laski pojan maahan.
”En tiedä. Tule nyt maistamaan, tein ihan sinua varten!” Joshua tarrasi hänen kädestään ja lähti raahaamaan kohti ruokailuhuonetta, jossa Kitty ja Michael olivat. Michael hymyili kirkkaasti nähdessään hänet, nousi ja tuli hänen luokseen hän suuteli poikaystävänsä poskea.
”Josh teki sinulle nakkipizzaa.” Michael virnisti ja johdatteli hänet istumaan pöydänääreen.
Sam katsoi lautaselleen asetettua epämääräisen näköistä pizzapalaa ja sitten sisarenpoikansa odottaviin kasvoihin.
”Mm…näyttääpä herkulliselta.” Hän valehteli, rohkaisi mielensä ja leikkasi pizzasta palasen jonka pisti sitten suuhunsa.
Pizza oli jokseenkin mielenkiintoisen makuinen, mikä oli kaunis tapa sanoa se. Mutta haluamatta tuottaa pettymystä pojalle, hän hymyili ja kehui pizzan maistuvan erinomaiselle ja kiltisti hän söi koko palan.
”Hyvitän sinulle tuon myöhemmin.” Michael kumartui kuiskaamaan hänelle. Sam katsoi häneen ja muisti heti Joshuan aikaisemmat sanat.
”Kuka se toinen setä oli jonka Joshua mainitsi, se jonka kanssa sinulla kuulemma oli jotain aikuistenjuttuja?” Sam kysyi vakavalla äänellä niin että kaikki kuulivat. Kittyä huvitti hänen äänensävynsä, hänen kasvojensa ilme ja sanat jotka hän oli valinnut. Michael kuitenkin hymyili leveästi.
”Oi et ikinä usko. Tapasin Jackin! Jack oli siellä aivan sattumalta. Voitko uskoa sitä?” Michael selitti
”Jackin? Sen Jackin?” Sam kysyi hämmästyneenä. Hän vilkaisi ystäväänsä, joka hymyili hänelle ja sitten takaisin poikaystäväänsä, joka nyökytteli päätään.
”Hän on muuttanut Lontooseen helmikuussa miesystävänsä kanssa. Kutsuin heidän viikonlopuksi, toivon ettet pahastu.”
”En tietenkään, haluan todella tavata hänet, olen halunnut siitä asti kun kerroit hänestä.”
*******************
Sam oli sulkeutunut työhuoneeseensa illallisen jälkeen jatkamaan töitään ja Kitty oli lähtenyt jo kotiinsa. Michael ei Joshuan nukkumaan ja kuten muinakin yönä myös nyt Joshua suostui nukahtamaan vasta, kun oli kuullut tarinaa sudesta ja oravasta pidemmälle.
”Kello on jo paljon, jatketaan taas huomenna.” Michael lupasi ja peitteli pojan paremmin.
”Dino, haluan dinon!” Joshua pyysi ja hymyillen Michael haki pehmolelun, jonka oli ostanut pojalle museosta. Joshua peitteli dinosauruksen viereensä ja kun Michael oli jo kääntynyt lähteäkseen, pojan ääni pysäytti hänet.
”Nakkipizza oli aika pahaa.” Lapsen ääni mutisi. Michael käänsi päätään ja naurahti pehmeästi.
”Oliko?”
”Oli joo, minusta Sam-eno oli aika urhea kun söi sen palan kokonaan, minä piilotin omani lautasliinaan. Olinko tuhma?”
”Sam on urhea mies. Olit vähän tuhma, sinun olisi pitänyt sanoa ettet pitänyt siitä. Menetkö nyt nukkumaan tyhjin vatsoin?”
”En, kun minä olin taas tuhma ja otin toista pizzaa salaa. Oletko vihainen Michael setä?” Michael mietti miten pojan vanhemmat vastaisivat tähän, kuuluisiko hänen torua? Mutta koska hän ei tiennyt, hän päätti sitten toimia vaistonsa mukaan.
”Ei, en ole vihainen. Mutta ensikerralla sinun pitää sanoa ja kysyä aikuisilta lupa.” Hän vastasi.
”Hyvä on. Kerrotko enolle mitä tein?”
”Eikö hänen pitäisi saada kiitosta siitä miten urhea hän oli syömällä sitä?”
”Hm… Kyllä hänen pitäisi, mutta pyytäisitkö ettei Sam eno olisi myöskään kamalan vihainen minulle.” Michael hymyili.
”Lupaan pyytää, nukuhan nyt.” Poika kaivautui lämpimän peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn.
”Hyvää yötä.”
”Hyvää yötä.” Michael sammutti huoneen valot ja sulki oven perässään.
Hän meni keittiöön keittämään teetä ja palasi sitten yläkertaan tarjotin kädessään, kohti Samin työhuonetta.
”Olet tehnyt töitä koko päivän, eikö olisi jo aika levähtää?” Hän kysyi avattuaan oven ja kävellessään lähemmäksi työpöytää. Sam kohotti katseensa tietokoneenruudusta häneen ja hymyili.
”Hetki vielä, haluan saada tämän valmiiksi.” Hän vastasi ja nojautui taaksepäin tuolillaan. Michael laski tarjottimen pöydälle.
”Tein sinulle teetä ja toin keksejä.” Hän sanoi ja ojensi kupin hänelle, jonka Sam otti kiitollisena vastaan.
”Kiitos rakas.” Hän sanoi, maistoi teetään ja laski kupin pöydälle.
”Mitä sinä teet?” Michael kumartui katsomaan tietokoneenruutua. Sam taputti paikkaa sylissään.
”Istu.” Hän pyysi ja Michael teki sen hymyillen. Sam kietoi kätensä hänen vyötärönsä ympärille.
”Teen vuosisuunnitelmaa, mitä tapahtumia salilla voisi järjestää, miten hoitaa asiakassuhteita ja sen sellaista, lisäksi tarkastelin vähän inventaariota.” Sam sanoi, näpäytti Word-ruudun alas ja sen tilalle Excel-taulukon.
”Näyttää tylsältä.” Michael kommentoi ja Sam napsautti Word-ruudun takaisin.
”Työn monesti ovat.” Sam vastasi, otti teekuppinsa ja joi lisää. Kun hän laski kupin alas, Michael hivuttautui ylemmäksi hänen syliinsä.
”Saanko katsoa mitä olet jo kirjoittanut tänne?” Hän kysyi.
”Ole hyvä vain.” Sam vastasi ja Michael kumartui hieman eteenpäin, niin että hänen peppunsa osui entistä tiiviimmin ja paremmin Samin haaroihin. Sam tunsi hänen kalunsa alkavan välittömästi heräillä tästä kontaktista, hän nielaisi, hänen kätensä siirtyi Michaelin paidan alle, silittäen hellästi sileää ja lämmintä ihoa. Michael ei sanonut mitään, oli muka tutkivinaan konetta, mutta samalla liikutti itseään uudestaan Samin sylissä, hän nojautui aavistuksen taaksepäin ja liikahti taas. Hän otti tukea Samin reidestä, siirsi kätensä sisäreidelle ja puristi kevyesti. Hän virnisti koneen ruudulle kuullessaan Samin huokaavan takanaan ja tuntiessaan sen minkä oli herättänyt tämän housuissa. Hän alkoi pyörittämään peppuaan hitaasti hänen sylissään ja nojautui sitten sekä vasten Samin rintaa.
”Näyttää mielenkiintoiselta.” Hän kuiskasi hänen korvaansa tummalla äänellä ja huokaisi.
”Michael, luoja, mitä sinä teet?” Sam kysyi, kun Michael alkoi kiehnätä häntä vasten yhä kiihkeämmin. Sam tajusi pian kysymyksen olevan täysin älytön. Michael otti hänen toisen kätensä hellästi ja toi sen omien housujensa etumuksella. Sam huokaisi tuntiessaan, että hänkin oli jo täysin kova.
”Eikö se ole selvää nyt?” Michael huokaisi. ”Minulla on ihan todella kiimainen olo ja tunnen itseni todella tuhmaksi kun sanon sen ääneen.”
Sam suuteli hänen niskaansa, hänen sumentunut mielensä yritti yhä käsittää, että oli kuullut nuo sanat Michaelin suusta. Se ja hänen käytöksensä saivat hänet uskomattoman kuumaksi. Michael käänsi päätään ja he suutelivat, samalla Sam taisteli toisella kädellään saadakseen Michaelin housut auki, hänen toinen käsi oli hänen poskellaan.
Michael huokaisi Samin työntäessä kätensä hänen boksereittensa sisään ja alkaessaan hyväillä hänen elintään. Sam avasi silmänsä hetkeksi, keskeytti suudelman ja katsoi haltioissaan nautinnollista ilmettä poikaystävänsä kasvoilla. Hän kietoi toisen käden Michaelin vyötärön ympärille, kiskoi hänen housujaan alemmaksi, vapauttaen hänen elimensä housujen puristuksesta. Michael voihkaisi, katsoi häneen puoliavonaisin silmin, huulet raollaan, Sam katsoi takaisin.
”Más rápidamente, mi amor.” Michael kuiskasi, koska tiesi Samin rakastavan sitä kun hän puhui espanjaksi etenkin tällaisilla hetkillä. Sam, joka ymmärsi jo joitakin sanoja toteutti hänen pyyntönsä ja nopeutti liikkeitään. ”Deseo…mi querido…adentro...” Michael huokaisi. Sam katsoi häntä, tunsi kuinka hänen oma kalunsa sykki yhä kovemmin, kesti hetken ennen kuin hän sisäisti sen mitä Michael oli sanonut ja kun hän ymmärsi hän suuteli häntä kiihkeämmin kuin aiemmin.
”Täälläkö?” Michael nyökkäsi.
”Lukitse ovi.” Michael pyysi nousten hänen sylistään. Sam käveli ovelle nopeasti ja kääntyessään takaisin, hän pysähtyi hetkeksi ja katsoi miten Michael riisui loputkin vaatteensa. Michael hymyili hänelle, Sam käveli takaisin avasi paitansa nappeja ja haki katseellaan sopivaa paikkaa. Hän tuli pöydän luokse, siirsi kannettavan ja teetarjottimen pois tieltä, jonka jälkeen hän veti Michaelin syleilyynsä ja suuteli häntä. Michaelin alaston vartalo kietoutui tiiviisti hänen oman, vielä vaatetetun vartalonsa ympärille. Sam nosti hänet syliinsä ja siitä pöydän reunalle, viskaten ensin tiellä olevat paperit lattialle.
”Olen aina halunnut tehdä tuon.” Hän virnisti, Michael virnisti takaisin. Hän laskeutui selälleen pöydälle, niin että hänen takamuksensa oli aivan sen reunalla ja veti Samin suudelmaan, samalla hän liutti hänen paitansa olkapäiden yli lattialle. Sam vetäytyi suudelmasta, nousi ja katsoi Michaelia tarkemmin, hän kosketti kädellään hänen poskeaan, liikutti sen alas kaulalle ja siitä hänen rinnalleen ja vatsalleen. Michael värähti hieman tämän tiiviin katseen alla. Hän oli nyt täysin valaistussa huoneessa, alasti pöydällä ja Sam pystyisi näkemään hänet kokonaan. Näin rohkea hän ei ollut, ollut lokakuun jälkeen.
”Pelkäätkö? Ei ole syytä. Rakastan vartaloasi, haluan katsella sitä. Älä pelkää rakkaani.”
”En pelkää sinua, haluan sinut.” Michael kuiskasi. Sam istui alas tuolille, veti häntä yhä lähemmäksi pöydän reunaa ja otti hänen kalunsa suuhunsa. Sylki valui alas hänen leukaansa pitkin, hän katsoi Michaelin vääntelehtivää vartaloa pöydän päällä, kuunteli hän huokauksiaan, katsoi nautintoa hänen kasvoillaan. Seksikkäin ja kaunein näky ikinä ja hän tiesi ettei koskaan unohtaisi sitä. Sam hyväili hänen peräaukkoaan syljellä kostutella peukalollaan ja tajusi sitten että liukastetta ei ollut.
”Katso ylälaatikosta.” Michael huokaisi ja Sam huomasi että tämä oli avannut silmänsä. Yllättyneenä Sam teki kuten Michael ehdotti ja löysi liukasteen.
Hän katsoi poikaystäväänsä ja virnisti.
”Taisit suunnitella tämän?”
”Ehkä, on hyvä olla varautunut.” Michael virnisti takaisin. Sam nousi ylös, avasi housunsa ja puristi sitten liukastetta kämmenelleen. Hän hieroi sitä Michaelin peräaukolle ja työnsi varovasti ensimmäisen sormensa sisään, sitten toisen, venyttäen varovasti. Hän liikutti sormiaan sisään ja ulos, lisäsi lopulta kolmannen. He katsoivat toistensa silmiin.
”Olen valmis sinulle.” Michael kuiskasi. Sam veti sormensa hänen sisältään ja kiskoi lopulta omat housunsa alas. Hän ei ollut koskenutkaan omaan kaluunsa ja silti se seisoi jo kivikovana. Hän hieroi liukastetta myös sille, potki housut kokonaan jaloistaan ja asettui Michaelin jalkojen väliin. Hän nosti Michaelin toisen nilkan ylös olkapäälleen ja asetti kalunsa hänen aukkoaan vasten. Hyvin varoen hän työntyi sisään. Michael puri alahuultaan, rypisti otsaansa ja voihkaisi. Kun Sam oli päässyt hänen sisäänsä kokonaan, hän kumartui suudelmaan, johon Michael vastasi innokkaana.
”Liiku.” Michael pyysi lopulta ja Sam toteutti pyynnön. ”Nopeammin.” Hän pyysi ja Sam teki sen enemmän kuin mielellään. Huone täyttyi tiheästä, kiihkeästä, mutta hiljaisesta huokailusta. He suutelivat. Sam tarttui Michaelin kalusta ja alkoi hyväillä sitä työntöjensä tahtiin, heidän vartalonsa kimmelsivät hiestä, ilma heidän ympärillään kävi yhä kuumemmaksi ja Sam tunsi silmissään sumenevan.
”Sam…” Michael voihkaisi, hänen kalunsa sykähteli, lihakset hänen omansa ympärillä tiukentuivat miltei tuskalliseen otteeseen ja Sam tunsi lämpimän siemennesteen käsissään, Samassa hän tunsi oman orgasminsa lähenevän, hän tunsi sen varpaissaan asti, muutama voimakas työntö ja hän tuli rakkaansa sisälle. Hän nuoli omat sormensa puhtaiksi, hän rakasti Michaelin makua.
”Rakastan sinua.” Sam kuiskasi ja painoi suudelman hänen kostealle otsalleen.
”Te amo.” Kuului vastaus. He hymyilivät toisilleen ja uupuneina ja tyydytettyinä he suutelivat toisiaan.
Daniel ajoi hämärää sivukujaa ja parkkeerasi lopulta autonsa. Hän huokaisi, ajatteli hetken sitä mitä oli tekemässä. Hänen omatuntonsa soimasi häntä, kehotti kääntymään takaisin ennen kuin olisi liian myöhäistä, kehotti palaamaan ennen kuin olisi pettänyt monia; poikaystävänsä, Samin, Michaelin ja kaikki heidän läheisensä. Daniel pudisteli päätään, pakotti syyllisyyden mielestään.
Hän tarkisti vielä kerran osoitteen, jonka oli kirjoittanut vihosta revittyyn paperinpalaan. Hän totesi sen oikeaksi.
’Mitä ihmettä olen oikein tekemässä?’ Hän kysyi itseltään astuessaan sisälle kerrostalon aulaan. Sisältä talo oli yhtä synkeän ja kurjan näköinen kuin ulkoa. Asuntolan pitäjä tai hotellin mikä tahansa se oli, katsoi häntä kopistaan polttaen tupakkaansa, muttei kysynyt tai sanonut sanaakaan, kun hän asteli jo ylös portaita. Hänen sydämensä hakkasi lujaa, käytävällä istuva juopunut mies seurasi häntä silmillään ja Daniel nielaisi, äkkiä hän oli entistä epävarmempi siitä mihin oli oikein aikeissa sekaantua. Mutta hän ajatteli Samia ja pakotti itsensä eteenpäin. Hän pysähtyi asunto 7B kohdalla, henkäisi syvään ja koputti. Hän odotti hetken ja kuuli sitten lähestyvät askeleet, lukko avattiin ja ovi narahti auki. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, rohkaisten mielensä Daniel työnsi oven varoen auki.
”Haloo? Onko täällä ketään?”
”Sulje ovi perässäsi ja käy peremmälle.” Tuttu ranskalaisääni kehotti.
Hän liikkui käytävää pitkin edessä näkyvään oleskeluhuoneeseen ja näki miehen istumassa sohvalla, viskilasi kädessään. Viereisellä nojatuolilla istui toinen mies, myös yli kolmenkymmenen, kapeat kasvot ja epäystävällinen, tuima ilme.
”Uskalsit siis tulla, olen yllättynyt.” Mies, jonka kanssa oli puhunut aiemminkin hymyili hänelle omituisesti. Hän kaivoi tupakkansa esille ja tarjosi niitä hänelle. Daniel pudisti päätään. Mies kohautti olkiaan, otti yhden huuliensa väliin ja sytytti sen. Hän veti savua keuhkoihinsa ja puhalsi ulos.
”Olet siis päättänyt?” Mies kysyi.
”Minä… Haluan vain tietää mitä aiotte hänelle? En suostu tähän, jos aikomuksenne on vahingoittaa häntä.” Daniel aloitti, hänen äänensä oli pelokas, mies naurahti kuivasti.
”Nuori ystäväni, en aio satuttaa häntä vakuutan sen. Ja liikuttaako hänen kohtalonsa sinua todella?” Mies kysyi ja tarkkaili häntä tiiviisti.
”En ole paha ihminen.” Daniel vastasi ja oli aistivinaan kahden muun kasvoilta huvittuneisuutta.
”Ei, et tietenkään ole. Sinä vain rakastat, eikö niin?”
”Niin.”
”Ystäväni, teet vain palveluksen kaikille, kun toimit kanssamme. Teet hyvää rakastamallesi miehelle saamalla pois väärän rakastetun ja tarjoamalla tilalle paremman; itsesi… Michael ei ole hyvä Samuelille. Michael on hämmentynyt nuorimies ja tiedän rakkaani viat; hän on ylpeä ja rahanahne, mutta minkä mies voi itselleen, kun silti rakastaa?” Mies puhui. Daniel vavahti, hän vilkaisi miehen ystävää, jonka läpitunkevat silmät tuntuivat porautuvat häneen.
”Satutit häntä viimeksikin?” Daniel rohkeni kysyä ääneen.
”Satutin? Niinkö hän kertoo? Rakkaani on siis valehtelija myös, valitettavaa kyllä. Minä autoin häntä, pelastin hänet ja palkkioksi hän lupasi tulla kanssani, mutta petti minut ja nyt minä ja ystäväni pakenemme syyttöminä poliisia valheilta joita hän on kertonut. Michael on hämillään, raha on sokaissut hänet, eikä hän rakasta Samulia aidosti. Samuel parka; hän on yhtä sinisilmäinen kuin itsekin olin.” Daniel katsoi miestä epävarmana, syvällä sisimmässään hän tiesi astuneensa käärmeenpesään, jossa jokainen sana oli ansa ja houkutin kietoa hänet valheiden verkkoon, mutta ahne osa hänessä halusi uskoa minkä tahansa hänelle syötetyn valheen, jos ne toisivat hänelle Samin. Ja hänen epävarma mielensä, otti valheet ja vakuutti ne itselleen todeksi saadakseen synninpäästön omaltatunnoltaan ja ehkä myöhemmin muilta.
”Hyvä on, mitä minun tulee tehdä?”
44. Luku
1.5 lauantai.
Michael hymyili avatessaan oven ja nähdessään Jackin sen takana.
”Löysittekö tänne hyvin?” Hän kysyi, päästäen Jackin peremmälle.
”Kyllä, taksikuski löysi tänne oikein hyvin.” Jack virnisti.
”Eikö Brian tullutkaan?” Michael kysyi kummastuneena.
”Äh joku työkeikka, mutta kyllä sinä vielä hänet tapaat, älä huoli. Hän lähetti pahoittelunsa ja terveiset, sekä tämän viinipullon; se on meiltä molemmilta. On kohteliasta tuoda jotakin kun tulee kylään.” Jack selitti hymyillen ja ojensi pullon hänelle.
”Kiitos.” Michael virnisti. Hän katsoi pulloa, jonka tiesi laadultaan melko kalliiksi ja arveli sen olevan Brianin valitsema.
”Juu Brian sen kyllä osti, mutta minä olin mukana, sanoin että se näytti ihan näpsäkältä pullolta; kyllä sillä kunnollisen kännin saa aikaiseksi.” Jack naurahti lukien hänen ajatuksensa. Michael naurahti takaisin.
”Emmeköhän testaa sen tänään.” Hän kuiskasi sitten hiljaa.
Sam katseli Jackia uteliaana ja astui lähemmäksi. Jack kohotti katseensa, Sam hymyili, astui Michaelin vierelle.
”Hei, hauska tutustua. Olen Samuel Grey, Michaelin sulhanen.” Hän ojensi kätensä johon Jack tarttui.
”Jack Linse, oikein hauska tutustua.” Jack katsoi Samia päästä varpaisiin. Sam hymyili hieman hämillään tutkiskelevan katseen alla. Jack selvitti kurkkuaan ymmärrettyään, että tapa jolla katsoi miestä ei ollut ehkä hyvien käytöstapojen mukaista. ”Sovitte hyvin yhteen.” Jack sanoi sitten ja väläytti hurmaavimman hymynsä molemmille. Michael virnisti.
”Kiitos, niin minustakin.” Hän kääntyi katsomaan Samia. ”Näytän Jackille paikkoja, tulemme sitten ulos.” Hän sanoi hymyillen.
”Hyvä on, nähdään sitten taas kohta. Tervetuloa vielä kerran Jack ja ole kuin kotonasi.”
”Kiitos.”
”Vau; hänhän on aivan syötävä. Luoja mikä vartalo…ohhoh. Kelpaisi kyllä minullekin.” Jack päivitteli katsoessaan Samin perään.
”Sam on kieltämättä jumalallinen.” Michael virnisti.
”Hän varmaan treenaa paljon?” Jack kysyi.
”Kyllä, etenkin sen jälkeen kun…” Michael epäröi. ”No kyllähän sinä tiedät?” Jack nyökkäsi.
*
”Ja täällä on meidän makuuhuoneemme.” Michael sanoi päästäen Jackin edellään huoneeseen. He olivat jo kiertäneet kaikki muut esittelemisen arvoiset paikat. Jack katseli ympärilleen, astui peremmälle, lähemmäksi sänkyä. Hän silitti ajatuksissaan päiväpeitettä ja katsoi kohti suurta ikkunaa.
”Vau, en totisesti osaa sanoa muuta kuin; vau. Tämä talo, sinun sulhasesi; olet tullut pitkänmatkan päähän siitä mistä olimme.” Jack katsoi ystäväänsä, virnisti, mutta vakavoitui pian nähdessään ystävänsä hieman vaivaantuneen ja epävarman katseen. ”Kovan hinnan olet saanut maksaa päästäksesi tänne, ansaitset tämän ja ansaitset juuri sen vaalean komistuksen kaltaisen miehen.” Jack hymyili saaden nyt varovaisen hymyn takaisin.
”Pitkämatka totisesti; ennen kävin tämänkaltaisissa taloissa rikkaiden miesten hetkellisenä huvituksena ja nyt olen rakastettu, olen tasapainoisessa suhteessa ja Samin mukaan omistan tästä kaikesta puolet. Se on uskomatonta, en oikein vieläkään täysin usko sitä...” Michael katsoi ympärilleen, vaikuttaen siltä kuin jokin kaukainen muisto olisi äkkiä vallannut hänet. ”Tuntuu että tämä kaikki voi hävitä niin nopeasti, tuntuu että se voisi kestää vain hetken…” Hän mutisi hieman ajatuksissaan. Jack katsoi häneen hieman huolestuneena, Michael nosti katseensa, hän hymyili ystävälleen, yritti saada huolestuneisuuden häviämään. ”Olen kunnossa Jack, älä huoli.” Hän vakuutti, sillä tiesi, että Jack oli aikeissa kysyä sitä.
”Tule, mennään ulos muiden luokse. Ulkona on ihanan lämmin.” Michael hymyili ja kosketti Jackin käsivartta. Jack katsoi häneen uteliaana hymyillen takaisin.
”Hyvä on.”
*
Sam keskusteli Danielin kanssa, hän käänsi katseensa ovelle, kun näki Michaelin ja Jackin astuvan ulos. Hän hymyili.
”Suo anteeksi.” Hän sanoi seuralaiselleen edes katsomatta häneen ja asteli pihamaan poikki kohti poikaystäväänsä ja tämän ystävää. Michael hymyili hänelle jo kaukaa, tavalla joka yhä sai hänen vatsanpohjansa kipristämään, hänen silmänsä kirkastumaan ja hänen mielialansa kohoamaan. Hän hymyili kuin koulupoika kesäloman alkamispäivänä.
Jack katsoi Michaelia ja sitten lähestyvää vaaleahiuksista miestä, joilla tuntui olevan silmät vain toisilleen. Michael, josta Jack oli vain hetkeä aiemmin havainnut peitellyn tulevaisuuden pelon ja masentuneisuuden, tuntui nyt, kihlattunsa nähdessään, hävittävän kaiken taakan harteiltaan ja vaikutti äkkiä yhtä onnelliselta ja huolettomalta kuin kuka tahansa vasta rakastunut, jonka tunteisiin vastataan yhtä palavasti. Jack, vaikka olikin onnellinen Brianinsa kanssa, ei voinut sanoa että mies herättäisi hänessä tai hän miehessä, mitään läheskään yhtä vahvaa kuin mitä nämä kaksi selvästi herättivät toisissaan. Jack tiesi ettei koskaan voisikaan tuntea mitään samanlaista, koska ei voisi koskaan päästää ketään niin lähelle itseään. Se ei toisaalta ollut täysin totta, Michael oli päässyt hyvin lähelle, liian lähelle ja menetys oli sattunut. Joka tapauksessa, hän oli oppinut olla luottamatta juuri kehenkään ja rakastaakseen jotakuta tuolla tavoin, täytyi luottaa, täytyi kertoa ne pimeimmät ja synkimmät asiat, täytyi myöntää ne itselleen. Jack ei tiennyt pystyisikö siihen, hän ei tiennyt pystyisikö avaamaan ne kertaalleen suljetut ovet sisällään. Tuntui paremmalta pitää jotkut muistot suljettuna omaan pimeään kellariin ja heittää avain pois ainiaaksi.
Jack hymyili miesten suudellessa toisiaan kevyesti ja katsoi suuntaan josta Sam oli tullut. Hänen katseensa kiinnittyi välittömästi ikäiseensä mieheen, joka katsoi hänen vierellään seisovaa pariskuntaa kummallinen katse silmissään. ’Mustasukkainen? Mutta kummasta?’ Jack mietti itsekseen, mutta havahtui ajatuksistaan kun Sam kysyi häneltä jotakin.
”Anteeksi?” Jack kysyi.
”Haluaisitko jotain juomista?” Sam hymyili hänelle. ”Meiltä löytyy sekä viiniä, että olutta.”
”Olen enemmän oluen ystävä kuin viinin, vaikka kyllä viinikin menee, niin kuin Mike tietää.” Jack virnisti.
”Haen teille molemmille.” Sam lupautui.
*
Tony saapui myöhemmin illalla samaan aikaan Markin kanssa. Michael katseli parasta ystäväänsä kiinnostuneen uteliaana, Tony oli ollut puhelimessa hyvin vähäsanainen baari-illan jälkeen. Nytkin, vaikka miehet saapuivat yhdessä, he menivät erisuuntiin. Mark meni juttelemaan Danielin luokse, Tony tuli puolestaan heidän luokseen.
Tony silmäili Jackia päästä varpaisiin lähestyessään. Jack oli melko laiha, pituudeltaan Michaelin kokoa eli päätä lyhyempi häntä itseään, Tony arvioi nopeasti. Kasvot olivat hienorakenteiset; kauniit. Jackilla oli yllään kireät vaaleansiniset farkut ja valkoinen hyvin istuva kauluspaita, missä oli himmeitä beigejä raitoja, muutama ylin nappi oli auki, paita oli siististi farkkujen sisällä, kokonaisuutta täydensi farkkujen ruskea nahkavyö. Mies oli hyvännäköinen ja siisti, huulilla lepäsi tutkiskelevan flirttaileva hymy. Hän oli jotenkin kuvitellut Jackin näyttävän erilaiselta, mutta miltä? Enemmän huoralta? Miltä hän oli kuvitellut miespuolisen huoran näyttävän? Tony ihmetteli ajatuksissaan, katsoi parasta ystäväänsä ja häpesi ajatuksiaan. Hyvännäköisiä, kauniita nuoria miehiä, joiden läheisemmästä seurasta moni varmasti olisikin valmiita maksamaan.
”Hei, Tony McDonnell.” Tony ojensi kätensä kohti Jackia, johon mies tarttui.
”Jack Linse, mukava tutustua.” Mies sanoi vienolla murteella, joka paljasti hänen synnyinpaikkansa olevan jossakin Yhdysvaltojen eteläisemmissä osissa. Tony ei voinut olla hymyilemättä, Jack ei juuri ulkonäöltään muistuttanut tyypillistä etelän punaniskaa, joita hän oli tottunut näkemään länkkäreissä ja eipä Jack totta tosiaan muistuttanut sitä elämäntavoiltaankaan. Jack herätti kummallista uteliaisuutta hänessä.
*
”No niin Tony, haluan kuulla nyt kaiken. Mitä sinun ja Markin välillä tapahtui?” Michael kysyi tultuaan ystävänsä seurassa sisälle hakemaan juomista. Sam oli jäänyt ulos juttelemaan Jackin kanssa. Tony avasi oluen, katsahti ympärilleen ja sitten Michaeliin.
”Noh, asioita tapahtui…” Tony aloitti, maistoi oluttaan ja mietti mitä sanoisi seuraavaksi. Michael odotti kärsivällisesti ja nojautui tiskipöytää vasten. ”…Olin aika kännissä, en liikaa kuitenkaan, liikaa niin ettenkö pystyisi, no tiedät kyllä…” Tony hymyili. ”Ja luoja olin puutteessa ja Mark on kyllä aika hyvännäköinen, yö oli hm… kiihkeä. Se oli aika outoa, mutta olin sopivassa humalassa ja se outous katosi pian. Jos kysyt nautinko? Niin kyllä; helvetin paljon.” Tony katsoi ystäväänsä joka katsoi takaisin. ”Ja sitten tuli aamu…” Tony huokaisi ja katsoi ylös kattoon. ”No ensinäkin olin nähnyt hyvin häiritsevän unen, jossa mummini ajoi minua takaa pitkin Skotlannin nummia puettuna bikineihin! Huh siinä vasta traumoja aiheuttava näky… ja hän heilutti teepannua kädessään; ota teetä Tony! Vielä yksi kupillinen! Ja sitten sinä olit siinä unessa ja sinä olit…voi luoja, olit pukeutunut Zorroksi. Sinulla oli samantyylinen asuste kuin silloin joskus vuosia sitten niissä yksissä naamiaisissa, mutta olit aikuinen ja ratsastit hevosella, pelastit minut siltä hullulta teepannu naiselta ja sanoit ratsastaessamme, että sinun on näytettävä minulle jotakin…” Tony nauroi ja pudisteli päätään. ”Sitten äkkiä, olinkin hienossa linnassa; olin Skotlannin kuningas, Mark syötti minulle viinirypäleitä ja sinä ja Kitty tanssitte minulle seksikästä ja varsin vähäpukeista tanssia… Freudilla voisi olla sananen sanottavaa unestani… Niin no, sitten minä heräsin ja ajattelin; Tony olet vakavasti häiriintynyt… Minulla oli hirveä krapula, päätäni särki. Avaan silmäni ja makaan alasti toisen miehen vierellä ja hänen karvainen käsivartensa oli ympärilläni, no niin ja se yhdistettynä uneeni; uh, sain jonkun ihme sätkyn. Lähdin kotiin ennen kuin Mark heräsi…” Tony katsahti häneen, sitten pulloa kädessään ja joi siemauksen.
”Mutta tänään tulitte yhdessä?” Michael kysyi.
”Juu, niin tulimme. Mark soitti minulle myöhemmin, kysyi että oliko hän niin kauhea, kun minun piti sillä tavalla juosta karkuun. Pyysin anteeksi ja sanoin totuudenmukaisesti, että yö oli mahtava, mutta että sain pienen paniikkikohtauksen. Mark sanoi ymmärtävänsä. No, olemme tapailleet muutaman kerran, tänään kävimme kahvilla ennen kuin tulimme tänne…” Tony vaikeni.
”Ja, entä nyt?”
”Kerroin hänelle, että en näe tästä kehkeytyvän mitään syvempää suhdetta. En vain pysty näkemään itseäni hänen kanssaan, hänen kumppaninaan, se olisi liian outoa.” Tony myönsi.
”Koska hän on mies?” Michael kysyi tutkiskellen ystävänsä kasvoja. Tony oli hetken hiljaa.
”Kyllä, se on osa syy sille.” Hän joutui vastaamaan. ”Mutta se ei ollut ratkaiseva syy… Ratkaisevaa oli se etten ole ihastunut häneen tavalla jolla pitäisi olla aloittaakseen vakavan suhteen. Seksi sujui, mutta suhteeseen tarvitaan muutakin. Lisäksi, ratkaiseva syy numero kaksi; ajatukseni ja sydämeni ovat muualla.” Tony sanoi katsoen häneen. ”Mutten voi saada häntä ja ennen kuin täysin opin päästämään irti niistä ajatuksista, on minun parempi olla yksin.” Hän huokaisi, laski katseensa olutpulloon ja otti tällä kertaa ison hörpyn. ”Olen jo juonut muutaman ennen kuin tulin tänne.” Tonylle tuli tarve selittää puheitaan. ”Toisen torjuminen ei ole koskaan helppoa.” Hän hymyili hieman vinosti ja uskaltautui jälleen kohtaamaan Michaelin katseen.
”Tony…” Michael sanoi hiljaa ja laski kätensä varoen tämän vahvalle käsivarrelle. ”…Minä.” Hän ei tiennyt mitä sanoa. Tony hymyili, otti hänen kätensä, puristi sitä hellästi ja siirsi sen lempeästi pois.
”Ei sinun tarvitse sanoa mitään, olet jo sanonut kaiken. Pääsen tästä ylitse, älä huoli Mikey... No niin, mitä jos mennään takaisin ulos?” Michael hymyili takaisin.
”Hyvä on, mennään.”
*
Daniel seurasi Michaelia ja Samia katseellaan, erityisesti Michaelia. Hänen olonsa oli ollut kiihtynyt ja hermostunut jo pitkään, hänen olisi rauhoituttava. Mies oli tähdentänyt, että hänen olisi saatava tietoja pian. Hänen olisi saatava ne tänään. Hän oli haudannut kaiken epäilyn ja syyllisyyden tunteen, hän oli valinnut uskoa sen miehen sanoihin, koska hän halusi uskoa niihin, koska se olisi helpompaa. Viimein hän näki Michaelin menevän sisälle yksin. Daniel oli odottanut sitä jo pitkään. Hän kuiskasi Juliukselle palaavansa pian takaisin.
”Lasi on jo tyhjä, tulin hakemaan lisää.” Daniel hymyili tullessaan keittiön, Michael kääntyi katsomaan häntä ja hymyili takaisin.
”Jos haluat viiniä, niin sinun täytyy odottaa hetki kun haen lisää kellarista.”
”Voinko tulla mukaan? En ole nähnyt vielä kellarianne.” Daniel kysyi.
”No voithan sinä, jos tahdot.” Michael vastasi ja lähti kävelemään kohti eteishallia. Hän avasi kellarin oven ja piteli sitä auki Danielille, joka tuli hänen perässään. Vanhat portaat narisivat kun he kulkivat alas.
”Olen varmaan outo, mutta rakastan kellarintuoksua.” Daniel sanoi hänen takanaan.
Michael katsahti taakseen.
”Tiedän muitakin jotka ovat sanoneet samaa, itse taas, no en erityisemmin pidä siitä.” Hän sanoi ja tunsi niskaansa kylmäävän. Hän tunsi olonsa aina epämukavaksi joutuessaan menemään alas, tuo tietty tuoksu palautti väkisinkin mielikuvia jotka hän mieluiten unohtaisi ja hautaisi jo kokonaan. Hän pakotti itsensä kohtaamaan pelkonsa, menemään alas ja näkemään että ne hirviöt eivät olleet täällä, että ne olivat vain hänen painajaismaisissa muistoissaan.
Pienestä ikkunasta tuleva auringonvalo paljasti huoneessa tanssivat pienet pölyhiukkaset. Michael tuli viinihyllylle, jolle oli alkanut kasaantua pölyä, hän sipaisi sitä sormellaan ja pyyhkäisi sitten tarttuneen pölyn pois. Hän muistutti itseään, että hänen olisi tultava siivoamaan kellari joku päivä, hän voisi samalla tutkia vanhat laatikot ja esineet, jotka edelliset asukkaat olivat jättäneet taakseen. Hän otti yhden punaviinipullon käsiinsä, tarkasteli sitä, mutta laski sen pian hymyillen takaisin. He avaisivat sen sinä päivänä, kun rekisteröisivät suhteensa Samin kanssa, he olivat sopineet; viini oli hieman vanhempaa ja arvokkaampaa vuosikertaa.
Daniel antoi katseensa kiertää kellaria, sen kylmänharmaita betoniseiniä, kivilattiaa. Hän katsoi ikkunaa, joka oli korkeammalla katonrajassa, mutta sen lähellä oli vanha kirjoituspöytä. Aikuinen mies mahtuisi hyvin tulemaan ikkunasta sisään, nostamaan jalkansa pöydälle ja hivuttautua sitä kautta alas… Kellarin ovi, se lukittui ulkopuolelta avaimella, mutta avaimella sen saisi auki myös sisäpuolelta… Daniel vilkaisi Michaeliin, hän oli avannut oven käyttäen avainta, mikä tarkoitti, että he pitivät ovea lukittuna, mikä tarkoitti että ikkuna…
”Ottaisitko sinä nämä, omat käteni eivät taida riittää” Michael naurahti, keskeyttäen Danielin pohdiskelun. Hän ojensi kahta pullollista valkoviiniä hänen suuntaansa.
”Totta kai.” Daniel hymyili ja otti pullot vastaan. Michael kumartui ja otti kaksi pulloa itse.
”Parempi tuoda kerralla enemmän.” Hän sanoi hymyillen ja lähti kohti portaita, Daniel seurasi häntä.
”Minkälainen hälytysjärjestelmä teillä muuten on täällä?” Daniel kysyi kun he olivat päässeet takaisin ylös. Michael katsoi häntä hieman hämmästyneenä ja laski pullot lattialle, ennen kuin otti avaimen taskustaan ja ryhtyi lukitsemaan ovea. ”Kysyn koska, olen muuttamassa Juliuksen luokse ensiviikolla ja olemme yhdessä puhuneet jonkinlaisen murtohälyttimen hankkimisesta, hänen naapurustossaan on tapahtunut muutama ryöstö ihan lähiaikoina.” Daniel selitti.
”Ai, no sittenhän se kannattaa. Tunnen kieltämättä oloni paljon turvallisemmaksi sen kanssa… Eli meillä on siis ulko-oven vieressä hälytinlaatikko tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua. Siihen näppäillään turvakoodi kun tullaan sisään, ajan jonka kuluessa se pitää olla tehty voi määritellä itse, meillä se on 30sekunttia. Jos sitä ei tapahdu, hälytys menee vartioille ja he soittavat numeroon jonka annoimme heille varmistaakseen mikä tilanne on. Jos emme vastaa tai vastaamme ja kerromme että kyseessä ei ole väärähälytys he lähettävät vartijat välittömästi paikalle. Tämä on siis normaali tapaus, meillä on vielä vähän mutkikkaampi ja kalliimpi järjestelmä olosuhteiden pakosta.” Michael selitti heidän viedessä pulloja keittiöön.
”Millä tavalla? Anteesi jos olen liian utelias.” Daniel laski pullot keittiön pöydälle Michael laski tuomansa niiden viereen ja ryhtyi avaamaan yhtä.
”Eli tuo mistä kerroin äsken toimii periaatteessa silloin kun emme ole kotona, mutta sattuneesta syystä, meillä pitää olla jokin turva myös silloin kun olemme kotona. Useimmissa ikkunoissa on ilmaisimet, jotka hälyttävät jos lasi rikotaan, pääovessa ja taka-ovessa on myös tunnistimet, jos ne murretaan väkisin auki. Lisäksi olemme asentaneet muutamaan paikkaan piilotetut kytkimet, josta painamalla menee suoraan ilmoitus poliiseille. Jos ei siis pääse puhelimeen käsiksi on toinen vaihtoehto, mutta siinäkin on vaara ettei ehdi niidenkään luokse.” Michaelista alkoi tuntua kummalta, Daniel vaikutti jotenkin liiankin kiinnostuneelta ja hetken hän jo ajatteli, että mies kysyisi vielä kytkimien tarkkaa sijaintia, sitä hän ei kuitenkaan kertoisi. He ehkä olivat sopineet Danielin kanssa ystävyydestä, mutta ei se tarkoittanut että hän luottaisi mieheen sokeasti. Hän muisti hyvin selvästi riidan joka heillä oli ollut vajaa kuukausi sitten. Daniel huomasi epäilyksen Michaelin silmissä.
”Nykypäivän tekniikka on sitten ihmeellistä, on hyvä että siitä on niin paljon apua teille. Tänne ei varmasti pääse kukaan murtautumaan.” Daniel hymyili.
”Toivotaan niin.” Michael hymyili epävarmana takaisin.
*
Jack oli kuullut heidän keskustelunsa, hän oli tarkkaillut Danielia, tarkkaillut ilmeitä ja eleitä ja äänenpainoa… Jack epäili, hän oli levoton, hän ei luottanut tuohon mieheen pätkääkään, mutta ei edes tiennyt mikä tarina näiden kahden välillä oli. Mikään Danielissa ei kuitenkaan ollut vilpitöntä kun tämä oli Michaelin seurassa, siitä Jack olisi voinut laittaa päänsä pantiksi.
Jack asteli huoneeseen hymyillen. ”Aloin ihmetellä viipymistäsi, minä ja muutama muu mies: olet kysyttyä tavaraa Michael.” Jack iski silmänsä ja laski tyhjän olutpullon tiskipöydälle.
”Samko lähetti sinut perääni?” Michael kysyi huvittuneena.
”Kieltämättä kihlattusi oli levoton, mutta lähetin itse itseni.” Jack hymyili, hän siirsi huomionsa Danieliin. ”Ja kukahan sinä mahdat olla? En usko että olemme vielä tavanneet. Jack Linse on minun nimeni, Michaelin vanha ystävä.” Jack ojensi kätensä kättelyyn ja huomasi häivähdyksen ylimielisyyttä miehen silmissä tämän katsellessa häntä. Hänen käteensä tartuttiin.
”Daniel Simon, Samuelin vanha ystävä.” Daniel hymyili. Jack vilkaisi Michaeliin nopeasti ja sitten takaisin Danieliin.
”No hauska tutustua Dan, Samin ystävä.” Hän tokaisi. Michael ojensi hänelle uuden oluen jonka Jack otti vastaan. ”No jos kerta väkisin tyrkytetään niin kyllähän minä juon!” Hän nauroi. Daniel pyöräytti silmiään.
”Anteesi, menen etsimään poikaystäväni.” Hän sanoi sitten ja poistui.
”Luulenpa, että tämä Daniel kaveri ei juurikaan viehättynyt seurastani.” Jack virnisti katsoen ystäväänsä. ”Kumma juttu, osaan hurmata useimmat, alanko menettää jo otteeni? Ikä painaa päälle; ajatella täytän kohta jo 26-vuotta! Olin varma että makaisin jo haudassa tässä vaiheessa, mutta täällä sitä ollaan; tässä hienossa talossa, olut kädessä, monen kuolettavan hyvännäköisen miehen seurassa, joista ikiaikainen suosikkini seisoo edessäni. Jos kuolisin nyt, kuolisin hymy huulillani.” Michael ei voinut olla nauramatta tälle.
”Et ole muuttunut Jack, olen iloinen siitä.” Hän sanoi.
”Äh, minä en koskaan muutu. Moni on yrittänyt muuttaa, mutta ovat huomanneet tulleensa mahdottoman tehtävän eteen.” Jack katseli häntä tarkkaavaisesti, oli hiljaa hetken.
”Älä luota tuohon Danieliin, teet virheen jos teet sen.” Hän sanoi sitten.
”Niinkö luulet?” Michael kysyi, vaikka alkoi osaksi olla jo samaa mieltä. Jack nyökkäsi.
”Hän ja Sam, onko heidän välillä ollut joskus jotakin muutakin kuin…?”
”On, seksisuhde, epäonnistunut parisuhde… Daniel on rakastanut Samia, mutta Sam…”
”Sam ei tuntenut samoin?”
”Niin.” Michael vastasi.
”Ja nyt he ovat ystäviä, Daniel näkee miten rakastunut Sam on sinuun… Ehkä hän rakastaa poikaystävääsi yhä? Mitenköhän se vaikuttaisi siihen mitä hän ajattelee sinusta?”
”No vielä kuukausi sitten olin joukkopantu lutka, huora ja.. en muista tarkalleen mitä kaikkea muuta…” Michael vastasi. ”Hän pyysi kyllä anteeksi, hän oli kännissä, minäkin olin.”
”Ai hän pyysi oikein anteeksi? No hitto vie sehän muuttaa kaiken.” Jack hymähti.
”Tiedän mitä ajattelet Jack ja ehkä olet oikeassa, minulla oli vähän kumma olo kun olimme kellarissa yhdessä… Mutta mitä vaaraa Danielista voi olla?” Michael kysyi,
”Mitä vaaraa Rickystä oli? tai Joesta tai Jeanista?” Jack muistutti. ”Näkikö kukaan sitä heissä?” Michael oli hiljaa hetken.
”Daniel ei ole heidän kaltaisensa, hän ei ole väkivaltainen, eikä hän ole raiskaaja… Luoja Jack, näitkö sen miehen? Puhuitko hänen kanssaan? Hän on minua lyhyempi, laiha ja välillä, luoja välillä voin vannoa, että hän kimittää kuin nainen.” Michel pudisteli päätään. Jack naurahti.
”Hän ei ehkä ole raiskaaja tai uhkaa väkivallalla, mutta silti sinuna olisin varuillani. Uhan muotoja on monia, mustasukkaisuus tekee monista miehistä vaarallisia… Sitä paitsi, pituudella ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Jotkut lyhyet miehet osaavat olla aika aggressiivisia, luota minuun.” Jack sanoi sitten.
”Niin, äh, olet oikeassa.” Michael huokaisi. ”Välillä suustani pääsee mitä typerämpiä sammakoita, pitäisi jo oppia olemaan hiljaa…”
”Sinä ja sinun sammakkosi.” Jack virnisti lempeästi ja pörrötti hänen hiuksiaan.
Michael virnisti takaisin.
*
Daniel tuli eteiseen, hän katsoi avainnaulakkoa ja etsi oikeaa avainta, avainta jonka oli nähnyt Michaelin asettavan takaisin. Hän hymyili tyytyväisenä nähdessään että niitä oli kaksi. Hän otti toisen ja sujautti sen nopeasti taskuunsa. Hän soittaisi miehelle illalla ja järjestäisi tapaamisen. Hänen sydämensä hakkasi villinä. Epävarmuus välähti hänen sisimmässään ja jälleen hän joutui suostuttelemaan itsensä uskomaan ettei tehnyt väärin, ei loppujen lopuksi.
Hän palasi puutarhaan, istui poikaystävänsä vierelle ja katsoi Samia, joka seisoi hieman kauempana. Hän ahmi katseellaan tuota täydellistä vartaloa. Sam oli aina ollut komea, nyt hän oli sitä vielä enemmän; vahva, miehekäs, mutta samalla kaunis. Daniel muisteli miltä oli tuntunut rakastella Samin kanssa, olla hänen omansa. Tämä kaikki voisi olla hänen, se voisi olla heidän, mutta siitä brunetista oli päästävä eroon… Julius suuteli hänen kaulaansa, Daniel hymyili, onnellisempana kuin aikoihin.
*
Michael makasi sängyllä, selällään, silmät suljettuina. Sam riisui häntä hitaasti, suudellen paljastunutta ihoa. Michael huokaisi.
”Mitä pidit Jackista?” Michael kysyi avaamatta silmiään, hänen oli pitänyt kysyä sitä jo aiemmin.
”Pidin, erikoinen, mutta mukava… Mutta ei puhuta nyt hänestä jooko? Tai kenestäkään muusta?” Sam pyysi ja suuteli hänen rintakehäänsä. Michael hymyili.
”Hyvä on.” Hän tunsi Samin avaamaan hänen farkkujaan ja riisuvan housut kokonaan hänen jaloistaan. Kostea kielenpää leikki hänen terskansa päällä, Michael puristi Samin hiuksia kämmentensä sisään, taivutti päätään taakse. Sam nuolaisi hänen elimensä vartta hitaasti, sitten kiveksiä, otti ne kokonaan suuhunsa ja imeskeli. ”Luoja Sam…lisää…” Michael onnistui muodostamaan sanat ja avasi silmänsä: Sam hymyili katsoen ylös häneen, Hän näykki sisäreisien pehmeää ihoa hellästi hampaillaan, painoi kevyitä suudelmia. Michael värisi. Sam imi hänen kaluaan hetken innokkaana, lopetti aivan liian pian. Michael huokaisi kärsimättömänä ja katsoi kun Sam nousi ylös sängyltä ja riisui omatkin vaatteensa. Michael riisui jo avatun paitansa. Sam liikkui huoneen poikki ja haki liukasteen. Hän palasi sängylle ja nousi hänen ylleen, jalat molemmin puolin hänen lantiotaan, polvillaan. Sam hymyili avatessaan liukasteen, levittäessään sitä kämmenelleen ja sormilleen ja työntäessään sormensa sitten varoen sisälleen. Michael katsoi Samin keskittynyttä ilmettä, katsoi kun tämä hieroi liukastetta viimein hänen elimelleen. Värisi nautinnollisesta olosta.
”Tällä tuulella tänään…” Michael virnisti, katsoessaan poikaystäväänsä, joka alkoi asettautua hänen elimensä päälle.
”Valitatko?” Sam virnisti takaisin.
”En, en ikinä…” Michael kuiskasi ja huokasi samalla nautinnosta, kun Sam alkoi laskeutua, ottaen hänet syvemmälle.
”Muserranko sinut?” Sam huohotti, hymynkare leikkien hänen huulillaan, hänen istuuduttuaan hänen lantionsa päälle.
”Et…mutta jos et kohta ala liikkua niin räjähdän…” Michael hymyili vinosti katsoessaan häntä. Hän toi kätensä Samin lantiolle ja voihkaisi mielihyvästä kun Sam viimein alkoi hitaasti liikkumaan hänen elimensä päällä. Sam kumartui suutelemaan hänen huuliaan.
”Rakastan ottaa sinut sisälleni, en päästäisi ketään muuta, en ole koskaan päästänyt ketään muuta…” Sam kuiskasi hänen korvaansa. Michael katsoi yllättyneenä hänen silmiinsä.
”Tarkoitatko…uh…” Mielihyvä kulkeutui hänen kehoaan pitkin voimakkaammin.
”Shhh…” Sam kuiskasi ja vaiensi hänet suudelmilla. Heidän hikiset vartalonsa kietoutuivat toisiinsa, he eivät enää puhuneet viimeisillä rakastelun hetkillä.
Lopulta he saivat molemmat tyydytyksensä.
Sam kierähti makaamaan hänen vierelleen, hänen koko vartalonsa kimmelsi hiestä.
”Seksi on kyllä parasta liikuntaa…” Hän naurahti hiljaa. Michael kääntyi katsomaan häntä ja pyyhkäisi kosteita hiuksia Samin kasvoilta, hän hymyili.
”Sanoitko juuri, että ensimmäinen kertasi näin päin oli minun kanssani?” Michael kysyi, Sam suuteli hänen kämmentään ja nyökkäsi. ”Miksi et kertonut? Sinun olisi pitänyt kertoa.”
”Ajattelin silloin, että jos kertoisin, et olisi uskaltanut olla ensimmäinen. Olin oikeassa vai mitä?” Michael nyökkäsi.
”Etenkin kun sinä olet ensimmäinen, jonka sisällä olen ollut tuolla tavoin.” Michael virnisti. ”Mutta miksi et sitten sanonut mitään myöhemmin?”
”Sanoitko sinä? No, myöhemmin se tuntui jotenkin typerältä sanoa yhtäkkiä… Mutta hyvinhän me silloin selvisimme ensimmäisestä kerrasta…Tykkään antaa asioiden sujua omalla painollaan.” Sam kuiskasi, he suutelivat ja lepäsivät sitten rauhassa vieretysten, nauttien raukeasta olosta, joka pian sai heidät nukahtamaan.
5.5.2004
Michael vietti päivän kaupungilla tehden ostoksia äitinsä kanssa, he kävivät ulkona syömässä ja lopulta ottivat taksin asunnolle. Henry oli lähtenyt työmatkalle, Evelyn jäisi yöksi ja pitäisi pojalleen seuraa, kun Sam olisi auttamassa Danielia muutossa.
Sunnuntaista lähtien oli satanut vettä ja ilma oli kovin synkeä. He istuivat television ääreen katsomaan hänen äitinsä suosikki sarjaa. Michael ei ollut nähnyt ohjelmaa aiemmin, mutta istui mielellään äitinsä seurassa, yrittäen samalla rentoutua. Hänen olonsa oli ollut kummallinen koko päivän.
Michael katsoi kelloa, se läheni jo puolta kahdeksaa illalla, sade piiskasi ikkunoita yhä kovemmin. Hän toivoi, että Sam olisi jo kotona, häntä hermostutti, myös hänen äitinsä tuntui huomaavan sen sillä loi häneen vähän väliä huolestuneita katseita. Ehkä hän tunsi olonsa oudoksi, koska tiesi Samin olevan Danielin kanssa? Mutta mitään ei tapahtuisi, Juliushan oli siellä myös ja… Hän tunsi olonsa typeräksi, ei hänellä ollut syytä huoleen, ei kerrassaan mitään syytä.
Lopulta hän kuitenkin nousi ylös ja yritti muistaa mihin oli laittanut kännykkänsä. Hän joutui aina etsimään sitä ja oli usein ajatellut, että ostaisi pian jonkun isomman mallin. Hänen nykyinen puhelimensa oli säälittävän pieni, sellainen joka hukkui taskuunkin, no ainakin hänen mielestään, Sam väitti että hän valitti täysin syyttä. Michael muisti jättäneensä sen keittiöön ja kävi hakemassa sen. Hän valitsi Samin numeron.
”Hei kulta.” Samin lempeä ääni vastasi vain muutaman soinnin jälkeen. ”Kaikki hyvin?”
”On, täällä on kaikki ihan hyvin. Mietin vain, että milloin olet tulossa kotiin?” Hän kysyi.
”Joko on ikävä?” Sam leikitteli.
”Entä jos on?” Michael virnisti.
”Lähden tulemaan mahdollisimman pian, lupaan olla kotona ennen kymmentä.”
”Hyvä…” Michael oli hiljaa hetken. ”Sam?” Hän kysyi vielä.
”Niin?”
”Rakastan sinua…” Michael sanoi, kummallinen olo hänen sisällään oli voimistunut, tuntui tärkeältä sanoa se.
”Minäkin rakastan sinua Micha, nähdään kotona.”
”Nähdään.”
Hän lopetti puhelun ja sujautti kännykkänsä ajatuksissaan farkkujensa taskuun. Hän halusi viiniä, ehkä se onnistuisi rentouttamaan hänet? Hänen olisi taas käytävä kellarissa.
”Käyn hakemassa viiniä alhaalta, joisitko mieluummin punaista vai valkoista?” Hän kysyi äidiltään.
”Kumpikin käy.” Evelyn hymyili pojalleen.
Avatessaan ovea, Michael hämmästyi huomatessaan, että se oli jo valmiiksi auki. Hän oli varma, että oli lukinnut sen lauantaina, kun oli viimeksi käynyt siellä. Ehkä Sam oli jättänyt sen auki vahingossa? Michael kurtisti kulmiaan, astui ensimmäiselle askelmalle ja kuunteli; hiljaisuus, sateen tulokin tuntui jo rauhoittuneen. Hän käveli portaat alas ja kietoi kätensä ympärilleen tuntiessaan yllättävän kylmyyden. Hän otti yhden pulloista käsiinsä, oli jo lähdössä takaisin ylös, kun kuuli ja tunsi jonkun rikkoutuvan kenkänsä alla. Hän katsoi alas; lasinsiruja, hän katsoi sivulleen ja juuri silloin kovempi tuulen puuskahdus pyyhkäisi hänen kasvojaan. Ikkuna oli rikki, se oli rikottu ja roikkui auki sepposen selällään, lasinsirpaleita oli heidän kellarinsa lattialla, ikkunan alla. Michael henkäisi, jähmettyi aloilleen.
Hänen äitinsä korkea, pelokas kiljaisu yllätti hänet, jäi soimaan hänen korvissaan, valkoviinipullo hänen käsistään tippui ja särkyi lattialle hänen eteensä. Hänen sydämensä tuntui pysähtyvän; joku oli sisällä talossa.
45. Luku
Evelyn oli keskittynyt tv-ohjelmaan, hän muutti asentoaan mukavammaksi sohvalla ja naurahti sarjan päähenkilön kommellukselle. Hän näki varjon vilahtavan oviaukossa.
”Michael?” Hän kutsui poikaansa. Vastausta ei kuulunut. Hän kuuli kolahduksen keittiöstä ja nousi puoli makaavasta asennostaan istumaan. Hän kuunteli, hiljensi television ääntä. Lattia narahti jossakin, hänen sydämensä lyönnit kiihtyivät. Evelyn nousi ja katsoi ympärilleen, talossa oli hämärää, television valo ja kynttilöiden rauhalliset liekit olivat huoneen ainut valaistus. ”Michael?” Hänen äänensä oli nyt heikko, pelokas.
Hän hiipi kohti eteiseen johtavaa oviaukkoa. ’Älä ole typerä Evelyn, ei täällä ole ketään ulkopuolisia.’ Hänen mielensä yritti rauhoittaa.
Äkkiä hän kuuli kolahduksen takanaan ja kääntyi nopeasti ympäri. Nähdessään kolauksen aiheuttajan, hän kirkaisi. Ruokailuhuoneesta tulevan oven kynnyksellä seisoi pitkä mies, jonka tumman sängen peittämillä kasvoilla lepäsi julma, tutkiskeleva hymy.
”Bonsoir madame.” Mies tervehti kylmän rauhallisella äänellä. Evelynin sydän löi villinä, hän kompuroi, törmäsi hyllykköön, joka tiputti kalliin posliinimaljakon hänen jalkojensa juureen. Evelyn ei vitkastellut, hän haparoi kohti eteistä, pelon kyyneleet olivat muodostuneet hänen silmiinsä ja ainoa mitä hän kykeni ajattelemaan, oli että hänen olisi pelastettava poikansa. Hän katsoi taakseen ja kiljaisi sitten törmätessään johonkin, hän katsoi ylös; toinen mies. Mies katsoi hänen pelokkaisiin kasvoihinsa ja virnisti. Evelyn haparoi taaksepäin ennen kuin kädet ehtisivät tarttua häneen, mutta mies oli nopeampi. Vahva käsi tarttui hänen käsivarrestaan ja veti hänet lähemmäksi.
Michael havahtui liikkeelle kuullessaan äitinsä kiljaisevan jo toisen kertaan. Hänen sydämensä hakkasi, hän juoksi portaat ylös, ei ollut aikaa ajatella, hänen olisi vain päästävä nopeasti äitinsä luokse. Hän lennätti oven auki, juoksi kohti olohuonetta.
”Michael ei! Pakene!” Hän kuuli äitinsä huutavan epätoivoisella äänellä, muttei kuunnellut. Hän tuli huoneeseen ja näki ensimmäisenä äitinsä, jota Patrick piteli edessään tiukasti. Mies virnisti nähdessään hänet.
”Päästä hänet menemään!” Michael huusi nähdessään äitinsä ahdingon, raivo voitti hetkeksi hänen mielensä muutoin tunteman pelon. Hän astui lähemmäksi. Hänen äitinsä yritti taistella itsensä irti miehen otteesta, muttei onnistunut siinä. ”Varo!” Hän huudahti äkisti ja ennen kuin Michael oli kyennyt reagoimaan, makasi hän jo lattialla miehen alla. Hän yritti ponnistella pystyyn, epäonnistui.
”Cherié… vihdoin, oliko ikävä minua?” Michael katsoi miehen kasvoihin hänen yläpuolellaan. Hän henkäisi inhosta ja ällistyksestä. Jean oli muuttunut; tumma, epäsiisti parransänki peitti hänen kasvojaan, silmänaluset olivat tummuneet, hiukset jotka olivat aina olleet siististi leikatut, olivat nyt ylikasvaneet, harmaissa silmissä oli miltei mielipuolinen katse, kalpeat ohuet huulet virnuilivat hänelle. Hän pyristeli pois miehen alta, katsoi häneen suurin pelokkain silmin, eikä kyennyt peittämään järkyttyneisyyttään miehen muuttunutta ulkonäköä kohtaan. ”Reissussa rähjääntyy mon amour.” Mies nauroi katsoessaan häntä nälkäisenä, mielipuolisena. Michael koetti päästä kohti sohvapöytää, minne yksi langaton kytkin oli piilotettu. Hän oli jo niin lähellä, hetken hän uskoi jo onnistuvansa, mutta samassa Jean oli ilmestynyt hänen taakseen ja tönäisi hänet nurin. Hän törmäsi pöytään ja sen päällä ollut hedelmäkulho liikahti lähemmäksi reunaa, hoippui hetken reunalla ja tippui lopulta alas. Lasinen kulho rikkoontui lattialle, hedelmät; omenat ja appelsiinit kierivät kauemmaksi.
Evelyn rimpuili omaa vangitsijaansa vasten yhä kovemmalla voimalla nähdessään lapsensa kamppailevan tuon toisen hirviön kanssa. Hän kirkui, puri miehen kättä kun se yritti vaientaa hänet. Hän potkaisi miestä lujaa. Lopulta, jotenkin, pitkältä tuntuneen kamppaillun jälkeen hän pääsi vapaaksi. Hän hyökkäsi toisen miehen selkään, kun tämä oli juuri aikeissa hyökätä uudemman kerran hänen poikansa päälle. ”Michael juokse! Pakene!” Äiti kirkui. Mies sai lujan otteen hänestä, käänsi hänet rintaansa vasten ja katsoi häntä hymyillen.
”Rouva Wills, rauhoittukaa nyt toki.” Hän hymyili yhä puhuessaan, Evelyn tunsi jonkin kylmän painautuvan ohimolleen ja seisahtui aloilleen, hänen silmänsä suurenivat, hän vapisi. ”Michael, en haluaisi vahingoittaa rakasta äitiäsi tai sinua, mutta teen sen jos se on ainut keino.” Jean puhui rauhallisesti, katse yhä edessään olevassa naisessa. Michael, joka oli juuri noussut ylös ja oli ollut aikeissa hyökätä Jeanin kimppuun pelastaakseen äitinsä, näki aseen jota mies piteli tämän ohimolla. ”Tule tähän, että näen sinut.” Jean kehotti. Michael kohtasi äitinsä katseen, joka oli pelokas, anteeksipyytävä ja surkea. Michael olisi halunnut halata häntä, lohduttaa häntä jotenkin tässä epätoivoisessa tilanteessa. Hän astui Jeanin eteen, mies hymyili voitokkaana. ”Istukaa alas madame.” Jean osoitti sohvaa ja vapautti otteensa hänestä. Äiti ja poika vaihtoivat katseita, Michael nyökkäsi hänelle ja Evelyn totteli miehen käskyä. Mies piteli yhä asetta.
Jean vilkaisi Michaelia, joka seisoi hänen lähellään ja astui lähemmäksi. Hän hymyili ja katsoi taas Evelyniin.
”Näen mistä poikanne on perinyt kauneutensa.” Hän sanoi, veti sitten Michaelin lähelleen, kosketti hänen kasvojaan, sipaisi hänen huuliaan peukalollaan. Michael ei voinut olla vapisematta, Jeanin käsi lipui hänen kaulalleen, alemmas, kohti selkää, alemmas.
”Sinulla ei ole oikeutta koskea poikaani, pidä likaiset sormesi kaukana hänestä!” Evelyn sähähti, oli jo nousemassa, mies osoitti Michaelia aseellaan ja nainen laskeutui. Hän naurahti.
”Näen mistä hän on perinyt myös suunsa.” Hän sanoi ja riuhtaisi Michaelin eteensä. Jean suuteli hänen kaulaansa ja katsoi äitiä samalla, huvittuneena vihasta, joka välkkyi naisen silmissä. ”Ette pidä, että kosketan poikaanne näin?” Hän kysyi. Evelyn puri hampaitaan yhteen.
”En.” Evelyn sanoi tiukasti. ”Eikä poikanikaan pidä.” Hän lisäsi. Jean hymyili ja liikutti kättään alas Michaelin rintaa, hänen litteälle vatsalleen, alas haaroihin.
”Sitten, ette totisesti pidä siitä että kosketan häntä näin.” Michael vavahti Jeanin puristaessa häntä, hän päästi yllättyneen voihkaisun
Jean nauroi. Evelyn huudahti raivoissaan. ”Senkin paskiainen!” Pystymättä pidättelemään itseään, hän syöksyi kohti miestä, toinen esti hänet. Hän tunsi toisen miehen hengityksen niskassaan, ote oli tiukka. Evelyn itki, pakotettuna katsomaan kuinka yksi hänen poikansa raiskaajista kosketti tätä sillä intiimillä tavalla, tavalla jonka ei pitänyt enää koskaan tapahtua.
”Äidin rakkaus on niin liikuttavaa.” Jean hymyili naiselle, tiukentaen otettaan Michaelista, jonka vartalo oli alkanut vapisemaan yhä kovemmin. Hän pyyhkäisi kyyneleitä Michaelin kasvoilta, painoi huulensa hänen poskelleen. ”Rouva Wills, rakas anoppini, toivoin että vierailuni olisi voinut sujua iloisemmissa merkeissä, mutta olette molemmat nyt aivan liian kiihtyneitä.” Hän irrotti otteensa Michaelista, käski ystävänsä päästämään Evelynin. Michael ei epäröinyt, hän tuli äitinsä luokse ja kietoi käsivartensa tämän ympärille, Evelyn rutisti häntä takaisin. Aseen osoittaessa heitä, pakeneminen olisi ollut hullun teko. ”Istukaa alas.” Jean komensi.
Michael kuiskutteli äitinsä korvaan rauhoittavasti heidän polvistuessaan lattialle, hetken Michael ajatteli, että Jean todella ampuisi heidät, että mies oli tullut tänne vain tappamaan. Hän pyyhki kyyneleitä äitinsä kasvoilta ja he katsoivat toisiaan pelokkaina, tietämättä mitä odottaa. ”Kaikki on hyvin, kaikki järjestyy, älä pelkää äiti…” Michael kuiskutteli vuoroin englanniksi, vuoroin espanjaksi, haluten vain lohduttaa äitiään ja osaksi myös itseään.
Jean katsoi heitä, liikkui sitten huoneessa, katsoi ympärilleen. ”Mukava pikku koti teillä.” Jean irvisti. Hän seisahtui kirjahyllyn eteen ja otti siltä kuvan, missä Michael oli Samin kanssa. Hän katsoi sitä inhoten, vihalla. Hän viskasi kuvan alas lattialle, sen kehykset särkyivät. Michael katsoi miestä pelästyneenä. ”Olen pettynyt sinuun cherié.” Jean mylväisi, kylmät silmät porautuivat häneen. Hän astui uudestaan lähemmäksi, katseli äitiä ja poikaa viha silmissään.
Patrick liikehti hermostuneena, hän ei ymmärtänyt miksi Jeanin piti vitkastella, he olivat sopineet että kaikki tapahtuisi nopeasti, entä jos Sam palaisi etuajassa? Siinä mielentilassa, jossa Jean oli nyt, ruumiita voisi syntyä ja Patrick todellakaan kaivannut lisää hankaluuksia. ”Jean, lähdetään jo, älä viivyttele.” Hän sanoi ystävälleen ranskaksi. Jean nosti kätensä torjuvasti ja hymyili. Hän ei irrottanut katsettaan Michaelista, joka katsoi epävarmana ja peloissaan takaisin.
”Aivan pian.” Jean sanoi ja hitaasti hän polvistui lattialle. Hänen silmiinsä osui kulta joka kimmelsi Michaelin vasemmassa nimettömässä, Jean kurtisti kulmiaan ja tarttui lujasti hänen ranteestaan, toi hänen kätensä lähemmäksi itseään. ”Mitä tämä on?” Hän kysyi tiukasti ja katsoi suoraan nuoremman miehen silmiin. Michael vaikersi otteen kiristyessä, kuuli äitinsä itkevän takanaan. Hänen äitinsä huudahti, kun Patrick tarttui häneen uudemman kerran, estääkseen tätä menemästä poikansa avuksi, estääkseen tätä suututtamasta Jeania entisestään.
Michael ei kyennyt estämään kyyneleitään, hän ei voinut lakata vapisemasta, hän ei halunnut sen tapahtuvan ja tiesi sen tapahtuvan kuitenkin. Hän vilkaisi kelloa; 19:50, vain kaksikymmentä minuuttia sitten hän oli puhunut Samin kanssa puhelimessa ja nyt hän oli polvistuneena Jeanin edessä heidän olohuoneessaan, kun mies väänsi tuskallisesti hänen rannettaan tutkiessaan sormusta. Tekniikka oli pettänyt heidät, siitä ei ollut apua nyt.
Jean kiskoi sormuksen irti, luki Samin nimen ja päivän joka oli kaiverrettu sormuksen sisäpintaan. Hän viskoi sormuksen lattialle ja läppäisi Michaelia poskelle. ”Menit kihloihin! Kihloihin hänen kanssaan! Petit minut! Sinä saatana petit minut!” Michael ei kyennyt sanomaan mitään, hän oli liian järkyttynyt puhuakseen, liian peloissaan. Hän ei edes tiennyt mitä voisi sanoa, sillä pelkäsi ärsyttävän miestä entisestään. Hän häpesi heikkouttaan, häpesi kyyneleitään, muttei kyennyt enää peittoamaan niitä. Äkkiä Jean tuntui heltyvän, nosti kätensä ja silitti poskea jota oli juuri lyönyt. ”Shh cherié, älä itke…” Jean hymyili ja veti hänet vartaloaan vasten, hän silitti hänen hiuksiaan rauhoittavasti. ”Vien sinut pois mon amour, pois hänen luotaan…Olemme taas yhdessä.” Michael pyristeli itsensä irti.
”Ei.” Hän voihkaisi, Jean veti hänet takaisin, hänen selkänsä miehen rintaa vasten.
”Shh…” Jean kuiskutteli ja otti ruiskun esiin. ”Shh cheri…” Hän kuiskasi uudelleen ja uudelleen Michaelin kamppaillessa yhä kovemmin. Hän upotti ruiskun piikin Michaelin kaulan sivulle. Michaelin silmät rävähtivät auki yllätyksestä ja hän katsoi äitiään, joka oli hetkeksi lopettanut kamppailun ja katsoi nyt järkyttyneenä ja avuttomana takaisin. Hän hengitti sisään ja ulos. Hetken kaikki tuntui jotenkin hidastetulta, hiljaiselta. Hän räpytteli silmiään, yritti taistella huumaavaa lääkettä vastaan, joka alkoi lamaannuttamaan hänen jäseniään hetkellisesti. Mutta hän ei kyennyt voittamaan, hänen lihaksensa rentoutuivat, hänen kamppailunsa heikkeni. Hänen silmäluomensa alkoivat painua kiinni, hän taisteli, hänen äitinsä itki, kutsui hänen nimeään ja rukoili miehiä päästämään heidät. Hänen suunsa tuntui kuivalta, hän vavahti, silmät painuivat kiinni, hän vaipui tiedottomuuteen, äidin katsoessa voimattomana vierestä.
*
Sam tunsi olonsa levottomaksi, hän oli tuntenut levottomuutta jo heti lopetettuaan puhelun Michaelin kanssa. hän katsoi kelloa, joka oli varttia vaille kahdeksan.
He olivat järjestelleet huonekalujen paikkoja uusiksi koko päivän ja hän alkoi jo väsyä. lopulta kaikki alkoi olla valmista. Sam huokaisi. ”Luulen, että minun on parasta lähteä jo kotiin päin.” Hän sanoi sitten. Daniel katsoi häneen.
”Et sinä voi vielä lähteä, syö nyt ensin jotain, keitän meille kahvit.” Daniel hymyili, ei huolinut kieltävää vastausta ja hyräili mennessään keittiöön. Sam pyyhki hikeä otsaltaan, katsoi kelloa uudestaan.
”Vaikutat hermostuneelta, onko kaikki hyvin?” Julius kysyi ja silmäili häntä huolestuneena. Sam hymyili miehelle, mitä enemmän hän oli jutellut miehen kanssa sitä enemmän hän hänestä piti.
”Olen väsynyt ja kaipaan vuoteeseen sulhaseni viereen.” Sam virnisti.
”Miten minusta tuntuu, ettet ajattele vain nukkumaan menoa vaikka sanotkin olevasi väsynyt.” Mies naurahti.
”Voitko syyttää minua?” Sam hymyili.
”En, enpä taida voida. Nuorena ja vastarakastuneena sitä jaksaa.” Mies iski hänelle silmäänsä. Daniel palasi huoneeseen, Julius katsoi häntä ja hymyili.
”Jaa vaan taidanpa minäkin ottaa saman suunnitelman tänään.” Sam hymyili miehelle takaisin.
Kello oli jo puoli yhdeksän, kun Sam viimein pääsi lähtemään. Daniel saattoi hänet autolle.
”Kiitos avustasi.” Hän sanoi heidän saavuttuaan parkkipaikalle.
”Ei kestä.” Sam hymyili ja avasi autonsa oven. Daniel katsoi Samia, haluten vielä sanoa jotakin, muttei oikein tiennyt mitä.
”Sano Michaelille terveisiä.” Daniel sanoi ja yritti hymyillä vilpittömästi, hän tiesi ettei Sam löytäisi häntä enää kotoa. Hänen sydämensä jyskytti ja hän toivoi että miehet tosiaan olisivat pitäneet sopimuksesta kiinni ja häipyneet paikalta. Syyllisyys pisti hänen rintaansa, kun Sam hymyili hänelle.
”Minä sanon… Ja onnea uuteen kotiinne Dan, Julius on kunnon kaveri, pidän hänestä. ” Sam sanoi, Daniel tunsi suupielensä nykivän, kun hän yritti hymyillä takaisin. Hän pystyi vain toivoa, että syyllisyys kuolisi nopeasti ja ettei hän ikinä jäisi kiinni siitä mitä oli tehnyt. Hän oli kietonut käsivartensa ympärilleen.
”Kiitos, pidän hänestä luonnollisesti myös itse.” Hänen äänensä oli käheä, nyt oli oltava hyvä näyttelijä, parempi kuin koskaan.
”Soitellaan, heippa!” Sam huikkasi istuessaan autoon. Hän sulki oven, käynnisti auton ja ajoi pois, Daniel vilkutti hänelle. Äkkiä hän tunsi voivansa pahoin. Hänen täytyisi yrittää unohtaa osallisuutensa, täytyi unohtaa syyllisyys jotta voisi elää. Daniel katsoi vielä hetken kadulle ennen kuin lopulta kääntyi ja palasi sisään Juliuksen luokse. Hänen täytyi unohtaa.
*
Sam tiesi heti astuttuaan sisälle taloon, että jokin oli vinossa. Oli kuoleman hiljaista. ’Ei, tämä ei voi toistua, tämä ei voi toistua.’ Hän hoki itselleen kulkiessaan eteishallin poikki.
”Michael? Evelyn?” Hän kutsui, hän oli kuulevinaan hiljaisen voihkauksen ja ryntäsi olohuoneeseen. Hän seisahtui järkyttyneenä aloilleen nähdessään missä kunnossa huone oli; särkynyt maljakko, hedelmäkulho, hedelmiä lattialla. Valokuvakehys, jonka sisällä oli kihlajaiskuva hänestä ja Michaelista. Hän sulki silmänsä, avasi ne ja olisi halunnut huutaa kun näki yhä saman näkymän edessään. Hän kuuli voihkaisun uudestaan, käänsi päänsä äänen suuntaan ja näki Evelynin makaavan lattialla, sohvan vieressä. ”Evelyn!” Sam henkäisi ja ryntäsi naisen luokse, hän kumartui, kosketti häntä hellästi. Nainen alkoi virota. Hän nosti päätään hitaasti. ”Sam?” Evelyn kysyi heikolla äänellä.
”Olen tässä.”
”Michael… he veivät lapseni.” Evelynin ääni murtui, hän nyyhkytti, tarttui Samin paidan helmaan. Hän kohottautui katsomaan poikansa rakastajan silmiin. ”He veivät hänet! Sam, en kyennyt tekemään mitään! He veivät hänet.” Nainen toisti sitä uudestaan ja uudestaan ja Sam huomasi vapisevansa.
”Jean?” Hänen äänensä kysyi heikosti. Evelyn nyökkäsi itkien yhä vuolaammin. Samin käsi vapisi, kun hän etsi puhelimensa. Hän yritti hengittää, hänen päätään särki, hän sulki silmänsä, käski itseään hengittämään. Hän tuskin kuuli itsensä puhuvan soittaessaan poliisin hätäkeskukseen, hän tuskin kuuli mitään ympärillään, kaikki oli kuin filmillä, kuin automaatista. Sen hetken hän tuskin kykeni ajattelemaan ja silti jotenkin hän oli kertonut poliiseille kaiken mitä he tarvitsivat tietää. Hän ravisteli päätään, kieltäytyi ajattelemasta. Hän liikkui talossa; kylpyhuoneeseen, haki puhdistusaineet, palasi Evelynin luokse ja puhdisti tämän päänhaavan. Nainen itki, sopersi, oli sokissa. Kuinka monta arvokasta minuuttia oli jo menetetty? Ajatus käväisi hänen mielessään ja hänen rintaansa koski. Hän yritti pitää itsensä kasassa, nyt ei ollut aikaa murtua, oli oltava vahva; vahva Michaelin puolesta. Hän toisi hänet takaisin kotiin tai kuolisi yrittäessään sitä. Oli oltava vahva.
Poliisit olivat paikalla alle kymmenessä minuutissa.
*
Michael alkoi virota tilastaan, hän vaikersi, hänen päätään jomotti. Hän nosti kätensä ohimolleen, liikahti pehmeällä makuualustalla. Hitaasti hän avasi silmiään, joutui siristämään, räpyttelemään ennen kuin sai avattua silmänsä kunnolla. Hän nousi kömpelösti istumaan, hieroi ohimojaan tuntiessaan kivun voimistuvan. Hän nosti katseensa tarkastellakseen ympäristöään. Huone oli hämärä. Sänky, jolla hän istui, oli leveä parisänky, lakanat olivat viininpunaiset. Michael ei voinut olla värähtämättä.
Sängyn oikealla puolella oli tumma, kulunut kirjoituspöytä ja sen edessä laudoitettu ikkuna. Vastakkaisella puolella huonetta oli vanha nojatuoli, joka olisi selvästi kaivannut uusia päällisiä, sen toisella puolella kokovartalopeili, jonka lasi oli likainen ja toisella puolella hyllykkö, jossa oli riveittäin kirjoja. Sänkyä vastapäätä oli vaatekaappi, jonka puinen pinta oli naarmuttunut. Huoneessa oli kaksi ovea, toinen oli noin neljä metriä sängystä, toinen sängyn ja kuluneen vaatekaapin välissä.
Michael vapisi, pääkipu hellitti hiljalleen ja hän kykeni tehdä selkeämpiä päätelmiä, hänen sydämensä tykytti, hänen kämmenensä hikosivat. Hänen mieleensä palasivat viimeiset hetket jotka hän muisti kotoaan ja hän tarkasteli ovia edessään; johtaisivatko ne vapauteen? Olisivatko ne auki? Missä Jean ja Patrick olivat? Uskaltaisiko hän liikkua? Hän nielaisi yhden, toisen ja kolmannen kerran, tuntui kuin hänen kurkkuunsa olisi juuttunut jotakin mikä ei suostunut menemään alas. Hän yritti epätoivoisesti rauhoittua, oli ajateltava selkeästi, ajateltava kylmästi, paeta heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen.
Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun kauimmainen ovi aukeni, Jean astui sisään, hymyili hänelle, mutta hymy oli kylmä.
”Huomenta cheri” Mies sanoi, Michael seurasi häntä katseellaan miehen kulkiessa huoneen poikki. Jean istui alas nojatuolille ja tarkkaili häntä. Michael ei uskaltanut edes liikahtaa, hän tuskin uskalsi hengittää. Jean nojautui taaksepäin ja sytytti savukkeen, miehen katse ei missään vaiheessa jättänyt häntä. Mies hymyili, puhalsi savua ulos suustaan.
Michael oli kuin lamaantunut, tupakansavuinen ilma tuntui painostavalta, hänen silmänsä kostuivat. Jean oli kylmän rauhallinen, huvittunut jopa, jatkoi savun puhaltamista hänen suuntaansa tietäen miten hän inhosi sitä. Nopea vilkaisu ovelle sitten taas mieheen. Jean kaivoi esiin aseensa ja pyyhkäisi sen teräksistä pintaa hihallaan; osoitus kenen käsissä oli valta. Michael ei voinut olla huomaamatta sitä.
”Nukuitko hyvin englantilainen?” Jean kysyi ja hymyili. Muutos miehessä hämmästytti Michaelia yhä. Hän ei uskaltanut vastata, hän ei tiennyt mitä vastata, kerrankin hän onnistui pitämään terävän kielensä kurissa. Ei ollut viisasta suututtaa miestä enempää.
Jeanin harmaat silmät mittailivat hänen vartaloaan kasvavalla himolla, Michael värähti, tunsi olonsa saaliiksi joka tuijotti saalistajansa silmiin. Molemmat laskelmoivat toisiaan, laskelmoivat tilannetta. Oli pysyttävä valppaana, katsottava takaisin, Jean vain odotti sopivaa hetkeä hyökätä hänen päällensä; kirjaimellisesti. Michael olisi halunnut liikkua, muttei uskaltanut, liike saattaisi laukaista tilanteen jota hän ei halunnut laukaista. Hänen äänensä tarttui kurkkuun, suu tuntui kuivalta ja hänen sydämensä löi väsymättömän kiihkeästi, tuntui että Jeankin voisi kuulla sen.
Jean oli juonut, Michael tiesi sen, näki sen miehen silmistä ja olemuksesta, juoneena Jeanilla ei löytyisi sympatiaa hänelle. Jean tuntui samaan aikaan vihaavan häntä ja jollain hyvin kieroutuneella tavalla rakastavan. Michael arveli miehen tilan menneen yhä pahemmaksi, että selvinkin päin Jeanin olisi yhä vaikeampi taistella tätä toista synkempää puolta vastaan. Miehen häntä kohtaan tuntema viha, kieroutunut rakkaus ja himo olivat sekoittuneet toisiinsa. Michael tiesi miehen aikeet ja vapisi yhä kovemmin.
Lopulta Jean sammutti savukkeen ja nousi kylmänrauhallisesti ylös. Hän naurahti, kun Michael vaistomaisesti perääntyi kauemmaksi.
”Et suinkaan pelkää minua Michael?” Jean kysyi astuessaan yhä lähemmäksi. Michaelin selkä osui seinään ja hän tiesi olevansa loukussa, hän kyyristyi pienemmäksi, vapisi, ei kyennyt peittämään heikkouttaan, vanhat arvet olivat vielä tuoreita, traumat osittain parantumattomia.
Jean istui sängylle, kosketti hänen kasvojaan, Michael väisti. Jean pakotti kätensä hänen jalkojensa väliin ja ryhtyi hieromaan hänen elintään farkkujen läpi, Michael työnsi hänen kättään pois.
”Älä.” Hän pyysi, käänsi katseensa. Jan oli hiljaa hetken.
”Älä?!” Hän mylväisi sitten, nousi seisomaan. ”Helvetti vie sinä et kieltäydy minulta!” Hän huusi. Michael säpsähti ja katsoi miestä. ”Minä omistan sinut Michael, olet minun! Minun! Sinä et kieltäydy minulta.” Jean sähisi, tuli lähemmäksi ja tarttui hänen kurkustaan, pakottaen hänet ylös kanssaan. Michael katsoi miehen silmiin, kyyneleet valuivat holtittomasti alas, ote hänen kaulallaan kiristyi ja hän joutui taistelemaan saadakseen hengitettyä. Jeanin kasvot olivat hänen omiensa lähellä.
”Tapasimme tasan kolme vuotta sitten, olit hänen kanssaan, olit vain huora; rikkaiden miesten leikkikalu. Minä pelastin sinut siltä cheri, annoin sinulle elämän, ostin sinut itselleni.” Jean kuiskasi hiljaa, kokoajan katsoen hänen silmiinsä. Hän hellitti otteen kaulalta ja otti hänen kasvonsa käsiensä väliin. ”Mikä kaunis aarre sinä olitkaan minulle, suojelin sinua cherié, suojelin niiltä miehiltä jotka halusivat sinua, suojelin Rickyltä ja mitä sinä teit? Sinä petit minut. Halusit hänet, koska hän on rikas, sehän sinun himosi on aina ollut; raha. Lopetinko rakastamasta sinua? En, luoja minua auttakoon, mutta rakastan sinua. Särjet sydämeni Michael. Pelastin henkesi toistamiseen ja sinä lähetät poliisit perääni, palasit hänen luokseen…” Jean hellitti otettaan, Michael perääntyi, pudisteli päätään. ’Hän on hullu, hullu, menettänyt järkensä täysin.’ Michael ajatteli, pelon kasvaessa käsittämättömiin mittoihin hänen sisällään. ”Etkö sinä tajua?! Rakastan sinua, omistan sinut, olet minun, et kenenkään muun! Minun huorani, minun rakastettuni, sinulla ei ole oikeutta kieltää minua!” Jean läppäisi hänen poskeaan ja kaatoi hänet sängylle istualleen. Jean potkaisi hänen jalkansa erilleen ja asettui niiden väliin Hän katsoi alas nuorempaa miestä.
”Pyydä minua.” Jean sanoi nyt rauhallisemmalla äänellä. Michael katsoi häneen, huonetta ympärillään, kuin etsien vastauksia. Hän ei tiennyt mitä tehdä. ”Pyydä minua.” Jean sanoi uudestaan.
”Jean… Ole kiltti…” Michael aloitti. Jean tarttui hänen leuastaan ja nosti hänen katseensa.
”Ole kiltti mitä?” Jean kysyi. Michael mietti kuumeisesti, hänen mielensä tuntui tyhjältä.
”En koskaan halunnut särkeä sydäntäsi.” Michael kuiskasi sitten, rukoillen että saisi miehen jotenkin leppymään ja unohtamaan hetkeksi mitä halusi. Jean oli hiljaa ja hänen silmissään katse, jota Michael ei osannut tulkita. ”E-en halunnut satuttaa sinua Jean, minä…” Hän jatkoi, sulki silmänsä hetkeksi. Jean oli yhä hiljaa, äkkiä huoneen ovelta kuului koputus.
”Mitä?” Jean tiuskaisi. Patrick avasi oven ja katsoi sisään. Hän katsoi Michaelia, joka istui sängyllä ja ystäväänsä joka seisoi tämän edessä.
”Tulisitko käymään hetkeksi, puhelu sinulle.” Patrick sanoi.
”Hyvä on.” Jean katsoi Michaelia vielä kerran. ”Palaamme asiaan.” Hän sanoi ja poistui ystävänsä perässä huoneesta. Michael kuuli oven lukkiutuvan heidän takanaan.
Michael veti polvensa itseään vasten, kietoi kätensä ympärilleen, laski päänsä polvilleen ja tuuditti itseään. Hän itki, pelkäsi, tiesi olevansa hullun käsissä ja että mitä tahansa saattoi tapahtua. Kaksi eri puolta Jeanissa kävivät jatkuvaa kamppailua, kumpi niistä veisi lopullisen voiton? Hänen kohtalonsa saattoi riippua siitä. Hän ei kyennyt rauhoittumaan tai ajattelemaan järkevästi, sillä hetkellä hänessä ei ollut tarpeeksi voimia olemaan vahvempi, sillä hetkellä hän oli täysin sokean pelkonsa vallassa. Hän olisi antanut mitä vain, jos olisi päässyt käpertymään Samin syleilyyn; hänen turvapaikkaansa.
46. Luku
Savuinen ilma, hilpeiden ihmisten iloista puheensorinaa ja naurua, musiikki soi, keski-ikäinen pariskunta intoutui tanssimaan sen tahdissa, ystävät nauroivat ympärillä.
Henry kulautti tuoppinsa pohjat alas kurkustaan, pyyhkäisi suupieliään ja katsoi vanhaa ystäväänsä.
”Sinä tarjoat seuraavan Seamus, eikö se niin ollut?” Hän virnisti.
”Ah niinhän taisin luvata.” Mies myönsi, kuuli pubin ovien käyvän ja kiinnitti huomionsa sisälle astuneeseen nuoreen mieheen. ”Liam!” Hän huudahti ja huitoi kättään hänelle. ”Pirulainen on minulle velkaa, saa korjata tilannetta tarjoamalla meille molemmille.” Seamus kuiskasi miehen lähestyessä. Henry naurahti, kaivoi piippunsa esiin ja sytytti sen.
”Iltaa, arvelinkin tapaavani sinut täällä Seamus. Vaimoa paossa taas?” Mies hymyili seisahtuessaan pöydän viereen.
”Ei
avioliittoelämää kestä ilman
tuopillista tai muutamaa, kyllähän sinä sen
tiedät
poika. Vaimo nalkuttaa join minä tai en, joten miksi en sitten
joisi?” Seamus
nauroi. ”Henry, sinä varmaan muistatkin nuoren
O'Crillyn, oli
isälläsi muinoin tallipoikana.” Mies
jatkoi.
Henry katsoi nuorta miestä, joka hymyili epävarmasti
takaisin kohdatessaan
hänen katseensa. ”Kyllähän
minä Liamin muistan, mukava nähdä
pitkästä aikaa.”
Henry tervehti.
”Kuin
myös herra
Wills.” Liam
vastasi.
”Haepas
meille tuopit poika
ja
istu sitten alas kanssamme.” Seamus sanoi. ”Olet
velkaa vielä ja saatan unohtaa
velan summan jos juotat minua tarpeeksi
tänään.” Hän nauroi.
”Sitten
minun on parasta
hakea
juomat heti.” Liam virnisti.
Liam
istahti alas laskettuaan
juomat heidän eteensä.
”Oletko
jäämässä tänne
pitkäksikin aikaa?” Liam kysyi ja katsoi Henryyn.
”Vain
muutamaksi
päiväksi, tulen
kuitenkin kesäksi takaisin vaimoni kanssa. Sain uuden
työprojektin täältä;
uuden koulurakennuksen suunnittelu.” Henry kertoi ja poltti
piippuaan
rauhallisena. ”Miten elämä on kohdellut
sinua?”
”Sai
pallon jalkaansa
piruparka,
puolivuottako sitä on jo kestänyt?” Seamus
nauroi iloiseen tapaansa. Liam
pudisteli päätään hymyillen.
”Menin
naimisiin, lapsi
tulossa.”
Hän selvensi Henrylle.
”No
sehän on hienoa,
onneksi
olkoon.” Henry hymyili.
”Osaan
ottoni minä
sanoisin.”
Seamus nauroi jälleen. Henry oli jo tottunut
ystävänsä omituiseen huumoriin.
”Avioliitto
on hieno asia,
älä
kuuntele Seamuksen höpinöitä
poika.” Henry sanoi, katse
ystävässään.
”Aye,
jos on sellainen vaimo
kuin
sinulla Henry; vaihdetaanko?” Seamus heitti. Henry pudisteli
päätään, virne
huulillaan.
”Miten
perheesi
voi?” Liam kysyi
ja maistoi juomaansa.
”Hyvin.
Poikani palasi kotiin
joulun
aikoihin ja nyt hän asuu Lontoossa kihlattunsa kanssa, Evelyn
on heidän luonaan
nyt.”
”Ai
Michael on
kihloissa.” Liam
hämmästyi. ”Öh, miehen
kanssako?” Hän töksäytti alkoholin
rohkaistuttamana.
”Miehen
kanssa ja
vieläpä rikkaan
miehen, niinhän se oli Henry?” Seamus kommentoi
hilpeänä. Henry hymyili,
karisti tuhkaa piipustaan tuhkakuppiin.
”Sanotaan
nyt niin,
että
he tulevat oikein mukavasti
toimeen
rahallisesti ja no, taitavat ne kaksi olla toisiinsa melko
hullaantuneita
muutenkin.”
”Kyllähän
siitä suloisesta
nappisilmästä näki jo pienenä,
että sillä ulkonäöllä
tulee pärjäämään, ei
sellaista annetta köyhälle puolisoksi, eikö
niin Henry?” Seamus läppäisi hänen
selkäänsä ja Henry tunsi kiitollisuutta
ystävänsä vapaamielistä ajattelua
kohtaan.
”Aivan
niin.”
Hän sanoi ja
ajatteli mielessään, että Michaelin upea
ulkonäkö taisi kuitenkin olla enemmän
kirous kuin siunaus pojan kannalta ajateltuna.
Liam
maistoi oluttaan. ”Minä
olen hetero ja minulla on tyttöystävä; joten
näpit itri!”
Hän muisti
uhmakkaan 16-vuotiaan huutaneen hänelle
myöhään eränä iltana,
ikuisuus sitten.
Hän muisti suudelmat
hämärässä tallissa ja
kiinnijäämisen pelon, muisti
lämpimän nuoren vartalon omaansa vasten, poika oli
kiusoitellut; antaa
ymmärtää, muttei ymmärrä
antaa! Hän oli silloin
manannut turhautuneena
eräälle ystävälleen, joka oli tosin
luullut, että hänen himonsa kohde olisi
ollut joku tyttö. ”Kaikki
eivät tule olemaan yhtä
kärsivällisiä kanssasi
kuin minä olen ollut Michael, usko pois. Kaikki eivät
tule hyväksymään eitä.”
Hän oli sähähtänyt kerran hieman
juovuksissa, kun oli yrittänyt saada pojan
sänkyynsä ja kun tämä oli
jälleen kieltäytynyt. Poika oli suuttunut
entistä
kovemmin, nakellut niskojaan ja vannonut ettei haluaisi
enää olla missään
tekemisissä hänen kanssaan. Liam oli saanut huomata
juuri miten itsepäinen
poika oli osannut olla, sen jälkeen he eivät olleet
vaihtaneet sanakaan Liamin
yrityksistä huolimatta. Nyt muistikuvat olivat vallanneet
hänet; Liam oli
varma, että sinä yönä, hän
rakastelisi vaimoaan ensimmäistä kertaa viikkoihin.
Henryn kännykkä alkoi soimaan, keskeyttäen heidän iloisen rupattelunsa.
”Hei kaunokainen.” Henry vastasi vaimolleen alkoholin lämmittämänä. Hän kuuli Evelynin hiljaisen nyyhkytyksen toisesta päästä ja hymy kuoli hänen huuliltaan.
”Tule kotiin Henry, Michael on…” Nainen itki, hänen äänensä murtui ja Henryn sydän miltei pysähtyi pelätessään miten jo aloitettu lause jatkuisi. ”Ne miehet… he veivät hänet, he tulivat ja veivät hänet mukanaan…Henry…tule kotiin…” Evelyn rukoili, Henryn kasvot menettivät värinsä.
”Tulen heti rakkaani, tulen niin pian kuin voin.” Hän vastasi, lopetti puhelun ja yritti koota ajatuksensa.
”Mitä on tapahtunut?” Seamus kysyi huolestuneena ystävästään, myös Liam loi mieheen kysyvän katseen. Henry nousi ylös.
”Tarvitsen taksin, minun on lähdettävä heti lentokentälle.” Hän sanoi, tunsi ystävänsä käden olallaan.
”Henry, mitä ihmettä on oikein tapahtunut?”
”Poikani… hän…poikani on siepattu.” Henry sai sanottua, näppäillen hermostuneena taksifirman numeroa kännykkäänsä. Seamus ja Liam näyttivät puulla päihin lyödyiltä.
Henry kiroili kävellessään ulos pubista odottamaan taksia, jonka toivoi saapuvan mahdollisimman pian. Hänen ystävänsä seurasi. Henry tunsi kämmeniensä hikoavan, hänen oli kuuma, hän puristi hampaitaan tiukasti yhteen. ”Mikä helvetti sillä taksilla kestää.” Hän kirosi, Seamus koitti rauhoitella.
Henry saattoi tuskin uskoa mitä oli juuri kuullut; hän ei halunnut uskoa sitä. Hän toivoi näkevänsä vain unta ja silti tiesi ettei nähnyt. Toistuisiko heidän kuusi vuotta kestänyt piinansa toistamiseen? Henry tunsi vihaa, voimattomuutta ja surua, hän olisi halunnut hakata jotakin ja huutaa. Hän tunsi epäonnistuneensa; ei ollut kyennyt suojelemaan perhettään, ainoaa elossa olevaa lastaan ja vaimoaan. Henry pelkäsi, oli kiihtynyt, ajatteli mitä tämä tekisi Evelynille, mitä se tekisi hänelle itselleen ja ennen kaikkea mitä se tekisi heidän pojalleen. Michaelin oli pakko selvitä, pakko! Hän toivoi pääsevänsä pian kotiin tietääkseen juuri miten paha tilanne oli ja mitä olisi tehtävissä sen hyväksi.
*
Sam istui keittiönpöydän ääressä, höyryävä teekuppi edessään. Hänen mielensä oli levoton, hänen päätään jomotti ja rintaa koski. Hän vilkuili kelloa vähän väliä, laski aikaa joka kului ja jonka hän toivoi voivansa jotenkin pysäyttää ja kelata taakse. Poliisit tutkivat paikkoja ja esittivät kysymyksiä. Joku koitti lohduttaa järkyttynyttä äitiä, Evelyn itki ja huusi vähän väliä, hän vaati toimintaa ja tekoja; tunsi ettei hänen lapsensa eteen tehty tarpeeksi, mikään ei olisi ollut tarpeeksi.
Aikaisemmin Sam oli huutanut myös, raivonnut siitä etteivät poliisit olleet kyenneet estämään Jeanin pääsyä Lontooseen, kyseenalaistanut poliisin toiminnan ja mielenkiinnon tapauksen ratkaisemista kohtaan. Hän oli turhautunut ja ärtynyt, kun ymmärsi ettei voinut tehdä muuta kuin odottaa. Hän halusi metsästää ja tappaa, hän halusi tekoja, halusi pelastaa kumppaninsa, muttei edes tiennyt missä tämä oli sillä hetkellä. Ja kaikki tuntui toimivan liian hitaasti, aika kului; jotain täytyisi tehdä! Lopulta, suostuttelujen ja rauhoittelun jälkeen hän oli suostunut istuutumaan alas, teekuppi oli tuotu hänen eteensä ja hän tunsi olonsa riittämättömäksi ja turraksi sisältä.
”Kellarin ikkuna on rikottu, ovat tulleet sitä kautta.” Sam kuuli jonkun sanovan vanhemmalle komisariolle. Miten? Miksi? Sam mietti. He pitivät kellarinovea lukittuna, siinä oli ollut hälytin jos se murrettaisiin väkisin auki. Sam oli tarkistanut ennen lähtöään, että se oli lukossa, hän oli varma siitä. Ajatukset ja kysymykset juoksivat loputtomana hämmentävänä virtana. ”Kuulustelkaa kaikki lähimmät naapurit läpi; jonkun on täytynyt nähdä jotakin. Se poika on löydettävä!” Sam kuuli Komisarion vaativan, tunsi pientä tyydytystä kuullessaan vaatimuksen ehdottomuuden. Michael oli löydettävä tai joku saisi maksaa karvaasti.
Yli viidenkymmenen oleva harmaantunut ja tukevahko mies istui vastakkaiselle puolelle pöytää muistio kädessään. Samin surulliset ja hämmentyneet silmät kohottautuivat katsomaan komisariota.
”Tiedän, että tämä tilanne on teille hyvin vaikea.” Mies hymyili sympatiaa osoittaen. Sam tuijotti miestä, räpytteli silmiään, teekuppi kädessään, josta hän ei ollut juonut vielä tippaakaan. ”Miehet ovat ilmeisesti tulleet sisään kellarin kautta, mutta ovea ei ole murrettu. Teidän… tuota… Sulhasenne äiti sanoo, että näki miehet puoli kahdeksan jälkeen illalla, kun poika oli ollut alhaalla kellarissa.” Mies selitti tarkkaillen häntä. Sam oli hiljaa, yrittäen sisäistää sitä mitä hänelle sanottiin.
”Mutta minä lukitsin oven, olen varma siitä; tarkistin sen aina ennen lähtöäni. Michael oli myös hyvin tarkka sen kanssa. En ymmärrä miten…” Sam pudisteli päätään.
”Ovi on joka tapauksessa ollut auki… Ehkä epähuomiossa tai… niin, onhan aina sekin mahdollisuus, että he ovat käyttäneet avainta.” Sam nosti katseensa yllättyneenä. ”Asiaa tutkitaan, kaikki mahdollisuudet otetaan huomioon ja voin vakuuttaa että teemme parhaamme sulhasenne löytämiseksi.” Mies vakuutti. Sam nyökkäsi hitaasti, väsyneenä huolesta, väsyneenä vastaamattomista kysymyksistä. Oli sanoinkuvaamattoman raskasta tietää, että hänen rakastettunsa oli hullun entisen miesystävänsä käsissä, joka oli uhkaillut heitä jo kuukausia ja satuttanut Michaelia jo monesti aikaisemminkin, eikä hän ei kyennyt tekemään asialle yhtikäs mitään.
Niin monta kertaa Sam oli kuvitellut kohtaamisen Jeanin kanssa ja niin monta kertaa hän oli hakannut sen paskiaisen hengiltä niissä kuvitelmissa ja nyt; Jean oli tullut ja jälleen hän oli epäonnistunut olemaan paikalla Michaelin suojana. Tällä kertaa kaiken oli pitänyt tapahtua toisin…
Komisario nousi ylös, oli jo lähdössä, mutta muisti sitten jotakin ja kääntyi takaisin.
”Tämä taitaa muuten kuulua teille, löytyi olohuoneesta.” Mies sanoi; ääni oli surullinen ja samalla lempeä. Sam katsoi ylös, otti sormuksen, jonka mies laski hänen kämmenelleen. ’Michael&Sam 31.01.2004’ Hän luki kaiverruksen mielessään ja sillä hetkellä; Sam murtui kyyneliin.
*
Michael makasi sängyllä ja värisi, nieli katkeria kyyneliä, oli vaipua yhä syvemmälle itsesääliin. Eikö se ollut oikeutettua? Äkkiä hän avasi silmänsä, tuijotti huoneen vastakkaista seinää. Hän hengitti syvään, kuunteli sateen ropinaa ulkoa, muuten oli oudon hiljaista. Hän kääntyi toiselle kyljelleen ja tunsi jonkin kovan painavan epämukavasti reittään. Sitten hän muisti, nousi nopeasti istumaan ja kaivoi taskuaan; hän olisi voinut suudella kännykkäänsä. Kaivattu toivo heräsi hänen sisällään, hänen kätensä tärisivät, kun hän mietti soittamista Samille ja sitä ehtisikö siihen. Samassa hän kuuli lähestyviä askeleita oven takaa, oli oltava nopea, tällä kertaa hän olisi viisaampi; hän laittoi puhelimen äänettömälle ja piilotti sen nopeasi sängynpäädyn ja patjan väliin. Hän siirtyi kauemmaksi ja yritti rauhoittaa itsensä kuullessaan avaimen kääntyvän lukon sisällä.
Jean astui sisään, katse etsien hänet, kasvoille nousi pirullinen virnistys. Michael laski katseensa ja odotti hiljaa, kun mies lähestyi. Kun mies pääsi sängyn vierelle, hän kumartui ja työnsi kasvonsa hänen omiensa lähelle. Kuvottava viinan lemu sai Michaelin hätkähtämään. Hän sulki silmänsä, puristi lakanaa kämmentensä sisään.
”Katso minuun senkin huora.” Jean käski, miltei sylkien hänen kasvoilleen. Michael mietti mielessään miten niin alkoholisoitunut mies oli kyennyt huijaamaan poliiseja ja heitä niin perusteellisesti? Tai ehkä Jean oli nyt juhlistanut onnistumistaan ja juonut sen kunniaksi reilusti? Väristen ja vastentahtoisesti Michael avasi silmänsä ja kohtasi hullun katseen. Jean hymyili, kaikki solut Michaelin ruumiissa huusivat, halusivat hänen perääntyvän miehestä, joka oli selvästi aivan liian lähellä. Hengittäen syvään ja vapisevasti Michael pakotti itsensä pysymään hievahtamatta paikoillaan ja katsomaan takaisin. Hän ajatteli kaikkia rakkaitaan kotona ja pakotti itsensä tekemään mitä voisi selviytyäkseen, oli valittava selviytyä, oli tarrauduttava siihen.
Jean nauroi huvittuneena, ilkeästi. Hän nautti nähdessään pelon välittyvän selvästi ruskeista silmistä, sillä se vain lisäsi hänen tunnettaan vallasta. Ohjat olivat hänellä; Michael oli täysin hänen armoillaan ja joutuisi vain kestämään kaiken mitä hän päättäisi ottaa siitä irti. Hän kumartui yhä lähemmäksi, hengitti entisensä tuoksua; niin tuttu ja puhdas. Hän hapuili huulillaan ihoa korvan vieressä ja kuuli Michaelin päästävän pelokkaan hengähdyksen. Hänen hymynsä kasvoi.
”Tiedätkö? En ole saanut persettä sitten lokakuun ja paineet ovat tällä hetkellä melkoiset.” Jean kuiskasi ja näykkäisi hänen korvanlehteään. Hän nauroi, kun Michael perääntyi hänestä nopeasti ymmärrettyään sanat.
Jean kiipesi sängylle ja kaatoi Michaelin alleen selälleen. Michael vinkaisi Jeanin istuessa hajareisin hänen lantionsa päälle. Mies piteli hänen ranteitaan hänen päänsä yläpuolella, tiukalla yhden käden otteella.
Mies läähätti, kuuma hengitys hänen ihollaan, kosteat suudelmat. Michael käänteli päätään, puristi silmänsä tiukasti yhteen, hän voi pahoin. Koitti vapauttaa käsiään, muttei onnistunut. Tämä ei ollut se Jean, josta hän oli joskus välittänyt, ei; tämä mies oli se joka oli hakannut häntä, joka oli raiskannut hänet, joka oli luovuttanut hänet Rickyn kynsiin. Tämä Jean oli Rickyn vaikutuksen sairastuttama mies. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, kun tunsi miehen käden vatsallaan, menevän alemmas.
Hän rimpuili avuttomana Jeanin pakottaessa kätensä hänen housujensa sisään. Mies kouri ja hyväili hänen elintään, yritti saada hänet kovettumaan, mutta Michael oli kaikkea muuta kuin kiihottunut, hän oli kauhuissaan, eikä hänen ruumiinsa suostunut vastaamaan miehen yrityksiin. Jean kiroili, mutta jatkoi yrittämistä.
Huulet painuivat hänen omilleen rajuun väkivaltaiseen suudelmaan. Hullun miehen naurua, joka kylmäsi hänen sydäntään.
”Etkö ole sillä tuulella vai?” Jean kysyi lopulta, Michael hätkähti ja pakotti itsensä kohtaamaan miehen katseen.
”En! En tietenkään ole! Mitä sinä oikein kuvittelit?!” Michael napsahti, yritti kiemurrella otteesta, mutta epäonnistui, Jean virnisti.
”Ehkä se on se lääke, tiedän kyllä mikä kiimainen lutka sinä todella olet cherié.” Hän hymyili, Michael huusi raivoissaan, mutta Jean vain nauroi ja veti lopulta kätensä hänen housujensa sisältä.
Mies nousi polvilleen hänen ylleen, avasi farkkujensa vetoketjun ja kaivoi kovettuneen elimensä esille.
”Katso sitä.” Jean käski ja inhoten Michael teki sen, hän hengitti kiivaasti, peloissaan. Katsoi kuinka Jean alkoi hyväillä paisunutta ja punertavaa kaluaan hänen silmiensä edessä. Jean huokaili, eikä irrottanut katsettaan hänestä. Ei kestänyt kovinkaan kauaa kun mies tuli; paksu, valkoinen, lämmin siemenneste lensi Michaelin kaulalle ja leualle. Michael irvisti ja halusi paeta yhä kovemmin, hän tunsi voivansa antaa ylen ja Jean vain nauroi, kastoi sormensa nesteeseensä ja siveli sillä Michaelin huulia, pakottaen yhden sormensa niiden väliin.
”Mmmh… ajatella että tämä oli vasta alkua… Meillä kahdella on vielä niin paljon aikaa leikkiä cherié.” Jean kuiskasi ja suuteli hänen poskeaan. Sitten hän nousi, vapauttaen otteensa. Vapisten Michael nousi istumaan, hän halusi sperman pois iholtaan, pyyhki sitä käsillään vapisten.
”Vasemmalla puolellasi on kylpyhuone, hyllyllä on kirjoja. Ovea vartioidaan ja se on lukossa. Olet minun ja opit vielä pitämään siitä, opit vielä kerjäämään minulta sitä Michael.” Ja sen sanottuaan Jean poistui, jättäen hänet yksin.
*
Sam kaivoi soivan kännykänsä esiin ja hämmästyi katsoessaan rakkaansa nimeä pienellä ruudulla. Vapisevin käsin hän vastasi.
”Michael? Oletko se sinä?” Hän kysyi sydän pamppaillen, hän kuuli nyyhkytystä.
”Sam…” Michaelin murtunut ääni kutsui.
”Rakas, missä olet?” Sam kysyi huolestuneena.
”En tiedä Sam… minä en tiedä, jokin huone…Jean on…” Sam tunsi kyyneleiden nousevan voimalla, hänen sydäntään kuristi kuulla pelko Michaelin äänessä, kuulla kyyneleet ja lausumaton avunpyyntö. Hän olisi tehnyt mitä vain pelastaakseen Michaelin, muttei tiennyt minkä esteiden yli kiivetä.
”Oletko kunnossa?” Kysymys oli typerä, mutta tarpeellinen.
”O-olen… Kerrankin tästä kirpusta oli apua.” Michael yritti nauraa hiljaa, mutta nauru oli täysin vailla iloa ja kuihtui pian. ”Jean ei huomannut sitä, piilotin sen patjan alle.” Hän selitti.
”Onko hän…? Uh, ovatko he koskeneet sinuun?” Samin oli pakko kysyä. Hän kuuli Michaelin epäröivän.
”Minulla on yhä vaatteeni päällä.” Hän tyytyi vastaamaan kuivasti. ”Onko äitini kunnossa?” Hän kysyi sitten huolestuneena.
”On, Evelyn on kunnossa, poliisit ovat täällä, odota laitan kaiuttimen, jotta he voivat kuulla sinut.”
Evelyn ryntäsi lähemmäksi, komisario istui alas, muutama poliisi kuunteli lähellä.
”Michael, oletko kunnossa?” Äiti kysyi pelokkaana.
”Olen äiti. Mutta en voi puhua kauaa; he saattavat kuulla...”
”Michael, täällä on komisario Walsh, osaatko kertoa missä olet?”
”En oikein tiedä, olen makuuhuoneessa, jonka ikkuna on laudoitettu umpeen ja kuulen sateenropinan katolla, mutten liikennettä.” Michael selitti ääni väristen.
”Älä huolehdi, yritämme jäljittää puhelun ja me kyllä löydämme sinne, yritä vain pysyä rauhallisena.” Mies koitti lohduttaa pelokasta nuorukaista puhelimen toisessa päässä.
Sam ei enää kestänyt vaan tarttui puhelimeen.
”Kun pääset pois sieltä rakas, niin otan sinut virallisesti puolisokseni, en välitä missä tai miten, mutta teemme sen, eikö niin?” Sam puristi puhelinta yhä tiukemmin käsissään. ”Sinun täytyy tulla kotiin luokseni, matkustamme kesällä Irlantiin ja syksyksi menemme Espanjaan, siellä olemme toistemme kokonaan. Eikö niin?”
”Kyllä Sam.” Michael itki. ”Rakastan sinua… kerro heille… odota… täytyy lopettaa.” Ja sitten puhelu katkesi äkisti.
Sam kutsui muutaman kerran Michaelin nimeä turhaan, vaikka osa hänestä ymmärsikin ettei saisi enää yhteyttä häneen. Sam viskoi puhelimen turhautuneena alas pöydälle ja nosti kätensä otsalleen. Hän halusi murhata Jeanin!
47. Luku
Michael huudahti kämmenen läimähtäessä hänen poskelleen; ihoa nipisteli, näkökenttä sumeni kyynelistä. Hän oli tuskin edes ehtinyt käsittää tapahtunutta, kun mies otti jo kourallisen hänen hiuksiaan kämmenensä sisään ja pakotti hänen päänsä taipumaan taakse.
”Mitä helvettiä tämä on; soititko jollekin?” Patrick heilutti puhelinta hänen silmiensä edessä. Mies oli kiihtynyt, silmät tuijottivat hänen omiinsa; vaatien vastauksia. ”Vastaa nyt saatana!” Patrick kiskoi hänen hiuksiaan kovemmin; päänahkaan sattui. Michael kurtisti kulmiaan, katsoi takaisin kyyneltensä läpi.
”Entä jos soitin?” Hän sähisi, hymyili uhmakkaana, tuskaisesti. Uusi isku hänen poskelleen; tarpeeksi kevyt ettei jättäisi mustelmaa, mutta kyllin voimakas aiheuttamaan kipua. Michaelia pyörrytti.
”Jean!” Patrick huusi, tuijotti yhä hänen silmiinsä ja hymyili voitokkaana nähdessään pelon asettuvan niihin.
Toinen mies astui huoneeseen. Patrick ei irrottanut otettaan Michaelin hiuksista, mutta vilkaisi ystäväänsä.
”Tämä sinun huorasi on soittanut kotiinsa.” Patrick sanoi ja näytti puhelinta Jeanille. Jean nappasi sen, tutki puhelutiedot nopeasti ja katsoi sitten entiseensä.
”Sam… Miksi en ole yllättynyt? Minä yritän ja yritän ja joka kerta sinä tuotat pettymyksen. ” Jean sanoi katkaistessaan virran puhelimesta. ”Jos tämä olisi jäänyt päälle, he olisivat ehkä voineet selvittää missä olemme sen perusteella.” Mies jatkoi pudistellen päätään. Michael nieleskeli kyyneliään; mahdollisuus oli ollut niin lähellä.
Patrick irrotti viimein otteensa, astui taaksepäin, mutta katsoi häneen yhä. Jean puolestaan astui lähemmäksi, hän nosti kätensä hänen poskilleen, pyyhki pois kyyneleitä. ”Tuhma poika, todella tuhma.” Hän moitti, kuin olisi moittinut lasta ja hymyili. ”Miten minä sinua rankaisisin?” Jean mietti ääneen, eikä Michael kyennyt enää kohtaamaan hänen katsettaan, vaan keskitti sen tahraan huoneen matolla. Jean siveli hänen hiuksiaan ja niskaansa, oli hiljaista hetken, vain loputonta sateenropinaa kattoa vasten.
”Mitä luulet Patrick, miten rankaisisimme häntä?” Jean kysyi katsomatta ystäväänsä. Patrick mietti, katsoi nuorta miestä, joka istui voitettuna sängyllä ja itki hiljaa. Sitten hän katsoi ystäväänsä, joka yhä silitteli Michaelin hiuksia lempeällä tavalla, tavalla joka ei lainkaan sopinut esitettyyn kysymykseen.
Pieni osa hänestä tunsi sääliä nuorempaa miestä kohtaan, sillä niin murtuneelta ja nuorelta tämä sillä hetkellä näytti ja toinen osa tunsi täysin jotain muuta; sadistista halua nähdä Michaelin kärsivän. Michael oli huora, hän muistutti itseään, ja huoralle sai tehdä mitä halusi, hän järkeili ja lisäksi ja kaikkein tärkeimmäksi; Michael oli syy hänen nykyiselle ahdingolleen; ilman Michaelia, hän ei olisi nyt poliiseja paossa, vaan viettäisi mukavaa elämää kotona Pariisissa.
Patrickin mieleen ei kertaakaan tullut nähdä todellista syytä tai syntipukkia. Hän oli sokea ystävänsä virheille aivan kuten omilleenkin; oli helpompi syyttää viatonta.
”Ehkä mietin sitä huomiseen cherié.” Jean sanoi ennen kuin Patrick ehti tehdä ehdotuksen. ”Sillä välin hyväksy tämä; olet täällä nyt ja olet minun.” Jean suuteli häntä väkisin ja poistui sitten ystävänsä kanssa huoneesta.
Michael katsoi tarjotinta, jolla oli ruokaa, tarjotinta jonka vuoksi Patrick oli tullut alunperin huoneeseen. Hän käpertyi sängylle makaamaan; hänen tiesi ettei saisi alas palaakaan.
*
Henry istui vaimonsa vierellä vuoteella ja piteli häntä syleilyssään. Evelyn itki vailla ääntä, uupuneena huutamisesta ja unen puutteesta. Vielä hetki sitten nainen oli huutanut täyttä kurkkua, hakannut miehensä rintaa ja vaatinut sekaisena, että tämä toisi hänen poikansa takaisin.
Lopulta Henry oli saanut vaimonsa rauhoittumaan. ”Mi hijo…” Evelyn sopersi hiljaa ja löysi taas voimaa kyynelilleen, hän puristi miehensä paitaa kämmentensä sisään ja hautasi päänsä tämän rintaa vasten. ”Olenko huono äiti?” Hän kysyi kuiskaten.
”Miten niin? Et tietenkään ole kultaseni, et tietenkään. Olet mahtava äiti.” Henry vakuutti ja silitti naisen pitkiä, valtoimenaan olevia hiuksia.
”Miksi sitten…” Evelyn nyyhkytti. ”…En kyennyt suojelemaan heitä, epäonnistuin... Ensin Maria ja nyt Michael...” Henry katsoi hämmästyneenä vaimoaan.
”Rakkaani, mikään mitä olisit tehnyt tai mitä kukaan olisi tehnyt, ei olisi auttanut Mariaa selviytymään. Ja mitä Michaeliin tulee; sinä olet ollut hyvä ja rakastava äiti. Me kasvatimme älykkään ja hyväsydämisen pojan ja siinä suhteessa onnistuimme paremmin kuin hyvin. On vain asioita joihin vanhempikaan ei voi vaikuttaa, ei vaikka kuinka haluaisi…” Mies kuiskasi ja painoi suudelman hänen otsalleen.
Evelyn vapisi, hänen päätään koski.
”Minua pelottaa… hän on lapseni… heillä ei ole oikeutta koskea lapseeni siten…” Nainen nosti päätään ja tarttui Henryn paidankaulukseen kaksin käsin. ”Henry… Estä se; sinun täytyy estää se!” Evelyn ääni voimistui ja hänen silmänsä paloivat kiihkeinä. Mies otti vaimonsa kasvot käsiensä väliin.
”Tekisin mitä tahansa, aivan mitä tahansa voidakseni estää sen. Antaisin elämäni teidän molempien puolesta, kärsisin sen kaiken tuskan vain pelastaakseni hänet siltä, en vain tiedä miten.” Henry vakuutti ja Evelyn murtui oman tuskansa alla uuteen kyynelryöppyyn, hän huusi, valitti ja itki. Henry otti tiukan otteen vaimostaan, puristi hentoisen naisen rintaansa vasten ja tunsi kyyneleet omissa silmissään. Hän tuuditti naista, piteli häntä kuin viimeistä oljenkorttaan, kuin Evelyn olisi ainoa hyvä mitä oli enää jäljellä maailmassa ja vannoi mielessään ettei lepäisi ennen kuin näkisi oikeuden tapahtuvan.
*
Sam piteli teekuppia kädessään, seisoi ulkona terassilla ja tuijotti ilman harmautta ja loputonta sadetta tyhjin ilmein. Kitty seisoi ikkunan takana ja tarkkaili ystäväänsä.
”Olen huolissani hänestä.” Kitty sanoi, kääntämättä katsettaan. Tony käveli naisen vierelle ja katsoi myös ulos. Sam ei ollut puhunut paljoa koko päivänä, tuijotti vain murheellisena tyhjyyttä. Tony ymmärsi miestä, sillä hän tunsi saman voimattomuuden tunteen sisällään.
Tony kietoi kätensä naisen harteille ja tämä laski päänsä hänen olalleen. ”Miksi tämän piti tapahtua? Michael ei ansaitse tällaista, hän on kärsinyt jo tarpeeksi, hän on kärsinyt aivan liikaa…” Kitty itki, Tony veti naisen rintaansa vasten, eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Hän tunsi kivun sisällään, kipristyksen rinnassaan ja palan kurkussaan ajatellessaan ystäväänsä.
”Michael selviää, hän on selvinnyt ennenkin.” Tony sanoi lopulta ja hän halusi todella uskoa siihen. Hän silitteli Kittyn hiuksia, piteli häntä lähellään ja lohdutti. Hänen mielensä täynnä muistoja ystävästään, iloisesta lapsesta jonka nauru oli aina ollut huoletonta ja tarttuvaa. Into ja jatkuva energia hänen olemuksessaan. leikit joita Michael oli keksinyt, unelmat joista tämä oli puhunut ja jotka olivat sittemmin hajonneet. Kukaan ei tuntenut Michaelia niin kuin hän, Tony uskoi. Hän oli ollut lähellä siitä kun toinen oli syntynyt, hän oli varttunut hänen kanssaan jakanut kokemuksia. Hän ei kestänyt ajatusta, että voisi menettää ystävänsä uudestaan.
Sam astui katoksen suojasta sateeseen, tunsi pisarat kasvoillaan, hiuksissaan, vaatteillaan ja pysyi paikoillaan kohottaen katseensa kohti taivasta. Hän tunsi hajoavansa omaan voimattomuuteensa. Hän halusi kuulla Michaelin äänen, hänen naurunsa, tuntea hänen käsivartensa ympärillään, hengityksen ihollaan. ”Rakastan sadetta.” Michael kuiskaisi hänen selkänsä takaa ja hänen kosteat huulensa painautuisivat hänen ihoaan vasten.
Sam painoi silmänsä kiinni, raskas olo hänen sisällään ei jättänyt rauhaan; ’Entä jos hän kuolee?’ Hänen mielensä kysyi ja alkoi syöttää mielikuvia hautajaisista ja rakastetun kuolleesta ruumiista, yrittäen valmistaa häntä mahdolliseen, mutta Sam ei ollut valmis sille; ei nyt, ei olisi koskaan ja niinpä hän hautasi nopeasti kuvitelmat taka-alalle. ”Sam, sinä et menetä minua; olen kuin kissa, jolla on yhdeksän elämää. Olen ehkä kuluttanut jo monta, mutta olen varma, että niitä on vielä muutama jäljellä.” Michael oli sanonut. ”Älä pelkää rakas, en ole lähdössä minnekään, en vielä, en jos se minusta riippuu.” Hän oli luvannut perään ja niihin sanoihin Sam nyt kiihkeästi turvautui.
”Sam?” Hän kuuli äänen kutsuvan takanaan ja kääntyi. ”Tulisit sisälle, sairastut vielä.” Kitty pyysi. ”Michael haluaa palata takaisin terveen rakkaansa luokse, hän tulee tarvitsemaan voimaasi.” Hän muistutti. Sam nyökkäsi hitaasti ja lähti kävelemään kohti. Silmät yhä täynnä murhetta.
Kun Sam pääsi sisälle hän kuuli puhelimensa soivan ja ryntäsi vastaamaan, jospa se olisi Michael?
”No hei Sam, Erick tässä. Onko Michael jossain lähellä? Olen yrittänyt tavoittaa häntä koko päivän, mutta puhelin on ilmeisesti kiinni.” Miehen ääni kysyi iloisesti hänen vastattuaan, taustalta kuului Paulin hihitystä. ”Lopeta Paul olen puhelimessa…” Erick kuului moittivan kumppaniaan huvittuneella sävyllä. ”Anteeksi Sam, Paulilla on joku äkillinen pikkupoika vaihe päällä.” Sam kuulteli turtuneena, hiljaisena.
”Sam? Oletko siellä?”
”Olen…”
”Saisinko puhua Michaelin kanssa? Puhuimme aiemmin että olisimme tulleet Paulin kanssa käymään siellä, sain nyt järjestettyä vapaata töistä ja…” Mies vaikeni hetkeksi. ”Kai Michael puhui siitä sinulle?” Hän kysyi. Sam muisti hämärästi Michaelin maininneen asiasta edellisellä viikolla.
”Michael ei ole täällä…” Sam vastasi.
”No milloin hän tulee? Voin koittaa soittaa myöhemmin uudestaan.” Erick kysyi hieman kummastuneella äänellä.
”En tiedä Erick, ehkä sinun pitäisi kysyä sitä siltä vittupää ystävältäsi!” Sam napsahti.
”Mitä oikein puhut?”
”Puhun Jeanista, siitä saamarin limanuljaskasta, siitä ranskalaisesta syöpäläisestä! Sinun perverssistä ystävästäsi!” Sam huusi, vaikka oikeastaan tiesi ettei voinut syyttää miestä mistään. Erick oli auttanut heitä aikaisemminkin ja hänen ystävyytensä oli aina ollut vilpitöntä, mutta sillä hetkellä mies tuntui parhaimmalta kohteelta hänen tuskaiselle vihalleen.
”Mitä oikein on tapahtunut? Ei kai…?” Erick kysyi järkyttyneenä.
”Michael on kadonnut, hänet on siepattu; meidän omasta kodistamme! Hänen äitinsä silmien alta!” Sam hengitti kiihtyneenä, nosti toisen kätensä ohimolleen pään jomotuksen kasvaessa. Erick oli hiljaa hetken.
”Sam… voi luoja, olen niin pahoillani. En tiennyt, en todella tiennyt, että… ” Mies takerteli.
”Äs anna olla, eihän se sinun syysi ole. Anteeksi, en tarkoittanut huutaa sinulle, olen vain… Olen huolissani ja ärtynyt…”
”Totta kai, ymmärrän… Olen varma että kaikki kuitenkin järjestyy, ei Jean halua hänelle pahaa. Hän vain…” Erick aloitti harkitsemattomasti.
”Ei halua hänelle pahaa?! Ei halua pahaa? Eikö raiskaus ja pahoinpitely ja sieppaus ole pahoja Erick? Mitä sinä kuvittelet; että Michael haluaa sitä? No hän ei hitto vie halua! Ja se sinun kyrpäaivo ystäväsi… ” Sam hengitti kiihtyneenä, keräsi energiaa. ”Jean on nyt saanut hänet luokseen kuukausien jälkeen ja mitä vittua sinä kuvittelet siellä tapahtuvan tällä hetkellä?! Jean on tehnyt sen jo monta kertaa aiemmin ja varmasti tekee sen uudestaan ja Michael…” Samin ääni murtui. ”…Hän…se hitto vie on satuttamista minun mielestäni!” Hän tunsi muutaman kyyneleen valuvan alas poskiaan, kun ymmärsi, että se mitä hän oli juuri sanonut, mitä luultavammin tapahtuisi todella.
”Sam rauhoitu, totta kai… valitsin sanani väärin, en…En tiedä mitä sanoa….”
”Mitä voisitkaan sanoa? Ei mikään kuitenkaan muuta tai helpota tapahtunutta…” Sam sanoi väsyneenä. ”Jutellaan myöhemmin Erick, jos sopii, soitan sinulle heti kun kuulen jotakin uutta…”
”Hyvä on … Voimia Sam ja kyllä hän tulee vielä kotiin, olen varma siitä.”
”Toivotan tosiaan niin…”
*
Uni oli parantanut hänen mielensä hetkellisesti alkoholin otteesta, jättäen jälkeensä hermoja raastavan päänsäryn. Jean otti muutaman särkypillerin ja joi vettä päälle. Hän istui alas keittiön tuolille kahvikuppinsa kanssa ja tuijotti makuuhuoneen ovea, jonka takana Michael oli. Ehkä hänen olisi pitänyt olla hellempi edellisenä iltana? Jean mietti itsekseen, mutta toisaalta kovat otteet olivat tarpeen; jotta Michael ymmärtäisi ja kun hän ymmärtäisi niin… No ennen pitkää Michael hyväksyisi tilanteen, piti vain odottaa.
Huokaisten, Jean ryhtyi kokoamaan aamiaista tarjottimelle.
Michael makasi sängyllä ja tuijotti tylsin silmin vastakkaista seinää hänen astuessaan huoneeseen. Jean huomasi edellisen illan ruuan koskemattomana pöydällä.
”Miksi et ole syönyt?” Hän kysyi ja laski tuomansa tarjottimen alas jakkaralle, sängynviereen.
”Ei ole nälkä…” Michael vastasi hiljaa, katsomatta häneen. Jean istui sängynlaidalle ja nosti kätensä Michaelin poskelle saaden tämän säpsähtämään.
”Sinun pitäisi syödä cherié…” Jean sanoi ja silitti hänen ihoaan hellästi. Michael katsoi häneen pelokkaana ja varuillaan. ”Mitä haluaisit illalliseksi?” Mies kysyi, hänen kätensä siirtyi hänen hiuksiinsa.
”Haluan kotiin… ” Michael vastasi ja tarkkaili miehen reaktiota. Jean oli kuin ei olisi kuullut häntä.
”Jotakin meksikolaista ehkä? Tai kiinalaista?…Tai ei, ei sittenkään, teen jotakin ranskalaista herkkua sinulle.” Jean päätti hymyillen. ”Sinähän pidät lampaasta, eikö niin cherié?” Michael tuijotti miestä, muttei vastannut. ”Hyvä, sitä sitten.”
Jean nousi ylös. ”Syö aamiaisesi, muuten en ole tyytyväinen.” Jean kumartui koskettamaan häntä uudestaan. ”Haluathan pitää minut tyytyväisenä?” Hän hymyili ja lopulta Michael nyökkäsi vain päästäkseen eroon miehestä. ”Hyvä… Menen nyt hoitamaan vähän asioita, illalla voimme sitten nautiskella toisistamme.” Jean antoi huuliensa sipaista hänen ihoaan ja Michael puristi silmänsä kiinni. Häntä ei todellakaan kiehtonut ajatus nautiskelusta Jeanin kanssa, jo pelkkä ajatus sai hänet voimaan pahoin. ”Voit lukea kirjoja sillä välin kun olen poissa, tiedän miten pidät lukemisesta rakkaani. Hankin ne vain sinua varten.” Ja otettuaan edellisen päivän syömättömän illallisen mukaansa, Jean poistui. Michael oli jälleen yksin.
*
Ilta koitti aivan liian nopeasti. Jean oli järjestänyt huoneen niin, että sen keskellä oli nyt pieni illallispöytä, joka oli katettu romanttisesti kahdelle. Ja sen ääressä he nyt istuivat; pelokas nuori mies ja hänen entinen, pakkomielteen vaivaama rakastaja.
Jean kaatoi punaviiniä heidän molempien laseihin ja hymyili katsoessaan häneen. Michael tuijotti lautasta edessään; lammasta, salaattia ja uuniperunaa. Pöydän keskellä paloi kynttilä; Michael ei tiennyt itkisikö vai nauraisiko. Jean oli jopa siistiytynyt hieman; mustat hiukset olivat leikattu lyhyiksi ja parransänki oli nyt lyhyempi. Hän pystyi miltei tunnistamaan miehen, josta kerran oli välittänyt suuresti ja samalla hän näki epätoivon, jolla mies yritti palauttaa jonkin jo kauan aikaa sitten kadonneen heidän välilleen.
”No maista; haluan tietää mitä pidät siitä?” Jeanin ääni oli lempeä; innokas. Michael katsoi miestä ja suru täytti hänen sydämensä; Jean kohotti lasin huulilleen ja joi, hänen hymynsä ei hävinnyt. Hitaasti Michael otti ruokaa haarukalleen ja toi sen suuhunsa, liha oli mureaa ja taitavasti maustettua.
”Tämä on hyvää Jean.” Hän kommentoi hiljaa ja näki Jeanin ilmeen kirkastuvan entisestään.
”Olen iloinen, että pidät.” Jean sanoi, entisen Jeanin lämpimällä äänellä. ”Maista viiniä, muistatkohan vielä?” Ja Michael maistoi, hän tunnisti sen samaksi, mitä he olivat juoneet Jeanin kanssa ollessaan yhdessä; heidän viininsä, Jean oli silloin sanonut. Sitä ei juotu muiden kanssa, vain kun he olivat kahden. Ja muistaessaan joitakin niitä iltoja; iltoja joina Jean oli osannut juoda kohtuudella ja joina he olivat käpertyneet toistensa syleilyyn sohvalle, nauraneet, jutelleet ja kuiskutelleet salaisuuksia toistensa korvaan; hyviä hetkiä, hänen mielensä täytti yhä suurempi suru. ’Miksi Jean? Kuka sinä oikeasti olet?’ Hänen teki mielensä kysyä, mutta pysyi vaiti. Jeanin täydelliset mielialan muutokset olivat hämmentäviä ja raastavia kestää, Michael pelkäsi hetkeä, jolloin Jean räjähtäisi uudelleen, hetkeä jolloin hirviö heräisi.
”Tämä on samaa jota joimme ennen.” Hän vastasi.
”Meidän viinimme.” Jean hymyili leveästi.
He söivät hiljaisuudessa ja Michael tunsi Jeanin katseen ihollaan.
”Tiedän, että olet onneton nyt, mutta pian kaikki muuttuu. Teen sinut onnelliseksi, opit vielä viihtymään täällä.” Jean vakuutti. Michael siirsi katseensa mieheen ja laski haarukkansa alas. Hän ei koskaan voisi olla onnellinen täällä Jeanin kanssa, ilman vapautta. Hän kaipasi Samia, kaipasi kotiaan ja turvaa.
”Kuinka voisin olla onnellinen, jos en ole vapaa Jean?…Minä pyydän; päästä minut kotiin.” Hän aneli. Miehen ilme synkkeni
”Sinä olet kotona.” Mies vastasi, hetken Michael oli hiljaa kunnes pudisti sitten päätään.
”Kotini on siellä missä perheeni on, ei täällä….” Hän vastasi. Jean maisteli viiniään ja Michael katsoi häneen varuillaan.
”Eiköhän ole jälkiruuan aika?” Jean sanoi lopulta, hymyillen. Michael katsoi mieheen hämmentyneenä. ”Riisuudu.” Jean nojautui taaksepäin tuolillaan ja nautiskeli viinistä.
”Mitä?” Michael kysyi, vaikka tiesi kuulleensa oikein.
”Riisu vaatteesi.” Jean toisti rauhallisesti, hymyn poistumatta huuliltaan. Michael tuijotti miestä.
”En aio riisua vaatteitani.” Hän sanoi ja nousi ylös.
”Miksi?” Jean kysyi, katsellen häntä uteliaana, Michael perääntyi, katsoi huonetta ympärillään ja sitten Jeania, joka näytti todella odottavan selitystä sille.
”Koska en halua.” Hän vastasi.
”Miksi sinä et halua?” Jean kysyi. Michael ei voinut uskoa kysymystä.
”Koska en… en halua, että sinä…” Michael alkoi vastata, epäröi. Jean sytytti tupakan.
”Että minä mitä?” Jean hymyili häiritsevän herttaisesti ja puhalsi savurenkaan ulos suustaan.
”En halua seksiä.” Michael sanoi lopulta. Jean kurtisti kulmiaan, näytti miettivän hänen vastaustaan poltellen samalla tupakkaansa.
”Et halua seksiä siis… miksiköhän? Miksi et halua seksiä?” Jean kysyi sitten, otti pöydältä tuhkakupin ja karisti tuhkaa siihen. Michael ei tiennyt miten suhtautua, tämä tuntui olevan jokin miehen keksimä kummallinen leikki, leikki jonka sääntöjä hän ei tiennyt.
”En vain halua.”
”Mutta täytyyhän siihen olla jokin parempi syy ja haluan kuulla sen.” Michael näki jonkin välähtävän miehen silmissä ja tiesi pedon heränneen. Hän perääntyi hitaasti, toivoi tietävänsä säännöt tähän peliin ja oikean vastauksen; oliko sellaista edes?
”Sen pitäisi riittää vastaukseksi.” Michael sanoi epätoivoisena.
”Mutta se ei riitä, haluan perusteluja.” Jean hymyili yhä, kiilto hänen silmissään tuntui kasvavan; hullun kiilto. ”No niin, et siis halua seksiä koska?”
”Koska… koska tiedän että se sattuisi.”
”Sattuisiko? Sattuuko se aina?”
”E-ei…” Koko tilanne alkoi mennä täysin yli hänen ymmärryksensä, mihin Jean oli kadonnut? Se Jean jonka hän oli nähnyt vielä hetki sitten.
”Mutta nyt se sattuisi?” Jean kysyi. Michael ei todella tiennyt mitä tehdä, hän haki vastauksia ympäriltään, muttei löytänyt yhtään.
”En tiedä…”
”Kun Samuel panee sinua oikein kunnolla; satuttaako se? Huudatko kivusta vai nautinnosta?” Michael hätkähti.
”Sam ei koskaan satuta minua.”
”Eikö? Onko hänellä iso kalu? Kuvaile sitä.”
”En!”
”Etkö? Se on niin pieni ettet halua tuottaa häpeää hänelle?”
”Olet hullu.” Michael totesi. Jean nauroi.
”Ehkä… ehkä olen. Ja minä haluan että riisuudut.” Michael pudisteli päätään.
”Tee se nyt, ennen kuin suutun. Voin pyytää Patrickin myös tähän huoneeseen, haluatko sitä?” Michael katsoi Jeaniin alistettuna, kyyneleet täyttivät jo hänen silmänsä. Hän nosti vapisevat kätensä ja ryhtyi avaamaan paitansa nappeja yksi kerrallaan. ”Noin, hyvä poika.” Jean hymyili, seuraten häntä tarkkaavaisesti katseellaan.
Jean otti mukavan asennon, joi viiniään ja poltti tupakkaansa loppuun, ahmien samalla paljastuvaa vartaloa silmillään. Luoja siitä olikin pitkä aika, hän ajatteli ja samalla hänen kalunsa nytkähti osoittaen olevansa samaa mieltä. ”Ota se nyt kokonaan pois...hitaasti.” Jean neuvoi, kun Michael oli saanut paidan napit avattua. ”Noin, hyvä, sitten farkut…” Kun Michael avasi vyötään; kyyneleet valuivat jo alas hänen poskiaan.
”Mene istumaan sängylle.” Jean komensi, kun Michael oli puettuna vain boksereihinsa. Kun hän teki niin, Jean nousi ylös ja alkoi riisua omia vaatteitaan.
Michael sulki silmänsä, hän vapisi. Hän tunsi itsensä jälleen siksi 17-vuotiaaksi pojaksi joka oli pakotettu myymään itseään ja vain harva Rickyn valitsemista miehistä oli koskaan välittänyt hänen kyyneleistään.
”Avaa silmäsi ja katso minuun.” Jean käski. Huokaisten pelokkaasti Michael teki niin. Mies oli jo täysin alasti, hyväili omaa elintään, katsoi häntä ja lähestyi. Vaistomaisesti Michael säpsähti ja yritti liikkua kauemmaksi. Jean kuitenkin pysäytti hänet ja kiipesi sängylle hänen päällensä.
”Shh cherié… säästä kyyneleesi…” Ääni oli jälleen lempeä, käsi pyyhki hänen kostuneita poskiaan. Mies liikutti alaruumistaan hänen omaansa vasten hitaan liikkein. Kun Michael koitti pyristellä hänen altaan, mies otti tiukan otteen hänen ranteistaan ja pakotti ne pään yläpuolelle. Jean suuteli hänen kasvojaan hellästi; otsaa, poskia, leukaa ja huulia. ”Olet niin kaunis cherié.” Hän kuiskasi, suuteli nyt hänen kaulaansa ja eteni alemmaksi.
Kun ote hänen ranteittensa ympäriltä löystyi, Michael koitti jälleen paeta. Jean katsoi häneen harmistuneena. ”Minun pitää sitoa sinut.” Hän totesi ja siirtyi istumaan hänen lantionsa päälle. Jean kurottui ottamaan laatikon sängyn alta, jonne hän oli varannut yhtä sun toista tällaista varten. Hän painoi Michaelin yläruumista sänkyä vasten ja läppäisi hermostuneena hänen poskeaan, kun tämä rimpuili yhä kovemmin. ”Rauhassa nyt.” Hän tarttui toiseen ranteeseen ja sitoi mustan silkkihuivin sen ympärille, Michael koitti estellä onnistumatta siinä. Jean sitoi huivin toisen pään sängynkaiteeseen ja kiinnitti sen jälkeen toisen käden samoin.
Tyytyväisenä mies katsoi aikaansaannostaan. ”No niin, mihin minä jäinkään?” Hän hymyili. Hän liikutti kättään Michaelin rinnalla, alas vatsaa ja sitten taas ylös, hymynkare huulillaan. ”Kuin taideteos…” Hän kuiskasi ja kumartui suutelemaan toista nänniä, leikki sillä kielellään ja hampaillaan ja katsoi haltioituneena, kuinka se kovettui. Jean tunsi olevansa kuin lapsi karkkikaupassa, tätä hän oli odottanut niin pitkään ja nyt siitä oli nautiskeltava asiaan kuuluvalla tavalla; kiirehtimättä. Hän kuuli kyllä, että Michael itki, kuuli kuinka tämä veti vapisten henkeä hänen tutkiessaan hänen vartaloaan käsillään. Jean kävi makuulle hänen päällensä ja nuoli hänen vatsaansa, eteni alemmaksi ja katsoi ylös Michelin kasvoihin. Jean nousi hieman, suuteli hänen haluttomia huuliaan ja siveli hänen hiuksiaan. Hän liikkui ylös ja toi elimensä Michaelin huulille. ”Ime…” Jean huokaisi, Michael käänsi päätään poispäin. ”Ime.” Jean käski vaativammin ja lopulta Michael otti hänet suuhunsa. Jean huohotti, liikutti lantiotaan, sisään ja ulos. Hän tunsi huipun lähestyvän, eikä halunnut tulla vielä, joten hän lopetti. Suudellen ja nuollen hän liikkui alas Michaelin vartaloa ja ryhtyi kiskomaan viimeistä vaatekappaletta hänen jaloistaan.
”Jean, ei…” Mies ei kuunnellut, hän tiesi saavansa toisen nauttimaan, hän oli päättänyt saada. Hän otti Michaelin elimen suuhunsa, imi ja nuoli, suuteli kiveksiä, nosti hänen jalkojaan ja nuoli peräaukkoa, palasi sitten taas elimen kimppuun ja hymyili tyytyväisenä kun tunsi sen kovettuvan hiljalleen.
Michael kirosi hiljaa mielessään, tuntiessaan kehonsa alkavan vastata Jeanin hyväilyyn, tajutessaan kauhulla, että se tuntui hyvältä; aivan liian hyvältä. Hän ei halunnut nauttia tästä, sillä tunsi pettävänsä Samin jos nauttisi.
”Lopeta, lopeta…” Hän vaikersi, mutta Jean vain jatkoi, milloin imien hänen kasvavaa elintään, milloin nuollen hänen peräaukkoaan nautinnolla. Kasvot haudattuna hänen jalkoväliinsä, vahvat kädet pitäen hänen jalkojaan erillään. Miksi Jeanin piti tehdä tämä? Miksi hänen yhtäkkiä piti saada hänet pitämään siitä? Hän itki, voihkaisi nautinnosta. Kirosi itsensä ja rukoili mielessään että Sam antaisi hänelle anteeksi tämän.
Hän tunsi liukastetun sormen työntyvän sisälleen ja alkoi hermostumaan enemmän. Hän kiemurteli hyödyttömästi vahvassa otteesta. Jean imi häntä yhä. Toinen sormi uppoutui ensimmäisen seuraksi. ”Jean… lopeta, ei…” Michael voihkaisi.
”Älä huoli, en lopeta…” Mies virnisti, nousi polvilleen, pitäen hänen jalkojaan ylhäällä ja hieroi nyt heidän molempien kaluja yhteen kätensä välissä. ”Eikö tunnukin hyvälle?” Jean huokaisi, hän otti liukuvoidetta enemmän kämmenelleen ja jatkoi hyväilyä, kiihtyvässä tahdissa. Michael voihkaisi, tiesi ettei millään voisi taistella vastaan. Hänen kehonsa oli täysin nautinnon vallassa, jota mieli ei olisi halunnut.
Jeanin huokaukset tihenivät, hänen kalunsa sykki, hän keinutti lantiotaan kiihkeästi Michaelia vasten ja lopulta karjahtaen hän tuli. Hikipisarat kimmelsivät hänen otsallaan, hän tasasi hengitystään ja laski lopulta Michaelin jalat alas. Tyytyväisenä hän huomasi, että Michael oli tullut myös, hän kastoi sormensa siemennesteeseen ja toi sen huultensa väliin. ”Mmh… maistut hyvälle.” Hän kuiskasi, ja asettui makaamaan hänen päälleen. Jean sipaisi nuoremman miehen kosteita hiuksia tämän otsalta ja suuteli hänen huuliaan. ”Hitto että tekikin hyvää… pieni hetki lepoa ja sitten uusi kierros vai mitä cherié?” Vastauksena kuului heikkoa itkua.
48. Luku
Daniel istui alas sohvalle ja tuijotti ääneti televisioruutua; valokuva Michaelista, sitten niistä kahdesta ranskalaisesta. Nainen ilmoitti numeron, johon ihmiset voisivat soittaa mahdollisia havaintoja.
”Hitto tuo on kyllä surullinen juttu.” Daniel hätkähti ja katsoi taakseen. Julius seisoi hänen takanaan, katsoi ruutua hetken ja sitten häneen, mies hymyili lempeästi; rakastavasti ja samalla surullisesti. ”Voin vain kuvitella miltä Samista tuntuu, en tiedä mitä itse tekisin jos sinä…” Käsi kohosi hänen poskelleen. Daniel ei kyennyt pitämään katsekontaktia kauaa. Hän laski katseensa lattiaan.
”Minä… taidan mennä katsomaan miten Sam voi.” Daniel sanoi viimein ja nousi ylös. Julius pysäytti hänet.
”Hei, oletko kunnossa?” Mies kysyi huolestuneena. Daniel vilkaisi häneen nopeasti, koitti jotakin hymyn tapaista ja nyökkäsi. ”Tämä tapaus taitaa todella vaivata sinua? Minusta on hienoa, että pystytte yhä olemaan ystäviä Samin kanssa, että tuet häntä tässä…” Julius suuteli hänen poskeaan. ”Muista ajaa varovasti ja vie Samille terveiseni.” Daniel katsoi miestä, hänen sisintään kivisti, miksi Julius oli niin hyvä hänelle? Se vain pahensi hänen oloaan. Hän ei ollut enää ollenkaan varma siitä mihin oli sekaantunut, hän ei ollut lainkaan aavistanut miten isosta jutusta loppujen lopuksi oli kysymys. Ja nyt se oli uutisissa!
”Nähdään illalla.” Hän kuiskasi, nopea suudelma Juliuksen huulille ennen kuin hän lähti.
*
Sam kirosi ja viskasi puhelimensa sängylle.
”Mikä on?” Kitty kysyi huolestuneena astuessaan huoneeseen.
”Se on jo uutisissa niinkö?” Sam kysyi väsyneenä. Kitty nyökkäsi.
”No arvaa kuinka monta puhelua olen jo saanut? Saatanan homo, kyrvän imijä, poikaystäväsi on huora ja sitä rataa, haluatko kuulla lisää?” Hän tiuskaisi tuskastuneena. ”Ja tiedätkö? Luulen että osa näistä soittajistani on omia asiakkaitani. Ihan kuin tämä ei olisi jo tarpeeksi vaikeaa muutenkin.” Kitty tuli hänen luokseen ja halasi ystäväänsä.
”Ihmiset osaavat olla idiootteja.” Nainen huokaisi. ”He ovat vain tietämättömiä ja typeriä. He eivät tiedä miten asiat todella ovat, me tiedämme.” Hän silitti Samin poskea hellästi. ”Et ole yksin.” Hän kuiskasi ja hymyili vaimeasti. Sam nyökkäsi päätään.
”Kiitos Kit.”
”Taitaa kestää aikansa ennen kuin tämä pöly laskeutuu? Kun saan Michaelin takaisin, vien hänet pois täältä. Ajattelin, että voisin vuokrata talon jostain syrjemmältä, ehkä voisimme mennä Irlantiin.” Sam sanoi. Kitty hymyili heikosti, tarkkailen ystävänsä kasvoja.
”Ehkä.” Hän sanoi hiljaa, peläten muita vaihtoehtoja joille kukaan heistä ei olisi valmis.
”Daniel tuli käymään, hän on alakerrassa, odottaa sinua.” Kitty sanoi sitten.
”Hyvä on.” Sam huokaisi väsyneenä.
Daniel seisoi ikkunan ääressä kun Sam astui olohuoneeseen. Hän kääntyi kuullessaan askeleet takanaan.
”Hei, miten voit?” Hän kysyi, astui lähemmäksi.
”Olen voinut paremminkin.” Sam huokaisi ja istui alas sohvalle.
”Mitä jos keitän meille teetä? Jutellaan.” Sam nyökkäsi ja puristi Michaelin kihlasormusta kämmenensä sisällä, sormusta jonka hän oli ottanut kantaakseen kaulallaan, rintansa päällä; lähellä sydäntä. Hän tuijotti ulos; loputon harmaus, loputon sade. Aivan kuin luontokin surisi.
Daniel ojensi kupin Samille, laski tarjottimen pöydälle ja istui vastakkaiselle nojatuolille.
”Uutisissa puhuttiin siitä.” Daniel aloitti hiljaa. Sam ei kohdannut hänen katsettaan.
”Epäilemättä… En ole itse juurikaan katsonut… Mutta lehdistä on yritetty soittaa.”
Daniel puri alahuultaan hermostuneena ja maistoi sitten teetään, hänen kätensä vapisivat hieman.
”Ovatko poliisit saaneet uusia johtolankoja?” Daniel kysyi sitten, Sam nosti katseensa, pudisti päätään.
”Tai no, ainoastaan sen, että vastakkaisen puolen naapuri oli nähnyt useana iltana tumman auton parkkeerattuna melko lähelle ja jonkun istumassa sen sisällä. Mutta koska kyseinen vanha rouva on jokseenkin likinäköinen, hän ei osannut kertoa tarkemmin… Yhtä helvetin hyvät johtolangat kuin viimeksikin.” Sam murahti.
”Et ole tainnut nukkua paljoa?” Daniel kysyi sitten. Sam pudisti päätään väsyneenä. ”Oletko syönyt? Uusi päänpudistus.
”Kitty yrittää parhaansa, mutta…äs, ei ruoka oikein maistu nyt.” Sam selvensi. Hän katsoi takanreunustaa hiljaisena, mietteliäänä. Hänen oli kylmä, hän kaipasi, kaipasi kivulla. Daniel nousi epävarmasti, käveli lähemmäksi. Sam taisteli kyyneliä vastaan, hänen vartalonsa vapisi.
”Sam…” Hän aloitti.
”Älä…” Sam kuiskasi, yrittäen saada itsensä kasaan, hän ei halunnut paljastaa kuinka heikoksi tunsi itsensä, ei nyt. Daniel istui alas kosketti hänen olkaansa, Sam kavahti.
”Se olen minä, se olen vain minä.” Daniel kuiskasi. Sam katsoi häneen. ”Hei, anna minun lohduttaa…” Daniel pyysi ja hieroi hänen käsivarttaan.
”En kestä ajatella mitä siellä tapahtuu tällä hetkellä. En kestä ajatella mitä se mies tekee hänelle.” Sam kuiskasi. Daniel kietoi kätensä Samin ympärille, hän hymyili Samin vastatessa halaukseen.
”Tiedän, ymmärrän… Olen varma, että hän on kunnossa.” Daniel lohdutti.
*
Kitty avasi ulko-oven ja hymyili väsyneesti Jackille.
”Hei, tule sisään.” Hän sanoi ja astui sivuun.
”Mitään uutta?” Jack kysyi.
”Ei, ei oikeastaan.” Kitty huokaisi. Jack asetti takkinsa naulakkoon.
”Miten Sam voi?” Hän kysyi.
”Jos ollaan rehellisiä, niin aika kurjasti, hän on ihan hajalla tämän vuoksi… Hän on nyt olohuoneessa Danielin kanssa.” Jack nyökkäsi.
”Käyn katsomassa, jos sopii?”
”Totta kai.”
Jack käveli kohti olohuonetta ruokailuhuoneen kautta. Hän pysähtyi oviaukolle ja katsoi sisään. Sam ja Daniel istuivat sohvalla, juttelivat hiljaa. Daniel halasi miestä, hymyili ja lohdutti häntä. Jack kutisti kulmiaan, hän kuunteli keskustelua pysyen itse vaiti. Hän ei luottanut Danieliin pätkäkään ja jos jotakin, hänen epäilynsä vain vahvistui nyt. Lopulta, hän astui peremmälle ja selvitti kurkkuaan. Miehet irtautuivat halauksesta, katsoivat häneen.
”Hei Jack.” Sam tervehti väsyneenä.
”Hei.” Jack tervehti, katsoen Danielia tiiviisti, saaden tämän liikehtimään hermostuneesti. ’Jotain on tekeillä ja minä tiedän sen, selvitän sen.’ Jackin katse tuntui sanovan hänelle. Daniel nousi ylös.
”Minun täytyy nyt mennä, jutellaan myöhemmin Sam, soita minulle jos tarvitset jotakin.” Hän sanoi.
”Kiitos Dan, nähdään.” Sam vastasi.
”Nähdään.”
Jack odotti kunnes Daniel oli mennyt, ennen kuin istui alas.
”Miten jaksat?” Hän kysyi. Sam nojautui taaksepäin, huokaisi.
”En oikein tiedä… En tiedä mitä tuntea, mitä tehdä…en vain tiedä.” Jack nyökkäsi.
Sam nosti kätensä suunsa eteen.
”Sinä tiedät Jack, paremmin kuin minä… tuota…” Sam yritti kerätä ajatuksiaan, laski kätensä alas. ”Jean… äs… mitä yritän kysyä on, että…”
”Että voiko hän käydä sen läpi uudestaan ja kestää sen?” Jack kysyi, Sam nyökkäsi.
”Muistan vieläkin niin selvästi sen illan kun tapasin Michaelin ensimmäistä kertaa.” Jack aloitti. ”Sellainen, joka ei ole nähnyt tai kokenut sitä itse, ei voi koskaan ymmärtää mitä se todella on. Aluksi pelkäsin, ettei hän ehkä selviäisi siitä…. Mutta jotenkin sitä sopeutuu ja jotenkin sitä selviää, kun päättää selvitä. Tiedätkö?” Sam nyökkäsi.
”Ja lopulta Michael sopeutui, hän selvisi, koska hän halusi selvitä.” Jack hymyili heikosti. ”Hän saattaa toisinaan vaikuttaa niin herkältä, sellaiselta jota pitää suojella ja sitten joudut yllättymään. Tiedätkö mitä tarkoitan? Kun välillä katsot häntä, niin eikö tunnukin siltä, että jos pitelisit häntä liian lujaa, niin hän saattaisi särkyä? Ja sitten, katsot tarkemmin ja näet, että itse asiassa hän saattaakin olla vahvempi kuin sinä? Että hän saattaisikin särkeä sinut. Särkeä siten, ettet voi koskaan unohtaa häntä, koska kukaan ei ole saanut sinua tuntemaan samoin kuin hän.” Jack kysyi ja katsoi Samia uteliaana.
Sam oli hiljaa ja nyökkäsi jälleen.
”En voi sanoa varmasti, miten tämä tulee vaikuttamaan häneen, mutta uskon, että hän jos kukaan pystyy selviämään siitä. Luulen kuitenkin, että hänen luottamuksensa ihmisiin ja tähän maailmaan alkaa olla aika heikolla. Tarkoitan todella heikoilla ja todella pitkään. Kun sen aika tulee, kysymys kuuluu, jaksatko sitä?” Sam näytti kummastuneelta.
”Olisi varmasti helpompaa olla jonkun sellaisen kanssa, jonka elämää ei varjosta erilaiset kummitukset menneestä. Jonkun sellaisen kuin Danielin ehkä?” Jack jatkoi ja tarkkaili Samin reaktiota.
”Rakastan Michaelia ja haluan hänet takaisin, haluan vain hänet.” Sam kimpaantui ja nousi ylös.
”Se tulee olemaan vaikeaa.” Jack sanoi rauhallisesti.
”Tiedän sen, kestän sen, kestän mitä vain kunhan saan hänet takaisin! Hänen kuolemaansa en kestäisi.” Jack nyökkäsi.
”Sitten sinun ehkä tulisi palauttaa entisesi takaisin maanpinnalle.”
”Miten niin?”
”Se mies rakastaa sinua ja minusta tässä jutussa on nyt jotain hämärää…” Jack sanoi.
”Et kai yritä vihjailla, että Daniel olisi sekaantunut tähän jotenkin?” Jack katsoi hänen epäuskoisiin kasvoihinsa tiiviisti. ”Se on järjetöntä.” Sam henkäisi. ”Ei Daniel tekisi sellaista, ei mitenkään.” Hän jatkoi.
”No jos uskot siihen, niin sitten olet ehkä oikeassa.” Jack sanoi, katsoi häntä merkitsevästi ja nousi ylös. ”Minun on mentävä, toivon kuulevani uutisia pian.”
Sam jäi huoneeseen yksin, miettimään Jackin sanoja, Michaelia ja Danielia. ”Ei mitenkään…” Hän kuiskasi hiljaa itselleen.
*
Hänen käsivarsiaan kivisti, ranteiden ihoa poltti. Mies suuteli hänen rintakehäänsä, hyväili hänen vartaloaan käsillään. ”Rakastan sinua.” Jean kuiskasi ja nousi käsiensä varaan, katsoi hänen kasvojaan pitkään. Michael käänsi kasvonsa sivuun, avasi ja sulki väsyneitä silmiään, tunsi kuuman hengityksen ihollaan. ”En saa sinusta tarpeekseni.” Jean kuiskasi. ”Rakastatko minua Michael?” Hän kysyi. Michael huokaisi tuskastuneena. Hänen päätään kivisti. ”Kerro minulle.” Jean vaati, ohjasi hänen kasvonsa otteella leuasta katsomaan itseään.
”Olet sitonut minut tähän helvetin sänkyyn ja kysyt rakastanko sinua!” Hän huusi käheällä äänellä, hengittäen kiivaasti. Jean hymyili hänelle.
”Chéri…” Hän silitti hänen poskeaan.
”Tule senttikin lähemmäksi niin puren nenäsi irti.” Michael sähisi. Jean nauroi.
”Niinkö todella?“ Hän virnisti ja livutti kättään hänen vartalollaan alaspäin ja hyväili jälleen hänen penistään. Michael kiemurteli, ärisi; hän alkoi olla jo lopen kyllästynyt tähän leikkiin. Tällä kertaa hän todella yritti purra miestä, kun hän kumartui lähemmäksi hänen kasvojaan.
”Päästä minut vapaaksi senkin vittupää!” Michael huusi. He katsoivat toistensa silmiin; kylmä katse harmaissa; välähdys ja hymy, epämiellyttävä hymy. Michael värisi, kun Jean alkoi irrottamaan hänen ranteitaan köysistä. Hän koitti keskittää kaikki voimansa, kerätä ne kasaan vain yhtä päämäärää varten; päihittämään Jean.
Kun hänen kätensä olivat vapaat, hän toi toisen Jeanin naamalle ja toisella työnsi miestä kauemmaksi, hän kohotti polvensa potkaistakseen, mutta Jean tarttui hänen kurkustaan; puristi. Kun hänen kävi vaikeammaksi saada henkeä, Michael siirsi kätensä Jeanin kädelle, yrittäen saada otetta hellittämään.
”Lopeta rimpuilu.” Jean sanoi rauhallisesti. ”Lopeta.” Jean kehotti uudestaan ja kun Michael lopulta kuunteli, hän hellitti otteen kaulalta, mikä jätti nuoremman miehen haukkomaan henkeä.
Jean tarttui hänen reisiinsä ja yritti kiskoa jalkoja erilleen, Michael kiemurteli, lihakset jännittyneinä, hän kiersi toisen jalkansa toisen päälle, tehden kaikkensa pitääkseen ne yhdessä. Jean kiroili ja yritti pakottaa häntä kääntymään vatsalleen. Potkimista, ähinää, molemmat huohottivat raskaasti.
Jean tarttui hänen ranteistaan, pakotti ne sänkyä vasten ja lukitsi hänen vartalonsa paikoilleen polviensa väliin. Hän huohotti, katsoi hänen kasvoihinsa ja hymyili lopulta.
”Kohta minä panen sinua.” Hän sanoi ja kun Michael alkoi taas rimpuilemaan hänen allaan, hän vain kiristi otettaan, mutta pysyi itse paikoillaan. ”Jaksan odottaa, mutta ennen pitkää sinä väsyt ja minä voitan.” Michael huusi turhautuneena, raivoissaan.
He pysyivät niin, tutkiskellen toistensa kasvoja ja odottaen seuraavaa liikettä. Hitaasti Jean siirsi oman polvensa Michaelin yhteen lukittujen reisien päälle. Hän painoi päättäväisesti ja voimalla alaspäin ja hymyili, kuullessaan toisen voihkaisevan kivusta, ruskeat silmät täynnä kyyneliä. Michael haukkoi henkeään, Jean runnoi niin voimalla, että lopulta kipu rikkoi vastuksen. Kun Jean oli saanut hänen reitensä erilleen, hän pakotti itsensä nopeasti niiden väliin ja asettui makuulle. Voitonriemuinen hymy miehen kasvoilla. ”Sainpas sinut.” Hän kuiskasi ja alkoi hitaasti hinkkaamaan ruumistaan hänen omaansa vasten. Miehen elin sykki kovana. Michael koitti vielä muuttaa asentoa, päästä alta pois, mutta Jean tuntui aavistavan hänen jokaisen liikkeensä ennen kuin niitä oli edes tehty. Jean sai hänen molemmat kätensä lukittua yhdellä kädellään, kuten aikaisemminkin ja alkoi sitten toisella hyväilemään hänen aiemmin jo liukastettua aukkoaan, hän työnsi sormiaan sisään, venyttäen ja tunnustellen. Hän pyöritteli sormeaan sisällä, nai häntä sillä hetken, ennen kuin lopetti ja pakotti hänen reitensä ylös vatsaa vasten ja lopulta omille olkapäilleen. Michael tunsi Jeanin asettavan elimen päänsä aukkoaan vasten ja alkamaan hitaasti työntymään sisään. Hän huusi, valitti ja itki.
”Voi hyvä luoja…” Jean huokaisi päästyään sisälle, hän makasi hetken liikkumatta, suuteli sitten Michaelin poskea ja väriseviä huulia.
Hän alkoi lopulta liikkumaan hitaasti, nousi polviensa varaan, pitäen tiukan otteen lantiosta ja alkoi hakata itseään häntä vasten, sänky natisi, mies huohotti. Michael löi muutaman kerran päänsä sängyn kaiteeseen, otti lopulta siitä kiinni ja yritti vain kestää tapahtuvan. Hän tunsi veren maun suussaan puraistuaan kieltään. Alun kipu alkoi muuttua lähinnä epämiellyttäväksi tunteeksi loppua kohden, mutta yhtä kaikki hän rukoili sen loppuvan pian. Mies kiihdytti tahtiaan, kova läpse ja miehen murahdukset, sängyn natina. Michel puristi kaidetta rystyset valkoisena, silmät tiukasti kiinni. Ja lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen se oli ohitse. Miehen hikinen vartalo hänen omansa päällä, huohottaen, yrittäen rauhoittaa hengitystään.
Käsi pyyhkäisi hänen hiuksiaan otsalta, suuteli hänen ihoaan. Michael käänsi katseensa, silmissä lasittunut katse, joka sai toisen heräämään ja ymmärtämään.
”Anteeksi…” Jean kuiskasi. ”Taisin innostua liikaa…” Hän katsoi Michaelia huolestuneena, muttei kyennyt tavoittamaan hänen katsettaan. ”Cheri…” Hän suukotteli hänen poskeaan, hyväili rintakehää, mutta kun ei saanut vastausta, Jean nousi ylös. Hän etsi vaatteitaan ja alkoi pukea päälleen. ”Sattuuko sinuun?” Jean kysyi, yhä ei vastausta, Michaelin silmät olivat auki, mutteivät oikein tuntuneet katsovan mihinkään, näkevän mitään, hengitys oli tasaista, vartalo värisi aavistuksen. Kaulan iho punoitti kuristuksen jäljiltä, reidet näyttivät siltä, kuin ne olisivat pian mustelmilla, samoin käsivarret. Jean ei ollut tajunnut omaa kovakouraisuuttaan, kuin vasta nyt.
Koputus ovelta ja pian ovi aukeni Patrick astui sisään, virnisti katsoessaan sängylle ja sitten ystäväänsä.
”Nautitko?” Hän kysyi. Patrick oli kuullut kaikki äänet huoneesta. Vasta nyt Michael tuntui havahtuvan, hän liikahti kivuliaasti ja yritti peitellä alastonta vartaloaan toiselta mieheltä. ”Sinulle soitettiin, tiedät kyllä kuka, puhuin hänen kanssaan jo, mutta jos….” Patrick lisäsi sitten, katsoen kuitenkin Michaelia tiiviisti.
Jean nyökkäsi. Puki nopeasti paidan ylleen ja poistui. Patrick vilkaisi Jeanin perään ja astui sitten lähemmäksi vuodetta.
”Näytät siltä kuin olisit juuri saanut elämäsi panon.” Mies virnuili ja sytytti tupakan. Michael koitti nousta, hän sähisi kivusta, eikä kyennyt istumaan normaalissa asennossa. Hän veti peittoa vartalonsa suojaksi, eikä katsonut mieheen. ”Nautitko?” Patrick kysyi ilkeästi. Michael pudisti päätään.
”Jean oli kunnossa ennen sinua, sinä olet pilannut hänen elämänsä.” Patrick sähisi. ”Sinä sekoitit hänen päänsä ja siksi sinä ansaitset tämän.” Michael kohotti katseensa, katsoi miestä kyyneltensä läpi.
”Ricky…” Hän kähisi. ”Se oli Ricky.” Hänen äänensä tuntui loppuvan, jaksamatta kantaa. Häntä pyörrytti, oksetti, pään jomotus alkoi tuntua sietämättömältä.
Lopulta Patrick kuuli ystävänsä kutsuvan, hän katsoi vielä kerran Michaeliin ennen kuin poistui. Väsyneenä, Michael laskeutui takaisin vuoteelle ja tuijotti tyhjyyttä.
*
Daniel värisi lopetettuaan puhelun. Ilta oli jo pimennyt, sade piiskasi auton tuulilasia. Hän pyyhki kasvojaan, miltei kuuli oman sydämensä kovan sykkeen. ”Mitä olen tehnyt?” Hän kysyi itseltään epätoivoisena. Hän oli juuri puhunut Patrickin kanssa ja tiesi, että siinä oli puhelu jota hän ei ikinä voisi unohtaa. Michaelin huuto soi hänen korvissaan uudestaan ja uudestaan; raiskauksen äänet. ”Jean panee häntä, ei pääse nyt puhelimeen.” Toinen mies oli nauranut ja kävellyt tahallaan huoneen oven ulkopuolelle, niin että hän saattoi kuulla kaiken, mitä sen sisällä tapahtui. Mikään vakuutus ei enää riittänyt, mikään tekosyy ei saanut enää peitettyä hirvittävää totuutta. Se mitä hän oli kuullut, oli ollut selvä raiskaus. ”Jos paljastat meidät, vedämme sinut alas mukanamme, voit olla varma siitä.” Mies oli sähissyt, kun hän oli alkanut epäröidä ääneen.
Daniel ajatteli Samia, ajatteli Michaelia; sitä typerää riitaa joka heillä oli ollut. Samin syntymäpäivät ja se mitä Michael oli huutanut siellä. Daniel oli pitänyt sitä valheena, hän ei ollut uskonut. Ei sellaista vain tapahtunut ja jos tapahtui, niin ei siitä selvitty niin hyvin. Niin hän oli ajatellut; Michael oli valehtelija, Jean oli oikeassa ja Samia oli huijattu. Hänen rakasta Samiaan oli huijattu. Mutta nyt, Daniel ymmärsi, hänen silmänsä olivat avautuneet ja hän tajusi kivuliaan kirkkaasti mitä hän oli tehnyt, mihin hän oli sekaantunut. Luoja miten typerä hän olikaan ollut!
Vapisten hän käynnisti auton, haluten unohtaa, haluten päästä ulos verkosta johon oli itsensä kutonut.
Kun hän tuli kotiin, Julius oli valmistanut illallisen. Mies puhui, kun he söivät, mutta Daniel ei kyennyt keskittymään, hän sai tuskin palaakaan alas kurkustaan. Julius huomasi jonkin olevan vialla, vaikutti huolestuneelta ja kun myöhemmin mies johdatteli hänet makuuhuoneeseen, suuteli häntä lempeästi ja pyysi häntä kertomaan mikä oli vialla, Daniel murtui. Julius halasi häntä.
”Mikä sinulla on?” Hän kysyi. ”Johtuuko tämä siitä mitä Michaelille tapahtui?” Daniel puristi Juliusta lähemmäksi itseään.
”En voi kertoa…” Hän kähisi.
”Mikset? Tietenkin voit. Rakastan sinua ja voit kertoa minulle mitä tahansa.” Daniel katsoi miestä hämmentyneenä, mies ei ollut sanonut sitä ennen.
”Rakastat minua?” Hän kysyi.
”Tietenkin, mehän asumme yhdessä.” Julius hymyili. Sillä hetkellä, Daniel tunsi itsensä entistäkin typerämmäksi.
”Pitele minua.” Hän pyysi ja tarrautui mieheen. ”Pelkään, että pian vihaat minua, jos vain tietäisit mitä olen tehnyt niin sinä…”Hän kuiskasi. Mies oli pitkän aikaa hiljaa.
”Daniel, en voisi ikinä vihata sinua.” Hän kuiskasi sitten. Daniel sulki silmänsä, haluten pitää Juliuksesta ikuisuuden kiinni ja unohtaa mitä oli kuullut. Mutta voisiko hän ikinä elää kaiken sen syyllisyyden kanssa?
49. Luku
”Michael…” Jean kuiskasi ja katsoi turhautuneena tyhjyyttä tuijottaviin silmiin, jotka eivät suostuneet vastaamaan hänen katseeseensa. Jean otti kostutetun pyyhkeen ja pyyhki sillä nuoremman miehen otsaa. ”Ole kiltti ja sano jotakin mon amour.” Hän pyysi, mutta Michael pysyi yhä vaiti.
”Sattuuko sinuun?” Hän kysyi sitten ja katsoi punoittavia jälkiä kaulalla, mustelmia paljailla käsivarsilla tietäen, että peiton peittämällä vartalolla löytyisi enemmänkin jälkiä. Jean toi kätensä alas hänen olalleen, veti peittoa alemmaksi. Michael henkäisi ja tarttui peitteeseen vetäen takaisin ylös, heidän katseensa kohtasivat, ruskeat silmät täynnä pelkoa ja kiihkeää vihaa, kuumeinen katse.
”Älä koske minuun!” Hän sähähti.
”Haluan katsoa etten tehnyt vahinkoa.” Jean sanoi rauhallisesti.
”Ja nytkö sinä olet huolissasi?! Haluat vain koskea minuun uudestaan, enkä halua sitä…”
”Haluan vain katsoa teinkö vahinkoa.” Jean sanoi uudestaan ja veti peittoa voimakkaammin alas.
”Ei!” Michael huusi painokkaasti, kietoi peittoa tiiviimmin ympärilleen ja pakeni kauimmaiseen nurkkaan sängyllä.
”Et ole kunnossa ja haluan auttaa, olet kipeä.”
”Haluat auttaa? En kaipaa apua raiskaajalta.”
Jeanin päätä alkoi särkeä, hän nosti kätensä ohimolleen.
”Antaisit minun auttaa.” Hän koitti pitää äänensä rauhallisena. Michael mulkoili häntä epäluuloisena. ”Olet sairas, ehkä kuumeinen, anna minun auttaa.”
”Hah.” Michael tuhahti. ”Ensin yrität kuristaa minut, sitten raiskaat minut ja nyt olet huolissasi terveydestäni; hah.”
Jean ärähti ja nousi ylös tuolilta jolla oli istunut. Hän ravasi pitkin huonetta, pysähtyi ja katsoi tummahiuksista nuorta miestä sängyllä, joka tarkkaili häntä tiiviisti ja epäluuloisena.
”Et ole syönyt vielä, syö nyt.” Jean komensi viitaten ruokaan pöydällä. Michael puri hampaitaan yhteen ja käänsi katseensa mielenosoituksellisesti.
”Mieluummin näännyn nälkään.” Jean kuuli hänen mutisevan. Jean alkoi todella menettää hermonsa. Hän harppoi lähemmäksi sänkyä, tarttui Michaelin hiuksista ja repi häntä lähemmäksi. Michael parahti kivusta, Jean toi sämpylän suunsa lähelle.
”Syö!” Hän huusi, Michael puri hampaitaan yhä tiiviimmin yhteen, leukalihakset jännittyneinä, hän käänsi päätään niin paljon kuin pystyi. ”Saatana sinä syöt kun käsken sinun syödä!” Jean puristi hänen poskiaan voimakkaasti, pakottaen suun avautumaan ja syötti häntä väkisin. Michael nieleskeli ruokaa alas, kyyneleet silmissään.
”Vihaan sinua, minä todella vihaan sinua Jean.” Hän sähähti. Jean otti tarjottimen, väsynyt, kylmä hymy huulilla.
”Mihin katosi rakkaus chéri?” Mies kysyi huvittuneena.
”Haista paska!” Michael raivosi ja heitti häntä kirjalla, joka oli ollut sängynvieressä. Jean pysähtyi hetkeksi kirjan osuessa hänen selkäänsä. Hän hengitti syvään. ”Yrittäisit käyttäytyä ikäsi mukaisesti rakkaani.” Hän sanoi sitten ja poistui huoneesta, lukiten oven perässään. Hän todella tarvitsi ryypyn.
Jeanin oli myönnettävä; hänen loistava suunnitelmansa ei ollutkaan niin loistava. Saada Michael rakastumaan häneen uudestaan tai edes hyväksymään hänet, osoittautui vaikeaksi. Asiaa ei varmasti auttanut se miten hän oli kohdellut Michaelia niinä muutamana päivänä ja asiaa ei hyvinkään varmasti auttanut se, että hän oli ottanut hänet melko voimakkailla otteilla ja väkisin; hänen selkeämpi minänsä muistutti.
Hän otti ryypyn suoraan pullon suusta. Patrick jaksoi jauhaa uutisista: Michaelia etsittiin urakalla ja toinen mies pelkäsi, että oli vain ajan kysymys kun he jäisivät kiinni. Jeanin päätä särki, ei hän ollut yhtään sen valmiimpi menemään vankilaan kuin Patrickkaan. Hän ei ansainnut vankilaa, hän oli työskennellyt aivan liian ahkerasti ja huolella joutuakseen siinne. Hän ei myöskään ansainnut Michaelin kiukuttelua, joka kieltämättä alkoi muistuttaa enemmänkin jonkinlaista teini angstia, eikä hän todellakaan kaivannut sitäkään.
”Mitä vittua hän tekee?” Patrick ärähti, hieroen ohimoitaan, kun kuuli useita kolahduksia huoneen ovelta.
”Kuulostaa kirjoilta.” Jean murahti harmistuneena. Mikään mitä hän teki ei riittänyt? Hän oli järjestänyt mielestään melko mukavan huoneen, raahannut ne pirun kirjat sinne, mutta kelpasiko se? Ei, ei tietenkään. Sitten alkoi huuto, joka kuulosti erehdyttävän paljon; Päästäkää minut ulos senkin vittupäät!’
Jean oli arvostanut enemmän sitä pelokasta katsetta ja vapinaa, kuin tätä raivokohtausta joka ei tehnyt mitään auttaakseen hänen pääkipuaan.
”Hitto Jean, jos et kohta hiljennä häntä niin vannon tekeväni sen itse!” Patrick tiuskaisi. ”Sitä paitsi, minusta minun kuuluisi saada jotakin vaivannäöstäni.” Hänen ystävänsä muistutti sävyllä joka kuulosti; kyllä sinä tiedät mitä haluaisin’ Ja kyllähän Jean sen tiesi. ”Sait jo oman huvisi, missä viipyy minun? Jos menen vankilaan, niin hitto en aio mennä sinne ennen kuin olen nauttinut sen syystä tarpeeksi.” Jean ymmärsi tämänkin, mutta hänen suunnitelmiinsa se ei sopinut.
”Hiljaa nyt, yritän miettiä.” Hän murahti.
”Se on ainoa vaihtoehto… se on tehtävä…” Hän mutisi itsekseen ja otti uuden kulauksen rakastamastaan pullosta. Patrick tuijotti häntä kauempana, kysyvä ilme kasvoillaan.
”Sam… On vain saatava Sam ulos hänen mielestään, näytettävä hänelle, kerrottava miten asiat ovat… Lääkkeet… Huumattava hänet? Ei kai… ei, kyllä… Niin, niin on tehtävä, se on ainoa keino.” Jean kävi yksinpuhelua itsensä kanssa ja Patrick katsoi parhaaksi olla hiljaa. Kaikki todella oli sen huoran syytä Patrick ajatteli mielessään, Jean oli kunnossa ennen häntä, no ehkei aivan kunnossa, muistaen hämärästi miten toinen oli raivonnut jotakin yhdysvaltalaisesta siasta ja brittiläisestä poikalelusta, joka oli pilannut kaiken… Mutta, se oli ollut normaalia, no, normaalimpaa kuin tämä ainakin.
*****************
Daniel ajoi pimeää metsänreunustamaa hiekkatietä ja parkkeerasi viimein vanhan puisen talon pihaan. Hän ei ollut täysin varma mitä aikoi tehdä, mitä hänen tulisi tehdä, mutta laittoi uskonsa siihen, että saisi vastaukset nähtyään tilanteen.
Mies mulkoili häntä kysyvä ilme kasvoillaan avattuaan oven, kädessään pullo viskiä.
”Mitä sinä haluat?” Hän kysyi tylysti.
”Saanko tulla sisään?” Hän kysyi.
”Seurattiinko sinua?” Mies kysyi epäluuloisena, vilkuillen pihamaata.
”Ei, kukaan ei seurannut, tulen yksin.” Daniel vastasi ja koitti pitää äänensä tasaisena.
”No ole hyvä sitten…” Laiska virnistys, käden heilautus, mies päästi hänet peremmälle.
”Viskiä?” Mies kysyi.
”Ei kiitos, tulen autolla…” Daniel vastasi arasti, miehen huvittunut katse sai hänet hermostuneeksi. Katse miehen silmissä oli kummallinen. ”Missä hän on?” Daniel kysyi riisuttuaan takkinsa. Mies pyöräytti silmiään.
”Murjottaa makuuhuoneessa… ” Mies virnisti. ”Ajaa minut hulluksi.” Mies nauroi perään.
”Miksi tulit?” Hän kysyi sitten.
”Minä tuota… Onko hän kunnossa?” Mies tuijotti häntä pitkään, huvittunut virne väreillen hänen kasvoillaan.
”Haluat tietää onko hän kunnossa?” Mies kysyi. ”Hyvä on, minäpä näytän sinulle…” Hän sanoi ja harppoi kohti makuuhuonetta.
”Ei, odota, minä…” Daniel yritti, mutta mies oli jo avannut oven lukon ja astunut sisään. Hän kuuli Michaelin parahduksen.
Mies palasi pian, raahaten puolialastonta tummahiuksista nuorta miestä perässään käsivarresta. Michael kaatui polvilleen lattialle Danielin eteen.
”Chéri, ystäväsi tässä haluaa nähdä oletko kunnossa.” Jean hymyili hänen takanaan. Michael nosti katseensa, ruskeat silmät kimmelsivät, huulet olivat aavistuksen turvoksissa, poski punoitti lyönnin jäljeltä, haava poskipäässä. He katsoivat toisiaan järkyttyneinä; toinen petoksesta ja toinen jäätyään siitä kiinni.
”Sinä!” Michael huudahti ja nousi kömpelösti ylös. ”Senkin paskiainen!” Hän huusi ja oli jo käydä käsiksi Danieliin, joka välittömästi perääntyi. Jean tarttui Michaeliin ja veti hänet lähelleen.
”Chéri, on rumaa käydä käsiksi vieraisiimme.” Jean hymyili pidellen Michaelia edessään, suudellen hänen kaulaansa. Michael tuijotti Danielia kyyneltensä läpi vaikuttaen siltä kuin olisi valmis repimään tämän pään irti jos vain pystyisi. Hän rimpuili Jeanin otteessa.
”Olen pahoillani ystävä hyvä, rakkaani on nyt hieman huonolla tuulella.” Hän raahasi Michaelin olohuoneeseen, otti muutaman pillerin ja pakotti ne alas hänen kurkustaan. Hän piteli Michaelia niin kauan kunnes hänen rimpuilunsa väheni, hän räpytteli väsyneenä silmiään, katseen keskittäminen tuotti jonkun verran vaikeuksia. Hän nojasi Jeaniin ja katsoi Danielia.
”Noin, näethän nyt että Michael on aivan kunnossa.” Jean hymyili ja silitti hellästi tummia hiuksia. Daniel ei löytänyt sanoja, hän katsoi järkyttyneenä mustelmia Michaelin kehossa. Mikään ei nyt ollut selvempää, Michael oli nähnyt hänet, eikä hän voisi mitenkään päästä kuiville tapauksesta.
”Chéri, sinun on parasta mennä lepäämään nyt.” Jeanin ääni oli huomattavasti lempeämpi. Hän nosti Michaelin ylös kanssaan ja talutti takaisin makuuhuoneeseen.
Hän palasi takaisin Danielin luokse.
”Miksi teit tuon, sovimme ettei hänen tarvitse tietää osallisuudestani.” Daniel tiuskaisi.
”Suunnitelmat muuttuvat.” Jean hymyili ja sytytti tupakan. Hän puhalsi savua ulos suustaan ja tutkaili nuorta miestä huvittuneena. ”Mitä nyt?’ Sinä mietit… Mitä sinun tulisi tehdä?… Michael tietää ja luota minuun hän kertoisi eteenpäin, olisit melko lailla pulassa… Siksihän sinä tulit? Ehkä olisit leikkinyt sankaria? Kuka tietää… No se on myöhäistä nyt.” Jean hymyili nyt leveämmin, varsin tyytyväisenä itseensä.
Daniel oli hiljaa, sulki silmänsä hetkeksi ja huokaisi, hän ei tiennyt mitä tehdä.
”Kerro hänelle ettei Sam tarvitse häntä enää, kerro ja anna minun pitää huolta hänestä, niin emme koskaan sekaannu elämääsi ja olet vapaa tekemään mitä tahdot.”
Hitaasti, alistuen, Daniel nyökkäsi.
*******************
”Daniel kiltti, sinun täytyy auttaa minua…” Michaelin ääni oli heikko, hänen katseensa yhä epätarkka, otsa kimmelsi kylmästä hiestä, hän näytti normaalia kalpeammalta. Daniel katsoi häntä epävarmana. ”Miten Sam voi? Onko hän kunnossa? Kerro minulle… Lupaan, jos autat minua nyt, en kerro kenellekään Daniel, en kenellekään.” Hän aneli.
”Olen puhunut Samin kanssa.” Daniel aloitti. ”Hän…” Daniel nielaisi, pudisti päätään ja nosti sitten leukansa ylös. ”Hänen on parempi ilman sinua Michael.” Nuorempi mies katsoi häneen hämmentyneenä. ”Hän on väsynyt Michael, hän ymmärtää, että elämä kanssasi ei voisi koskaan olla normaalia. Aina olisi jotain kulman takana, hän on väsynyt… he… he kaikki ovat.”
”Mitä sinä oikein puhut?” Michael kysyi hämmentyneenä. ”Sam rakastaa minua, hän…”
”Hän näkee vasta nyt selvästi, minun kanssani.” Daniel piti tauon, huokaisi syvään. ”Teen Samin onnelliseksi, minun kanssani hänen ei tarvitse pelätä kummituksia menneestä.”
Michael yritti käsittää sitä mitä Daniel hänelle kertoi, hänen ajatuksensa olivat sumuisia, hämmentyneitä, jokin osa hänestä ymmärsi että sen täytyi olla lääke joka hänelle oli annettu ja toinen ei käsittänyt sitä millään.
”Valehtelet…” Hän sopersi. ”Sinä valehtelet… Sam rakastaa minua.” Hän sanoi yritti katsoa Danielin silmiin. ”Hän rakastaa minua, tiedän sen… Sam kertoi minulle, puhuin hänen kanssaan…” Hän nosti kätensä otsalleen mietti tapahtunutta, kaikki oli niin sumuista, hämmentävää. ”Hän rakastaa minua.” Hän kuiskasi nyt puhuen enemmän itselleen.
Mikä päivä nyt oli? Hän mietti. Sam oli sanonut, että halusi virallistaa heidän suhteensa, sanonut, että kun hän pääsisi kotiin he tekisivät sen…? Se oli tapahtunut… oliko? Se ei voinut olla vain unta? Sam oli pidellyt häntä, suudellut häntä, he olivat rakastelleet… kylpyhuone, Samin työhuone… Sam oli kertonut hänelle, että hän oli ollut ensimmäinen joka… Hän nosti katseensa, näki hahmon kävelevän pois päin.
”Odota…” Hän sopersi, polvistuneena lattialle, mutta ovi sulkeutui, jätti hänet hämäryyteen. Hän nosti kätensä kasvoilleen ja itki. Sen täytyi olla valetta, sen täytyi… tai ehkä se olikin totuus…
Mikä päivä oli? Kauan hän oli jo ollut tässä paikassa?
Ovi avautui.
”Voi chéri…” Jean sanoi lempeällä äänellä ja tuli hänen luokseen, polvistui lattialle. Michael yritti torjua miehen kun tämä yritti halata häntä, mutta lopulta uupuneena antoi periksi ja itki. Miksi hän tunsi olonsa niin heikoksi? Niin oudoksi?
”Yritin sanoa hänelle ettei kertoisi sinulle vielä, mutta ehkä on parempi että tiedät nyt totuuden chéri… Sam ei rakasta sinua, ei hän voi, sitä minä olen yrittänyt kertoa sinulle. Hän ei voi rakastaa huoraa, moni mies ei pystyisi siihen, mutta minä pystyn. Me olemme tehdyt toisillemme chéri, sinun täytyy nähdä se.” Jean puhui lempeällä äänellä.
”Valehtelet…sinä valehtelet…”
”Tiedät etten valehtele… Sam ei voi rakastaa sellaista lutkaa kuin sinä, hän haluaa jonkun sellaisen kuin… no jonkun sellaisen kuin Daniel… Kaikki hänen ystävänsäkin näkevät sen, he eivät pitäneet sinusta, he eivät koskaan pitäneet sinusta. He kaikki ajattelivat että sinun on parempi minun kanssani chéri, siksi sinä olet täällä…” Jean jatkoi, silitteli hänen hiuksiaan, Michael vapisi, hän ei ymmärtänyt.
”Se ei ole totta, se ei ole…” Hän sopersi itsekseen ja silti hän alkoi epäillä, että Jean oli ehkä kuitenkin oikeassa. Mitä mies oli oikein antanut hänelle? Hän tiesi jonkun olevan vinossa, muttei saanut siitä kiinni. Hän ei ymmärtänyt.
*******************
Michael ei ollut enää lainkaan varma päivistä. Hän oli jatkuvasti jotenkin pyörryksissä ja Jean puhui ja puhui. Jean kertoi rakastavansa häntä, painotti sitä kuinka oikeastaan oli pelastanut hänet. Ricky olisi tappanut hänet, Jean oli sanonut. Ricky oli kertonut suunnitelman hänelle; Michael olisi kidutettu hengiltä; hitaasti, tuskallisesti, otettu niin monta kertaa kunnes hänen kehonsa ei olisi yksinkertaisesti kestänyt kivun määrää ja antanut periksi. Kaikki se olisi kuvattu ja siltä Jean oli pelastanut hänet. Hänen henkensä, Jean sanoi, kuului pelastajalle, eli hänelle. Michaelin tulisi olla kiitollinen.
Ja sitten Jean puhui Yhdysvalloista, mitä Michael kuvitteli, että olisi tapahtunut jos Jean ei olisi tullut? Miten hän kuvitteli, että olisi päässyt vapaaksi ilman Jeania. – Ei mitenkään, Jean muistutti. Kukaan toinen mies ei olisi ollut tarpeeksi hullu vastustaakseen Rickyä, tarpeeksi uskalias tai tarpeeksi fiksu, mutta Jean oli ollut. Jos Michael ei olisi alkanut pelehtimään Samin kanssa, niin Ricky ei olisi koskaan löytänyt häntä uudemman kerran ja tälläkin hetkellä he voisivat elää Pariisissa, heidän asunnossaan, täysin onnellisena. Michael oli särkenyt hänen sydämensä, Jean jaksoi toistella. Jean oli nähnyt hänen flirttailevan, nauravan ja houkuttelevan muita miehiä, mutta se oli hänen luontonsa, koska pohjimmiltaan hän oli se huora joksi Ricky oli hänet tehnyt ja vain Jean kykenisi pelastamaan hänet siltä. Sam oli ehdottomasti saanut jo tarpeekseen kaikesta draamasta mitä hän toi ja aiheutti.
Sam oli kyllästynyt siihen miten muut miehet katsoivat häntä, miten naiset katsoivat häntä, joka ikinen. Miten häntä himoittiin ja miten hän yllytti sitä käytöksellään. Pohjimmiltaan kaikki oli hänen omaa syytään. ”Mieti elämääsi, mieti tarkkaan ja näet.” Jean oli kehottanut. Ei sellaista tapahtunut normaalisti, joten syyn täytyi olla lähtenyt hänestä itsestään. Sam oli onnellisempi ilman häntä, se oli totuus, ei kukaan kaivannut sellaista taakkaa jonka hän toi. Jean kuitenkin rakasti häntä, enemmän kuin ketään toista ja oli valmis hyväksymään hänen virheensä. Hän tarvitsi kuria ja kovia otteita ja pohjimmiltaan Jean tiesi, että hän nautti siitä, että hän tarvitsi sitä.
Michael oli pyörällä päästään; hän itki yksin huoneen hiljaisuudessa, Jeanin sanat pyörien hänen mielessään ja se mitä Daniel oli sanonut. Osa hänestä tiesi, ettei hän ollut oma itsensä, tiesi, että Jean antoi hänelle jatkuvasti jotakin mikä sekoitti hänen ajatuksensa, mielensä ja todellisuuden tajun, mutta kun aika kului, hän alkoi jo uskoa. Jeanin sanat alkoivat tuntua järkeviltä.
Hän syytti itseään; hän oli aiheuttanut tämän kaiken itse, Jean oli vajonnut pohjalle hänen vuokseen, Jean teki mitä teki, koska hän oli särkenyt miehen sydämen. Ja Sam olisi paljon onnellisempi, jos häntä ei olisi. Sam, kuten niin moni muukin, ei oikeastaan ollut rakastanut häntä, vaan oli rakastanut seksiä hänen kanssaan ja nyt Sam näki selkeämmin. Lisäksi hän oli saattanut oman perheensäkin vaaraan, oman äitinsä vaaraan, jopa Kitty oli ollut vaarassa hänen lähellään, Tony ja Sam, kaikki… He kaikki.
Michael koki ettei ansainnut Samia, tai ketään heistä. Hän oli ollut taakka, tuottanut vain huolta, lapsesta asti; vain huolta. Ja Jean… Hän ansaitsi Jeanin, ei, hän ei rakastanut miestä, mutta koki ettei oikeastaan ansainnut rakkauttakaan. Hän oli aiheuttanut Jeanin tippumisen alas, he ansaitsivat toisensa. Elämä Samin kanssa oli ollut kuin kaunista unta, mutta kestänyt vain lyhyen aikaa ja nyt Samin oli parempi ilman häntä…
**********************
Jean istui nojatuolilla, Michael sängyllä; hukkuneena ristiriitaisiin ajatuksiinsa. Osa hänestä halusi yhä uskoa, osa yhä epäili, tarrautui muistoihin siitä millaista oli ollut olla Samin kanssa, miltä oli tuntunut hänen syleilyssään, mietti olivatko sanat ja rakkaus sittenkin olleet vain valhetta. Tuntui niin musertavalta ajatella, että se todella oli niin.
Mutta sitten, toissa päivänä, Jean oli näyttänyt hänelle. Hän oli ihmetellyt kun mies oli vienyt hänet ulos, kädet sidottuna selän taakse, takki hänen harteillaan, huppu vedettynä niin, että se näytti vain vähän hänen kasvojaan. Jean oli käskenyt hänen pitää kasvonsa painettuna alas ja hänen olonsa oli silloinkin ollut hyvin sekainen, väsynyt, heikko, sumuinen jopa. Hän ei ollut juurikaan pistänyt vastaan. He olivat ajaneet ajan, jota hän ei kyennyt hahmottamaan kummallisessa tilassaan ja koko matkan ajan Jean oli vakuuttanut hänelle, että hän näkisi pian, että pian hän näkisi omin silmin sen mitä hän oli yrittänyt kertoa hänelle jo pitkään.
Oli ollut ilta, he olivat parkkeeranneet erään puiston läheisyyteen, jossa Michaelkin muisti joskus käyneensä. Sitten he olivat nähneet heidät; Daniel ja Sam, seisomassa lammen läheisyydessä vieretysten, oli ollut liian hämärää, että Michael olisi kunnolla erottanut rakastettunsa kasvoja, mutta hän tunsi Samin hyvin ja tiesi sen olevan hän jo kaukaa. Hänen sydämensä oli ollut pakahtua ja enemmän kuin mitään hän olisi halunnut vapauttaa itsensä ja rynnätä tuttuun ja turvalliseen syleilyyn, mutta hän ei olisi päässyt pakoon Jeanilta, ei mitenkään, ei siinä tilassa jossa oli, eikä niiden uhkauksien varjolla joita sai.
Kun Daniel oli halannut Samia, oli osa hänestä odottanut, että halaus olisi vain yksipuolinen ja Jean näkisi olevansa väärässä. Kun Sam oli halannut Danielia takaisin, oli hän ensin vakuuttanut itsensä sen olevan vain ystävän halaus. Mutta kun he olivat pysyneet sillä tavoin jo pitkään ja kun hän oli erottanut hymyn Danielin kasvoilla ja sen kuinka Sam puristi tämän vartaloa omaansa lähemmäksi oli jokin hänen sisällään murtunut ja kun Daniel oli painanut huulensa Samin huulille ja he olivat suudelleet, oli hänen viimeistään käännettävä katseensa pois ja myönnettävä totuus; Sam ei rakastanut häntä enää, jos oli koskaan rakastanutkaan. Mikään ei ollut yhtä kivuliasta kuin sen ymmärtäminen, ei mikään.
Hän oli itkenyt, Jean oli lohduttanut ja lopulta hän oli turtunut kyyneliinsä. Millään ei ollut enää merkitystä, tai siltä se tuntui.
****************
”Minulla oli kaksi sisarusta.” Jean aloitti ja Michael havahtui ajatuksistaan, kohdisti väsyneen katseensa mieheen. ”Laurent, isoveljeni, karkasi kotoa kun hän oli 15-vuotias, en ole kuullut sanaakaan hänestä hänen lähtönsä jälkeen.” Jean sytytti tupakan, imi sitä syvään ja puhalsi ulos. ”Äitini hylkäsi meidät, kun olin kymmenenvuotias.” Jean hymähti. ”Ja isäni…” Hän vaikeni ja puhalsi savua ulos nyt hermostuneemmin. Michael huomasi miehen käden tärisevän.
”Kerrohan Michael, sinun isäsi… koskiko hän sinuun koskaan? Ihailiko hän ulkonäköäsi ja kuiskutteliko hän yöllä korvaasi miten kaunis olet?” Jean kohdisti katseensa häneen, Michael tunsi kylmät väreet ihollaan.
”Ei, isäni ei koskaan koskenut minuun, ei siten…” Hän voi pahoin jo pelkästä ajatuksesta.
”Minun isäni…” Jean sanoi, kuin maistellen sanoja suussaan. ”…Isäni rakasti minua.” Hän hymähti uudemman kerran ironiseen sävyyn. Michael katsoi miestä uudenlaisella säälillä, uudenlaisin silmin. ”Voi kyllä miten hän minua rakastikaan.” Jean nauroi ja otti ryypyn punaviinipullosta kädessään. Michael katsoi häntä surullisena, järkyttyneenä, heidän katseensa kohtasivat. Jean nojautui eteenpäin, kyynärpäät polvillaan, jatkoi savukkeen polttamista.
”Nicole, rakas Nicole, hän oli vain 5-vuotias, kun hän kuoli.” Jean jatkoi. ”Ja isäni, rakas isäni.” Uusi ironinen hymähdys. ”Hän kuoli kun olin 11-vuotias, vasta silloin tulin Pariisiin Michael.” Mies katsoi häntä pitkään, otti uuden ryypyn.
Michael nousi hitaasti ja laskeutui polvilleen lattialle Jeanin eteen, hän laski kätensä käden päälle, joka piteli pulloa ja ohjasi hänet laskemaan pullon alas. Jean katsoi Michaelin silmiin hämmentyneenä, kysyvänä, hieman toiveikkaanakin.
”Olen pahoillani Jean…” Michael kuiskasi hiljaa ja laski katseensa, oli hiljaista hetken. Jean tarttui hänen käteensä ja nosti sen huulilleen, suuteli ihoa pehmeästi, siirsi sen poskelleen, sulki silmänsä hetkeksi ja hengitti hänen tuoksuaan.
”Näetkö nyt chéri? Ymmärrätkö nyt?” Jean kuiskasi. Michael sulki omat silmänsä, muutama kyynel valui alas poskelle, kimmelsi iholla hetken ennen kuin kuivuivat sille ja hitaasti Michael nyökkäsi päätään.
Jean nousi, pidellen yhä hänen kättään ja hiljaisella pyynnöllä kehotti häntä nousemaan kanssaan. Jean johdatteli hänet kohti sänkyä ja kuin unessa Michael seurasi. Harmaat silmät katsoivat ylös häneen kysyvänä, kun mies istui sängynlaidalle ja veti hänet eteensä jalkojensa väliin. Michael katsoi turtana, kuinka kädet availivat hänen paitansa nappeja, eikä hän vastustellut, eikä hän sanonut sanaakaan. Kangas lipui alas hänen olkapäiltään käsien saattelemana, tippui lattialle myttyyn. Huulet hänen rintakehällään, nänneillään, alas vatsaa, sormet liikkuivat ylös ja alas selkärankaa. Michael hengitti huulet raollaan, katsoi Jeanin mustia hiuksia, oli jo koskettaa, kunnes veti kätensä takaisin. Hän ei oikeastaan tiennyt miksi salli tämän ja toisaalta ei keksinyt syytä miksi ei sallisi, se tapahtuisi joka tapauksessa ja hän ansaitsi Jeanin. Sam oli historiaa, kaunis uni, kaunis satu. Tämän hän ansaitsi. Hän tuijotti seinää edessään vetisin silmin, Jean riisui hänen housujaan, hamusi nälkäisin huulin hänen ihoaan.
Hän seisoi alasti Jeanin edessä, kuunteli miehen huokauksia, näki kuinka Jean avasi omat housunsa, tarttui elimeensä tuoden sen ulos ja hyväillen sitä kädellään, kun toinen käsi, työnsi sormet hänen sisäänsä. Michael sulki silmänsä, laski kätensä miehen olalle ja vain piti niitä siinä. Hän ei taistellut, ei vastustellut. Kun Jean halusi hänen istuvan hänen syliinsä hän totteli ja kun mies ohjasi elimensä hänen sisälleen, hän antoi sen tapahtua. Jean oli mitä hän ansaitsi, hän muistutti itselleen; kun mies keinutti häntä sylissään ja lopulta käänsi hänet alleen sängylle, jotta voisi määrätä nopeamman tahdin.
Hän nosti lantiotaan kun Jean pyysi, vaihtoi asentoa, kun mies niin toivoi ja antoi sen tapahtua. Jean ei ollut muuttunut rakastajana ajasta jolloin he olivat olleet yhdessä. Rakastajana Jean oli ollut ja oli yhä; itsekäs. Mutta Michael muistutti itseään uudestaan ja uudestaan; tämän hän ansaitsi. Hänen olonsa oli tyhjä ja sumuinen koko sen ajan ja jälkeenkin.
Kun he makasivat vieretysten ja kun Jean suuteli häntä tyydytettynä ja onnellisena, hän pysyi yhä vaiti, antoi sen tapahtua.
”Rakastan sinua Michael…” Jean kuiskasi hänelle, hymyili, pyyhkäisi kosteita hiuksia otsalta. Michael käänsi kasvonsa ja tuijotti seinää hiljaisena. ”On niin ihanaa, että olet taas minun.” Jean kuiskasi ja suuteli hänen poskeaan.
50. Luku
Ilta alkoi hämärtää, auringon viimeinen kajo maalasi taivaan purppuralla. Sam tuijotti maisemaa hiljaisena; lampea, ympäröiviä puita ja kasvillisuutta. Puistonpenkki jolla he olivat eräänä alkukevään iltana istuneet Michaelin kanssa; lämmittäneet toistensa käsiä, ja Michael oli lepuuttanut päätään hänen rintaansa vasten. He olivat suunnitelleet tulevaa kesää, tulevia matkoja, yhteisiä vuosia; haaveilleet. Michael oli halunnut unohtaa menneen sinä iltana, halunnut, että sinä iltana he olisivat kuin ketä tahansa muu pariskunta; arkisia huolia, arkisia suunnitelmia.
Hän kadehti usein muita ihmisiä; eivätkö he ymmärtäneet miten arvokasta oli elää rauhallista, arkipäiväistä elämää? Miten arvokasta oli kun sai elää rauhassa rakkaimpansa kanssa? Kun sai kyllästyä toisen ärsyttäviin tapoihin, kun sai valittaa tiskaamattomista tiskeistä, pesemättömistä pyykeistä. Ei niillä ollut merkitystä, vain sillä että sai olla kahden, sillä, että sai onnen.
Hän aisti toisen läsnäolon vierellään ja käänsi katseensa häneen.
”Miksi pyysit minut tänne?” Hän kysyi.
”Koska arvelin että kaipaisit seuraa, että sinulle tekisi hyvää päästä pois talosta edes hetkeksi.” Daniel vastasi. Sam nyökkäsi väsyneenä, hänen silmänsä kimmelsivät itkemättömistä kyynelistä, hän värisi ja kietoi kätensä ympärilleen.
Daniel vilkuili ympärilleen, kauemmaksi parkkipaikkaa ja sitten takaisin Samuelia.
”Sam…” Hän kuiskasi, kosketti miehen olkapäätä ja sai tämän kohtaamaan katseensa.
”Kaikki järjestyy.” Hän vakuutti ja kietoi kätensä vaalean miehen ympärille. Hitaasti Sam vastasi halaukseen jota ei ollut edes ymmärtänyt tarvitsevansa.
”En tiedä miten voin jatkaa jos menetän hänet.” Hän kuiskasi, Daniel rutisti häntä ja Sam rutisti häntä takaisin. He pitelivät toisiaan kauan, kunnes Daniel liikahti, katsoi hänen silmiinsä ja painoi huulensa hänen omilleen; suudellen häntä, pidellen häntä. Sam räpytteli silmiään, pyörällä päästään kunnes lopulta vetäytyi kauemmaksi ja astui taaksepäin. Hän katsoi Danielia yllättyneenä.
”Mitä sinä teet?” Hän kysyi.
”Haluan vain helpottaa oloasi Sam.” Daniel vastasi.
”Rakastan Michaelia.” Sam aloitti tiukasti. ”Olen kihlattu hänelle. Jos haluat helpottaa oloani Daniel, niin tarjoa ystävyyttäsi, älä muuta.”
”Totta kai Sam, olen pahoillani.” Daniel pyysi.
”Haluan mennä takaisin kotiin.” Sam sanoi ja lähti kohti autoa.
**^^**^^**^^**^^**
Michael räpytteli silmiään, Jean piteli häntä; kaksi pientä tablettia kädessään joita mies tarjosi lähemmäksi, pakotti ne lopulta hänen suuhunsa ja nielusta alas. Mies tarjosi vettä, jonka Michael joi vastustelematta.
”Hyvää syntymäpäivää chéri.” Jean kuiskasi hymyillen, silitteli hänen poskeaan ja laski takaisin makuulle vuoteelle. Michael tuijotti miestä hahmottamatta kunnolla. ’Syntymäpäivää?’ Hänen mielensä toisti hämmentyneenä. ”24-vuotta, niin nuori vielä.” Jean suuteli hänen otsaansa, otti hänen vasemman kätensä omaansa ja pujotti sormuksen hänen nimettömäänsä. ”Tässä lahjani sinulle Michael; nyt kaikki näkevät kenelle todella kuulut,” Jean sanoi ja suuteli hänen kämmentään. Michael hengitti raskaasti, hänen silmänsä kimmelsivät, hän katsoi epäuskoisena kättään ja sitten Jeania. Se ei tuntunut oikealle, se ei ollut oikein, jokin hänen sisällään koitti taistella vastaan, mutta hänen mielensä oli aivan liian sumuinen pystyäkseen toimia kunnolla.
Mies laskeutui hänen päällensä, rutisti, hengitti, liikkui hiljaa. Kosteita suudelmia, hengitys hänen ihollaan, vaatteet riisuttiin hitaasti vailla kiirettä, alaston iho kosketti toista.
Mies työntyi hänen sisälleen, kuiskutteli rakkauttaan, palvoi hänen kauneuttaan, suuteli, piteli, pyyhki hiljaisia kyyneleitä hänen kasvoiltaan ja lopulta antautui täysin omalle nautinnolleen.
Michael tunsi olonsa tyhjäksi, tyhjemmäksi kuin koskaan. Kipu hänen rinnassaan joka ei antanut periksi. Hänen sydämensä oli särkynyt, eikä hän kyennyt unohtamaan. Sumuiset muistot, hyvät ajat. Hän tunsi murtuvansa Jeanin rakkauden alla, osa hänestä tiesi, että miehen rakkaus lopulta tappaisi hänet jos hän jäisi. Mutta hän oli aivan liian heikko, Sam ei rakastanut häntä enää, miksi millään olisi merkitystä? Kukaan ei voisi rakastaa häntä, ei kukaan muu kuin Jean.
Myöhemmin illalla he istuivat sylikkäin talonkuistilla, aurinko oli laskemassa. Michael tuijotti ympäröivää maisemaa, kuunteli ympäröiviä ääniä.
”Kaunista.” Jean kuiskasi, painoi huulensa hänen iholleen korvan vieressä. ”Muttei lähellekään niin kaunis kuin sinä.” Michael värisi.
”Voin vain sanoa, että rakastan sinua nyt, huomenna ja ikuisesti, enkä koskaan ketään toista.” Hän kuuli Samin äänen mielessään ja kaipasi. ’Se ei ollut valhetta…’ Ääni hänen sisällään kuiskasi. ’Miksi Sam rakastaisi sinua? Daniel on parempi…. Huora, ällöttävä huora, likainen, säälittävä…’ Toinen ääni kuiskasi perään.
”Mikään ei ole parempaa kuin olla kahden kanssasi näin.” Jean kuiskasi hänen korvaansa, sormet liikkuen hänen solisluillaan pehmeästi. ”Miksi sinä itket?” Jean kysyi hämmentyneenä. Michael vapisi kykenemättä vastaamaan, hän katsoi epätoivoisena ympäristöä; niin rauhallista, niin kaunista ja silti hän tunsi, että voisi murtua, hajota, hän ei tiennyt kuinka kauan enää jaksaisi.
Jean syleili häntä lämpimämmin, lohdutti kuiskaillen ja lopulta vei hänet takaisin sisälle. He istuivat olohuoneeseen, sohvalle television eteen, jos joku olisi katsonut sisään he olisivat näyttäneet tavalliselta rakastuneelta pariskunnalta, toistensa syleilyssä. Mutta joskus lasi vääristi, joskus sisälle ei näe selkeästi ulkoa.
Jean oli onnellinen sinä hetkenä, Michael masentuneempi kuin aikoihin ja tunsi tippuvansa yhä syvemmälle, hän oli väsynyt, ei kyennyt ajattelemaan selkeästi, sekainen. Hän vilkaisi toista miestä joka istui nojatuolilla ja tuijotti häntä tiiviisti, virnisti ja iski silmäänsä heidän katseittensa kohdatessa. Hän käänsi katseensa televisioruutuun ja tuijotti sitä ilmeettömin silmin.
**^^**^^**^^**^^**^^**
Hänen päässään humisi, hänen ihoa kuumotti. Hän tarttui lasiinsa, täytti sen viinillä, joi, mutta juominen ei täyttänyt janoa, mikään ei täyttänyt janoa. Mikään ei tuottanut unohdusta tai poistanut kaipaamisen kipua. Hän jätti ystävänsä olohuoneeseen, haluten olla yksin.
Hän kiipesi portaat ylös, tuli makuuhuoneeseen ja sulki ovenperässään. Hän nojasi hetken ovea vasten, antoi katseensa kiertää huoneessa; Michaelin iltaisin käyttämä t-paita oli yhä hänen sängynpuoliskonsa tyynyllä. Michaelin farkut laskostettuna tuolille kirjoituspöydän ääreen, valokuvia, elämää. Michaelin jälki, hänen kosketuksensa. Heidän olisi pitänyt olla juhlistamassa Michaelin 24-vuotis syntymäpäivää, toistensa syleilyssä, ei näin… Oli kulunut yli kuukausi ja oli virallisesti Michaelin syntymäpäivä. Sam oli halunnut, hän oli toivonut, että olisi voinut tehdä siitä paremman kuin edellisistä.
"En tiennyt minne
mennä ja
ajattelin, että jos…" Hän näki
mielessään murtunen nuoren miehen, seisomassa
eteisessään, läpimärät
vaatteet tiputtaen vettä lattialle, itkeneet silmät,
turvonneet huulet.
”Mi
corazón es tuyo.“
Kuiskaus
hämärässä huoneessa. Sam tuijotti
kattoa, joi lisää, käveli sängylle
ja istui
alas ja laskeutui selälleen.
Ovi avautui, mutta Sam ei
jaksanut
nostaa katsettaan, se ei
kuitenkaan olisi se jonka hän toivoi
näkevänsä.
Daniel sulki oven
pehmeästi
perässään ja katsoi Samia
hiljaisena. Sam näytti niin onnettomalta ja hän
halusi tehdä jotakin
parantaakseen miehen oloa. Daniel oli nähnyt painajaisia
useana yönä, miltei
jokaisena yönä. Painajaisissa Michael rukoili
hänen apuaan, tummatukkaisen
miehen vartalo oli täynnä ruhjeita, hänen
ranteensa viilletty auki ja hän
rukoili hänen apuaan, valittaen tuskaisesti, itkien.
”Olet
paha, olet
kuin he.” Michael
sanoi aina lopulta.
Danielia
kylmäsi. Hän säpsähti usein
hereille omaan huutoonsa, jolloin Julius
veti hänet syleilyynsä ja lohdutti.
Syyllisyys ei ollut hellittänyt ja hän
epäili hellittäisikö se koskaan, kuitenkaan
hän ei löytänyt itsestään
tarpeeksi miestä, tai tarpeeksi voimaa
myöntääkseen
rikoksen jonka oli tehnyt. Hän halusi unohtaa, halusi
pestä kätensä, jatkaa
elämäänsä. Daniel tiesi ettei
selviäisi, jos joutuisi vankilaan.
Hämmentyneenä ja
eksyksissä; hän välitti Juliuksesta, mutta
rakasti Samia, hän halusi Samin. Daniel kaipasi
menneitä vuosia, aikoja jolloin
elämä oli tuntunut jotenkin huolettomammalta; aikaa
jota Sam edusti hänen
elämässään. Daniel halusi sokeasti
uskoa, että hänen olisi joskus mahdollista
unohtaa se mitä hän oli tehnyt, että kaikki
unohtaisivat. Sisimmässään hän
tiesi sen mahdottomuuden.
”Sam?” Daniel
kuiskasi lähestyessään
sänkyä, vanhempi mies
ei vastannut, joten hän istui hiljaa sängynlaidalle.
Samin silmät olivat
suljettuina, Daniel kosketti varovasti hänen olkaansa.
”Tiedän,
että se on hirveän kulunutta sanoa, mutta ajan
kanssa surusi helpottaa.” Daniel sanoi, Sam avasi
silmänsä mutta katsoi
poispäin. Pystymättä vastustamaan kiusausta,
Daniel kumartui hänen päällensä ja
suuteli hänen huuliaan. ”Rakastan sinua
Sam.”
**^^**^^**^^**^^**
”Hei, taidan
mennä
katsomaan miten Sam voi, hän on juonut
aika paljon tänään.” Tony sanoi
vieressään istuvalle naiselle. Kitty katsoi
häneen.
”Se on tämä
päivä joka masentaa häntä:
Michaelin syntymäpäivä…
Ehkä todella on parempi, että menet.” He
hymyilivät toisilleen väsyneinä, Tony
laski kätensä naisen olalle ennen kuin nousi.
Tony koputti oveen kevyesti
ennen kuin
raotti sitä. ”Sam,
oletko-?” Hänen lauseensa jäi kesken kun
hän näki sängyllä makaavan Samin,
jota
Daniel suuteli. Daniel katsoi ylös häneen
pelästyneenä, Sam siristi silmiään,
käsi Danielin olkapäällä.
”Näinkö
syvä on rakkautesi Sam? Kuukausi ja olet jo
hakemassa lohtua muualta?” Tony kysyi halveksuvalla
äänellä, kädet puristuen
nyrkkeihin. Sam katsoi Tonyä
ymmällään, sitten Danielia.
”Tony-”
Hän aloitti, nosti kätensä otsalleen;
hänen päätään
särki.
”Mitä tahansa
olet
sanomassa säästä se. Michael luotti
sinuun Sam, hän rakastaa sinua ja teet hänelle
tämän. Michael kärsii tuolla
jossakin ja sinä katsot parhaaksi pelehtiä entisesi
kanssa. Sinä ällötät minua,
te molemmat ällötätte minua!”
Hän huusi ja lähti huoneesta ovet paukkuen.
Hän
marssi alakertaan, otti takkinsa,
välittämättä Kittyn
kysymyksistä ja huolesta;
hän lähti. Tony oli raivoissaan
näkemästään. Hänen rakasta
ystäväänsä oli loukattu, petetty ja
se oli jotain mitä
Tony ei koskaan voisi antaa anteesi. Kaikki mitä Tony oli
ikinä tehnyt, ihmiset
joita hän oli ikinä tavannut; vain Michael
herätti hänessä kiihtymyksen,
voimakkaan palon, voimakkaita tunteita. Mikään ei
ollut yksinkertaista, kun
Michael oli kyseessä.
**^^**^^**^^**^^**^^**
Jean oli jättänyt heidät kaksin, mennäkseen hakemaan lisää tarvikkeita. Michael keitti teetä itselleen keittiössä, kun Patrick astui huoneeseen. Michael katsoi miestä varuillaan.
”Viimeinkin kahden.” Patrick hymyili ja puristi itseään haaroista, hieroen elintään housujen läpi. Hän astui lähemmäksi, Michael perääntyi.
”No, no… tulehan tänne, minulla on sinulle jotakin.” Patrick virnisti. Patrick sulki etäisyyden, tarttui häneen voimakkaasti ja lennätti pöytää vasten selälleen. Mies repi hänen paitaansa auki. Michael huusi, rimpuili; mies löi häntä kasvoihin.
”Tätä varten sinä olet täällä senkin huora, pää kiinni!”
Sinä hetkenä hän ymmärsi, näki elämänsä kuin se olisi jo eletty; tällaista se tulisi olemaan. Jean olisi poissa ja silloin Patrick käyttäisi tilaisuuden hyväkseen. Loputonta kärsimystä, esineellistettynä, käytettynä. Hän oli paennut siltä jo kerran, kahdesti, hän ei voinut, ei pystynyt siihen enää. Kyllästynyt olemaan uhri.
Kamppailua, Patrick repi hänen vaatteitaan, vyön kilahdus, vaatteiden rahinaa, isku kasvoihin. Michael kynsi miestä, potki, rimpuili, taisteli; Ei enää, hän ei alistuisi enää.
Kamppailu oli lyhyt, mutta tuntui pidemmältä. Hädissään Michael tarttui lähimpään esineeseen jonka sai käsiinsä; lasinen maljakko. Hän iski sen kohti miestä, toimien eläimellisen vaiston varassa. Mies parkaisi, lasi särkyi lattialle; verta… Mies piteli kasvojaan ja kiroili, sormien väleistä tippui tummanpunaista nestettä puiselle lattialle. Michael katsoi näkyä järkyttyneenä, kunnes ymmärsi tilaisuutensa ja juoksi, juoksi minkä jaloistaan pääsi, kohti ovea, miehen kiroilun ja huudon saattelemana; hän lennätti oven auki, juoksi, ei katsonut taakseen.
Metsän suojiin, juoksi, kompasteli kiviin, oksat raapivat häntä, veren maku suussa, hengitys oli raskasta. Lopulta hän kaatui maahan polvilleen, itki, nosti kätensä kasvoilleen ja itki, hän kohotti katseensa kohti taivasta; hänellä ei ollut aavistustakaan siitä missä oli, minne hänen tulisi mennä. Tuntui houkuttelevalta vain antaa periksi.
Michael lyyhistyi maahan makaamaan, kipu sydämessään. Yksin, niin yksin. Hän kääntyi selälleen, tuijotti taivasta, kuunteli metsän hiljaisia ääniä. Hän repi sormuksen nimettömästään ja viskasi sen maahan. Hänestä tuntui ettei jaksaisi enää liikahtaakaan. Sam ei enää rakastanut häntä, minne hän menisi? Miksi jatkaisi? Hän ei tiennyt kuinka kauan hän makasi niin, vartalo vavisten kylmyydestä. ’Nouse, nouse nyt…’ Ääni kuiskasi ja lopulta hän nousi. Jatkoi matkaansa, metsän poikki kunnes löysi takaisin tielle.
Muutaman ohikulkevan auton kuljettaja loi ihmetteleviä katseita häneen, mutta kukaan heistä ei pysähtynyt. Hänen paitansa oli revennyt, hänen farkuistaan puuttui ylin nappi, poskipää punoitti Patrickin lyönnin jäljiltä. Ilma oli sateinen ja kolea, hän värisi kylmyydestä, kulki eteenpäin tietämättä minne mennä.
Michael ei tiennyt kuinka kauan oli kävellyt kun viimein löysi huoltoaseman. Oudoksuvia katseita joihin hän ei kiinnittänyt huomiota. Hän pyysi saada käyttää puhelinta pelästyen sitä miten karhealta hänen äänensä kuulosti. Mies tiskin takana tuijotti häntä, selvästi miettien mitä hänelle oli tapahtunut, mutta lopulta antoi hänelle puhelimen kysymättä mitään. Hän oli jo valitsemassa Samin numeron, mutta muutti äkisti mielensä muistettuaan ja itkunpartaalla valitsi toisin.
**^^**^^**^^**^^**^^**
Tony istui sohvalla ja tuijotti televisiota, pystymättä keskittymään sarjaan jota yleensä seurasi mielenkiinnolla. Hukkuneena omiin mietteisiinsä hän hätkähti, kun hänen puhelimensa alkoi soimaan.
”Tony McDonnel.”
”Tony… Voitko tulla hakemaan minut kotiin täältä?” Michaelin heikko itkuinen ääni kysyi. Tonyn sydän löi nopeaan.
”Michael… Hyvä luoja, missä oikein olet?” Oli hiljaista hetken ja Tony kuuli Michael kysyvän joltakin osoitetta.
Michael kertoi hänelle osoitteen ja Tony kirjoitti sen nopeasti ylös. ”Hyvä pysy siellä, lähden heti tulemaan.”
***^^**^^**^^**^^**
Huoltoasema, jolla Michael oli kertonut olevansa, sijaitsi Hertfordshiressä Lontoossa.
Tony parkkeerasi autonsa ja käveli ripeästi sisälle kahvilaan. Hän katseli ympärilleen ja löysi Michaelin istumasta nurkkapöydän ääressä, mahdollisimman syrjässä muista.
”Michael.” Tony kutsui kävellessään nopein askelin kohti ystäväänsä. Michael nosti katseensa, itkuiset surulliset silmät. Tony hidasti askeleitaan, katsoi ystäväänsä huolestuneena ja samalla iloisena siitä, että tämä oli nyt löydetty ja oli… no Michael olisi voinut olla paremmassakin kunnossa.
Michael nousi ylös ja halasi häntä, itki.
”Luojan kiitos, että olet kunnossa.” Tony henkäisi pidellessään häntä.
”En voinut jäädä Tony, en jaksanut enää. Yritin mutten voinut enää, en jaksanut. Karkasin…” Michael sopersi sekaisena. ”En jaksanut enää.” Tony silitti hänen selkäänsä, hänen hiuksiaan.
”Oletko kunnossa?” Tony kysyi ja Michael pudisteli päätään hänen rintaansa vasten.
”Tule, mennään.” Tony kuiskasi sitten ja johdatteli ystävänsä pois paikasta autolleen. Hän avasi matkustajapuolen oven Michaelille, päästi hänet sisään ennen kuin kiersi auton omalle puolelleen.
Alkumatka kului hiljaisuudessa. Tony vilkuili toista huolestuneena, haluten kysyä useita kysymyksiä, mutta hilliten itsensä; niiden aika olisi myöhemmin.
”Ajetaan ensin sairaalaan, meidän täytyy soittaa myös vanhemmillesi että olet kunnossa ja tietenkin poliiseille.” Tony sanoi. Michael nyökkäsi turtuneena ja tuijotti ulos ikkunasta.
**^^**^^**^^**^^**
Michael makasi kovalla tutkimuspöydällä ja tuijotti kattoa naisen tutkiessa hänen vartaloaan kylmillä käsillään; painellen, tutkien, tiedustellen tunsiko hän kipua. Hän nyökkäsi tai pudisti päätään.
Lääkäri kyseli häneltä varovasti muita kysymyksiä sieppauksesta, mutta sai vain sekavia vastauksia takaisin.
”No niin, otan sinusta vielä verikokeen, sitten tutkimus on ohitse.” Nainen puhui lempeällä rauhoittavalla äänellä.
”Voit pukea päällesi, tulen pian takaisin.” Nainen sanoi sitten hymyillen.
Tony odotti huoneen ulkopuolella, kun nainen astui ulos ja sulki oven pehmeästi perässään.
”Miten hän voi?” Tony kysyi.
”Vaikuttaa hieman sekaiselta, verikokeesta selviää tarkemmat vastaukset, mutta pidän todennäköisenä sitä, että hänet on huumattu jollakin.” Nainen sanoi ja katsoi häneen. ”Minusta on parempi pitää hänet sairaalassa, kunnes selviää onko hänet todella huumattu, on tärkeää tarkkailla hänen tilaansa. Poliisit ovat matkalla tänne, en tosin usko, että hänestä saa juurikaan vastauksia irti tuossa tilassa…” Hän huokasi ja jatkoi vielä. ”Sulhasenne on kokenut kovia viimeisen kuukauden aikana ja hän tarvitsee nyt paljon lepoa ja tukea.” Tony tunsi punan hiipivän poskilleen, nainen luuli, että hän oli Michaelin sulhanen? Pitäisikö hänen korjata asia? Hän mietti, mutta päätti sitten asiaa vastaan.
”Totta kai, pidän hänestä hyvää huolta. Voinko nyt mennä sisään?”
Nainen nyökkäsi. ”Voimme kohta siirtää hänet sairaalahuoneeseen lepäämään, onko hänen vanhemmilleen ilmoitettu?”
”Kyllä soitin heille juuri äsken, he ovat matkalla tänne,”
”Hyvä, palaan pian, sitä ennen voitte pitää seuraa sulhasellenne.”
Tony astui sisään huoneeseen lääkärin mentyä. Michael istui tuolilla lähellä pöytää tuijottaen ulos ikkunasta.
”Hei,” Tony sanoi pehmeästi tullessaan lähemmäksi, Michael nosti katseensa.
”Voimmeko lähteä nyt?” Hän kysyi.
”Heistä on parempi pitää sinut täällä muutaman päivän.” Tony sanoi, Michael pudisteli päätään.
”Ei, en halua jäädä, haluan pois. Vie minut pois Tony, sinun luoksesi.” Michael pyysi.
”Poliisit ovat matkalla tänne, olet kokenut kovia, tämä on paras paikka sinulle tällä hetkellä.”
”En halua jäädä tänne Tony!” Michael huusi. Tony huokaisi, polvistui hänen eteensä ja otti hänen kätensä omaansa, Michaelin alahuuli värisi, silmät kimmelsivät.
”Tiedän, ettet halua, mutta se on vain muutama päivä, pääset sitten kotiin. Vanhempasi ovat matkalla tänne ja… Ja oletan että he ovat soittaneet myös Samille. Näet heidät pian.”
”Ei Sam välitä, hänen on parempi ilman minua… en kestä nähdä häntä nyt, en halua nähdä ketään…. Vie minut pois Tony, vie minut pois, haluan tulla luoksesi.” Michael rukoili, Tony katsoi häntä hämillään,.
”Michael, olet vielä hieman sekaisin kaikesta, se on ymmärrettävää, mutta…”
”Ei Tony! Haluan pois täältä! Miksi olet tuollainen? En halua jäädä etkö ymmärrä! Haluan päättää itse! Olen kyllästynyt sairaaloihin ja poliiseihin! Sinä olet ystäväni, luulin että olet ja silti sinäkin haluat pitää minut vangittuna täällä!” Michael oli noussut ylös ja huusi hänelle kyyneleet silmissään.
”Michael…” Tony sanoi hiljaa, Michael katsoi häneen, vapisi, itki. Tony astui lähemmäksi ja halasi häntä.
”Kaikki on hyvin.”
”Vie minut pois, ole kiltti, Tony, vie minut pois.” Ruskeat silmät katsoivat häneen anoen, Tony kosketti hellästi hänen hiuksiaan, Michaelin katse sulattaen kaiken vastustelun, kaiken järjellisen ajattelun.
”Hyvä on, vien sinut pois.” Hän myöntyi.
**^^**^^**^^**^^**
Evelyn riensi vastaanottotiskille.
”Sain ilmoituksen, että poikani on tuotu tänne. Michael Harris.” Hän sanoi, nainen näpsytteli jotakin koneelle, etsien tietoja.
”Kyllä, Michael Benjamin Harris?” Evelyn nyökkäsi ja hymyili helpottuneena. ”pieni hetki rouva,” Nainen tiskin takana sanoi sitten ja tarttui puhelimeen. Evelyn kääntyi katsomaan miestään ja poikansa kihlattua.
”Hän on täällä.” Hän sanoi ja molemmat hymyilivät hänelle, odottaen jännittyneinä lisää tietoja ja kauan odotettua jälleen näkemistä Michaelin kanssa. Sam näpräili hermostuneena kaulassaan roikkuvaa sormusta, hän ei malttanut odottaa, että saisi pujotettua sen takaisin Michaelin sormeen. Sam saattoi vain toivoa, että Michael olisi kunnossa kaiken kokemansa jälkeen.
51. Luku
”Herra ja rouva Wills, olemme pahoillamme, mutta on ilmeisesti tapahtunut jokin sekaannus, poikanne on lähtenyt sairaalasta.” Lääkäri, joka oli tullut heidän luokseen selitti.
”Sekaannus?! Kuinka se voi olla mahdollista?!” Evelyn parkaisi.
”Hän… en tiedä, jätin hänet vain hetkeksi sulhasensa kanssa ja kun tulin takaisin niin…”
”Hänen sulhasensa? Minä olen Michaelin sulhanen!” Sam tiuskaisi kiihtyneenä. Nainen avasi hämmästyneenä suutaan, epävarmana mitä sanoa.
”Olen pahoillani, ymmärsin että hän…”
”Tony McDonnel, on Michaelin paras ystävä ja hän soitti meidät tänne. Minun on vaikea uskoa, että he olisivat lähteneet ilman sanaa.” Evelyn sanoi, vilkaisten Samia ja sitten takaisin lääkäriä.
”Mikä sairaala tämäkin on, kun ette osaa pitää parempaa huolta potilaistanne?” Sam murahti hermostuneena. Ei Michael lähtisi niin vain, toki Michael odottaisi häntä ja vanhempiaan? Ja missä hitossa Tony oli? Koko jutussa ei ollut järkeä.
”Sir, olen todella pahoillani, teemme tietenkin parhaamme tavoittaaksemme heidät. En osannut arvata, että he lähtisivät niin.”
”Missä kunnossa poikamme oli, kun hänet tuotiin tänne?” Henry kysyi vuorostaan.
”Hän vaikutti hieman sekaiselta, itkuiselta. Ruhjeet viittasivat pahoinpitelyyn. Epäilen, että häntä on pidetty huumattuna, mutta tarkemmat tulokset selviävät vasta verikokeesta… Yritämme tavoittaa heidät, olisi hyvä pitää poikanne tarkkailussa muutaman päivän, poliisit eivät myöskään ehtinet jututtaa häntä.”
Henry nyökkäsi vaimeasti.
”Käyn ulkona soittamassa Tonylle, ehkä saan hänet kiinni.” Evelyn sanoi ja kiiruhti ulos.
**^^**^^**^^**^^**
Tony päästi Michaelin edellään asuntoon.
”Veljeni ja hänen vaimonsa ovat lomalla Thaimaassa.” Hän selitti ja sulki oven heidän perässään. Michael seisoi keskellä eteistä katsellen ympärilleen, sanomatta sanaakaan. Tony riisui takkinsa tarkkaillen ystäväänsä hiljaa. ”Michael…” Hänen äänensä ei ollut kuiskausta kovempi, hiljaa hän käveli ystävänsä taakse ja kosketti hänen olkaansa. Michael hätkähti hieman, käänsi päätään sivuun, muttei katsonut häneen. Michael ei kuitenkaan karannut kosketusta vaan pysyi aloillaan. ”En tiedä mitä olen tekemässä.” Tony kuiskasi. ”Minun olisi pitänyt… sinun tulisi olla sairaalassa. Taisin juuri rikkoa jotakin lakia tuomalla sinut tänne.”
Michael kääntyi niin, että heidän katseensa kohtasivat.
”Minä pyysin tätä, sinä et ole rikkonut mitään Tony.” Hän kuiskasi.
Tonyn kännykkä alkoi soimaan.
”Se on äitisi.” Hän huokaisi ja valmistautui kuulemaan huutoa. ”Haloo.”
”Michael on kunnossa hän on kanssani.” Tony sanoi yrittäen pysyä rauhallisena, Michael tarkkaili häntä vierestä. ”Kyllä. ymmärrän, mutta…” Michael ojensi kätensä ottaakseen puhelimen .
”Hei äiti.” Hänen äänensä oli väsynyt.
”O-olen kunnossa.” Hänen äänensä värisi ja hän joutui pidättämään kyyneliään. ”Älkää syyttäkö Tonyä tästä, olen pahoillani, mutten jaksa nyt… Nähdään myöhemmin, lupaan.” Hän sulki puhelimen ja antoi sen takaisin Tonylle.
”Haluaisitko käydä kylvyssä?” Tony kysyi ja Michael nyökkäsi heikosti.
”Tuota, odota vaikka olohuoneessa, niin laitan kylvyn valmiiksi.”
Michael kävi olohuoneen sohvalle makuulle, väristen, kyyneleet tippuen alas poskille. Tony palasi takaisin, katsoi häntä huolestuneena ja polvistui hänen vierelleen. Kosketti poskea hellästi.
”Voi Mikey…” Hän kuiskasi hiljaa.
”En olisi saanut jättää häntä, mitä minä tein Tony? Hyvä luoja mitä minä tein?” Michael kysyi yhtäkkiä paniikissa alkaen täristä yhä kovemmin.
”Mitä sinä puhut?”
”Jean… luoja… hän tulee olemaan niin vihainen ja olen loukannut häntä jo tarpeeksi!” Michael nousi istumaan piilottaen kasvonsa käsiinsä. Ymmällään Tony istui hänen vierelleen ja veti ystävänsä rintaansa vasten.
”Teit oikein kun karkasit Michael. Olen niin helpottunut siitä. En tiedä mitä Jean sinulle teki tai mitä hän sai sinut uskomaan, mutta et olisi voinut jäädä sinne, se mies on hullu, hän sieppasi sinut.” Tony sanoi, silittäen hänen hiuksiaan.
Michael oli hiljaa hänen syleilyssään.
”Tule, luulen, että kylpysi on jo valmis.” Tony sanoi lopulta ja ohjasi hänet kylpyhuoneeseen.
Tony avasi television ja istui alas sohvalle odottamaan. Hän selaili kanavia hermostuneena, miettien oliko sittenkään tehnyt oikein? Hänestä oli vain tuntunut, että Michael oli jo liikaa joutunut kärsimään siitä, ettei saanut itse valita. Kuinka hän olisi voinut kieltää tämän pyynnön? Ja ehkä, ehkä hänen onnistuisi vakuuttaa ystävänsä siitä, että tämä palaisi sairaalaan jo seuraavana päivänä? Hän mietti, pohtien samalla myös syytä sille miksi Michael ei ollut soittanut Samille hänen sijastaan. Osa hänestä ei voinut olla tuntematta tyytyväisyyttä siitä, kerrankin Michael oli valinnut hänet, aivan niin kuin olisi ennen.
Michael palasi kylvystä oltuaan siellä lähes tunnin. Pukeutuneena isoon valkoiseen kylpytakkiin, kylpytohvelit jaloissaan Michael käveli olohuoneen ovi aukkoon, kädet kiedottuna ympärilleen. Hän näytti niin surulliselta ja eksyneeltä, että se oli särkeä Tonyn sydämen.
”Sam on Danielin kanssa.” Hän sanoi niin hiljaa, että Tony hädin tuskin kuuli. Michaelin alahuuli värisi, hän näpräili kylpytakin vyötä.
Tony nousi ylös ja käveli hänen luokseen, heidän katseensa kohtasivat.
”Se on totta eikö olekin?” Michael kysyi. Tony avasi huuliaan, tietämättä miten vastata.
”Michael… en… ” Hän aloitti huokaisten. ”Näin heidän suutelevan.” Hän sanoi lopulta. Michael nyökkäsi hitaasti, veti syvään henkeä, hänen katseensa harhaili. Hän nosti kätensä suunsa eteen., puristi silmänsä kiinni ja värisi. Tony astui lähemmäksi kosketti hänen olkaansa ja lopulta halasi häntä. Michael tuntui murtuvan, hän itki, vapisi yhä vain kovemmin.
”Olen pahoillani Michael, ansaitset paljon parempaa kuin tämä.”
”Ole kiltti ja pelasta minut, en jaksa nousta yksin, en pysty.” Hän anoi.
”Ei sinun tarvitse, en antaisi sinun pudota, en koskaan.” Tony lupasi.
Hän vei Michaelin makuuhuoneeseen ja pysyi hänen vierellään kunnes tämä nukahti. Jos Michael todella oli huumattu, ehkä uni olisi paras lääke? Tony mietti ja keitti itselleen teetä. Hän ei edelleenkään tiennyt oliko tehnyt oikein kertoessaan Samin ja Danielin suudelmasta ja mistä Michael oli arvannut, että heidän välillään oli jotain? Hän mietti. Hän katsoi puhelintaan, jonka oli laittanut äänettömälle; Sam oli koettanut soittaa useita kertoja, muutama puhelu Jackilta. Tony mietti hetken, Jackin kanssa hän voisi puhua, Samille hän oli vielä liian vihainen.
Puhelu Jackin kanssa oli lyhyt. Tony kertoi miehelle Michaelin olevan kunnossa, kertoi myös missä he olivat ja pyysi ettei tämä kertoisi sitä Samille. Hän kertoi Jackille mitä oli nähnyt makuuhuoneessa; Danielin ja Samin suudelman. Jack oli vaiennut, mutta sanonut lopulta ymmärtävänsä.
Oli jo myöhä, Tony palasi makuuhuoneeseen katsomaan Michaelia. Hän istui sängynlaidalle ja kosketti hänen kasvojaan hellästi. Michael hätkähti hereille, avasi silmänsä ja katsoi häneen, rauhoittuen silminnähden nähdessään Tonyn.
”Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut herättää sinua.” Tony kuiskasi. ”Jatka vain uniasi.” Tony lisäsi ja oli jo nousemassa. Michael tarttui hänen käteensä.
”En haluaisi olla yksin, etkö voisi pidellä kättäni niin kuin joskus ennen?” Michael pyysi, katsoen häneen.
Tony laskeutui sängylle hänen viereensä, makasi kyljellään ja otti Michaelin käden omaansa. He katsoivat toistensa silmiin ja Tony tunsi sydämensä lyöntien tihentyvän. Hän katsoi heidän liitettyjä käsiään, haluamatta menettää kosketusta ja samalla peläten sitä.
Michael sulki silmänsä.
”Olisimmepa taas lapsia, olin niin onnellinen silloin, vaikka tuskin muistan enää miltä tuntui olla niin täydellisen onnellinen.” Hän kuiskasi. Tony kuunteli häntä hiljaa.
”Muistan, kun olin kerran kipeä, olin 7, ehkä 8 ja äiti jäi kotiin kanssani. Makasin sohvalla telkkarin ääressä, äiti peitteli minut, toi teetä ja leipiä, karkkia myöhemmin. Sinä tulit käymään koulun jälkeen, toit minulle sen yhden mustan radio-ohjattavan autosi, jolla rakastin aina leikkiä, taisin olla kateellinen sinulle siitä ja sanoit että saan sen koska olen kipeä ja koska toivoit että parantuisin nopeammin.” Michael hymyili heikosti kertoessaan tätä. ”Se on yksi onnellisimmista muistoistani, en muista sitä miten kipeä olin, muistan vain olleeni onnellinen… hassua…” Michael huokaisi syvään ja avasi lopulta silmänsä. Tony hymyili hänelle surullisena, nosti toisen kätensä hänen poskelleen ja silitti hänen ihoaan.
”Olisipa nytkin jotain jonka voisin lahjoittaa sinulle ja joka saisi sinut tuntemaan samoin kuin silloin. Maksaisin mitä tahansa jos sellainen olisi.” Michael hymyili hänelle.
”En ole ystävyytesi arvoinen.”
”Älä puhu typeriä Michael. Sinä olet arvokas, hieno ihminen ja jonain näinä päivinä minä saan sinut muistamaan sen.” Tony sanoi. Michael siirtyi lähemmäksi, painautui hänen vartaloaan vasten.
”Pitele minua.” Hän pyysi. Epävarmasti Tony kietoi kätensä hänen ympärilleen, hänen sykkeensä kiihtyi, hän tuskin uskalsi liikahtaa. Michaelin tuttu tuoksu, hänen vartalonsa lämpö, vartalo jonka suojana oli vain helposti riisuttava kylpytakki. Kun Michael hakeutui yhä lähemmäksi, vartalo hankautuen hänen omaansa vasten hän tunsi kalunsa heräävään. Se oli niin väärin, koko tilanne oli niin väärä, mutta tämä oli se mies jota hän oli rakastanut koko ikänsä, ehkä tietämättään aluksi, taistellut kiellettyjen tunteiden kanssa, menettänyt rakkautensa kohteen elämästään ennen kuin oli oppinut hyväksymään tunteensa ja nyt… Michael oli niin lähellä, tarrautuen häneen, tarviten häntä.
Tony nielaisi, hengitti suunsa kautta. Yritti ajatella jotakin mikä hävittäisi hänen erektionsa. Michael liikahti, nosti päänsä ja katsoi syvälle hänen silmiinsä. Tony ei ollut varma kumpi lopulta oli tehnyt aloitteen, mutta heidän huulensa painautuivat toisiaan vasten, hitaaseen, tutkivaan ja rauhalliseen suudelmaan. Tony huomasi vapisevansa, haluten koskettaa niin paljon ja samalla peläten mihin se johtaisi. Hän kierähti Michaelin päälle makaamaan, katsoi ystävänsä kasvoihin kuin kysyen lupaa, kuin odottaen kieltoa. Michael avasi varovasti kylpytakkiaan rinnan kohdalta, levitti jalkojaan, päästäen Tonyn reisiensä väliin. Tony liikutti kättään alas hänen rintaansa, pysähtyi vyön kohdalla, katsoi vielä kerran Michaelin kasvoihin enennen kuin avasi sen. Hän levitti takkia syrjään liikutti kättään pehmeällä oliivin sävyisellä iholla.
Michael oli niin lämmin, Tony huomasi ajattelevansa ja juuri niin kaunis kuin muisti, mutta näin lähelle hän ei ollut koskaan aiemmin päässyt.
Hän ei ollut varma mitä oli tekemässä, eikä hän ollut varma tiesikö Michael mitä oli tekemässä? Hän tiesi ettei hänen pitäisi ja silti alkoi olla kokoajan vaikeampi ymmärtää sitä. Aika tuntui sulavan, katoavan jonnekin. Hän suuteli Michaelin huulia saaden vastauksen takaisin. Hän halusi kuiskata kuinka kauniina tätä piti, mutta tiesi ettei se ollut jotakin, mitä Michael haluaisi kuulla, joten hän pysyi vaiti ja ylisti tätä kauneutta hiljaisin suudelmin, aroin kosketuksin. Vartalo joka oli samaan aikaan tuttu ja samalla niin uusi. Vartalo jota oli niin usein unelmoinut koskettavansa ja vasta nyt teki sen todella. Se todella oli totta, tämä todella tapahtui? Tony ajatteli. Hän katsoi ystävänsä silmiin ja tunsi voimakkaan rakkauden lämmön sisällään, voimakkaamman kuin mikään aiemmin. Uusi suudelma täynnä halua, pelkoa, menetettyjä tilaisuuksia.
Hitaasti Michael auttoi häntä riisuutumaan, tutki paljastuvaa vartaloa katseellaan, käsillään. He nousivat, Michael kiipesi hänen syliinsä, molemmat vailla vaatteita. Outoa, turvallista ja jännittävää samanaikaisesti. he eivät puhuneet, sanat olivat hyödyttömiä heidän välillään nyt. He näkivät katseesta, tunsivat kosketuksista kaiken minkä tarvitsivat tietää ja jos he puhuisivat äänen, ehkä sanat herättäisivät heidät takaisin siihen mikä oli nyt, siihen mikä odotti huomenna? Siinä hetkessä ei ajalla ollut merkitystä, sitä ei ollut, oli vain he, aikuiseksi kasvaneet ystävykset.
Michael nousi, kurottautui yöpöytää kohti, avasi laatikoita ja etsi kunnes löysi. Hän ei sanonut sanaakaan pujottaessaan kondomiin Tonyn jäykistyneen elimen päälle, hyväillen sitä miltei rakastavasti, hellästi. Levitti sille voidetta ja asettautui makuulle. Ei sanoja.
Tonyn vartalo hänen omansa päällä, hitaasti, hyvin hitaasti Tony työntyi hänen sisälleen. Michael henkäisi, Tony suuteli häntä, katsoi häneen silmiinsä ja tiesi hukkuneensa. Tiesi jo nyt että hänen sydämensä tulisi särkymään, ettei tämä olisi ikuista, ei niin kuin hän sillä hetkellä toivoi sen voivan olla.
Hän liikkui, rakasteli ystäväänsä, oliko hän koskaan todella rakastellut aiemmin? Hän mietti katsoessaan Michaelin silmiin. Niin lähellä, lähemmäksi ei päässyt. Hän ei halunnut sen hetken loppuvan, halusi pitää sen aina, sillä tiesi ettei seuraavaa kertaa tulisi, hän ei tiennyt miksi, mutta jotenkin hän vain tiesi.
Myöhemmin he makasivat yhä sylikkäin. Tony piteli ystäväänsä kunnes tämä nukahti. ”Rakastan sinua Mikey.” Hän kuiskasi hiljaa, yhä pidellen häntä, suudellen hänen otsaansa. Kuinka hän voisi ikinä rakastaa toista?
52. Luku
Michael
istuutui ikkunalaudalle,
tuijotti ulos sumua ja harmautta, veti polvensa rintaansa vasten.
Alhaalla
kadulla ihmiset kiiruhtivat töihin, elämä
jatkui. Hän kosketti lasia, antoi
kätensä valua hitaasti alas, mietti miten
kylmältä lasi tuntuikaan hänen
sormiensa alla. Hän sulki silmänsä ja
kuunteli hiljaisuutta, Tonyn hengitystä,
hentoa ropinaa lasia vasten. Hänen
sydäntään kipristi, oli kylmä.
Tony venytteli jäseniään ja haukotteli syvään herätessään. Hän siristi silmiään ja vilkuili ympärilleen, kunnes löysi etsimänsä.
Tony katsoi ystäväänsä hiljaa.
”Michael.” Hän kutsui lopulta, toinen käänsi katseensa, hymyili heikosti.
”Huomenta.” Hän sanoi, he katselivat toisiaan.
”Miten voit?” Tony kysyi. Syntyi hiljaisuus, Michael tuijotti hetken käsiään, sitten takaisin ulos. Hänen huulensa raottuivat kuin vastatakseen, muttei löytänyt oikeaa vastausta heti.
”En tiedä.” Hän myönsi lopulta. Tony nousi istumaan sängyllä, huokaisi. nojasi päätään käsiensä varaan.
”Olen pahoillani Mike, eilisestä… En olisi saanut...” hän aloitti. Michael kääntyi, katsoi häneen.
”Tony, et tehnyt mitään väärää. Minä-… Mitä eilen tapahtui välillämme, oli jotain… se oli… se oli juuri niin kuin olin kerran haaveillut sen olevan. Älä pyydä anteeksi sitä. Unohdin hetkeksi kaiken ja olin taas se teini joka oli toivottoman rakastunut sinuun kerran.”
”Kerran.” Tony toisti lyhyesti ja hymyili surullisena. Michael laski katseensa. ”Ajattelet Samuelia.” Tony totesi sitten. Michael oli hiljaa hetken.
”En voi unohtaa Tony… Osa minusta ei millään suostu uskomaan että hän olisi…” Michael puri alahuultaan. ”Olen pahoillani. Näetkö nyt? Ei minusta ole muuhun kuin tuottamaan murhetta niille jota rakastan tai jotka rakastavat minua.”
”Se ei ole totta.”
”En ole edes varma mikä on totta enää… Kaikki on jotenkin niin hirvittävän utuista. Ehkä minun pitäisi kuulla se hänen omilta huuliltaan, että voisin uskoa.” Hän mietti.
Juuri silloin ovikello soi. Tony hätkähti, he katsoivat toisiaan.
”Odotatko jotakuta?” Michael kysyi.
”En…” Tony sanoi, nousi, puki t-paidan ja bokserit ylleen. Hän vilkaisi vielä kerran ystäväänsä ennen kuin tassutteli kohti ovea, jota koputettiin nyt vimmaisesti.
Tony katsoi hämmästyneenä vihaisen näköistä vaaleatukkaista miestä.
”Missä hän on?” Sam tiuskaisi astuessaan sisään. Tony ei ennättänyt vastaamaan. ”Michael!” Sam kutsui astui peremmälle, tutkien ohittamiaan huoneita, kunnes lopulta löysi makuuhuoneeseen. Jack oli soittanut hänelle aamulla ja kertonut kaiken minkä tiesi.
Michael katsoi häneen hämmästyneenä. Tony astui Samin perässä huoneeseen.
”Mikä antaa sinulle oikeuden rynnätä tänne näin?” Tony tiuskaisi. Sam vilkaisi häntä, sitten huonetta, Tonyn vaatteita lattialla, lakanoiden epäjärjestystä, Michaelia jonka yllä oli vain valkeakylpytakki ja jonka ilme oli yhtäaikaa hämmästynyt ja nolostunut.
”Tulin hakemaan sulhaseni kotiin.” Sam sanoi rauhallisella äänellä, peittäen kiihtymyksen sisällään.
”Sulhasesi jota sinä petit, kun hän oli kaapattuna?!” Tony ei onnistunut peittämään omaa kiihtymystään. Sam mulkaisi häntä vihaisena sitten takaisin Michaelia, joka ei saanut sanaa ulos suustaan.
”Niinkö Tony on sinulle sanonut? Uskotko siihen?” Hänen äänensä paljasti pettymyksen, heidän katseensa kohtasivat. Michaelin silmän kimmelsivät kyynelistä, epävarmuudesta.
”Minä näin sen Sam; näin sinut ja Danielin kun suutelitte, makasitte sängyllä ja…!” Tony huudahti, Sam huokaisi ennen kuin keskeytti hänet.
”Näit mitä halusit nähdä, jos olisit vaivautunut kuuntelemaan, vaivautunut katsomaan tarkemmin, olisit nähnyt että olin työntämässä Danielia pois en lähemmäksi. Se suudelma oli täysin yksipuolinen!” Hän sanoi kireästi. Michael hätkähti, laski katseensa ennen kuin kohotti sen takaisin häneen.
”Tule kotiin.” Sam pyysi pehmeämmällä äänellä. Michael vilkaisi Tonyyn, joka nojasi seinää vasten, kädet kiedottuna ympärilleen. Tony nyökkäsi ja koetti hymyillä hänelle, pystymättä täysin peittämään suruaan. ’Mene vain.’ Hän muotoili sanan ääneti. Michael nousi, pyörällä päästään, epävarmana. ”Toin sinulle puhtaat vaatteet kotoa, ajattelin, että saattaisit tarvita niitä.” Sam sanoi ja ojensi hänelle vaatekassin.
”Menen vaihtamaan.” Michael sanoi hiljaisella äänellä. Sam kosketti hänen kättään hellästi, oli aikeissa sanoa jotakin mutta antoi asian lopulta olla.
”Odotan.” Hän sanoi sen sijaan.
Sam vilkaisi Tonyyn Michaelin mentyä, katse oli vihainen ja halveksuva.
”Luulin, että olimme ystäviä Tony.” Hän sanoi, Tony vilkaisi häneen.
”Olin, mutta satutit ystävääni. Michael tulee aina ennen muita.” Hän vastasi. Sam sulki silmänsä hillitäkseen vihansa.
”Olen ollut uskollinen Michaelille uskot sen tai et Tony. Sinä sen sijaan…” Sam katsoi miestä ja sitten vuodetta merkitsevästi. Hän puri hampaitaan yhteen.
”Minun täytyy ihmetellä ystävyyttäsi.” Hän sanoi lopulta. He eivät ehtineet vaihtaa enempää sanoja kun Michael palasi huoneeseen.
”Mennäänkö?” Sam kysyi. Michael vilkaisi vielä kerran Tonyyn, joka seisoi hievahtamatta paikoillaan, hampaat purtuina yhteen, hänen otsansa rypyssä. Heidän katseensa kohtasivat ja Tonyn ilme pehmeni,
”Jutellaan myöhemmin Mikey, ” hän sanoi, Michael nyökkäsi ja hämillään seurasi Samia ulos. Olivatko he todella menossa kotiin? Oliko sitä enää vai oliko kaikki jo pilattu?
**^^**^^**^^**^^**
Hiljaisuus. Oli niin paljon sanottavaa, että oli vaikeaa tietää mistä aloittaa.
Sam ajoi, tuijotti tietä ja vilkaisi välillä Michaeliin, joka puolestaan tuijotti käsiään hiljaisena. Olivatko he koskaan olleet yhtä hiljaa? Sam tunsi kyyneleet silmissään, katsoi Michaelia uudemman kerran; hänen poskensa sinersi ja hän erotti pureman jäljet niskassa ja leuassa.
”Miksi et soittanut minulle?” Sam kysyi lopulta. Michael hätkähti ja katsoi häneen, silmät kimmelsivät.
”Minä-, en tiennyt… En halunnut häiritä…”Hänen äänensä värisi. Sam kurtisti kulmiaan kummastuneena.
”Mitä ihmettä sinä oikein puhut?” Sam kysyi.
”Et ole minulle velkaa Sam, olen kiitollinen kaikesta mitä olet tehnyt hyväkseni. Ymmärrän ja siksi sinun ei tarvitse huolehtia; en vaadi mitään, olet vapaa.” Sam hiljensi, pysäytti auton lopulta tienreunaan ja keräsi ajatuksensa. Hän puri hampaitaan yhteen.
”En ole sinulle velkaa? Et vaadi mitään? Olen vapaa?” Hän toisi aavistuksen tuohtuneena. ”Michael,” Hän henkäisi ja katsoi toista. Michael värisi. ”Minä en halua olla vapaa, en sinusta.” Michael katsoi häntä ymmällään. ”Rakastan sinua, mitä minun täytyy tehdä todistaakseni sen?!” Sam katsoi häntä tiiviisti.
”Sinun ei pitäisi Sam, sinä ansaitset parempaa kuin minä.” Michael katsoi häneen. Sam huokaisi.
”Ei Michael. Sinä olet se jota minä rakastan. Enkö ole seisonut rinnallasi? Enkö ole osoittanut rakkauttani kylliksi? Kerro mitä minun täytyy tehdä? Mitä olen jättänyt sanomatta? Mitä se on Michael? Haluatko, että menen Lontoon keskustaan ja huudan rakkauteni sinuun kaikille jotka kuulevat? Haluatko että laulan? Seison päälläni? Juoksen alasti ja laulan? Tiedät että olen huono laulaja, joten se olisi aika iso uhraus, mutta yksi sana sinulta ja teen sen.” Michael katsoi hänen totista ilmettään ja hetken hiljaisuuden jälkeen nauroi, ei voinut olla nauramatta, mutta lopulta nauru vaihtui kyyneleiksi. Sam veti hänet syleilyynsä, tunsi Michaelin käsien kietoutuvat ympärilleen ja kuuli hänen epätoivoisen nyyhkytyksen. ”Rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua.” Sam kuiskutteli ja silitti hänen hiuksiaan.
”Luulin että… Jean sanoi… minä näin…” Hän sopersi.
”Mitä sinä näin? Mitä hän sanoi?”
”En halunnut uskoa sitä…Mutta Daniel, hän sanoi että olitte onnellisia, että olit onnellinen, että kukaan ei haluaisi minua takaisin ja Jean… Jean kertoi hän näytti minulle…” Sam tunsi kiristävän tunteen rinnassaan.
”Miten Daniel tähän liittyy? Tarkoitatko sitä riitaa jonka…?” Heidän katseensa kohtasivat. Michael vetäytyi hänen syleilystään ja nojautui selkänojaa vasten.
”Näin hänet.” Michael sanoi hiljaa.
”Näit missä?” Michael sulki silmänsä, veti syvään henkeä.
”Hän tuli käymään.” Hän puristi silmiään tiukemmin kiinni kuin yrittääkseen muistaa. ”Olin vihainen. En ymmärtänyt ensin ja Jean…” Hän avasi silmänsä ja vilkaisi ulos. ”Kaikki oli niin sekavaa, oli kuin unessa josta ei millään voinut herätä vaikka kuinka yritti, mikään ei toiminut… Rukoilin hänen apuaan, ehkä se oli vain uni? Jean sanoi kaiken olevan totta, he molemmat sanoivat, että … En halunnut uskoa… Ja sitten näin teidät, Jean näytti minulle, puistossa, siinä puistossa, te suutelitte. Se särki sydämeni.” Michael ei uskaltanut katsoa häneen. Sam tunsi vapisevansa äkillisestä raivosta.
”Sinä olit siellä… Yli kaksi viikkoa sitten.” Hän puristi kätensä nyrkkeihin. ”Olisi pitänyt kuunnella Jackia, miksi en kuunnellut häntä!”
”En minä Danielia halua Michael, mitä tahansa he ovat uskotelleet sinulle totuus on täysin toinen.” Sam sanoi. ”Katso minuun Micha, rakas katso minuun.” Michael käänsi katseensa. ”Rakastan sinua, enkä ketään muuta.” Michael itki,
”Miten voit vielä rakastaa minua kaiken sen jälkeen mitä olen ja mitä olen tehnyt Sam?”
Hän värisi. ”Annoin hänen ottaa minut, en jaksanut taistella, hetken olin täysin tahdoton olento, heikko säälittävä olento. Ja Jean…” Hän miltei nauroi, mutta vain miltei, kohottaen katseensa ylös. Hän katsoi sitten vasenta nimetöntään. ”Hän antoi oman sormuksensa, kultaisen kihlasormuksen; kieroutuneen rakkauden irvikuvan. Heitin sen pois ja silti minusta tuntuu yhä kuin olisin tehnyt pahimman petoksen, kuulen hänen äänensä mielessäni, äänen joka sanoo, että olemme luodut toisillemme, että vain hän voi rakastaa huoraa joka olen. Kun sen kuulee tarpeeksi usein siihen alkaa uskoa.” Hän käänsi katseensa takaisin Samiin.
”Lopulta en pystynyt jäämään.” Hän kohotti kätensä kasvojensa mustelmalle. ”Patrick teki tämän, kun Jean oli poissa hän yritti…” Hän vilkaisi Samia tavalla, joka kertoi kaiken. ”En tiedä miten pahasti vahingoitin häntä… Se vaivaa minua, monen muun asian lisäksi ja… Soitin Tonylle… Sam, jos voikin antaa minulle anteeksi kaiken muun, niin voitko antaa anteeksi sen?” Sam oli hiljaa hetken, katsoi häneen sitten,
”Elin juuri kuukauden siinä pelossa etten koskaan näkisi sinua, etten enää koskaan voisi koskettaa sinua.” Hän kurottautui, kosketti hänen kättään, kunnes sulki sen omaansa. ”On ollut paljon aikaa ajatella. Olen 27-vuotias ja näinä kahtena vuotena joina olemme tunteneet, olen elänyt ja tuntenut enemmän kuin niinä 25-vuotena jolloin en tiennyt sinusta mitään… Hyvä on, meillä kahdella on ollut hitonmoisen vaikea matka, välillä se tuntuu raskaalta, se on usein raskas, mutta ne hyvät hetken mitä olen jakanut kanssasi voittavat kaiken mikä tuntuu vaikealta. Jos saan pidellä kättäsi, jaksan kulkea sen loppuun. Valitsen sinut, en koska se olisi helppoa, vaan koska rakastan sinua. Valehtelisin jos sanoisin, ettei Tonyn ja sinun ystävyytesi häiritsisi minua, tai se mitä tapahtui tai jäi tapahtumatta välillänne. Aavistan, ehkä olen oikeassa?”
Michael katsoi häneen laski katseensa, nyökkäsi lopulta.
”Olen pahoillani Sam, olet niin hyvä minulle ja tuotan vain pettymyksiä.”
”Jos sanot, että rakastat Tonyä, jos sanot valitsevasi hänet, niin annan sinun mennä. Haluan, ennen kaikkea, että olet onnellinen Michael. Sinä teet sen valinnan, sinun täytyy tehdä se valinta. Et usko kuinka vaikeaa minun on puhua näin, mutta sinun täytyy valita. Se ei lopeta rakkauttani sinuun ja vaikka valitsisit hänet, olisin yhä ystäväsi, rakastaisin sinua kaukaa, mutten liian kaukaa. En usko että voisin katkaista kaikkia siteitä sinuun koska olet niin olennainen osa elämääni etten tuskin muista aikaa ilman sinua. No niin, olen puhunut, loppu on sinun käsissäsi.”
Michael katsoi häneen, kyyneleet silmissään hän kurottautui lähemmäksi ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.
”Rakastan sinua Sam, valitsen sinut, valitsen aina sinut. Sinulla on minun sydämeni, muistatko?” Michael kuiskasi. He pitelivät toisiaan pitkän aikaa. Sam antoi Michaelin itkeä syleilyssään, hän oli kokenut kovia ja vaikka Sam tiesi mitä Tonyn ja Michaelin välillä oli tapahtunut, hän ei löytänyt sydämestään voimaa tuomita rakastaan. Se ei ollut tärkeää nyt, ehkä palaisi hänen mieleensä myöhemmin, mutta nyt hän ei pystynyt olemaan kiitollinen muusta kuin siitä, että Michael oli elossa ja että hän sai pidellä tätä. Muu tuntui merkityksettömältä. Tonyä hän murehtisi myöhemmin. Tärkeämpää oli päättää asiat Jeanin ja Danielin kanssa, se ei ollut vielä ohi.
”No niin, ajetaan kotiin, kun pääsemme sinne, soitamme vanhemmillesi ja soitamme poliiseille.” Sam sanoi ja hymyili lempeästi, Michael nyökkäsi.
”Kiitos Sam.” Michael kuiskasi. Sam riisui kaulaketjunsa, otti sormuksen toisen käteensä ja Michaelin vasemman käden toiseen. ”Kätesi näyttää alastomalta ilman tätä.” Sam kuiskasi ja pujotti sormuksen hänen sormeensa.
”Se tuntui alastomalta.” Michael kuiskasi ja kurottautui painaakseen huulensa hänen huulilleen. Lyhyt suudelma.
Sam käynnisti auton ja he jatkoivat kohti kotia, pidellen toistensa käsiä aina kun mahdollista.
Sam päästi Michaelin edellään hiljaiseen taloon. He suutelivat eteisessä ja riisuivat päällystakkinsa.
”Ehkä sinun olisi parasta mennä lepäämään, näytät uupuneelta.” Sam kuiskasi.
”Tunnen oloni uupuneeksi, en vain tiedä… En halua jäädä yksin…pelkään. Voimmeko kuitenkin mennä yöksi vanhempieni luokse tai sinun vanhempiesi luokse?” Michael kysyi, pysyen hänen lähellään, pidellen kiinni hänen käsivarrestaan. Hän katsoi pelokkaana ympärilleen taloa josta hänet oli siepattu.
”Totta kai, teen vain pari puhelua, pakkaan vähän vaatteita mukaan, voimme lähteä sitten.” Sam lupasi. ”Kaikki on hyvin rakas, en jätä sinua yksin, en enää.” Hän vakuutti, mutta se ei lievittänyt Michelin hermostuneisuutta, epämukavaa oloa joka sanoi että oli ollut virhe tulla taloon ylipäätään. Hän seurasi Samia, uskaltamatta irrottaa otettaan hänestä. Hän halusi pyytää että he jättäisivät kaiken ja lähtisivät välittömästi, mutta ei halunnut vaikuttaa niin heikolta.
He tulivat keittiöön. Sam kehotti häntä istumaan alas, tarjosi hänelle lasin vettä, hymyili, silitti hänen hiuksiaan. Michael tarkkaili tiiviisti hänen liikkeitään. Sam otti puhelimen käteensä, oli jo näppäilemässä numeroa kun hän pysähtyi äkisti.
”Se on mykkä.” Hän sanoi. ”Hetki, haen vain kännykkäni, taisin jättää sen takin taskuuni.” Michael katsoi hieman hermostuneena Samin perään, mutta ennen kuin Sam oli ehtinyt ulos huoneesta, tumma hahmo ilmestyi huoneen oviaukolle.
”Sam.” Mies sanoi, ladatessaan aseensa, osoittaessaan sillä häntä. ”Mitä jos perääntyisit takaisin.” Jeanin ääni oli kylmä, katse oli kylmä. Sam nosti kätensä puolustavasti eteensä ja perääntyi hitaasti. Michael huitaisi pelästyneenä vesilasin alas pöydältä, nähdessään toisen miehen astuvan ruokailuhuoneen ovesta sisään. Miehen kasvot; lasisirujen vaurioittamat, katseessa puhdas viha. Hän haparoi ylös ja riensi sulhasensa vierelle.
”Sinä karkasit Michael.” Jean syytti. ”Enkö antanut sinulle kaikkeni? Miksi karkasit? Koska ystäväni innostui liikaa? Olen jo torunut häntä, mutta et olisi saanut karata.”
”Jean.” Michael henkäisi.
”Ehkä ainut keino, on hävittää ainut este tieltäni, ehkä minun olisi pitänyt tehdä se jo heti alussa.” Ase osoitti kohti Samin rintaa. Michael veti Samin syrjään ja astui muuriksi hänen eteensä.
”Jätä Sam pois tästä Jean!” Hän huusi.
”Jos Samuelia ei olisi, sinä olisit minun.” Jean sanoi. Michael pudisti päätään.
”Jos kosket häneen, jos vahingoitat häntä millään tavoin, saat vain vihani, vihaisin sinua ikuisesti, vaikka ottaisit ruumiini, et koskaan saisi mieltäni, en puhuisi sinulle sanaakaan, olisin kuin kuollut vaikka hengittäisin, mikään mitä tekisit ei vaikuttaisi minuun. Olet vihainen Jean, kohdista se minuun, koska minä aiheutin sen, ei Sam. Minä petin sinut, minä viettelin Samin. Päästä hänet ja saat minut. Mutta saat minut vain jos päästät Samuelin.” Michael hengitti kiivaasti. Sam koitti sanoa jotakin, mutta hän ei kuunnellut. Hänen rohkeutensa tuli rakkaudesta; vahvempi kuin pelko kuolla.
”Hyvä on chéri,” Jean hymyili, ase osoitti nyt häneen. Hän tarttui Michaelin käsivarresta kovakouraisesti ja veti lähelleen. ”Menemme yläkertaan,”
”Jean senkin paska, päästä hänet menemään! Michael, älä uhraa itseäsi vuokseni!” Sam huusi.
”Patrick, vahdi Samuelia sillä välin kun olen poissa.” Jean sanoi, kääntyi katsomaan heitä ja virnisti. ”Pitäkää hauskaa.”
53. Luku
Sam liikahti hermostuneena ja katsoi vanhempaa miestä. Mies tuijotti takaisin, silmissä väreillen jotakin… Jotakin mistä Sam ei totisesti pitänyt. Hänen sydämensä löi villinä, päässä humisi, hänen kämmenensä hikosivat. Mies latasi aseen, laski katseensa vain hetkeksi kylmään teräkseen käsissään kunnes nosti sen uudestaan häneen, virne leikki miehen huulilla ja Sam tiesi että ei kyennyt peittämään pelkoaan. Hän vilkaisi hermostuneena yläkerran suuntaan, minne Jean oli kiskonut Michaelin mukanaan ja silti seisoessaan siinä, uhattuna, vaaran edessä, oli hän enemmän huolissaan sulhasensa kohtalosta kuin omastaan.
Hän havahtui kuullessaan miehen ottavan askeleen lähemmäksi ja käänsi kasvonsa. Patrick hymyili, tai… ei, se ei ollut hymy, vain jotakin mikä häiritsevästi muistutti hymyä. Hän kuuli Michaelin huudahduksen ja käänsi päänsä taas äkisti äänen suuntaan. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, kun hän ajatteli omaa epätoivoaan, Michaelin kipua ja kärsimystä ja hän oli avuton, pakotettuna kuuntelemaan, pakotettuna tiedostamaan se. Hän halusi juosta yläkertaan, halusi… Kylmä teräs hyväili hänen poskeaan, Sam vavahti. Patrick hänen lähellään, silmätysten, samalla tasolla. Jos asetta ei olisi ollut, Sam oli miltei varma, että pystyisi voittamaan taistelun. Mutta mikä tahansa hänen oma ruumiinvoimaansa oli miestä nähden, se oli hyödytön aseenpiipun edessä.
”Et ole hassumman näköinen Sam.” Patrick rikkoi hiljaisuuden heidän välillään, hymyili sitä häiritsevää epähymyä. Sam nielaisi, pala joka ei tuntunut menemään alas, hän oli hiljaa. ”Itse asiassa olen aina pitänyt sinua…” Ase lipui alas hänen kaulaansa, kohti rintaa, mies kiskaisi ylimmän napin auki. ”…hyvin miellyttävänä katsella.” Sam reagoi tarttumalla asetta pitelevään ranteeseen, johon mies vastasi samanlaisella nopeudella; piippu osoitti nyt kohti hänen sydäntään.
”Ase on ladattu ja valmis, sinuna en yrittäisi mitään typerää.” Patrick sähähti ja hymyili Samin otteen löystyessä, alistunut katse siniharmaissa silmissä. ”Hyvä. Tiesin, ettet ole tyhmä Samuel.”
Sam katsoi poispäin, Patrick tarttui äkisti hänen leuastaan ja pakotti hänen katseen itseensä.
”Katso nyt mitä sinun huorasi teki kasvoilleni!” Patrick huusi, silmät leiskuivat äkillistä raivoa. Sam katsoi, puri hampaitaan yhteen.
”Olen todella ylpeä hänestä. Ansaitsisit pahempaa, te molemmat ansaitsisitte.” Hän sähähti uhmakkaana. Patrick kohotti kätensä ja löi häntä. Sam horjahti hieman, mutta onnistui pysymään ääneti. Hän kohottautui suoraksi, nosti leukansa päättäväisenä. ’En pelkää.’ Hän tahtoi sanoa katseellaan. ’Ehkä sinun olisi syytä.’ Vastasi Patrickin katse hänen uhmaansa.
”Riisu.” Mies sanoi lopulta ja tarkkaili hänen ällistyneisyyttään julmalla huvittuneisuudella. Sam pudisti päätään, yritti naurahtaa osoittaakseen miten typerä miehen oli kuvitella että hän tekisi sen.
Patrick oli hiljaa, huvittunut katse, mies vilkaisi nopeasti kohti yläkertaa.
”Tiedätkö kuinka kauan viimekerrastani on?” Hän kysyi.
”Luuletko, että minua kiinnostaa?” Sam tuhahti.
”Et taida vieläkään ymmärtää?” Patrick hymyili. Sam vilkaisi häneen hermostuneena.
”Sinun rakas, tumma rakastajasi on ylläkerrassa ystäväni kanssa. Jean on melko vihainen, eikä pysty vastustamaan hänen kiusaustaan. Mitä luultavammin…” Patrick keskeytti hetkeksi, kallisti päätään. ”Jean on kaatanut hänet sängylle, panee häntä viimeisen kerran ja…. Voit joko totella minua nyt kiltisti tai voin päättää elämäsi näillä luodeilla, mennä yläkertaan ja ottaa oman nautintoni hänestä Jeanin jälkeen, ennen kuin hänen elämänsä päätyy…. Joten, miten on Sam? Riisutko vaatteesi vai et?”
Sam oli hiljaa hetken, hänen oli vaikea uskoa että tämä todella tapahtui, eikä hän nähnyt vaihtoehtoja. Hän puri hampaitaan yhteen, veti syvään henkeä. Se ei voinut loppua näin. Hän nosti kätensä, veti paitansa päänsä yli ja viskasi sen lattialle mytyksi. Hän värisi kylmyydestä, käänsi katseensa mieheen joka myhäili tyytyväisyyttään. Katsoi himolla hänen lihaksikasta ylävartaloaan. Miehen sormet hänen huulillaan, pakottivat tiensä hänen suunsa lämpöön, kun toinen käsi tunnusteli lihasten ääriviivoja hänen vartalollaan. Sam voi pahoin, häntä pyörrytti, hänen päätään särki. Hän ei mitenkään pystyisi siihen, hän huomasi ajattelevansa. Kylmät väreet kulkivat hänen ihoaan pitkin, kun hän ajatteli sitä mitä seuraisi, kun hän tunsi miehen hengityksen ihollaan, kylmän teräksen, kuuli huokaukset. Se oli sairasta, sairasta, sille ei ollut muuta sanaa. Ja vähän väliä hän vilkuili yläkertaan, rukoili, että Michael olisi kunnossa.
**^^**^^**^^**
Mies viskasi hänet edellään huoneeseen, tönäisi hänet niin voimakkaasti, että Michael kaatui sängyn eteen polvilleen huudahtaen. Jean sulki ja lukitsi oven perässään. Katsoi nuorukaista, joka oli yhä polvistuneena lattialle, kädet lattian pintaa vasten.
Hitaasti Michael käänsi päänsä. Itkuiset ruskeat silmät porautuen hänen omiinsa, täynnä kysymyksiä.
”Mitä voin tehdä Michael?” Jean kysyi, kiertäessään hänen eteensä.
Michael tunsi päänsä jomottavan, hänen hengityksensä värisi ja hän pelkäsi, pelkäsi Samin puolesta. Hän ei juurikaan välittänyt kuinka säälittävältä kuulostaisi tai näyttäisi, puristaessaan Jeanin lahkeita nyrkkeihinsä, laskiessaan otsansa hänen jalkojaan vasten hetkeksi lepäämän ennen kuin nosti itkuiset kasvonsa takaisin mieheen.
”Jean… Päästä Sam menemään, se on ainoa mitä pyydän, ole kiltti.” Jean katsoi alas häneen, puri hampaitaan yhteen, hänen silmissään pysyi yhä kylmä katse. ”Teen mitä tahansa Jean, mitä tahansa pyydät; teen sen. Te molemmat…pyydä Patrick tänne, annan kaiken minkä voin teille molemmille, enkä taistele enää vastaan, ole kiltti Jean anna minun tehdä se? Kun vain päästät Samin menemään…. Voit tehdä minulle mitä haluat, aivan mitä tahansa, mutta päästä Sam.”
Michael itki, Jean oli yhä vaiti, paljastamatta tunteitaan. Lopulta mies astui taaksepäin, istui alas sängylle ja katsoi häneen; yhä kyyristyneenä lattialla. Michael kuunteli, katsoi epätoivoisena ovea ja pelkäsi mitä alakerrassa tapahtui, mitä Samille tapahtui.
”Jean…” Hänen surkea äänensä kuiskasi. ”Sam ei kestäisi sitä… Ole kiltti, hän ei ansaitse sitä. Ottakaa minut! Minä olen huora, minä ansaitsen vihasi, ei Sam, antakaa hänen mennä, ole kiltti… Ole kiltti.” Ja hiljaa Michael katsoi kuinka kylmyys Jeanin silmissä alkoi murtua. Keräten rohkeutensa Michael tuli lähemmäksi, polvilleen Jeanin eteen.
”Missä on se mies jonka tunsin ennen?” Hän kysyi hiljaa ja laski kätensä miehen polville. ”Jean, missä sinä olet?” Hänen kätensä puristivat Jeanin housujen kangasta.
”Se mies särkyi, sinä särjit hänet.” Jean vastasi. Michael puristi silmänsä kiinni, epätoivo pyyhkien hänen ylitseen, hänellä itsellään ei ollut väliä siinä hetkessä, ainoastaan Samilla. Hän henkäisi turhautuneena avasi silmänsä ja lopulta ohjasi miehen pitelemän aseen osoittamaan leukansa alle
.
”Päätä se sitten Jean! Päätä tämä! Tapa minut, ammu! Siksihän sinä tulit?!” Hän huusi, viha, epätoivo ja suru välähtäen hänen silmissään. Kyynel Michaelin silmistä tipahti Jeanin kämmenelle. Mies värähti tuntiessaan sen ihollaan, epätoivo Michaelin äänessä ja kasvoilla, hänen sanojensa kiihkeys saivat hänen naamionsa murenemaan. Hän laski aseen, otti nuoremman miehen kasvot käsiensä väliin, kumartui niin että heidän otsansa kohtasivat. Jeanin hartiat lysähtivät murheellisena, hänen olemuksensa vapisi ja Michael pysyi hänen otteessaan uskaltamatta liikkua, hätkähtäen tuntiessaan vieraan kosteuden ihollaan.
”Rakastatko häntä niin paljon?” Hiljainen ääni kysyi. ”Niin paljon, että uhraisit itsesi niin.” Michael sulki silmänsä.
”Rakastan.” Hän vastasi lähes yhtä hiljaa.
Hiljaisuus, miehen kädet liikkuivat hänen hiuksissaan, puristaen ja silittäen, kosketus hänen ihollaan.
”Michael…” Jean huokaisi, toisteli hänen nimeään. ”Rakastan sinua, rakastan sinua…” Kosketuksin Jean usutti hänet nousemaan syleilyynsä, lopulta käänsi hänet vuoteelle alleen. Hän suuteli Michaelin otsaa ja poskia. ”Sinä olet niin kaunis, liian kaunis…Liian hyvä.” Jean kuiskutteli. ”Kuinka voin päästää sinut?” Michael nielaisi, aikaa ei ollut paljon, sitä ei ollut hukattavaksi.
”Jean, päästä Sam…” Michael kuiskasi, otti Jeanin kasvot käsiensä väliin ja pakottautui katsomaan hänen silmiinsä, suutelemaan kevyesti hänen huuliaan. ”Päästä Sam ja saat kaiken minkä voin antaa. Vartaloni, saat sen kokonaan, mutta päästä Sam.”
Jean laski otsansa hänen otsalleen.
”Vartalosi chéri.” Jean hymyili surullisesti ja Michael näki hänet, näki miehen josta oli välittänyt kerran, uudet kyyneleen nousivat hänen silmiinsä, kun Jean otti hänen kätensä ja suuteli hänen ihoaan pehmeästi. ”Sinun vartaloasi minä rakastan, mutta…” Hän henkäisi, katsoi syvälle Michaelin silmiin. ”Minulla ei koskaan olisi sydäntäsi ja sitä minä rakastan eniten, vaikket ehkä uskokaan.”
Jeanin silmät puristuivat kiinni, hän hengitti vaivalloisesti, Michael ei tiennyt mitä odottaa. ”En voi päästää irti sinusta Michael, en voi antaa sinun mennä hänelle, en voi elää ajatuksen kanssa että makaat hänen syleilyssään. Se tekee minut hulluksi, piinaa ja mustentaa mieleni kuin syöpä. En voi päästää sinua, en voi koskaan päästää sinua rakkaani. Satutan sinua, en tahtoisi, mutta niin kauan kun olen lähelläsi tulen aina satuttamaan sinua Michael, koska mieleni on liian hauras luottamaan sinuun tai muihin, koska haluni… Haluni sinua kohtaan on liian suuri että osaisin käsitellä sitä.” Michael värisi hänen allaan, hän ei halunnut kuolla, hän ei ollut valmis sille.
**^^**^^**^^**^^**
Kun mies oli ryhtynyt avaamaan hänen housujaan, Sam oli hätkähtänyt. Ajatus siitä, että mies tunkeutuisi häneen tavalla jonka hän oli kieltänyt kaikilta paitsi Michaelilta oli liikaa hänen kestettäväkseen ja hän teki epätoivoisen liikkeen välttyäkseen siltä. Hän oli epäonnistunut, aseenperä iskeytyi hänen ohimolleen ja yhdessä nopeassa hetkessä Sam löysi itsensä lattialta, miehen käsi hänen kurkullaan, aseenpiippu tiukasti hänen ohimoaan vasten. Mies kiroili, epäselviä sanoja.
Kovakourainen käsi tunkeutui hänen avattujen housujensa sisään, hieroi hänen elintään niin kovakouraisesti, että se sattui. Sam vaikersi kivusta, nöyryytyksestä.
”Pidät tästä…” Ääni virnuili hänen yllään.
”Sairas paskiainen.” Sam kirosi, vihaten sitä miten avuttomaksi tunsi itsensä. Jos hän ei voinut pelastaa edes itseään, kuinka hän voisi pelastaa Michaelin?
Jo tunnin kuluttua, ehkä aiemminkin, he molemmat voisivat olla kuolleita. Ajatus kylmäsi Samin sydäntä. Se ei voinut päättyä näin, hän ei voisi kuolla tietämättä Michaelin kohtaloa.
**^^**^^**^^**^^
Daniel vapisi.
“He ovat
löytäneet Michaelin; hän on elossa!
Menen hakemaan hänet kotiin sairaalasta.” Sam oli kertonut hänelle
edellisenä päivänä puhelimessa ja
Daniel oli
ollut pelosta ja itsekkäästä huolesta
sekaisin. Tämä se oli; lopun alu.
Ja sitten Sam oli
soittanut
hänelle,
kertonut, että Michael oli lähtenyt sairaalasta Tonyn
kanssa. Daniel oli
tuntenut pientä helpotusta; jos Michael vain pysyisi poissa,
jos maa voisi
niellä hänet, jos hän voisi vain kadota
jälkiä
jättämättä. Sam oli luvannut
soittaa hänelle myöhemmin, mutta puhelua ei ollut
koskaan tullut ja se oli
jättänyt hänet unettomaksi, kauheimpien
tulevaisuuden kuvien piinatessa hänen
mieltään. Oli
vain ajan kysymys
milloin he saisivat tietää, oli oltava jotain
millä korjata se.
Julius, hän
menettäisi Juliuksen, Samin,
kaikki vihaisivat häntä, jopa hänen
vanhempansa. Lopulta hän ei voinut sietää
sitä; ehkä hän voisi
selittää itsensä, tekonsa?
Löytää Michael,
löytää Sam;
anella anteeksi antoa?
Vankila?
Päätyisikö hän sinne?
Pelkkä ajatus
sai hänet oksentamaan ylös kaiken mitä
hän oli syönyt sinä
päivänä.
“Oletko
kunnossa?”
Julius kysyi
huolestuneena, katsoen kuinka hän kyyristeli kylpyhuoneen
lattialla. Vapisevin
jaloin Daniel nousi ja yritti hymyillä.
”Taitaa
johtua jostakin
mitä söin.” Hän
valehteli ja käveli lavuaarille huuhtelemaan suunsa.
”Joku vaivaa
sinua,
toivoisin, että kertoisit
jo mitä se on, ehkä voin auttaa?” Julius
intti.
”Olen vain
ollut
stressaantunut; työjuttuja,
tiedät millaista se voi olla.” Hän
valehteli. “Olen varma, että se helpottaa
pian.” Hän vakuutti. Julius ei kuitenkaan ollut
vakuuttunut, hän ei ollut
nähnyt Danielia tällaisena ennen, niin kalpeana,
vapisevana.
”Minun
pitää hoitaa muutama asia.” Daniel sanoi
ja oli aikeissa kävellä rakastajansa ohitse, mutta
pysähtyi ja kosketti hänen
käsivarttaan. ”Tiedän, että
epäilet joskus; mutta rakastan sinua, anteeksi että
olen hölmö, anteeksi etten ole osannut
näyttää sitä oikein.”
Julius katsoi
häneen yllättyneenä.
”Minäkin
rakastan
sinua Daniel, tiedät sen.”
Ja Julius katsoi,
kun Daniel otti
takkinsa,
pukeutui ja lähti pehmeästi puhutun;
nähdään myöhemmin, kanssa. Ovi
sulkeutui
hänen perässään.
*******
Daniel parkkeerasi
autonsa hiljaisen
oloisen talon
eteen, mutta Samin auto oli pihassa, joten se tarkoitti että
hän oli kotona?
Keräten rohkeutensa, vetäen syvään
henkeä, hän nousi ulos autostaan. Daniel
koitti miettiä mitä sanoisi, yritti
löytää oikeat sanat jos niitä oli.
Jos
Michael olisi kotona, mitä tapahtuisi? Hän
käveli ovelle, katsoi ympärilleen;
niin hiljaista, ei valoa päällä, ei
ainuttakaan jonka hän olisi nähnyt.
Hän soitti
ovikelloa, odotti.
Luuli
kuulevansa äänen talon sisältä,
kuunteli, soitti ovikelloa uudestaan. Mutta kun
kukaan ei tullut ja kun hän oli varma, että oli itse
asiassa kuullut jotakin,
joka oli ihmisen aiheuttamaan, hän kaivoi avaimen taskustaan,
joka oli ottanut
salaa Samilta. Hän ei ollut koskaan ajatellut
käyttävänsä sitä. mutta
nyt,
nähdessään, että jokin saattoi olla
vinossa hän käytti sitä.
“Sam?”
Hän
kutsui astuessaan sisälle, hänen
äänensä kuulosti heikolta, pelokkaalta.
Sitten hän kuuli sen; kolahdus, huuto;
tappelua. Samin ääni… Sam oli pulassa!
Hänen
sydämensä löi kiivaasti hänen
rientäessään äänensuuntaan
kohti keittiötä.
Hänen ensirakkautensa makasi lattialla ilman paitaa,
hänen housunsa avoinna ja
hänen kanssaan tappelemassa, oli yksi niistä
miehistä, toinen niistä
ranskalaisista. Daniel haukkoi henkeään
järkyttyneenä ja se kaikki tapahtui
niin nopeasti, tajuten virheensä vasta kun oli jo liian
myöhäistä. Tajuten
vasta silloin, että Sam oli kokoajan huutanut
häntä pysymään poissa, hakemaan
apua, kehottanut häntä astumasta huoneeseen, mutta
hän ei ollut kuullut, ei
ennen kuin nyt; kun ase jo osoitti häntä, kun se
laukaistiin.
Kyyneleet
täyttivät
hänen silmänsä, ääni ja
välitön kipu. Hän kaatui polvilleen, haukkoi
henkeään, se oli tapahtunut niin
nopeasti. Sam käytti hämmennystä
hyväkseen ja kaatoi Patrickin
päältään,
tarttuen aseeseen ja kolauttaen sillä miehen tajuttomaksi.
Daniel toi
kädet vatsalleen ja
vaikersi
tuntiessaan lämpimän tahmean nesteen. Hän
itki pelosta kankeana, ymmärrys
iskien häneen. Häntä pyörrytti,
verta oli niin paljon, sitä oli lattialla ja se
oli hänen omaansa. Hän kaatui taaksepäin.
”Daniel?
Daniel?”
Sam kutsui hänen nimeään.
“Pysy hereillä.” Hän
katsoi
ympärilleen; Sam piteli kännykkää
korvallaan ja soitti apua, soitti poliisit.
”En halua mennä vankilaan,” Daniel mutisi.
Sam polvistui hänen viereensä, viha,
suru ja huoli välähtäen hänen
silmissään.
”Miksi
sinä…? Daniel, miksi? Olet niin
typerä. Miksi sinun täytyi olla niin
typerä?!” Sam itki huutaessaan sen, itki
koskettaessaan hänen kasvojaan.
”Anna
anteeksi Sam, anna
anteeksi.”
Sam katsoi häntä, epävarmana siitä
mitä tehdä. Ei ollut aikaa tälle, ei ollut
aikaa jäädä Danielin vierelle kun Michael
oli yhä yläkerrassa Jeanin kanssa. Ja
Daniel oli osa tätä hulluutta.
”Kuolenko
minä Sam?
En halua kuolla…” Daniel
itki. ”Anna anteeksi.” Hänen
äänensä oli heikko, kuin lapsen. Sam ei
voinut
olla tuntematta mitään, hän ei voinut olla
tuntematta sääliä vaikka osa
hänestä
oli yhä vihainen siitä mitä Daniel oli
teoillaan aiheuttanut, mutta hän oli
välittänyt Danielista, oli ollut aika jolloin Daniel
oli merkinnyt hänelle
enemmän ja nyt hän oli vakavasti loukkaantunut. Mutta
samaan aikaan, osaksi
Danielin vuoksi, Michael saattaisi olla myös pahasti
loukkaantunut.
”Michael saattaa kuolla sen vuoksi mitä
teit.” Hän sanoi tiukasti. ”He tulevat
pian avuksesi, pysy hereillä.” Sam sanoi ja nousi,
se oli valinta, valinta joka
loppujen lopuksi oli helppo; Michael merkitsi hänelle
enemmän kuin mikään tai
kukaan.
Hän riensi
yläkertaan.
”Michael!”
Hän kutsui, kuuli lähestyvät
sireenit kadulta; apu tavoittaisi heidät pian.
**^^**^^**^^**^^**
Se oli ollut
ovikellon
ääni, joka oli
pysäyttänyt Jeanin, joka sai hänet istumaan
sängyllä. Danielin ääni, joka
kutsui Samin nimeä. Michael kuuli Samin huudon, huokaisi
helpotuksesta
kuullessaan tämän olevan elossa. Mutta sitten aseen
laukaus pysäytti kaiken
hetkeksi. ”Sam,” hän oli kuiskannut,
kyyneleiden kasaantuessa hänen silmiinsä.
Mutta se oli ollut Danielin tuskan huuto, ei Samin ja he molemmat
tiesivät mitä
oli tapahtunut.
Jean käveli
ovelle
hermostuneena, tarkisti,
että se oli lukittu kunnolla. Juoksuaskelia portaikossa, Samin
ääni, joka
kutsui Michaelin nimeä. Lähestyvät sireenit;
lain käsi.
Jean katsoi Michaelia; joka istui yhä
sängyllä, katse hänessä ja Jean
tiesi sen
olevan ohitse, hän ei lähtisi huoneesta elossa,
hän ei saisi elää unelmaansa
rakastettunsa kanssa. Miten he olivat tulleet tähän?
”Michael?”
Sam
hakkasi ovea. Michael katsoi
Jeania odottaen mitä mies tekisi.
”Olen
kunnossa
Sam.” Hän vastasi heikolla
äänellä, katsoen Jeania joka piteli asetta
tiukasti. ”Jeanilla on ase,” hän
muistutti ja sulki silmänsä. Hän
pelkäsi, että Sam saattaisi yrittää
murtaa
oven, mikä johtaisi
väistämättä kaaokseen.
”Jean
kiltti,” Michael aneli,
avasi silmänsä ja katsoi miestä. Jean ravasi
edestakaisin, hermostuneena,
taistellen itsensä kanssa. ”Jean kiltti,
päästä minut
menemään.” Michael
rukoili, itkien.
“Täällä on poliisit,” he
kuulivat seuraavaksi. ”Astukaa ulos huoneesta, kädet
niin että näemme ne!”
Jean pyyhkäisi kasvojaan, hengittäen vaivalloisesti.
”Voimme
yhä
ratkaista tämän herra Parouxe,
päästäkää nuori mies
vapaaksi.”
Jean huokaisi,
käveli
Michaelin luokse laski
hänet makuulle ja suuteli häntä, suuteli
häntä viimeisen kerran, maistoi hänen
huuliensa maun, piteli hänen vartaloaan
lähellään, piteli viimeisen kerran.
”Rakastan
sinua Michael, olen
pahoillani.”
Hän kuiskasi.
**^^**^^**^^**^^**
Aika ei ollut
koskaan tuntunut kuluvan
yhtä
hitaasti, jokainen sekunti oli tuskallinen Samille. Hän ei
voisi menettää
häntä, jos hän menettäisi Michaelin
hän menettäisi kaiken; kuinka hän voisi
jatkaa yhtäkään
päivää, jos Michael olisi poissa?
Se oli hullua, koko
tilanne oli hullu,
he
olivat usuttaneet hänet takaisin alakertaan; sanoneet
että hän tekisi enemmän
haittaa kuin hyvää jos pakottaisi tiensä
huoneeseen. Sam ei voinut muuta kuin
odottaa ja katsoa kuinka he yrittivät pelastaa Danielin hengen
ja Daniel,
viimeisillä voimillaan kysyi häntä ja kun
Sam viimein polvistui alas hänen
viereensä, Daniel aneli häntä.
”A-anna
anteeksi, olen niin
pahoillani…”
Daniel nyyhkytti, ”niin pahoillani… Jul…
Kerro… Jul… Rakastan
Juliusta…” Samin huulet vapisivat ja
ristiriitaisin tuntein
hän katsoi kuinka hänen entinen rakastajansa
kävi kalpeammaksi ja kalpeammaksi,
katsoi kuinka elämä pakeni hänestä,
eikä mitään voitu tehdä. Mutta Sam
ei voinut
löytää sanoja; annan anteeksi, hän
ei löytänyt voimaa lohdutukselle, hänen
sydämensä pelkäsi liikaa Michaelin puolesta
löytääkseen voimaa
muulle. Pelkäsi liikaa
ymmärtääkseen täysin, että
tämä olisi viimeinen kerta kun Daniel puhuisi,
viimeinen mahdollisuus antaa anteeksi ja antaa hänen
mennä rauhassa
kuolemaansa.
Lopulta Sam ei
kestänyt
sitä ja nousi ylös,
kieltäytyen uskomasta, että Daniel oli todella
kuolemassa. Hän käänsi
selkänsä
hänelle.
”Michael…
Olen
pahoillani… k-kerro,
anteeksi…” Sam sulki silmänsä ja
käveli pois haluamatta kuulla. Daniel kuoli
ennen kuin he saivat hänet ambulanssiin.
Se ei ollut totta, kaiken tämän täytyi olla
vain pahaa unta, hän vakuutti
itselleen. Sitten; aseen laukeaminen yläkerrassa keskeytti
kaiken, pieneksi
hetkeksi se särki hänen maailmansa, hänen
sydämensä, hänen kaikkensa. Ja Sam
syöksyi yläkertaan, jättäen kaiken
muun,
Se oli Michael joka avasi oven ennen
kuin
kellään oli aikaa murtautua
sisään. Kalpeana ja vapisten, kyyneleet
silmissään, sanomatta sanaakaan hän
heittäytyi
Samuelin syleilyyn ja itki raskaasti. He pitelivät toisiaan
kuin peläten päästä
irti; he olivat molemmat selvinneet, he olivat elossa.
**^^**^^**^^**^^**^^**
Taloon he eivät pystyneet jäämään, eivät tulisi enää koskaan viettämään siellä yhtäkään yötä; surullisten tapahtumien viimeinen näytöspaikka. He halusivat olla kahden sinä yönä, liian uuvuksissa, kukaan muu ei sitä ymmärtäisi vaikka kuinka yrittäisivätkin.
Pitkää päivää seurasi pitkä yö. He makasivat lämpimästi sisustetun sviitin sängyllä, pidellen toisiaan tiukasti, hiljaa, oikeita sanoja ei tuntunut löytyvän siihen hetkeen.
”Jean on kuollut.” Michael sanoi ensimmäistä kertaa ääneen ja sulki silmänsä uusien kyyneleiden pakottaessa tiensä hänen silmiinsä. Sydämessään hän suri, itki. Mies, joka kerran oli merkinnyt hänelle niin paljon, oli poissa. Mies, joka oli vienyt hänet pois New Yorkista makaisi pian kylmässä haudassa.
Jean
huokaisi käveli
Michaelin luokse ja laski tämän makuulle.
Hän suuteli Michaelia kiihkeänä,
maistaen hänen makunsa viimeisen kerran. Pidellen tiukasti,
pidellen viimeisen
kerran. ”Rakastan sinua Michael, olen pahoillani.”
Hän kuiskasi hiljaa ja nousi
istumaan vuoteella. Hän katsoi asetta
käsissään.
”Ehkä
todella on vain yksi
keino lopettaa tämä.” Jean sanoi sitten.
Michael katsoi pelonsekaisella
kauhulla kun mies kohotti aseensa. Hän ei ollut valmis.
”Jean ei…” Hänen äänensä anoi heikkona.
”Rakkaani,
en voi koskaan
päästää sinua vapaaksi,
enkä jaksa taistella sitä paholaista vastaan, joka
asuu
sisälläni ja ruokkii itsensä
kyynelistäsi. Pitkästä aikaa näen
selvästi chéri,
mutta kuinka kauan se kestää?” Mies katsoi
asetta, tarkisti vielä kerran että
se oli ladattu. ”Mene Michael, mene äkkiä
enennen kuin se saa minut valtaansa,
ennen kuin muutan mieleni. Ainut keino
päästää sinut vapaaksi.”
Jean pyysi.
Michael itki noustessaan sängyltä, haparoidessaan
ovelle, hän katsoi taakseen;
Jean oli kohottanut aseen ohimolleen, hymyili viimeisen kerran ja
Michael itki
lohduttomasti, ristiriitaisten tunteiden repiessä
häntä. Osa halusi pyytää
miestä muuttamaan mielensä, sanomaan jotakin
mikä pelastaisi hänet, mutta
sanoja ei ollut ja sisimmässään hän
tiesi Jeanin olevan oikeassa; tämä oli
ainoa keino päästä vapaaksi. Hän
kääntyi, avasi lukon, käsi ovenkahvalla.
Laukaus;
kova, korvia raastava. Michael sulki silmänsä, laski
otsansa ovea vasten, jota
hän ei ollut ehtinyt avata. Ase tippui kopahtaen lattialle.
Vapisten, hän
kääntyi; Jeanin ruumis makasi puolittain
sängyllä, lakana tahrautui verestä.
Michael sai hädin tuskin vedetyksi henkeä, kyyneleet
tarrautuivat hänen
kurkkuunsa, hänen päätään
jomotti.
Lopulta
hän otti askeleet
lähemmäksi, katsoi ruumista; Jean oli
kuollut… Kuollut? Ja hän muisti kaiken
niin voimakkaana, tunsi kaiken niin voimakkaana, miehen viimeiset
sanat… Ne
vuosia sitten puhutut…Hän nieli
kyyneleitään, tukahdutti huudon joka kimposi
sisältä. Oli jatkettava, ei ollut aikaa, hän
miettisi sitä myöhemmin, surisi
myöhemmin.
”Jean on kuollut.” Hän toisti uudestaan ja Sam piteli häntä, ei päästänyt irti, suuteli hänen otsaansa, ymmärsi ja kun hän oli itkenyt tarpeeksi sille päivälle, kun kyyneleet kuivuivat hänen iholleen, kun hän tunsi oudon rauhan laskeutuvan sisälleen; Jeanin viimeinen hymy ’Ainut keino päästää sinut vapaaksi.’ Ja levollisesti hän hymyili, kyyneleidensä jälkeen; jotka jättivät silmät turvonneiksi ja oli vaikea nähdä, Samin lämpö vierellään.
”Mutta nyt me olemme vapaita.” Hän kuiskasi hiljaa, Samin pehmeät huulet hänen otsallaan.
”Olemme vapaita.”
54. Luku
Sam katsoi itseään peilistä, sitoi kravattiaan hitaasti. Ulkona vallitsi sumu, kosteus, harmauden tuoma synkkyys; sopiva päivälle, joka oli alkamassa.
”En ymmärrä miksi meidän pitää mennä.” Hän sanoi, Michaelin astuessa huoneeseen. Hän katsoi kihlattuaan peilinkautta, mustaa pukua Michaelin yllä, kuinka komealta hän näytti siinä ja kuitenkin suru Michaelin silmissä pysäytti hänet jokainen kerta ja muistutti kaikesta mikä oli mennyt väärin.
”Koska katuisit myöhemmin, jos emme menisi.” Michael vastasi, käveli hänen luokseen ja korjasi hänen kravattinsa.
”Daniel teki väärin sinulle, sinä voisit olla…”
”Mutta en ole.” Michael vastasi rauhallisesti.
”He surevat miestä, joka Daniel ei ollut, eikö heidän pitäisi tietää mitä hän teki?”
”Miksi?” Michael kysyi, tarkkaili häntä. ”Daniel teki väärin, mutta hän maksoi siitä jo kovemman hinnan kuin olisi ansainnut. Mitä hyötyä olisi hänen perheelleen tietää siitä? Mitä hyvää se toisi? Viha ei ratkaise mitään Sam, se on ohi. Annetaan heidän surra Danielia sellaisena kuin he hänet tunsivat, niin on parempi.”
Michael hymyili väsyneenä huomatessaan ilmeen Samuelin kasvoilla.
”Daniel teki virheen, ison virheen, mutta hän ei ollut paha, hän ei ymmärtänyt mihin sekaantui, se on paljon enemmän kuin mitä moni pystyy käsittämään. Anna anteeksi hänelle, sinun täytyy, se on helpompaa niin.” Hän selitti.
”En ymmärrä miten jaksat antaa anteeksi, miten sydämessäsi riittää niin paljon tilaa kaiken jälkeen.” Michael ei vastannut, mutta hän hymyili, surullista hymyä joka oli tullut jo tutuksi Samille.
**^^**^^**^^**
Itkeviä ihmisiä jotka keskustelivat hiljaa. Danielin isä seisoi vaimonsa vierellä, naisen vartalo vapisi tämän itkiessä.
”Otan osaa,” Sam kuiskasi kätellessään molempia. Nainen nyökkäsi, pystymättä vastaamaan.
Julius; mies seisoi hieman kauempana, näyttäen eksyneeltä, murheen murtamalta. Sam tunsi hänen tuskansa, tuskan, joka olisi yhtä hyvin voinut olla hänen omansa. Michael käveli miestä kohti, Sam seurasi. Hän katsoi kuinka epäröimättä Michael tuli miehen luokse ja halasi häntä tiukasti johon mies vastasi, murtuen kyyneliin. Hän ei tiennyt oliko koskaan tuntenut ihmistä, jonka sydän olisi ollut yhtä puhdas kuin Michaelin. Kaiken sen jälkeen mitä Michael oli kokenut, hänen kykynsä antaa anteeksi tuntui käsittämättömältä ja Sam rakasti häntä aina vain enemmän.
”En voi käsittää, että hän on poissa, se ei tunnu todelta.” Julius nyyhkytti, Michael puristi miehen käsiä.
”Daniel rakasti sinua, hän tiesi, että rakastat häntä.” Sam kuuli Michaelin sanovan, Julius nyökkäsi, huulet väristen.
”Hyvä nähdä, että olet kunnossa.” Julius sanoi ja yritti hymyillä.
”Selviän, se ei ole helppoa, mutta ajan kanssa.” Michael kuiskasi. Julius nyökkäsi jälleen.
”En ole nukkunut, hänen tavaroitaan on kaikkialla, en voi siirtää niitä, odotan että hän tulisi kotiin. Joka kerta kun kuulen askelia portaikosta, ajattelen sen olevan Daniel. Odotan, öisin kuulen ääniä, kuvittelen, mutta välillä kuulen hänen äänensä niin selkeänä enkä tiedä olenko unessa vai valveilla. Pelkään menettäväni järkeni. ’Nähdään myöhemmin,’ hän sanoi.” Mies katsoi Michaelin silmiin pudistellen avuttomasti päätään. ”Hän sanoi nähdään myöhemmin, en saanut hyvästellä.” Ja kun mies murtui vuolaisiin kyyneliin Michael halasi häntä uudestaan.
”Daniel tietää, hän tiesi mitä tunnet.” Hän vakuutti.
Sam astui lähemmäksi ja asetti kätensä miehen olalle.
”Otan osaa suruusi.” Hän sanoi, mies katsoi häneen.
”Kärsikö hän?” Julius kysyi, pyyhkien silmiään.
”Se tapahtui melko nopeasti. Hän sanoi… Daniel pyysi minua kertomaan, että rakastaa sinua. Ne olivat hänen viimeiset sanansa; että hän rakastaa sinua.” Jälleen mies nyökkäsi.
He tulivat kirkkosaliin, jonka alttarilla valkoinen arkku lepäsi. Sen näkeminen teki siitä todellisempaa ja yhä useampi murtui kyyneliin sen nähdessään. Daniel, 26-vuotiaana, oli ollut aivan liian nuori kuolemaan. Sam otti Michaelin käden omaansa ja puristi sitä saaden Michaelin katsomaan itseään. Sam kurottautui ja suuteli hänen poskeaan, kiitollisena siitä ettei hänen täytynyt kohdata samaa surua kuin Julius ja silti hän tunsi surua, hän suri sitä nuorukaista, joka Daniel oli kerran ollut. Ja hän ymmärsi Michaelin olevan oikeassa, Daniel oli jo maksanut kalliimman hinnan virheestään kuin mitä olisi ansainnut. Oliko Daniel edes kunnolla käsittänyt mihin ryhtyi? Oli turha rikkoa kuvaa, joka Danielin lähimmäisillä oli hänestä. Totuuden kuuleminen tekisi kaikesta vain vaikeampaa heille. Eikä Sam ollut ehtinyt antaa anteeksi Danielille ennen tämän kuolemaa, ehkä pysymällä nyt vaiti, hän korjaisi sen? Ehkä näin hän voisi antaa anteeksiantonsa.
**^^**^^**
Jean sai osakseen hiljaisen hautausseremonian Pariisissa, jonne hänen ruumiinsa kuljetettiin jäljellä olevien sukulaisten pyynnöstä. Osallistujia oli vähän, ne läheisimmät, jotka eivät ehkä täysin ymmärtäneet miksi heidän tuntemansa mies oli tehnyt jotakin niin hirveää, mutta kuitenkin he muistivat miehen sellaisena kuin tämä joskus oli ollut, miehenä jossa olisi ollut ainesta suurempaan. Oliko se alkoholi, oliko se hänen lapsuutensa vai se vielä suurempi paha miehen ruumiissa, joka oli muuttanut hänet? Ehkä kaikki nämä yhdessä. Mutta viimein Jean sai sen rauhan, jota oli koko ikänsä etsinyt.
Kukat laskettiin vaatimattomalle haudalle. Ja kun muut lähtivät, mies joka oli seurannut hiljaisena sivusta uskaltautui viimein lähemmäksi. Hän katsoi kiveä, johon Jeanin nimi oli kaiverrettu. s:3.8.1969 k: 15.6.2004. Hän kumartui ja laski kukat haudalle. Mies pudisteli hiljaisena päätään, laski kätensä kylmälle kivelle.
”Minun olisi pitänyt tulla aiemmin pikkuveli,” hän mutisi mietteliäänä. ”Anna anteeksi Jean.” Ja oltuaan hiljaa haudan vierellä hetken, hän huokaisi syvään ja nousi. Hän työnsi kätensä taskuihinsa, hartiat maassa, hän kääntyi. Jos vain hän olisi löytänyt veljensä aiemmin, jos vain…
**^^**^^**^^**^^**
Hautajaisten jälkeisenä päivänä, Sam ja Michael sinetöivät suhteensa kaikessa hiljaisuudessa. Seremonia oli yksinkertainen, hillitty, juuri niin kuin he molemmat sen halusivat. He olivat yhdessä ja se riitti. He matkustivat Irlantiin, syrjäiselle ja rauhalliselle seudulle, josta Sam oli vuokrannut mökin kesäksi ja pitkälle syksyyn.
Pitkään he olivat vain kahden, pitkiä kävelyretkiä, ratsastusta nummilla. Hiljaa, hitaasti tukien toisiaan, kuunnellen, puhuen, myöhemmin jopa nauraen. Mutta matka toipumiseen oli pitkä, eikä Sam odottanut Michaelin koskaan unohtavan mitä oli kokenut, hän tiesi, että he molemmat kantaisivat niitä arpia ikuisesti, ne tulisivat paremmaksi, vaalenisivat, mutta pysyisivät silti paikallaan.
Painajaiset palasivat aluksi voimakkaina, Sam heräsi usein Michaelin huutoon, eikä hän itsekään säästynyt niiltä. Danielin kuoleman käsittely vaati häneltä oman aikansa, samoin kuin kaiken muun, sen miten vähällä oli ollut menettää Michaelin lopullisesti ja miten lähellä kuolemaa oli käynyt itse.
Michaelilla oli tarve puhua Jeanista ja Sam oli valmis kuuntelemaan mitä tahansa Michael halusi sanoa. Hän piteli Michaelia syleilyssään takkatulen ääressä ja kuunteli hiljaisena tämän kertoessa sen mitä tunsi ja ajatteli. Hänen oli vaikea aluksi ymmärtää Michaelin surua; miksi hän surisi miestä, joka oli satuttanut häntä niin pahoin? Mutta mitä enemmän Michael puhui, paljastaen yhä enemmän myös ajasta Rickyn kanssa, läpikäyden kaiken mikä oli raastanut häntä jo pitkään. Hän puhui peloistaan ja toiveistaan, unelmista joita oli vaalinut, kuinka epätodelliselta oli tuntunut elää elämää, joka oli kuin jonkun toisen painajaisesta. Kaiken sen epätoivon keskellä, pysäyttäen, Jean oli astunut hänen elämäänsä. Olivatpa miehen aikeet olleet mitkä tahansa, Michael ei voinut sanoa, että katuisi kohtaamista tai pääsyä parempaan, Jean oli ollut Rickyn rinnalla itse valo. Mitä olivat omistushalu ja mustasukkaisuus miehen rinnalla joka väheksyi, pahoinpiteli ja kohteli häntä kuin orjaa jonka omisti, joka riisti vallan päättää omasta ruumiistaan?
Ricky oli Jeanin pahapuoli, opittu paha ja Michael uskoi ja halusi pitää kiinni uskostaan, että todellinen Jean oli ollut hyvä mies. Rakkaus jota Michael oli tuntenut sitä miestä kohtaan ei päässyt lähellekään sitä rakkautta jonka hän jakoi Samin kanssa, Michael kertoi. Hän lisäsi ettei itsekään täysin ymmärtänyt tai kyennyt selittämään sitä mitä oli tuntenut ja tunsi nyt Jeania kohtaan. Mies oli tehnyt liian paljon pahaa ja satuttanut häntä tavalla, jota hän tuskin koskaan voisi antaa anteeksi, mutta Michael sanoi antavansa anteeksi sille miehelle, joka Jean oli ollut tehdessään päätöksen päästää hänet viimein vapaaksi ainoalla keinolla jonka keksi.
Ja varovasti, kokeillen, he puhuivat myös Tonystä, siitä mitä oli tapahtunut heidän välillään.
”Tony on ollut ystäväni koko ikäni Sam, hän oli ensirakkauteni ja ihminen, joka oli unelmissani aikana ennen kuin tunsin sinut, aikana Rickyn kanssa. Tony oli se jonka toivoin pelastajakseni. Kaikki tuttu, turvallinen ja entinen, halusin vain palata aikaan jolloin en tiennyt mitään kivusta, todellisesta kivusta. En osaa selittää sitä paremmin.”
Ja Sam halusi ymmärtää, halusi voida antaa anteeksi Tonylle, koska tiesi ettei voisi kieltää Michaelilta oikeutta tavata ystäväänsä. Hän ei halunnut kieltää sitä. Michael tarvitsi vapauden, joka oli kielletty häneltä liian pitkään ja Sam halusi antaa sen vapauden. Hän halusi antaa Michaelille kaiken mitä hän tarvitsi.
**^^**^^**^^**^^**
He kävelivät käsikädessä, aurinko oli laskemassa, maalasi taivaan kullalla ja purppuralla, aallot löivät lempeästi kalliota vasten. Tuntui kuin he olisivat olleet kahden maailmassa ja Sam katsoi hymyä Michaelin kasvoilla, kun tämä katsoi kohti taivasta ja sulki silmänsä pehmeän tuulen pyyhkäistessä heidän ohitseen.
Hän pysäytti Michaelin veti hänet lähelleen ja piteli, he suutelivat toisiaan hellästi.
”Luulen, että selviämme rakas aviomieheni. Luulen, että selviän.” Michael kuiskasi. Ja Sam sulki silmänsä, huokaisi hymy huulillaan. Hän nyökkäsi siten, toi kätensä Michaelin kasvoille.
”Rakastan sinua, luoja miten rakastankaan sinua! Aina, ikuisesti, vain sinua.” Sam kuiskutteli.
Side heidän välillään oli vahvempi kuin koskaan, vahvempi kuin mitä moni pystyisi ikinä jakamaan. Ja he tiesivät selviävänsä kahden, he kannattelivat toinen toistaan, tasa-arvoisesti, kumppaneina, Michael tiesi saaneensa nyt sen mistä oli aina unelmoinut. Sam oli se rakkaus jota hän oli aina etsinyt. Hän saattoi viimein lakata olemasta vaiti, sillä Sam ei koskaan lakkaisi kuuntelemasta.
Selviytyminen oli mahdollista, rakkaus oli todellista. Michael tiesi sen nyt.
Web published: My Secret Shore
© KOLGRIM 2006 - 2011