Vaiti

 

Tarinan Kuvaus: Michael on 17-vuotias lukiolaispoika, hän on hyvännäköinen ja suosittu. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kaikki saavat tietää, että hän on homo.  Hän tapaa vanhemman Yhdysvaltalaisen miehen ja ihastuu. Mies vaikuttaa täydelliseltä; Hän on rikas, kohtelias ja komea herrasmies. Mutta onko kaikki sitä, miltä se aluksi näyttää?

Varoitukset: Tämä on gay-tarina ja kaikkia, jota tällainen jotenkin häiritsee, kehotan poistumaan. Tarina sisältää jonkin verran väkivaltaa, seksiä ja raiskauksen kuvausta. Eli nekin, joita ahdistaa lukea sellaisesta, pyydän, älkää lukeko pidemmälle tai jos luette niin muistattehan, että varoitin. =)

Luokitus: Draama, romantiikka, jännitys, väkivalta, pelko jne.

* Kaikki tässä tarinassa kuuluu itselleni, ei siis minkäänlaista varastelua tarinastani! Kiitos! :) *

Copyright ©: C. H. – Ei saa levittää tai jakaa ilman kirjoittajan suostumusta. 

Kirjoittajan huomautus (24.4.10) Eli tämä tarina on ensimmäinen gay-tarina jonka olen kirjoittanut, ensimmäisen version kirjoitin jo 15-vuotiaana, jolta onneksenne säästytte ;) Tämän version kirjoitin 19-22-vuotiaana ja parhaillaan, nyt 26-vuotiaana muokkaan tarinaa edelleen,  sillä näen siinä paljon parannettavaa :) Kuitenkin tämä tarina on oma suosikkini, varmasti paljolti sen takia että se on kulkenut mukana mielessä jo 11 vuotta, hurjaa! :D Ja tämän tarinan ansiosta halusin tehdä omat kotisivuni. Pahoittelen kirjoitusvirheitä jne. Mielelläni kuulen kommentteja teiltä lukijoilta!
 

 

 

1. Luku

 

12. 9.1997

Michael käveli mietteliäänä asfalttikatua pitkin kotiaan kohti. Hän ajatteli unta, jonka oli edellisenä yönä nähnyt; unta jossa oli suudellut ystäväänsä Tonya intohimoisesti. Hän tunsi itsensä jotenkin likaiseksi ajatellessaan sitä, ei ollut normaalia haluta toista poikaa sillä tavalla, niin kaikki tuntuivat ajattelevan. Michael oli kuitenkin ajatellut Tonya jo pidemmän aikaa, enemmän kuin mikä oli soveliasta, miettinyt miltä tuntuisi koskettaa hänen alastonta vartaloaan, suudella häntä. Mutta kuinka hän voisi koskaan kertoa kenellekään totuutta itsestään, siitä mitä hän oli ja tunsi? Kuinka hän voisi kertoa Tonylle rakastavansa häntä enemmän kuin ystävänä? Tuntui raskaalta salata muilta oma todellinen itsensä.

 

"Hei Mikey, odota!" Äkillinen huuto hänen selkänsä takaa havahdutti hänet ajatuksistaan. Michael kääntyi äänen suuntaan.

 

"Tony? Mikä… tai siis mitä?" Michael änkytti yllättyneenä nähdessään ystävänsä, jota oli juuri ajatellut.

 

 "Huh, sainpas sut kiinni, yritin huutaa tosi monta kertaa, mutta et pysähtynyt ja…" Tony puuskutti hengästyneenä.

 

"Niin?" Michael katsoi ystäväänsä hymyillen.

 

"No Tomin syntymäpäiväbileet, kai muistat?" Tony kysyi tasattuaan hengityksensä.

 

 "Synttäribileet? Ei kai ne ollut tänään?"

 

"Älä nyt yritä tosissasi väittää, että olit unohtanut ne?" Tonyn ilme oli huvittunut.

 

"Um, no… tässä on vaan ollut kaikenlaista ja…" Michael yritti.

 

"Oikeasti Mike, Oot tuntenut Tomin jo 5-vuotta! Me ollaan puhuttu näistä juhlista ties kuinka monta kertaa. Mikä ihme sun ajatukset on noin vallannut ettet muista tällaista?"

 

"Asiat vaan" Michael vastasi vaivaantuneena.

 

"Hmm… Onko se joku nainen vai?" Tony keksi, tarkkaillen Michaelia uteliaana.

 

 "No… jotain sellaista"

 

"Eli??" Tony ilme vaihtui kärsimättömäksi. "Kerro nyt, kuka se on??… Se on Jenny, vai mitä? Teillä on taas meneillään jotain?" Tony keksi. Michael vaivaantui entisestään.

"Kerron sulle joskus myöhemmin, ok.?"

 

"Kerrot sitten kanssa! No, joka tapauksessa ne alkaa 18.00."

 

"Mitkä?"

 

"No ne bileet, hölmö." Tony naurahti.

 

 "Niin joo, ne bileet…" Michael hymyili.

 

"Käyn kotona ja tuun sitten teille, lähdetään sinne yhdessä" Tony sanoi ja lähti. Michael seisoi hetken paikoillaan ja katsoi ystävänsä perään, Tony tuntui saavan hänet joka kerta yhä enemmän hämilleen kun he näkivät. Huokaisten syvään hän jatkoi matkaansa, tietäen, ettei voisi jatkaa näin enää kauaa; oli ryhdistäydyttävä ja olla ajattelematta asiaa, sillä Tony… ei koskaan tulisi olemaan hänen.

                                                                                                

                                                                                                 *

 

Tony istui Michaelin sängyllä juoden oluttaan ja katsoi ystäväänsä joka etsi vaatekaapistaan sopivaa paitaa. Hän katsoi paljasta ylävartaloa; kuinka kauniisti lihakset piirtyivät pehmeän oliivin sävyisen, täydellisen ihon lävitse. Michaelin iho näytti aina hieman päivettyneeltä. Hän oli viimeaikoina alkanut huomaamaan yhä selvemmin sen miten täydelliseltä toinen poika näytti, miten kaunis tämä oli. Michael todella oli kaunein mies, jonka Tony koskaan oli nähnyt ja sen ajatteleminen oli hieman hämmentävää. Tony yritti lohduttaa itseään. Hän tiesi, ettei ollut ainut hetero mies, joka ajatteli Michaelista näin, joka olisi huomannut tämän ulkonäön jollakin tapaa kummallisen kiehtovaksi.

 

Michael siirtyi peilin eteen tarkastelemaan itseään, vetäen mustan hihattoman t-paidan päälleen.

 

"Jenny ei kohta pysy enää pöksyissään kun näkee sinut tuollaisena, hyökkää varmaan heti päällesi." Tony nauroi. Michael katsoi häneen peilin kautta ja virnisti.

 

"Himoitseeko Jenny minua?" Hän kysyi, nostaen toista kulmakarvaansa seksikkään näköisenä.

 

"Michael, kaikki himoitsevat sinua." Tony vastasi huvittuneesti. Michael rakasti kehuja. Tonyn katse liikkui alas vartaloa ja pysähtyi. `Hyvä luoja, jopa hänen peppunsa on täydellinen.` Tony havaitsi, hämmentyen yhä enemmän ajatuksistaan. `Voiko tuollaista edes olla?` Hän mietti pyöritellen katsetta kohteessaan. Hänen mielensä täyttyi äkillisellä halulla koskettaa sitä, puristaa oikein kunnolla. `Voi hyvä luoja, olenko tosiaan jo näin humalassa? Katselen ystäväni persettä!` Tony ajatteli kauhistuneena. `Jennyn isot rinnat, Jennyn isot, kauniit, täyteläiset rinnat…mmm…` Tony koitti harhauttaa itseään, pystymättä silti nostamaan katsettaan.

 

Michael sotki hiuksiaan geelillä ja katsoi sitten uudestaan ystäväänsä peilistä. Hän muisti, että oli luvannut itselleen ettei enää ajattelisi Tonya muuten kuin ystävänä, mutta huomatessa omituisen katseen ystävänsä kasvoilla, hän päätti kiusoitella tätä hiukan, eihän siitä olisi mitään haittaa, eihän?

 

"Sinäkin Tony?" Michael kysyi sitten ja hymyili viekkaasti.

 

 "Mitä? Minäkin?" Tony kysyi ensin, mutta tajusi sitten mitä Michael oli tarkoittanut. "No en! En minä mikään homo ole!" Tony huudahti.

 

 "Miksi sitten katsot peppuani niin… kiinnostuneena?" Michael kysyi, taas virnistäen. Tonyn hämillinen katse oli näkemisen arvoinen.

 

 "En minä katsonut!" Hän yritti.

 

"Katsoitpas, kyllä minä näin, katsoit oikein pitkään" Michael nauroi; Tonya oli niin hauska kiusata.

 

 "En!" Tony yritti uudestaan.

 

"Katsoit! Sinä haluat minua, himoitset persettäni." Michael nautti tilanteesta, nauroi ystävänsä punertuville kasvoille.

 

 "Enkä halua! Ole hiljaa"

 

"Uuh, haluat minua todella pahasti…haluat naida minulta tajun kankaalle." Michael jatkoi kiusoittelua. Olisi varmasti parasta olla hiljaa, ennen kuin Tony nousisi ylös ja löisi häntä. Tony oli tunnetusti äkkipikainen, mutta häntä Tony ei ollut koskaan lyönyt. Oikeastaan Tony oli lyönyt aina vain niitä, jotka olivat uhanneet häntä. Michael oli saattanut itsensä vaikeuksiin tuhansia kertoja, kun ei osannut pitää suutaan kiinni silloin kuin se olisi ollut viisasta, aivan kuten nyt.

 

"Pää kiinni Mike! tai minä… " Tony huusi ja katsoi häntä kasvot yhä punaisina.

 

 "Uuh, Tony suuttuu, mmm, tule hiljentämään minut sitten!" Michael oli kääntänyt kasvonsa ystäväänsä kohti ja nauroi.

 

"Helvetti Mike, olet välillä niin pirun ärsyttävä!" Tony puuskahti. Michael kääntyi takaisin peiliä kohti.

 

"Mutta pidät minusta silti?"

 

 "Mutta pidän sinusta silti" Tony toisti.

 

 "Ja haluat minua siksi." Michael totesi sitten, tietäen liikkuvansa arvaamattomilla vesillä.

 

 "Ja ha…" Tony oli jo aloittamassa, mutta katsoi sitten häneen vihaisena. "No en todellakaan halua! En sillä tavalla!" Michael katsoi häneen, sitten taas itseään peilistä ja hymyili. `Minun pitäisi olla jo hiljaa, kerjään taas ikävyyksiä itselleni, äh, mutta tämä on aivan liian hauskaa!` Michael ajatteli.

 

"Haluatpas" Hän sanoi sitten itsevarmalla, kaikentietävällä äänellä. Katsoen yhä itseään peilistä. Tony nousi nopeasti ylös sängyllä ja käveli häntä kohti nopein askelin, näyttäen uhkaavalta.

 

"Varoitin sinua" Tony sähähti. Michael ajatteli hetken, että Tony todella löisi häntä, mutta sitä mitä tapahtui, Michael ei olisi osannut arvata ikinä. Tony tarttui ystäväänsä voimakkaasti, käänsi hänet itseään kohti ja suuteli halukkaasti, samalla kädet puristivat kiinteää takamusta, jota hän oli juuri katseellaan ihaillut. Ensijärkytyksestä, toivuttuaan, Michael kietoi kätensä ystävänsä ympärille vastasi suudelmaan samalla mitoin. Tämä oli se hetki mistä hän oli unelmoinut jo pitkään.

 

Tony ei ollut oikein edes tajunnut mitä oli tekemässä, hän suuteli parasta ystäväänsä ja Michael suuteli häntä takaisin! `Herran tähden, suutelen toista miestä!` Tony päässä jyskytti ja samassa hän työnsi Michaelin irti itsestään, astuen muutaman haparoivan askeleen taaksepäin.

 

"Voi helvetti, voi helvetti…en minä…mutta…olet niin…voi helvetti!" Tony sopersi ja lähti huoneesta nopeasti. Michael katsoi ystävänsä perään hieman sokissa `Mitä juuri tapahtui?…Tony suuteli minua…Hän todella suuteli minua!` Michael ajatteli, hengittäen kiihtyneenä, onnellisena ja hämmentyneenä. Vasta sitten tajuten kuinka kiireellä Tony oli juossut pois hänen luotaan. Asia oli selvitettävä. Heidän oli pakko jutella.

                                                                                                 

                                                                                                         *

 

Hän oli lähtenyt Tomin bileisiin yksin, toivoen että löytäisi Tonyn sieltä. Jenny tuli häntä vastaan eteisessä.

 

"Hei Michael, toivoinkin että tulisit" Tyttö sanoi hymyillen.

 

"Hei Jenny" Michael sanoi ja asetti takkinsa naulakkoon. Tyttö tarttui häntä kädestä ja ohjasi olohuoneeseen.

 

 "Tule, haetaan sinulle juotavaa" Muut pojat katselivat kateellisina, kun koulun kaunein tyttö liimautui hänen kylkeensä. Kukaan ei toisaalta voinut syyttää tyttöä, sillä Michael oli kiistatta koulun komein poika; Michaelin äidin äiti oli kotoisin Espanjasta ja hän oli perinyt häneltä ulkonäkönsä mairittelevimpia piirteitä. Michaelin iho oli kaunis, virheetön, oliivinsävyinen. Suklaanruskeita suuria silmiä kehystivät pitkät ja tummat silmäripset, hänen hiuksensa olivat lämpimän ruskeat, pehmeät ja runsaat. Michaelilla oli tanssijan vartalo; hän oli hoikka ja omasi linjakkaat lihakset. Pituudeltaan hän ylsi 180 senttimetriin. Michael oli sellainen, joka käänsi päitä missä tahansa kulki, niin tyttöjen kuin poikien, niin naisten kuin miesten. Poika oli, kuten moni olisi sanonut; henkeäsalpaavan kaunis.

 

Michael otti Jennyn tarjoaman boolilasin käteensä.

 

"Kuule, onko Tony täällä" Michael kysyi sitten.

 

 "On, hän on ulkona. Hassua, luulin että tulisitte yhtä matkaa tänne." Jenny vastasi, kallistaen päätään hieman sivulle.

 

"Menen juttelemaan hänen kanssaan" Michael ilmoitti vilkuillen ikkunan läpi ulos.

 

 "Kunhan tulet pian takaisin, minäkin haluan jutella kanssasi" Tyttö hymyili. Michael vastasi hymyyn hätäisesti ennen poistumistaan viileään ulkoilmaan.

 

 

Hän löysi Tonyn istumassa pihakeinussa, Michael istui häntä vastapäätä, yrittäen kohdata toisen katseen.

 

 "Tony?" Hän lausui. Tony nosti katseensa ja otti kulauksen oluestaan.

 

 "Mitä nyt?" Tony koitti kuulostaa välinpitämättömältä.

 

 "Lähdit niin nopeasti. Eikö meidän pitäisi jutella?" Michael kysyi, tutkiskellen kuumeisesti ystävänsä kasvoja.

 

"Mistä?"

 

"Tiedät kyllä, en vain kuvitellut sitä" Michael vastasi. Tony oli hiljaa. Michael keräsi kaiken rohkeutensa sanoakseen sen mitä oli ajatellut jo monta kuukautta, tai oikeastaan jo muutaman vuoden.

 

"Tony, se suudelma…et tiedä kuinka olen sitä toivonut…olen rakastunut sinuun…tiedätkö? siis todella rakastunut…ja minä…" Michael tarttui hellästi ystäväänsä kädestä.

 

Tony katsoi häneen hämmentyneenä, veti oman kätensä irti.

 

 "Siis mitä?!" Tony sähähti ja katsoi häntä ristiriitaisin tuntein.

 

"Se suudelma oli virhe, ymmärrätkö!!!" Tony huusi. `Se suudelma oli parasta, mitä olen ikinä kokenut` Hänen mielessään jyskytti. Tony yritti vaientaa äänen sisällään.

 

"Sinä suutelit minua Tony, ja tiedän mitä tunsin, sinä halusit minua, sinä nautit siitä!" Michael huusi takaisin, pettyneenä saamastaan reaktiosta.

 

"Hyi helvetti Mike, ihan oikeasti, se on ällöttävää, en pidä miehistä, en pidä sinusta, en sillä tavalla!" Tony huusi ja nousi ylös. Kasvot olivat raivosta punaiset. Hän katsoi vielä kerran Michaelin kauniisiin kasvoihin, ruskeisiin silmiin, jotka katsoivat häneen pettyneemmin kuin koskaan. `Haluaisin suudella uudestaan noita huulia ja...` Hän ajatteli, mutta ravisti sitten päätään saadakseen ajatuksen pois mielestään. Hän ei halunnut tuntea sitä mitä tunsi, se ei vain ollut oikein, eihän?

 

2. Luku

 

Michael nukkui koko yön huonosti, hän pyöri sängyssään levottomana ja näki painajaisia aina, kun sai unen päästä kiinni. Hän alkoi katumaan entistä enemmän sitä, että oli kertonut totuuden Tonylle. ’Olen niin typerä.’ Hän ajatteli tuskastuneena, tullessaan aamulla alas portaita keittiöön, missä hänen äitinsä teki aamiaista.

"Huomenta kultaseni, oliko hauskaa eilen?" Äiti kysyi häärien hellanääressä sinikuvioisessa essussaan.

"Mmm…ihan ok." Michael vastasi väsyneenä ja nojasi pöytään. Isä tuli myös keittiöön, hän istahti Michaelia vastapäätä ja selaili aamunlehteä.

 "Noh, olikos rankat bileet, kun olet noin väsyneen näköinen?" Isä naurahti ja sytytti piippunsa.

"No miten sen nyt ottaa…" Hänen äitinsä kaatoi heille teetä.

 "Et viitsisi polttaa tuota kamalaa piippua kun syömme rakas, kuinka monta kertaa olen sanonut siitä?" Äiti sanoi ja katsoi miestään tuimana.

"Eikös mies saa enää omassa talossaan tehdä kuten haluaa… Nooh, hyvä on, poltan sitten myöhemmin. Välillä on parasta tehdä niin kuin naisväki tahtoo, vai mitä poika?" Isä sanoi ja katsoi häneen.

"Niin, aivan…" Michael vastasi laiskasti ja pyöritteli lusikkaa teekupissaan.

"No mikäs sinua nyt noin mietityttää, onko se joku tyttö?" Äiti kysyi hymyillen lempeästi.

 "Niin Michael, milloin tuot tyttöystäväsi näytille?" Isä kysyi puolestaan, ja kohotti katseensa lehdestä.

"Ei ole mitään tyttöä…Eikö sitä nyt saa syödä aamiaistakaan rauhassa ilman jotain helvetin ristikuulustelua?!" Michael tiuskaisi.

"No emmehän me millään pahalla, olemme vain uteliaita" Äiti sanoi hämmästyneenä. Michael nousi pöydästä.

 "Etkö aio syödä mitään?" Äiti kysyi hänen kävellessään poispäin keittiöstä.

"Ei ole nälkä" Michael vastasi tylysti.

"Onkohan Michaelilla kaikki hyvin?"

"No anna pojan olla rauhassa Evelyn, hormonit ne vaan jylläävät." Michael kuuli vielä vanhempiensa puhuvan.

                                                              

                                                                                            *

 

Tuli maanantaiaamu, jota Michael oli odottanut hieman kauhulla. Hänen olisi kohdattava nyt Tony ja kaikki muut. Hän tuli kouluun aavistuksen myöhemmin kuin normaalisti ja aisti heti, että häntä katsottiin nyt eritavalla. Muut opiskelijat kuiskivat nähdessään hänet. Sitten hän näki Tonyn, joka seisoi kaappien luona heidän muiden ystäviensä kanssa ja katsoi häntä. He lähtivät kävelemän kohti, Michael tunsi kuinka hänen sydämensä alkoi takomaan kiivaammin. Hän oli näkevinään Tonyn silmissä epävarmuutta ja syyllisyyttä heidän katsoessaan toisiaan ohikiitävän hetken.

Tom tönäisi häntä.

 "Katso minne kävelet senkin homo!" Tom huusi ja katsoi häneen ivallisesti, muut nauroivat hieman, jopa Tony. Michael katsoi pettyneenä heidän peräänsä. Näinkö helposti oli monen vuoden ystävyys unohdettu? He olivat tunteneen Tonyn kanssa koko ikänsä ja nyt Tony oli kuin ei tuntisikaan häntä. Michael meni kaapille ottamaan kirjojaan. Hän kuuli askelia takanaan.

 "Hei Michael." Hento ääni hänen takanaan sanoi. Michael kääntyi katsomaan tulijaan.

"Ei kai se ole totta mitä kaikki täällä puhuvat?" Jenny kysyi hieman hämillään. Michael sulki kaappinsa oven.

 "Mitä he sitten puhuvat?" Michael kysyi, vaikkakin hänellä oli melko hyvä aavistus siitä, mitä se olisi.

 "He sanovat että sinä olet… että sinä… että olisit homo. Mutta sehän on varmasti vain typerä huhu, eikö niin? Sen täytyy olla." Jenny sai lopulta sanottua.

Michael oli hetken hiljaa, hän katseli muita oppilaita käytävillä, Jennyn ystäviä, jotka seisoivat hieman kauempana heistä, luoden uteliaita katseita heidän suuntaansa. Hetken hänen teki mieli kieltää kaikki, valehdella Jennylle ettei se ollut totta ja ehkä hän voisi onnistua siinä, ehkä olisi sittenkin helpompaa elää valheessa? Mutta toisaalta, kun totuus oli nyt kuitenkin tullut julki, niin oli ehkä parempi myöntää se.

"Kyllä, se on totta…" Michael sanoi sitten. Jennyn ilme oli yllättynyt. Tyttö oli hetken hiljaa tietämättä oikein mitä sanoa.

"Miten se on mahdollista? Sinähän…  Mutta mehän olimme … Luulin että voisimme palata takaisin yhteen.” Jenny takerteli ja katsoi häneen.

"Olen todella pahoillani Jen, minun olisi pitänyt kertoa sinulle itse. Arvostaisin kuitenkin todella paljon sitä, että olisit yhä ystäväni kaikesta huolimatta." Michael sanoi, harmistuneena siitä, että hänen entinen tyttöystävänsä oli saanut tietää totuuden huhuista, eikä häneltä itseltään. Tyttö näytti järkyttyneeltä, väri hänen kasvoiltaan oli kadonnut.

"Ystävä? Niin totta kai…" Jenny sanoi hieman hajamielisesti ja jatkoi.

 "No parasta mennä tunnille ettei myöhästy." Tytön ääni paljasti, kuinka poissa tolaltaan tämä oli, hän kääntyi nopeasti ja palasi takaisin ystäviensä luokse.

                                                                                  *

 

Hän luuli, että koulupäivä ei päättyisi koskaan, muutaman kerran hänen oli jo tehnyt mieli livahtaa kesken pois, mutta oli kuitenkin päättänyt jäädä. Hän sai jatkuvasti kuunnella vihjailevia kommentteja, jotkut tönivät häntä käytävillä. Osa katsoi häneen tuntien sääliä ja osa ehkä olisikin halunnut tulla hänen luokseen juttelemaan, mutta eivät uskaltaneet siitä pelosta, että heitäkin alettaisiin kiusata. Hän oli masentunut ja yksin.

Kotiin tullessaan hän rojahti sängylleen ja makasi pitkään paikoillaan. Lopulta hänen huoneensa ovelle koputettiin.

"Niin?" Michael sanoi väsyneenä. Hänen äitinsä tuli huoneeseen, käveli hänen vuoteensa luo ja istui hänen viereensä.

"Onko kaikki hyvin kultaseni? Vaikutat masentuneelta." Äiti kysyi ja silitti hänen hiuksiaan. Michael nousi istumaan.

"En oikein tiedä, ei oikeastaan." Hän sanoi sitten.

"Onko jotain sitten sattunut?" Michael mietti pitäisikö hänen kertoa äidilleen , he luultavasti saisivat kuitenkin tietää sen jostain.

"Kerroin Tonylle, että olen ihastunut siihen." Michael sanoi hiljaa. Äiti katsoi häneen hämmentyneenä.

 "Mitä oikein tarkoitat? Ettäkö…?"

"Niin…Olen ihastunut Tonyyn, olen homo." Michael sanoi ja tuijotti jalkoihinsa. Äiti haukkoi henkeään.

"Ei, se ei voi olla totta…" Naisen ääni vavahti ja hän katsoi poikaansa epäuskoisena, toivoen että oli kuullut väärin ja silti tietäen ettei ollut.

 Michael nousi ylös sängyltä ja käveli pöytänsä luokse. Hän vilkaisi äitiään olkansa yli; nainen istui yhä hänen vuoteensa laidalla, katsoi takaisin ja odotti, toivoi.

 "Jos sinustakin olen niin vastenmielinen, niin voit poistua" Michael sanoi viimein ja tuijotti ulos.

"Michael, en minä sitä…tuohan on varmasti vain jokin ohimenevä vaihe, sitten kun tapaat jonkun mukavan tytön ja…"

"Ei, usko pois, en tule muuttumaan muuksi kuin mitä olen, mitä olen aina ollut. Olen pahoillani jos et pysty hyväksymään sitä." Michael oli kääntynyt uudestaan katsomaan äitiään.

"Tämä on aika iso uutinen, yhtäkkiä kuultavaksi…minä…en vain voi uskoa, että…Michael tulisit nyt järkiisi; mitä isäsikin sanoo?" Äiti takerteli.

"Tulisin järkiini?? …Mitä isäkin sanoo?!…Sekö tässä nyt on olennaista?" Michael huusi. Äiti nousi ylös sängyltä.

"Michael rauhoittuisit nyt, äläkä huuda minulle…yritän vain…"

"Anna olla äiti, jos sinulla ei ole parempaa sanottavaa niin mene!…tahdon olla rauhassa!" Michael sanoi sitten. Äiti epäröi, katsoi lastaan, kyyneleet täyttivät naisen silmät. Hän ei vieläkään halunnut uskoa sitä mitä oli kuullut, hänen lapsensa ei voinut olla homo, ei mitenkään, ei oikeasti. ”Mene!” Michael huusi, kyyneleet silmissään. Äiti hätkähti, ei tiennyt mitä tehdä. Hän kiiruhti ovelle ja sulki sen perässään, hänen täytyisi rukoilla Jumalalta johdatusta, hän itse oli neuvoton.

                                                                                            

                                                                                                              *

Pian hänen isänsä sai myös tietää asiasta. He istuivat olohuoneessa, kun isä kertoi huhusta jonka oli kuullut. Isä kurtisteli kulmiaan epäuskoisena kertoessaan siitä, vannoi panevansa vastuuseen sen, joka levitteli niin perätöntä ja loukkaavaa huhua hänen pojastaan. Sitten hän katsoi vaimoaan, jonka ahdistunut ilme kertoi jo paljon, sitten poikaansa, joka ei näyttänytkään olevan yhtä tuohtunut huhusta kuin hän itse oli. Hetken hiljaisuudessa, piippu toisessa kädessään, isä yhdisteli palaset mielessään.

"Se on siis totta, mitä ne puhuvat" Isä sanoi ja katsoi poikaansa, katseella, jossa yhä paloi pieni toivo siitä, että tämä sanoisi kaiken kuitenkin olevan vain iljettävää valhetta.

"Niin…se on totta" Michael vahvisti hiljaisella äänellä. Isä nousi ylös nojatuoliltaan.

 "Ei, ei, ei…ei minun poikani!" Hän huusi samaan aikaan raivoissaan ja epätoivoisena. Michael oli myös noussut seisomaan ja katsoi häneen peloissaan. "Se on syntistä ja likaista" Isä sanoi tiukalla äänellä. "Menet jonnekin hoitoon, psykiatrille, he kyllä saavat sinut taas normaaliksi"

"Et voi olla tosissasi? Millä vuosikymmenellä oikein elät?? En ole sairas!" Michael huusi tuohtuneena. Isä katsoi häneen raivoissaan.

"En tule ikänä hyväksymään sitä! Et ole poikani, jos jatkat tuota!" Isä huusi.

 "Ihan miten haluat, en voi kuitenkaan muuttua mieleiseksesi!" Michael puristi käsiään nyrkkiin. Isä näytti jo hetken siltä kun olisi halunnut lyödä häntä. "Siitä vain, lyö sitten!" Michael sanoi uhmakkaana. Sillä hetkellä hänen äitinsä alkoi itkemään.

"Ei lopettakaa, älkää huutako enää!" Hän rukoili.

 "Katso nyt mitä sait aikaan!" Isä sanoi vihaisena. "Mene huoneeseesi, en kestä katsoa sinua." Mies tuntui sylkevän sanat, katsoi poikaa vielä kerran syvällä inholla, katseella joka kertoi hänen ajatuksensa; tarkoitin sanojani, minun poikani ei ole homo!  Mies kääntyi lohduttamaan vaimoaan.

Michael juoksi portaat ylös, kyyneleet silmissään; isä ei koskaan ollut katsonut häntä niin kylmästi kuin sinä iltana.

 

 

3. Luku

 

Hän oli valinnut paikan etukäteen, hän tiesi pääsevänsä sinne helposti ilman papereitakin. Hän tuli kaupunkiin bussilla ja käveli kohti päämääräänsä innokkaana, mutta samalla jännittyneenä. Musiikki kuului jo kauas kadulle, hän käveli itsevarmana eteenpäin. Sisälle tultuaan hän tunsi muiden miesten katseet nuorella vartalollaan, tunne oli outo, niin monen miehen katse suunnattuna häneen eikä se katse ollut mitään mitä hän oli saanut koulunsa tytöiltä, ei, ne katseet olivat olleet huomattavasti viattomampia kuin nämä. Hän meni baaritiskille ja tilasi juotavaa. Hän nojaili hetken tiskiin katsellen samalla uteliaana ympärilleen, alkaen jo tottua muiden katseisiin ja nauttimaan niistä, hän näytti hyvältä ja tiesi sen itsekin. Michael siirtyi vapaaseen pöytään istumaan.

Mies vastakkaisella puolella baaria tuijotti häntä tiiviisti ja hymyili hänelle aina kun Michaelin katse kohtasi hänet. Michael katseli miestä tarkemmin; mies oli reilusti yli kolmenkymmenen, ruskeahiuksinen, hieman parransänkeä, lihaksikas, pitkä ja erittäin komea. Mies nousi ylös ja lähti kävelemään hänen suuntaansa.

"Hei, onko tässä vapaata?" Mies kysyi tultuaan hänen luokseen, Michael hymyili ja nyökkäsi miehelle vastaukseksi.

"Olen Ricky." Mies esitteli itsensä.

"Michael." Hän vastasi. He juttelivat jonkin aikaa, Ricky kertoi asuvansa New Yorkissa ja olevansa pienellä liikematkalla Englannissa. Michael kuunteli kiinnostuneena.

"Minkä ikäinen muuten olet?" Mies kysyi yllättäen.

 "25" Michael valehteli peläten, että jos kertoisi oikean ikänsä niin miestä ei enää kiinnostaisi. Mies kohotti kulmaansa epäilevästi.

 "Oletko todella? Olisin veikannut kahtakymmentä." Michael naurahti, katsoi sitten miestä suoraan silmiin ja kuiskasi hänelle.

"Olen oikeasti seitsemäntoista, onko se paha?" Mies hymyili hänelle.

 "Ei suinkaan, pidän nuoremmista miehistä." Michael naurahti taas.

"Hyvä." Hän sanoi sitten.

"Onko tämä ensimmäinen kertasi tällaisessa paikassa?" Mies kysyi ja Michael vastasi myöntävästi.


Miehen käsi siirtyi hänen reidelleen ja aluksi Michael vavahti hieman kosketuksesta. Hänen katseensa oli hämmentynyt kun hän katsoi ensin kättä reidellään ja sitten miestä, joka hymyili hänelle vihjailevasti.

"Rentoudu vähän." Mies kuiskasi ja siirtyi lähemmäksi. Michael tunsi sydämensä lyöntien kiihtyvän miehen nojautuessa eteenpäin, miehen hengitys hänen ihollaan, miehen tuoksu hänen sieraimissaan. Käsi kosketti hänen poskeaan, siirtyi hänen hiuksiinsa, Michael sulki silmänsä, avasi ne uudestaan ja huomasi katsovansa miehen tummiin silmiin. Epävarmasti ja hapuilen hän laski kätensä miehen reidelle, heidän huulensa miltei koskettivat, mies veti hänen päätään lähemmäksi ja he suutelivat. Michael oli suudellut kymmeniä tyttöjä ja äkkiä hän tunsi itsensä kömpelöksi, epävarmaksi; mies kosketti häntä, parransänki kutitti hänen pehmeää poikamaista ihoa. Kesti hetken ennen kuin hän antautui suudelmalle täysin.

 

Michael tunsi jonkinasteista voitonriemua huomatessaan miten paljon tämä vanhempi mies halusi häntä, hän halusi testata omaa viehätysvoimaansa, unohtaa Tony ja kaikki muut. 

"Minun täytyy mennä." Hän oli huokaissut kiihkeiden suudelmien välistä. Mies oli katsonut häneen.

"Älä mene vielä, ostan sinulle lisää juotavaa." Ricky pyysi ja hän hymyili miehelle lupaamatta mitään. Kun mies oli ehtinyt baaritiskille Michael katsoi häntä tiiviisti, nousi pöydästä ja teki lähtöä varmistaen, että miehen katse seurasi häntä. Ovensuusta hän hymyili vihjailevaa hymyä ja poistui kylmään ulkoilmaan. Ricky seurasi häntä katseellaan tutkiskelevasti, hymyillen hieman yllättyneenä.

 

Michael lähti kävelemään hitaasti katua pitkin ja odotti, että mies lähtisi hänen peräänsä.

"Hei komistus, minne olet menossa?" Hän kuuli humaltuneen äänen kysyvän jostakin viereltään. Hän käänsi kasvonsa äänen suuntaan ja katsoi rumaa, keski-ikäistä brittimiestä, joka nojaili autoaan vasten.

"Ei kuulu sinulle." Hän vastasi tylysti ja harmistuneena.

"Lähdetkö mukaani? Minulla on iso talo ja jotain muutakin isoa." Mies nauroi ärsyttävästi ja tarttui itseään haaroista. Michael olisi voinut oksentaa.

 

"En todellakaan lähde" Michael huokaisi peittelemättä ällötystään. Hän oli lähtenyt kävelemään eteenpäin ja mies oli seurannut häntä.

"Lähdetkö jos saat nämä?" Mies kysyi jotenkin epätoivoisena pysäyttäessään hänet. Hän oli heiluttanut setelitukkoa hänen nenänsä alla.

"Kuule, voisit tarjota vaikka miljoonaa puntaa enkä sittenkään lähtisi mukaasi" Michael vastasi syvän inhon vallassa ja mietti kuinka tuo rumilus edes kehtasi ehdottaa hänelle sellaista.

"Mikset lähde?" Mies kysyi typeränä.

"No koska olet niin saamarin ruma ja ällöttävä!" Michael huudahti.

"Ylpeä, nirppanokka huora!" mies huusi takaisin ja miltei kävi käsiksi häneen. Michael katsoi miestä peloissaan, luullen, että tämä saattaisi lyödä häntä.

 

Ricky tuli paikalle juuri ajoissa. Hän tarttui toista miestä paidankauluksesta ja katsoi miestä uhkaavasti.

"Jätä tämä poika rauhaan, äläkä enää koskaan tule hänen lähelleen! Onko ymmärretty?" Ricky karjui.

 "O-on se… Ota ihan rauhassa kaveri." Mies änkytti pelokkaana.

"Hyvä." Ricky sanoi ja vapautti otteensa miehestä, joka pakeni paikalta nopeasti.

 "Sankarini." Michael sanoi hymyillen ja katsoi miestä ihailevasti. Ricky veti hänet halaukseen ja suuteli häntä.

"Haluan nähdä sinut uudestaan." Mies sanoi.

"Ja sinä tulet näkemään." Michael lupasi yhä hymyillen. Michael voinut uskoa onneaan; hän oli löytänyt täydellisen, komean, vanhemman miehen ja hän saisi miehen palvomaan maata jalkojensa alla, hän oli varma että saisi.


                                                                                                 *

Michael saapui myöhään kotiin, hän tuli keittiöön missä hänen äitinsä istui huolestuneen oloisena, hän pyöritteli sormiaan teekupin pintaa vasten

"Missä oikein olet ollut?" Hän kysyi ja katsoi sitten ylös poikaansa.

"Ulkona." Michael vastasi lyhyesti ja otti samalla mehupurkin jääkaapista.

"Ulkona missä?"

 "Ei se kuulu sinulle." Michael tiuskaisi.

"Kyllä kuuluu, olen yhä äitisi; haluan tietää missä lapseni on iltaisin." Äiti sanoi tuohtuneena ja nousi ylös pöydän äärestä.

"Hyvä on, olin baarissa. Tiedätkö sellaisessa missä on vain miehiä?" Michael vastasi tietäen, että vastaus ärsyttäisi äitiä.

"Michael…Luuletko ettemme yritä? Me yritämme kovasti sopeutua tähän tilanteeseen." Äiti sanoi ja katsoi häntä vakavana

"Tähän tilanteeseen? Todella loistavasti meneekin, varsinkin isän sopeutuminen on ollut erityisen onnistunut." Michael sanoi ironisesti. Äiti katsoi poikaansa väsyneenä, hän oli neuvoton. Hän yritti parhaansa mukaan, yritti sovitella miehensä ja poikansa välejä ja samalla yrittää hyväksyä itsekin sen todellisuuden ettei koskaan tulisi näkemään poikansa menevän naimisiin tai saavan lapsia. Kuilu heidän välillään jatkoi kuitenkin kasvamistaan, kaikista yrityksistä huolimatta heidän oli vaikea ymmärtää toisiaan. Äiti huokaisi syvään, hän ei tiennyt mitä tehdä tai sanoa.

"Yrittäisit nyt nähdä tämän meidänkin kannalta, ei tämä ole helppoa." Hän sanoi siten. Michael pudisteli päätään.

”Ja luuletko, että tämä on helppoa minulle?” Hänen äitinsä ei todella tuntunut ymmärtävän.

 

 

4. Luku

 

Lopulta Michael sai tarpeekseen, seuraavana päivänä hän pakkasi tavaransa ja muutti isoäitinsä luokse. Isoäiti odotti häntä ovensuussa kun hänen taksinsa ajoi pihaan. Michael maksoi kuskille ja riensi halaamaan naista.

 "Poikakulta ihanaa nähdä sinut" Isoäiti sanoi hymyillen.

"Kiitos, että huolit minut" Michael kuiskasi hyvillään.

 "No tulehan sisälle."

 

Isoäiti keitti heille kupilliset teetä ja he istuivat olohuoneeseen.

"Kotona, meni siis sukset ristiin kunnolla?" Nainen kysyi ja maistoi teetään.

"En vain kestä enää olla siellä, en kestä sitä miten he katsovat minua, miten kaikki katsovat minua…Aivan kuin en olisi enää minä vaan joku toinen. En voi edes mennä enää pelaamaan jalkapalloa, koska kaikki saisivat suunnilleen sydänkohtauksen, jos astuisin jalallanikaan pukuhuoneeseen. Aivan, kuin haluaisin panna kaikkia, jotka nyt vain sattuvat olemaan miehiä!" Michael naurahti synkästi.

 

"Tiedän, että sinusta tuntuu nyt vaikealta, mutta usko pois; vanhempasi rakastavat sinua ja ennen pitkää he oppivat hyväksymään sinut juuri sellaisena kuin olet. Myös muut oppivat ajan myötä suhtautumaan sinuun järkevämmin, eivät ehkä kaikki, mutta jotkut." Isoäiti sanoi ja hymyili rohkaisevasti.

"En ymmärrä miten sinä ja äiti voittekin olla niin erilaisia, miten juuri sinä hyväksyt minut kaikista muista ihmisistä." Michael ihmetteli ääneen. Isoäiti katsoi häntä hetken hymyillen.

"Olen elänyt pitkän elämän ja olen nähnyt kaikenlaista, niin monia erilaisia ihmisiä... Olen niin kyllästynyt ennakkoluuloihin, erilaisuus on mielestäni vain rikkautta. Et taida tietääkään millainen villikko olin nuoruudessani, tein paljon kaikenlaista mitä siihen aikaan ei olisi katsottu hyvällä." Isoäiti sanoi naurahtaen kepeästi. "Mutta sitten tapasin isoisäsi; komean englantilaismiehen, joka vei jalat altani. Hän ei ollut katollinen niin kuin minun perheeni ja vanhempani eivät voineet sietää ajatusta, että menisimme naimisiin. Joskus on kuitenkin parempi kuunnella omaa sydäntään, eikä välittää siitä mitä muut ajattelevat. Loppujen lopuksi, me kaikki elämme vain kerran." Isoäiti sanoi ja katsoi miehensä kuvaa piirongin päällä kaihoisa hymy kasvoillaan.

"Taidat kaivata isoisää paljon" Michael sanoi katsoen itsekin kuvaa.

 "Joka päivä, vaikka kyllä sen kaipuun kanssa on oppinut elämään. Vaikka joku on kuollut, niin ei se tarkoita sitä, etteikö heidän kanssaan voisi yhä puhua." Isoäiti sanoi ja hymyili hänelle lämpimästi.

 "Muistan isoisän vain hämärästi, muistan sen miten pitkältä ja isolta hän aina vaikutti, muistan miten hän hymyili ja että kävimme joskus kalastamassa yhdessä." Michael muisteli hymyillen. Isoisä oli kuollut hänen ollessa 6-vuotias.

"Olit hänen lempilapsenlapsensa, hän sanoi että muistat minua niin paljon, sait aina hänet nauramaan." Isoäiti naurahti ja hetken he olivat hiljaa.

 

"Mutta, puhutaanpas nyt sinusta, miten sinun rakkauselämäsi?" Isoäiti kysyi hymyillen.

"Hmm… no, miten sen nyt ottaa, eilen tapasin erään kiinnostavan miehen… Voi luoja tuntuu oudolta puhua tästä sinulle." Michael nauroi.

"Tiedäthän sinä kultaseni, ettei ole mitään mistä et voisi puhua minulle?” Isoäiti kysyi ja sai vastauksesi hymyn ja päännyökkäyksen ”Minkä ikäinen se mies oikein on?" Nainen kysyi.

 "Tästä et ehkä pidä… hän on 40-vuotias" Isoäiti kurtisti kulmiaan ja katsoi häneen pohdiskeleva ilme kasvoillan.

 "Niin no, kieltämättä, tuo ikäero on kyllä todella suuri…Mitä hän tekee? Mistä hän on kotoisin ja aiotko nähdä hänet vielä?" Isoäiti kysyi sitten.

"No hän on jollakin liikematkalla täälläpäin, mutta hän on kotoisin Yhdysvalloista, sovimme että näkisimme tänään." Michael vastasi.

"Että oikein Yhdysvalloista… Etkö tiedä mitä hän tekee työkseen?"

 "En aivan tarkasti." Poika myönsi.

 "Michael, kultaseni, kehottaisin sinua olemaan varovainen… Olet vielä niin kovin nuori ja… no, katso nyt itseäsi; Olet hyvännäköinen poika, ei kannata tyytyä ensimmäiseen vastaantulijaan. "

"Kuka sanoo, että olen tyytymässä kehenkään" Michael nauroi.

                                                                                                        *

Michael seisoi peilin edessä ja laittoi hiuksiaan, hän oli hermostunut ja innostunut samaan aikaan. Aivan pian mies tulisi hakemaan häntä, he olivat sopineet menevänsä kahville ja ehkä kävelylle johonkin puistoon. Isoäiti astui huoneeseen, katsoi hänen valmistumistaan. Michael kohtasi hänen katseensa peilin kautta ja hymyili.

"Ethän ole myöhään ulkona? Lupaathan, että olet varovainen." Isoäiti pyysi, luoden huolestuneen katseen tyttärenpoikaansa.

 "Älä nyt huolehdi, en ole myöhään ja lupaan olla varovainen." Michael sanoi, kääntyi ympäri ja käveli naisen luokse. Hän halasi isoäitiään ja antoi suukon naisen poskelle. ”Rakastan sinua.” Hän kuiskasi.

”Minäkin sinua poikarakas.” Isoäiti kuiskasi takaisin.

 

”Michael?” Isoäidin ääni pysäytti pojan, joka oli astumaisillaan ulos ulko-ovesta. Michael katsoi häneen. ”Olet vielä nuori… älä kiiruhda asioihin… asioihin, joihin et ole vielä valmis, ehdit olla aikuinen myöhemminkin.” Nainen takerteli, punastui hieman, oli niin vaikea neuvoa teini-ikäistä poikaa asioissa jotka liittyivät seksiin, asioissa aikuisten miesten kanssa. Michael tiesi mitä isoäiti tarkoitti, hän hymyili, punastuikin hieman, hän oli vielä kokematon.

”En aio rynnätä mihinkään mihin en ole valmis.” Poika lupasi. ”Nähdään myöhemmin!” Hän sanoi, avasi oven ja astui ulos. Ovi sulkeutui hänen perässään.

 Isoäiti katsoi keittiön ikkunasta ulos pihalle. Hän näki miehen seisomassa auton vieressä, näki kuinka Michael tuli miehen luokse, he suutelivat, siirtyivät autoon ja ajoivat pois. Naisen mieli oli levoton; mies oli niin paljon poikaa vanhempi. Kokemuksesta hän kuitenkin tiesi, että kieltäminen oli turhaa, sillä nuori, etenkin sellainen kuin Michael, jatkaisi tapailua kielloista huolimatta jos vain halusi. Ainakin nyt, hän pystyi pitämään asioiden etenemistä silmällä, kun niistä puhuttiin avoimesti.

 

                                                                                                  *

   He kävelivät puistossa, ilta oli jo pimennyt, oli rauhallista, ketään muita ei näkynyt. Mies kyseli häneltä asioita hänen perheestään ja koulustaan ja Michael kertoi kaiken avoimesti. Mies oli hyvä kuuntelemaan. Jossakin vaiheessa mies oli kietonut kätensä hänen vyötärölleen. ”Käykö tämä?” Mies oli kysynyt ja Michael oli sanonut sen käyvän. He pysähtyivät puistonpenkille ja suutelivat, Michael rakasti suudella miestä, rakasti ääniä jotka hän sai aikaan miehessä. Hän rakasti kiusoitella ja niinpä hän keskeytti hetken nytkin. Michael nousi ylös puistonpenkiltä ketterästi, uhkuen nuoruuden energiaa ja intoa.

”No, herra Matthews, olemme puhuneet paljon minusta, mutta minusta olisi kiinnostavaa tietää enemmän teistä. Muutakin kuin sen, että suutelette erinomaisesti.” Michael virnisti, teititellen miestä tarkoituksella.

”Taidat nauttia vanhempien miesten kiusaamisesta?” Mies virnisti takaisin ja nousi ylös. Michael käveli eteenpäin, katsoi miestä, mutta pysytteli edellä.

”Kiusaanko mielestänne teitä sir?” Michael kallisti päätään kujeillen, hän käveli selkä edellä.

”Sir? Saat minut kuulostamaan niin vanhalta, olenko sitä todella?” Mies kummasteli, mutta hymyili, seurasi poikaa katseellaan. 

”Voisitte olla isäni. Iskettekö useinkin viattomia teinipoikia?” Michael naurahti, hänen itseluottamuksensa oli korkealla, tapa jolla mies katsoi häntä; hän tiesi miehen olevan hänen lumoissaan.

”Mutta en ole isäsi ja sinä; viaton teinipoika? Olento joka seisoo edessäni nyt, vaikuttaa kaikkea muuta kuin viattomalta.”

 ”Epäilette kunniaani?” Michael naurahti. Mies oli hiljaa hetken, tutkiskeli hänen kasvojaan ja  olemustaan.

 

”Olet vielä neitsyt.” Mies totesi sitten. ”Ainakin mitä tulee asioihin toisten miesten kanssa.” Hän jatkoi ja hymyili pojalle. Michael pysähtyi, kallisti päätään.

 

”Onko se tosiaan niin selvää?” Hän kysyi. Mies sulki välimatkan heidän välillään, asetti kätensä pojan vyötärölle ja poika joutui kallistamaan päätään ylöspäin kohdatakseen hänen katseensa. Mies nosti toisen kätensä, kosketti jälleen pojan kasvoja, hymy yhä kasvoillaan.

 

”Olet hyvin kaunis poika, kaunein jonka olen nähnyt.” Mies kuiskasi ja Michael ei voinut olla hymyilemättä kehulle. ”Moni rakastaisi saada sinut ja sinä tiedät sen.” Miehen silmät porautuivat hänen omiinsa, Michael oli avaamaisillaan suutaan. Mies painoi sormensa hänen huulilleen. ”Olen kokenut mies, pystyn helposti näkemään sen ettet ole ollut miehen kanssa ennen, ehkä suudellut joskus, mutta et mennyt pidemmälle. Olenko oikeassa?” Michael nyökkäsi.

”Olin 15-vuotias kun suutelin toista miestä ensimmäisen kerran. Enkä hyväksy ketä tahansa ensimmäisekseni.” Hän halusi miehen olevan vaikuttunut hänestä, halusi hänen ihailuaan ruokkimaan sisintään. Mies katsoi häntä pitkään, Michael hymyili, katsoi häntä jälleen itsevarmuudella; mies halusi häntä. Michael astui taaksepäin, katsoen miehen silmiin kokoajan kunnes lopulta kääntyi. Hän kuuli pian miehen seuraavan.

 

”Et ole helppo tapaus, sitä parempi; pidän metsästyksestä.” Mies käveli hänen vierellään ja Michael katsahti häneen.

”Asut siis New Yorkissa, mitä tarkalleen ottaen teet työksesi?” Michael kysyi.

”Pääsimme takaisin sinutteluun? Ehkä alan jo päästä paremmalle puolellesi?” Mies naurahti ja vakavoitui sitten. ”Omistan mainostoimiston, firma oli isäni ja siirtyi sitten minun omistukseeni isäni kuoltua.” Michael katsoi häneen kiinnostuneena, mies huomasi tämän. ”Olen varakas mies; minulla on rahaa enemmän kuin tarvitsisin, eikä ketään jonka kanssa jakaisin sen.” Hän hymyili ja katsoi poikaa silmiin. Michael häkeltyi hieman katseen voimakkuudesta ja katsoi hetkeksi pois.

”Komea, varakas mies kuten sinä, löytäisi rinnalleen helposti jonkun.” Michael sanoi sitten.

”Varmasti, mutta kuten sinä, myös minä olen hyvin valikoiva seurastani.” Mies hymyili kohdatessaan pojan katseen.

”Millaista kumppania etsit? Taidat olla todella nirso, jos sellaista ei ole tullut vielä vastaan.”

”Arvostan kauneutta, en aio valehdella siitä. Arvostan myös nuoruutta, haluan jonkun joka herättäisi minut eloon energiallaan. Työpäiväni ovat monesti pitkiä, haluan jonkun jota hemmotella vapaa-aikanani, jonkun jota pidellä ja rakastaa. Ehkäpä…” Mies pysähtyi, Michael pysähtyi myös kuunnellen tarkasti jokaisen sanan, haluten kuulla lisää. Mies katsoi häntä tiiviisti ja Michael tunsi sydämensä takovan lujaa. Mies astui lähemmäksi, niin lähelle, että Michael tunsi jälleen hänen hengityksensä ihollaan ja miehen tuoksun, joka tuntui sillä hetkellä huumaavan hänet. ”Ehkä se ihminen, jota olen etsinyt…” Miehen huulet koskettivat hänen poskensa ihoa. ”…on juuri nyt edessäni, herättää tunteen minussa, jota en ole tuntenut aikoihin.” Michael räpytteli silmiään, kohtasi miehen katseen ja antautui seuraavalle suudelmalle. Hän tunsi olevansa taivaassa. ”Lähtisitkö kanssani? Antaisitko minun pidellä sinua? Hemmotella ja hukuttaa sinut lahjoihin? Olet sellainen poika, joka tarvitsee arvostusta, sellainen joka tulisi hukuttaa lahjoihin…”  Mies kuiskutteli ja suuteli häntä uudestaan, Michael tuntui sulavan hänen käsiinsä. He katsoivat toistensa silmiin, Michael muistutti itseään miehen iästä, mutta hänen mielensä alkoi yhä enemmän vakuuttua siitä, ettei ikä loppujen lopuksi merkitsisi mitään, vuodet olivat vain numeroita, mies oli komea, pystyi tarjota elämän jollaisesta moni voisi vain haaveilla, mutta tarkoittiko mies sanojaan?

 

”Osaat puhua, puhut pääni pyörryksiin, saat mitä haluat ja lähdet. Ettekö te amerikkalaiset ole juuri sellaisia?” Michael sanoi, yritti epätoivoisesti pitää itsensä maanpinnalla ja olla sokaistumasta ruusuisista kuvaelmista.

  ”Olen mitä sanon olevani ja haluan sinut. Voisin ottaa sinut mukaani New Yorkiin. Saisit työpaikan firmastani, voisit jatkaa opiskelua ja asua luonani. Miltä se kuulostaa?” Michael hymyili häkeltyneenä, katsoi ympäröivää puistoa ja sitten takaisin miestä epäillen.

”Mehän tuskin tunnemme toisiamme.” Hän sanoi sitten, mies hymyili, hänen kätensä kohottautui jälleen koskettamaan hänen ihoaan, miehen silmissä oli unelmoiva katse.

 

”Se on hullua.” Mies myönsi. ”Näen edessäni jotain mitä olen aina halunnut ja aika on rajallinen, joskus on vain toimittava nopeasti antaa tunteiden näyttää tietä, olet sellainen johon voisin rakastua, tiedän sen.” Michael pystyi vain tuijottamaan miestä, tietämättä mitä ajatella, mies puhui, kosketti häntä ja puhui, sanoi kaikki ne asiat mitä hän oli aina halunnut kuulla sanottavan. Mies ylisti häntä, tuntui palvovan häntä jo nyt; rikas, komea yhdysvaltalainen palvoi häntä ja hän oli vain nuori, englantilainen opiskelija, jonka vanhemmat nyt halveksuivat häntä, jonka ystävät olivat hylänneet. Hän oli ollut korkealla, hän oli ollut suosittu ja tippunut äkkiä alas, mies tarjoutui nostamaan hänet takaisin, mies tarjosi sydäntään ja rikkauttaan. Michael näki jo mielessään millaista elämä voisi olla, kuvitelmat alkoivat voittaa hänet puolelleen, alkoivat jo sokaista.

 

Ja kun mies kyyditsi hänet kotiin, hän harkitsi tarjousta jo vakavasti.

                                                                                                         *

Isoäiti istui olohuoneessa ja katsoi televisiota, kun Michael palasi. Poika istui  viereiselle sohvalle.

"No, oliko mukavaa?" Nainen kysyi siirtäen katseensa häneen.

"Oli, en ole koskaan tavannut ketään niin mielenkiintoista. Hän on rikas ja komea ja, ja…" Michael huokaisi, hymyillen onnellisen näköisenä.

"Toivottavasti tajuat että raha ja ulkonäkö ei ole ainoita arvoja." Isoäiti sanoi, korjaten silmälasiensa asentoa.

 "No totta kai tajuan, mutta eivät ne ole pahitteeksikaan" Michael naurahti. "Hänellä on isoasunto New Yorkissa ja hän on matkustellut vaikka missä. Ajattele millaista elämää se olisi? Voida lähteä minne vain, milloin vain, ei mitään huolta rahasta…. Jos olisin rikas, niin matkustaisin heti ensimmäiseksi Espanjaan, pitäähän minun nähdä maa, mistä olet kotoisin." Michael makasi sohvalla ja haaveili. "Ja tiedätkö vielä mitä? Ricky sanoi että voisin lähteä hänen mukaansa, että voisin päästä töihin siihen hänen yritykseensä. Voisin asua hänen luonaan." Michael oli noussut takaisin istumaan ja hän kuulosti innostuneelta.

Isoäiti oli kuunnellut häntä hiljaa, katsoi häntä hieman pohdiskellen, huolestuneena.

"Michael, olet vasta tutustunut siihen mieheen. Et kai tosissasi harkitse lähteväsi?" Isoäiti kysyi sitten.

"Hmm… Miksi ei?… Elämässä pitää ottaa riskejä ja ainahan voin tulla takaisin jos se ei onnistu."

"Tiedän, että kuulostan nyt ikävältä, mutta olet… olet niin nuori, sinun kannattaisi käydä koulusi loppuun täällä, älä ryntää mihinkään suinpäin… Pyydän, että harkitset nyt vakavasti." Isoäiti pyysi.

"Tiedän, että olen vielä nuori ja kaiken sen, mutta en vain ymmärrä miksi odottaa, miksi ei elää tässä hetkessä? Eihän sitä koskaan tiedä, kauan elää muutenkaan." Poika huokaisi tuskastuneena.

 "Muistutat todella paljon itseäni, kun olin sinun ikäisesi…” Nainen huokaisi. ”…En voi estää sinua tekemästä mitä tahdot, voin vain pyytää sinua miettimään asiaa kunnolla ennen kuin teet sellaista mitä voit katua myöhemmin."

"Hyvä on, sinun vuoksesi mietin asiaa tarkkaan ja huolella." Michael hymyili lempeästi ja nousi ylös sohvalta. Hän käveli isoäidin luokse ja painoi suukon tämän otsalle. "Hyvää yötä, jutellaan aamulla lisää"

"Hyvää yötä poikarakas"

                                                                                                 *

Isoäiti halusi kovasti nähdä kasvotusten miehen, jonka suhteen hänen tyttärenpoikansa oli niin innostunut. Michael oli suostutellut miehen tapaamiseen, johon tämä oli ensin suhtautunut hieman varauksellisesti, mutta nähtyään pettymyksen pojan kasvoilla, mies oli myöntynyt.

Mies ilmaantui paikalle ison ruusukimpun kanssa.

"Iltaa rouva Harris, nämä ovat teille" Mies sanoi hymyillen kohteliaasti ovensuussa.

"Kiitos, nämä ovat kauniita" Vanha nainen hymyili ja otti ruusukimpun vastaan.

"Ricky Matthews" Mies esitteli itsensä, he kättelivät nopeasti.

"Tulkaa toki peremmälle, maistuuko teille tee tai ehkä juotte mieluummin kahvia?" Nainen kysyi sitten.

 "Kiitos, tee käy oikein mainiosti." Mies sanoi ja hymyili.

"Teillä on oikein sievä koti, rouva Harris" Mies jatkoi edelleen hyvin kohteliaaseen sävyyn.

 "Kiitos, voitte kutsua minua Isabellaksi… Michael, valmistaisitko teen?" Isoäiti kysyi ja hymyili lempeästi pojalle.

"Toki" Michael siirtyi keittiöön. Hänellä oli jännittynyt olo siitä miten Ricky ja isoäiti tulisivat juttuun, mutta alku näytti ainakin sujuneen erinomaisen hyvin.

 

He istuivat kahden olohuoneeseen.

 "Kertokaahan herra Matthews, anteeksi suorasukkaisuuteni, mutta mitkä oikein ovat aikeenne tyttärenpoikani suhteen?" Isabella kysyi.

"Ymmärrän toki huolenne, mutta voin vakuuttaa teille, että kohtelen Michaelia niin hyvin kuin suinkin voin, tahdon hänelle vain parasta. Hän on vielä kovin nuori, ymmärrän sen, mutta uskon pystyväni tarjoamaan hänelle paljon… Michael on varmasti kertonut, että olen kutsunut hänet luokseni Yhdysvaltoihin?" Mies kysyi.

"Kyllä hän puhui siitä…" Isabella vastasi epävarmuus äänessään.

"Ymmärrän, jos se huolestuttaa teitä. En ole kuitenkaan tavannut aikoihin ketään sellaista kuin Michael; hän on todellinen aarre. Hän saisi yrityksestäni loistavan työpaikan ja voisihan hän halutessaan jatkaa opiskelua Yhdysvalloissa." Mies selitti.

"Tämä on minulle vielä hieman hämärän peitossa, minkälaista työtä teette?" Nainen kysyi.

"Omistan erään Yhdysvaltojen menestyvimmässä mainostoimistossa."

 

"Tee on valmis." Michael sanoi keittiön ovensuusta ja kantoi tarjottimen olohuoneen pöydälle. Istuuduttuaan alas, Rickyn lähelle, hän katseli molempia uteliasilme kasvoillaan "Kuinka täällä on sujunut?" Hän kysyi sitten.

 "Oikein hyvin, olemme tässä jutelleet niitä näitä" Isabella sanoi ja otti teekupin käteensä. He jatkoivat juttelua kolmen kesken. Isabella tarkkaili miestä, joka puhui erittäin kohteliaasti ja hymyili riittävän usein. Jokin miehessä kuitenkin häiritsi häntä ja hän yritti kuumeisesti miettiä mikä se oli. Ehkä se oli tapa, jolla hän katsoi Michaelia tai ehkä liiankin kohtelias, jopa lipevä käytös.

 

Heidän juteltuaan aikansa, mies nousi ylös ja hyvästeli heidät.

 "Kiitoksia kutsusta rouva Harris, tarkoitan Isabella, tämä oli oikein mukava ilta. Toivottavasti tapaamme taas pian."

"Kiitos, samoin." Isabella hymyili. Mies kääntyi lähteäkseen.

 "Odota, saatan sinut ovelle." Michael sanoi ja he kävelivät yhdessä eteiseen.

 

Kun Michael tuli takaisin olohuoneeseen, hän loi isoäitiin innostuneen ja odottavan katseen.

"No, mitä pidit?" Hän kysyi sitten.

 "Olihan hän oikein kohtelias ja sivistynyt mies…" Isoäiti aloitti.

 "Mutta?" Michael kysyi huomattuaan epäröivän äänensävyn.

"Mutta… siinä miehessä oli jotain, mikä vaivaa minua… Olen huolissani puolestasi; ihmiset eivät ole aina sitä miltä he pintapuolin vaikuttavat…" Michael huokaisi.

"Vai voiko tämä olla vain sitä, että mielestäsi kukaan ei ole riittävän hyvä lapsenlapsellesi?" Hän kysyi, tutkiskellen isoäidin kasvoja lempeästi hymyillen.

"Niin no, en oikein tiedä… ehkä sitäkin." Isoäiti hymyili takaisin. Hän oli hetken hiljaa ja tarttui sitten Michaelia kädestä kun tämä oli menossa. "Mutta lupaa, lupaa minulle vielä kerran, että harkitset, mietit oikein kunnolla ennen kuin teet mitään päätöstä suuntaan tai toiseen." Vanha nainen aneli. Michael katsoi isoäidin kasvoihin hieman hämmästyneenä siitä kuinka hätääntyneeltä tämä kuulosti

"Enkö jo luvannut sen? Mutta jos se helpottaa sinua, niin lupaan sen vielä kerran."

"Hyvä" Isabella huokaisi hivenen helpottuneena.

 

 

5. Luku

 

Se päivä oli ollut aurinkoinen, kirkas ja harvinaisen lämmin siihen aikaan vuodesta. Jälkeenpäin se kauneus tuntui kuin iskulta suoraan kasvoihin, elämän suurelta ironialta. Jos hän olisi vain tiennyt, jos hän olisi ollut kotona hetkeä aikaisemmin, jos… Mutta jossittelu ei auttanut, oli liian myöhäistä.

Michael istui sairaalan odotushuoneessa, nojautuen murheen murtamana eteenpäin, pää alaspäin painuneena, käsienvarassa. Hän kelasi hetkeä uudestaan ja uudestaan mielessään. Hetkeä, kun oli tullut kotiin, huhuillut isoäitiä, joka ei vastannut. Nähnyt sitten tämän käpertyneenä keittiönlattialle, kasvot vääristyneinä tuskasta, vasenkäsi rinnanpäällä. Hän oli kauhuissaan kumartunut lattialle isoäidin viereen, kokeillut pulssia, huutanut häntä. Isoäiti oli yrittänyt sanoa hänelle jotakin, mutta sanat eivät tulleet ulos naisen suusta. Hän oli nähnyt puhelimen lattialla isoäitinsä vieressä ja jotenkin hän oli saanut koottua itsensä, toimimaan järkevästi ja soittamaan ambulanssin, kaikki tuntui kuin sekavalta unelta hänen mielessään. Sairaalaan päästyään, isoäiti oli kiidätetty suoraan teho-osastolle. Michael ei edes muistanut kauan oli istunut siinä, hän huomasi rukoilevansa hiljaa mielessään, eikä hän ollut rukoillut aikoihin. Ajatus, että isoäiti nyt kuolisi, oli liian kauhea käsiteltäväksi.

Lopulta myös hänen vanhempansa tulivat paikalle. Hänen äitinsä näytti siltä kuin hajoaisi minä hetkenä hyvänsä, hän kiiruhti Michaelin luokse, katsoi häneen kysyvästi, itkuisena.

 "Mitä oikein tapahtui?? Onko hän kunnossa? Missä hän on??" Äiti kysyi, pelokkaalla, miltei lapsenomaisella äänellä. Michael nosti kasvonsa, silmät olivat kyyneleistä kosteat.

"Hän on teho-osastolla; sydänkohtaus" Hän sai sanottua. Vain isä pysyi vakavana, katsoi häneen yhä kuin vierasta, halveksuen. Jos kaikki olisi kuin ennen, jos he eivät olisi saaneet tietää totuutta hänestä. Äiti istuisi hänen viereensä halaisi häntä ja he itkisivät yhdessä ja sillä välin isä yrittäisi parhaan kykynsä mukaan lohduttaa heitä, koskettaisi ehkä hänen hartioitaan, sanoisi jotain yksinkertaista, mutta tilanteeseen sopivaa. Mutta nyt he olivat kuin toisilleen vieraat, kaikki omassa tilassaan, surren ja peläten yksin. Tunnelma oli ahdistava.

Kun lääkäri tuli kertomaan heille, että isoäiti oli kuollut, tuntui kuin kaikki seinät olisivat kaatuneet hänen päälleen. Tuntui niin omituiselta, että ihminen, jonka kanssa hän juuri aamulla oli puhunut, oli poissa. Eikä mikään ollut varoittanut häntä siitä. Hänen silmissään isoäiti oli näyttänyt terveeltä ja hyväkuntoiselta, kuinka hän olisi voinut tietää, että isoäiti salasi terveytensä todellisen tilan, heikkenevän sydämensä kunnon.

He ajoivat kotiin, kaikki ollessa hiljaa, omiin ajatuksiinsa uppoutuneina. He pysähtyivät matkanvarrella isoäidin talolla, jotta Michael voisi hakea tavaransa. Hänen kurkussaan oli ahdistava tukahduttava tunne kun hän käveli taloon, hän pidätteli kyyneliä sisällään. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa ja vaipua lattialle, mutta hän sai pidettyä itsensä kasassa. Pakkaaminen kävi suhteellisen nopeasti, eihän hän ollut ehtinyt asua isoäidin luona kuin vasta kaksi viikkoa. Ennen lähtöä takaisin autolle, hän kävi vielä olohuoneessa, hän sipaisi pianoa kävellessään sen ohi ja muisti lukuisat kerrat kun oli soittanut sillä ja isoäiti oli istunut viereisellä nojatuolilla kuunnellen hänen soittoaan silmät suljettuina. "Soitat kuin enkeli lapsukaiseni" Hän kuuli isoäidin äänen yhä tuoreena korvissaan. Michael käveli piirongin luokse ja otti sen päältä kehystetyn valokuvan isoäidistä ja isoisästä kun he olivat nuoria, molemmat hymyilivät kuvassa onnellisina, sylikkäin talonportailla istuen. Isoäiti säteili kauneutta.

"Pääsit takaisin isoisän luokse" Michael kuiskasi hiljaa ja sipaisi sormellaan kuvanpintaa. Hän asetti kuvan tavaroittensa joukkoon ja lähti talosta.

 

Edes läheisen, rakkaan ihmisen kuolema ei parantanut hänen ja vanhempien tulehtuneita välejä. Michaelista tuntui ahdistavalta olla takaisin kotona, hän halusi pois, minne tahansa. Tuska isoäidin kuolemasta sai hänet kapinoimaan entistä enemmän nykyisen elämänsä tilaa vastaan. Isoäidin luona hän oli luvannut harkita viisaasti päätöstä lähteä New Yorkiin miehen kanssa, jonka oli juuri tavannut. Olihan hän sitä harkinnut, tullut jo siihen lopputulokseen, että olisi typerää lähteä vieraaseen maahan, vieraan ihmisen kanssa. Mutta nyt, mitä enemmän hän asiaa ajatteli sitä houkuttelevammalta lähteminen tuntui.

Seuraavat pari viikkoa oli kuin olisi kävellyt unessa, hautajaiset eivät tuntuneet todelta, hän ei voinut edelleenkään uskoa isoäitinsä kuolemaa, ymmärtää sitä täysin. Hän tapaili Rickyä ja yritti käydä koulussa, niin ahdistavalta kuin se tuntuikin olla siellä. Ricky alkoi painostamaan häntä yhä enemmän päätöksensä kanssa, sillä miehen oli pian palattava takaisin New Yorkiin ja Michael oli jo miltei tehnyt päätöksensä.

*******************

Michael istui koulunkirjastossa, hän luki historiankirjojaan ja teki muistiinpanoja seuraavaa koetta varten, vaikkakin epäili ettei olisi enää maisemissa kokeen aikoihin. Tony oli myös kirjastossa ja kaikki muut hänen entiset ystävänsä. Michael oli vakaasti päättänyt olla välittämättä heistä ja kuiskailuista jotka kävivät hänen suuntaansa. Hän pärjäsi yksin, hän ei tarvinnut ketään heistä, ei ketään! Muut poistuivat kirjastosta ehtiäkseen tunneille, Tony kuitenkin seisahtui hänen pöytänsä viereen.

"Etkö aio mennä tunneille? Myöhästyt kohta" Tony kysyi.

 "Mitä se sinua liikuttaa?" Michael kysyi nostamatta katsettaan kirjoistaan. Tony istui tuoliin vastapäätä häntä.

 

" Kuulin että Isabella kuoli, miten voit?" Tony kysyi oltuaan hetken hiljaa.

"Miten luulisit?!" Michael tiuskaisi, katse edelleenkin kirjoissa.

"Olen pahoillani siitä, ihan oikeasti olen. Välitin hänestä myös." Tony kuulosti vilpittömältä.

 "Niin varmaan, sen vuoksi näinkin sinut hautajaisissa." Michael sanoi sarkastisesti.

"Halusin tulla, mutta…en vain pystynyt…" Tony koitti selittää. Michael päätti olla vastaamatta ystävälleen ja syntyi hetken hiljaisuus.

"Tuota, näin sinut toissapäivänä jonkun miehen kanssa…kuka se oli?" Tony kysyi sitten hieman hämillään. Michael nosti katseensa ja hymyili tyytyväistä hymyä.

"Miesystäväni, kuinka niin?"

"Hmm...no hän on aika paljon vanhempi sinua…" Tony takerteli. Michael ei vastannut entiselle ystävälleen. Hän yritti näyttää siltä, ettei häntä kiinnostanut pätkääkään mitä Tony sanoi, vaikka todellisuudessa hän halusi imeä joka sanan.

 

"Oletteko te jo…?" Tony aloitti, tietämättä miten voisi muotoilla kysymyksensä tai rohkenisiko esittää sitä loppuun. Michael nosti katseensa ja hymyili, nyt erittäin tyytyväisenä.

 "Olemmeko me jo mitä?" Hän kysyi sitten.

 "No, oletteko… äh...kyllä sinä tiedät…" Tony huokaisi nolostuneena.

 "Halua kysyä, että olemmeko harrastaneet seksiä, eikö niin?" Michael kysyi itsevarmalla äänellä. Tony punastui hieman.

 "No niin juuri" Tony myönsi.

Michael oli nyt puolestaan hiljaa katsoi takaisin kirjoihin.

 "Emme" Hän vastasi.

"Ja miksi?" Tony kysyi, äänellä joka oli huomattavasti edellistä kirkkaampi, tai ehkä jopa toiveekaampi?.

"Koska…Mitä hittoa tämä sinulle kuuluu?!" Michael tiuskaisi.

"Koska et todellisuudessa halua olla sen miehen kanssa…" Tony päätti hänen ajatuksensa. Michael alkoi suuttua.

"Mistä hitosta sinä luulet tietäväsi mitä minä haluan ja mitä minä en halua?!"

"Koska olen tuntenut sinut koko ikäni" Tony vastasi. Michael pudisteli päätään.

 "Et voi olla tosissasi, sinä se tässä et tiedä mitä haluat! Et voi myöntää sitä, että haluat minut, enemmän kuin vain ystäväksi!" Michael nousi pöydästä keräten kirjojaan kasaan.

 

"Älä huoli Tony, pian olen jo poissa, lähden pois täältä!" Michael jatkoi.

"Minne?" Tony kysyi hämillään.

"Pois, jonnekin kauas…Pois hänen kanssaan, hän pystyy antamaan minulle kaiken minkä haluan ja enemmänkin!"

 "Sen miehen mukaan?? Älä ole typerä Mike, tuo on ihan pirun lapsellista!" Tony huusi, astui ripein askelin hänen viereensä ja tarttui häntä käsivarresta. "Tunnen sinut Michael, et ole niin kova kuin mitä annat ymmärtää, et ole niin turhamainen, kuin mitä muut luulevat. Älä lähde…" Tony sopersi hänen kasvonsa aivan lähellä hänen omiaan. Edellinen petos oli kuitenkin liian tiukasti hänen mielessään, ylpeys, se pirullinen ylpeys, sai hänet repimään itsensä irti Tonyn otteesta, marssimaan kohti ovea ja lähtemään. "Michael Benjamin Wills, odota! piru vie kuuntele!" Tony huusi hänen peräänsä. Michael oli suonut hänelle vain yhden nopean ja jäätävän katseen.

 "Astu ensin ulos kaapistasi ja tule vasta sitten neuvomaan minua!" Michael huusi, nosti päänsä kopeasti pystyyn ja käveli pois. Tony oli katsonut hänen loittonevaa selkäänsä.

"Pelkään että sinun käy huonosti… Pelkään puolestasi, kun en ole suojelemassa sinua" Hän kuiskasi heikosti ja nojautui ovenpieltä vasten. Se oli viimeinen kerta kun he olivat nähneet.

 

Kotiin tultuaan Michael soitti miehelle tunnekuohun vallassa.

"Onko tarjouksesi vielä voimassa?" Michael kysyi miehen vastattua puhelimeen.

 "Totta kai, arvelinkin että lähtisit" Ricky vastasi tyytyväisen kuuloisena oltuaan ensin hetken hiljaa.

"Hyvä, milloin lähdemme?" Michael kysyi sitten, tasaisella, päättäväisellä äänellä.

 "Kone lähtee ylihuomenna yhdeksältä illalla, ostan sinulle lipun ja teen kaikki tarvittavat järjestelyt. Parempi ettet sano kellekään lähdöstäsi, en halua mitään hankaluuksia" Ricky sanoi sitten.

 "Totta kai, en sano."

"Hienoa, tulen hakemaan sinut huomenillalla, jutellaan sitten tarkemmin"

Seuraavana iltana he tapasivat, he kävivät kahvilla ja kävelyllä puistossa. Ricky puhui tulevaisuudesta New Yorkissa. Hän sai sen kaiken kuulostamaan niin hienolta ja se rauhoitti Michaelia. Ricky puhui hänelle oleskeluluvan ja työluvan järjestämisestä sanoi, että ne olivat täysin hoidossa. Michael ei itse oikein niistä ymmärtänyt ja luotti mieheen, tämän kykyyn järjestää asiat. Hän ei oikein jaksanut ajatella lähtemistä ja sitä mitä tarkalleen ottaen tapahtuisi, minkälaista työtä hän tekisi, missä he asuisivat. Kaikki olennaiset kysymykset jäivät kysymättä, hänen ollessaan yhä hieman sekaisin isoäitinsä menettämisestä. Se kaikki tapahtui hetkenä, jolloin maailma tuntui hetkeksi menettäneen merkityksensä.

 

Myöhemmin illalla, äiti huomasi poikansa tulevan samalla taksilla pihaan vanhemman miehen seurassa. Michaelin tullessa sisälle äiti ryntäsi hänen luokseen tuohtuneena.

 "Kuka tuo oikein oli?!" Hän kysyi melkein huutaen. Michael loi äitiinsä väsyneen katseen.

"Hän on poikaystäväni, mitä sitten?" Hän tiuskaisi vastaukseksi.

 "Hyvä luoja Michael, hänhän voisi melkein olla isäsi!" Äiti huusi

"Saan tapailla ketä haluan!" Michael huusi takaisin, jolloin myös hänen isänsä tuli eteiseen.

"Älä korota ääntä äidillesi!"

"Et tapaa sitä miestä enää!" Äiti sanoi sitten. Michael katsoi molempia vanhempiaan uhmakas ilme kasvoillaan.

"Te ette määräile minua!"

"Niin kauan kun asut meidän kattomme alla teet niin kuin käsketään!" Isä huusi tutuksi käyneen uhkauksen. Michael pidätteli sisällään raivoa, jonka tunsi kiehuvan sisällään, häntä ahdisti se miten vanhempien suhtautumineen häneen oli muuttunut. Ennen hän oli saanut mennä huomattavasti vapaammin, mutta nyt, tuntui kuin he pitäisivät häntä täysin muuttuneena, vieraana jota oli syytä vahtia silmäkovana kuin pientä lasta.

***********

Seuraavana päivänä hän pakkasi tavaroitaan, vanhempien kuvitellessa hänen olevan koulussa. Hän katseli huonettaan tuntien haikeutta, muisteli lapsuuden hyviä hetkiä, silloin kun kaikki oli ollut toisin. Hän katseli kuvaa, joka oli otettu kaksi vuotta aiemmin kesällä. Kuvassa olivat hänen itsensä lisäksi, äiti, isä ja isoäiti. Hän tiesi, että tulisi ikävöimään vanhempiaan, kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta hän rakasti heitä. Ehkä joku päivä, kun hän olisi ollut poissa pitkään, vanhemmatkin ymmärtäisivät, että hänen homoudellaan ei loppujen lopuksi ollut merkitystä siihen kuka hän oli aina ollut. Ehkä sitten hän tulisi takaisin kotiin. Mutta nyt, kaikki oli vielä liian vaikeaa. Tuntui helpommalta lähteä kuin jäädä.

Ricky tulisi hakemaan häntä kuuden aikaan illalla. Michael otti kynän ja paperia, kirjoittaakseen hyvästit vanhemmille.

"Rakkaat äiti ja isä, olen pahoillani että lähden näin, mutta uskon, että niin on parempi. Meillä kaikilla on ollut niin vaikeaa, etenkin nyt kun isoäiti on poissa. Älkää huolehtiko, pärjään kyllä. Uskon, että joku päivä kaikki on paremmin ja sitten taas tapaamme. Olette minulle rakkaita. -Michael-"

Lukiessaan kirjeensä, hänet valtasi syvä surun tunne. Nyt se olisi siis totta, hän todella lähtisi. Hän jätti kirjeen pöydälleen, mistä vanhemmat löytäisivät sen seuraavana päivänä, kun alkaisivat ihmetellä missä hän oli. Oli lähdön aika. Michael tiputti laukkunsa huoneen ikkunasta pihamaalle. Sitten hän käveli alakertaan, tuli olohuoneeseen missä hänen vanhempansa katselivat tv:tä. Äiti vaikutti poissaolevalta. Michael katseli heitä hetken sanomatta sanaakaan, yrittäen tallentaa heidän kuvansa mahdollisimman tarkasti mieleensä.

 "Lähden ulos kävelylle ja poikkean ehkä yhden ystävän luona" Hän sanoi viimein.

"Hyvä, pidä hauskaa kultaseni" Äiti sanoi hajamielisen kuuloisena, irrottamatta katsettaan televisiosta. Isä ei sanonut sanaakaan.

"Hyvästi" Hän kuiskasi hiljaa kääntyessään pois.

Ricky odotti ulkona taksissa, Michael nousi kyytiin ja suuteli Rickyä tervehdykseksi, hän huomasi kuinka taksikuski katsoi heihin peilinkautta kummallinen ilme kasvoillaan, muttei välittänyt siitä. Ricky ei saanut silmiään irti pojasta, hän ihaili tämän komeita piirteitä, suuria suklaanruskeita silmiä, kiinteää vartaloa. Ricky halusi häntä, mutta hän odottaisi niin kuin oli jo odottanutkin, odottaisi niin kauan kunnes he olisivat Yhdysvalloissa, jossa poika olisi kokonaan hänen…

 

 

6. Luku

 

Kello oli yksitoista illalla kun kone saapui kentälle. Michael oli saanut nukuttua vain vähän matkan aikana ja nyt väsymys alkoi painaa. Hän seurasi Rickyä, joka käveli hänen edellään nopeaan tahtiin ja hänen täytyi itsekin kiiruhtaa askeliaan pysyäkseen miehen perässä, hän pelkäsi eksyvänsä.

Ricky puhui tuskin sanaakaan taksimatkalla, eivätkä he olleet istuneet vierekkäin lentokoneessa. Michael vilkaisi miestä, miettien pitäisikö hänen yrittää aloittaa keskustelu tämän kanssa, mutta päätti sitten sitä vastaan. Ricky oli luultavasti aivan yhtä väsynyt kuin hänkin oli. Hän katseli kiinnostuneena ohi kiitäviä maisemia, kaikki vaikutti niin suurelta. Hän oli käynyt Lontoossa muutaman kerran ja niin suuri kuin Lontoo olikin niin New York tuntui sillä hetkellä niin paljon suuremmalta, tai ehkä se johtui siitä että hän oli nyt miehen seurassa, jota ei tuntenut hyvin ja maassa jossa ei ollut koskaan käynyt. Michael vilkaisi miestä toistamiseen, he hädin tuskin edes tunsivat toisiaan; entä jos mies heittäisi hänet ulos? Minne hän sitten menisi?  Michael pudisteli ajatuksissaan päätään. Miksi mies heittäisi hänet kadulle tuotuaan hänet tänne asti? Michael nojautui taaksepäin penkillään ja yritti rentoutua.

Viimein he olivat perillä, he tulivat suuren kerrostalon edustalle. Ricky maksoi kuskille ja he menivät sisään. Asunto oli viimeisessä kerroksessa. Ricky avasi oven ja antoi Michaelin mennä edellään sisälle.

Asunto oli isompi kuin mitä Michael oli odottanut, hän ei ollut uskonut että kerrostaloasunto voisi olla niin iso. Hän seisahtui eteiseen pitäen yhä laukkujaan käsissään ja katseli varovasti ympärilleen. Olohuoneen ja keittiön välillä oli tarjoilutiski, hieno baarikaappi olohuoneessa, kalliin näköiset tv ja stereot. Huoneiston perällä pari huonetta, oma erillinen ruokailuhuone...Mies ei todella ollut valehdellut, kertoessaan olevansa varakas.

 

 Ricky otti hänen laukkunsa ja kantoi ne toiseen huoneeseen.

"No ajattelitko seistä siinä koko yön?" Mies kysyi tylyllä äänensävyllä. Michael havahtui ajatuksistaan ja seurasi Rickyä. "Minun on vielä hoidettava muutama työasia puhelimitse, sinun on parasta mennä nukkumaan, tarvitset voimia huomista varten" Ricky sanoi virne kasvoillaan ja puristi samalla Michaelin takamusta. Michael hymyili miehelle, nukkuminen todella kuulosti houkuttelevalta. Ricky poistui huoneesta ja sulki oven perässään.

Michael katseli hetken huonetta, Suurta sänkyä huoneen päädyssä, tietokonepöytä, vaatekaappi. Muutamia surrealistisia maalauksia huoneen seinällä. Hän riisui farkkunsa ja pitkähihaisen ja kömpi lämpimän peiton alle. Hetkeen hän ei saanut unta. Hän kuuli Rickyn äänen toisesta huoneesta, kun tämä jutteli puhelimessa, muttei oikein saanut selvää mistä hän puhui. Hänen ajatuksensa harhailivat kotiin, hän mietti miten hänen vanhempansa olivat suhtautuneet hänen lähtöönsä, tai ehkä he eivät vielä olleet edes huomanneet hänen katoamistaan?

Hän pohdiskeli kaikkea sitä, kun kuuli yllättäen koputuksen ulko-ovelta. Oven avaus, epämääräistä puheenääntä. Joku tuli sisälle asuntoon, kuului riitelyä, sanoista ei hänen yrityksistään huolimatta saanut selvää. Nopeita askelia kohti makuuhuonetta.

 "Pysähdy, sinulla ei ole enää asiaa sinne!" Michael kuuli Rickyn huutavan.

 "Hah, sielläkö sinun uusin valloitus, tarkoitan uhrisi on? Oli miten oli, haluan tavarani ja aion ne myös hakea" Hän kuuli toisen miehen katkeran äänen. Michael nousi istumaan vuoteelle.

"Ei! Minä haen ne sinulle, olen jo pakannut tavarasi" Ricky huudahti, avasi huoneen oven ja sulki sen perässään.

Ricky katsoi Michaelin hämmästyneisiin kasvoihin ja tuli hänen luokseen. Ricky kosketti hänen kasvojaan.

 "Mitä oikein tapahtuu? kuka se toinen on?" Michael kysyi.

 "Älä siitä välitä, vanha ystävä, hieman riitaa, mutta ei mitään vakavaa. Nuku sinä vain" Ricky sanoi ja kumartui suutelemaan poikaa. Sitten Ricky käveli toiselle puolelle huonetta ja otti joitakin laukkuja ja kasseja kaapista, jonka jälkeen mies poistui huoneesta.

 

"Tässä, mene nyt, äläkä tule enää takaisin!" Ricky tiuskaisi toiselle.

"Luulet pääseväsi kaikesta niin helpolla, teet kaikkea mitä haluat, saat mitä haluat, ilman mitään seuraamuksia…mutta, usko pois jonakin päivänä saat kaiken mitä olet ansainnut, eikä se totisesti ole mitään hyvää…säälin sitä raukkaa, jonka olet tilalleni hankkinut" Vieraan ääni sähähti.

 "Kuka sinä olet arvostelemaan minun tekemisiäni? Et ole minua parempi, tiedät sen." Ricky naurahti julmasti. Vieras lähti, tiuskaisi vielä jotain ulko-ovella, mistä Michael ei saanut enää selvää. Hän ihmetteli vieraan sanoja, mitä hän oli tarkoittanut niillä, mistä oikein oli kyse? Oliko se ollut Rickyn vanha rakastaja? Hän nojautui takaisin makuulle eikä hetkeen saanut unta. Hänen mielensä oli levoton ja epävarma.

 

**********

Michael heräsi vuoteesta seuraavana aamuna yksin, oliko Ricky nukkunut ollenkaan? Hän mietti noustessaan ylös sängyltä. Hän astui ulos huoneesta ja meni keittiöön missä Ricky joi kahvia.

 "Huomenta" Michael sanoi hieroen unisena silmiään. Rickyn katse nauliintui häneen Hänen olisi tehnyt mieli riisua pojan vähäiset vaatteet ja ottaa hänet heti siinä paikassa, mutta hillitsi itsensä ja tyytyi vain katselemaan häntä.

"Lähden kohta töihin, illalla pidämme sitten vähän hauskaa…" Ricky sanoi, tuli hänen luokseen ja suuteli häntä.

 "Et kai ole pitkään?" Ricky katsoi poikaa hymyillen. Päivä todella sujuisi paremmin, kun hän tietäisi millainen palkinto häntä odottaisi kotona. Suloinen viattomuus, jonka hän saisi pian riistää.

 "Katsotaan nyt…Pysy täällä kokopäivä, en halua että lähdet omin päin minnekään. Enkä halua että vastaat puhelimeen tai päästät ketään sisään, jos joku sattuisi koputtamaan tai soittamaan ovikelloa… Minulla on avaimet mukanani."

"Voinko soittaa kotiin?" Michael kysyi vain ollakseen kohtelias, hän ei uskonut miehen kieltävän. Miehen ilme muuttui tuimaksi.

"Ja mitä sinä heille sanoisit? Että olet täällä kanssani? He ovat vain helpottuneita kun lähdit. Älä soita heille." Mies sanoi ja kääntyi poispäin hänestä. "Lähden nyt, nähdään illalla." Ricky sanoi ja meni ennen kuin Michael ehti sanoa mitään.

 

Asunto vaikutti äkkiä hyvin vieraalta Rickyn lähdettyä. Hän kierteli sitä ympäri, tutkien jokaisen hyllyn, jokaisen maalauksen, jokaisen esineen mitä hänen silmiinsä osui. Hän etsi valokuvia, muttei löytänyt yhtään, ei olohuoneesta eikä makuuhuoneesta, oli vain kalseita maalauksia vailla elämää. Ei huonekasveja, ei mitään. Hän tuli toisen huoneen ovelle, joka oli kiinni, hän kokeili avata sitä, mutta ovi oli lukossa. `Mitä oikein piilottelet täällä?` Michael mietti, katsellen hetken suljettua ovea. Hän meni kylpyhuoneeseen, hän ei ollut ikinä nähnyt niin suurta ja hienoa kylpyhuonetta, muualla kuin televisiossa. Kylpyamme näytti houkuttelevalta ja hän päätti kylpeä siinä, ennen kuin söisi aamiaista.

Kylpy tuntui ihanan rentouttavalta, juuri sitä hän tarvitsikin. Hänen olonsa oli ollut jo niin monta päivää kovin levoton ja stressaantunut, eikä vieraaseen maahan muuttaminen juuri helpottanut hänen oloaan. Hän ei voinut lakata ajattelemasta vanhempiaan ja entisiä ystäviään ja niitä viimeisiä viikkoja isoäidin kanssa, sitä kaikkea mitä Isabella oli hänelle sanonut. Hän pystyi tuntemaan kuinka kaikki hänen lihaksensa rentoutuivat lämpimän veden vaikutuksesta, hetkeksi hän pystyi unohtamaan kaiken ja vain keskittyä siihen hyvän olon tunteeseen.

Hän nousi kylvystä ja kuivattuaan itsensä, hän kietoi pyyhkeen lantiolleen ja meni takaisin makuuhuoneeseen. Hän tuli kokovartalopeilin eteen, riisui pyyhkeensä ja tarkasteli hetken alastonta vartaloaan. Hän tiesi, että tänään se luultavasti tapahtuisi, tänään hän menettäisi poikuutensa ja häntä jännitti, hänen sydämensä alkoi takoa kiivaammin jo pelkästä ajatuksesta. Olihan hän odottanut sitä jo kauan, mutta hän vain oli niin kauan unelmoinut ensimmäisestä kerrasta Tonyn kanssa, että nyt kun se oli tapahtumassa täysin toisen ihmisen kanssa, hän tunsi epävarmuutta; pelkoa siitä halusiko sitä todella.

Hän naurahti huomattuaan oman epävarman ilmeensä peilistä.

"Älä ole lapsellinen." Hän sanoi itselleen ja yritti unohtaa Tonyn. Hän oli nyt Rickyn kanssa, Ricky oli komea ja rikas, halusi häntä ja varmasti myös osasi asiansa. Michael kääntyi peililtä ja otti laukkunsa, jonka sisällön hän tyhjensi sängylle. Ensitöikseen hän valikoi huolella vaatteet, jotka pukisi päälleen; Mustat bokserit, tummanharmaat farkut ja mustan hihattoman paidan, jossa oli punainen lohikäärme edessä. Valokuvat hän asetti huolella takaisin laukkuunsa, siellä ne olisivat turvassa. Lopuille vaatteilleen hän etsi tyhjän kaappitilan ja asetti ne huolellisesti viikattuina sinne.

Loppupäivä kului hitaasti ja yhä enemmän hän ajatteli soittamista kotiin. Monta kertaa hän oli jo ottanut luurin käteensä, ollut näppäilemässä numeroa, mutta luopunut sitten ajatuksesta. Lopulta hän tiesi ettei saisi rauhaa ennen kuin olisi soittanut kotiinsa. Puhelin ei ehtinyt soida monta kertaa ennen kuin hänen äitinsä vastasi, ääni kuulosti hermostuneelta ja samalta väsyneeltä.

"Michael? Oletko se sinä?" Ääni kysyi kun hän oli ollut hetken hiljaa.

 "Hei äiti." Michael sanoi sitten.

"Missä oikein olet? olemme olleet huolesta suunniltamme…"

"Kaikki on hyvin äiti...olen Yhdysvalloissa."

"Yhdysvalloissa?…Mitä?! Kuinka? Sen miehen kanssa?! Missä päin siellä?!" Samalla hetkellä ulko-ovi aukeni ja Ricky tuli sisään.

"Minun on nyt lopetettava, jutellaan myöhemmin" Michael sanoi nopeasti ja sulki puhelimen.

 

Ricky katsoi häneen vihaisen oloisena.

"Soitit kotiisi vaikka kielsin sinua?" Hän sanoi tullen lähemmäksi. Michael nousi ylös sohvalta, jolla oli istunut.

"En uskonut siitä olevan haittaa…" Hän sanoi ja katsoi miestä silmiin. Mies tuli aivan hänen lähelleen näyttäen jo lempeämmältä. Hän veti pojan aivan itseään vasten, painoi kädellään hellästi hänen niskaansa ja suuteli häntä. Äkkiä miehen ote hänen niskassaan kuitenkin kiristyi ja hän taivutti Michaelin päätä taaksepäin, samalla pidellen hänen käsiään tiukasti selän takana.

"Vai et uskonut siitä olevan haittaa? Tästä edes teet niin kuin minä sanon eikä mitään muttia" Ricky sähähti ja tönäisi hänet lattialle.

 

Michael katsoi mieheen säikähtäneenä, ei hän ollut uskonut että mies voisi suuttua niin mitättömästä jutusta niin paljon. Hän nousi ylös lattialta ja perääntyi varovasti miehen lähestyessä uudestaan.

"Jos tässä on kyse rahasta niin maksan kyllä sen puhelun" Michael sanoi, yrittäen pitää äänensä niin vakaana kuin pystyi.

"Niin kyllä maksatkin, niin kuin maksat kaiken muunkin…mutta en tarkoita rahaa sitä minulla on jo tarpeeksi…" Ricky sanoi ja katsoi häntä merkitsevästi. Hän painoi Michaelin seinää vasten, siirsi kättään hänen kaulaltaan alas hänen rinnalleen… Michaelin sydän loi lujaa miehen käsien liikkuessa hänen vartalollaan. "Olet pikku munan kiusaaja etkö olekin?" Mies kuiskasi hänen korvaansa ja sai hänet vavahtamaan. "Kuinka monta kertaa kiihotit minut äärimmilleni ja sitten karkasit kun oli aika tositoimiin?" Mies suuteli hänen kaulaansa. Michael ei kyennyt sanomaan sanakaan, äkkiä hän huomasi pelkäävänsä miestä. Miksi Ricky puhui hänelle näin? Mies näytti huomaavan hänen pelkonsa ja katsoi häneen virnistäen. Hetken he olivat hiljaa.

"Riisu vaatteesi" Ricky käski. Hän istui sohvalle ja veti pojan eteensä. Michael epäröi hetken. "Riisu!" Mies käski uudestaan vaativamman kuuloisena. Michael veti T-paidan päänsä yli ja avasi sen jälkeen vyönsä ja farkkujen napit. Ricky hyväili itseään katsoessaan poikaa. Ylävartalon iho oli virheetön ja sileä, lihakset näkyivät juuri sopivasti. Mies huokaisi mielihyvästä tämän upean olennon seisoessa hänen edessään puolialastomana ja hän halusi nähdä lisää, halusi nähdä kaiken. Varovasti Michael jatkoi riisumalla housunsa, alushousujen kohdalla hän epäröi jälleen. Hän katsoi Rickyä ja huomasi selvän erektion housujen läpi. Mies huomasi mihin hänen katseensa kohdistui ja nousi ylös sohvalta.

"Taidat haluta tätä." Ricky sanoi ohjaten Michaelin käden hänen housuissaan pullottavalle kalulle. "Kohta saat sitä." Ricky huokaisi kiihottuneena.

 

Ricky veti pojan perässään makuuhuoneeseen ja kaatoi hänet sängylle. Hän kaivoi pöydän laatikosta kahdet käsiraudat, joilla kiinnitti pojan kädet sängynpäätyyn. Michael ei pitänyt siitä, olla kahlittuna niin. Hän ei halunnut, että hänen ensimmäinen kertansa olisi näin.

 "Haluan käyttää käsiäni, haluaisin koskettaa sinua. Ole kiltti?" Michael pyysi. Ricky katseli hetken poikaa ja hymyili ilkeästi.

 "Minä haluan tehdä tämän näin, joten… Käyn hakemassa vielä jotain" Ricky ilmoitti ja poistui huoneesta.

Hän palasi takaisin videokameran kanssa jonka kiinnitti jalustalle sängyn viereen.

 "Eikö tuon voisi jättää pois?" Michael kysyi katsoen kameraa hämillään.

"Täytyyhän ensimmäinenkerta tallentaa" Ricky vastasi ja painoi nauhoituksen päälle. Hän nousi sängylle ja veti Michaelin bokserit hänen yltään. Hetken hän hyväili kädellään pojan elintä. "Olet helvetin seksikäs, tiesitkö? No totta kai sinä tiedät sen…" Ricky henkäisi kiihottuneella, käheällä äänellä.

Hän avasi vyönsä ja housunsa ja veti kovettuneen kalunsa esiin. Hän polvistui Michaelin pään ylle

 "Ota se suuhusi!" Hän käski. Michael tunsi vapisevansa hieman, hän ei ollut tehnyt tätä koskaan ja entä jos hän ei osaisi tehdä sitä oikein? Michael rohkaisi itsensä, nosti päätään ja otti miehen elimen suuhunsa, hän liikutti huuliaan sen vartta pitkin ja tunsi miten se koveni entisestään, tuntui ettei se mahtuisi hänen suuhunsa kunnolla. Ricky alkoi naida häntä suuhun, Michaelista tuntui välillä että hän tukehtuisi, hän ei saanut kunnolla henkeä, hänen silmänsä kostuivat. Hänen olonsa oli todella epämukava.

Lopulta Ricky lopetti ja veti kalunsa ulos. Hän puristeli pojan pakaroita kovakouraisesti, saaden pojan vaikertamaan kivusta. Ajatus, että hän veisi pian pojan neitsyyden, hänen viattomuutensa, kiihotti häntä entisestään. Hän olisi pojan ensimmäinen ja hän todella tulisi nauttimaan siitä.

 "Odota, en tiedä olenko valmis, minua pelottaa…" Michael kuiskasi, ymmärtäessään mitä mies aikoi tehdä

. "Mitä sinä luulit, että tapahtuisi?" Ricky naurahti ja jatkoi. "Aioin ottaa sinut nyt, enkö ole jo odottanut tarpeeksi?" Hän sylkäisi kädelleen ja työnsi ensin yhden sormensa hänen sisälleen, liikutellen sitä sisään ja ulos. Pian hän lisäsi toisen ja kolmannen.

Hän katsoi kokoajan haltioissaan ilmettä pojan kasvoilla, hän näki että tämä tunsi olonsa epämukavaksi, mutta se vain kiihotti häntä entisestään. Hän tunsi oman kalunsa sykkivän vaativasti. Michael huomasi vapisevansa yhä enemmän. Miehen otteet olivat kovakouraisia, oli kuin hän yrittäisi tahallaan satuttaa häntä. Mies toi elimensä hänen aukolleen, yrittäen työntyä sisälle. 'Se ei mahdu, se ei mitenkään voi mahtua.' Michael ajatteli, hänen lihastensa vastustellessa ennestään tuntematonta tunkeilijaa.

 Mies kiroili, tarttui hänen kaulastaan ja katsoi häntä.

"Yritä nyt samperi rentoutua." Hän sähähti, äänellä, joka vain lisäsi pojan pelkoa. Ricky nousi, otti liukasteen laatikosta ja alkoi levittää sitä runsaasti elimelleen. Hän yritti uudestaan, työntäen voimalla ja tällä kertaa hän pääsi syvemmälle ja Michael tunsi kivun, joka tuntui lävistävän hänet, hän voihkaisi ja puristi kahlittuja käsiään nyrkkiin. Michael vikisi, ääni, joka ei kuulostanut hänen omaltaan.

Hän tunsi miehen olevan nyt kokonaan hänen sisällään ja hän haukkoi henkeään. Hän katsoi mieheen, joka näytti kiihottuvan entisestään siitä että häneen sattui. Mies ei odottanut että hän tottuisi tähän uuteen tilanteeseen vaan alkoi heti voimakkaat, nopeat työnnöt hänen sisäänsä. Michael vingahti kivusta. Hän oli aina tiennyt että ensimmäinen kerta sattuisi, muttei koskaan voinut kuvitellakaan että kipu olisi jotakin näin hirvittävää.

"Ole kiltti lopeta! sattuu!" Hän vaikersi ja puristi käsiään yhä tiukemmin nyrkkiin, hän tunsi kynsiensä painuvan ihoonsa, hän halusi tuntea sen, hän halusi tuntea jotakin joka harhauttaisi hänen mieltään pois pahemmasta kivusta. Hän haukkoi henkeään yhä tiheämmin, heitteli päätään puolelta toiselle.

"Tunnut helvetin hyvälle." Ricky huokaisi, tekemättä elettäkään helpottaakseen hänen oloaan. Michael ei ymmärtänyt miksei Ricky lopettanut, hän oli pyytänyt häntä lopettamaan, mutta hän ei tehnyt sitä. Hän yritti kestää kivun, unohtaa sen, muttei pystynyt siihen. "mmm…ihanan tiukka" Ricky huokaisi, puristaen samalle hänen peppuaan entistä voimakkaammin.

Michael puristi silmänsä tiukasti kiinni, hän yritti kuvitella itsensä muualle, yritti kuvitella että oli oikeasti Tonyn kanssa ja kaikki olisi rauhallisempaa ja hellempää, Tony kuiskailisi hellästi hänen korvaansa ja…

"Avaa silmäsi" Ricky käski. Mies ei antanut hänen paeta kuvitelmiinsa. Vastentahtoisesti Michael avasi silmänsä ja katsoi miehen himon täyttämiin tummiin silmiin, ne näyttivät miltei mustilta. Mies ei irrottanut katsettaan hänestä ja Michael halusi katsoa muualle, mutta oli jotenkin lamaantunut koko tilanteesta eikä pystynyt. Lopulta Ricky tuli karjahtaen hänen sisäänsä, Michaelista tuntui ettei olisi jaksanutkaan pidempää.

Ricky nousi ylös sängyltä, Michael odotti että hän olisi avannut käsiraudat, mutta mies ei tehnytkään niin.

"Saat olla siinä vielä, voin haluta kohta lisää" Hän sanoi kasvoillaan mahtaileva ilme. Michael katsoi miestä hieman järkyttyneenä.

"Päästä minut irti!" Michael huudahti. Mies katsoi häneen tuimasti lähestyi häntä ja löi häntä kasvoihin.

"Teen niin kuin haluan ja sinä hyväksyt sen mukisematta!"

 "Helvetin kusipää! HALUAN POIS! NYT HETI!" Michael oli niin sekaisin kivusta ja raivosta ettei välittänyt miehen uhkailusta.

Ricky katsoi häntä hetken kuin miettien pitäisikö häntä lyödä uudestaan mutta ilmeisesti muutti mielensä, sillä seuraavaksi mies vain nauroi.

 "Oletpas sinä villi tapaus. No minun puolestasi voit huutaa siinä vaikka äänesi käheäksi, mutta opit kyllä pian ettei se auta, nämä asunnot ovat äänieristetty melko hyvin." Ricky sanoi ivallisesti. Sitten mies poistui huoneesta. Michael hätääntyi miehen poistuttua, hän halusi pois, hän halusi vapaaksi. Hän riuhtoi itseään, jonkinlaisessa pakokauhussa irti kahleista, jotka eivät kuitenkaan antaneet periksi. Hän käytti koko kirosana varastonsa huutaessaan. Häneen sattui yhä ja häntä pelotti. Lopulta hän luovutti riuhtomisen ja huutamisen, ymmärtäessään niiden hyödyttömyyden.

****************

Hän ei tiennyt enää kuinka kauan oli maannut sängyssä, hänen ajantajunsa oli hämärtynyt. Aika tuntui ikuisuudelta, verhot olivat kiinni ja huone pysyi hämäränä. Lopulta ovi avautui, kirkas valo tulvahti sisälle huoneeseen ja Michael joutui siristämään silmiään. Ricky tuli hänen viereensä, ylimielisesti hymyillen. Hän istui sängyn reunalle laski karhean kätensä hänen iholleen.

"Paskiainen" Hän sähähti hampaittensa välistä. Ricky katsoi häntä nostaen kulmaansa ja virnuili hänelle. Michael halusi pyyhkiä virneen miehen kasvoilta. Ricky liutti kätensä alas hänen penikselleen ja hyväili sitä hellästi.

"En halua että kosket minuun!" Michael huusi, yrittäen olla välittämättä siitä että kosketus oikeastaan tuntui aika hyvältä, hänen kalunsa kovettui hiljalleen ja hän kirosi oman ruumiinsa joka oli pettämässä hänet.

 "Etkö todella?…Luulen että et halua minun lopettavan" Mies naurahti. Michael yritti katsoa miestä niin pahasti kuin pystyi. "Helvetin kusipää…" Hänen äänensä ei kuulostanut enää niin voimakkaalta kuin hän oli halunnut sen kuulostavan. Ricky katsoi huvittuneena kuinka poika yritti kamppailla turhaan omaa kiihottumistaan vastaan.

Hän kumartui alas ja suuteli kovettunutta kalua. Michael voihkaisi mielihyvästä pystymättä olemaan hiljaa. "Lopeta…" Hänen äänensä sopersi hiljaisena. `Helvetti` Hän ajatteli mielessään kun tunsi miehen liikuttavan huuliaan hänen kalunsa vartta pitkin. Mielihyväntunne hänen ruumiissaan kasvoi, hengitys kiihtyi. `en saa antaa periksi...en…voi hyvä luoja…voi hyvä luoja` Hän haukkoi henkeään miehen liikkeiden nopeutuessa, hän tiesi ettei pystyisi olla vastustamatta lähestyvää orgasmia pitkään.

Hänen vartalonsa lihakset jännittyivät, mies nosti päänsä ja jatkoi hyväilyä kädellään ja pian hän tuli miehen kädelle ja omalle vatsalleen. Hän katsoi kattoa ja yritti tasata hengityksensä. `Helvetti` Hän kirosi jälleen mielessään. Äkkiä hän tajusi miehen kasvot aivan omiensa lähellä, virneen tämän huulilla. Ricky kumartui ja suuteli häntä rajusti. Miehen kasvoilla oli voitonriemuinen hymy kun tämä nousi istumaan ja katsoi häntä.

"Vihaan sinua" Michael kuiskasi.

"En usko…et vielä" Ricky nauroi ja Michael vihasi miehen naurua.

"Aika mennä pesulle." Ricky sanoi lopulta ja kaivoi taskustaan avaimet jolla avasi käsiraudat. Michaelin koko ruumista särki. Ricky vetäisi hänen nopeasti ylös ja lähti raahaamaan häntä kylpyhuoneeseen. Hän työnsi Michaelin suihkun alle ja avasi hanan.

 "Idiootti!" Michael huudahti raivoissaan tavasta jolla mies kohteli häntä. Miehen ilme muuttui.

"Kestin loukkauksiasi jonkin aikaa, mutta nyt se saa riittää!" Ricky huusi ja tarttui Michaelia kurkusta.

"Asenteesi saa luvan muuttua, onko selvä?" Ricky kysyi ja tiukensi otettaan. Michael katsoi miestä uhmakkaana. "Onko selvä?!" Ote tiukentui entisestään ja Michael tunsi kyyneleet silmäkulmissaan.

"On…on se." Hän kuuli itsensä myöntävän heikolla äänellä.

 

Michael seisoi järkyttyneenä suihkun alla, häntä ei huvittanut ajatus viettää aikaa Rickyn kanssa yhtään enempää. Hän ei voinut ymmärtää miten miehen persoonallisuus oli muuttunut niin äkisti, miksi mies kohteli häntä niin ja luuliko mies tosiaan, että hän vain aikoisi hyväksyä kaiken?? Ei niin ei tapahtuisi ikinä! Michael ajatteli kurtistaen kulmiaan. Hän sanoisi Rickylle suorat sanat ja lähtisi, pakkaisi laukkunsa ja lähtisi. Minne? Sitä hän ei tiennyt. Hän keksi jotain. Äkkiä hän tajusi ettei hänelle ollut lainkaan rahaa tai oli hänellä vähän, mutta se oli vain 15puntaa. "Helvetti." Hän kirosi ääneen. Hän ei tiennyt todellakaan mitä tehdä. Oli kai pakko jäädä vielä hetkeksi miehen luokse, pari päivää vain, jonka aikana miettiä omia vaihtoehtoja…tai ehkä Rickyn kanssa pystyisi puhumaan järkevästi? Selvittää asiat ja sanoa että hän lähtisi jos kohtelu ei muuttuisi. Michael hymyili hieman itsevarmempana. Niin hän tekisi.

Lopulta hän tuli pois kylpyhuoneesta, hän kietoi pyyhkeen lanteilleen ja oli menossa makuuhuoneeseen pukemaan, kun Ricky kutsui häntä. Hän kuuli musiikkia, oliko se Mozartia? Michael mietti kävellessään kohti olohuonetta. Huoneessa hän näki Rickyn, joka istui siellä kahden muun miehen kanssa. Miesten keskustelu lakkasi hänen tultuaan huoneeseen ja he katsoivat häntä päästä varpaisiin tavalla, josta Michael ei pitänyt. Toinen miehistä oli neljänkymmenen, vatsakas ja kaljuuntuva mies ja toinen noin kolmenkymmenen, melko hyvännäköinen tummamies. Miehet katselivat kiinnostuneena hänen miltei alastonta vartaloa, jolla yhä kimalteli muutama vesipisara.

"Tulehan lähemmäksi, tässä ovat työkaverini Alex…" Ricky osoitti nuorempaa miestä. "…ja George" Michael loi uudestaan silmäyksen molempiin miehiin, jotka yhä tuijottivat häntä ja samalla joivat viiniä laseistaan. Hänellä ei ollut hyvä tunne tästä, ei ollenkaan. Miehet näyttivät katsovan häntä hieman liiankin tarkasti, tavalla jolla Ricky oli katsonut häntä.

"Tulen kohta, vaihdan vain vaatteet ensin" Michael sanoi nopeasti.

"Mitä turhia, tule nyt tänne." Ricky sanoi toiselta puolelta huonetta. `Tämä ei voi olla mitään hyvää.` Michael ajatteli ja hetken hän puntaroi tilannetta ja sitä mitä voisi tehdä. Hänen vaistonsa sanoi juosta ja juosta kauas. Ehkä hän voisi lukittautua makuuhuoneeseen ja kieltäytyä tulemasta ulos? Ei, se ei onnistuisi, hän muisti että huone lukittui vain ulkopuolelta. `Kuka hiton neropatti senkin oli keksinyt?` Siinä ei ollut järkeä… "Mikä kestää? Pyysin sinua tulemaan luokseni." Ricky sanoi uudestaan Michael rohkaisi mielensä ja käveli epävarmoin askelin Rickyn luokse. Hän tunsi miesten katseet selässään, mikä sai hänen sydämensä lyöntien tihentymään.

Kun hän tuli Rickyn kohdalle, mies vetäisi hänet syliinsä.

"Juo vähän niin rentoudut" Ricky sanoi ja tarjosi hänelle viinilasin.

 "Olit oikeassa Ricky, hän todella näyttää hyvältä. Tuollaiset ovat harvassa." Alex sanoi ja vanhempi mies nyökkäili perässä. Michael katsahti hämillään Alexia.

"Menen vaihtamaan vaatteet" Michael sanoi ja yritti nousta, mutta Ricky piti häntä tiukasti sylissään.

 "Juohan nyt vähän." Ricky kehotti ja nosti lasin hänen huulilleen. Michael maistoi viiniä ensin varovasti, mutta Ricky pakotti hänet juomaan lasin tyhjäksi.

"Onko hän latino?" Alex kysyi.

"Hän on englantilainen, mutta osaksi espanjalainen." Ricky vastasi.

"Kuinka vanha hän olikaan?" Vanhempi mies kysyi.

 "Hän on 17." Ricky vastasi.

"17? Se on hyvä ikä."

Michaelista tämä oli todella outoa. Mikseivät he kysyneet näitä asioita häneltä itseltään? Miksi he kysyivät niitä Rickyltä? Michael ei pitänyt siitä, se tuntui alantavalta. Rickyn käsi siirtyi hänen pyyhkeensä alle, hyväillen hänen kaluaan ja peppuaan. Michael vaikersi.

 "Ettekö haluaisikin panna häntä, nuorta tiukkaa persettä? Ettekö haluaisikin maistaa hänen huuliaan? Antaa hänen imeä teitä?" Ricky kysyi.

"Todella, noin nuorta en olekaan saanut vähän aikaan" George sanoi hyväillen itseään housujen läpi.

Michaelin päässä pyöri, hänellä oli todella outo olo, kuin hän olisi juonut enemmänkin. Hän näki, että kaikki miehet olivat jo kiihottuneessa tilassa. Michael tunsi myös Rickyn kalun takamustaan vasten. Hän nousi ylös, tällä kertaa Ricky ei yrittänyt estää häntä. Hänen jalkansa olivat pettää, hän ei ymmärtänyt mikä oli vialla. Alex nousi ylös sohvalta ja tuli hänen luokseen.

"Katsotaanpas mitä täällä pyyhkeen alla on" Mies sanoi ja kiskaisi sen hänen yltään. "oikein hyvältä näyttääkin" Alex sanoi painautuen hänen selkäänsä vasten.

Michael pyristeli itsensä irti otteesta ja hoiperteli keittiöön. Hän otti tukea pöydän reunasta, epätoivo hänen sisällään kasvoi. Alex tuli hänen perässään ja pian myös Ricky ja George tulivat sinne.

"Poika haluaakin täällä…hyvä.." Alex sanoi ja kaatoi hänen vatsalleen pöydälle. "Pannaankin poikaa oikein porukalla, näyttää tarvitsevan sitä niin." Alex jatkoi. George tuli hänen kasvojensa eteen ja toi jäykän elimensä hänen huulilleen.

 "Avaapas suusi Poju" George käski tökkien hänen huuliaan. Ricky puristi hänen niskaansa. Hän tunsi kuinka Alex työntyi hänen sisäänsä ja alkoi naimaan häntä pitäen kiinni hänen lanteestaan ja George pani hänen suutaan. Hän tajusi sen kaiken, mutta silti kaikki oli hämärää, hänen kykynsä puolustautua oli hämärtynyt kaikki se vain tapahtui. Hän ei enää hallinnut omaa ruumistaan, se oli kuin painajaisesta. Lopulta hän menetti tajuntansa täysin.

**************

Hän heräsi myöhemmin kahlittuna takaisin sänkyyn. Hänet oli pesty ja hänen suunsa oli sidottuna. Hän tunsi nyt kivun, hänen tajuntansa oli selvä. Viinissä oli ollut jotain omituista Michael ajatteli. Hänen katseensa harhaili ja sitten hän näki Alexin joka istui tuolilla pöydän ääressä.

 "No niin heräsithän sinä, nyt voimme pitää lisää hauskaa" Mies sanoi ja pian myös Ricky tuli huoneeseen. Ricky ei sanonut mitään, mutta hymyili ylimielistä hymyään. Hänellä oli videokamera käsissään ja hän istahti samalle tuolille jolla Alex oli äsken istunut.

"Nyt pysyt paikoillasi irrotan kätesi sängyn kaiteesta " Alex sanoi ja Michael nyökkäsi varovasti. Kun hän vapauttanut hänet kaiteesta Alex väänsi hänen kätensä nopeasti selän taakse ja lukitsi ne uudestaan. Hän nosti Michaelin syliinsä kameraan päin. "Katsohan nyt suoraan kameraan." Alex sanoi pidellen hänestä tiukasti kiinni. "Haluatko kalua sisällesi, etkö haluakin sitä kovasti?" Alex jatkoi. Hän puristi Michaelia niin kovaa, että kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Hän ei tosiaan ollut uskonut, että asiat olisivat voineet mennä näin pahaksi.

"Noh, etkö haluakin?! Nyökkää kiltisti vastaukseksi." Michael nyökkäsi varovasti. Rickyn kasvoille nousi entistä tyytyväisempi ja omahyväisempi hymy. "Olet pikku poikahuora, etkö niin? Tarvitset kunnon panoa, vai mitä?" Alex jatkoi, Michael tunsi kyyneleiden valuvan alas kasvojaan ja nyökkäsi. "Hyvä poika, nyt otat kuvaajalta kiltisti suihin" Alex sanoi ja työnsi Michaelin Rickyn eteen. Alex irrotti siteen hänen suultaan, otti kameran Rickyltä ja kuvasi itse. Ei kestänyt kovin kauaa ennen kuin Ricky tuli, hän veti kalunsa hänen suustaan ja valutti sperman hänen päälleen. Kamera vaihtui taas Alexilta Rickylle ja Alex nosti Michaelin takaisin sängylle vatsalleen. Hän hieroi spermaa hänen aukolleen ja työntyi hänen sisäänsä. Michaelin paikat olivat hyvin aralta edellisestä kerrasta ja kipu tuntui miltei sietämättömältä. Alex piti kättä hänen suullaan. Hänen huokauksensa tihenivät ja pian hän tuli. Mies nousi hänen päältään.

"Helvetti, että teki hyvää…Taidan haluta käyttää tätä lutkaasi toistekin." Alex sanoi ja vilkaisi vielä Michaelia.

"Tottahan toki, mutta ensikerrasta sinun täytyy maksaa." Ricky nauroi ja he molemmat poistuivat huoneesta ja jättivät hänet yksin. Michael ei voinut olla itkemättä, hän halusi kotiin, hän halusi takaisin vanhempiensa luokse. Hän kirosi omaa tyhmyyttään, kun oli lähtenyt miehen mukaan.

 

7. Luku

 

Seuraavana päivänä, kipu oli yhä läsnä. Michael ei tiennyt mitä tehdä, hän tunsi olonsa avuttomaksi, jotenkin hädissään hän oli pakannut tavaroitaan takaisin kasaan, hänen oli päästävä pois, muttei tiennyt minne tai miten. Aamulla lähtiessään Ricky oli lukinnut huoneen oven, jossa hän oli. Ahdistus alkoi kasaantua hetki hetkeltä enemmän. Hän oli jyskyttänyt huoneen ovea ja huutanut, mutta se tuntui olevan täysin hyödytöntä. Heti kun ovi avattaisiin hän ottaisi tavaransa ja lähtisi, hän ei sillä hetkellä välittänyt minne, hänen oli vain pakko päästä pois.

Michael tuli ikkunan luokse ja katseli alas kadulle. Hän katsoi ihmisiä, jotka kävelivät kiireisinä taistellen tietään eteenpäin kylmässä syystuulessa ja sateessa ja autoja, jotka kiisivät ohi roiskuttaen vettä kadulle ja joidenkin epäonnisten ihmisten päälle. Ulkona elämä jatkui, arki jatkui ja hän oli vankina tässä upeassa asunnossa katsomassa sitä, toivomassa että voisi olla yksi niistä ihmisistä kadulla, jonka suurin murhe sillä hetkellä oli kylmä tuuli, sade ja kiire jonnekin minne todellisuudessa ei edes ollut niin kiire. Hän huokaisi epätoivoisena ja tunsi äkkiä värisevänsä kylmyydestä. Häntä pyörrytti, eikä hän muistanut milloin olisi viimeksi tuntenut itsensä niin heikoksi.

Michael käveli sängylle ja nousi sille kyljelleen makaamaan, hän kietoi peittoa ympärilleen ja yritti pitää kylmää loitolla. Hänen silmäluomensa tuntuivat raskailta, hän oli niin kovin väsynyt. Hän koitti taistella unta vastaan, hän halusi olla valmiina lähtemään heti kun ovi avattaisiin, mutta kun aika kului ja kukaan ei tullut, hän alkoi hiljalleen vaipua uneen.

Michael havahtui unestaan, kun ovi viimein aukeni ja valoa tulvi huoneeseen. Hieman sekaisena hän koitti nousta mahdollisimman nopeasti ylös, hänen olonsa oli todella omituinen. Hän katsoi tulijaan, Rickyn joka näytti hyvin epätarkalta hänen silmissään, oikeastaan koko huone näytti epätarkalta ja hänen olonsa…Hänen olonsa oli kauhea, hänen kurkkuaan koski enemmän kuin koskaan ja häntä pyörrytti edelleen, enemmän kuin aiemmin. Hän yritti olla välittämättä siitä ja nousi haparoiden ylös.

"Lähden pois." Hän sopersi yrittäessään miehen ohi. Ricky nauroi.

"Pois? Minne luulet meneväsi?" Ricky kysyi ja katsoi häntä huvittuneena.

 "Pois täältä, senkin perverssi" Michael sai sanottua. Hänen tarkoituksensa oli huutaa, mutta ääni oli vain hyvin heikko. Hän käveli huoneen ovelle, mutta joutui ottamaan tukea oven pielestä.

 "Et lähde minnekään!" Ricky huusi, otti hänen laukkunsa, heitti sen maahan ja kiskoi hänet sitten aivan lähelleen. Michael ei jaksanut vastustaa, hänen omat jalkansa eivät tuntuneet kantavan ja hän pystyi ainoastaan päästämään pienen epätoivoisen ja vaimean huokauksen ollessaan painettuna miehen rintaa vasten.

"Olet aivan tulikuuma." Ricky totesi yllättyneenä. Hänen toinen kätensä oli Michael niskan iholla. Hän katsoi hämmästyneenä poikaa, joka pysyi enää pystyssä vain sen takia, että hänen kätensä oli kiedottuna tiukasti hänen ympärilleen. Hän katsoi pojan kasvoja, jotka olivat kalpeat ja väsyneet, silmät pysyivät vain vaivoin auki. Hän nosti itseään kevyemmän pojan käsivarsilleen ja kantoi tämän sängylle, laskien hänet hellästi alas. Hän huomasi nyt, että pojan vaateet olivat hiestä kosteat ja ryhtyi riisumaan niitä. Michael tajusi vain hämärästi mitä mies teki, mutta oli aivan liian heikko vastustaakseen tätä toimenpidettä. Mies oli pian riisunut kaikki vaatteet pojan yltä ja hetkeksi hän pysähtyi ihailemaan tätä näkyä. Hän ei muistanut koskaan nähneensä mitään niin täydellistä, mitään niin kaunista, jopa korkeassa kuumeessa, poika näytti äärettömän seksikkäältä. Ricky nielaisi kuuluvasti ja kietoi sitten peiton tiiviisti tämän täydellisyyden ympärille. Hän nousi ja soitti luotetulle ja tutulle lääkärilleen.

 

Huolestuneen näköinen, meksikolaissyntyinen mieslääkäri istui hänen vuoteensa äärellä ja paineli sormiaan hänen kaulaansa pitkin. Mies otti kuumemittarin hänen kainalostaan.

"39,5C" Mies sanoi pudistellen päätään. Hän katsoi poikaa, joka oli vain puolittain tajuissaan. Hän oli tutkinut pojan kokonaan, eikä hänelle ollut lainkaan epäselvää mitä tälle oli tehty aiemmin. Mies huokaisi, hän oli nähnyt tätä jo liikaa. Hän toivoi voivansa auttaa, pestä kätensä tämän perheen asioista, mutta se oli mahdotonta, jos hän jotenkin protestoisi tai puhuisi ulkopuolisille siitä mitä oli nähnyt, niin herra Matthews ei epäröisi hetkeäkään lähettää häntä takaisin Meksikoon ja sitä hän ei halunnut.

Michael katsoi miestä vierellään, hän oli kuullut tämän puhuvan aiemmin Rickyn kanssa ja miehen korostus ja ulkonäkö paljastivat hänet meksikolaiseksi.

 " Señor por favor, ayuda me por favor" Hän sopersi heikolla äänellä, pidellen miehen paidan hihasta epätoivoisena. Mies katsoi häneen yllättyneenä, hänen silmissään oli surullinen, pahoillaan oleva katse, kun hän katsoi väsyneen ja kuumeisen pojan silmiin joka rukoili epätoivoisena hänen apuaan, apua hänen omalla äidinkielellään, apua jota hän ei kyennyt tai uskaltanut antamaan.

"Yo estoy apesadumbrado...yo estoy apesadumbrado, que no puedo" Mies vastasi nopeasti ja peloissaan. Michael irrotti otteensa miehen hihasta pettyneenä. Samalla hetkellä ovi aukeni ja Ricky palasi huoneeseen.

"No mikä hänellä on?" Ricky kysyi.

"Luulen, että se on influenssaa, korkea kuume ja oireet viittaavat siihen. Hänen ruumiinlämpönsä on 39,5C…Hän tarvitsee nyt runsaasti lepoa…" Lääkäri katsoi Rickyä merkityksellisesti.

 "…Hänen täytyy antaa parantua rauhassa ja kunnolla…ei mitään…no, ymmärrät mitä tarkoitan?" Ricky katsoi miestä ja sitten poikaa sängyllä.

 "Ymmärrän…Mutta, muista ei sanakaan kenellekään tästä." Ricky muistutti.

"Muistan"

 

Michael vääntelehti sängyllä, hänen koko ruumiinsa oli hiestä märkä ja lakanat tarttuivat hänen ihoonsa. Hän tunsi käden hiuksissaan, hellän käden joka silitti hänen päättään ja hän näki äitinsä vierellään, katsomassa häntä huolestuneena.

 "Äiti…" Hän mutisi ja kääntyi toiselle kyljelleen. Michael avasi silmänsä, hän katsoi lamaantuneena Rickyyn, joka makasi hänen vieressään, käsi yhä hänen hiuksissaan ja kasvoilla keskittynyt mietteliäs ilme.

 "Muistutan niin paljon erästä, jonka tunsin kerran." Mies puhui. Michael ei kyennyt sanomaan mitään, hän oli niin yllättynyt tästä äkillisestä hellästä kosketuksesta, jonka sai mieheltä ja suoraan sanottuna se pelotti häntä; hän pelkäsi että se enteili jotakin muuta.

"Olet niin kaunis, aivan kuin hänkin oli." Mies jatkoi. ’Oli?’ Michael ajatteli hermostuneena pystymättä edelleenkään sanomaan sanakaan.

 "Niin kovin samanlainen… Se poika koulussa jonka kaikki haluavat, myös toiset pojat salaa… Se poika, joka astuu huoneeseen ja kääntää kaikkien katseet itseensä, saa heidät kaikki toivomaan että vaihtaisit edes yhden sanan heidän kanssaan, että he näkisivät sinun silmissäsi sen minkä näkevät omissaan, kun he katsovat sinua…" Miehen ääni kuulosti omituiselta, mutta edelleen Michaelin omat sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. "Lyön vetoa, että olit monen ajatuksissa iltaisin kun he runkkasivat, monen jotka katsoivat sinua salaa kun vaihdoit vaatteitasi pukuhuoneessa, kun vain kävelit käytävillä jutellen ystäviesi kanssa, niin viattomana niistä katseista selkäsi takana." Miehen käsi siirtyi hänen hiuksistaan, alas kasvoja, kohti huulia. Hän sipaisi pojan alahuulta peukalollaan. Michael sulki silmänsä ja muisteli pariviikkoa taakse.

Oli perjantai ja koulupäivä oli juuri päättynyt. Michael oli istunut viimeisen tunnin koulunvessan lattialla ja yrittänyt rauhoittua. Kyyneleet polttivat hänen silmäkulmiaan, isoäidin kuolema liian tuoreena mielessä. Hän ei ollut pystynyt menemään tunnille, hän pelkäsi että olisi murtunut siellä kaikkien edessä, jos joku olisi kysynyt häneltä jotakin, jos hänen olisi pitänyt vastata. Se. että hän olisi itkenyt muiden edessä olisi johtanut vieläkin pirullisempiin kommentteihin kuin ne olivat jo nyt. Lopulta hän nousi ylös. Hän seisoi peilin edessä ja huuhteli kasvojaan vedellä. Kasvot eivät onneksi enää paljastaneet sitä kuinka poissa tolaltaan hän oli ollut vielä tunti sitten. Hän kuuli kuinka ovi avattiin, muttei välittänyt katsoa ovelle. Ihmisiä astui sisään.

"No, no, kukas se täällä, meidän lempihomomme. "Tomin ivallinen ääni sanoi. Hän nosti katseensa ja näki Tomin takana Markin ja Seanin, samankaltainen virne kasvoillaan kuin Tomilla. Michael huokaisi kyllästyneenä, hän otti käsipaperia ja kuivasi sillä kasvojaan. "Etkö aio tervehtiä? Todella huonot käytöstavat, vai mitä pojat?" Tom sanoi, astuen lähemmäksi häntä. Michael katsoi häntä murhaavasti.

"Ainakin käytöstapani ovat paremmat, kuin sinun koskaan tulee olemaan." Michael sanoi ja oli kävelemässä toisten ohitse. Tom tarttui häneen ja työnsi lähintä seinää vasten.

"Kiihottaako tämä sinua Mike? Haluaisitko että panisimme sinua? " Tom kysyi kasvot aivan lähellä hänen omiaan. Michael rimpuili otteesta, mutta Mark ja Sean tulivat ystävänsä avuksi pitelemään häntä.

"No ei todellakaan, helvetti Tom! Olet ällöttävä! En panisi ketään teistä vaikka rukoilisitte sitä!" Michael sähähti ja yritti irrottautua otteesta uudelleen. Tom mulkoili häneen vihaisena, samoin Mark ja Sean. "Aina niin ylpeä, aina parempi kuin muut, niinkö? Mitä luulette pojat, pitäisikö meidän antaa pieni opetus tälle puutteessa olevalle lutkalle?" Tom kysyi katse tiukasti hänessä. Michael tuijotti tiukasti takaisin.

"Hyvä idea, luulen että meidän pitäisi." Sean vastasi ja Mark nyökkäsi vieressä.

"Painukaa helvettiin!" Michael huusi.

"Painuisimme mieluummin, jonnekin muualle." Tom virnisti pahaenteisesti. Michael potkaisi Tomia polveen ja ote hänestä irtautui. Sean oli kuitenkin nopea ja sai hänet uudestaan seinää vasten, tällä kertaa kasvot seinää vasten.

 "Päästä irti!" Sean painautui häneen kiinni.

"En usko, että päästän, luulen että pidät tästä." Sean kuiskasi hänen korvaansa. Silloin ovi aukeni.

 "Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?" Hän kuuli Tonyn hämmästyneen äänen kysyvän. Sean irrotti otteensa hänestä ja kääntyi kohti Tonya. Michael otti reppunsa lattialta ja syöksyi äimistyneen Tonyn ohitse, ulos vessasta. Hän juoksi miltei koko matkan kotiinsa.

Michael avasi silmänsä ja katsoi pelokkaana Rickyä. Hän yritti miettiä mihin mies pyrki näillä sanoillaan ja kuka oli ollut se josta hän muistutti?

"Kuumeesi alkaa jo laskea…" Ricky sanoi ja hivuttautui ylös sängyltä. Hän kurottautui eteenpäin ja nosti Michaelin käsivarsilleen. Michaelia hämmästytti miten vahva mies oli, hän kantoi häntä kuin hän ei olisi painanut mitään. He tulivat kylpyhuoneeseen ja Ricky laski hänet kylpyammeeseen, jonne oli jo laskenut veden. Miehen kädet pesivät häntä, Michaelin vapistessa hänen kosketuksestaan. Hän pelkäsi että mies saattaisi hukuttaa hänet, hän odotti jatkuvasti jotain pahaa Rickyn suunnalta. Hän oli liian kipeä tehdäkseen mitään, liian kipeä puolustamaan itseään. Hän olisi niin kovin halunnut olla kotona, omassa sängyssään lepäämässä. Äiti toisi hänelle teetä ja hunajaleipiä vuoteeseen. Tony tulisi käymään ja yrittäisi piristää häntä kertomalla hauskoja juttuja ja vitsejä. Hän kaipasi sitä miten asiat olivat joskus olleet, asioita jotka tuntuivat nyt niin kaukaisilta ja saavuttamattomilta.

*****************

Kesti viikon parantua taudista. Hän tunsi suurta riemua huomatessaan omien voimiensa palaavan, pian hän voisi lähteä ja paeta kauas tästä painajaisesta. Ricky oli jälleen lukinnut hänet makuuhuoneeseen töidensä ajaksi, hänen vaatteensa oli laitettu takaisin kaappeihin ja nyt hän pakkasi niitä uudestaan. Hän ei edelleenkään tiennyt mitä tekisi lähdettyään, mistä ihmeestä hän saisi rahaa ja majapaikan? Se huolestutti häntä, mutta hän ei aikonut antaa sen estää itseään lähtemästä. Ricky oli täysin sekaisin, hän ei halunnut jäädä mielipuolen perverssin luokse.

Ricky tuli kotiin aikaisemmin, kuin muina päivinä, hän avasi makuuhuoneenoven ja katsoi poikaa, joka pakkasi tavaroitaan kiireellä kasaan.

"Mitä tämä nyt taas on?" Mies kysyi oven suusta.

"Lähden pois, olisin lähtenyt aiemmin jos en olisi ollut kipeä" Michael sanoi yrittäen pysyä tyynenä ja päättäväisenä miehen läsnä ollessa.

 "Niinkö todella, saanko tiedustella suunnitelmiasi? Mihin oikein olet menossa?" Mies kysyi rauhallisesti tullen lähemmäksi.

"En tiedä, minne tahansa, pois täältä! Voin hankkia töitä ja sitten opiskella." Michael vastasi pystymättä enää peittämään kiihtymystä äänestään.

Ricky nauroi.

 "Ja mitäköhän aiot opiskella? Mistä aiot saada töitä?" Michael katsoi miestä vihaisena.

 "Voin opiskella kokiksi, voin opiskella ihan mitä haluan!… Saan varmasti töitä jostain tarjoilijana tai mallina tai…Tämä ei edes kuulu sinulle!" Michael huusi ja yritti palata takaisin siihen mitä oli tekemässä. Ricky tuli yhä lähemmäksi.

"Sinä jäät tänne. Minulla on aika mielenkiintoista materiaalia sinusta, sellaista joka saattaisi päästä leviämään, saattaisi osua mahdollisten työnantajiesi silmien eteen tai mahdollisen koulutuspaikan opettajille, materiaalia jota he eivät varmasti ymmärtäisi.” Michael tiesi mitä Ricky tarkoitti, hän muisti videokameran. Hän jähmettyi paikoilleen, katsoi epätoivoisena eteensä, hän halusi vain vajota maahan. Hän halusi pois.

Ricky tuli hänen taakseen ja laski kätensä hänen harteilleen.

"Olet nyt minun, minä omistan sinut ja jos yrität paeta, niin voin luvata että teen elämästäsi helvetin… Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat minulle palveluksia velkaa, jos onnistuisitkin paeta niin joku heistä löytäisi sinut. Ymmärrätkö?" Mies kuiskasi pidellen tiukasti kiinni hänen olkapäistään.

 "Vanhempani etsivät minut, he löytävät minut täältä" Michael sopersi.

"Luuletko, että heitä kiinnostaa? Luuletko että he välittävät? He ovat vain onnellisia kun pääsivät eroon häpeätahrastaan." Michael värisi, kyyneleet täyttivät hänen silmänsä ja hän tunsi olevansa täysin hukassa.

 "Saatko aina kaiken minkä haluat?" Hän kysyi itku kurkussa.

"Aina." Mies vastasi ja suuteli hänen niskaansa.

 

Hän oli ollut kuukauden New Yorkissa ja vihannut jokaista hetkeä siitä. Kuukausi ei ollut koskaan tuntunut pidemmältä ja hän mietti miten selviäisi kaikista tulevista kuukausista, kuinka monta niitä edes olisi edessä? Michael huokaisi syvään, hän oli vetänyt tuolin ikkunan ääreen ja istui nyt siinä katsellen ulos. Siitä oli tullut hänen lempipaikkansa. Hän katsoi ulos ja tarkkaili pieninä näkyviä ihmisiä alhaalla kadulla. Se toi hänelle jonkinlaista lohtua, lohtua siitä että muu maailma oli yhä olemassa, se ei ollut kadonnut, vaikka se olikin niin kovin ulottumattomissa. Hän laski kätensä ikkunalasille, antoi sen valua alas. Hän toivoi, että olisi nähnyt vain pahaa ja pitkää painajaista ja kohta joku herättäisi hänet siitä.

Kuukauteen hän ei ollut poistunut asunnolta, se kuului hänen kouluttamiseensa, niin Ricky oli sanonut. Hänen tahtonsa oli yhä liian kova, hänen olisi oltava nöyrempi. Rickyn oli oltava varma, ettei hän tekisi mitään typerää, ettei hän yrittäisi karata. Michael tunsi kuinka hänen mielensä alkoi antaa periksi, kuinka hän pikkuhiljaa alkoi hyväksyä tämän surkeuden omaksi elämäkseen. Jokin pieniosa hänessä jaksoi silti yhä uskoa, että oli olemassa vielä päivä, että oli olemassa vielä keino, vapautua tästä. Hän katsoi alas ja toivoi että joku voisi huomata hänet, hän toivoi pelastajaa ja tunsi itsensä typeräksi haaveillessaan siitä. ’Älä viitsi Michael, et ole mikään teinityttö, olet teinipoika, teinipojat eivät haaveile prinssistä valkealla ratsulla…hmm…mutta toisaalta…’ Hän ajatteli itsekseen ja naurahti kevyesti ajatuksilleen. Välillä hän mietti, kuinka kauan kestäisi kunnes hän ei enää nauraisi tai hymyilisi lainkaan. Hän tiesi että se tapahtuisi väistämättä, jos hänen elämänsä jatkuisi nykyisessä tilassaan.

Huoneen ovi avautui, hän ei välittänyt katsoa taakseen, hän tiesi kyllä kuka se olisi.

 "Käy suihkussa ja vaihda vaatteesi. Lähdemme Bostoniin heti kun olet valmis." Ricky ilmoitti. Nyt Michael kääntyi ja katsoi miestä.

"Bostoniin? Miksi ihmeessä?" Hän kysyi väsyneesti.

"Kaikki kyllä selviää kun olemme siellä." Ricky sanoi ja katsoi häntä virne huulillaan. Michael nousi ylös ja käveli miehen ohitse kylpyhuoneeseen. Hän pääsisi pois asunnosta, ensimmäisen kerran kuukauden aikana. Hän tunsi nopeasti ohimenevää innostusta ajatelleessaan sitä, kunnes pelko hiipi hänen mieleensä. `Miksi Bostoniin? Nyt, viikonloppuna? Miksi?` Hän mietti seisoessaan suihkun alla.

 

Hän palasi takaisin makuuhuoneeseen, pyyhe ympärillään.

"Tässä laita nämä yllesi." Ricky sanoi ojentaen vaatteet hänelle. Michael katsoi vaatteita, musta kauluspaita, kireät, sinisenharmaat, muodikkaat farkut ja ihonmyötäilevät bokserit joissa oli sekä harmaata että mustaa. Michael laski pyyhkeen ja alkoi pukea miehen katsellessa häntä, sängyllä istuen. Ricky katsoi häntä usein niin ja pikkuhiljaa hän alkoi tottua siihen, vaikkei vieläkään pitänyt siitä.

 "No niin, olen valmis." Hän sanoi lopulta, oltuaan puettuna jo jonkin aikaa ja kun ei ollut keksinyt muutakaan tapaa rikkoa hiljaisuus. Ricky nousi ylös sängyltä ja hymyili.

 "Näytät upealta." Mies kuiskasi hänen vieressään. "Mutta, yksi pieni juttu...." Ricky jatkoi ja avasi muutaman ylimmän napin hänen paidastaan. "…Noin nyt on parempi."

 

He olivat tulleet autolle, kysymyksistä huolimatta Ricky ei suostunut selittämään hänelle miksi he lähtivät Bostoniin. Michael istui hiljaisuudessa, katsoi ohi kiitäviä maisemia ja yritti nauttia niiden kauneudesta. Hän halusi nauttia niistä pienistä hetkistä joista pystyi. Hän kuvitteli itsensä eri tilanteeseen, kuvitteli että hän oli menossa lomalle Bostoniin ystäviensä kanssa ja että oli odottanut sitä pitkään. Hänellä oli aina ollut vilkasmielikuvitus, mutta nyt hän yllätti jopa itsensä siinä miten hyvin kykeni uppoutumaan omaan kuviteltuun maailmaansa. Kuvitelma katkesi kuitenkin heti heidän saapuessaan neljää tuntia myöhemmin suuren valkoisen kivitalon eteen, Bostonin keskustan ulkopuolella.

Oli lauantai ja kello oli neljä iltapäivällä. Lumi peitti maata, tehden maisemasta puhtaan ja viattoman oloisen. He tulivat sisään ja kohtasivat eteisessä Rickyn ikäisen tummahiuksisen miehen. Mies tervehti heitä ja katsoi Michaelia päästä varpaisiin, tavalla jolla Rickykin oli katsonut häntä ensimmäistä kertaa. Michael tunsi epämiellyttävien kylmienväreiden hiipivän vartalollaan.

"Hyvältä näyttää... todella herkulliselta." Mies myhäili pitäen katseensa yhä hänessä.

 "Mitä minä sanoin." Ricky virnisti toiselle miehelle seisoen Michaelin takana. Michael vilkaisi molempia epävarmasti ja sitten ovea takanaan, miettien voisiko vain juosta ulos ja kauas koko paikasta.

"Parempi viedä poika yläkertaan." Vieras mies sanoi ja lähti kävelemään kohti portaita. Mies pysähtyi niiden juurelle ja katsoi taakseen.

 "Seuraa häntä." Ricky komensi ja Michael teki niin kuin käskettiin epäröityään lyhyen aikaa.

Mies avasi huoneen oven ja piti ovea auki hänelle.

"Mene sisään." Mies komensi. Michael katsoi miestä nopeasti, hän tiesi että oli turhaa taistella vastaan. Hän astui huoneeseen, huokaisi syvään ja kuuli pian kuinka ovi hänen takanaan suljettiin ja laitettiin lukkoon.

 

"Vau, olet tyrmäävän näköinen, en osannut odottaa." Ääni huokaisi. Michael käänsi katseensa äänen suuntaan. Suuren huoneen vasemmalla seinustalla oli sänky, jolla makasi nuori vaaleanruskeahiuksinen poika, jolla oli pähkinänruskeat silmät. Michael katsoi toista ihmeissään. Poika nousi istumaan.

"Kuulet tuota varmaan kaiken aikaa? En ole hyvä avausrepliikeissä… Aloitetaanpa alusta… Hei, Olen Jack" Michael hymyili hieman hölmistyneenä ja lähestyi sänkyä. Hän ojensi kätensä johon toinen tarttui.

"Olen Michael… Hauska tutustua?" Michael naurahti hieman. Tilanne oli todella omituinen. Jack katsoi häntä kalistaen päätään.

"Puhut kuin britti, mutta et näytä siltä." Jack totesi. Michael virnisti.

"No sattumoisin olen britti, miltä brittien sitten pitäisi näyttää?" Jack katseli häntä hetken.

"Rumilta, ei tuollaisilta hyvin ruskettuneilta upeilta adoniksilta, joilla on maailman kauneimmat silmät." Jack vastasi lopulta. Michael nauroi.

"Kaikki britit eivät ole rumia! Kävisit joskus Englannissa ja näkisit…Mistä ihmeestä kaikki ovat saaneet sen päähänsä?” Michael pudisteli päätään. Jack katsoi häntä taas hymyillen itsekin.

"Istu alas." Jack kehotti taputtaen sänkyä.

Michael istui toisen viereen.

"En tarkoittanut loukata tai mitään, olet oikeassa, vitsailin vain. Mutta vakavasti ottaen, et silti näytä tavalliselta englantilaiselta..."

"Tavalliselta englantilaiselta?" Michael nauroi pudistellen taas päätään, kunnes jatkoi. "No hyvä on, olen neljäsosa espanjalainen, neljäsosa irlantilainen ja yllätys, yllätys; puoliksi britti. Olen syntynyt Englannissa, viettänyt lukuisia kesiä Irlannissa, mutta en ole koskaan käynyt Espanjassa." Michael selitti huvittuneena.

"Arvasin, että sinussa on jotain erityistä…Tuo sinun aksenttisi on muuten äärettömän seksikäs. " Jack sanoi sitten virnistäen.

 "Ei sinunkaan korostus hassumpi ole. Mistä olet kotoisin?" Michael kysyi. Hänestä oli mahtavaa jutella jonkun oman ikäisensä kanssa tai ylipäätään jonkun toisen kanssa kuin Rickyn.

 "Olen Texasista… Minkä ikäinen olet?" Jack kysyi sitten.

"Olen 17-vuotias… Entä sinä?"

 "19… Jännittääkö sinua tämä ilta?" Michael katsoi Jackia hämmentyneenä. Hän oli hetkesi unohtanut kaikki kysymyksensä ja epäilyksensä siitä miksi oli täällä.

 "Mitä?…Tai siis…um…Mitä tänään oikein tapahtuu? Miksi olemme täällä?" Hän kysyi epävarmalla äänellä.

"Etkö tiedä?" Jack kysyi yllättyneenä.

"Ricky ei suostunut kertomaan." Michael sanoi hiljaa. Hänen sydämensä alkoi jälleen lyödä kiivaammin. `Tämä ei ole hyvä, ei ole hyvä.` Hän hoki mielessään. Jack oli ollut hiljaa jo jonkin aikaa. Lopulta toinen henkäisi syvään ja alkoi puhumaan.

"Me olemme täällä, koska illalla on juhlat… Olemme täällä, koska olemme huoria, heidän huoriaan." Jackin ääni oli tasainen, kun hän sanoi sen. Hän katsoi suoraan eteensä tyhjin silmin, jotka yrittivät peittää kaikki tunteet sanojen mukana.

Michael henkäisi, nousi ylös ja seisoi hetken aloillaan. Hän tuijotti lukittua ovea, katsoi ikkunaa heidän takanaan. Jonkinlainen hysteria alkoi ottaa valtaa hänessä.

"Mitä?!" Hän kysyi ääni väristen. Olisihan hänen pitänyt arvata, kaikki mitä Ricky oli tehnyt ja sanonut hänelle, videokamera, ne kaksi miestä, se ilta…

"Rauhoitu… Luulin tosiaan että tiesit." Jack sanoi pehmeällä äänellä.

"Olisi kai pitänyt arvata… mutta silti… Huoria?!?" Hän huudahti. Jack kaivoi rintataskustaan Mari-sätkän ja sytytti sen. Michael katsoi häntä, suu yhä järkytyksestä auki. Jack imi sätkää nautinnolla ja puhalsi savua ulos suustaan.

"Haluatko? Tämä rentouttaa kummasti." Jack kysyi ja tarjosi sätkää hänelle. Michael lähestyi häntä epävarmasti.

"En ole koskaan polttanut tuota." Hän tunnusti. Jack katsoi häntä virnistäen ja nosti toista kulmakarvaansa.

 "Olet britti, etkä ole koskaan polttanut maria?" Michael nauroi kuivasti.

"En, en tosiaan ole."

"Nyt on hyvä aika kokeilla." Jack hymyili ja Michael otti sätkän häneltä ja maistoi sitä. Aluksi hän yski hieman, hän ei ollut koskaan edes polttanut tupakkaa. "Kyllä se siitä helpottaa." Jack kertoi hymyillen rohkaisevasti.

 

Michael istui takaisin hänen viereensä sängylle ja ojensi sätkän takaisin Jackille. Se alkoi jo vaikuttaa, päässä tuntui kummalliselta, jotenkin kevyeltä.

"Miten ihmeessä voit olla niin rauhallinen tästä, Jack?" Hän kysyi sitten. Jack ojensi sätkän taas hänelle otettuaan muutaman henkäyksen.

 "No, olen kai jo tottunut… Olen ollut omillani 12-vuotiaasta saakka, sitä täytyy opetella pitämään huolta itsestään, täytyy saada rahaa jostakin. Siispä, kun mitään muutakaan keinoa ei tuntunut olevan, aloin myymään itseäni." Jack selitti.

"12vuotiaana?! Voi luoja, siinä iässä en itse edes voinut ajatella mitään sellaista." Michael henkäisi.

"Niin no, ei se mitään herkkua ollut, mutta sainpahan ainakin ruokaa… Ja nyt, olen täällä. Joe, on ihan ok. tai no riippuu mistä näkökulmasta asiaa katsoo… Mutta häneltä saan kuitenkin kaiken mitä tarvitsen, ruokaa, yösijan ja huumeita. Asiat voisivat olla pahemminkin, niin minä aina ajattelen. Loppujen lopuksi on aivan sama kuka sinua hakkaa ja käyttää, kun se tapahtuisi joka tapauksessa." Michael oli järkyttynyt, hän tunsi itsensä typerämmäksi kuin koskaan. Miten lapsellinen hän oli olutkaan, sääliessään itseään oman elämän kurjuudesta kotona, hänen elämänsä ei ehkä ollut täydellinen silloin, mutta oliko kenenkään koskaan? Ainakin hän oli saanut olla lapsi, hänellä oli ollut ystäviä ja perhe ja…

"Olen todella suuri idiootti, maailman suurin typerys" Hän henkäisi ääneen. Jack kääntyi taas katsomaan häneen.

"No, miksi sanot noin?" Hän kysyi sitten.

"Minulla oli kaikki, olin suosittu koulussa, sain hyviä arvosanoja, minulla oli hyvät vanhemmat ja ystäviä ja sitten kerroin olevani homo ja tuntui että se kaikki katosi altani, isoäitini kuoli ja luulin että kaikki se oli maailman loppu ja luulin… Luulin että saisin kenet vain haluaisin, luulin tosissani että olin kietonut Rickyn pikkusormeni ympärille! Luulin, että hän oikeasti välitti ja minä… Voi hyvä luoja Jack, minulla oli elämä! Ja nyt… kaikki se… kaikki unelmat… kaikki mahdollisuudet… ovat poissa… Ja mitä minä olen nyt? Huora?… Hänen huoransa…" Michael oli puhunut nopeasti. Hän tuijotti seinää edessään ja alkoi nauramaan hysteerisesti, hän nauroi koska oli pilvessä, hän nauroi vaikka oikeasti hän olisi voinut itkeä. "Enpä olisi uskonut, pari kuukautta  sitten… olisin pitänyt sitä ihmistä hulluna, joka olisi sanonut että päätyisin näin… Huora?? Voi hyvä luoja todellinen toiveammatti...Huora... Hei äiti; arvaa mitä? olen nyt huora, eikö olekin kivaa? Etkö olekin ylpeä pojastasi?" Michael nauroi, heittäytyen selälleen sängylle.

Lopulta hän lakkasi nauramasta ja tuijotti kattoa yläpuolellaan.

"Oletko ihan ok?" Jack kysyi lopulta.

"Olen. Anteeksi äskeinen… On nälkä…" Michael sanoi.

"Tuolla pöydällä on ruokaa." Jack osoitti. Michael katsoi Jackin osoittamaan suuntaan, nousi haparoiden ylös ja käveli pöydän luokse.

"Ruoki huoraasi hyvin, että hän jaksaa työskennellä." Michael hihitti, hän tosiaan oli jo pilvessä. Hän pyöritteli banaania kädessään, katsoi sitä ja nauroi. Miten hedelmä saattoikin olla niin perverssin näköinen? `Tältä siis tuntuu olla pilvessä` Hän ajatteli mielessään. Hänen olonsa oli kevyt, sellainen että voisi leijua ilmassa. Michael yritti ryhdistäytyä, selventää ajatuksiaan. Hän yritti olla nauramatta, mikä oli vaikeaa, koska jotenkin kaikki vaikutti sillä hetkellä äärimmäisen huvittavalta, vaikka mikään siinä tilanteessa ei todellisuudessa ollut hauskaa. Michael söi muutaman palan leipää ja otti sitten omenan. omenan mehu valui alas hänen leukaansa ja hän pyyhki sitä pois kämmenellään. Hän kääntyi katsomaan Jackia, joka katsoi häntä tiiviisti ja virnisteli.

"Mitä?" Hän kysyi hymyillen.

"Ei mitään, sinua on vain niin hauska katsella." Jack vastasi hymyillen leveästi.

 "No huvinsa kullakin." Michael nauroi.

 

Aika kului, marihuanan vaikutus alkoi laskea ja Michael tunsi olonsa hyvin hermostuneeksi. Hän ravasi huonetta edestakaisin ja pysähtyi aina välillä ikkunan eteen katsomaan ulos. Oli jo pimeää, lumi valaisi taivasta hieman.

"Viikon kuluttua on joulu." Hän sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Jack, joka makasi edelleen sängyllä, kääntyi katsomaan häntä.

"No helvetin hauskaa joulua meille!" Jack nauroi. Michael hymyili hänelle surullisesti ja katsoi sitten taas ulos. Hän oli aina rakastanut joulua ja tunsi itsensä äärettömän surulliseksi, muistellessaan vanhoja ja ajatellessaan sitä mikä oli tulossa.

"Ricky ei kertonut sinulle joulustakaan?" Jack kysyi huomattuaan surullisen ilmeen hänen kasvoillaan.

 "Ei, eipä tietenkään… Mikäs ’hauska’ yllätys meitä silloin odottaa?" Michael kysyi väsyneesti.

 "No, itse asiassa lomaa näiltä perversseiltä. Saamme olla kahdestaan Joen asunnossa. Ricky menee kai perheensä luokse jouluksi… Kyllä hänelläkin vanhemmat ja sisaruksia; järkyttävää, eikö totta?" Jack nauroi ja jatkoi sitten. "Joe menee johonkin joulujuhliin ystäviensä luokse…" Michael tunsi hymyn kaartuvan huulilleen.

"Joulu ilman Rickyä? Mahtavaa!" Hän huudahti. Jack nauroi hyväntuulisesti. "Mahtavaa tosiaan."

Michael istui taas Jackin viereen sängylle.

 "Kohta on aika… Älä pelkää, ajattele vaan kaikkea muuta ja kyllä se siitä." Jack sanoi. Hän otti yöpöydältä valkoista jauhetta, kaatoi sitä pienen peilinnäköisen levyn päälle ja otti ohuen putken tapaisen jonka työnsi toiseen sieraimeensa. Hän nuuhkaisi jauhetta silmät suljettuina. "Haluatko?" Jack kysyi kun oli valmis. Michael katsoi häntä yllättyneenä.

 "Um… En taida" Hän vastasi sitten.

"Hyvä, parempi niin… viheliäinen aine" Jack nauroi ja laittoi tarvikkeet pois.

 

20minuuttia myöhemmin, mies joka oli tuonut hänet yläkertaan tuli hakemaan heitä. Ilmeisesti tämä mies oli Joe, Michael päätteli tavasta, jolla mies puhui Jackille ja kosketti häntä. Alakerrassa oli viisi miestä Rickyn ja Joen lisäksi. Kaikki miehet olivat ilmeisesti juoneet jo jonkun verran. Michael istui syrjimmäisimmälle tuolille, jonka löysi.

Joe kuiskasi jotain Jackille, joka nyökkäsi ja käveli sohvalla istuvan vaalean miehen luokse. Jack nousi miehen syliin hajareisin, suuteli miestä ja riisui samalla paitaansa. Michael katseli heitä hämmentyneenä ja huomasi puristavansa tuolin käsinojia lujaa. Hänen kämmenensä hikosivat. Hän halusi kutistua kokoon, hän halusi juosta ulos. Hänen jalkansa eivät luultavasti olisi kantaneet. Mies, jota Jack suuteli katsoi äkkiä häneen, hyvin tiiviisti, vaikka samalla Jack hyväili ja suuteli miestä. Jack huomasi tämän myös, pysähtyi, katsoi häneen ja virnisti. Toinen poika nousi varsin sulavasti miehen sylistä ja käveli häntä kohti. Michaelin sydän löi kiivaasti.

Päästyään hänen viereensä, Jack nousi hänen syliinsä samoin kuin oli äsken ollut toisen miehen sylissä. Michael ei kyennyt sanomaan sanaakaan Jackin huulten lähestyessä hänen omiaan. Huulet koskettivat ensin kevyesti, Jack nojautui eteenpäin, painoi huulensa yhä tiiviimmin hänen omiaan vasten. Michael tunsi kuinka hänen omat huulensa vastasivat suudelmaan ilman, että hän ehti edes kummemmin ajattelemaan sitä. Hän raotti huuliaan ja tunsi pian Jackin tutkiskelevan kielen suussaan. Hän vastasi suudelmaan samoilla mitoin. Hetkeksi hänen mielensä tuntui unohtaneen kaiken ympärillä olevaan ja keskittyi vain tähän täydelliseen ja kiihkeään suudelmaan.

Hän havahtui huomatessaan Jackin avaavan hänen paitansa nappeja. Hän irtautui suudelmasta ja katsoi suoraan Jackin pähkinänruskeisiin, mantelinmuotoisiin silmiin. Jack kumartui suutelemaan hänen kaulaansa, sitten leukaa ja näykkäisi varoen hänen korvanlehteään.

"Älä pelkää…" Jack kuiskasi pehmeästi. "…He haluavat sinut…" Jack suuteli ihoa aivan korvan vieressä. "….Sulje silmäsi, kuvittele että se olen minä, että se olen kokoajan minä… samalla aikaa minä ajattelen sinua… sillä tavoin, olemme miltei yhdessä…" Jackin pehmeä kuiskaus rauhoitti häntä. Hän katsoi uudestaan toisen silmiin ja he suutelivat toistensa huulia kiihkeällä tahdolla ettei sen suudelman tarvitsisi loppua, että he todella voisivat olla vain kaksin. Jack nousi ylös ja nosti hänet perässään. Jack livutti paidan hänen yltään ja suuteli paljastuneen olkapään ihoa. Vielä yksi viimeinen suudelma toistensa kosteille huulille ennen kuin heidät erotettiin toisistaan. Jack palasi vaalean miehen luokse ja hymyili hänelle rohkaisevasti Joen johdatellessa hänet makuuhuoneeseen Ricky perässään. `Sulje silmäsi ja ajattele muuta` Hän komensi itseään, kuulleessaan oven sulkeutuvan heidän takanaan.

Jouluaattoiltana he olivat Jackin kanssa kahdestaan Joen asunnolla. Michael istui keittiönpöydän ääressä, jolle Jack kokosi ruokaa.

 "Kuvitellaan…" Jack aloitti hymyillen. "…Kuvitellaan, että olemme rikkaita, että tämä on meidän yhteinen asunto… että olemme rakastavaisia." Jack virnisti ja nojasi tiskialtaaseen. Michael katsoi toista ja hymyili.

"Hyvä on… kuulostaa hyvältä." Jack toi kaksi viinilasia pöytään ja hymyili.

"Vähän viiniä, tekisi hyvää kuvitelmalle" Jack virnisti uudestaan, ennen kuin hävisi olohuoneeseen.

 "Eikö Joe pahastu, jos kosket hänen juomiinsa?" Michael kysyi Jackin palattua punaviinin kanssa.

"Ei Joe huomaa, hänellä on näitä riittämiin ja sitä paitsi huomenna on joulu, nautitaan tästä illasta ja murehditaan seurauksia vasta myöhemmin. Niin ja unohdetaan nyt ainakin hetkeksi Joe ja Ricky, okei?" Michael nyökkäsi ja katsoi kuinka Jack täytti hänen lasinsa.

He söivät ja joivat, avasivat pian uuden viinipullon. Michael nautti tunteesta, jonka viini toi hänen ruumiiseensa, sen välitön rentouttava, lämmittävä vaikutus, hän nautti tunteesta suunnattomasti. Viini nousi nopeasti päähän. Jack katsoi häntä pöydän ylitse tarkkaavaisesti.

"Mitä katsot?" Michel kysyi hymyillen. Jack nojautui taaksepäin tuolillaan.

 "Mietin vain… Olet vasta 17-vuotias ja näytät… no olet todella upean näköinen, sinua ei voi olla tuijottamatta ja mietin miltä mahdat näyttää 5-vuoden kuluttua tai 10-vuoden kuluttua." Michael punastui hieman, ennen hän ei olisi punastunut tällaisesta kommentista, mutta nyt, sen jälkeen mitä Ricky oli tehnyt, hän tunsi itsensä likaiseksi, hänen itsevarmuutensa oli kadonnut.

"Luultavasti näytän aika karmealta siinä vaiheessa, mätänevä ruumis, kylmässä haudassa." Hänen ajatuksensa olivat muuttuneet synkiksi, oli vaikea katsoa asioita positiivisesti, katsoa elämää positiivisesti. Jackin ilme vakavoitui.

"Älä puhu tuollaista… Elät vielä pitkään, kymmeniä vuosia" Michael käänsi katseensa pois.

"Enpä tiedä Jack… jos elämä jatkuu näin…" Michaelin ääni heikkeni, hän katsoi jonnekin kaukaisuuteen.

"Mietitkö itsemurhaa?" Jack kysyi varovasti. Michael nosti katseensa takaisin Jackiin ja nyökkäsi hiljaa.

 "En olisi koskaan uskonut edes harkitsevani sellaista… Mutta nyt, en tiedä kauan jaksan tätä… Entä jos tämä ei koskaan lopu? Haluan takaisin kotiin ja…"Michael itki hiljaa. Jack nousi ylös, käveli nuoremman pojan luokse ja polvistui hänen eteensä..

 "Älä itke… Äläkä koskaan luovu toivosta. Kaikki järjestyy vielä, jokin päivä, usko pois… Et saa antaa periksi. Olet liian hyvä tällaiseen elämään, mutta olet vahva, näen sen sinusta ja tiedän, että sinä selviät tästä." Jack pyyhki kyyneleet hänen silmistään. "Jonakin päivänä tapaat miehen, joka todella ansaitsee sinut. Joka antaa sinulle kaikkensa, joka rakastaa sinua ja tekee sinut onnelliseksi." Jack jatkoi hymyillen.

Jackin ystävälliset sanat lämmittivät häntä ja samalla häntä hävetti oma reaktionsa; se, että hän oli itkenyt.

 "Kiitos ja minä... olen pahoillani, että itkin… Sinulle on tapahtunut niin paljon pahempaakin ja täällä sinä olet, lohduttamassa minua ja…" Jack asetti sormensa hänen huulilleen.

"Hys… Kaikki on okei… Meidän välillämme on paljon eroa. Tämä on se elämä, jonka tiedän. Tein omat valintani jo vuosia sitten. Tiesin mitä tein ja tiedän nyt mitä teen. Olen huora, se oli valinta ja se on okei. Sinulle se on eri. Et valinnut tätä, mitään tästä ja tämä elämä ei ole sinua varten. Joten älä pyydä anteeksi kyyneliäsi, koska ymmärrän kyllä."

He tulivat olohuoneeseen, Jack laittoi musiikkia soimaan ja käpertyi Michaelin taakse sohvalle. He makasivat toistensa syleilyssä.

"Kerro minulle perheestäsi, kerro siitä minkälaista elämäsi oli ennen kuin päädyit kadulle." Michael pyysi. Hän oli sulkenut silmänsä.

"Äitini sai minut vain 18-vuotiaana, hän oli köyhä prostituoitu… niin poika kuin äitinsäkin" Jack naurahti kuivasti. "Elimme kahdestaan, äitini vanhemmat eivät halunneet olla missään tekemisissä meidän kanssamme ja se mies joka saattoi äitini raskaaksi hylkäsi hänet samantien… Hän oli hyvä äiti, varas ja prostituoitu, mutta ei se merkinnyt minulle mitään… Hän rakasti minua, ainut ihminen joka on koskaan todella rakastanut minua… Hän yritti parhaansa antaakseen minulle onnellisen lapsuuden…" Jack oli hetken hiljaa.

 "Ja olitko onnellinen?" Michael kysyi.

"Olin… Muistan monet joulut lapsuudessani, ne olivat aina hyviä. Äiti oli säästänyt rahaa tai varastanut ja teki meille hyvää ruokaa ja usein kuvittelimme että olimme rikkaita, että asuisimme isossa talossa ja että meillä olisi paljon palvelijoita… Äitini kertoi minulle aina tarinoita siitä minkälaista elämämme olisi…" Jack hymyili muistoille, jotka palasivat hänen mieleensä.

"Hän oli hyvä nainen, hyvä äiti…" Jack toisti.

"Mitä tapahtui?" Michael kysyi.

"Hänen viimeisin alkoholistinen miesystävänsä hakkasi hänet kuoliaaksi, kun olin 11-vuotias… Minut sijoitettiin kamalaan sijaiskotiin ja lopulta karkasin sieltä. Loput sinä tiedätkin" Jack suuteli hänen niskaansa, nauttien siitä lämmöstä, joka hehkui toisen pojan ruumiista.

"Olen pahoillani Jack, äitisi puolesta, siitä mitä tapahtui… Olet kokenut jo liian paljon pahaa." Michael kuiskasi.

"No, hän on nyt paremmassa paikassa… Ainakin äidistä on paljon hyviä muistoja, kaikilla ei ole edes sitä." Michael kääntyi ympäri kasvotusten Jackin kanssa ja painoi huulensa toisen pojan huulille. Suudelma oli hellä ja pehmeä, sellainen mitä he molemmat kaipasivat. Heidän kätensä silittivät varoen toistensa vartaloita. Lopulta he nukahtivat sylikkäin, yhä pidellen toisiaan.

 

 

8. Luku

 

24.4.1998

Michael oli saanut jo muutaman kuukauden liikkua vapaasti, sekä asunnossa että ulkona. Yksikin virheliike ja se näennäinen vapaus riistettäisiin häneltä, joten hän yritti olla mahdollisimman varovainen. Hän yritti miellyttää miestä, vaikka joka kerta kun hän teki niin, hänen mielensä huusi vastaan, vihaten sitä alistuvaa olentoa joka hänestä oli hyvää vauhtia tulossa.

Sinä perjantai-iltapäivänä hän kierteli asuntoa tylsistyneenä. Aamulla hän oli tehnyt rutiininomaiseksi käyneet punnerrukset ja vatsalihasliikkeet. `Pidä keho kunnossa ja mieli pysyy virkeänä` Hän muisti isoäitinsä aina sanoneen. Sen jälkeen hän oli peseytynyt ja syönyt aamupalan. Lukenut kirjaa ja katsonut televisiota, istunut parvekkeella nauttimassa kevätauringosta, syönyt lounaan ja juonut teetä…Ja nyt, runsaan tunnin verran hän oli ollut vain yksinkertaisen tylsistynyt.

Kiertäessään asuntoa hän lopulta pysähtyi lukittuna pidetyn huoneen eteen, hän katsoi sitä yllättyneenä. Avain oli lukossa. Hän oli miettinyt jo monta kuukautta mitä oven takana piili ja miksi sinne ei saanut mennä, ja nyt tilaisuus esitteli itsensä. Hän voisi kääntää avainta lukossa ja mennä sisään, houkutus oli suuri. `Uteliaisuus tappoi kissankin` Hän ajatteli, mutta huomasi silti oman kätensä kurottautuvan eteenpäin kääntämään avainta ja painamaan kahvaa alaspäin. Hänen oli pakko saada tietää, hän oli varma että ehtisi käydä huoneessa ennen kuin Ricky tulisi. Michael työnsi oven auki, sisällä oli pimeää, mutta hänen takaa tuleva luonnonvalo valaisi sitä hieman.

Michael tuli sisään huoneeseen ja sytytti valot. Huoneen päädyssä olevassa ikkunassa oli pimennysverhot. Oikealla puolella oli korkeita hyllyjä, joilla oli videokasetteja ja hyllyjen vieressä oli ovellinen kaappi. Ikkunaa vastapäätä oli kirjoituspöytä, pöytälaatikoineen ja pöydällä tietokone internetyhteyksineen. Vasemmalla puolella huonetta oli tv, videot ja niiden edessä vihreäsohva. Nurkassa kökötti videokamera, Michaelia puistatti jo pelkkä sen näkeminen.

Michael tuli hyllyjen luokse, hän katsoi videokasetteja, joissa luki nimiä ja vuosia. Ne olivat järjestetty huolellisesti vanhimmasta lähtien, joka oli vuodelta 1973, siinä kasetissa luki nimi Evan. Michael arvasi mitä kaseteilla mitä luultavammin oli ja tunsi uuden puistatuksen. Hän tiesi, että myös hänen omalla nimellään oleva kasetti oli jossain.

Hän tuli kirjoituspöydän luokse, tietokoneen vieressä oli kehystetty kuva perheestä. Hän nosti sen käteensä ja katsoi. Kaikilla oli kauniit ja kalliin näköiset vaatteet yllään. Äiti istui sohvalla teini-ikäinen Ricky vieressään ja Rickyn vieressä hänen harmaahiuksinen isänsä. Sohvan takana seisoi mies ja nainen, jotka näyttivät noin kolmekymppisiltä. Ricky oli siis nuorin lapsi, iltatähti kaikesta päätellen. Michael mietti millainen muu perhe oli ja eikö kellään todellakaan ollut aavistustakaan siitä minkälainen hirviö heidän nuorimmainen perheenjäsenensä oli? Michael huokaisi ja laski kuvan alas.

Michael avasi suljetun kaapin. Yhdellä hyllyllä oli kallis kamera ja valokuvaustarvikkeita. Seuraavalla vanha kenkälaatikko. Michael avasi sen ja katsoi sisään, se oli täynnä valokuvia. Hän otti muutaman käteensä ja toivoi heti ettei olisi nähnyt niitä. Alastonvalokuvia nuorista miehistä ja pojista, jotka eivät näyttäneet kovin tyytyväisiltä oloonsa. Michael laittoi kuvat nopeasti takaisin ja työnsi laatikon perälle. Osa hänestä toivoi, että löytäisi omat videonsa ja kuvansa että voisi tuhota ne, tuhota kaikki kiristysmahdollisuudet mieheltä. Ehkä sitten hän voisi olla vapaa?

Seuraavaksi hänen silmiinsä osui pölyinen laatikko, jossa luki tuttunimi: Evan. Hän otti sen ja meni istumaan sohvalle. Hän avasi kannen hitaasti, päällimmäisenä laatikossa oli vanhoja valokuvia. Hän otti ne ulos laatikosta. Ensimmäinen oli mustavalkoinen, siinä kaksi pientä poikaa istuivat puutarhassa. Kuvan takana luki: Minä ja Evan 16.06.1964. Seuraavassa kuvassa toinen pojista oli yksin, ilmeisesti vanhakoulukuva. Pojalla oli tummat hiukset ja tummanruskeat silmät, kuvassa hän oli ehkä 10-vuotias. Poika hymyili leveästi, täydellinen hymy. Kuvan takana oli vuosiluku 1967 ja nimi Evan. Sama poika esiintyi muissakin kuvissa. Useissa oli myös toinen poika, joka oli ensimmäisessäkin; tummat silmät; miltei mustat  ja ruskeat hiukset. Michael tunnisti Rickyn kunnolla vasta kuvasta jossa pojat olivat 12-vuotiaita. He istuivat samassa puutarhassa kuin ensimmäisessä, vierekkäin ja hymyillen.

Kuvassa, joka oli päivätty 8.06.1973 Evan makasi auringonottotuolilla uima-altaalla, uimahousuissaan, poika katsoi suoraan kameraan ja hymyili. Michael tuijotti kuvaa pitkään hämmentyneenä kunnes äkkiä muisti Rickyn sanat "Muistat niin paljon erästä, jonka tunsin joskus" Ne jäivät soimaan hänen mieleensä hänen katsoessaan valokuvanpoikaa ja huomasi yhtäläisyydet itseensä. Valokuvia ei ollut vuoden 1973 jälkeen. Michael katsoi mitä muuta laatikossa oli: vanhoja kouluvihkoja, joissa nimi: Evan Brisley ja vanhoja kirjeitä osoitettuna Rickylle… Michael otti yhden kirjeistä ja hypisteli sitä hetken käsissään, miettien uskaltaisiko avata sitä. Uteliaisuus voitti, hän halusi tietää enemmän pojasta, jonka kuvia ja vanhoja tavaroita laatikossa oli. Hän katsoi kaunista, koukeroista käsialaa, jonka täytyi olla naisen käsialaa.

9.12.1973

Rakas Richard

Minun on pitänyt kirjoittaa sinulle jo aiemmin ja kiittää sinua tuesta jonka sinä ja perheesi olette suoneet perheellemme. Luulen, että ymmärrät kuitenkin syyni sille miksi en ole saanut kirjoitettua ennen kuin nyt. Nämä kuluneet kuukaudet ovat olleet elämämme raskaimpia ja tiedän että jaat tunteen kanssamme. Suru ei luultavasti hellitä koskaan, mutta olen varma että sen kanssa oppii elämään ennen pitkää. Rakas lapseni, esikoispoikani on poissa, enkä yhä vieläkään voi täysin uskoa sitä, enkä ymmärtää hänen syitään, miksi hän teki mitä teki. Miksi iloisesta, elämänmyönteisestä pojasta tuli äkkiä niin synkkä, ettei hän nähnyt muuta vaihtoehtoa? Tiedän, että olet tästä aivan yhtä ihmeissäsi kuin mekin olemme, puhuimmehan siitä jo hautajaisissa. Ajatukseni eivät vieläkään kulje selkeästi, eikä ole hetkeäkään ettenkö ajattelisi häntä ja kysyisi itseltäni ja Jumalalta miksi?

Sinä olit hänen parasystävänsä niin pitkään ja olet aina auttanut perhettämme, enkä voi sanoin ilmaista miten kiitollisia olemme sinulle. Olet todella hyväkäytöksisin ja kultaisin nuori mies, joka minulla on ollut ilo tuntea.

Olen niin väsynyt tästä kivusta ja tuskasta, en vain ymmärrä, en todellakaan ymmärrä. Rukoilen Jumalaa, että saisin joskus tietää hänen syynsä ja rukoilen Häntä myös siinä, että rakas lapsemme, että rakas Evan olisi nyt paremmassa paikassa, kuin tämä.

Haluan erityisesti kiittää perhettäsi avusta, jonka annoitte meille uuden asunnon löytämisessä. Täällä vanhassa on liika muistoja ja liikaa kipua, että voisimme jäädä. Huomaan että raastavampia niistä muistoista on kaikki kauniit hyvät muistot, muistot pojasta, jonka en enää koskaan näe astuvan tuosta ulko-ovesta, vaikka kokoajan odotan hänen tekevän niin. En ymmärrä miksi sydämeni ei jaksa uskoa hänen kuolemaansa, vaikka näin hänen kuolleen ruumiinsa omin silmin, näin sen ja kosketin sitä kylmää ihoa. Näen yhä painajaisia siitä hetkestä ja luulen että tulen aina näkemään…

Kirjoitan tätä kirjettä tässä vanhan kotimme keittiössä, siivottuani juuri Evanin huoneen, pakattuani hänen tavaransa pahvilaatikoihin. Minulla kesti siinä aikani ennen kuin pystyin edes menemään sinne ja tekemään sen, aluksi vain itkin. Mutta nyt kaikki on valmista ja pian voimme jättää tämän talon kokonaan. Lähetän sinulle joitakin valokuvia mitä löysin teistä kahdesta. Lisäksi minulla on joitakin hänen tavaroitaan, jotka haluan antaa sinulle muistoksi parhaasta ystävästäsi. Sinä todella olit hänelle tärkeä ja rakas ystävä! Kutsun sinut ja perheesi illalliselle heti kun saamme kaiken järjestykseen uudessa asunnossamme, jossa sitten annan sinulle nämä tavarat. Näemme pian. Jumalan siunausta!

Rakkaudella ja luottamuksella: Rouva Emily Brisley

Michael laski kirjeen kädestään ja katsoi uudestaan kuvaa, jossa hänen ikäisensä poika istui auringonottotuolilla. Vain kuusi kuukautta myöhemmin pojan äiti kirjoittaa Rickylle kirjeen, jossa puhuu poikansa kuolemasta. Kirjeessä nainen sanoo Rickyä kultaiseksi ja hyväkäytöksiseksi. Michael kurtisti kulmiaan, Ricky oli kaikkea muuta kuin kultainen, mutta osasi kyllä huijata ihmisiä uskomaan niin. Michael ei voinut olla ajattelematta, että Rickyllä oli jotakin tekemistä Evanin kuoleman kanssa. `Miksi hän teki mitä teki?` Evanin todennäköisen itsemurhan kanssa. Michael ajatteli. Hän tuijotti taas kuvaa, poika hymyili. Hymy näytti aidolta hymyltä, hymy näkyi pojan silmistäkin, miksi tämä poika oli tappanut itsensä?

Michael sulki kirjeen takaisin kuoreensa ja asetti sen kuvien mukana laatikkoon. Laatikon hän vei takaisin paikkaan, josta se oli otettu. Hän tuli hyllyjen luokse ja otti kasetin, jossa pojan nimi myös luki. Hänen kätensä tärisivät hieman hänen työntäessään kasettia videonauhuriin, hän pelkäsi sitä mitä saattaisi nähdä. Hän huokaisi hieman helpotuksesta, kun viattoman näköinen kotivideo täytti kuvaruudun. Kuva ratisi hieman ja ääniä ei kuulunut. Meneillään oli ilmeisesti, jotkin kesäjuhlat suurentalon uima-altaan ympärillä. Ihmiset kulkivat kameran ohitse, hymyilivät ja vilkuttivat. Sitten kamera kohdistui saman poikaan, joka oli ollut kuvassa, pukeutuneena t-paitaan ja shortseihin, poika irvisti kameralle ja pelleili. Vaaleahiuksinen pikkutyttö tuli pojan luokse, tarttui tätä jalasta ja sanoi jotakin. Poika hymyili tytölle leveästi, nosti tytön ilmaan ja pyöritti häntä ympäri. Molemmat nauroivat. Lähikuva pojan kasvoista. Hän laski tytön maahan. He lähtivät kävelemään poispäin käsikädessä ja kuvaaja seurasi. Poika vilkaisi olkansa yli kuvaajaa, sanoi jotakin ja nauroi. Michael uppoutui täysin katseluun.

Ricky tuli kotiin töistä. Hän laski salkkunsa hiljaa eteisen lattialle ja käveli kohti huonetta, jota yleensä piti lukittuna. Hän näki sen oven olevan raollaan ja julma hymy hiipi hänen kasvoilleen. Hän avasi oven varovasti ja katsoi hetken poikaa, joka istui sohvalla selin häneen. Sitten hänen katseensa osui tv-ruudulle, jossa hän näki ystävänsä, kauan kuolleena olleen ystävänsä. Siitä oli jo 25-vuotta. Muistot palasivat hänen mieleensä.

Evan Brisley, oli ollut hänen parasystävänsä 7-vuotiaasta asti. Ricky oli jo pienestä pojasta asti opetettu arvostamaan kauneutta ja sitä hän todella teki, arvostus oli kuitenkin enemmän janoa ja oli sitä yhä enemmän mitä vanhemmaksi hän kasvoi. Evan oli ollut kaunis, pienestä asti ja Ricky oli huomannut toisen pojan välittömästi muiden keskellä ja halunnut hänet, halunnut olla hänen lähellään ja olla hänen ystävänsä. Evan, joka oli köyhästä perheestä, oli hyvin otettu rikkaanpojan huomiosta ja heistä oli tullut ystävät, todella läheiset ystävät. Evanin isä oli ollut pitkään työttömänä ja nyt tämän uuden ystävyyden myötä hänelle tarjottiin ja hän otti vastaan työn Rickyn isän omistamasta firmasta. Koko Brisleyn perhe oli ollut äärimmäisen kiitollinen uusille ystävilleen.

Vuosien kuluessa Evanin kauneus kasvoi ja Ricky huomasi katsovan tätä kauneutta täysin uudella tavalla. Haluten, himoiten. Lapsesta, joka oli aina saanut kaiken minkä halusi, kasvoi nuori, joka aikoi jatkossakin saada kaiken. Hän huomasi, että halu jota hän tunsi ystäväänsä kohtaan, kasvoi päiväpäivältä niin suureksi, että lopulta se ylitti järjen ja kaiken opetetun moraalin. Hän oli ollut Evanin ystävä viimeiseen asti, eikä toinen ollut huomannut muutosta hänessä. `Niin suloinen, naiivi Evan` Ricky oli ajatellut.

24.6.1973 Ricky muisti sen illan täydellisesti. Hänen vanhempansa olivat olleet heidän kesähuvilallaan ja hän oli jäänyt yksin kotiin. Hänen vanhempansa eivät olleet koskaan kieltäneet häneltä mitään, he olivat hemmotelleet häntä ja antaneet hänelle kaiken mitä hän oli vain osannut pyytää.

Evan oli tullut yöksi, he olivat uineet altaalla, syöneet ulkona ja tulleet myöhään, illan kylmetessä sisälle. Hän oli tarjonnut Evanille juotavaa isänsä baarikaapista ja varmistanut, että hänen ystävänsä lasi oli aina täynnä. Itse hän oli juonut mahdollisimman vähän ja katsonut ystävänsä humaltumista. He olivat nauraneet ja pelleilleet. Hän saattoi yhä kuulla miltä Evanin nauru oli kuulostanut sinä iltana, hän saattoi muistaa miten hänen ystävänsä silmät olivat kimmeltäneet pimeydessä. Evan oli ollut niin kaunis, niin seksikäs...

Hän oli johdattanut toisen omaan huoneeseensa ja laskenut hänet sängylle. Hän oli riisunut Evanin kengät ja sukat pojan yhä nauraessa. Sen jälkeen hän oli riisunut omansa ja siirtynyt ystävänsä viereen sängylle. Evan oli yhä nauranut.

 "Miksi olemme sinun sängylläsi?" Evan oli kysynyt sammaltaen. Ricky oli katsonut häneen, kasvot Evanin kasvojen yläpuolella ja hymyillyt.

"Koska sinua väsyttää" Hän oli vastannut ja Evan oli jälleen nauranut, hän yhtyi nauruun ja alkoi avaamaan Evanin paidan nappeja.

"Mitä sinä teet?" Evan oli kysynyt yhä huvittuneena, mutta lakaten nauramasta. Ricky oli siirtynyt istumaan hajareisin ystävänsä lantion päälle ja suudellut paljasta ihoa, joka paljastui paidan alta.

"Ricky?!" Ääni oli yllättynyt. Ricky ei ollut sanonut mitään vaan oli ryhtynyt avaamaan ystävänsä vyötä ja farkkujen nappeja.

"Ricky? Mitä sinä teet?! Tahdon nousta" Evanin ääni oli muuttunut aavistuksen korkeaksi ja hermostuneeksi.

"Otan sen, mitä olen jo kauan halunnut" Ricky oli vastannut, hän oli jo täysin huumaantunut omasta himostaan, oli liian myöhäistä kääntyä takaisin. Evan oli vääntelehtinyt hänen allaan, kun hän oli repinyt vaatteet hänen yltään kokonaan. Ricky muisti paniikin ystävänsä äänessä, kun hän oli avannut omat housunsa ja painautunut tiiviisti ystäväänsä vasten, niin että tämä tunsi hänen erektionsa omaa reittänsä vasten.

 "Ricky…ei…tahdon pois…" Nyyhkytystä, vääntelehtimistä. Evan oli ollut kuitenkin liian humaltunut häneen itseensä nähden, ettei ollut onnistunut vapautumaan hänen otteestaan.

Ricky oli suudellut raivokkaasti Evanin huulia. Hän muisti yhä miltä Evanin suu oli maistunut, muisti kyyneleiden maun omassa suussaan, kun hän oli nuollut ystävänsä poskia. Hän muisti Evanin tuskanhuudon, kun hän oli työntynyt hänen sisäänsä.

"Ricky!…lopeta!…Ricky…ei…sattuu…ole kiltti…ei…ei…" Evan oli nyyhkyttänyt ja huutanut ja Ricky muisti miten oli kiihtynyt vain enemmän näistä pyynnöistä ja itkusta mitä toinen päästi. Muisti sen huumaavan vallan tunteen, mikä hänellä oli ollut. Mikään ei ollut koskaan vetänyt vertoja sille ja hän oli jatkanut, kovia raivokkaita työntöjä ystävänsä sisään, kunnes oli tullut. Lysähtänyt toisen tärisevän ruumiin ylle ja hymyillyt. Se oli ollut voimakkain, parhain orgasmi minkä hän oli ikinä saanut.

Hän oli kierähtänyt Evanin yltä ja maannut sängyllä. Hänen parasystävänsä makasi paikoillaan, nyyhkyttäen hiljaa ja Ricky oli katsonut kuinka veri ja sperma oli valunut alas reisiä. Hän oli ollut 16-vuotias ja se oli ollut hänen ensimmäinen raiskauksensa, se oli ollut täydellistä, Ricky ajatteli.

Seuraavana aamuna hän oli kyydittänyt ystävänsä tämän kotiin. Koko matkan Evan oli ollut hiljaa, tuijottanut tyhjin silmin eteensä.

"Tiedät, ettei kukaan usko sinua jos kerrot mitä tapahtui, tiedät että oma perheesi vain joutuisi vaikeuksiin." Ricky oli sanonut Evanille, juuri kun he olivat ajaneet pihatielle. Evan oli nyökännyt hitaasti katsomatta häneen ja sanakaan sanomatta Evan oli noussut autosta ja kävellyt sisälle.

Kaksi viikkoa myöhemmin, kun Evan oli ollut yksin kotona, Ricky oli mennyt hänen luokseen ja tehnyt sen uudestaan pojan omalla sängyllä. Hän oli sanonut, että tulisi taas, kun hänen tekisi mieli. Evan oli huutanut hänelle, vaipunut sängylleen ja itkenyt. Ricky ei ollut välittänyt, hän oli saanut mitä halusi ja se valta oli ollut mahtavaa. Heinäkuun 31. päivä 1973 Evan oli soittanut hänelle ja pyytänyt häntä tulemaan käymään.

"Etuovi on auki, tule suoraan huoneeseeni." Evan oli sanonut tasaisella äänellä ja sulkenut luurin.

Ricky oli tullut asuntoon, jossa kukaan muu ei ollut kotona ja kävellyt ystävänsä huoneeseen. Evan oli maannut sängyllä kyljellään, jalat roikkuivat reunan ylitse, hänen tyynynsä oli punainen verestä ja hänen kuollut kätensä piteli yhä asetta otteessaan. Seinälle oli myös roiskunut verta. Ricky oli kävellyt rauhallisesti ruumiin lähelle ja tuijottanut sitä. Hän oli istunut lattialle sängyn viereen ja koskettanut ihoa, joka oli yhä lämmin. Hän tunsi kuinka lämpö alkoi karata siitä.

"Typerä Evan parka" Hän oli mutissut ja nähnyt sitten kirjeet hänen kirjoituspöydällään. Yksi oli hänen perheelleen, yksi tyttöystävälle ja yksi hänelle. Ricky otti kirjeen ja avasi sen.

"Näetkö nyt mitä sait aikaan? Minun ruumiini ei ole enää käytettävissäsi! Mätäne helvetissä Ricky!" Ricky oli virnistänyt julmasti ja katsonut uudestaan ruumista. "Aina niin dramaattinen"

Hän ei ollut tuntenut syyllisyyttä, hän ei ollut tuntenut katumusta siitä mitä oli tehnyt, hän ei ollut painanut liipaisinta, hän ei ollut pakottanut Evania kuolemaan. Rickyllä ei ollut omatuntoa, hän ei uskonut helvettiin sen paremmin kuin taivaaseenkaan. Hän uskoi elämään tässä ja nyt, sen jälkeen ei ollut mitään. Elämä oli peliä, jossa hän oli yksi voittajista. Hän eli itselleen, omalle mielihyvälleen, ei muille.

Hän oli soittanut lopulta poliiseille ja Evanin vanhemmille. Hän oli saanut äänensä kuulostamaan hätääntyneeltä ja hän oli saanut itsensä itkemään ja vapisemaan hyvin vakuuttavasti. Hän oli näytellyt hyvin surevan ystävän roolin, eikä kukaan ollut koskaan saanut tietää. Evan ei ollut paljastanut kirjeissään todellista syytä tekoonsa. Hän oli nähnyt perheelle osoitetun kirjeen, joka oli oikein kauniisti muotoiltu hyvästelykirje rakkaalle perheelle.

"Jotain sellaista on tapahtunut, mitä en voi selittää…En voisi enää luottaa kehenkään…en voisi enää päästää ketään lähelleni …en näe enää päiviä tämän päivän jälkeen, en osaisi enää olla onnellinen…ainoa keino vapautua…ainoa keino lopettaa tämä" Kirje oli täynnä vihjailuja, mutta ei sellaista mitä kukaan olisi onnistunut poimiman rivienvälistä.

Yhä vieläkin Ricky oli hyvissä väleissä Evanin perheen kanssa. Hän tapasi säännöllisesti Evanin pikkusiskoa Lindaa, joka oli ottanut hänet jonkinlaiseksi isovelihahmoksi Evanin kuoleman jälkeen. Hän kävi tervehtimässä Evanin vanhempia usein, tarjoten heille rahallista apua ja muistellen heidän kanssaan heidän rakasta poikaansa. Kellään ei ollut aavistustakaan, että juuri hän oli Evanin itsemurhan syy. Hän oli jopa lohduttanut pojan murtunutta tyttöystävää ja oli yhä naisen ystävä. Hän osasi pelata peliä täydellisesti.

Ricky katsoi yhä kuvaruutua. Välillä, hänen täytyi myöntää, hän todella kaipasi ystäväänsä. Ricky astui huoneeseen ja käveli Michaelin luokse. Michael kääntyi katsomaan miestä säikähtäneenä.

"Rikot taas sääntöjäni, tuhma poika." Ricky torui ja hymyili epämiellyttävästi. Michael nielaisi kuuluvasti, irrottamatta katsettaan miehestä. Ricky istui hänen viereensä ja nosti kätensä hänen kasvoilleen.

"Nuo silmät; niin samanlaiset…niin kovin samanlaiset" Ricky kuiskasi.

"M-Mitä hänelle tapahtui?" Michael tajusi kysyvänsä, ennen kuin oli ehtinyt harkitsemaan kysymystään tarkemmin.

"Evanille?…Typerä poika ampui itsensä, kun ei voinut kestää pientä hauskanpitoa." Ricky virnisti nähdessään Michaelin silmien suurenevan hämmennyksestä ja kauhusta. "Kyllä, minä raiskasin hänet, otin mitä minulle kuului." Sanottuaan sen, Ricky veti hänet lähelleen, painoi hänet selälleen sohvalle ja suuteli häntä rajusti. Michael tunsi kauhua. Hän pyristeli miehen alta, joka oli kuitenkin päättänyt ottaa hänet siinä paikassa, eikä mikään voisi sitä muuttaa.

Se oli rajua, väkivaltaista seksiä, aivan niin kuin useimmilla kerroilla. Michael puristi silmänsä tiukasti kiinni, eikä yrittänytkään vaimentaa omia huutojaan. Ricky halusi sitä, halusi kuulla hänen tuskansa, se olisi nopeammin ohi niin. Michael yritti paeta omaan turvapaikkaansa mielessään. Hän ajatteli Irlantia, muisteli kuinka Atlantin-valtameri löi aaltojaan vasten rantakallioita, muisteli miltä hiekka tuntui paljaiden jalkojen alla, muisteli isoäitiään, hänen lämmintä nauruaan…Muisteli äitiään lukemassa hänelle satua…Tonya lennättämässä leijoja hänen kanssaan…Hän koitti ajatella kaikkea muuta paitsi sitä mitä tapahtui, koitti olla ajattelematta sitä sydämetöntä hirviötä, joka oli teollaan ajanut parhaan ystävänsä itsemurhaan. Hän tiesi nyt mikä pahuus oli.

****************

11.6.1998

Michael tuli lenkiltään Centrall Parkista, siitä oli tullut miltei päivittäinen tapa. Hän juoksi pitkiä lenkkejä, juoksi kunnes hänen ruumiinsa oli liian väsynyt jatkaakseen. Juoksemalla hän purki kaiken tuskan ja turhautumisen mitä hän tunsi. Ne lyhyet hetket olivat päivän parhaita, hänestä tuntui että olisi voinut juosta ikuisuuden, juosta pois kaikesta pahasta mikä vainosi takana. Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt tarpeeksi kauas, ei ollut paikkaa jonne paeta, ei ollut ihmistä jonka luokse tulla. Hän oli liian häpeissään ottaakseen yhteyttä vanhempiinsa, jos he saisivat tietää mikä hänestä oli tullut…Michael ei halunnut ajatella sitä. Hän ei ollut enää sama ihminen, joka oli ollut aikaisemmin. Kaikki oli muuttunut. Sinä päivänä hän oli masentuneempi ja ahdistuneempi kuin aiemmin. Seuraavana päivänä hän täyttäisi 18-vuotta, häntä inhotti ajatus että joutuisi viettämään sen päivän Rickyn kanssa.

Hän huokaisi syvään ovimiehen avatessa hänelle oven kerrostalon aulaan.

"Iltaa nuori herra Matthews, oliko hyvä lenkki?" Vanha mies kysyi ja hymyili kohteliaasti. Michael soi hänelle väsyneen hymyn takaisin.

 "Iltaa herra Curtis. Oli oikein hyvä" Hän vastasi miehelle ja käveli hisseille. `Nuori herra Matthews` Hän ajatteli hieman katkerana. Michael Wills, oli unohdettu ja kadonnut. Hänestä oli tullut Michael Matthews, rikkaan miehen veljenpoika, joka asui hänen luonaan opiskellessaan New Yorkin yliopistossa. Täydellinen peitetarina, hänen nykyinen elämänsä oli yhtä suurta, loistavasti näyteltyä valhetta.

Hän katsoi kelloaan tullessaan eteiseen: 18.30.

 "Michael? Sinäkö se olet?" Hän kuuli Rickyn äänen olohuoneesta. Pelkkä miehen äänen kuuleminen sai hänet vavahtamaan vastenmielisyydestä.

"Kukapa muukaan?" Hän vastasi kävellen kohti kylpyhuonetta.

"Tule käymään täällä" Ricky komensi. Michael huokaisi syvään seisten hetken paikoillaan, ennen kuin totteli käskyä. Ricky istui olohuoneen sohvalla puku päällään ja häntä vastapäätä istui, hoikka, kauniskasvoinen, keski-ikäinen nainen, jolla oli vihreät silmät ja kastanjanruskeanhiukset kiedottuna nutturalle. Nainen hymyili lämpimästi nähdessään hänet ja katsoi häntä päästä varpaisiin. "Susanne, tässä on veljenpoikani Michael…" Michaelia huvitti edelleen kuulla miehen esittelevän hänet siten. "Michael, tässä on kollegani Susanne Blaine." Michael pakotti kohteliaan hymyn kasvoilleen lähestyessään naista ja kätellessään häntä.

"Hauska tutustua rouva Blaine. Suokaa anteeksi olen hieman hikinen, tulin juuri lenkiltä. Käyn vain nopeasti suihkussa ja vaihtamassa vaatteeni, jos sopii."

 "Oikein hauska tutustua myös sinuun Michael. Enkä tietenkään pahastu, on mukavaa, että nuoret miehet pitävät huolta kunnostaan." He hymyilivät ja Michael poistui huoneesta.

 

Peseydyttyään ja vaihdettuaan vaatteensa Michael palasi takaisin olohuoneeseen, valmistautuen taas vihaamaansa rooliin. Hän istui vapaalle nojatuolille.

"Hyvä ulkonäkö taitaa todella kulkea suvussa" Susanne naurahti katsottuaan häntä uudestaan. Michael hymyili hänelle. "Ricky kertoi, että olet kotoisin Englannista ja että äitisi suvussa on espanjalaista verta?" Nainen katsoi häneen uteliaana.

 "Kyllä se on totta."

"Minä sitten niin rakastan englantilaisia miehiä, aina niin kohteliaita ja tuo aksentti…ooh…" Nainen jatkoi ja naurahti jälleen heleästi. Susanne kyseli hänen opiskelustaan ja Michael kertoi hänelle valmiiksi harjoitellut seikat.

"Sinulla on todella upea luusto, todella kauniit kasvot ja vartalo. Sopisit erinomaisesti malliksi, ehkä johonkin mainokseen tai…Vai mitä Ricky, eikö hän sopisikin?" Susanne kuulosti innostuneelta ja hän katsoi Rickyä, joka oli pysynyt harvinaisen hiljaisena.

"Hänen äitinsä ei hyväksyisi." Ricky vastasi tiukalla äänellä. Susanne näytti hieman yllättyneeltä. Michael alkoi todella kyllästyä tähän esitykseen.

"Niin katsokaas kun äitini on niitä ihmisiä, jotka uskovat että valokuvaus vangitsee kohteensa sielun, niin ettei se pääse taivaaseen. Heillä on oma pieni uskonnollinen ryhmä, jotka uskovat siihen…Mitä voin sanoa, äitini on hieman sekaisin, kuvitelkaa nyt minkälaisen kohtauksen naisparka saisi jos näkisi poikansa mainoksissa, se ajaisi hänet lopullisesti kuilun yli. Surullista tosiaan." Michael selitti vakavalla äänellä, vetäen huolestuneen ilmeen kasvoilleen. Hän oli hiljaa ja pudisteli päättään. Nainen katsoi häntä silmät suurina, epäuskoisena ja hieman järkyttyneenä. Hän mietti oliko poikaparka sekaisin vai tosissaan, mutta tuli sitten siihen lopputulokseen, että poika puhui totta, eurooppalaiset saattoivat olla hieman omituisia ja mistä sitä tiesi mitä Espanjassakin puuhattiin, ehkä siellä tosiaan oltiin hieman takapajuisempia kuin Yhdysvalloissa. Michael huomasi Rickyn katsovan häntä raivoissaan ja tiesi välittömästi että saisi kuulla tästä myöhemmin.

Michael nousi ylös ja meni keittiöön hakemaan juomista. Ricky ja Susan olivat uppoutuneet teennäiseen keskusteluun. Joka solu hänen ruumiissaan huusi, hän halusi huutaa niin lujaa että jonkun olisi pakko kuulla. Hän nojasi tiskipöytään yrittäen rauhoittua. Hän tunsi itsensä niin turhautuneeksi ja voimattomaksi, hän halusi lyödä päätään seinään, hän halusi tehdä jotain purkaakseen oman turhautumisensa, ilmeisesti lenkki ei ollut tällä kertaa riittänyt.

Lopulta hän palasi takaisin olohuoneeseen, missä Susanne kertoi paranaikaa jostakin valokuvanäyttelystä Rickylle.

"Niin upeita kuvia…tunteiden voimakkuus todella välittyy…niin lahjakas taiteilija…." Michael kuunteli hetken naisen jaaritusta. Hän tunsi itsensä omituisen kiihtyneeksi, eikä enää pystynyt olemaan vaiti.

 "Tiesitkö, että myös Ricky harrastaa valokuvausta?" Hän sanoi lopulta. Molemmat kääntyivät katsomaan häntä. Ricky muotoili huulillaan äänettömästi sanat. `Ole hiljaa.`

"Todellako?" Susanne kysyi yllättyneellä, mutta innostuneella äänellä.

"Kyllä, hänellä on kunnon laitteet ja kaikki, hirveästi kuvia, sinun pitäisi näyttää ne hänelle joku kerta setä" Michael jatkoi katsoen suoraan Rickyyn, joka oli todella raivoissaan. Rickyllä oli vaikeuksia pitää itsensä kurissa, Michael näki sen, mutta tiesi ettei mies voinut tehdä mitään kun Susanne oli läsnä.

"Voi Ricky, sinun täytyy näyttää minulle." Nainen kurottautui eteenpäin ja kosketti miehen kättä. Ricky hymyili jäykästi ja selvitti kurkkuaan.

"Joku toinen kerta Susanne, nyt meidän on varmasti parasta lähteä, pöytävaraus on yhdeksäksi." Ricky nousi ylös sohvalta.

"Käyn vain nopeasti puuteroimassa nenäni" Susanne hymyili ja poistui. Ricky katsoi suoraan Michaeliin.

 "Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi?" Ricky sähisi. Michael nosti katseensa ja nousi ylös.

 "Juttelin vain vieraamme kanssa, setä. Aivan kohteliaasti niin kuin halusit" Michael sanoi yrittäen kuulostaa tyyneltä, painottaen tietoisesti sanaa: setä. Ricky tarttui häntä käsivarresta ja lähti raahaamaan häntä makuuhuoneeseen.

 "Kadut tätä vielä katkerasti… hyvää yötä Michael." Ricky kuiskasi, jättäessään hänet huoneeseen ja lukitessaan oven perässään.

Michael seisoi hetken paikoillaan, tuijottaen lukittua ovea ja hengittäen kiihtyneenä. Hän kuuli Rickyn ja Susannen juttelevan heidän tehdessään lähtöä eteisessä. Nainen nauroi iloisesti, jollekin mitä Ricky oli sanonut. Naisella ei todellakaan ollut minkään näköistä aavistusta mitä talossa todellisuudessa tapahtui.

Michael meni istumaan ikkunan viereen. Hän tunsi itsensä levottomaksi. Hän kuvitteli Rickyn illallisella Susannen kanssa, juttelemassa ja nauramassa niin kuin normaalit ihmiset, kertomassa lisää valheita, jotka tulivat hänen suustaan pelottavan luontevasti. Susanne nauraisi Rickyn vitseille, kuvittelisi löytäneensä täydellisen miehen. He flirttailisivat keskenään, joisivat samppanjaa ja söisivät upean illallisen. Myöhään he erkanisivat. Ricky ehkä saattaisi naisen kotiinsa ja suutelisi häntä hellästi ovikynnyksellä, toivottaisi hyvää yötä ja tulisi kotiin. Ricky tulisi kotiin ja hakkaisi ja raiskaisi niin sanotun veljenpoikansa -täydellinen herrasmies tosiaan.

Michael ravasi huonetta edestakaisin ja tuijotti kelloa, se oli 23:02. hänen sydämensä hakkasi. Hän tiesi ettei Ricky tulisi vielä muttei myöskään tiennyt kuinka kauan aikaa olisi jäljellä. Lopulta hän asettui makaamaan sängylle, hän yritti saada unta muttei pystynyt nukahtamaan. Hän oli aivan liian jännittynyt. Hän nousi ylös, katsoi ulos ikkunasta ja ravasi uudestaan pitkin huonetta. Hän katsoi kelloa. 00:40 Ricky tulisi pian. Hän tiesi sen. Hän istui sängylle, selkä ovelle päin.

01:13 hän kuuli lähestyvät askeleet, lukko käännettiin auki ja ovi narahti hiljaa. Hän katsoi peilin kautta ovelle ja näki Rickyn. Mies kohtasi hänen katseensa peilin kautta ja virnisti ilkeästi, pysyen paikoillaan ja sanomatta sanaakaan. Ricky avasi vyönsä, veti sen housujen lenkeistä ja kiristi sen käsiensä väliin. Ricky tuli lähemmäksi ja Michael nousi ylös sängyltä kääntyen niin että näki Rickyn.

"Luulet olevasi niin fiksu…Typerä, nuori pentu, se sinä todella olet…" Ricky tuli yhä lähemmäksi ja Michael yritti olla näyttämättä pelkoaan, hän seisoi suorana, pää pystyssä ja hampaat puristettuina yhteen.

"Et enää koskaan…et koskaan sano mitään niin typerää kuin mitä sanoit tänään, ymmärrätkö?!" Ricky huusi ja löi häntä kasvoihin. Michael voihkaisi ja nosti kätensä kipeälle poskelleen. "Nyt, riisu vaatteesi!" Ricky käski. "Heti!" Michaelin kädet vapisivat hänen riisuutuessaan hän tunsi kyyneleiden valuvan alas poskiaan, mutta oli hiljaa. Kun hän oli riisuutunut. Ricky kaatoi hänet vatsalleen sängylle ja löi hänen selkäänsä ja pakaroitaan vyöllä. Yhteensä 18iskua, hän oli joutunut laskemaan ääneen. "Hyvää syntymäpäivää kultaseni" Ricky oli sanonut, viimeisen iskun jälkeen. Michael oli itkenyt ja vaikertanut, kun mies oli tullut hänen sisäänsä ja pannut häntä rajusti ja pitkään. Niin alkoi hänen elämänsä kurjin syntymäpäivä ja hän tiesi ettei voinut odottaa tulevilta parempaa.

*********************************************************************************

Päiväkirja merkintä:

5.8.1998

Olen niin väsynyt; on kuin kävelisi unessa, joka koskaan lopu ja josta kokoajan odotat herääväsi. On kesä, kaupunki on kuuma, mutta tunnen vain kylmyyttä. Miksen jo herää?

 

En taistele enää vastaan, olen hiljaa ja hyväksyn. Teen mitä he tahtovat, mutten koskaan nauti. Elämäni ei pitänyt mennä näin; se ajatus on jatkuva seuralaiseni. Kun ajattelen kaikkea mitä olisin voinut olla, kaikkea mitä halusin olla, vihaan itseäni yhä enemmän. Olen niin likainen…

 

Unelmat rakkaudesta tuntuvat niin naurettavilta nyt ja silti haaveilen siitä yhä. Vanha opettajani ja Rachel, isoäitini, sanoivat joskus, että minun pitäisi palata maanpinnalle, keskittyä todelliseen ja lakata haaveilemasta. Haaveet ja unet ovat ainoita mitä minulla on enää jäljellä ja kuviteltu todellisuus Jackin kanssa. Haluan keskittyä niihin, en siihen todellisuuteen, joka odottaa minua iltaisin. Jos en haaveilisi, kuolisin kokonaan, olisin vain tyhjäkuori.

 

Tunnen itseni välillä niin vieraaksi, kuulen itseni puhuvan, mutta sanat ovat kuin jonkun toisen. Seksi on vain seksiä, ainoa mitä minulta odotetaan. He katsovat minua kuin esinettä, puhuvat minulle, mutta eivät koskaan mistään todellisesta. Sisälläni huudan, sydämeni itkee, mutten enää näytä sitä. Hymyilen, huokaan nautinnosta, joka ei koskaan ole todellista, mutta he kaipaavat vain esityksen. He kaipaavat sitä, huijatakseen itsensä uskomaan, että mitä he tekevät ei ole väärin. He huijaavat itsensä uskomaan olevansa hyviä, antaessaan minulle rahaa siitä. En halua rahaa, en seksiä, enkä koskaan saa siitä mitään. Itken usein, kun olen yksin. Huijatkoon itseään minkä haluavat, huijaanhan minäkin itseäni.

 

Kaipaan kotiin, kaipaan vanhempiani. Jos he tietäisivät, inhoaisivatko he minua kovasti? Ehkä en koskaan enää näe heitä, se on todellisuus, ja ehkä niin on parempi. Poika joka olin silloin, kuoli päivänä jolloin SE otti minut ensimmäisen kerran. Sen silmät ovat niin mustat, kosketus aina niin kylmä. Mietin usein onko Se/hän edes ihminen… Kaipaan kotiin…

-M.W-

 

 

9. Luku

 

Kolme vuotta oli kulunut. Kolme ja puoli vuotta siitä kun Michael oli lähtenyt kotoaan. Michael oli sopeutunut elämäänsä, hän ei ollut onnellinen, mutta hän oli sopeutunut. Hän yritti ajatella mahdollisimman vähän aikaa jolloin oli ollut kotona ja aikaa jolloin hän oli ollut onnellinen. Oli helpompaa olla ajattelematta sitä, sillä muistot tuntuivat tuovan vain ja ainoastaan tuskaa.

Välillä hänestä tuntui, kuin olisi kulkenut sumussa, oli vaikea nähdä eteensä. Hänen omat tekonsa, hänen oma ruumiinsa ja hänen omat sanansa tuntuivat välillä vierailta, kuin hän olisi ollut robotti, joka vain kulki toisen osoittamaan suuntaan. `Miten hyvä ja kuuliainen huora sinusta onkaan tullut.` Hän ajatteli välillä hieman katkerana, tehdessään sitä mitä hänen käskettiin tehdä. Harrastaessaan seksiä miesten kanssa, joille Ricky oli myynyt hänet siksi hetkeksi, tai harrastaessaan seksiä Rickyn kanssa. Hän ei nauttinut seksistä, hän vain teki sitä, hänen mielensä pakeni omaan piilopaikkaansa, hänen ruumiinsa tehdessä työn. Hän oli alkanut uskomaan, että seksin kuuluikin olla sellaista, ettei siitä voinut nauttia, se oli kipeää ja epämukavaa. Vain harvoin se tuntui edes hieman hyvältä. Välillä hän kuitenkin esitti nauttivansa siitä, hän esitti niille miehille, jotka halusivat hänen esittävän. Kyllä, hänestä oli tullut oikein hyvä huora.

Ilman Jackia Michael olisi menettänyt itsensä kokonaan. Vain Jackin ansiosta hän oli pysynyt järjissään ja hänen seurassaan pystyi olemaan jokseenkin oma itsensä. Jack sai hänet nauramaan, Jack oli ainoa joka oli saanut hänet nauramaan niiden vuosien varrella. Toisiltaan he saivat myös hellyyttä, he eivät koskaan maanneet yhdessä, mutta he suutelivat ja halailivat toisiaan usein ollessaan kahden. He hyväilivät toisiaan viattomasti, kuin teinipariskunta ensimmäisessä suhteessaan. Aina silloin tällöin Jack oli halunnut enemmänkin ja ehdottanut sitä, muttei ollut koskaan painostanut. Michael halusi pitää asiat heidän välillään sellaisina kuin ne olivat ja hän pelkäsi, että jos he olisivat tehneet enemmän niin Ricky olisi jotenkin saanut tietää siitä ja heitä olisi rangaistu.

*********************

5.5.2001

Sinä iltana he tulivat Gay-klubille, jossa olivat käyneet monta kertaa aiemminkin. Michael ilahtui nähdessään Jackin clubilla ja meni suoraan hänen luokseen. He istuivat vapaaseen pöytään ja alkoivat juttelemaan. Jack tarjosi hänelle mari-sätkää, jonka he polttivat yhdessä. He yrittivät olla huomioimatta katseita, joita saivat Rickyn ja Joen seurassa olevilta miehiltä.

"Mennään tanssimaan Jack, siitä on jo aikaa kun olemme viimeksi tanssineet." Michael ehdotti nousten ylös pöydästä. Jack nyökkäsi ja seurasi häntä tanssilattialle. He tanssivat lähekkäin, koskettaen toisiaan. Michael liikutti lanteitaan Jackia vasten, mikä oli tehdä toisen hulluksi himosta. Michael tosiaan osasi tanssia. Hän oli nuorempana harrastanut monta vuotta latinotanssia.

"Hyvä luoja Michael…teet minut hulluksi…Haluaisin vain viedä sinut jonnekin syrjään ja…" Jack kuiskasi hänen korvaansa. Michael katsoi häntä ja hymyili, muttei sanonut mitään. Hän halusi vain tanssia. "Kaikki katsovat meitä, he haluavat sinut…olet niin seksikäs…" Jack kuiskasi taas.

 "He haluavat myös sinua Jack, he haluavat meitä molempia. Tuleekohan tänään jotain vieraita, joudummekohan?…"

"En usko, vilkaise Rickyä. Hyvä ettei kuola valu ulos hänen suustaan. Hän haluaa sinut itselleen tänä yönä, olen varma siitä…monen muun pettymykseksi." Michael vilkaisi nopeasti Rickyä ja näki että Jack oli oikeassa, hän tunnisti katseen miehen silmissä. Hän yritti olla ajattelematta tulevaa yötä ja keskittyi vain siihen hetkeen.

Jossakin välissä tanssia, hän huomasi vastakkaisella puolella baaria miehen, jota ei ollut nähnyt aiemmin paikassa. Mies katsoi häntä kiinnostuneena, aivan kuten moni muukin, mutta tässä miehessä oli jotakin sellaista, mikä kiinnitti hänen oman huomionsa. Mies oli pitkä ja hoikka, noin kolmenkymmenen, Hänellä oli mustat hiukset ja harmaat silmät ja hänellä oli yllään mustanahkatakki, jonka alta pilkotti musta kauluspaita, jaloissaan miehellä oli kulutetut siniset farkut.

He palasivat takaisin pöytään ja Michael huomasi aina välillä katsovansa takaisin miehen suuntaan, niin vaivihkaa kun pystyi, jotta Ricky ei huomaisi. Jack oli myös huomannut miehen ja sen kuinka hän katsoi hänen ystäväänsä.

"Häntä en olekaan nähnyt täällä ennen " Jack kuiskasi.

 "En ole minäkään"

"Tuntuu kuitenkin olevan kovasti kiinnostunut sinusta" Jack jatkoi pitäen äänensä edelleen hyvin hiljaisena. Sitten Ricky keskeytti heidät.

"Tulehan käymään tässä Mike" Ricky komensi. Michael nousi hitaasti ylös ja tuli Rickyn luokse hyvin vastentahtoisesti. Ricky veti hänet lähelleen, suuteli häntä, puristaen samalla hänen takamustaan. Rickyn ystävät katsoivat heitä vierestä ja virnuilivat. Michaelia puistatti, hän vetäytyi vaistomaisesti pois Rickyn läheltä.

"Tanssit oikein seksikkäästi kultaseni, odotahan kun pääsemme kotiin niin…" Michael katsoi Rickyä hieman pelokkaana. "No älä näytä noin säikähtäneeltä, siitä tulee oikein hauskaa, lupaan sen." Ricky kuiskasi ja suuteli häntä uudestaan. Lopulta mies hellitti otteensa hänestä ja taputti hänen takamustaan. "No niin, voit mennä takaisin Jackin luokse" Ricky sanoi hymyillen tavalla, jota Michael ei ollut vielä koskaan aiemmin nähnyt, hymy oli ollut milteipä ystävällinen. `Puistattavaa` Michael ajatteli palatessaan paikalleen. Jostain syystä häntä hävetti seikka, että mies jota hän oli katsonut oli luultavasti nähnyt kaiken. Hän ei tiennyt syytä sille, hän ei vain olisi halunnut miehen näkevän äskeistä.

**********************

Muutaman päivän kuluttua, Michael oli kävelyllä Central Parkissa Jackin kanssa.

"Tuollahan on se mies sieltä clubilta, se joka katseli sinua." Jack sanoi äkkiä. Michael katseli hämmästyneenä ympärilleen. "Tuolla puistonpenkillä, näyttää huomanneen sinut." Jack virnisti. Michael käänsi päätään Jackin osoittamaan suuntaan ja kohtasi miehen katseen. Mies hymyili hänelle ja nousi ylös penkiltä lähtien kävelemään heidän luokseen. Michael meni täysin hämilleen.

"Hei, näin sinut clubilla viikonloppuna. Mikä onnekas sattuma että näin sinut täällä tänään, olen halunnut jutella kanssasi siitä asti. Olen Jean" Mies sanoi, ääntäen ranskalaisittain. Michael ei kyennyt aluksi sanomaan mitään, kunnes Jack havahdutti hänet pienellä töytäisyllä kylkeen.

 "Hei… Olen Michael ja tässä on Jack" Hän sai sitten sanotuksi. Mies hymyili hurmaavalla tavalla.

 "Hauska tutustua." Hän sanoi sitten. "Saisinko tarjota sinulle kahvia ja ystävällesi myös?" Jean ehdotti. Michael katsoi empien Jackia kohti.

"Hmm…enpä oikein tiedä sopiiko se nyt." Hän sanoi epäröiden.

 "Totta kai sopii, emmehän me nyt ilmaisesta kahvista kieltäydy." Jack ilmoitti naurahtaen.

"Hyvä, tiedän hyvän kahvilan aivan tässä lähellä"

 

He lähtivät miehen mukaan, vaikka Michaelia epäilytti oliko se hyvä idea. Hän pelkäsi, että Ricky saisi jotenkin tietää asiasta ja että rankaisisi häntä siitä. Hetken päästä he kuitenkin tulivat kahvilaan ja olivat hädin tuskin istuneet pöytään, kun Jack yhtäkkiä ilmoitti poistuvansa. Oli mukamas muistanut, että hänen oli hoidettava joku asia. Michael tiesi heti että Jack valehteli, muttei ehtinyt sanomaan mitään ennen kuin Jack oli jo mennyt. Hän loi vaivaantuneen katseen Jeaniin, joka yhä hymyili hänelle. Michael keskittyi tuijottamaan kahvikuppiaan, jossa hän pyöritteli lusikkaansa hermostuneesti.

"Oletko kotoisin Englannista?" Mies kysyi, rikkoen hiljaisuuden heidän välillään.

 "Olen kyllä."

"Arvelinkin niin, sen kuulee puheestasi." Jean hymyili.

 "Sinä olet ranskalainen, eikö?" Michael kysyi vain sanoakseen jotain.

"Kyllä, syntynyt ja kasvanut Pariisissa. Oletko koskaan käynyt siellä?" Jean kysyi uteliaana.

 "Vain kerran, kun oli 10-vuotias." Michael sanoi, hänen mieleensä palautui välittömästi se kerta. Hänen äitinsä ystävätär oli mennyt naimisiin ranskalaisen miehen kanssa ja he olivat vierailleen heidän luonaan, pitkän viikonlopun verran. Hänen isänsä oli vihannut sitä miestä; Loure Pinonia. "Se mies on ällöttävän lipevä, etkö näe kuinka hän flirttailee sinulle Evelyn, heti kun Anna kääntää selkänsä?…ja se miten hän puhuu Michaelille, halailee ja antaa poskisuudelmia 10-vuotiaalle pikkupojalle! Sairasta…sairas mies sanon minä…mutta mitä muuta noilta voikaan odottaa…" Hän saattoi kuulla isänsä äänen selvästi mielessään, kun hän oli vaahdonnut miehestä ja hänen äitinsä oli nauranut huvittuneena ja lempeänä miehelleen. "Älä nyt viitsi Henry, Loure on oikein mukava mies ja se flirttailu on ollut hyvin viatonta. Antaisit hänelle mahdollisuuden."

"Kauan olet asunut täällä Yhdysvalloissa?" Jean kysyi katkaisten hänen ajatuksensa.

 "Kolme ja puolivuotta. Entä sinä?"

 "No nyt olen ollut täällä neljä kuukautta, mutta olen asunut täällä aiemminkin. Palaan takaisin Ranskaan luultavasti syksyllä. Viihdyn siellä paremmin." Michael hymyili, nosti kahvikupin huulilleen ja joi.

 "Opiskeletko täällä vai?" Jean kysyi. Michael laski kupin takaisin pöydälle.

"Opiskelen täällä collegessa" Hän vastasi ja inhosi jälleen sitä että joutui valehtelemaan.

 "Minkä ikäinen olet?"

"Täytän kuukauden päästä 21-vuotta. Minkä ikäinen sinä olet?"

"No, sinun silmissäsi varmaan jo vanha pieru, olen 32." Michael naurahti.

"Et sinä nyt niin vanha ole, 32 on vielä nuori…" Michael hymyili ja katsoi miestä.

"Muistan itse ajatelleeni sinun iässäsi, että yli kolmekymppiset olivat jo hirvittävän vanhoja, että siinä vaiheessa elämä olisi jo ohi ja kaikki olisi tylsää ja harmaata. Onneksi niin ei sentään ole." Jean selitti ja hymyili hänelle takaisin. "Kuule olisi tosi hienoa nähdä sinut joskus uudestaankin. Ehkä jo huomenna?" Jean ehdotti heidän juteltuaan jo tovin. Michael epäröi.

"En oikein tiedä…on ollut todella mukavaa jutella kanssani, mutta miesystäväni…" Michael aloitti.

 "Niin tarkoitat sitä miestä, jonka kanssa suutelit clubilla?" Michael nyökkäsi.

"Hän taitaa olla jopa minua vanhempi?"

 "Kyllä hän on 44…minä…"

"Anteeksi että sanon näin, mutta et näyttänyt erityisemmin viihtyvän hänen seurassaan…ei, en olisi saanut sanoa niin…mutta olisiko siitä haittaa saada uusi ystäviä? En pyydä muuta." Jean hymyili ja näytti vilpittömältä.

"Hyvä on, voisimme nähdä huomenna samaan aikaan puistossa?"

 "Sovitaan niin, odotan sitä innolla."

 "Kiitos kahvista Jean. Nähdään." Michael kiitti ja nousi pöydästä.

**********

Michael huomasi viihtyvänsä Jeanin seurassa ja päivien kuluessa he näkivät toisiaan yhä useammin. He näkivät aina kun Ricky oli poissa kotoa ja Jack yllytti häntä tapaamaan miestä, kun huomasi näiden tapaamisten piristävän Michaelia. Kuukauden tapailun jälkeen hän lopulta kertoi Jeanille totuuden Rickystä. Hänestä oli tuntunut, että pystyi luottamaan Jeaniin tarpeeksi ja oli tullut miehen asunnolle. He olivat istuneet alas juttelemaan ja Jean oli tarjonnut hänelle juotavaa. Sinä iltana hän oli kertonut Jeanille kaiken. Se oli tullut yhtenä ryöppynä, hän oli kertonut Tonysta, isoäidistään, vanhemmistaan, siitä kun oli tavannut Rickyn ja kaiken sen mitä Ricky oli tehnyt. Hän oli itkenyt, painautuneena miehen rintaa vasten ja Jean oli rauhoitellut häntä, silittänyt hänen hiuksiaan ja antanut hänen itkeä sen kaiken tuskan pois. Oli tuntunut helpottavalta sanoa se viimein ääneen jollekin. Tuntea, että joku välitti ja kuunteli. Hänestä oli tuntunut turvalliselta Jeanin syleilyssä. Lopulta hän oli rauhoittunut.

Jean otti lasin hänen kädestään ja asetti sen omansa viereen kahvipöydälle. Michael katsoi häneen ujosti hymyillen.

”Anteeksi tuo äskeinen, en tarkoittanut kertoa sitä ihan noin, en tarkoittanut itkeä niin.” Hän sanoi hiljaa. Jean syleili häntä ja sipaisi hänen poskeaan lempeästi.

"Ei se haittaa, olen iloinen että kerroit. Voit luottaa minuun, kai tiedät sen?" Jean piti katseensa hänessä ja hymyili.

"Tiedän. Kiitos Jean, kiitos että kuuntelit ja kiitos että olet siinä." Jean kurottautui eteenpäin ja painoi huulensa hänen omilleen. Se oli heidän ensimmäinen suudelmansa. Michael oli ollut aluksi aivan paikoillaan, mutta tuntiessaan Jeanin tuoksun ja rauhoittavien käsien sivelyt hänen selässään hän antautui suudelmalle, joka oli pehmeä, hidas ja hellä. Lopulta he irtautuivat suudelmasta, Jean piteli häntä yhä hyvin lähellä itseään. Hän asetti kätensä Michaelin kasvoille.

"Voi luoja, olet niin kaunis... niin komea" Jean kuiskasi hiljaa, heidän huulensa miltei koskettivat toisiaan.

Michaelin tunteet olivat sekaiset, hän halusi Jeania, mutta samalla hän pelkäsi. Hän pelkäsi seksiä. Seksi oli yleensä ollut kivuliasta ja muunlaista hän oli kokenut vain hyvin harvoin, eikä hän oikein osannut käsitellä näitä sekavia tunteitaan. He suutelivat uudestaan, hän tunsi Jeanin huulet omillaan, kielen joka työntyi hänen huuliensa väliin seikkailen hänen suussaan. Hänen kätensä hapuilivat miehen vartaloa epävarmoina, mies avasi hänen paitaansa, riuhtoi sen hänen yltään ja sitten omansa. Paljas lämmin iho kosketti toista, Jean ohjasi hänet makuuhuoneen suuntaan ja he kaatuivat sängylle. Mies suuteli hänen kaulaansa, rintakehäänsä ja vatsaansa, siirtyen alas avaamaan hänen housujaan.

Michael tunsi tärisevänsä pelosta, jännityksestä ja halusta. Jean riisui hänen housunsa ja omansa, tuli sitten uudestaan hänen päälleen. Michael ei voinut kyyneleilleen mitään, hän ei pystynyt rentoutumaan täysin ja unohtamaan entistä. Jean rauhoitteli häntä ja hyväili häntä samanaikaisesti. Hän riisui heidät molemmat täysin alasti.

"Älä pelkää, en halua satuttaa sinua." Jean kuiskasi hänen korvaansa, painautui kiinni häneen ja suuteli hänen kyynelistä märkiä kasvojaan. "Yritä rentoutua, kaikki on hyvin" Jean jatkoi, he katsoivat toisiaan suoraan silmiin kun Jean työntyi häneen varovasti. Hän oli hetken liikkumatta hänen sisällään ja Michael tunsi kuinka miehen kalu sykki. "Kaikki hyvin?" Jean tarkisti ja Michael nyökkäsi vastaukseksi. Sitten mies aloitti hitaat työnnöt hänen sisällään antaen Michaelin rauhassa totuttautua ennen kuin hän kiihdytti tahtiaan. Loppua kohdin Michael kykeni antamaan itselleen luvan nauttia, hetkeksi hän kykeni rentoutua ja olla ajattelematta vanhoja kokemuksia. Jean suuteli häntä aina välillä ja sitten hänen vartalonsa jännittyi ja hän tuli. Mies laskeutui hänen päälleen ja hetken he makasivat niin, Jean hänen sisällään, syleillen ja suudellen toisiaan.

Michael oli pukemassa päälleen.

"Joko olet lähdössä" Jean kysyi tultuaan suihkusta.

 "Pakko, en edes halua ajatella mitä tapahtuisi jos Ricky tietäisi minun olleen täällä, toisen miehen luona" Michael sanoi hiljaa.

 "Luulin, että hän ’antaa’ sinun maata toisten kanssa"

 "Niin kauan kun hän tekee päätökset, luoja auttakoon jos itse teen ne, voisinhan jopa nauttia siitä!" Michael naurahti väsyneesti. Jean tuli hänen luokseen ja halasi häntä.

"Olen miettinyt asioita, enkä halua menettää sinua Michael. En voisi lähteä, tietäen että sinä jäät tänne hänen kanssaan. Haluan että tulet mukaani Pariisiin." Jean sanoi ja katsoi hänen silmiinsä. Michael tunsi outoa kiihtymystä ja surua sisällään. Hän katsoi miestä pitkän aikaa ennen kuin sanoi mitään.

"Voi Jean, et tiedä kuinka paljon haluaisin lähteä, mutten voi… Ricky löytäisi minut… hän…" Michael sopersi hiljaa.

 "Hys… älä pelkää. Ei hän löydä sinua, lupaan sen. Minä järjestän asiat, järjestämme yhdessä asiat. Teemme kaiken  niin salaa ja vaivihkaa ettei hän huomaa mitään." Jeanin ääni oli rauhoittava.

 "M-Mutta kuinka? Rickyllä on niin paljon suhteita, että hän löytäisi minut... ja pelkään että …"

"Luota minuun Michael. Usko tai älä, mutta myös minä tunnen oikeita ihmisiä, oikeista paikoista… Muutamme sinun nimesi, hankimme sinulle uuden passin, hän ei löydä sinua, en anna hänen löytää sinua."

Michael katsoi Jeaniin pelokkaana.

"Tämä elämä tappaa sinut enemmin tai myöhemmin, jos et lähde… Luota minuun, anna minun pelastaa sinut tältä." Jean kuiskasi ja suuteli hänen otsaansa. Miljoonat ajatukset juoksivat Michaelin mielessä, hän halusi niin lähteä, hän oli toivonut pelastusta jo niin pitkään ja niin monta kertaa luopunut toiveesta ja nyt se oli tässä, ihminen, joka tarjosi hänelle apuaan ja rakkauttaan. Mutta miksi mies halusi auttaa häntä? Mitä ihmeellistä hänessä oli? Miksi Jean haluaisi nähdä sen kaiken vaivan hänen vuokseen. `Tämä on mahdollisuutesi, älä ajattele liikaa, tartu siihen` Hänen mielensä hoki.

"Uusi nimi, uusi passi?" Hän sanoi lopulta, ääni vapisten.

 "Aivan niin… Lähdetkö?"

 "Hyvä on Jean… Luotan sinuun." Jean näytti helpottuneelta ja hymyili hänelle. He suutelivat vielä kerran, ennen kuin Michaelin oli lähdettävä.

****************

 

Kaikki tuntui tapahtuvan nopeasti, hän otti äitinsä tyttönimen käyttöön. Hänestä tuli Michael Harris. Hän sai uuden passinsa juuri sopivasti ennen lähtöä. Ricky ei aavistanut mitään ja Michael piti sitä hieman yllättävänä. Niiden vuosien aikana, hän oli tullut siihen uskoon, että Ricky tiesi kaiken, huomaisi kaiken mitä hän teki ja nyt hän ymmärsi ettei se ollut totta. Se oli uhkailua ja pelottelua ja miehen oli ollut helppo saada hänet uskomaan siihen, hän oli ollut nuori ja kokematon. Mutta toisaalta, siinä oli myös perää. Hän voisi tehdä vain yhden pienen virheen ja kaikki olisi ohi. Ilman Jeanin apua, hän ei olisi pystynyt pakenemaan, ei koskaan. He olivat olleet hyvin varovaisia Jeanin kanssa ja hänellä oli Jack, joka peitteli hänen jälkiään. Lisäksi hän oli jo tottunut valehtelemaan, oli helppo esittää ja sanoa asioita jotka eivät olleet tosia. Rickyn edessä hän pelkäsi kuitenkin eniten. Jos hän jäisi kiinni, niin… Ei, hän ei edes halunnut ajatella sitä mitä tapahtuisi.

1.9.2001

 Michael makasi Jackin vierellä sängyllä, Rickyn ollessa poissa kotoa. Se olisi heidän viimeinen päivänsä yhdessä, huomenna Michael lähtisi, niin kuin lähtisi myös Jack, mutta eri paikkaan. He pitelivät toisiaan lähekkäin. Michaelin silmät olivat täyttyneet kyynelistä.

"Minua pelottaa Jack. En halua jättää sinua, en halua menettää sinua. Rakastan sinua... Mitä jos en lähtisikään hänen kanssaan ja tulisin sinun mukaasi? Karataan yhdessä Jack?" Michael kuiskasi surullisella äänellä. Hän tarrasi Jackin paitaa tiukemmin ja katsoi hänen silmiinsä. Jack suuteli hänen otsaansa.

"Tiedän, minäkin rakastan sinua… Mutta sinä tiedät, ettemme pärjäisi omillamme… Ei, sinun on parempi hänen kanssaan." Jack sanoi yrittäen hymyillä. Totuus oli, että hänen omakin sydämensä oli vähällä särkyä. Michael oli ainut ihminen hänen edesmenneen äitinsä lisäksi, joka oli koskaan rakastanut häntä ja siitä luopuminen tuntui raastavalta. Mutta hän tiesi, että hänen oli luovuttava, niin todella oli parempi.

Michael mietti Jackin sanoja ja hänen omia tunteitaan. Hän pelkäsi elämää ilman Jackia. Miltei neljän vuoden ajan, Jack oli ollut ainut ihminen, joka oli ollut hänen tukenaan ja hän rakasti ystäväänsä suuresti. Hän myös pelkäsi normaalia elämää, niin hassua kuin se olikin. Hän halusi sitä, mutta hän pelkäsi. Entä jos hän ei enää osaisi elää normaalia arkea? Entä jos kaikki näkisivät mitä hän oli ollut? Ja taas hän huomasi olevansa samassa tilanteessa, kuin neljä vuotta aiemmin; lähdössä vieraaseen maahan, vieraan ihmisen kanssa. Olihan hän tuntenut Jeanin jo neljä kuukautta, mutta silti hän tiesi loppujen lopuksi hyvin vähän miehestä itsestään.

"En edes osaa puhua ranskaa. Minua pelottaa… En välitä, haluan lähteä mukaasi." Michael huokaisi, yhä itkien.

"Hyss...Älä itke. Sinä pidät Jeanista, eikö totta?" Jack kysyi ja Michael nyökkäsi varoen. "Ja tiedän, että tulet pärjäämään hyvin. Hän voi tarjota sinulle normaalin ja turvallisen elämän, minä en voisi. Tiedät mitä olen, ja tuskin koskaan muutun. Se on minun elämäni, mutta se ei ole sinulle. Jos lähtisit mukaani, meidän pitäisi piileskellä jatkuvasti, sinä pystyt parempaan ja tarvitset parempaa. Sinua vain pelottaa, koska olet unelmoinut tästä jo niin pitkään ja se ei tunnu todelliselta nyt." Jack pyyhki kyyneleet hänen poskiltaan ja jatkoi. "Huomenna tähän aikaan sinä olet jo Pariisissa. Pariisissa, herran tähden! En ole koskaan ollut siellä, mutta olen varma, että sinulla tulee olemaan hienoa siellä. Rakkauden kaupunki, vai miksi ne sitä kutsuvat?" Jack naurahti ja hymyili hänelle. Myös Michael hymyili nyt hieman.

"Kaikki järjestyy, enkö sanonutkin niin?" Jack kysyi.

 "Sanoit… Mutta minne sinä menet?" Hän kysyi.

"En ole varma vielä. Ehkä San Fransiskoon tai Los Angelesiin, mahdollisuuksia on lukemattomia." Jack hymyili.

"Mutta minä en näe sinua enää koskaan." Michael totesi surullisena. Kesti hetken ennen kuin Jack kykeni sanomaan sanaakaan tähän, hänen täytyi yrittää pitää äänensä tasaisena.

 "En koskaan unohda sinua Michael." Jack kuiskasi lopulta.

"Minäkään en unohda sinua Jack, rakastan sinua, muista se."

***********

2.9.2001

Lähtöpäivä koitti, Ricky oli lähtenyt tapansa mukaan jo aamulla. Michael pakkasi kiireellä ja hermostuneena. Hänen koko omaisuutensa mahtui yhteen laukkuun. Tärkein kaikista oli kuva hänen perheestään, siitä oli tullut hänen aarteensa, jota hän säilytti huolella. Hän katseli kuvaa hetken haikeana ennen kuin asetteli sen varovasti vaatteidensa väliin. Sitten hän oli valmis. Vilkuilematta taakseen hän jätti asunnon ja kiiruhti ala-aulaan, jossa Jean odotti häntä.

Michael loi pelästyneen katseen herra Curtisiin, joka seisoi sivummalla, katsellen häntä ja Jeania. Entä jos mies soittaisi Rickylle ja kertoisi mitä oli nähnyt? Herra Curtis huomasi hänen huolestuneen ilmeensä ja hymyili hänelle rohkaisevasti. Sitten hän veti sormillaan huuliensa poikki, heitti selkänsä taakse näkymättömän avaimen ja asetti oikean kätensä sydämensä päälle. Michael hymyili miehelle ja muotoili huulillaan sanan; Kiitos. Hän ei voinut olla miettimättä, tiesikö herra Curtis totuuden Rickystä ja hänestä, vai miksi tuo äänetön lupaus hiljaisuuteen?

Jack odotti asunnon ulkopuolella; cowboyhattu päässään ja matkalaukku olallaan. Michael tuli Jackin luokse ja he halasivat.

"Oli pakko tulla vielä hyvästelemään." Jack kuiskasi.

"Olen iloinen, että tulit… Tulee ikävä sinua Jack. Pärjääthän nyt? Jätä huumeet, okei? Lupaa minulle että yrität, että haet apua siihen." Michael vetosi, katsoen suoraan ystävänsä silmiin.

 "Hyvä on, kun nyt noin kauniisti pyydät… Ja sinä…" Jack katsoi Jeaniin. "…Pidäkin hyvää huolta Michaelista, hän ansaitsee sen, hän ansaitsee vain parasta, muista se." Jack katsoi Jeania vaativasti.

"Totta kai, vain parasta, lupaan." Jean hymyili. 

"No niin, menkäähän nyt ettette myöhästy lennoltanne…." Jack sanoi molemmille ja sitten he halasivat vielä kerran. "Olet aina ajatuksissani, mene ja ole onnellinen." Jack kuiskasi hänen korvaansa.

"Minäkään en koskaan unohda sinua, kiitos kaikesta Jack. Pidä huolta itsestäsi." Michael kuiskasi takaisin.

"Aina."

Jean oli pysäyttänyt taksin.

"Tulehan nyt Michael, mennään." Michael istui taksiin ja katsoi taakseen takaikkunasta, hän vilkutti Jackille, joka oli jäänyt seisomaan talon eteen. Jack näytti niin komealta cowboy hatussaan, hymyillen itsevarmana. Lopulta Jack katosi hänen näkyvistään. Michael tunsi kyyneleet silmissään, hän ei olisi halunnut jättää Jackia ja ajatus ettei hän enää koskaan näkisi ihmistä, joka oli merkinnyt hänelle niin paljon, tuntui musertavalta. Hän rukoili mielessään, että kaikki järjestyisi heille molemmille.

Michael oli vaitonainen koko matkan kentälle, hän ei pystynyt olla ajattelematta sitä yötä kun hän oli tullut New Yorkiin, katsellut niitä samoja maisemia täysin erisilmin, viattomana ja toiveikkaana. Nyt hän oli matkalla kohti parempaa elämää tai niin hän toivoi, mutta samalla hän ei uskonut sen olevan totta. Hän pelkäsi että jotain sattuisi, että Ricky tietäisi ja odottaisi heitä lentokentällä eikä hän pääsisikään lähtemään.

Vasta heidän päästyään lentokoneeseen, Michael rauhoittui hieman. Hän katseli tyytyväisenä maata joka erkani heidän takanaan koneen noustessa yhä ylöspäin. Hän nojasi taaksepäin tuolissaan, sulki silmänsä ja puristi Jeanin kättä.

"Kaikki hyvin?" Jean kysyi katselleen huolestuneena Michaelia. Michaelin kasvoille nousi hymy, hän avasi silmänsä ja katsoi Jeaniin

"Kaikki on loistavasti" hän sanoi sitten ja nojautui eteenpäin suutelemaan miestä. "Kiitos sinun"

Tuntui surrealistiselta seistä Pariisin maaperällä.

"En voi uskoa, että olen todella täällä." Michael kuiskasi Jeanille heidän kävellessä ulos terminaalista.

"Usko pois, sinä todella olet." Jean hymyili ja tarttui häntä kädestä. "Ystäväni Erick, lupasi tulla hakemaan meidät." Jean sanoi. "Ah, tuolla hän onkin!" Jean huudahti ja vilkutti miehelle, joka käveli heitä kohti.

"Bonjour! Sinä taidat olla Michael? Tervetuloa Pariisiin! Olen Erick."

"Bonjour, Erick." Michael sanoi hymyillen. "Valitettavasti en oikein osaa enempää ranskaa, häpeän myöntää sitä." Michael naurahti.

 "Ah, no älä sitä sure ollenkaan, piankos sinä opit nyt kun sinulla on kaksi suuremoista opettajaa." He kävelivät autolle päin.

"Paul ei tullut mukaan?" Jean kysyi.

"Ei, olisi kyllä kovasti halunnut nähdä sinut pitkästä aikaa ja tietenkin tämän ihmeellisen Michaelin, josta olet niin paljon puhunut, mutta no, kun työt kutsuvat niin ne kutsuvat." Erick hymyili, katsoen Michaeliin

. "Niinhän se on. Tulkaa joku ilta käymään niin tehdään jotakin ruokaa yhdessä." Jean ehdotti.

 "Toki, Paul ei varmaan malta odottaa kovin pitkään teidän tapaamistanne." Michael huomasi pitävänsä heti miehestä, Erick vaikutti hyvin sympaattiselta ja välittömältä ihmiseltä.

 

He tulivat Jeanin asunnolle, joka sijaitsi hieman syrjemmällä keskustasta. Erick auttoi heitä kantamaan laukut ylös asuntoon, kolmannessa kerroksessa. Asunto oli mukavan kokoinen ja valoisa, olohuoneessa oli parveke, josta avautui mukava näkymä viereiseen puistoon. Michael meni heti ikkunan ääreen katsomaan sitä.

"Onpa täällä kaunista." Hän sanoi sitten. Jean tuli hänen taakseen.

"Niin on, olenkin kaivannut tätä." hän suuteli Michaelin niskaa.

"No jospa minä jätän teidät kyyhkyläiset rauhaan." Erick sanoi hymyillen oven suusta.

 "Kiitos avustasi Erick, tulisitteko jo huomenna käymään Paulin kanssa?" Jean kysyi.

 "Tottahan toki, me voimme tuoda viinin. Nähdään sitten!" Erick sanoi ja lähti.

 

"Mmm…vihdoinkin kahden." Jean huokaisi oven sulkeuduttua. "Mitäs sanot virallistettaisiinko sinun muuttosi tänne tuolla makuuhuoneen puolella?" Jean kysyi puristaen Michaelia itseään vasten ja leikkien hänen hiuksillaan. Michael katsoi Jeania silmiin ja suuteli häntä. Hän tunsi itsensä väsyneeksi lennonjälkeen, muttei halunnut kieltää mitään mieheltä, joka oli pelastanut hänet, joka tarjosi hänelle uuden elämän. Hän halusi miellyttää Jeania enemmän kuin mitään ja saada hänet nauttimaan.

Hän antoi Jeanin johdatella itsensä makuuhuoneeseen, lähelle sänkyä. Michael avasi suudellessaan Jeaniin paidan napit ja livutti sen hellästi pois hänen päältään. Hän siirtyi alemmas huulilta kohti kaulaa, rintakehää ja vatsaa, kunnes oli polvillaan miehen edessä. Hän avasi Jeanin vyön, ja housun napit, laskien housut alas. Sitten hän suuteli miehen elintä boksereiden läpi. Jean huokaili kiihottuneena. Hän haroi Michaelin t-paitaa hänen yltään.

"Otetaan tämä pois, haluan nähdä kauniin vartalosi." Jean sanoi ja kiskoi paidan Michaelin pään ylitse.

Michael veti Jeanin alushousut alas ja alkoi nuolemaan hänen kiveksiään, sitten hän otti kovettuneen kalun huuliensa väliin leikitellen sillä, kiusoitellen Jeania.

"Helvetti Michael…ota se, ime sitä, ole kiltti…" Jean voihkaisi. Michael sylkäisi Jeanin elimelle, hyväili sitä kädellään ja otti sitä sitten enemmän suuhunsa. Hän liikutti huuliaan sen vartta pitkin, hyväillen samalla sitä kädellään ja toisella kädellään Jeanin kiveksiä. Hän katsoi samalla Jeania silmiin, tarkkaillen hänen reaktiotaan. "Mmm…tuntuu hyvälle, juuri noin chéri …Näytät niin seksikkäältä siellä, minun kaluni suussasi." Jean huokasi ja tarttui Michaelia hiuksista alkaen naida häntä nopeammin suuhun. Michael kakoi ja yritti saada hengitettyä samalla, kun hänen suutaan pantiin.

"Sängylle nyt, haluan tulla sisääsi" Jean sanoi ja veti nuoremman miehen ylös lattialta. Hän työnsi Michaelin sängylle vatsalleen ja veti hänen farkkunsa ja bokserinsa nopeasti alas. Hän halusi tätä nopeasti, hän halusi tuntea sen lämmön ja tiukkuuden tyydytystä vaativan kalunsa ympärillä. Hän sylkäisi kädelleen ja työnsi kaksi sormeaan sisään, venyttäen häntä. Michael vaikersi, joko kivusta tai nautinnosta, mutta sillä hetkellä Jean ei välittänyt kummasta. Hän halusi tätä nyt heti, eikä jaksanut odottaa. Hän työnsi kalunsa sisälle ja Michael parahti.

Jean otti tiukan otteen Michaelin lantiosta ja alkoi panemaan häntä kovaa. Hän siirsi toisen kätensä hyväilemään Michaelin kalua. Michael vaikersi hän tunsi kipua sisällään ja samalla mielihyvää Jeanin käden hyväilystä kalullaan. Kivusta huolimatta, tämä oli kuitenkin parempaa, kuin kenenkään toisen kanssa, joten hän ei valittaisi, hän ei pyytäisi Jeania valmistamaan häntä paremmin. Hän ei rehellisesti edes tiennyt, ettei sen tarvitsisi sattua.

Jean tuli vain hyvin vähän sen jälkeen, kun Michael oli tullut. Hän hengitti raskaasti lysähdettyään sängylle, nuoren rakastajansa viereen.

"Olet paras Michael… Mennäänkö nyt yhdessä suihkuun?" Jean kysyi hymyillen, tarttui tärisevän, nuoremmanmiehen kädestä ja johdatteli kylpyhuoneeseen.

 

 

10. Luku

Michael oli hyvin kiintynyt Jeaniin, joka tuntui palvovan maata hänen jalkojensa alla. Elämä tuntui jälleen hyvältä, eikä hänen tarvinnut pelätä enää. Hän oli ehtinyt tutustua Jeanin ystävistä vasta Erickiin ja Pauliin ja nautti heidän seurastaan suunnattomasti. Erick tuntui olevan hänelle kuin isoveli, joka piti huolta hänestä.

Hän oli ollut Pariisissa kuukauden kun Jean päätti järjestää juhlat, joissa hän tutustuisi muihin Jeanin ystäviin. Michaelia hermostutti hieman, menneisyys oli jättänyt häneen jälkensä, epävarmuuden. Eikä hän kyennyt peittoamaan kaikkia mielensä demoneja, jotka saivat hänet uskomaan olevansa jotenkin huonompi ja tahrittu. Jean kuitenkin tuntui olevan vakuuttunut hänen täydellisyydestään ja se ahdisti häntä jossain määrin. Michael pelkäsi että loppujen lopuksi Jeankin oli vain rakastunut hänen ulkonäköönsä, eikä siihen kuka hän todella oli.

Juhlailta saapui ja asuntoon tuli paljon enemmän ihmisiä kuin mitä hän oli ajatellut. Hän jutteli Erikin ja Paulin kanssa, kun Jean tuli heidän luokseen toisen miehen seurassa. Mies, joka oli Jeanin ikäinen, hoikka, kapeakasvoinen ja huolitellusti pukeutunut, katsoi häntä ylimielisesti päästä varpaisiin.

 "Patrick, tässä on Michael"

"Michael, tässä on hyvä ystäväni Patrick" Jean esitteli heidät.

"Hei" Michael ojensi kätensä tervehtiäkseen, johon Patrick vastasi katsomalla häntä alta kulmiensa ja ojentamalla sitten väsyneesti kätensä kätelläkseen häntä nopeasti. Michael kummastui miehen käytöstä itseään kohtaan. Miehen katse viipyi hänessä kauan, katse oli hyvin arvioiva eikä Michael pitänyt siitä tai miehen kasvoilla olevasta kummallisesta virneestä. Sitten Patrick kääntyi hetkeksi Jeanin puoleen ja sanoi hänelle jotakin ranskaksi, Jean hymyili ja nyökytteli päätään, katsoi sitten Michaeliin ja kommentoi jotakin takaisin Patrickille.

Michaelille tuli välittömästi epävarma olo, hän tiesi, että Patrick oli sanonut jotain hänestä, muttei tiennyt mitä. Hän vilkaisi nopeasti takanaan seisovaan Erickiin, joka katseli sekä Jeania että Patrickia paheksuvasti. Erick sanoi heille jotain, josta Jean tuntui närkästyvän. Michael ahdistui entisestään, häntä ärsytti se ettei ymmärtänyt kieltä, se muistutti häntä siitä kuinka ulkopuolinen oli tässä maassa. Jean sanoi jotain takaisin Erickille tiukkaan äänen sävyyn kurtistaen kulmiaan, jonka jälkeen hän käänsi katseensa takaisin Michaeliin ja ilme muuttui lempeämmäksi

"Menen juttelemaan tuonne muiden kanssa, toivottavasti sinulla on hauskaa kultaseni" Jean sipaisi kevyesti hänen kasvojaan ja hymyili.

"En ole koskaan pitänyt tuosta Patrickista" Erick sanoi heidän mentyään. "Äläkä sinäkään välitä hänestä, Patrick on mitä on"

"Mutta mitä tuo äskeinen oikein oli? Mitä hän sanoi minusta?" Michael kysyi hieman epävarman kuuloisena. Erick oli hetken aikaa hiljaa.

"Äs, ei mitään tärkeää, sellaista minkä voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitään järkevää tuolta mieheltä harvoin kuulee" Erick sanoi, hänen kasvojensa ilme muuttui tuimaksi hänen katsoessaan toisella puolella huonetta seisovaan Patrickiin.

"Mutta, unohdetaan nyt se ja jutellaan jostakin muusta" Erick huokaisi sitten. Michael ei kuitenkaan pystynyt unohtamaan sitä, hän halusi tietää, hän halusi ymmärtää mitä hänen ympärillään puhuttiin. Hän ei halunnut olla aina se ulkopuolinen, joku josta muut saattoivat vitsailla hänen läsnä ollessaan.

 

Ilta kului, oli jo myöhä. Erick ja Paul tekivät lähtöään.

"No niin aika lähteä, väsyttää jo niin, eihän sitä jaksa enää juhlia samalla tavalla kuin nuorempana." Erick sanoi. "Hyvää yötä ja koita kestää noita kännikaloja, yritä olla välittämättä heistä vaikka he sanoisivatkin jotain typerää." Mies lisäsi ja halasi häntä.

 "Hyvä on, yritän. Hyvää yötä" Michael sanoi hymyillen. Hän tunsi välittömästi itsensä ulkopuoliseksi Jeanin asunnossa kun Erick ja Paul olivat menneet. Hän katseli hieman arasti Jeania ja hänen ystäviään jotka istuivat olohuoneessa jutellen ja naureskellen. Patrickin lisäksi asuntoon oli jäänyt neljä muuta Jeanin ystävää. Hän ajatteli mennä suoraan nukkumaan ja käveli kohti makuuhuonetta, kun Jean kutsui häntä.

"Michael, minne olet menossa? Tulehan tänne meidän kanssa." Jeanin äänestä huomasi heti hänen olevan vahvasti humalassa.

"Ajattelin mennä nukkumaan olen jo aika väsynyt." Michael vastasi, häntä ahdisti se että kaikki katsoivat häntä. Patrick hymähti ja sanoi jotain ivallisella äänellä muille, josta Michael ymmärsi ainoastaan sanan; englantilaiset, muut naureskelivat hieman. Michael tunsi suuttuvansa ja hänen rohkeutensa kasvoi.

"Jos sinulla on jotain sanottavaa minulle Patrick , niin voisit sanoa sen suoraan! Anna tulla, ihan mitä vain sinulla nyt sattuu olemaan minua tai ylipäätään englantilaisia vastaan niin sano se nyt!" Michael huusi. Patrick katsoi häntä hiljaa, mutta pian hänen kasvoilleen kuitenkin nousi sama ärsyttävä virne. Jean näytti yllättyneeltä hänen purkauksestaan.

"Haluatko todella tietää? Hyvä on, en sanonut muuta kuin että te englantilaiset olette pirun ikävystyttäviä." Patrick vastasi katsoen suoraan häneen.

"Siinäkö kaikki Patrick? Hyvä on, en toki halua ikävystyttää teitä sen enempää." Michael sanoi edelleen vihaisena ja vilkaisi nopeasti Jeania joka istui hiljaa katsoen häntä. Michael kääntyi poistuakseen

"Kultaseni älä nyt suutu noin vähästä, leikkiähän se vain oli, vai mitä Patrick?" Jean sanoi.

 "Niin aivan, etkö ymmärrä huumoria?" Patrick naurahti.

"Patrick lopeta." Jean sanoi hiljaa. Michael vilkaisi heitä nopeasti

"Hyvää yötä." Hän sanoi ja meni makuuhuoneeseen.

 

Jean tuli pian hänen perässään. Michael istui sängyllä

"Michael, älä nyt ota tuota äskeistä niin vakavasti." Jean sanoi ja istui hänen viereensä sängylle.

"Olen pahoillani, mutten pidä hänestä enkä usko että mielipiteeni muuttuu." Michael sanoi.

"Pidät hänestä varmasti kun tutustutte toisiinne paremmin, odota vain." Jean sanoi ja suuteli häntä hyväillen samalla hänen vartaloaan.

"Hei Jean! Jäittekö naimaan sinne vai mitä?" Patrick huusi ja nauroi perään.

 "Sinun on parasta mennä ystäviesi luokse." Michael sanoi. Jean yritti vielä suudella häntä, mutta Michael vetäytyi kauemmaksi.

"Hyvä on sitten." Jean sanoi hivenen loukkaantuneeseen sävyyn ja lähti huoneesta sulkien oven perässään. Michael riisuuntui, jättäen vain bokserit ylleen ja kömpi peiton alle. Hän kuunteli hetken olohuoneesta kantautuvaa äänekästä puheensorinaa ja naurua ennen kuin nukahti.

Kello oli neljä aamuyöllä He olivat kaikki jo hyvin juovuksissa, kaikki paitsi Patrick joka ei ollut juonut niin paljon kuin muut. Hän kuunteli huvittuneena Jeanin ja muiden humaltunutta keskustelua ja katsoi aina välillä makuuhuoneen suuntaan, jossa Michael nukkui. Lopulta hän nousi ylös ja hiipi muiden huomaamatta huoneen ovelle. Hän livahti nopeasti sisään ja katsoi sängyllä selällään nukkuvaa nuorta miestä. Hän nousi sängylle, Istui Michaelin jalkojen päälle ja painoi kämmenensä hänen suunsa eteen. Michael heräsi säikähtäen, hänen sydämensä löi kiivaasti. Hän katsoi Patrickia pelokkaana ja hämmästyksestä lamaantuneena.

"Tiedän kyllä mikä olet" Patrick kuiskasi. "Olen nähnyt ne videot sinusta …olet vain englantilainen huora, taidat vain pitää siitä, että vanhemmat miehet panevat sinua. Itseasiassa, taidat haluta sitä nytkin." Patrick sanoi, siirsi toisen kätensä peiton alle ja puristi Michaelia haaroista. Michael pyristeli pois hänen altaan, perääntyi hänestä ja nousi istumaan.

"Mistä videoista oikein puhut?" Hän kysyi kiihtyneenä. Patrick virnisti.

 "Mistä videoistako? Et suinkaan ole voinut unohtaa…tarkoitan niitä pornovideoita…" Patrick kuiskasi. Michael katsoi häneen järkyttyneenä, hän ei voinut uskoa sitä, hän muisti Rickyn, kameran ja ne muut videokasetit mitä oli kerran nähnyt siinä lukitussa huoneessa Hän oli pelännyt että nauhat levitettäisiin johonkin, muttei koskaan uskonut, että joku Jeanin ystävistä olisi voinut nähdä ne.

"Mistä olet saanut ne?"

"Onko sillä väliä? Mitä luulet Jeanin ajattelevan niistä? Kun sinä pysyt vaiti tästä, niin Jeanin ei tarvitse nähdä niitä…"Patrick uhkasi ja katsoi häntä omahyväinen hymy huulillaan. Hän kumartui lähemmäksi Michaelia ja kuiskasi hänen korvaansa. "Pidin muuten hemmetin paljon näkemästäni…kyllähän sinua panisi mielellään…" Michael katsoi mieheen inhon vallassa, kun tämä perääntyi takaisin.

"Mene pois, nyt heti… olet ällöttävä." Hän sähähti. Patrick katsoi häneen ilkikurisesti.

"Sinuna olisin hieman ystävällisempi, kuten sanoin olisi ikävää jos Jean joutuisi näkemään poikaystävänsä sellaisessa…hmm…sellaisissa tilanteissa." Hän sanoi sitten, nousi sängyltä ja käveli ovelle. Ovella hän kuitenkin kääntyi vielä ja lähetti Michaelille lentosuukon. "Kauniita unia, Michael." Patrick sanoi ja poistui.

Michael katsoi ovea typertyneenä, hänen hengityksensä oli kiihtynyttä. Hän tunsi suuttumusta, menneisyys ei jättäisi häntä koskaan rauhaan, aina olisi joku joka muistuttaisi siitä. Hän tunsi itsensä typeräksi, kun oli hetken luullut voivansa unohtaa sen…

Kului viikkoja ja kuukausia, Jeanin mustasukkainen luonne alkoi vähitellen valjeta Michaelille. Mustasukkaisuus, joka otti voimansa kun Jean oli juovuksissa ja Jean tuntui juovan yhä useammin. Syitä mustasukkaisuuteen ei tarvittu paljon, se saattoi olla pikainen katse baarissa, hymy toiselle, jonka Jean näki tarkoittavan jotain muuta.

Michael joutui olemaan varpaillaan jatkuvasti, se ahdisti häntä, Jean vahti hänen jokaista liikettään ja Patrick tarkkaili häntä myös, kuin etsien syitä hänen epäonnistumiselleen, jotta voisi sitten heti kertoa Jeanille. Ironisinta oli, että ainoa, jota Jeanin olisi tullut vahtia, oli juuri Patrick. Aina tilaisuuden tullen mies ahdisteli häntä, kosketuksillaan ja vihjailuillaan. Michael oli kestänyt Patrickin käytöksen, sanomatta mitään siitä Jeanille, kunnes lopulta hän oli saanut tarpeekseen.

He olivat Jeanin asunnossa kolmistaan. Michaelista Patrick vietti liikaakin aikaa heidän kanssaan, hän ei tosiaankaan voinut sietää miestä ja Patrickkaan ei tuntunut pitävän hänestä, muuten kuin vain hänen ulkonäöstään. Michael laittoi ruokaa keittiössä, kun Jean ja Patrick juttelivat olohuoneesta ja kun Jean oli mennyt parvekkeelle polttamaan tupakkaa, Patrick tuli hänen luokseen keittiöön.

Mies hiipi hänen taakseen ja puristi lujaa hänen takamustaan.

 "Mmm…Näytät niin herkulliselta tänään, et tiedä miten mieleni tekisi…jos Jean ei olisi täällä, niin voisit näyttää minulle niitä temppuja mitä hyvä huora on oppinut." Patrick kuiskasi hänelle.

"Painu helvettiin Patrick! Tämä saa jo riittää! Jos luulet että aion kestää käytöstäsi vielä pitkääkin niin olet väärässä. Minä kerron Jeanille kaiken mitä olet tehnyt ja sanonut!" Michael huusi, kun oli työntänyt Patrickin irti itsestään. Patrick katsoi häntä virnuillen.

"Et taida muistaa, että minulla on edelleen ne videot, enkä epäröi hetkeäkään näyttää niitä Jeanille, jos sinä…"

"Helvetti Patrick! Minua ei kiinnosta! Haluan vain että jätät minut rauhaan! Ja sitä paitsi Jean tietää kaiken menneisyydestäni." Michael huusi raivoissaan. Patrick astui taaksepäin yhä virnuillen.

"Myös niistä videoista? No, itsepähän valitset."

 

Sillä hetkellä Jean palasi keittiöön.

"Mitä täällä oikein tapahtuu? Riitelittekö te?" Jean kysyi. Molemmat katsoivat häneen ja sitten toisiaan.

"Arvostaisin todella paljon Jean, jos pyytäisit ystävääsi lähtemään. Olen saanut tarpeekseni hänen ahdistelustaan." Michael sanoi katsoen Patrickia uhmakkaana.

"Ilmeisesti sinun poikaystävälläsi on kummallisia harhoja, tulin vain tarjoamaan apuani ja hän alkoi huutamaan minulle."

"Tarjoamaan apuasi?! Niin varmaan. Jos kutsut sitä avuksi, niin kiitos vaan, mutta en tarvitse sitä!" Michael huusi.

"Tuota, Patrick…ehkä sinun on parempi lähteä. Jutellaan myöhemmin, jooko?" Jean sanoi, katsoen ystäväänsä.

"Hyvä on Jean. Yritä nyt puhua järkeä tuolle hullulle." Patrick sanoi ja lähti.

 

Jean tuli hänen luokseen ja otti hänet syleilyynsä.

"Mikä sinulla on rakas? Miksi te riitelitte? Haluaisin niin kovin että tulisitte toimeen keskenänne. Etkö voisi yrittää?" Jean kysyi pehmeällä äänellä, silittäen kädellään hänen kasvojaan.

 "Miksi minun pitäisi olla se joka yrittää? Etkö ole huomannut Jean? Etkö tosiaan huomaan miten hän puhuu minulle ja miten hän koskettelee minua?" Jean laski kätensä hänen vyötärölleen ja katsoi häneen kummastuneena.

"Ehkä vain kuvittelet kultaseni? Hän yrittää vain tutustua sinuun."

 "Tutustua Jean?! Voi hyvä luoja että olet sokea. Patrick ei pidä minusta! Hän vain loukkaa minua ja luulee että voi tehdä mitä vain, koskettaa minua miten haluaa!" Michael irrottautui Jeanin otteesta ja jatkoi ruuan valmistamista vihaisena.

"No ehkä sinä annat jotain sellaisia signaaleja hänelle. Olen nähnyt kuinka flirttailet muiden kanssa, ehkä teet sitä myös Patrickin seurassa!" Jean huusi oltuaan hiljaa jonkun aikaa. Michael kääntyi katsomaan häneen.

"Signaaleja?? Enkä edes ole flirttaillut kenenkään kanssa! Jean avaa silmäsi!" Michael huusi. Jean katsoi häneen uhkaavana ja lähestyi häntä. Hetken näytti jo siltä, että Jean löisi häntä ja Michael katsoi miestä hieman pelokkaana.

"Älä huuda minulle, kiittämätön pentu!" Jean huusi, hilliten halunsa lyödä häntä. "Menen kävelylle. Nähdään myöhemmin ja mieti vähän omaa käytöstäsi sillä aikaa." Jean sähähti ja lähti. Michael seisoi typertyneenä keittiössä kuullessaan ulko-oven pamahtavan kiinni. `Miten ihmeessä tämä kääntyi näin? Miksi kaikki on aina minun syytäni?` Hän mietti.

Jean oli raivoissaan, hän ei pitänyt siitä että hänelle huudettiin. Kumpi oli oikeassa, Patrick vai Michael? Hän ei tiennyt, mutta hän oli tuntenut Patrickin jo monta vuotta, hän oli hänen parasystävänsä ja häneen oli aina pystynyt luottamaan niin hyvässä kuin pahassa. Patrick tiesi kaiken hänestä eikä koskaan tuominnut häntä ja loppujen lopuksi hän oli tuntenut Michaelin vain lyhyen aikaa ja pojan menneisyys… No se oli jotain mikä häiritsi häntä hieman, kuinka moni mies oli koskenut Michaeliin ennen häntä? Pelkkä ajatus raivostutti häntä. Hän tuli ystävänsä asunnolle ja soitti ovikelloa, kesti vain hetken ennen kuin Patrick tuli avaamaan.

"Jean, mikä yllätys! Tule sisään."

He istuivat olohuoneeseen.

"Kerrohan nyt Patrick, mikä on totuus? Se mitä Michael sanoi…" Patrick keskeytti hänet.

 "Michael vain kerjää huomiotasi Jean, mitä muuta voi odottaa sellaiselta…hmm…odotas hetki, näytän sinulle jotain mikä saattaisi kiinnostaa sinua…eiköhän se auta sinua näkemään asiat selkeästi."

 

*******

Kun Jeania ei kuulut, Michaelista alkoi tuntumaan pahalta. Hän ei olisi saanut huutaa Jeanille, mies oli antanut hänelle niin paljon ja ollut hänelle niin kiltti. Hän oli velkaa Jeanille paljon, eikä ansainnut hänen hyvyyttään. Hän yrittäisi olla parempi ja yrittäisi olla ystävällinen Patrickille, jos Jean toivoi niin. Hän ei pitänyt miehestä, mutta hän yrittäisi, Jeanin vuoksi. Lopulta hän kuuli ulko-oven avautuvan. Jean tuli eteiseen ja riisui päällysvaatteensa. Michael tuli häntä vastaan ja nojasi käytävän seinään.

"Kuule Jean olen pahoillani, en olisi saanut huutaa sinulle. Minä vain, no… Patrick vain kiristää hermojani välillä, mutta minä lupaan että yritän tulla toimeen hänen kanssaan." Michael sanoi. Jean mulkaisi häntä kummallisesti, halveksuvasti.

"Niin totta vie yrität." Jean sanoi kylmällä äänellä ja kulki hänen ohitseen baarikaapilleen. Jean täytti lasinsa viskillä ja joi. Michael katsoi Jeania epävarmana, hän ei tiennyt mitä hänen tulisi sanoa tai tehdä, hän vain tiesi, että Jean oli yhä vihainen hänelle.

"Voisin lämmittää sinulle ruokaa, jos sinun on nälkä?" Michael ehdotti aralla äänellä. Jean kohotti uudestaan katseensa häneen.

 "En ole nälkäinen" Jean sanoi ja istui sohvalle, hän oli täyttänyt lasinsa uudestaan. Hän laittoi telkkarin päälle.

"Missä sinä kävit?" Michael kysyi ja istui nojatuolille, hän ei jostain syystä uskaltanut istua aivan Jeanin viereen.

"Patrickin luona" Kuului lyhyt vastaus. Michael tunsi itsensä hermostuneeksi hänen kämmenensä hikosivat.

"Ahaa" Hän ei kyennyt sanomaan muuta, Jean käyttäytyi todella omituisesti. Mies nousi ylös ja teki itselleen uuden drinkin ja palasi takaisin paikalleen tuijottamaan ilmeettömänä kuvaruutua, jossa pyöri joku typerän näköinen visailuohjelma. Ruudulla pyöri kauniita naisia hyvin vähissä vaatteissa. Michael nielaisi hermostuneena katsoen Jeanin juomista. Hän tiesi, että oli parasta olla hiljaa. Michael nousi ylös ja meni makuuhuoneeseen lukemaan kirjaa.

Tunnin kuluttua Jean hoiperteli huoneen oviaukolle. Michael kääntyi katsomaan miestä, joka oli jo hyvin humaltunut. Hän laski kirjan yöpöydälle ja nousi istumaan Jeanin tullessa lähemmäksi. Jean istui sängynlaidalle, hieman kauemmaksi hänestä.

 "Tulehan tähän viereeni rakas." Jean sanoi sammaltaen ja taputti paikkaa vierellään. Michael liikkui varovasti lähemmäksi ja Jean kietoi kätensä hänen ympärilleen. Michael huomasi pelkäävänsä Jeania hieman. Jean kumartui suutelemaan häntä rajusti ja kaatoi hänet sängylle. Jeanin suu maistui aivan viinalle ja hän painoi huuliaan niin raivokkaasti hänen omiaan vasten, että se miltei sattui. Jean piteli voimakkaasti hänen ranteistaan, niin voimakkaasti, että hän tiesi että hänelle jäisi mustelmat siitä.

"Jean, kiltti lopeta…sinä satutat minua…" Hän vaikersi poikaystävänsä alla. Jean katsoi häntä silmät leiskuen. Hän ei olisi halunnut lopettaa. Michael näki Jeanin silmistä kuinka hän kamppaili itsensä kanssa. Lopulta Jean kierähti hänen päältään, nousi ylös ja meni kylpyhuoneeseen. Vain hetkeä myöhemmin Michael kuuli veden juoksevan suihkusta. Hän ei ymmärtänyt miksi Jean tuntui olevan niin vihainen hänelle.

**************************

Kaksi viikkoa kului ja Jean edelleen käyttäytyi hieman kylmästi häntä kohtaan. Michael oli yrittänyt kysyä mikä Jeania vaivasi, mutta hän ei suostunut kertomaan. Michael mietti olisiko Patrick näyttänyt nauhat Jeanille?

Oli perjantai-ilta ja he tulivat eräälle clubille. Patrick oli myös siellä, mutta Michael ei antanut sen seikan häiritä itseään, etenkin kun Erick ja Paul olivat myös paikalla. Paulin ystävä Kristijan oli myös tullut heidän seuraansa. Kristijan oli asunut monta vuotta Englannissa ja Michael uppoutui täysin keskusteluun miehen kanssa. Oli kulunut pitkä aika siitä, kun hän oli viimeksi jutellut ihmisen kanssa, joka tunsi samat paikat ja seudut kuin hän. Hän oli ollut niin syventynyt keskusteluun, että oli unohtanut kaiken muun ympärillä olevan. Vasta kun he olivat lähdössä kotiin hän huomasi Jeanin ilmeestä, että kaikki ei ollut hyvin.

Koko kotimatkan Jean oli hiljaa, Michael katseli hänen tuimaa ilmettään ja yritti kysyä mikä Jeania vaivasi, mutta Jean pysyi vaiti, antaen Michaelille vastaukseksi vain vihaisen katseen. He tulivat asuntoon, Michael meni Jeanin edellä peläten sitä mitä seuraisi. Hän riisui päällysvaatteitaan

"Mitä helvettiä se oli olevinaan siellä baarissa?!"

"Miten niin? Mikä?" Michael kysyi asettaen vaatteitaan naulakkoon.

"Tiedät varsin hyvin, näin kyllä miten katsoit sitä miestä."

"Me juttelimme Jean, ei mitään muuta." Michael katsahti Jeaniin, jonka raivo paistoi hänen silmistään.

"Vai juttelitte! en ole sokea Michael, sovitte varmaan jonkun pikku tapaamisen jossa voitte sitten nauraa minulle ja…"

"Voi hyvä luoja Jean! Me tosiaankin vain juttelimme, enkä halua puhua kanssasi kun olet tuollainen, selvitä pääsi ja aamulla varmaan ymmärrät miten naurettava olet."

Michael käveli kohti makuuhuonetta, Jean tuli nopeasti hänen perässään ja tarttui hänen käsivarrestaan.

 "Et mene minnekään nyt, en anna sinun pitää minua naurunalaisena, kuulut minulle, vain minulle, ilman minua et olisi mitään! Ilman minua olisit ehkä jo kuollut!" Jean huusi. Hänen raivonsa pelotti Michaelia, hän yritti vetää itsensä irti Jeanin otteesta.

"Sinä et omista minua." Michael sanoi ja näki kuinka kiihtyneisyys kasvoi Jeanin silmissä.

"Senkin pikku huora!" Hän ei ehtinyt reagoimaan, kun Jean nosti kätensä ilmaan ja iski häntä sillä kasvoihin niin voimakkaasti, että Michael oli menettää tasapainonsa. Michael katsoi Jeaniin hämmennyksen vallassa, pidellen kipeää poskeaan, hän ei ollut uskoa että Jean oli todella lyönyt häntä. Jean kohotti kätensä uuteen iskuun, jonka hän kuitenkin onnistui väistämään.

"Rauhoitu Jean, lopeta!" Michael huusi.

 "Patrick näytti minulle ne videot ja hän oli oikeassa, ole todellakin vain pelkkä huora ja olen varma että nautit joka hetkestä." Jean oli tarttunut häneen ja ravisteli häntä voimakkaasti, heittäen hänet lopulta lattialle. Michael huudahti kivusta ja hän katsoi Jeaniin kyyneleiden täyttämin silmin.

 "Sinä tiesit mikä olin, kun otit minut, sinä tiesit!…Kerroin sinulle!" Hän huusi karhealla, pelon ja kyynelten täyttämällä äänellä. "En nauttinut hetkeäkään, en koskaan niistä kerroista Jean, en koskaan…tiedät sen." Hän itki

"Se mitä näin oli jotain muuta." Jeanin ääni oli julma ja kylmä.

 "Luoja Jean, hädin tuskin muistan mitään niistä kerroista…enkä halua muistaa…monesti olin huumattu tai niin pilvessä tai…en muista Jean! En tiedä edes monta niitä on! Usko minua! En koskaan halunnut mitään sellaista!" Michael nousi seisomaan, hänen jalkansa vapisivat.

Jean oli niin suuttumuksensa otteessa ettei hän kuunnellut. Jean tönäisi häntä voimakkaasti, Michael kaatui seinää vasten. Hänen onnistui kuitenkin paeta makuuhuoneeseen ja lukita ovi perässään. Jean hakkasi ovea jonkin aikaa.

"Päästä minut sisään senkin lutka!" Michael nojasi ovea vasten haukkoen järkyttyneenä henkeään, hän ei voinut uskoa että oven takana oli se sama mies johon hän oli rakastunut silloin New Yorkissa. Lopulta oven hakkaaminen loppui ja tuli hiljaista. Jean oli luultavasti sammunut, Michael ajatteli. Hän meni sängylle makaamaan ja itki. Hänen vartaloaan kivisti ja hänen päätään särki kyynelistä. `Miksi?…Mitä tein ansaitakseni tämän elämän` Hän kysyi itseltään, tietämättä vastausta.

 

Michael heräsi aamulla kivistävään kipuun poskessa, hän nousi ylös ja meni kylpyhuoneeseen katsomaan peilistä kasvojaan, vasempaan poskeen alkoi muodostua mustelma. Hän kosketti sitä varovasti, muttei halunnut katsoa itseään pidempää. Hän meni huoneen ovelle ja avasi sen, Jean makasi sohvalla. Michael käveli hänen ohitseen keittiöön keittämään itselleen teetä.

"Hirvittävä päänsärky, viitsisitkö tuoda minulle päänsärkytabletin chéri?" Jeanin heikko ääni kantautui sohvalta. Michael otti lääkkeen kaapista ja kaatoi vettä lasiin, jonka vei sitten Jeanille.

"Nytkö olen sitten kultasi taas?" Michael sanoi ojentaen lasin ja lääkkeen Jeanille. Jean katsoi hämmästyneenä hänen kasvojaan ja kurtisti sitten kulmiaan, kuin muistaen vasta sitten, mitä oli tehnyt.

"Voi luoja, minäkö tuon tein?…voi ei… anna anteeks chéri." Jean sanoi, hän söi lääkkeen ja joi veden nopeasti.

"Anna olla." Michael sanoi kylmästi ja meni takaisin keittiöön. Jean seurasi häntä pian. Laittoi kätensä hänen harteilleen ja suuteli hänen niskaansa.

 "Anna anteeksi." Michael meni kauemmaksi hänestä, mutta Jean oli sitkeä ja seurasi häntä.

"Antaisit nyt anteeksi." Jean painautui hänen selkäänsä vasten ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.

"Haukuit minua huoraksi." Michael sanoi hiljaa, muttei yrittänyt irtautua miehen syleilystä.

"Anna anteeksi, olin hirvittävän juovuksissa ja niin mustasukkainen…Patrick näytti ne videot minulle kaksi viikkoa sitten, enkä ole pystynyt ajattelemaan muuta…olin typerä, enkä tee sitä enää koskaan, en koskaan enää vahingoittaisi sinua."

Michael kääntyi ympäri ja katsoi Jeania.

 "Lupaatko?" Hän kysyi sitten.

"Lupaan, lupaan kautta kiven ja kannon." Jean vastasi hymyillen. Silitti hänen hiuksiaan ja suuteli häntä.

"Haiset ja maistut aivan viinalle." Michael sanoi, nyrpisti nenäänsä ja hymyili hiukan. Jean naurahti

 "Oliko tuo hymy jonka näin kasvoillasi? Annat siis anteeksi?" Michael nyökkäsi varovasti hymyillen.

"Hyvä on, annan anteeksi, tämän kerran. Sinun ei olisi pitänyt joutua näkemään niitä nauhoja."

"Ei puhuta siitä nyt, ei puhuta niistä enää koskaan, ne ovat menneisyyttä…Tiedätkö, parasta riitelyssä on sopiminen…" Jean kuiskasi ja näykkäisi hänen korvanlehteään.

Michael ei tiennyt mitä sanoa, häntä ei juurikaan olisi innostanut seksi sillä hetkellä, mutta hän ei uskaltanut kieltäytyä. Hän vain halusi, että heidän välinsä olisivat niin kuin aiemmin. Jean alkoi suutelemaan hänen kaulaansa ja poskia, hivuttaen Michaelin paitaa ylemmäksi. Michael nosti käsiään, jotta Jean sai paidan riisuttua.

 "Teet minut hulluksi himosta, en saa sinusta koskaan tarpeekseni." Jean kuiskasi, liikuttaen käsiään hänen lämpimällä ihollaan. Jean kumartui alas ja Michael painoi sormensa hänen hiuksiinsa. Jean riisui hänen housunsa ja suuteli pehmeästi hänen penistään, samalla miehen kädet hakeutuivat hänen pakaroilleen, puristaen niitä lujasti. Michael huokaisi vaimeasti, tuntien Jeanin huulet hänen kovettuvan elimensä ympärillä. Se tuntui hyvälle. Jean nousi takaisin ylös, asettaen hänen kätensä housujensa etumukselle

"Tunnetko jo kuinka kova olen?"

 "Mmm…tunnen."

"Käänny ympäri." Jean käski. Michael kääntyi ja nojasi tiskipöytään. Jean hieroi itseään häntä vasten hetken ja Michael tunsi kuinka Jeanin yhä vain koveneva elin sykki housujen sisällä häntä vasten. "Haluan sinua niin paljon, haluan tulla sisääsi, panna sinua kunnolla." Jean huokaisi "Haluatko sitä? Haluatko, että panen sinua niin?" Jean kysyi.

"H-Haluan" Michael vastasi hiljaa, epävarmalla äänellä.

Jean avasi housunsa ja sylkäisi kädelleen ja työnsi sitten yhden sormen hänen sisälleen, Liikuteltuaan sormea hetken hänen sisällään hän veti sen ulos ja sylkäisi uudestaan kädelleen, jolla liukastutti peniksensä. Hän ei jaksanut vaivautua hakemaan parempaa liukastetta, hän vain halusi panna ja hän halusi sitä heti. Hän työntyi hitaasti Michaelin sisään ja kuuli kuinka Michael parkaisi hiljaa. Se oli kaunein ääni maailmassa, kuulla kuinka hänen rakastajansa vaikersi hänen allaan niin.

"Juuri noin, tätä sinä haluat, tästä sinä pidät chéri…Minun kaluni sisälläsi, tarvitsit tätä niin, eikö?" Jean kuiskasi tehden työntöjä yhä kiihtyvään tahtiin.

 "Mmh…" Michael puri hampaitaan yhteen, yrittäen olla välittämästä kivusta. Jean hyväili Michaelin kalua toisella kädellään ja toisella puristi häntä lantiosta. Se tuntui hyvältä; nautinto, sekoittui kipuun. Välillä Jean suuteli hänen niskaansa, puri sitä, jättäen näkyvän merkin. He molemmat huokailivat kiihottuneina ja lopulta Jean laukesi voimakkaasti hänen sisäänsä.

Jean vetäytyi pois hänen sisältään.

 "Se teki hyvää…" Jean hymyili. Michael vapisi hieman, hän tunsi, kuinka sperma alkoi valua alas hänen reisiään. Hän keräsi vaatteensa lattialta ja kun hän nousi takaisin ylös, Jean katsoi hetken aikaa hänen mustelmaista poskeaan ja kosketti sitä varoen. "Olisi parempi, jos et kertoisi kenellekään mistä tämä tuli, etenkään Erickille tai Paulille. Ymmärräthän? Ethän halua, että he ovat vihaisia minulle?" Jean sanoi sitten. Michael katsoi häneen vakavana.

 "En kerro." Michael sanoi ja Jean hymyili hänelle entistä leveämmin.

"Rakastan sinua, olet loistava." Hän sanoi ja antoi hänelle nopean suudelman huulille.

 

 

11. Luku

 

Michael oli alkanut opiskella ranskaa Erickin avustuksella ja myöhemmin mennyt eräällä yliopistolla järjestetylle avoimelle kurssille, jolla opetettiin ranskaa maahanmuuttajille. Hän löysi itselleen pian myös työpaikan. Se oli erään suositun hotellin vieressä olevassa englantilaisessa ravintolassa, jossa kävi enimmäkseen turisteja. Paikan omisti 50-kymppinen lämmin ja ystävällinen englantilaisrouva. Rouva Muriel Gladstone oli ollut hieman huolissaan hänen ranskantaidostaan, joka ei vielä ollut kovin vakuuttava, mutta Michael oli hymyillyt hurmaavinta hymyään, vakuuttanut että oli nopea oppija ja että hänen espanjankielen taidollaan olisi myös hyötyä ja niinpä hänet oli palkattu.

"Turistejahan täällä enimmäkseen käykin, joten harvoin tulet tarvitsemaan ranskankieltä täällä ja tuolla ulkonäöllä ja tuolla hymyllä saa paljon anteeksi, jopa ranskalaisilta-asiakkailta" Rouva Gladstone oli sanonut hymyillen, ilmoitettuaan palkkaavansa hänet. Michael oli ollut äärimmäisen innostunut saadessaan ensimmäisen työpaikkansa. Hän oli kaivannut normaalia arkea ja sitä että hänellä viimein olisi omaa rahaa, hän ei pitänyt siitä että joutui elämään muiden siivellä.

Elokuu 2002

Samuel Grey ja Katherine Marshall istuivat ravintolassa lounasaikaan, he tutkivat ruokalistoja edessään.

"Voi luoja Kitty, oletko ikinä nähnyt mitään kauniimpaa?" Sam huokaisi äkkiä. Kitty nosti katseensa ruokalistastaan ja katsoi suuntaan johon hänen ystävänsä katsoi.

"Ai, hän?" Kitty virnisti. "Miksi luulet, että toin sinut tähän paikkaan? Kävin täällä toissa päivänä Angelan kanssa…" Kitty sanoi hiljaisella äänellä, hymy edelleen huulillaan.

"Tästä taitaa tulla minun suosikkipaikkani" Sam hymyili, kun tarjoilija lähestyi heitä.

"Hei, oletteko jo valmiita tilaamaan?" Nuori, tummahiuksinen tarjoilija kysyi hymyillen. Sam ei pystynyt kuin tuijottamaan häntä, kauniita suklaanruskeita silmiä, täyteläisiä huulia kaartuneena täydelliseen hymyyn. `Ihanat hymykuopat` Sam ajatteli ja luki tarjoilijan nimen tämän rinnassa olevasta lapusta `Michael… ihana nimi…`

 

"Haluatteko kuulla päivän erikoiset?" Tarjoilija kysyi.

"Um, en usko että tarvitsee… Tuota… Minä ottaisin ceasarsalaatin ja jääveden…kiitos." Kitty vastasi havahduttuaan ajatuksistaan. Michael siirsi katseensa vaaleahiuksiseen nuoreen mieheen, jonka kauniit siniharmaat silmät katsoivat häneen.

"Entä teille?…sir?" Michael hymyili. Sam havahtui.

"Tuota…um…Mitä suosittelet?" Sam kysyi leveän hymyn kaartuessa huulilleen.

"Pidätkö tulisesta ruuasta?" Michael kysyi.

"Eh…hieman…miten tulista tarkoitat?" Sam kysyi.

"Hmm…eli siis, ei kovin tulista…" Michael virnisti ystävällisesti. "Pizza pollo on hyvää, jos pidät kanasta? Siinä on tuoretta basilikaa ja tuoreita paprikoita, voisin pyytää kokkia laittamaan tuliset mausteet sivuun, niin voit lisätä niitä oman maun mukaan?"

"Hyvä otan sen ja sitten yksi olut"

 "Tummaa vai vaaleaa?"

"Tummaa"

"Tuota, minäkin voisin ottaa vielä yhden lasin kuivaa valkoviiniä, kun nyt kerta lomalla ollaan" Kitty naurahti.

"Hyvä, tuon juomat aivan pian" Michael sanoi ja kääntyi pois.

 

"Ihana…lähtisiköhän hän kanssani ulos?…" Sam mietti ääneen

"Mistä edes tiedät onko hän homo? Hän voi olla heterokin, minä voisin pyytää häntä ulos." Kitty tuhahti.

"Hän on homo, tiedän sen" Sam virnisti katsoen ystäväänsä.

 "Et voi tietää kaikkea Sam, ja sitä paitsi ei sillä ole väliä onko hän vai eikö, jos on noin hyvännäköinen niin on pakko olla varattu." Kitty huokaisi.

 "Me olemme myös sinkkuja, jos et ole huomannut ja ei meidän ulkonäössämme ole mitään vikaa." Sam huomautti.

"Niin mutta sinä olet tuollainen yhdeniltojen kaveri ja minä toivun vielä edellisestäni."

"No hän voisi myös olla meidän kaltaisemme ja sitä paitsi, voisin kuvitella muutakin kuin yhdenillan juttuja, itse asiassa ne alkavat jo kyllästyttää minua, mutta toistaiseksi ei ole tullut vastaan ketään jota jaksaisin katsoa yhtä yötä pidempää…häntä jaksaisin…" Sam selvensi.

 "Mutta lyön vetoa, että hän ei harrasta yhden illanjuttuja, hän on liian kiltin näköinen siihen…katso nyt vaikka niitä silmiä! Hän on joko toipumassa suhteesta tai varattu, mutta se suhde voi olla huono ja pelastus on aivan lähellä istuu tässä pöydässä…tarkoitan itseäni." Kitty hymyili ja jatkoi. "Hän on hetero, hänen on pakko olla, muuten maailma on hyvin epäoikeudenmukainen paikka!"

"Kiltin näköinen? Hän näyttää seksijumalalta! ja sitä paitsi minäkin olen kiltin näköinen tai siis minä olen kiltti, no ainakin useimpien mielestä…mutta kiltit miehetkin tarvitsevat seksiä…ja niin, hän on kyllä homo, kyllä homo toisen tunnistaa…"

"Tässä on juomanne, olkaa hyvä" Michael laski juomat pöytään ja hymyili.

 "Miksi muuten englantilaisen ravintolan ruokalistalla, on niin paljon italialaista ruokaa?" Sam kysyi haluten vain kiihkeästi kysyä jotain söpöltä tarjoilijalta, eikä hän ollut keksinyt muutakaan.

"Pääkokkimme on italialainen ja hän vaatii sitä…" Michael laski ääntään ja jatkoi. "…Teidän onneksenne hän on juuri nyt vuorossa, eikä se toinen…" Hän virnisti.

"Olisitteko tarvinneet muuta?" Hän kysyi sitten.

 "Ei kiitos, eiköhän tämä riitä, ainakin tällä kertaa" Kitty vastasi nopeasti, mutta ystävällisesti, peläten, että Sam kysyisi jotain tyhmää tarjoilijalta.

 

"Haluan tutustua häneen Kitty, haluan tietää kuka hän on" Sam sanoi katse tarjoilijassa, joka otti tilausta pariskunnalta hieman kauempana heistä.

"Yksi yhdenillanjuttu lisää" Kitty sanoi ja maistoi viiniään.

 "Ei, ei yhdenillan juttuja, haluan enemmän." Sam sanoi.

 "Hyvä on, jos saat hänet treffeille kanssasi, niin tarjoan seuraavan pubi-illan sinulle, mutta se vain jos hän on kuten väität, homo, jos ei niin yritän itse ja sinä tarjoat minulle."

"Hyvä on sovittu."

*********

Sam palasi ravintolaan kaksi päivää myöhemmin, tällä kertaa yksin. Michael oli huomannut vaaleahiuksisen miehen, heti kun tämä oli kävellyt sisään. Hän huomasi hymyilevänsä tälle ja sai yhtä leveän hymyn takaisin. Hänellä oli oudon jännittynyt olo kun hän käveli pöydän luokse.

 "Hei, taisit pitää ruuasta, kun tulit takaisin." Michael hymyili. "Mitä saisi olla tällä kertaa?"

 "Ruoka oli oikein hyvää, mutta enemmän pidin palvelusta, toivoinkin että olisit vuorossa tänään." Vaaleahiuksinen virnisti ja aiheutti oudon kipristävän, mutta miellyttävän tunteen Michaelin vatsanpohjaan.

 "Taidan ottaa alkajaisiksi oluen."

"Samaa kuin viimeksi?"

 "Kyllä, kiitos"

 

Michael palasi oluen kanssa.

"Syötkö mitään? vai odotatko tyttöystävääsi?" Michael kysyi, jostain syystä hän huomasi toivovansa ettei miehellä olisi tyttöystävää ja että… Sam naurahti.

"Ei, ei tyttöystävää…Olemme vain ystäviä sen punapään kanssa. Tällä kertaa tulin yksin." Sam mietti miten tarjoilijalta voisi kysyä hienovaraisesti hänen seurustelustatustaan ja suuntautumistaan. Hän tuli siihen tulokseen, ettei sitä yksinkertaisesti voinut kysyä hienovaraisesti.

"Hmmm…Suosittelisitko taas jotain?…Olen hirvittävän avuton tällaisissa, en osaa edes laittaa ruokaa, joten minun on pakko käydä ravintoloissa tai syötävä eineksiä…säälittävää eikö?" Michael naurahti.

"No sitä varten ravintolat ovat olemassa." Hän iski silmää miehelle.

 "Mutta vakavasti ottaen…tänään suosittelen paria olutta täällä ja jos haluat jotain kunnon ruokaa niin toinen paikka voisi olla parempi. Pääkokillamme on vapaapäivä." Michael sanoi sen niin hiljaa ettei kukaan muu kuullut kuin Sam. Sam naurahti.

"Ahaa, ymmärrän…tuota… sinä kun tunnut tietävän näistä ruokajutuista enemmän kuin minä…um…et haluaisi lähteä mukaani syömään? Johonkin hyvään paikkaan?" Michaelista tuntui että hän punastui, hän ei ollut varma, hänen sydämensä löi nopeasti. `Muista Jean, muista Jean` Järjenääni hänen sisällään yritti epätoivoisesti hokea.

"Vuoroni loppuu vasta tunnin kuluttua, jos jaksat odottaa niin, hyvä on." Hän vastasi, päättäen unohtaa Jeanin hetkeksi. Samin hymy kasvoi.

"Totta kai jaksan" Hän vastasi ehkä hiukan liiankin innokkaasti.

"Tuota odottelen täällä, juon ne pari olutta ja um…odotan…" Sam katsoi suoraan tarjoilijan silmiin, hän olisi voinut tuijottaa niitä ikuisuuden.

 

Tunnin kuluttua he näkivät ravintolan ulkopuolella.

"Hei taas" Michael sanoi tultuaan Samin luokse.

 "Hei" Hetken he vain katsoivat toisiaan ja hymyilivät.

"Tuota minne haluaisit mennä? Minkälaista ruokaa…?" Michael kysyi lopulta.

"Kaikki kelpaa minulle." Sam vastasi iloisesti.

"Tiedän yhden hyvän intialaisen paikan tässä lähellä. Mennäänkö sinne?"

 "Sopii…Olen kokonaan unohtanut esitellä itseni…Olen Samuel Grey…Sam" Vaaleahiuksinen hymyili.

"Hauska tutustua Sam, olen Michael Wills…tai siis tarkoitan Michael Harris." Michael naurahti. "Tuota, täytyy varmaan selittää…vaihdoin vuosi sitten sukunimeäni ja välillä…no, välillä vain unohdan." Hän virnisti, punastuen hiukan.


"Vaihdoit sukunimeäsi, miksi? Menit naimisiin?" Sam kysyi kiinnostuneena.

 "Luojan tähden en! Tai siis…no se on pitkätarina…on tietty ihminen, jonka en halua löytävän minua ja tämä oli paras keino, otin äitini tyttönimen käyttöön." Michael selitti heidän kävellessään eteenpäin.

"Joku ahdistelija, vainoaja? Tuolla ulkonäöllä en kyllä yhtään ihmettele jos niitä kertyy." Michael katsoi toista ja virnisti.

"No jotain sellaista"

"Mistä olet kotoisin?" Sam kysyi.

 "Devonportista, mikä on Plymouthissa, tiedätkö paikan?"

 "Tiedän. Olen itse Lontoon kasvatteja." Sam katsoi Michaeliin, ihaillen tämän piirteitä, Michael katsoi myös häneen ja hymyili.

"Kauan olet ollut Pariisissa Sam?”

"Neljä kuukautta. Entä sinä?"

"Vuoden verran, tulin tänne viimevuoden syyskuussa New Yorkista…Syyskuun alussa…"

"Ennen niitä iskuja?"

"Niin"

"Lähdit sieltä sitten hyvään aikaan. Kauan asuit siellä?" Sam kysyi.

"Lähes neljä vuotta."

"Piditkö New Yorkista?"

"En, en todellakaan, en halua koskaan takaisin sinne."

"Se taitaa liittyä siihen nimenvaihto juttuun?"

"Niin."

 

He tulivat viimein ravintolaan ja istuivat vapaaseen pöytään.

 "Mitä sinä teit New Yorkissa?" Sam kysyi tutkiskeltuaan ensin ruokalistaa.

"Samaa kuin täällä, olin tarjoilijana." Michael valehteli. "Jätin lukion kesken, tyhmää tosiaan, mutta silloin sitä oli nuori ja malttamaton." Michael selitti.

 "Minkä ikäinen olet nyt?" Sam kysyi.

"Olen 22." Heidän keskustelunsa keskeytyi hetkeksi kun tarjoilija tuli ottamaan heidän tilauksensa. Michael tilasi Tandoorikanaa ja jäävettä ja oluen juomaksi. Sam katsoi häneen hieman avuttomana kun tarjoilija kysyi mitä hän haluaisi. Michael hymyili.

"Hän ottaa kanaa: korma ja oluen, kiitos" Tarjoilija nyökkäsi ja poistui.

"Se on hieman miedompaa, luulen että pidät siitä." Michael sanoi hymyillen.

"Kiitos, en ole syönyt intialaisessa ennen, vaikka niitä paikkoja on Lontoossa pilvin pimein." Sam naurahti. Tarjoilija palasi juomien ja naan-leivän kanssa ja poistui.

"Minkä ikäinen olet ja mitä teet työksesi?" Michael kysyi.

"Olen 25. Olen eräällä kuntoklubilla ohjaajana." Sam vastasi.

 

Heidän ruokansa tuotiin.

"Onko oma ruokasi tulista?" Sam kysyi. Michael naurahti.

 "Haluatko maistaa?" Sam nyökkäsi ja otti haarukallaan hieman hänen lautaseltaan. Michael hymyili. Hänestä tuntui, että olisi tuntenut Samin kauemmin. Hänen kanssaan oli luontevaa ja helppo keskustella.

 "Herranjumala, taidat todella pitää tulisesta ruuasta?" Sam sanoi ja joi oluttaan. Michael virnisti.

"Olen syönyt mausteisia ruokia lapsesta asti, isoäitini oli espanjalainen ja no… siihen tottui. Rakastan mausteisia ruokia"

"Itse en ole tottunut, en usko että vatsani kestäisi tuollaista." Sam nauroi.

 

"Se sinun ystäväsi, jonka kanssa olit syömässä toissapäivänä on myös englantilainen, eikö?" Michael kysyi.

"Niin, Kitty. On hän. Olemme lapsuudenystäviä ja molemmat päädyimme tänne töihin, en usko että tulisin toimeen ilman häntä. Kitty on ammatiltaan maskeeraaja." Michael nyökkäsi ja hymyili sitten hieman haikeana.

 "En ole nähnyt omia lapsuuden ystäviäni vuosiin, en sen jälkeen kun lähdin New Yorkiin."

"Oletko pitänyt yhteyttä heihin?"

"En. En edes vanhempiini, riitauduimme kun kerroin että…" Michael keskeytti lauseensa hetkeksi ja katsoi Samiin epäröiden.

"Jatka vain" Sam rohkaisi.

"…Kun kerroin, että olen homo" Michael sanoi sitten. Sam tunsi leveän hymyn kohoavan huulilleen. Hän oli ollut oikeassa.

 

"Oletko koskaan harkinnut ottavasi yhteyttä heihin uudestaan?" Sam kysyi vaikka oikeastaan hänen oli tehnyt mieli kysyä jotakin muuta, kuten seurusteliko Michael kenenkään kanssa.

 "Olen, etenkin vanhempiini, mutta toisaalta…en tiedä…kai pelkään ottaa sen askeleen…pelkään mitä he ajattelevat minusta nyt…" Silloin Michaelin kännykkä alkoi soimaan ja keskeytti heidät. Soittaja oli Jean.

 "Missä oikein viivyt, eikö vuorosi loppunut jo aikoja sitten?" Jean kysyi hermostuneena.

"Anteeksi, unohdin soittaa…" Michael vastasi yrittäen nopeasti miettiä sopivaa syytä. Oli kai parasta kertoa totuus tai ainakin puolittain. "Tapasin pari uutta ihmistä ja menin heidän kanssaan kahville, he ovat englannista ja…" Michael loi hieman häpeilevän katseen Samiin, joka kuunteli vieressä.

 "Keitä ihmisiä? Tapasit missä?" Jean kysyi vihaisena.

 "Jutellaan kotona, okei?"

 "Hyvä on, tulekin pian" Jean vaati.

"Nähdään Jean"


Michael sulki puhelimensa ja huokaisi. Hän katsoi Samiin.

 "Anteeksi, poikaystäväni hermoilee…Hän on aika mustasukkainen ja en uskaltanut sanoa että olen yksin syömässä sinun kanssasi…anteeksi, tämä on hirvittävän noloa" Sam hymyili hänelle, yrittäen peittää pettymyksensä siitä, että toinen oli varattu.

"Ei se mitään, ymmärrän. Oletteko seurustellut jo pitkään?"

"Vuoden verran, muutin suoraan hänen luokseen, kun tulin New Yorkista. En oikeastaan tunne täältä kuin hänet ja hänen ystävänsä, joista vain kaksi ovat sellaisia jonka seurassa oikeasti viihdyn."

"Kuulostaa siltä, että lisää ystäviä ei olisi pahitteeksi" Sam hymyili, saaden Michaelinkin ilmeen kirkastumaan.

"Ei tosiaan."

"Olisi mukavaa nähdä uudestaankin, ystäväni Kitty tutustuisi sinuun myös mielellään, lähde joskus meidän kanssamme ulos?" Sam ehdotti.

"Se olisi todella mukavaa, kiitos."

 

Sam maksoi laskun ja he lähtivät ulos ravintolasta.

 "Kiitos Sam, ruuasta ja seurasta. Oli todella mukavaa jutella kanssasi."

"Ei tarvitse kiittää, olen vain niin iloinen että lähdit. Mutta, nyt meillä on toistemme numerot ja olen varma että näemme taas pian. Koita selvitä sen poikaystäväsi kanssa." Sam iski hänelle silmää. Michael naurahti.

 "Yritän. Nähdään taas Sam!" Michael hymyili.

 "Nähdään!" Sam vastasi. Sam katsoi Michaelin perään hetken, kun tämä oli lähtenyt kävelemään toiseen suuntaan. Hän huokaisi ja toivoi että Michael eroaisi miehestä, jonka kanssa oli. Hän ei ollut aikoihin tuntenut sellaista tunnetta, kuin mitä tunsi nyt. Hän todella toivoi mahdollisuutta Michaelin kanssa, enemmän kuin mitään, mutta sillä hetkellä hän oli valmis tyytymään pelkkään ystävyyteenkin.

Jean ei ollut ollenkaan tyytyväinen Michaelin uusista ystävyyssuhteista, joka kerta kun Michael sanoi menevänsä ulos heidän kanssaan, Jean tunsi suunnatonta mustasukkaisuutta ja raivoa. Hän yritti pitää sen sisällään. Hän ei halunnut lyödä Michaelia uudestaan. Erick oli pitänyt hänelle tiukan puhuttelun nähtyään mustelman Michaelin kasvoissa. Erick ei ollut uskonut kummankaan valheellisia selityksiä siitä mistä mustelma oli tullut ja lopulta Jean oli myöntänyt totuuden.

Jean oli ennen kaikkea huolestunut, hän näki selvän muutoksen poikaystävässään. Hänestä oli tullut huolettomampi ja iloisempi. Tämä seikka ei tietenkään olisi haitannut häntä, jos hän olisi tiennyt että muutos johtui hänestä, eikä Samista. Hän olisi halunnut pitää Michaelin sidottuna itseensä, silloin kun hänellä ei ollut omia ystäviä se oli ollut helppoa, mutta ei nyt. Michael oli häntä nuorempi ja tuntui, että nyt heidän ikäeronsa tuli yhä selkeämmin esille. Hän ei päässyt sisälle siihen maailmaan, joka Michaelilla oli omien, nuorten ystäviensä kanssa.

 

 

Michael istui ystäviensä kanssa tutuksi tulleessa Irlantilaispubissa. Tammikuu oli puolessavälissä, he olivat tunteneet vasta viisi kuukautta Samin ja Kittyn kanssa, mutta aika tuntui pidemmältä. Hän ei ollut vuosiin ollut yhtä onnellinen kuin oli nyt. Hän tunsi itsensä suunnattoman energiseksi, hän tunsi itsensä melkein omaksi itsekseen, sellaiseksi, joka oli ollut ennen kuin hän oli lähtenyt New Yorkiin. Hän katsoi Samiin, joka istui vastakkaisella puolella pöytää ja hymyili, he katsoivat toisiaan ja hymyilivät. Michael ei kuullut eikä nähnyt mitään ympärillään tapahtuvaa, hän näki vain Samin ja Sam näki vain hänet.

Niitä hetkiä oli ollut lukuisia, pieniä hetkiä, katseita täpötäysissä huoneissa, mutta he näkivät vain toisensa. Michael tiesi olevansa pulassa, hän tiesi sydämessään että tämä ei ollut vain pieni viaton ihastuminen, vaikka hän yrittikin vakuuttaa itsensä siitä. Jo pelkkä ajatus Samista ja pelkkä hänen nimensä mainitseminen saivat hänet hymyilemään ja ajoittain se pelotti häntä. Hän oli Jeanin, eikä hän aikonut jättää Jeania. `Rakastan Jeania` Hän hoki itselleen yhä useammin, huomatessaan ajatuksensa harhailevan vaaleatukkaiseen ja sinisilmäiseen ystäväänsä. `Rakastan Jeania` Hän yritti sanoa itselleen nytkin, havahduttuaan katsomasta Samia. `Rakastan Samia….ei! ei! Jean, rakastan Jeania!` Hän hoki mielessään.

Hän päätteli juoneensa jo liikaa, alkoholi oli huumannut hänen aistinsa, hänen kasvojensa ihoa kuumotti, päässä tuntui kummalta, vastustamaton halu kumartua pöydän yli suutelemaan Samia…`Sam, haluan suudella Samia` Hän ajatteli ja huomasi taas eksyneensä tämän silmiin. Samat ajatukset juoksivat Samin mielessä. Hän vain halusi epätoivoisesti koskettaa Michaelia, pidellä häntä syleilyssään. Herätä aamulla hänen vierestään. Hänen päässään juoksivat tuhannet eri rakkauslaulut kun hän vain katsoikin niihin suklaanruskeisiin silmiin. Hän ei ollut koskaan halunnut ketään yhtä kiivaasti ja hän halusi kaiken Michaelista, hän halusi tämän vartaloa, halusi hänen rakkautensa ja jakaa kaikki hänen ajatuksensa. Se oli todella uutta, hän halusi kunnon suhteen, pitkän suhteen, sellaisen joka kestäisi aina, mutta hän ei halunnut sitä kenenkään muun kanssa kuin Michaelin.

Kitty huomasi kyllä nämä katseet, eihän voinut olla huomaamatta niitä. Hän oli toivonut, että tummatukkainen olisi pitänyt sellaista silmäpeliä hänen kanssaan, mutta hän tiesi nyt ettei sitä tulisi koskaan tapahtumaan. Nyt hän toivoi, että Michael jättäisi poikaystävänsä, sen ranskalaisenmiehen ja ottaisi hänen ystävänsä. Hän tiesi miten onnelliseksi se tekisi Samin ja jos Sam olisi onnellinen, niin hänkin olisi. Jos he vain jotenkin saisivat Michaelin silmät avautumaan ja myöntämään totuuden itselleen. Sam ja Michael kuuluivat yhteen. Kitty tiesi sen, vaikka silti, hän ei voinut lakata kuvittelemasta itseään, Michaelin kanssa. Hän ei ollut koskaan tavannut ketään niin fyysisesti puoleensa vetävää miestä. Eikä kuvitelmissa mitään pahaa ollut, Kitty tiesi että ennen pitkää hän pääsisi yli ihastumisestaan, mutta siihen asti hän saattoi jatkaa omia fantasioitaan mielessään ja unissaan.

Sam saattoi Michaelin kotiin pubista, he vitsailivat ja nauroivat matkalla. Molemmat olivat juoneet todella paljon, Samin käsi oli hänen vyötäisillään ja se tuntui luonnolliselta ja hyvältä.

"Nähdään taas pian." Sam sanoi heidän lopulta päästyään kerrostalonpihaan, hän olisi halunnut sanoa jotain muuta, suudella Michaelia, mutta teki kaikkensa hillitäkseen itsensä. Michael katsoi häntä ja hymyili. Samin kädet olivat edelleen hänen ympärillään ja hän halusi niin kovin suudella Samia.

"Nähdään…"Michael kuiskasi "…ja kiitos kun saatoit minut."

"Totta kai, ei mitään. Hyvää yötä."

"Hyvää yötä." Sam odotti kunnes Michael oli avannut oven ja mennyt sisään, sitten hän lähti.

 

Michael tuli ovelle ja otti avaimet taskustaan. Hänen kätensä vapisivat ja häntä nauratti. `Luoja olen kännissä` Hän ajatteli avatessaan oven. Hän riisui takkiaan eteisessä, se tuntui luonnottoman vaikealta siinä tilassa, sitten kengät, hän kaatui hihittäen lattialle.

"Michael?" Jeanin ääni kantautui olohuoneesta.

"Niin" Michael huusi takaisin. Hän nousi lattialta ja hoiperteli olohuoneeseen. Jean, Patrick, Louis ja Felipe istuivat olohuoneessa, he joivat viiniä ja keskustelivat hiljaa. Michael katsoi heitä ja huokaisi. `Voivatko he olla yhtään ikävystyttävämpiä?` Hän mietti.

"Bonsoire." Michael sanoi humaltuneella äänellä ja nauroi.

"Olet humalassa." Jean totesi tylyllä äänellä.

"Ooh, erittäin hyvä huomio Jean, täydet kymmenen pistettä Jeanille" Hän kommentoi. Patrick loi häneen halveksuvan katseen.

"Miksi brittiläisten on pakko juoda itsensä aina noin kauheaan kuntoon." Patrick mutisi.

 "Anteeksi Patrick, on se hienoa että te osaatte aina juoda niin sivistyneesti. " Michael sanoi ja mulkaisi Jeania nostaen toista kulmaansa. Jean tiesi mihin hän tähtäsi ja vääntelehti tuolillaan tuntien olonsa epämukavaksi. "No niin, menen nukkumaan…oikein hauskaa iltaa herrat…" Hän sammalsi ja käveli makuuhuoneeseen sulkien oven perässään.

Hänen päässään pyöri. `Pakko päästä suihkuun` Hän ajatteli ja meni kylpyhuoneeseen. Jälleen riisuutuminen tuntui tuottavan huomattavia vaikeuksia. Hän pesi hiuksiaan ja ajatteli Samia, Samin silmiä, huulia, vartaloa… `Lopeta…et saa ajatella häntä…lopeta.` Hän komensi itseään ja käänsi veden lämmön kylmemmälle. Hän puri alahuultaan ettei huutaisi. Ainakin se oli auttanut pysäyttämään hänen ajatuksensa vaeltamasta pidemmälle. Hän kuivasi itsensä ja tuli takaisin makuuhuoneeseen. Jean istui sängyllä.

"No joko vieraasi lähtivät?" Michael kysyi, tuli vaatelaatikolle ja otti puhtaat bokserit jotka puki ylleen. Jean oli kävellyt hänen taakseen ja suuteli hänen niskaansa.

 "Lähetin heidät kotiin ajattelin, että…" Uusi suudelma hänen niskaansa.

 "Ei nyt Jean…väsyttää…" Michael irtautui miehestä ja meni omalle puolelleen sänkyä, hän kietoutui lämpimän peiton alle. "Hyvää yötä" Hän sanoi ja käänsi kylkeään, selkä Jeaniin päin. Jean huokaisi turhautuneena.

"Yötä"

Aamulla Michael heräsi järkyttävään päänsärkyyn, hän uskalsi tuskin liikahtaa, jos kipu oli näin paha jo makuulla hän mietti mitä se olisi kun hän nousisi ylös. Jean oli myös heräillä, hän painautui hänen selkäänsä vasten ja liikutti käsiään hänen alastomalla rinnallaan. Jean suuteli hänen olkapäätään.

"Huomenta rakas." Jean kuiskasi. Michaelia oksetti.

"Huono olo." Hän sai sanotuksi ja nousi nopeasti ylös sängyltä, hän juoksi vessaan polvistui lattialle ja oksensi vessanpyttyyn. Hänen ruumiinsa vapisi, hän oli hiestä märkä. Lopulta hän nousi ylös, huuhteli suunsa ja meni suihkuun.

 

Kun hän tuli takaisin, Jean istui sängyllä aivan kuten edellisenä yönä.

 "Tule tänne Michael." Jean sanoi ja katsoi häntä vaativasti. Michael katsoi häneen väsyneesti.

"Puen päälleni" Hän sanoi sitten ja meni etsimään vaatteita kaapista. Jean käveli hänen taakseen, laski pyyhkeen hänen vyötäröltään ja hyväili kädellään hänen takamustaan. Jean hengitti hänen niskaansa. "Ei nyt Jean!" Michael sanoi tiukasti, mutta hänen äänensä oli heikko.

 "Haluan sinua…viimekerrasta on jo aikaa" Jean kuiskasi. Michael otti vaatteet kaapista ja käveli kauemmaksi pukemaan.

 "Luojan tähden Jean, minulla on hirveä krapula, oksensin juuri, et voi olettaa, että…" Michael sanoi pukiessaan vaatteita ylleen.

"Milloin sitten?"

"Ei nyt, ei ainakaan nyt."

"Hitto, tämä johtuu siitä Samista, eikö johdukin?!" Jean huusi raivoissaan.

"Ei johdu!…Minulla on hirveä olo, usko nyt jo." Michael vastasi nopeasti ja käveli Jeanin ohitse, ulos huoneesta, kohti keittiötä. Jean seurasi häntä, tarttui häntä käsivarresta ja veti lähelleen.

 "Haluan sinua." Jean sanoi ja katsoi häntä tiiviisti. Michael veti itsensä vapaaksi otteesta.

"Minua oksettaa, päätäni särkee. Haluatko tosiaan minua nyt? Haluatko, että annan sinun ottaa minut, vaikka en todella halua sitä? En nyt, en kun oloni on näin huono." Michael kysyi päästyään kauemmaksi Jeanista. Jean oli hetken hiljaa.

"Hyvä on, mutta älä anna minun odottaa enää pitkään Michael, illalla olosi on varmasti jo parempi." Jean sähähti ja marssi keittiöön keittämään kahvia. Michael seisoi hetken paikoillaan. `Illalla?` Hän mietti ja sulki silmänsä. Häntä ei innostanut ajatus lainkaan. Hän pakottaisi itsensä siihen, Jean oli ollut niin kärsivällinen, eikä hän halunnut suututtaa miestä.

Helmikuu 2003

Jean oli kutsunut omia ystäviään illaksi kylään ja Michael oli päättänyt kutsua Samin ja Kittyn omaksi seurakseen. Hän jutteli heidän kanssaan iloisena, Erickin ja Paulin liittyessä heidän keskusteluunsa. Jean katseli mustasukkaisena heitä, hän katsoi katseita joita Sam ja Michael vaihtoivat, kuinka he hymyilivät toisilleen. Michael sanoi jotakin, jolle Sam nauroi ja Sam kosketti hänen olkapäätänsä. Hän ei halunnut Samin koskettavan HÄNEN poikaystäväänsä.

Jean nousi ja meni hakemaan keittiöstä lisää juotavaa, sitten hän tuli lähemmäksi seuruetta, jossa Michael oli.

"Mistä te oikein puhutte?" Jean kysyi päästyään tarpeeksi lähelle.

"Kerroin heille vain vanhoja koulumuistoja siitä kun olin nuori, ei mitään erikoista." Michael vastasi ja katsoi Jeaniin.

"Kerroitko heille myös New Yorkista, siitä mitä teit siellä?" Jean kysyi ilkeästi, Michaelin silmät suurenivat hämmennyksestä. Myös muut katsoivat Jeania kummastuneena. "Et ole tainnut kertoa heille siitä kultaseni?…" Jean jatkoi.

"Jean älä…" Michael keskeytti hänet ääni väristen.

 "Miksi en? Luulen, että ystäviäsi kiinnostaisi tietää minkälainen huora olit." Jean sähähti. Michaelin koko ruumis vapisi.

"Jean!" Erick huudahti vihaisena. Sam ja Kitty olivat liian yllättyneitä sanoakseen mitään.

"Niin juuri, kuulitte oikein. Michael oli huora, oikein hyvä huora taisi ollakin. Monta miestä sinä mahdoitkaan viihdyttää rakkaani? Ehkä teet sitä vieläkin selkäni takana" Michaelista tuntui vaikealta hengittää, hän katsoi Jeania järkytyksen valtaamana, kyyneleiden sumentaessa hänen näkökenttänsä. Hetkeen hän ei pystynyt puhua. Erick sanoi jotain, mutta hän ei kuullut mitään. Hän tiesi, että Patrick oli jossain lähellä ja pystyi miltei näkemään vahingoniloisen virneen miehen kasvoilla. Hän halusi pois, äkkiä pois.

 "Sinä olet uskomaton paskiainen Jean" Hän sanoi lopulta, ääni kuulosti vieraalta hänen omissa korvissaan. Hän viskasi viinin lasistaan Jeanin kasvoille ja tiputti laisin maahan, hän kuuli kuinka se särkyi osuessaan lattialle. Hän syöksyi nopeasti ulos asunnosta. Sam havahtui, hän katsoi Jeania.

 "Hän on oikeassa, sinä olet paskiainen!" Hän huusi ja lähti Michaelin perään, napattuaan oman takkinsa ja Michaelin takin naulakosta.

Michael ei oikeastaan tiennyt minne oli menossa, hän vain halusi pois. Kyyneleet polttivat hänen silmiään. `Miksi Jean teki niin? Miksi hänen oli pakko sanoa se?` Hän mietti.

 "Michael!" Ääni hänen takanaan huusi, mutta ensin hän ei kuullut sitä. "Michael odota!" Sam juoksi hänet kiinni. "Michael…" Hän sanoi ja kosketti hänen olkapäätään. Michael pysähtyi ja kääntyi, mutta katsoi maahan. Hän ei yksinkertaisesti pystynyt katsomaan Samin silmiin. "Pue tämä päällesi, täällä on kylmä" Sam sanoi ja auttoi takin hänen ylleen. Michael kietoi kätensä ympärilleen. "Oletko kunnossa? Mitä tuo äskeinen oikein oli?" Sam kysyi huolestuneena, koskettaen häntä hellästi.

"Se oli totuus…" Michael henkäisi itkuisella ääneltä, kohottaen lopulta katseensa Samiin. Sam ei oikein tiennyt mitä tekisi tai mitä voisi sanoa. Sam veti Michaelin hellään halaukseen.

 "Kerro minulle? Ole kiltti Michael" Sam pyysi lopulta. He irtautuivat halauksesta. Michael puri alahuultaan ja katsoi epäröiden Samiin. Hän nyökkäsi.

"Mennään jonnekin muualle."

 

He kävelivät läheiseen puistoon ja istuivat puistonpenkille. Michael vilkaisi Samin odottaviin kasvoihin ennen kuin laski katseensa takaisin maahan. Hän huokaisi ennen kuin aloitti.

"Silloin 17-vuotiaana, tapasin miehen, Ricky Matthewsin. Hän tuntui olevan kaikkea mitä saatoin toivoa ja hän halusi että lähden hänen mukaansa New Yorkiin. Se tuntui hyvältä idealta silloin. Riitelin vain vanhempieni kanssa, kaikki ystäväni olivat kääntäneet selkänsä minulle ja ainoa ihminen joka hyväksyi minut täysin, isoäitini, kuoli yhtäkkiä…Siksi lähdin hänen mukaansa…" Michael puhui matalalla äänellä. Sam otti hänen kätensä omaansa, ajatellen että se rauhoittaisi häntä. Michael nosti katseensa hetkeksi ja hymyili. "Ricky oli kuitenkin kaikkea muuta, kuin mitä olin kuvitellut… Hän oli väkivaltainen ja myös seksi oli sellaista…"

Michael oli hetken hiljaa. Tuntui hirvittävän vaikealta puhua siitä. Sam piteli häntä yhä, toinen käsi kietoutui hänen ympärilleen ja toinen piteli yhä hänen omaa kättään.

"Minä…Hän pakotti minut olemaan joidenkin ystäviensä kanssa…myi minut heille…hän myös kuvasi usein kaiken videokameralla…minä…" Michael alkoi taas vapisemaan, kyyneleet valuivat alas hänen poskiaan. Sam pyyhki ne hellästi hänen kasvoiltaan.

"Hys…kaikki on hyvin…" Sam kuiskasi hiljaa, järkyttyneenä kuulemastaan. Oli vaikea käsittää sitä mitä hän kuuli. Kyyneleet olivat kohonneet myös hänen omiin silmiinsä, hän halusi ottaa pois kaiken tuskan mitä Michael oli joutunut kokemaan.

"Jean tietää kaiken tämän…ilman Jeania en olisi ikinä päässyt pois…Hän pelasti minut ja…uh, mitä sinä mahdatkaan ajatella minusta nyt…" Sam otti hänet tiukempaan syleilyyn ja Michael painoi päänsä hänen rintaansa vasten. Sam silitti hänen hiuksiaan rauhoittavasti.

 "Mitä ajattelen? Se ei muuta mitään mitä tunnen sinua kohtaan, se saa minut ainoastaan tuntemaan vihaa niitä kohtaan joita en tunne, mutta jotka ovat tehneet sinulle sen…Michael…Mikset kertonut aiemmin?" Michael nosti päänsä ja katsoi Samiin.

 "En halunnut, että alkaisit sääliä minua, pelkäsin…pelkäsin että…Kun tapasin sinut, niin ensimmäistä kertaa pystyin unohtamaan sen, ensimmäistä kertaa monen vuoteen tunsin itseni tavalliseksi ja normaaliksi ja pelkäsin että jos kerron niin suhtautuisit minuun eritavalla…Se ei johtunut siitä, ettenkö olisi luottanut sinuun, se on vain sellainen osa elämästäni jonka haluaisin niin kovin unohtaa ja teeskennellä ettei sitä ole ollutkaan…vaikka se on mahdotonta, Jean jaksaa muistuttaa minua siitä kokoajan." Michael naurahti synkästi viimeiselle lauseelleen.

"En koskaan halunnut sitä. Se ei ollut niin, että yksi aamu vain heräsin ja ajattelin, että *hitsi olisipa kivaa olla huora* En koskaan saanut valita, en koskaan saanut itse rahaa siitä…mutta silti, se vainoaa minua aina…yksi väärä valinta, vain yksi valinta ja onnistuin pilata koko elämäni…" Michael jatkoi. Sam oli hiljaa lyhyen aikaa, miettien mitä voisi sanoa.

"Se ei ollut syytäsi, eikä tämä mitä nyt kerroit muuta todellakaan suhtautumistani sinuun…Olen iloinen että kerroit, se tekee meidät vain läheisimmiksi…ja Jean on idiootti, se on pakko sanoa." Michael katsoi häneen ja hymyili hieman vinosti.

"Voi luoja, heitinkö tosiaan viinit hänen kasvoilleen?!" Hän naurahti ja nosti oman kätensä otsalleen.

 "Heitit." Sam nauroi.

"Luoja, Jean on varmasti vihainen."

"Hän ansaitsi sen, olisi ansainnut enemmänkin jos minulta kysytään. Mieleni teki lyödä häntä." Sam sanoi ja kohtasi taas Michaelin katseen.

"Olen iloinen että tapasimme, olen todella kiitollinen ystävyydestäsi Sam…" Michael hymyili hänelle ja he halasivat uudestaan.

"Minäkin olen iloinen siitä…No niin, mitä sanot, jos tarjoaisin sinulle drinkin?…Luulen että me molemmat tarvitsemme sitä."

 "Kuulostaa hyvälle." Michael vastasi ja he nousivat ylös. Michael hymyili heidän kävellessään eteenpäin, Sam piti hänen kädestään kiinni. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan niin turvalliseksi, kuin mitä hän tunsi Samin kanssa. Se tuntui niin oikealle, niin pelottavan oikealle.

 

 

12. Luku

 

Michael oli kutsunut Kittyn ja Samin illalliselle. Sam tuli jo aikaisemmin auttamaan häntä ruuanlaitossa, ensin heidän olisi vain päätettävä mitä ruokaa he tekisivät ja sen jälkeen käytävä kaupassa. He istuivat keittiön pöydän ääressä ja miettivät. Jean tuli kotiin Patrick mukanaan. Michael huokaisi syvään ja pyöritteli silmiään Samille, kuullessaan Patrickin äänen eteisessä.

"Voi hitto, jos he jäävät tänne koko illaksi, en jaksa kuunnella Patrickia, kuolemme kaikki t