32.ruletti






Aurinko oli noussut. Pehmeän keltainen valo täytti tuvan ja loi jokseenkin unen kaltaisen tunnelman. Joni istui sängyllä, aurinko ei ollut paistanut yhtä kirkkaasti päiviin ja tuntui jokseenkin ironiselta että se oli valinnut tällaisen päivän nousta viimein  esiin piilostaan.


”Tässä, luulen että muistin kokosi oikein.” Chris sanoi laskiessaan vaatepinon vuoteelle. T-paita, collegehousut, alushousut ja sukat. Joni katsoi pinoa mykkänä. Chris oli ostanut hänelle vaatteita ja hän huomasi pohtivansa kuinka moneksi päiväksi puhtaita vaatteita oli varattu.

Joni tunsi uupumuksen voimakkaana. Edellisen illan kamppailu tuntui kivistyksenä ympäri kehoa. Hän ei juurikaan ollut nukkunut ensimmäisen lääkeunen jälkeen. Lopun yötä pitkälle aamun tunteihin Chris oli ollut painautuneena hänen selkäänsä vasten aivan liki. Vahva käsivarsi oli kiedottuna hänen ympärilleen eikä Joni ollut pystynyt liikkua. Mies haisi viinalle ja se kuvotti häntä.

Jonin katse harhautui kohti makuuhuoneen ovea joka oli suljettu. Sen takana makasi miehen ruumis? - Se oli totta, se oli tapahtunut.

”Hän ei ole enää siellä.” Chris sanoi huomattuaan hänen katseensa. Chris kaatoi itselleen lasin viskiä ja joi sen. Joni nielaisi. Hän oli todistanut kahden ihmisen kuoleman edellisenä iltana ja silti hän ei saanut ajatella sitä pidemmälle, ei nyt. Näennäisen rauhallisuuden aikana, hän oli kahden miehen kanssa joka oli järjestänyt hänet siihen, joka kantoi asetta vyötäisillään ja saattaisi hermostuessaan käyttää sitä.

Hän katsoi entistä kumppaniaan joka istuutui pöydän ääreen ja sytytti tupakan. Tupakan savu täytti huoneen ja ärsytti hänen sieraimiaan. Joni hieraisi kasvojaan, hän halusi peseytyä. Hän halusi kotiin. Ajatus Mishasta ja hänen perheestään vihlaisi hänen rintaansa, puristi hänen kurkkuaan. Joni tiesi miten huolissaan he kaikki olivat. Oli selvittävä.

Chris vaikutti mietteliäältä, hermostuneelta polttaessaan savukettaan. Joni siirsi hetkeksi katseensa ulos. Puiden oksat notkuivat lumen painosta. Hän tunsi kuumotuksen ihollaan ja toi katseensa uudestaan Chrisiin, joka tuijotti häntä hiljaisena.

”Voinko käydä peseytymässä?” Joni kysyi varovasti. Chris nyökkäsi ja tumppasi savukkeensa ennen kuin nousi.

Joni seurasi entistä miesystäväänsä katseellaan kunnes tämä katosi jonnekin nurkan taakse ja hän siirsi katseensa takaisin ikkunaan. Hän tunsi kyyneleiden kostuttavan hänen silmiään mutta pidätteli itkua. Chris palasi ja ojensi hänelle pyyhkeen. ”Teen jotain syömistä meille.” Hän sanoi ja Joni nyökkäsi vaisusti ennen kuin nousi. Hän kietoi pyyhkeen vyötäisilleen ja poimi vaatepinon mukaansa.

Ihmiset olivat selvinneet pahemmastakin, paljon pahemmasta. Hän koitti muistuttaa itseään astuessaan kylpyhuoneeseen. Hän laski vaatekasan hyllytasolle ja kävi vessassa. Hän selviäisi tästä. Joni hoki mielessään, tunsi tarvitsevansa vakuuttelua. Hän tuli suihkun luokse ja avasi hanan, käsi kosketti vettä ja sai koko vartalon värähtämään kylmyydestä. Joni veti muutaman kerran henkeä, yritti kääntää hanaa lämpimälle mutta sillä ei ollut kovin suurta vaikutusta. Hän puri hampaitaan yhteen, hän kestäisi sen koska halusi ennen kaikkea puhdistautua.

Suihkusaippuapullo oli valkoinen ja sen kyljessä komeili kuva limestä ja mintusta, teksti oli venäjäksi sanoi jotain raikkaudesta. Hän tunsi vahvan limen aromin puristaessaan nestettä kämmenelleen ennen kuin hankasi sillä ihoaan kylmässä suihkussa. Tuoksu oli niin vahva että hän epäili  muistavansa sen ikuisesti, muistijälki tästä hetkestä, tästä paikasta jota hän ei olisi välittänyt saada.

Joni yritti ajatella jotain muuta, mitä tahansa. Lapsuus, kesät Oulussa… Isoäiti oli usein tehnyt lettuja jotka olivat maistuneet herkullisimmilta kuin kenenkään muun tekemät ja he söivät niitä kotitekoisen mansikkahillon kera. Isoisä oli kerran antanut hänelle purkillisen kärpäsen toukkia ja hän oli odottanut jännittyneenä niiden kuoriutumista. Oli ollut jännittävää katsoa kun ne viimein ryömivät esiin ja he vapauttivat ne… Muistot olivat kummallisia… Asioita joita ei ollut ajatellut vuosikausiin pulpahti esiin. Unohtuneita hyviä asioita isovanhemmista. Hetkiä jolloin isoisä oli osittanut lempeyttä, rakkautta omalla jurolla tavallaan. Varttuessaan Joni ei ollut enää osannut nähdä sitä puolta… Ja nyt jälkikäteen, tällaisella hetkellä, se ajatus oli surullinen. Hän ei tiennyt näkisikö isovanhempiakaan enää koskaan.

Satunnainen muisto äidistä kun he yhtenä sateisena kesäpäivänä olivat käyneet kaupassa. Hän muisti päivän harmauden, mutta se ei ollut ankea, siinä oli ollut jotain lumoavaa.
Hän oli juuri oppinut ajamaan pyörällä ilman apupyöriä, äiti oli kulkenut hänen vierellään. Kaupassa hän oli saanut valita yhden lelun itselleen, palkinnoksi siitä että hän oli oppinut uuden taidon. Hän oli valinnut huolella, se oli vihreä pieni auto jonka ovet avautuivat; pickup. Hän halusi hukkua niihin muistoihin, kunnes ne olivat ainoita mitä enää ymmärsi, kunnes tämä todellisuus vaipuisi jonnekin usvan taakse. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista.

Suihkun jälkeen Joni kuivasi itsensä huolella, jalkaa särki yhä ja vartalolle oli ilmestynyt erilaisia mustelmia ja kolhuja. Hän nielaisi raskaasti. Tunsi epätoivon pyrkivän uudestaan esiin ja se nosti palan kurkkuun. Kuristava tunne kurkussa. Hän veti henkeä. Tuli peilin eteen ja katsoi itseään. Hän tunsi värisevänsä. Poskipää punersi ja oli aavistuksen turvoksissa, huulessa oli pieni haava. Joni nosti vapisevan kätensä kasvoilleen koskettaakseen ruhjeita pehmeästi ja peilin kautta hän katsoi vasenta nimetöntään johon Chris oli polttanut ikuisen jäljen.

Hän tunsi ahdistuksen leviävän. Mitä Misha ajattelisi? Ja edellinen yö… Chris oli…Hän oli…Se oli ollut nautinnollista kunnes hän oli tajunnut. Mutta hän oli nauttinut! Hänen kehonsa oli nauttinut… Se hävetti häntä, se oli kuvottavaa… Hetken Joni otti tukea altaasta, kyyneleet puskivat välisin esiin ja hänen oli haukottava ilmaa.

Lopulta hän sai otteen itsestään hengitti syvään, puhalsi ilmaa huuliensa välistä ja kuivasi kyyneleensä. Hän katsoi peilikuvaansa lähes uhmakkaana. ”Selviät tästä.” Hän kuiskasi kuvajaiselleen päättäväisenä. ”Selviät!” Hän lisäsi ja kasteli kasvonsa vedellä. Keräsi vielä hetken itseään ennen kuin palasi Chrisin seuraan.


**^^**^^**

Chris istuutui  alas, hänen jalkansa tuntuivat heikoilta. Hänen kätensä vapisi aavistuksen tarttuessaan pulloon ja kaataessaan siitä viskiä lasiin. Hän oli juuri tarkistanut uutiset nähdäkseen oliko eilisen illan tapahtumista mainittu jotakin. Ja olihan siitä totisesti uutisoitu! Akin ja hänen kuvansa olivat julkaistu ja poliisi kaipasi vihjeitä kaikilta joilla oli  tietoja heidän liikkeistään tai näköhavaintoja heistä kuluneen viikon ajalta.  Käden vapina ei ollut hellittänyt Chrisin  nostaessa lasin huulilleen. Hän kuuli suihkun kohinan kylpyhuoneesta. Ulkona paistoi aurinko, hanki heijasti sen kirkkautta ja hänen olonsa oli epätodellinen.

Ymmärrys siitä että vaihtoehdot hupenivat. Ymmärrys siitä kuinka lopullinen tilanne oli.

Hän toivoi että olisi ollut pimeämpää. Heitä etsittiin ja tuo valo tuntui aivan liian paljastavalle. Chris ei rehellisesti tiennyt mitä tehdä. Hän oli ajatellut että he voisivat lähteä, etsiä jonkun toisen paikan. Mutta kuinka laajalti heitä etsittiin? Kuinka moni olisi kiinnittänyt uutiseen huomiota? Heillä olisi pitänyt olla väärennetyt paperit jotta olisi toivoa päästä rajan yli. Koko suunnitelman hataruus alkoi valjeta hänelle. Luultavasti Aki oli nähnyt pidemmälle mutta Chris alkoi ymmärtää ettei häntä oltu luettu Akin jatkosuunnitelmaan missään vaiheessa.

Chris katsoi kohti kylpyhuoneen ovea. Suihkun ääni lakkasi.

Hän ei halunnut ajatella. Hän ei halunnut heti myöntää tosiasioita. Chris kaivoi savukkeen esiin ja sytytti sen. Hän oli alkanut polttaa yhä enemmän, se ei ollut hyväksi… Hän vilkaisi viskilasiin pöydällä ja hapuili sen käsiinsä. Hän tiesi myös juovansa liikaa. Sekään ei tuntunut kovin merkitykselliseltä sillä hetkellä.


Chris havahtui kylpyhuoneen oven avautuessa. Joni astui huoneeseen pukeutuneena vaatteisiin jotka hän oli antanut aiemmin. Nuorempi mies näytti epävarmalta katsoessaan häneen. Chris oli vailla ratkaisua siitä miten jatkaa, kuinka kauan olisi aikaa ennen kuin heidät löydettäisiin? Oliko mökin vuokraaja ollut jo yhteydessä poliisiin? Oliko hän tavannut Akin kasvotusten? Mihin he voisivat mennä?

Chris nousi ja veti Jonille tuolin. ”Istu.” Hän sanoi ja seurasi nuorempaa miestä katseellaan tämän nilkuttaessa hitain askelin lähemmäs. Joni pelkäsi häntä. Se pelko huokui nuoremman miehen olemuksesta. Vielä edellisenä päivänä sen havainnoiminen olisi saanut hänen olonsa tyytyväiseksi, mutta nyt… Hän tunsi olonsa hirviöksi eikä pitänyt siitä. Samalla tieto siitä että heitä etsittiin niin näkyvästi tuntui lamaannuttavan hänet.

Chris käveli keittiönurkkaukseen missä poltti savukkeensa loppuun siemaillen viskiä lasistaan. Hän oli tappanut ihmisen… Aki oli tappanut ihmisen. Todennäköisyys että hän joutuisi vangituksi venäjälle… Useiksi vuosiksi… Hän uskoi että vankila aika suomessa tuntuisi luksuslomalta siihen verrattuna. Ja jos muut vangit saisivat tietää hänen olevan homoseksuaali…

Hän ei halunnut ajatella. Hän vilkaisi Joniin joka istui aloillaan ja katseli vaiteliaana ulos ikkunasta. Aurinko kimmelsi hänen tummissa hiuksissaan ja kuin aistien hänen katseensa Joni käänsi päätään hänen puoleensa. Hetkeksi heidän katseensa kohtasivat. Jonin aistit tuntuivat olevan virittyneenä äärimmilleen valmiina reagoimaan mihin tahansa mitä hän tekisi.

 Kuinka paljon oli aikaa? Chris kiristi hampaitaan ja avasi jääkaapin. Ei ollut paikkaa minne kadota, se oli totuus. Kylmä ja raaka totuus. Hän tuijotti hetken jääkaapin sisältöä, ruokatarpeita joita he vasta toissapäivänä olivat Akin kanssa ostaneet. Ja hän oli kuvitellut tämän päämäärän saavuttamisen ratkaisevan jotakin.

Kenties se oli ratkaissutkin. Chris otti kanapaketin esiin. Sulki jääkaapin ja tuijotti sitä hetken. Ennen kuin vilkaisi uudestaan Jonia, jonka kädet lepäsivät pöytää vasten. Katse yhä ikkunassa. Hiertymät ranteiden ympärillä kertoivat sen karun todellisuuden ettei Joni ollut täällä vapaaehtoisesti, jäljet sylkäisivät totuuden päin naamaa. Chris ei olisi halunnut nähdä sitä, ei vielä.

Hän toivoi tilanteen voivan olevan normaali, että Joni olisi halunnut olla siinä huoneessa hänen kanssaan. Hän halusi että he olisivat voineet syödä hyvän aterian ja rakastella. Ilman sitä jäytävää tunnetta hänen takaraivossaan että pian joku löytäisi heidät ja kaikki olisi ohi.

Hän ei halunnut sen olevan ohi. Hän ei ollut valmis, ei vielä.

Ajatukset risteilivät levottomina. Tuntui kuin seisoisi kuilun partaalla, kun kaikki taustalla oli jo sytytetty palamaan eikä missään näkynyt siltaa jonka kautta pääsisi pakenemaan toiselle puolelle missä oli tyyntä. Kana tirisi pannulla, hän oli toiminut kuin robotti muistamatta hetkeä kun olisi nostanut fileet pannulle.

 Muistot eletystä elämästä pyrkivät hänen tajuntaansa.

Hän muisti ensimmäisen asuntonsa. Se oli ollut pieni opiskelijayksiö lähellä hänen kouluaan. Hän oli juuri täyttänyt kahdeksantoista. Adam oli auttanut häntä muuttamaan hänen vähäpätöisiä tavaroitaan. Chris muisti kuinka helpottunut oli ollut päästyään pois kotoa, hetken oli tuntunut siltä kuin kaikki paha voisi unohtua. Kaikki oli ollut edessä ja oli ollut tilaa hengittää.

Chris otti salaattitarpeet esiin. Hän vilkaisi uudelleen Jonia joka istui yhä aloillaan hiljaisena, kalpeana, katsoen ilmeettömänä alas käsiään.

 Chris muisti millaista oli ollut silloin alussa. Kun suhde oli ollut nuori ja jännittävä. Hän oli halunnut sen kestävän. Se ohi kiitävä hetki jona hän oli tuntenut sellaista vapautta mitä ei aiemmin ollut tuntenut. Olla vapaa rakastamaan toista miestä.  Sen Joni oli antanut hänelle.

Hän oli pitkään aluksi hävennyt omaa seksuaalisuuttaan. Hän oli tiennyt miten vanhemmat suhtautuisivat. Miten useimmat suhtautuisivat. Vaikka hän oli tuntenut Adamin pitkään ei hän ollut kertonut edes tälle omasta suuntautumisestaan ennen aikuisuutta. Eikä hän ollut halunnut että Adamkaan kuuluttaisi tietoa ympäriinsä. Siksi Suvikaan ei ollut tiennyt kun hän oli tullut heidän mukaansa Suomeen.

Joni oli muuttanut hänen oman asenteensa. Sen joka katsoi parhaaksi salata ison osan itsestään. Ja totuus oli että hän kenties oli alitajuisesti etsinytkin syytä päästä pois. Jotakuta jonka avulla päästä pois.

Hän muisti kun oli viimein saanut kerrottua Adamille. He olivat olleet hänen ensimmäisessä asunnossaan pelaamassa yömyöhään videopelejä ja silloinkin vasta vahvan humalan rohkaisuttamana. He olivat puhuneet tytöistä, oikeastaan Adam oli puhunut ja hän…

Se oli vaikuttanut oikealta hetkeltä.
”Tiedätkö Adam, olen homo”, hän muisti keskeyttäneensä ystävänsä. ”Ja ennen kuin pelästyt ja ryntäät ulos… Ei, et ole yhtään tyyppiäni siinä mielessä.”

Adam oli ollut hetken hiljaa ja virnistänyt. ”Kiva että sanoit sen viimein ääneen.” Hän oli tökännyt Chrisin käsivartta leikkisästi.

Chrisin täytyi myöntää olleensa hieman hämillään. ”Mistä sinä voit tietää?” Hän oli hämmästellyt. ”Se ei mitenkään voi näkyä päälle päin!” Hän oli puuskahtanut lähes loukkaantuneeseen sävyyn ja Adam oli puhjennut nauruun.

”Ei… ei kai se monesti näy? Hei… Olet paras ystäväni… Enkä ole kertaakaan kuullut sinun hekumoivan yhdestäkään naisesta! Vaikka tarjokkaita sinulla on kyllä ollut!
 Hitto Chris! Charlotte suorastaan tyrkytti tissejään sinun naaman eteesi niissä yksissä bileissä ja sinä olit vain… ei kiinnosta!” Adam oli nostanut kätensä ilmaan elehtien humaltuneena. ”Ja minä … ei hitto… mietin vain maailman kirjojen epäreiluutta, se tyttö on ollut märkienpäiväunieni kohde sitten seitsemännen luokan!  Ja ei.. minua hän ei huomaa… Niin ja se vaihto-oppilas… mistä hän oli? Tanskasta tai jostain? Se kundi jolla oli ihan hemmetin vaikea nimi lausua.  No hänen persettään sinä kyllä tuijotit… kyllä minä huomasin.”
”Ai olen niin helpottunut kun viimein puhut tästä!” Adam oli huokaissut vielä perään. ”Haen meille toiset oluet!”

Adamin ystävyys oli ollut mutkattomin ihmissuhde hänen elämässään. Chris tunsi kuristavan tunteen kurkussaan samalla kun tuntui että hänen silmänsä avautuivat todellisuudelle. Kuinka paljon Adam oli todellisuudessa tukenut häntä? Ja kuinka paljon hän oli yrittänyt? Chris nosti lasin huulilleen ja tyhjensi sen. Kuinka paljon hän olikaan jo vaatinut siltä ystävyydeltä? Tätä ei voisi hyvittää.

 Kanafileet tirisivät yhä pannulla ja muutoin oli kovin hiljaista. Chris muisti sen ensimmäisen päivän kun oli tavannut Jonin. Hän muisti mitä Jonilla oli ollut yllään, hän muisti kujeilevan katseen ja leikkisän virneen. miltä tämän kosketus oli tuntunut… Aluksi se oli ollut himoa, puhdasta himoa, seikkailu vieraassa maassa. Jotakin koettavaa jonka lähtiessä voisi jättää taakse ja muistella myöhemmin omassa rauhassa.


Mutta tunteet joita hän ei ollut osannut hallita olivat heränneet. Hän oli ajatellut että muutto Suomeen ratkaisisi kaikki hänen ongelmansa, tekisi elämästä jotenkin ehyen ja onnellisen Hän oli kuvitellut heidän elämänsä toisenlaiseksi ottamatta huomioon ettei Joni kenties noudattaisikaan käsikirjoitusta jonka hän oli laatinut heille. Vaikka juuri siihen Jonin eloisuuteen ja impulsiivisuuteen hän oli alun perin rakastunut. Se olisi pitänyt olla arvattavissa.


Chris sai koottua annokset, salaattia ja kanaa. Samaa ruokaa hän oli kokannut kun Joni oli ensimmäistä kertaa tullut hänen luokseen Kanadaan. Hän asetti lautasen Jonin eteen ja toi pöydälle pullon viiniä ja lasit ennen kuin istuutui vastapäiselle paikalle oman lautasensa kanssa.


Joni nosti katseensa Chrisin kaataessa viiniä hänen lasiinsa. Tunnelma oli outo ja muuttunut. Chrisin olemus oli muuttunut. Mies ei vaikuttanut enää vihaiselta mutta melankoliselta kylläkin. Ja tämä muutos hermostutti häntä, vaikkakaan väkivallan uhka ei enää tuntunut niin ilmeiseltä silti… Joni käsitti että jonkinlainen ratkaisun hetki oli käsillä.

”Haluan että juot kanssani tänään.” Chris sanoi ja nosti lasin huulilleen katsoen häneen. Joni tarttui lasiinsa hitaasti, tuntui paremmalta olla vastustamatta.

Juotuaan lasista, Chris tarttui haarukkaan ja veitseen. ”Syödään.”

 
Joni ei uskaltanut sanoa mitään. Hän tunsi Chrisin intensiivisen katseen joka sai hänet tarttumaan aterimiinsa. Hän ei tuntenut ruokahalua, mutta tiesi että olisi hyvä edes yrittää saada ruokaa alas.

Hän toi ensimmäisen haarukallisen suuhunsa, liian tietoisena siitä että Chris tarkkaili häntä. Ja hän pureskeli kanapalaansa vaivaantuneena, jopa nieleminen tuntui vaivalloiselta.
”Olin ajatellut että voisimme matkustaa Alaskaan yhdessä.” Chris sanoi lopulta ja siemaisi viiniä. ”Ajattelin että löytäisimme jonkun mökin sieltä. Kun olin lapsi ajattelin että se olisi siistiä, häipyä sinne… Tai jonnekin. Missä saisi olla rauhassa, mistä kukaan sellainen ei löytäisi jonka ei haluaisi löytävän.”

Joni katsahti entistä poikaystäväänsä hämillään. Chris hymähti. ”En suunnitellut tätä kovin hyvin. Se taitaa olla jo selvää… ” Chris nosti lasin uudelleen huulilleen. Joni ei tiennyt mitä oikeastaan voisi sanoa, epävarmana mihin tarttua. Sydän löi hermostuneena hänen rinnassaan. Joni tarttui omaan lasiinsa ja toi sen huulilleen. Hän joi ja yritti rauhoittua. Se oli vaikeaa. Hän laski lasin pöydälle ja tarttui uudestaan haarukkaan ja veitseen.

”Et ole juuri puhunut lapsuudestasi minulle…” Joni lopulta sanoi ja katsoi Chrisiin varovasti. Mies hymähti.

”Nytkö haluat puhua siitä?”  Chris kumosi lasin sisällön kurkustaan ja kaatoi itselleen lisää.

”En usko että tulee parempaakaan hetkeä.” Joni vastasi väsyneemmällä äänellä kuin olisi halunnut.

”Tuon Jonin tunnistan.” Chris sanoi virnistäen hieman. ”Näsäviisas…” Hän lisäsi ennen kuin otti uuden hörpyn lasistaan. Mies hiljeni hetkeksi ja tuijotti lasinsa sisältöä ennen kuin huokaisi. ”Isäni oli… korjaan, on. Väkivaltainen juoppo.” Chris pyöritteli lasia kädessään ja hymähti. ”Vihasin häntä, toisinaan taas elättelin toivetta että hän voisi muuttua, että hän voisi oppia pitämään minusta. Sitten taas vihasin häntä ja nyt…Olen muuttunut häneksi, eikö niin?” Chris katsoi suoraan Joniin joka ei kyennyt pidättämään katsetta pitkään. ”Halusin unohtaa sen. En koskaan halunnut olla kuten isäni, mutta se tapahtui kuin varkain… Kuin sairaus jolta ei pääse pakenemaan.”

”Voit vielä parantua…” Joni sanoi varovasti oltuaan hiljaa pitkän tovin. ”Voit tehdä oikein nyt, ei ole liian myöhäistä…”

Chris hymähti ja pyöritteli lasia kädessään. ”Minut vangittaisiin vuosiksi, ymmärrätkö?” Hän kysyi ja otti kulauksen. ”Miten se ei muka ole liian myöhäistä?”

Siihen Joni ei osannut vastata. Epätoivo kiristi hänen kurkkuaan, kysymykset joita hän ei uskaltanut esittää risteilivät hänen mielessään. ”Aki tappoi sen miehen… Yegorin…” Hän sanoi lopulta hiljaa, epävarmana. ”Sinä et halunnut sitä…”

”Luuletko että heitä kiinnostaa kuka veti liipaisimesta?” Chris kysyi lähes halveksuen. ”Olen silti murhaaja, vapaudenriistäjä… Niin, se sinun poikaystäväsi on arvatenkin ensimmäisenä vaatimassa päätäni pölkylle.”

Joni oli vaiti, viimeisetkin rippeet ruokahalusta tiessään. ”Perheeni on huolissaan.” Hän totesi. ”Aki sanoi vaatineensa isältäni lunnaita… Isän täytyy olla suunniltaan…” Joni teki parhaansa kohdatakseen Chrisin katseen, joka oli yhä kylmä pelkästä Mishan mainitsemisesta.


Chris oli hiljaa ja otti uuden kulauksen juomastaan.  Synkkä ilme kovensi hänen piirteensä.

”Isäsi… Et edes ymmärtänyt kuinka onnekas olit sellaisesta vanhemmasta. Pidin isästäsi, jos oma isäni olisi välittänyt edes hitusen siitä mitä oma isäsi välittää sinusta…” Äänessä kalskahti katkeruus.

”Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka onnekas olin… Tiedän sen nyt…” Joni tunsi kyyneleiden valuvan poskiaan pitkin. Chris katsoi häneen, kylmyys oli yhä luettavissa mutta se alkoi hiljalleen murentua. Mies nyökkäsi päätään ja siirsi katseensa alas lasiin jota piteli kädessään.

”Mitä sinä näet siinä miehessä?” Chris kysyi yllättäen. ”Siinä venäläisessä?”

Joni nosti väsyneen katseensa, hän oli ymmällään ja epävarma kuinka hän voisi vastata ilman että vastaus olisi Chrisille väärä. Hetken he tutkivat toisiaan hiljaisuudessa ja Joni nielaisi katsoi alas käsiään.

”Paljon asioita…” Hän lopulta vastasi hiljaa. ”En usko että…” Hän epäröi.

”Että haluan kuulla?” Chris arvasi. ”Että kestän sitä? En siedä sitä miestä, se on totta. Tiedän että tapasitte jo ennen kuin me kaksi tapasimme. Eikä se mies osannut arvostaa sinua sellaisena kuin silloin olit. Hän ei nähnyt sinua kuten minä näin.” Chris tuhahti. ”Ja helvetti miten toivon että voisin… ” Chris keskeytti lauseensa ja puristi kätensä nyrkkiin ennen kuin nosti lasin uudelleen huulilleen. Joni katsoi miestä surullisena, hänen kurkkuaan kuivasi.
”Entä jos olisimme tavanneet jotenkin toisin?” Chris pohti. ”Jos olisinkin ehtinyt ensin. Mitä luulet olisimmeko onnistuneet?”
 
Joni liu’utti sormeaan viinilasin pinnalla hermostuneena. Hän ei uskonut että lopputulos olisi voinut muuttua. Chris olisi löytänyt syyt mustasukkaisuuteen aina jostain. ”En tiedä Chris… ” Hän vastasi hiljaa haluten vain pois koko tilanteesta. Pois tästä kehästä jolle ei näkynyt loppua.

”Olit liian nuori. Ja minä… epäkypsä.” Chris sanoi yllättäen Jonin. ”Ehkä jos olisimme tavanneet myöhemmin. Jos olisin onnistunut pääsemään omista epävarmuuksistani ja sinä et olisi kohdannut sitä toista miestä enää. Tai kenties olisit nähnyt hänen vikansa jos minä en olisi …” Chris takerteli. ”Jos olisimme vain voineet tavata myöhemmin. Valmiimpina. Ehkä sitten emme olisi päätyneet tähän.”

Joni katsoi miestä tietämättä hetkeen mitä sanoa sillä nyt Chris oli todella onnistunut yllättämään hänet. Chris tuntui viimein ymmärtäneen omien tekojensa seuraukset ja niiden vääryyden. Silti se oivallus saattaisi seuraavana hetkenä unohtua yhtä nopeasti kuin oli syntynyt.

”En halunnut olla tällainen ihminen, uskotko?” Chris kysyi. Joni nyökkäsi, pala nousi kurkkuun ja silmiä pakotti. ”Halusin onnistua kanssasi, halusin pitää sinut. Ehkä sen tunteen minkä toit minulle.” Chris hymähti ja nosti lasin uudelleen huulilleen. ”Joskus kaiken tajuaa vasta kun seisoo aivan reunalla. Selkä seinää vasten, pakotettuna nurkkaan ja vieläkin on vaikea päästää irti.”

”Vaikket usko sitä, sinulla on vielä mahdollisuus… ” Joni nielaisi, keskeytti lauseensa. ”Haluan auttaa… Haluan että… pääsemme täältä yhdessä ja saat apua.” Hän halusi päästä kotiin hengissä, ehjänä. Yksin tai yhdessä, hän halusi kotiin. Rehellisesti sanoen hän olisi onnellinen jos hänen ei enää koskaan sen jälkeen tarvitsisi kuulla Chrisistä. Mutta myöntämällä sen ääneen tuskin voittaisi tätä peliä.

Chris tuhahti ja nousi. ”Yhdessä?” Hän miltei naurahti. ”Sanot mitä tahansa vain jotta pääset luotani! Ja hitto minä haluaisin uskoa siihen että tälle olisi ratkaisu.  Uusi mahdollisuus…”

Chris käveli kohti ikkunaa ja vilkaisi ulos ennen kuin sytytti tupakan. Jonin päätä särki ja epätoivo tuntui musertavalta. ”Haluan kotiin. Se on totta.” Hän sanoi lopulta. ”Mutta haluan myös että saat apua.” Sekin oli totta. Tällä kertaa sen olisi parasta olla sellaista apua joka katkaisi pakkomielteen kokonaan ja vapauttaisi hänet siitä.

Chris kääntyi häneen ja katsoi kuin arvioiden.  ”Lupaan että autan sinua.” Joni yritti vakuuttaa. ”Välitän siitä mitä sinulle tapahtuu kaikesta huolimatta.” Hän tunsi kyyneleiden valuvan silmistään, eikä hän ei ollut varma miten tosissaan tarkoitti sitä. Vaikka hän tunsi jonkinlaista sympatiaa se oli lähinnä vain rippeitä sen pelon ja inhon alla mitä Chris oli teoillaan tuonut. ”Emme voi piileksiä täällä ikuisesti.” Hän lisäsi lopulta vaikka samalla pelkäsi sanoa sitä ääneen.

Chris puhalsi savua ulos suustaan. ”Se on totta.” Mies myönsi. ”Totuus on ettei minulla ole mitään minkä vuoksi palata.”

Joni oli pelännyt Chrisin sanovan niin. ”Adam välittää sinusta.” Hän sanoi murtuneella äänellä. ”Ja… Kaikki mitä et näe nyt voi olla vielä tulossa. Ihmisiä joita et vielä ole tavannut…”

Chris oli hiljaa ja poltti savukkeensa loppuun ennen kuin heitti tumpin takkaan. ”Adam on antanut minulle jo liian monta mahdollisuutta.” Chris totesi. ”Tätä hän ei anna enää anteeksi.”

”Mistä tiedät?” Joni kysyi, hänen äänensä vavahti.

”Annatko sinä?” Chris kysyi ja kallisti päätään. ”Voitko sinä antaa anteeksi?” Chris käveli lähemmäksi ja istui lopulta Jonin viereen eikä Joni voinut pidättää kyyneliään. ”Ainoa anteeksianto jonka tarvitsen kuulla jaksaakseni, on sinun huuliltasi…”

Voisiko hän antaa anteeksi? Se oli paljon pyydetty. Eikä Joni todella tiennyt voisiko tai haluaisiko kaiken jälkeen. ”Haluan yrittää…” Hän sai lopulta sanottua ja Chris nosti kätensä hänen poskelleen tutkiskellen Jonin kasvoja. ”Tulevaisuus tuntuu vaikealta… mutta haluan nähdä sen, Chris. Haluan elää.” Chris ei vastannut, nojautui eteenpäin ja vangitsi hänen huulensa suudelmaan samalla kun siirsi kätensä hänen takaraivolleen. Joni värisi, tunsi olonsa epämukavaksi mutta ei taistellut vastaan sen enempää kuin olisi vastannutkaan suudelmaan.

Chris hellitti otteensa, käden lipuessa hänen ihollaan hellästi. Hän pysytteli Jonin lähellä, pidellen hänen katsettaan. ”Jos voisin palata alkuun…” Chris kuiskasi. ”En ole varma mistä hetkestä aloittaisin…  Siitä kun näin sinut ensimmäisen kerran? Siitä kun makasimme yhdessä? Siitä kun pyysit minut mukaasi ja liftasimme...? Kun tulit ensi kertaa luokseni…? Tai… Kun olimme Pariisissa yhdessä, muistatko?”

Joni nyökkäsi ja Chris pyyhkäisi kyyneleitä hänen kasvoiltaan. ”Se viha ja mustasukkaisuus on kuin myrkky… Se täyttää suoneni ja sumentaa ajatukseni… Se pilaa kaiken… Kaiken mikä olisi voinut olla ja se on yhä sisälläni… Taistelen…” Chris nojautui uuteen suudelmaan, pehmeä sipaisu hänen huulillaan. Joni sulki silmänsä, ei voinut estää kyyneleitä, hän oli väsynyt näihin selityksiin… ”Jos saisin hetken… Antaisitko minulle hetken… Kuvitella että se voisi olla totta… Voisin olla hyvä… ja että voisit vielä rakastaa minua… kuvitella hetken että se voisi vielä olla puhdasta…”

Uusi suudelma, Joni raotti huuliaan hämillään ja peloissaan ja antoi Chrisin vetää hänet vielä lähemmäksi. Sitä mitä oli tapahtunut ei voinut unohtaa, ei todella. Ei niitä lukuisia kertoja joina Chris olisi satuttanut häntä niin fyysisesti kuin henkisesti. Mikään ei pyyhkisi pöytää puhtaaksi. Hän toivoi että olisi voinut unohtaa niin itsensä kuin Chrisin vuoksi, mutta ymmärsi sen mahdottomuuden. Ja tämä äkillinen hellyys saattoi kadota yhtä nopeasti kuin oli saapunut, oli parempi uida sen mukana löytääkseen hetken jolla päästi irti, vapautua, palata kotiin.

Se oli tilaisuus. Ja Joni vastasi suudelmaan rentouttaakseen vangitsijansa.  Se innosti Chrisiä, mies sujautti kätensä hänen paitansa alle, hamusi hänen huuliaan yhä kiihkeämmin.
”Haluan sinua…” Chris huohotti. ”Luoja minä haluan sinua… Muistatko miten kiihkeää se oli välillämme?” Hän kuiskutteli. ”Olit innokas ja valmis…Sitä minä kaipaan…” Chrisin kädet vaelsivat hänen vaatteidensa alla kiihkeinä ja ohjasivat hänet lopulta syliinsä hajareisin. Eikä Joni vastustellut. Himokkaat kädet hänen ruhjotulla vartalollaan tekivät ajoittain kipeää ja saivat hänet voihkaisemaan.

Hänen oli saatava ase haltuunsa, - Joni ymmärsi, hänen oli saatava se jotta pääsisi pois tästä kehästä Chrisin kanssa ja tämä oli keino. Chris rentoutuisi ja… Hän tulisi pääsemään kotiin. Keino päästä kotiin. Chris siirsi hänen kätensä heidän vartaloidensa väliin kovettuneelle elimelleen avattuaan ensin housujensa vetoketjun. ”Tunnetko kuinka paljon haluan sinua…” Chris huohotti, samalla kun siirsi toisen kätensä Jonin selän taakse ja siitä housujen alle tämän paljaalle takamukselle.
Joni ynähti. Puri hampaitaan yhteen. Hän pakotti itsensä toimimaan, kietoi vastentahtoisen kätensä Chrisin elimen ympärille ja puristi hellemmin kuin mitä todella olisi halunnut. Oli nieltävä se kuvotus ja viha mitä tunsi miestä kohtaan ollessaan pakotettuna tähän tilanteeseen.

Hän yritti parhaansa muistaa sen mitä Chris oli joskus ollut. Muistaa että kaiken sen pahan alla oli yhä ihminen joka osasi olla myös hyvä. Hänen silmiään särki, rintaa pakotti ja hän liikutti kättään Chrisin elimellä haluamatta ajatella sitä mitä todella oli tekemässä. Hän ei halunnut tuntea Chrisin käsiä vartalollaan tai kuulla niitä irstaita huokauksia.

Joni hätkähti Chrisin siirtäessä kätensä hänen jalkoväliinsä ja alkaessa hieroa häntä samanaikaisesti, kun toinen käsi yhä puristi hänen takamustaan. Se tuntui väärälle. Hän tunsi kehonsa alkavan vastata mutta hänen mielensä inhosi sitä mihin tilanne oli menossa eikä halunnut ottaa nautintoa vastaan joka tuntui kaikin puolin vastenmieliseltä hänen ajatuksissaan.

Joni laski kätensä Chrisin rinnalle, kohtasi miehen katseen ja nojautui suutelemaan tätä. Chris huokaisi tyytyväisenä, käsi siirtyi hitaasti hänen takamukseltaan selkää pitkin hänen hiuksiinsa. ”Haluan ottaa sinulta suihin…” Joni kuiskasi, ääni tuntui vieraalta hänen korvissaan. Se olikin. Sanat jotka hän oli pakottanut itsensä sanomaan tietoisena ettei hän oikeastaan halunnut mitään tästä. Ja se valhe puistatti häntä ja se miten luontevasti hän loppujen lopuksi oli kyennyt ääntämään tuon valheen.

Chris hymyili. Nojautui uuteen suudelmaan, haluttomana epäillä hänen tarkoitusperiään. Chris halusi uskoa että hän todella halusi tätä, että aiempi voitiin vain pyyhkäistä pois näkymättömiin tai ehkä mies kuvitteli että hän oli salaa nauttinut kaikesta, salaa halunnut sitä. –Ajatus lisäsi kuvotusta ja osa hänestä oli jo valmis perääntymään.

”Hitto en tiennyt että voisin olla vielä kiihottuneempi…” Chris huokaisi ja nuolaisi huuliaan. ”Saat mitä haluat… Haluan panna tuota ihanaa suutasi…” Chris nosti kätensä ja sipaisi sormillaan hänen huuliaan, ennen kuin työnsi kaksi sormea niiden välistä ja katsoi häneen himokkaana. Joni taisteli kyyneliä vastaan mutta samalla pakotti itsensä imemään Chrisin sormia kiusoittelevasti. Hän yritti jotakin hymyn kaltaista miehen viimein vedettyä sormensa hänen suustaan.

”Mene sängylle…” Chris käski. Joni nousi hitaasti. ”Odota…” Chris sanoi käheästi. ”Riisu paitasi…” hän lisäsi ja Joni joka oli juuri kääntynyt selkä Chrisiä vasten kiristi hampaitaan. Mitä hän oli tekemässä? Mitätöikö tämä suostumus aiemman? Oliko se petos Mishaa kohtaan?  Antaisiko Misha anteeksi jos tietäisi? Hän oli lausunut ne sanat… ”Haluan ottaa sinulta suihin…”  Se kalskahti hänen korviinsa, puistatti häntä. Silti nyt olisi typerää perääntyä. Hän nosti paitansa yltään ennen kuin kääntyi ja istui hitaasti sängylle.
Chris myhäili ja nousi, lähestyi häntä hitaasti. Housujen sepalus oli auki, Chris aukaisi vyötään jolla asekotelo roikkui. Joni pidätti hengitystään. Pelkäsi hänen katseensa paljastavan todellisen suunnitelman. Se tuntui kuitenkin toimivan, ainakin tähän asti, Chris oli rentoutunut, oman himonsa vietävänä. Mies riisui paitansa ja housunsa vyön kanssa, jolloin ase jäi kotelossaan huolimattomasti vaatemyttyyn. Hetkessä Chris oli jo hänen edessään, kädet nousivat hänen kasvoilleen hyväillen.

Joni vilkaisi puolihuolimattomasti lattiaa kohti. Epäonnistumisen riski oli liian suuri vielä nyt, heti jos hän tekisi äkkinäisen liikkeen hänen aikeensa paljastuisi ja Chrisin raivoa ei olisi enää helppo tyynnyttää. Oli täytettävä tämä tehtävä ensin ja voitettava luottamus. Kotiin, hän pääsisi kotiin. Joni yritti keskittyä siihen ajatukseen. Chris asettui yhä lähemmäksi, niin että elin jo tökki hänen huuliaan. Pian tämä kaikki voisi olla ohi.

Huokaukset kaikuivat hänen korvissaan Chrisin liikuttaessa lantiotaan hänen suutaan vasten, kädet ohjasivat hänen päätään ja Jonin ainoa päämäärä oli saada tilanne ohitse niin pian kuin suinkin mahdollista. Hän teki parhaansa ja etäisesti ymmärsi että kaikki nuo irstaat huokaukset tulisivat kummittelemaan vielä pitkään hänen uniinsa. 

”Ah.. hitto Joni… Kohta tulen…” Kädet pysähtyivät Chrisin vartalon jännittyessä ja Joni tunsi elimen sykkeen sen purkautuessa hänen suuhunsa. Spermaa ei  ollut paljolti ja Joni pakotti itsensä nielemään sen vähän. Kädet sivelivät hänen hiuksiaan hellästi, rakastuneesti. ”Täydellistä…” Chris kehui.

Chris ohjasi hänet makuulle ja kömpi hänen viereensä. Mies siveli  Jonin vartaloa, antaen kätensä lipua alemmas kohti hänen jalkoväliä. Chris haki suudelman hänen huuliltaan ja Joni tunsi olonsa entistä ahdistuneemmaksi ymmärtäessään että Chris aikoi palauttaa palveluksen. Hän tiesi ettei olisi halunnut sitä, mutta miten kieltäytyä niin ettei Chris epäilisi mitään?
”Jos saisin anteeksiantosi… Voisin vielä parantua ja muuttua…” Chris kuiskutteli sujauttaessaan kätensä hänen housujensa alle. ”Ehkä… ehkä voimme vielä keksiä jotain…Ehkä on olemassa joku paikka mihin voisimme mennä?” Chrisin ääni oli toiveikas ja se teki hänen olostaan entistä epämukavamman.

Chris suuteli hänen kaulaansa, eteni alas hänen rinnalleen samalla kun veti hänen housujaan alemmas, päästääkseen hyväilemään häntä paremmin. ”Uusi mahdollisuus… uusi elämä…”
Joni nielaisi. Ahdistus kasvoi ja tällä kertaa hänen kehonsa ei reagoinut Chrisin yrityksiin saada häntä kiihottumaan. Tässä tilanteessa se oli kenties huono? Chris epäilisi ja tilaisuus olisi mennyttä.
”M-mihin voisimme mennä?” Joni sai kysyttyä.
”Mihin haluaisit?” Chris hymyili ja siirsi huomionsa takaisin Jonin jalkoväliin sylkäisten kädelleen ja jatkaen hyväilyä. Joni liikahti hermostuneena, Chrisin vilkaistessa hänen kasvojaan kysyvästi.

”Minua hermostuttaa…” Joni myönsi lopulta rehellisesti. ”Olen pahoillani… Se eilinen… Akin kanssa…” Hän nielaisi. ”Yritän olla ajattelematta sitä… mutta… Hän uhkasi kamalilla asioilla.”

Chris pysäytti kätensä liikkeen ja tuntui vakavoituvan. ”Tein virheen hänen suhteensa, olen pahoillani. Meidän olisi pitänyt selvittää tämä kahden kuten sanoit. Lupaan hyvittää tämän. Keksin jotain. Älä ole huolissasi. Pidän sinut turvassa.” Chris nosti hänen housunsa takaisin ylös. Painoi hellän suudelman hänen huulilleen.
”Olet varmasti uuvuksissa…Levätään vähän.” Chris sanoi ja otti peiton jolla peitteli hänet hellästi ennen kuin laskeutui takaisin hänen vierelleen.

Chris oli nukahtanut, miehen käsivarsi oli hänen ympärillään ja Joni tuijotti kattoa. Kello tikitti jossakin kauempana, ulkona oli jo alkanut hämärtää. Hän ei ollut uskaltanut hievahtaa ennen kuin oli varma että Chris nukkui. Ja nytkin häntä hirvitti tehdä oma siirtonsa jos se onnistuisikin herättämään miehen.

Mutta hän tuhlasi aikaa. Oli otettava riski. Hän liikautti päätään, käänsi kasvonsa tarkastelemaan Chrisiä joka näytti levolliselta, lähes liian levolliselta ollakseen se sama mies joka oli jo useasti pahoinpidellyt hänet.

Joni veti syvää henkeä, koitti rauhoittua ja keskittyä. Jos Chris havahtuisi hänen olisi vain oltava nopeampi. Olisi puskettava kivun ja epämukavuuden läpi. Hän ottaisi ensin aseen. Jos Chris vielä nukkui hänen saatuaan sen, hän pukisi, etsisi ulkovaatteet ja autonavaimet, kenties puhelimen. Hätäkeskukseen soitto pitäisi kaiketi onnistua vaikka näppäimistö olisi muuten lukittu? Eivätkö he sitten saisi sijainti tiedot? Ja jos auto ei käynnistyisikään voisi toivoa silti olla avun löytämisestä perille.

Kerrattuaan mielessään suunnitelmansa Joni ymmärsi että oli aika toimia. Sydän pamppaili hermostuneen kiihkeästi hänen hivuttaessaan Chrisin käden varovasti ympäriltään. Mielessään hän yritti keskittyä ajatukseen siitä että onnistuisi tehtävässään antamatta valtaa sille pelolle mitä kävisi jos epäonnistuisi.

Kun hän sai Chrisin käden laskettua onnistuneesti miehen vierelle ilman että tämä havahtui, osa hänestä halusi kiirehtiä. Päästä nopeasti ottamaan ase ennen kuin hänen lyhyt onnensa loppuisi, mutta kiirehtiminen saataisi kostautua. Jonia jännitti niin että se tuntui oksettavana tunteena hänen kurkussaan. Kämmenet tuntuivat kostuvan kylmästä hiestä ja vaikka hän yritti olla mahdollisimman ketterä hän tunsi olonsa verrattain kömpelöksi ja raskaaksi. Sänky narahti ja sai hänet pidättämään hengitystään. Chris liikahti muttei herännyt.

Vaikein rasti oli yrittää huomaamatta kivuta miehen vartalon ylitse. Joni hän tunsi armotonta kivistystä, niellen kuitenkin kivun parahduksen sisälleen. Oli keskityttävä. Hetkellinen helpotuksen tunne täytti hänet hänen päästyään kapuamaan lattialle Chris ylitse. Siihen tunteeseen ei ollut aikaa jäädä paistattelemaan. Joni hiipi lähemmäs vaatemyttyä ja kumartui. Oli jo tarpeeksi hämärää että joutui siristelemään silmiään nähdäkseen. Hänen kätensä hamuilivat hermostuneina, jokainen ääni tuntui järkyttävän kovalle ja hän oli varma Chrisin heräävän pian silloin aseen oli parempi jo olla hänen ulottuvillaan.

Tuntiessaan kätensä osuvan kylmään metalliin hän päästi uuden helpottuneen henkäyksen. Se oli siinä, hän sai sen. Ensimmäinen etappi oli suoritettu ja se oli ollut kaikista kriittisin.

Joni veti aseen esille. Varmistin oli päällä. Seuraavaksi oli löydettävä vaatteet. Joni puki päälle t-paidan jonka oli aiemmin riisunut ja hiipi sitten niin hiljaa kuin kykeni yrittäen vilkuilla ympärilleen lisävaatetusta etsien. Hänellä ei ollut aavistustakaan minne hänen omat vaatteensa olivat päätyneet. Huoneen nurkassa oli yksi matkakassi. Joni tuli lähemmäs ja polvistui. Adrenaliini virtasi nyt jo niin vuolaana hänen suonissaan ettei hän enää tuntenut särkyä  polvessaan.

Joni  avasi vetoketjun,  nosteli muutamia vaatteita kunnes löysi pitkähihaisen. Sen haju oli liian tuttu, iljettävä… Aki… Ne olivat Akin vaatteita. Joni kiristi hampaitaan, sitä ei voinut jäädä märehtimään enempää. Hän tarvitsi lämmikettä jos joutuisi tai pääsisi pakenemaan ulos.

Puhelimen etsintä oli seuraava rasti. Hän muisti nähneensä yhden Chrisin kädessä jossakin vaiheessa muttei ollut lainkaan varma mihin mies oli saattanut laittaa sen. Hermostus kasvoi hetki hetkeltä hänen yrittäessään hiipiä tupaa pitkin etsien puhelinta. Aika loppuisi minä hetkenä tahansa, se nosti epätoivon josta ei ollut lainkaan apua. Lisäksi valo alkoi hiipua, se ei ainakaan tehnyt tästä helpompaa.

Sänky narahti. Joni tunsi sydämensä hypähtävän. Hän kääntyi, puristi asetta kädessään tiukasti.

”Mitä sinä teet?” Chris kysyi. Mies oli istuallaan, näytti hetken aidosti hämmentyneeltä. Joni nosti aseen yrittäen estää itseään vapisemasta. Hän osoitti piipun kohti entistä miesystäväänsä pitäen asetta kaksin käsin.


”Haluan autonavaimet ja puhelimen.” Joni sanoi niin vakaalla äänellä kuin suinkin kykeni. Chris katsoi häntä, kallisti päätään. Eikä Joni ollut varma mitä miehen päässä liikkui, suuttumusta, pettymystä vai vihaa? Kenties kaikkea niitä kolmea? ”Nyt!” Joni vaati painokkaammin. Chris hieraisi kasvojaan, naurahti synkeästi. Ja pudisti sitten päätään.

”Typerys…” Mies kuiskasi ennen kuin nosti katseensa Joniin. ”Menin lankaan, onneksi olkoon.” Hän sanoi ja nousi hitaasti vuoteelta.

Joni nielaisi palan kurkustaan. ”Pysy paikallasi! Älä tule lähemmäs!” Hän sanoi ja otti muutaman askeleen taakse.

”Miten ajattelit että haen ne jos pysyn aloillani?” Chris kysyi. Miehen äänessä kalskahti vierassointu, pettymys? - Sitä se oli. Ja hänen ilmeensä… Joni ei ollut varma miten tulkita sitä… muttei ollut nähnyt sitä ennen… Se oli sekoitus eri tunteita. Joiden todistaminen tuntui epämiellyttävältä tavalla jota hän ei osannut selittää itselleen. 

”Missä ne ovat?” Joni kysyi. Chris tuli lähemmäksi. Joni tunsi hermostuvansa entisestään, hän otti varmistimen pois. ”Älä tule lähemmäs!” Hän hengitti kiivaasti. Chris katsoi häneen, mies hymyili hieman ja se hymy oli surullinen. Mies nosti kätensä hitaasti.

”Minulla ei ole mitään Joni.” Chris sanoi ja tuli yhden askeleen lähemmäs. ”Ei mitään jonka vuoksi taistella, ei enää… Kuvittelin typerästi että kaikki voisi korjaantua… Paina liipaisinta, anna mennä.” Chris yllytti ja otti jälleen uuden askeleen lähemmäs. Joni tunsi kyyneleet silmissään, hän vapisi. Tämä ei ollut kuulunut suunnitelmaan, tähän hän ei ollut todella varautunut vaikka olisi pitänyt! ”Tapa minut jos tahdot. Minulla ei ole enää mitään menetettävää. Olen jo menettänyt sinut.”

”Chris älä…” Joni itki. ”Pysähdy… Haluan vain kotiin… Anna minun mennä kotiin.” Hänen kätensä vapisivat. Chris tuli yhä lähemmäs, kunnes tilaa ei ollut perääntyä ja Jonin selkä osui seinää vasten. Hän vihasi omaa heikkouttaan, osa hänestä yllytti painamaan liipaisinta, Chris oli ansainnut sen! Chris ei pysähtynyt! Ja Chris ei uskonut hänen tekevän sitä ja juuri nyt hän osoitti sen heikkouden oikeaksi! Ampuminen olisi itsepuolustusta!

Silti, Chrisin seistessä nyt aivan hänen edessään, mies ohjasi piipun sydämensä ylle ja katsoi häneen haastavasti. ”Ammu. Sillä pääset minusta. Paina liipaisinta , ansaitsen sen.”

Chris katsoi hänen silmiinsä, miehen silmät olivat kostuneet. Joni itki, vaikersi vihaten tilannetta johon oli pakotettu. ”Ammu.” Chris toisti. ”Puhelin on kirjahyllyssä, ylin hylly. Auton avaimet takkini taskussa naulakossa. Paina liipaisinta. Päätä tämä.”



 


Jatkuu…



Venäläistä rulettia? 33

(c) kolgrim 

 Guestbook