29.luku


Asko oli ollut vielä töissä kun Joni oli soittanut. Se yksi puhelu oli pysäyttänyt kaiken, mutta oli ollut toimittava järjellä. Hän oli tehnyt kaiken sen minkä pystyi siltä etäisyydeltä. Hän oli soittanut Mishalle, hän oli soittanut poliiseille. Hän oli käynyt asemalla. Etsinnät käynnistettiin. Se otettiin vakavasti.

Joni oli käynyt poliisiasemalla vain muutama päivä aiemmin ennen heidän matkaansa ja tehnyt ilmoituksen Chrisin häirinnästä.  Siitä hänen poikansa ei kuitenkaan ollut puhunut hänelle mitään. Kaiketi Joni ei ollut halunnut huolestuttaa häntä. Viranomaiset ottivat yhteyttä Kanadaan ja sieltä luvattiin ottaa pian yhteyttä saataisiinko Chrisiä tavoitettua.

Hän oli jutellut Ivon kanssa. Naapuri jonka luokse Joni oli yrittänyt paeta oli löytynyt ammuttuna. Joni oli viety. Hetkeä myöhemmin viranomaiset soittivat saaneensa vahvistuksen että Chris oli todella poistunut maasta ja ilmoittanut työpaikalleen pitävänsä viikon palkattoman loman. Chris ja hänen oletettu rikoskumppaninsa etsintäkuulutettiin.

Asko istui pysäköidyssä autossa kotitalonsa edessä oikeastaan muistamatta ajomatkasta mitään. Hän oli juuri lopettanut puhelun konstaapelin kanssa. Aki Kuusisto, toinen epäilty, 32-vuotias, aiemmin istunut vankilassa huumausainerikoksesta. He olivat olleet samaan aikaan vangittuina.

Mies oli tapettu ja hänen poikansa oli siepattu. Yksi hänen pahimmista peloistaan oli käynyt toteen. Jonin hätääntynyt ääni soi uudestaan ja uudestaan hänen mielessään. Se avuttomuuden tunne oli kuvottavaa.

Hän muisti kuinka raivoissaan oli ollut kun Joni oli karannut hänen veljensä luota Chrisin kanssa. Hän muisti epäluottamuksensa miehen suhteen mutta jokin oli muuttunut. Chris oli vaikuttanut niin… tasapainoiselta? Vastuulliselta? Hän oli vaikuttanut mieheltä joka rauhoittaisi Jonin haihattelun ja impulsiivisuuden.


Hän muisti ajomatkan lentokentälle Jonin kanssa kun oli päättänyt lähettää poikansa Ouluun.
”Tämä on viimeinen kerta, isä.” Joni oli sanonut yhtäkkiä keskeyttäen hiljaisuuden joka oli kestänyt koko alkumatkan.
”Mikä?”
”Kun voit lähettää minut vanhemmillesi kun asiat menevät pieleen. Viimeinen kerta.”

Joni ei ollut katsonut häneen. Eikä Asko ollut heti tiennyt mitä sanoa. Kun Marianna oli tehnyt kuolemaa ja toivoa ei enää ollut, hän oli pyytänyt että Asko veisi Jonin Ouluun vanhempiensa luokse. Marianna ei ollut halunnut että Joni muistaisi häntä siten, kuolevana ja sekavana… Ja hän itse oli hädin tuskin saanut pidettyä itsensä kasassa, oli tuntunut mahdottomalta huolehtia pienestä lapsesta sen keskellä. Tukiverkko oli kuitenkin kaukana, hänen vanhempansa ja Oulu oli tuntunut parhaalta paikalta pojalle.

Joni ei ollut nähnyt sitä niin ja kaiketi kantoi siitä vieläkin katkeruutta. Oli joskus sanonut ettei saanut hyvästellä äitiään kunnolla, mutta todellisuudessa hän oli saanut kauniimman muiston kun mitä se viimeisinä hetkinä olisi ollut viisivuotiaalle.  … kieltämättä silloin alussa, ne ensimmäiset kuukaudet, ne olivat olleet rankkoja ja Joni oli ollut usein isovanhemmillaan.

”Kun täytän kahdeksantoista kesällä aion mennä matkustelemaan, tulen kyllä käymään armeijan välissä mutta sitten lähden takaisin. Ajattelin muuttaa Lontooseen tai New Yorkiin. Siihen sinä et voi sanoa mitään.”

Asko oli tiennyt ettei voisi ja hän oli pelännyt. Hän oli ollut kauhuissaan siitä ajatuksesta! Ja hän oli halunnut tarttua siihen toivoon että Chris saisi Jonin asettumaan aloilleen, se oli tehnyt hänet sokeaksi.

Katjakin oli puhunut epäilyksistään. ”Haluaakohan Joni tätä oikeasti?” Hän muisti vaimonsa pohtineen sen jälkeen kun Joni oli ilmoittanut muuttavansa Chrisin kanssa yhteen. ”Joni on niin… impulsiivinen ja niin nuori… Ja Chris… Minulla on sellainen tunne että Chris on rakastuneempi Joniin kuin Joni häneen… He eivät ole tunteneet niin kovin pitkään…”

Hän oli ollut itsekäs eikä ollut halunnut nähdä sitä. Hän oli toivonut, hän oli halunnut nähdä Chrisin olevan järkevä ja luotettava mies ja että he voisivat pitää tasapainoisen ja tasavertaisen suhteen. Eikä Joni haluaisi lähteä kauas.  Se sokeus saattoi nyt maksaa Jonin hengen ja sitä hän ei voisi antaa itselleen anteeksi.

Asko tuijotti kohti taloa ja näki tyttärensä ikkunassa Katjan sylissä. Tyttö vilkutti innoissaan. Asko nielaisi, hänen olonsa oli turta. Vastahan siitä oli hetki, vain pieni hetki kun Joni oli ollut hänen tyttärensä ikäinen. Hän näki vaimonsa kysyvän ja huolestuneen ilmeen kun hän ei saanut heti noustua autosta. Hänen olisi matkustettava Venäjälle, hänen olisi oltava lähempänä kaikenvaralta jos voisi tehdä jotakin, mitä tahansa. Ajatus siitä että hänen esikoisensa saattaisi kuolla oli sietämätön. Hän ei uskonut että kestäisi sitä menetystä.

**^^**^^**

Se oli toivotonta. He olivat ajelleet ympäriinsä jo muutaman tunnin, mutta mitään ei näkynyt. Ei mitään. Misha istui vaiteliaana, tämä ei voinut olla totta… Hän ajatteli Jonia ja mitä tämä joutui kokemaan sillä samaisella hetkellä, rintaa kiristi. Hän tunsi vihaa, suunnatonta vihaa ja samalla… Entä jos Joni ei löytyisi?

Ivo vilkaisi häntä ajaessaan.
”Poliisit löytävät heidät.” Hän sanoi.

”Tämä on sinun tapasi sanoa että aika palata takaisin. ” Misha totesi synkällä äänellä.

”He voivat olla jo missä tahansa, Misha. Mutta…” Hetken mies mietti mitä sanoisi. ”Joni on fiksu ja … Minä luotan siihen että hän pääsee takaisin kotiin.” Misha katsoi poispäin, kohti ikkunaa ja pysyi vaiti.  Ivo arveli että tunteet olivat liian pinnassa jotta hänen pikkuveljensä pystyisi puhumaan.

”Luoja minä vain haluan ampua niiden tyyppien aivot pellolle!” Misha huudahti yhtäkkiä. Häntä turhautti istua siinä autossa hyödyttömänä. ”Minun olisi pitänyt pakottaa Joni mukaamme!” Hän raivosi ja tunsi kyyneleiden nousevan silmiinsä. Mikään ei voisi enää palautua ennalleen. Misha halusi vain takaisin siihen hetkeen kun kaikki oli ollut hyvin, mutta mikään ei toisi heitä enää siihen pisteeseen, ei kenties pitkään aikaan tapahtui mitä tapahtui.

”Misha, tämä olisi voinut käydä missä tahansa muualla. Jossittelu ei auta. Tämä on suunniteltu teko.” Ivo onnistui pysymään jokseenkin järkevänä tilanteessa sillä jonkun täytyi pitää naruja kasassa. Jossittelu ei auttanut, Misha tiesi sen ja silti hän ei voinut olla katumatta. Joni oli halunnut jäädä Yhdysvaltoihin, halunnut kiertää maata, hänen olisi pitänyt suostua! Miksei hän ollut suostunut?

He tulivat takaisin talolle. Isoäiti ja Jami olivat yhä hereillä olohuoneessa. Sinä yönä tuskin kukaan nukkuisi.
”Haluan olla yksin.” Misha sanoi suunnatessaan yläkertaan. Jami katsoi Ivoon huolestuneena ja mies huokaisi syvään ennen kuin tuli lähemmäs ja istuutui hänen viereensä sohvalle. He eivät sanoneet mitään, Jami tarttui Ivon käteen ja puristi lujasti. Tämä ilta, huolimatta sen lopputuloksesta, muuttaisi joka tapauksessa kaiken peruuttamattomasti.

**^^**^^**

Chris kaatoi juoman alas kurkustaan. Se ei kuitenkaan ollut riittävä huuhtomaan sitä pahaa oloa pois. Uusi drinkki. Katumukselle ei ollut tilaa, ei nyt kun oli jo liian myöhäistä. Silti se kipristeli hänen vatsanpohjassaan, Jonin kyyneleet vaivasivat häntä. Uusi drinkki. Akin katse poltteli hänen selässään. Oli keskityttävä vihaan.

”Olisin kuvitellut sinun olevan pirteämpi. Sait juuri mitä halusit, eikö niin?” Aki kysyi.

Oliko hän saanut mitä halusi? Chris mietti ja kiskoi toisen drinkin alas kurkustaan. ”Poliisit ovat perässämme, kuinka kauan luulet meidän voivan piilotella?” Hän ärähti. ”Helvetti! Meidän olisi pitänyt päästä nopeammin lähtemään, ilman että se mies täytyi ampua!”

”Rauhoitu nyt”, Aki huokaisi. ”Ja lakkaa jo murehtimasta sitä vanhusta. Chris! Saimme mitä tulimme hakemaan! Me onnistuimme! Joten lakkaa helvetti jo synkistelemästä ja juhlitaan! Tuo huora tuolla petti sinua ja passitti sinut vankilaan, nyt laitetaan hänet katumaan sitä!”
Aki yllytti. Chris katsoi häneen ja istui alas pöydän ääreen. Hän täytti lasinsa viskillä, toi lasin huulilleen ja sulki silmänsä, hän tunsi kuinka lämpö levisi hänen kurkussaan.

”Mieti monen miehen kanssa Joni sinua petti, kuinka he ovat paneskelleet sen ryssän kanssa  sinun selkäsi takana ja nauraneet sinulle. Mieti miten hajalla Misha on kun tajuaa sinun voittaneen! Kun hän tajuaa että sinä pääset upottamaan kalusi tuon lutkan sisään eikä hän voi sille mitään!”


Aggressiivinen musiikki taustalla. Aki yllytti häntä väkivaltaan, lietsoi mustasukkaisuuden tunteita jotka vahvistuivat jokaisen drinkin myötä. Silti se ei täysin vaimentanut myöskään toivetta että Joni huomaisi erehdyksensä ja valitsisi hänet kaikesta huolimatta. Osa ymmärsi toiveen olevan houkan unelmaa, ymmärsi tulleensa liian pitkälle että se olisi millään tavoin mahdollista. Ollakseen Jonin kanssa heidän olisi kadottava eikä hän oikeastaan koskaan voisi luottaa ettei Joni pettäisi uudestaan hänen luottamustaan. Ja sitten oli Aki… Osa hänestä epäili yhä vahvemmin tehneensä virheen Akin mukaan ottamisella.

Aki halusi osansa, yllytti häntä antamaan sen; sopiva kosto petturille. Joni saattaisi nauttia siitä, sitten hän näkisi. Chris tunsi sisäisen kamppailun, ristiriidat hänen mielessään ja oli vaikea saada todesta selkoa tai löytää polkua jolla pääsisi ulos tilanteesta siihen mitä oikeasti halusi.

Viha, kaipuu ja pakkomielle ryöppysivät hänen sisällään, tuntuivat repivän häntä eri suuntiin. Joni oli hänen. Chris käveli kohti huonetta, kun hän avasi oven hän näki Jonin nousevan nopeasti jaloilleen tuolilta jolla oli levännyt. Ja katse oli pelokas ja huolestunut; se ärsytti häntä vaikka hän ei osannut selventää itselleen miksi. Chris kallisti päätään.

”Joko lakkasit pillittämästä?” Hän kysyi ilkeään sävyyn vaikka alun perin oli aikonut olla pehmeämpi. Joni katsoi häneen hiljaa, silmät kimmelsivät mutta hän ei itkenyt. Katse oli kuitenkin surullinen, joka kosketti jotain hänen sisällään ja sekin ärsytti häntä. Joni ei ansainnut hänen empatiaansa!

Joni henkäisi syvään. Hän oli pelännyt Akin tulevan, nyt hän tunsi jonkinasteista toivoa ettei Chris antaisi Akin koskea häneen. Oli vaikea pysyä rauhallisena, järkevänä, jokainen sana vaikka kuinka huolella valittu saattaisi olla väärä. Hän mietti mitä Chris halusi… Hän halusi nähdä hänet heikkona, nöyrtyneenä… Se korostaisi hänen omaa miehisyyttään. Sitähän Chris oli aina tehnyt, vähätellyt miehisyyttä hänessä, halunnut tuntea itsensä voimakkaammaksi. Eikä hän ollut ymmärtänyt tai nähnyt sitä aluksi, vaikka merkkejä siitä oli ollut. Nyt oli osattava niellä tietty määrä ylpeyttä keskityttävä ajatukseen pääsystä kotiin.

”Voisinkohan saada lasin vettä?” Joni kysyi lopulta varovasti. Se vaikutti tarpeeksi harmittomalta tavalta lähestyä ilman että suututtaisi Chrisiä entisestään. Chris katsoi häneen hetken tiukasti, oli vaikea lukea miestä mutta oli selvää että tämä oli jonkin verran juovuksissa. Musiikki mikä soi toisessa huoneessa oli synkkää ja ahdistavaa, hänen kurkkuaan kuristi.

Lopulta Chris nyökkäsi ja kääntyi ovelle. Joni huomasi pidättelevänsä hengitystään. ”Tule.” Chris sanoi ja hetken epäröinnin jälkeen Joni seurasi miestä ulos huoneesta. Illuusio vapaudesta ja hän pohti olisiko se hyödynnettävä. Vastaus oli pian selvä. Aki istui pöydän ääressä kasvot heitä kohti, pyöritellen asetta käsissään. Mies virnisti. Joni ei ollut varma mitä tapahtuisi. He tulivat keittiönurkkaukseen ja Chris ojensi hänelle vesilasin.

Molemmat katsoivat häneen. Joni tunsi Akin katseen polttelun vartalollaan ahdistavampana kuin Chrisin. Sydän hakkasi, hän toi lasin huulilleen ja joi. Missä hänen kenkänsä olivat? Hän ei muistanut nähneensä niitä sen jälkeen kun Chris oli… Joni keskeytti ajatuksensa polun, hän ei halunnut palata mielessään siihen hetkeen ja samalla hän tiedosti ettei se kerta jäisi viimeiseksi. Pahempi saattoi olla edessä. Mikä toi hänet jälleen siihen kysymykseen; missä hänen kenkänsä olivat? Jos hän edes aikoisi ajatella mahdollisuutta paeta ulos, kengät olivat lähes välttämättömyys.

Keittiön ikkunasta avautui luminen metsämaisema, taivas oli kirkas ja täynnä tähtiä. Jonain toisena hetkenä maiseman puhdas ja kylmä kauneus olisi saattanut herättää ihastuksen. Nyt … nyt se oli vain karu muistutus kuinka epätoivoinen mahdollinen pakoyritys olisi. Tie oli tiheän metsän keskellä, pimeys paljasti vain lyhyen pätkän. Vain päivänvalo antaisi jonkinasteisen mahdollisuuden. Ellei hän saisi autonavaimia? Ne olivat varmaankin Akilla.

”Täällä on tavattu nähdä susia.” Aki sanoi yhtäkkiä ja hymyili Jonin katseen kohdatessa hänen omansa. ”Mies jolta vuokrasimme tämän paikan kertoi, hän on innokas metsästäjä. Katso.” Aki osoitti kohti tuvan seinää jolle oli ripustettu iso hirvenpää ja kaksi peuran pääkalloa. ”Ja tuo…” Lattialla tulisijan edessä oli karhuntalja.

”Istu alas.” Chris komensi ja täytti lasinsa viskillä samalla kun Aki nousi ja kävi hakemassa yhden lasin lisää.

”Kaada toki vieraallemme.” Hän sanoi ja asetti lasin Chrisin eteen pöydälle. Joni seisoi yhä epävarmana aloillaan pidellen tyhjää vesilasia käsissään samalla kun kävi läpi vaihtoehtoja mielessään.  Hän katseli metsästäjän voitonmerkkejä seinällä jotka hänen silmiinsä olivat lähinnä vain karmivia.
”Onko täällä vessaa?” Hän kysyi lopulta hiljaa, tuntui nöyryyttävältä joutua kysymään sitä. Samalla hän toivoi näkevänsä enemmän mökkiä sisältä jotta voisi suunnitella pakoa. Chris mulkaisi häneen, otti hörpyn ja laski lasinsa pöydälle. Hän ei sanonut mitään tarttuessaan Jonin käsivarteen ja johdatellessaan hänet eteenpäin.

Chris avasi oven, kylpyhuone oli pieni mutta sisälsi tarvittavan. Siellä oli ikkuna, muta se oli liian pieni ja kapea. Chris sulki oven heidän perässään ja Joni katsahti häneen lyhyesti. ”Enkö saa olla yksin hetken?” Hän kysyi hivenen ahdistuneena.
”Saattaisit keksiä jotain typerää.” Chris vastasi ja nojautui ovea vasten. Vastaus tuntui typerältä sillä hän oli juuri ollut makuuhuoneessakin yksin. Ehkä Chris ajatteli että hän yrittäisi ahtautua kapeasta ikkunasta ulos, ehkä mies kuvitteli hänen mahtuvan? Joni silmäili ikkunaa uudemman kerran todetakseen sen olevan aikamoinen temppu. ”Onko sinulla isompikin hätä?” Chris hymähti. Joni pudisti päätään katsomatta mieheen, nöyryytys eikä ahdistus poistuneet. ”Anna sitten mennä…” Chris hoputti.

Joni nielaisi, hän tunsi Chrisin katseen selässään. Tämä oli vain tapa lisätä nöyryytystä, tapa Chrisille korostaa valtaansa. Mies oli juovuksissa ja se Chris, oli kovin erilainen mies kuin se johon hän oli alun perin ihastunut. Ehkä Chris oli jo juonut sen puolen itsestään kadoksiin? –Joni mietti. Ja tämä puoli oli epämiellyttävä ja julma, arvaamaton. Tämä mies oli se joka oli juoninut hänen sieppauksensa Akin kanssa.

Huolimatta siitä kuinka kiusaantuneeksi ja ahdistuneeksi tilanne hänet sai, Jonin onnistui tyhjentää rakkonsa. Hän ei sanonut mitään kun kääntyi kohti vesihanaa pestäkseen kätensä. Vesi oli kylmää, Joni siveli sitä kasvoilleen. Hän katsahti ylös ja kohtasi peilin kautta Chrisin katseen. Rintaa kouraisi, hän toivoi näkevänsä miehen kasvoissa jotain tuttua. Hän toivoi…

”Aki on arvaamaton, Chris…” Joni kuiskasi. ”Teet virheen jos luotat häneen.” Hän jatkoi ja kääntyi hitaasti. Sydän hakkasi, Chris katsoi häneen hiljaa.

”Ja sinä kun olet niin luotettava lähde”, mies hymähti.

”En ole halunnut sinulle pahaa.” Joni vastasi tuskastuneena. ”En tiedä lapsuudestasi ja perheestäsi juuri mitään, ehkä … ehkä jos olisin kysynyt tai kuunnellut paremmin… ” Chris katsoi häneen ja Joni oli näkevinään vilauksen pehmeyttä, jotain mihin tarttua… ”Emmekö voisi olla vain kahden? Selvitetään tämä kahden?” Joni nielaisi. Otti riskin ja laski kätensä hetkeksi Chrisin rinnalle. Mies katsoi häneen ja Joni näki hänen halunsa uskoa.

Chris tarttui hänen ranteeseensa, katsoi alas hänen kättään ja sormusta hänen nimettömässään, mikä välittömästi synkisti tämän. ”Rakastatko sitä ryssää?” Chris kysyi ja Joni ei uskonut minkään vastauksen olevan sellainen mikä toisi suotuisan lopputuloksen. Chris puristi hänen kättään kivuliaasti.

”Rakastan. Mitä oletit että vastaisin?” Joni kivahti tuskastuneena ja tunsi ensimmäisten kyyneleiden valuvan hänen poskelleen.

”Se mies on säälittävä vässykkä…” Chris sähähti ja tönäisi hänet ovelle. ”Mennään.” Chris töni hänet kohti tupaa.

”Istu!” Chris ärähti ja Joni totteli vaiteliaana. Chris laski hänen eteensä viskilasin ja katsoi häneen tiukasti. Epätoivo pyrki nousemaan pintaan,  Joni uskoi menettäneensä mahdollisuuden vedota miehen järkeen, ainakin nyt kun tämä oli juovuksissa. Hän ei sitä paitsi ollut koskaan pitänyt viskistä, varmasti Chris muisti sen.

Molemmat miehet olivat jalkeilla, Chris hänen toisella puolellaan Aki toisella. Joni sulki silmänsä, ei halunnut olla tässä, missä tahansa muualla. ”Se on hyvää viskiä, vanhempaa kuin sinä…” Akin ääni. Joni katsoi parhaaksi olla hiljaa, mitään harkittua ei hänen suustaan nyt pääsisi. Ja se kaikki harkitsematon…Joni katsoi lasia edessään, häntä heikotti. Hän muisti syöneensä viimeksi aamupäivällä ja jo tuo yksi shotti saattaisi nousta hänen päähänsä?  ”Rentoudu poika…” Aki kuiskasi hänen korvanjuureensa ja laski hetkeksi käden hänen olkapäälleen.

Chris sytytti tupakan. ”Se sinun venäläinen vässykkäsi soitti minulle kun olitte ystäväni luona.” Hän sanoi yhtäkkiä. ”Tiesitkö?” Chris puhalsi savua ulos suustaan.

Joni oli hetken hiljaa ja nielaisi. Hän ei ollut tiennyt mutta samalla… Hänen ei olisi pitänyt edes olla yllättynyt. ”Hän uhkaili minua jättämään sinut rauhaan.” Chris nauroi sitten. ”Mitä luulet että hän aikoi tehdä? Mitä luulet että hän tekee nyt?”

Joni tunsi sisällään kiehuvan. Chris oli raivostunut heidän kihlauksestaan, sormuksen näkeminen oli laukaissut tämän tarpeen lytätä Misha. Joni tuijotti lasia edessään ja tarttui siihen, kulauttaen sen tyhjäksi yhdeltä istumalta. Juoma poltteli hänen kurkkuaan ja sai hänet irvistämään. Aki naurahti ja Joni yritti hillitä itseään.  Ei ollut oikea aika, ei nyt. ”Voisit soittaa hänelle, Chris?” Aki virnisti ja Joni mulkaisi miestä pahansuovasti.

”Joni ei tunnu pitävän ideasta, mutta… Veikö kissa kielesi?”

Chris poltteli tupakkaansa ja tarkkaili Jonia. ”Soitetaanko poikaystävällesi? Kerrotaanko miten asia on?” Hän kumartui lähemmäs Jonin korvaa. ”Kerronko miten panin sinua… Painoin sinut pöytää vasten ja annoin kunnolla…Ja kuinka sinä vaikersit allani kuin narttu…” Jonin hermo kiristyi, jokin napsahti hänen sisällään. Hän ei oikeastaan tajunnut iskeneensä, tajunnut mitä oli tapahtunut. Chris oli karjaissut ja seuraavassa hetkessä hän löysi itsensä lattialta. Chris piteli otsaansa, lasi oli särkyneenä lattialle ja Chrisin otsasta tippui verta.

Mies irvisti ja tarttui häneen iski selälleen pöytää vasten. Se oli puhdasta vaistoa, siinä ei ollut ajatusta takana. Joni potkaisi miestä ja sylkäisi päin tämän kasvoja. ”Et ole mies!” Joni raivosi. ”Olet säälittävä!” Isku, silmissä sumeni hetkeksi.

”Ilmeisesti tarvitset vielä muistutuksen kenelle kuulut…” Chrisin sanat särisivät hänen korvissaan. Joni tunsi miehen kiskovan sormuksen hänen kädestään, metallinen ääni lattialla. Oli vaikea hahmottaa tilannetta. ”Tiedätkö miten isäni merkitsi äitini aikoinaan?” Sanat olivat kumeita… Chris raahasi hänet takaisin pöydän ääreen.

Vahva ote painoi hänen kättään ranteesta pöytää vasten. Joni ei ollut varma näkikö unta, oliko se totta. Kipu oli kuitenkin todellinen, polttava tunne ihoa vasten. Hän karjui, Joni katsoi tupakkaa joka oli painettuna hänen sormeaan vasten kunnes se väistyi ja jätti  rikki poltetun, ärtyneen pyöreän jäljen hänen sormeensa ihoon. Järkytys oli aluksi suurempi kuin kipu joka seurasi pian perässä. Jälki ei ollut suuri mutta kipu tuntui sykkivän ja leviävän. ”Sormuksen saa irti helposti, tuo jälki on ikuinen.” Chris kuiskasi. ”Olet minun.”

Joni haukkoi henkeään. Aiheutettuaan pysyvän arven Chris antoi hänelle jääpalapussin jolla lieventää kipua kuin se hyvittäisi teon. Joni oli hiljaa ja piteli pussia sormeaan vasten vapisten. Kipeä muistutus siitä miten todellinen tilanne oli. Arpi tulisi olemaan ikuinen, jos edes selviäisi hengissä. Eikä se välttämättä tulisi olemaan ainut.

Aki kaatoi lisää juomaa ja hymyili vahingoniloisesti kun Joni hetkeksi nosti katseensa. Joni tunsi silmiensä vetistävän. Chris kiskoi lisää juomaa kurkustaan ja otti kännykän esiin. Hän katsoi suoraan Jonin silmiin valitessaan numeron ja painaen puhelimen korvalleen.
”Puuttuuko sinulta jotain?” Chris kysyi ilkeään sävyyn ja Joni tiesi miehen soittavan Mishalle. Se särki hänen sydäntään. Hän istui siinä, vailla näkyviä kahleita pidellen jääpalapussia sormensa päällä ja katsoi Chrisiin joka nautti voidessaan hieroa onnistunutta rikostaan Mishan kasvoille. ”Minä voitin Misha, otin omani takaisin ja panin häntä huolella, kunnolla ja kovaa, selvästi Joni ei ole saanut kunnolla sitten eromme.” Chris virnuili.

Joni menetti hermonsa ja nousi, hän yritti napata puhelimen Chrisiltä. ”Misha!” Hän huusi. Aki repi hänet kauemmaksi ja piteli rintaansa vasten. Chris katsoi Joniin tuimana ja laittoi kaiuttimen.

”Saat sanoa Jonille hyvästit.” Hän puhui ja hymyili Jonille ilkeästi.

”Joni?” Mishan ääni. ”Pysy rauhassa, teemme kaikkemme, löydämme teidät. ”

”Ette tarpeeksi. Etsitte turhaan.” Aki naurahti ja Joni pyristeli miehen otteessa.

”Ya … nazad domoy…Ya tebya luyblyu…” Hän huusi itkuisella äänellä, hataralla venäjän taidollaan. ”Ne do svidaniya!” Hän lisäsi uhmakkaana, tuijottaen päättäväisellä raivolla Chrisin silmiin. Hän ehti kuulla Mishan aloittavan sanomaan jotain mutta Chris katkaisi puhelun, tuli lähemmäs ja läppäisi hänen poskeaan kovaa. Joni katsoi mieheen kyyneltensä läpi halveksuen ja Chris tarttui hänen käsivarrestaan Akin päästetty irti.

Chris raahasi Jonin kovakouraisesti makuuhuoneeseen ja tönäisi hänet lattialle. ”Kuulut minulle, hyväksy se!” Hän sanoi ja paiskasi oven kiinni.


Oli vaikea hengittää. Hän oli lattialla, istui sivuttain reitensä päällä. Polvea jomotti, päätä särki ja hänen sormensa… Joni katseli vasenta nimetöntään ja jälkeä jota yhä poltteli… Mishan ääni, raskas huolesta toistui hänen tajunnassaan. Tämä tapahtui heille kaikille ja hän tiesi että ne jotka rakastivat häntä tekivät kaikkensa saadakseen hänet kotiin, eikä hän saanut luovuttaa…

Hän ei saanut antaa valtaa ajatuksille luovuttamisesta.  Nyt ei ollut aika märehtiä niissä arvissa jotka tämä jätti, oli keskityttävä ajatuksiin kodista, ajatuksiin elämästä. Oli annettava vihan kertyä ja valjastettava sen tuoma energiaa joka muutoin uhkasi palaa loppuun.

Chris oli arvaamaton, Aki puolestaan luuli olevansa fiksumpi mitä oli. 

Kun katsoi taakse, kun kaikki mahdollisuudet olivat vielä olleet edessä. Ja se ihailu ja ne kaikki katseet, kuinka voittamattomaksi oli saanut tuntea itsensä. Olisi voinut valita… Oli ollut niin paljon ja nyt se oli riisutti ja viety… Ja ne mahdollisuudet… Joni tunsi kyyneleiden nousevan. Vaikka pääsisi kotiin… Hän värisi ja pudisti päätään… Ei saanut ajatella, ei pahoja, ei synkkiä. Hän pääsisi kotiin! Hän oli luvannut Mishalle!

”On paljon komeita miehiä tai poikia, mutta sinä Joni… Sinä olet se joka kerää katseet kun astut huoneeseen, se joka painuu mieleen…” Häneen ihastunut kuvaaja oli sanonut ja nyt ne sanat kaikuivat hänen mielessään. ”Pääset vielä vaikka minne, maailma on sinun, teen sinusta kirkkaimman tähden…” Joni hymähti katkerana, hän oli antanut niiden sanojen nousta päähänsä, uskonut niihin, uskonut mahdollisuuksiinsa. Mitä se mies ajattelisi jos näkisi hänet nyt?

Arpi olisi ikuinen, Joni katsoi sormeaan. ”Tiedätkö miten isäni merkitsi äitini aikoinaan?” Chrisin sanat kaikuivat hänen korvissaan, menneisyys josta Joni ei tiennyt paljoakaan, josta Chris ei puhunut. Hän sulki silmänsä, hengitti kiihtyneenä yrittäessään pidätellä itkua.

Ajatukset risteilivät eri suuntiin, muistoihin lapsuudesta, niihin utuisiin hetkiin kun äiti oli ollut hengissä ja kaikki oli tuntunut turvalliselta ja hyvältä. Äiti oli hakenut hänet hoidosta aikaisin, he olivat menneet katsomaan sorsia ja äidillä oli ollut mukana leivänpalasia joita he heittelivät sorsille yhdessä. Kun isä oli tullut kotiin he olivat pelanneet lautapelejä. Hän oli ollut kipeä ja saanut katsoa vanhempien sängyssä televisiota. Isä oli tuonut karkkipussin ja peitellyt hänet paremmin… Oli outoa minkälaiset muistot painuivat mieleen, asiat jotka vaikuttivat niin yksinkertaisilta ja vähäpätöisiltä muille…

Ja isä oli tehnyt parhaansa. Ja kuinka monesti isä oli ärsyttänyt häntä typerällä huolellaan? Ei se ollut typerää…Oliko hän koskaan muistanut kiittää? Oli ollut vaikeaa, mutta häntä oltiin rakastettu… Entä Chris? … Chris ei ansainnut hänen sympatiaansa! Ja silti… Silti… Ymmärtäminen… se oli ehkä ainut keino? Ainut keino päästä pois? Kun Chris olisi selvä… Silloin…Ehkä hänen onnistuisi löytää se todellinen Chris, se joka osasi olla myös hellä…

Joni ei ollut varma kuinka paljon aikaa oli mennyt kun askeleet kantautuivat lähemmäs ja ovi avautui. Vaikka hän oli ollut varautunut siihen kuka saattaisi astua sisään hän tunsi silti kauhun puristuksen voimakkaana tulijan varmistuessa. Aki.

Mies hymyili, piteli asetta kädessään ja astui sisään sulkien oven perässään. ”Chris päätti antaa meille hetken kahden. Kenties sitten opit?”


Joni haparoi ylös, hän tunsi vihan kumpuavan vatsanpohjassaan nivoutuvan yhteen pelon kanssa. Aki näki sen, näki raivon Jonin silmien takana ja piti sitä tunteiden kirjoa kiehtovana. Hän pysähtyi jättäen pienen etäisyyden heidän välilleen ja kallisti päätään. ”Olen odottanut tätä.” Hän sanoi. ”Uskon, että olet se kymppi jota olen etsinyt mutta en aivan vielä ole päässyt siihen. Ja usko minua kertoja on lukuisia.”




Jatkuu....

Venäläistä rulettia? 30

My Secret Shore

(c) kolgrim

 Guestbook