Pete
ei oo ilmeisesti antanut
periksi niin helpolla, se on ainut selitys minkä keksin
oudoille
puheluille joita oon ruvennut saamaan salatusta numerosta. Joka kerta
kun oon erehtynyt vastaamaan kuulen ainoastaan raskasta
hengitystä. Aluksi luulin, että se oli joku
säälittävä pila mun
ystäviltä; ei olisi
edes ensimmäinen kerta, mutta huomasin pian että kyse
ei
ollut pelkästä leikistä. Kolmen
puhelun jälkeen
päätin mennä mukaan leikkiin, joksi
sitä tosiaan
kuvittelin. Kysyin kuka mun salainen ihailija on ja kiihottiko
sitä mun äänen kuunteleminen ja
ensimmäistä
kertaa mulle vastattiin; miehen ääni kysyi vuorostaan
mitä mulla oli ylläni, hieman huvittuneena vastasin,
että aivan mitä herra haluaa. Ja sitten se meni
vähän turhan vakavaksi, turhan omituiseksi. Se jatkoi
haluavansa mut alasti ja sidottuna sänkyyn, sanoi haluavansa
antaa
mulle piskaa ja… Nauroin hermostuneena ja kysyin tai
lähinnä vaadin tietää kenen kanssa
puhuin. Hetken
oli hiljaista. ’Haluan
panna sua niin kovaa,
että huudat armoa.’ Lopetin puhelun siltä
istumalta.
Toivoin, että se olisi loppunut siihen, mutta se oli kai
liikaa
pyydetty. Nyt
säikähdän melkein
joka kerta kun mun puhelin alkaa soida ja vihaan sitä. Se on
vain
puhelin, ei voi satuttaa mua ja oon varma, että Pete haluaa
vain
kiusata mua; se on vaan jälleen hommannut jonkun toisen
tekemään oman likaisen työnsä. En
olisi koskaan voinut uskoa,
että Markon kanssa pelehtiminen voisi johtaa
tähän; en
olisi uskonut, että Pete voisi seota näin. Kaikki
varoitti
mua ja kuitenkaan en uskonut niitä - Mitä mä
tein?
Nauroin niille varoituksille! Ja olin varma, että Misha olisi
viimeistään pelottanut sen pois.
Enkä
halua
myöntää heikkoutta, en halua
myöntää,
että olisin huolestunut, enkä ainakaan halua
pyytää
apua. Oon aikuinen mies herran tähden! ja oon pystynyt
huolehtimaan itsestäni niin kauan kuin muistan. Joten
pysyn vaiti, vakuutan
itselleni että mitä tahansa se on, pystyn
huolehtimaan
siitä itse. En puhu halaistuakaan sanaa Mishalle puheluista.
En
halua tuntea itseäni joksikin saamarin naiseksi
tässä
suhteessa, oon mies enkä tarvitse
poikaystäväni suojelua! Käyttäydyin
kuin kaikki
olisi normaalisti ja toivon, ettei Misha huomaa kuinka hermostunut oon
joka kerta kun vastaan puhelimeen.
**^^**^^**^^**^^**
Vodka: Viikonloppu,
jona mun on tarkoitus
tavata Jonin perhe ensimmäistä kertaa, saapuu. En oo
usein
mennyt tapaamaan kenenkään vanhempia, mutta toisaalta
en oo
koskaan tuntenut samoin ketään toista kohtaan. Haluan
olla
parhaimmillani ja haluan saada Jonin isän
hyväksynnän,
joten käytän aikaa vaatteiden valitsemiseen ja
huoliteltuun
ulkonäköön. Jonilla tuntuu olevan
läheiset
välit isäänsä ja siksi
tää on
tärkeää myös mulle. Joni
parkkeeraa autonsa valkoisen,
kaksikerroksisen talon eteen. En oo voinut olla huomaamatta,
että
se on ollut paljon hiljaisempi kuin normaalisti, viimeisinä
parina
päivinä. Se saa mut vähän
huolestuneeksi, että
jokin on vialla, mutta kun kysyn niin Joni vastaa olevansa vain
väsynyt. ”Perillä
ollaan!”
Joni ilmoittaa kun saavutaan eteiseen. Pian Jonin isä ilmestyy
kulman takaa ja tällä kertaa kiinnitän
enemmän
huomiota sen ulkonäköön. Se on
pitkä,
hyvässä kunnossa oleva mies jota aika on kohdellut
suopeasti.
Sillä on tummansiniset ystävälliset
silmät ja
hiekanvaaleat hiukset.
“No
niin, tapaamme
jälleen.” Mies virnistää
katsoessaan muhun ja
sitten poikaansa. “Kunnon esittely lienee tarpeen,
eikö?” Se lisää ojentaessaan
kätensä
johon tartun. “Asko,” “Misha
Volochov, hauska
tavata.”
”No
niin, peremmälle
vain, maistuisiko kupponen kahvia?” ”Kiitos,
kyllähän se
aina kupillinen maistuu.” Nyökkään
ja seuraan
Jonin isää keittiöön, Joni mun
vierelläni. ”Vaimo
liittyy seuraan
myöhemmin, hän vei lapset ostoksille.” Asko
kertoo ja
viittoo meitä istumaan alas valmiiksi katetun
pöydän
ääreen. ”Kiitos,”
hymyilen kun
Jonin isä kaataa meille kahvia, ennen kuin istuu alas
myös
itse. ”No
Misha, kerropas
vähän itsestäsi?” ”No,
oon 27 ja
työskentelen pienessä tietokonefirmassa.” ”Eli
et siis ole
putkimies?” Se kysyy huvittuneena vilkaistessaan Jonia joka
tuijottaa tiiviisti alas kahvikuppiinsa. En voi olla naurahtamatta. ”En,
mutta oon kyllä
kätevä käsistäni
tarvittaessa.”
Virnistän. ”No
se on hyvä
tietää,” Asko hymyilee, ”kauan
olet asunut
täällä?” ”Muutin
kun olin 20,” ”Ja
olitko opiskellut
kieltä ennen?” ”En,
kesti hetken ennen kuin
opin, mutta…” ”No
pakko sanoa, että
olet tehnyt hyvää työtä
opiskelussa.” ”Kiitos.” ”Entäs
millainen on
perheesi?” “Mulla
on kaksi veljeä,
jotka ovat 31- ja 25-vuotiaita. Ne asuu pienessä kaupungissa
lähellä Moskovaa, niin kuin mun äiti.
Isä on
kuollut pari vuotta sitten.” ”Vierailetko
kotona
usein?” Asko kysyy ja hymyilen. “Yritän
vierailla ainakin
kahdesti vuodessa ja mun veljeni on molemmat käynyt
täällä muutaman kerran,
äidillä on heikot
jalat eikä se jaksa matkustella. Aion itse
käydä
siellä taas loppu syksystä; ehkä saan
houkuteltua
teidän poikanne mukaani.” Katson Jonia sitten, se on
ollut
kummallisen hiljaa; se pyörittää lusikkaa
kahvikupissaan, mietteliäs ilme kasvoillaan. ”Joni?”
Kysyn, jolloin
se tuntuu viimein heräävään
ajatuksistaan ja katsoo
muhun. ”Mitä?” ”Kuuntelitko
yhtään?” ”Joo,
kuulostaa
hyvälle.” Nostan toista kulmaani
epäilevänä,
vilkaisen sen isään, joka
näyttää hivenen
huolestuneelta. ”Voitko
hyvin?” Asko
kysyy. ”Joo,
oikein hyvin, miten
niin?” Joni hymyilee meille molemmille. Toivon, että
tietäisin mistä on kyse.
Joni: Mun
äitipuoli Katja palaa
liiankin pian mun sisarusten kanssa ostoksilta. Kaksoset juoksevat
takapihalle huutaen ja saaden mun pääni
särkemään. Katja tervehtii mua ja Mishaa
tyypilliseen
kylmään tapaansa, jota sen tekohymy vain korostaa.
Mun
sisko Sini juoksee mun luokse ja
alkaa heti kysellä
syntymäpäivälahjansa
perään; se on melkein kaksi kuukautta
myöhässä; hyi mua. ”Tuo
mun laukku mulle; se on
eteisessä.” Kerron ja katson kuinka se tekee
työtä
käskettyä. Pian se palaa huoneeseen laukun kanssa,
jonka
ojentaa mulle, odottava ilme kasvoillaan. Kaivan hetken kunnes
löydän. ”Hyvää
myöhästynyttä
syntymäpäivää, Sini.”
Ojennan lahjan
kahdeksanvuotiaalle sisarelleni hymyillen. Sini
istuu lattialle ja repii
paketin auki, se hihkuu innostuneena
nähdessään
merenneitobarbien, jota on kinunnut jo viikkoja. Lopulta se
hypähtää ylös ja halaa mua tiukasti; ”Kiitos,
kiitos,
kiitos!” Mua hymyilyttää; joskus
sitä toivoo,
että voisi vielä innostua yhtä paljon
pienistä
asioista kuin lapsena. ”Kuka
sä oot?” Sini
kysyy Mishalta, joka istahtaa mun vierelleni sohvalle, se katsoo
sitä epäilevästi. ”Oon
sun veljen
poikaystävä.” Misha vastaa rauhallisesti ja
hymyilee
Sinille. ”Mutta
Jonilla on jo
poikaystävä!” Sini protestoi jokseenkin
huolestuneena.
”Jesse… missä Jesse on? Pidän
Jessestä se
aina leikkii mun kanssa.” Se katsoo muhun
syyttävästi,
kuin olisin tehnyt jotain pahaa, no, tavallaan tein. Vilkaisen hieman
hermostuneena Mishaa, sitten takaisin Siniin. ”Muistatko
kun kerroin,
että erosin Jessen kanssa? Oon nyt Mishan kanssa.”
Kumarrun
lähemmäksi. ”Tiedätkö,
jos kysyt oikein,
oikein nätisti… oon varma, että Misha
ottaisi sut
reppuselkään…” Sini
katsoo Mishaa epävarmasti,
kunnes piilottaa kasvonsa mun olkaani vasten. ”No,
höpsö…kysy vaan, ei Mishaa tarvii
pelätä.” Sini pudistaa
päätään, se
on aika ujo ja epäilemättä iso mies niin
kuin Misha voi
pienestä tytöstä tuntua aika uhkaavalta.
”Haluatko, että mä kysyn?” Sini
nostaa
päätään, katsoo muhun sitten
Mishaan, sitten
takaisin muhun ja nyökkää. ”Misha,
leikkisitkö
vähän mun siskon kanssa? Sini tykkäis jos
kantaisit
sitä, voisit leikkiä kauniin prinsessan
hevosta?”
Virnistän, luultavasti maksan tästä
myöhemmin. Misha
naurahtaa ja nousee ylös. ”Toki,
mitä vain
prinsessalle.” Autan Sinin Mishan selkään,
se katsoo
muhun vähän hermostuneena, kuin rukoillen,
että pysyisin
jossakin lähellä. Seuraan niitä ulos ja
hymyilen Sinille
rohkaisevasti. Pian
Sini rentoutuu ja nauraa
innostuneena kun Misha juoksee pitkin pihamaata, leikkien hevosta niin
hyvin, että saa mutkin nauramaan. Hetkeksi unohdan kaikki
huoleni
kun katson niitä kahta. Jopa
mun veljet tulee uteliaiksi
Mishan suhteen ja lopulta ne päätyy
leikkimään
sotaa; Misha parka, se on ammuttu miltei
läpimäräksi
vesipyssyillä, mutta viimein kaksoset armahtaa sen ja hukuttaa
sen
kysymyksiin. Isä grillaa ruokaa, Katja istuu kuistilla
siemaillen
viiniä. Illat alkaa viiletä näin syksyn
lähellä Istun
Katjan viereen,
oluttölkki käsissäni ja katson
perhettäni ja
Mishaa, sitä miten hyvin se tuntuu sopivan joukkoon. “No
Joni, miten olet
voinut?” Katja kysyy ja vilkaisen sen suuntaan. ”Hyvin,”
vastaan
lyhyesti ja se katselee mua uteliaana. ”Misha
vaikuttaa erilaiselta
kuin ne jotka olet ennen tuonut näytille.” Katja
jatkaa
katsellen Mishaa kohti. Nostan toista kulmaani kysyvästi,
Katja
huomaa ja hymyilee. ”Misha on vanhempi ja…no,
kookkaampi
kuin sinä, luulin, että pidit
heiveröisemmistä.” Jotenkin
tulkitsen kaiken helposti
loukkaukseksi Katjan suusta ja nytkin… ”Misha
vaikuttaa tosi
mukavalta.” Katja jatkaa kuin aistien epäilykseni ja
se
vaikuttaa vilpittömältä sanoessaan sen, jopa
sen hymy
vaikuttaa lämpimältä… Mun
kännykkä alkaa soida
mun taskussa ja miltei hypähdän ennen kuin kaivan sen
esiin.
Tuijotan hetken näyttöä;
tuntematon… tunnen oloni
hieman pahoinvoivaksi. ”Etkö
aio vastata?”
Katja kysyy. Painan punaista luuria ja työnnän
kännykän takaisin taskuuni. ”Ei
näkynyt numeroa,
enkä viitti vastata sellasiin puheluihin; varmaan taas joku
puhelinmyyjä.” Katja
nyökkää, seuraa
hiljaisuus, jonka keskeltä saatan yhä aistia sen
katseen
mussa. Illallisen
jälkeen isä
alkaa tarjoilla drinkkejä mulle ja Mishalle, mutten oikein ole
juomatuulella, joten en oikein pysy niiden kahden tahdissa. Kahdestaan
ne nauraa ja kertoo juttuja. Ei isä koskaan Jessen kanssa
tullut
yhtä hyvin juttuun ja alan todella tuntemaan itseni
’naiseksi’ tässä. Katson
tv:tä, kuulen
kuinka ne nostaa lasejaan ja lopulta mun isä ehdottaa
siirtymistä saunaan; molemmat on jo iloisessa hiprakassa.
Misha
päättää antaa mulle ison
märän suukon,
joka tuntuu vähintäänkin vaivaannuttavalta
kun sekä
isä, että Katja on huoneessa, mutta kai
tähän on
totuttava. Saunaan
meneminen on melkein
yhtä outoa; kun ollaan kaikki kolme alasti,
näyttää
kuitenkin siltä, että oon ainut jota asia edes
jossakin
määrin vaivaa, tai sitten en oo vaan juonut
tarpeeksi.
Molemmat jatkaa iloista keskustelua olutta juoden ja… kuin
täysin tajuamatta, että ollaan alasti. En
tiedä miksi
tää tuntuu niin oudolle musta. Mutta…
Misha näkee
mun isäni alasti! Jotenkin… se
häiritsee… mutta
eihän se edes katso ja… mun todella
pitäisi juoda
enemmän ja ajatella vähemmän. Lopulta Misha
laskee
kätensä mun reidelleni ja
läpäytän sen
nopeasti pois; todellakaan ei sopivaa, ei alastonta koskettelua
saunassa, sehän on melkein pyhäpaikka!…
No, niin
vissiin…
Oon
ensimmäinen joka poistuu
peseytymään, päätän
jättää ne
kahdestaan. Kävelen ulos viileään ilmaan;
tarvitsen
tupakan. En ole polttanut kuukausiin, mutta nyt jotenkin vaan tarvitsen
sitä. Istun kuistille, katson kaunista auringonlaskua, tuuli
puhaltaa mun hiuksissani. Takaovi
narahtaa auki ja Sini astuu
ulos yöpuvussaan. ”Sun
pitäis mennä
takaisin sisään, täällä on
kylmä.”
Sanon sille. ”Tupakointi
on pahasta,”
Se sanoo puolestaan, kurtistaen kulmiaan mulle, hymyilen,
nyökkään ja stumppaan tupakan tuhkakuppiin.
Sini
kiipeää mun syliini, suojaan sen mun takillani ja
kiedon
käteni sen heiveröisen vartalon ympärille,
tunnen kuinka
sen pää laskeutuu
lepäämään mun rintaani
vasten. ”Joni?”
sini aloittaa. ”Hm?” ”Mitä
mietit?”
Tunnen sen sormien leikkivän mun paitani kankaalla. “Asioita
vaan, aikuisten
asioita, sellaisia joita sun ei vielä tarvitse murehtia
vuosiin.” Hetken
hiljaisuus. ”Misha
on kiva,” Sini
sanoo sitten, hymyilen. ”Kiva
kuulla, pidän
siitä myös.” ”Paljon?” ”Kyllä,
pidän
siitä paljon, rakastan paljon.” ”Sitten
se on
hyvä.” Sini nyökkää ja
nauran pehmeästi. ”Hyväksyt
siis
meidät?” ”Joo.” Katsotaan
taivasta yhdessä
hiljaa ja teen lupauksen itselleni yrittää olla
parempi
isoveli Sinille, niin että ansaitsisin sen rakkauden. ”Tulehan
prinsessa, luulen,
että sun nukkumaanmeno aika on jo mennyt.” ”Kanna
mut?” Sini anelee
räpytellen isoja vihreitä silmiään. ”Totta
kai prinsessa.” Kannan
Sinin sen huoneeseen,
peittelen sen sänkyynsä ja toivotan
hyvää
yötä. Palaan
alakertaan tarkistamaan josko
isä ja Misha ois palannut saunasta, löydän
molemmat
olohuoneesta. ”Oon
aika väsynyt, taidan
mennä jo nukkumaan, toivottavasti ei haittaa.” Ne on
kahdestaan, lapset ja Katja näyttää menneen
jo nukkumaan. ”Rankka
päivä
töissä?” Isä utelee. ”Joo
vähän, pari
myymälävarkautta,” vastaan ja
isä
nyökkää. ”Mee vaan nukkumaan
sitten.” Se
hymyilee. Kävelen
Mishan luokse ja annan
sille suukon poskelle. ”Hyvää
yötä,” ”Nuku
hyvin kulta,” ”Hyvää
yötä isä!” ”Hyvää
yötä.”
Kävelen omaan
huoneeseeni,
kännykkään on tullut uusi outo viesti ja
tunnen oloni
turhautuneeksi ja pelokkaaksi. Tiedän kuka on tän
takana,
tiedän; se ei voi olla kukaan muu. Otan puhelimeni ja valitsen
Peten numeron. ”Moi,
Joni.” Pete vastaa
rauhallisella äänellä, kuin olisi juuri
odottanut mun
soittoani. ”Okei…
Mitä
helvettiä sä oikein haluat Pete? Etkö voi jo
unohtaa??” ”Pelkäänpä
etten voi Joni,” Pete vastaa rauhallisella
äänellä. ”Miksi
et? Marko ei halua sua,
se on onnellinen ilman sua, joten jätä
meidät molemmat
rauhaan!” ”Joni…”
Se
aloittaa ja mun vartalo alkaa vapista. ”Otit mikä
kuuluu
minulle ja nyt sinun täytyy maksaa hinta.” ”Mitä
sä oikein
haluat?” ”Tiedät
kyllä
mitä haluan… Haluan yhden viikonlopun, tulet
luokseni ja
teet mitä haluan. Vain yksi viikonloppu ja sen
jälkeen kaikki
kaunat on maksettu ja unohdettu.” ”Oot
hullu jos luulet,
että suostun! Hullu!” Sähisen.
”Joni,
kuuntele,” se
varoittaa. ”Tiedän joitakin asioita, kuinka paljon
välität uudesta
poikaystävästäsi? Misha,
oikealta nimeltään Mikhail Volochov. Kuinka paljon
tiedät
hänestä? Tiesitkö, että Mikhail, on
etsitty
rikollinen kotimaassaan?" Pete kysyy ja tunnen sydämeni miltei
pysähtyvän hetkeksi, en osaa vastata. "Noh, otin
selvää," Pete jatkaa.
"Hämäräbisneksiä ja
sellaista menneisyydessä. Mikhail, on kuulunut nuorempana
rikollisliigaan. Jos et suostu Joni, niin vannon,
että mussukkasi ei ikinä enää saa
töitä
tästä maasta, hänet
lähetetään takaisin
kotimaahansa, jossa hän päätyy vankilaan;
varmistaisin
sen. Lisäksi, jos suostut, niin myös Markon hairahdus on
unohdettu."
"Valehtelenko Joni?" Pete kysyy. "Haluatko ottaa riskin?"
Äkkiä muistan miten Misha uhkaili mua
'ystävillään' silloin ekana aamuna ja kuinka
se oli
jotenkin saanut mun avaimen, luoja... Pete saattaa oikeasti
tietää enemmän kuin mitä
tiedän itse? "Kaksi
viikkoa, Joni. Saat kaksi viikkoa aikaa
päättää,
tiedät nyt mitä kieltäytymisestä
seuraa, sekä
sinulle että poikaystävällesi." Niine
sanoineen Pete
lopettaa puhelun. Huomaan vapisevani, mitä hittoa nyt teen?!
**^^**^^**
Vodka: Katson
Jonin perään kun se
kävelee pois, siemailen oluttani hitaasti. ”Vaivaakohan
Jonia jokin, se
ei oikein ole ollut oma itsensä
tänään.” Sen
isä toteaa mietteliäänä. ”Oon
huomannut saman.”
Nyökkään. “Olen
aina ollut Jonista
vähän enemmän huolissani kuin muista
lapsistani. Joni on
niin…” Hetken hiljaisuus,
“pelkäänpä,
että olen aina vähän hemmotellut
häntä…”
se myöntää sitten. “Joni on aika
samanlainen kuin
äitinsä… Mariana…”
Asko huokaa
syvään ja vilkaisee kuvaan
seinällä, pehmeä,
mutta surullinen hymy huulillaan. ”Jonin
äiti?” Kysyn
katsoessani kuvaa tarkemmin ja oikeastaan mun kysymykseen on jo
vastattu; naisella kuvassa on niin paljon Jonin piirteitä. ”Kyllä,” ”Hän
oli todella
kaunis.” ”Niin,
sitä hän
todella oli.” Asko nyökkää
hymyillen yhä,
kaihoava katse silmissään. ”Olin
melko nuori kun tapasin
Mariannan, nuorempi kuin Joni on nyt. Kasvoin pienessä
kylässä lähellä Kemiä ja
muutin tänne.
Yhtenä iltana päätin mennä yhteen
ravintolaan ja
siellä tapasin hänet; Mariana oli tanssija, kaunis
olento,
yönmustat, pitkät hiukset. En tiedä miten
Mariana
huomasi juuri minut, kun niin moni muu mies katsoi
häntä
täysin
samalla tavalla. Mutta joka tapauksessa se tuli mun luokse. Ja kun
ensimmäistä kertaa vein Mariannan ulos, ajattelin,
että
se oli vähän
järjiltään.” Se nauraa
muistoilleen lempeänä ja surullisena. ”Oli
ujo poika,
Mariana…nainen täynnä
elämää ja
iloa… hullu, kaunis ja… rakastava…
Rakastan
häntä, vieläkin, en ole koskaan rakastanut
ketään naista niin kuin Jonin
äitiä… Me
oltiin kaikin puolin onnellisia, kun Joni syntyi
ja…” ”Miten
hän kuoli?”
Kysyn varovasti. “Syöpä,
se vei
hänet nopeasti.” ”Oon
pahoillani.” Sanon
ja Asko nyökkää. ”Joni
on hyvin rakas mulle, en
halua nähdä poikaani sattuvan
ja…” Asko katsoo
muhun. ”Oletko vakavissasi Jonin suhteen?” ”Olen…
Rakastan Jonia,
oon tosissani meidän suhteessamme.”
Myönnän
alkoholin rohkaisuttamana. “Sitten
olen tyytyväinen.
Ajattelin aina, että Joni tarvitsee rinnalleen jonkun joka on
yhtä vahva, miehen, niiden poikien sijaan… Jonkun
joka
osaisi pysäyttää sen aloilleen ja
estää
juoksemasta ympäriinsä… …
kun Joni oli vain 15, hän halusi muuttaa… New
Yorkiin? Joku
oli sanonut,
että sen
kannattaisi yrittää mallinhommia, mutta puhuin Jonin
ympäri...Sanoin,
ettei kannata
luottaa jokaiseen vastaantulijaan, ja että jos hän
haluaisi
kokeilla mallinhommia, niin tekisi sen
täällä missä
on turvallisempaa. Joni suostui siihen. Mutta sitten kun Joni oli
16-vuotias, sille tarjottiin mahdollisuutta lähteä
Pariisiin,
se tarvitsi mun luvan jonka kielsin. …
Joni oli niin vihainen, sanoi, että pilasin hänen
mahdollisuudet, koko
elämän ja kun Joni huomasi, ettei se tehonnut,
hän oli
maailman suloisin poika hetken aikaa ja kun sekään ei
tehonnut ja kun mahdollisuus Pariisiin oli mennyt nousi täysi
helvetti… En
oikein uskaltanut
päästää Jonia
menemään niin nuorena, hän
oli nykyistäkin impulsiivisempi silloin ja luoja
tietää
mihin sotkuun Joni olisi itsensä saanut jos olisin antanut
luvan!… …No
Joni tekee vielä
joitain keikkoja, mutta… Joni on halunnut ryhtyä
näyttelijäksi, on halunnut muuttaa Lontooseen,
tehdä
maailmanympärysmatkan ja kokeilla niin monia eri juttuja,
että on vaikea pysyä perässä. Ja
nyt Joni
työskentelee vartijana, puhui myös poliisikouluun
menemisestä kerran, mutta kun taas viimeksi juteltiin, niin
Joni
sanoi haluavansa lopettaa vartijantyöt. Toivon, että
Joni
keksisi pian mitä haluaa
elämältään…
Ehkä voit auttaa häntä
siinä?” ”Ehkä…
Voin
ainakin katsoa Jonin perään.” Lupaan. ”No
nukun yöni
mukavammin, kun tiedän sen…. Kasvattaminen olisi
ollut
helpompaa jos Jonin äiti olisi ollut
läsnä.” Se
huokaa. ”Oot
tehnyt hyvää
työtä. Joni on hyvin rakastettava, kun se
päästää lähelleen,
täytyy vaan
päästä sen seinän läpi
ensin ja luulen,
että oon päässyt. ” ”Olet
hyvä mies Misha,
tervetuloa perheeseen.” Asko taputtaa mua
selkään ja
hymyilee.
**^^**^^**^^**^^**^^**
Joni: Työpäivä
oli
helvetillinen. Oli vaikeuksia keskittyä, mun ajatukset on
liian
häiriintyneitä oudoista puheluista joita saan,
jatkuvasti.
Työpäivän
päätyttyä oon jälleen
saanut viisi vastaamatonta puhelua ja joitain viestejä jotka
poistin lukematta; kai ne olisi hyvä
säilyttää,
mutta en vain… halua… Pete todella painostaa mun
päätöstä, enää
viiko aikaa ja jos suostun
piinaus loppuisi siihen paikkaan. Mua oksettaa jo pelkkä
ajatus
Peten panoleluna olosta ja toisaalta en
myöskään halua
vaikeuksia Mishalle, rikollinen tai ei, rakastan sitä
perverssiä!
Isä
pyysi mua ja Mishaa
aiemmin vahtimaan taloa viikon sillä välin kun ne
matkustaa
muun perheen kanssa pohjoiseen tapaamaan sukulaisia. Totta kai me
suostuttiin. Tapaan
Mishan vuoroni
päätyttyä, meidän on haettava mun
tavaroita ensin
mun kämpältä ennen kuin
mennään mun
lapsuudenkotiin. Kotimatka
sujuu hiljaisissa
tunnelmissa, tunnen Mishan jatkuvan uteliaan katseen mun ihollani,
tunnen kysymykset jotka se haluaisi esittää, sen
huolen,
mutta mulla ei ole energiaa vastata, en edes tiedä
mitä mun
tulisi vastata. Saavutaan
asuntoon ja sanaakaan
sanomatta kävelen makuuhuoneeseen.
Vodka: Joni
kiiruhtaa makuuhuoneeseen, se
on tuskin puhunut sanaakaan mulle tänään. Se
on vain
ollut niin hiljainen, niin epä-Jonimainen, ei ainakaan niin
kuin
mun Joni. Mun Joni on rohkea ja
äänekäs…
tää muutos huolestuttaa mua. “Joni?”
seuraan
sitä huoneeseen ja kysyn; ”Mitä on
meneillään? Et ole oma itsesi.” Näen
sen jännittyvän,
sen selkä on käännyttynä mua
kohden. ”Mitään
ei oo
meneillään! Mä oon niin helvetin
kyllästynyt
vastaamaan tohon samaan kysymykseen!” Se
sähähtää ja alkaa pakata
vaatteitaan
vimmalla. ”Mä
näen että
joku on pielessä!” Murahdan,
tyytymättömänä sen vihaisesta
äänensävystä. ”Voitko
helvetti kertoa mulle?!
Luulen, että ansaitsen tietää mitä
mun
poikaystävälle on tapahtunut?!” ”Mitään
ei oo
tapahtunut, oon kunnossa, jos oon kireä niin se ei
tarkoita…” Joni vilkaisee muhun, ”Oon
vain pirun
väsynyt, siinä kaikki, joten anna jo olla.”
Ja se on
niin selvää, että jokin vaivaa
sitä; tapa jolla se
hengittää; nopeasti, rauhattomasti, pian Joni kulkee
mun
ohitseni kylpyhuoneeseen ja seuraan. “Joni…”
Aloitan
nähdessäni sen hermostuneet kasvot, mutta sitten
äkillinen ajatus pulpahtaa pintaan ja tunnen pelkoa, suurempaa
pelkoa kuin koskaan aiemmin. Aikooko Joni…. haluaako
se…
jättää mut? Jos se onkin jo saanut
tarpeekseen?
“Joni?” Toistan, pehmeämmin kuin aiemmin.
“Haluan, että kerrot mulle, mitä tahansa se
on.”
Luoja, älä anna sen olla mitä
pelkään. Joni
katsoo muhun lyhyesti. “Anna
jo olla Misha, sanoin
jo, että oon kunnossa, miksi helvetissä et voi
uskoa?”
Joni kävelee takaisin makuuhuoneeseen hammasharjansa ja
deodoranttinsa kanssa, pakaten ne vaatteittensa joukkoon.
”Ymmärrätkö miten
ärsyttävää
se on? Oikeasti Vodka, yritä
ymmärtää, yritä
kuunnella kun sanon, että oon kunnossa!” Jonin
äänensävy satuttaa, tapa jolla se katsoo
mua… ”Miksi
en voi
ymmärtää? Koska näen ettet ole
kunnossa!”
Huudan sille ja tunnen mun rintaani puristavan. Joni ei oo
pitkään aikaan kutsunut mua Vodkaksi, onhan se mun
lempinimi,
mutta Jonin suusta kuultuna nyt, se kuulostaa halventavalta.
”Joni, kysyn viimeisen kerran… Mitä on
meneillään?” Joni
sulkee silmänsä ja
henkäisee syvään. ”Ja viimeisen
kerran; ei
mitään.” Se
sähähtää. ”Jos
häiritsen sua, jos mun käytökseni
häiritsee sua,
jos et voi uskoa niin mene! Mene ja etsi joku helpompi, koska
mä
en vaan oo sellainen… ehkä meidän
pitäisi harkita
tätä suhdetta uudestaan.”
Mun
sydän pysähtyy
hetkeksi, sitten tunnen vihan heräävän
sisälläni, Jonin sanat satuttavat niin paljon,
että
unohdan olla lempeä, harkitseva poikaystävä,
haluan
satuttaa sitä yhtä paljon kuin se satuttaa mua.
”Ehkä mun pitäisi! Ja älä
sano ettetkö
olisi helppo! Oot niistä kaikista helpoin!” Huudan
ja
ryntään ulos sen asunnosta, toivon vain
pääseväni niin nopeasti ulos, että
ehdin piilottaa
todelliset tunteeni ja sen että haluan oikeasti
itkeä.
Vodkako itkisi pettävän bottomin
perään? Se
on… ei, en itke sen vuoksi, en… Haluan vain
päästä nopeasti omaan kotiini ja juoda
itseni
tajuttomaksi; juoda, kunnes unohdan tän kivun.
Joni: Ovi
pamahtaa kiinni ja hetken tuntuu
vaikealta hengittää; Misha lähti, se
jätti mut.
Tunnen hetkellistä pahoinvointia, oksettaa enkä saa
henkeä, vartalo alkaa vapista. Tuu takaisin… Istun
sängylleni, hetken tunnen oloni avuttomaksi ja
sattuu…
Yksin ajatusteni kanssa; jotka vaivaa mua.
Sen
sanat kaikuu mun
mielessäni; ‘Oot niistä kaikista
helpoin,’ jos se
ei olisi sanonut sitä, juoksisin sen perään.
Mutta mulla
on mun ylpeys enkä halua myöntää
totuutta sen
sanojen takana… Misha muutti mut! Se ei ehkä
tiedä
sitä, mutta…
Toisaalta, Misha on rikollinen, niinhän Pete sanoi? Silti se
on
jotenkin niin vaikea uskoa tai ymmärtää.
Kipu ei ole koskaan
ollut
näin
kova, pala kurkussani… Luulin, että se sattui kun
Jesse
lähti, mutta ei, se ei ollut mitään sen
kivun kanssa
mitä tunnen nyt. Miltei itken, mutta pakotan itseni
nielemään kyyneleet ja jatkamaan mitä olin
tekemässä, yritän vaan olla murenematta
palasiksi. Ja
äkkiä mut
täyttää jonkinlainen syvä itseinho,
kaikki
mitä oon ja mitä olin, kaikki virheet mitä
oon tehnyt,
kaikki ihmiset joita oon satuttanut. En oo hyvä, oon ollut
itsekäs, omahyväinen,
säälittävä olento
ja ajoin juuri ainoa ihmisen pois joka olisi voinut pelastaa mut omalta
itseltäni. 'Mutta Misha on rikollinen!' Ääni
mun
sisälläni muistuttaa. 'Olkoon mitä
on, rakastan
silti sitä perverssiä
venäläistä!' En
halua ajatella nyt. Nousen, otan
laukkuni, auton avaimet, kirotun kännykkäni, lompakon
ja
jätän asuntoni.
**^^**^^**^^**
Taivas
on harmaa, tuoksuu sateelta,
muutama auringonsäde koettaa pilkistellä pilvien
takaa tehden
maisemasta jotenkin unen omaisen. Parkkeeraan autoni autotallin eteen
ja kävelen sisään. On niin hiljaista ja
tyhjää, Misha voisi olla nyt mun kanssani,
mutta… Se
varmaan vihaa mua nyt, se ajattelee, että oon helppo lutka
joka
makaa kenen kanssa sattuu… En oo enää se
sama ihminen,
Misha muutti mut. Misha, joka on rikollinen?! -
hämmentävää. Misha ei kuitenkaan
ansaitse vankilaa,
siitä oon varma!
Kävelen vanhaan
huoneeseeni ja
vaihdan mukavammat vaatteet ylleni; t-paidan ja verryttelyhousut;
täydellinen vaatetus itsesäälissä
rypemiseen.
Kävelen alakertaan, suoraan jääkaapille
josta otan yhden
oluen, tallustelen laiskasti olohuoneeseen, tv
päälle; joku
jalkapallomatsi; täydellistä. Mutta en pysty
keskittymään ja olut ei tahdo maistua…
Lopulta
löydän itseni
tuijottamasta äidin kuvaa seinällä.
Äiti oli vain
26-vuotias kun se kuoli, katson sen hymyileviä kasvoja ja
tunnen
oloni surulliseksi, mulla on ikävä sitä.
Mietin usein
millaista olisi jos se olisi vielä elossa, jos…
Elämä voi päättyä niin
pian ja
arvaamatta… Ehkä mun olisi pitänyt kertoa
Mishalle?
Kertoa että tiedän sen taustan ja että Pete
uhkailee
mua... Se pyysi
mua kertomaan… Heitin juuri parhaimman asian mitä
mulle on
tapahtunut hukkaan! Ja kiroan oman typeryyteni… Voinko
enää korjata sitä? -Haluan Mishan! Oli se
mitä
tahansa menneisydessään!
**^^**^^**^^^**^^**
Vodka:
Tuun
kotiin ja otan esille
pullollisen vodkaa, vahvinta alkoholia mitä mun
kämpästäni löytyy, otan lasin ja
kaadan sen
ammolleen ennen kuin tyhjennän sen nopeasti alas kurkustani.
Se
tuntuu polttelevalta liukuessaan alas, mutta se ei ole
mitään
verrattuna kipuun jota tunnen sisälläni…
Joni…
olinko vain joku sairas seikkailu sille? Otan uuden shotin ja sitten
taas toisen kiroan oman kyvyttömyyteni tulla humalaan
nopeasti.
Shotti seuraa shottia ja vasta kun pullo on lähes,
tyhjä
tunnen jonkin kaltaista helpotusta. Lopulta hihittelen itsekseni,
omalle typeryydelleni, tunteille joita mulla on Jonia
kohtaan…
mutta sitten tunnen oloni taas surulliseksi. Huone… tuntuu
kuin
kelluisin, outoa… Typerä
Misha! Idiootti
hölmö! Sen siitä saa kun rakastuu! Kun
rakastaa
Jonia… Olisi pitänyt arvata… Vain yksi
merkki
lisää sen pitkässä listassa, se
veti mun
sydämen mun rinnasta ja heitti pois kuin se ei merkitsisi
mitään… Kävelen
asunnossani vapisten,
hihittelen muistoilleni; Joni kutsui mua putkimieheksi, sen vaikerrus,
vikinä, huokaisut kun harrastettiin seksiä
ensimmäisen
kerran, sen raivo, kun se ei halunnut olla mun orja… Otan
uuden
pullon alkoholia, viiniä tällä kertaa ja
avaan pullon
läikyttäen osan lattialle. Ups, Misha on humalassa,
hehe!
Misha, paha poika, ei saisi juoda tällaista humalaa!
Hihittelen
jälleen ja juon viiniä suoraan pullosta, kuka tarvii
jotain
saatanan laseja! Lasit on hienostelijoita varten!… Osa
viinistä valuu mun leukaani pitkin ja pyyhkäisen sen
huolettomasti pois kämmenelläni. Istun
lattialle, rintaan koskee,
todella koskee, tältäkö se tuntuu kun
sydän
särjetään? Ja kaikki mitä Joni on,
kummittelee mun
mielessäni; se miltä sen kosketus tuntuu, voin
viellä
muistaa sen jäljen ihollani, miltä Joni tuoksuu,
miltä
se maistuu, jos suljen silmäni pystyn
näkemään sen
tarkasti mielessäni, sen hymyn, sen katseen, sen piirteet,
vartalon yksityiskohdat joita oon opiskellut tarkasti ja
mielenkiinnolla aina tilaisuuden tullen… Olisi
pitänyt tietää
paremmin… Ja sitten, vielä kerran
miettiessäni miten
säälittävältä mahdankaan
näyttää; nauran, nauran katketakseni, mutten
löydä lohtua. Suuri ja mahtava Misha on pudonnut,
kohdannut
voimakkaamman vastuksensa; kuinka saatoin olla niin tyhmä,
että kuvittelin sun välittävän
musta! Et
välitä kuin itsestäsi! Ja kun se ajatus
nousee mun
mieleeni, tiedän sydämessäni, ettei se ole
totta. Mutta
miksi uskoisin sydäntäni enää?
Haluan juoda itseni
unohduksiin, suloiseen unohdukseen.
Joni: On
jo myöhä, ilta on
pimennyt ja sataa vettä. Kaipaan Mishaa, en saa sitä
ajatuksistani, kaipaan sen kosketusta, sen tuoksua, sen huulia mun
ihollani. Mun puhelin soi ja hetken toivon näkeväni
Mishan
nimen ruudulla, mutta sen sijaan se on mitä
pelkään;
tuntematon. Misha sanoi,
että rakastaa mua,
jos se on totta niin kai me voidaan puhua? Mua pelottaa,
tekeekö
se musta heikon?
Olisin
valmis rukoilemaan,
ryömimään sen jalkoihin ja
pyytää piiskaa
koska olin typerä. Antaisin mitä vaan, jos Misha
tulisi
takaisin… Rikolinen tai ei! Se on mun rikollinen!
Vodka:
Hihitän
mielipuolisesti nyt,
muistellen Jonin ilmeitä joita se teki eri tilaisuuksissa.
Viini
on miltei loppu ja mun mieliala korkeammalla. Ja sitten kuulen
musiikkia, taskussa tärisee; kummallista. Tajuan viimein,
että myös musiikki tulee myös mun
taskustani; mun
kännykkä! Kaivan sen esille ja vastaan katsomatta
kuka se on. ”Juotko
mun kanssa
tänään?” ”Joisitko
vielä mun
kanssa, Misha?”
”Mmm…”
Humisen
puhelimeen, tunnistaessani Jonin äänen. ”Me
voitaisiin
yhdessä juoda.” Nyökkään,
suomenkieli on aika
kännissä vaikeampaa, mietin itsekseni. ”On
ikävä
sua…” sen ääni kuiskaa.
”Oon pahoillani
Misha… olin… haluan juoda sun kanssa…
Haluan olla
sun kanssa.” Hymyilen vaikka kukaan ei voi
nähdä
sitä. ”Jos
tuon… parasta
viiniä mitä
on….täällä…
mulla?” ”Joo…
Haluan sut
tänne, haluan sua niin paljon. Tuo viini ja tuu mun luokse.
Jätän etuoven auki.” ”Okei,
pian
siellä…” Sanon ja suljen puhelimen. Pullo
parasta
viiniä… Mihin laitoin sen? Tarvitsen sen Jonille,
mun
pitää viedä sille
viiniä… Mihin olisin
voinut laittaa sen? Jääkaappiin?
Kävelen
tarkistamaan; ei siellä, ei keittiössä.
Baarikaappiini
ehkä? Kävelen sen luokse hitaasti, mutten
löydä
mitään. Ei viiniä. Otan puhelimeni ja soitan
uudestaan
Jonille, odotan sen vastausta.
Kestää
jonkin aikaa, ja
lopulta… ”Niin?”
Pehmeä
ääni kysyy. ”Joni,
ei ole viiniä, se
katosi.” Valitan murheellisena. ”Ootko
kännissä
Misha?” Se kysyy jokseenkin huvittuneena. ”Voisiko
olla,
että se viini on kadonnut alas sun kurkusta?” ”Niin
on voinut
käydä,” vastaan mietittyäni asiaa
hetken
tarkemmin; saatoin tosiaan jo juoda sen. ”Nyt ei ole
mitään tuomista… ei voida juoda
yhdessä.”
Huokaan pahoillani. ”Ei
se haittaa, tuo vaan
itsesi, ei me tarvita viiniä.” Joni vakuuttaa. ”Olet
varma ettei
haittaa?” Epäröin, ei ole kohteliasta
mennä
kylään ilman lahjaa. ”Oon
varma, kiirehdi vain.
Haluan sut tänne…”
Hymyilen
itsekseni jälleen,
äkkiä tunnen itseni iloiseksi ja huumaantuneeksi
jostakin
muusta kuin alkoholista. ”Tulen
pian!” Lupaan ja
suljen puhelun ennen kuin soitan taksin itselleni; se saapuu 30minutin
sisässä. Annan kuljettajalle osoitteen ja istun alas
takapenkille. Mies ei puhu mitään, tuijottelee mua
vaan
epäluuloisena; varmaan pelkää, että
oksennan kohta
sen autoon; hihittelen, ei herra taksikuski, Misha ei oksenna
sisuskalujaan pihalle. Matkalla hymisen vanhaa
sävelmää;
oon menossa Jonin luokse ~~ Viimein saavutaan paikalle ja
jätän kuljettajalle anteliaan tipin jotta se
tietäisi,
etten ole mikään barbaarinen juoppo. Hoipun kohti
ovea.
Joni: Hymyilen
itsekseni kuin joku
mielipuoli. Misha kuulosti niin
hellyttävältä
humaltuneena ja… Se joi meidän riidan takia? Se
todella
välittää musta? En ole koskaan
nähnyt sitä
todella humalassa, sillä miehellä on sairaalloisen
vahva
viinapää ja se johdattaa mut toiseen ajatukseen;
paljon se
oikein joi? Tää voi olla mielenkiintoista.
Otan
kuuman suihkun, pesen itseni
hyvin huolellisesti, aikaa käyttäen. Haluan olla
parhaimmillani kun se tulee ja sitten alan
hihittämään
sanalle; ’tulee’. Luoja, mitä mulle on
tapahtunut?
Haluan ravistaa itseäni, jotta lakkaisin
käyttäytymästä kuin
joku… kiimainen lutka. Okei
Misha on ensinäkin hyvin
kännissä, se ei
välttämättä edes huomaa
mun vaivannäköäni. Kohautan olkiani ja
käytän
lempi partavettäni, ei oo mitään
väärää tuoksua hyvälle
vaikka vain nukkuisi.
Tarkistan ulkonäköni vielä
peilistä: okei. Sitten…
mitä
pitäisi pukea? hm… Tunnen oloni aika kiimaiseksi
ja…
no Misha saattaa tosiaan olla niin humalassa, että se
ei…
saa sitä ylös. Mutta, yrittänyttä
ei laiteta?
Pukeudun yksiin lempiboksereistani, tiedän, että mun
perse
näyttää upealta niissä, okei, mun
perse
näyttää aina upealta, mutta…
no… ihan
miten vain. Sitten hihaton t-paita; katsahdan uudestaan
itseäni
peilistä ja hyväksyn ulkonäköni. Kävelen
kohti alakertaa ja
pysähdyn puoliväliin portaita, kun kuulen
lähestyvän auton äänen. Mun toinen
käsi
lepää kaiteenpäällä ja
katson ovelle kun se
avautuu. Mun humaltunut mies astuu sisään, kuin
etsien mua
katseellaan, mutta se katsoo kaikkiin vääriin
suuntiin.
Kallistan päätäni ja hymyilen; se on niin
suloinen,
humalassa ja suloinen.
”Moi
vieras…”
Hymyilen kun se viimein katsoo muhun. Misha hymyilee leveästi,
ovi
on yhä auki, tuuli piiskaa sadetta sisään. ”Moooi….”
Se
virnistää katsoen ylös muhun.
”Tiedätkö
missä eräs tietty bottom asuu? Meidän piti
juoda
yhdessä.” “Niinkö?
Ehkä sun
pitäisi tulla sisään, suojaan sateelta ja
voidaan
selvittää tän bottomin arvoitus,”
Sanon
kävellessäni hitaasti alas, katse tiiviisti Mishassa.
Se
katsoo muhun, hoippuu peremmälle ja sulkee oven
perässään; näen kuinka sen katse
liikkuu mun
vartalollani ja näen nälän sen
silmissä, hymyilen. ”Musta
tuntuu, että mulla
on vaikeuksia löytää mun bottom,”
se sanoo ja
näen sen vilkaisevan mun takamusta. ”Ja
multa on kateissa mun
poikaystävä… Oon yksinäinen
nuorimies, yksin
tässä isossa talossa, suojassa myrskyltä.
Etkö
jäisi pitämään seuraa
mulle?” Astun
lähemmäksi, riisun Mishan takin ja riipustan sen
naulakkoon. Pian
tunnen Mishan takanani, se
halaa mua, kädet mun rinnallani. ”Tässä
se on,
löysin sen.” Se kuiskuttelee mun korvaan ja
huokaisen
tyytyväisenä, suljen silmäni hetkeksi ja
nautin sen
lämmöstä, sen kosketuksesta, sen tuoksusta
joka saa mut
tuntemaan oloni turvalliseksi ja kuumaksi samaan aikaan. ”Tuoksut
herkulliselta…” Se kuiskaa seuraavaksi painautuen
lähemmäksi, sen jalkoväli tiiviimmin mun
peppuani
vasten, tunnen sen haistelevan mun hiuksiani. Tuon oman käteni
lepäämään sen
käsivarrelle, en halua sen
koskaan enää lähtevän. Olin
typerä kun miltei
ajoin mun mieheni mun luota, siirrän käteni sen
kädelle
ja puristan hellästi. Haistan alkoholin sen
hengityksestä,
mutten anna sen häiritä. Liikutan peppuani
yhä
tiiviimmin sitä vasten ja kuulen sen murahtavan
hyväksyvästi. Sen kasvot hyväilee mun
niskaani, sen
parransänki kutittelee mun ihoani. ”Kyllä…”
se
kuiskuttaa. ”Herkullinen Joni…”
”Ehkä
meidän
pitäisi mennä sänkyyn?” Kuiskaan,
kun
käännyn hitaasti ympäri jotta oon
kasvotusten sen
kanssa, mun kädet kietoutuvat sen ympärille. ”Ei….”
Se
valittaa. ”En halua mennä nukkumaan, liian
aikaista…” ”Etkö?
Mitä
haluaisit tehdä?” Liikutan käsiäni
sen sivuilla.
“Ootko janoinen? nälkäinen?” ”En,
en
janoinen…um… en nälkäinen
myöskään.” Se pudistaa
päätään, horjuen hieman,
pitää tiukasti
kiinni musta jottei menettäisi tasapainoaan. Sitten se
hihittää. ”Kerron salaisuuden; oon
humalassa.” En
voi olla virnistämättä. ”Näen
että olet ja
siksi ehdotin sänkyyn menemistä… On melko
myöhä, voidaan… jutella…
sängyssä,
ennen kuin mennään nukkumaan.” Annan sille
suukon
huulille. ”Mutta
oon märkä
myös, sateesta,” se valittaa
säälittävästi. ”Kastelen
sun
sängyn.” ”Voi
toista, miten olisi
lämmin suihku? Voin ehkä etsiä sulle jotain
vaatetta… ja voisin keittää
kahvia?” Ehdotan ja
pitelen sitä pystyssä, sillä todella olisi
vaikeuksia
pysyä jaloillaan ilman mua ja se saa mut tuntemaan itseni
tarpeelliseksi ja… pidän siitä, haluan
pitää
huolta siitä. ”Suihkuun!
Joo! Siinä on
idea!” Se melkein hypähtää,
enkä voi olla
nauramatta. “Tuut suihkuun mun kanssa,
eikö?” ”Totta
kai, en halua sun
hukkuvan sinne yksin.” “Nopeasti!”
Se miltei
rahaa mut perässään, vaikka näen,
että sen
käveleminen on hieman vaikeaa. Kylpyhuoneessa se alkaa
riisuutua,
mutta sen paita takertuu sen pään ympärille. ”Joni!”
Se valittaa.
“Tää paita yrittää
kuristaa mut!” Se on
jotenkin niin hellyttävä nyt; hymyilen ja liikun
lähemmäksi auttaakseni
’kuristavan’
vaatekappaleen sen yltä. ”Onko
parempi nyt?”
Kysyn koskettaessani sen kasvoja hellästi, painan
pehmeän
suukon sen poskelle. ”Anna kun autan sua riisumaan
loput,”
kysyn. ”Ok,
kiitos Joni.” ”Ei
mitään,”
Hymyilen ja alan riisumaan sen farkkuja ja alushousuja, polvistun alas
lattialle ja usutan Misha nostamaan jalkojaan yksi kerrallaan, jotta
saisin housut sen nilkkojen ympäriltä ja sukat sen
jaloista.
Nousen ja riisun itseni nopeasti varmistaen, että Misha saa
pidettyä tasapainonsa; se huojuu edelleen. Avaan vesihanan ja
otan
sen käden omaani. ”Tuu
kulta.”
Vodka: Nyökkään
jälleen
ja nousen Jonin avustuksella suihkun alle, lämpimän
veden
kosketus mun ihollani saa mut tuntemaan oloni hieman
selvemmäksi. Tunnen Jonin vartalon
vierelläni ja
muistan miten hyvältä aina tuntuu koskettaa
sitä, olla
sen lähellä. Haluan olla sen
lähellä. Jälleen
tarraudun siihen, ottaakseni tukea, mutta myös ollakseni
lähellä. Haluan tuntea sen vartalon, haluan voida
sanoa aina,
että se on mun. ”Ootko
mun Joni?”
Kuiskaan, en ole varma kuuleeko se mua juoksevan veden alta. Se kietoo
kätensä mun ympärille, halaten mun, sen
pää
lepää hetken mun olkaani vasten. ”Oon
sun kokonaan Misha.
Anteeksi, että oon käyttäytynyt
tyhmästi, en
koskaan halunnut satuttaa sua. Rakastan sua…”
”Hyvä…
en
tiedä mitä tekisin jos et
rakastaisi…” Vastaan
rehellisesti. Se johtuu alkoholista; nyt muistan miksi on ollut niin
hyvä olla kovapäinen alkoholin suhteen. Valitan aina
ja
käyttäydyn lapsellisesti, lepertelen asioita jotka on
niin
noloja ja oon tehnyt sitä siitä asti kun saavuin.
”Et
ole vihainen mulle?” ”En…
me molemmat
sanottiin asioita jotka… no… tiedän,
että oon
käyttäytynyt niin kuin… lutka…
mutta se oli
ennen sua… En halua enää muita. Se on
totuus,
vannon.” Sen
sanat saa mut sulamaan
onnellisuudesta ja suutelen sitä voimakkaasti, haluan tuoda
viesti
perille, viestin, että oon pahoillani siitä
mitä sanoin,
että oon tyytyväinen Joniin sellaisena kuin se
on… Hm,
toinen asia mikä tapahtuu
kun oon humalassa; kiihotun aivan liian helposti, en voi hallita
sitä. Ja nyt, tällä hetkellä,
tunnen himon
leviävän vartalossani ja huokaan Jonin suuhun. Tunnen
sen
vastaavan, ei enää taistelua, voin olla varma,
että se
haluaa sitä. Sen käden liikkuu mun
selälläni, alas
mun pakaroille. ”Sun
vartalo on
taivaallinen,” se kuiskaa. Vapisen,
sen vartalo painautuu
yhä lähemmäksi ja hieron
käsilläni sen
käsivarsia ylös ja alas, kun mun huuleni
yrittää
epätoivoisesti varastaa uutta suudelmaa, mutten voi; Joni
näykkii mun korvanlehteä. ”Joni,”
murahdan
lopulta. ”Mun korvaani on suudeltu tarpeeksi, nyt on mun
suuni
vuoro.” Joni kääntää
hymyillen
päätään, viimein sen huulet on
jälleen mun
omillani ja voin alkaa herkutella niillä. Nappaan sen
ylähuulen hampaitteni väliin, vedän
hellästi ja
imeskelen, ennen kuin annan kieleni sujahtaa sen suun
lämpöön tekemään
tutkiskelua. Tunnen Jonin
käsien hierovan mun pakaroitani ja vastaan puskemallani
lantiotani
sitä vasten. ”Jo-Joni…”
Sanon
hieman vaikeasti, ”pelkään, että
aiheutan
vaaratilanteen meille molemmille täällä
suihkun alla
kohta. En halua että liukastutaan ja
päädytään
mustelmille ja katkaistaan luitamme,” sanon sille vakavasti,
vaikka tuskin saan henkeä. “Jatketaan
tätä
makuuhuoneessa?” Joni ehdottaa lähes yhtä
hengästyneenä, näen himon sen
silmistä, kun se
katsoo muhun ja se saan mun omani vain kasvamaan. ”Hyvä
idea.”
Nyökkään ja astun ulos suihkukopista.
Joni: Kuivaan
meidät molemmat
pyyhkeellä nopeasti, otan Mishan käden ja johdattelen
sen
kohti mun makuuhuonetta, muutan kuitenkin mieleni
puolivälissä; sänky isän ja
äitipuolen
huoneessa on isompi ja parempi. Kun
päästään
sisään huoneeseen, autan Mishan sängylle
makuulle ja
kiipeän sen päälle, suudellen sitä
innokkaana. ”Parempi?”
Kysyn. ”Todella,”
se vastaa,
liu’uttaen käsiään mun
selkääni pitkin,
samalla kun yrittää vastata mun
nälkäisiin
suudelmiin. Hymyilen tyytyväisenä kun tunnen sen
kalun
kasvavan kovemmaksi ja hieron itseäni sen
päällä
innokkaana. ”Haluan
sua niin paljon,
Misha…” Kuiskaan ja nautin tuntiessani sen vahvat
kädet ympärilläni. ”Sano mulle
jotain
venäjäksi…” Huokaan sitten; se
on mun uusi
perversio, oon aika varma, että se voisi kertoa mulle
mitä
aikoo ostaa kaupasta seuraavana päivänä ja
kävisin
täysin kuumana. Oon outo; tiedän. Viimein
Misha kuitenkin kuiskuttelee
sanoja joita en ymmärrä, suutelee mua ja
kääntää mut alleen murahtaen. ”Kiimainen
Joni…
tuhma…” Se kuiskaa, suudellen mua joka puolelle ja
avaan
reiteni leveämmin. vedän polvet rintaa vasten;
tarjoten
itseni sille, haluan sen vain ottavan mut. ”Tiedät,
etten voi
vastustaa sua…” Se huokaa himokkaana
valmistellessaan mut
nopeasti, ennen kuin asettuu paremmin mun päälleni ja
työntyy voimakkaasti sisään.
Vodka: Joni
on niin lämmin ja
vastaanottava! Huokaan, kun mun lantio alkaa liikkumaan sitä
vasten yhä nopeammin, mun kädet sen hiuksissa, katson
Jonin
kasvoihin; ’Mun’ ajattelen ja nautinto jonka
näen saa
mut uteliaaksi. ”Miltä se tuntuu?” Kysyn
kun jatkan
työntöjäni sen sisällä,
Jonin ruskeat
silmät räpyttelevät auki katsoakseen muhun. ”Tunnen
sut,” se
kuiskaa. ”Sisällä ja…”
äkillinen
huokaus keskeyttää sen lauseen, “tuntuu
niin
hyvältä Misha. Luotan suhun…” Se
kuiskaa, ja
murahdellen jatkan työntöjä sen
sisään.
Mun… mun… Joni tuoksuu taivaalliselle… ”Mun!
Joni!,..ah!”
Karjaisen ja vavahdan äkisti kun mun orgasmi tavoittaa mut,
jättäen mut haukkomaan henkeä. Tuntuu niin
hyvältä, paremmalta koska se oon Jonin
kanssa!Tarvitsen
muutaman hetken palatakseni takaisin taivaasta. Vetäydyn ulos
hellästi ja käyn makuulle Jonin viereen. Joni tarttuu
mun
kädestä, sen pää laskeutuu mun
rinnalleni
lepäämään ja
lämpö ja sen läheisyys
tuntuu niin rauhoittavalta. Alkoholi
ja seksi jota juuri sain,
mun rakastajani lämpö vierelläni saa mut
uneliaaksi ja
hitaasti vaivun syvään uneen.
Joni:
Katselen
Mishaa hetken, se
näyttää niin syntisen komealta ja samalla
jotenkin
hellyttävältä nukkuessaan. En
enää osaisi olla
ilman omaa Vodkaani, on jotenkin rauhallinen olo siinä sen
vierellä, kukaan toinen ei ole koskaan
päässyt yhtä
lähelle. Pohdin asioita mielessäni, pelkojani
liittyen Peteen
ja niihin soittoihin. Sanoin luottavani Mishaan, enkö? Misha
rakastaa mua ja rakastan sitä ja eikö se siis
ansaitse
tietää mikä mun mieltäni painaa?
Ansaitsee tietää, että tiedän sen
menneisyydestä ja vaarasta joka uhkaa jos en suostu. Voisinko
viimein
myöntää tarvitsevani sitä, kertoa
etten selviä
yksin tästä tilanteesta, en osaa ratkaista
sitä ilman
apua. Käperryn lähemmäksi rakastani, sen
vahvaa vartaloa
ja päätän antaa itselleni anteeksi oman
haavoittuvaisuuteni. Aamulla kerron kaiken, pelottaa jo valmiiksi,
mutta en voi selvitä tästä yksin ja Misha
ansaitsee
tietää.