21.
Luku
Kun saavun viimein kotiin, tunnen
outoa
pettymystä siitä, etten oo kuullut sanakaan Mishasta reissun
aikana. Olin
varma, että se soittaisi mulle tai jotain ja olin varma, että
mua ärsyttäisi,
mutta ei, ei mitään! Ja sitten tajusin, etten edes tiedä
sen sukunimeä, eikä
mulla oo sen puhelinnumeroa.
Toinen pettymys on
löytää mun asunto
hiljaisena ja tyhjänä. Toinen asia mistä olin varma;
että löytäisin sen täältä
kun palaisin ja paikka olisi sekaisin ja pahimmillaan täynnä
meluavia
venäläisiä tyhjentämässä mun baarikaapin
sisältöä. Mutta ei, ei jälkeäkään
Mishasta.
No kaipa se on vain hyvä
juttu. Huokaan
väsyneenä ja katson kelloa; puoli yhdeksän. Lasken
laukkuni makuuhuoneen
lattialle, en jaksa purkaa sitä heti, muuten kuin ottamalla
välttämättömät
hygieniatarvikkeet esiin, jotka kuljetan mukanani kylppäriin.
Riisuudun
hikisistä vaatteista ja päätän ottaa pitkän
kylvyn.
Lojun ammeessa rentona, mutta
aina kun oon
kuulevinani ääniä rapusta, valpastun ja huomaan
pettyväni joka kerta kun
askeleet kaikkoaa mun ovelta. Unohtiko se mut? Eikö se
enää haluakkaan nähdä
mua kaiken sen jälkeen? Ja miksi vitussa mua edes liikuttaa
kyseinen asia!? Mun
pitäis olla helvetin iloinen, mun pitäis olla onneni
kukkuloilla, sain mitä
halusin! Pääsin eroon siitä pompottelevasta,
itsekkäästä, helvetin seksikkäästä
paskiaisesta. Hankaan ihoani vimmalla pesusienen ja suihkusaippuan
kanssa. Hetkinen,
seksikkään? Ei Joni, ei. Sä et todellakaan halua olla
sen perverssin
mielipuolen kuuliainen bottom, ehei. Hah, ohimennyt juttu! Se tapahtu
ja se on
mennyttä, takaisin normaaliin rytmiin. Uudet kundit odottaa
kielipitkällä.
Lopulta totean olevani niin
puhdas kuin
ihminen vain voi olla, huuhtelen itseni ja nousen ylös ammeesta,
vedän tulpan
ja tuijotan hetken typeränä veden katoamista ammeen
pohjalle.
Pukeudun puhtaisiin vaatteisiin
ja
tallustan keittiöön hakemaan oluen jääkaapista.
Jospa telkkarista tulis joku
hyvä matsi? Kello on jo 21:20, se ei oo tulossa? Olin niin varma,
että se
tulisi. Missäköhän se on? Mitäköhän se
tekee? Onkohan se kunnossa? Jos sille
onkin sattunut jotain?
Ei helvetti mies! Nyt lopetat
tän! Voisin
miltei huutaa, kun tajuan minne mun ajatukset on jälleen
harhaillut.
”Vihaan sitä kundia,
se on ärsyttävä
mulkku, mä oon erittäin onnellinen jos mun ei enää
koskaan tarvii nähdä sen
naamaa.” Sanon itselleni ääneen,
nyökkään ja otan ison hörpyn pullostani kuin
vahvistukseksi. Samassa ovikello soi.
”Misha,” Nousen
ylös vähän liiankin
nopeasti ja lasken oluen alas pöydälle. Malttamattomana
riennän ovelle, kuin mikäkin
kuuliainen koiranpentu tervehtimään
isäntäänsä. -
Säälittävää… Henkäisen
syvään ja yritän saada otteen itsestäni, en halua
näyttää siltä kuin mulla
olisi ollut sitä ikävä.
”Pete?” Totean
hämmentyneenä, se oli
viimeinen ihminen jonka odotin näkeväni oveni takana. Se
käyttää mun
hämmennystäni hyväkseen ja astuu sisään.
”Mitä-?” Aloitan, mun käsi lepää
yhä
ovenkahvalla, mutten ehdi tehdä tai sanoa mitään kun
kaksi isompaa kaveria
astuu sisään Peten perässä ja sulkee oven.
Peräännyn vaistomaisesti.
Katson vuoroin kaikkia kolmea,
miehet joita
en oo nähnyt ennen, on kuin revitty jostain vuoden bodarilehden
sivuilta, ihan
helvetin rumia vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Pete
hymyilee mulle, sen hymy
on outo, saa mut hermostumaan.
”Panit Markoa mun
mökillä,” Se sanoo
suoraan, yhä hymyillen, nyt se alkaa olla jo melko
karmivaa… Hetkeen en löydä
sanoja.
”Tota Pete, jos puhutaan
tästä myöhemmin,
oon aika kiireinen ja… mun täytyy pyytää
teitä lähtemään.” Kävelen jo takaisin
kohti ovea, aikomuksenani päästää ne ulos, mutta
toinen miehistä tarttuu kiinni
ja työntää voimalla lähintä seinää
vasten, mun pääni kolahtaa kivuliaasti
saaden mut parkaisemaan. Vahvat kädet puristaa mun käsivarsia
niin
voimakkaasti, että luulen päätyväni mustelmille. Se
katsoo mua, virnistää pahaenteisesti.
”Päästä
irti! Mitä helvettiä tää on… Pete?”
Kysyn osaksi vihaisena ja osaksi pelokkaana.
”Sun ei olisi pitänyt
koskea siihen mikä on
mun, Joni, tiedät sen… Raivostun kun joku koskee mun
omaisuuteen ilman lupaa.
Miten aiot hyvittää tän?” Se tulee
lähemmäksi, rauhallisin askelin, sen hymy ei
koskaan hälvene. Sen nostaa kätensä ja hyväilee
sormillaan mun huulia. Paniikki
kohoaa mun rinnassa, värähdän ja käännän
kasvoni, Pete laskee kätensä ja
uskallan viimein katsoa sitä.
”Puhutaan tästä,
ok? Pyydä sun ystäviä
lähtemään, istutaan alas ja jutellaan.”
Yritän pysyä rauhallisena ja
neuvotella. Mies joka pitelee mua paikoilla isoilla
käsillään, jonka hengitys
on jotenkin katkonaista ja kiihtynyttä samaan aikaan, joka katsoo
mua kuin
seuraavaa ateriaansa, vilkaisee Peteen, joka nyökkää
hiljaa.
En ehdi ymmärtää
mitä tapahtuu, suora isku
mun vatsaani, ilma pakenee mun keuhkoistani ja putoan polvilleni
maahan, kaksin
kerroin, haukon henkeäni epätoivoisena, hetken luulen
pyörtyväni.
”Viekää se
makuuhuoneeseen,” Kuuluu käsky
jostakin sivulta.
Miehet nostaa mut vaivatta ja
rahaa mut
asunnon poikki, ne tönäisee kuin yhteistuumassa mut
makuuhuoneen lattialle.
Verenmaku täyttää mun suuni. Kaikki tapahtuu niin
nopeasti. Ennen kuin tajuan
edes huutaa, toinen vetää mun polvilleni lattialta ja sen
hikinen käsi peittää
mun suun.
”Kaunis,” Ruma
hirviö kuiskaa, kuuma
hengitys mun ihollani, värisen tahtomattani. En ole koskaan ollut
yhtä
peloissani kuin nyt. Missä se ärsyttävä
venäläinen viipyy kun tarvitsen sitä?
Rukoilen mielessäni yhä hartaammin, että Misha tulisi,
että se käyttäisi
avaintaan ja estäisi sen mitä tahansa nää miehet
aikoo tehdä.
Pete kävelee
lähemmäksi, tyytyväinen ilme
kasvoillaan, kuin huumattuna omasta vallastaan. Se laskeutuu hitaasti,
polvistuen mun eteeni, molemmat sen ystävistä pitelee mua
paikoillaan. Petellä
ei olisi mitään mahdollisuutta mua vastaan yksin, se
tietää sen. Pete tuo
kätensä mun paidan alle, silittelee mun vatsaani hetken,
ennen kuin nostaa
paidan niin ylös kuin saa. Yritän rimpuilla turhaan, kun
kolme paria käsiä
riisuu mua, koetan huutaa, mutta sekin tuntuu
hyödyttömälle. Liikaa käsiä.
Tapasin Peten kun olin 18,
hengailin sen ja
sen ystävien kanssa ja usein se ehdotteli mulle jotain;
kieltäydyin joka kerta.
Tiesin mitä se halusi, enkä todellakaan aikonut
missään olosuhteissa antautua
sen bottomiksi. Lopulta se tuntui tajuavan ja lakkasi
yrittämästä. Ystävyys on
ehkä liian vahva sana meidän suhteelle, samojen ihmisten
kanssa hengailu,
kyllä, mutta ystäviä? Ei, en oo koskaan
pitänyt Petestä ja mun olisi
pitänyt pitää selkeä hajurako meidän
välillä niin kuin mulle neuvottiin. Mutta
olin nuori ja rakastin juhlimista, hitto, oon vieläkin nuori ja
rakastan
juhlimista ja Pete ja sen tuttavat järjesti aina parhaat bileet.
Ja nyt, se aikoo käyttää Markoa tekosyynä
saadakseen mut? Vastoin mun tahtoani,
mutta se pitää sitä oikeutettuna? Tuntuu vaikealta
hengittää, mun sydän lyö
kiivaana ja väsymättömänä. Rukoilen ainoaa
ihmistä mun luokseni, joka voisi
pelastaa mut nyt.
”Nostetaan se
sängylle,” Yksi niistä sanoo,
yritän sokean ja kasvavan kauhun vallassa potkia jaloillani ja
huitoa
käsilläni, haluan huutaa, jos huutaisin, joku naapureista
varmasti kuulisi,
mutta välittäisikö kukaan?
Sänky tuntuu
häiritsevän pehmeältä mun
paljaan selkäni alla, voimakkaat kädet pakottavat
pysymään paikoillaan.
Tukehdun, tunnen tukehtuvani ja huolimatta kaikista yrityksistä en
pääse
vapaaksi. Haluan huutaa, mutten pysty tuottamaan kuin
säälittävää muminaa. En
hallitse itseäni, vartaloani, luulin olevani vahva. Tunnen, kuinka
toinen mies
vetää housuja mun jaloista, ilma tuntuu häiritsevän
viileältä mun paljaalla
iholla vaikka on kesä.
”Joni, Joni,” Peten
ääni, sen kasvoilla
lepää epämiellyttävä virne, sen käsi
pyyhkäisee mun otsaani ja hiuksia
häiritsevän hellästi, tyyntä myrskyn edellä.
Se hymyilee, kuinka helppoa se
onkaan hymyillä kahden körilään auttaessa!
”Olet ollut paha poika, sua pitää
rankaista, sulle pitää opettaa nöyryyttä.”
En voi muuta kuin tuijottaa
sitä, tunnen
sydämeni hakkaavan ja oon varma, että ne voi kuulla sen,
korvissa humisee, enkä
oikein ymmärrä koko tilannetta ja samalla ymmärrän
sen täysin. Epätodellista,
ei tällaista tapahdu oikeasti, vain painajaisissa…
Pete seisoo sängyn
edessä, katsoo suoraan mun silmiini omahyväinen hymy
huulillaan.
”Otan ensimmäisen
vuoron,” Se sanoo ja avaa
hitaasti vyönsä, huudan, mutta huuto on tukahdutettu, samalla
toinen miehistä
kiskoo mun reisiä erilleen. ”Kun oon valmis,” Pete
virnistää, katse yhä
tiiviisti mun silmissä. ”Saatte oman vuoronne.”
En kykene ajattelemaan
selkeästi, pelko
muuttuu paniikiksi, en pääse vapaaksi, jokainen yritys on
turha. Mun omassa
asunnossa, mun omalla sängyllä ja se on painajainen josta en
voi herätä ja osa
musta epäilee yhä tapahtuuko se oikeasti.
”Helvetti, tää
huora melkein potkaisi mun
miehuutta,” mies joka pitelee mun jalkojani erillään
huomioi ja totta
helvetissä taistelen vastaan, en voi antaa niiden vain tehdä
tätä!
Pete polvistuu lattialle ja koskettaa mun peppua, se huomaa mustelman
siinä;
koskettaa ja saa mut värähtämään.
”Joku on käynyt
täällä ensin, Joni?” Se
kysyy yllättyneenä.
“Päästä mut,
tai mun poikaystävä pitää
huolen siitä, että te kaikki kärsitte!”
Sähisen saadessani tilaisuuden puhua.
Luoja, voisin ryömiä Mishan jalkoihin, tekisin mitä
tahansa se multa pyytäisi,
jos se vain tulisi paikalle nyt ja pelastaisi. Poikaystävä?
En oo varma, mutta…
En oikeastaan pistäisi vastaankaan, tiedän vain, että
haluan Mishan nyt heti,
haluan sen paikalle tällä sekunnilla.
”Poikaystävä?
Uusi näin nopeasti?” Pete
nostaa kulmaansa, sen sormi vaarallisen lähellä mun…
Mies joka pitelee mun
käsiä ja ylävartaloa paikoillaan, suutelee mua
yllättäen, se nuolee, tekee
ällöttäviä ääniä. Puren sen
kieltä; mitäs tunkee sen mun suuhun. Mies ulisee
hetken ja lyö mua rauhoituttuaan poskelle.
”Älä vittu tee
tota enää tai satutan sua
helvetin lujaa!”
Käsiä joka puolella mun
kehoa, en pysty
pakenemaan. Pete työntää sormensa mun sisään
ja huudahdan käden tukkiessa
uudestaan mun suuni. Koko tilanne ottaa yhä todellisemman muodon.
”Rauhassa nyt, ihan
rauhassa…” Ääni
kuiskailee mun korvaan, rauhoittavana, etäisenä,
valheellisena. ”Hyvä poika.”
Kun mun toivoni alkaa jo kuolla, kun jo uskon ettei kukaan tule ajoissa
apuun,
että mut todella tullaan raiskaamaan ja hakkaamaan mun omassa
makuuhuoneessa,
kuulen armeliaan äänen; avain kääntyy etuoven
lukossa; yritän huutaa, osaksi
helpottuneena, osaksi pelokkaana, Pete yrittää jo
työntää itseään sisään, mutta
Mishan ääni; joka kutsuu mun nimeä,
pysäyttää sen. Suljen silmäni, alan uskoa,
että Jumala on todellinen.
**^^**^^**^^**^^**
Vodka:
Oon yrittänyt parhaani olla
ottamatta
yhteyttä mun pikku bottomiin, en halua että se luulee
voivansa kontrolloida mua
ajattelemalla, etten voi vastustaa sen viehätystä. Ei, mun
pitää olla se jolla
on ohjakset ja se tarkoittaa sitä, että mun on saatava se
ihmettelemään ja
epäilemään, tuun se luokse kun se sopii mulle, ei toisin
päin.
Viikonloppu ei oo koskaan
tuntunut yhtä
pitkältä kuin nyt, toivon todella, että se on ollut
kiltti poika, ehkä hieman
tuhma niin voin rangaista sitä, mutta vain hieman.
Sunnuntai, hengailen
ystävieni kanssa,
illalla mennään meidän vakio pubiin ottamaan muutama.
Vilkuilen kello ja mietin
mikä aika olisi sopiva mun vierailulle. Hitto mua panettaa, en
malta päästä sen
sisälle uudestaan.
”Onkohan se odottanut jo
tarpeeksi?” Kysyn
ystäviltäni. Dimitri katsoo aikaa.
”No… sinuna menisin
jo, tarvitset panoa,
eiköhän sekin tarvitse samaa,” se nauraa,
”Ja mä sanon; anna
odottaa vielä vähän,” Johanna
ehdottaa puolestaan.
”Kyllä, se on jo
odottanut tarpeeksi;
mene,” Niko sanoo.
”Eli kaksi; kyllä,
yksi; ei? Mä meen,”
Tyhjennän tuoppini ja lasken sen pöydälle.
”Nähdään”
Ja sano sille, että me halutaan
tavata se!” Johanna huutaa perään, tyydyn vilkuttamaan
ja jatkan matkaani.
Viimein saavun sen ovelle vain vähän ennen kymmentä,
otan avaimeni ja käännän
sitä lukossa.
”Joni?” Kutsun.
Outo tunne. Kaikki ei ole
kohdallaan,
omituisia ääniä makkarista, pettääkö se
taas? Mutta sitten… tukahdutettu huuto?
Jotain tosi kummallista on tekeillä. Riennän kohti
makuuhuonetta ja työnnän
oven auki. En todellakaan odottanut kohtaavani tällaista
näkyä, hengähdän
järkyttyneenä. Joni makaa sängyllä alasti, kaksi
miestä pitelee sitä aloillaan
kun kolmas… Katson kolmatta tarkemmin, vyö auki, housut
auki, valmiina… Voi
helvetti! Vain mun kuolleen ruumiini ylitse! Tartun tästä
helvetin runkkarista
kiinni, joka tuskin ehtii tajuta mitä tapahtuu, lyön
sitä kerran ja työnnän
voimalla seinää vasten.
”Päästäkää
Joni vapaaksi, NYT!” Karjun
toisille miehille. Mies joka pitelee Jonin jalkoja,
päästää irti ja lähestyy,
mutta pitää välimatkan. Tää kaveri on iso,
mutta tiedän pystyväni voittamaan
sen. Toinen pitelee yhä rimpuilevaa Jonia aloillaan.
Mies jonka työnsin juuri
kohti seinää
nousee hitaasti lattialta. On oltava nopea. Lyön nyrkilläni
isomman miehen
naamaa ja siirryn nopeasti pois alta ennen kuin sillä on aikaa
reagoida, sen
nenä alkaa vuotaa verta.
”Parempi
päästää irti mun poikaystävästä
NYT! Tai vannon, että kärsitte!”
”Rauhoitu, me vaan…
pelleiltiin vähän.”
Mies joka oli aikeissa työntää peniksensä mun
bottomin sisään yrittäää
rauhoitella. Haluan. tappaa. sen. Tuijotan sitä nähden vain
ja ainoastaan
punaista, tartun sitä kurkusta ja puristan.
”Jos koskaan
löydän teidät mistään Jonin
läheltä; ootte niin kuolleita!” Karjun, valmiina
repimään siltä vaikka pään
irti, jos se ei kuuntele. Se näyttää siltä kuin
voisi laskea alleen, mikä
säälittävä tekosyy mieheksi.
”Ymmärrätkö?” Se nyökkää
nopeasti, tuijotan sitä
hetken silmiin.
”Ymmärrän,
ymmärrän,” se lopulta sopertaa
ja päästän siitä irti.
“Aki, Markus,
mennään.” Se sanoo karhealla
äänellä, mun koko kroppa vapisee raivosta, Oon oikeesti
vain sekuntien päässä
siitä tilasta, että voisin tappaa. Enkä voi
päästä tota miestä niin helpolla,
joten, ennen kuin sillä on aikaa poistua huoneesta isken sitä
voimalla
kasvoihin ja potkaisen munille. ”Ja mä vittu tarkoitin
mitä sanoin; senkin
sairas perverssi!” Se kiljuu kivusta kuin mikäkin nainen ja
lopulta, ystäviensä
avustuksella saa raahattua ruman pärstänsä ulos
asunnosta.
Yritän parhaani rauhoittua,
katson kohti
Jonia joka istuu vaiteliaana ja aavistuksen vapisten ylös, sen
silmien alle on
muodostunut kyyneleitä, väri on paennut sen kasvoilta. Kuka
tahansa olisi
järkyttynyt tollasen jälkeen.
”Ootko kunnossa?”
Kysyn pehmeästi,
huolestuneena, lähestyn sänkyä. Se katso mua,
nyökkää ja lopulta, mun
yllätyksekseni halaa mua tiukasti. Kiedon käteni sen
ympärille ja silitän sen
alastonta selkää.
”Hyi helvetti, ne oli niin
rumia… hirveen
rumia…” Se kuiskaa, pitelee mua yhä tiukemmin.
”Hirveen rumia,” se
toistaa.
”Ne on poissa nyt, tule, pukeudu; mennään mun
luokse.” Joni nyökkää ja nousee
ylös hitaasti.
”Beibi…”
Kävelen sen luokse, kun huomaan
sen pukeneen paitansa väärinpäin, sen hämmentynyt
katse kohtaa mun omani.
”Sun paita on
väärinpäin,” Kerron sille ja
se katsoo itseään.
”Oho,” Se kommentoi
pudistaa päätään,
riisuu paitansa ja kääntää sen oikein.
”Soitan taksin,”
sanon ja seuraan kuinka se
kerää vaatteensa lattialta, kävelee keittiöön
ja heittää ne roskikseen. Se
pakkaa tavaroittaan; hammasharja, deodorantti, vaihtovaatteet.
Sängyn edessä se
pysähtyy, katsoo lakanoita hiljaa kunnes vetää ne
sängyltä ja vie
kylpyhuoneeseen, jossa se tunkee ne suoraan pesukoneeseen.
”Ootko varma, että oot
kunnossa?” Kysyn
huolestuneena.
”Joo, totta kai,” Se
vastaa, muttei onnistu
vakuuttamaan mua.
Taksissa, se tarttuu hiljaa mun käteeni ja pitelee sitä,
katsoen samalla ulos
ikkunasta.
”Kiitos, Misha,” Se
kuiskaa ja kääntyy katsomaan
mua.
”Ei kestä. Hm…
Mun ei parane jättää sua
enää yksin. Näyttää siltä,
että…” Haen hetken oikeita sanoja.
”Viehätät varaa?”
Joni hymyilee pienesti ja laskee lopulta päänsä mun
olkaani vasten.
”Tarkotitko sitä
poikaystävä juttua?
Kutsuit mua sun poikaystäväksi,” se kysyy.
”Kyllä,
tarkoitin.” Vastaan ja samalla tuon
käteni sen hiuksiin, juoksutan sormiani niiden seassa.
”Okei,”
”Okei mitä?”
”Okei, oon sun
poikaystävä,” Hymyilen ja
kiedon käteni sen ympärille. Näen hymyn naisen huulilla,
joka ajaa taksia ja
taisin jopa kuulla pienen, hiljaisen; aw?
Raukkapieni on kokenut kovia
tänään, joten
päätän luopua sen kouluttamisesta täksi illaksi,
tai oikeastaan niin kauaksi
aikaa, kunnes voin olla varma, että se on kunnossa. Kuinka
pitkälle ne oikein
meni? Olisi pitänyt tulla aiemmin, se oli vain sekunneista kiinni,
ettei ne…
Joni näyttää niin nuorelta nyt, jotenkin
haavoittuvaisemmalta kuin aiemmin, se
istuu tv:n edessä sohvalla.
”Haluaisin lasillisen
jotakin vahvaa.” Se
sanoo lopulta. ”Saisinko?” se kysyy katsoen mua.
”Tuon sulle jotakin, ootko
nälkäinen?”
Kysyn kävellessäni kohti keittiötä.
”En,
väsyttää vain,” Se sanoo, kävelen sen
luokse ja tarjoan sille lasillisen rommicolaa,
”Musta tuntuu, että
sun pitäisi syödä
jotain, teen sulle omeletin,” sanon tarkkailtuani sitä
hetken.
”Sä teet mulle?”
Se nostaa kulmaansa
epäilevännäköisenä, nyökkään ja
poistun takaisin keittiöön.
Jätän omeletin
hautumaan hellalle ja palaan
Jonin luokse kaksi olutta mukanani. Annan toisen sille, se hymyilee
kiitollisena ja ottaa huikan.
”Tiedätkö, se on
ihan ok jos… jos
itkettää…jos tuntuu siltä, on ok
itkeä.” Luoja mä oon huono tällaisessa.
”Itkeä? Miksi mä
itkisin? Oon mies enkä
mikään saatanan itkupilli.” Se katsoo tv ruutua,
kurtistaa kulmiaan ja
välttelee mun katsettani.
”Mä…oon
tässä, jos tarvitset,” mua hävettää
vähän miten kohtelin sitä ensimmäisellä
kerralla, kyseenalaistan oman
toimintatapani, se taisi sanoa ei silloin ja… toimin
väärin.
Joni nostaa kätensä
kasvoilleen ja hieroo
silmiään.
“Silmiä kirvelee,
mennyt joku roska…” se
kuiskaa, puree huuliaan ja katsoo poispäin, se vapisee.
”Joni…”
siirryn lähemmäksi, kosketan sen
olkapäätä ja aluksi se yrittää ravistella mun
käteni pois, yhä vältellen mun
katsettani.
”Oon kunnossa,” se
valehtelee.
“Ei sun tarvitse olla, ei
sun tarvitse
väittää olevasi. Joni, sut melkein raiskattiin
tänään ja luulen, että se on
vain parempi sanoa se ääneen, se on parempi
myöntää jotta saat sen ulos sun
systeemistä.” Näen kuinka se murtuu mun silmieni
edessä, sen olkapäät
lyyhistyy, se tuo molemmat kätensä suojaamaan kasvojaan. Ja
vedän sen itseäni
vasten, kiedon käteni sen ympärille, annan sen itkeä ja
tuuditan sitä
hellästi.
“Kaikki on hyvin,
päästä se vaan ulos, oot
turvassa nyt. En päästä niitä sun lähelle
enää, mä lupaan.” Ja lopulta se
hiljenee, se pysyy mun syleilyssä ja leikin hellästi sen
hiuksilla.
”Musta tuntuu, että
mun pitäisi lähettää
kiitoskortti Cecilialle.” Joni kuiskaa, suutelen sen
päälakea, hymyilen.
”Niinkö?”
”Niin… Oon
kiitollinen, että se… että sä…”
Se huokaa turhautuneena, ”Jos me ei oltais tavattu…
makaisin nyt mun
makuuhuoneessa; hakattuna ja raiskattuna ja… se olisi ollut
Pete, joka…”
Ymmärrän mitä se yrittää sanoa ja suutelen sen
otsaa.
”Mutta se ei ollut…
Oot mun nyt, enkä anna
kenenkään toisen saada sua, en varsinkaan siten. Mutta
kyllä, voitaisiin
molemmat lähettää kiitoskortti Cecilialle.”
Hymyilen, haluan todella kiittää
sitä naista; kuka olisi voinut tietää, että haaste
kesyttää pettävä top, toisi
mut, meidät, tähän pisteeseen?
”Tunsit ne miehet?” Kysyn viimein, Joni on hiljaa hetken.
”Tunsin yhden
niistä,” se myöntää. ”Miehen
jonka poikaystävän kanssa petin Jesseä, hm…
mistä tulikin mieleen, mun on
parempi varoittaa Markoa, sen exsä on ihan sekaisin.
Mihinköhän laitoin mun
kännykän…” Se nousee sohvalta ja katsoo
ympärilleen.
”Pitäisi ilmoittaa
poliiseille tosta,”
Totean, Joni katsoo muhun.
Ӏh, ei ne usko, ei
niitä kiinnosta,” se
huitaisee kädellään.
”Entä
jos…” Aloitan, mutta Joni keskeyttää
mut.
”Ei ne mitään
yritä, pelotit ne pois.” Se
hymyilee, kävelee mun lähelle ja polvistuu mun eteeni
lattialle, se ottaa mun
käteni omiinsa. ”Kiitos Misha, kaikesta…” Joni
nostaa mun vasemman käden
huulilleen ja suutelee sitä. Katson yllättyneenä
tätä elettä, yllättyneenä
Jonia, se hymyilee, en voi olla hymyilemättä takaisin.
Kyllä, tähän kundiin
voisin totisesti tottua.
Web
published:
My Secret Shore
15. lokakuuta 2007
© KOLGRIM 2006 - 2010