45.luku

Joni kiiruhti ulos parkkipaikalle ja hän tuskin edes rekisteröi koko prosessia missä hän käynnisti autonsa ja lähti ajamaan. Oli ollut virhe tavata Chris, iso virhe ja nyt… Eikö hän koskaan pääsisi eroon entisestään? Miten kaikki saattoikin muuttua niin pahaksi? Mitä hän voisi tehdä? Kyyneleet sumensivat hänen näkökenttänsä, eikä hän ollut edes varma minne oli menossa, hänen piti vain päästä pois… Keksiä keino jolla kaikki se katoaisi, mutta kuinka?

Joni ajoi risteykseen liian poissa tolaltaan keskittyäkseen tai ajatellakseen selvästi. Auto tööttäsi, renkaiden kirskunta asfalttia vasten. Joni näki auton liukuvan suoraan häntä kohti ja hetkeksi hän miltei jähmettyi kauhusta sinä ohikiitävänä hetkenä jolloin hän näki törmäyksen olevan väistämätön. Hänen vaistonsa ottivat kuitenkin tilanteen haltuun, kädet käänsivät rattia ja kaikki tapahtui nopeasti, tömähdys matkustajapuoleiseen kylkeen ja Joni löi kylkensä ja olkapäänsä ovea vasten, myös hänen päänsä heilahti ja iskeytyi ikkunaa kohti vartalon kuitenkin pehmentäessä iskua. Hiljaisuus laski, moottori oli sammunut ja hetken Joni istui aloillaan, puristaen yhä rattia rystysen valkoisina ja yrittäen sisäistää sitä mitä oli juuri tapahtunut.

Koputus ikkunaan; Joni katsoi ylös keski-ikäistä miestä, joka näytti raivostuneelta. Hän huomasi vapisevansa jonkinasteisessa shokissa Chrisin tapaamisen jälkeen ja nyt oltuaan osallisena auto-onnettomuudessa. Hänen kätensä yhä vapistessa, Joni avasi turvavyönsä ennen kuin avasi ikkunan.

”Katsoisit minne ajat! Helvetin kakara!” Mies huusi. “Olet onnekas, että olemme molemmat hengissä, tajuatko?!” Jonin jalat tuntuivat heikoilta eikä hän ollut varma kykenisikö nousemaan ylös, kyyneleet valuivat poskia pitkin eikä hän voinut estää niitä. Ohiajavien autojen kuskit hidastivat ja tuijottivat uteliaina heitä kohti ja Joni ei halunnut mitään muuta enemmän kuin kadota. ”Kuunteletko minua edes poika!? Soitammeko poliisit paikalle vai tuletko ulos selvittämään tämän sotkun?” Mies jatkoi ja avasi auton oven hänelle. Hetken Joni kuvitteli mielessään kuinka poliisit pidättäisivät hänet liikenteenvaarantamisesta ja hän joutuisi samalle selliosastolle Chrisin kanssa. Ajatus oli järjetön, mutta sai hänet miltei hysteeriseksi.

’Hengitä syvään, rauhoitu’, hän kuiskasi mielessään ennen kuin katsoi uudestaan mieheen. Tämä oli ehkä noin viiden- tai kuudenkymmenen, harmahtavat hiukset ja silmälasit, hyvässä kunnossa ikäisekseen. Vihainen ilme miehen kasvoilla pehmeni äkisti ja vaihtui huoleksi. ”Hei oletko ihan kunnossa poika? Sattuuko sinuun? Pitäisikö meidän soittaa ambulanssi?” Miehen ääni oli nyt lempeä, ystävällinen ja muutos tuntui oudolle.

”E-ei tarvitse, olen kunnossa…” Joni vakuutti vapisevalla äänellä. ”Olen tosi pahoillani…”

”Hei, no eihän tässä mitään, pahemminkin olisi voinut sattua. Oletko varmasti kunnossa? Pääsetkö jaloillesi?”

“Luulen niin”, Joni nyökkäsi ja pakotti itsensä nousemaan autosta tarkastellakseen vahinkoja. Mies tarkasteli häntä yhä huolestuneena, jopa lempeästi, vaikka vasta hetki sitten tämä oli huutanut raivosta. Matkustajapuoleinen ovi oli lommolla, jos hän ei olisi saanut käännettyä autoa ajoissa, olisi uusi sairaalareissu ollut todennäköinen. Joni katsoi toista autoa ja vahinkoa sen etupuskurissa. He molemmat voisivat vielä ajaa autoja, jotka kuitenkin tarvitsisivat kosmeettista huoltoa. ”Maksan tämän tietenkin”, hänen äänensä oli yhä käheä, mutta ainakin hän pystyi jonkinasteiseen loogiseen ajatukseen. 

 ”Vakuutuksesihan sen pitäisi korvata”, vanhempi mies sanoi ja Joni nyökkäsi jokseenkin hajamielisesti ennen kuin haki kynän ja paperia autostaan. Kun vaihtoivat tietoja, mies katsoi Jonin antamaa paperia. ”Ilmankos näytit niin tutulta…” Tämä virkkoi ja Joni kurtisti kulmiaan hieman hämillään, mies hymyili. ”Olet se malli?”

Mistä lähtien kaikki olivat alkaneet tunnistaa hänet? Joni pohti jokseenkin vaivaantuneena kunnes muisti lehtiartikkelin ja nyökkäsi. ”Ajahan nyt varovasti kotiin, voithan varmasti ihan hyvin?” Mies kysyi vielä ja hänen nyökättyään tämä poistui. Joni palasi omaan autoonsa tuntien olonsa kurjaksi.

Isä varmasti antaisi hänen kuulla kunniansa. Upouusi auto ja hän oli onnistunut jo romuttamaan sen.

Loppu ajomatka tuntui kidutukselle, hän ajoi hitaasti yhä vapisevana ja epävarmana halusiko enää koskaan ajaa tämän jälkeen. Oli jokseenkin helpottavaa päästä kotiin ja parkkeerata pihalle, mutta se helpotuksen tunne peseytyi pian pois hänen kävellessä kohti etuovea. Hän tunsi olonsa kuin pieneksi pojaksi, häpeä, syyllisyys ja pelko tulevaa kohtaan. Isä varmasti huutaisi hänelle eikä Joni tiennyt miten kestäisi sen mielentilassaan. Hän yritti puskea muiston Chrisin tapaamisesta pois tajunnastaan, mutta se tuntui mahdottomalta.

Kello oli kaksi iltapäivällä, eikä muut olleet vielä kotona. Joni käveli huoneeseensa, istui tietokoneensa ääreen ja tuijotti ruutua ilmeettömänä. Aurinko paistoi ulkona ja hän tunsi olonsa niin eksyneeksi, raskaaksi, hän ei olisi jaksanut enää taistella vaikeuksia vastaan. Miksei elämä voinut jo helpottaa?

**^^**^^**^^**

Kolmelta iltapäivällä Jonin poikaystävä soitti Askolle töihin. Misha oli huolissaan, kun ei ollut tavoittanut Jonia koko päivänä, hän kertoi Jonin puhelimen olevan suljettu ja kun hän oli käynyt talolla aiemmin aamupäivällä, ei Jonin autoa ollut näkynyt pihatiellä. Tilanteen ollessa mikä oli, he luonnollisesti olivat huolissaan, kun eivät tienneet Jonin olinpaikkaa. Viime päivät olivat olleet vaikeita; Jonin mieliala oli heittelehtinyt edestakaisin toiveikkaan iloisuuden ja masentuneen synkkyyden välillä. Sinä aamuna Joni oli hädin tuskin syönyt, tämän mieliala tuntui selvästi vaikuttavan syömiseen ja vaikka hyviä päiviäkin ollut, oli niitä huonoja ollut vielä liikaa ja ne pitivät pojan painon alhaalla. 

Asko lupasi soittaa Mishalle myöhemmin kun olisi tavoittanut poikansa, tai jos nyt huonoin kävisi eikä löytäisi tätä. Hän lähti töistä aikaisemmin ja soitti vaimolleen, joka oli tapaamassa omia vanhempiaan muiden lasten kanssa. Katja ei myöskään ollut kuullut Jonista mitään tai tiennyt tämän suunnitelmista.

Kun Asko lähestyi taloa ja näki poikansa auton etäältä hän huokaisi helpotuksesta. Kun hän parkkeerasi oman autonsa ja katsoi Toyotaa tarkemmin nähden lommon kyljessä hänen huolensa kasvoi. Asko kiiruhti sisään.

”Joni?!” Hän kutsui saamatta vastausta. Koska pojan takki ja kengät olivat kuitenkin eteisessä, täytyi tämän olla kotona. ”Joni!” Hän kutsui uudestaan kiivetessään portaita ja lähestyessään esikoisensa huonetta.

Joni istui pöytänsä ääressä, tuijottaen koneensa näyttöä eikä tuntunut reagoivan millään tavoin isänsä tuloon. ”Joni?” Isä kutsui pehmeän huolestuneella äänellä. ”Oletko kunnossa?”

“Joo…”

“Näin auton, mitä tapahtui?” Poika ei vieläkään katsonut häneen, mutta auton maininnasta Asko näki tämän jännittyvän hieman ja laskevan päätään.

“Olen pahoillani… Maksan sen…” Joni mutisi kohti tietokonetta. Asko oli hiljaa hetken ennen kuin käveli hitaasti lähemmäs.

”Vakuutuksesi pitäisi korvata vahingon”, Asko huokaisi. ”Mutta mitä sille kävi? Sattuiko sinuun?”

“Olen kunnossa!” Joni kivahti äkisti ja nousi kävellen kauemmaksi hänestä ristien kätensä rintansa ylle. ”Se oli onnettomuus… Olen pahoillani… Älä huuda minulle…”

Asko kurtisti kulmiaan. ”Enhän minä huutanut… Haluan vain tietää, että olet kunnossa.” Joni käveli kirjahyllynsä eteen ja ryhtyi sattumanvaraisesti järjestämään esineitä sen hyllyillä, vältellen hänen katsettaan.

”Olen kunnossa ja se toinen mies on myös, se oli minun syytäni.”

”Sinun täytyy olla varovainen. Olin huolissani ja Misha oli myös, puhelimesi on ollut kiinni koko päivän eikä kukaan saa sinuun yhteyttä ja… Missä olit tänään? Miten se onnettomuus tapahtui?”

”Se on minun asiani missä olin! Olen aikuinen eikä minun tarvitse tilittää jokaista askeltani! Tämä on minun elämäni ja olen pahoillani siitä helvetin autosta! Ole nyt vain kiltti ja lakkaa huutamasta minulle!” Joni siirtyi jälleen sänkyään kohti, vältellen katsekontaktia, olkapäät jännittyneinä, selvästi tuohduksissaan.

”Joni, en minä huuda”, Asko henkäisi hämmentyneenä poikansa käytöksestä. ”Totta kai olet aikuinen, mutta ymmärräthän että tässä tilanteessa olemme huolissamme, olemme huolissamme turvallisuudestasi ja haluamme että voimme tavoittaa sinut. Huoleni tuntuu olevan oikeutettu, kun katsoo autosi kuntoa.” Hän yritti pitää äänensä niin rauhallisena kuin pystyi samalla kun sisimmässään hän tunsi olonsa kaikkea muuta kuin rauhalliseksi. Joni ei vastannut, ei edes katsonut häneen. ”Joni, Herran tähden kerro mitä tänään tapahtui?” Isä painosti turhautuneena. Joni pudisti päätään halaten itseään, kasvot seinää kohti. ”Olisit voinut satuttaa itsesi todella pahoin, en välitä autosta, mutta välitän sinusta ja juuri nyt olen todella huolissani! Ymmärrätkö miten pahasti olisi voinut käydä? Auton voin korvata, mutten voi korvata sinua ja en voi auttaa sinua jollet puhu minulle!” Tällä kertaa Asko korotti ääntään, haluten vain jonkinlaisen reaktion pojaltaan, paremman kuin mitä tähän mennessä oli saanut.

Joni tunsi päätään alkavan särkeä, hän tunsi olonsa niin heikoksi, avuttomaksi ja eksyneeksi, hänet oli ajettu nurkkaan eikä hän tiennyt miten paeta. ”Mitä hyötyä siitä on? Hän tulee ja päättää kuitenkin päiväni…” Joni henkäisi ja tunsi kyyneleiden, jotka olivat polttaneet hänen silmänurkissaan, alkavan valua alas hänen poskiaan.

”Täällä on niin tunkkaista, en saa henkeä…” Joni käveli ikkunaa kohti hieman kömpelösti ja yritti avata sitä. Hän ähkäisi tuskastuneena kun se ei tuntunut aukeavan ja hänen hengityksensä muuttui entistä työläämmäksi. Asko kiiruhti hänen vierelleen ja avasi ikkunan hänelle ennen kuin auttoi poikansa istumaan sängylle. Joni haukkoi yhä henkeään, kylmä hiki kirposi hänen otsalleen ja hän vapisi voimakkaasti kauttaaltaan. ”En saa henkeä… isä…” Joni nousi vapisevin askelein, yritti haukkoa henkeään epätoivoisesti, äänekkäästi. ”Isä auta… en saa henkeä!” Asko hätääntyi, hän ei tiennyt mikä Jonilla oli tai miten auttaa tätä. Hän soitti nopeasti hätänumeroon yrittäen samalla saada poikaansa istumaan ja rauhoittumaan.

Hetken Joni oli varma, että teki kuolemaa, pyörrytti, olo oli epätodellinen. Hän ei saanut hengitettyä, hänen rintaansa koski ja varpaita ja sormenpäitä kihelmöi oudosti. Hän kuuli isänsä äänen, kuuli tämän huolen, muttei kyennyt kunnolla rekisteröimään mitä tämä sanoi. Hän oli kauhuissaan, ei ymmärtänyt mikä oli vialla, mitä hänelle tapahtui ja miksi.

Lopulta ambulanssi lähetettiin paikalle Askon huolestuneen soiton jälkeen. Ambulanssilla kesti alle kymmenen minuuttia saapua ja siihen mennessä Jonin oireet olivat aavistuksen jo rauhoittuneet. Hän oli kuitenkin yhä vapiseva ja kuvaili voivansa pahoin. Ensiapuhenkilökunta tarkisti hänen verenpaineensa ambulanssissa ja tuoreen mustelman hänen olkapäässään ja kyljessään jonka onnettomuus oli aiheuttanut, mitään ei kuitenkaan ollut murtunut. Jonia hävetti aiheuttamansa kohtaus ja murehti siitä huomiosta jonka ambulanssin saapuminen aiheuttaisi naapuristossa, uteliaat saisivat lisää juoruttavaa; lisää mehukasta draamaa homo mallin talossa, ehkä siitäkin tulisi artikkeli juorulehteen.

Hän kuvaili kohtaustaan hoitajille, jotka tulivat siihen lopputulokseen, että hän oli kärsinyt paniikkikohtauksen jonka stressi oli laukaissut. He suosittelivat lääkärikäyntiä jos oireet palaisivat ja lepoa loppupäiväksi, mahdollisesti kipulääkkeiden ottamista ruhjeisiin.

Asko soitti Katjalle, kun Jonia vielä tutkittiin ja kertoi tälle tilanteesta. He molemmat olivat yhtä mieltä, että Katjan oli parempi jäädä vanhemmilleen lasten kanssa yöksi jotta Joni saisi levättyä rauhassa. Ambulanssin lähdettyä Asko saattoi poikansa tämän huoneeseen lepäämään.

“Mikä on vointisi?” Isä kysyi tarkkaillen poikaansa huolestuneena. Joni, joka makasi sängyllään kyljellään, vilkaisi häneen.

”Uupunut…” Hän vastasi hiljaa ja Asko veti tuolin sängyn viereen. “Luulin että joko tein kuolemaa tai olin menettämässä järkeni…” Hän lisäsi ja käännähti selälleen huokaisten raskaasti. ”Ehkä olenkin menettämässä…”

“Älä puhu typeriä“, Asko sanoi. ”Oletko syönyt tänään mitään?” Hän kysyi ja Joni oli hetken hiljaa ennen kuin pudisti päätään.

”Isä… Luulen, että tarvitsen apua…” Joni kuiskasi hiljaa katsomatta isäänsä. Paniikkikohtaus oli pelästyttänyt hänet, hän pelkäsi niiden toistuvan ja hän tunsi olonsa niin avuttomaksi ja väsyneeksi taistelemaan. ”Näin Chrisin tänään…” Hän päätti lisätä vapisten hieman. Hän oli suunnitellut pitävänsä sen salaisuutena, mutta tiesi nyt ettei voinut taistella yksin tilanteen kanssa.

”Mitä?” Asko kurtisti kulmiaan ja veti tuolin vielä hieman lähemmäksi. Joni nosti kätensä peittääkseen silmänsä, taistellen kyyneliä vastaan.

”En tiedä mitä tehdä isä… Tarvitsen apua… Hän ei ikinä anna minun olla ja haluan sen olevan ohi… Hän ei päästä minua… tulee takaisin…” Joni vapisi yhä kovemmin ja päästäen tukahtuneen voihkaisun. Hän yritti kääntää selkänsä, häpesi sitä miten heikoksi tunsi itsensä.  Asko nousi ja istui sängynlaidalle, koskettaen Jonin olkapäätä hellästi.

”Hei, olen tässä, kaikki on hyvin… Olen iloinen, että kerroit, et ole yksin tässä. Mitä Chris sanoi?”

Joni istuutui, nosti polvensa rintaansa vasten, yhä yrittäen peitellä kasvojaan ja karistaa kyyneleet, hän vihasi sitä miten heikoksi tunsi olonsa. ”Hän haluaa, että muutan Kanadaan hänen kanssaan… Hän haluaa, että luovun syytteistä… Hän ei usko, että suhteemme on ohi, ei aio päästää minua… Jos en suostu, hän aikoo myydä kuvat myöhemmin… Hän ei luovu niistä kopioista, tiedän sen…” Jonin ääni vapisi ja lopulta hän murtui pystymättä lopettaa itkuaan. ”Hän pilaa elämäni, isä… En voi… Miksi tämä tapahtuu minulle?”

Asko veti Jonin halaukseen ja vaikka vastaus oli aluksi vaimea, Joni antoi viimein periksi, hyväksyen halauksen ja antaen itsensä itkeä isäänsä vasten. ”Me selvitämme tämän, eikö niin Joni? Onneksi kerroit minulle, kaikki järjestyy.”  

“Olen niin romuna… Anteeksi isä…” Joni mutisi nolostuneena hajoamisestaan. Ei aikuisen miehen tulisi käyttäytyä näin, eihän? Hän päästi isästään irti, katsoi alas ja pyyhki kasvojaan. Osa hänestä olisi halunnut pysyä isänsä turvallisessa syleilyssä; ajatuksessa voida taantua takaisin lapsen rooliin ja luottaa siihen, että vanhempi ratkaisisi ongelman hänen puolestaan, oli jotakin lohdullista. Kuitenkin, heti ajatuksen noustua hänen mieleensä, hävetti se häntä suuresti. Hän oli aikuinen! Ongelmat piti nyt osata ratkaista yksin!

”Ei ole mitään anteeksi pyydettävää, olen vain helpottunut, että kerroit”, Asko sanoi ja hieroi Jonin olkapäätä.

”Taidan vaikuttaa melko säälittävältä ja lapselliselta kun itken näin…” Joni yritti vitsailla, naurahtaen heikosti samalla kun toistuvasti pyyhki silmiään.

“Et ole kumpaakaan”, Asko sanoi hymyillen lempeästi. ”Ei ole heikkoutta ilmaista avun tarve, olen ylpeä, että teit sen, joskus se vaatii enemmän rohkeutta kuin pysyä vaiti. Sekään ei ole heikkoutta tarvita vanhempaansa. Olet lapseni, tulet aina olemaan lapseni ja kuten useinta vanhempaa, minua lohduttaa tietää, että lapseni yhä luottaa minuun, että olen yhä hyödyksi.” Isä veti poikansa uuteen halaukseen varoen. ”Et ole yksin, muista se.” Joni huokaisi ja laski päänsä isänsä olkapäälle samalla, kun isä hieroi hellästi hänen käsivarttaan. ”En anna sen miehen satuttaa sinua enää. Keksimme kyllä jotakin ja muistat vain että mitä tahansa tapahtuu; olen poikani ja minulle äärettömän rakas. Mikään ei koskaan voi olla niin pahaa ettet voisi kertoa minulle. Okei?”

“Okei…” Joni kuiskasi tuntien kuin raskasta takaa hänen harteillaan olisi kevennetty.

“Ja minusta on hyvä idea puhua jollekin ammattilaiselle, voisimme yhdessä etsiä jonkun hyvän, mitä luulet?” Asko ehdotti varovasti, toivoen ettei Joni pillastuisi siitä.

Joni vetäytyi halauksesta, pyyhkäisi silmiään ja miettii hiljaa. ”Tarkoitatko kallonkutistajaa?”

“Tarkoitan terapeuttia”, Asko vastasi rauhallisesti. ”Tämä kaikki on ollut sinulle todella stressaavaa ja se mitä tapahtui tänään… No, luulen, että terapeutti voisi auttaa sinua paremmin kuin kukaan meistä pystyy. Voisi olla helpompaa puhua jollekin ulkopuoliselle siitä mitä tapahtui, jollekin jolla on kunnon koulutus aiheeseen ja tietoa.”

Joni oli jälleen hiljaa hetken ja mietti. Hän ei halunnut kokea uutta paniikkikohtausta, hän ei halunnut tuntea oloaan niin pelokkaaksi ja eksyneeksi ja hän alkoi olla vailla keinoja auttaa itseään. Hän vain halusi entisen itsensä takaisin. Hänen tunteensa aiheesta olivat ristiriitaisia; toisaalta hän pelkäsi leimaantuvansa hulluksi, jos tarvitsi terapiaa ja toisaalta se tuntui viisaalta ajatukselta voidakseen tuntea olonsa normaalimmaksi tulevaisuudessa. ”Okei…” Joni kuiskasi käheästi. ”Voin kai kokeilla… Mutta et sitten kerro kellekään, jooko?”

“En tietenkään kerro”, Asko lupasi ja hymyili helpottuneena siitä, että Joni suostui. ”No niin, haen sinulle jotakin syömistä ja sillä välin sinun olisi hyvä soittaa Mishalle, hänkin oli melko huolissaan sinusta…” Isä nousi ja Joni katsoi ylös häneen.

”Haittaisiko jos pyydän Mishan tänne?”

”Ei tietenkään haittaa.”

”Yöksi?”

”Jos haluat, mitä vain kunhan olosi paranee.” Asko hymyili.

“Kiitos isä.”

Vasta suljettuaan poikansa huoneen oven takanaan, antoi Asko vihan tunteelle tilaa: Kuinka se kusipää saattoi tehdä tämän hänen pojalleen? Kuinka se miehen kuvatus kehtasi uhkailla Jonia kaiken jälkeen? Chris oli koetellut onneaan liian pitkälle ja Asko oli päättänyt, ettei antaisi miehen päästä pälkähästä. Chris ei pilaisi hänen poikansa elämää: piste. Mitä hän asialle tekisi? – Siitä Asko ei ollut varma, mutta keksisi kyllä jotakin.

**^^**^^**^^**

Misha saapui puolituntia Jonin soiton jälkeen helpottuneena kuultuaan hänestä kaikkien hänen mielikuvituksensa luomien kauhukuvien jälkeen. Joni ei oikeastaan ollut kertonut missä oli ollut, pyysi vain luokseen ja sanonut pitävänsä siitä, jos Misha voisi jäädä yöksi. Hän oli luvannut selittää kaiken myöhemmin.

Asko avasi oven hänelle ja toivotti tervetulleeksi. ”Kuinka Joni voi?” Misha tiedusteli riisuessaan kenkiään.

”Hän on väsynyt”, Asko huokaisi. ”Lepää huoneessaan.”

”Näin auton, mitä ihmettä on tapahtunut?” Misha kysyi huolestuneena ja asetti takkinsa naulakkoon.

“Joni meni tapaamaan Chrisiä tänään ja ajoi kolarin matkalla kotiin. Ei huolta, fyysisesti hän on kunnossa muutamaa mustelmaa lukuun ottamatta, mutta…”

“Miksi ihmeessä hän meni tapaamaan Chrisiä?” Misha keskeytti tuohtuneena koko ajatuksesta. Jonin ei pitäisi mennä lähimaillekaan sitä paskiaista.

”No, tiedäthän millainen Joni saattaa olla”, Asko kohautti olkiaan. ”Kai hän luuli voivansa selviytyä tästä yksin… Ole nyt kuitenkin varovainen, kun puhut hänelle, Joni on aika herkillä… Hän sai paniikkikohtauksen päivällä, jouduin soittamaan ambulanssin paikalle kun en tiennyt mikä oli vialla. Kaikki on kuitenkin hyvin nyt, hän on vain uuvuksissa. Tärkeintä on, että hän kertoi totuuden. Ilmeisesti Chris yrittää yhä kiristää Jonia niillä kuvilla, haluaa hänen luopuvan syytteistä ja muuttavan Kanadaan kanssaan”, Asko puhui vaimeaan ääneen.  ”Jotakin on tehtävä sen miehen suhteen…”

Misha tunsi vihansa kasvavan. Hän toivoi, että voisi kohdata Chrisin uudestaan, valmiina tällä kertaa antamaan kunnon selkäsaunan. ”Keksimme jotakin”, Misha nyökkäsi jäykästi, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan mitä he voisivat tehdä ilman, että sortuisivat laittomuuksiin itse.

”Me voimme puhua siitä myöhemmin, poikani taitaa jo odottaa sinua”, Asko sanoi hymyillen heikosti.

”Myöhemmin”, Misha myöntyi. “Kiitos”, hän mutisi perään ennen kuin suuntasi yläkertaan.

Joni makasi sängyllään, puoliksi syöty voileipä oli hylätty lautaselle pöydälle lasillisen coca-colaa viereen, joka myös oli yhä puolillaan. ”Hei”, Joni tervehti istuutuen hitaasti ylös.

”Hei, kuinka voit?” Misha kysyi sulkien oven perässään ja tullen lähemmäs.  

“Väsyttää järjettömästi”, Joni naurahti heikosti. ”Isä taisi kertoa sinulle siitä autosta?” Hän kysyi ja Misha nyökkäsi istuutuen sängylle hänen viereensä. ”Ja paniikkikohtauksesta?” Joni arvasi ja jälleen Misha nyökkäsi kurottautuen halaamaan häntä. Vaalea mies suuteli Joni otsaa ja poskea pehmeästi. 

”Luojan kiitos olet yhtenä kappaleena”, hän huokaisi. ”Sinun ei olisi pitänyt mennä tapaamaan Chrisiä.”

”Tiedän…” Joni kuiskasi ja vetäytyi halauksesta. “Ajattelin vain, että voisin…”

“Että voisit puhua järkeä hänelle?” Misha kohotti kulmaansa ja hymyili surullisena. ”Se mies on järjen ulkopuolella.”

“Niin…” Joni nyökkäsi, laski leukansa polviensa ylle ja leikki sormillaan varpaidensa kanssa. ”Hän saattaa levittää ne kuvat minusta nettiin… Jos hän tekee sen niin… en tiedä… Luulen, että haluan tosissani muuttaa ja… ehkä muuttaa nimeni ja identiteettini kansalaisuuden kanssa. Olen miettinyt ja alan taipua Australian suuntaan. Voisin nöyrtyä ja blondata hiukseni ja alkaa surfaamaan tai ehkä metsästämään krokotiileja. Mitä luulet?” Joni yritti jälleen vitsailla ja jopa onnistui muodostamaan pienen virneen.

”Mikä sinun uusi australialainen nimesi olisi?” Misha päätti mennä vitsin mukana.

”En tiedä, jotakin ääliömäistä kuten… Kangaroo Phil…Voisin asua pienessä kylässä ja olla se paikallinen kylähullu.”

Misha tuhahti hymyillen ja pyöräytti silmiään. ”No kuulehan Kenguru Phil, en usko että sinun täytyy mennä niin pitkälle.” Hän sanoi katsoen Joniin, joka vaipui hiljaiseksi ja vältteli hänen katsettaan. ”Älä huoli niistä kuvista.”

“Miten voisin olla huolehtimatta?” Joni mutisi katsoen varpaitaan. ”En halua, että kaikki voivat nähdä minut siten… En osaa käsitellä sitä ajatusta, se saa minut voimaan pahoin ja… Entä sinä? Sanoit ettet voisi tapailla pornotähteä ja pornoahan ne kuvat ovat… Ystäväsi ja sukulaisesi varmasti kommentoisivat ja… Tämä on niin iso sotku…”

 “Joni…” Misha huokaisi ja kurottautui ottaakseen hänen kätensä. ”Se on vaikeaa tiedän, enkä olisi onnellinen, jos pahin sattuisi niitä kuvia ajatellen, mutta muistatko mitä sanoin sinulle?” Joni oli hiljaa ja loi häneen epävarman katseen. Misha huokaisi. ”Laitat minut toistamaan sen vai?” Vaalea mies virnisti haluten piristää kumppaniaan. ”Rakastan sinua enkä aio kääntää selkääni sinulle sattui sitten mitä tahansa, pääsemme tästä yli yhdessä, lupaan sen.” Misha nosti Jonin käden huulilleen ja suuteli kämmentä hellästi katsoen samalla hänen silmiinsä. ”Katso; näin siirappiseksi sinä minut teet ja sinä olet ainoa joka siinä on onnistunut.” Misha näki Jonin suupielien kääntyvän aavistuksen ylöspäin ja hieroi nenäänsä tämän poskea vasten. ”No niin sieltä se hymy tulee, rakastan tuota hymyä…” Joni hymyili jo avoimemmin, käänsi kasvonsa ja suuteli Mishan huulia.

“Rakastaisitko minua vaikka joutuisin käymään terapeutilla? Vaikka olisin aavistuksen hullu ja saisin ajoittain paniikkikohtauksia?”

”No ainahan sinä olet ollut aavistuksen hullu”, Misha kiusoitteli virnistäen. ”Kuule, ole niin hullu kuin tahdot, käy terapeutilla sehän on muodikastakin nykyään.”

“Kiitos kun olet niin ihana, Misha… Olen pahoillani, että olen niin vaikea niin usein… Rakastan sinua kuitenkin todella paljon.”

“Kaikki järjestyy vielä, sinun täytyy vain jaksaa uskoa, jooko? Tiedäthän sen sanonnan kun sataa, niin sataa kaatamalla, jotakin vastaavaa, mutta… No, tulee vielä se aurinkoisempi päivä. Älä mene sen kusipään juttusille enää, älä pidä häneen mitään yhteyttä, lupaatko?”

Joni nyökkäsi vaimeasti. ”Lupaan.”

“Ja nyt sinun… poikaystävänäsi”, Misha aloitti ja hymyili, tuntui yhä niin uudelta ja kummallisen jännittävältä kutsua Jonia poikaystäväksi. ”Ja treinerinäsi… olen huolestunut.” Hän kääntyi ja otti voileipälautasen pöydältä tuoden sen tummahiuksisen miehen silmien eteen. ”Miksei tätä ole syöty?” Misha kysyi ja kohotti kulmaansa.

”Niitä oli kaksi ja söin toisen ja katso…” Joni osoitti hampaan jälkiä. ”Aloitin tästä ja sitten tunsin oloni kylläiseksi joten lopetin”, hän selitti haluamatta tunnustaa, että oli ajatellut juuston maistuvan liian kermaiselta mikä tarkoitti hulluja kaloreita joka oli saanut hänet lopettamaan syömisen. Isä oli myös ostanut tavallista cokista kevyt colan sijaan, joten…

”Et voi tulla kylläiseksi yhdestä leivästä”, Misha huokaisi. ”Luulen, että muutenkin petkutat syömisesi kanssa… Minä teen parhaani syöttääkseni sinua ja silti…” Misha tökkäisi Jonin vatsaa hellästi. ”Et ole tainnut nostaa painoasi yhtään? En aio viedä sinua salille ennen kuin näen sinun saavan ainakin muutaman kilon painoosi lisää.”

Joni kurtisti kulmiaan. “Syön kyllä tarpeeksi! Ja lakkaa tökkimästä minua!”

Misha sai äkkiä hyvin epäsopivia kuvia mieleensä ja selvitti kurkkuaan. ”Olenko sanonut kuinka upealta näytät?” Hän kysyi yrittäen harhauttaa Jonia, joka vilkaisi häntä varoen. ”Sinulla on varaa syödä enemmän, kehosi tarvitsee ravintoa… No niin… Tämä voileipä tulee surulliseksi, jos sitä ei syödä…” Misha mutristi alahuultaan ja toi leivän lähemmäksi Jonin huulia. Nuorempi mies tarkkaili häntä varuillaan ja samalla aavistuksen huvittuneena ennen kuin raotti huuliaan syödäkseen. ”Jee! Nyt herra voileipä on onnellinen!” Misha nauroi Joni pureskellessa hitaasti.

“Olet niin outo”, tummatukkainen mutisi ennen kuin otti uuden haukun.

**^^**^^**^^**

Joni nukahti melko aikaisin sinä iltana, nukahtaen Mishan syleilyyn heidän katsoessaan elokuvaa tämän sängyllä. Nuorempi mies oli selvästi yrittänyt taistella unta vastaan jo jonkin aikaa ja Mishaa oli viihdyttänyt tämän pään nytkähtelyjen seuraaminen enemmän kuin itse elokuva. Siinä Joni oli nyt, nukkui rauhallisena hänen rintaansa vasten ja Misha hymyili pehmeästi tarkastellessaan poikaystävänsä kasvoja. Hän kuljetti sormeaan pehmeästi rakastajansa piirteillä, ihaillen joka yksityiskohtaa ja pitäen kiintymyksensä määrää jopa hivenen pelottavana sillä se oli niin uusi tunne hänelle.

Misha nousi varoen herättämästä Jonia. Peitteli nuoremman miehen hellästi ja sammutti DVD:n ja television ennen kuin suuntasi alakertaan. Jonin isä oli yhä hereillä, kuten hän oli arvannut; heidän tuli jutella. Asko hymyili väsyneesti nähdessään hänet.

”Nukahtiko Joni?” Hän kysyi ja Misha nyökkäsi.

”Haluatko drinkin?” Asko kysyi ja jälleen Misha nyökkäsi seuraten Jonin isää tämän baarikaapille. ”Mitä sinä juot? Brandyä? Jotakin muuta ehkä?... Hm… vodkaa?” Mies kiusoitteli häntä ystävälliseen sävyyn ja Misha hymyili hänelle.  

“Voisinko vain saada oluen?” Hän kysyi johon Asko nyökkäsi hymyillen.

”Hyvä valinta”, Asko myönsi ja kaatoi kylmän juoman lasiin ennen kuin antoi sen Mishalle.

”Kiitos”, nuorempi mies sanoi ja maistoi. ”Tämä on hyvää.”

”Se on saksalaista”, Asko kertoi. ”Parhaat oluet tuntuvat tulevan Saksasta ja huolimatta siitä kuinka isänmaallinen haluaisin tässä asiassa olla, en voi. Ei meidän oluemme ole tuohon verrattavissa.”

”No, Finlandia vodka on ottanut hyvin paikkansa”, Misha iski silmäänsä ja Asko hymyili.

“Niinpä kait”, hän myönsi ja täytti oman lasinsa brandylla tarkkaillessaan pitkää venäläismiestä. ”Chris pääsee luultavasti vapaaksi alle kahdessa vuodessa”, hän sanoi voipuneeseen sävyyn. ”Ja kun ottaa huomioon sen mitä Joni tänään kertoi, olen enemmän kuin huolissani.”

Misha nyökkäsi yhtälailla huolestuneena. ”Ainakin on korkea mahdollisuus, että hänet karkotetaan… Sen suhteen on kait onni, että hän on ulkomaalainen.”

“Niin…” Asko siemaisi juomaansa hitaasti. “Tosin hän voi yhä kiristää Jonia välimatkankin päästä… En tiedä miten voisimme saada kaikki kuvat häneltä, tai ainakin varmistaa ettei hään koskaan uskalla tehdä niillä mitään.” Hiljaisuus seurasi miesten yrittäessä keksiä ratkaisua, jos sellaista olisi.  

“Mitenköhän hän reagoisi uhkailuun…” Misha mutisi ja maistoi jälleen oluttaan.

“Et sattuisi… tuntemaan ketään?” Jonin isä kysyi hiljaa, kuin peläten jonkun kuulevan heidän keskustelunsa.

”Vaikka olen venäläinen, ei se tarkoita että tuntisin rikollisia…” Misha vastasi virnistäen hieman. ”Tosin tässä tilanteessa miltei toivoisin tuntevani.”

“En tarkoittanut sitä niin…” Asko sanoi ja Misha nyökkäsi. Jälleen molemmat olivat hiljaa. “Jonilla on serkku…” Asko aloitti ja Misha nosti katseensa mieheen uteliaana. ”Äitinsä puolelta… Emme juuri ole pitäneet yhteyttä… Mariannan äiti muutti ulkomaille… hänen isänsä, luoja tietää missä hän on… Vaikeat välit. Mariannalla oli yksi veli, joka rakasti alkoholia liikaa ja kuoli jo useita vuosia sitten, joka tapauksessa hänellä oli poika, Jyri, joka on noin 30vuotias nyt. Pikkurikollinen, huumeet olivat kuvioissa jossakin vaiheessa, vaikea menneisyys… On ainakin kymmenen vuotta kun hän näki Jonin viimeksi, niihin aikoihin kun hänellä alkoi mennä alamäkeä huumeiden ja kaiken kanssa. Viimeksi kun kuulin, oli hän vankilassa.” Asko vilkaisi Mishaan, joka kuunteli hiljaa mietteliäs ilme kasvoillaan. Vanhempi mies kohautti olkiaan ja tyhjensi lasinsa. ”Vain typerä ajatus ehkä, kaukaa haettua, alan kaiketi olla melko epätoivoinen…” Hän mutisi. 

”Luuletko… Että hän auttaisi? Jos kuulisi Jonista?” Misha kysyi varoen. Asko huokaisi ja istui nojatuoliin.

“Hän oli hyvin kiintynyt Joniin, tykkäsi leikkiä hänen kanssaan ja toi aina pieniä lahjoja… En vain… En halunnut häntä tänne sen jälkeen kun kuulin huumeista, en halunnut sellaista henkilöä poikani lähelle… Jyri saattaa kantaa kaunaa siitä minulle, en tiedä… Mutta auttaisiko hän Jonia? Se on mahdollista.” Asko pelkäsi sanoa ääneen sen mitä ajatteli, mutta rehellisesti hän halusi Chrisin maksavan, halusi miehen ymmärtävän pysyä kaukana Jonista vastaavaisuudessa. ”En voi uskoa, että oikeasti harkitsen tätä…” Hän huokaisi lopulta.

”Se mies ansaitsisi selkäsaunan”, Misha sanoi. “Jos on joku joka voisi sen tehdä, en epäröisi kysyä.”

”En tiedä miten se olisi mahdollista… Chris on vielä eristettynä muista vangeista luulen ja…”

”Oikeudenkäynnin jälkeen hänet siirretään muiden joukkoon, enkä usko karkotuksen tapahtuvan heti, joten…” Misha kohautti olkiaan. ”Voisi riittää jos häntä uhkaillaan, hän saattaisi antaa kuvat takaisin, mutta Chrisin harrastusta ajatellen, uskon että tarvitaan enemmän kuin yksi mies uhkailemaan häntä… tai antamaan selkäsaunan”, viimeinen osa tuli ulos hiljaisena mutinana. Asko katsoi Mishaan, pudisti päätään ja naurahti jokseenkin hermostuneena. Hän nousi kaataakseen itselleen uuden drinkin.

”Suunnittelemmeko tätä tosissaan?”

“Jos voisin päästä käsiksi häneen, hakkaisin hänet mielelläni itse jos olen rehellinen ja kunnolla tällä kertaa”, Misha sanoi.

”Kuin myös”, Asko myönsi. ”En ole koskaan tainnut vihata ketään yhtä paljon. En uskonut voivani tuntea näin voimakasta vihaa”, hän huokaisi. “Luulen, että vierailen Chrisin luona ensin itse, katsotaan kuunteleeko hän minua paremmin kuin Jonia, jos ei… Niin sittenhän hän periaatteessa kerjää sitä.”

Misha nyökkäsi. “Parempi kai että sinä menet kuin minä, luulen että ärsyttäisin häntä vain entisestään.”

”Totta”, Asko nyökkäsi. “En voi antaa hänen vahingoittaa poikaani enempää, tämän on loputtava, tavalla tai toisella.” Hän lisäsi hiljaisella äänellä ja he vilkaisivat toisiaan varovasti, hiljainen ymmärrys välillään. He eivät voineet vain odottaa rauhassa sitä mahdollisuutta, että Chris tulisi myöhemmin Jonin perään, jotain oli tehtävä.

 Jatkuu.

Web published: My Secret Shore 12.helmikuuta, 2012

© KOLGRIM 2006 - 2012

Jatka lukuun 46