26.osa

Paikka oli rauhallinen ja eristetty; mökkinaapureita ei ollut liian lähellä ja järvi kimmelsi kultaisena auringonsäteiden alla. Kevyt tuuli rikkoi pinnan ja loi pieniä aaltoja; se vaikutti todella ideaalilta paikalta rentouttavan loman viettoon, kohtalaisen lähellä kaupunkia ja kuitenkin tarpeeksi kaukana melusta.

Misha parkkeerasi autonsa tummansinisen auton viereen ja katsoi mökkiä kohden noustessaan.  Hän sulki oven rikkoen sillä miltei aavemaisen hiljaisuuden mökin ympärillä. Hän ei pitänyt siitä kuinka hiljaista oli, se sai hänen olonsa epämukavaksi. Hänen kämmenensä hikosivat, sydän löi tiheään, pelotti nähdä mihin hän oikein astuisi.

Misha lähestyi, näki verhon liikahtavan ja sulkeutuvan, se vain lisäsi epämukavaa tunnetta sillä ovi kuitenkin pysyi kiinni. Jos kaikki olisi ollut normaalisti, niin eikö ovi olisi auennut? Se, joka oli katsonut verhon raosta – jos se olisi Jonin pokaystävä, tämän tulisi olla utelias kuka hän oikein oli ja jos se olisi ollut Joni, tämä tietenkin tunnistaisi hänet ja…

Misha silmäili ovea epäluuloisena, yhä epävarmana siitä mille hänen olisi syytä varautua. ”Haloo?” Hän huhuili astuessaan kuistille, pitäisikö hänen koputtaa? – Misha pohti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen, olematta täysin varma mitä oikein etsi. Kaikki hänen aistinsa kehottivat olemaan varuillaan, hän pystyi miltei haistamaan vaaran.

Joni oli sisällä ja tarvitsi häntä; tunne oli pelottavan voimakas. Lopulta hän laski kätensä kahvalle ja kuunteli hetken; hän luuli kuulleensa jonkun puhuvan, muttei saanut selvää sanoista. ’No niin, valmistaudu, ‘ hän kuiskasi mielessään ja tarkisti oliko ovi lukittu, mitä se ei ollut. Se tuntui samalla helpottavalta että hermostuttavalta. Misha avasi oven hitaasti, mielikuvitus laukkasi villinä; liikaa jännitysromaaneja ja kauhuelokuvia ehkä?

Silti, vaikka Misha oli yrittänyt valmistaa itsensä kaikelle mahdolliselle, Jonin näkeminen lattialla pukeutuneena vain repeytyneeseen t-paitaan ja alushousuihin, nenä vuotaen verta, kasvot ruhjeilla ja kyyneleiden tahrimat; Jonin toinen silmä oli turvonnut ja kaulan iho punoitti. Poika yritti puhua ja haukkoi henkeään, näky oli järkyttävä. Mishan rintaa kouraisi käsittämättömän vihan kummutessa vatsanpohjasta sitä kohtaan joka oli tehnyt tämän.

”V-varo…v-veitsi, C-chris…” Misha sai viimein selvää siitä mitä Joni oli yrittänyt koko ajan sanoa ja katsoi nopeasti ympärilleen. Hän näki miehen joka seisoi vain muutaman metrin päässä, silmät kiiluivat uhkaavasti; mies oli puolialasti ja piteli veistä kädessään. Tämäkin oli ruhjeilla mutta ne eivät olleet ei läheskään niin pahoja kuin Jonilla. Misha nielaisi ymmärtäessään vaaran, joka uhkasi nyt häntä.

”Sinä olet se, joka pani poikaystävääni… Olisi pitänyt arvata…”  Chris sähisi. Vaikka hän ei ollut aiemmin nähnyt Mishaa henkilökohtaisesti, hän silti tunnisti tämän helposti. Chris oli vihannut Mishaa siitä asti kun oli oppinut tämän olleen Jonin ensimmäinen.

Mies oli hullu; se oli ensimmäinen ajatus Mishan mielessä. Hitto tämähän oli hakannut Jonin sairaalakuntoon ja nyt uhkasi häntä veitsellä! Tämä ei ollut hyvä, Mishan sydän hakkasi ja kovissa humisi, tuo hullun oloinen, puolialaston treenattu mies lähestyi häntä hullunkiilto silmissä, veitsi valmiina iskuun.

Misha nosti kätensä eteensä heikoksi puolustuksen eleeksi, yritti parhaansa rauhoittua ja olla antamatta pelon ottaa valtaa. ”Rauhoitu,” hän sanoin niin tasaisella ja rauhoittavalla äänellä kuin kykeni. Olihan hän ollut tappeluissa ennenkin, teini-ikäisenä, juuri maahan muuttaneena hän oli joutunut useaan, mutta koskaan aiemmin ei häntä ollut uhattu teräaseella.

Chris lähestyi. “Luulitko saavasi sen mikä on minun?” Hän hymyili mielipuolisesti ja pudisti päätään. ”Ei tule tapahtumaan.”

Misha perääntyi hitaasti, pitäen katseensa miehessä. Hän yritti keskittyä suuttumukseensa enemmän kuin pelkoonsa; hänen Joniinsa sattui ja se oli tämän mielipuolen syytä! sillä hetkellä Misha ei edes huomannut ajattelevansa Jonia omanaan.

”C-chris… lo-lopeta…” Joni rukoili, hänen äänensä tuskin kantoi ja hän olisi halunnut nousta, mutta hänen koko kehonsa tuntui liian heikolta ja runnellulta totellakseen.

”Pää kiinni huora! Palaan sinuun kohta…” Chris tuhahti mikä sai Mishan kaventamaan katsetta, sisäinen tarve hakata tuo kusipää palasiksi kasvoi hälyttävällä voimalla.

“Hitto sinä olet sairas paska,” Misha sähähti mittaillen miestä katseellaan; Chris oli aavistuksen lyhyempi kuin hän, mutta leveärintainen ja voimakkaan näköinen. Täysin epäreilu tappelu Jonia kohtaan, joka oli huomattavasti sirorakenteisempi ja vielä kun otti huomioon miehen nyrkkeily harrastuksen.  ”Saako poikaystäväsi hakkaaminen sinut tuntemaan itsesi mieheksi? Jonkun, joka on itseäsi pienempi? Kiihottaako se sinua? Luoja sinä olet säälittävä…” Misha tiesi ärsyttävänsä miestä, näki sen selvästi tämän kasvoilta, ilma tuntui raskaalta heidän ympärillään.

“Se, miten käsittelen poikaystävääni, on oma asiani…”

”Hän ei ole omaisuuttasi,” Misha muistutti. ”Enkä hitossa aio jättää häntä tänne tuollaisen sairaan hullun kanssa! Katso nyt Jonia, olisit voinut tappaa hänet!”

”Hän ei opi muuten… Taidat itsekin tarvita opetuksen; pitämään nenäsi poissa muiden asioista… Joni on minun ja tällä hetkellä sinä olet vain tielläni…” Chris hymyili vinosti lähestyen ja lopulta yritti hyökätä. Misha onnistui juuri ajoissa tarttumaan veistä pitelevään ranteeseen, yritti pitää terän kaukana itsestään. Hänen selkänsä oli painettuna seinää vasten, Chrisin toinen käsi oli hänen olallaan ja miehen silmissä oli samaan aikaan huvittunut että vihainen katse yrittäessään vääntää Mishan kättä niin, että saisi puukotettua häntä. Misha vaikersi, hänen lihaksensa vapisivat; Chris oli vahva mutta nyt ei saanut antaa periksi.

Se kaikki vaikutti olevan kuin painajaisesta, pahempaa kuin mitään mitä hän olisi voinut kuvitella. Hän ei tiennyt kuinka Misha oli löytänyt heidät tai miksi, mutta sillä ei ollut merkitystä nyt. Chrisillä oli veitsi ja hän yritti tappaa Mishan. Kipu säteili joka puolella, mutta Misha oli pulassa ja Joni pakotti oman kipunsa syrjään, hän ei kestäisi jos Mishalle tapahtuisi jotain, ei antaisi itselleen koskaan anteeksi. Misha ei saanut kuolla, pelko siitä oli niin vahva, että se toi hänelle voimat jotka tarvitsi pakottaakseen itsensä jaloilleen miltei ääneti. Joni ei oikeastaan ajatellut mitään muuta kuin Mishan pelastamista hetkenä jona nosti lampun läheiseltä pöydältä, ennen kuin hoiperteli lähemmäksi kamppailevia miehiä.

”Hei…Chris…” Joni sai sanottua seisahtuessaan miehen taakse, hänen äänensä oli heikko, mutta ainakin hän sai sillä Chrisin huomion. Juuri kun mies käänsi kasvonsa Jonia kohden, löi tämä lampun tätä päin niin kovaa kuin pystyi; Chris huudahti kivusta, hänen otsaansa oli muodostunut pieni haava josta alkoi vuotaa verta ja samalla hetkellä Mishan onnistui saada veitsi putoamaan häneen kädestään.

Lamppu iskeytyi lattialle ja Chris iski nyrkkinsä Jonin vatsaan mikä sai nuoremman miehen kaatumaan polvilleen vaikertaen.

”Sinä saatana kadut tuota senkin huora!”  Chris jyrähti ja aikoi iskeä Jonia uudemman kerran kun Misha tarttui tämän ponihännästä ja heitti sitten seinää vasten. Antamatta aikaa miehelle toipua, Misha lähestyi ripeästi ja iski nyrkkinsä suoraan tämän nenään. Hän kuuli rasahduksen, tunsi veren rystysissään ja Misha ei voinut olla hymyilemättä ajatellessaan, että oli rikkonut tuon paskiaisen nenän.

“Miltä tuntuu?” Misha kysyi kylmästi ja tähtäsi jo uutta iskua. Tällä kertaa myös Chrisin onnistui lyödä häntä. Misha ei antanut kivun pysäyttää itseään vaan potkaisi miestä suoraan jalkoväliin tietäen juuri kuinka kivuliasta se olisi; kivuliasta ja oikeutettua. Mies kiljahti kuin tyttö ennen kuin kaatui polvilleen lattialle ja Misha löi tätä uudestaan; hän halusi Chrisin tuntevan sen kivun jonka oli aiheuttanut Jonille, toivoi voivansa antaa sen kaksinkertaisena.

”Olet säälittävä miehenkuvatus…” Misha sylkäisi miestä kohti halveksivasti. “Iljetät minua!” Uusi isku ja lopulta toinen; niin tarkoin tähdätty, että se sai Chrisin menettämään tajuntansa. Misha yritti rauhoittua, tarkisti, että mies hengitti yhä ja että tämä olisi myöhemminkin kunnossa mennäkseen vankilaan jonne kuului. Tarkistettuaan hän liikkui Jonin luokse, joka makasi lattialla hieman kauempana.

Oli ollut yllättävää nähdä Jonin lähestyvän ja lyövän Chrisiä, hän ei ollut uskonut tämän pääsevän jaloilleen omillaan ja nyt… Joni vapisi kauttaaltaan, kipu, jota tämä tunsi oli kirjoitettuna hänen kasvoilleen. Mishan sydäntä vihlaisi, huoli kasvoi. Hän polvistui Jonin vierelle yrittäen käsittää tilanteen paremmin; mies oli vain alushousuissaan ja Joni… Misha näki vaatekappaleet pitkin lattiaa, hän ei halunnut sen olevan totta…

Oli vaikea pitää tunteet syrjässä, mutta Joni ei tarvinnut niitä nyt, ei kaivannut hänen kyyneleitään vaan tarvitsi hänen apuaan. ”Se on ohi nyt Joni, kaikki järjestyy…” Misha kuiskasi silitellen nuorukaisen hiuksia. ”Vien sinut sairaalaan, pystytkö liikkumaan?” Joni siirsi katseensa häneen, hänen silmänsä eivät avautuneet kunnolla… vasta viimeyönä… Misha kiristi hampaitaan pysäyttääkseen ajatuksensa kulun, joka tuntui liian kivuliaalta nyt.

Joni yritti liikkua kömpelösti istumaan vaikertaen kivusta ja Misha kietoi käsivartensa nopeasti hänen ympärilleen.  ”Olen tässä, kaikki järjestyy… pärjäsit hyvin,” Misha kuiskutteli ja auttoi Jonin hitaasti seisaalleen, pidellen tätä rintaansa vasten.

”Housut…” Joni henkäisi. “Tarvitsen…” Misha nyökkäsi hieman jäykästi.

”Autan sinua,” hän lupasi. ”Pystytkö olemaan jaloillasi hetken?” Hän kysyi ja Joni nyökkäsi kurottaen ottamaan tukea seinästä.

Misha löysäsi otteensa, poimi Jonin housut lattialta ja polvistui tämän eteen. Hellästi hän nosti Jonin jalan ja sitten toisen saadakseen housut tämän ylle. Mishan nostaessa housuja ylös hän näki tahrat tämän reisillä, joka todisti hänen aiemman pelkonsa todeksi. Mishan vatsanpohjaa vihlaisi, hän kiristi hampaitaan, mutta päätti olla sanomatta siitä mitään ja kiinnitti housujen vetoketjun ja napin.

”Missä kenkäsi ovat?” Hän kysyi lempeällä äänellä tarkastellessaan Jonin paljaita jalkoja.

”E-en tiedä…” Joni kuiskasi ja Misha nyökkäsi päättäen nostaa tämän käsivarsilleen ja kantaa autoonsa. Hän halusi saada Jonin kauas Chrisin luota ja ajoi mieluummin itse sairaalaan kuin jäisi mökille odottamaan ambulanssia. Hän laski pojan varovasti etupenkille ja loi häneen uuden huolestuneen katseen Jonin vaikertaessa hiljaa. Miten ihmeessä se kusipää oli saattanut tehdä tämän? Misha ei pystynyt ymmärtämään; punoitus ja turvotus Jonin kaulalla… Chris olisi todella voinut tappaa hänet. ”Haemme sinulle apua, koeta kestää vielä hetki.” Misha sanoi samalla, kun pyyhki verta Jonin kasvoilta nenäliinalla. Lopulta hän kiinnitti turvavyön ja sulki oven. 

Misha soitti poliisille ja selitti tilanteen niin hyvin kuin pystyi, kertoi mihin sairaalaan aikoi viedä Jonin ja antoi omat tietonsa. Poliisit neuvoivat jättämään rikospaikan niin kuin se oli ja sanoivat myöhemmin tulevansa kysymään lisätietoja. 

Misha loi huolestuneita katseita Joniin ajaessaan; tämän asento vaikutti epämukavalta, silmät pysyivät kiinni ja hengitys kulki vaivalloisena. Poika ei valittanut kivusta, mutta se näkyi hänestä selvästi.

”Soitan vanhemmillesi, kun pääsemme sairaalaan,” Misha aloitti. ”He eivät päästä minua kanssasi ja…”

”Ei isää…” Joni kuiskasi. “Katja…”

“Hmm, et halua isääsi sinne?” Misha kysyi yllättyneenä.

”En…Katja…soita… Katjalle…”

”Isäsi varmasti haluaisi tulla,” Misha sanoi varoen. ”Mutta soitan äitipuolellesi, jos se on toiveesi.”

”On.” Jonin ääni oli niin heikko, että se tuskin kantoi ja hänen silmänsä pysyivät suljettuina. Misha tunsi kyyneleiden nousevan omiinsa, mutta hänen oli keskityttävä ja niinpä hän hieroi silmiään nopeasti, kiristi hampaitaan ja jatkoi ajamista.

”Misha… k-kiitos…” Joni kuiskasi ja Misha vilkaisi poikaa; silmät pysyivät yhä suljettuina ja hän tunsi palan nousevan kurkkuunsa ja nielaisi, hänen silmiään kirveli.

”Sinun ei tarvitse puhua nyt, lepää vain, olemme pian perillä,” Misha sanoi ja keskittyi takaisin tiehen.

Lopulta he saapuivat sairaalalle, Misha parkkeerasi auton ja tarkisti Jonin kunnon. Poika oli hädin tuskin tajuissaan enää. Misha nousi, kiersi auton ja nosti Jonin käsivarsilleen. Päättäväisenä hän käveli kohti rakennusta, sai muutaman oudoksuvan katseen matkalla, muttei juuri välittänyt. Sairaalassa osattiin odottaa heitä, sillä Misha oli soittanut matkalta.

Hänet jätettiin aulaan, kun Joni vietiin tarkistettavaksi. Misha oli kertonut epäilystään, että Joni oli myös raiskattu, jotta lääkärit osaisivat tarkistaa. Uupuneena Misha istui alas, jonkin aikaa hän vain katsoi suuntaan jonne Joni oli viety; koko tilanne tuntui niin väärälle, ei sen pitäisi olla näin.

Edellinen yö kulki hänen mielessään ja nyt tämä iltapäivä, ensin se oli ollut huolta, sitten pelkoa ja nyt vihaa; vihaa Chrisiä kohtaan ja itseään, kun ei ollut tehnyt mitään aikaisemmin ja suuttumusta Jonia kohtaan, koska tämä ei ollut sanonut mitään, koska oli jäänyt. Ei hän oikeastaan ollut suuttunut Joniin, enemmän se oli pelkoa; pelkoa siitä tiedosta, miten lähellä oli ollut, ettei tämä ollut menettänyt henkeään sinä päivänä. Miten lähellä olikaan ollut, että hän olisi menettänyt Jonin iäksi.

Lopulta Misha soitti Jonin äitipuolelle, kertoi Jonin olevan sairaalassa ja että Joni oli toivonut häntä paikalle, muttei ilmeisesti ollut valmis kohtaamaan isäänsä vielä, Misha lupasi odottaa hänen saapumistaan, jotta voisi selittää tilanteen paremmin.

**^^**^^**^^**

Katjan oli istuttava alas puhelun jälkeen. Hän katsoi miestään kohti, joka istui nojatuolilla hieman kauempana Sini sylissään lukien tälle tarinaa ennen nukkumaan menoa. Hetken se oli ainut mitä Katja pystyi tekemään, hitaasti hän alkoi ymmärtää tapahtuneen todellisuuden, hitaasti ja kivuliaasti. Askon katse kohtasi hänen omansa ja mies kurtisti kulmiaan kysyvästi, Katja ymmärsi silmiensä kimmeltävän kyyneleistä, hän ei tiennyt kuinka kertoa uutista.

”No niin kultaseni, nukkumaanmenoaika,” Asko kuiskasi ja hymyili pienelle tyttärelleen, joka välittömästi murjotti.

”Mutta isi, minua ei väsytä vielä!” Sini sanoi ja katsoi häneen anoen. ”Et kertonut tarinaa loppuun,” hän muistutti ja kieltäytyi nousemasta.

“Huomenna prinsessa, luen sen loppuun huomenna,” Asko lupasi ja hymyili hellästi tytölle.

”Haluan katsoa Nemoa,” tyttö sanoi sitten. ”Vain vähän aikaa, jooko isi? Jooko?” Tuntui mahdottomalta sanoa ei tytölle, kun tämä katsoi häneen tuolla tietyllä tavalla ja niinpä hän myöntyi. Asko oli huomannut kuinka paljon tyttö alkoi muistuttaa Jonia tuossa iässä ja hämärästi ymmärsi, että kymmenen vuoden kuluttua hän olisi jälleen pulassa vaikean teinin kanssa, toisaalta vielä oli liian aikaista sellaisille murheille.

Mies näki jonkun vaivaavan vaimoaan ja pohti mistä puhelussa oli oikein kyse. Vietyään Sinin yläkertaan Jonin huoneeseen katsomaan piirrettyä ja luvattuaan tytölle, että tämä saisi nukkua yön isoveljensä huoneessa, hän kävi tarkistamassa kaksosia, jotka leikkivät yllättävän hiljaa ja kiltisti omassa huoneessaan, Asko hymyili ja palasi alakertaan.

Katja istui yhä illallispöydän ääressä, puhelin edessään tuijottaen sitä surullisesti, näyttäen siltä kuin purskahtaisi itkuun minä hetkenä hyvänsä.

”Katja, Mikä on?” Asko kysyi astuen lähemmäksi. “Kuka sinulle soitti?” Nainen kohotti katseensa häneen ja alkoi itkeä. Asko sulki vaimonsa syleilyynsä ja silitti hänen hiuksiaan. “Huolestutat minua rakas,” hän kuiskasi.

“Joni on sairaalassa,” Katja pystyi viimein kuiskaamaan ja tunsi miehensä vartalon jäykistyvän.

”M-mitä?” Asko vetäytyi hieman taaksepäin pystyäkseen katsomaan vaimonsa kasvoja, miehen kasvoilla oli anova ilme, toivo siitä, että oli kuullut väärin.

”Sain juuri puhelun… Joni on sairaalassa…”

”Chriskö sinulle soitti? Sanoiko hän mitä oli tapahtunut?” Katjan sydäntä vihlaisi hänen pudistaessaan päätään ja viittoen miestään istumaan alas, hitaasti tämä totteli.

”Chris on se, joka satutti Jonia…” Katja kuiskasi pidellen Askon käsiä omissaan, näki hämmennyksen miehen silmistä, Asko pudisti päätään, ei halunnut uskoa.

”Mitä oikein tarkoitat, satutti häntä?!” Katja henkäisi vapisten hieman.

”Chris on hakannut hänet, hän on pahoinpidellyt Jonia jo pidempään…” Naisen ääni vapisi. ”Jonin ystävä löysi heidät.”

”Missä? Mikä sairaala? Menen sinne!” Asko nousi, ei oikein halunnut ymmärtää koko tilannetta, halusi vain nähdä poikansa ja tuoda hänet kotiin turvaan.

”Asko…” Katja kuiskasi nousten myös, hän laski kätensä miehen olalle. ”Hän pyysi minua… Sinun täytyy jäädä kotiin lasten kanssa.”

Askon katse leimahti. ”Olen hänen isänsä! Tietenkin minun tulisi mennä!” Hän huudahti tuohtuneena, eikä Katja voinut syyttää häntä siitä. ”Haen Jonin kotiin!”

”Asko, ole kiltti. Tiedän, että tämä on vaikeaa, mutta on parempi kunnioittaa hänen toivettaan ja ehkä… Hän voi olla pahassa kunnossa…Tiedät hänen ylpeytensä ja…” Katja huokaisi. ”Anna minun mennä ensin katsomaan tilannetta.”

”Tässä ei ole järkeä, Chris ei tekisi sitä hänelle! Miksi hän tekisi sen Jonille?” Asko kysyi hämillään, huolestuneena, liikehtien levottomasti.

”En tiedä, en itsekään haluaisi uskoa sitä, mutta…”

Asko puristi kätensä nyrkkeihin ja ravasi edestakaisin. ”Tapan hänet vaikka paljain käsin, jos se on totta!” Hän jylähti. ”Minun täytyy nähdä poikani!”

“Ole kiltti ja jää kotiin lasten kanssa.”

”Miksi Joni ei halua minua sinne? En ymmärrä.” Asko kysyi ja Katja puraisi huultaan, hänellä oli muutama veikkaus.

”Olet liian läheinen, ehkä,” hän vastasi. ”Tai sitten se johtuu ylpeydestä… Ole kiltti ja jää kotiin, lupaan soittaa heti kun tiedän enemmän.” Asko nyökkäsi hieman jäykästi, oli selvää, ettei hän pitänyt ajatuksesta, mutta suostui kuitenkin. Katja nojautui lähemmäksi ja suuteli miestään hellästi. ”Kaikki järjestyy, olen varma,” hän kuiskasi koettaen vakuuttaa heidät molemmat siitä.

Katja saapui sairaalaan hieman kahdeksan jälkeen illalla ja tapasi Mishan aulassa. Hän näki ruhjeen miehen poskella ja tämän uupuneen murheellisen ilmeen.

”Missä hän on? Kuinka hän voi?” Katja kysyi heti.

“Häntä hoidetaan,” Misha vastasi. “En tiedä sen tarkemmin sillä en ole perhettä,” hän huokaisi. “Minun on kuitenkin varoitettava, että…”Misha nielaisi. “Hänet on hakattu melko pahoin ja…” Hän juoksutti sormiaan hiustensa läpi, nielaisi, ei ollut varma pitäisikö sanoa vai ei. Hän pelkäsi kuitenkin, ettei Joni myöntäisi sitä ja olisi parempi jos hän myöntäisi; se korottaisi sen kusipään tuomiota varmasti.

“Ja?” Katja kysyi hivenen levottomana, kun Misha oli ollut vaiti liian pitkältä tuntuvan ajan.

”Olen pahoillani… luoja…” Misha henkäisi, katsoi poispäin, aihe oli epämukava. ”Näyttää siltä, että… no… Se mies taisi… raiskata hänet myös,” Hän mutisi lopulta. Katja tunsi värin pakenevan kasvoiltaan, vatsaa väänsi eikä hän löytänyt ääntään hetkeen. Siinä ei ollut järkeä; kuinka Chrisin oli onnistunut pettää heidät näin?

”Ovatko he pidättäneet hänet?” Katja kysyi hiljaa katsoen häneen, Misha nyökkäsi.

”Kyllä, minulle soitettiin vain hetki sitten. He haluavat myöhemmin jutella myös Jonin kanssa. ”

”Kiitos,” Katja sanoi hiljaa yrittäen hymyillä, mutta epäonnistui siinä. Hän kosketti nuoren miehen kättä hellästi.

”Voitko soittaa minulle myöhemmin ja kertoa miten hän voi?” Misha pyysi.

”Totta kai, lupaan,” Katja nyökkäsi.

”Kiitos.”

**^^**^^**^^**^^**^^**

Misha lähti lopulta kotiin, kun Katja vietiin katsomaan Jonia. Hänellä ei ollut muutakaan mitä voisi tehdä, ei muuta kuin odottaa. Hän puhuisi seuraavana päivänä poliiseille, nyt hän tunsi olonsa vain kovin uupuneeksi ja tyhjäksi…

Ivo tuli vastaan eteisessä ja loi häneen huolestuneen katseen. ”Missä Joni on? Löysitkö hänet?” Hän oli jutellut Diman kanssa aiemmin ja tämä oli kertonut tilanteesta. Misha pystyi vain nyökkäämään potkiessaan kengät jaloistaan.

”Tarvitsen drinkin,” hän ilmoitti ja käveli keittiötä kohden. Ivo seurasi huolestuneena ja katsoi kuinka Misha otti pullon vodkaa ja kaatoi sitä pieneen lasiin. ”Otatko sinä?” Hän kysyi kuivalla äänellä.

“Toki,” Ivo nyökkäsi ja kun Misha ojensi juoman tälle, he istuivat alas. Misha vaikutti täysin uupuneelta eikä Ivo voinut olla huomaamatta ruhjetta tämän kasvoilla, hän kuitenkin odotti Mishan puhuvan ensin.

Misha siemaisi juomaansa, oli hiljaa hetken ja vain tuijotti lasia edessään. ”Se hullu yritti tappaa minut,” hän aloitti viimein. ”Toivotti tervetulleeksi veitsi kädessään.” Misha nojautui kättään vasten, synkkä ilme kasvoillaan. Ivo oli hetken sanaton.

”Hitto,” Ivo kirosi, mitään muuta ei hetkeen tullut mieleen, hänen veljensä olisi voinut kuolla? Hän ei edes halunnut miettiä mitä olisi tehnyt jos niin olisi käynyt. ”Entä Joni?” Hän kysyi varoen ja Misha pudisti päätään surkeana.

”Hän on sairaalassa, oli melko pahassa kunnossa… Pelkään ajatella mitä olisi tapahtunut jos en olisi löytänyt heitä…” Misha nosti katseensa. ”Se kusipää oli raiskannut hänet,” Misha lisäsi ja nousi ylös, hänen olonsa oli levoton. ”Helvetti!” Hänen silmiään kirveli, hän tunsi Ivon katseen selässään, painostava hiljaisuus, mitä siihen saattoi sanoa?

”Kuinka helvetissä Joni saattoi olla niin typerä?!” Misha kaatoi juoman alas kurkustaan ja täytti lasinsa uudelleen. ”Hän olisi voinut kuolla! Miksi hitossa hän ei sanonut mitään aiemmin?! Helvetti!” Mishan käsi vapisi.

“Se tuskin on Jonin syytä,” Ivo sanoi, uutinen oli sekä järkyttävä, että masentava. Hän oli huolissaan sekä Jonista että veljestään.

”Tiedän sen!” Misha tiuskaisi. “Se on sen hemmetin kusipään syytä…” Hän pudisti päätään. ”En kuitenkaan ymmärrä miksi Joni ei kertonut minulle? Olisin voinut auttaa aiemmin, joku olisi! Hänen ei tarvinnut miltei tulla tapetuksi ensin, ei tarvinnut…” Misha nielaisi viimeisen sanan. ”Miten se paskiainen saattoi tehdä sen hänelle? Halusin tappaa sen miehen, hetken luulin voivani tehdä sen.”

“Misha, istu alas,” Ivo pyysi, mutta nuorempi veli pudisti päätään itsepäisesti.

”Onko se siitä hänen pirun ylpeydestään vai mistä?” Hän kysyi. ”Mikä helvetti sai Jonin jäämään tuollaiseen suhteeseen?! En piru vie vain ymmärrä!”

“Olet huolissasi ja tuohtunut, ei ole hyötyä kysyä näitä kysymyksiä nyt.” Ivo sanoi ja Misha oli hetken hiljaa. “Välität Jonista,” Ivo totesi.

“Totta hitossa välitän ja nyt olen helvetin peloissani!” Misha myönsi ja kaatoi toisenkin drinkin kurkustaan kuunnellen kellon tikitystä, minuutteja jotka kuluivat. Hän odotti levottomana uutisia Jonista ja tiesi ettei nukkuisi sinä yönä silmällistäkään.

Web published: My Secret Shore 4.kesäkuuta, 2010

© KOLGRIM 2006 - 2012

Jatka lukuun 27

My Secret Shore HOME