25.osa

Joni alkoi herätä, pehmeä tupakan savu ärsytti hänen sieraimiaan ja hänen silmäluomensa väreilivät yrittäessään avautua. Hän vaikersi hiljaa; näki Chrisin, joka istui jakkaralla ja katsoi häneen kylmällä katseella jota oli vaikea lukea. Sänky, jolla hän makasi, ei ollut pehmeä niin kuin kotona. Auringonvalo teki polun huoneen poikki avonaisten verhojen raosta ja jatkoi kulkuaan huoneen suljetulle tammiovelle. Joni räpytti silmiään, hänen päätään jomotti ja suu tuntui kuivalta, hiljaisuus.

Hän nosti katseensa metsämaisemamaalaukseen sängyn viereisellä seinällä; tunnisti sen ja kurtisti kulmiaan.

”Isäsi antoi mökin käyttöömme. He eivät häiritse meitä. Kerroin heille, että voisimme tarvita aikaa kahden, koska olet ollut niin maassa viimeaikoina… Tiedäthän, että voisimme viettää romanttista aikaa keskenämme ja muuta roskaa…” Chris naurahti kuivasti. ”Toivoin, että se voisi olla sitä,” hän huokaisi ja Joni käänsi katseensa häneen hitaasti. Hän tunsi olonsa tokkuraiseksi ja jotenkin oudoksi lääkkeen jäljiltä, oli vaikeaa käsittää koko tilannetta.

”Olen niin pettynyt sinuun,” Chris jatkoi ja imi savukkeestaan, kallisti päätään ulos puhaltaessaan. ”Oletko valmis kertomaan hänen nimensä?”

Hänen perheensä tiesi missä he olivat, mutta he eivät tulisi sillä eivät tienneet mihin Chris kykeni. Huone vaikutti niin lämpimältä ja kodikkaalta, kellertävä valo tammihuoneessa. Oli kulunut aikaa siitä kun hän oli ollut täällä viimeksi, liian pitkään ehkä ja nyt… Joni sydän löi yhä kiivaammin. Hänen olisi syytä miettiä sanojaan tarkoin, olisi yritettävä helpottaa tilannetta jos mahdollista.

”Ei hänen nimellään ole merkitystä…” Joni kuiskasi lopulta ja käänsi katseensa takaisin miesystäväänsä, joka kurtisti kulmiaan ja näytti jokseenkin surkealta ja loukkaantuneelta. ”Chris,” Joni jatkoi, nuolaisi huuliaan, pysyi aloillaan. Oli vaikea ajatella selkeästi. “Minä-“ Hän ei oikeastaan tiennyt mitä sanoa, jos edes olisi mitään millä kääntää tilanne ympäri niin ettei häneen sattuisi. ”Minua pelottaa…” Hän päätti tunnustaa, kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. ”Ole kiltti…”

Hetken Chris ainoastaan tuijotti häntä ja Joni oli miltei varma, että näki hänen silmänsä kimmeltävän kyynelistä jotka odottivat vuodatusta, mutta hetkeä myöhemmin mies selvitti kurkkuaan ja hänen katseensa koveni. ”En voi sietää ajatusta sinusta toisen kanssa, se saa minut hulluksi…”

Joni nousi vaivalloisesti istumaan. ”V-voimme korjata asiat, voimme puhua,” hän kuiskasi haluamatta ärsyttää Chrisiä entisestään, tämä oli jo vakavaa.

”Nytkö haluat korjata sen?” Chris kohotti kulmaansa näyttäen miltei huvittuneelta.

”Ei ole liian myöhäistä,” Joni jatkoi. ”Emmekö voi olla niin kuin ennen? Muistatko? Olimme onnellisia.” Joni nielaisi ja tunsi kyyneleen vierivän poskeaan alas huulilleen, jolta hän varoen nuolaisi sen pois. Chris huokaisi.

”Niin, luulin että olimme, mutta sinä muutuit.” Joni nielaisi, siirsi katseensa kohti kattoa katsellen savurenkaita jotka leijailivat hänen päänsä yläpuolella.

”Sinun ei pitäisi polttaa täällä,” hän sanoi pehmeästi ja siirsi katseensa takaisin mieheen. Hän toivoi voivansa harhauttaa miestä tyhjänpäiväisellä keskustelulla. ”Isä ei pitäisi siitä, hän ei koskaan polta sisällä…”

Chris kohautti harteitaan. “Tuuletan myöhemmin,” hän vastasi tyynesti ja raotti verhoa hieman enemmän katsoakseen ulos. Miehen rauhallisuus tuntui oudolta, häiritsevän oudolta kuin se olisi enteillyt jotakin paljon pahempaa. Varovasti Joni hivutti jalkansa lattialle ja toi kätensä kipeälle poskelleen. ”Muutin elämäni ollakseni kanssasi, muutin tänne vuoksesi ja olen ollut uskollinen ja sinä… Sinä et vain välitä.” Chris katsoi yhä ulos puhuessaan ja henkäisi uudestaan savukkeestaan, hänen kyynärpäänsä nojasi ikkunanviereistä kirjoituspöytää vasten.

Joni oli hetken hiljaa, yritti parhaansa pysyä rauhallisena ja olla korottamatta ääntään, ehkä se pitäisi myös Chrisin rauhallisena? ”Kyllä minä välitän,” Joni aloitti hiljaa livuttaen itseään lähemmäksi sängyn reunaa. ”Joskus ikävöin aikaa, kun vierailin luonasi Kanadassa, muistako Chris?” Jonin ääni vavahti hieman hermostuksesta jonka tunsi, hän toivoi tietävänsä mitä miehen päässä liikkui ja samalla pelkäsi sitä. Chris käänsi kasvonsa häneen, tuijotti hetken ilmeettömänä ennen kuin hänen suupielensä kääntyi vinoon hymyyn.

”Muistan,” hän vastasi vain lyhyesti.

”Minä muistan… nauroit ennen enemmän ja… meillä oli hauskaa yhdessä… Katsoit minua eritavoin silloin, et ole katsonut enää niin… Ikävöin sitä kuinka olimme, kerran.”

Chris pyöritti silmiään ja tumppasi tupakan pöytää vasten. ”Ja kenenkähän vika se on, että se muuttui?” Hän kysyi ja naputti sormiaan pöydän pintaa vasten. ”Minä helvetti rakastan sinua ja sinä käyttäydyt kuin pirunmoinen lutka, flirttailet kaiken kanssa mikä liikkuu! Satutat minua Joni.”

Joni vaikeni hetkeksi. Hän ei tiennyt kuinka jatkaa tästä, mutta tiesi jo tarpeeksi hyvin että rakkauden tunnustus miehen huulilta oli vain tyhjiä sanoja, tuskin Chris oli koskaan tarkoittanut sitä, jos edes tiesi mitä rakkaus oli. Joni ei kuitenkaan voinut olla pohtimatta jos oikeasti olikin syypää sille millainen Chrisistä oli tullut.  Hänen vatsanpohjaansa käänsi ikävästi ja hämmennys levisi.

”Kuinka äitisi voi?” Joni kysyi, yrittäen jälleen johdatella miestä pois aiheesta, joka oli vaarallinen käsitellä. Chris otti uuden tupakan ja sytytti sen, kohauttaen jälleen harteitaan.

”Hänellä on syöpä,” hän sanoi vailla minkäänlaista tunnetta äänessään.

”Millainen syöpä?” Oli ostettava aikaa, yritettävä murtaa seinä, saada yhteys.

”Rinta.”

”Leikkaavatko he hänet? Vai onko se jo tehty?” Joni kysyi ja Chris kohotti kulmaansa hymyillen kummallisesti.

”He suosittelevat leikkausta. Yksirintainen lutka, melko huvittavaa. Isä ei pidä ajatuksesta.” Hymy muuttui virneeksi ja Joni kurtisti kulmiaan. ”Äiti sanoi, että haluaisi tavata tyttöni,” Chris lisäsi yhä virnuillen. ”Oletko sinä tyttöni, Joni?”

”Chris, tämä on typerää,” Joni aloitti varoen. ”Olen pahoillani äitisi vuoksi, tiedän miltä se tuntuu, mutta hänellä on mahdollisuus selvitä.”

”En todella usko, että tiedät miltä se tuntuu, Joni.”

”Menetin äitini, hän kuoli syöpään, etkö muista?”

”Niin, muttet silti ymmärrä miltä minusta tuntuu.”

”En tietenkään voi tietää täysin, mutta…”

”Riittää jo!” Chris lopulta karjaisi. “Pää kiinni! Se ei auta! Tässä ei ole kyse äidistäni, tässä on kyse sinusta…” Hän sähisi. ”Siitä, että olet tuollainen huora!” Joni henkäisi vapisten ja katsoi kuinka Chris nousi ylös laitettuaan tupakan pois.

”Kuinka saan sinut oppimaan?” Hän kysyi lähestyessään.  “Kerro?” Joni käänsi kasvonsa, jolloin Chris tarttui hänen hiuksiinsa ja pakotti hänet katsomaan ylös. ”Katsot minuun kun puhun sinulle!” Chrisin silmät olivat kaventuneet vihasta ja hän taivutti Jonin päätä taakse saaden tämän vaikertamaan kivusta. ”Satutat minua Joni, petät etkä välitä. Et helvetti välitä!”

“Sinä raiskasit minut, Chris!” Joni lopulta huusi täristen. “Sinä raiskasit minut ja sanot, että satutan sinua! Tajuatko miten naurettavalta se kuulostaa; ota silmäsi perseestäsi ja ajattele!” Se ansaitsi kovan läpäisyn hänen poskelleen.

”Sinä olet minun! Helvetti. MINUN! Olet poikaystäväni ja sinun tulee kunnioittaa minua!” Uusi isku hänen takaraivoonsa. Joni toi kätensä suojaamaan kasvojaan huudahtaen, vapisten kovemmin. ”Katso minuun!... Katso minuun Joni!” Chris tarttui hänen niskastaan ja puristi niin kauan kunnes Joni laski kätensä. Ruskeat silmät kyynelehtivät kohdatessaan hänen katseensa.

”Kuinka voin kunnioittaa sinua… Kun sinä et kunnioita minua tippaakaan? En ole esine Chris!” Jonin ääni vapisi kyyneleiden vieriessä alas. “Älä kohtele minua siten!” Chris päästi irti, käveli lähemmäksi ovea tuohtuneen oloisena. Joni ei ollut varma mitä odottaa, oliko hakkaaminen jo ohi vai vasta alkamassa?

”Kuka hän on?” Chris kysyi tiukkaan sävyyn ja Joni pudisti päätään.

”Ei sillä ole väliä…” Hän vastasi hiljaa laskien katseensa hetkeksi.

”Ansaitsen tietää kuka pani sinua! Kerro minulle!”

Joni nosti katseensa ja loi tähän surullisen katseen, silmät kimmelsivät. ”Chris,” hän aloitti käheästi. ”Tämä ei korjaa mitään, etkö näe? Etkö voi vain…” Joni nielaisi ja henkäisi syvään. ”Rauhoitu ja jutellaan? Mitä se auttaisi jos tietäisit hänen nimensä? Menisitkö hänen peräänsä? Sitäkö se on; haluat kostaa?”

“Kuinka pitkään?” Chris kysyi välittämättä Jonin kysymyksestä. “Kuinka pitkään tätä on jatkunut?”

”Tämä oli ensimmäinen kerta, kuten sanoin,” Joni vastasi väsyneenä.

”En usko sinua, miksi uskoisin?”

“En tiedä mitä sanoa sinulle! En vain tiedä! En voi jatkaa näin… Olen yrittänyt, mutten pysty. Ole kiltti Chris, tämä ei voi jatkua! Sinun täytyy ymmärtää!” Joni itki uupuneena niin henkisesti kuin fyysisestikin. Chris hymyili oudolla tavallaan ja lähestyi Jonia, joka nousi perääntyen. ”Älä…” Hän henkäisi pelokkaasti. ”Pelkään sinua!” Hän myönsi rehellisesti tietämättä mitä muutakaan tehdä.

”Olet heikko,” Chris totesi. ”Luuletko, että annan sinun vain kävellä pois elämästäni?” Hän kysyi ja Joni pudisteli päätään epätoivoisena pelon kasvaessa. ”Tarvitset minua…”

”Ei… Chris… ole kiltti… emmekö voi vain puhua?”

“Olet säälittävä huora, nössö…” Joni tarttui lähimpää esineeseen; kirjaan ja heitti sen Chrisiä kohden, Chris väisti helposti. ”Mitä luulet tekeväsi?” Joni jatkoi perääntymistä. otti uuden kirjan hyllyltä ja yritti tähdätä kohti miestä tällä kertaa osuen mikä sai miehen murisemaan suuttumuksesta.

”Sinä jopa tappelet kuin tyttö!”

”Älä tule lähemmäksi Chris!” Joni uhkasi työntäen kätensä eteenpäin heikoksi puolustukseksi. ”Tarkoitan sitä!” Chris virnisti.

”Niinkö? Mitä aiot tehdä?” Joni piti toista kättään seinää vasten yrittäen liikkua kohti ovea.

”Minä tappelen vastaan,” Joni henkäisi ja Chris alkoi nauraa.

“Osaat kyllä olla huvittava kultaseni,”  Chris sanoi kallistaen päätään ja tarkkailen häntä. ”Tästä pitäisi tulla mielenkiintoista.” Lopulta Joni löysi ovenkahvan, henkäisi pienestä helpotuksesta ja puristi sitä kuin kadonnutta ystävää. Hän puri huultaan ja odotti, ei ollut varma toimisiko se mitä hän suunnitteli ja juuri kun Chris otti uhkaavan liikkeen eteenpäin, Joni työnsi oven auki, selkä painettuna sitä vasten ja juuri ajoissa hän toi jalkansa eteen, johon Chris kompastui. Miehen kaatuessa lattialle, Joni sulki nopeasti itsensä huoneeseen, hän kuuli Chrisin vihaisen karjahduksen toiselta puolelta. Ovessa ei ollut lukkoa, hän ymmärsi sitten, vetäen kahvasta. Hän kuuli jo Chrisin nousevan ylös ja pian tämä iski nyrkkejään ovea vasten.

”Senkin lutka, avaa tämä saamarin ovi!” Joni sydän löi kiivaasti Chrisin alkaessa kiskoa ovea toiselta puolelta, saaden sen jo aavistuksen auki ennen kuin Joni veti takaisin kaikella voimallaan. Hänen kämmenensä hikosivat ja saivat otteesta liukkaan ja hänen vartalonsa toimi yhä jähmeämmin kuin normaalisti, mikä johtui unilääkkeestä. Chrisillä oli paremmat kortit kädessään myös oven avautumissuunnassa. Joni painoi jalkansa oven viereistä seinää vasten ja kiskoi ovea yhä itseään kohti. Hän katseli ympärilleen yrittäen etsiä jotakin mikä auttaisi; mutta kaikki oli liian kaukana, jopa ikkuna. Ennen pitkää Chris pääsisi sisälle ja ajatus nostatti paniikin. ”Saatana, päästät minut sisään nyt!”

Joni tiesi kuluttavansa vain omaa energiaansa näin ja lopulta päätti vapauttaa otteensa ovesta niin nopeasti, että se yllättäisi Chrisin joka veti toiselta puolelta. Ovi avautui ammolleen ja Joni syöksyi kohti ulko-ovea. Missä auton avaimet mahtoivat olla? Hän mietti, mutta aikaa ei ollut. Chris heittäytyi hänen päälleen takaa ja kaatoi heidät molemmat lattialle. Joni yski, taisteli Chrisiä vastaan joka liikahti hänen päällään ja antoi tarkoittamatta Jonille tilaisuuden kierähtää kyljelleen. Chris iski hänen kylkiluitaan vasten, sitten rintaa, kipu kohosi joka puolelle ja Joni huusi, huitoen sokeasti takaisin; muutaman kerran onnistuen lyömään.

He painivat lattialla, huohottaen ja äristen. Joni maistoi veren suussaan, kuvottavan raudan maun, hänen nenänsä vuosi verta. Kun Joni onnistui lyömään Chrisiä leukaan, miehen kädet kietoutuivat hänen kurkkunsa ympärille ja alkoivat kuristaa. Joni ei saanut henkeä, toi kätensä miehen käsille yrittäen saada otetta löystymään, kyyneleet sumensivat näkökentän, kaikki oli utuista, epätodellista ja kammottavaa. Chris aikoi tappaa hänet? Näinkö se päättyisi? Hän ei halunnut kuolla! Mutta kun hän oli aikeissa menettää toivonsa, Chris päästi irti, jätti hänet haukkomaan henkeään lattialle ja nousi itse kömpelösti ylös.

”Joko sait tarpeeksesi?” Chris kysyi hengästyneenä, katsoi alas häneen ja lopulta potkaisi hänen kylkeään. ”No? Opitko nyt?” Joni käpertyi kokoon, niin pieneksi kuin pystyi, nuoli verta ja yski vapisten. Chris hoiperteli kohti keittiötä, oli laiha lohtu nähdä tämänkin vahingoittuneen hieman, mutta Joni ei kyennyt liikkumaan; oli yhä vaivalloista hengittää. Hän pelkäsi jo tosissaan elämänsä puolesta, Chris oli ollut raivoissaan aiemminkin, mutta tämä oli paljon pahempaa, eikä mies koskaan ollut kuristanut tällä tavoin, ei näin tosissaan.

Chris avasi oluen, käveli takaisin ja istui sohvalle, katsellen häntä samalla kun joi. Jonkun ajan kuluttua Jonin onnistui kammeta itsensä istualleen. Hän piteli kättään verta vuotavan nenänsä alla, veripisaroiden tippuessa hänen vaatteilleen ja lattialle. Sanaakaan sanomatta Chris nousi ja käveli uudestaan keittiöön. Hetkeä myöhemmin hän palasi jääpalapussin ja pyyhkeen kanssa. Joni vavahti miehen tullessa lähemmäksi, mutta mies painoikin ainoastaan pyyhkeeseen käärityt jäät hänen nenäänsä vasten. ”Pidä sitä siinä,” Chris sanoi kylmään sävyyn ennen kuin palasi sohvalle.

Oliko se ohitse nyt? Joni pohti vilkaisten miestä varoen. Ilmettä oli yhä mahdoton lukea ja hetken vain kellon tasainen tikitys ja heidän hengityksensä rikkoivat hiljaisuuden.

**^^**^^**^^**^^**

Dima oli antanut hänelle Jonin poikaystävän numeron, mutta Misha oli alkanut epäröidä. Jos hän soittaisi sille niljakkeelle, hän voisi vain pahentaa tilannetta ja se oli viimeisin asia mitä hän halusi. Lopulta ainut idea minkä hän keksi oli mennä Jonin vanhempien luokse kysymään, jos he tietäisivät mihin pariskunta oli mennyt ja jos ei niin Misha ainakin kertoisi heille miksi uskoi heidän löytymisensä olevan tärkeää. Oli tietenkin mahdollista, etteivät Jonin vanhemmat uskoisi, hän muisti Jonin kertoneen, että hänen isänsä tuli melko hyvin toimeen miehen kanssa.

Dimallakaan ei ollut aavistusta missä Joni voisi olla, mutta lupasi soittaa tutuille ja kysyä jos joku heistä tietäisi. Misha saattoi vain toivoa, että jokin toimisi, hän oli varma huolensa olevan oikeutettu, jopa niin varma, että oli valmis tekemään tästä Hanrattysta virheellisen rikosilmoituksen vain saadakseen poliisit etsimään häntä. Tärkeintä olisi vain, että Joni löytyisi mahdollisimman pian.

Hän saapui neljän jälkeen iltapäivällä talolle, läpikäytyään muita vaihtoehtoja ennen sitä.

Lapset leikkivät pihamaalla, vesisuihkun alla, kikattaen ja nauraen. Misha tunnisti kaksoset, jotka oli nähnyt muutamaa vuotta aiemmin ja tiesi noin 5-vuotiaan tytön olevan Jonin sisko. Pojat tarttuivat vesipyssyihinsä heti nähtyään hänet.

”Pysähdy! Nimi ja henkilötunnus?” Toinen pojista kysyi virnistäen ja Misha kohotti kulmaansa.

”Olen Misha, isoveljenne ystävä, ovatko vanhempanne kotona?”

”ÄITI!” Poika kiljahti taloa kohden ennen kuin siirsi katseensa uudestaan häneen. ”Olet ollut täällä aiemmin,” hän totesi ja Misha oli jokseenkin yllättynyt, että tämä yhä muisti hänet siitä lyhyestä tapaamisesta.

”Niin olen,” Misha hymyili hieman jäykästi. Hän ei juuri ollut tottunut olemaan lasten kanssa, etenkään sellaisten, jotka pitelivät vesipyssyjä. Hänen onnekseen nainen astui terassille ennen kuin lapsi sai päähänsä ottaa hänet mukaan leikkeihinsä.

”Hei?” Katja tervehti hymyillen hieman samalla kuin lähestyi. Hän ei ollut tavannut Mishaa aiemmin, mutta tässä oli hyvin paljon samaa ulkonäöllisesi kuin Dimassa mikä teki helpoksi päätellä, että he olivat sukua toisilleen.

”Hei,” Misha hymyili hieman, pohti mitä sanoa. ”Olen Diman vanhempi veli ja…hm, Jonin ystävä…” Hän aloitti ja nainen katsoi häneen uteliaasti kietoen käsivartensa ympärilleen. ”Mietin, että jos tietäisitte missä Joni on? On aika tärkeää, että löytäisin hänet.” Kysymys yllätti Katjan.

”Onko jokin hätänä?” Hän kysyi aistien huolen miehestä, muttei ollut varma tulkitsiko tätä oikein.

”No, jos olen rehellinen, niin en ole täysin varma. Mutta pelkään, että hän saattaa olla pulassa.” Misha vastasi hiljaa; lapset olivat yhä lähettyvillä eikä hän uskonut, että heidän olisi hyvä kuulla tätä.

”Minkälaisessa pulassa?” Katja kysyi huolestuen itsekin. Olihan hän aistinut muutoksen Jonissa ja nyt…

Misha huokaisi. ”En ole varma pitäisikö minun kertoa, en ole lainkaan varma, että olenko edes oikeassa, mutta…”

”Ole kiltti, minusta tuntuisi paremmalta, jos tietäisin mistä tässä on kyse.”

”Hyvä on,” Misha sipaisi hiuksiaan ja huokaisi, laskien katseensa hetkeksi ennen kuin nosti sen takaisin naiseen. ”Minulla on syytä uskoa, että Jonin poikaystävä pahoinpitelee häntä.”

”Chris?” Katja henkäisi. “Ei, en voi uskoa…” Hän pudisti päätään epäuskoisena.

”Kuten sanoin, en voi olla varma, mutta on paljon asioita jotka puhuisivat sen puolesta. Jos tiedätte missä he ovat, voisin tarkistaa ja parhaimmassa tapauksessa saisin vain mielenrauhan itselleni.”

”He menivät mökille,” Katja vastasi lopulta. ”Chris sanoi heidän haluavan olla rauhassa,” hän jatkoi ja tunsi vatsanpohjaansa kääntävän ikävästi. Hän ei halunnut uskoa, että se olisi totta, mutta kuitenkin hänen mielensä alkoi poimia kaikkia pieniä yksityiskohtia muistoistaan, irrallisia asioita joille hän ei ollut niiden tapahtuessa suonut pidempää ajatusta.

”Minne? Voitko kertoa?”

“Tunnin ajomatka täältä, hieman yli tunnin… Minä-“  Katja katsoi nuorukaista tarkemmin.

”Voit luottaa minuun,” Misha vakuutti aistien epäröinnin. ”Jos olen väärässä niin hyvä, mutta jos en… Joni on muuttunut, oletteko huomanneet? Veljeni ja minä olemme nähneet vihjeitä, muttemme varmuutta, kuitenkin pelkään pahinta.” Katja katsoi häneen yhä, olihan hän huomannut… ”Joni on pikkuveljeni hyvä ystävä ja ole tuntenut Jonin siitä kun hän on ollut viidentoista tai kuudentoista… Meillä on ollut omat kiistamme, mutta viime aikoina olemme lähentyneet.  Olen vain hemmetin huolissani hänestä.” Misha jatkoi nähtyään naisen yhä epäröivän.

”Haen sinulle osoitteen,” Katja vastasi lopulta ja kiirehti sisälle.

Nainen palasi muutamaa minuuttia myöhemmin kartan ja osoitteen kanssa ja neuvoi Mishalle nopeimman reitin mökille, Misha kiitti tätä. ”Jonin puhelin on pois päältä, jos haluat, voit yrittää soittaa hänen poikaystävälleen. Älä kuitenkaan kerro minusta tai että epäilisit mitään, en tiedä auttaisiko soittaminen mitään mutta…” Hän kohautti olkiaan. ”Niin ja tässä on myös minun numeroni…” Hän kirjoitti numeron ylös paperinpalalle ja antoi sen sitten naiselle.

”Soitatko minulle kun olet päässyt hänen luokseen?” Katja pyysi huolestuneena.

”Totta kai ja jos kaikki on kunnossa, olen pahoillani, että häiritsin ja pyydän Jonia soittamaan teille.”

Katja nyökkäsi jäykästi, katsoi Mishan perään kun tämä istui autoonsa ja lopulta ajoi pois. Muutamaa minuuttia myöhemmin Katja yritti soittaa Jonille vain huomatakseen, että tämän puhelin todella oli suljettu. Epäröityään hetken hän yritti Chrisin numeroa; antoi sen soida pitkään vain päätyäkseen kuuntelemaan vastaajaviestin. Huoli hänen sisällään kasvoi, kaikki ne pienet merkit hänen mielessään; Jonin muuttunut käyttäytyminen, vetäytyminen kuoreensa, ne pienet mustelmat hänen
käsivarsissaan silloin tällöin. Joni oli vaikuttanut myös ärsyyntyneeltä Chrisin lähellä tai ehkä se oli ollut enemmänkin jännitystä? Silti, miksi Joni olisi jäänyt? Miksei hän olisi sanonut mitään? – Pelon vuoksi, tietenkin, olihan hän nähnyt sen aiemmin, mutta unohtanut. Joni oli niin erilainen kuin mitä hänen ystävänsä oli ollut… Kaikki ne pienet vihjeet… Katja saattoi vain toivoa miehen olevan väärässä.

**^^**^^**^^**

Joni oli yrittänyt löytää auton avaimet Chrisin oltua ulkona muutamia minuutteja, hänellä oli ollut ne jo kädessä, aikomaisillaan astua ulko-ovesta, kun Chris oli palannut. Uusi lyönti, potku, joka oli saanut hänet kaatumaan. Veri, joka oli jo kuivunut, kutitti hänen nenänsä alla alkaessaan rikkoutua, uutta kosteutta, raudan maku, päätä jomotti.

Oli vaikea sanoa paljon kello oli, mökki kylpi yhä lämpimässä kesävalossa ja tuntui oudolle ajatella, että vasta viime yönä, sinä aamuna, hänen tilanteensa oli ollut täysin toinen. Joni katui, ettei ollut jäänyt Mishan luokse.

Chris puhui hänelle, toisti niitä samoja asioita jotka oli jo sanonut moneen kertaan. Joni makasi olohuoneen lattialla ja katsoi häneen, räpytti silmiään väsyneenä. Hän saattoi kuvitella, että tuntui samalta kuin olisi jäänyt auton alle, oli vaikea sanoa mihin sattui eniten. Chris joi yhä olutta ja Joni mietti kuinka monta tämä oli jo ehtinyt juoda. Lopulta mies veti paidan yltään ja viskoi sen lattialle, katsoi häneen, pyyhkäisi kädellä suutaan, laski sitten tölkin kädestään ja nousi. Chris virnisti lähestyessään ja alkoi avata shortsejaan. Joni henkäisi, tunnisti nyt tuon katseen ja yritti vaivalloisesti ryömiä pakoon.

Ei vaatinut paljoa Chrisiltä pysäyttää häntä enää siinä vaiheessa. Seuraavaksi Joni rekisteröi makaavansa selällään, Chris oli polvistuneena hänen vierelleen, hänen kasvonsa hänen yläpuolellaan. ”Minun… muista se…” Mies kuiskasi ja nosti hänen paitaansa ylös, ryhtyi avaamaan hänen housujaan. ”Täytyy saada hänet pois mielestäsi… muisto pois vartaloltasi…” Chris nykäisi hänen housunsa alas ja Joni muisti heilauttaneensa nyrkkinsä Chrisin kasvojen suuntaan. Hän muisti purreensa alastonta olkapäätä niin lujaa kuin kykeni mikä johti ainoastaan siihen, että mies iski hänen päätään lattiaa vasten; lyhyt kamppailu ja kaikki muuttui utuiseksi.

Hän muisti Chrisin hikisen vartalon painon omansa yllä, kosteat huulet kaulallaan, huokailua, kuiskauksia, kipua, keinuvan liikkeen. Hän räpytti silmiään katsoessaan kasvoja omiensa yllä; sumuista. ”Minun…” Kieroutunutta… Ja sitten se oli ohi… Chris seisoi alushoususillaan ikkunan ääressä ja poltti tupakkaa.

Joni antoi katseensa lipua alas pahoinpidellyllä vartalollaan, hänen paitansa oli yhä nostettuna hänen kainaloihinsa, housut heitettynä huolettomasti lattialle hänen alushousujensa viereen. Se oli todella tapahtunut? Kipu väreili joka puolella.

Ei sanaakaan, Joni toi kätensä silittääkseen paitansa alas ja pakotti itsensä kierähtämään kyljelleen. Hän kurottautui ottaakseen bokserinsa, mieli toimien kuin robotti, hän veti ne takaisin jalkaansa ajattelematta sen tarkemmin; hän ei halunnut ajatella. Jokainen liike sattui ja hän tiesi, että jos Chris yhä jatkaisi, hän menettäisi tajuntansa pian.

Joni makasi liikkumatta, kuunteli ja sulki silmänsä. Chris lopulta istui alas ja avasi telkkarin, hän ei puhunut, minuutit kuluivat. Lopulta Chris nousi, käveli hänen luokseen ja polvistui hänen vierelleen.

”Joni?” Hän kutsui, ääni oli jo lempeämpi, mutta Joni ei saanut itseään vastaamaan. ”Voin auttaa sinua nyt,” Chris toi kätensä hänen hiuksiinsa. ”Kaikki on hyvin nyt,” hän kuiskasi. ”Muistat varmaan nyt, eikö niin?” Joni sulki silmänsä, ei oikeastaan ollut mitään sanottavaa, ei mitään mikä muuttaisi asioita, eikä hän edes tiennyt kantaisiko hänen äänensä Chrisin kuristettua häntä muutaman kerran.

He kuulivat lähestyvän auton, Joni avasi silmänsä niin pitkälle kuin pystyi ja tuijotti ovea. Hän kuuli kuinka hiekka liikkui pyörien alla, auto parkkeerasi pihatielle ja Chris nousi. Hän astui Jonin vartalon ylitse ja käveli kohti ovea jäykin askelin. Ovelta hän loi syyttävän katseen häneen, auton ovi avautui ja sulkeutui. Lihakset Chrisin selässä jännittyivät ja hän liikutti verhoa, joka peitti oven ikkunaa, hieman syrjään kurkistaakseen ulos.

Askeleet lähestyivät… Joni pakotti itsensä nousemaan hieman käsiensä varaan, Chris perääntyi ovelta, näytti raivostuneelta. Hän kavensi katsettaan Jonia kohti. ”Olisihan se pitänyt arvata senkin huora!” Hän sähisi ja kiirehti kohti keittiötä. Silloin Joni kuuli Mishan äänen…

Web published: My Secret Shore 2.kesäkuuta, 2010

© KOLGRIM 2006 - 2012

Jatka lukuun 26

My Secret Shore HOME