24.osa

Joni havahtui hereille unestaan. Valo ärsytti hänen silmiään, jotka olivat muutenkin jo herkät krapulan vuoksi. Hänen päätään jomotti ja iho tuntui nahkealle hiestä, oli liian kuuma ja takapuoleen koski. Huokaisten Joni toi kätensä peittääkseen silmänsä ennen kuin hitaasti nosti sen vain nähdäkseen minkä oikeastaan jo tiesi; viime yö ei ollut vain unta.

Misha, jonka selkä oli käännettynä ärsyttävän kirkasta auringonvaloa kohden, nukkui yhä sikeästi hänen vierellään. Joni puraisi huultaan ja katsoi miestä, joka näytti niin rauhalliselta siinä, niin komealta ja häiritsevän suloiselta… Häivähdys paniikkia kulki hänen lävitseen aallon lailla, mitä ihmettä hän oli oikein ajatellut? Ilmeisestikään ei paljoa! - Hän pohti tuntiessaan pelon kuristavan kurkkuaan, eikä hän ei halunnut herättää Mishaa.

Mitä mies oikein ajattelisi hänestä nyt? Misha tiesi, että hän seurusteli… Hetkellinen katumus ja itseinho valtasivat Jonin… Misha tiesi, että hänellä oli poikaystävä… Hän oli tiennyt sen myös eilen! – Sisäinen ääni muistutti. Joni tunsi olonsa hämmentyneeksi, pelko hänen sisällään kasvoi.

Eikö ollut mahdollisuutta jäädä? Hän kysyi itseltään vilkaistessaan miestä uudelleen. Hän halusi jäädä ja samalla tunsi inhoa itseään kohtaan kun mietti millaista olisi kertoa Mishalle totuus. Entä jos… Misha saattaisi pitää häntä ällöttävänä? Oli mahdollisuus, että… Hänen sydämensä lyönnit tihentyivät, tämä ei ollut hyvä… Hetken hän makasi aloillaan, miltei jähmettyneenä, ajatukset juoksivat jotenkin jähmeinä, sekaisina, hän ei olisi voinut luoda isompaa sotkua kuin tämä.

Hänen olisi lähdettävä ja pelastettava se minkä vielä pystyisi. Misha ei ansainnut tulla raahatuksi hänen omiin surkeisiin ongelmiinsa. Eikä mies varmasti haluaisi sitä! Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä, Joni vilkaisi lihaksikasta blondia vierellään eikä voinut estää itseään kumartuessaan suutelemaan vapisevin huulin tämän otsaa. Misha liikahti hieman, mutisi jotain äidinkielellään ja hetkeä myöhemmin hymyili unissaan heräämättä. Joni huokaisi hivenen helpottuneena ja nousi sängyltä niin varoen kuin pystyi. Hän tunsi olonsa likaiseksi ja oli sitä; hikeä, liukastetta, spermaa, alkoholia… Joni irvisti, yritti rauhoittaa itsensä mutta hänen mielensä jaksoi muistuttaa, että jos hän ei kiirehtisi, niin hän olisi pahemmassa kuin pulassa. Hän kirjoittaisi viestin Mishalle, - Joni päätti ja käveli kohti kirjoituspöytää yrittäen olla välittämättä kivusta. Hänen kätensä vapisivat niiden kurottautuessa ottamaan palan paperia ja kynän. ”Olen pahoillani, se oli virhe, toivottavasti ymmärrät…” Joni kirjoitti ja pysäytti kynän liikkeen paperilla vain vilkaistakseen Mishaa uudelleen. Hän tunsi tutuksi käyneen painon laskeutuvan harteilleen, pala kohosi hänen kurkkuunsa.  ”Älä soita minulle, älä laita viestiä. Voimme puhua myöhemmin, mutta odota, että otan itse sinuun yhteyttä. –Joni-” Hän laski viestin tyynylle Mishan viereen, ennen kuin keräsi bokserinsa lattialta ja puki ne ylleen, jonka jälkeen jatkoi pukemalla loputkin vaatteensa. Hän päätti käyttää läheisintä kylpyhuonetta siistiäkseen itsensä niin hyvin kuin pystyi käyttämättä suihkua, josta kuitenkin syntyisi liikaa ääntä.

Lopulta Joni hiipi varoen alakertaan. Hänelle tuntematon pariskunta nukkui sohvalla puolialastomina ja toistensa syleilyyn kietoutuneena – ilmeisestikin juhlat olivat loppua kohden villiintyneet? Joni ei halunnut herättää heitä ja jatkoi matkaansa hitaasti kohti ulko-ovea.

Pihalla hän soitti itselleen taksin, ajatukset juoksivat yhä villeinä, paniikki kasvoi hänen pohtiessaan sitä jos Chris saisi tietää ja osa hänestä harkitsi mahdollisuutta palata Mishan luokse; kertoa tälle kaikki ja pyytää apua, koska hän ei enää tiennyt kuinka päästä ulos yksin… Mutta eikö Misha sitten pitäisi häntä täysin avuttomana ja heikkona? Kykenemättömänä puolustamaan itseään? Se ei voinut olla viehättävää…

Istuuduttuaan taksiin, Joni lepuutti päätään ikkunaa vasten ja hieroi otsaansa; mitä tapahtuisi jos hän palaisi kotiin, pakkaisi laukkunsa ja vain lähtisi? Voisiko hän tehdä niin? Hän ei tiennyt, päätä särki ja hänen tunteensa olivat sotkuisia.

Joni tarttui kännykkäänsä ja puraisi huultaan; entä jos hän soittaisi Mishalle? Sanoisi, että viesti oli ollut virhe? Että… Joni työnsi puhelimen nopeasti taskuunsa; ei, hän ei voisi kertoa Mishalle… Chris voisi tehdä Mishalle jotakin? Joni hieroi vatsaansa tuntien olonsa huonoksi, taksikuski mulkoili häntä epäluuloisena peilinkautta.

”Hei poju, ethän aio oksentaa tai mitään?” Mies kysyi kohottaen kulmaansa, tuijottaen häntä yhä takapeilin kautta. ’Poju?’ Joni toisti mielessään ja mulkaisi miestä pahasti ennen kuin pudisti päätään.

”Älä ole huolissasi,” hän mutisi ja siirsi katseensa ikkunaan. Kuski vilkuili häneen ajoittain, osittain epäluuloisena ja hermostuneena, mutta mies ei enää sanonut mitään.

Pahoinvointi levisi kun Joni käveli lähemmäksi asuntoa, kotia; hän pohti milloin olisi viimeksi ajatellut sitä kotina? Koti oli paikka missä tunsit olosi turvalliseksi ja mukavaksi ja sitä asunto ei hänelle totisesti ollut, se oli paikka missä kaikki kärsimys tapahtui, minkä ovien taakse ne piilotettiin. Sen täytyi loppua, jotenkin, sen olisi pakko.

Joni seisahtui oven eteen ja etsi avaimensa; kädet vapisivat yhä, hikoilutti, hänen sydämensä löi järjettömän tiheästi, korvissa humisi… Oli mahdollisuus lähteä… Ajatus elämän jatkamisesta Chrisin kanssa sen jälkeen mitä oli saanut tehdä ja tuntea Mishan kanssa, tuntui mahdottomalta. Hän ei halunnut olla hänen orjansa enää…

Sen täytyi olla jo tarpeeksi… Joni astui sisään, ajatukset juoksivat villeinä, pelko, päättäväisyys, epätoivo… se kaikki sekoittui, kiehui sisällä, sai hänet haluamaan huutaa ääneen. Joni halusi elämänsä takaisin, tarvitsi elämänsä takaisin!

Jopa asunnon ominaistuoksu sai hänet voimaan pahoin, hän ei ollut ymmärtänyt sitä ennen. Voisiko hän tehdä sen? Joni potkaisi kengät jaloistaan, tarvitsi suihkun, aspiriinia… Minne hän menisi? Joni puraisi huultaan; kotiin? Ei, isä saattaisi… Ei, hän ei voisi kertoa isälle, isä piti Chrisistä ja jos valokuvat tulisivat julki… Kuinka hän voisi kohdata enää isäänsä? Ja Misha? Entä jos mies katui sitä mitä he olivat tehneet? Ja Misha oli sanonut ettei voisi olla yhdessä pornotähden kanssa… Tekivätkö ne kuvat hänestä sellaisen? Tavallaan… Jos ne julkaistaisiin netissä… Kuvat voisivat päätyä jonnekin kammottavaan juorulehteen… Ei niistä koskaan tiennyt. ’Helvetti,’ Joni kirosi mielessään, tämä ei ollut lainkaan helppoa! Joni suuntasi makuuhuonetta kohti, päätä särki, ajatukset olivat takkuisia, mitä hän voisi tehdä?

Joni alkoi riisuuntua, Chris raivostuisi, ei voisi ennustaa mitä mies tekisi. Luoja, voisiko hän todella tehdä sen? Lähteä noin vain?

”No… Oliko sinulla hauskaa?” Ääni kysyi hänen takanaan ja sai hänen sydämensä hypähtämään kurkkuun. Joni vapisi, nielaisi raskaasti, päätä särki; se ei voinut olla… hän ei voinut olla siellä… ei voinut… Joni ei halunnut kääntyä, mutta nyt hän kuitenkin tunsi läsnäolon joka aiemmin oli mennyt häneltä huomaamatta, hän tunsi tuon hajun, kuuli hengityksen... Hänen kätensä, jotka olivat avanneet hänen paitansa vasta puoliväliin, jähmettyivät aloilleen. Hän ei ollut valmis tähän, eikä tiennyt alkuunkaan mitä voisi sanoa, mihin olisi varaa. Todisteet olivat kaikkialla hänen yllään. Kiireesti Joni alkoi napittaa paitaansa takaisin kiinni. ”Et vastannut kysymykseeni Joni, oliko sinulla hauskaa?” Ääni oli miltei sairaalloisen rauhallinen Joni huomasi ja kääntyi lopulta askelien lähestyessä.

 ”M-milloin tulit kotiin?” Joni ei halunnut kuulostaa hermostuneelta, muttei kyennyt peittämäänkään sitä. Chris hymyili hänelle häiritsevän tyynesti ja Joni tiesi sen tyyneyden olevan vain loistavasti näyteltyä.

”Viime yönä,” Chris vastasi ja lähestyi hitaasti. ”Halusin yllättää sinut,” hän jatkoi kallistaen päätään Jonin perääntyessä. ”Kyllä, sinä totisesti näytät yllättyneeltä,” Chris nauroi ja Joni tunnisti sen vaarallisen soinnun. ”Missä olit, Joni?”

”Ulkona,” Joni vastasi pohtien mahdollisuuttaan päästä ulos huoneesta Chrisin ohitse. ”Ulkona ystävien kanssa,” hän lisäsi. Chris lähestyi ja Joni yritti liikkua tämän ohitse, mutta mies tarttui hänen käsivarrestaan estääkseen häntä.

”Koko yön?” Hän kysyi ja vaikka hänen äänensä olikin rauhallinen, ote oli niin tiukka että se koski ja sai Jonin voihkaisemaan, hän tiesi siitä jäävän mustelman. Joni nyökkäsi pystymättä katsomaan poikaystävänsä silmiin, tämä päättyisi huonosti ja hän tiesi sen.

”Niin…”

”Ja kuitenkin kerroit olevasi kotona kun soitin sinulle eilen, hassua…”

Joni puri hampaitaan yhteen ja pakotti itsensä katsomaan ylös mieheen. ”Ja sinä kerroit minulle olevasi Kanadassa,” Joni muistutti tuohtuneena, hän oli kyllästynyt tähän tilanteeseen, niin lopen uupunut. ”Halusin nähdä ystäviäni, Chris! Tiesin sinun kieltävän ja minä haluan elämäni takaisin!  Olen väsynyt! Päästä irti minusta!” Joni vaati yrittäen turhaan vetäytyä otteesta.

”Meillä oli säännöt Joni, milloin oikein aiot oppia?” Chris kysyi tiukentaen otettaan entisestään mikä sai Jonin haukkomaan henkeään.

”P-päästä irti, Haluan… suihkuun… s-sitten… juttelemme.”

”Senkin saatanan huora!” Chris kohotti käsivartensa ja löi häntä poskelle saaden Jonin huudahtamaan. ”Suihkuun, niinkö?” Uusi isku. ”Jakelit persettäsi, niinhän?!”

 Joni yritti epätoivoisesti vapautua otteesta, mutta Chris iski hänet seinää vasten. Jos Jonin päätä oli särkenyt aiemmin, se ei ollut mitään verrattuna siihen jomotukseen josta kärsi nyt.

”Päästä irti minusta Chris!” Joni huusi, yrittäen uudelleen päästä vapaaksi, mutta Chris piteli häntä tiukasti olkapäistä.

”Haiset alkoholille ja seksille, haistan hänet iholtasi…” Chris sähisi kaventaen katsettaan mustasukkaisen vihan kourissa. ”Kuka?!” Joni kiristi hampaitaan vastaamatta.

”Kerro minulle; kuka?!” Kun Joni yhä pysyi vaiti, Chris löi häntä uudestaan. ”Näinkö tämä menee? Riisu nyt nuo saamarin vaatteet vai pitääkö minun tehdä se puolestasi?” Joni nielaisi tuijottaen miestä, jokin hänen sisällään valmiina napsahtamaan.

”Ei,” Joni pudisti päätään. ”Ei, Chris.”

”Ei?” Chris kohotti kulmaansa ja hymyili hieman kireästi. ”Uskallatko sanoa ei minulle?” Joni tuijotti häneen, kädet seinää vasten katuen nyt ettei ollut jäänyt Mishan luokse. ”Kuka hän on?!” Chris vaati ja tarttui hänen kauluksestaan. ”Kuka helvetti se mies on?!” Hän vaati ja puski Jonin uudestaan seinää vasten uhatakseen vastauksen tämän huulilta.

”Mies jollaista sinusta ei koskaan voi tulla, Chris. Kaikin tavoin sinua parempi!” Joni sähähti viimein ja Chris pysähtyi katsoen häneen uhkaavasti.

”Nimi? Nyt vittu kerrot hänen nimensä!” Chris karjui ja Joni hymyili hieman, hänen sydämensä yhä hakkasi tiheään ja vaikka hän tiesi tulevansa pian kärsimään ei hän voinut estää katkeruuden ja suuttumuksen nousemista pintaan ja saivat hänet lopulta haluamaan sanoa, että se oli ohi, että hän halusi lopettaa suhteen.

”Sinä et ansaitse tietää hänen nimeään, Chris,” hän vastasi, käsien puristautuessa nyrkkeihin hänen sivuilleen. ”Rakastin joka hetkeä! Hän tuntui hyvälle, hän oli hellä ja rakastin sitä ja luulen lopulta saaneeni järkeni takaisin!” Joni hengitti nopeaan, ei yksinkertaisesti voinut estää itseään puhumasta ääneen, se oli tarpeeksi, hän oli saanut tarpeekseen; tällainen elämä oli sietämätöntä.

Selvästikään Chris ei ollut odottanut hänen olevan niin rehellinen, hänen suupielensä nytkähtivät, silmissä kimmelsi jotakin surullisuuteen viittaavaa ja kuitenkin viha oli voimakkaampi ja sai Chris lyömään häntä. Joni huudahti; toki hän oli aavistanut sen tulevan, mutta silti joka kerran se yllätti; hetkeen hän ei nähnyt mitään, kipu väreili hänen kasvoillaan kirvellen ja leviten.

”Järkesi takaisin? Epäilen sitä kultaseni, mutta minä voin kyllä takoa sen päähäsi…” Ennen kuin Joni ehti reagoimaan, Chris tarrautui hänen käsivarteensa, käänsi sen hänen selkänsä taakse ja veti itseään vasten ennen kuin raahasi häntä kohti sänkyä.

”Mitä sinä teet Chris?!” Joni henkäisi hätääntyneenä peläten pahinta. Chris tönäisi hänet vatsalleen sängylle, veti hänen housunsa alas ennen kuin työnsi sormensa kovakouraisesti hänen sisäänsä saaden Jonin vaikertamaan; hän oli yhä hellänä edellisestä yöstä. Painostava hiljaisuus laskeutui huoneeseen, Chris veti sormensa hänestä hitaasti ja irrotti otteensa. Joni kuuli miehen nousevan seisaalleen takanaan ja nuoli hermostuneena huuliaan ennen kuin nousi itse, hengitys vapisten. Chris pysyi vaiti ja Jonin kädet vapisivat hänen vetäessään housunsa takaisin ylös.

”No, sinulla on todisteesi,” hän kuiskasi. ”Olin toisen kanssa ja kaikista niistä kerroista, kun syytit minua, Chris, tämä oli ensimmäinen, kun tein sen … Ei sillä ole väliä kenen kanssa, kaikki mikä merkitsee on, että olen tehnyt valintani. En halua jäädä kanssasi… En voi elää näin, enkä aio.” Sanat lipuivat ulos hänen huuliltaan, hän hengitti yhä nopeaan; oli aivan liian hiljaista.  Joni kääntyi hitaasti, eikä ehtinyt tekemään mitään kun Chris jo iski nyrkkinsä suoraan hänen vatsaansa. Joni kompuroi taaksepäin, henkeään haukkoen ja kaatui lopulta sängylle. Chris ei kuitenkaan antanut aikaa toipumiseen vaan tarttui hänen hiuksiinsa ja veti hänet jaloilleen raahaten kohti kylpyhuonetta.

”Nyt peset tuon saastan ja sen jälkeen pakkaat, sillä lähdemme pienemme matkalle, vain me kaksi.” Joni henkäisi, eikö Chris ollut kuunnellut lainkaan mitä hän oli juuri sanonut?

”Ei!” Hän huudahti käheästi, kipu ei jättänyt häntä mutta shokki oli sitäkin suurempi. ”C-chris, kuuntele…”  Hän yritti, mutta Chris vain läppäisi häntä uudelleen ja repi paidan hänen yltään jonka jälkeen kiskoi hänen housunsa alas, käsi kietoutui hänen kurkkunsa ympärille.

”Potki ne jaloistasi, Joni,” hän sähisi ja kiristi otettaan kunnes tämä kuunteli. Joni itki, oli vaikea hengittää ja pelotti. Chris avasi vesihanan, suuttumus paistoi hänen kalpean sinisistä silmistään. ”Peset tuon saastan pois, huora!”

”Chris?” Joni kähisi. “Ole kiltti…” Ote hänen kurkullaan kiristyi hetkeksi.

“Peseydy… Tulen takaisin…” Viimein ote hölleni ja Chris lähti kylpyhuoneesta. Joni vapisi, itki, nojasi kättään suihkun seinää vasten, hämmennys valtasi hänet; Chris ei ollut aina ollut tällainen… Missä oli se mies jonka hän oli tuntenut joskus? Kaiken muun alla, syvällä sisimmässä täytyi olla vielä se jota hän oli luullut rakastavansa, se jolle saattoi puhua järkeä. Joni ei ollut heikko, ei halunnut olla, hän ei koskaan ollut halunnut olla sitä. Oli päästävä pakoon, oli pakko lähteä…

Vesi suihkusi hänen ylleen ja väristen Joni kurottautui pestäkseen itsensä ennen kuin sulki hanan ja otti pyyhkeen kuivatakseen itsensä. Hän nuolaisi huultaan ja maistoi veren rautaisen maun; sen oli loputtava. Hän kietoi pyyhkeen lantionsa ympärille Chrisin tullessa takaisin vesilasi kädessään.

”En lähde kanssasi, Chris, haluan päättää tämän.”

Chris hymyili lähestyessään. “Unohdat valokuvat, rakkaani.”

”En välitä… olen liian väsynyt välittääkseni enää…” Joni huokaisi ja Chris jätti lasin pesukoneen päälle ja yhdellä nopealla liikkeellä työnsi hänet kylpyhuoneen seinää vasten, nostaen kätensä uudelleen hänen kurkulleen.

”Et tiedä mitä puhut,” hän kuiskasi. ”Tässä, tämä auttaa…” Chris pakotti hänen suunsa auki ja työnsi pillerin hänen suuhunsa jota Joni ei ollut nähnyt hänen pitävän. Hikinen käsi painautui hänen suunsa eteen kun toinen vapautti otteen hänen kurkultaan vain tukkiakseen hänen hengityksensä nenän kautta. Joni yritti rimpuilla mutta mikään ei auttanut. ”Niele se alas, se on vain yksi pillereistäsi Joni. Niele ja voit taas hengittää, mutta tarkistan kyllä että olet tehnyt sen joten turha yrittää mitään temppuja.”

Pelko pahemmasta sai Jonin nielaisemaan pillerin, hän haukkoi henkeään otteen löystyttyä. Chris tarkasti hänen suunsa kovakouraisesti.

”Tässä on vettä,” Chris ojensi lasin hänelle ja Joni otti sen tietäen, että hänellä olisi hieman aikaa ennen kuin lääke alkaisi vaikuttaa. 

”Miksi teet tämän?" Hän kysyi hiljaa. ”Mikä sinua oikein vaivaa?”

“Juo, sitten pakkaamme tavaroitasi. Menemme mökille selvittämään asioita.” Chris oli yllättävän rauhallinen, joka häiritsi Jonia. Hänellä oli kuvottava tunne vatsanpohjassaan siitä miksi Chris halusi viedä hänet mökille ja se ei tulisi olemaan rauhallista keskustelua varten.  Hän maistoi vettä, katsoi Chrisiä tarkkaavaisesti ennen kuin yhdellä nopealla liikkeellä heitti vedet tämän kasvoille ja syöksyi ulos kylpyhuoneesta, hän kuuli lasin rikkoutuvan kaakeleille takanaan. Chris kirosi ja juoksi hänen peräänsä; Joni yritti sulkea makuuhuoneen ovea mutta Chris työnsi takaisin hänen voimansa voittaen Jonin.

”Pysy kaukana!” Joni huusi perääntyen, Chris katsoi häneen uhkaavasti lähestyessään.

”Et ole oppinut mitään…” Mies sähisi ennen kuin tarttui häneen ja iski seinää vasten. ”Sinä olet minun! Saatana sinä kuulut minulle ja sinä helvetti soikoon opit sen!” Joni potkaisi Chrisin pohjetta niin lujaa kuin kykeni vapautuakseen.

”Sinä olet vitun hullu!” Joni huusi ja yritti epätoivoisesti päästä kohti ovea, hän tunsi tutun väsymyksen leviävän vartalossaan. Chris tönäisi hänet lattialle vatsalleen ja kiipesi hänen ylleen, pidellen hänen käsivarsiaan alhaalla.

”Rauhoitu nyt…” Hän sähisi Jonin korvaan, helposti voittaen tämän kamppailun, hän piteli kättään Jonin suun edessä tukahduttaakseen tämän itkun sekaiset huudot ja sitten hän vain odotti. Lopulta Jonin hengitys tasaantui ja rimpuilu laski, hänen olonsa oli unelias. Chris liikkui hänen yltään. ”Olet rauhoittunut,” Se oli enemmänkin toteamus kuin kysymys. ”Sinun täytyy pukea,” Chris käveli vaatekaapille ja heitti vaatteita hänelle. ”Pue nämä yllesi.” Joni istuutui ylös vaivalloisesti ja katsoi kuinka Chris pakkasi hänen tavaroitaan; tunkien satunnaisia vaatekappaleita reppuun. Tilanne oli täysin vailla järkeä. Chris oli… hän oli hullu, ei kuunnellut… ei… Jonin silmäluomet tuntuivat raskailta, eikä hän voinut olla haukottelemasta. Hän tarvitsi apua, tarvitsi…

”Joni pue nuo vaatteet yllesi, olemme lähdössä.”

Jos he jäisivät, joku tulisi ennen pitkää käymään; Joni ajatteli väsyneesti. Hän istui yhä lattialla, kostea pyyhe vyötäisillään ja hän tunsi olonsa niin kovin väsyneeksi. ”Kuunteletko sinä?” Äänessä oli korkea, hermostunut sointu. Chris polvistui hänen vierelleen ja ravisteli häntä. ”Voit nukkua autossa, et vielä.” Chris jatkoi ja lopulta veti t-paidan Jonin ylle, pukien häntä kuin lasta joka oli liian heikko protestoimaan. Jos he jäisivät kotiin, joku tulisi käymään, jos he menisivät mökille, Chris voisi tehdä mitä tahansa halusi. – Tämä ajatus toisti itsensä hänen mielessään, mutta hän oli niin väsynyt, aivan liian väsynyt.

**^^**^^**^^**

Misha venytteli käsivarsiaan ja kurottautui, muttei löytänyt sitä mitä etsi ja avasi silmänsä: lakanat hänen vierellään olivat kylmät, no eivät ehkä kylmät, mutta niiltä puuttui se lämpö, joka niillä olisi pitänyt olla. Hän räpytti silmiään ja kurtisti lopulta kulmiaan, antoi katseensa kiertää huonetta kunnes näki viestin tyynyllä hänen vieressään. Misha tarttui siihen ja luki, hän kavensi katsettaan; virhe? Ei helvetissä! Hän istuutui ylös ärsyyntyneenä; hemmetin kakara… Karata nyt näin ja jättää tämä typerä viesti… Hitto hänen kanssaan.

Misha murahti pettyneenä. Hänen oli pitänyt jutella Jonin kanssa, ei harrastaa seksiä tämän kanssa, mutta tehty mikä tehty eikä hän voinut kieltää, etteikö olisi nauttinut joka hetkestä. Mutta nyt vuode oli tyhjä ja viileä ja vaikka hän oli ärsyyntynyt löytääkseen sen näin, Misha tiesi ettei hänen tulisi olla liian yllättynyt.

Hän luki viestin uudelleen ennen kuin sulki sen kämmenensä sisään. Hän kieltäytyi uskomasta, että Joni oli todella tarkoittanut sanojaan. Huono ajoitus kyllä, virhe ajoituksessa mutta muuten…

Mishaa houkutti ajatus soittaa Jonille ja vaatia vastauksia. Hän juoksutti sormiaan hiustensa läpi, ei häntä usein torjuttu näin ja nyt hän ei halunnut hyväksyä sitä. Misha puki bokserinsa ylleen ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen. Hän kävi yksityiskohtia läpi mielessään edellisestä yöstä; Joni oli käyttäytynyt eritavalla. Kyllä, he molemmat olivat olleet juovuksissa, mutta oliko siinä jotakin muuta takana? Misha yritti muistaa jokaisen yksityiskohdan, jokaisen sanan…

Hän seisoi lämpimän suihkun alla… Joni oli puhunut ulkona kännykkäänsä ja näyttänyt ärsyyntyneeltä… Sitten hänen huoneessaan Joni oli käyttäytynyt leikkisästi, ne oudot kysymykset pornosta ja lopulta… Hän oli pyytänyt, ettei Misha päästäisi häntä menemään… Siinä, hän muisti sen kirkkaasti nyt. Miksi Joni olisi sanonut niin, jos ei olisi tarkoittanut sitä?

Misha tunsi olonsa levottomaksi, epämukava olo levisi hänen sisällään. Mitä hänen tulisi uskoa? Sitä varovaista pyyntöä joka oli esitetty hänelle yöllä, vai niitä kylmiä sanoja viestissä, joka oli jätetty hänen viereensä?

Misha alkoi olla entistä varmempi, että hänellä oli oikeutettu syy olla huolissaan Jonista. Hän poistui suihkusta, marssi huoneeseensa ja pukeutui tarkastellen tyhjää sänkyä. Hän oli päästänyt Jonin menemään jo kerran aiemmin… Eivätkö nämä leikit olleet jo tarpeeksi? Eikö hän ainakin ollut velkaa Jonille sen, että tarkistaisi tämän olevan kunnossa? Misha pohti pitäisikö hänen kunnioittaa pyyntöä olla soittamatta? Ei… Hän menisi asunnolle ja vain kysyisi suoraan, he olivat tanssineet jo tarpeeksi kauan aiheen ympärillä ja edellisenä yönä… Misha muisti Jonin painautuneen hänen rintaansa vasten. ”Älä päästä minua menemään…” Kuiskaus toisti itsensä hänen korvissaan ja Misha tiesi ettei voisi olla tarkistamatta.

Hän otti lompakkonsa, kännykkänsä ja avaimensa ennen kuin riensi alakertaan, kohti eteistä, juuri ajoissa nähdäkseen Ivon hyvästelevän viimeisetkin vieraat. Ivo virnisti hänelle. ”Huomasin, että katosit Jonin kanssa melko aikaisin,” hän sanoi ja katsoi Mishaan suljettuaan oven vieraidensa perässä. Misha mulkoili häneen ja laittoi kengät jalkaansa.

”Makasin hänen kanssaan, tyytyväinen?” Hän murahti ja Ivon virne kasvoi entisestään.

”Viimeinkin!” Ivo henkäisi onnellisena. Misha kurottautui ovea kohti.

“Odota, minne olet oikein menossa?” Ivo kurtisti kulmiaan.

”Menen kysymään siltä kakaralta muutaman kysymyksen… Nähdään myöhemmin.” Misha sanoi ja lähti, hänellä ei ollut nyt aikaa veljensä typerille kommenteille.

Kello oli hieman jälkeen puolenpäivän, kun hän saapui kerrostalolle, jonka Joni oli aiemmin hänelle näyttänyt. Hän ei ollut varma mitä aikoisi tarkalleen ottaen sanoa, mutta oli varma, että oikeat sanat löytyisivät kun hän vain näkisi Jonin. Hän katsoi asukkaiden nimitaulua; kaksi Lehtoa, toinen viidennessä kerroksessa ja toinen kolmannessa, mutta oikean arvaaminen ei ollut vaikeaa; kolmannessa kerroksessa asuivat Lehto ja Hanratty. Nimi Hanratty sai hänet ajattelemaan sanaa rat ja siitä hänen mieleensä tuli heti inhottava likainen rotta. Ajatus sai hänet virnistämään, kyllä, Jonin oli jo aika jättää se rotta!

Misha kiipesi portaat ylös oikean kerrokseen ja seisahtui oven eteen: Hanratty; Misha ei ollut varma miksi se huvitti häntä niin kovin? Outoa… Pudistaen päätään hän lopulta soitti ovikelloa ja odotti. Hiljaisuus. Misha kurtisti kulmiaan ja soitti uudestaan, tullen kärsimättömäksi, jos Joni ei ollut kotonaan, niin minne hän oli oikein mennyt? Vai oliko hän näin itsepäinen? Lopulta hän otti puhelimensa ja muisti ettei hänellä ollut edes Jonin numeroa… Joten hän soitti Dimalle.

”Hei, voitko tekstata Jonin numeron minulle?”

”Uh… Mitä?” Dima kysyi unisena.

“Niin, Jonin numero, tekstaa se, minun pitää soittaa hänelle.”

”Ai… o-okei… Niin siis Jonin numero?” Misha pyöräytti silmiään ja huokaisi.

”Niin, Jonin numero, kakaran numero, okei? Voimme puhua siitä myöhemmin.”

”Joo, okei no lähetän sen ihan pian.” Dima sopersi yhä yllättyneen kuuloisena.

”Hyvä, kiitos, soitellaan…” Misha lopetti puhelun ja odotti, soitti ovikelloa uudestaan ja sitten koputti. Ehkä Joni piileksi? Toivoi, että hän vain lähtisi tai jotakin typerää? Pian hänen puhelimensa piippasi tekstiviestin merkiksi ja Misha avasi viestin, valitsi numeron ja soitti vain kuullakseen, ettei numeroon juuri nyt saatu yhteyttä mikä sai hänet murahtamaan tyytymättömänä.

“Joni, jos olet siellä niin avaa ovi, meidän on juteltava!” Misha potkaisi ovea kerran turhautuneena. Kului hetki ja viereisen asunnon ovi avautui, nuori nainen astui ulos ja hymyili, katsellen häntä uteliaana.

”He eivät ole kotona,” hän sanoi sitten hymyillen yhä pehmeästi.

”Niinkö?” Misha kohotti kulmaansa.

”Niin, he lähtivät ehkä noin puolituntia sitten.”

Puolituntia? He? Eikö se rotan pitänyt olla Kanadassa? Misha pohti.

”Näitkö heidän lähtevän?” Misha kysyi.

”Ennemminkin kuulin heidät…” Tyttö vastasi hymyillen ujosti. “He ovat melko äänekkäitä naapureita.” Ja tähän tyttö pyöräytti silmiään.

”Äänekkäitä?”

”Niin… aina huutavat ja sellaista… se on melko ärsyttävää…” Uusi ujo hymy. ”No, minun on mentävä. Toivottavasti löydät ystäväsi.”

Misha katsoi tytön perään; melko ärsyttävää?! Luoja, mikä ihmisiä oikein vaivasi?! Jos he kuulivat, että naapurissa tapeltiin jatkuvasti, miksi kukaan ei reagoinut siihen? Ennen kuin Misha ehti kysyä lisää, oli tyttö jo lähtenyt hissillä.

He olivat riidelleet ja he olivat lähteneet… Misha alkoi olla entistäkin huolestuneempi, vatsanpohjassa kiristi. Hänen oli löydettävä Joni mutta hänellä ei ollut aavistustakaan mistä aloittaa etsiminen. Hän kirosi hiljaa itsekseen, miksi hän ei ollut toiminut aiemmin kun oli epäillyt jonkin olevan pielessä? Misha ei kuitenkaan halunnut uskoa, että olisi liian myöhäistä. Ehkä Dimalla oli myös sen niljakkeen numero? Oli miten oli, jotenkin hän löytäisi Jonin!

Web published: My Secret Shore 25.toukokuuta, 2010

© KOLGRIM 2006 - 2012

Jatka lukuun 25

My Secret Shore HOME