22.osa

Chris huokaisi lähestyessään häntä. “Olen pahoillani eilisestä,” hän sanoi ennen kuin istui alas nojatuolille Jonin lähelle. Adam oli juuri lähtenyt ja Chris vaikutti rauhalliselta nyt. Silti Joni oli varuillaan. ”Puhuin Adamin kanssa kun olit mennyt nukkumaan,” hän jatkoi. ”Ja minun ei olisi pitänyt huutaa sinulle siten. Olen pahoillani.”

Joni huokaisi ja toi polvensa rintaansa vasten. Hän oli kuullut hiljaisen keskustelun olohuoneesta, oli jopa luullut kuulleensa Chrisin itkevän, muttei ollut varma. Se tuntui oudolle, hän ei ollut koskaan nähnyt Chrisin itkevän, tämä kätki ne tunteensa hyvin, mutta Chris oli ollut humalassa ja ehkä hän katui? ”No?” Chris kysyi lopulta.

”No mitä?”

”Etkö aio sanoa mitään?”

Joni kohautti harteitaan. “En tiedä mitä sanoa, tuntuu kuin kävisimme samaa keskustelua uudestaan ja uudestaan, kuin pyörisimme samaa kehää ympäri.” Chrisin ilme synkkeni ja hän mulkoili Jonia vihaisena.

“Mikään ei miellytä sinua Joni, valitat aina etkä ole valmis selvittämään ongelmiamme. Kerro minulle mitä se vaatii?”

 Joni miltei naurahti kuivasti mutta onnistui estämään itsensä. Hän katsoi poispäin ja henkäisi syvään. “Meidän ongelmamme,” hän huokaisi. “Niin, niitä on niin paljon, etten edes tiedä mistä aloittaisin.” Hetken Joni tuijotti lattiaa ilmeettömänä ennen kuin kohotti katseensa takaisin mieheen. “Ensinäkin, olen..” Hän kallisti päätään, Chris katsoi häneen hiljaisena odottaen ja hetken Joni kuvitteli että olisi mahdollista puhua rehellisesti, kertoa Chrisille kuinka häneen koski, toivoen että sillä olisi merkitystä. “Olen surullinen Chris, olen masentunut enkä saa nukutuksi. Senkö haluat kuulla?”

 “En tietenkään! Olen surullinen kun sinä olet. Minuun sattuu kun olet niin etäinen.”

Joni kurtisti kulmiaan, tuntui oudolta ottaa tämä askel; yrittää kurottautua saamaan takaisin yhteys jonka he olivat menettäneet väliltään. Hän aisti Chrisin halun tulla häntä vastaan, mutta Joni ei ollut varma tämän motiiveista tai rehellisyydestä. “Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja nyt en ole varma tunnenko sinua lainkaan. Luulin tuntevani, mutta nyt sinä hämmennät minua.” Joni puhui hiljaisella äänellä, pelkäsi astuvansa näkymättömän rajan yli joka suututtaisi Chrisin. Yksikin väärä sana ja… Silti, Joni oli väsynyt, halusi asioiden muuttuvan ja siksi oli valmis ottamaan riskin.

 Joni katsoi poispäin, hän tunsi kyyneleet silmissään. Hän oli niin uupunut, tarvitsi unta jota ei kuitenkaan pystynyt saamaan riittävästi. Hän hieroi otsaansa ennen kuin nosti katseensa takaisin Chrisiin. “Lakkaa satuttamasta minua, jos rakastat minua niin lopeta satuttamasta.”

 “Sinä satutit minua ensin; pettämällä, flirttailemalla. Sinä satutat minua ja minä sinua… En voi sille mitään, sinun täytyy ymmärtää. Kunhan lopetat pelehtimisen, niin kaikki muuttuu! Sinulla on joku toinen, eikö? Kuka hän on?”

Joni sulki silmänsä ja pudisti päätään. “Ei ole ketään toista, Chris! Ei ketään!” Hän huusi turhautuneena. “Mitä helvettiä haluat minun tekevän?” Miten hitossa voin sen todistaa?! Lakkaa hakkaamasta minua ja ehkä voisinkin sietää läheisyyttäsi!” Joni ei ollut onnistunut rauhoittua, ei edes nähdessään Chrisin nousevan ja lähestyvän, lopulta mies läppäisi hänen kasvojaan.

“Sinun tulee kunnioittaa minua, Joni!” Chris hengitti raskaasti, heidän katseensa kohtasivat. Joni silmät paljastivat hänen tuskansa, poski punoitti lyönnin jäljiltä ja Chris pakotti itsensä rauhoittumaan. “Sinä pakotat minut käyttäytymään näin, sinä nostat esiin tämän puolen jota vihaan.” Hän henkäisi. “Lupasin, etten koskaan käyttäytyisi kuten hän ja nyt…” Chris polvistui Jonin eteen ja kosketti hänen kasvojaan ennen kuin tarttui hellästi hänen käsiinsä. “Olen pahoillani…” Hän kuiskasi, suuteli Jonin kämmeniä. “Rakastan sinua, tarvitsen sinua…” Hän jatkoi. “Meissä molemmissa on vikamme,” Chris huokaisi ja nousi ylös istuen hänen viereensä, silittäen nyt hellästi poskea, jota oli hetkeä aiemmin lyönyt. “En halua olla hänen kaltaisensa. Luulen että, taisin katsoa sitä niin pitkään että se teki minusta tällaisen. Mutta voin muuttua, jos minulla on sinut… tarvitsen sinua…oma rakas Jonini.” Chris veti hänet lähelleen ja suuteli hänen poskiaan ja otsaansa. Joni värähti osaamatta uskoa häneen, ihmiset eivät muuttuneet yhdessä yössä eikä hän ollut tarpeeksi typerä uskoakseen sitä. 

“Tarvitset apua… enkä osaa auttaa sinua…” Joni kuiskasi. “Ole kiltti Chris, tarvitsemme apua, tämä ei voi jatkua näin…”

“Sinä olet kaikki mitä tarvitsen,” Chris huokaisi ja silitteli hänen hiuksiaan. “shh nyt, ole vain siinä. Me pääsemme tästä yli, minä muutun, näet vielä.”

 Se oli vain uusi tyhjä lupaus, pian unohdettu. Mikään ei kuitenkaan muuttuisi ja seuraavana päivänä Chris olisi palannut nimittelyyn kunnes löytäisi taas uuden hetken anteeksi pyynnöille. Joni tiesi kuinka häviävän pieni mahdollisuus olisi sille, että asiat muuttuisivat paremmiksi. Joitakin asioita oli mahdoton korjata.

 **^^**^^**^^**

Seuraavan viikonlopun he viettivät Jonin vanhemmilla. Oli toukokuun puoliväli ja lämmin iltapäivä. Jonin isä halusi grillata johon Chris oli välittömästi lupautunut avuksi; haluten kiillottaa kuvaansa yhä paremmin Askon silmien edessä. Joni istui kuistilla, piteli oluttölkkiä käsissään ja katsoi hiljaisena kuinka hänen sisaruksensa leikkivät pihamaalla. Ajoittain hän vilkaisi isäänsä ja poikaystäväänsä heitän jutellessaan iloiseen sävyyn samalla kun grillasivat. He joivat olutta ja hetkittäin nauroivat ääneen; niin helppoa ja normaalia.

Joni vihasi sitä, vihasi sitä kuinka hyvissä väleissä hänen isänsä oli Chrisin kanssa. Välillä, kuten sillä hetkellä, hän halusi huutaa isälle, kysyä oliko tämä typerä vai sokea; rakastaisiko hän Chrisiä niin paljon, jos tietäisi että tämä pakotti hänet seksiin kanssaan ja hakkasi hänet alistumaan? Toki hän ei voinut oikeasti syyttää isäänsä kun hän itse ei kertonut, silti hän oli poissa tolaltaan. Valheet painoivat raskaina hänen mieltään ja saivat hänet säälimään itseään. Hän näki katseet jotka Chris suuntasi häneen; näytelty huolehtivaisuus ja Joni tiesi sanoja kuulematta, kuinka isä ja Chris puhuivat hänen väsyneestä tilastaan ja pohtivat sen syytä.

 Hänen veljensä hypähti arvaamatta hänen eteensä.

“Ha! Sainpas sinut!” Poika huudahti ennen kuin suihkutti kylmää vettä vesipyssyllään hänen päälleen. Joni karjaisi vihaisena ja hänen veljensä nauroi voitonriemuisena. “Kuole vihollinen!”

 “Sinä pikku paskiainen!” Joni sähähti kaventaen katsettaan. Hän jätti oluttölkkinsä maahan ja nousi. Vesi valui alas hänen kasvojaan ja liimasivat t-paidan hänen ihoaan vasten. Julius katsoi häneen pelokkaana kun Joni kurottautui tätä kohti ja poika juoksi nopeasti karkuun. “Senkin kiusankappale tule takaisin!”

“Isi! Isi!” Julius huusi juostessaan heidän isäänsä ja Chrisiä kohden. Chris näytti omahyväiseltä ja huvittuneelta, isä kurtisti kulmiaan.

“Joni, älä kiroa veljellesi,” Asko moitti.

“Hän ampui minua tuolla helvetin vesipyssyllään!” Joni huusi.

 “He vain leikkivät, ei se ole niin vakavaa.” Nyt jopa hänen veljensä hymyili omahyväisesti. Asko siirsi katseensa nuorempaan poikaansa. “Älä tee sitä enää, okei?” Hän kysyi.

“Vitun anteeksipyyntö olisi aiheellinen!” Joni huomautti tuohtuneena.

“Älä ole lapsellinen Joni,” Chris hymyili. “Sehän on vain vettä.”

“Haistakaa paska koko sakki!” Joni räjähti ja kääntyi mennäkseen sisälle. Hän kirosi koko matkan huoneeseensa; he olivat kaikki häntä vastaan! Hänkö oli nyt se joka oli tehnyt väärin? He kaikki voisivat painua helvettiin!

Katja katsoi kuinka Joni syöksyi hänen ohitseen, selvästi poissa tolaltaan, paita märkänä. Hän ihmetteli mitä oli tapahtunut ja jatkoi matkaansa ulos kattaakseen pöydän takapihalle.

 “Miksi Joni oli niin poissa tolaltaan?” Hän kysyi katsoen miehiin.

 “Julius ampui häntä vesipyssyllä,” Asko selitti ja käänsi pihvejä grillillä. Katja kurtisti kulmiaan ja katsoi lapsiaan kohti; kaikki kolme juoksivat pihamaalla nauraen, pidellen mainittuja vesipyssyjä käsissään.

 “Julius! Haluan, että pyydät isoveljeltäsi anteeksi!” Katja vaati tiukkaan sävyyn.

“Mutta Joni on pelottava kun hän on vihainen,” poika protestoi.

“Eikä ole ja silloin kun tekee jotain tyhmää, niin on pyydettävä anteeksi.” Katja nyökkäsi ja asetteli pöydän ennen kuin päätti tarkistaa Jonin voinnin itse. “10 minuuttia,” hän sanoi Juliukselle ennen kuin palasi sisälle.

Nainen koputti hellästi oveen, mutta kun vastausta ei kuulunut, hän kurkisti sisään varovasti. Joni istui pöytänsä ääressä tuijottaen ulos, puhdas paita yllään. “Oletko kunnossa?” Katja kysyi pehmeällä äänellä astuessaan peremmälle. Hän näki Jonin nyökkäävän ääneti, pojan selkä oli käännettynä häneen ja hän toi kätensä hieroakseen silmiään. Katja lähestyi varoen. “Joni?”

 “Tulen alas pian,” Joni vastasi käheästi.

“Olen huolissani sinusta; me kaikki olemme. Onko jotain sattunut?”

Joni pudisti päätään. “Ole kiltti ja mene,” hän pyysi katsomatta häneen. Katja kuitenkin tuli yhä lähemmäksi nähdäkseen hänen kasvonsa. Hän näki kyyneleet joita Joni yritti pyyhkiä poskiltaan. 

 “Joni, et ole ollut oma itsesi viikkoihin, kuukausiin. Mitä oikein on meneillään?” Hän kysyi. Joni henkäisi ja pudisti päätään.

“Olen vain niin väsynyt,” hän vastasi. “Mutta olen kunnossa, pian… ole kiltti, minä-”

 “Me olemme perheesi, jos on jotakin, mitä tahansa… Ole kiltti ja kerro jotta voimme auttaa sinua.” Katja istui alas hänen sängylleen ja tarkkaili nuorukaista joka pakotti hymyn kasvoilleen.

“Olen kunnossa pian,” hän vakuutti. “Tämä ei ole kuin stressiä, se menee kyllä ohitse.” Katja ei kuitenkaan luottanut Jonin sanoihin, asiassa täytyi olla jotain enemmän, jotain mitä Joni salasi ja oli turhauttavaa ettei tämä kertonut mitä se oli.

“Jos olet varma?” Nainen kysyi ja nousi hitaasti.

“Olen,” Joni vakuutti. “Kiitos tosin,” hän lisäsi hetken päästä; tuntui lohduttavalta tietää että Katja välitti. Ennen Joni oli ollut liian keskittynyt itseensä nähdäkseen sitä, mutta nyt… Ehkä jonain päivänä hän voisi kertoa äitipuolelleen totuuden, jonakin päivänä kun hän olisi vapaa; oli pakko luottaa että se päivä tulisi vielä vastaan.

 Ovelta kuului hiljainen koputus ja Katja hymyili tietäen kuka oven takana odotti. Hän avasi ja katsoi pientä 8-vuotiasta poikaa joka seisoi kynnyksen edessä, purren huultaan hermostuneena katsoessaan ensin äitiään ja sitten veljeään.

Joni kohotti kulmaansa uteliaana ja hieman huvittuneena; Julius näytti niin pieneltä ja katuvaiselta, miltei pelokkaalta Katjan jättäessä heidät kaksin. Jonin täytyi taistella pitääkseen vakavan välinpitämättömän katseen.

“Mitä nyt?” Hän kysyi tasaisella äänellä ja kääntyi tuolillaan poikaa kohden. 

“No… minä...um…” Epäröivät siniharmaat silmät kohtasivat hänen katseensa. “Anteeksi…” Poika mutisi.

“En oikein kuullut, viitsitkö toistaa?”

“Anteeksi että ammuin sinua,” Julius sanoi ja sai Jonin hymyilemään, poika ei kuitenkaan huomannut tätä sillä tuijotti tiiviisti omia käsiään. “En halunnut suututtaa sinua, halusin, että leikkisit kanssamme,” Poika lisäsi. “Sinulla näytti olevan niin tylsää.”

Joni naurahti. “Niinkö?” Hän kysyi ja Julius kohotti katseensa. “Älä huoli siitä, okei? Annan anteeksi ja taisin ylireagoida, se oli kuitenkin vain vettä.” Hän kohautti olkiaan ja poika hymyili kirkkaammin ja nyökkäsi.

“Voin ampua myös Chrisiä jos haluat?” Julius kysyi. “Koska hän nauroi.”

 Tarjous oli houkutteleva ja Joni mietti miten mies reagoisi. “Jos haluat,” Joni virnisti. “Hän voisi tarvita sitä.” Hän nyökkäsi ja nousi ylös. “Mennään takaisin ulos, mutta älä kerro hänelle että rohkaisin sinua.” Joni pörrötti veljensä hiuksia ja poika virnisti leveästi.

“En kerro!” Julius lupasi.

 Joni istui alas paikalleen terassille ja kurottautui ottamaan lehden jonka oli aiemmin jättänyt pöydälle ja oluensa. Katja puuhaili yhä pöydän kattauksen parissa. Chris auttoi hänen isäänsä ja Joni katsoi huvittuneena kuinka kaksoset juonivat keskenään vilkuillen Chrisiä kohden.

 Lopulta se oli Sauli joka hiipi lähemmäksi Chrisiä, juuri kun tämä oli menossa hakemaan jotakin sisältä. Poika hyppäsi miehen eteen ja tähtäsi. Yllättynyt ilme Chrisin kasvoilla ja se, että Sauli oli onnistunut kastelemaan tämän housut niin, että näytti siltä kuin tämä olisi laskenut alleen, sai Jonin puhkeamaan äänekkääseen nauruun; hän ei voinut hillitä itseään ja sillä hetkellä hän todella rakasti veljeään.

 “Suomi rulettaa!” Sauli julisti ennen kuin juoksi pakoon. Katja ja Asko toruivat poikaansa hämmentyneinä tapahtuneesta. Kuulleessaan Jonin naurun, suuttumus voitti yllättyneisyyden Chrisin kasvoilla. Hänen kätensä puristautuivat nyrkkeihin ja hän hengitti jännittyneesti; valmiina räjähtämään.

“Mikä hätänä Chris?” Joni ei voinut olla kysymättä. “Sehän on vain vettä.” Hän virnisti, luottaen siihen ettei Chris voinut vahingoittaa häntä täällä. Hän virneensä kuitenkin kuoli hänen nähdessään katseen jonka mies loi häneen; hänen silmänsä olivat kaventuneet ja niissä oli se tietty pilke joka sai Jonin nielaisemaan. Seuraavana hetkenä Chris kuitenkin hillitsi itsensä, piilotti suuttumuksensa ja hymyili.

“Ei haittaa, vain vettä ja minulla on onneksi varavaatteita.” Chris hymyili Jonin vanhemmille. “Pojat ovat poikia, vai mitä?” Hän nauroi ja suuntasi kohti taka-ovea mennäkseen sisälle. Ennen kuin hän astui sisään ovesta, Chris kuitenkin loi Joniin merkitsevän katseen, joka tiesi vaikeuksia myöhemmin.

**^^**^^**^^

Myöhemmin Joni tuli huoneeseensa Chrisiä aikaisemmin. Hän riisui paitansa ja toivoi, Chrisin viipyvän alakerrassa kauemmin hänen isänsä kanssa, tarpeeksi kauan jotta hän ehtisi nukahtaa tai ainakin esittää nukkuvaa. Oli miltei keskiyö, mutta huoneessa oli yhä kirkasta valon tulviessa sisälle ikkunasta. Joni huokaisi ja veti pimennysverhot ikkunan eteen ennen kuin riisui farkkunsa.

 Hän kuuli oven avautuvan takanaan ja jännittyi, hän ei tarvinnut valoja tietääkseen että tulija oli Chris. Joni pujahti peiton alle sänkyynsä, kasvot kohti seinää. Hän kuuli kolkot askeleet takanaan, vaatteiden kahinan, vyönsoljen kilahduksen, vetoketjun liukumisen auki. Jonin sydän löi tiheään pelokkaaseen tahtiin. Chris ei sanonut sanaakaan ja Joni kuuli tämän ottavan jotakin laukustaan ennen kuin tuli lähemmäksi. Chris raotti verhoja nähdäkseen paremmin.

Peitto siirtyi ja Chris livahti sen alle, Jonin viereen. Mies oli täysin alasti, hänen puoliksi jäykistynyt elimensä painautui Jonin pakaroita vasten. “Ethän kieltäydy minulta rakas?” Hän kuiskasi Jonin korvaan miltei uhkaavaan sävyyn.

“EI sillä ole väliä mitä sanon…” Joni kuiskasi katkeraan sävyyn ja tiesi ettei Chris välittäisi. Hän tunsi elimen sykkivän ja kasvavan Chrisin hieroessaan itseään häntä vasten. Hänen kätensä liikkuivat Jonin jalkoväliin ja hieroi häntä.

“Ole kiltti Chris, ei täällä…” Joni pyysi. Hän ei halunnut sen tapahtuvat huoneessa jossa oli kasvanut ja tuntenut olonsa turvalliseksi. “Kotona… ei täällä.”

“Joko otat suihin tai annat persettä, valitse,” Chris kuiskasi ja imi hänen korvanlehteään, liikuttaen lantiotaan vaativasti Jonia vasten. Joni oli hetken hiljaa.

“Otan suihin…” Hän kuiskasi lopulta ja Chris antoi hänen kääntyä, tehden olonsa mukavaksi asettuessaan makaamaan selälleen sängylle. Vastentahtoisesti Joni liikkui antaakseen miehelle suuseksiä, hän ei viivytellyt muiden hyväilyjen kanssa vaan meni suoraan asiaan; saadakseen sen ohi mahdollisimman nopeasti. Chris tarttui hänen hiuksistaan, kuin varmistaen ettei hän varmasti pääsisi pakenemaan. Joni oli ennen nauttinut oraaliseksistä molemmin päin, mutta nyt Chrisin kanssa häntä iljetti. Silti, jos piti valita tämän tai anaaliseksin välillä; joka nykyisin Chrisin kanssa oli melko kivuliasta ja epämukavaa, tämä oli pienempi paha.

Chrisillä ei kestänyt pitkään saavuttaa orgasmi ja kuten muillakin kerroilla hän piti Jonia aloillaan pakottaen hänet nielemään kaiken. Joni kakoi, sulki kyyneleistä täyttyneet silmänsä ja teki mitä oli pakko. Kun Chris päästi hänestä irti, Joni istui nopeasti ylös ja toi kätensä suunsa eteen; oli lähellä ettei hän oksentanut. Hän koetti rauhoittua, tunsi Chrisin hellän, hyväilevän kosketuksen reidellään.

 “Tuntui hyvälle,” Chris kuiskasi ja Joni, joka yhä piteli kättään suunsa edessä, pystyi ainoastaan nyökkäämään haluamatta katsoa häneen.

“Haen lasin vettä,” Joni sai viimein sanottua käheällä äänellä, kun oli rauhoittunut. Chris ei vastannut, katsoi häneen hymyillen ärsyttävästi, hymy oli miltei hellä ja Joni tiesi hellyyden olevan enää vain valhe.

Joni kiiruhti kylpyhuoneeseen, ei olisi voinut pidätellä kauempaa; hän polvistui wc-pöntön eteen ja oksensi. Vartalo vapisi kauttaaltaan, otsa kimmelsi hiestä, hän haukkoi henkeään. Hän vihasi oksentamista, mutta hän oli alkanut tekemään sitä yhä useammin.

Joni pakotti itsensä nousemaan vapiseville jaloilleen ja kohotti katseensa peiliin; hän näytti kalpeammalta kuin ennen, väsyneeltä ja rumalta… Joni puraisi huultaan ja kohotti kätensä koskettamaan kasvojaan; hän vihasi tätä alistuvaa, heikkoa olentoa joka hänestä oli tullut. Tilanne ei voinut jatkua näin kauaa; oli pakko tehdä jotakin, mitä tahansa pysyäkseen järjissään. Hän halusi saada takaisin oman itsensä, jonkinlaisen kontrollin.

 Kesti 15 minuuttia ennen kuin hän kykeni palaamaan huoneeseen. Chris oli pysynyt heräillä ja odottanut, hän liikkui sängyllä tehdäkseen Jonille tilaa ja nosti peittoa. Kun Joni oli käynyt sängylle hänen viereensä, Chris veti hänet rintaansa vasten ja silitteli hellästi hänen hiuksiaan. “Sinulla kesti kauan,” hän huomautti. “Voisin tehdä sinulle vastapalveluksen, tiedäthän?” Hän ehdotti yllättäen ja Joni, joka tunsi olonsa jo tarpeeksi epämukavaksi, pudisti päätään.

“Olen väsynyt,” hän kuiskasi.

“Olet aina väsynyt, olen huolissani sinusta.” Chris kuiskasi katsoessaan häneen ja Joni olisi voinut nauraa katkerasti; huolissaan? … Hän ei halunnut olla siinä, ei Chrisin syleilyissä. Hän käänsi selkänsä miehelle, mutta se ei tuonut lohtua. Chrisin käsivarsi kietoutui hänen ympärilleen, hänen hengityksensä kutitti Jonin ihoa. “Olet hyvin onnekas Joni, sinun tulisi ymmärtää se. Sinulla on hyvä perhe; kaikki nämä hienot tavarat, kaikilla ei ole sitä mitä sinulla…” Chris kuiskutteli. “Minulla ei ollut,” mies huokaisi. “Sinä olet sillä tavalla itsekäs.”

“Niinkö?” Joni kysyi ja tuijotti ilmeettömänä vastakkaista seinää.

“Niin, mutta välitän sinusta kuitenkin. Sinun vain pitäisi parantaa asennettasi, tiedän, että voimme olla taas onnellisia, kaikki riippuu sinusta.”

“Kaikkiko on minun syytäni?” Joni kuiskasi, katkeruuden korventaessa hänen kurkkuaan.

“Olemme puhuneet tästä ennen.” Chris huokaisi.

“Sinä aamuna kun sinä…” Joni aloitti ja nielaisi. “Etkö näe, että… Kuinka se voisi koskaan olla niin kuin ennen?” Hän tunsi Chrisin vartalon jäykistyvän, hän hiljentyi, käsi liikkui Jonin käsivarrelle ja pysähtyi siihen. Hiljaisuus sai Jonin hermostuneeksi.

 “Mene nukkumaan,” Chris sanoi ainoastaan ja lopulta käänsi selkänsä hänelle kuin häntä olisi loukattu. Joni vilkaisi miestä, huokaisi mutta pysyi aloillaan. Hän tuijotti seinää, halusi asioiden muuttuvan, halusi elämänsä takaisin ja jotenkin hän vielä saisi sen.

**^^**^^**^^**

 Muutama päivä myöhemmin Joni meni lääkäriin kysymään unilääkkeistä.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun hän kävi lääkärin luona sen jälkeen kun Chris oli aloittanut pahoinpitelemään häntä, jotenkin alitajuisesti ehkä hän yritti ottaa sitä askelta että saisi apua ulkopuolelta. Viimeksi hän oli tullut flunssan vuoksi vaikka tiesi, että hänellä oli yhä muutamia mustelmia edellisen pahoinpitelyn jälkeen, ei oikeastaan kasvoissaan, mutta olkapäissään ja käsivarressaan… Kuitenkin kysyttäessä niistä hän oli valehdellut.

Hän ei uskonut lääkärin edes epäilevän mitään, tämä ei kysynyt lisäkysymyksiä, joillain tavoin sekin oli turhauttavaa. Joskus Joni mietti oliko vika todella hänessä. Ei ollut normaalia miehelle olla tällaisessa suhteessa, eihän? Ja hän oli siitä syystä heikko, se oli nöyryyttävää, hän ei ollut kunnon mies, hän oli vain säälittävä.

 “Minulla on univaikeuksia,” hän tunnusti ja viidenkymmenen oleva mies katsoi häneen mietteliäänä. “Mietin, että jos olisi mahdollista saada jotain lääkkeitä siihen?”

“Onko tätä jatkunut pitkään? Näitä univaikeuksia?” Mies kysyin.

“Pari kuukautta…”

“Oletko stressaantunut? Masentunut ehkä? Muita vastaavia oireita?”

Joni huokaisi. “Olen kai ollut hieman stressaantunut viimeaikoina… opiskelustressiä ja sellaista..” Mies nyökkäsi ja tarkasteli hänen kasvojaan.

 “Voin kirjoittaa sinulle reseptin, mutta sen pitäisi olla vain väliaikainen ratkaisu. Unilääkkeisiin voi helposti kehittyä riippuvuus jos otat niitä liian usein ja liian pitkään.”

“Ymmärrän.”

 “Joten kirjoitan reseptin yhdeksi kuukaudeksi, ei pidempään ja pienennät annosta loppua kohden. Ei alkoholia silloin kun otat lääkettä. Voit kokea uneliaisuutta jopa päivällä, etenkin alussa.”

Joni nyökkäsi helpottuneena, ehkä hän viimein saisi paljon kaivattua lepoa?

*^*^*^

 Kun Chris tuli kotiin töistä kaksi päivää myöhemmin vaatien seksiä, jonka Joni olisi mieluummin jättänyt väliin, mutta tekosyyt alkoivat loppua, hän sai idean.  Hän oli hermostunut ottaessaan kaksi pilleriä ja tehdessään hätiköidyn päätöksen sekoittaa ne Chrisin illalliseen. Hänen sydämensä hakkasi kiihkeänä, tietäen millaisessa pulassa olisi jos Chris huomaisi. Hän otti riskin sillä ei todellakaan halunnut seksiä Chrisin kanssa. Joni puri huultaan muussatessaan perunat ja piilottaessaan pillerit Chrisin annoksen joukkoon.  

Kun he istuutuivat pöydän ääreen, Joni tunsi olonsa yhä hermostuneemmaksi, hän yritti hymyillä Chrisille joka katsoi häntä tarkkaavaisena.

”Eikö ole viiniä?” Chris kysyi ja Joni pudisti päätään, kaatoi vettä molempiin laseihin.

”Olin kiireinen tänään, en ehtinyt hakea,” hän vastasi niin rauhallisesti kuin pystyi ja istui alas, katsoen kun Chris alkoi syödä.

”Ei sinusta kyllä kokkia saa, tämä perunamuusi on paakkuista.” Chris valitti mutta söi siitä huolimatta ja Joni koetti piilottaa helpotuksen huokaisunsa.

 “Tule sänkyyn kun olet syönyt,” Chris sanoi noustessaan ennen kuin pyyhki suunsa lautasliinalla. Joni huomasi että jopa pienet eleet Chrisiltä olivat alkaneet ällöttää häntä, jopa tuo tapa miten hän pyyhki suunsa. Tahallaan Joni söi niin hitaasti kuin mahdollista.

”Tulen kunhan olen käynyt suihkussa,” Joni lupasi ja katsoi Chrisiin, joka nyökkäsi jäykästi.

”Kunhan sinulla ei mene liian pitkään.” Chris sanoi ennen kuin käveli makuuhuoneeseen. 

 Joni sai syötyä ja pesi astiat vailla kiirettä jonka jälkeen hän kävi suihkussa ja käveli sitten makuuhuoneeseen. Chris makasi sängyllä kyljellään silmät kiinni. Joni sydän alkoi lyödä tiheämmin, kun hän lähestyi ja lopulta polvistui miehen viereen; tämän hengitys kulki tasaisena.

”Chris?” Hän kutsui hiljaa, mies liikahti, muttei herännyt mikä sai Jonin hymyilemään. Se toimi! Se todella oli toiminut ja hän tunsi voitonriemun leviävän rinnassaan. Voitto oli ollut pieni mutta hänelle se tuntui suurelta.

Joni miltei hihitti itsekseen ja päätti juhlistaa vapaata iltaansa ja yötään kylmällä oluella ja hyvällä elokuvalla.

Yön aikana hän kävi säännöllisesti tarkistamassa, että Chris oli kunnossa; että tämä todella vain nukkui. Ennen aamunkoittoa, Joni hiipi vuoteeseen miehen viereen, oli parempi että kun tämä heräisi, hän löytäisi hänet vierestään.

 Kun Chris heräsi kahdeksalta aamulla, oli hän täysin hämillään. Miten hän oli voinut olla niin väsynyt, että oli nukahtanut tällä tavoin? Ennen kuin oli edes saanut seksiä? Joni ainoastaan hymyili, painoi suudelman hänen poskelleen ja pohti, josko hän vain työskenteli liikaa. Samaan hengenvetoon Joni kuitenkin myös muistutti, että hänen tulisi kiirehtiä, jottei myöhästyisi töistä. Chrisin olisi ehkä pitänyt tulla epäluuloiseksi siitä kuinka hyväntuulinen Joni oli sinä aamuna, mutta samaan aikaan Jonin lämpimämpi käytös häntä kohtaan sai epäilyksen sulamaan ja hän näki ainoastaan sen minkä halusikin nähdä.

Joni tiesi ettei voinut toistaa samaa temppua usein, mutta silti sen onnistuminen miellytti häntä ja ehkä hän voisi yrittää uudelleen kun Chris sattuisi olemaan kurjalla tuulella. Se tuntui hyvälle suunnitelmalle; viimein hänellä oli jonkinlaista kontrollia. 

Kesäkuun alussa Dima kertoi hänelle menevänsä kihloihin Lindan kanssa ja että he pitäisivät kihlajaiset Ivon ja Mishan luona kaksi viikkoa myöhemmin; hänet ja Chris oli luonnollisesti kutsuttu. Tämä kuitenkin masensi Jonia; Chrisin mukaan ottaminen johtaisi katastrofiin, hän tiesi sen ja se tarkoitti sitä, ettei hänkään voinut mennä.

 Elämä vaikutti hirvittävän epäreilulta ja hän murjotti muutaman päivän sen vuoksi. Hän oli suuttunut itselleen ja Chrisille, mutta juuri kun hän oli luopunut toivosta että voisi osallistua, oli Chris saanut puhelun; kiireiset perheasiat vaativat, että hän matkustaisi Kanadaan.

 Hänen äitinsä oli sairastunut; se oli ainoa mitä Chris oli voinut sanoa ja tämä oli kironnut sitä, että hänen oli lähdettävä ilman Jonia. Chrisin vanhemmat eivät vieläkään tienneet, että hän oli homo ja mies halusi pitää asian niin. Joni oli tästä kiitollinen; se tarkoitti hänelle viikon lomaa. Kokonainen viikko ilman Chrisiä! Pelkkä ajatus piristi häntä enemmän kuin mikään ja parasta koko jutussa oli se, että Chris oli poissa kun Dimalla ja Lindalla oli heidän juhlansa. Joni oli vapaa osallistumaan, mutta sen täytyi olla uusi salaisuus Chrisiltä.

**^^**^^**^^**^^**

 Hän tapasi Mishan ruokakaupassa seuraavana päivänä. Hän miltei puhkesi nauruun nähdessään miehen, joka oli valitsemassa kurkkuja. Joni lähestyi hiljaa, hiipien tämän taakse.

”Oletko varma, että tuo on tarpeeksi iso?” Hän kysyi katsellessaan kurkkua, jota mies piteli käsissään. Hän virnisti heidän katseidensa kohdatessa.

”Luuletko, että se on liian pieni?” Misha kysyi huvittuneena ja kohotti kulmaansa. Joni katsoi vihreiden vihannesten pinoa ja lopulta poimi ylös yhden.

”Minusta tämä on mehukkaampi ja paljon… tyydyttävämpi.” Hän sanoi leikkisään sävyyn ojentaessa kurkun miehelle. Hän oli nähnyt miestä viimepäivinä niin usein, että alkoi jo rentoutua tämän lähellä. Hän nautti näistä hetkistä jolloin saattoi unohtaa kurjan parisuhteensa.  Misha otti kurkun, mittaili sitä toisella kädellään ja vertaili siihen jonka oli aiemmin valinnut. Hän katsoi Joniin.

“Hm, taidat olla oikeassa, pitkä ja paksu, juuri sellainen mistä pidämme, niinhän?” Hän virnisti ja katsoi nuorempaa miestä tavalla joka miltei sai tämän punastumaan, mutta vain miltei.

”Totta kai,” Joni vastasi ja väläytti kirkkaan hymyn Mishalle. ”Miten on mahdollista, että törmäämme toisiimme jatkuvasti?” Hän kysyi siirtyessään poimimaan tomaatteja.

”Hm.. Mielenkiintoinen kysymys,” Misha totesi ja siirtyi hänen viereensä valitakseen myös tomaatteja.

 “Sinä vainoat ja seuraat minua,” Joni hihitti.

”Ei, en minä koskaan sellaista tekisi,” Misha kielsi virnistäen.

”Kylläpäs! Myönnä pois!” Joni kääntyi katsomaan häntä huvittuneena.

”Ei, et sinä niin kuuluisa ole, Joni,” Misha kiusoitteli ja poika pyöräytti silmiään ennen kuin siirtyi hedelmäosastolle hakemaan päärynöitä. Misha päätti valita omenoita päärynöiden läheltä. Hän katseli Jonia, virnisti kun heidän katseensa kohtasivat tuntien tyytyväisyyttä saadessaan virneen takaisin. Leikki jatkui, Misha seurasi Jonin jälkiä hitaasti ja melko viattomasti, heillä nyt sattui vain olemaan melko samanlainen ostoslista?

“Luuletko, että tämä leipä on hyvää?” Misha kysyi valitessaan samanlaisen paketin ruisleipää jonka Joni oli juuri siirtänyt omaan kärryynsä.

”Kyllä, minusta se on parasta täällä,” Joni vastasi ja katsoi miestä uteliaana.

”Taidan kokeilla sitä sitten,” Misha nyökkäsi ja laski paketin ostostensa joukkoon.

”Sinä seuraat minua,” Joni huomautti heidän molempien seisahtuessa kananmunahyllyn eteen.

”Tarvitsen munia, kaikki tarvitsevat vähän munaa silloin tällöin,” Misha vastasi virnistäen. ”Nuo ovat pieniä, nämä ovat isompia; pidäthän sinä munistasi isoina, vai mitä?” Hän kysyi ja ojensi laatikon Jonille, joka otti sen vastaan pudistellen päätään hieman, katsoen poispäin Mishan silmistä hetkeksi ennen kuin uskalsi jälleen kohdata ne.

”Kyllä,” hän vastasi. ”Kiitos,” Joni lisäsi hymyillen ja laski pakkauksen muiden elintarvikkeiden joukkoon. ”Nyt aion hakea kanaa, oletan, että sinä ja Ivokin aiotte syödä kanaa?” Joni oli jo matkalla kohti lihaosastoa, katsoi olkansa yli ja virnisti, Misha seurasi pian perässä.

 Misha ei ollut varma mitä oli tapahtumassa, ei ollut varma tunteista, jotka olivat alkanet herätä, ne hämmensivät häntä. Sisimmässään hän tiesi, ettei se ollut ainoastaan huolta… Hän ajatteli Jonia usein ja nyt nähdessään noiden uteliaiden silmien seuraavan häntä, hymyn kaunistaessa pojan kasvoja… No, ne saivat hänen olonsa paremmiksi, samoin kuin nämä leikkisät kommentit joita Joni antoi hänelle. Joten ehkä… luoja paratkoon… hän todella piti Jonista?

“Haluatko kyydin kotiin?” Misha tarjosi, kun he olivat maksaneet ostoksensa, Joni epäröi hetken mutta lopulta nyökkäsi ja kiitti.

Kun he kävelivät yhdessä parkkipaikalle, Joni ei voinut olla pohtimatta, josko oli menettänyt järkensä. Ensinäkin hän flirttaili Mishalle ja… Mutta toisaalta, tekipä hän sitä tai ei Chris kuitenkin syyttäisi siitä, joten oliko sillä enää väliä? Joni päätti unohtaa Chrisin hetkeksi ja vain nautti Mishan seurasta tämän lyhyen hetken.

“Hieno auto,” hän kommentoi kun he olivat istuneet alas.

”Kiitos,” Misha hymyili käynnistäessään autonsa.

“Uusi?” 

“Kyllä,” Misha vilkaisi häneen kurtistaen kulmiaan kuin ajatellen jotakin. Lopulta hän hymyili ja siirsi katseensa tielle. ”No… Miten poikaystävä jaksaa?” Hän kysyi ja Joni vilkaisi häneen nopeasti.

”Lähtee Kanadaan huomenna,” Joni virnisti.

“Lopullisesti?” Misha ei voinut olla kysymättä ja Joni nauroi.

”Luoja kun lähtisikin!” Hän sanoi ajattelematta ja hihitti yhä ennen kuin tajusi virheensä. ”Se oli vitsi,” hän lisäsi hymyillen hieman kun Misha loi häneen yllättyneen katseen.

”Oletko varma?” Mies kysyi leikkisään sävyyn vaikka todellisuudessa halusi kysyä tosissaan. Joni pyöräytti silmiään.

”Viikko ilman ihmistä jota muutoin näet päivittäin olisi tervetullut tauko kelle tahansa,” Joni päätti vastata.

”Niin… No, ehkäpä viikon tauko Ivosta tekisi minunkin hermoilleni hyvää,” Misha naurahti.

”Voisimme vaihtaa, ota sinä Chris, minä otan Ivon,” Joni virnisti ja pohti miten helpolta tuntuikaan vitsailla Mishan kanssa vaikka samalla osa hänestä olikin hermostunut.

”Hmm… enpä tiedä… Onko Chris hyvin koulutettu? Osaako hän laittaa ruokaa? Tai onko hän hyvin äänekäs?”

”Hän osaa laittaa ruokaa,” Joni nyökkäsi. ”Mutta et sinä häntä haluaisi, hän osaa olla aika äänekäs ja ärsyttävä,” hän huokaisi ennen kuin tuli katuneeksi äkillistä rehellisyyden puuskansa ja virnisti. ”Niin sinä ajattelisit, luulen.”

“Ja sinä?” Misha kysyi hieman yllättyneenä, Joni käyttäytyi hieman oudosti ja hän alkoi olla aika varma, ettei tämä ollut onnellinen suhteessaan.

“Hän on poikaystäväni,” Joni kohautti harteitaan, vastaamatta sen tarkemmin.

 ”Jos hän on ärsyttävä, mikset jätä häntä?”

Joni katsoi mieheen hiljaisena hetken ennen kuin hymyili hieman. ”Hänellä on… piirteensä,” hän vastasi ja siirsi katseensa ikkunaan.  ”Voit jättää minut tuolle bussipysäkille, asuntomme on ihan tuossa lähellä.” Joni osoitti.

Misha pysäytti auton. “Oletko varma, että kaikki on kunnossa?” Hän kysyi ja jälleen Joni hymyili..

 “Totta kai, kiitos kyydistä. Kaipa näemme Diman kihlajaisissa lauantaina, ellemme aikaisemmin salilla,” Jonin ääni oli pirteä ja iloinen, mutta jokin siitä tuntui epäaidolta.

”Niin, nähdään siellä,” Misha hymyili ja mietti miten sopivasti Jonin onnistuikin tulla jälleen ilman mysteeristä poikaystäväänsä.

 Joni otti ostoskassinsa ja lähti vilkuttaen hänelle matkalla. Hetken Misha katsoi kuinka poika käveli kohti kerrostalorakennusta, ennen kuin jatkoi matkaansa omaan kotiinsa. Hän ei voinut sanoa olevansa pahoillaan siitä, että Joni tulisi juhliin yksin, päinvastoin. Ehkä hän saisi vakuutettua Jonin kertomaan totuuden suhteestaan? Misha oli melko varma, että Jonin olisi parempi ilman sitä miestä, ei sillä, että hänellä olisi ollut oma lehmä ojassa – ei lainkaan, tai niin Misha yritti itselleen vakuuttaa.

Web published: My Secret Shore 23.huhtikuuta, 2010

© KOLGRIM 2006 - 2012

Jatka lukuun 23

My Secret Shore HOME