20.osa

Dima ei ollut varma mitä ajatella matkalla kotiin, asia häiritsi häntä eikä hän voinut lakata miettimästä sitä. Ajatteliko hän tosiaan, että Chris olisi voinut tehdä sen? Mies oli mustasukkainen ja Joni oli valittanut siitä useammin kuin kerran. Dima muisti myös elävästi Chrisin oudon reaktion, kun tämä oli kuullut Jonin aiemmasta… suhteesta? Hänen veljeensä ja nyt… Dimalla oli vain paha aavistus.

Hän parkkeerasi pihatielle yhä vaipuneena ajatuksiinsa. Dima tuli sisälle taloon, hänen pitäisi jutella Jonille kun he olivat kahden. Mutta kuinka hän voisi kysyä jotakin sellaista? Monimutkaista… Dima tuli keittiöön. Ehkä yksi olut rauhoittaisi hänen mielensä jotta hän voisi jatkaa pakkaamista?

”Oletkin kotona aikaisin?” Dima tervehti Mishaa yllättyneenä. Misha, joka istui pöydän ääressä syömässä voileipää ja lukemassa lehteä katsahti ylös.

”Tulin vain 5-minuuttia sitten,” hän selitti ja haukkasi leipää keskittäen katseensa takaisin lehteensä.

”Ai,” Dima sanoi ja katsoi kelloa, joka näytti viittä iltapäivällä. Hän tuli jääkaapille ja otti oluen. ”Haluatko yhden?” Hän kysyi ja vilkaisi veljeään.

”Mikä ettei,” Misha kohautti olkiaan, tunsi olonsa väsyneeksi pitkältä tuntuneen päivän jälkeen. ”Miten pakkaaminen sujuu?” Misha kysyi Diman istuessa alas ja ojentaessa hänelle toisen pullon.

”Hitaasti,” Dima huokaisi ja siemaisi kylmää juomaa.

”Hm… Kaikki hyvin sinun ja Lindan välillä?” Misha kysyi aistien että joku vaivasi hänen veljeään.

”Mitä?” Dima katsahti ylös yhä hämillään ajatuksistaan. ”Ai, joo, meillä on kaikki hyvin.”

”Vaivaako sinua sitten jokin muu?” Misha kallisti päätään. Dima puraisi huultaan, vilkaisi isoveljeään epävarmasti, tietäen ettei Joni olisi tämän suosikki puheenaihe. ”Hm… No kyse on itse asiassa Jonista… Näin hänet juuri ja…”

Dimalla oli nyt Mishan täydellinen huomio, se oli melko hämmentävä tunne, uteliaisuus; hän ei ollut nähnyt kakaraa yli kahteen vuoteen, ei kasvotusten, ainoastaan muutamissa mainoksissa jokin aika sitten. Misha yritti parhaansa pysyä rauhallisena ja mahdollisimman neutraalina. ”Joni? Joutuiko hän pulaan taas? Ei kuule olisi ensimmäinen kerta, ongelmia paratiisissa ehkä?” Hyvä on, se ei ehkä ollut kovin rauhallinen saatika neutraali kommentti? Misha yritti kuitenkin parhaansa näyttää välinpitämättömältä jotta Dima ei epäilisi mitään. Hänen veljensä loi häneen kuitenkin oudoksuvan katseen.

”Joni saattaisi tappaa minut, jos tietäisi että kerron sinulle, mutta…Joku on hakannut hänet.” Dima aloitti hiljaa, liu’uttaen sormiaan olutpullon pinnalla. ”En soittanut ensin, että tulisin käymään… Minun piti nähdä Joni sunnuntaina, mutta hän soitti ja… No, minulla oli vain sellainen tunne, että minun pitäisi nähdä hänet ja nyt… En tiedä mitä ajatella, mutta olen huolissani.”

”Hakannut hänet?” Misha kurtisti kulmiaan. ”Kuka?”

”Um… en tiedä…” Tuntui vaikealta puhua Mishalle asiasta, kun tiesi historian, kun tiesi ettei Joni haluaisi Mishan tietävän, erityisesti jos se mitä Dima pelkäsi piti paikkansa. ”No… Jokin vain häiritsee minua, Jonilla oli kyllä selitys… että joku ryösti hänet, mutta kun kysyin vietiinkö häneltä mitään, hän vain sanoi, että se tyyppi oli seurannut häntä ja että he tappelivat… että…” Dima hieroi ohimoaan väsyneesti ja vilkaisi Mishaan. ”Tietenkin se voi olla totta, mutta…”

”Dima, mitä sinä oikein vihjaat?” Misha kysyi, hän ei ollut typerä, aavisti kyllä, mutta halusi Diman sanovan sen ääneen. Dima oli hiljaa hetken ja katsoi pöydän pintaa.  

”En voi millään tietää… Tiedän vain, että hän on hirvittävän mustasukkainen…” Dima nosti olutpullon huulilleen ja otti pienen kulauksen. ”Typerä ajatus? Tarkoitan… Hän ei voisi, eihän? Hän rakastaa Jonia… Luoja, olen pahoillani, minun ei olisi pitänyt puhua tästä…” Dima nousi ylös, poti huonoa omatuntoa, entä jos Chris olisi täysin viaton? Joni kuristaisi hänet tästä hyvästä!

“Tarkoitat sitä hänen miestään…” Misha kurtisti kulmiaan. “Tiesin, ettei se tyyppi tietäisi mitään hyvää, sanoin niin heti alusta, enkö? Kukaan ei kuunnellut.”  Misha pudisti päätään surullisena, kaikilla olisi asiat paremmin jos he vain kuuntelisivat häntä.

Dima kohotti kulmaansa. Hän tiesi kyllä kuinka Misha aina halusi olla oikeassa ja jos hän ei ollut, hän ei halunnut kuulla siitä enää koskaan; asia jota Ivo ei kunnioittanut lainkaan, mikä oikeastaan oli hyvä, jonkun oli hyvä pitää Misha maanpinnalla.

”Saatan olla väärässäkin… Chris oli paikalla ja hän oli hyvin… huolehtiva…” Dima huokaisi.  “Mutta… mitä tiedän… mikä nostatti ajatuksen, on se miten mustasukkainen Chris on… Mitä Joni on kertonut aiemmin ja mitä itse olen nähnyt.” Dima puri huultaan näyttäen hieman avuttomalta. ”En voi vain mennä sinne ja alkaa tehdä syytöksiä; en halua tehdä tilannetta vaikeammaksi kuin se on… Toivon, että epäilykseni on väärä.”

”He ovat olleet aika pitkään yhdessä, eikö? Oletko nähnyt Jonilla mustelmia aiemmin?” Misha kysyi. Vaikka Jonilla oli lahja ärsyttää ihmisiä, epäilemättä myös poikaystäväänsä, ei se antaisi oikeutta pahoinpitelyyn.

”En,” Dima pudisti päätään. ”Mutta sen jälkeen kun Joni kotiutui armeijasta, hän kertoi että he ovat riidelleet paljon. Chris on hyvin omistushaluinen… Se mitä Joni on kertonut kuulostaa naurettavalta, kuten jos Jonille tulee vieras, kun Chris ei ole kotona, Jonin täytyy soittaa hänelle ja kertoa… Chris haluaa tietää kaiken mitä Joni tekee etukäteen… Minusta se kuulostaa oudolle, en koskaan vaatisi Lindalta samaa, olemme parisuhteessa emme… ehdonalaisessa.”

 “Mutta jos Joni on onneton niin kuin kuulostaa että on, niin miksi hän on yhä sen miehen kanssa? Joni ei ole sellainen ihminen joka antaisi toisen tehdä hänet onnettomaksi, hän ennemminkin tekee itse toiset onnettomiksi.” Misha totesi hivenen katkeraan sävyyn. Dima kohotti kulmaansa ja pudisti päätään.

”En aio edes kiinnittää huomiota viimeiseen kommenttiisi,” hän huokaisi. Miksi Misha ei voinut antaa menneen olla? ”Siihen miksi Joni jäisi, en osaa sanoa… No en ole varma… Ehkä Joni on onnellinen? Jokaisessa suhteessa on vaikeutensa ja riitansa… Mutta viimeaikoina Joni on vain vaikuttanut turhautuneemmalta kuin ennen ja tänään oli minulle järkytys nähdä hänet sellaisena… Pelkään, että jos kysyn suoraan, vaarannan ystävyytemme ja pelkään, että jos toisaalta annan asian vain olla, niin vaarannan hänet. En halua kääntää selkääni tai sulkea silmiäni sille mitä tapahtuu… Tämä häiritsee minua eniten, jos olen oikeassa, onko minun todella vain odotettava kunnes lisää mustelmia ilmaantuu? Kunnes Jonin ehkä käy huonommin?” Dima alkoi hermostua yhä enemmän. “Ja nyt tunnen syyllisyyttä, entä jos vain kuvittelen ja Chris on täysin syytön? Miksi tämä on niin monimutkaista?”

”Rauhoitu Dima, on herttaista, että huolehdit hänestä, mutta juuri nyt se ei auta sinua mihinkään… Mitä sanoisin neuvoksi? En oikeastaan tiedä. Ehkä jos koetat puhua Jonille kun hän on yksin?... Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että Joni jäisi jos häntä ei kohdeltaisi oikein.”

Dima vilkaisi häneen. ”Olet oikeassa,” hän huokaisi viimein. ”Puhun Jonille myöhemmin,” hän nyökkäsi ja nousi ylös. ”Joka tapauksessa kiitos kun kuuntelit ja… No, menen nyt pakkaamaan.”

”Ei mitään Dima, kutsu minua jos tarvitset apua.” Misha hymyili ja katsoi veljensä perään kun tämä lähti huoneesta. Sisimmässään hänkin oli alkanut huolehtia, voisiko Diman epäilys pitää paikkansa?

**^^**^^**^^^**

“Uudet vaatteet, uutta partavettä, ollaanpas sitä hienona…” Ivo virnisti Mishan pukiessa nahkatakkinsa eteisessä valmiina lähtemään Diman ja Lindan tupaantuliaisiin.

”Mitä sitten? Ne ovet pikkuveljemme juhlat, haluan näyttää hyvälle, mistä lähtien se on ollut rikos?”

”Niin, sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että näet Jonin ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.” Ivo nyökkäsi koetellen peitellä virnettään. Misha huokaisi raskaasti.

“Hyvä luoja; Kaksi ja puoli vuotta, etkä vieläkään voi luovuttaa?” Misha pudisti päätään. ”Vakuutan, että tällä ei ole Jonin kanssa mitään tekemistä.”

”Eikö?” Ivo ei antanut Mishan ärsyyntymisen häiritä, oli liian hauskaa kiusoitella tätä. ”En tiedä uskonko sinua,” hän virnuili. ”Mennään, taksi odottaa.”

Oli huhtikuun loppu, kaksi kuukautta oli kulunut siitä kun Dima oli puhunut hänelle huolestaan ja ajoittain Misha huomasi yhä pohtivansa josko se oli totta, vaikkakin Dima sanoi asioiden vaikuttavan paremmilta, että Joni vaikutti omalta itseltään, eikä Dima ollut nähnyt uusia mustelmia. Ehkä kaikki oli hyvin? Ja ehkä… No, halusipa Misha myöntää tai ei, hän oli kyllä utelias näkemään Jonin ja ehkä tämän poikaystävänkin, jos saisi jotain vihjeitä asiasta.

Ivo oli tavanomaisella iloisella tuulellaan, kuten aina kun odotti hyviä juhlia missä tarjoiltiin alkoholia. Etenkin kun mies tiesi näkevänsä Jonin; hän oli kaivannut poikaa, jotenkin heidän yhteydenpitonsa oli ennen pitkää kuivunut olemattomiin ja he olivat nähneet vain muutaman satunaisen kerran. Joni ei ollut käynyt heidän luonaan Misha episodin jälkeen. Nyt Ivo oli enemmän kuin kiinnostunut näkemään miten näiden kahden tapaaminen menisi, hän uskoi yhä, että Misha ja Joni olisivat erinomainen pari. Mitä sitten jos Joni seurusteli? Tyyppi voisi vain pakata laukkunsa ja palata takaisin Amerikkaan.

He olivat ensimmäiset vieraat, jotka saapuivat. Ivo halasi sekä Dimaa että Lindaa ja suuteli heidän poskiaan, hukutti Lindan kohteliaisuuksiin ennen kuin talsi keittiöön miltei omistajan elkein. ”Toin teille vodkaa ettei vaan lopu kesken!” Hän huhuili keittiöstä

”Hyvin huomaavaista!” Dima huusi hymyillen huvittuneena.

”Teen teille kaikille Ivon erikoisvodkadrinkin!” Ivo huhuili jälleen.

”Joo, ihan miten vain..” Misha pyöräytti silmiään. “Minun on varoitettava Dima, hän on hyvin ärsyttävällä tuulella.”

”Eikö hän ole aina?” Dima nauroi ja otti Mishan takin laittaakseen sen naulakkoon.

”Hei, minä kyllä kuulen teidät tänne!” Ivo huusi. ”Olette niin epäkiitollisia, loukkaatte tunteitani. Voi minua parkaa, vanha mies jolla on kaksi julmaa ja epäkiitollista pikkuveljeä,” hän jatkoi.

”Älä huoli Ivo, kyllä me sinua vielä rakastamme!” Dima huusi. ”Taidan laittaa jotain musiikkia.” Hän lisäsi sitten.

“Minä voin kyllä tehdä sen,” Linda sanoi hymyillen ja käveli olohuoneeseen. Ivo palasi pian kantaen kahta drinkkiä käsissään, hän antoi toisen Mishalle ja ryhtyi sitten katsomaan ympärilleen.

”Missä Joni on?” Hän kysyi kävellessään olohuoneeseen veljiensä seuratessa.

”Ei ole vielä tullut, mutta älä huoli Ivo, etköhän kohta koe iloisen jälleennäkemisen entisen poikaystäväsi kanssa,” Dima ei voinut olla kiusaamatta tehden Mishan melko ylpeäksi hänestä. Ivo sen sijaan näytti vain huvittuneelta.

**^^**^^**

Joni oli jotenkin onnistunut kurota itsensä kasaan. Mustelmat ja jäljet iholla olivat jo kadonneet ja ulospäin hän antoi kuvan kuin kaikki olisi ollut hyvin. Ehkä hänellä oli enemmän näyttelijänlahjoja mitä kukaan olisi uskonut. Joni uskotteli itselleen, ettei sitä ollut tapahtunut, ettei Chris oikeasti ollut raiskannut häntä. Ajoittain tai melko usein se kuitenkin palasi hänen ajatuksiinsa. Ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun Chris oli halunnut seksiä, oli tämä ollut tarpeeksi huomaavainen antaakseen hänen humaltua ensin. Toisinaan Joni heräsi tähän ajatukseen; kuinka kieroutunutta sen täytyikään olla, että hän nyt piti poikaystäväänsä huomaavaisena, kun tämä antoi hänen juoda ennen niin sanottujen ’poikaystävä velvollisuuksiensa’ suorittamista.

Sisimmässään hän oli masentunut, mitä useampi päivä kului, sitä vaikeampi oli nähdä tietä ulos; kaikki oli jotenkin utuista. Ehkä Chris tunsi myös syyllisyyttä? Hän pohti, mies oli kohdellut häntä melko lempeästi sen päivän jälkeen, mikä oli jokseenkin outoa samalla. Väkivallan uhka ei ollut kuitenkaan täysin poistunut, Chris ilmaisi tyytymättömyytensä herkemmin kuin ennen, arvosteli pienimmätkin asiat jotka katsoi, että Joni teki väärin. Tuntui kuin olisi kävellyt heikolla jäällä, koko ajan sai pelätä sen pettävän hänen allaan ja koskaan ei tiennyt, mikä askel olisi se kohtalokas.

Kun masennus tuntui ottavan yhä suuremman vallan, Joni tiesi, että hänen olisi tehtävä jotain ennen kuin menettäisi järkensä täysin. Hän oli nähnyt kutsun olohuoneen pöydällä Chrisin muiden työpapereiden keskellä; virkistysviikonloppu, joka olisi samana viikonloppuna kun Dima ja Linda järjestivät tupaantuliaiset. Koska Joni tiesi Mishan ja Ivon olevan paikalla, hän ei ollut puhunut Chrisille juhlista sanaakaan. Hän ei voisi ottaa Chrisiä mukaan, sillä se johtaisi vain katastrofiin. Kutsu, jota hän oli pidellyt käsissään, sai hänen sydämensä laukkaamaan; pilkahdus toivoa, jos hän vain voisi saada Chrisin menemään… Edes yksi viikonloppu ilman Chrisiä, Joni tunsi tarvitsevansa sitä niin epätoivoisesti.

Chris työskenteli tietokoneensa ääressä makuuhuoneessa, Joni lähestyi varoen, pidellen kutsua kädessään. Chris katsoi ylös ja kohotti kulmaansa hymyillen. ”Mitä nyt rakas?”

“L-löysin tämän…” Joni näytti paperia hänelle. “Aiotko mennä?”

“En ole osallistunut ennenkään ja tiedäthän, etten pidä ajatuksesta jättää sinua yksin koko viikonlopuksi.” Chris vastasi ja Joni tunsi pettymyksen iskun sydämessään. Hän ei halunnut antaa periksi, hän tarvitsi tätä, joten Joni käveli lähemmäksi, jätti paperin pöydälle Chrisin viereen ja istui varovasti miehen syliin.

“Haluaisin, että saat uusia ystäviä, Chris…” Hän kuiskasi ja kosketti tämän kasvoja. Oli oltava loistava näyttelijä ja teeskennellä… Hän vihasi itseään suudellessaan miehen poskea hellästi. ”Haluan, että olet onnellinen ja luulen, että se tekisi hyvää sinulle.”

Chris katsoi Jonia uteliaana; tämä oli ensimmäinen kerta tapahtuneen jälkeen, kun Joni vapaaehtoisesti ja vieläpä selvin päin lähestyi häntä näin, kosketti tällä tavoin. Chris ei voinut olla hymyilemättä, hän laski kätensä Jonin reidelle ja silitti hitaasti, tarkkaillen tämän kasvoja. ”Niinkö luulet?”

”Niin… Puhut usein kuinka kaikki ystäväsi ovat Kanadassa ja… No, nuo työpaikan virkistystapahtuman ovat hyviä tilaisuuksia tutustua ihmisiin paremmin… Luulen, että olisit onnellisempi jos sinulla olisi omia ystäviä, niin sinun ei tarvitsisi aina viettää aikaasi vain minun ja muiden hmm kakaroiden kanssa.” Joni virnisti ja katsoi Chrisiin toiveikkaana.

”Miksi minusta tuntuu, että juonit jotain?” Chris kysyi ja kallisti päätään, sai Jonin olon hieman hermostuneeksi, mutta hän yritti parhaansa jottei se näkyisi, oli jatkettava näyttelemistä, suorittaa rooli kunnialla loppuun.

”Koska juoninkin?” Joni sanoi viattomaan sävyyn ja kumartui suutelemaan Chrisin huulia. ”En halua että tappelemme enää, haluan, että olemme onnellisia, että sinä olet onnellinen…” Chris livautti kätensä hänen reisiensä väliin.

”Tiedätkö mikä tekisi minut onnelliseksi?” Mies kysyi virnistäen ja Jonin oli kiristettävä hampaitaan pysyäkseen aloillaan ja jatkamaan mitä oli aloittanut. Hän tunsi kasvavaa itseinhoa, iljetystä ja kuitenkin…

”Kyllä, luulen tietäväni,” hän kuiskasi.

”Hyvä, koska kaipaisinkin pientä taukoa töistä…” Chris nyökkäsi ja ryhtyi avaamaan Jonin housuja ja omiaan ennen kuin suuteli tätä nälkäisesti. ”Hyvä on Joni, menen sinne, menen sinun vuoksesi,” hän kuiskasi suudelmien välistä riisuessaan Jonia hätäisesti. Joni sulki silmänsä, hän oli onnistunut mutta se tuli hinnan kanssa jonka hän maksaisi. Hän halusi niin kovin olla vapaa edes hetken, vaikka vain yhden viikonlopun. Maatessaan Chrisin kanssa hän kuitenkin vihasi itseään enemmän kuin koskaan.

Sinä perjantaina Chris lähti, kuten oli luvannut, mökille tunnin ajomatkan päähän muiden työtovereidensa kanssa. Heidän oli määrä yöpyä mökillä kaksi yötä. Diman juhlat olivat lauantaina ja Joni ei ollut varma kuinka voisi pyytää Dimaa olla ikinä mainitsematta Chrisille juhlista tai ainakaan sitä että myös hän oli ollut paikalla. Chrisille Joni valehteli vierailevansa erään naispuolisen ystävänsä luona, tulisi ajoissa kotiin ja lepäisi. Hän tiesi leikkivänsä tulella, tiesi ankaran rangaistuksen uhan jos jäisi kiinni valheestaan. Oli vain oltava erityisen varovainen

Hän tiesi olevansa myöhässä, oli odotettava Chrisin tarkastuspuhelua ennen kuin lähti. Juhlat olivat alkaneet viideltä, Chris soitti kuudelta, jonka jälkeen Joni soitti nopeasti taksin itselleen. Hän oli hermostunut, mietti miten oudolta tuntuisi nähdä Misha kaiken sen ajan jälkeen. Se menisi varmasti hyvin, hän koetti vakuutella itselleen. Ehkä hän voisi vain olla kiinnittämättä mitään huomiota mieheen? Joni tunsi olonsa hieman nolostuneeksi muistaessaan miten oli itse käyttäytynyt silloin; kuin idiootti. Hän ei ollut varma mitä voisi odottaa illalta, mutta Chrisille valehtelu sai hänet äärimmäisen hermostuneeksi. Entä jos Chris saisikin tietää jotenkin?

Joni kuuli musiikin jo rapussa, naurua ja iloista puheensorinaa lähestyessään ovea. Joni henkäisi syvään ennen kuin soitti ovikelloa. Linda avasi.

“Hei Joni,” tyttö hymyili ja halasi häntä. ”Me jo ikävöimmekin sinua.” Hän virnisti.

”Anteeksi että olen myöhässä,” Joni pahoitteli ja ojensi Lindalle pullon punaviiniä. ”Eikö tämä ollut suosikkisi?”

”Kyllä, kiitos. Eikö Chris päässyt?” Tyttö kysyi juuri kun Dimakin tuli eteiseen tervehtimään häntä.

”Ei, hänellä on sellainen työpaikanvirkistäytymisjuttu.” Joni vastasi ja riisui takkinsa. ”Oikeastaan… Hän ei tiedä, että olen täällä,” hän päätti myöntää. Dima kohotti kulmaansa ja vilkaisi avovaimoaan merkitsevästi Jonin riisuessa kenkiään.

“No, olemme iloisia että tulit. Haluaisitko jotain juomista, Ivo teki boolia, mutta varoitan, että se on aika vahvaa,” Dima virnisti.

”Hyvä, ei minua haittaa,” Joni hymyili. Hän tiesi kyllä, ettei voisi juoda kovin paljoa, jottei Chris aavistaisi ettei hän ollutkaan ollut kotona.

Misha joi boolia hitaasti ja vilkaisi eteiseen missä Joni oli. Poika näytti hyvältä, siitä ei päässyt yli eikä ympäri ja samalla hän näytti jotenkin erilaiselta. Misha ei kuitenkaan uskaltanut seistä aloillaan kovin pitkään, jottei Ivo saisi lisää syitä kiusoitteluun. Misha livahti hiljaa takaisin olohuoneeseen. Joni ei ollut vielä huomannut häntä, Misha pelkäsi että tämä myöhemmin tulisi avautumaan hänelle siitä mitä heidän välillään oli tapahtunut pari vuotta aiemmin.

Ivo, joka tuli kylpyhuoneesta, näki Jonin ja virnisti leveästi. ”Siinähän sinä olet!” Ja ennen kuin Joni saattoi reagoida, oli mies jo kietonut hänet lämpimään karhumaiseen halaukseen. ”Katsopas sinua… Olet aikuistunut! Näytät hyvältä Joni!” Hän nyökkäsi ja katsoi poikaa päästä varpaisiin. Joni tunsi olonsa hieman nolostuneeksi, mutta koetti peittää sen. Oli todella hyvä ettei Chris ollut mukana, hän olisi saanut kohtauksen tästä hyvästä.

”Mukavaa nähdä sinuakin Ivo, siitä on jo liian pitkä aika. Näytät hyvälle myös.”

”Niin, niin, mennään hakemaan sinulle juotavaa!” Ivo johdatteli Jonin keittiöön missä ojensi hänelle ison lasin boolia.

”Kiitos,”

“Siinä on vodkaa, se on sinulle hyväksi,” Ivo iski silmäänsä. ”No, missä poikaystävä?” Hän kysyi, ollen kuitenkin tyytyväinen ettei tämä ollut Jonin mukana; täydellistä.

”Chrisillä on yksi työjuttu. Tiedäthän; he kuljettavat työntekijänsä mökille jossa on sauna ja paljon alkoholia ja toivovat että he kokisivat mahtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.” Joni naurahti ja maistoi juomaansa.

”Niin, hauskoja hetkiä,” Ivo nyökkäsi. ”No niin liitytään muiden seuraan olohuoneeseen!”

Misha istui sohvalla jutellen jonkun tytön kanssa, kun Joni astui huoneeseen. Joni tunsi kipristyksen vatsanpohjassaan, heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, mutta Joni katsoi poispäin ensimmäisenä. Hän mietti oliko sittenkään ollut hyvä ajatus tulla. Mishan näkeminen tuntui oudolle, hän näytti niin tutulle ja kuitenkin jotenkin erilaiselle samaan aikaan… Hän oli yhä komea, kasvoillaan se sama hieman ylimielinen ilme kuin ennenkin, joka sai Jonin muistamaan miten tämän sanat olivat aikoinaan loukanneet. Hän halusi olla välittämättä miehestä, käyttäytyä viileästi ja hallitusti. Hän ei todellakaan halunnut Mishan tietävän miten säälittäväksi hänen elämänsä oli kääntynyt, kuinka heikko hän oli, että Misha oli ollut oikeassa.

“No Ivo, vieläkö olet sinkku?” Joni kysyi katsellen vanhempaa miestä hymyillen.

”Kyllä, kun olet yksin liian kauan, niin sitä tulee melko vaativaksi,” mies vastasi. ”Enkä oikein tiedä löytyykö sellaista ihmistä, joka jaksaisi katsella minua pidempään, jopa veljilleni se on ajoittain vaikeaa,” hän nauroi.

”Äläs nyt, olet liian ankara itsellesi, Ivo. Muistan, että minulla oli ainakin hauskaa silloin kun teeskentelin poikaystävääsi.” Joni hymyili.

”Niin, olihan meillä hauskaa, eikö?” Ivo virnisti. ”Harmi, että olet varattu.”

Joni katsoi alas ja nyökkäsi; harmi tosiaan. ”Olisitko pyytänyt minua ulos jos en olisi?” Hän vitsaili sitten katsoen ylös.

”Kyllä, miksi en?” Ivo hymyili. ”Vakavasti ottaen, olen ikävöinyt sinua, älä ole niin vieras, tule käymään joskus, vaikka vain kahville ja juttelemaan.”

”Jokin päivä ehkä,” Joni kuiskasi yrittäen hymyillä. Ivo aisti tietyn melankolisuuden Jonin olemuksessa ja pohti sen syytä.

”Hän on hyvä mies? Kohtelee sinua hyvin?” Ivo kysyi.

“Kyllä,” Joni valehteli. “Meillä menee hyvin.”

Ivo nyökkäsi hitaasti ja vilkaisi Mishaan, joka vilkuili Jonia ajoittain, pystymättä täysin salaamaan sitä. Hänen täytyisi saada heidät juttelemaan jotenkin, suunnitella jotain. Mutta sillä välin Ivo jatkoi keskustelua Jonin kanssa.

Jonkin ajan kuluttua Joni käveli keittiöön hakemaan lisää juotavaa. Hän oli huomannut erään tytön vilkuilevan Ivoa ja lopulta tämä oli kerännyt rohkeutensa tulla juttelemaan miehelle, Joni oli katsonut parhaaksi jättää heidät kahden. Voisi tehdä hyvää Ivolle mennä ulos tytön kanssa, ulos jonkun kanssa.

Hän huokaisi avatessaan jääkaapin, helpottuneena päästessään yksin hetkeksi, pois melusta. Tämä tuntui vievän hänen voimiaan enemmän kuin hän oli uskonut.

Misha tunsi olonsa hieman hermostuneeksi noustessaan. Hän oli huomannut Jonin menneen keittiöön yksin ja koska Ivon huomio oli nyt nuoressa naisessa tämän edessä, Misha päätti käyttää tilaisuuden. Häntä häiritsi se, ettei Joni ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota häneen, miksi? Misha oli utelias.

Kun hän astui keittiöön, Jonin selkä oli käännettynä häneen ja poika säikähti hieman, näyttäen miltei pelokkaalta kääntäessään katseensa häneen.

”Se olen vain minä,” Misha sanoi ja täytti lasinsa boolilla.

”Ai, hei…” Joni vastasi hiljaa katsellessaan häntä, se torjuttu 17-vuotias hänen sisimmässään halusi miltei paeta huoneesta sillä samalla hetkellä, mutta Joni pakotti itsensä rauhoittumaan ja käyttäytymään aikuismaisesti.

”Pitkästä aikaa, vai mitä?” Misha kysyi ja katsoi Jonia hieman tarkkaavaisemmin; etsien mahdollisia merkkejä joka saattaisi todistaa Diman epäilyt todeksi.

”Niin…” Joni nyökkäsi ja tunsi olonsa epämukavaksi tarkan katseen edessä. ”No… miten voit Misha?” Hän selvitti kurkkuaan. ”Sinä… Opiskeletko yhä?” Joni kurtisti kulmiaan, sydän hakkasi nopeaan, oli outoa seistä siinä kasvotusten.

”Valmistuin vuosi sitten, käyn nykyisin töissä.”

”Okei,” Joni nyökytteli päätään, naputteli oluttölkin pintaa sormellaan.

”Mitä sinulle kuuluu? Mitä teet nykyisin?” Misha kysyi vaikkakin tiesi vastaukset Dimalta.

”Hm… Ihan hyvää, yritän käydä lukioni loppuun ja sivussa teen mallintöitä.”

“Koulupoika yhä,” Misha virnisti ja sai Jonin kurtistamaan kulmiaan.

”Jos haluat loukata minua, niin voin kertoa, etten ole nyt sillä tuulella.” Joni vastasi kireään sävyyn.

”En tarkoittanut sitä loukkaukseksi, rauhoitu,” Misha sanoi yllättyneenä, että Joni tulkitsi sen siten.

”Sinun suustasi kuultuna ei voi koskaan tietää…” Joni huomautti. ”No niin, tämä oli… hauskaa…” Hän olisi halunnut sanoa epämukavaa. ”Taidan mennä katsomaan missä Dima on…”

”Joni odota,” Misha kosketti hänen käsivarttaan, kun hän oli lähdössä ja yllättyneenä Joni kääntyi katsomaan häntä ja kättä joka yhä kosketti häneen. Misha veti kätensä hitaasti takaisin. ”Hm… En ole hyvä tällaisessa… Mutta… no, se mitä tapahtui välillämme… se päivä, olen pahoillani, minulla ei ollut oikeutta sanoa mitä sanoin. Toivon ettet kanna kaunaa minua vastaan.” Misha huokaisi. Joni ei pystynyt pitämään miehen katsetta pitkään; muistaminen tuntui kivuliaalta ja tilanne oli outo.

”Se oli kauan aikaa sitten, Misha… Paljon on tapahtunut ja olemme molemmat kasvaneet. Olin melko lapsellinen silloin… En voi oikeastaan syyttää sinua, joten voit lakata murehtimasta, ”Joni hymyili vaimeasti. ”Menen etsimään Diman nyt,” hän lisäsi ja lähti huoneesta.

Misha nosti lasin huulilleen ja joi, katsoi kohti ovea Jonin perään. Hän tunsi lievää pettymystä; Joni oli vain kävellyt pois. Hän ei tiennyt mitä muutakaan oli odottanut pojan tekevän, mutta hän oli joka tapauksessa pettynyt, miltei ärsyyntynyt.

Koko illan ajan Misha varasti jatkuvia katseita Jonista, joka oli huomioimatta häntä lainkaan! Se ei vain ollut oikein… Toki hänen olisi pitänyt olla iloinen kyseisestä seikasta, kakaran huomio olisi ärsyttävää… ja silti tämä oli kuitenkin ärsyttävämpää. Ja tosiseikka oli, ettei Joni edes vaikuttanut samanlaiselta kakaralta kuin ennen, se oli häiritsevää monella eri tasolla.

”Joku näyttää sangen happamalta tänä iltana,” Ivo huomautti astuen hänen viereensä.

”En ole hapan… olen…” Misha katsoi tyhjää lasiaan. “Juomaa vailla,” hän nyökkäsi. “Käyn hakemassa oluen,” hän lisäsi ja käveli kohti keittiötä. Joni ei vieläkään katsonut häneen, mikä kakaraa vaivasi?

Ivo oli jokseenkin huvittunut Mishan käytöksestä, tapa jolla hän katsoi Jonia, kulmiaan kurtistaen miltei levottoman oloisena ja Joni joka ei tuntunut huomaavan, mutta aina kun Misha ei huomannut, Joni vilkaisi miehen suuntaan nopeasti. Ivo huokaisi; selvästi nämä kaksi eivät koskaan saisi asioitaan hoidetuksi jos hän ei ollut paikalla työntämässä heitä oikeaan suuntaan. He tarvitsivat apua ja Ivolla oli juuri oikea suunnitelma.  

Ivo ehdotti baariin lähtöä, johon kaikki suostuivat innokkaasti, hän soitti taksin; yhden tilataksin ja toisen tavallisen ja kun he olivat ulkona, Ivo varmisti että Joni ja Misha jäivät viimeiseksi ja joutuivat menemään pienempään autoon kaksin.

”Kerron osoitteen kuljettajalle, okei? Nähdään clubilla!” Ivo virnisti. Toki Mishan olisi pitänyt epäillä jotain, mutta hän ei oikein kyennyt ajattelemaan selkeästi Jonin lähellä.

”Et ole niin äänekäs kuin ennen,” Misha huomautti kulmiaan kurtistaen kun Joni pysyi vaiteliaana.

”Äänekäs?” Joni kysyi hämmentyneenä.

”Niin, sinulla oli ennen aina paljon sanottavaa, halusinpa kuulla sitä tai en,” Misha nyökkäsi ja Joni ei voinut olla nauramatta.

”No, sittenhän sinun pitäisi olla tyytyväinen, eikö?” Hän kysyi ja kohotti kulmaansa.

”Ehkä, mutten kuitenkaan ole,” Misha vastasi ja Joni tunsi olonsa hämmentyneeksi.

”En tiedä mitä sanoa, Misha,” hän myönsi rehellisesti.

”Olet muuttunut.”

”Ihmiset tapaavat muuttua, he kasvavat,” Joni vastasi rauhallisesti.

”Totta,” Misha nyökkäsi tarkkaillessaan häntä. Joni tunsi olonsa oudoksi ja siirsi katseensa ikkunaan.

”Sinä tuijotat minua,” hän huomautti jonkin ajan kuluttua.

”Anteeksi, niin taisin,” Misha myönsi. ”Se johtuu varmaan siitä kun en ole nähnyt sinua niin pitkään aikaan,” hän vastasi ja koska Joni vaikutti erilaiselta saaden hänet uteliaaksi.

“Mitä sinulle kuuluu, Joni?”

“Sinä kysyit sitä jo aiemmin,” Joni muistutti hymyillen huvittuneena. ”Ja minulle kuuluu edelleen hyvää, entä sinulle?”

”En voi valittaa,” Misha virnisti taksin pysähtyessä.

”Olemme perillä, se tekee 15,80,” kuljettaja ilmoitti ja Misha otti lompakkonsa.

”Minä maksan tämän,” hän sanoi, Joni kiitti ja nousi ulos. Hän katsoi clubia edessään kurtistaen kulmiaan.

”Hm… oletko varma, että olemme oikeassa paikassa?” Hän kysyi Mishalta, joka astui hänen viereensä.

”Helvetin Ivo,” Misha kirosi ja katsoi homo clubia. ”Olisi pitänyt arvata, että hän juonii jotain,” hän huokaisi. Joni ei voinut olla nauramatta.

”Voi Ivo, jotkin asiat eivät koskaan muutu,” Joni huokaisi hymyillen itsekseen. Misha hymyili katselleessaan häntä; tuo hymy pojan kasvoilla oli erilainen kuin mitä aikaisemmin hänen kasvoillaan sinä iltana, jotenkin… aidompi.

”Voimme kai mennä sisään kun täällä kerran ollaan, ottaa oluet tai pari?” Misha ehdotti. Joni katsoi häneen, tiesi kyllä ettei pitäisi, tiesi vaaran, mutta… hän ei olisi halunnut palata kotiinkaan vielä, ei siihen synkkään todellisuuteen.

”Miksi ei?” Hän sanoi ja toivoi ettei joutuisi myöhemmin katumaan. Misha hymyili ja johdatteli hänet sisälle.

”Olutta siis?” Misha kysyi heidän kävellessään kohti tiskiä.

”Joo,” Joni nyökkäsi ja etsi lompakkoaan.

”Ei, laita se pois, minä maksan, luulen, että olen sinulle velkaa.”

”Eh, kiitos,” Joni sanoi yllättyneenä, ymmärtämättä miksi Misha oli niin kiltti hänelle; se oli uutta. He istuivat vapaaseen pöytään, Joni tunsi olonsa hermostuneeksi tavasta jolla Misha katsoi häntä.

”Miten sinulla ja sillä miehelläsi menee?” Misha kysyi ja siemaisi oluttaan.

”Hyvin… ihan hyvin…”

”Hän kohtelee sinua hyvin?”

Joni kallisti päätään. ”Miksi kaikki kysyvät tuota?” Hän kysyi liu’uttaen sormeaan viileän lasin pinnalla, piirtäen pieniä ympyröitä.

“Onko se väärin kysyä?” Misha kysyi puolestaan. “Se on vain yksinkertainen kysymys, uteliaisuutta luulen.”

”Sanoinhan jo että meillä menee ihan hyvin.” Joni vastasi. ”Entä sinä, oletko jonkun kanssa?” Hän halusi vaihtaa puheenaihetta.

”Ei, erosin jokin aika sitten, ei se toiminut, hän…”

”Kävi ilmi, että hän oli kakara?” Joni keskeytti kiusoittelevaan sävyyn.

”Ah, siinä hän on,” Misha virnisti.

”Kuka?”

”Se Joni jonka tunsin, pelkäsin hänen jo kadonneen täysin.” Misha teki asentonsa mukavammaksi ja otti uuden hörpyn.

”Pelkäsit?” Joni kysyi huvittuneena. “Jos muistan oikein, halusit päästä minusta eroon melko innokkaasti.”

”En ole ylpeä siitä miten käyttäydyin silloin… Minun olisi pitänyt kunnioittaa ikääsi, mutten tehnyt niin… Tämä on harvinaista minulle sanoa, mutta olen pahoillani.”

Joni katsoi häneen hetken ennen kuin nyökkäsi. ”Se on mennyttä nyt, en tehnyt asioita helpoksi, ymmärrän sen nyt.”

Joni oli kypsynyt, Misha huomasi, tämä oli muuttunut ja hän alkoi nähdä Jonin uudessa valossa. Asiat jotka olivat häirinneet häntä ennen, eivät enää olleet läsnä. Hän ei olisi koskaan uskonut Jonin pysyvän parisuhteessa näinkin pitkään, Joni ei myöskään vaikuttanut yhtä ylimieliseltä tai turhamaiselta… Hän oli komea, kaunis jopa ja silti Misha huomasi myös muutoksia jotka enemmän häiritsivät kuin miellyttivät; surumielisyys, Joni oli hiljaisempi, ajoittain tämä näytti jopa hermostuneelta kuten nyt kun he olivat hiljaa, nyt kun häntä tarkkailtiin. Oliko se totta? Voisiko se olla? Miksi Joni oli sen miehen kanssa, jos se oli totta?

”Mitä aiot tehdä opiskelun jälkeen?” Misha kysyi uteliaana.

Joni huokaisi ja maistoi olutta, laski lasin takaisin pöydälle eteensä.

”Luoja, en tiedä… Ehkä alan strippaamaan.” Hän vitsaili hermostuneesti ja sai Mishan kohottamaan kulmiaan.

”Strippaamaan? Mielenkiintoista,” kyllä se oli melko mielenkiintoinen ajatus Mishan mielessä.

”Rehellisesti puhuen, en ole varma,” Joni sanoi ja katsahti ylös. ”Tiedäthän että se oli vitsi? Se strippaaminen… Tämä vain tuntuu niin oudolle istua tässä kanssasi, tiedätkö, tämä on ehkä ensimmäinen kerta kun oikeasti juttelemme, tiedäthän, ilman että yrittäisimme purra toisiltamme päitä irti tai jotain…”

”Niin, tai jotain,” Misha virnisti ja sai Jonin hämilleen, mitä tässä oikein tapahtui?

”Um… joo…” Joni nyökkäsi ja otti uuden kulauksen. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi erään nuoren miehen tarkkailemassa Mishaa. ”Sinulla on ihailija…” Joni kuiskasi hymyillen hieman. ”Mies baaritiskin luona katselee sinua…”

Misha vilkaisi, huomasi vaalean nuorukaisen ja siirsi sitten katseensa takaisin Joniin. ”Pidän enemmän bruneteista,” hän sanoi ja tajusi kauhukseen yrittävänsä flirttailla… kakaralle?! Ivo pyörtyisi onnesta! Oikeasti, kuinka monta drinkkiä hän oli jo juonut? Misha huomasi Jonin hämmentyneen ilmeen, nyt oli pysyttävä rauhallisena ja rentona…

Joni oli sanaton, hän ei tiennyt miten suhtautua tähän Mishaan, etenkin kaiken sen jälkeen mitä heidän välillään oli joskus tapahtunut. Nyt hän oli hermostunut; tämä oli vaarallista, entä jos Chris saisi tietää? Joni katsoi kelloa; 23:20. “Minun pitäisi mennä, olen melko väsynyt.” Hän valehteli. Misha kurtisti kulmiaan, oli yhä aikaista, oliko hän näin tylsää seuraa?

“Ai… hyvä on… Oletko kunnossa?”

”Olen, ehkä vähän flunssan poikasta tai jotain… Kiitos Misha, oluesta ja seurasta, tämä oli… mukavaa.”

”Niin,” Misha nyökkäsi ja yritti olla kuulostamatta pettyneeltä, sillä hän todella oli. Hän ei pitänyt tunteesta tulla torjutuksi. ”Kaipa me näemme uudestaan,” hän lisäsi Jonin noustessa ylös.

”Niin, ehkäpä,” Joni hymyili. ”Hyvää yötä, Misha…”

”Yötä,” Misha katsoi Jonin loittonevaa selkää kunnes tämä katosi väkijoukon sekaan. Hän huokaisi, siirsi katseensa Jonin jättämään puolilla olevaan tuoppiin; hitto… Hän halusi nähdä pojan uudestaan, tämän täytyi olla elämän kieroutunutta huumoria.

Mishan ei tarvinnut olla yksin kauaa, pian häntä lähestyi nuorukainen joka oli aiemmin katsellut häntä.

”Hei,” poika virnisti. ”Voinko istua alas?” Misha huokaisi tähän.

”Toki, jos tahdot,” hän vastasi, oli jo valmiiksi tylsistynyt… Mutta toisaalta hänen haavoittunut egonsa tarvitsi sillä hetkellä kohotusta.

**^^**^^**^^**

Joni pääsi kotiin; 23:45, oli hiljaista ja hän huokaisi helpottuneena. Hän oli pelännyt, että Chris olisi kotona odottamassa… Hän käveli keittiöön ja haki oluen; oliko Misha flirttaillut hänelle? Vai oliko hän vain kuvitellut? Se oli ollut outoa, mutta silti kohotti hymyn hänen kasvoilleen. Joni käveli makuuhuoneeseen olutpullo käsissään, riisuutui ja viikkasi vaatteensa siististi, vaihtoi ylleen t-paidan ja verkkarit. Hän aikoi nukkua olohuoneessa, sänky ei vieläkään tuntunut mukavalle ja hän epäili, ettei enää koskaan voisi nukkua siinä hyvillä mielin. Hän istui sohvalle, laittoi TV:n päälle ja nosti pullon huulilleen. Hän miltei tukehtui kun kuuli avaimen kääntyvän lukossa, etuovi aukeni ja Joni katsoi kelloaan; 00:02. Hän sydämensä alkoi hakata kiivaana.

”Hei kulta, tuli ikävä sinua…” Chris seisoi oviaukossa ja virnisti. ”Ajattelin yllättää sinut,” hän jatkoi ja lähestyi.  Kun Chris istui alas ja suuteli häntä, Joni saattoi vain kiittää onneaan; 17 minuuttia… vain 17 minuuttia myöhemmin ja hän olisi ollut pahassa pulassa. ”Oletko ollut kiltti poika?” Hän kysyi, suuteli Jonin kaulaa ja katsoi häntä tarkasti.

”Olen… minä vain… rentouduin…” Joni kuiskasi pelokkaana. Tiesikö Chris sittenkin?

“Hyvä,” Chris hymyili ja nousi. ”Taidan hakea myös oluen ja sitten voimme katsoa jonkun elokuvan, eikö niin rakas?”

”N-niin, totta kai…” Joni katsoi kun Chris käveli keittiöön. Hänen sydämensä hakkasi yhä kiivaana; 17 minuuttia, mutta hän oli selvinnyt, tällä kertaa… Olisiko enää varaa ottaa toista riskiä?

Web published: My Secret Shore 11.huhtikuuta, 2010

© KOLGRIM 2006 - 2012

Jatka lukuun 21

My Secret Shore HOME