17.osa
Aika meni hitaasti, kun odotti jotakin tai jotakuta saapuvaksi.
Huolimatta
siitä, kuinka hullu heidän tilanteensa ja
välimatkansa
olivat, he olivat
sopineet yrittää saada suhteensa toimimaan, ei
suunnitella
liikaa mutta olla
yhdessä ja kuulua toisilleen.
Se
oli tuntunut luonnolliselta askeleelta ottaa ajan jälkeen
jonka
Joni oli
viettänyt Chrisin luona tutustuen toisiinsa lähemmin.
Chris
oli jopa vienyt
hänet katsomaan yhtä nyrkkeily otteluaan, se oli
ollut
jotenkin brutaalia ja
kiihottavaa katsottavaa samaan aikaan. Chrisin voima jännitti
häntä, hänen
ottelunsa katsominen oli samaan aikaan kiehtovaa ja jollain tavoin
häiritsevää;
Chris näytti erilaiselta silloin, toki se oli luonnollista
mutta
mies oli myös
huomattavasti kiimaisempi ottelun jälkeen, se oli erilaista ja
voimakkaampaa,
eläimellistä miltei, mutta Joni ei ollut pahastunut.
**^^**^^**^^**^^**
Oli
kesäkuun loppu kun Chrisin loma alkoi ja hän saattoi
matkustaa suomeen
viettääkseen kesän tämän
kanssa. Muu perhe oli
menossa mökille ja hetken
harkinnan jälkeen Asko päätti antaa
heidän
jäädä kotiin, Joni oli kuittenkin
täyttämässä 18, eikä
hän voinut asialle
mitään. Chris vaikutti
järkevältä ja
rehellisesti sanoen Asko oli melko otettu siitä, että
pari
oli yhä yhdessä
puolenvuoden jälkeen. Chris vaikutti tekevän
hyvää
Jonille, joka ei enää juossut
niin paljon ulkona alettuaan seurustelemaan miehen kanssa ja Askon ei
tarvinnut
pelätä Jonin tekevän typeryyksiä
tuntemattomien
kanssa.
Joni
oli innoissaan järjestämässä
18-vuotisjuhliaan
mikä sai Chrisin läsnäolon
vaikuttamaan entistä positiivisemmalta. Chris voisi varmasti
katsoa nuorempien
perään jossakin määrin.
Juhlat
olivat samana iltana kun muu perhe oli
lähdössä. Asko
pakkasi autoa sinä aamuna,
aistien selvästi kuinka malttamaton hänen esikoisensa
oli
saamaan heidät ulos
talosta.
”Voinko
auttaa sinua?” Chris kysyi tullessaan ulos.
”Jos
voit auttaa minua kantamaan laukkumme eteisestä autoon, niin
arvostaisin sitä.”
Asko hymyili.
“Toki,”
Chris hymyili takaisin ja seurasi miestä sisälle.
”Isä,
missä kulhot on?” Joni kysyi heidän
tultuaan
sisälle.
”Kulhot?”
Asko kohotti kulmaansa ja poika pyöräytti
silmiään.
”Tarvitsen
kulhon tehdäkseni boolia,” Joni vastasi.
”Ahaa,”
Asko nyökkäsi ja nosti laukut lattialta.
”Katsoitko
yläkaapista?”
”Totta
kai katsoin, mutta eikö ole isompia? Tiedän,
että olen
nähnyt isompia.”
Chris
katseli Jonia huvittuneena, pojan ilme oli enemmän tai
vähemmän vakava.
Chrisillä ei ollut aavistustakaan mistä
tämä puhui
mutta tiesi sen liittyvän
juhliin jollakin tavalla.
”No…
Voin käydä katsomassa kellarista kunhan saan
nämä
vietyä, okei?” Asko huokaisi.
”Okei!”
Joni hymyili ja riensi takaisin keittiöön.
”Hän
todella ottaa tämän vakavasti,” Asko sanoi
vilkaisten
Chrisä heidän kävellessä
autolle.
”18,
se on iso juttu, hän luulee olevansa nyt niin
aikuinen.”
Chris virnisti. ”Se on
suloista.” Asko nyökkäsi
tähän huvittuneena.
”Aikuinen
tosiaan… No, todellisuus iskee ennemmin tai
myöhemmin.” Hän sanoi ja asetteli
laukut takakonttiin. “Voitko katsoa hänen
peräänsä? Katsoa, ettei hän juo
liikaa ja että…”
”Kukaan
ei riko mitään.” Chris
päätti lauseen
hänen puolestaan virnistäen. ”Totta kai
voin.”
”Kiitos
Chris.”
”Nauttikaa
vain lomastanne, me pärjäämme
kyllä.” Chris
vakuutti ja mies hymyili
rentoutuneempana kuin aiemmin.
”No,
jos olen rehellinen, niin olen kyllä helpottunut
siitä,
että olet täällä… Ja
sillä välin…” Hän
huokaisi ja katsoi
tavarasäiliöön. ”Voisi kuvitella,
että
rakas vaimoni suunnittelee, että muutamme mökille.
Miten
ihmeessä saan kaiken
tämän tavaran mahtumaan?”
Kun
perhe oli lähtenyt, Chris seurasi Jonia
keittiöön
katsellen tätä kun tämä
touhusi innokkaana, järjestellen naposteltavia, tehden boolia,
varmistaen että
jääkaapissa oi tarpeeksi tilaa kaikkien juomille.
Chris
hymyili, käveli hänen
taakseen ja kietoi käsivartensa Jonin ympärille.
”Mmh,
näytät seksikkäältä
tänään” Hän kuiskasi
pojan korvaan saaden
Jonin
virnistämään ja
hykertelemään onnellisena.
”Sanot
noin joka ilta…”
”Niin,
koska se on totta,” Chris hymyili. Joni
käänsi
päätään ja suuteli
häntä
hellästi.
“Kiitos.”
“No,
kerrohan taas, kuinka monta vierasta odotamme?” Chris kysyi
silitellen Jonin
hiuksia.
”Hmm…
Ainakin 20 sanoi tulevansa, mutten tiedä voi olla noin
30-40?”
Chris
huokaisi, hän oli toivonut pienempää
porukkaa, yli 30
teini-ikäistä; mikä
päänsärky. ”Ja…
mistä tunnet
heidät?” Hän kysyi ja
päätti maistaa boolia
jonka
Joni oli tehnyt. ”Voisit lisätä limua
tähän.” Hän huomautti voimakkaasta
mausta.
”Sen
täytyy olla vahvaa. Minun 18-vuotis juhlani eivät ole
mitkään mehukestit.” Joni
nyökkäsi ja sai Chrisin
pyöräyttämään katsettaan
huvittuneena.
“Vai
niin.”
“Ja
enimmäkseen vieraat ovat vanhoja koulukavereitani ja osa
mallihommien kautta.”
Joni hymyili.
”Teini-ikäisiä?”
Chris yritti olla kuulostamatta huolestuneelta, Joni nauroi.
”Älä
murehdi, tänne kyllä tulee muutama vanhus kuten
sinä,” hän hihitti.
”Vanhus
vai?”
”Kunhan
vain kiusaan sinua Chris,” Joni sanoi ja
töytäisi
hänen käsivarttaan
leikkisästi. ”Mutta nyt minun on
mentävä
vaihtamaan vaatteeni!” Joni huomasi
katsottuaan kelloa ja ennen kuin Chris saattoi vastata, Joni kiiruhti
jo
yläkertaan.
**^^**^^**^^**^^**
Dima
oli ensimmäisten saapuneiden joukossa yhdessä uuden
tyttöystävänsä Lindan
kanssa. Joni oli ensin tutustunut 19-vuotiaaseen
mallityttöön
kun he olivat
esiintyneet eräässä
muotinäytöksessä
Helsingissä. Linda oli ystävällinen,
kiltti ja kaunis ja omasi myös hyvän huumorintajun.
Tutustuttuaan Lindaan
paremmin Joni oli tullut ajatelleeksi Dimaa ja sitä kuinka
hyvin
heidän
luonteensa kävisivät yhteen. Niinpä
hänen
ensimmäinen kertansa Amorina oli
onnistunut paremmin kuin hyvin, mistä Joni oli melko
ylpeä.
Linda oli kuin tuulahdus
raikasta ilmaa Eevan
verrattuna, joka myöhemmin oli tunnustanut Dimalle,
että
päätös erota oli ollut
liian hätiköity. Joni olisi halunnut
nähdä Eevan
ilmeen, kun Dima oli kertonut
tälle sen olevan liian myöhäistä
nyt.
Hän
halusi, että molemmat tutustuisivat Chrisinn paremmin, Linda
puhui
melko hyvää
englantia ja samoin Dima. Joni luotti siihen, että he
pitäisivät Chrisille
seuraa jos tai pikemminkin kun hän olisi liian kiireinen
muiden
vieraiden
kanssa.
“Hyvää
syntymäpäivää, tervetuloa
aikuisuuteen.” Dima
virnisti astuessaan sisään Lindan
kanssa ja ojentaessaan hänelle pullollisen
venäläistä vodkaa. ”Se
on
Ivolta,” Dima sanoi.
Ivo…
Joni pohti jos vodkan antaminen oli tarkoitus vihjata jostakin muusta
sillä se
sai hänet välittömästi ajattelemaan
Mishaa. Ajatus
oli ehkä typerä…
”Kiitos,”
Joni otti pullon ja hymyili.
”Ja
tämä on meiltä,” Dima
lisäsi punastuen hieman
ja ojensi hänelle lahjakorin.
“Se on selviytymispakkaus 18-vuotiaalle,” Linda
virnisti.
”Enemmän sinun ja
Chrisin kahdenkeskisiin hetkiin, joten voit ehkä arvata
mitä
saatat löytää.”
Hän kikatti Diman raapiessa
päätään, katsoen
poispäin ja mutisten jotakin mistä
ei saanut selvää.
”Okei,”
Joni nauroi ja katsoi
poikaystäväänsä.
”Tässä, lahja meille,”
hän sanoi ja
ojensi korin miehelle. ”Voimme katsoa sitä
myöhemmin.”
”Mukava
tutustua Chris, olen Linda.” Tyttö kätteli
miestä.
”Samat
sanat,” Chris hymyili.
“Oi,
oli minulla korttikin!” Dima muisti ja näytti olevan
hieman
hämillään
katsellessaan ympärilleen. ”Minne minä sen
laitoin?”
”Se
on minulla Dima,” Linda kikatti ja antoi sen Dimalle.
“Muistatko kun pyysit
minua pitämään sitä?”
”Ai
niin,” Dima virnisti ja antoi kortin puolestaan Jonille.
Joni
luki kortin ja hymyili Ivon varoitukselle olla varovainen vodkan kanssa
ja
tipeille aikuisuutta varten kirjoitettuna tämän
tavanomaiseen
humoristiseen
tyyliin. Hänen virneensä kuitenkin vaimeni pian
hänen
nähdessään Mishan
syntymäpäivätoivotuksen lopussa.
Hän vilkaisi
Dimaan, joka pani merkille Jonin
hämmennyksen, muttei sanonut mitään. Joni
ojensi oluensa
Chrisille.
”Pidätkö
näitä, kun käyn viemässä
lahjat
huoneeseeni?” Hän kysyi, otti lahjat ja poistui
yläkertaan.
”Mistä
tuossa oli kyse?” Chris kohotti kulmiaan.
”Hän
taisi vain olla hämillään
nähtyään Mishan
toivotukset,” Dima vastasi
ajattelematta. ”Ei siinä varmasti
mitään…”
Chris
kurtisti kulmiaan. ”Ja kuka on Misha?”
Kysymys
sai Diman katumaan, että oli sanonut mitään,
hän
tunsi olonsa idiootiksi.
”Eh
no, hän on veljeni…” Hän vastasi
hieman
takerrellen.
”No
miksei hänen onnittelujaan pitäisi olla
kortissa?”
Chris katsoi poikaa tuimasti
ja Dima kirosi mielessään; olisi todella viisaampi
ajatella
ennen kuin puhua.
“No
se on vain… monimutkaista, tiedäthän? Se
on ollut
vähän… eh…
kireää? heidän
välillään.” Dima mutisi ja
vilkaisi
tyttöystäväänsä kuin apua
etsien. ”Ai,
sanoitko jotain kulta?” Hän kysyi ja sai
hämmentyneen
katseen takaisin.
”Monimutkaista?”
Chris kysyi ja tarttui Diman käsivarteen. “Miten
niin
monimutkaista? Onko
veljesi pannut Jonia?”
Dima
katsoi miestä silmät
hämmästyksestä suurina,
Chrisin reaktio oli outo, liian
voimakas. ”Err… tavallaan…”
Dima vastasi
tuntien olonsa epämukavaksi. ”Se on
vanha juttu, unohda se.”
”Tavallaan?
Tavallaan pani häntä?
Mielenkiintoista…” Chris
päästi irti ärsyyntyneenä.
Linda
tarttui Diman käteen katsoen Chrisiä yhtä
hämmentyneenä kuin Dima oli.
”Meidän
pitäisi viedä juomamme
jääkaappiin… tulemme
pian.” Dima sanoi ja käveli pois
Lindan kanssa.
”Tuo
reaktio oli todella outo…” Linda kuiskasi ja Dima
nyökkäsi.
”Ei
se ainakaan normaalilta tuntunut.” Poika kuiskasi takaisin ja
pohti josko oli
parempi kertoa siitä Jonille.
Huoneessaan
Joni luki kortin uudestaan, tuijottaen niitä muutamia
riviä
jotka Misha oli
kirjoittanut; Hyvää 18-vuotis
syntymäpäivää Jonille, toivon,
että nautit
päivästäsi.’ Niin yksinkertaista,
vain muutama
sana, mutta se että Misha oli
kirjoittanut ne, merkitsi enemmän kuin olisi pitänyt.
Se sai
Jonin miltei
vihaiseksi, aivan kuin Misha oli tahallaan
hämmentänyt
hänen mieltään, vihainen
itselleen ajatellessaan miestä, miksi?! Muutaman
typerän
rivin vuoksi jotka Ivo
oli varmaan pakottanut hänet kirjoittamaan!
Päättäen, että asia tosiaan oli
niin, Joni laski kortin pöydälle vodkapullon ja
avaamattoman
lahjakorin
viereen.
Hän
riensi takaisin olohuoneeseen, löysi Chrisin olohuoneesta,
tuli
tämän luokse ja
painoi suukon hänen poskelleen. ”Hei
taas,” Joni
virnisti. ”Onko hauskaa?” Hän
kysyi ja otti olutlasinsa takaisin. Chris kietoi käsivartensa
hänen ympärilleen
ja silitteli hänen alaselkäänsä.
”Ei
ilman sinua,” hän vastasi hymyillen ja nojautui
suutelemaan
Jonin huulia.
Sisimmässään Chrisiä
häiritsi yhä se
mitä Dima oli kertonut, mutta hän koetti
rauhoittaa itsensä; kaikilla oli menneisyytensä ja
Joni oli
nyt hänen kanssaan,
vain se oli tärkeää eikä
mikään muu.
**^^**^^**^**
Chris
ei loppujen lopuksi osannut nauttia juhlista; likaa
suomenkieltä,
Joni huomioi
liikaa muita ihmisiä hänen sijaan, likaa flirttailua
muiden
kanssa. Ja se
kortti vaivasi yhä hänen mieltään.
Chris ei ollut
tyytyväinen.
Myöhään
illalla he istuivat ulkona juomassa. Joni istui Chrisin
sylissä ja
nojautui
häntä vasten nauraen jollekin vitsille jonka Dima oli
kertonut. Chris keskittyi
silittelemään pojan reittä toivoen saavansa
kahdenkeskistä aikaa tämän kanssa
pian. Suurin osa vieraista oli jo lähtenyt.
”Mikä
siinä on, että juhlat aina paranevat kun
väki
vähenee?” Joni kysyi hieman
sammaltaen. Chris näykkäisi hänen korvaansa.
”Koska
idiootit lähtevät aikaisin.”
”Niin…
idiootit,” Joni nauroi. “Idiootit jotka haluavat
aikaisin
baariin.”
”Voimme
mennä clubille huomenna jos haluat, mutta
tänään… Hoidetaan
nämä nyt vain pois
alta
ja pidetään kunnon hauskaa kun olemme
kahden.”
“Arvaan
mitä sinulla on mielessäsi, hyvä
on.” Joni
virnisti ja suuteli häntä.
Hieman
keskiyön jälkeen he olivat kahden. Joni sulki oven
viimeisen
vieraansa perässä
ja kääntyi Chrisin puoleen virnistäen.
”Haluatko
juotavaa?” Hän kysyi.
Chris
ei oikeastaan ollut humalassa, mutta halusi Jonin olevan suunnitelmansa
takia
jota oli miettinyt koko illan. ”Toki, yksi vielä ei
ole
haitaksi.” Hän myöntyi.
”Kivaa!”
Joni taputti ennen kuin käveli keittiöön
Chrisin
seuratessa hiljaisesti
perässä.
“Hm…vodka…vodka
juoma…” Joni puhui itsekseen; otti kaksi lasia ja
sekoitti
juomat vodkalla,
limulla ja muutamalla jäällä. Chris
käveli
hänen taakseen, kietoi kätensä
hänen
ympärilleen ja suuteli hänen niskaansa.
”Tiedäthän,
että olet seksikäs?”
“Mmh,”
Joni hymyili. “Aiheesta on ollut puhetta aiemmin,”
hän
hihitti. “Kiitos,” Hän
lisäsi ja käänsi kasvonsa Chrisiin.
”Ole
hyvä, juohan nyt.” Chris sanoi, tarttui omaan
lasiinsa
katsellen nuorempaa
miestä tarkasti.
Joni
naurahti ottaessaan lasinsa ja toi sen huulilleen, nauttien sen
viileästä,
raikkaasta mausta, hän ei maistanut alkoholin makua
enää
niin selvästi, mutta
tunsi sen vaikutuksen sitäkin paremmin. Jokin osa
hänessä koetti sanoa, että
hän oli ehkä juonut jo liikaa, mutta hän oli
jo liian
humaltunut kuunnellakseen
järjen ääntä kunnolla.
Lämpö levisi
hänen ihollaan, saaden poskien ihon
kutittamaan miellyttävästi.
Chris
näytti niin kuumalta sinä iltana; niin vahvalta,
villiltä ja seksikkäältä. Joni
virnisti ajatuksilleen, tarttui miehen käteen ja johdatteli
olohuoneeseen.
”Luoja
olet seksikäs tänään… se
taitaa johtua
aikuisuudestasi,” Chris virnisti
selvästi humaltuneelle poikaystävälleen,
joka oli
kyllä seksikäs yhtälailla.
”Mitä teemme nyt?” Hän istui
Jonin kanssa
sohvalle, maistaen juomaansa. ”Onko
sinulla suunnitelmia juomisen lisäksi?”
Joni
hihitti ja nojautui lähemmäksi. “Juoda,
pitää
hauskaa,” hän huokaisi ja
nuolaisi Chrisin korvanlehteä.
“Hm,
pidän tuosta suunnitelmasta,” Chris
nyökkäsi ja
toi kätensä Jonin reisien väliin,
joka laski päänsä sohvan
selkämystä vasten ja
huokaili Chrisin alkaessa
hyväillä häntä.
”Pidän sinusta näin
halukkaana.”
Joni
hymyili silmät puoliavonaisina, hiljalleen keinuttaen
lantiotaan
Chrisin kättä
vasten kuin anellen. ”Juuri noin…” Chris
hymyili,
otti Jonin käden joka piteli
juomaa ja ohjasi sen tämän huulille. Joni katsoi
häneen
uteliaana mutta joi
lasinsa tyhjäksi ja asetti lasin maahan
keskittyäkseen
paremmin siihen mitä
Chris teki.
Chris
liikutti kättään kiduttavan hitaasti.
”Ole
kiltti,” Joni aneli. ”Tuntuu
hyvälle…” Chris virnisti
tähän.
”Hyvä
on,” hän nyökkäsi.
”Mutta ensin yksi
vielä…” Hän sanoi ja ojensi
Jonille oman
täyden lasinsa.
Joni
kurtisti kulmiaan, mutta otti juoman. ”Suunnittelet
jotain…” Hän virnisti.
”Juotat minut humalaan ja käytät
hyväksesi?”
Joni vitsaili ja nuolaisi
huuliaan. ”Minä olen jo humalassa,
tiedätkö?”
”Käytän
hyväkseni?” Chris kuiskasi hänen korvaansa.
“Saan
aina tahtoni läpi kanssasi…”
”Koska
annan sinun…” Joni kuiskasi. “Ole
kiltti…
kosketa minua… on niin kuuma…”
“Niin
innokas… Pidän siitä.” Chris
hymyili
omahyväisesti ja nosti Jonin paidan
helmaa.
Jonin
mieli tuntui sumealta ja hän räpytti
silmiään;
alkoholi todella vaikutti ja sai
ympäristön tuntumaan jotenkin
epätodelliselta.
”Haluatko… että riisun sen?”
Hän
kysyi hiljaa.
”Ei
tarvitse, saan sen kyllä…” Ja ennen kuin
Joni ehti
oikeastaan edes tajuta, oli
hänen paitansa jo kadonnut, Chrisin huulet hamusivat
hänen
nännejään. ”Parempi?
Vai onko yhä kuuma?”
”Hmh…
Kyllä… kuuma…” Joni
nyökkäsi
hitaasti. “Sinä nopea…” Joni
katseli
hämmentyneenä
käsiään. ”Minne laitoin
juoman?” Hän
kysyi ja kurtisti kulmiaan kykenemättä
muistaa että olisi laskenut sen jonnekin. Oliko hän
tosiaan
jo juonut sen? Hän
maiskutti suutaan; oli yhä jano.
”Luulen,
että läikytimme…” Chris hymyili
hieman.
“Haluatko uuden?”
“Kyllä…”
Joni virnisti. “Se oli
hyvää….” Hän
nyökkäsi ja nuolaisi huuliaan. Chris nousi,
veti Jonin ylös mukanaan ja suuteli tätä,
sokeasti
johdatellen tämän keittiöön.
Hän
sekoitti Jonille juoman ja hieman miedomman itselleen.
”Tässä,
juo.” Hän ojensi lasin. Joni piteli kiinni
työtasosta
ja maistoi juomaa.
”Luoja…
olen ihan humalassa, Chris.” Joni hihitti ja katsoi
ympärilleen. ”Hirveä…
sotku…” Hän lisäsi.
”EI hauskaa….
huomenna.” Hän pudisti
päätään ja
hihitti
yhä.
“Me
korjaamme sen,” Chris hymyili ja työnsi
hänet
tiskipöytää vasten, silitellen
kädellään Jonin leukaa. ”Olet
kiltti poika,
oletko?”
“Mmh…
Joo?... Olenko?” Joni kysyi hymyillen humaltuneena.
“Olen
kännissä,” hän
muistutti ja mutristi alahuultaan.
”Näen
sen, mutta kiltitkin pojat humaltuvat
välillä…”
”Mmh,
niin…” Joni nyökkäsi laiskasti.
“Olenko
kiltti, sinusta?”
“Joskus…”
Chris nyökkäsi ja hyväili hänen
sivujaan.
Joni
hymyili ja hihitti, tyhjensi lasinsa ja laski sen
pöydälle.
Hän antoi Chrisille
märkiä suudelmia. ”Sinä
seksikäs…
Kanada…”
”Seksikäs
Kanada?” Chris virnisti pidellen häntä.
”Niin,”
Joni nyökkäsi ja suuteli häntä
uudestaan.
“Hyvä
on… Viedään sinut sitten
makuuhuoneeseen…” Hän virnisti ja nosti
Jonin
syliinsä, usutti tämän kietomaan jalkansa
hänen
vyötärönsä ympärille. Joni
hihitti pidellessään kiinni.
”Sinä
niin vahva… kuuma…” Joni huokaisi ja
Chris hymyili
suudellen Jonin kaulaa. Hän
kantoi pojan yläkertaan tämän huoneeseen,
potkaisi oven
auki ja astui sisään.
Chris virnisti laskiessaan Jonin sängylle.
”Nyt
palataanpas asiaan…”Hän polvistui Jonin
viereen ja
ryhtyi avaamaan tämän
housuja, nuollen tämän rintakehää.
”Olet niin
seksikäs malli… Mietin, jos
poseeraisit minulle?” Hän kysyi hieroen Jonin
elintä.
Joni
huokaisi hiljaa, hieman hämmentyneenä Chrisin
kysymyksestä. ”poseeraisin?
Miten?” Hän kysyi huulten raottuessa.
”Miten?”
Chris liu’utti peukaloaan elimen
päätä ja sen
rakoa vasten. ”Näin, kun olet
seksikkäin olento jonka olen koskaan
nähnyt.”
Joni
hymyili, nuolaisi huuliaan ja toi kätensä alas
rintakehäänsä vatsalleen,
katsellen Chrisiä puoliavonaisten silmien kautta.
”Näinkö?”
”Juuri
noin,” Chris virnisti ja riisui loput vaatteet Jonin
yltä.
Hän nousi ja otti
kameransa pöydältä johon oli sen
jättänyt.
”Kameralle?”
Joni kysyi hivenen yllättyneeseen sävyyn.
”Hm…
ymmärrän, olet kiltti poika?” Chris
virnisti ja laski
kameran sängylle.
”Olen
alasti…” Joni yritti selittää
parhaimpansa
mukaan ajatusten käydessä yhä
sumeammiksi. ”Tule kanssani?” Hän pyysi ja
ojensi
kättään Chrisiä kohti.
“Minä
en ole malli,” Chris vastasi ryömien hänen
päälleen. ”Sinä olet ja niin
helvetin kuuma.”
”Haluan
sinua…” Joni kuiskasi ja kietoi jalkansa Chrisin
ympärille.
”Niin
ja minä haluan sinua… Mutta etkö tekisi
tämän minulle ensin? Se olisi niin
seksikästä ja kuumaa… Joni, vain muutama
kuva,
jooko?”
”Mmm…
vain sinulle?”
“Vain
minulle, omaksi ilokseni, lupaan.”
Humaltuneessa
mielessään Joni alkoi pitää ideaa
hauskana ja
seksikkäänä, hän hymyili ja
katsoi miestä, hyväillen omaa
rintakehäänsä.
”Haluan… että olet
onnellinen…” Joni
huokaisi. ”Se on leikkiä?”
“Leikkiä?”
Chris oli miettivinään ja jatkoi Jonin
hyväilyä.
“Mitä sinä haluaisit leikkiä
siitä hyvästä, että otan vain
muutaman kuvan jota
voin katsella ja kuolata kun
olen yksin?”
”Mmh…
sinulle… lahja…”
“Paras
lahja ikinä,” Chris virnisti ja kurotti ottaakseen
kameransa. ”No niin näytä
minulle miten ammattimainen malli olet.”
”Humaltunut
ammattilainen…” Joni hihitti ja
kääntyi
vatsalleen, köyristäen
selkäänsä ja
työntäen peppuaan ylöspäin,
hän katsoi
Chrisiin olkansa yli. ”Näinkö?”
”Tuo
on täydellistä kulta…” Chris
nyökkäsi
ja otti muutaman kuvan. “Nosta peppuasi
vielä vähän,” hän neuvoi.
“Hyvä
poika, levitä reisiäsi enemmän…
todella
seksikästä.”
Joni
nauroi hiljaa seuratessaan Chrisin ohjeita.
“Tämä on
niin tuhmaa…”
“Niin…
ja kiihotat minua todella paljon… Olet niin helvetin
seksikäs… Käänny ympäri,
näytä kuinka kosketat itseäsi.”
Chris tunsi
elimensä sykkivän ja kovettuvan
katsellessaan ja kuvatessaan, parasta oli, että Joni oli
kokonaan
hänen.
”Ottaisitko
minulta nyt suihin, Joni?” Chris kysyi ja lähestyi
poikaystäväänsä joka istui
nyt sängyn laidalla. Hän laski
kätensä joka piteli
yhä kameraa ja avasi
housujaan vetäen kovettuneen elimensä ulos.
Joni
katsoi häntä uteliaana ja lopulta
nyökkäsi.
“Hyvä poika…” Chris hymyili
irstaasti, toi vapaan kätensä Jonin
pään taakse ja
ohjasi tätä lähemmäksi. Kun
Joni nuolaisi hänen elimensä
päätä, Chris otti
uuden kuvan, se sai teinin
katsomaan epäröiden ylös. ”Vain
omaksi ilokseni,
minä lupaan… En antaisi
kenenkään muun
nähdä…” Chris vakuutti.
”No niin, rohkeasti nyt…”
Jonin
humaltunut olemus ei kaivannut enempää vakuuttelua ja
hän suuteli Chrisin kalua
hitaasti ottaen sen huultensa väliin. Chris murahti
nautinnosta,
tarttui Jonin
hiuksiin ja piti tämän aloillaan; hän otti
uuden kuvan.
Joni
päästi tukehdutun äänen ja Chris
irrotti otteensa
päästäen tämän liikkumaan
taaksepäin. Alkoholi alkoi vaikuttaa unettavasti ja Joni
vetäytyi kokonaan,
katsoi ylös Chrisiin anteeksipyytävästi.
”Minä…
nukuttaa…. anteeksi…” Hän
sanoi haukotellen
hieman ennen kuin kävi makuulle,
väsyneesti taistellen peitteiden kanssa. Chris katsoi
häneen
hieman
ärsyyntyneenä. Hän laittoi kameran
pöydälle ja
riisuutui ennen kuin kävi
sängylle Jonin viereen.
Hän
veti Jonin vartalon lähelleen ja hyväili
tämän
lämmintä ihoa. ”Haluan
sinua…”
Hän kuiskasi.
”Mmh…
nukuttaa….” Joni mutisi silmien painuessa kiinni.
Chris
hyväili hänen peppuaan
ja lopulta työnsi sormensa hänen sisälleen.
Hän
suuteli Jonin huulia.
”Ole
kiltti kulta, nopeasti vain…”
”Nnh…”
Joni kääntyi hieman silmät pysyivät
enää
vaivoin auki. Chris kurotti
ottaakseen
liukasteen, hän
levitti
sitä
kädelleen ja Jonin aukolle.
”Tuntuuko
hyvälle?” Chris kuiskasi suudellen Jonin otsaa ja
poskia.
Joni avasi silmänsä
puoliksi katsellen Chrisin kasvoja kevyt huokaus karkasi hänen
huuliltaan.
Ottaen
sen positiivisena merkkinä, Chris käänsi
Jonin
hellästi selälleen, veti
sormensa tämän sisältä ja
ryömi Jonin
päälle. Hän asetti elimensä Jonia
vasten
ja alkoi työntyä tämän
sisään. Hän
painoi suudelman pojan huulille joka oli
enää vain puoliksi tajuissaan; olisi ollut hauskempaa
jos
tämä olisi ollut
osallistuvaisempi, mutta… Chris oli kiimainen ja halusi
harrastaa seksiä hänen
kanssaan, he seurustelivat ja hän katsoi sen oikeudekseen.
Chrisillä
ei kestänyt kauaa saavuttaa orgasmi, tuntui turhalta
yrittää pitkittää sitä tai
saada Joni laukeamaan myös sillä
tämä oli jo
puoliksi sammunut. Hän vetäytyi
hellästi ulos ja painoi suukon Jonin otsalle.
”Hyvää yötä
kulta,” Chris
kuiskasi ja peitteli Jonin hellästi. Joni
päästi pienen
äännähdyksen ja pian jo
tuhisi hiljaa unissaan.
**^^**^^**^^**
Joni
vaikersi herätessään seuraavana aamuna,
hänen
päätään kivisti ja suu tuntui
kuivalta. Milloin hän oikein oppisi olemaan juomatta niin
paljon?
Hän pohti ja
käänsi kasvonsa kohti Chrisiä, joka makasi
hänen
vieressään.
”Huomenta
kulta,” Chris hymyili ja kosketti hänen kasvojaan.
”Kuinka voit?”
“Hirveä
olo,” Joni kuiskasi käheällä
äänellä ja nyrpisti
nenäänsä.
“Teinkö jotain
typerää?”
“Et,
olit vain suloinen,” Chris hymyili. “Kuinka paljon
muistat?” Hän kysyi, toivoen
ettei Joni muistaisi valokuvausta.
”Hmh…
Vieraat lähtivät… joimme
olohuoneessa?” Joni
vastasi, hän tunsi aavistuksen
kipua takamuksessaan sen ja tietyn tahmeuden. ”Ja…
taisimme harrastaa seksiä?”
“Taisimme?
Etkö muista?” Chris kiusasi ja sai Jonin puraisemaan
huultaan.
”No,
tavallaan… osittain.” Joni vastasi, haluamatta
kertoa
ettei oikeasti muistanut
seksinharrastamisesta juuri mitään, paitsi
että
siitä oli ollut jonkinlainen
puhe alakerrassa?
Chris
naurahti. ”Voi minun kultaani,” hän sanoi
ja suuteli
Jonia pehmeästi. ”Mitä jos
vain lepäisit tämän
päivän? Anna minun
hemmotella sinua. Tuon sinulle aamiaista
ja jotain pääkipuusi, okei?”
“Olet
ihana Chris,” Joni hymyili. “Kiitos, mutta taidan
ensin
käydä suihkussa.”
”Hyvä
on, mennään yhdessä.” Chris
päätti,
nousi ja auttoi Jonin ylös kanssaan. Chris
suuteli Jonia uudestaan hellästi.
Sisimmässään hän tiesi,
että jos Joni
muistaisi valokuvien oton, hän haluaisi
että Chris poistaisi ne ja hänellä ei ollut
aikomustakaan tehdä niin. Chris
halusi jotain mitä katsella kun he olisivat erossa;
eihän
siinä ollut mitään
harmia?
Web published: My Secret Shore 1.huhtikuuta, 2010
© KOLGRIM 2006 - 2012