LUKU 10. Virallistaminen

Niko heräsi ensimmäisenä; hän venytteli varovaisesti, katsoi Kamiliin ja virnisti. Hän tiesi, että Kamil tuntisi yhä syyllisyyttä, ja se oli tyhmää, sillä Niko ei katunut mitään. Hän päätti tehdä Kamilille aamiaista osoittaakseen, että kaikki oli hyvin, osoittaakseen kiintymyksensä. Niko nousi ylös niin hiljaa kuin kykeni ja paleli hieman pelkissä alusvaatteissaan. Hän otti peiton tietokonetuolinsa päältä ja kietoi sen ympärilleen ja vilkaisi jälleen Kamilia tarkistaakseen, nukkuiko toinen yhä. Nähdessään toisen nukkuvan ja kuullessaan Kamilin hiljaisen kuorsauksen hän virnisti jälleen ennen kuin livahti ulos makuuhuoneesta. Niko tunsi olevansa hieman arka sisältä, mutta hän ei piitannut siitä, eikä todellakaan halunnut myöskään Kamilin alkavan jälleen huolehtia siitä.

Keittiössä hän hankkiutui heti eroon Ronin tekemästä kirotusta suklaakakusta ja heitti sen hetkeäkään epäröimättä roskiin. Hän katsoi ulos; oli kaunis talviaamu, satoi hiljaa lunta. Hän huokasi äkillisestä tyytyväisyydestä; tällaista päivää ei tulisi viettää koulussa, vaan sängyssä! Kaukana typeristä ääliöistä, kuten Roni tai… Matt! Niko nyökkäsi päättäväisesti sille ajatukselle ennen kuin hänen katseensa vaelsi hänen kännykkäänsä, joka yhä lojui keittiön pöydällä. Hän meni lähemmäs ja vilkaisi sitä; Roni oli yrittänyt soittaa hänelle muutaman kerran ja jättänyt tekstiviestin. Niko huokaisi lukiessaan sen läpi; kusipää yritti edelleen! ”Roni, mene kotiin”, hän kirjoitti lyhyen vastauksen ja lähetti viestin.

Nyt miellyttäviin asioihin, Niko piristyi. Mitä hänen pitäisi tehdä aamiaiseksi? Jotain yksinkertaista, mutta romanttista. Mikä oli romanttista? Hunaja oli romanttista! Hmm, paahtoleipää? Oliko paahtoleipä romanttista, hän mietti. Se voisi olla! Paahtoleipää, munia, hunajaa, hedelmiä? Oliko heillä yhtään hedelmiä? Heillä oli kurkkua – sitä voisi pitää vihanneksena tai hedelmänä.

Ongelma oli, ettei heillä ollut leivänpaahdinta. Niko huokaisi, hän oli jo asennoitunut tekemään paahtoleipää… Ihmisethän tekivät sitä ennen vanhaankin, eikä heillä silloin ollut leivänpaahdinta, eikö?

Hän naputti keskisormellaan huuliaan miettiessään asiaa; paistinpannu vai uuni? Paistinpannu kuulosti paremmalta. Mutta entä sitten munat? Harteitaan kohauttaen hän päätti pitäytyä paistinpannussa. Niko kuumensi sen levyllä, laittoi siihen hieman voita öljyn sijasta, sillä voi maistui aina paremmalta. Ja he molemmat tarvitsivat energiaa. Hän otti kaksi palaa paahtoleipää ja laittoi ne kuumalle pannulle, ja koska munille ei jäänyt tarpeeksi tilaa hän päätti laittaa ne paahtoleipien päälle. Hetken hän seurasi kypsymistä; munat kypsyivät liian hitaasti.

Hän päätti pilkkoa kurkkua odotellessaan, otti tarjottimen ja asetti sille teen, kurkkuviipaleet ja hunajan ja meni sitten taas paistinpannun luo. Miksi munien kypsyminen kesti niin kauan?! Ne pitäisi kääntää, hän tajusi ja käänsi leivät. Osuessaan pannuun muna levisi ja Niko huokasi murheellisena, koska se ei näyttänyt enää hyvältä.

Hetken kuluttua hän käänsi jälleen leipäviipaleet; molemmat olivat munanvalkuaisen peitossa samalla kun keltuaiset olivat yhä pannulla kerääntyneinä hassun näköiseksi paakuksi. No, ei näöllä ollut väliä, maku oli tärkeää, Niko päätti ja asetti paahtoleivät pienille lautasille, keltuainen päällimmäiseksi. Saadakseen sen näyttämään paremmalta hän lisäsi hieman kurkunpaloja, salaatinlehtiä ja tomaattia. ’Hienoa’, hän ajatteli, hieman ylpeänä itsestään. Hän löysi myös keksejä kaapista ja lisäsi niitäkin muutaman tarjottimelle.

Kun kaikki oli valmista, hän otti tarjottimen ja suunnisti takaisin Kamilin huoneeseen.

”Hyvää huomenta”, hän kehräsi tullessaan vuoteen luo. Kamil vain kääntyi unissaan, ja Niko jätti tarjottimen pöydälle ennen kuin siirtyi istumaan hajareisin Kamilin syliin. ”Huomenta, huomenta, tein sinulle aamiaista. Herätys, herätys”, hän sirkutti ja suuteli Kamilia hellästi huulille.

Kamil avasi silmänsä hitaasti, hieman yllättyneenä nähdessään Nikon täysin hereillä ja hänen päällään.

”Huomenta…” hän mutisi unisesti ja haistoi teen ja paahtoleivän. Hänen kätensä laskeutuivat Nikon lanteille. ”Aamiaista, niinkö?” hän kysyi hymyillen hieman. ”Minun oli tarkoitus kokata sinulle. Sinun pitäisi yhä levätä ja antaa minun hemmotella sinua”, hän sanoi ja siirsi kätensä Nikon kasvoille, hieroen hänen poskiaan peukaloillaan. ”Miten voit?”

Niko hymyili ja kumartui alas suutelemaan Kamilia. ”Voin hienosti, tein paahtoleipää munien kanssa. Paistoin ne pannulla ja luulen, että niistä tuli ihan hyviä. Haluatko maistaa?”

”Tietysti, anna minun vain nousta istumaan”, Kamil pyysi ja kurotti ottamaan silmälasinsa pöydältä Nikon noustessa hakemaan tarjottimen. Niko laski tarjottimen Kamilin syliin ennen kuin istui jälleen hänen lähelleen, tarkastellen Kamilin ilmettä ja vilkaisten sitten aamiaista, taas Kamilia, odottaen.

”Se paloi vain hieman, tästä, näetkö… mutta muuten se on… tuota…” Niko osoitti paahtoleivän palanutta kulmaa, puri sitten huultaan kasvoillaan huolestunut ilme, mikä pian vaihtui hymyksi.

Kamil otti toisen leivän, näki pienen möykyn keltuaista vihannesten joukossa, eikä voinut olla nauramatta. ”Se näyttää söpöltä, ihan sinulta”, hän sanoi huomatessaan Nikon hämmentyneen ilmeen, mikä kirkastui onnelliseksi hymyksi.

Kamil maistoi varovaisesti tietäessään kuinka tottumaton Niko oli kokkaamaan… mutta hänen yllätyksekseen se oli oikeastaan melko maukasta. ”Se on hyvää”, hän mutisi nieltyään ja puraisi toisen palan.

”Hurraa! Voin laittaa niitä joskus toistekin! Paahtoleipää á la Niko.” Niko virnisti, otti kurkunpalan ja kastoi sen hunajaan ja imi sitä katsellessaan Kamilia.

”Hm, mietinpä mitä tuo sinun ilkikurinen ilmeesi tarkoittaa”, Kamil taivutti päätään ja maistoi teetään. Niko vain kohautti harteitaan, virnisti ja jatkoi vihanneksen nuolemista. Kamil yritti estää ajatuksiaan vaeltamasta sinne, minne ne vaarallisesti olivat menossa. ”Et elä pelkällä kurkulla, Niko, ota toinen paahtoleipä.”

Niko pudisti päätään. ”Ei, tein ne sinulle, tarvitset energiaa”, hän hymyili ja jatkoi ruuallaan leikkimistä.

Kamil katsoi kelloa; melkein yhdeksän. ”Meidän pitää laittautua pian valmiiksi kouluun”, hän huomautti itselleen ja Nikolle.

Niko oli hetken hiljaa. ”Ei pidä”, hän sanoi ja söi vihdoin kädessään pitämänsä kurkun sen sijaan, että olisi vain leikkinyt sillä. Hän otti keksin ja tarjosi sitä Kamilin haukattavaksi.

”Mikäli muistan oikein, nyt on torstai, joten kyllä vain, kouluaamu”, Kamil nyökkäsi ennen kuin haukkasi palan keksistä.

”Kyllä, on torstai”, Niko vain hymyili. ”Syö”, hän rohkaisi Kamilia, joka katsoi häntä epäluuloisesti, mutta söi joka tapauksessa.

Niko joi teensä loppuun, odotti kunnes Kamil oli lopettanut aamiaisensa ja nousi sitten ylös nostamaan tarjottimen takaisin pöydälle. Hän otti uuden kurkunpalan mukaansa palatessaan istuimelleen, eli Kamilin syliin.

”Mitä suunnittelet, ruotsalaispentu?” Kamil kysyi hieroen kiireettömästi Nikon alastonta selkää.

”Päivää sängyssä”, Niko hymyili. ”Sinun kanssasi.”

”Mutta Niko, meillä on koulua”, Kamil huomautti jälleen ja antoi hänelle nopean suukon. ”Ja kuinka sinä todella voit? Sattuuko sinuun vielä? Olen todella pahoillani…”

Niko painoi sormensa Kamilin huulille. ”Shh… Olen kunnossa, sanoinhan jo.”

”Hyvä”, Kamil kuiskasi ja vei kätensä Nikon hiuksiin, heidän otsansa painautuivat toisiaan vasten. ”Mutta meidän tosiaan pitää laittautua pian valmiiksi; eikö sinun koulusi ala tunnin päästä?”

”Joo, mutta alkakoon, haluan viettää päivän yksin sinun kanssasi.”

”En halua jäädä jälkeen opinnoissa…” Kamil sanoi. ”En tullut tänne vetelehtimään.”

Niko huokasi, asettaen kätensä Kamilin kasvojen ympärille. ”Aina se vastuuntuntoinen, niinkö?” Hän hymyili hellästi. Kamil tunsi olonsa hieman oudoksi, yhä syylliseksi ajatellessaan kuinka hän oli… käyttänyt Nikoa hyväkseen viime yönä, satuttanut häntä, ja silti Niko nyt puhui niin lempeästi hänelle, teki hänelle aamiaista, ja sen olisi pitänyt olla toisin päin.

”Äläkä enää tunne syyllisyyttä”, Niko sanoi sitten mutristellen.

”En olisi saanut olla niin raju”, Kamil huokasi.

”Lopeta, Kamil, et tehnyt mitään väärin”, Niko sanoi. ”En kadu viime yötä, mitä me teimme… Jos kadun jotain, niin kaikkea Ronin kanssa. En olisi saanut olla niin sokea hänen suhteensa”, hän jatkoi. ”Minun ei olisi pitänyt seurustella hänen kanssaan; ikinä, enkä hitossa olisi saanut antaa hänen jäädä tänne. Tiedätkö, ei hän kadottanut lompakkoaan, hän tunnusti sen eilen illalla.”

Kamil ei ollut yllättynyt. Hän huokasi raskaasti. ”Olen iloinen, että hän on mennyt.”

”Niin minäkin, mutta riittää jo siitä, unohdetaan hänet. Ota kurkkua”, Niko virnisti ja kiusoitteli hellästi Kamilin huulia vihanneksenpalalla.

Kamil ei voinut olla hymyilemättä, hän raotti huuliaan.

”Hyvä poika”, Niko kiusoitteli virnistäen. Kamil otti palan ja pureskeli. ”Vietä päivä minun kanssani”, Niko pyysi sitten, kuljettaen jäljellä olevaa palaa Kamilin kaulalla, alas hänen rinnalleen ja sitten nänneille.

”Meillä on velvollisuuksia…” Kamil huokasi katsellessaan Nikoa, joka parhaillaan nuoli kurkun mehua hänen rinnastaan, katsoen häntä viattomasti. ”Sinä ja sinun kurkkusi…” Kamil hymyili pehmeästi, mutta ei voinut kieltää, että se mitä Niko teki tuntui hyvältä ja sai hänen huomionsa.

”Pidätkö minusta ja kurkuistani?” Niko kehräsi suloisesti, hieroen päätään Kamilin rintaa vasten kuin kissa.

Kamil nauroi. ”Pidän, mutta ihan oikeasti, meidän pitää mennä kouluun! Minulla ei ole varaa jäädä taas pois tunneilta.”

Niko murjotti, vei kurkunpalan suuhunsa ja söi sen. Sitten hän katsoi Kamilia koiranpennun ilme kasvoillaan.

”Meillä on yhteinen viikonloppu, Niko.”

”Mutta haluan tämän päivän”, Niko huokasi, virnisti sitten ja painoi Kamilin makuulle. ”Otetaan tämä päivä, ole kiltti… Nämä pienet velvollisuuksilta varastetut hetket ovat arvokkaampia, enemmän muistamisen arvoisia… Ulkona sataa lunta ja on niin kaunista, tee tästä päivästä merkityksellinen minun kanssani. Jos menet kouluun, tämä on kuin mikä tahansa muu päivä… enkä ole valmis menemään sinne…” Hän kumartui suutelemaan Kamilia, kosketellen hänen hiuksiaan. ”Velvollisuudet voivat odottaa, elämä ei voi…” Hän kuiskasi. ”Ole kiltti, vain tämä yksi päivä, siinä kaikki mitä pyydän.”

Kamil huokasi, katseli toista, hänen kirkkaita vihreitä silmiään; niin täynnä toivoa, eikä hän halunnut nähdä sen toivon särkyvän edessään. Oli yhä vaikeampaa sanoa ei.

”Sinulle on vaikeaa sanoa ei…” Hän kuiskasi, huokasi ja hymyili. ”Joten en sano. Hyvä on, ollaan huolettomia, tämä yksi päivä.”   

Niko hymyili leveämmin. ”Hurraa! Et kadu tätä, lupaan sen…” Hän sanoi ja kumartui alas suutelemaan rakastajaansa.

Kamil kietoi kätensä hänen ympärilleen, vastasi suudelmaan ja veti häntä lähemmäs kunnes heidän alastomat rintansa olivat täysin toisiaan vasten. Hänen sormenpäänsä kulkivat alas Nikon selkärankaa hänen pakaroilleen, hieroivat niitä hellästi alusvaatteiden läpi ja saivat Nikon vetämään henkeä.

”Ollaanko alasti?” Niko kuiskasi suudelmien välissä, ja Kamil katsoi häntä hymyillen toisen innokkuudelle.

”Ollaan…” Hän vastasi nyökäten päätään ja huomasi kuinka Nikon silmät tuntuivat kirkastuvan entisestään, hymy hänen kasvoillaan kasvoi. Hellävaraiset kädet kulkivat hänen vartaloaan alas hankkiutumaan eroon hänen boksereistaan. Vaatekappale laskeutui huolimattomasti lattialle, ja pian Nikon bokserit seurasivat sitä.

Lämmin, hoikka vartalo ryömi jälleen hänen päälleen, heidän kovettuneet elimensä hankautuivat toisiaan vasten. ”Minusta on ihanaa olla alasti sinun kanssasi”, Niko kuiskasi ja sai Kamilin nauramaan hellästi samalla kun hänen kätensä siirtyivät jälleen lepäämään hänen rakastajansa pyöreille pakaroille. Niko punastui Kamilin nauraessa, hän ajatteli Kamilin pitävän häntä hassuna. ”Sanoinko jotain tyhmää?” Hän ihmetteli, ja Kamil katsoi häntä virnistäen ennen kuin kurottautui suutelemaan häntä. Niko oli pahuksen suloinen tänä aamuna, hän ajatteli itsekseen.

”Et, minustakin on ihanaa olla alasti sinun kanssasi, kuten huomaat.”

”Kaipasin sinua, kaipasin tätä…” Niko henkäisi.

”Samoin…” Kamil vakuutti ja he suutelivat uudestaan, syvään ja kauan.

”Huuliani kihelmöi”, Niko kikatti. ”Minusta on ihanaa myös suudella sinua”, hän kuiskasi ja jatkoi sitä, huokaisten keinuttaessaan lantiotaan allaan makaavaa vasten.

Kamil hieroi yhä Nikon takamusta, rakastaen tunnetta toisen vartalosta, nauttien läheisyydestä; stressi oli nyt kadonnut.

Niko jatkoi Kamilin kaulan suutelemista, siirtyi hitaasti alemmas hänen rinnalleen, hyväili kuumaa ihoa sormenpäillään, nuoli nännien ympäriltä, suudelma, toinen, alemmas hänen vatsaansa pitkin kunnes hänen huulensa häilyivät Kamilin elimen ympärillä. Niko virnisti ihastuneesti kuullessaan rakastajansa innokkaan huokaisun ja nähdessään tämän lantion työntyvän ylös häntä kohti pyytävällä eleellä. Niko suuteli kovaa pituutta päästä juureen, hänen sormensa pyörittelivät kiveksiä hellästi.

Kamilin huulet raottuivat, niiltä karkasi huokaisu, kädet hieroivat hellästi hänen sisäreisiensä herkkää ihoa samalla kun kuuma suu vihdoin ympäröi hänen sykkivän elimensä. Hänen varpaansa kipristyivät nautinnosta, kaikki ajatukset ja huolet väliin jääneistä koulutunneista olivat unohtuneet. Hänen kätensä kurottautuivat kohti Nikon hiuksia ja hänen silmänsä aukesivat puoliksi, jotta hän voisi katsella rakastajaansa; niin täydellinen, niin kiihottava. Nikon toinen käsi siirtyi tarttumaan hänen käteensä, tummanvihreät silmät olivat täynnä halua ja iloa. Kamil huomasi virnistävänsä takaisin heidän sormiensa kietoutuessa toisiinsa. Se olisi vieläkin täydellisempää, jos hän voisi antaa Nikolle samaa nautintoa, Kamil ajatteli itsekseen.

”Odota”, hän kuiskasi, ja Niko katsoi hämmentyneenä, päästi hänet pois suustaan, suuteli päätä. ”Käänny ympäri”, Kamil pyysi.

”Häh?” Niko räpytteli silmiään, ilmeisesti hänen aivonsa eivät toimineet kovin hyvin nyt.

Kamil nauroi. ”69”, hän kuiskasi, ja Niko kikatti omalle hämmennykselleen.

”Mm, pidän siitä numerosta”, hän virnisti ja päästi irti Kamilin kädestä ennen kuin kääntyi ympäri kuten toinen oli pyytänyt, asettui kyljelleen ja kehotti toista kierähtämään myös kyljelleen. Hän nosti hieman päätään katsoakseen rakastajaansa ja virnisti hänelle innokkaasti ennen kuin palasi käsillään olevaan tehtävään. Hän veti henkeä tuntiessaan Kamilin huulten koskettavan elintään ensimmäistä kertaa tänä aamuna ja sujautti kätensä Kamilin pakaroiden väliin, hänen huulensa hyväilivät kovaa kalua hänen edessään. Ottaessaan Kamilin suuhunsa hän tunsi toisen tekevän samoin hänelle, jäljitellen toisen liikkeitä ja tahtia.

Sylkeä tippui hänen suustaan, ja kostutettuaan sormensa sillä Niko alkoi kiusoitella hellästi Kamilin aukkoa. Hän tajusi kasvavan uteliaisuutensa kokeilla yhden päivän ajan miltä tuntuisi esittää sitä roolia, jonka esittämisestä hänellä ei ollut vielä kokemusta. Hän mietti, haluaisiko Kamil sitä. Suostuisiko toinen, jos hän kykenisi keräämään rohkeutta kysymiseen? Kun hänen sormenpäänsä painautui sisään hän kuuli toisen tukahtuneen voihkaisun ja ajatteli, ettei Kamil tuntunut ainakaan tästä piittaavan, hän oli sormeillut toista ennenkin ja… Hänen ajatuksensa alkoivat harhailla, hänen lantionsa teki hajanaisia työntöjä Kamilin suun tarjoamaa lämmintä kosteutta kohti.

Kamil tunsi Nikon sormen työntyvän sisään ja se tuntui oudolta aluksi, mutta ei pahalta, vain oudolta ja tavallaan myös hyvältä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Niko oli tehnyt näin. Halusiko Niko vaihtaa osia? Se aiheutti epävarmaa kihelmöintiä; se rooli oli tuntematon hänelle… Pitäisikö hänen sanoa jotain? Jos hän ei sanoisi… Ehdottaisiko Niko sitä tänään? Kamil ei ollut varma, halusiko sitä, tämä tuntui hyvältä, mutta… Hän toivoi silti, ettei Niko ehdottaisi sitä, ei vielä…

Hän vei kätensä Nikon takamukselle, tietäen että toinen oli todennäköisesti yhä arka sisältä, eikä hän halunnut tunkeutua sisään, joten hän tyytyi puristelemaan ja hieromaan kiinteitä pakaroita. Hän ei halunnut Nikon kysyvän sitä kysymystä nyt, hän päätti yrittää saada toisen tuntemaan olonsa vielä paremmaksi, jotta tämä unohtaisi ajatukset, joita tällä mahdollisesti oli…

Niko tunsi Kamilin käsien puristavan hänen pakaroitaan ja hän henkäisi. Tämä oli taivas, hän päätti, ja hänen sormensa jatkoivat Kamilin tiukan kanavan tutkimista, hän liikkui hellästi sisään ja ulos; yhä rohkeammin.

Kuului voihkaisuja, huokaisuja ja vuoteen narinaa heidän liikkuessaan, nautinto valtasi heidät molemmat. Heitä kuumotti kaikkialta, he halusivat sen kestävän, kihelmöinti alkoi varpaista ja liikkui kuin aalto koko vartalon läpi. Niko tunsi Kamilin elimen nytkähtävän, ensimmäinen maistiainen… suolainen, hän yritti niellä kaiken, mutta lakanat pitäisi silti vaihtaa myöhemmin. Hän nuoli hitaasti ja hellästi Kamilin elimen puhtaaksi, suuteli sitä ja tunsi toisen tekevän samoin hänelle. Hän virnisti, veti lempeästi sormensa ulos ja katsoi Kamilia. Tuntui hyvältä nähdä ja tuntea kuinka paljon toinen oli nauttinut, tuntui hyvältä nähdä Kamilin hymyilevän takaisin hänelle.

Unelias ja rentoutunut Niko kääntyi ryömimään takaisin ylös, kasvokkain Kamilin kanssa, suuteli kiireettömästi, silitti hellästi kädellään hänen hiuksiaan. Hetken aikaa molemmat olivat vaiti, vain hyväillen toisiaan, hiostuneet vartalot olivat kietoutuneet toistensa ympärille.

”Voisin viettää koko päivän tällä tavalla…” Niko vihdoin kuiskasi lepuuttaen päätään Kamilin rinnalla, hän sulki silmänsä ja kuunteli rakastajansa sydämenlyöntejä.

”Se tuntuu mukavalta”, Kamil myönsi ja katsoi alas samalla kun leikitteli pehmeästi Nikon hiuksilla. Se oli oudon miellyttävä hetki, hämmentävät tunteet heräsivät, hämmentävät, koska ne olivat niin uusia, että häntä melkein pelotti todella tunnistaa ne.

Toinen hiljainen hetki; kuinka monta minuuttia? Oli vaikea sanoa, mutta jopa tämä hiljaisuus tuntui mukavalta heidän välillään.

Niko liikahti, hänen päänsä etsiytyi tyynylle Kamilin viereen samalla kun hänen kätensä oli yhä kietoutunut toisen ympärille. Hän katsoi Kamilin kasvoja, virnisti heidän silmiensä kohdatessa ja hetkeä myöhemmin hän sulki omansa, pidätellen halua kertoa Kamilille, että hän rakasti tätä. Hän ei halunnut tehdä tilanteesta epämukavaa, hän ei halunnut Kamilin tuntevan itseään painostetuksi, siltä varalta, ettei tämä tuntenut samoin. Ja jossain syvällä sisällään hän tiesi, ettei Kamil ollut vielä valmis sanomaan niitä sanoja hänelle. Samaan aikaan hän kaipasi jonkinlaista varmuutta, hän inhosi sitä, kuinka epävarma hän joskus oli sen suhteen, mitä he Kamilin kanssa toisilleen merkitsivät. Hän puri huultaan, yhtäkkiä hermostuneena.

”Kamil… voinko kysyä jotain?” Hän kuiskasi, hieroen Kamilin kämmentä.

”Hm?” Kamil oli alkanut tuntea itsensä uniseksi ja avasi silmänsä kuullessaan Nikon kysymyksen. ”Tietysti voit”, hän hymyili toiselle.

Niko katsoi hetken ylös epäröivästi ennen kuin hänen katseensa ajelehti seinälle. ”Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä, um, tiedän että se kuulostaa, mutta… uh… luuletko, että me ollaan nyt poikaystäviä?” hän kysyi. ”Siis ei pelkästään kämppäkavereita, jotka… tekevät juttuja, alasti, yhdessä… um…” hän sammalteli ja se kuulosti niin tyhmältä, että häntä nolotti. ”Tarkoitan, että haluaisin olla poikaystäväsi, yksin sinun, ja kaikki ne jutut kuten Ronin kanssa täällä ja muut jutut…” hän tajusi toistavansa itseään ja halusi potkaista itseään, koska kuulosti niin typerältä, ”olivat niin sekavia, voisin kuvitella että myös sinun mielestäsi ja… en - en aina tiedä mitä sinä ajattelet ja tiedän, että kuulostaa aivan neljäsluokkalaiselta kysyä, olisitko poikakaverini ja ellet ole valmis, ymmärrän kyllä, enkä painosta tai mitään. Minä vain… olisin… helpottaisi tietää.” Tässä vaiheessa Niko halusi mennä piiloon, hän tiesi punastuvansa hullun lailla ja tunsi olevansa isoin idiootti ikinä, eikä hän uskaltanut katsoa Kamiliin.

Kamil oli yllättynyt, mutta kun Niko jatkoi ja hän huomasi kuinka toinen punastui ja piirteli hermostuneesti aina vain kädellään pieniä ympyröitä hänen kämmeneensä, Kamilin hymy leveni. Oliko mitään niin suloista kuin Niko? Hän kosketti Nikon leukaa kehottaen häntä kohottamaan kasvojaan ylöspäin, ja kun Niko teki niin, Kamil kumartui alas ja suuteli häntä suulle.

”Kyllä”, hän vastasi varmuudella, jota hänellä ei ollut koskaan ollut aiemmin. ”Kyllä sille, että olet yksin minun”, hän virnisti ja suuteli vielä kerran Nikoa, joka kietoi heti kätensä hänen ympärilleen ja teki hassua pientä ääntä, jonka saattoi tulkita ainoastaan joksikin onnea muistuttavaksi.

He olivat siis ottaneet jälleen askeleen eteenpäin, ja kaikki huolet, mitä Kamililla oli, tuntuivat katoavan samalla hetkellä, kun Niko kertoi toiveensa; tämä ei halunnut ketään toista, Niko halusi hänet, HÄNET! Ei Ronia, ei Mattia, vaan hänet! Sillä hetkellä millään muulla ei ollut väliä.

LUKU 11. Yhdessäoloa

Nikosta tuntui kuin hän olisi ollut seitsemännessä taivaassa. Oli perjantai, koulupäivä, ja Kamil oli vihdoin hänen poikakaverinsa! Hän virnisti itselleen tietäessään käyttäytyvänsä kuin hölmö teini-ikäinen koulutyttö, mutta kuka siitä piittasi? Hän oli onnellinen, eikä mikään voisi pilata hänen mielialaansa! Sekä hänellä että Kamililla oli vapaa viikonloppu, ja koko koulupäivän hän unelmoi kaikesta siitä, mitä he voisivat tehdä yhdessä, ja suuri osa siitä liittyi sängyssä pysyttelemiseen.

Koulussa hänen ystävänsä huomasivat hänen hyvän tuulensa – no, olisi varmaan vaikeaa olla huomaamatta – ja he utelivat häneltä Kamilista. Carol kutsui heidät molemmat juhliin luokseen, ja Niko, joka oli innokas lähtemään, ei ollut niin varma siitä, olisiko Kamil yhtä innokas. Hän lupasi, että he kuitenkin ajattelisivat asiaa.

Joten päivä oli alkanut hyvin hänen osaltaan, mutta iltapäivän kuluessa se alkoi mennä hiljalleen alamäkeen. Matt tuntui väijyvän taustalla; hän tuijotti Nikoa usein ja hymyili kun heidän katseensa kohtasivat, mikä oli Nikon mielestä melko häiritsevää. ’Eikö hän todellakaan tajua, milloin lopettaa?’ hän ihmetteli ja oli kärsimätön pääsemään kotiin Kamilin luo ja unohtaa kaikki muu.

Kun hän käveli kotiin koulusta, Niko pian huomasi Mattin seuraavan häntä yhden ystävänsä kanssa, ja se sai hänet hermostuneeksi. Yrittäisivätkö he jotain, kun hänen täytyisi kävellä hiljaisemmilla kaduilla, missä oli vähemmän ihmisiä? He eivät sanoneet hänelle mitään, mutta Niko kuuli heidän naureskelevan ja juttelevan hiljaa toisilleen. Niko saattoi tuntea heidän katseensa selässään, hän vilkaisi taakseen ja Matt virnisti. Niko kiirehti askeleitaan, vilkaisi jälleen olkansa yli ja silloin hän törmäsi suoraan johonkuhun. Niko katsoi yllättyneenä ylös, valmiina pyytämään anteeksi, mutta hämmentyi tajutessaan tuijottavansa suoraan Ronin hymyileviin kasvoihin.

”Hei, minne tuollainen kiire?” Roni kysyi laskien kätensä Nikon harteille. Niko liikahti kiusaantuneena ja vilkaisi jälleen taakseen. Matt oli ystävänsä kanssa pysähtynyt parin metrin päähän ja katselivat heitä molempia tarkasti. Matt sytytti tupakan, mutisi jotain ystävälleen ja he kääntyivät lähteäkseen.

”Niko, keitä nuo tyypit olivat?” Roni kysyi kulmiaan kurtistaen ja katsoi heidän etääntyviä selkiään.

Niko kohautti harteitaan ja perääntyi. ”Jotain ääliöitä vain”, hän sanoi ja katsoi toista hieman ärtyneenä.

”He seurasivat sinua; aiheuttivatko he hankaluuksia?”

”Sinäkin seuraat minua”, Niko huomautti. ”Enkö käskenyt sinua menemään kotiin?” hän kysyi ja jatkoi kävelyään.

Roni kiirehti hänen peräänsä. ”Hyvä että en mennyt, koska noilla kahdella ei ollut hyvät mielessä. Mistä tunnet heidät?”

”Kuule, pystyn huolehtimaan itsestäni, en tarvitse sinua. Matt on pelkkä kusipää ja yhden yön virhe, jonka tein humalassa.” Niko mulkaisi Ronia kävellessään. ”Kamil ja minä olemme nyt pari, eikä se muutu.”

Roni tarkasteli Nikoa huolellisesti. ”Okei”, hän huokasi. ”Minun piti vain nähdä sinut ja selvittää asiat. Toivoisin silti, että tulisit kotiin. Toivoisin, että saisin uuden mahdollisuuden. Minä…” Niko vilkaisi häntä kylmästi ja aikoi sanoa jotain. ”Haluan, että olet onnellinen, Niko”, Roni kiirehti lisäämään ja näki toisen kurtistavan kulmiaan ja katsovan häntä epäilevästi. ”Jos hän tekee sinut onnelliseksi, hyvä niin. Haluan, että olisimme silti ystäviä ja haluaisin pyytää Kamililta anteeksi käytöstäni.”

”Tiedätkö, on aika vaikeaa uskoa vilpittömyyteesi, Roni.”

”Tiedän, enkä syytä sinua siitä. Mutta tarkoitan sitä, joten emmekö voi olla ystäviä?” Roni kysyi toiveikkaasti.

Niko oli hetken hiljaa ja kohautti harteitaan. ”En usko, että meistä ikinä tulee parhaita ystäviä.”

”Hyvä on, otan mitä saan.” Roni virnisti ja kosketti toisen käsivartta pysäyttääkseen hänet ja seisoi kasvokkain Nikon kanssa. ”Oli sillä merkitystä tai ei, olen pahoillani, minä välitän sinusta. Anna minulle anteeksi, ole kiltti?”

Niko katseli ympärilleen ja huokaisi. ”Minä annan sinulle anteeksi, sitä toista harkitsen.” Hän sanoi ja toi katseensa takaisin Ronin sinisiin silmiin. ”Milloin lähdet kotiin?”

”Viivyn vielä toisen viikon tai jotain. Minulla on kamerani ja maisemat ovat mahtavia täällä.” Hän hymyili. Niko kurtisti kulmiaan, hän ei pitänyt ajatuksesta, että Roni viipyisi yhtään kauempaa kuin oli välttämätöntä, koska hän ei vieläkään luottanut siihen, ettei tämä yrittäisi pilata hänen suhdettaan Kamiliin.

”No, kunhan et yritä häiritä minua ja Kamilia”, Niko mutisi, jatkoi kävelyä ja Roni seurasi häntä.

”En häiritse, mutta haluaisin viedä teidät ulos syömään, anteeksipyyntönä kuten sanoin.”

”Epäilen, ettei Kamil suostu”, Niko sanoi, kuvitellen jo mielessään, millainen katastrofi se väistämättä olisi.

”Ei kysymisestä ole mitään haittaa, eikö? Ole kiltti, se merkitsisi paljon minulle. En halua meidän jäävän huonoihin väleihin.”

Niko huokaisi. ”Hyvä on, kysyn häneltä, mutta en lupaa mitään.”

”Kiitos, Niko.” Roni hymyili ennen kuin hänen ilmeensä muuttui vakavaksi. ”Ja niistä tyypeistä, haluan että olet varovainen ja haluan että olet rehellinen. Ovatko he seuranneet tai aiheuttaneet hankaluuksia ennen?”

”En kaipaa huolenpitoasi. Kaikki on hyvin”, Niko vastasi ärtyisästi.

”Onko?” Roni epäili. ”Tietääkö Kamil?”

”Tietää.” Niko huokasi jälleen. ”Kuule, minä olen aikuinen ja pystyn huolehtimaan itsestäni ilman että sinä tai kukaan tulee pelastamaan minua.”

”Jopa aikuiset tarvitsevat joskus apua, Niko”, Roni sanoi ja seurasi häntä. ”En halua, että loukkaannut, välitän sinusta…” Niko avasi suunsa puhuakseen. ”Tiedän, että olet Kamilin kanssa! Hyvä on, minä hävisin, mutta ei se tarkoita, etten enää tuntisi samoin sinua kohtaan.”

”Vaikuttaa vain hassulta, että muuttuisit niin nopeasti, sen jälkeen kun olit niin hiton sinnikäs.”

”No, se oli ennen kuin Kamil todisti, että hänessä on sittenkin munaa.” Roni virnisti. ”Usko pois, olin raivoissani ensin, mutta kun olin rauhoittunut… Haluan sinun olevan onnellinen, ansaitset sen.”

”Minä olen onnellinen”, Niko sanoi ja vilkaisi häntä. ”Aiotko seurata minua kotiin asti?” hän kysyi jotakuinkin ärtyneesti.

”Kuten sanoin, haluan meidän olevan ystäviä, ja eikö ystävä voi saattaa toista kotiin?”

”En kutsu sinua sisään, Roni. Kamil ei pidä sinusta, enkä voi syyttää häntä siitä.”

”Puhu vain hänelle, okei? Kerro hänelle, että olen pahoillani teille aiheuttamastani harmista.”

”Sanoin jo tekeväni sen, mutta en osaa sanoa, miten hän siihen suhtautuu, joten parempi olla odottamatta mitään.” Niko huokasi ja vihdoin kotitalo tuli näkyviin. ”Okei, minä menen nyt”, hän sanoi ja pysähtyi, tuntien olonsa hieman epämukavaksi katsoessaan Ronia.

Roni nyökkäsi. ”Selvä, soitan sinulle.”

”Älä soita, ei tänä iltana… en halua ajatella tätä nyt; laitan sinulle tekstarin myöhemmin tai jotain.” Niko kohautti harteitaan.

Roni huokasi. ”Okei”, hän sanoi ja kurottautui koskettamaan Nikon kasvoja, hyväili hellästi toisen poskea, mikä sai tämän perääntymään.

”Älä koske minuun”, Niko kurtisti kulmiaan. ”Onko tämä taas jokin sinun peleistäsi?”

”Peli? Ei, minä vain… kuten sanoin, välitän sinusta ja…”

”Kuinka hyvänsä, pidä vain näppisi erossa”, Niko sanoi, kääntyi lähteäkseen ja kiirehti ovelle.

”Niko, olen pahoillani!” Roni huusi hänen jälkeensä, ja Niko vilkaisi häntä nopeasti ovella ennen kuin meni sisään sanomatta mitään.

**^^**^^**^^

Niko istui keittiön pöydän ääressä tavanmukaisen, vaikkakin oudon, kurkku-sinappi-herkkunsa kanssa. Kuullessaan etuoven aukeavan ja sulkeutuvan hän nousi hymyillen ja kykeni vaivoin estämään itseään ryntäämästä eteiseen. ”Kamil!” Hän virnisti ja heittäytyi innokkaasti toisen syliin ja suuteli Kamilin poskia ja huulia, mikä sai toisen nauramaan. ”Kaipasin sinua…” Niko mutisi.

Kamil hymyili ja halasi häntä. ”Tämä on mukava tervetulotoivotus”, hän kuiskasi ja suuteli toisen otsaa. ”Mistä hyvästä se tuli?”

”Ihan vain koska olet sinä, poikakaverini.” Niko virnisti tietäessään kuinka mauttomalta se kuulosti, mutta hän ei piitannut, hän oli onnellinen.

”Okei, se on hyvä syy!” Kamil hymyili ja vei kätensä Nikon pehmeisiin hiuksiin. ”Oletko jo syönyt?”

”Kurkkua ja sinappia”, Niko vastasi.

”Selvä, valmistetaan jotain vähän… täyttävämpää.” Kamil nyökkäsi, käänsi Nikon ympäri tämän selkä hänen rintaansa vasten ja työnsi toisen lempeästi kohti keittiötä, mikä sai Nikon kikattamaan.

”Millainen päiväsi oli, Kamil?”

”Ihan okei, pitkä, kaipasin sinua”, hän vastasi, suuteli Nikon kaulaa ja päästi irti hänestä mennäkseen jääkaapille. ”Entä sinun?” hän kysyi vilkaisten rakastajaansa pehmeästi hymyillen.

”Se oli ihan… okei…” Pieni epäröinti Nikon äänessä sai Kamilin kurtistamaan kulmiaan, mutta pian epäröinti peittyi Nikon kirkkaaseen hymyyn. ”Juttelin äitini kanssa tänään ja kerroin sinusta. Kerroin myös Ronista, ja äiti oli hyvin tyytyväinen, että heitit hänet ulos, koska hän ei pidä Ronista juurikaan. Äiti sanoi, että Roni oli aina hieman lipevä ja hän pitää sinusta nyt jo.” Niko virnisti ja istui alas. ”Hän sanoi, että meidän pitäisi tulla käymään yhdessä kesällä. Se olisi hauskaa, voisin viedä sinut saunaan ja kalastamaan, oletko koskaan ennen ollut kalastamassa, Kamil? Tai saunassa?” Niko puhui niin nopeasti, että Kamilin oli pakko nauraa.

”Kalastamassa kyllä, saunassa en.”

”Sitten sinun on pakko tulla minun kanssani.” Niko nyökkäsi innokkaasti.

”Eli sinun äitisi… ei tosiaan panisi sitä pahakseen?” Kamil kohotti kulmaansa valmistaessaan nopeaa ateriaa.

”Ei, kuten sanoin, hän kutsui sinut.” Niko hymyili.

”Entä isäpuolesi, eikö hän välittäisi?”

Niko nauroi. ”Ei. Kuule, he tietävät, että olen homo ja he haluavat tavata uuden poikakaverini, aiemminkin kuin vasta kesällä, jos mahdollista.”

Kamil nyökkäsi ja kääntyi takaisin kokkauksensa puoleen. ”Se voisi olla kivaa jos saan säästettyä rahaa…”

”Asuminen ja ruoka olisi ilmaista, joten kulut eivät ole niin pahat.” Niko hymyili. ”Tiedän, että on aikaista suunnitella, meillä on aikaa. Mutta olen utelias tietämään, kuinka reagoisit saunaan.” Niko kikatti. Kamil vilkaisi häntä jälleen ja hymyili. ”Kuvittele, sinä ja minä, alasti, kuumaa ja kosteaa ja…” Niko väänteli kulmiaan ja nauroi sitten. ”Tosin seksi kuumassa saunassa ei ole paras mahdollinen ajatus, mutta esileikki ehkä… Hm, lavertelen jälleen.”

”Pidän siitä, että lavertelet”, Kamil sanoi ja tarjoili valmistamansa munakkaan kahdella lautasella ennen kuin istui Nikoa vastapäätä.

”Hyvä”, Niko virnisti. ”Olisimme pulassa, jos et pitäisi.”

Kamil otti ensimmäisen suupalan, katseli Nikoa ja ajatteli sitä, kuinka söpö toinen oli, söpö, seksikäs ja hauska ja… sai hänet tuntemaan olonsa lämpimäksi. ”Ronista puheen ollen – hän on lähtenyt, eikö?” hän kysyi varovasti. Niko katsoi alas lautaseensa, liikutteli hermostuneesti haarukkaansa ja pureskeli huultaan, eikä Kamil voinut olla voihkaisematta. ”Älä vain sano, että hän on yhä täällä.”

”Törmäsin häneen tänään”, Niko tunnusti, epäröiden pitäisikö hänen kertoa Kamilille Mattista. Hän ei halunnut huolestuttaa Kamilia, vaikka ottaen huomioon sen, mitä viime viikkoina oli tapahtunut vaikutti siltä, että hän aiheutti jatkuvasti jotakin draamaa, että hänellä oli taipumus aiheuttaa huolta ja murhetta. ”Hän sanoi olevansa pahoillaan ja että hän haluaisi viedä meidät ulos syömään… sovinnoksi.”

Kamilin ei voinut olla pyörittelemättä silmiään väsyneesti. ”Nytkö hän on sitten pahoillaan?” Kamil kysyi. ”En voi olla ajattelematta, että se on taas uusi tekosyy päästä sinun lähellesi, jokin temppu… En pidä hänestä, enkä luota häneen.”

Niko kurottautui koskettamaan Kamilin kättä ja hymyili rauhoittavasti. ”En yritä vakuuttaa sinua mistään muusta, en kaiken jälkeen. Meidän ei tarvitse hyväksyä hänen kutsuaan.”

”Hyvä.” Kamil huokasi. ”Koska en todellakaan halua lähteä.”

”Siinä tapauksessa sanon hänelle niin.” Niko nyökkäsi, ja Kamil kallisti päätään katsellen häntä.

”Kertoisin mieluummin hänelle itse”, hän sanoi sitten. ”En aio… kieltää sinua tapaamasta häntä tai mitään sellaista, mutta totta puhuen, olisi parempi jos et tapaisi.” Kamil vilkaisi Nikoa ja työnteli haarukkaa lautasellaan. Ei, hän ei halunnut kuulostaa määräilevältä poikakaverilta, ja nyt hän pelkäsi, että hän kuulosti. ”Tarkoitan että, kuten sanoin, en kiellä sitä…”

”Mutta”, Niko hymyili. ”Minä ymmärrän, Kamil.” Hän nousi ylös. ”Tänäänkin minä… hän oli odottamassa minua, joten en voinut muuta kuin puhua hänelle. Hän sanoi myös, että aikoo viipyä ainakin viikon ottamassa valokuvia, en voi kieltää häntä tekemästä niin.”

”Niin kai…” Kamil huokasi. ”Annatko hänen numeronsa?” hän pyysi sitten Nikon kasatessa tiskejä. ”Soitan hänelle huomenna ja torjun hänen kutsunsa”, hän lisäsi.

”Hyvä on.” Niko nyökkäsi. ”Mutta se voi odottaa huomiseen, eikö? Mene kuumaan suihkuun, minä kävin jo. Tiskaan astiat ja sitten voidaan rentoutua. Katsotaanko vaikka elokuvaa?”

”Kuulostaa hyvältä”, Kamil myöntyi, nousi ylös ja suuteli hänen poskeaan. ”Kiitos.”

”Sinä teet ruuan ja minä tiskaan, se on reilu kauppa, eikö?” Niko virnisti.

”Niin on.” Kamil hymyili ja hieraisi kädellään Nikon takamusta ennen kuin meni kylpyhuoneeseen. Hän sulki oven perässään ja alkoi riisuutua. Hän hymyili itsekseen ajatellessaan kuinka paljon paremmalta tuntui nyt, kun he tiesivät, mitä merkitsivät toisilleen, tiesivät olevansa pari. Vaikka Ronin suunnitelmat yhä viipyä maassa ärsyttivätkin häntä hän oli myös tyytyväinen siitä, ettei Niko ollut innokas tapaamaan sitä ääliötä, vaan lupautui olemaan tapaamatta häntä. Eikä se tyyppi voinut ikuisuuksia viipyä. Joten ehkä Roni pian tajuaisi, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia Nikon suhteen, sama mistä narusta tämä yrittäisi vetää.

Suihkun jälkeen Kamil kietoi pyyhkeen vyötärölleen ja suunnisti kohti keittiötä, mistä kuului Nikon hyräily.

”’When the moon hits your eye lika a big pizza pie that’s amore… ling ringa linga ling… amore…’” Niko lauloi, ja Kamil kykeni hädin tuskin olemaan nauramatta. ”Hei, Kamil, kuinka se laulu meneekään, onko se ’hit the sky’ vai ’hit your eye’?” Niko kysyi kuullessaan askeleet takaansa ja jatkoi tiskaamista.

”Hm… en oikein muista”, Kamil vastasi kävellen toisen taakse, kietoi kätensä Nikon ympärille ja nuuhki hänen hiuksiaan ja niskaansa. Se oli huumaavaa, eikä hän ollut varma mikä toisessa sai hänet niin… seksihulluksi?

”Huh, puolialaston mies on kimpussani…” Niko nauroi, mutta huokasi pian Kamilin suudellessa hänen kaulaansa ja kuljettaessaan kätensä hänen nivusiinsa.

”Niin on… Mitä sille pitäisi tehdä?” Kamil kysyi käheästi, hänen poskensa kävivät kuumiksi hänen hieroessaan Nikon etumusta. Niko sulki silmänsä halusta väristen, hänen kätensä pitelivät yhä tiskiharjaa ja lautasta veden alla, mutta ne irrottivat hitaasti otettaan. Hän nuoli huuliaan tuntiessaan poikakaverinsa kovuuden painautuvan takaapäin itseään vasten.

”Hm… meidän pitäisi…” Niko aikoi vastata, mutta voihkaisi pian perään.

”Miltä tuntuu, Niko?” Kamil kysyi pehmeästi kuljettaessaan käsiään Nikon litteän vatsan yli, alas hänen lantiolleen ja taas takaisin ylös.

”Hm… tuntuu hyvältä…” Niko henkäisi silmät suljettuina.

”Entäs täältä?” Kamil kysyi tuntien hienoisen punastuksen peittävän hänen poskensa hänen viedessään kätensä hieromaan hellästi Nikon takamusta.

Niko avasi silmänsä ja virnisti katsoessaan Kamilia takanaan. ”Tuntuu siltä kuin haluaisin sinun ottavan minut taas”, hän kuiskasi ja nojautui suutelemaan toista.

Kamil hymyili hellälle suudelmalle ja toi kätensä hyväilemään Nikon poskien pehmeää ihoa. ”Ehkä meidän pitäisi siinä tapauksessa järjestää sinut ulos näistä vaatteista?” Kamil tarjoutui suudelman jälkeen, hieroi kasvojaan Nikon niskaa vasten ja kurottautui varovasti kohti Nikon vyötä.

”Joo… se on hyvä idea…” Niko nyökkäsi silmät suljettuina, päästäen hitaasti irti tiskiharjasta ja lautasesta. Hän kuuli metallisen kilahduksen vyönsä auetessa, ja vetoketju vedettiin alas. Kamil polvistui vetäessään Nikon housut ja alusvaatteet alas ja auttoi häntä astumaan ulos niistä. Yhä polvistuneena hän kuljetti kättään Nikon paljailla reisillä ja pakaroilla.

Niko vilkaisi häntä ja värisi nautinnosta Kamilin painaessa sormensa hellästi hänen aukkoaan vasten. Heidän katseidensa kohdatessa Kamil hymyili.

”Haluatko, että minä…” Niko aloitti.

”Ei, haluan, että pysyt siinä, missä olet”, Kamil kuiskasi hyväillen häntä hellästi. Hän suuteli kumpaakin pakaraa, sujautti kätensä Nikon reisien välistä tarttuakseen hänen kiveksiinsä ja hymyili kuullessaan toisen huokaisevan. Kamil hieroi ihoa hänen aukkonsa ympärillä ja katseli ympärilleen. ”Siellä on pullo oliiviöljyä sinun oikealla puolellasi”, Kamil kuiskasi. ”Ehkä voisit antaa sen minulle?”

Niko hymyili, kurottautui ottamaan pullon ja antoi sen poikaystävälleen.

”Kiitos”, Kamil virnisti.

”Eipä mitään”, Niko virnisti takaisin ja asetti kätensä pöytää vasten. Hän tunsi pian Kamilin öljyiset kädet itsessään, hyväillen häntä. Ensimmäinen sormi työntyi hänen sisäänsä, liikkui hitaasti edestakaisin, toinen seurasi ja venytti häntä hellästi. Niko nuoli huuliaan, katsoi taakseen ja hymyili, nautinnon sumentaessa hänen silmänsä.

Kamil veti sormensa pois, nousi ylös ja antoi pyyhkeen pudota lattialle. Hän kuljetti öljyistä kättään kovan elimensä yli, suuteli Nikon niskaa ja alkoi hitaasti työntyä sisään. Kamil nojasi otsaansa Nikon päätä vasten ja henkäisi tuntiessaan tiukkuuden ja kuumuuden ympärillään. Hitaasti ja lempeästi, tällä kertaa hän varmistaisi, että Niko tuntisi ainoastaan nautintoa, ei kipua. Hän kurottautui kohti Nikon erektiota ja ryhtyi hieromaan sitä samalla kun alkoi liikkua.

Niko piteli kiinni pöydästä, hänen ihonsa tuntui kuumalta, hänen poskensa paloivat. Hän vilkaisi Kamilia olkansa yli ja vangitsi rakastajansa huulet leikkisään suudelmaan, jonka nautinnon voihkaisu lopulta katkaisi. Kamil kuljetti toista kättään hitaasti Nikon kaulalta ylemmäs tämän leualle, hänen sormenpäänsä koskettivat raottuneita, kosteita huulia, mikä sai Nikon hymyilemään sumuisesti ja suutelemaan jokaista sormea, johon ulottui.

”Sinä tunnut niin hyvältä, Niko…” Kamil kuiskasi, hyväili huulillaan hellästi toisen poskea ja hymyili hänen kuumottavaa ihoaan vasten.

”Niin sinäkin…” Niko huohotti. ”Lähellä…” Hän henkäisi pian sen jälkeen, mikä sai Kamilin kaksinkertaistamaan yrityksensä tuottaa hänelle nautintoa. Pian Nikon huulilta kuului voihkaisu, hänen silmänsä sulkeutuivat, hänen rystysensä pitelivät tiukasti kiinni pöydän reunasta samalla kun hänen sisäiset lihaksensa puristuivat Kamilin elimen ympärille. Kamililta ei kestänyt kauan seurata häntä nautintoon.

Kamil piteli yhä Nikoa rintaansa vasten painettuna, ihaili tämän sileää, lämmintä ihoa, suuteli sitä ja tunsi toisen käsien asettuvan hänen käsivarsilleen, Niko nojautui häntä vasten ja hymyili heidän katseidensa kohdatessa. Kamil virnisti takaisin, voimakas kiintymys Nikoa kohtaan sai hänet tuntemaan itsensä lämpimäksi sisältä. ”Taidan olla riippuvainen sinusta nyt”, Kamil kuiskasi. ”Ja teet minusta ihan seksihullun.”

Niko nauroi. ”Ei se ole paha asia, eihän?” Hän kohotti kulmaansa hymyillen. ”Ja minä olen ihan yhtä riippuvainen… En muista, että olisin koskaan ennen ollut näin onnellinen…” Hän kuiskasi ja laski päänsä hetkeksi Kamilin olkaa vasten, sulki silmänsä ja nautti rakastajansa rauhoittavasta syleilystä. Sanat ’rakastan sinua’ olivat aivan hänen kielensä päällä, mutta hän ei halunnut pilata tätä hetkeä kiirehtimällä tunnustamaan jotain, mitä toinen ei ehkä olisi vielä valmis kuulemaan.

Kamil suuteli hellästi Nikon otsaa ennen kuin vetäytyi ulos hänestä. ”Taidetaan tarvita uusi suihku.” Kamil virnisti ja kuljetti käsiään Nikon harteilla.

”Hmmm… joo, ja minun täytyy yhä tiskata astiat loppuun.” Niko huokaisi.

”Äh, jätä ne huomiseksi, eivät ne karkaa minnekään, vai mitä?” Kamil kysyi ja virnisti.

”Huh… Jättäisin keittiön sekaiseksi?” Niko mietti. ”Vähän rajua minulle, mutta…” Silloin Kamil yksinkertaisesti vain nosti hänet lattialta syliinsä.

”Kyllä vain, me jätämme ne.” Kamil nyökkäsi ja alkoi kantaa kikattavaa Nikoa kohti kylpyhuonetta.

”Laske minut alas, olen liian painava sinulle!” Niko sanoi.

”Tarkoitatko, että minä olen heikko?” Kamil kysyi virnistäen, päättäneenä kantaa toinen kylpyammeeseen asti.

”Ei, minä tarkoitan, että olen liian painava.” Niko hymyili.

”Katso, olet väärässä”, Kamil vain sanoi ennen kuin työnsi kylpyhuoneen oven auki jalallaan. ”Täällä ollaan!”

Suihkun jälkeen he makasivat sängyllä Kamilin huoneessa painautuneina lähelle toisiaan, suudellen ja hyväillen toisiaan hellästi.

”Meidät on kutsuttu juhliin huomenna”, Niko kuiskasi. ”Carolin luo, hän on luokkakaverini.”

”Ai?” Kamil kysyi kuljettaen kättään hitaasti Nikon selällä. Hän ei suhtautunut kovin innokkaasti juhliin, juopotteleviin ihmisiin ja… No, se vain ei järin kiinnostanut häntä. ”Haluatko mennä?” hän kysyi sitten katsoen Nikoa silmiin. Tämä hymyili.

”Minä kysyn haluatko sinä”, Niko sanoi siirtämättä katsettaan Kamilista.

”Ei kaikessa tarvitse olla kyse siitä, mitä minä haluan”, Kamil vastasi, silittäen sormellaan Nikon kulmakarvaa. ”Haluan tietää, mitä sinä haluat.”

”Me voitaisiin jatkaa tätä vaikka koko yö ja yrittää saada toinen sanomaan ensin.” Niko kikatti. ”Mutta hyvä on, toisaalta haluaisin mennä ja toisaalta haluaisin mieluummin vain jäädä tänne ja… nauttia sinusta.”

”Hm… Enpä valittaisi ollenkaan siitä toisesta vaihtoehdosta.” Kamil virnisti ja kosketti Nikon nenänpäätä. ”Mutta jos haluat mennä juhliin, niin mennään.”

”No, katsotaan sitä sitten huomenna. Mutta toisaalta, aina tulee uusia juhlia, joihin voidaan mennä”, Niko sanoi, kallistuen kohti Kamilin, hänen poikaystävänsä, kanssa vietettyä hiljaista viikonloppua, etenkin kaiken sen Ronin aiheuttaman draaman ja stressin jälkeen. Hänestä tuntui, että vain tällainen oleskelu yhdessä oli sitä, mitä he molemmat tarvitsivat. Kamil hymyili ja nojautui suutelemaan häntä, toivoen sisimmässään kotona vietettyä viikonloppua.

Web published: 30.syyskuuta, 2010.

My Secret Shore

© KOLGRIM

Kämppikset 12

My Secret Shore HOME