LUKU 9

Hän oli vihainen, hän ei muistanut, milloin viimeksi oli tuntenut itsensä niin vihaiseksi tai turhautuneeksi ja halunnut lyödä jotakuta, taas! Kamil potkaisi oluttölkkiä, joka lojui maassa hänen tiellään ja jatkoi matkaansa kiireisin, vihaisin askelin. Roni ärsytti häntä, onnistui käytöksellään rikkomaan Kamilin rauhallisen luonteen; Roni oli vieras hänen kodissaan, sanoi sellaisia asioita Nikosta ja kosketteli häntä, mutta kaikkein pahinta oli, että Niko tuntui sallivan sen.

Tämä ilta oli ollut hauska, ennen kotiintuloa… Mielikuvat pyörivät hänen päässään; yökerho, Nikon nautinnollinen ilme, illallinen, nauru, kädestä pitely ja se suudelma… Ja sitten se käärme pilasi kaiken! Eikö Niko nähnyt hänen lävitseen, Kamil mietti.

Hänen jalkansa veivät hänet paikkaan, jonne hän ei normaalisti vapaapäivänään menisi, mutta tämä päivä oli erilainen, tänään hän tunsi haluavansa tulla humalaan. Tarpeeksi humalaan hukuttaakseen vihansa ja antaakseen itselleen aikaa rauhoittua, tai hän saattaisi vain juosta takaisin asunnolleen hakkaamaan sen käärmeen.

Kamilin vihdoin ehdittyä työpaikalleen hänen yllättynyt työtoverinsa tervehti häntä. ”Kamil? Mitä sinä teet täällä? Eikö sinulla ollut treffit tänään?”

Kamilin sieraimet laajenivat hetkeksi, mutta hän veti syvään henkeä ja hymyili kireästi ystävälleen. ”Rankka ilta”, hän sanoi. ”Annatko oluen?”

Tytön silmät levisivät; se että näki Kamilin juovan oli yhtä harvinaista kuin nähdä hänen käyvän treffeillä – mitä hän ei ollut ikinä nähnyt tämän tekevän! ”Oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneena ja sai vastaukseksi jälleen kireän hymyn.

”Joo, voin mainiosti. Se olut?”

Olutlasi asetettiin hänen eteensä hänen istuessaan alas, ja hänen työkaverinsa käytti hyväkseen melko rauhaisaa iltaa ja istui Kamilia vastapäätä.

”No niin, tiedän, ettei se kuulu minulle, mutta kun näen sinun tilaavan olutta… Mitä tapahtui?” tyttö kysyi yrittäen olla kuulostamatta liian uteliaalta ja enemmänkin myötätuntoiselta.

Kamil kurotti ottamaan viileän lasin ja joi hieman; olut todella maistui hyvin erilaiselta kuin mitä hän oli satunnaisesti kokeillut kotona Puolassa, mutta hän ei juuri nyt pahemmin piitannut mausta, hän halusi jotain muuta; turruttavaa vaikutusta, joka alkoholilla saattaisi olla häneen.

”On vain ollut… rankka viikko ja vielä rankempi päivä”, hän mutisi juodessaan hitaasti. Ja oli ollut se kusipää Roni, jonka hän olisi ilomielin heittänyt ulos heidän asunnostaan. ”Joo, ajattelin, että ehkä olut auttaisi.”

Tyttö nyökkäsi ja baarimikon antaessa hänelle merkin, että vielä oli pöytiä hoidettavana hän nousi ylös. ”Minulla on pian tauko, nähdään sitten, Kamil”, hän taputti Kamilia olalle ja lähti hoitamaan velvollisuuksiaan.

Ei kestänyt kauaa, kun joku tuli jälleen häiritsemään Kamilia.

”Hei”, ääni tervehti häntä. ”Voinko istua tähän?”

Kamil katsoi ylös, hän muisti hämärästi tyypin jostakin, mutta ei sillä hetkellä muistanut mistä eikä välittänyt muistaa. Hän kohautti harteitaan, vaivautumatta sanomaan mitään ja toivoi, että hänen äänettömyytensä vihjaisisi toiselle, ettei hän ollut puhetuulella.

”Tunnen sinut koulusta”, toinen sanoi istuessaan alas lasinsa kanssa. ”Etkö muista minua?” Hän hymyili hieman. ”Olen Richard, voit kutsua Rickiksi”, hän sanoi ja ojensi kätensä epävarmana siitä, hyväksyttäisiinkö se.

”Kamil”, Kamil asetti lasinsa pöydälle, haluamatta oikeastaan vastata eleeseen, puristi Rickin kättä lyhyesti ja tarttui sitten taas lasiinsa. Hän otti siemauksen ja tunsi kylmän nesteen valuvan alas kurkustaan. ”Olet oikeassa; en muistanut, missä olen nähnyt sinut”, hän sanoi välinpitämättömästi. ”No, mikä tuo sinut tänne?”

Richard naurahti kevyesti. ”Eräs ystäväni. Tyttö tekee tämän joka viikko; tappelee poikakaverinsa kanssa, ja muutama lohduttava sana minulta on kaikki, mitä tarvitaan…” hän katsoi Kamilia varovaisesti. ”Ja joka kerta jään tänne yksin”, hän mutristeli hieman.

Hänen tilassaan ei Kamilin ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin käsittää väärin nuo sanat ja inhon ilme nousi hänen kasvoilleen; tämä tyyppi, Rick, tai kuka hyvänsä, oli varmasti ihan samanlainen kuin Roni, käytti hyväkseen sitä, että hänen ystävällään – pah, varsinainen ystävä – oli ongelmia poikakaverinsa kanssa ja… ”Teetkö tätä useinkin?” hän kysyi ottaessaan uuden siemaisun oluestaan ja hänen silmänsä välkkyivät oudosti.

Richard kurtisti kulmiaan, epävarmana siitä, mitä Kamil tarkoitti. ”Teenkö mitä usein?” hän kysyi kummastuneena.

Oli aivan kuin pieni paholainen olisi istunut Kamilin olkapäällä ja kuiskinut hänen korvaansa. ”Lohdutat niin kutsutta ystävääsi sen jälkeen kun hän on riidellyt poikakaverinsa kanssa? Onko hauskaa käyttää hyväkseen toisen ongelmia?”

Richard ei osannut vastata muuten kuin nauramalla. ”Hän on pelkkä ystävä”, hän vakuutti. ”Usko minua, olisi paljon parempi minulle, jos hänellä olisi kunnollinen poikakaveri!” Hän virnisti ja sitten hänen kasvoilleen muotoutui vakavampi ilme. ”Minä olen homo”, hän kuiskasi tarkkaillen toista.

Ehkä joskus toiste nuo sanat olisivat saaneet Kamilin hätkähtämään; hän ei salaillut mieltymystään miehiin, mutta ei oikeastaan myöskään kertonut siitä kenellekään. Mutta tänään hän vain kohautti harteitaan. ”No, minun mokani, älä välitä siitä”, hän lisäsi ja kiinnitti jälleen huomionsa lasiinsa.

”Sinä olet sen ruotsalainen pojan kanssa, eikö?” Toinen jatkoi edelleen.

”Suomalaisen”, Kamil korjasi saman tien. ”Hän on kotoisin Suomesta, hitto. Opettelisitte maantietoa, hyvät ihmiset, Ruotsi on kokonaan toinen maa”, hän mutisi oikeastaan välittämättä siitä.

”Ai, anteeksi”, Richard huokasi, vaikka ei juuri piitannut yksityiskohdista; hänelle se oli ihan sama. ”No, joka tapauksessa, tiedäthän, että hän on…” nyt hän epäröi, tarkkaillen toista, ”tarkoitan, minä… no… tämä saattaa olla sinusta kiusallista… mutta… hitto, minä… tavallaan pidän sinusta…”

Sanat vangitsivat Kamilin välittömän huomion, vaikkakaan eivät sillä tavalla, kuin toinen olisi halunnut. Tämä tyyppi, Rick, ei tuntenut Kamilia vähääkään, joten hänen pitämisensä täytyi perustua fyysiseen kiinnostukseen. ”Anna kun muotoilen sen uudestaan”, hän siristi silmiään. ”Sinä haluat harrastaa seksiä minun kanssani, eikö?” Hän kysyi suoraan. Ajatus oli… houkutteleva hetken aikaa. Jos Niko saattoi maata ympäriinsä, sitten Kamil saattoi myös, eikö niin? Mutta tuon yhden hetken jälkeen hän oli taas oma itsensä; ei, makaaminen ympäriinsä ei ikinä sopisi hänelle. Hän ei halunnut tuota vierasta, joka totta puhuen kyllä oli viehättävä, hän halusi Nikon. Nikon, eikä ketään muuta.

Toinen oli hetken hiljaa, hän ei ollut odottanut Kamilin olevan niin suorapuheinen, hän ei vaikuttanut niin suorasukaiselta ihmiseltä. Ehkä se johtui alkoholista? Kuinka hyvänsä, hän selvitti kurkkuaan. ”Hyvä on, en valehtele, minusta sinä olet viehättävä, enkä todellakaan ole sitä vastaan, että harrastaisin seksiä kanssasi, mutta ehkä etsin jotain enemmän kuin pelkästään sitä.”

Kamil siristi jälleen silmiään ja katseli vierasta. Koko tilanne kävi hetki hetkeltä enemmän ja enemmän oudoksi. Hän otti lasinsa ja joi loput oluesta yhdellä kulauksella, laittoi lasin sivuun ja tuijotti Rickiä. ”Enemmän? Kuten mitä enemmän?”

”En tiedä…” Richard mutisi, vaikka kyllä hän tiesi. Hän otti siemauksen juomastaan. ”Tiedätkö… olet fiksu kaveri… ja hän… no, hän ei ole sinun arvoisesi…” Hän nojautui eteenpäin. ”Sanotaan, että hän pitää rajusta, että hän on hieman pervo, tiedäthän?” Hän oli hetken hiljaa. ”Luulen, että pidät enemmän jostakin tai jostakusta kunnollisemmasta.”

Kamil tuhahti vihaa lähentelevästä huvittuneisuudesta, nojautui taaksepäin tuolissaan ja tuijotti Rickiä pitkään. Mistä tänään oikein oli kyse, kun kaikki nuo ihmiset sanoivat ja tiesivät asioita Nikosta? Roni oletti, että Niko haluaisi kimppakivaa ja nyt tämä tyyppi… ”Mistä sinä sen tiedät?” hän kysyi, ja hänen äänensä tihkui pisteliästä uteliaisuutta.

”Älä hermostu”, Richard sanoi rauhallisesti katsoen Kamilia. ”Ei minulla ole henkilökohtaista kokemusta”, hän vakuutti. ”Olen vain kuullut. En usko, että tunnet poikakaveriasi niin hyvin”, hän sanoi rohkeasti, ”tai ehkä hän ei halua kertoa sinulle kaikkea, koska tietää ettet ehkä pidä siitä?”

Viha nosti jälleen hitaasti päätään; se, minkä Roni oli aloittanut ja minkä lyhyt kävely oli työntänyt takaisin, palasi jälleen. Silti, hän ei halunnut näyttää Rickille, että tämän sanat koskettivat jotain hänen sisällään, jotain, mistä hän oli yhä epävarma. Salasiko Niko häneltä jotain? Hän päätti tönäistä keskustelun toiselle raiteelle.

”Ei, minä kysyn, mistä sinä tiedät, että pitäisin enemmän kunnollisesta? Ehkä minä pidän siitä, rajusta menosta?”

Richard katsoi juomaansa ja otti siemauksen ennen kuin katsoi taas Kamilia, hymyillen hieman. ”En tiedä, onko sinussa sitä, rajua puolta siis…” hän vastasi ja kallisti päätään. ”Sinä vaikutat kiltiltä ja kunnolliselta ja… no, te kaksi vain vaikutatte niin erilaisilta.”

Kamil ei enää kuunnellut Rickiä ’sinussa ei ole sitä’ - kohdan jälkeen – se oli TODELLINEN syy miksi se käärme, Roni, oli niin… itsevarma. Hän tiesi, että Kamil ei tekisi mitään… mutta siinä se Suomi-Playboy oli väärässä.

”Kyllä minussa on se”, hän tönäisi tuolin pois ja nousi seisomaan, hänen ajatuksensa kehittivät suunnitelmaa. Ei tarvitsisi muuta kuin mennä kotiin ja yksinkertaisesti käyttäytyä kuin mies, ei epäröintiä, ei ystävällistä taputtelua sen käärmeen selkään. Tämä ansaitsi tulla heitetyksi ulos ja ulos tämä heitettäisiinkin! ”Pitää mennä”, hän sanoi, jätti baariin rahaa maksuksi oluestaan ja syöksyi ulos yökerhosta. Voi kyllä, hän totisesti näyttäisi, ei, TODISTAISI, että voisi olla päättäväinen ja vihdoin hankkiutua eroon siitä riesasta!

Se ei ehkä sujunut ihan niin kuin Richard oli suunnitellut. Nähdessään Kamilin lähtevän hän tilasi toisen oluen ja kirosi hiljaa; hänellä ei vaikuttanut viime aikoina olevan paljonkaan onnea.

**^^**^^**

Niko tunsi itsensä turhautuneeksi ja ärtyneeksi mennessään huoneeseensa etsimään puhtaita vaatteita. Roni seurasi häntä.

”Ihan totta, hän ei todella välitä sinusta samalla tavalla kuin minä.” Roni huokasi, nojautui ovenpieltä vasten ja katseli Nikoa tarkasti.

Niko ravisti päätään, heitti vaatteensa vuoteelle ja yritti koota itsensä. Hänen silmänsä olivat kosteat, koska hän tunsi itsensä syylliseksi ja oli huolissaan, että Kamil oli vihainen hänelle. ”Minulla meni ihan hyvin ennen kuin sinä tulit takaisin!” Hän tiuskaisi, hän ei katsonut Ronia, vaan sänkyä, jolle hänen vaatteensa olivat laskeutuneet. Kun hän meni lähemmäs aikoen pukeutua, Roni seurasi ja käänsi hänet ympäri.

”Rakastan sinua”, Roni henkäisi pidellen käsiään toisen harteilla. Hänen nenästään ei enää vuotanut verta.

”Etkä rakasta”, Niko tuhahti ja työnsi hänet pois. ”Minun pitää pukeutua ja sitten menen etsimään Kamilia.”

”Et sinä löydä häntä, tämä on iso kaupunki ja epäilen, ettei hän halua nyt tulla löydetyksi”, Roni huokasi. ”Ja se on totta, mitä sanoin; rakastan sinua.”

”Arvaa mitä, Roni? Painu helvettiin!” Niko tiuskaisi, otti vaatteensa ja syöksyi kylpyhuoneeseen pukeutumaan.

Roni siristi silmiään, seurasi toista ja seisoi lukitun oven vieressä. ”Tiedän, että sinäkin rakastat minua, tiedän, että satutin sinua ja olen pahoillani. En tekisi sitä enää, kaipasin sinua…” Ei vastausta, ovi pysyi suljettuna. Roni asetti kätensä pehmeästi valkoiselle ovelle. ”Niko?” hän kutsui, mutta sai vastaukseksi hiljaisuutta. ”Mitä sinä teet?”

Niko sujautti kylpytakin yltään, antoi sen pudota lattialle jalkojensa juureen ja kurottautui ottamaan t-paitansa ja sitten bokserinsa. Hän kuunteli Ronin ääntä, mutta pysyi hiljaa, kyyneleet polttivat hänen silmiään; enemmänkin huolesta, että tekisi Kamilin vihaiseksi kuin liikutuksesta Ronin sanojen vuoksi. Hän ei uskonut tätä, eikä tiennyt, miksi Roni jatkoi noiden samojen valheiden kertomista.

Hän olisi typerys, jos uskoisi niihin sen jälkeen, mitä Roni oli tehnyt; hylännyt hänet sillä tavoin.

Vihdoin pukeuduttuaan ja meni ovelle ja avasi sen varovasti. Roni katsoi häntä odottavasti, kurtisti kulmiaan, odotti hänen sanovan jotain. Niko huokasi, pudisti päätään ja meni kohti keittiötä, ja jälleen toinen seurasi.

Niko otti kattilan, kaatoi sinne vettä ja laski sen sitten liedelle.

”Kamil ei valehtelisi”, hän sanoi tasaisella äänellä, hänen ei tarvinnut nähdä Ronia tietääkseen, että tämä oli siellä. ”Sinä ehdotit hänelle kimppakivaa”, hän risti käsivartensa rinnalleen ja tunsi itsensä uupuneeksi.

”Se oli vitsi”, Roni puolustautui. ”En uskonut, että hän ottaisi sen vakavasti.”

Niko purskahti kuivaan nauruun ja vilkaisi sitten lyhyesti olkansa yli. ”Sinä valehtelet niin helposti”, hän huomautti. ”Niin luontevasti, valheet vain virtaavat suustasi, etkä sinä ole muuttunut.”

”Kyllä olen”, Roni tuli lähemmäs, kallistaen päätään. ”Olen”, hän toisti.

Kun hänen kätensä kurottautui koskettamaan häntä, Niko vetäytyi pois.

”On mahdollista, että uskot rakastavasi minua, mutta et oikeasti rakasta, et osaa rakastaa. Olet aina ollut itsekäs, osaat tietenkin olla romanttinen silloin kun se sopii sinulle, olet hyvä sanojen kanssa, jos se antaa sinulle sen, mitä haluat… Ja minä olin tarpeeksi lapsellinen uskoakseni sinua… kerran…” Niko otti mukin kaapista ja valmisti itselleen kupin teetä.

”Tein pahan virheen, kun annoin sinun luisua pois luotani; lensin koko tämän matkan SINUN vuoksesi… Eikö se todista jotain?!” Ronin äänestä puuttui aiempi tyyneys. Niko tarkkaili häntä hiljaa, otti mukinsa ja meni pöydän luo istuen vihdoin alas; hän vilkaisi suklaakakun jäännöksiä ja lyhyt, onneton hymy kulki hänen huuliensa yli.

”Tiedän kaikki sinun lempiruokasi, juomasi, halusi, toiveesi…” Roni listasi tullen lähemmäs. ”Haluan vain, että tulet kotiin kanssani, annat minulle mahdollisuuden, annat meille mahdollisuuden! Ja korvaisin sinulle kaiken, ole kiltti, Niko, tule kotiin kanssani…”

Niko kohotti katseensa häneen, heidän silmänsä lukittuivat, Nikon silmät kimalsivat, Roni katsoi alas toiveikkaasti, pyytävästi, kurottautuen koskettamaan Nikon hiuksia.

”Olin niin ihastunut sinuun…” Niko kuiskasi. ”Niin onnellinen… Ajattelin, ettei maailmassa ollut ketään sinua komeampaa.” Tälle Roni hymyili tavalla, mikä oli Nikosta lähes huvittavaa; luoja, toinen oli niin turhamainen. ”Rakastin sinua, luotin sinuun… mutta en voi tehdä sitä enää.”

”Kyllä sinä voit”, Roni kuiskasi, polvistui hänen eteensä, tarttui hänen käteensä ja suuteli hänen kämmentään, katsoen ihailevasti hänen silmiinsä. ”Minä…”

”Taidan tietää miksi olet täällä”, Niko keskeytti.

”Sinun vuoksesi, tietysti.”

”Ei”, Niko pudisti päätään. ”Itsesi vuoksi, olet aina rakastanut haasteita ja sitä minä olen sinulle nyt. Se olisi hieno saavutus sinulle; matkustaa tänne, saada minut tarpeeksi vakuuttuneeksi palaamaan kotiin kanssasi, ja hetken aikaa se tekisi sinut onnelliseksi. Voin jo nähdä sen, saattaisimme olla onnellisia muutaman kuukauden, mutta vähemmän kuin vuoden ja sitten sinä tylsistyisit. Ja sitten sinä lähtisit tai eräänä päivänä löytäisin sinut makaamasta jonkun toisen kanssa…”

Roni kurtisti kulmiaan. ”Oletat asioita, jotka eivät ole totta!”

”Oletanko?” Niko kysyi rauhallisesti, veti kätensä vapaaksi ja kurotti kohti mukiaan.

”Kyllä… Ole kiltti ja kuuntele minua, okei?” Roni huokasi, ja Niko sulki silmänsä hetkeksi ennen kuin avasi ne taas ja joi teetään. ”Kamil lähti juuri äsken, hän lähti pois; hän jätti sinut tänne minun kanssani, hän ei rakasta sinua kuten minä, hän ei pysty osoittamaan tunteitaan, jos hänelle edes on niitä sinua kohtaan… enkä halua, että sinuun sattuu.”

”Lopeta jo, Roni”, Niko tiuskaisi. ”Sinä et tiedä mitään hänestä, hän ei satuttaisi minua kuten sinä. En voi moittia häntä lähtemisestä…” Niko huokasi ja otti jälleen siemauksen teetään. ”Hän tulee kuitenkin takaisin”, hän kuiskasi sitten ja katsoi poispäin Ronista, joka vihdoin nousi ylös.

Roni asteli hitaasti ympäri pientä huonetta kädet selkänsä takana, tarkkaillen Nikoa hiljaa ja huokasi vihdoin. ”Sinä rakastat häntä”, hän totesi, nojautuen pöytää vasten.

Niko oli hiljaa ja tuijotti höyryävää mukiaan.

”Voi Niko”, Roni risti käsivartensa rinnalleen ja katsoi häntä surullisesti. ”Niko pieni, olenko todella menettänyt sinut?”

”Satutit minua, särjit sydämeni…” Niko kuiskasi. ”Odottaminen oli pahinta… Epävarmuus, kysymykset, joihin vain sinä olisit voinut vastata… Jatkoin odottamista… toivoin soittoa tai viestiä tai mitä tahansa… joku ajoi ohi samanlaisella autolla kuin sinun ja toivoni leimahti… Mikä tahansa olisi ollut parempi kuin ei mitään…” Nikon ääni oli hiljainen, värisevä, hän katsoi toista. ”Hyvästit, edes vähäinen selitys, mutta sinä vain jätit minut… Lähdit vain pois… Ja nyt olet täällä. Miten voit odottaa minun unohtavan menneen? Petos on ihan liian iso.”

Yllätyksekseen hän näki kimalluksen Ronin silmissä, tämä puri hampaitaan yhteen ja näytti vakavalta, melkein katuvalta.

”Olen pahoillani”, tämä sanoi.

”Oletko?” Niko kysyi. ”Yhtäkkiä tajuat jotain, mitä et ole tajunnut ennen? Vaikea uskoa.”

Roni nielaisi ja huokasi, hän haroi sormillaan hiuksiaan ja katsoi lattiaa. ”Pelkäsin kertoa sinulle… minä – vihaan sitä, että näen sinut surullisena…”

Se sai Nikon nauramaan. ”Voi LUOJA! Sinä olet uskomaton!” Hän nousi ylös, risti käsivartensa rinnalleen ja alkoi astella edestakaisin.

”En ole hyvä tällaisessa!” Roni puolustautui. ”Olin ääliö, okei? Oletko nyt iloinen?”

”Tuskin…” Niko huokasi.

Äkkiä toinen oli jälleen lähestynyt häntä, seisoi hänen takanaan, kädet kietoutuneina hänen ympärilleen. Niko sulki silmänsä, ärtyneenä ja jännittyneenä.

”Kyllä minä rakastan Kamilia…” Se vain tuli ulos, hän ei ollut edes kertonut Kamilille, eikä hän uskonut olevansa tarpeeksi rohkea kertomaan vielä, mutta se tuli ulos, hänen sydämensä löi nopeasti, hän tunsi miehen takanaan jäykistyvän ja huokaisevan, käsivarret irrottivat hitaasti otteensa.

Roni meni hiljaisena ikkunaa kohti, katsellen ulos. Niko kääntyi häneen päin seisoen hiljaa paikallaan.

”Et sinä oikeasti kadottanut lompakkoasi, ethän?” hän kysyi varovasti.

Roni kääntyi katsomaan häntä ja hymyili hieman ennen kuin pudisti päätään. ”Uskon yhä, että pystyn tarjoamaan sinulle enemmän kuin mitä saat häneltä. En näe yhteistä tulevaisuutta teille, olen pahoillani Niko, mutta te olette vain liian erilaisia.”

Niko siristi silmiään. ”Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, etkä sinä tunne meitä tarpeeksi hyvin sanoaksesi noin. Alan kyllästyä tähän.”

”Hyvä on”, Roni veti syvään henkeä ja lähestyi häntä jälleen. ”Katso tosiasioita, Niko; Kamil häipyi, hän ei ole juurikaan pannut vastaan, jos hän välittäisi sinusta kuten sinä hänestä, en olisi nyt täällä seisomassa sinun edessäsi.”

Niko katsoi toista, hänen alahuulensa mutristui hieman ennen kuin hän käänsi katseensa ja yritti mennä Ronin ohi. Roni tarttui hänen käsivarteensa ja veti hänet takaisin lähelleen.

”En ole valmis luopumaan sinusta”, hän kuiskasi. ”Minä olen täällä, hän ei ole…”

”On liian myöhäistä”, Niko kuiskasi takaisin.

”Ei ole koskaan liian myöhäistä”, Roni väitti vastaan. ”Kamil ei rakasta sinua.”

”Ehkä ei, mutta hän pitää minusta”, Niko vastasi. ”Ja tällä hetkellä se riittää.”

”Riittääkö”?

”KYLLÄ”, Niko vastasi tiukasti. ”En voi odottaa hänen tuntevan enempää, ei vielä, on vielä aikaista. Ja ainakaan hän ei valehtele minulle.”

Roni tuhahti. ”Hän ei osoita tunteitaan, hän jätti sinut tänne minun kanssani…”

”Yrität sekoittaa pääni, enkä pidä siitä.” Niko lukitsi heidän katseensa. ”Kamil on vihainen, hän on hyvä ihminen, hän meni jonnekin rauhoittumaan ja hän tulee takaisin! Päästä nyt irti käsivarrestani! Olen saanut tarpeekseni tästä ja sinusta!”

”Niko…”

”Sanoin, että olen saanut tarpeekseni! Mitä kohtaa siitä et ymmärrä?”

Roni katsoi häntä hetken hiljaa ennen kuin päätti, että tässä olisi jälleen mahdollisuus yrittää suudella Nikoa; yrittää vielä kerran saada hänet tajuamaan. Hänen kätensä laskeutuivat vastaan panevan Nikon takamukselle ja puristivat, estäen toisen ilmiselvät pakenemisyritykset.

**^^**^^**

Selvä aikomus mielessään Kamil ehti takaisin kotiin todella nopeasti. Hän huomasi valojen yhä palavan, mikä tarkoitti, ettei Niko ollut vielä nukkumassa. Jos hän ei ollut vuoteessa, se tarkoitti, ettei hän ollut siellä Ronin kanssa, Kamil lohdutti itseään kiivetessään muutamat portaat ja tarkistaessaan, saisiko oven auki. Hän sai; selvästi Niko odotti häntä. Kamil livahti sisään hiljaa ja kuuli melkein heti Nikon vihaisen äänen, sitten Ronin ärsyttävän äänen, hän ei ymmärtänyt sanoja, mutta Niko ei kuulostanut iloiselta. Se ei ollut paljon, mutta se oli todiste siitä, että hän todellakin oli uskollinen. Jos hän olisi sellainen kuin ihmiset vihjailivat, eikö hän olisi parhaillaan harrastamassa seksiä entisensä kanssa? Mutta hän ei ollut. Ja, Kamilin yllätykseksi ja salaiseksi mielihyväksi, Niko pisti vastaan Ronin lähestymisyrityksille! Vetäen henkeä Kamil syöksyi pieneen keittiöön, missä hän näki sen mitä odottikin – Ronin kädet Nikon kimpussa.

”Minusta sinun ei pitäisi laittaa käsiäsi sinne.” Hän tarttui niihin ja veti irti Nikon takamuksesta. ”Itse asiassa, sinun ei pitäisi laittaa niitä minnekään lähelle Nikoa”, hän tarttui Ronia paidankauluksesta ja veti hänet kauemmas, virnistäen. ”Herra Suomi-Playboy lähtee nyt saman tien”, hän ilmoitti hilpeästi, aivan kuin olisi kertonut kaikkien aikojen parhaimman vitsin.

Ronin silmät levisivät; hän ei todellakaan ollut odottanut Kamilin palaavan niin pian. ”Hetkinen…” hän yritti ja laittoi kätensä Kamilin rintaa vasten työntääkseen hänet pois. ”Oletko sinä kännissä?” hän kysyi. ”Ja odota hetki, minulla on vielä puhuttavaa Nikolle.”

”Eipä oikeastaan”, Kamil hymyili leveästi ja petollisesti. ”Olet jo vienyt ihan tarpeeksi meidän yhteistä aikaamme, enkä aio sietää sinua enää pidempään”, hän ilmoitti jälleen hilpeästi. Hän oli juonut olutta, yhden yökerhossa aiemmin ja toisen nyt baarissa. Se oli enemmän kuin hän normaalisti joisi kuukaudessa, mutta ei se merkinnyt, että hän oli humalassa. Mutta hän teeskentelisi olevansa enemmän humalassa kuin oli, se harhauttaisi Ronia ja tekisi Kamilin tehtävästä paljon helpomman. ”Ulos, Roni”, Kamil liikkui äkkiä nopeammin, tarttui toista ranteesta, veti hänen kättään taakse ja väänsi sitä kipeästi samalla kun työnsi toista ovea kohti.

Roni sihahti äkillisestä kivusta, yllättyneenä Kamilin voimasta. ”Niko!” hän huusi nähdessään entisen poikakaverinsa seuranneen heitä eteiseen näyttäen jotakuinkin yllättyneeltä ja silti uteliaalta samaan aikaan. ”Minne minä muka menisin?!” hän sihisi yrittäen vapautua Kamilin otteesta.

”En oikeastaan piittaa, mutta ehkä löydät jonkun, joka myöntyy ajatuksiisi kimppakivasta”, Kamil tuhahti jälleen, ihastuneena siitä, että oli niin helppoa päästä eroon Ronista. Miksei hän ollut tehnyt sitä heti alun alkaen? ”Nyt häivy siitä!” hän avasi oven yhdellä kädellä, heitti Ronin ulos ja lukitsi sitten oven nopeasti hänen jälkeensä. ”Hänen tavaransa!” Kamil muisti; Roni voisi helposti syyttää heitä ryöstöstä, jos he pitäisivät hänen kirotun laukkunsa vaatteineen ja kaikkineen. Hän juoksi Nikon huoneeseen, jota Roni oli väliaikaisesti käyttänyt, sieppasi laukun ja heitti sen ulos ikkunasta. ”Siinä! Sinun tavarasi!” hän huusi lähes riemuissaan ja sulki sitten ikkunan.

Niko saattoi kuulla Ronin vihaiset huudot ulkoa ja oli yhä yllättynyt siitä, mitä oli juuri tapahtunut. Hän katsoi Kamilia epäröivästi, epäröivästi, koska ei ollut varma, olisiko Kamil vihainen myös hänelle.

Se olisi pitänyt tehdä AIKOJA sitten! Kamil karisti pölyt käsistään itsetyytyväisellä eleellä ja kääntyi ympäri kohtaamaan kämppäkaverinsa, hänen suupielensä kääntyivät ylöspäin leveään virneeseen, ikään kuin osoittaakseen kuinka ylpeä hän oli saavuttaessaan sen, mitä oli saavuttanut. Mutta Nikon ilme ei ollut kaikkein iloisin, hän oli epäröivän näköinen ja… Eikö hän ollut iloinen, että Kamil oli hankkiutunut eroon siitä käärmeestä? Virne häipyi; katuiko Niko sitä? Halusiko hän Ronin yhä viipyvän täällä? Hetkellinen epävarmuus pyyhkäisi Kamilin yli, hän puri huultaan ja siristi silmiään, hän katseli Nikoa varovasti hetken, ennen kuin päätyi loogiseen ratkaisuun: jos hän oli kyennyt hankkiutumaan Ronista eroon fyysisesti, hän kykenisi pyyhkimään tämän pois myös Nikon mielestä. Ja hän tiesi yhden keinon, joka takaisi hänelle, mitä hän halusi. Kamil sulki etäisyyden heidän väliltään kahdella askeleella, painoi suunsa Nikon huulille, kiivas tunne, joka oli kerääntynyt hänen sisällään illan aikana, pyörteili vapaaksi hallinnasta hänen suudellessaan Nikoa nälkäisesti.

Kamil ei ollutkaan vihainen hänelle, Niko ajatteli huojentuneena vastatessaan innokkaasti suudelmaan, hänen kätensä takertuivat Kamilin paitaan. Hänen kännykkänsä soi ja keskeytti suudelman, Niko käänsi katseensa ääntä kohti, jotenkin hän tiesi, kuka soittaja oli, ja hetken hän epäröi, pitäisikö vastata vai ei. Hän käänsi katseensa takaisin Kamiliin, hänen katseensa esitti kysymyksen, jonka toinen nopeasti luki.

”Ei!” Kamil virnisti ja tarttui Nikon ranteeseen. Hänellä oli myös hyvä aavistus siitä, kuka soittaja oli ja soitto sai hänet tuntemaan itsensä voitokkaaksi. ”Anna sen olla”, hän sanoi käheästi ja veti Nikon kohti makuuhuonettaan, makuuhuonetta, jonka he olivat jakaneet muutaman viime yön tekemättä mitään. Ilo ja voitonriemu, samoin kuin aiempi tukahdutettu turhautuminen pyörteilivät hänen sisällään, saivat aikaan hämmentävän yhdistelmän, mihin kiihottuminen sekoittui. Se sai hänet tekemään sen, mitä hän teki heti heidän ehdittyään hänen huoneeseensa; hän alkoi riisua, pikemminkin repiä, vaatteita Nikon päältä, kärsimättömänä, katsellen kuinka enemmän ja enemmän Nikon ihoa tuli näkyviin. Näky sai hänet nuolemaan lyhyesti kuivia huuliaan ennen kuin hän jälleen puri alahuultaan, ja sitten lähes murisi: ”Haluan sinua. Nyt.”

Niko oli yhä niin yllättynyt tapahtumien saamasta käänteestä, että hän vain seisoi paikallaan ja antoi innokkaiden, vaativien käsien riisua hänet. Hän värisi hieman tuntiessaan viileän ilman paljastuneella ihollaan, ja toisaalta taas Kamilista säteilevän lämmön. Hän hymyili toiselle, nyt uteliaana ja jännittyneenä, hänen sydämensä löi nopeasti.

”Haluan sinut myös”, hän vakuutti kurottautuen suutelemaan toista. Kamil oli palannut hänen luokseen, ihan niin kuin Niko oli uskonutkin hänen palaavan.

Sanat olivat kuin sähkövirta, joka kulki Kamilin iholla, se sai jokaisen karvan hänen vartalollaan nousemaan ylös; hänen hengityksensä kiihtyi ja hän tunsi itsensä kovenevan ajatuksesta MITEN hän halusi Nikon. Ajatus, asento… Hän hengitti raskaasti, virnistäen jälleen. ”Riisu minut!” hän yllytti Nikoa.

Niko taivutti päätään, Kamilin virneen näkeminen ja hänen halukkaan käskynsä kuuleminen sai hänet hymyilemään. ”Mielihyvin”, hän vastasi, vei kätensä Kamilin paidan helmalle ja veti sen ylös. Kaikki ajatukset Ronista olivat katoamassa hänen mielestään hälyttävän nopealla vauhdilla. Nikon kädet hyväilivät paljastunutta ylävartaloa, hänen huulensa kulkivat hitaasti Kamilin kaulaa ylös, hän näykkäisi hellästi toisen korvanlehteä ennen kuin katsoi tätä silmiin, ja hänen kätensä laskeutuivat avaamaan Kamilin housut.

”Missä sinä olit?” hän kysyi uteliaana, hänen vartalonsa värisi hieman odotuksesta samalla kun hänen katseensa laskeutui Kamilin paljaalle rinnalle.

”Ulkona”, Kamil sanoi, haluamatta muistaa vihaista pakoaan. ”Tulin takaisin ja tiedän ehdottomasti paremman tavan viettää aikaa kuin puhuminen juuri nyt”, hän katsoi Nikoa silmät puoliummessa ja ajatukset halun sumentamina. ”Haluan sinun imevän minua”, hän lisäsi sitten, hänen äänensä oli komentava, kuin selkeänä seurauksena viime tuntien tapahtumista.

Se sai Nikon virnistämään jälleen, hän antoi toiselle nopean suukon ennen kuin laskeutui polvilleen hänen eteensä. Hän aukaisi kokonaan Kamilin housut ja veti tämän elimen ulos, hyväili heti kädellään kovettuvaa elintä ja katseli kiinnostuneena kun se kasvoi. Niko nuoli huuliaan, hymyili itsekseen tyytyväisenä käsillä olevasta tehtävästä ja vielä tyytyväisempänä siitä, että Kamil oli palannut. Hän nojautui eteenpäin suutelemaan päätä kokeilevasti ja kiusoitteli kielenkärjellään hieman vuotavaa aukkoa. Hän katsoi ylös nähdäkseen Kamilin reaktion samalla kun hänen kätensä siirtyi pyörittelemään hellästi toisen kiveksiä.

Kamil katseli tapahtumia jonkinlaisella raukealla tyytyväisyydellä, mikä ei vähentänyt hänen Nikoa kohtaan tuntemaansa halua. Päinvastoin; kun hän näki ystävänsä – ja äskettäin rakastajansa – antautuvan niin nopeasti hänen vaatimuksilleen, se sai kipinän hänen vatsanpohjassaan muuttumaan tasaiseksi liekiksi, joka hetki yhä vain voimakkaammaksi. Hän kurotti kättään leikitelläkseen Nikon hiuksilla, hän pujotteli sormiaan niiden pehmeydessä, mutta ei tehnyt mitään muuta. Nikon kosketus hänen elimellään ja kiveksissään sai hänet haukkomaan henkeään ja hänen vastikään löytynyt ja juuri herännyt halunsa dominoida määräsi hänen seuraavat sanansa: ”Nuole sitä, Niko, nuole kunnolla”, hän virnisti, kuvitellen sen.

Niko tunsi uteliaisuuden nousevan rinnassaan, hän katsoi yhä ylös rakastajansa kasvoihin kiirehtiessään täyttämään saamaansa käskyä ja nuoli pitelemäänsä kovaa kalua kielellään. Tämä oli uusi Kamil, uusi puoli hänestä, joka ei ollut vielä kokonaan paljastunut ja hän mietti, mitä toisen mielessä mahtoi liikkua. ”Näinkö?” hän kysyi viattomasti ennen kuin palasi takaisin siihen, mitä oli juuri ollut tekemässä.

”Umm”, Kamil myöntyi voihkaisten vaimeasti nautinnosta, hän sulki silmänsä hetkeksi, hänen lantionsa nytkähti hieman eteenpäin, lähemmäs tuota paheellista suuta ja huulia. Hänen kätensä kulkeutuivat vaistomaisesti takaisin Nikon hiuksiin, hänen sormensa haroivat sen pehmeyttä hänen tehdessään selväksi Nikolle, että tarvitsi ehdottomasti enemmän, syvemmälle sisälle, eikä hän pelännyt vaatia sitä.

Niko hymyili ja päätti jättää kiusoittelun ja ottaa toinen huuliensa väliin ja syvemmälle suuhunsa, hän liikutti päätään edestakaisin, sylki valui alas hänen leukaansa samalla kun pehmeät imemisäänet täyttivät huoneen. Hän jatkoi Kamilin katselemista, työskenteli innokkaasti hänen elimensä kimpussa ja tunsi itsensäkin kovettuvan samalla.

Tämän täytyi olla taivas, tai ainakin jotain hyvin lähellä sitä, Kamil totesi äänettömästi, antautuen Nikon huulten tuottamalle nautinnolle. Hänen elintään jomotti, kovana ja halukkaansa, mutta hän ei halunnut tulla tällä tavoin; tämä oli pelkkä esileikki, ehdottomasti hyvin kiihottava, mutta ei tyydyttävä. Kamil halusi enemmän ja enemmän hän saisikin. Niin paljon kuin hän nauttikin Nikon huulista ympärillään, hän ei antaisi toisen viedä häntä reunan yli. Hän pysäytti Nikon käsillään, vetäytyi pois ja ilma tuntui viileältä hänen elimellään.

”Haluan sinut sängylleni”, hän virnisti, miettien jo etukäteen mitä hän tarvitsi. Liukastetta, kyllä, se oli nyt hänen vaatekaapissaan, piilotettuna mutta saatavilla, ja niin kovin tarpeellista juuri nyt.

Niko nuoli turvonneita, punaisia huuliaan ja hymyili nyökätessään päätään. Hän nousi hitaasti ylös.

”Sängylle”, hän toisti virnistäen ja lähestyen määränpäätään. Päästyään sängyn luo hän kääntyi ja istui sen reunalle. ”Miten haluat minut?” hän kysyi, hänen äänensä oli hieman käheä, halukas antamaan tilanteen hallinnan Kamilille, vaistottuaan selvästi, että se oli mitä Kamil halusi nyt, ehkä jopa tarvitsi.

”Näet kyllä”, Kamil meni virnistäen vaatekaapille ja löysi nopeasti pienen putkilon, sitten hän kääntyi vuodetta kohti. ”Ensimmäinen vaihe: haluan sinun valmistelevan itsesi minulle.” Hän heitti putkilon vuoteelle Nikon viereen. Sitten hän painoi selkänsä vaatekaappia vasten ja tuijotti Nikoa tiiviisti samalla kun hänen kätensä viipyili hänen kovan elimensä yllä.

Niko taivutti päätään. ”Hm… tuhmaa…” hän kikatti hiljaa ottaessaan putkilon ja tunsi punastuvansa hieman avatessaan sen. Huone oli valaistu ja hän oli selvin päin, mikä sai hänet tuntemaan itsensä hieman ujoksi tehdessään tämän, mutta hän ei antaisi sen häiritä, tämä uusi leikki kiihotti häntä. Hän laskeutui makaamaan selälleen voidellen sormensa liukasteella ennen kuin kurotti alas ja kosketti itseään sieltä, hän taivutti polviaan ja levitti niitä hieman. Hän kikatti jälleen pehmeästi ja vilkaisi varovasti Kamiliin päin punastuksen syventyessä hänen poskillaan. Hän pureskeli alahuultaan, hänen sormensa liikkuivat hitaasti hänen sisälleen, hänen toinen kätensä hyväili hänen omaa elintään melkein epävarmasti. Hän henkäisi ja sulki silmänsä; se tuntui helpommalta sillä tavoin.

Oli kovin uutta Kamilille vain katsella, kun Niko teki tuon itselleen ja hän valehtelisi, jos sanoisi, ettei se kiihottanut häntä jopa enemmän. Se kiihotti; hän tunsi vieläkin suuremman kuumuuden kerääntyvän alavatsaansa ja aivan kuin sykkivän siellä. Hän saattoi lähes kuvitella, että ne olivat hänen omat sormensa, jotka livahtivat Nikon sisälle ja helpottivat tiukkuutta. Hän voihkaisi, mutta pysyi paikallaan, janoten näkyä edessään. ”Voit koskettaa itseäsi, Niko”, hän sanoi käheästi.

Niko avasi silmänsä puoliksi, hänen kosketuksensa kävi rohkeammaksi, hänen kätensä sulkeutui hänen elimensä ympärille samalla kun hän työnsi varovasti toisen sormen sisään. Hän voihkaisi hiljaa; tuntui oudolta, sattui hieman, kun hän levitti sormiaan, mutta tilanteen outous johtui pääasiassa siitä, että hän teki tämän itselleen Kamilin silmien edessä, tietäen, kuinka hyvin toinen saattoi nähdä hänet, jokaisen tuuman hänestä. Hän kaipasi Kamilin kosketusta oman kosketuksensa tilalle, mutta hän tiesi, että tämä oli sitä, mitä Kamil halusi nähdä ja hän jatkoi; hänet palkittaisiin myöhemmin, hän oli varma siitä.

Houkutellakseen Kamilia lähestymään pian hänen huulensa raottuivat, hitaasti, aistillisesti ja kiusoittelevasti, viekoittelevaan huokaisuun. ”Kamil…” hän vihdoin pyysi, katsoen häntä anovasti.

Myöntyen toisen pyyntöihin Kamil kulki kohti vuodetta, polvistui sen reunalle Nikon levitettyjen reisien väliin, siirtäen tietenkin ensin Nikon kädet pois tieltä. Hän tuki itseään toisella kädellä ja antoi toisen vaeltaa Nikon oikeaa reittä pitkin, hän hieroi sen sisäpuolen kuumaa ihoa, melkein koskettaen toisen kovuutta, mutta vaeltaen sitten alaspäin, hänen sormenpäänsä hyväilivät hänen löytämäänsä aukkoa pyörivin liikkein. Sitten hän antoi sormiensa liukua sisälle, kaksi yhdellä kertaa, hän työnteli niitä hitaasti sisään ja ulos, jäljitellen rytmiä, jonka hän ottaisi päästyään Nikon sisälle. ”Tänään…” hän kuiskasi kumartuen lähemmäs Nikoa, ”haluan ottaa sinut rajusti, Niko”, hän ilmoitti hallitsevan virnistyksen ilmeentuessa jälleen hänen huulilleen.

Niko katsoi häntä ja nähdessään toisen silmistä heijastuvan himon hän värähti ja tunsi pehmeän kihelmöinnin vatsanpohjassaan. Hän luotti Kamiliin ja oli halukas antamaan hänelle kaiken, mitä tämä himoitsi.

”Haluan sinut!” hän kuiskasi ja alkoi keinuttaa pehmeästi lantiotaan sisällään olevia sormia vasten ilmaistakseen myöntymisensä myös sillä tavoin.

”Ja mitä asentoon tulee…” Kamil nojautui vielä lähemmäs ja kuljetti kieltään Nikon ylähuulen yli. Hänen oma jäykkä elimensä ei saanut huomiota, mutta sitä ei oikeastaan tarvittu. Näky hänen edessään oli enemmän kuin tarpeeksi pitämään hänet kiihottuneena. Hän veti sormensa pois, nousi seisomaan ja katsoi Nikoa arvostavasti ennen kuin määräsi: ”Käänny ympäri, Niko, mene vatsallesi makaamaan.”

Niko hymyili ennen kuin kierähti Kamilin haluamaan asentoon, hän katsoi toista olkapäänsä yli ja odotti.

Kamil ryömi hitaasti hänen päälleen, suuteli Nikon niskaa ennen kuin puri hellästi ihoa hampaillaan, haluten äkkiä jättää jäljen. Samalla kun hänen lantionsa keinui Nikon takamusta vasten hänen suunsa jatkoi toisen niskan ja harteiden ahmimista, imemistä ja näykkimistä. Hän katseli kuinka väri muuttui hänen tekemissään jäljissä ja merkitsivät Nikon hänen omakseen.

Niko sulki silmänsä ja yksinkertaisesti vain nautti Kamilin alastomasta ihosta omaansa vasten, rakastajansa elimen liikkeistä hänen pakaroidensa välissä, tämän lämpimästä hengityksestä hänen ihoaan vasten. Hän voihkaisi hieman, taivutti alaselkäänsä hieman ja työnsi takamustaan ylöspäin haluten tuntea Kamilin sisällään ja unohtaa Ronin vierailu täydellisesti, haluten tuntea kuuluvansa Kamilille, eikä kenellekään toiselle.

Nikon iho tuntui niin lämpimältä ja sileältä, Kamil ajatteli kun hänen lantionsa alkoi liikkua aina vain kärsimättömämmin toista vasten. Hän tunsi elimensä sykkivän kiihkeästä halusta hautautua sisään Nikon kuumuuteen, ottaa hänet ja saada hänet unohtamaan, että sellainen mies edes oli olemassa kuin Roni.

Hän huomasi värisevänsä odotuksesta, hänen kätensä melkein tärisi hänen kurottaessaan kohti putkiloa ja hän puristi hieman geelimäistä ainetta kämmenelleen ennen kuin hän hieroi sen kuumentuneelle lihalleen. Hän ei kyennyt ajattelemaan selkeästi, hänen ajatuksensa olivat sekavat ja keskittyivät ainoastaan haluun olla niin lähellä Nikoa kuin mahdollista. Jos hänen pitäisi vielä odottaa, hän tulisi varmasti hulluksi!

”Joten”, hän siirtyi rakastajansa päälle, työnsi Nikon jalkoja erilleen, tarttui hänen lantioonsa ja nosti sitä ylös. Hänen hengityksensä oli raskasta hänen katsellessaan pientä, liukasta, vaaleanpunaista aukkoa, joka odotti häntä. Kamil tarttui elimeensä ja painoi sen Nikoa vasten, työntymättä vielä sisään, vain kiusoitellen.

”Haluat, että panen sinua, etkö haluakin?” Hänen äänensä kuulosti melkein vieraalta hänen korvissaan, aivan kuin se ei olisi hän itse, joka puhui, sanat vain livahtivat hänen huuliltaan ja hän saattoi tuntea halunsa voiman kasvavan, polttavan ja pyörteilevän hänen vatsanpohjassaan ja nivusissaan.

Niko värisi ja katsoi Kamilia, melkein kuin hänen tarvitsisi nähdä tämä voidakseen todella uskoa, että se oli hänen rakastajansa. Kamilin silmiin oli ilmaantunut tummempi sävy, ja Niko nuoli kuivia huuliaan, nyökäten hitaasti.

”Haluan”, hän vastasi, mikä sai Kamilin virnistämään, ja lisämyönnytyksenä Niko pyöritteli lantiotaan hieman, kutsuvasti, rohkaisten Kamilia tekemään mitä ikinä tämä halusikin.

”Kovaa?” Kuului toinen kysymys.

”Kyllä…” Niko kuiskasi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Kamil ei tarvinnut enempää rohkaisua ja hän kietoi toisen käsivartensa Nikon vatsan ympärille toisen käden auttaessa hänen elimensä päätä työntymään tiukkaan kanavaan. Tunne sai hänet haukkomaan henkeään ja hän jatkoi elimensä survomista sisään kunnes se oli kokonaan hautautunut Nikoon.

Niko laski otsansa tyynyä vasten ja puri hampaitaan yhteen kivusta toisen työnnyttyä sisään ei kovinkaan hellästi. Hänen sormensa puristuivat nyrkkiin, hänen lihaksensa jännittyivät hieman ja hän huohotti vähän.

Se oli ihmeellistä, kulki Kamilin ajatuksissa. Tiukka, lämmin puristus hänen ympärillään sai hänet yksinkertaisesti suunniltaan. Hän huomasi tärisevänsä hieman, hänen käsiensä ote tiukkeni hänen ystävänsä – ei, hänen rakastajansa, hän päätti – kapean lantion ympärillä.

Mutta Niko vaikutti liian jännittyneeltä; Kamil näki, kuinka tämän kädet puristivat lakanaa tämän alla, ja hän odotti, hänen kätensä siirtyivät Nikon alaselälle, tekivät tyynnyttäviä ympyröitä hänen ihollaan. Vihdoin hän tunsi ja näki toisen rentoutuvan, Nikon sormet suoristuivat lakanalla, ja Niko nosti päätään hieman, käänsi kasvonsa Kamiliin päin ja hymyili. Hymy oli niin suloinen, ettei Kamil voinut olla nojautumatta eteenpäin ja yrittämättä suudella Nikon huulia nopeasti ja leikkisästi.

Niko otti suudelman vastaan ennen kuin liikahti hieman ja Kamil yhä hautautuneena hänen sisälleen hän etsi mukavaa asentoa ja laski otsansa nyt ylös tyynylle vedettyjä käsiään vasten.

”Jatka, olen nyt kunnossa”, hän kuiskasi.

Saatuaan luvan Nikolta Kamil teki ensimmäisen kokeilevan työnnön, hänen silmänsä sulkeutuivat kun hänen vartalonsa kokema lämpö tuntui kasvavan ja leviävän kaikkialle. Hänen otteensa Nikon lantiosta tiukentui, kynnet rikkoivat ihoa hieman hänen kunnolla edes huomaamatta sitä. Hänen vartalonsa toimi pian oman tahtonsa mukaan, riistäytyen hallinnasta, ensin raskailla taaksepäin ja eteenpäin toistuvilla liikkeillä. Sitten se siirtyi hiljaisempaan tahtiin, tasaiseen rytmiin, mikä tuntui mahtavalta ennen vetäytymistä lähes kokonaan ulos ja iskeytymistä takaisin sisään.

Niko puri huultaan, keskittyneenä tunteeseen Kamilin liikkeistä sisällään, vähäinen kipu kietoutui yhteen nautinnon kanssa. Hänestä oli ihanaa kuunnella Kamilin huulilta purkautuvia ähkäisyjä ja voihkaisuja, hänestä oli ihanaa, että hänen vartalonsa kykeni tarjoamaan Kamilille tämän nautinnon ja helpotuksen siihen stressiin, jota toisen oli täytynyt kokea Ronin vierailun vuoksi.

Nautinnon kasvaessa suuremmaksi Kamil menetti viimeisenkin kontrollin, antautuen täydellisesti aistilliselle halulle. Hänen kätensä kulkivat Nikon selkää pitkin tämän harteille, hänen työntönsä kävivät raivokkaammiksi ja kovemmiksi.

Niko alkoi tuntea olonsa loppua kohden hieman epämukavaksi, hän tunsi tavallaan polttavaa kipua, ei liian pahaa, mutta silti. Ehkä tämä oli hieman nopeampaa kuin mistä hän olisi pitänyt? Hänen vartalonsa nytkähti, hän laski päänsä tyynyä vasten vielä kerran; Kamil tulisi kohta, hän saattoi kuulla sen, mutta hän itse tarvitsi jotain enemmän päästäkseen samaan pisteeseen. Kyyneleet alkoivat kerääntyä hänen silmiinsä, mutta hän vain puri hampaansa yhteen kestääkseen kivun, ja juuri kun Kamil saavutti orgasminsa, Niko ei voinut enää estää pieniä vingahduksia karkaamasta huuliltaan.

Kamilin liikkeet hidastuivat hänen tyhjentäessään siemennesteensä allaan olevan vartalon sisään, aalto toisensa jälkeen, hän oli täydellisesti kietoutunut tuntemaansa nautintoon, ulkopuolista maailmaa ei ollut olemassa sillä hetkellä. Vihdoin hänen liikkeensä pysähtyivät kokonaan ja hän jäi makaamaan Nikon päälle.  

Kamil yritti haukkoa henkeään; hän suuteli Nikon olkapäätä hellästi, hänen kätensä silitti pehmeästi tämän hiuksia. Hänen orgasminsa oli täysin yllättänyt hänet ja nyt hän tunsi olonsa hieman oudoksi, melko varmana siitä, ettei Niko ollut saavuttanut omaansa, ja se sai hänet tuntemaan olonsa pahaksi.

”Oletko kunnossa, Niko?” hän kysyi hieman huolestuneena. Niko käänsi kasvonsa sivulle ja katsoi häntä hymyillen hieman, mutta Kamil näki hänen silmiensä kimaltavan; kyyneleitä. ”Sattuuko sinuun?” Kamil kysyi pehmeästi, nyt levottomana.

”Olen kunnossa”, Niko yritti vakuuttaa, ja Kamil kurtisti kulmiaan epävarmana pitäisikö uskoa vai ei. Hän vetäytyi ulos niin hellästi kuin kykeni, katsellen kuinka hänen spermansa valui ulos aukosta.

Kamilin sydän alkoi lyödä nopeammin. Mitä hän oikein oli ajatellut? Kuinka hän oli voinut olla niin piittaamaton? Hän ei ollut edes käyttänyt kondomia! Ja vaikka he olivatkin käyneet aiemmin sen keskustelun, jolloin Niko oli sanonut olevansa terve ja käyneensä testeissä säännöllisesti, Kamil ei voinut olla huolestumatta hieman. Hän sivuutti ajatuksen toistaiseksi, enemmän huolestuneena siitä, kuinka Niko voi. Hän nojautui lähemmäs ja suuteli hänen olkapäätään hiljaisena anteeksipyyntönä.

Kamil nousi ylös ja haki pöydältä muutaman nenäliinan, tuli takaisin ja istui alas ja alkoi varovasti pyyhkiä omaa siemennestettään Nikon pakaroiden välistä ja reisiltä. Nähdessään muutaman pisaran verta paperissa hän tunsi olonsa kurjemmaksi ja puri huultaan, hän hieroi varovasti ja hellästi Nikon alaselän ihoa toisena hiljaisena anteeksipyyntönä.

”Sattuiko sinuun koko ajan?” hän kysyi katsellen Nikoa, joka kääntyi hitaasti ja hymyili pehmeästi hänelle.

”Ei, pidin siitä.”

Kamil huokasi. ”Totuus, Niko?”

”Se sattui vain lopussa, mutta on normaalia, että se sattuu joskus, ei se haittaa, ja olen kunnossa”, toinen yritti vakuuttaa. Kamil laski katsettaan alas Nikon vartalolla hänen intiimialueelleen ja tarttui kädellään toisen puolikovaan elimeen ja alkoi hitaasti hieroa sitä. Hänestä tuntui pahalta, ettei hän ollut huomannut satuttaneensa toista, ettei hän ollut yrittänyt enemmän saadakseen Nikon tulemaan seksin aikana.

”Haluan tietää, jos satutan sinua, Niko, aina. Jos sinuun sattuu, haluan, että kerrot minulle, jotta voin tehdä jotain muuttaakseni sen. Nautin siitä enemmän jos tiedän, että sinäkin nautit, okei?”

Niko voihkaisi hieman Kamilin kosketuksen tuomasta nautinnosta, hänen silmänsä olivat puoliksi auki, posket punersivat.

”Minä kerron, lupaan… Halusin – halusin vain sinun nauttivan…”

Kamil mietti ääneti, kuinka itsekkäitä Nikon edelliset rakastajat olivatkaan mahtaneet olla.

”Nautin siitä, että näen sinut kiihottuneena ja halukkaana”, Kamil kuiskasi kumartuen alas suutelemaan Nikon kaulaa ja rintaa, nyt hellästi ja pehmeästi hyvittääkseen äskeisen rajuuden. Hän nuoli Nikon nännien ympäriltä, hänen kätensä hieroi hitaassa rytmissä toisen kalua, hän halusi tehdä kaiken mahdollisen saadakseen Nikon tuntemaan olonsa hyväksi ja nauttimaan.

Niko vingahti nautinnosta tällä kertaa tuntiessaan Kamilin pehmeiden huulten kulkevan vartaloaan pitkin, alemmas hänen vatsalleen, Kamilin toinen käsi hyväili hänen sisäreisiensä herkkää ihoa. Hellä suukko hänen nyt täysin kovettuneen elimensä päässä, Kamilin kieli kiusoitteli sitä, pieniä nuolaisuja aukolla.

”Tuntuu hyvältä”, Niko huohotti, mikä sai Kamilin hymyilemään; hän halusi tehdä siitä vielä parempaa. Hän kuljetti toista kättään Nikon jalkaa pitkin alemmas kunnes hän tarttui toisen jalkaterään ja nosti sitä katsellakseen sitä huolellisesti. Nikolla oli kauniit jalat; niin pehmeät, vaaleanpunaiset ja puhtaat. Kamil suuteli hänen varpaitaan, mikä sai Nikon kikattamaan hieman.

Niko avasi silmänsä ja katsoi Kamilia uteliaasti ja hymyili nähdessään toisen virnistävän.

”Mitä sinä haluat, Niko?” Kamil kysyi. ”Kerro, mitä haluat minun tekevän”, hän rohkaisi, suuteli toisen varpaita yksi kerrallaan, hänen toinen kätensä nyt vain häilyi Nikon elimen ympärillä.

”Haluan, että… imet minua, ole kiltti…” Niko pyysi, ja Kamil myöntyi enemmän kuin mielellään.

Hän irrotti otteensa Nikon jalasta ja kumartui takaisin alas ottamaan hänen elimensä suuhunsa, hänen kätensä hyväilivät Nikon kiveksiä, pyöritteli niitä sormiensa välissä, hän teki sitä, mistä muisti Nikon nauttineen aiemmin illalla. Siitä tuntui olevan ikuisuus.

Huokaisut Nikon huulilta ja hänen lantionsa nousevat liikkeet todellakin kertoivat Kamilille, että toinen nautti tästä. Kamil hymyili toisen elimen ympärillä ja pehmeästi hymisten hän jatkoi.

”Nnh… tulen nyt…” Niko varoitti, mutta Kamil ei lopettanut sitä, mitä oli tekemässä, hän oli joka tapauksessa tehnyt sen aiemminkin, hän voisi tehdä sen taas; antaa Nikon tulla hänen suuhunsa.

Hän yritti niellä sen, mitä pystyi, mutta silti hieman spermaa pääsi valumaan. Lopetettuaan hän alkoi nuolla Nikon elintä puhtaaksi, muistaen, että toinen usein teki sen hänelle tämän jälkeen.

Hymyillen hän katsoi Nikon kasvoja. Tämän iho oli kalpea lukuun ottamatta hänen poskiaan ja huuliaan, hänen vihreät silmänsä olivat puoliksi auki, ja Kamil ajatteli, että hän näytti todella kauniilta juuri silloin. Outo lämpö levisi hänen rinnassaan ja hän kiipesi ylös suutelemaan toisen poskea.

”Tuntuuko paremmalta?” hän kysyi kuiskaten ja hieroi nenällään toisen korvaa.

”Todella”, Niko vastasi hymyillen ennen kuin veti Kamilin makaamaan päälleen. ”Kiitos.”

”Olen pahoillani, että satutin sinua…” Kamil kuiskasi. ”Minusta ei tunnu hyvältä, että… vuodat verta sieltä…”

”Se on varmasti vain pieni repeämä. Älä huolehdi, Kamil, sitä sattuu.” Niko mutisi vasten rakastajansa poskea ja silitti hellästi hänen hiuksiaan. ”Ei haittaa, vaikka on raju joskus; olisin sanonut ei, jos en olisi halunnut sitä.”

Kamil kohotti päätään katsoakseen häntä. ”Silti, kyllä se haittaa, jos sinuun sattuu, Niko… ja… ihan tosi, ole kiltti ja kerro minulle jatkossa, kun sinuun alkaa sattua sillä tavoin…”

Niko hymyili hänelle. Kamil oli niin kiltti hänelle, kukaan ei aiemmin ollut ollut niin kiltti hänelle, ja hän välitti toisesta aina vain enemmän. Mitä enemmän hän rakasti toista sitä enemmän hän pelkäsi, että Kamil ei enää pitäisi hänestä, että tämä lähtisi kuten Roni oli lähtenyt, kuten hänen isänsä oli lähtenyt; hänen elämänsä miehet, joita hän oli rakastanut.

Hän kurottautui tarttumaan Kamilin käteen. ”Olen onnellinen nyt, kun on vain sinä ja minä… Olen onnellinen täällä sinun kanssasi”, hän kuiskasi, ja Kamil hymyili hänelle, oikeastaan vastaamatta mitään, vain nojautuen alas suutelemaan häntä hellästi.

”Mennään suihkuun”, hän sanoi sitten. ”Sitten täytyy tosiaan mennä nukkumaan.”

Hän nousi vuoteesta ja kurottautui auttamaan myös Nikon ylös, hän huomasi toisen henkäisevän hieman kivusta istuessaan. Kamil halusi yhä löylyttää itsensä sen vuoksi. Hän ei halunnut olla kuten nuo toiset tyypit Nikon elämässä; hän halusi olla parempi kuin he. Hän halusi myös tietää miksi ihmiset sanoivat kaikkia niitä juttuja Nikosta, miksi kaikki huhut? Ehkä hänen pitäisi kysyä Nikolta myöhemmin? Tällä hetkellä hän halusi yhä hyvittää sen, että oli ollut liian raju hänen kanssaan.

Web published: 4.syyskuuta, 2010.

My Secret Shore

© KOLGRIM

Kämppikset 10

My Secret Shore HOME