LUKU 8

Kello oli yhdeksän aamulla, kun Kamil lähti kouluun. Puoli kymmeneltä Roni liittyi Nikon seuraan keittiössä, paljain jaloin ja yllään vain t-paita ja bokserit.

”Unohdit housut”, Niko huomautti valmistaessaan kahvia, yrittäen olla katsomatta eksäänsä.

Roni virnisti hänelle ja tuli lähemmäs, kunnes seisoi vain muutamien senttien päässä hänestä. ”Hitto, sinä näytät upealta aamuisin… mmm… pieni viikinkini…”

Nikon silmät levisivät, kun Roni kietoi kätensä takaapäin hänen ympärilleen. Hän älähti ja työnsi tämän pois ja sieppasi haarukan pöydältä osoittaen sillä Ronia. ”Oletko ihan sekaisin?!” hän kysyi mulkaisten toista.

”Sekaisin?” Roni hymyili huvittuneesti, mutta perääntyi joka tapauksessa ja istui pöydän ääreen.

”Aivan, muista: et koske minuun, onko selvä? Et ainakaan tuolla tavalla”, Niko sanoi ärtyneenä.

Roni työnsi vaaleita hiuksiaan korvansa taakse, kohotti kulmiaan ja jatkoi Nikon katselemista ärsyttävä hymy kasvoilleen liimattuna. ”Et tarkoita sitä tosissasi…” hän sanoi, kun Niko otti kahvia itselleen.

”Tarkoita mitä?” Niko otti maidon jääkaapista, kaatoi sitä kuppiinsa ja sekoitti, yrittäen näyttää välinpitämättömältä istuessaan pöydän ääreen Ronia vastapäätä.

”Että hän on parempi rakastaja kuin minä”, Roni hymyili ja nousi ylös hakeakseen kahvia. Hän vilkaisi Nikoa, yhä hymyillen.

Niko tuhahti. ”Kyllä tarkoitin. Anteeksi vaan, mutta et todella ole niin hyvä kuin luulet olevasi. Älä silti huoli, voithan aina harjoitella.”

”Sinun kanssasi?” Roni silitti hänen hiuksiaan kevyesti istuessaan takaisin alas.

”Ei! Ei minun kanssani, senkin idiootti!” Niko suuttui. Roni hämmensi häntä, tapa jolla tämä kosketti häntä ja katsoi häntä, muistutti häntä ajasta jolloin he olivat olleet yhdessä ja onnellisia. Tunteet olivat olleet niin voimakkaita kun he olivat olleet yhdessä: intohimo, rakkaus, viha, he riitelivät ja tekivät sovinnon, Roni sai hänet tuntemaan itsensä halutuksi ja tämä myös satutti häntä. Se oli hämmentävää.

”Toivottavasti Kamil ymmärtää, kuinka onnekas hän on”, Roni sanoi, katsoen Nikoa suoraan silmiin samalla kun joi kahviaan. Niko vilkaisi häntä ja sitten hänen katseensa ajelehti pois; hän tunsi olonsa epämukavaksi, tilanne oli niin outo, Roni teki hänet heikoksi ja epävarmaksi.

”Sanooko hän rakastavansa sinua?” Roni kysyi rauhallisesti, hymyillen. Hän kykeni selvästi näkemään epävarmuuden Nikossa, toinen ei ollut koskaan ollut hyvä piilottamaan tunteitaan, ei ainakaan häneltä.

”Minä… me emme ole olleet yhdessä niin kauan…” Niko mutisi, siemaisi kahviaan, katsoi poispäin.

”Rakastatko sinä häntä?” Roni kysyi.

”Se ei kuulu sinulle, Roni!”

”Tarkoittaako tuo kyllä?”

Niko nousi ylös ja täytti mukinsa uudelleen. Hän ei todellakaan halunnut keskustella TÄSTÄ Ronin kanssa. ”Kuule, sinä olet minun entinen poikakaverini ja…” Hän huokaisi. ”Sinä luultavasti lähdet kotiin pian, eikö niin? Tämä on pieni asunto ja… Kamil on todella väsynyt kun hän tulee kotiin…” ’joten lähde nyt vain’, Niko olisi halunnut lisätä.

”Olen suunnitellut viipyväni ainakin viikon; ei tänne asti lennetä vain muutaman päivän takia”, Roni sanoi, nousi ylös ja joi kahvinsa loppuun. ”Muista, että minä rakastan sinua, Niko, se ei muutu… Olin idiootti, mutta olen muuttunut…” Roni kosketti pehmeästi hänen hiuksiaan ja suuteli hänen päälakeaan ennen kuin Niko ehti reagoida. ”Menen nyt pukemaan päälleni.”

Niko räpytteli silmiään, hämmentyneenä ja vihaisena. Kuinka Roni uskalsi hämmentää häntä tällä tavalla?

Ronilla oli suunnitelma. Hän hymyili mennessään Nikon makuuhuoneeseen. Hän oli pysytellyt hereillä yöllä ja miettinyt asioita. Kamil ei vaikuttanut kaverilta, joka osoittaisi tunteitaan avoimesti; totta kai tätä ärsytti, että hän oli täällä, mutta tämä ei ollut saanut mitään mustasukkaisuuskohtauksia. Se oli melkein hassua, Roni ajatteli, hän itse olisi toiminut täysin päinvastoin. Roni ei olisi ikimaailmassa sallinut, että toinen olisi jäänyt, hänellä ei olisi ollut vaikeuksia heittää toista ulos, ei millään pahalla… Joten, Nikon ja Kamilin suhde oli uusi ja hyvin herkkä, Niko oli epävarma… Kaikki mitä Ronin tarvitsi tehdä, oli vietellä Niko sanoilla, jotka tämä ehkä haluaisi kuulla uudelta poikakaveriltaan; se oli oikeastaan ihan liian helppoa.

Syötyään aamiaisensa loppuun Niko meni huoneeseensa, missä Roni oli. ”Minun pitäisi lähteä kouluun, oletko valmis?” hän kysyi varovasti. 

Roni vilkaisi häntä, hymyili ja sammutti tietokoneen. ”Joo, enköhän…”

”Tuota, oli… hyvä, että meillä oli mahdollisuus puhua ja kaikkea…” Niko mutisi. Roni virnisti ja tuli lähemmäs, silitti hänen hiuksiaan pehmeästi, hänen kätensä liukui alas hänen poskeaan ja hän katseli kaipaavasti toista silmiin.

”Minulla tosiaan oli ikävä sinua…” hän kuiskasi, koskettaen Nikon nenänpäätä. ”Yhtä asiaa varmasti kadun koko loppuelämäni…” Hän huokasi, hymyili surullisesti ennen kuin meni eteiseen, Nikon seuratessa hänen takanaan. Roni virnisti selkä Nikoon päin käännettynä; hän tiesi, että Niko muistaisi nyt…

He lähtivät yhdessä asunnosta ja sanoivat hyvästit ennen kuin erosivat omille suunnilleen. Niko lupasi tavata hänet ennen kuin Roni lentäisi takaisin Suomeen ja hän ajatteli, että se olisi niin yksinkertaista. Että illalla hän ja Kamil olisivat vain kahden.

Koulun jälkeen hän meni kauppaan; hän halusi tehdä jotain mukavaa Kamilille, hyvittää hänelle, ja kenties valmistaa hänelle päivällisen? Hän ei ollut hyvä ruuanlaitossa, hän tiesi sen, mutta hän voisi yrittää vain seurata jotain reseptiä, eikö?

Käytyään kaupassa hän palasi kotiin. Kello oli viisi iltapäivällä, mutta hänen yllätyksekseen – melko epämukavaksi yllätykseksi – hän näki Ronin seisovan heidän ovensa edessä.

”Mitä sinä täällä teet?” Niko voihkaisi, etsi avaimiaan ja laski ostokset käsistään.

”Minut ryöstettiin, okei? Kaikki rahat, luottokortit… Niko… En tiedä, mitä tehdä, tai minne mennä, ole kiltti? En tiedä, minne muualle menisin.” Roni pyysi epätoivoisesti.

”Minä… uh!” Niko avasi oven ja ravisti päätään. ”No, sinun on parasta tulla sisään…” hän huokasi, tietämättä mitä muutakaan tekisi.

”Kiitos… sinä olet kullanmuru, Niko, oikeasti, kiitos paljon.”

”Joo, ihan miten vaan…”

Niko meni suoraan keittiöön ja alkoi purkaa ruokakassia. Hän oli ärtynyt, ärtynyt siksi, ettei kyennyt sanomaan ’ei’ ja ärtynyt siksi, koska tiesi, miten vaikeaa olisi selittää tämä Kamilille.

”Haluatko, että autan sinua?” Roni kysyi.

Niko vilkaisi häntä; toinen seisoi keittiön oviaukossa ja hymyili hänelle. ”Ei… en tiedä… teen päivällistä.”

Roni alkoi nauraa, ja Niko vilkaisi häntä pahasti. ”Mikä nyt on noin hauskaa?”

”No, sinä, ja se, että sinä teet päivällistä… Myönnä pois, Niko, sinun kokkaustaitosi ovat surkeat.”

”Eivät ole!” Niko murjotti. ”Sinä olet ilkeä…”

Roni tuli lähemmäs ja pörrötti hänen hiuksiaan; ilmeisesti Ronilla oli jonkinlainen pakkomielle hänen hiuksistaan.

”Olen pahoillani, en tarkoittanut sillä mitään pahaa; ei kaikkien tarvitse osata tehdä ruokaa.” Hän virnisti.

Niko katseli aineksia, jotka oli ostanut. Hän voisi tehdä salaattia, se ainakin olisi helppoa ja hän oli ostanut kanaa. Hänen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin yksinkertaisesti kypsentää kana ja sitten pilkkoa vihanneksia; helppoa, sen täytyi olla.

Kiinnittämättä huomiota eksäänsä hän alkoi lukea ohjeita paketista; ensin täytyi kuumentaa liesi, ja laittaa tietenkin paistinpannu liedelle ja avata sitten kanapaketti.

”Sinun täytyy odottaa kunnes pannu on kuuma ennen kuin laitat ne sinne”, Roni sanoi.

”Tiesin sen”, Niko tuhahti ärtyneenä, vaikka itse asiassa… hän ei ollut tiennyt sitä. Ronin ei kuitenkaan tarvinnut sitä tietää. Odottaessaan hän alkoi pestä vihanneksia.

Roni istui pöydän ääressä, katseli Nikoa ja hymyili itsekseen kun toinen koetti kevyesti kädellään pannun yläpuolelta sen lämpötilaa, ja tuntui hyväksyvän sen, koskapa otti kanan.

”Laita pannuun ensin öljyä”, Roni ei voinut estää itseään, hän virnisti katsellen Nikon lihasten jännittyvän.

”Aioinkin tehdä sen…” Niko mutisi, katsomatta häntä, kurottaen huomaamattomasti ottamaan oliiviöljyn, joka ei ollut, itse asiassa, ollut missään lähelläkään liettä.

Vihdoin Niko saattoi ryhtyä kypsentämään kananpaloja, jotka olivat jo valmiiksi marinoituja; ainakaan hänen ei tarvitsisi huolehtia mausteista. Hän otti työnsä vakavasti, hän ei halunnut pilata sitä, joten hän päätti, että turvallisinta olisi pysytellä lähellä liettä ja vasta kun kanat olisivat valmiita, hän voisi ryhtyä valmistamaan muuta.

Kymmenen minuutin kuluttua kanat vaikuttivat valmiilta, hän käänsi lämmön pois ja otti pannun jäähtymään. Sitten hän saattoi ryhtyä pilkkomaan kasviksia.

Loputtomalta ja helvetilliseltä tuntuneen päivän jälkeen Kamil oli iloinen päästessään takaisin kotiin, hän ei malttanut odottaa syömistä, suihkussa käyntiä ja sitten suoraan nukkumaanmenoa.

Astuessaan sisään hän kuuli Ronin iloisen äänen tämän sanoessa jotain suomeksi. Kamil puri hampaitaan yhteen ja paukautti oven kiinni äänekkäästi. Mitä helvettiä toinen VIELÄ täällä teki?

Oven paukahdus säikäytti Nikon ja sai Ronin hiljenemään; Niko lähti keittiöstä ja meni nopeasti eteiseen.

”Hei”, hän tervehti Kamilia ujosti, tietäen, että toinen todennäköisesti oli ärtynyt tapahtumien saamasta käänteestä, eikä hän voinut syyttää tätä.

”Hän on vielä täällä?” Kamil valitti, hän ei halunnut alkaa huutaa Nikolle, joka todennäköisesti oli viaton. Kaikki oli sen käärmeen syytä, Kamil saattoi vaikka lyödä vetoa. ”Etkö sinä käskenyt hänen lähteä?” hän kysyi riisuessaan kenkiään.

”Yritin, mutta hän… no, joku varasti hänen lompakkonsa ja luottokortit, hän… hänellä ei ole muuta paikkaa, minne mennä”, Niko yritti selittää. ”Mutta… tein sinulle illallista”, hän hymyili auttaen Kamilia riisumaan takkinsa. ”Sinä olet varmasti nälkäinen.”

Kamil muisti nyt, että hänen oli ollut tarkoitus tehdä päivällistä Nikolle eilen, mutta hän oli täysin unohtanut.

”Kiitos”, hän yritti olla mutisematta. Ruoka, jonka Niko oli valmistanut, saattoi olla… mielenkiintoista. ”Mitä sinä teit?” hän kysyi antaen nopean suukon Nikon poskelle.

”Kanasalaattia ja ostin ranskanleipää sen kanssa”, Niko kertoi, hymyillen lähes ylpeästi.

”Okei, otan riskin”, Kamil virnisti ja meni sitten keittiöön, missä hän heti huomasi Ronin. Nyt seurasi hankala kysymys: mitä hänen pitäisi sanoa? Hei? Mitä sinä täällä teet? Milloin aiot lähteä? Miksi olet yhä täällä? ”Öö…” oli kaikki, mitä hän loppujen lopuksi sai sanottua.

”Hei taas, anteeksi tästä, tiedän, ettet odottanut näkeväsi minua, ja olen pahoillani käyttäessäni vieraanvaraisuuttanne hyväkseni vielä kerran”, Roni sanoi hymyillen anteeksipyytävästi, mikä näytti Kamilista kamalan epäaidolta. ”Mutta toin sinulle lahjan, sen mistä puhuttiin eilen, jätin sen huoneeseesi”, hän sanoi vilkuillen samalla Nikoa, joka laittoi Kamilille lautasellista salaattia.

”Ai… kiitos”, Kamil nyökkäsi ja istui pöydän ääreen. ”No, mitäs sinulle tapahtui?” hän kysyi haluten tietää, kuinka toinen selittäisi viipymisensä täällä. Niko oli maininnut jotain kadonneista rahoista? Lompakosta?

”Ai niin, en melkein pystynyt uskomaan sitä. Menin huoneeseeni ja huomasi, että lompakkoni oli kadonnut. Valitin siitä, luulen, että siivoojat veivät sen, mutta minulle sanottiin, ettei asialle voinut tehdä juuri mitään.” Roni pudisti päätään raskaasti huokaisten. ”Kotona ei tällaista tapahdu, vai mitä, Niko?”

Niko vilkaisi eksäänsä ja asetti lautasen Kamilin eteen. ”Ei varmaan”, hän kohautti harteitaan ja esti itseään kutsumasta Ronia idiootiksi. Miksi hän oli jättänyt lompakkonsa sinne? Eikö hän muka ollut matkustanut tarpeeksi tietääkseen paremmin? ”Mitä haluaisit juoda, Kamil?” hän kysyi sitten.

”Vettä vain, kiitos”, Kamil vastasi niin kohteliaasti kuin pystyi ja kääntyi sitten Roniin päin. ”No, oli typerää jättää rahat hotellihuoneeseen, sinun olisi pitänyt ottaa ne mukaasi.”

Roni katseli häntä hetken hiljaa, outo hymy leikitteli hänen huulillaan. ”Kyllä, se oli typerää, mutta tosiaan pelkkä inhimillinen erehdys, minä unohdin.” Hän huokasi taas katsellen Nikoa. ”Ajatukseni olivat varmaan liian täynnä muistoja ja ajatuksia Nikon tapaamisesta jälleen, kun olin ajatellut niin paljon häntä. Saatoin tuskin uskoa, että pääsisin vihdoin puhumaan hänen kanssaan… Nuo vihreät silmät, hänen hymynsä… kaunista.” Roni huokasi uneksuvasti. ”Ymmärrät varmaan, Kamil.”

Niko kohotti kulmiaan tuntien olonsa hieman pahoinvoivaksi. Oliko Roni aina ollut noin mauton? Ja jos oli, niin; yök… Ja mikä tärkeintä, oliko hän todella nauttinut noista mauttomista puheista silloin ennen?

”Kauniita sanoja”, Kamil myönsi ja lisäsi nopeasti: ”Puheet ovat halpoja, eivätkä aina tarkoita mitään. Pidän enemmän teoista.”

Niko vilkuili vuoroin molempia ja asetti lasillisen vettä Kamilin eteen ennen kuin istui hänen viereensä. ”Minä luulen, että yhtäläinen määrä sanoja ja tekoja on hyvä, vaikka taidan myös pitää enemmän teoista”, hän sanoi vilkaisten Ronia; tämä oli jättänyt hänet melko julmasti, eikö se puhunut voimakkaammin kuin mitkään sanat, joita tämä nyt voisi esittää?

”Laitan teetä”, Niko lisäsi sitten tuntien olonsa jälleen hieman epämukavaksi. Joskus hän tosin ei voinut olla toivomatta, että Kamil kertoisi hänelle, mitä tunsi häntä kohtaan, hän ei vieläkään ollut ihan varma siitä ja pelkäsi pilaavansa kaiken tunnustamalla omat tunteensa hänelle; entä jos se pelästyttäisi Kamilin?

”Salaatti oli hyvää”, Kamil kehui, ja Niko hymyili jälleen ylpeästi tarjoten teetä hänelle.

”Kiva, että pidit”, hän nyökkäsi. ”Otatko teetä, Roni?” hän kysyi hymyn kadotessa hänen kasvoiltaan kun hän katsoi tätä.

Roni nyökkäsi, hänen katseensa oli tiiviisti liimaantunut Nikoon, melkein epätoivoisena saada hänet huomaamaan.

Kun Niko toi teekupin Ronille, tämä tarttui hänen ranteeseensa. ”Tein virheen ja olen katunut sitä joka päivä… etkö voisi antaa anteeksi?” hän pyysi suomeksi. ”Jos antaisit vain yhden mahdollisuuden korjata sen?”

Ärtyneenä Niko veti kätensä irti toisen otteesta; se oli pelkästään äärimmäisen kiusallista. ”Miksi minun pitäisi?” Niko kysyi mulkoillen häntä.

Kamil tuijotti Ronia hieman vihaisesti, oliko tyyppi noin hidasjärkinen? Suomea, mitä hän sanoi? Jotain, mitä halusi salata häneltä? Jotain, mistä hän ei pitäisi?

”Eikö sinusta ole epäkohteliasta puhua kieltä, jota jotkut eivät ymmärrä?” hän katsoi merkitsevästi Ronia.

”Olen pahoillani, se ei ollut mitään tärkeää, ihan vain yksityinen… asia, yksityinen anteeksipyyntö, jos niin haluat”, Roni kohautti harteitaan. ”No, sinä olet siis puolalainen”, hän sanoi raskaan hiljaisuuden kestettyä hetken.

”Joo, niin olen”, Kamil vastasi heti. Sitten hän nousi ylös, hymyillen kireästi Nikolle. ”Taidan mennä nyt suihkuun ja sitten nukkumaan, olen… olen väsynyt. Sinä nukut minun kanssani, eikö?”

”Tietenkin, liityn seuraan ihan kohta”, Niko hymyili Kamilille juoden yhä teetään. ”Tarkoitan, kun olet käynyt suihkussa, tulen huoneeseesi”, hän tunsi tarvetta korjata sanojaan.

Jäätyään kahden keittiöön Nikon kanssa, Roni päätti olla hukkaamatta tilaisuutta. Kun Niko nousi ylös pesemään mukiaan, hän seurasi nopeasti ja käänsi hänet itseensä päin, vangiten hänet itsensä ja pöydän väliin.

”Oletko todella onnellinen täällä? Hänen kanssaan?” hän kysyi, ja Niko siristeli silmiään hänelle, väsyneenä näihin leikkeihin.

”Olen! Tuhannennen kerran, olen!”

”En usko sinua”, Roni ei antanut periksi. ”Varmasti et ole unohtanut, et ole voinut.”

”Päästä minut menemään, nyt!” Niko sihahti, tuntien itsensä levottomaksi tässä asemassa. Ronin kasvot olivat liian lähellä…

”Jos muistutan sinua…” Roni otti hänen kasvonsa käsiensä väliin, antamatta Nikon liikkua kun hän pyyhkäisi huulillaan toisen huulia, ”lämmöstä…” hän kuiskasi, ”kaikista niistä öistä… intohimosta”, hänen huulensa antoivat ensimmäisen varovaisen suudelman Nikolle. ”Sinun vartalosi kiemurteli nautinnosta allani, halusta, vastaanottavaisena… se voisi olla sellaista taas, jos vain annat mahdollisuuden, kulta. Olen muuttunut paremmaksi, lupaan…” Ja sitten, antamatta Nikolle mahdollisuutta vastata, hän suuteli tätä syvästi, pakottaen toisen pysymään paikallaan ja ottamaan sen vastaan.

Kamil ehti kylpyhuoneeseen ja muisti sitten, että oli halunnut kysyä Nikolta Mattista; hän oli nähnyt tämän jälleen päivällä, tämä oli ollut kännissä kuten tavallista ja sanonut aikovansa ottaa Nikon takaisin. Kamil huokasi raskaasti kävellessään eteisen läpi. Vaikutti siltä, että Niko oli hyvin suosittu: Matt, Roni ja muutama muu tyyppi, joita oli aluksi ollut, mutta jotka olivat onneksi jääneet pois.

Keittiön ovi oli auki, kuten hän oli jättänyt sen, Kamil astui sisään ja sitten nopeasti ulos, palasi kylpyhuoneeseen, näky poltti hänen silmiään. Uusi suudelma ja jälleen kerran Niko ei näyttänyt siltä, että olisi pannut pahakseen… Kamil puri hampaitaan yhteen. Ketä he oikein olivat? Mitä he olivat? Ei ketään…

Nikon onnistui vihdoin työntää Roni pois ja kirosi mielessään häntä ja hänen lihaksiaan. ”Kuinka sinä kehtaat…” hän sähisi pyyhkien suutaan. ”Kamil on viereisessä huoneessa! Mitä vittua sinä kuvittelet tekeväsi?! Hän sentään antaa sinun jäädä tänne!”

”Älä viitsi, Kamil on hölmö…” Roni pyöritteli silmiään. ”Sinä et edes tiedä, rakastaako hän sinua!”

”Jälleen kerran: se ei kuulu sinulle!” Niko sihisi. ”Hyvää yötä”, hän mutisi ja lähti, meni nopeasti Kamilin huoneeseen ja sulki oven äänekkäästi perässään merkiksi Ronille, ettei tämän kannattanut edes yrittää seurata.

Kamil katseli vihaisesti itseään peilistä; miksi se edes häiritsi häntä? Sen ei pitäisi! Se ei saisi! Hän huuhtoi kasvonsa kylmällä vedellä, pesi hampaansa ja päätti palata huoneeseensa, yrittää nukkua… mutta se näky… Hän pudisti päätään ja käski itseään lopettamaan. Nikolla oli täysi oikeus valita kenet halusi ja selvästi se joku oli Roni! Hänen pitäisi lopettaa murjotus. Hän meni takaisin huoneeseensa, näki Nikon istuvan sängyllään ja muisti vasta sitten, että toinen olisi siellä.

Ja Niko hymyili hänelle, riisuutuneena jo hihattomalle paidalle ja boksereille. ”Oliko hyvä suihku?” Niko kysyi kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja se hämmensi Kamilia.

”Sellainen kuin suihku nyt yleensä on”, hän kohautti harteitaan, riisui vaatteensa ja istui sängylle. ”Ruvetaan nyt vaan nukkumaan, olen väsynyt”, hän sanoi vähän… happamasti.

Niko tunsi itsensä jälleen epävarmaksi, hän inhosi sitä, kun ei tiennyt, mitä Kamilin päässä liikkui, hän inhosi epävarmaa tunnetta siitä, oliko tervetullut Kamilin sänkyyn. Joka tapauksessa hän laskeutui makuulle toisen viereen ja kurottautui antamaan hänelle hyvänyön suukon.

Kun Nikon huulet koskettivat hänen huuliaan, sekavat ajatukset valtasivat Kamilin; mitä se tarkoitti? Hän oli Ronin kanssa ja sitten… He eivät todella voineet olla tällä tavalla! Se oli joko hän tai Roni, Niko ei voinut saada heitä molempia! Kamil ei ollut halukas jakamaan! Hän liikutti huuliaan hieman, mutta ei oikeastaan vastannut suudelmaan, salli vain Nikon suudella häntä. Heidän pitäisi selvittää asiat, Kamilin täytyi saada tietää, missä mentiin.

”Öitä”, hän mutisi ja käänsi selkänsä Nikolle, joka heti tunsi itsensä torjutuksi.

Se saattoi johtua Ronista, Niko ajatteli ja hän olisi halunnut kertoa Kamilille, että ei ollut mitään syytä olla huolissaan, että tämä merkitsi hänelle enemmän kuin Roni. Hän olisi halunnut kertoa Kamilille, että hän rakasti tätä, mutta sisimmässään hän tiesi, ettei Kamil ollut valmis kuulemaan sitä, ja sattuisi liikaa nähdä millaista kiusaantuneisuutta hänen paljastuksensa varmasti aiheuttaisi. No, ainakin hän saattoi huijata itsensä uskomaan, että Kamil saattaisi tuntea samoin häntä kohtaan.

”Hyvää yötä”, hän kuiskasi, laskeutui makuulle ja katseli toista pimeässä, kykenemättä nukahtamaan.

Kamil makasi hiljaa, tunsi Nikon lämmön leviävän peitteen alla ja hän huomasi ärsyttävästi vastaavansa siihen, mikä sai hänet vihaiseksi itselleen. Hän ei voinut pudota yksinkertaisen halun ansaan, eikä hän voinut antaa… Se tuntui tunteilla leikkimiseltä, eikä hän aikonut antaa sen tapahtua. Hän puri hampaitaan yhteen, yrittäen lopettaa fyysisen reaktion. Hän EI aikoisi harrastaa seksiä Nikon kanssa, ei sen jälkeen mitä oli nähnyt!

”Kamil…” kuului silloin varovainen kuiskaus. ”Nukutko sinä?”

”Ei, en nuku”, hän mutisi, yrittäen salata Nikolta äänensä vihaisen sävyn.

Niko liikahti hieman lähemmäs, nosti päätään katsoakseen häntä ja suuteli sitten lempeästi Kamilin paljasta olkapäätä. ”Onko… sinulla jotain mielessäsi?” hän kysyi epäröivästi.

”Ei, olen vain… liian väsynyt nukahtamaan”, Kamil valehteli, ajatellen, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli valehdellut Nikolle. Oli ollut kertoja, jolloin hän ei ollut kertonut tälle jotain, mutta hän ei ollut koskaan tarkoituksella valehdellut hänelle. Se sai hänet tuntemaan itsensä syylliseksi, mutta hän tukahdutti nopeasti sen tunteen. ”Nuku nyt, Niko, meidän pitää nousta varhain kouluun.”

Niko nyökkäsi, vaikka Kamil ei voinut nähdä sitä ja laski päänsä takaisin tyynylle. ”Nuku hyvin”, hän kuiskasi, miettien, pitäisikö hänen sanoa vielä jotakin, mutta päätti sitten olla sanomatta. Ehkä hänen pitäisi yrittää tehdä jotain mukavaa Kamilille seuraavana päivänä?

Kamil heräsi hieman aikaisemmin kuin Niko. Tämä oli ensimmäinen, mitä hän näki avatessaan silmänsä ja hänen vartalonsa läheisyys tuntui kieltämättä miellyttävältä ja houkutteli häntä suutelemaan toista, aivan kuten hän oli tehnyt joka päivä viimeiset… Mutta ajatus suudelmasta toi hänen mieleensä jälleen muiston SIITÄ suudelmasta, jonka Niko ja Roni olivat jakaneet – vasta eilen… Kamil hieroi kasvojaan ja nousi vuoteesta, hän meni kylpyhuoneeseen ja tunsi olevansa jo nyt huonolla tuulella.

Kylpyhuoneesta hän meni keittiöön valmistamaan itselleen kahvia, yrittäen häätää mielestään kuvan heistä suutelemassa.

Roni heräsi Nikon huoneesta, venytellen, haukotellen ja hymyillen itsekseen katsellessaan ympärilleen. Hän oli hyvällä tuulella sinä päivänä, vakuuttunut siitä, että kestäisi vain muutama hetki kun hän saisi eksänsä suostuteltua palaamaan kotiin kanssaan.

Hän nousi ylös ja pukeutui; farkut, t-paita, hän haroi hiuksiaan sormillaan ja katsoi itseään peilistä, tarkistaakseen, että näytti esiintymiskelpoiselta; mikä ei tietenkään paljon vaatinut. Hän yleensä näytti hyvältä kellon ympäri viikon jokaisena päivänä, tai ainakin hän itse oli vakuuttunut siitä ja… no, monet olivat yhtä mieltä hänen kanssaan.

Hän kuuli suihkun äänen ja hymyili peilikuvalleen. Vain ajan kysymys, hän sanoi jälleen itselleen. Vaikkakin… hänen täytyi myöntää, että hän oli luullut olevan paljon helpompaa saada Niko sänkyyn kanssaan, eikä hän ollut varma, kauanko hänen kärsivällisyytensä vielä kestäisi. Ehkä hän voisi yrittää löytää jonkun toisen sillä aikaa?

Hän lähti vihdoin huoneesta ja meni keittiöön, mistä hän löysi Nikon nykyisen vuoteenlämmittäjän. Hetken hän katseli toista kaveria hiljaa; tämä oli loppujen lopuksi seksikäs, eikä hän todella voinut syyttää Nikoa siitä, että… no, että tämä makasi Kamilin kanssa. Roni virnisti, hänen katseensa vaelsi alas kaverin takamukselle; hän kokeilisi mielellään itsekin.

”Hyvää huomenta”, hän päätti lopulta tehdä läsnäolonsa tiettäväksi ja nojautui ovenpieleen.

”Huomenta”, Kamil mutisi, jättäen pois ’hyvän’, koska tässä aamussa ei ollut mitään hyvää. Hän huomasi toivovansa, että voisi tintata tyyppiä nenään, mutta sen sijaan hän vain keskittyi kahviinsa.

”Onko kahvia jäljellä?” Roni kysyi tullessaan lähemmäs.

”Sitä on kaapissa”, Kamil osoitti sormellaan. ”Ota itse”, hän lisäsi, yrittäen parhaansa ollakseen huomaamatta toista.

Roni ei juuri tykännyt pikakahvista, mutta sen täytyisi kelvata. Hän valmisti kupillisen itselleen ja maistoi, kuunnellen veden juoksevan kylpyhuoneessa. ”Hän ilmeisesti yhä nauttii pitkistä suihkuista”, hän virnisti, saaden Kamilin vilkaisemaan häntä.

”Hän maksaa puolet vuokrasta, ei ole mitään syytä, miksi hän ei saisi nauttia niistä”, hän mutisi mukiinsa.

Roni virnisti, oli niin ilmeistä, kuinka hän ärsytti Kamilia. Hänestä se oli vain huvittavaa. ”Mahtaako hän olla yhä yhtä innokas kuin ennen, hän melkein näännytti minut silloin, vaikka enpä tainnut valittaa, en todellakaan. Yksi parhaista, ellei PARAS pano mitä minulla on ollut. Halukas kokeilemaan juttuja, tiedätkö? Sitä ei vain voi unohtaa, vai voiko?”

Kamil siristi silmiään, katsellen heidän ei-toivottua vierastaan, joka teki melko epähienoja huomautuksia… aivan kuin se ei olisi mitään, pelkkä mitätön pano… ihan kuin kyse olisi pelkästä seksistä, eikä tunteista. Oliko se sellaista hänen kanssaan? Oliko hän Nikon kanssa vain seksin vuoksi? Ja entä Niko? Oliko tämä hänen kanssaan vain seksin vuoksi?

”Mitä minä voin ja en voi unohtaa on oma asiani”, Kamil vastasi retoriseen kysymykseen. Jos Roni luuli, että hän aikoisi kertoa hänelle intiimeistä hetkistä Nikon kanssa, tämä oli todella tyhmä.

Pukeuduttuaan Niko tuli keittiöön ja löysi heidät molemmat sieltä. ”Hyvää huomenta.” Hän hymyili Kamilille, yrittäen olla huomaamatta Ronia. Alkoi käydä melko uuvuttavaksi, että he molemmat olivat siellä, ja hän toivoi, että Roni vain lähtisi takaisin kotiin pian.

”Huomenta”, Kamil mutisi antaen Nikolle saman vastauksen kuin Ronillekin, täysin samasta syystä. Hän nousi ylös, aikoen mennä kylpyhuoneeseen ja suihkuun ja sitten pukeutumaan. Ajatus siitä, että hänen ei pitäisi jättää noita kahta yksin, tunkeutui hänen mieleensä, mutta hän sivuutti sen. Niko oli vapaa tekemään mitä halusi, ja ilmeisesti hän… ”Menen nyt suihkuun”, Kamil sanoi ja lähti.

”Näytät hyvältä tänä aamuna, kuten aina”, Roni hymyili Nikolle heti kun Kamil oli lähtenyt huoneesta, ja se sai Nikon pyörittelemään silmiään väsyneesti.

”Kiitos…” hän mutisi joka tapauksessa ja meni jääkaapille, mutta ennen kuin hän ehti avata sitä, kädet laskeutuivat hänen lantiolleen ja vetivät häntä lähemmäs.

”Älä!” Niko sihisi, kiemurteli vapaaksi ja kääntyi Roniin päin. ”Sinun pitäisi lähteä tänä iltana”, hän sanoi.

”Minulla ei vieläkään ole yhtään rahaa, älä ole julma, Niko, ole kiltti, rakastan sinua”, Roni vakuutti, huokasi ja tuli taas lähemmäs.

”Et rakasta, ja olen väsynyt tähän samaan keskusteluun!” Niko suuttui. ”Joten älä, älä aloita sitä taas, ole kiltti”, hän pyysi.

Roni katsoi häntä hiljaa, hän saattoi nähdä, että Niko oli ihan reunalla. Vielä vähän kauemmin, vielä hetken aikaa. Niko tarvitsi sanoja, sisimmässään hän oli yhä se naiivi, romanttinen hölmö, ja Roni tiesi, että Kamil ei sanoisi Nikolle sitä, mitä tämä halusi kuulla, ja Kamil, joka oli ärsyyntynyt ja kylmä, kasvattaisi Nikon epävarmuutta, tekisi tämän haavoittuvaiseksi ja valmiiksi poimittavaksi.

”Olen pahoillani, Niko”, hän sanoi pehmeästi. ”Mutta tarkoitan, mitä sanon; rakastan sinua. Tiedän, etten ole käyttäytynyt niin ja kadun, että satutin sinua, todella. Ole kiltti ja usko minua.”

Niko tuijotti häntä hiljaa, hänen vihreät silmänsä kimalsivat, hän näytti loukatulta, epäuskoiselta lapselta, joka oli lähes valmis uskomaan jälleen.

Kamil kävi lyhyessä suihkussa, puki valitsemansa vaatteet ylleen ja tuli sitten ulos kylpyhuoneesta. Hänen mieltään painoivat yhä kaikki ne häiritsevät ajatukset. Hän oli hämmentynyt siitä, mitä tunsi, mitä hänen pitäisi tuntea, mitä tapahtui hänen ympärillään, mitä hänen mielestään pitäisi tapahtua… Hän ei halunnut noita suudelmia Nikon ja Ronin välillä, mutta silti hän ei halunnut… määrätä mitä Niko sai tehdä – ja mitä ei, sen puoleen. Ja jälleen oli kyse siitä, mitä he olivat ja mitä eivät, he olivat yhdessä, mutta he eivät olleet… pari. Olivatko he yhdessä vain seksin vuoksi? Oliko se sitä, mitä Niko tarvitsi, kuten Roni vihjaili? Nämä ajatukset mielessään hän meni takaisin keittiöön ja näki jälleen kerran Nikon ja Ronin tarpeeksi lähellä toisiaan, jotta voisivat suudella.

”Tuota…” Hän lopetti.

Kun he kuulivat Kamilin äänen, Niko kykeni vihdoin pakenemaan Ronin yritystä suudella häntä; tyyppi oli todella kovapäinen. Joka tapauksessa, nyt Niko ei ollut varma, miltä se oli Kamilista näyttänyt, ja ymmärsikö tämä, että se oli ollut ei-toivottua hänen puoleltaan. Hän oli levoton, hyvin levoton.

”Minä… tuota… söitkö jo aamiaista?” hän kysyi, vaikka se ei ollutkaan sitä, mitä hän halusi kysyä. Mitä hän halusi, oli puhua Kamilille. Välittikö Kamil hänestä samalla tavalla kuin hän välitti tästä? Tarvitsiko hän selityksen? Pitikö Kamil häntä poikakaverinaan vai vain… hyvin intiiminä ystävänä?

”Aamiaista?” Kamil tunsi vatsaansa vääntävän, varma merkki siitä, ettei hän pystyisi syömään mitään. ”Tuota, joo, söin”, hän valehteli jälleen. Niko… ei selittänyt mitään, ehkä hän luuli, ettei Kamil nähnyt mitään? Ehkä olisi parempi teeskennellä, ettei hän nähnyt mitään? Kamil kurtisti hetkeksi kulmiaan, hän mietti, mitä voisi sanoa toiselle, ja vahingossa hän tuli katsoneeksi Ronin kasvoja, jotka olivat pienessä virneessä. Ja jälleen kerran Kamil huomasi haluavansa lyödä tyyppiä. Miksi helvetissä hän edes tuli tänne?! Kauanko hän aikoi viipyä?! Ainakin hän viipyi ihan liian kauan! Välittämättä Nikosta Kamil katsoi hänen… mitä hyvänsä. ”Aiotko viipyä täällä kauan?” hän kysyi tylysti.

”Pelkäänpä, että minun täytyy viipyä vielä… vähän aikaa”, Roni vastasi rauhallisesti. ”Minun… vanhempani lähettävät rahaa ja… olen pahoillani tästä vaivasta, mutta ole kiltti ja yritä kestää minua, lähden niin pian kuin saan… rahat.”

Paskapuhetta, Kamil ajatteli. Roni ei ollut lainkaan pahoillaan, ei, kun tällä oli tuo virne kasvoillaan! Sitten eräs ajatus tuli hänen mieleensä; hän ei luovuttaisi noin helposti!

”Niko… voitaisiinko mennä ulos… koulun jälkeen… pitämään vähän hauskaa?” Tuon luulisi pyyhkivän virneen pois Ronin kasvoilta!

”Tänään?” Niko kysyi yllättyneenä, mutta samaan aikaan helpottuneena ja onnellisena. ”Joo, pitäisin siitä kovasti”, hän hymyili vilpittömästi Kamilille, iloisena siitä, ettei tämä ollut niin vihainen hänelle.

”Meillä on siis treffit”, Kamil korosti viimeistä sanaa; siitä Ronin pitäisi tajuta viesti ja… Hän tunsi todella odottavansa, että saisi viettää aikaa kahdestaan Nikon kanssa ilman tämän entistä poikakaveria. Hän yritti heittää näkemänsä suudelmat mielestään. Hän tiesi, että ne olivat olemassa, mutta… Hän voisi yrittää näyttää Nikolle… ”Ehkä heti koulun jälkeen?”

”Joo, koulun jälkeen sopii… Viimeinen tuntini loppuun neljältä, entä sinun?” Niko kysyi yrittäen olla välittämättä Ronin raskaasta tuijotuksesta.

Kamil laski nopeasti mielessään; hän pääsisi pois viideltä, mutta viimeinen tunti ei olisi välttämätön ja hän voisi jäädä pois sieltä. Hän voisi lainata muistiinpanot joltakulta, tai yksinkertaisesti lukea enemmän. ”Neljältä sopii minullekin, missä tavataan?”

”Tuota, koulun edessä, portailla?” Niko ehdotti. ”Tai sitten siellä pienessä puistossa, tiedäthän, missä on se pieni lampi ja penkit?”

”Portailla, ja sitten… katsotaan”, Kamil mietti jo, mitä voisi tehdä, jotta tämä iltapäivä ja ilta olisivat ikimuistoisia ja… hän saisi Nikon tajuamaan; tämä tajuaisi, että hän oli… ainakin yhtä hyvä kuin Roni. Ja näyttääkseen tunkeilijalle, kenellä täällä todella oli merkitystä, Kamil otti pari askelta Nikoa kohti, kietoi kätensä hänen vyötärölleen ja suuteli häntä – ei pelkkä suukko, vaan todella syvä suudelma, jonka oli tarkoitus muistuttaa Nikolle, millaista se oli hänen kanssaan. Hän maistoi huulia, kuljetti kieltään niitä pitkin, tunkeutui sitten Nikon suuhun ja alkoi kiusoitella hänen kieltään omallaan samalla kun hänen kätensä tekivät ympyröitä hänen selkäänsä.

Niko tunsi rentoutuvansa Kamilin otteessa, huokaisten hiljaa suudelmasta. Hän oli kaivannut tätä, kaivannut hänen makuaan, kaivannut sitä, että Kamil suuteli häntä näin. Hän oli kaivannut sitä niin paljon, että se melkein sai hänet unohtamaan kolmannen henkilön huoneessa, kunnes Roni päätti selvitti kurkkuaan. Niko vetäytyi kauemmas, kevyesti punastuneena, hän nuoli huuliaan hymyillen Kamilille.

”Portailla, neljältä”, hän toisti nyökäten päätään.

**^^**^^**

Tunnit matelivat sinä päivänä, ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oli aloittanut opintonsa, ei Kamil olisi voinut vähempää piitata niistä. Hän vilkaisi kelloa parin minuutin välein, haluten tietää, kauanko kestäisi ennen kuin heidän treffinsä alkaisivat.

Ja vihdoin viimeinen tunti koitti, se, jonka hän oli päättänyt jättää väliin. Se alkoi 15.45, joten hänellä oli varttitunti ylimääräistä aikaa. Hän sieppasi takkinsa ja puki sen ylleen, kantaen kirjojaan laukussa olallaan. Hän meni ulos rakennuksesta ja odotti portaiden yläpäässä. Alkoi jo hämärtää ulkona ja viilentyä, myös. Hänen nenänsä kylmeni melko nopeasti, mutta hän ei edes ajatellut sitä. Se ei ollut tärkeää; hän piti katseensa pääsisäänkäynnissä, odottaen, että Niko tulisi ulos.

Nikon keskittyminen oli ollut melko lailla olematonta koko päivän, hän ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin treffejä Kamilin kanssa ja hän mietti, minne he menisivät.

Hänen hyvää tuultaan häiritsi vain hienoisesti Mattin satunnainen, karmiva seuraaminen ja tuijotus taukojen aikana, mutta onneksi se ääliö ei ollut yrittänyt tulla puhumaan hänelle. Ei ennen kuin Niko kiirehti kohti sisäänkäyntiä pari minuuttia neljän jälkeen.

”Niko!” hän kuuli Mattin kutsuvan häntä juuri kun hän astui ulos. Niko vilkaisi häntä olkansa yli, mutta ei vastannut ollessaan jo menossa Kamilia kohti.

”Hei!” Hän hymyili ja halasi häntä, suuteli hänen nenänpäätään, joka oli jo muuttunut hieman punaiseksi kylmästä. ”Onko kylmä?” hän virnisti, sivuuttaen kokonaan Mattin, joka tuijotti heitä hetken hiljaa ennen kuin meni takaisin sisään.

Kamil vilkaisi Mattia ja tunsi heti… mustasukkaisuutta? Miksi he seurasivat Nikoa tällä tavalla, Matt, Roni… jotkut muut kaverit, joiden hän oli nähnyt vilkuilevan tätä? Miksi he eivät vain… antaneet periksi? Mutta saatuaan lämpimän tervehdyksen Nikolta hänen mustasukkaisuutensa hävisi ja tilalle tuli huoli.

”Vähän”, hän vastasi, painaen otsansa Nikon otsaa vasten. ”Yrittikö hän jotain kummaa?” hänen oli pakko tietää. Jos yritti, Kamil arveli, että hänen täytyisi jälleen tehdä asialle jotain.

Niko pudisti päätään. ”Ei, hän vain… tuijotti. Hän on outo. En piittaa.” Niko kohautti harteitaan. ”No, mihin me mennään?” Hän kysyi jännittyneenä, päätettyään jo, ettei antaisi minkään pilata mielialaansa tänään.

”Ensin yhteen kahvilaan, missä voidaan syödä jotain”, Kamil sanoi vapauttaessaan hänet, mutta tarttuessaan sen sijaan hänen käteensä. ”Sitten voitaisiin mennä jonnekin? Pubiin? Yökerhoon? Elokuviin ehkä?” Kamil antoi hänelle vaihtoehtoja. ”Tai jotain muuta, mitä haluaisit tehdä.”

”Hm, menisin mielelläni elokuviin, ja tiedän, ettet erityisemmin pidä yökerhoista tai pubeista, vai kuinka?” Niko virnisti ja heilutteli heidän käsiään edestakaisin heidän kävellessään.

”En yleensä pidä niistä”, Kamil nyökkäsi myöntävästi. ”Mutta oikeassa seurassa…” Hän virnisti. ”Se voisi olla hauskaa, ja voitaisiin tanssia, haluaisin tanssia sinun kanssasi”, hän sanoi, muistaen illan, jolloin he olivat menneet yökerhoon saadakseen Mattin pois Nikon kimpusta.

”Hyvä on, yökerhoon siis”, Niko myöntyi. ”Haluaisin myös tanssia sinun kanssasi… ja… se ei ole ainoa asia, mitä haluaisin tehdä kanssasi”, hän lisäsi virnistäen.

Kamil hymyili Nikon vihjaileville sanoille, mutta sen sijaan, että olisi punastunut niistä, hän oli itse asiassa kiinnostunut. ”Sitten meitä on kaksi, jotka haluavat tehdä muutakin kuin vain tanssia.”

Niko kohotti kulmiaan, yhä virnuillen. Hän liikahti lähemmäs Kamilia, päästi irti hänen kädestään antaakseen sen levätä hetken toisen takamuksella ja puristi sitä tiiviisti ennen kuin tarttui jälleen hänen käteensä.

”En voinut vastustaa”, hän selitti viattomasti hymyillen. Hän halusi Kamilia niin kovasti, ja ellei Roni olisi ollut heidän asunnossaan, hän olisi ehdottanut vain pikaista päivällistä ja sitten suoraa kotiin menoa. Hän huokasi; miksi Ronin täytyi olla siellä, ja miksi hän ei kyennyt olemaan luja ja julma ja käskemään tätä suksia saman tien hittoon?

Kamil kikatti; he käyttäytyivät kuin idiootit, keskellä talvista katua, missä ihmisiä oli ympärillä… Hyvä on, ei niitä ollut kovin monta, mutta muutama kuitenkin. Nikon käsi hänen takamuksellaan oli varmasti näyttänyt jotakuinkin säädyttömältä ja kuukausi aikaisemmin hän olisi ollut huolissaan ihmisten reaktiosta… Nyt se oli vain merkki siitä, että Nikolla oli hauskaa hänen kanssaan, ihan niin kuin hänelläkin oli Nikon kanssa. Ja jos hän ei kyennyt vastustamaan…

”Onko totta, että joissakin yökerhoissa on sellaisia yksityishuoneita?” Kamil kysyi hymyillen pienesti ja viattomasti.

Nikon huulet raottuivat yllätyksestä. Millaisia mielikuvia se saikaan aikaan! ”Joissain ehkä, ja ne, joissa ei ole, pitäisi haastaa oikeuteen”, Niko kuiskasi, nuollen äkkiä kuivia huuliaan. ”Ja… kiinnostaisiko sinua… etsiä… sellainen paikka?” Hän kohotti kysyvästi kulmiaan.

”Kovasti”, Kamil nyökkäsi, kertomatta hänelle, että hän olisi mieluummin nyt kotona, tekemässä juuri sitä, mistä he puhuivat… mutta se idiootti Roni oli siellä, onnistuen menestyksellisesti tekemään se mahdottomaksi! ”Tiedätkö mitään hyviä paikkoja? Tai… voitaisiin mennä elokuviin, ehkä siellä on jotain todella huonoja elokuvia menossa…”

Niko yritti miettiä nopeasti. ”Elokuvateatteri voisi olla yksi paikka, siellä on… yksi todella, todella tylsä elokuva… eräs tyttö luokaltani kertoi nähneensä sen poikakaverinsa kanssa ja he olivat päätyneet tekemään…” hän virnisti, ”no, joitakin rakkausjuttuja… ai niin, ja on myös yksi yökerho, missä pöydät ovat aika syrjäisiä, joten… Hm, kyllä, paikkoja on”, hän sanoi. ”En ole koskaan… tehnyt sitä kummassakaan paikassa…” hän kiiruhti lisäämään. Hän ei halunnut, että Kamil luulisi hänen olevan tottunut etsimään sellaisia paikkoja. ”Päätä sinä, yökerhossa tosin voitaisiin tanssia ja…” Niko yritti hillitä itseään ja innostustaan, hän todella, todella halusi Kamilia nyt, ja hän tiesi, että kuolisi, elleivät he löytäisi mitään paikkaa.

”Elokuvateatteri vai yökerho…” Kamil teeskenteli miettivänsä asiaa; virnistys ilmaantui hänen huulilleen ja hän vilkaisi Nikoa merkitsevästi. ”Se on KOVA valinta… hmm…”

Kuinka ilkeää, Niko ajatteli ja sitten… hän sujautti toisen kätensä Kamilin taskuun.

”Kova on”, hän myöntyi, ”mutta sinun täytyy valita toinen”, hän virnisti antaen nopean suukon Kamilin poskelle.

”Tuota… yökerho, haluan todella tanssia sinun kanssasi”, Kamil nyökkäsi päättäväisesti. ”Ja ole kiltti, osoita vähän armoa himokkaalle puolalaiselle kämppiksellesi ja mennään sinne mahdollisimman nopeasti, jos kerran tiedät hyvän paikan.”

”Mennään”, Niko nyökkäsi ja otti kiinni Kamilin kädestä. Hän oli yhtä mieltä, että halusi sinne mahdollisimman nopeasti. ”Se ei ole kovin kaukana.” Hän käytännöllisesti katsoen raahasi Kamilin sinne koko viidentoista minuutin kävelymatkan. ”En ole koskaan ollut yökerhossa näin aikaisin”, Niko kikatti kun he menivät kohti sisäänkäyntiä. Siellä ei olisi kovin paljon ihmisiä, mikä saattaisi olla sekä hyvä että huono asia. Hyvä asia siksi, että olisi vähemmän silmiä näkemässä heidät ja huono asia koska… no, henkilökunnalla olisi helpompaa seurata jokaista paikalla olevaa ihmistä.

Kamil katseli ympärilleen uteliaasti heidän tullessaan sisään; paikassa ei ollut vielä tungosta, sisällä oli vain muutama ihminen. ”Näyttää kivalta”, hän hymyili Nikolle ja päästi irti hänen kädestään.

”Haluatko jotain juotavaa? Ja me unohdimme kokonaan syömisen”, hän kikatti. Hänestä tuntui niin huolettomalta juuri silloin, niin keveältä ja ongelmattomalta. ”Musiikki on myös hyvää”, hän huomasi. ”Tykkään tästä. No, mehän voidaan syödä jälkeenpäin”, Niko virnisti. ”Juuri nyt olen nälkäisempi maistamaan sinua”, hän antoi katseensa kulkea alemmas Kamilin vartaloa. ”Ehkä kuitenkin ensin juomista”, hän kikatti mennessään kohti baaritiskiä. ”Mitä sinä haluat?”

”Olutta?” Kamil mietti ääneen, seisten nyt ihan Nikon vieressä, hangaten hänen lantiotaan vasten ja tuntien olonsa tuhmemmaksi kuin koskaan ennen.

Niko teki tilauksen. Hänen oli vaikeaa hallita itsensä, kaikki hänen aistinsa olivat kohdistuneet Kamilin läheisyyteen ja hän todella tunsi itsensä himokkaammaksi kuin koskaan ennen.  Hän maksoi baarimikolle, joka näytti virnistävän heille tietäväisenä.

”Mennäänkö istumaan tuonne?” hän ehdotti osoittaen muutamien yksinäisten pöytien suuntaan.

Se oli ensimmäinen kerta Kamilin elämässä kun hän oli niin avoimesti… flirttaileva. Hän ei laskenut mukaan sitä kertaa, kun he olivat menneet yökerhoon pelaamaan pientä peliään; silloin se oli jotain erilaista ja se päätyi siihen mihin oli päätynyt vain koska hän oli… suuttunut. Tänään… hän halusi olla flirttaileva, hän halusi näyttää Nikolle, että hänen kanssaan oli hauska olla, ja ettei hän tarvinnut Ronia… Hän heitti Ronin mielestään, tämä oli viimeinen ihminen, jota hän halusi ajatella juuri nyt.  Hän meni Nikon kanssa kohti pöytiä; ne olivat piilossa varjoissa antaen jonkinasteista yksityisyyttä.

He istuivat alas, Niko painautui lähelle häntä ja otti siemauksen hänen oluestaan ennen kuin laski sen pöydälle. Hän liikutti sormiaan Kamilin niskassa, hengittäen hänen tuoksuaan, hieraisten huuliaan hänen leukaansa vasten.

”Ihosi tuntuu niin lämpimältä”, hän mutisi.

Kamilin huulet vääntyivät pieneen hymyyn, hänen kätensä irrotti otteensa olutlasista ja asettui sen sijaan Nikon reidelle, hieroi sitä hitaasti samalla kun hänen päänsä kääntyi kohti Nikoa ja hän pyrki koskettamaan tämän huulia omillaan. Hän antoi Nikolle pehmeän suukon samalla kun hänen kätensä vaelsi ylemmäs ja ylemmäs tämän reidellä. Hän puraisi varovasti toisen huulta.

”Pidän sinun kosketuksestasi”, hän mutisi pyyhkäisten huuliaan Nikon poskea vasten.

Niko voihkaisi, Kamilin käsi kiusasi häntä; se meni lähemmäs ja lähemmäs, eikä silti tarpeeksi lähelle, ja hän alkoi menettää kaiken kyvyn ajatella selvästi. Hän toi huulensa jälleen lähemmäs Kamilin huulia, melkein suudellen, mutta kun Kamil liikautti päätään eteenpäin, Niko siirtyi taakse, virnistäen. Hänen kätensä liukui alas Kamilin vyötäröä, sitten edemmäs hänen reidellään.

Kamil tiesi, että hänen pitäisi hillitä itsensä, eikä antaa mennä loppuun asti; mikä tuntui turhauttavalta, mutta hän antoi kätensä kiivetä ylemmäs, hypätä Nikon nivusten ohi, asetti sitten kätensä hänen vatsalleen ja sujautti sen paidan alle; hän kosketti lämmintä vatsaa.

Niko nuoli jälleen huuliaan, hän tunsi olonsa hieman sekavaksi; hän tiesi minne kaikki veri oli menossa. Hän yritti rauhoittaa itseään, mutta se tuntui mahdottomalta. Hän sujautti toisen kätensä Kamilin paidan alle; tunsi hänen selkänsä lämmön ja sileyden, hän pyyhkäisi poskeaan Kamilin poskea vasten, löysi hänen korvanlehtensä ja otti sen hampaidensa väliin. Hän halusi… halusi niin kovasti… tarvitsi…

”Sinä huijaat”, Kamil henkäisi hänen korvaansa, jännityksen väreet kulkivat koko hänen vartaloonsa sieltä, missä toisen käsi oli. ”Nyt meidän pitäisi tanssia vähän”, hän ehdotti, yrittäen kuvitella heidät molemmat heidän hyvin kiihottuneessa tilassaan… ”Itse asiassa; miksi ei?” Ehkä hän halusi kiduttaa itseään? Koska se tulisi olemaan… kyllä, kovaa.

”Tanssia?” Niko toisti hitaasti. ”Joo, tanssitaan…” hän kuiskasi. Heidän tilassaan he saattaisivat pistää pystyyn melkoisen esityksen muille ihmisille, mutta hän ei piitannut muista, ei tällä hetkellä, hän piittasi vain Kamilista. Hän ponnisteli seisaalleen ja tarjosi kätensä Kamilillle; se tulisi olemaan kidutusta, mutta kuinka suloista kidutusta!

Aivan kuten Kamil oli odottanutkin; tanssiminen tulisi olemaan kivulias kokemus… mutta sen arvoinen. Hänen verensä virtasi jo nopeammin hänen suonissaan ja hän nuoli huuliaan odottavasti kun Niko johdatti häntä kohti tanssilattiaa, hänen kätensä tarttuneena Nikon käteen. Vihdoin he olivat siellä, ketään muita ei ollut tanssimassa tähän aikaan; yhä liian aikaista. ”Sinä viet”, Kamil virnisti hänelle haastavasti.

Niko virnisti takaisin. Hän epäili olisiko hänellä rohkeutta tanssia näin ilman alkoholia ja näin aikaisin kenenkään muun kuin Kamilin kanssa, mutta nyt Kamil oli hänen huumeensa, eikä hän välittänyt siitä, kuka katselisi.

Pehmeät äänet, pehmeät liikkeet, Nikon silmien katse, joka porautui hänen silmiinsä, pitäen heidät yhdessä… Kamilin sormet pyyhkäisivät kevyesti Nikon käsivartta, toisen käden levätessä hänen olkapäällään. Heidän tanssinsa jokainen hetki sai Kamilin haluamaan siepata Niko jonnekin, missä he voisivat päättää toisen tanssinsa, sen, joka paloi heidän veressään.

Niko ei tiennyt, paljonko vielä kestäisi; vihdoin hän antoi periksi halulle suudella Kamilia kovaa huulille, melkein väkivaltaisesti, hän veti toisen lähemmäs, voihkien, tuntien itsensä äärimmäisen turhautuneeksi, koska kaikki mitä hän halusi, oli… seksiä… vaatteet pois ja Kamil ottamassa hänet.

”Haluan sinua niin kovasti”, hän kuiskasi, tanssien yhä lähellä häntä, hänen käsiensä vaeltaessa levottomasti hänen kylkiään pitkin.

Kamil haukkoi henkeään kuullessaan Nikon sanat. ”Hetken päästä meidät pidätetään julkisesta siveettömyydestä”, hän varoitti, koska jokin osa hänen mielestään oli jo lakannut välittämästä ihmisistä, jotka olivat kokoontuneet tänne. ”Koska haluan riisua sinulta nuo vaatteet, katsoa sinua, ottaa sinut…” Kamililla ei ollut aavistustakaan, mistä nuo sanat tulivat, ne ilmaantuivat hänen huulilleen ja… ensimmäistä kertaa sanat tulivat helposti häneltä, ja ne tuntuivat keveiltä; hänestä tuntui kuin hän voisi kertoa toiselle kaiken, mitä tämä kysyisi – jos tämä olisi kysynyt.

Niko sulki silmänsä. ”Ole kiltti… voi luoja, tarvitsen sitä… tarvitsen sinua, Kamil”, hän nyökkäsi, vilkaisi ympärilleen ja näki, että lisää ihmisiä oli ilmestynyt. Aika moni mies katseli heitä, mikä ei ollut yllättävää ottaen huomioon, että he olivat ainoita, jotka tanssivat ja heidän tanssinsa laatu…

”En välitä, minun täytyy saada sinut”, hän kuiskasi Kamilille, katsoen jälleen ympärilleen; joku paikka, he tarvitsisivat jonkin paikan ja he tarvitsisivat sen nopeasti! ”Minä… tarvitsen sitä… Luulen, että aivoni ovat pysähtyneet”, hän kikatti ja suuteli Kamilia. ”Sinä… minä… ja… jokin paikka?”

”Pikainen kertaus?” Kamil kysyi ennen kuin antoi Nikolle uuden suukon. Hän tiesi jännittävänsä jousta, joka oli jo liian kireällä mutta tämä… tasapainoilu siveellisen-epäsiveellisen reunalla sai väristykset kulkemaan hänen lävitseen. Hän keskeytti suudelman, joka toi hänet lähemmäs hetkeä, jolloin hän heittäisi kaikki säännöt ulos ikkunasta. ”Joku paikka… mikä tahansa… missä?” Hänen olisi pitänyt valita elokuvateatteri!

”On yksi… pöytä, joka on melko suojaisa, tiedän, että… jotkut… käyttävät sitä… sitten… yläkerrassa… on yksi nurkkaus… voitaisiin livahtaa sinne, se on turvallisempi kuin pöytä… tai sitten vessa, mutta… en ole varma haluanko… julkisessa vessassa, luoja tietää, milloin se on viimeksi siivottu…” Niko kikatti hermostuneesti tarpeesta, joka kasvoi hänen vatsanpohjassaan. ”Joten taidan ehdottaa käytävän nurkkausta, yläkerrassa, mutta… mitä sinä haluat?”

Kamil oli samaa mieltä Nikon kanssa vessasta; mikä tahansa oli parempi.

”Se portaikko-juttu”, hän mutisi, halu haittasi jo hänen puhettaan. ”Näytä tietä…” Hän oli varma, että jos he eroaisivat nyt, se olisi vähemmän epäilyttävää, mutta hän ei hävennyt enää. Jos hän eroaisi Nikosta, hänen pökertyneet aivonsa eivät varmasti ikinä kykenisi löytämään häntä.

Niko nyökkäsi melko kärsimättömänä; hän tarttui Kamilin käteen ja välittämättä mistään tai kenestäkään muusta hän johdatti toisen yläkertaan. Hän näki henkilökunnan seisoskelevan lähellä.

”Odota”, hän kuiskasi, hänen sydämensä löi hurjasti jännityksestä ja kun hän näki, että reitti oli selvä, hän veti nopeasti Kamilin kanssaan käytävän varjoihin. ”Tämä on hullua”, hän kikatti hermostuneena ja jännittyneenä, painautuen toista vasten. ”Mutta luoja, miten tarvitsen sinua”, hän tarttui Kamilin käteen ja painoi sen nivusiaan vasten. ”Tunne, kuinka kiihottunut olen…”

Kamil hymyili hänen huuliaan vasten ja puristi kevyesti hänen elintään. ”Kuuma ja kiihottunut, juuri sellainen, mistä pidän”, hän mutisi Nikon korvaan samalla kun hänen kätensä alkoi liikkua toista vasten, kankaan läpi.

Niko puri huultaan ja kurottautui koskettamaan Kamilia samalla tavalla. ”Hm, kiihottunut myös, huomaan”, hän nuoli huuliaan ja päätti, ettei voisi odottaa, hän ei halunnut odottaa, hän halusi nähdä sen, tuntea sen… Niko alkoi avata Kamilin vyötä ja farkkuja, hän sujautti kätensä sisään ja kun hän löysin kuuman, kovan lihan, hän puristi sitä. ”Mmmh, rakastan sitä, miltä se tuntuu… Rakastan koskea sitä… se on niin täydellinen ja kova… ja paksu”, hän kuiskasi nuolaisten vielä kerran huuliaan, katsoi Kamilia silmiin ja liikutti lantiotaan kohtaamaan paremmin hänen kosketuksensa.

”Melko suorapuheisia, vai ollaanko?” Kamil virnisti Nikolle, vaikkakin tämän käsi hänen ympärillään teki kaiken muun vähemmän tärkeäksi. Hän lopetti toisen hieromisen ja yritti pysäyttää omien lanteidensa liikkeet, jotka pyrkivät käymään hillittömiksi. Hän avasi Nikon housut, sujautti kätensä sisään ja alusvaatteiden alle, löysi hänen erektionsa ja hieraisi sitä. ”Ja innokkaita”, hän kikatti.

”Mmmh, olen innokas, innokas saamaan sinut”, Niko kuiskasi, vapautti Kamilin kalun hänen housujensa tiukkuudesta ja katsoi sitä jatkaessaan hieromista. Sitten hän katsoi jälleen Kamilin kasvoja ennen kuin nojautui suutelemaan häntä syvään, nälkäisesti, melkein rajusti.

Niko herätti jotakin hänessä, jotakin, millä ei ollut mitään tekemistä pehmeyden tai hitauden tai varovaisuuden kanssa. Äkkiä Kamil huomasi sisällään halun painaa Niko seinää vasten ja… miksikä ei? Hän irrotti kätensä Nikosta, tarttui hänen ranteisiinsa ja vei ne pois itsestään; vaikka se saikin osan hänestä protestoimaan – mutta ei, hän voisi tehdä sen ja hän halusi tehdä sen, toinen osa halusi kipeästi kontrollin.

Niko tunsi koko vartalonsa värisevän, äkillinen muutos Kamilin käytöksessä oli uskomattoman kiihottavaa, hän puri huultaan.

”Haluan imeä sinua”, Kamil kuiskasi lähellä hänen korvaansa tavalla, joka sai Nikon värisemään kärsimättömyydestä.

”Ole kiltti”, Niko kuiskasi takaisin, nyökäten päätään, silmät vain puoliksi auki.

Kamil virnisti ja nuoli huuliaan; hän ei ollut tehnyt tätä ja lähes kaikki hänen kokemuksensa olivat rajoittuneet niihin kertoihin Nikon kanssa, mutta! Hän tunki oman erektionsa takaisin boksereihin; se olisi vain tiellä! Hän suuteli Nikoa uudestaan; rajusti ja melkein kipeästi. Sitten hän vajosi polvilleen ja vei kätensä Nikon yhä boksereihin vangitulle erektiolle. Ja se pysyisi siellä vielä hetken aikaa; juuri nyt hän vain hieroi sitä kankaan läpi ja toi sitten suunsa sitä vasten, hengitti kuumia henkäyksiä siihen, raapi sitä sitten varovasti hampaillaan.

Niko heitti päätään taakse. ”Kamil…” hän huohotti ja tunsi itsensä kovenevan vielä lisää. Hän vei kätensä Kamilin hiuksiin, kietoi sormensa niihin ja yritti parhaansa mukaan olla työntymättä eteenpäin. Hänen täytyi myös yrittää olla hiljaa; se oli vaikea osuus.

Kamil tunsi itsensä häpeämättömän… häpeämättömäksi. Hän tiesi, että heidän pitäisi pysyä hiljaa, elleivät halunneet jäädä kiinni ja joutua pidätetyksi, mutta… Hän siristi silmiään; hän halusi kuulla Nikon voihkivan ja hän tekisi kaikkensa saadakseen Nikon voihkimaan nautinnosta. Hän raapaisi vielä kerran hampaillaan ja kurotti sitten kohti Nikon boksereiden vyötäröä, veti ne varovasti alas ja paljasti hyvin kiihottuneen ja jo vuotavan elimen. Hän katsoi sitä ja se sai hänet vieläkin kiihottuneemmaksi, aivan kuin hän olisi saamassa suihinottoa, eikä antamassa sitä. Hän työnsi kielensä ulos ja nuolaisi päätä nopeasti, mutta maistettuaan ensimmäisen kerran hän päätti kuljettaa kieltään pitkin koko pituutta, sen alapuolta.

Niko värisi vieläkin kiihkeämmin, epävarmana siitä, kannattaisivatko hänen jalkansa hänen painoaan loppuun asti. Se oli hullua, koko tilanne; he voisivat jäädä kiinni niin helposti ja se sai kaiken tuntumaan vieläkin voimakkaammalta. Hänen vapaa kätensä, joka ei ollut Kamilin hiuksissa, kohosi hänen suulleen; hän yritti yhä tukehduttaa omat voihkaisunsa. Hän halusi enemmän, enemmän kuin pelkän nuolaisun, hän halusi… Kamil kiusoitteli häntä, hän rakasti sitä ja hän halusi enemmän.

”Enemmän”, hän sanoi lopulta ääneen ja katsoi alas Kamilia; näky oli todella innoittava, jotain, mitä hän ei varmasti koskaan unohtaisi.

Kamil hymyili vaatimukselle; oltiinko sitä vähän kärsimättömiä? Mikä tietenkin teki hänet halukkaaksi kiusoittelemaan vielä enemmän; pieni ’enemmän’ ei ollut tarpeeksi, se oli liian lyhyt ja… Kamil halusi kuulla enemmän; hän nuolaisi uudestaan, hitaasti, kuljettaen kieltään tyvestä päähän, painaen Nikon erektion hänen alavatsansa ihoa vasten.

Niko huokaisi turhautumisesta, melkein epätoivoisena, hänen lantionsa liikahti eteenpäin, kiihkeän halun ajamana, tarpeen, Kamilin huulet… Kuinka hän halusikaan tuntea hänen suunsa lämmön ympärillään, kuumuuden…

”Kamil”, hän melkein uikutti, alkaen huohottaa kevyesti. ”Ole kiltti”, hän pyysi.

”Ole kiltti ja mitä?” Kamil mutisi, painaen nyt huulensa tyveä vasten ja kiusoitellen kohtaa, mistä Nikon elin alkoi; pehmeä iho tuntui kuumalta hänen syöksähtelevää, käärmemäisesti liikkuvaa kieltään vasten.

Niko nuoli jälleen huuliaan, hänen suunsa tuntui kuivalta, Kamil tiesi, mitä hän halusi ja vain hetkeä aikaisemmin hän oli…

”Ime minua, ole kiltti, Kamil…” hän vihdoin sanoi ääneen, melkein sihahtaen tuntiessaan kalunsa sykkivän halusta saada enemmän.

Kamil nauroi synkästi, vallan tunne meni suoraan hänen päähänsä ja nivusiinsa. Hän oli se, jota Niko halusi ja tarvitsi, ei sitä idioottia Ronia! Tämän olisi syytä nähdä se, kuulla se, olisi syytä tajuta, että Niko kuului hänelle, eikä Ronille, eikä tällä siis ollut oikeutta suudella Nikoa ja… Enemmän, Niko oli pyytänyt! Kamil avasi suunsa ja otti Nikon erektion pään suuhunsa, imaisi sitä ja painoi hetken kuluttua kielenkärkensä sitä vasten.

Vihdoin Niko ei voinut olla voihkimatta, saadessaan viimein sen, mitä oli halunnut koko ajan. Hän ei välittänyt, hän halusi tätä, nautti tästä eikä voinut pysyä hiljaa, mutta hän voisi silti yrittää äännellä nautinnosta niin hiljaa kuin mahdollista; jotta vain Kamil kuulisi sen.

”Mmh, hyvä…” hän sulki silmänsä, hänen molemmat kätensä tulivat pitelemään Kamilin päätä, mutta silti pakottamatta mitään, yrittäen olla työntymättä syvemmälle.

Kamil antoi erektion liukua hitaasti ulos suustaan, aivan kuin hän tekisi jos söisi tikkaria, aistillisesti. Sitten hän nuoli huuliaan ja otti Nikon uudestaan, vähän syvemmälle, imien voimakkaammin, mutta sen sijaan, että olisi leikkinyt hänen elimensä päällä, hän toi päätään eteenpäin, mikä vuorostaan vei Nikon syvemmälle hänen suuhunsa. Se tuntui täydeltä ja hänen täytyi levittää huuliaan melko leveälle ja varoa, ettei satuttaisi häntä hampaillaan, mutta hän jatkoi, imien jälleen.

Niko ei voinut olla työntymättä vähän syvemmälle Kamilin suuhun, hyväillen hänen hiuksiaan niin tehdessään, hän avasi silmänsä, hänen täytyi nähdä Kamil nyt.

”Nnh… näytät niin kiihottavalta, tuntuu niin uskomattomalta…” hän vetäytyi taas taaksepäin, yrittäen muistaa antaa Kamilin määrätä tahdin, mutta sitten taas; hänen lantionsa tuntui liikkuvan oman mielensä mukaan. Itsensä hillitseminen tällaisessa tilanteessa osoittautui vaikeammaksi kuin hän oli luullut.

Kamil oli odottanut, että päädyttäisiin tähän. Hän muisti, kuinka oli itse tullut melkein hulluksi halusta hautautua syvemmälle siihen lämpöön… vaikka vastaanottavassa päässä se tuntui erilaiselta. Nikon erektion pää liukui hänen kitalakeaan pitkin kunnes se oli melkein hänen kurkussaan ja hänen täytyi vetäytyä ollakseen yökkäämättä. Tämä oli hänen ensimmäinen suihinottonsa, eikä hän takuulla kyennyt ottamaan sitä kokonaan suuhunsa! Hän voisi ottaa… ehkä puolet Nikosta mukavasti, joten hän tähtäsi siihen. Puoleksi hautautuneena häneen… Hän imaisi voimakkaasti samalla kun hänen kätensä kurottautui kohti tyveä ja alkoi hyväillä sitä sormillaan.

Niko värisi nyt vielä enemmän, nautinnosta, joka tuntui sokaisevan hänet. Lämpö levisi ja hän tiesi, ettei kestäisi enää kauaa, kaikki tämä… esileikki, kiihotus… kuinka hän oli kaivannut Kamilin kosketusta viime päivien aikana. Hän voihkaisi ääneen Kamilin nimen, hänen lantionsa jatkoivat varovaista liikettä edestakaisin, lähempänä ja lähempänä…

”Nnh… lähellä, Kamil, lähellä…” hän varoitti.

Kamil nyökkäsi, tai pikemminkin työntyi hieman lähemmäs Nikoa, ottaen hänet syvemmälle; se oli ainoa keino, millä hän saattoi osoittaa ymmärtäneensä. Hänen kätensä pyörittelivät toisen kiveksiä hellästi; ne tuntuivat lämpimiltä ja raskailta ja samaan aikaan ne tuntuivat tiukentuvan hieman. Hän lopetti imemisen hetkeksi, hän vain liikutti päätään edes takaisin, jäljitellen työntelevää liikettä ja toivoi, että Niko pitäisi siitä.

Nikon kädet kouristuivat Kamilin hiuksissa. ”Ungh… minä tulen… nhg…” hän sulki silmänsä, hänen päänsä nojautui eteenpäin, kihelmöivä tunne alkoi liikkua hänen varpaistaan ylöspäin, ja hän laukesi Kamilin suuhun.

Suolainen maku täytti Kamilin suun, ja se oli… outoa, hän ei tiennyt, mitä oli odottanut tuntevansa, mutta ei todellakaan tätä makua. Hän yritti niellä nopeasti, hänen kätensä liikkuivat yhä Nikon elimen tyvessä saadakseen kaiken tulemaan ulos. Pieni määrä valkeaa ainetta valui hänen suustaan ja alas leukaa pitkin. Hän päästi irti Nikosta ja pyyhkäisi leukaansa kämmenselällään.

”Oletko nyt… vähemmän jännittynyt?” hän virnisti vinosti.

”Hm, todellakin”, Niko hymyili rentoutuneena ja täysin tyydytettynä, hän silitti lempeästi Kamilin hiuksia. ”Kiitos”, hän kuiskasi ja ojensi kätensä auttaakseen toista nousemaan ylös.

Kamil nousi polviltaan ja nuolaisi huuliaan; hän tunsi yhä selvästi Nikon maun suussaan, ja vaikka se ei ollutkaan kovin miellyttävä, ei se tuntunut pahalta. Hän voisi tottua siihen… aivan kuin hän ajatteli voivansa tottua Nikoon, enemmän kuin tottua… Hän nojautui antamaan toiselle pehmeän suukon.

”Nyt ymmärrän, miksi pidät kurkuista niin paljon.”

Se sai Nikon nauramaan ja punastumaan hieman, hän virnisti, veti housunsa ylös ja vetoketjun kiinni ennen kuin nojautui antamaan Kamilille kunnon suukon; hän maistoi itsensä toisen suussa.

”Tuntui todella, todella upealta”, hän kuiskasi, hänen kätensä kulki alas Kamilin vyötäröltä. ”Onko nyt minun vuoroni?”

”Voisi olla muka-” Kamil hymyili odottavasti, mutta jähmettyi kuullessaan askelten lähestyvän. ”Voi hitto, odottamattomat yllätyksen tulevat todella odottamatta”, hän mutisi yrittäessään sulkea nopeasti housunsa.

Nikon sydän alkoi lyödä nopeammin, lähestyvä varjo sai hänen silmänsä laajenemaan.

”Pojat, mitäs te täällä teette, ette ole-” miehen ääni sanoi, ja Niko tarttui nopeasti Kamilin käteen.

”Juokse!” hän kiljaisi vetäen hänet mukaansa, ennen kuin mies saisi heidät kiinni.

Kamil huomasi, että seisokin kanssa juokseminen ei ollut miellyttävä kokemus, mutta kiinni jääminen ja… ei, hän ei halunnut sen tapahtuvan, joten hän juoksi niin lujaa kuin pääsi, naurun kupliessa hänen rinnassaan; he olivat olleet tuhmia julkisella paikalla ja hän nautti jokaisesta hetkestä!

Heidän päästyään ulos Niko kykeni tuskin hengittämään nauraessaan niin kovasti.

”Voi luoja”, hän nojautui lähelle Kamilia, nauraen hänen rintaansa vasten, ennen kuin vihdoin katsoi toista, hänen kätensä lepäsivät Kamilin rinnalla, tarrautuneena hänen takkiinsa. ”Eikös ollutkin hauskaa?” hän kysyi virnistäen, tuntien viileän tuulenpuuskan hyväilevän kasvojaan.

”Se oli virallisesti hulluinta, mitä olen tehnyt koko elämäni aikana”, Kamil läähätti, yhä nauraen ja takertuen Nikoon tukea saadakseen. ”Vaikka se voi osoittautua myös kivuliaimmaksi kokemukseksi…” hän muistutti tilastaan. Hänen erektionsa jomotti, mutta äskeisen juoksun jälkeen se oli hitaasti häipymässä.

”Uh, olen pahoillani, kunpa meillä vain olisi ollut enemmän aikaa”, Niko huokaisi ja suuteli hänen poskeaan pehmeästi. ”Hyvitän sen sinulle”, hän kuiskasi. ”Hyvitän sen sinulle tänä iltana, tavalla tai toisella, lupaan.”

”Ei se ole mikään ’olen velkaa sinulle’ -juttu”, Kamil pudisteli päätään. Totta kai kaikki mitä hän teki Nikon kanssa oli puhdasta nautintoa, mutta hän ei halunnut toisen tuntevan, että tämä oli jotain velkaa hänelle. ”Jos meillä vain on aikaa ja mahdollisuus”, hän nyökkäsi sitten, haluamatta toisen tuntevan itseään myöskään torjutuksi. Hänen vatsansa murahti, ja hän muisti, että heidän oli ollut tarkoitus syödä ensin jossain. ”Mitäs jos syötäisiin jotain nyt?”

Niko hymyili, myös nälkäisenä. ”Joo, mennään vaan”, hän nyökkäsi ja otti Kamilin käden omaansa. Se tuntui oudolta ja hyvältä; hän ei ollut ikinä ollut suhteessa, jossa toinen ihminen olisi tyytyväinen antaessaan hänelle nautintoa ilman, että odottaisi vastapalvelusta.

”Sopiiko eräs italialainen ravintola?” Kamil ehdotti; se oli mukava paikka ja hän oli halunnut mennä sinne siitä asti, kun se oli avattu, mutta hänellä ei ollut koskaan ollut aikaa tai rahaa… No, nyt oli enemmänkin kysymys ajasta, sillä kun Niko oli hänen kämppäkaverinsa, hänen onnistui säästää hieman. ”Haluan jotain todella mausteista ruokaa.”

”Ok, kuulostaa kivalta… en ole tainnut koskaan olla italialaisessa ravintolassa aiemmin…” Niko tunnusti. ”Harkitsin aina sitä, kotona on yksi ravintola, ja ystäväni sanovat, että sen ruuan vuoksi kannattaisi vaikka kuolla, mutta… En koskaan saanut mennyksi sinne… Eli siellä on siis pitsaa ja pastaa? Vai… ei pelkästään sitä? Ja nyt olen tietämätön suomalainen ja… Ja nyt olen vain hölöttäjä”, hän virnisti ja vilkaisi Kamilia sivusilmällä.

”No, siellä on myös pitsaa ja pastaa”, Kamil nyökkäsi ja hymyili sitten. ”Ja siellä on alkuperäistä spagetti Bolognesea, parempaa kuin mikään pasta, ja se odottaa siellä, meidän on parempi mennä ennen kuin siellä on liikaa asiakkaita.”

”Hm, selvä, tiedän, mitä aion tilata”, Niko nyökkäsi. ”Spagetti Bolognese”, ja hänen vatsansa murahti hyväksyvästi, mikä sai hänet kikattamaan. ”Vatsani on samaa mieltä kanssani”, hän sanoi. ”Kuinka kaukana se ravintola on?”

”Kymmenen minuuttia hitaasti kävellen, mutta jos pidetään kiirettä, päästään perille seitsemässä”, Kamil veti häntä ravintolan suuntaan. ”Oli mukavaa tanssia sinun kanssasi”, hän hymyili hetken hiljaisuuden jälkeen.

”Minustakin oli mukavaa tanssia sinun kanssasi”, Niko hymyili, mutta pian hymy muuttui virneeksi. ”Ja se toinen juttu… Kuka olisi arvannut, että suloinen varkaani voisi olla niin villi ja tuhma”, hän kuiskasi. ”Minulla oli hauskaa, on yhä.” Se oli totta, Niko ei uskonut, että hänellä olisi koskaan ollut niin hauskaa kenenkään kanssa.

Kamil vain puristi hänen kättään ja käveli hieman nopeammin ravintolaa kohti. Kun he ehtivät sinne ja pääsivät sisään, osoittautui oikeaksi päätökseksi valita se paikka; ilmapiiri oli kotoinen, ei sellainen, joka sai istumaan hermostuneena ja vahtimaan, ettei vain pudottaisi mitään puhtaanvalkoisille pöytäliinoille.

Heidät ohjattiin pieneen pyöreään nurkkapöytään ja odotettuaan hetken, jotta he ehtisivät lukea ruokalistan, tarjoilija tuli ottamaan heidän tilauksensa. Kamil teki päätöksensä heti.

”Minä otan spagetti Bolognesea ja…” hän vilkaisi Nikoa; tämä oli sanonut haluavansa sitä myös, mutta olisi ollut tökeröä olla antamatta hänen valita. ”Entä sinä, Niko?”

”Samaa minulle, kiitos… ja lasi kokista juotavaksi”, Niko vastasi hymyillen tarjoilijalle.

”Kivennäisvettä minulle, kiitos”, Kamil vastasi, kun häneltä kysyttiin, mitä hän halusi juoda.

Tarjoilija lähti, pehmeä musiikki tulvi kaiuttimista, jotka olivat niin hyvin kätketty, ettei Kamil kyennyt huomaamaan niitä.

”No, millainen päivä sinulla oli?” hän kysyi Nikolta; aiemmin he molemmat olivat olleet niin keskittyneitä muuhun kuin vain puhumiseen ja nyt ilmapiiri rohkaisi normaaliin keskusteluun.

”Ihan hyvä, oikeastaan”, Niko sanoi. ”Ihan vaan…” Häneen kohdistunut ikävä tuijotus ja huoli siitä, mitä tehdä Ronin tilanteen kanssa ja… Mutta hän ei todellakaan halunnut puhua siitä nyt. ”Nämä treffit tekivät siitä ihan erityisen”, hän hymyili sitten; sehän oli totta loppujen lopuksi. ”Entä sinä? Miten koulussa meni?”

”Kesti kauan ja oli tylsää, en malttanut odottaa, että pääsisin pois”, Kamil vastasi rehellisesti. ”Ja olen tyytyväinen, että jätin viimeisen tunnin väliin, kulutin sen ajan paljon… antoisammin”, hän virnisti.

Niko vastasi virnistykseen ja oli aikeissa vastata, kun tarjoilija tuli takaisin juomien kanssa, ja he molemmat kiittivät häntä.

”On todellakin ollut antoisa… ilta.” Hän virnisti heidän jäätyään jälleen kahdestaan. ”Hauska ja jännittävä, jotakin… jota voitaisiin kokeilla uudestaan?” Hän katsoi syvälle Kamilin silmiin tuodessaan lasin huulilleen ja otti varovaisen siemauksen, nuollen kosteutta huulistaan.

”Todellakin kannattaa kokeilla”, Kamil virnisti. ”Mutta ensin ruokaa, olen nääntymäisilläni ja tarvitsen hieman… voimia…” Hän sanoi vihjailevasti, katsellen Nikon kielen nuolaisua huulten yli. ”Etkä halua, että meidät heitetään ulos täältä, spagetti Bolognese on tulossa.”

”Voimia sinä tarvitsetkin”, Niko virnisti hänelle. ”Hm, ja olet oikeassa, tämä paikka vaikuttaa ihan liian mukavalta, jotta haluaisin tulla heitetyksi ulos.” Hetkeä myöhemmin heidän ruokansa saapui. ”Hm, tämä näyttää herkulliselta”, hän huomautti katsellen annostaan, mutta yrittäen muistuttaa itseään pöytätavoista ja odottaa ennen kuin kävisi kiinni.

Ruoka oli mausteista ja niin herkullista kuin Kamil oli odottanutkin sen olevan, ja hän alkoi syödä, hiljaisuudessa, sillä tällainen hyvä ruoka ansaitsi hiljaisuuden. Välillä hän otti siemauksen vedestään ja jatkoi syömistä. Kun lautanen oli tyhjä, hän huokaisi tyytyväisenä.

”Her-kul-lis-ta”, hän nuoli huuliaan ja kurotti sitten ottamaan lautasliinan kuivatakseen huulensa. ”Edes äitini ei ole ikinä tehnyt näin hyvää spegettia.”

Nikolla oli yhä vähän jäljellä; annos oli isompi kuin mitä hän oli tottunut syömään. ”Olen samaa mieltä; herkullista”, hän hymyili Kamilille. ”Mitähän äitisi mahtaisi sanoa, jos hän kuulisi sinun sanovan tuon? Minun äitini kannattaisi käyttää enemmän mausteita, kun hän tekee ruokaa, hänen ruokansa on mahtavaa, mutta… ei tällaista.” Niko pisteli haarukallaan jäljellä olevaa spagettia. ”Minun kotimaassani ihmisillä on tapana käyttää liian vähän mausteita, vanhat ihmiset eivät ole tottuneita niihin, kuten isovanhempani… he…” Hän esti itseään jatkamasta. ”Lavertelenko taas?” hän katsoi Kamilia.

”Ei, ei se ole lavertelua. Tykkään kuunnella sitä, ole kiltti äläkä lopeta”, Kamil sanoi asettaessaan kyynärpäänsä pöydälle, varma merkki huonoista tavoista, mutta kuuntelijalle se asento oli mukava.

Niko hymyili. ”No, minun isoisäni nauttii kalastamisesta ja yksi heidän lempiruuistaan on kalakeitto, mikä on periaatteessa pelkkiä perunoita, kalaa, suolaa ja vettä…” Hän kohotti kulmakarvaansa. ”Voit kuvitella, kuinka todella maukasta se on.” Hän nauroi hieman sarkastisesti. ”Ai niin, ja sitten vielä kalakukko. Se on perinteinen ruoka Pohjois-Suomesta, se on kalaa leivottuna ruisleivän sisään”, hän selitti. ”Ja isovanhempani rakastavat sitä, ja minusta se on tosiaan vain outoa. Minulla ei ole mitään ruisleipää vastaan, eikä kalaa, mutta yhdessä? Outoa, sen vain sanon, ja luulen, että he joskus lisäävät porsaanlihaa siihen vain tehdäkseen siitä vieläkin oudompaa… Joka tapauksessa, isoisälläni on vahva usko siihen”, Niko selvitti kurkkuaan ja valmistautui esittämään englantilaisen version isoisästään; hänen karkeasta äänestään ja jatkuvasta kurtistuksesta kasvoillaan: ”’Vielä tulee se päivä, Nikolas, kun sinä nautit kalakukostasi.’”

Kamil nauroi ja sai muutamat lähellä istuvat ihmiset katsomaan heitä paheksuvasti, mutta se vain oli liian hauskaa. ”No, eihän sitä koskaan tiedä, se päivä saattaa vielä tulla”, Kamil nyökkäsi pahanilkisesti virnistäen. Hän ajatteli, että saattaisi olla mielenkiintoista yrittää joskus valmistaa tuota ruokalajia… mutta hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka tehdä sitä ja… ”Haluaisin yrittää sitä joku päivä.”

Niko virnisti. ”Voisin soittaa isoäidille ja pyytää häntä lähettämään tänne yhden, mutta ihmiset lentokentällä saattaisivat luulla sitä joksikin omituiseksi pommiksi tai jotain.” Hän kikatti taas. ”Mutta osaan kuvitella, miten onnelliseksi se tekisi isovanhempani. He olisivat ihan: luojan kiitos, se päivä on vihdoin koittanut!” Hän joi kokistaan. ”Ja kun kerran alkuun päästään, voisin myös…” Sitten hän nauroi pudistaen päätään. ”Ei, en usko, että olet valmis kuulemaan eräästä oudosta jälkiruuasta mitä meillä on, se saattaisi olla liian outo suomalainen juttu sinulle.”

”Mikä se ruoka on?” Nikon tietämättä hänen sanansa olivat tehneet Kamilin uteliaaksi. Hän piti ruokakokeiluista, vaikka jotkut olivatkin melko outoja, kuten kurkut sinapin kanssa ja ketsuppi lisättynä kaikkeen.

”No”, Niko virnisti. ”Se on perinteinen pääsiäisruoka, se on tehty enimmäkseen vedestä, ruisjauhoista ja maltaista… Sitä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi vanukkaaksi, me kutsumme sitä mämmiksi”, hän kikatti. ”Minusta se on aina näyttänyt paskalta laatikossa, vihaan sitä sydämeni pohjasta, minusta se on pelkästään inhottavaa, ei niin inhottavaa kuin miltä näyttää, mutta… todella, paskaa laatikossa”, hän virnisti. ”No, onko mitään outoja puolalaisia juttuja?”

”Mhmm”, Kamil nyökkäsi. ”Sian aivot munien kanssa”, hän sanoi virnistäen hieman. Jotkut ihmiset sanoivat sitä yököttäväksi, mutta Kamilista se oli maukasta. ”Oikeastaan pidän siitä.”

”Aivot?” Niko kohotti kulmiaan. ”Sanoitko todella sian aivot?” Hänen oli pakko varmistaa.

”Lehmänkin aivot kelpaa… Tai sitten eräs toinen ruoka, se tehdään sian verestä ja ohrasta”, Kamil muisti, puhuen hiljempaa tällä kertaa, sillä toiset ihmiset saattaisivat kuulla, eikä hän halunnut pilata kenenkään ruokahalua.

”Hm, enpä tiedä, Kamil”, Niko virnisti. ”Aivojen syöntiä ja muuta… Et taida saada minua koskaan maistamaan sitä… mutta se veri ja ohra… tehdäänkö siitä pieniä, litteitä… hm… tavallaan litteitä kakkuja? Minulla ei ole aavistustakaan, mikä se sana on englanniksi, se on niin turhauttavaa, mutta jos se on sitä, mitä luulen, meillä se on verilettu, olen syönyt niitä ja täytyy myöntää, että pidän niistä.”

”Ei, ei se ole ollenkaan niin kuin kakut… se on enemmänkin…” Kamil nauroi hieman, ”paskaa laatikossa, tai pikemminkin paistinpannussa, koska sitä syödään kuumana.”

”Ai, no sitten se ei ole sama asia”, Niko nyökkäsi nauraen ’paskaa laatikossa’ - viittaukselle. ”Pidätkö siitä ruuasta?”

”Vihasin sitä lapsena”, Kamil leikki lasin reunalla ja joi sitten vettä. ”Mutta vanhempana aloin pitää siitä… Olen melko seikkailunhaluinen kun ruoka on kysymyksessä”, hän myönsi.

”Joten ehkä me kokeilemme sitä kalakukkoa jonain päivänä, olen utelias tietämään mitä pidät siitä, ja kuka tietää, ehkä minäkin pidän siitä kaikkien näiden vuosien jälkeen?” Hän nauroi. ”Mutta ihan todella, ne aivot”, hän pudisti päätään. ”No, ehkä jos olisin hyvin, hyvin nälkäinen ja…” Hän joi juomansa loppuun ja asetti lasin pöydälle. ”Voin kokeilla uusia juttuja, en halua olla sellainen ihminen, joka ei kokeilisi…”

”Älä koskaan pakota itseäsi tekemään sellaista, mitä et todella halua”, Kamil sanoi kun tarjoilija tuli hakemaan tyhjät lautaset ja Kamil pyysi häntä tuomaan laskun. Noin kolmen minuutin päästä lasku tuotiin, ja Kamil maksoi heidän molempien puolesta ja nousi sitten ylös. ”Entäs seuraava kohta meidän treffiemme tehtävälistalla? Kävely?”  

”Kyllä, kävely kuulostaa hienolta”, Niko nyökkäsi noustessaan ylös. ”Kiitos illallisesta.” Hän hymyili heidän mennessään hakemaan takit, hän yritti päästä eroon tunteesta, että hän oli jotain velkaa Kamilille. Vanhat tavat istuivat tiukassa; seuraavalla kerralla hän maksaisi illallisen.

Naulakon luona Kamil otti Nikon takin ja auttoi sen hänen ylleen, ennen kuin puki oman takkinsa.

He jättivät ystävällisen ja lämpimän ravintolan ja menivät ulos, missä oli kylmää, kylmempää kuin aiemmin ja oli pimeää. Tie oli valaistu katulampuilla ja heidän yläpuolellaan oli taivas, näyttäen aivan tummalta sametilta, missä oli miljoonia pieniä täpliä. Kamil katsoi ylös.

”En muista milloin viimeksi katselin yötaivasta…” hän sanoi hiljaa kurottaessaan kohti Nikon kättä. Niko katsoi myös ylös ja hymyili.

”Nyt on kaunis yö”, Niko huomautti, nauttien Kamilin käden kosketuksesta omassaan; se sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi ja lämpimäksi jopa kylmässä yössä.

Sitten hän katsoi Kamilin kasvoja, ihaillen hänen piirteitään, hymyillen yhä. ”Sinä olet kaunis”, hän sanoi, hieman peloissaan siitä, mitä tunsi toista kohtaan. Eikö hän ollutkin Ronin jälkeen vannonut itselleen, ettei ihastuisi taas niin nopeasti? Mutta hän oli ja nyt häntä kauhistutti menettää se… Mutta hänen ei pitäisi murehtia sitä, ei nyt, kun se tuntui niin hyvältä.

Kamil ei uskonut olevansa kaunis, hän oli ihan tavallinen… Mutta Nikon ääni kuulosti niin vilpittömältä ja… lämpimältä, se lämmitti häntä sisältä, ja hän halusi kertoa sen toiselle, mutta… jos hän olisi sanonut sen aiemmin, kun he olivat olleet yökerhossa, siellä oli ollut hetkiä, jolloin hän olisi ollut valmis sanomaan mitä tahansa, mutta nyt se oli jälleen käynyt vaikeaksi. Ehkä siksi, että se mitä he olivat tehneet yökerhossa, oli ollut hullua, aivan yhtä hullua kuin kertoa Nikolle tunteistaan… ja ravintola oli ollut jotenkin tasoittavaa, ja se oli lopettanut hulluttelun? ”Pidän sinusta, Niko”, hän sanoi, sen enempää hän ei voinut sanoa, huolimatta siitä, että hän ei uskonut sen olevan enää pelkkää pitämistä.

Niko hymyili ja nyökkäsi, hän ei olisi voinut odottaa mitään enemmän. ”Pidän sinusta myös, Kamil”, hän kuiskasi, päättäen pitää todelliset tunteensa vielä omana tietonaan hetken pidempään; se voisi loppujen lopuksi vain säikyttää Kamilin pois.

Seurasi hiljaisuus, mutta se ei ollut epämiellyttävää hiljaisuutta, se tuntui luonnolliselta ja helpolta, mitä Niko ehdottomasti piti hyvänä merkkinä, kaikkien kanssa ei hiljaisuus voisi tuntua näin mukavalta.

”En ole koskaan suudellut ketään tähtien alla”, Kamil kuiskasi hetken kuluttua ennen kuin veti Nikon lähemmäs kasvokkain ja kietoen käsivartensa hänen ympärilleen. ”Voinko kokeilla, miltä se tuntuu?” Oikeastaan edes odottamatta vastausta hän toi suunsa Nikon suulle, suuteli häntä kylmässä, öisessä maisemassa, ja huomasi, että se tuntui juuri siltä, kuin jotkut sanoivat sen tuntuvan – hienolta.

Niko kietoi käsivartensa Kamilin ympärille, ottaen suudelman innokkaasti vastaan, mutta pitäen sen samalla hitaana ja romanttisena, erilaisena kuin ne nälkäiset suudelmat siellä yökerhossa. Hän tunsi Kamilin ihon lämmön omaansa vasten, hänen huuliensa pehmeyden… Pieni nautinnon inahdus karkasi hänen suustaan ja katosi Kamilin suuhun. ”Sinä maistut herkulliselta”, Niko kuiskasi vetäytyen irti suudelmasta.

”Niin sinäkin…” Kamil kuiskasi, painaen nenäänsä Nikon nenää vasten.

”Taidan tykätä Coloradosta”, Niko lisäsi sitten.

”Colorado ei osoittaudukaan loppujen lopuksi niin pahaksi paikaksi…” Kamil mutisi hänen huuliaan vasten. ”Meille molemmille…”

Niko hymyili yhä ennen kuin vetäytyi vihdoin pois, tarttuen jälleen kerran Kamilin käteen. ”Haluan päästä kuumaan suihkuun ja kietoutua lämpimään peittoon vuoteessa sinun kanssasi”, Niko sanoi, unohtaen sillä hetkellä heidän ei-toivotun vieraansa.

”Kuulostaa siltä, kuin aikoisit vietellä minut”, Kamil virnisti ja suuteli sitten nopeasti hänen poskeaan. He lähtivät kävelemään kotia kohti. ”Ja olen halukas antamaan sinun vietellä minut”, hän lisäsi lämpimästi; tämä tuntui täydelliseltä Nikon kanssa ja hän halusi sen jatkuvan. Kamil oli kaivannut häntä viime päivinä ja…

”Valmistaudu sitten vieteltäväksi”, Niko virnisti ja kurottautui suutelemaan Kamilin poskea. ”Kun pääsemme sisään, myöhemmin makuuhuoneessa, aloitan riisumalla sinut, sitten laitan sinut makuulle, levitän öljyä ihollesi ja aloitan hieromalla niskaasi ja selkääsi… menen alemmas… jaloillesi ja taas ylös…” Niko selitti etsiessään avaimia. ”No, parempi vain näyttää sinulle sitten…” hän virnisti ennen kuin avasi oven.

”Mielenkiintoista”, Kamil hymyili hänelle, odotuksen väreet kulkivat jo hänen vartaloaan pitkin… ja kun he pääsivät sisään, hän kuuli Nikon huoneesta tulevan musiikin, se ei ollut kovin äänekästä, eikä voimakasta, mutta se muistutti häntä heti heidän vieraastaan, vieraasta, jonka olisi pitänyt häipyä jo ajat sitten ja joka… No, hän vain odottaisi, mitä tulisi tapahtumaan, Kamil päätti huokaisten.

Roni tuli eteiseen heitä vastaan. Jos häneltä kysyttiin, niin treffit olivat kestäneet ihan liian kauan ja hän oli odottanut heitä rauhattomana, kuunnellut musiikkia ja pelannut Nikon tietokoneella ja… Hänellä oli myös yllätys heille.

”Hei, oliko kivaa?” hän kysyi katsoen Kamilia, sitten Nikoa, ja taas Kamilia; virnistäen Nikon huomaamatta.

Kamil ei silti voinut olla huomaamatta sitä; omituinen virnistys… tietäväinen virnistys? Tiesikö Roni, mitä he olivat olleet tekemässä? Ja jos tiesi, niin miksi… miksi hän virnisteli? Kamil voisi… lyödä häntä… vai voisiko? Oliko hän edes esittänyt vastalausetta nähdessään heidän suutelevan?

”Joo, meillä oli kivaa”, hän vastasi ohimennen, yrittäen olla välittämättä virnistyksestä.

”Meillä oli todella hauskaa”, Niko vahvisti hymyillen, toivoen, että Roni vihdoin tajuaisi vihjeen ja lähtisi; häntä ei tarvittu täällä.

”Hei, haluaisitteko kahvia?” Roni kysyi. ”Tein jälkiruokaa, halusin tehdä jotain mukavaa teille; suklaakakkua… Huomasin, että teillä on vaniljajäätelöä sen kanssa.”

Niko kirosi tuon miehen; tämä tiesi, että se oli hänen lempijälkiruokaansa ja… nyt hän huomasi, että sitä oli hyvin vaikea vastustaa. ”Teitkö?” kysymys karkasi hänen huuliltaan, ja hän kirosi itseään heti sen jälkeen.

”Kyllä, sinun suosikkiasi, eikö?” Roni kysyi hymyillen, vilkuillen Kamilia hädin tuskin kätketty virne kasvoillaan. ”Joten, kahvia ja kakkua, miltä kuulostaa?”

”Ei kiitos”, Kamil vastasi kohteliaasti – jos hän luuli, että hän luovuttaisi Nikon juotavasta ja kakunpalasta… hän oli väärässä. Jos Niko haluaisi niitä, tämä voisi ottaa ne, ne olivat vain kahvia ja kakkua. ”Juon teetä sitruunan kanssa, on joka tapauksessa liian myöhäistä kahville.” Kamil ei odottanut, että Roni tekisi sen hänelle – hän ei halunnut sitä – joten hän laittoi nopeasti kupin teetä itselleen.

Niko istui keittiön pöydän ääreen, ja Roni tarjoili hänelle lautasellisen kakkua ja jäätelöä, kahvia maidon kanssa… Niko tunsi itsensä syylliseksi ottaessaan ne vastaan, hänen ei todellakaan pitäisi myöntyä mihinkään, mitä tuo kusipää tarjosi, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.

”No, mitä te teitte? Minne te menitte?” Roni kysyi katsoen Kamilia, tietäen, että Niko olisi liian keskittynyt herkkuun edessään. Hän vilkaisi silti eksäänsä, hymyillen autuaalle ilmeelle Nikon kasvoilla; Niko oli aina rakastanut hänen leipurintaitojaan ja hän mietti, olisiko Kamilista ikinä kilpailemaan hänen kanssaan.

”Me menimme… paikkaan, missä kukaan ei voinut nähdä meitä, ja teimme mitä halusimme sillä hetkellä, ja se tuntui mahtavalta”, Kamil kertoi Ronille haastavalla äänellä. Hän virnisti tälle kylmästi.

Ja silloin Niko melkein tukehtui, Roni meni nopeasti hänen luokseen ja läimäytti häntä selkään lapaluiden väliin.

”Hei, älä sentään tukehdu, kullanmuru”, hän sanoi, ja Niko veti ilmaa keuhkoihinsa; kullanmuru? Mitä hittoa? hän ajatteli pyyhkiessään kyyneliä silmistään.

”Öö…?” Kutsuiko Roni häntä todellakin äsken kullanmuruksi? ”Taidan tarvita nyt kylvyn”, hän päätti, kaikki alkoi käydä liian sekavaksi. ”Kylpy”, hän toisti katsoen Kamilia. ”Minulla oli todella hauskaa tänään, nähdään pian”, hän lisäsi ennen kuin pakeni nopeasti kylpyhuoneeseen.

Kamil hymyili Nikolle, joka katosi nopeasti kylpyyn kuten oli sanonutkin ja hän jäi Ronin kanssa keittiöön.

”Kullanmuru?” hän kysyi sarkastisesti. ”Niko ei ole mikään nainen, jota kutsutaan kullanmuruksi. Älä tee hänestä sellaista.”

”Tiedän kyllä, ettei hän ole nainen”, Roni virnisti, huvittuneena jännittyneisyydestä, joka huokui Kamilista. ”Vakuutan sinulle, että tiedän oikein hyvin, ettei hän ole, enkä haluakaan hänen olevan. Vaikka kutsunkin häntä kullanmuruksi, ei se tarkoita, että ajattelisin niin.”

Roni oli hetken hiljaa.

”Joten, hauskat treffit, vai? Kukaan ei voinut nähdä teitä, teitte mitä halusitte?”

”Juuri niin, ME teimme mitä ME halusimme”, Kamil vastasi painokkaasti, katsoen suoraan häneen, koska jos hän katsoisi pois, tuntuisi siltä kuin hän luovuttaisi, vaikka hän ei aikonut tehdä sitä.

”Hän on hauska sillä tavalla, eikö olekin?” Roni kysyi. ”Niin… halukas, kokeilemaan…” hän virnisti, hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin työntää Kamil reunan yli.

Kamil puri hampaitaan yhteen; ensin toinen kohteli Nikoa kuin naista ja nyt… ”Miksi minusta tuntuu, että Niko on sinulle pelkkä seksilelu? Hän ei ole”, hän melkein sähisi Ronille. ”Ja minä en kohtele häntä kuin hän olisi sellainen!”

Roni vain hymyili. ”Vakuutan sinulle, Kamil, en koskaan matkustaisi valtameren yli pelkän seksilelun vuoksi, kuten asian ilmaisit.” Hän vaikeni ja joi rauhallisesti kahviaan. ”Seksileluja löytyy paljon helpomminkin”, hän jatkoi. ”Olen tuntenut hänet melkein kolme vuotta, minä olin se, joka… vei hänen neitsyytensä… Muistatko sinä ensimmäisen kertasi?”

”En näe mitään yhteyttä niiden asioiden välillä, enkä ole kiinnostunut kuulemaan sinun kertomustasi siitä tapahtumasta”, Kamil melkein kivahti. Mikä tuota tyyppiä oikein vaivasi?! Tämä oli niin valtava limaklöntti!

”Minä tunnen hänet, sisältä ja ulkoa”, Roni jatkoi huvittuneena katsellessaan Kamilin vihaista ilmettä. ”Niko tykkää seksistä ulkona, hän rakastaa sitä, kiinni jäämisen vaara, hän on hyvin seksuaalinen… valmis kokeilemaan, hitto, voisinpa lyödä vetoa…” Roni nauroi mielessään, kestäisi vain hetken, ennen kuin Kamil napsahtaisi. ”Lyön vetoa, että hänen salainen fantasiansa on saada meidät molemmat, että me molemmat ottaisimme hänet, tiedäthän…” hän iski silmää Kamilille.

EI HELVETISSÄ! Kamil nousi seisomaan ja edes ajattelematta hän löi Ronia nenään; vetinen rusahdus tuntui hänestä oikein tyydyttävältä.

”Tuo on ainoa tapa, millä olen halukas koskemaan sinuun!” hän sähisi jälleen silmät kaventuneina.

”Hitto!” Roni kirosi tuntiessaan nenänsä alkavan vuotaa verta. ”Vittu!” Hän ei ollut odottanut, että Kamil todella löisi häntä; hän oli aliarvioinut toisen. Vesi lakkasi valumasta kylpyhuoneessa. ”Sinä olet sekaisin päästäsi, helvetti!” Roni huusi.

Niko kuuli Ronin huudon ja tuli nopeasti ulos suihkusta heittäen vain kylpytakin niskaansa; mitä hyvänsä olikin tapahtumassa, se ei kuulostanut hyvältä. Hän meni nopeasti takaisin keittiöön, missä hän näki Ronin kiroavan ja tämän verta vuotavan nenän ja…

”Mitä täällä tapahtuu?” hän kysyi hieman pelästyneenä katsoen Kamilia, joka itse asiassa tärisi vihasta nyt.

”Tuo… tuo… KÄÄRME…” Kamil yritti saada itsensä ja vihansa hillittyä. ”Hän… ehdotti kimppakivaa!”

Niko tuijotti Ronia. ”Voi luoja, et kai?” hän kysyi melko järkyttyneenä siitä, Kamil ei valehtelisi, hän tiesi sen.

”Se oli pelkkä vitsi, helvetti! Tietenkään en olisi tosissani mistään sellaisesta!” Roni huusi. ”Luoja!”

Niko ojensi hänelle paperia, ettei hän valuisi verta kaikkialle heidän keittiönsä lattialle.

”Älä pidä minua idioottina!” Kamil huusi hänelle. ”Helvetti, sinä sanot jatkuvasti asioita minusta ja Nikosta, joiden on TARKOITUS kuulostaa kaksimielisiltä! Sanot, että Niko ei ole seksilelu, mutta sitten väität, että hän ottaisi… meidät molemmat!”

”Okei, Roni, tehdään tämä selväksi”, Niko aloitti kireästi. ”Minä en ottaisi, onko selvä?” Hän katsoi Ronia. ”Minä en halua mitään saamarin kimppakivaa!”

”Niko, sinä tiedät, millainen minä olen, olin aina mustasukkainen sinusta, viimeinen asia, mitä halusin, oli jakaa sinut, on yhä, joten kuulostaako tuo todellakin joltain, mistä voisin olla vakavissani?” Roni katsoi taas Kamilia. ”Anteeksi, tiedän, että minulla on joskus outo huumorintaju, en uskonut, että ottaisit sen tosissasi.”

Se riitti! Kamil oli saanut tarpeekseen hänen valheistaan! Kukaan ei valehdellut niin kuin Roni! Ja jos Niko ei tajunnut sitä… Kuinka sokea täytyi olla, jotta ei näkisi noin ilmiselviä valheita?

”Minä lähden; en voi sietää tuota käärmettä enää!” Kamil ärähti ja meni eteiseen, sieppasi takkinsa ja lähti, jonnekin vain kauas tuosta vehkeilijästä!

Niko räpytteli hämmentyneenä silmiään, kaikki tapahtui niin nopeasti, ovi läimähti kiinni Kamilin jäljessä ja se herätti hänet ja hän meni eteiseen, vain huomatakseen ilmiselvän; Kamil oli lähtenyt.

”Hän lähti! Senkin kusipää!” hän huusi Ronille, joka tuli eteiseen hänen perässään. ”Minun täytyy mennä hänen peräänsä”, Niko mutisi itsekseen.

”Noinko?” Roni osoitti. ”Hiukset märkänä ja kylpytakissa, et ikinä saa häntä kiinni, anna hänen vain rauhoittua, hän tulee varmasti takaisin pian.”

Sillä hetkellä Niko todella vihasi Ronia.

Web published: 1.elokuuta, 2010.

My Secret Shore

© KOLGRIM

Kämppikset 09

My Secret Shore HOME