LUKU 6.

Kamil heräsi Nikon vierestä, Nikon selkä oli hänen rintaansa vasten, hänen käsivartensa kiertyneenä toisen ympärille ja hän hymyili unisesti itsekseen. Sänky oli vähän pieni kahdelle ihmiselle, mutta jollain tapaa se tuntui oikealta, läheisyys tuntui oikealta, toisen vartalon lämpö hänen omaansa vasten. Hän sulki silmänsä hetkeksi, kuunteli Nikon hengitystä ja omaansa, tietoisena aamuerektiostaan, joka oli lempeästi painautunut Nikon takamusta vasten. Hän nojautui lähemmäs suudellakseen Nikon lämmintä poskea.

Niko heräsi lempeisiin suudelmiin ihollaan ja hymyili, hänen silmänsä olivat yhä suljetut, hän tunsi olonsa lämpimäksi ja turvalliseksi siinä, missä makasi. Hän huokasi tyytyväisyydestä, hänestä tuntui kuin voisi viettää näin ikuisuuden. Hitaasti hän kääntyi ympäri ja avasi silmänsä katsoakseen Kamilia.

”Hyvää huomenta”, hän kuiskasi ja siirsi kättään peiton alla Kamilin vyötärölle.

”Todellakin hyvää huomenta”, Kamil mutisi, hänen huulensa kääntyivät pieneen hymyyn, samaan aikaan hän tunsi Nikon käden asettuvan vyötärölleen. Hän veti toisen lähemmäs ja lepuutti kättään Nikon selällä. ”Toivottavasti en työntänyt sinua liikaa seinää vasten tai potkinut sinua”, hän jatkoi ja hyväili Nikon poskea pienillä suukoilla. ”Sinä olet lämmin.”

Niko hymyili, sulki ja avasi jälleen silmänsä, kuljettaen sormenpäitään Kamilin selkärangalla. ”Ei, et työntänyt etkä potkinut, nukuin kuin tukki, toivottavasti en minäkään potkinut sinua.” Hän suuteli Kamilin nenänpäätä. ”Tykkään nenästäsi, se on nätti”, hän kuiskasi yhä hymyillen.

Kamil oli sanaton, mitä pitäisi vastata sellaiselle, jolta sai kohteliaisuuden? ”Um… kiitos, luulisin. Tuota… onko suunnitelmia tälle päivälle?” hän kysyi, huomaten että nautti Nikon sormenpäiden kosketuksesta selällään enemmän kuin olisi odottanut. ”Elokuvaa lukuun ottamatta?”

”Aikomukseni on viettää päivä sinun kanssasi, ellet ole jo varattu”, Niko virnisti, hänen silmänsä sulkeutuivat jälleen, hänen sormenpäänsä kulkivat alemmas sileällä iholla.

”Tarkoitatko… treffejä?” Kamil ajatteli hetken mietittyään, mikä oli melko vaikeaa, kun Nikon käsi hieroi sillä tavalla hänen ihoaan. ”Hm… mitä haluaisit tehdä?”

Oli Nikon vuoro miettiä. ”Um… on yksi… taidegalleria, jonka haluaisin joskus näyttää sinulle ja… voitaisiin mennä kävelylle ja… ehkä tehdä ruokaa?” Nikon käsi siirtyi Kamilin takamukselle, hieroi sitä hellästi, se tuntui hyvältä hänen kätensä alla, kiinteältä ja… hän lähes unohti kaiken muun.

Kamil yritti tukahduttaa kiihtymyksen väristyksen, hän tunsi Nikon käden ja häneltä oli mennyt täydellisesti ohi, mitä toinen oli sanonut. Hienoa! Nyt hänen täytyi kysyä uudelleen.

”Tuota, minun täytyy myöntää… en kiinnittänyt huomiota… mikä oli täysin sinun vikasi… joten voisitko toistaa?” hän kysyi ja hänen oma kätensä aloitti oman matkansa alas Nikon ylävartaloa.

”Minä sanoin… Ehdotin taidegalleriaa, yhteistä kävelyä, ja päivällisen valmistusta…” Niko toisti pehmeästi nauraen. ”Joten miltä kuulostaa?” Hän siirsi kättään Kamilin reidellä, lähemmäs hänen nivusiaan, kiusaten herkkää ihoa.

”Kuulostaa… mielenkiintoiselta.” Kamil kamppaili vastustaakseen haluaan siirtää lanteitaan; hän ei häiriintyisi niin helposti! Jos jotakin, niin hän otti sen haasteena. Hänen kätensä hieroi Nikon ylävartalon ihoa, lähemmäs ja lähemmäs hänen alavatsaansa, uteliaana tietämään miten toinen reagoisi. ”Päivällinen… kyllä…” Jälleen hän alkoi suudella toisen poskea, hänen suunsa kulki Nikon korvalle ja hän alkoi näykkiä sitä hellästi.

Niko tunsi kutisevansa hieman kun Kamilin käsi tavoitti hänen vatsansa, vaistomaisesti hän veti mahaansa sisään ja alkoi tuntea olonsa kuumaksi. Hänen hengityksensä muuttui ja hänen kätensä liikkeet hidastuivat lisää, hän rakasti tunnetta korvallaan, se oli aina kiihottanut häntä. Hänen huulensa raottuivat huokaukseen.

”Joten… uh.. mikä on… mikä on lempiruokasi?” hän kysyi, yritti epätoivoisesti säilyttää jonkinlaista hallintaa omaan vartaloonsa, vaikka hän tiesikin epäonnistuvansa surkeasti.

”Um…” Kamil hymisi, ”sinun korvasi, tällä hetkellä”, hän nauroi pehmeästi, päästi irti Nikon korvasta ja kiinnitti sen sijaan enemmän huomiota siihen, mitä hänen kätensä teki, ja se kulki hieman sen yläpuolella, mihin Niko luultavasti olisi halunnut sen. ”Kanakeitto”, hän katseli Nikon kasvoja hieraistessaan hänen elimensä päätä. ”Tai… yksi keitto, jota todella rakastan, sitä kutsutaan… ukrainalaiseksi keitoksi…” hän virnisti koskettaen jälleen Nikoa.

Niko ei voinut vaimentaa huokauksiaan, Kamilin kosketus hänen elimellään tuntui kuin taivaalta ja helvetiltä yhtä aikaa, niin hyvältä ja kiduttavalta, koska oli niin kevyt, pelkkä käden hieraisu, joka jätti hänet haluamaan enemmän ja hän liikutti lantiotaan, hänen mielensä ehtimättä antaa hänelle lupaa tehdä niin. ”Nhh… sinä pidät… keitoista…” hän huomioi ja nyökkäsi, hänen aivonsa eivät olleet kykeneviä toimimaan täysin tässä vaiheessa. Hän hieraisi huuliaan Kamilin leukaa ja poskiluuta vasten, alemmas kaulaa pitkin, ja hänen täytyi keskeyttää hetkeksi voidakseen hengittää. ”Sinä kiusaat minua, Kamil”, hän kuiskasi ja siirsi hitaasti kättään Kamilin nivusia kohti.

”Niin kiusaankin”, Kamil hymyili, taivutti päätään hieman, jotta Niko ylettyisi paremmin, samalla kun hänen kätensä hylkäsi kiusoittelevat liikkeet ja alkoi sen sijaan hieroa lujemmin.” En tosin enää”, hän teki pyörivän liikkeen samalla kun työnsi lantiotaan eteenpäin.

Niko sulki kätensä Kamilin kalun ympärille, hän halusi antaa toiselle saman nautinnon, minkä sai itsekin, hän nojautui lähemmäs, vangitsi Kamilin huulet, suuteli häntä halukkaasti kuljettaessaan kättään ylös ja alas toisen elimellä.

Kamilin pää tuntui olevan pyörällä nautinnosta heidän molempien jatkaessa toistensa tyydyttämistä. Se oli niin yksinkertainen juttu, mutta tuntui todellakin erilaiselta jonkun toisen kanssa ja Nikon ääntely oli söpöintä, mitä hän oli ikinä kuullut. Heidän suudelmansa katkeilivat, sillä heidän hengityksensä muuttuivat nopeiksi ja hallitsemattomiksi.

Niko pysäytti kätensä liikkeen, puristi Kamilin erektion tyveä, hän yritti saada henkeä ennen kuin otti Kamilin käden ja ohjasi sen lantiolleen ja toi heidän vartalonsa yhteen hieroakseen itseään häntä vasten. Tuntemukset veivät hänet mukanaan, veivät häneltä hallinnan, veivät hänet maailmaan, missä ei ollut ketään muita kuin hän ja Kamil. Hän antoi toiselle jälleen pienen suudelman, sanomatta sanaakaan katsoessaan Kamilin silmiin ja hymyillessään.

Kamil vei käsivartensa Nikon taakse, kierähti selälleen ja veti Nikon mukanaan, päälleen; näin se olisi paljon helpompaa. Hän painoi lantionsa Nikoa vasten kurottaessaan käsillään hänen kasvojaan, otti ne käsiensä väliin ja toi hänet lähemmäs voidakseen suudella häntä lisää.

Nikon täytyi myöntää itsekseen, että näin oli paljon mukavampaa, hän levitti jalkansa molemmin puolin Kamilia ja jatkoi liikkumista, jatkoi hierovaa liikettään, joka toi niin paljon nautintoa heille molemmille. Hän vei kätensä Kamilin hiuksiin; hänen sormensa kietoutuivat niiden pehmeyteen.

”Kamil… voi luoja… sinä tunnut niin hyvältä… mm… maistut niin hyvältä…” Niko kuiskasi pienten suudelmien välissä.

Kamil nauroi pehmeästi. ”Hm… voisin sanoa samaa… sinusta… mutta… mieluummin en… puhuisi nyt… oh…” Hän huohotti hengästyneesti, suuteli Nikon leukaa ja hänen lanteensa liikkuivat levottomasti, nopeammin ja nopeammin toista vasten. Hän alkoi tuntea laukeamisen ensimmäiset merkit, kuumuus hänen alavatsassaan alkoi olla kuin pieni räjähdys. ”Nhh… voi, luoja, Niko…” hän voihki.

Tuollaiset voihkaisut Kamililta, tapa jolla tämä sanoi hänen nimensä toi Nikon lähemmäs hänen omaa laukeamistaan ja nopeammin kuin hän olisi osannut odottaa, hänen vartalonsa jännittyi, hänen liikkeensä pysähtyivät, hän piteli kiinni Kamilin olkapäistä, hän uikutti nautinnon aaltojen pyyhkäistessä hänen ylitseen. Kamil saavutti oman pienen paratiisinsa vain muutama sekunti Nikon jälkeen; Nikon kasvojen ilme oli ollut lopulta se, mikä oli saanut sen aikaan. Hän tunsi toisen vartalon vajoavan rentoutuneena hänen päälleen, hän tunsi toisen suutelevan viivyttelevästi hänen poskeaan.

”Mm… se oli… mahtavaa…” Niko mutisi hänen ihoaan vasten.

Kamil tunsi olonsa vetämättömäksi ja iloiseksi, hänen käsivartensa sulkeutuivat toisen ympärille, pitivät Nikon häntä vasten samalla kun hän suuteli tämän poskea. ”Pidän tällaisesta heräämisestä…” hän sanoi ja ajatellessaan asiaa hän tuli siihen johtopäätökseen, että tämä todellakin oli paras aamu, mitä hänellä oli ollut pitkään aikaan.

”Mm… niin minäkin… en pistäisi pahakseni vaikka… tätä tapahtuisi useamminkin”, Niko hymyili laiskasti ja antoi Kamilille vielä viimeisen suudelman ennen kuin kierähti pois hänen päältään. ”Pitää varmaan nousta ylös nyt ja mennä suihkuun”, hän huokasi.

”Niin, koska muuten liimaudutaan kiinni toisiimme”, Kamil hymyili lämpimästi ja kurottautui ottamaan silmälasinsa läheiseltä pöydältä, sitten hän nousi ylös ja huomasi sotkun vatsallaan, mutta ei oikeastaan välittänyt siitä. Hän venytteli käsivarsiaan. ”Hmm… suihku kuulostaa hyvältä ajatukselta… Haluatko, että pesen selkäsi?”

Niko virnisti ja hyppäsi ylös. ”Viimeinen kylpyhuoneessa on palvelija!” hän sanoi ennen kuin syöksyi ulos huoneesta kohti kylpyhuonetta.

Kamil nauroi ja mutta juoksi hänen peräänsä, tietäen hyvin, ettei saisi toista kiinni, mutta leikki silti mukana. Hän saavutti kylpyhuoneen pari sekuntia Nikon jälkeen, teeskennellen huohottavansa lyhyestä juoksemisesta, virnistellen kuin sekopää.

”Taidan olla palvelija”, hän nyökkäsi, ja Niko virnisti hänelle leveästi.

”Niin olet, ja nyt saat pestä minut joka puolelta!” Niko ilmoitti ja kurotti avaamaan hanan kylpyä varten. Hän istui ammeen reunalle ja kaatoi sekaan vähän kylpyvaahtoa ja katseli kuinka se alkoi sekoittua ja muodostaa kuplia. Kun se oli valmis, hän meni ammeeseen.

”Hei, siirry vähän eteenpäin”, Kamil käski virnistäen ja kiipesi sisään ja Nikon taakse. ”Miten muuten voisin pestä selkäsi?”

Niko vilkaisi häntä olkapäänsä yli ja hymyili. ”Onko parempi, palvelijani?” hän kysyi tehdessään tilaa Kamilille.

”Paljon parempi, isäntäni”, Kamil kurottautui ottamaan sienen ja kasteltuaan sen alkoi hieroa Nikon selkää.

”Tiedätkö, alat olla niin hyvä tässä, että voisit tehdä tätä joka päivä, eikö olisikin kivaa?” Niko käänsi jälleen päätään virnistääkseen hänelle.

”Hm…” Kamil teeskenteli miettivänsä syvästi kuljettaessaan sientä kaikkialle, mihin ulottui, Nikon harteille ja vatsalle, alas reisille. ”Miksi ei? Ja voitaisiin säästää rahaa vesilaskuissa…” hän virnisti.

”Kyllä, erittäin kätevää”, Niko nyökkäsi, hymyillen yhä itsekseen. ”Onko jotain paikkoja, joissa haluaisit käydä tänään? Tai jotain mitä haluaisit tehdä?”

”On yksi puisto… ei kovin suosittu, koska… no, kukaan ei piittaa siitä… mutta se on silti kiva”, Kamil suuteli hänen kaulaansa nopeasti. ”Okei, isäntä, nyt on sinun vuorosi.”

”Puisto, kuulostaa kivalta”, Niko myöntyi, kääntyi ympäri ja otti sienen Kamililta. ”Huomaat, että olen hyvin lempeä isäntä palvelijalleni, kun pesen hänet ja kaikkea”, Niko virnisti alkaessaan pestä Kamilin rintaa ja vatsaa ensin. Sitten hän siirtyi istumaan hänen syliinsä ylettyäkseen paremmin hänen selkäänsä, hän suuteli Kamilin kaulaa, hieroi sientä hitaasti ylös ja alas, katseli kuinka saippua valui alas, sekoittui veteen.

Kamilia kutitti ja hän kikatti kun sieni kulki hänen ihollaan. ”Paras isäntä maailmassa”, hän ylisti.

Pestyään hänet Niko otti suihkun kädensijan huuhdellakseen heidät molemmat ja saatuaan homman hoidetuksi hän asetti sen takaisin ja nousi ylös.

”Mitä jos syötäisiin aamiaista, katsottaisiin elokuva ja mentäisiin sitten ulos?” hän kysyi kurottaessaan kohti pyyhkeitä, toinen Kamilille ja toinen itselleen.

”Hyvä ajatus, mitä haluat aamiaiseksi?” Sen sijaan, että olisi kuivannut itsensä Kamil otti vapauden kuivata Niko ensin ja kietoi hänet isoon pyyhkeeseen. Niko hymyili suloiselle eleelle ja teki saman Kamilille.

”Mistä minä pitäisin… pitäisin ohukaisista mansikoiden ja mustikoiden kanssa, mutta meillä ei taida olla niitä, joten, tuota, munakas ja ehkä paahtoleipää. Olen melko nälkäinen kaiken sen toiminnan jälkeen, mitä olemme harrastaneet”, Niko virnisti varastaen jälleen uuden suudelman Kamililta.

Kamil vangitsi vuorostaan Nikon ennen kuin hän ehti vetäytyä, syvensi suudelmaa ja päästi hänet vasta hyvän ajan päästä. ”Munakasta siis ja paahtoleipää… hillon kanssa?”

”Niin”, Niko vastasi ja suuteli häntä uudelleen. ”En voi lopettaa tätä”, hän selitti, kietoen Kamilin pyyhkeen vyötärönsä ympärille, haluten kertoa kuinka onnellinen oli juuri silloin, mutta häntä pelotti sanoa liian paljon ja sen sijaan hän vain hymyili. Hän ei halunnut tämän täydellisen aamun loppuvan. ”Menen pukemaan päälleni”, hän kuiskasi ja katsoi Kamilia vielä kerran ennen kuin lähti kylpyhuoneesta.

Kamil meni huoneeseensa, joka näytti siltä kuin hän olisi jättänyt sen ihan yksin. No, hän olikin, hän virnisti, otti esiin vaatteet, puki ne ylleen ja meni nopeasti keittiöön, missä alkoi valmistaa aamiaista.

Niko pukeutui, meni peilin eteen katsoakseen lähemmin, laittoi hiuksiaan. ”Sinä olet pulassa”, hän kuiskasi peilikuvalleen. ”Satutat taas itsesi ja tiedät sen”, hän jatkoi. Eikö hän ollut luvannut itselleen, ettei antaisi tämän tapahtua? Ja silti hänellä oli näitä tunteita, jotenkin hän tiesi sallineensa ne ja tiesi, että sallisi niiden myös kasvaa liian syviksi. Liian syviksi ja liian aikaisin. Mutta sellainen hän oli, sellainen hän oli aina ollut.

Hän meni keittiöön. ”Voin laittaa meille teetä tai kahvia, jos haluat”, hän sanoi Kamilille tullessaan sisään. Mutta kun hän näki toisen siellä hellan ääressä, hänen ajatuksensa häiriintyivät, eikä hän voinut itselleen mitään. Hän meni Kamilin taakse, kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja suuteli hänen kaulaansa. ”Seksikäs…” hän kuiskasi.

Kamil hymyili, vaikka tiesikin, ettei Niko voisi nähdä sitä. ”Kiitos. Täytyykö minun sanoa samoin? Koska sinäkin olet”, hän vakuutti, nauttien kosketuksesta vartalollaan. ”Mutta nyt, senkin seksihullu peto, anna minun tehdä aamiainen valmiiksi tai saat pelkkää palanutta ruokaa”, hän vitsaili.

Niko huokaisi. ”Hyvä on, annan sinun olla, mutta en voi mitään hormoneilleni. Älä huoli, yritän kuitenkin”, Niko virnisti ja meni etsimään kattilaa. Hän kaatoi sinne vettä kiehumaan ja valmisti nopeasti teen Kamilin viimeistellessä aamiaisen.

Vihdoin se oli valmis ja Kamil tarjoili munakasta kahdelta lautaselta. ”Smacznego”, hän toivotti Nikolle istuessaan pöydän ääreen lautasensa kanssa. Hän oli myös nälkäinen eilisillan ja tämän aamun jäljiltä, hän hymyili Nikolle. ”Syö, en tahdo sinun nälkiintyvän.”

”Smashnego?” Niko yritti, mutta se ei tullut kovin sujuvasti ja hän hymyili Kamilille hämillisesti. ”Ja anteeksi jo etukäteen kaikista niistä kerroista, jolloin pahoinpitelen kieltäsi yrittäessäni käyttää sitä… mutta nyt, syödään! Se tuoksuu herkulliselta.”

”Se oli tarpeeksi hyvä”, Kamil hymyili jälleen ja alkoi lapioida ruokaa suuhunsa, se maistui hyvältä, mutta sen loputtua hän oli yhä nälkäinen. ”Haluaisitko nyt paahtoleipää?”

”Kyllä, kiitos”, Niko nyökkäsi. ”Vatsani tuntuu tänään pohjattomalta, voisin syödä vaikka hevosen”, hän nauroi ja maistoi teetään.

Kamil etsi paahtoleivän ja valmisti muutaman siivun, levitti kerroksen hilloa niille ja laittoi ne lautaselle keskelle pöytää. ”Minäkin olen yhä nälkäinen. Luulenpa, että se raha mikä säästetään vedestä, kuluu ruokaan.”

Niko virnisti ja kurotti kohti paahtoleipää. ”Niin taitaa olla ja tiedätkö, voitaisiin säästää myös lämmityskuluissa”, hän vilkaisi Kamilia merkitsevästi ja kohotti kulmiaan, virnistäen.

”Niin, mutta tarvitsisimme isomman sängyn”, Kamil päätti leikkiä mukana ja haukkasi paahtoleipää.

”Se olisi helposti ratkaistu, ihan vaan… siirretään kaksi pienempää sänkyä samaan huoneeseen”, Niko virnisti ja söi loppuun. ”Mm… se oli hyvää.” Hän hymyili ja katsoi toista. ”Kiitos, Kamil”, hän kiitti toista omalla kielellään.

”Prosze bardzo”, Kamil hymyili takaisin, arvaten mitä Niko oli sanonut. ”Ja nyt, sinä voit tiskata astiat, minä autan sinua ja sitten katsotaan elokuvaa.”

**^^**^^**

Myöhemmin iltapäivällä katsottuaan elokuvan he olivat valmiita lähtemään ulos.

”Näytätkö minulle sen puiston ensin?” Niko kysyi laittaessaan kenkiä jalkaansa eteisessä.

”Kyllä, niin oli tarkoitus”, Kamil sanoi ja meni huoneeseensa hakemaan lämpimämmän takkinsa. Sitten hän tuli takaisin eteiseen laittamaan kengät jalkaansa. Hän katsoi Nikoa, joka oli aikeissa pukea ylleen kevyemmän takkinsa. ”Niko, ulkona on kylmä, mene pukeutumaan lämpimämmin.”

Niko katseli vaatteita, jotka hänellä parhaillaan oli yllään, sitten takaisin Kamiliin ja huokasi. ”Kyllä, isä”, hän vitsaili ja palasi huoneeseensa hakemaan toisen takkinsa ja pipon. ”Parempi?” hän kysyi tullessaan takaisin.

”Paljon parempi”, Kamil vastasi kikattaen. ”Nyt tiedän, miksi ihmiset luulevat, että teillä suomalaisilla on sukurutsaisia suhteita.”

Moinen loukkaus sai Nikon leuan loksahtamaan, hän löi leikkisästi Kamilia käsivarteen. ”Luulet olevasi kovinkin nokkela, niinkö?” Hän nauroi. ”Lähdetään sitten…” hän jatkoi aukaisten oven. ”…isi”, hän ei voinut olla lisäämättä.

Kamil odotti Nikon menevän ulos ensin ja seurasi sitten. He tulivat ulos viileään talvi-ilmaan. ”Okei, puisto on tuolla päin”, hän osoitti kädellään. ”Melko pitkä matka, mutta on hyvä päivä pitkälle kävelylle, eikö?”

”Joo, niin on”, Niko myöntyi ja hetken kulutta hän kurottautui ottamaan Kamilin käden omaansa, epävarmana siitä, kuinka toinen vastaisi siihen. Mutta Niko ajatteli, että tullakseen suvaitsevaisiksi ihmisten täytyi vain tottua näkemään enemmän homopareja tällä tavoin, kulkemassa käsi kädessä ihan kuin mikä tahansa muu pari.

Kamil katsoi Nikoa ja puristi hänen kättään nähdessään kysymyksen hänen silmissään; olisiko tämä oikein? Ja totta puhuen, se tuntui Kamilista mukavalta, pelottavalta ja mukavalta samaan aikaan. Hänen kotimaassaan hänet olisi välittömästi lynkattu tästä hyvästä, mutta täällä se ei ollut niin kamalaa ja hän oli itse asiassa nähnyt muutamia heidän kaltaisiaan pareja kävelemässä ja pitelemässä toistensa kättä.

”Se on ihan ok”, hän sanoi Nikolle. ”En tekisi tätä Puolassa… mutta täällä se ei haittaa.”

Niko katsoi häntä hetken. ”Sääli, että on vielä niin monia paikkoja, missä täytyy piileskellä ollakseen turvassa. Mitä antaisinkaan voidakseni elää täydellisen suvaitsevaisessa maailmassa, asiat voisivat olla paremmin täällä, samoin kuin omassa kotimaassanikin.”

”Ei tule tapahtumaan kovin pian”, Kamil sanoi, hän näki vanhan naisen kulkevan heidän ohitseen ja katsovan heitä oudosti, mutta nainen ei sanonut tai tehnyt mitään, joten Kamil kohautti harteitaan.

”Näit tuon naisen? Hän ei ollut niin paha. Luulen, että olemme niin lähellä täydellistä maailmaa kuin mahdollista.”

Niko nauroi. ”Ei, uskon että se voi ja tulee kehittymään vielä, mutta ehkä olen vain toivoton optimisti. Sitten hän vilkaisi Kamilia. ”Oletko sinä…? Hm… Se ei ollut sinun ensimmäinen kertasi, sinä olet seurustellut ennenkin?” hän kysyi varovasti.

Kamil kurtisti kulmiaan. Tomek… se ei ollut sellaista, mistä hän olisi halunnut puhua juuri nyt, mutta ellei nyt, niin milloin sitten? ”Kyllä, niin olen”, hän vihdoin vastasi.

”Kuka hän oli? Kuinka vanha olit? Ja… Jos utelen liikaa, sinun ei tarvitse vastata”, Niko puri huultaan, hän oli utelias, mutta epävarma siitä, kyselikö tosiaan liikaa.

”Ei se mitään, et utele liikaa, ehkä on aika kertoa jollekin…” hän sanoi miettiväisesti. ”Se on vain… hän… oli ystäväni ja ainoa poikakaverini tähän mennessä ja… taisin olla typerästi rakastunut häneen… ja hän käytti sitä.” Kamil muisti kuinka oli sattunut, kun he olivat eronneet, tai pikemminkin kun Tomek oli lähtenyt. ”Olimme saman ikäisiä, lukion viimeisellä luokalla… eikä kukaan tiennyt meistä, ja kun se päättyi, en voinut puhua siitä kenellekään, minun täytyi teeskennellä, että kaikki oli hyvin… mutta…” hän vaihtoi äänensävynsä taas iloiseksi… ”hän on nyt menneisyyttä ja tiedän, ettei se ollut muuta kuin ensimmäinen ihastus. Entä sinä? Kuka oli sinun ensimmäinen ihastuksesi?”

”Ensimmäinen ihastukseni?” Niko muisteli mennyttä ja nauroi hieman. ”Ai niin, kuudennen luokan opettajani, hän oli… hm… 25-vuotias, luulisin, ja minä olin… mitä? 11? 12? Joka tapauksessa, voin sanoa, että sinä vuonna tein kotitehtäväni erityisen hyvin. Olin riippuvainen jokaisesta ylistävästä sanasta, jonka sain häneltä. Tietysti se oli vain kuvitelmaa, fantasiaa, hän oli hetero ja minä olin lapsi, mutta silti… Minulla oli sen jälkeen joitain pieniä ihastuksia ja tyhmiä pikku suhteita, mutta ensimmäinen oikea poikakaveri minulla oli 17-vuotiaana, hän oli ensimmäiseni…” Niko kertoi, ajatteli jälleen Ronia ja kaikkea hyvää ja huonoa heidän suhteessaan, se oli ollut pelkkää tunteiden vuoristorataa. Mutta silti hän oli typerästi uskonut, että Roni oli rakastanut häntä, varsinainen vitsi! Toinen oli luultavasti pettänyt häntä useammin kuin kerran ja… ei, tämä ei ollut sellaista, minkä hän oli valmis jakamaan Kamilin kanssa. Oli se sitten reilua tai ei sen jälkeen, mitä Kamil oli kertonut hänelle.

”Sinä… todella olit ihastunut opettajaasi?” Kamil muisti ne vanhat naiset, jotka olivat opettaneet häntä ja häntä värisytti. Ei ikinä!

”Voi, en ollut edes ainoa”, Niko virnisti nähdessään ilmeen Kamilin kasvoilla. ”Puolet luokkani tytöistä olivat järjettömästi rakastuneet häneen ja, no… jos olisit nähnyt hänet… ymmärtäisit kyllä.”

”Luultavasti… kaikki mitä muistan omista opettajistani on, että he olivat kaikki naisia, melko vanhoja, jotkut heistä pelottavia ja… ei, ei ihastumista keneenkään heistä. Ymmärtäisit, jos näkisit heidät.” Hän lisäsi kuin jälkiajatuksena.

”Voin kuvitella! Ja olisin tavallaan huolissani, jos kertoisit nyt, että sinulla oli ihastus jotain naisopettajaa kohtaan”, Niko kikatti. ”Hm… yläasteella oli yksi vanha historian opettaja, jota kutsuttiin neiti Rusinaksi, siltä hän todella näytti”, hän kertoi nauraen.

”Minulla oli biologian opettaja, jota me kutsuimme sammakoksi… hänen pullottavien silmiensä vuoksi. Ymmärrän, että se ei ollut kovin kivaa meiltä, ja hän oli todella hyvä opettaja, mutta… sammakko, kyllä”, Kamil nyökkäsi.

”Naisparat, ei varmasti ole helppoa olla opettaja”, Niko mietti. ”Mutta sammakko, se on hauskaa.” Niko kuvitteli ison sammakon istumassa opettajan pöydällä ja se sai hänet kikattamaan uudelleen.

”Mikä oli lempiaineesi koulussa?” Kamil kysyi; koska he olivat alkaneet puhua koulusta, hän tuli uteliaaksi.

”Kuvaamataito”, vastaus tuli päivänselvänä. ”Ja pidin myös liikuntatunneista, jalkapallon peluusta ja jääkiekosta talvella… Hm, entä sinun?”

”Peruskoulussa se oli biologia, yllättävää… mutta sitten englanti, rakastin englannin oppimista. Olin hyvä myös muissa aineissa, mutta englanti oli suosikkini.”

”Minulla oli tapana harjoitella englantia puhumalla ääneen kun olin yksin kotona, ja minä rakastin harjoitella eri aksentteja matkimalla niitä tv-ohjelmista. Rakastin brittiaksenttia.”

”Pidän siitä myös, mutta skottiaksentti on siistein. Katselin ’Bravehartia’ ja Mel Gibson puhumassa skottiaksentilla on…” Kamil pudisteli päätään.

”Aivan! Voi pojat, rakastan sitä elokuvaa, se on niin upea. Vapaus!” Niko nauroi. ”Hitto, nyt haluan nähdä sen uudelleen!” Hän pudisti päätään. ”Ja haluan mennä Skotlantiin.”

”Ehkä menetkin?” Kamil nauroi hieman. He kävelivät hiljaisina hetken aikaa, lähemmäs ja lähemmäs puistoa.

”Onko muita elämän haaveita?” Kamil kysyi.

”Kysy vain kuinka paljon!” Niko nauroi. ”Haluaisin matkustella enemmän, nähdä paikkoja, tavata uusia ihmisiä, niin että vanhana voisin sanoa eläneeni, tiedätkö? Hm… Minulla on hassu unelma, että vanhana muuttaisin Etelä-Ranskaan, omistaisin siellä söpön pienen talon ja pienen viinitarhan. Istuisin talon kuistilla, maalaisin ja katselisin viinirypäleiden kasvamista… Tiedän, että se kuulostaa niin kornilta ja luultavasti se pysyykin vain unelmana, mutta on mukavaa haaveilla… Entä sinä? Mitkä ovat sinun unelmiasi?” Niko kysyi vilkaisten toista.

”Minun unelmani…” Kamil mietti hetken sitä, mitä Niko oli kertonut. Se tuntui hänestä oudolta, että toinen oli niin vailla kunnianhimoa, tai siltä se vaikutti. ”Hm… vaikea sanoa, se kaikki… muuttuu joka päivä, ja ajatukseni keskittyvät väliaikaisiin tavoitteisiin, kuten… collegesta valmistuminen, kunnollisen työn hankkiminen… se kuulostaa tylsältä”, Kamil virnisti.

”Se kuulostaa normaalilta”, Niko hymyili ja mietti sitten hetken. ”Tiedän, että tulee olemaan vaikeaa ansaita kunnollinen elanto taiteella, äiti toivoi, että päättäisin opiskella jotain muuta, mutta… tämä on sitä, mitä haluan tehdä, ehkä se on riskialtista, mutta otan mieluummin riskin kuin jumiudun loppuelämäkseni johonkin pölyiseen toimistoon ja kadun aina, etten käyttänyt hyväkseni mahdollisuutta yrittää. Olen mieluummin nälkäinen, nääntynyt taiteilija kuin jokin tylsistynyt keski-ikäinen mies, joka vihaa työtään.”

Kamil nyökkäsi, hän ymmärsi, ja silti ajatteli jälleen kuinka erilaisia he kaksi olivat.

”Täällä on kaunista”, Niko kuiskasi heidän saavuttuaan puistoon.

”Niin on, mutta sinun pitäisi tulla tänne keväällä… tai kesällä… tai syksyllä…” Sitten Kamil kikatti. ”Hyvä on, täällä on mukavaa vuoden ympäri, luulisin. Mikä on lempivuodenaikasi?” Kamil kysyi, kävellen nyt takaperin, haluten nähdä Nikon kasvot. ”Ja varoita, jos joku tulee, en halua törmätä keneenkään.”

Niko katsoi Kamilia uteliaasti ja hymyili. ”Lempivuodenaikani on… hm… kevät, ehdottomasti kevät, kaikki herää eloon, saa uuden tunteen toivosta. Talvet kotimaassani ovat niin pimeitä, vain vähän valoa ja mitä lähemmäs kevättä tullaan, ihmiset muuttuvat, he ovat hilpeämpiä, avoimempia. Pidän siitä muutoksesta… Mikä on sinun lempivuodenaikasi?”

”Synnyitkö keväällä?” Kamil kysyi vastaamatta vielä Nikon kysymykseen.

”Itse asiassa kyllä”, Niko virnisti.

”Hahaha! Siksi siis pidät siitä eniten!” hän sanoi ja lisäsi sitten: ”Minä rakastan talvea. Talvet ovat aina niin kauniita, muistan hiihtäneeni ja minulla oli valtavan hauskaa ja perhejoulut… Ja kyllä, synnyin talvella”, hän vastasi ennen kuin Niko ehti kysyä.

”Eli koska on syntymäpäiväsi?” Niko kysyi, nythän oli talvi ja hän halusi tietää, milloin hankkisi lahjan Kamilille.

”Viikko ennen jouluaattoa”, Kamil virnisti. ”Entä sinun?”

”Kolmas toukokuuta, sitten voin vihdoin heittää pois väärennetyt henkilöpaperit”, Niko kikatti. ”Hm, ja minun täytyy hankkia sinulle kaksi lahjaa, syntymäpäivä ja joulu…”

Kamil aikoi vastata, kun hän törmäsi johonkin takanaan. Hän kääntyi pyytääkseen anteeksi keneen tahansa olikin törmännyt, mutta tunnisti toisen siksi kurjaksi roistoksi, Mattiksi.

Nikosta melkein tuntui kuin hänen sydämensä olisi hypännyt kurkkuun hänen nähdessään Mattin. Hän ei ollut lainkaan huomannut tätä, hän oli ollut liian keskittynyt katselemaan Kamilin kasvoja ja nyt Niko tunsi pahoinvointia. Matt katsoi häntä, sitten Kamilia, silmät täynnä halveksuntaa.

”No mutta, ketäs täällä onkaan?” hän aloitti hitaasti, nyt täysin keskittyneenä katselemaan Nikoa, joka oli jähmettynyt paikoilleen. Matt ei myöskään ollut yksin.

”Ei ketään”, Kamil vastasi kylmästi, meni nopeasti Nikon luo ja tarttui häntä kädestä. Niko näytti kalpealta ja jostain syystä säikähtäneeltä. ”Tule, Niko, lähdetään.”

”Ah, ollaanko sitä suojelevaisia tuota pikku huoraa kohtaan? Onpas söpöä, pidellään kädestä ja muuta paskaa”, Matt seurasi heitä. ”Saamarin pelkurit!”

Niko kuuli hänen äänestään, että Matt oli humalassa, keskellä päivää!

Kamil pysähtyi ja kääntyi kohtamaan Mattin, jolla ilmeisesti yhä oli jotain ongelmia. ”Hän ei ole huora”, Kamil murisi Mattille. ”Ainoa huora täällä on se, jota parhaillaan katselen.” Kamil tuijotti Mattia pitkään kiinteästi. Sitten hän katsoi toista kaveria, joka oli Mattin kanssa ja näytti hämmentyneeltä ja… ”Vie känninen ystäväsi kotiin ennen kuin hän saa taas turpiinsa.”

Kamil kääntyi Nikon kanssa, valmiina kävelemään pois.

”Niko”, Matt kutsui yhä heidän takanaan. ”Hei, Niko!” Niko ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä, hän ei ymmärtänyt, mitä Matt halusi hänestä. ”Ei se kestä, tiedätkö…”

”Älä välitä hänestä”, Niko pyysi Kamililta, joka näytti valmiilta kääntymään ja todella mottaamaan toista naamaan. Kamil nyökkäsi, vaikkakin jäykästi.

”Hei, nelisilmä, poikakaverisi on maannut puolten koulumme homojen kanssa, mitäs siitä tykkäät?” Niko pysähtyi, järkyttyneenä, hän kääntyi katsomaan Mattia, joka virnuili heille molemmille. ”Ihan oikein, minä tiedän.”

Se oli liikaa Kamilille, hän päästi Nikon käden ja meni sinne, missä Matt seisoi, hän heilautti nyrkkiään ja osui sillä suoraan Mattia nenään. Hän havaitsi välittömän kivun rystysissään, mutta se ei ollut mitään verrattuna hänen tuntemaansa puhtaaseen tyytyväisyyteen.

”Tuo oli likaisten valheiden kertomisesta, paskiainen.”

Mattin ystävä kiirehti hänen vierelleen auttamaan häntä.

”Saamarin ulkomaalaiset kusipäät! Minä näytän teille, näytän teille molemmille!”

Niko tunsi olevansa yhä liian järkyttynyt pystyäkseen sanomaan juuri mitään, hän ei voinut uskoa, että oli antanut tuon idiootin koskea häneen, että oli maannut tämän kanssa, että… Kamil kurotti jälleen kohti hänen kättään, johdatti häntä pois, Mattin yhä huutaessa jotain heidän peräänsä.

”Mikä idiootti”, Kamil mutisi heidän ehdittyään tarpeeksi kauas.

”Hän on…” Niko myönsi, ajatus Mattista hänen päällään puistatti häntä, ajatus hänestä sisällään, hengittämässä hänen päälleen… Se oli ehdottomasti virhearviointi hänen puoleltaan, mitä hän oikein oli ajatellut? ”En voi uskoa, että annoin tuon… juopon…” häntä puistatti jälleen. Kamil ei sanonut mitään, puristi vain hänen kättään ja jatkoi hänen johdattamistaan pois mokoman kusipään näköpiiristä.

Heidän ehdittyään siihen osaan puistoa, jonka Kamil oli halunnut näyttää toiselle, hän pysäytti Nikon ja kietoi suojelevasti käsivartensa hänen ympärilleen, jotenkin tietäen, että Niko tarvitsi sitä ja suuteli häntä, lempeästi huulille.

”Et sinä ole huora, Niko”, hän kuiskasi, ajatellen, että toisen tarvitsi kuulla se. ”Älä usko sitä törkeää sikaa.”

Niko oli hetken hiljaa, vain pidellen Kamilia. ”Kiitos, Kamil, jälleen”, hän vihdoin kuiskasi ja hymyili hieman. ”Hän todella on sika”, hän mutisi sitten.

Kamil hymyili ja pidellen yhä Nikoa harteista hän perääntyi askeleen ja katseli ympärilleen. ”Tervetuloa pieneen pakopaikkaani, Niko… Tiedän että se on melkein keskellä kaupunkia, mutta täällä harvoin käy kukaan tähän aikaan vuodesta. Pidätkö siitä?”

Niko katseli ympärilleen; lumiset puut ja puhtaan valkoinen maa, vuoret kaukana etäisyydessä, jäätynyt lampi… ”Ihan kuin pieni talven ihmemaa”, hän kuiskasi hymyillen itsekseen. ”Kyllä, pidän siitä”, hän katsoi Kamilia silmiin. Lähistöllä ei tosiaan ollut paljon ihmisiä, joku vanha pariskunta käveli hieman kauempana heistä.

”Ja mistä pidän talvessa…” Kamil virnisti nopeasti, sieppasi kourallisen lunta ja pyöritti sen palloksi, ”…ovat lumisodat!” Hän heitti sen Nikoa kohti, varoen osumasta toista kasvoihin; hän tähtäsi vain paksun takin peittämään ylävartaloon.

”Senkin roisto!” Niko avasi järkyttyneenä suunsa, vaikkakin leikillään. ”Maksat tuosta!” Hän virnisti ja kurottautui ottamaan lunta, heitti pallon Kamilia kohti, tähdäten hänen rintaansa.

Kamil väisti nopeasti, Nikon tähtäys meni hieman ohi hänen rinnastaan ja osui hänen käsivarteensa. ”En ole mikään roisto!” Hän sieppasi uuden kourallisen lunta ja tuli lähemmäs. ”Sano se; ’Kamil ei ole roisto’, tai tämä lumi päätyy lopulta paitasi sisään.”

Niko perääntyi nopeasti, otti lunta käteensä ja perääntyi lisää. ”Sinun täytyy ensin saada minut kiinni”, hän haastoi Kamilin virnistäen.

Kamil väläytti hänelle hymyn tullessaan askeleen lähemmäs. ”Voi, kyllä minä saan sinut kiinni, voin vakuuttaa sen”, jälleen askel lähemmäs. Niko nauroi ja heitti lumipallon häntä kohti harhauttaakseen Kamilin, lähti juoksemaan pakoon, tunsi itsensä jälleen lapseksi, innoissaan leikistä.

Lumi oli osunut tällä kertaa suoraan Kamilia rintaan, mutta hän juoksi pian Nikon jälkeen, yrittäen olla liukastumatta liukkaalla maalla. Nikon sairaus oli heikentänyt häntä, eikä hän ollut niin nopea, joten Kamil sai hänet kiinni melko nopeasti, hänen kätensä kietoutuivat hänen ympärilleen.

”Nyt sano se.”

Niko kikatti, pyristellen heikosti Kamilin otteessa. ”Mitä? Mitä haluat minun sanovan?” hän huohotti.

”’Kamil ei ole roisto.’ Toista!” Hän komensi hymyillen katsellessaan Nikon nauravia kasvoja.

”Ja… entä jos… en sano sitä?” Niko kokeili onneaan.

”Tämä lumi löytää tiensä paitasi sisälle”, hän uhkasi, vaikkakin tietäen, ettei voisi tehdä sitä, ei niin pian Nikon sairauden jälkeen. Jopa nyt hän huomasi, miten lopussa Niko vaikutti olevan.

”Hyvä on, hyvä on! Kamil ei ole roisto”, Niko virnisti, hellittäen pyristelyään. ”Tyytyväinen?”

”Erittäin”, Kamil suuteli nopeasti Nikon nenänpäätä. Toinen alkoi pian yskiä hieman, hänen huulensa vapisivat hieman. Kamil vei kätensä hänen poskilleen. ”Hm… onko sinulla kylmä?”

Niko pudisti päätään. ”Olen ihan kunnossa.”

”Valehtelija”, Kamil syytti, hymyillen lempeästi. ”Et saa tulla uudestaan sairaaksi, mennään kotiin ja lämmitetään sinut.”

”Lämmitetäänkö minut sängyssä?” Niko ehdotti toiveikkaasti, vilkaisten Kamilia merkitsevästi.

”Lämmitetään sinut kuumalla kaakaolla”, Kamil virnisti vastaukseksi. ”Senkin pieni seksihullu peto…” Hän tarttui Nikon käteen ja suuteli häntä poskelle. ”Vaikka, kuka tietää, ehkä myöhemmin.” Hän kohotti kulmiaan ja katsoi Nikoa tavalla, mikä sai toisen hymyilemään.

Kävely takaisin kotiin kaupungin katujen halki oli opettavainen kokemus Kamilille; ehkä se ei ollut niin paha, tunteiden osoittaminen, oleminen avoimempi ihmisille? He olivat kulkeneet koko matkan käsi kädessä, ja Mattia lukuun ottamatta he eivät olleet saaneet yhtään halveksivia kommentteja, vain outoja katseita, mutta hän oli odottanut pahempaa.

Kotona hän auttoi Nikoa riisumaan takkinsa.

”Nyt…” hän aloitti puoliksi vakavasti. ”Minä haluan…”

Niko kohotti kulmiaan, hymyillen Kamilile. ”Sinä haluat…?” hän aloitti hitaasti, katsellen Kamilia innokkaasti.

”Jotain makeaa”, Kamil virnisti. ”Sinä ja likainen mielikuvituksesi!” Kamil vitsaili, suudellen Nikoa nopeasti suulle. ”Ja haluan leipoa kakun, autatko minua?”

”Saat syyttää itseäsi siitä, miten mieleni toimii tällä hetkellä”, Niko teeskenteli murjottavansa ennen kuin hymyili. ”Mutta hyvä on, kakku, pidän kakuista ja voin auttaa… mutta varoitan sinua, viimeksi kun yritin leipoa kakun, siitä seurasi varsinainen keittiöpainajainen ja minun oli täytynyt unohtaa jotain, koska se oli… todella litteä, ja äiti sanoi, että… hm… okei… nyt lavertelen jälleen… leivotaan se kakku!”

”Älä huoli, TIEDÄN tarkalleen kuinka leivotaan kakku. Pidätkö hiivapiirakoista?” Kamil kysyi, tarkistaen oliko heillä kaikki ainekset. ”Mistä hedelmästä pidät?”

”Pidän… omenoista ja… appelsiineista… ja vesimelonista, kiivistä, hm… mutta kahta viimeistä ei voi käyttää piirakassa vai… voiko…? Hei! Voisimme kokeilla kurkkupiirakkaa!” Niko purskahti nauruun, hän saattoi nähdä mielessään kärsivän ja silti hieman huvittuneen katseen muodostuvan äitinsä kasvoille.

”EI kurkkua”, Kamil kurtisti naamaansa, kuvitellen hiivapiirakkaa ja kurkkua. ”Uhh, Niko… EI kurkkua! Eivätkä appelsiinitkaan käy. Omenapiirakkaa siis”, Kamil päätti, mutta huomasi sitten, että heiltä puuttui muutamia aineksia. ”Tarvitsemme hiivaa ja margariinia… meillä on maitoa ja omenia ja munia…”

”Mitä sinulla on kurkkua vastaan, Kamil? Oletko… mustasukkainen niille?” Niko vitsaili. ”Lupaan, etten enää yritä ottaa niiltä suihin, saisiko se sinut myönteisemmäksi kurkuille?”

Kamil vilkaisi häntä huvittuneesti ja pyöritti silmiään. ”Minä… sinä olet outo”, hän hymyili, ja Niko nyökkäsi.

”Kiitos, ja niin olen”, hän hymyili melkein ylpeästi. ”Voisimmeko lisätä siihen vähän kirsikoita?” Niko kysyi, totta puhuen hän ei tiennyt, millaiselta hiivapiirakka näytti, oliko se niin kuin… hedelmäkakku? Vai oliko se piirakka? Kuten omenapiirakka? Hän ei ollut varma.

”Kyllä, kirsikat sopivat myös, vaikkakin siitä tulee vähän yksitoikkoisia…”

”Yksitoikkoisia… yksitoikkoisia kirsikoita?” Niko kikatti, ymmärtämättä mitä Kamil sillä tarkoitti. ”Ei meidän tarvitse laittaa kirsikoita, jos et pidä niistä, sinä tiedät paremmin kuin minä.” Hän nyökkäsi.

”Selvä, keitetään ensin kuumaa kaakaota ja sitten mennään ostoksille.” Kamil hymyili.

**^^**^^**

”Tuota, entä jos kirsikoita ei ole?” Kamil kysyi heidän ollessaan matkalla kauppaan.

”Taitaa olla turvallisempaa, että sinä päätät mitä siihen laitetaan, koska jos se olisi minusta kiinni, laittaisin siihen luultavasti jotain hullua kuten… ketsuppia, tai… tomaatteja”, Niko virnisti. ”Kerran ollessani ehkä kuuden tai seitsemän vanha, ajattelin yllättää äitini äitienpäivänä, joten nousin tooodella varhain leipomaan hänelle kakkua. Aloin miettiä; mistä äiti pitää? Muistin, että hän pitää salmiakista, mikä on suolaista mustaa karkkia, jota ei myydä täällä, no joka tapauksessa muistin myös, että hän pitää banaaneista. Joten mikä olisikaan parempi kuin salmiakki-banaani-kakku?” Niko kikatti. ”Ainoa ongelma oli, etten oikein tiennyt, miten sellainen tehdään, joten yritin jälleen muistella mitä äiti teki leipoessaan kakkua. Otin ison kulhon, kaadoin sinne jauhoja ja maitoa ja munia, sokeria, palan voita ja tietenkin muutaman banaanin ja niitä karkkeja. Sitten sekoitin sen käsilläni ja tulin siinä sivussa melko sotkuiseksi, koska huomasin kuinka kivalta se tuntui käsieni alla. Ajattelin, että siitä tulisi loistokkain ikinä tehty kakku.” Hän vilkaisi Kamilia. ”Sinun olisi pitänyt nähdä äitini kasvot, kun hän tuli keittiöön sinä aamuna, siinä minä seisoin odottamassa uunin kuumenemista, oudon näköinen kakku pöydällä, olin jauhojen ja taikinan peitossa ja keittiö oli… no…” Niko hymyili leveästi. ”Haluan siis sanoa, että on paljon parempi ja turvallisempi, jos jätän vastuun kakun tekemisestä sinun harteillesi.”

”Tuo oli…” Kamil tyrskähti, kuvitellen kakun, jota Niko oli yrittänyt tehdä, eikä hän kyennyt pitämään ilmettään vakavana. ”Luoja, toivon, että olisin voinut nähdä äitisi naaman!” Kamil kikatti jonkin aikaa, heidän ohitseen kulkevat ihmiset katsoivat häntä oudosti – sekopää nauroi kulkiessaan – mutta hän ei välittänyt sillä hetkellä. Nauraminen ulkona kadulla ei ollut kiellettyä, eikä säädytöntä. ”Okei”, hän veti syvään henkeä. ”Joten… laitamme kaiken kakkuun päällimmäiseksi, hedelmiä, ei liian mehukkaita, marmeladia, hilloa… ai niin, kruszonka!” Hän muisti äkkiä.

Niko ei voinut olla kikattamatta katsoessaan Kamilin nauravia kasvoja. Ainakin hän oli saanut toisen nauramaan oudolla tositarinallaan. ”Mitä on krus… onka? Krusonka?”

”Kruszonka”, Kamil toisti sanan hitaammin. ”Se on… hm, makeaa taikinaa, jota laitetaan hiivapiirakan päälle… vaikka luultavasti se voidaan leipoa erikseenkin… mutta äitini aina laittaa sen piirakan päälle… makeaa ja rapeaa…” Hän hymyili Nikolle. ”Olen varma, että pidät siitä. Voin levittää sitä kaikkialle päällesi…” Tuhmia mielikuvia! Hän saattoi itse asiassa kuvitella Nikon peitettynä makealla taikinalla ja…

Niko virnisti hänelle. ”Levität sitä kaikkialle päälleni ja…?” Hän vilkaisi toista merkitsevästi, tökkäsi sitten Kamilia kylkeen nauraen pehmeästi. ”Näetkö, sinun vikasi, sinä aiheutat näitä mielikuvia minussa…” hän virnisti. ”Ei sillä, että suuremmin piittaisin”, hän kuiskasi sitten Kamilin korvaan.

”Sait kiinni itse teossa”, Kamil myönsi, mielikuvat olivat yhä hänen päässään, mutta hän yritti pistää vastaan. ”Joten, joka tapauksessa… Voisin käyttää kruszonkaa ja omenia ja… siinä se. Liikaa hyviä aineksia vain tekee piirakasta liian raskaan”, hän päätti, tarttui sitten Nikoa kädestä ja veti hänet nopeammin kohti supermarkettia. ”Meidän täytyy pitää kiirettä, kakun leipominen vie aikaa.”

”Ai, selvä…” Niko käveli Kamilin rinnalla, iloisena kun sai pidellä häntä kädestä, välittämästä katseista, joita he saivat, jotkut uteliaita, jotkut vihaisia, jotkut… No, ei hän välittänyt, hän oli onnellinen, eikä hän aikonut antaa minkään pilata sitä. Ei edes Mattin, eikä hänen kertomiensa valheiden.

”Voidaanko ottaa jäätelöä, ja voitaisiin laittaa myös jääpalasia pakastimeen, eikö?” Niko kysyi heidän ehdittyään kauppaan. Hän mietti, mitä kaikkea he voisivat tehdä jään kanssa…

”Kyllä voidaan”, Kamil myöntyi, etsien aineksia, joita hän tarvitsisi kakkuun. Hän löysi hiivan maito-osastolta ja sen vieressä oli pakasteosasto. ”Mene katsomaan, onko täällä jäätelöä.”

”Kamil, jos täällä ei olisi jäätelöä, pitäisin sitä maailmanlopun merkkinä!” Niko kikatti. ”Mistä pidät eniten? Mansikasta? Suklaasta? Vaniljasta?”

”Vaniljasta”, Kamil sanoi ottaen hiivan, sitten hän meni Nikon kanssa pakastimen luo. ”Entä sinä?”

”Minä pidän mansikasta, sellaisesta missä on oikeita mansikanpalasia seassa… Otetaanko molempia?”

”Otetaan”, Kamil nyökkäsi, ottaen pienen paketin molempia makuja. ”Nyt… miten olisi vähän kirsikoita sinulle? Tiedän, että nyt on talvi, eikä ole tuoreita hedelmiä, mutta ehkä löytyy… uh, miksi sitä sanotaan, kun hedelmät ovat tölkissä mehun seassa?”

”Tuota… säilyke?” Niko virnisti ja sanoi sanan suomeksi, kun ei kyennyt muistamaan, mikä se oli englanniksi. ”En muista, mikä se on englanniksi. Eikö ole inhottavaa, kun sellaista tapahtuu?”

”Joo, se on kompot puolaksi, mutta ei aavistustakaan, mikä se on englanniksi…” Kamil raahasi Nikon kohti osastoa, missä oli tölkkihedelmät ja –vihannekset. ”Tässä, kirsikoita ja mansikoita, valitse.”

”Otan kirsikoita… pidätkö muuten niistä?”

”Joo, Puolassa on kirsikoiden aika kesäkuussa ja heinäkuun alussa, äiti aina sanoo, että elän kirsikoilla silloin”, Kamil kertoi ja laittoi purkin koriin. ”Tarvitaanko muuta? Kurkkuja?” Hän kysyi virnistäen.

”Hmm… no… kurkut ovat lopussa… ja haluaisin niitä, mutta tällä kertaa, kuten sanoin, ainoastaan syötäväksi eikä…” Niko virnisti nojautuen lähemmäs, ”tällä kertaa minulla on paljon parempi kohde, millä harjoitella, eikö?” Hän kuiskasi, hieraisten Kamilin korvaa huulillaan. Sitten hän siirtyi pois. ”Okei, haetaan kurkkuja!” hän meni kohti vihannesosastoa. ”Kurkkuja, kurkkuja, herkullisia, mehukkaita kurkkuja”, hän lauloi hiljaa itsekseen.

Kamil katseli hänen jälkeensä hienon punan peittäessä hänen poskiaan Nikon ehdotettua että… Hän seurasi toista, tuijottaen häpeämättömästi, ja sitten tajutessaan, minne hänen ajatuksensa kulkivat, hän pudisteli päätään. Mikä häntä vaivasi? Oliko hänellä nyt pakkomielle seksistä? Sitten hän kuuli Nikon hiljaisen laulun; hänellä oli hyvä ääni. ”Kurkku-ya? Onko se kurkku suomeksi?”

Niko vilkaisi häntä ja hymyili kurottautuessaan valitsemaan parhaimman näköisen vihanneksen, minkä löysi. ”Joo, on se, mutta omituista kyllä kurkku tarkoittaa myös nielua.” Niko virnisti kohottaen kulmiaan. ”Okei, sain ne, onko meillä nyt kaikki muu?”

”Luulisin”, Kamil nyökkäsi. ”Maksetaan ostokset ja mennään sitten kotiin! Ja sitten… buchta!”

”Buchta?” Niko kysyi. ”Minä todella aion hankkia suomi-puola-sanakirjan ensi viikolla.” Hän nyökkäsi itsekseen heidän mennessään kohti kassaa. ”Olettaen, että tuo mitä juuri sanoit, oli puolaa?”

”Jep, oli se, mutta et löydä sitä sanakirjasta”, Kamil pudisti päätään maksaessaan heidän ostoksensa. ”Se nimen äitini antoi sille piirakalle, joten…”

”Ahaa, ymmärrän”, Niko nyökkäsi ja pakkasi kaiken reppuun, jonka oli tuonut mukanaan.

”Okei, ruotsalaispentu, nyt opetetaan sinulle kuinka leipoa puolalainen kakku nimeltään buchta”, Kamil ilmoitti heidän lähtiessään kaupasta.

”Okei, mutta… sinun on paras pitää minua silmällä, etten pilaa sitä”, Niko virnisti. ”Saatan tehdä jotain tyhmää, kuten lisätä siihen ketsuppia kun et katso”, hän vitsaili.

”En päästä sinua lähellekään ketsuppia”, Kamil ilmoitti. ”Tai kakkua, sinä saat… noutaa tavaroita, siivota ja pitää minulle seuraa, miltä kuulostaa?”

”Eiköhän se onnistu”, Niko hymyili.

Vihdoin he olivat taas asunnollaan.

”Komentele minua vapaasti, olen sen velkaa sen jälkeen, mitä sinä teit minun hyväkseni tällä viikolla”, Niko sanoi, riisui takkinsa eteisessä ja ripusti sen henkariin.

”Selvä, minä teen niin, mutta älä edes yritä valittaa”, Kamil sanoi vakavasti, vaikka sisimmässään hän halusi kikattaa kuin sekopää. ”Ensin tarvitsen puhtaan kulhon, jauhoja, munia, lämmintä maitoa… Voit itse asiassa aloittaa lämmittämällä maidon”, hän muuttui saman tien keittiönatsiksi. ”Lasillinen, lämmintä mutta ei liian kuumaa, lisäksi kaksi lusikallista voita, ja minä etsin kulhon.”

Niko pyöritteli silmiään ja kikatti. ”Oi, olen herättänyt demonin”, hän vitsaili mennessään täyttämään saamansa tehtävän. ”Mitä teet, jos mokaan?” Niko kysyi lämmittäessään maitoa hellan ääressä.

”Rankaisen sinua”, Kamil vastasi kuin olisi luvannut jotain miellyttävää. Samaan aikaan hän kaatoi nopeasti jauhot kulhoon, lisäsi hiivan, kourallisen sokeria ja kaksi munaa. ”Onko maito lämmintä?” hän kysyi, mutta tarkisti saman tien sen itse, ja huomatessaan, että se oli, hän otti sen varovasti ja kaatoi jauhojen sekaan. ”Nyt täytyy odottaa kunnes hiiva alkaa… uh… toimia? Vain viisi minuuttia.”

Niko tuli lähemmäs ja katsoi kulhoon. ”Voiko maistaa taikinaa, kun se on valmis? Pidän taikinasta”, Niko kysyi.

”Ei tätä taikinaa, saat mahanpuruja, mutta kun teen kruszonkaa…” Kamil virnisti. ”Varmistan, että sitä tulee paljon.”

”Joo, sitten sinulla on jotain, millä kuorruttaa minut”, Niko virnisti, ja sai virnistyksen vastaukseksi.

Kamil tarkisti, oliko hiiva alkanut toimia, ja se oli, muuttaen sokerin joksikin muuksi, hän pesi kätensä huolellisesti, ja alkoi sekoittaa kaikkea, kunnes se oli kiinteä pallo kellertävää taikinaa. Oli melko vaikeaa tehdä hyvää hiivataikinaa ja olla pilaamatta sitä.

”Hm, nyt taikinan pitää nousta… jonkin aikaa… joten teen kruszonkan. Ota sinä leivinpelti ja voitele se voilla, mutta todella PERUSTELLISESTI.”

”Kyllä, pomo”, Niko vitsaili, otti voin jääkaapista ja sitten pellin kaapista. Hän otti palan voita, laittoi sen paperin palalle ja alkoi sitten voidella peltiä; näin hän oli nähnyt äitinsä sen tekevän.

”Onko voita tarpeeksi, sir?” Hän näytti leivinpeltiä Kamilille, joka tarkisti sen nopeasti.

”Kulmat”, hän ilmoitti alkaessaan tehdä kruszonkaa, leikaten ison kimpaleen voita ja sekoittaen sen pieneen määrään jauhoja ja paljoon sokeriin, ja sitten vatkaten sitä, kunnes se oli kiinteää massaa.

Niko huokasi dramaattisesti. ”Nyt jo virhe!” Sitten hän yritti uudestaan, kiinnittäen erityistä huomiota kulmiin. ”Parempi?”

Jälleen kerran Kamil katsoi pannua. ”Unohdit jotain”, hän sanoi Nikolle, joka katsoi hämmentyneesti peltiä käsissään ja sitten Kamilia.

”Mitä? Minusta näyttää, että voita on tarpeeksi”, hän sanoi, kurtistaen kulmiaan katsoessaan uudestaan.

”En sanonut, ettei voita ole tarpeeksi, sanoin, että unohdit jotain”, Kamil kohotti kulmiaan.

”Uh, mitä?” Niko ei muistanut mitä olisi voinut unohtaa.

Kamil virnisti. ”Suudella kokkia?”

”Ai!” Niko nauroi. ”Miten saatoin unohtaa SEN?” hän kysyi nojautuen lähemmäs Kamilia suudellakseen häntä suulle. ”Mmmm…” hän huokasi Kamilin suuhun, ja toinen vastasi suudelmaan yhtä innokkaasti. Sitten hän katkaisi sen.

”Kyllä, nyt kokilla on motivaatiota työskennellä. Avaa suusi”, hän komensi puoliksi vakavasti tällä kertaa.

Niko katsoi häntä huvittuneesti. ”Sanasi on lakini”, hän kuiskasi ennen kuin aukaisi suunsa. Kamil otti palan kruszonka-taikinaa ja laittoi sen Nikon kielelle.

”Kelpaako? Tarpeeksi makeaa?” hän kysyi ja lisäsi sitten: ”Ja mitä ne suomenkieliset sanat tarkoittivat?”

”Mmm… makeaa”, Niko nuoli huuliaan ja hymyili sitten. ”Ne tarkoittivat, että sinun sanasi ovat minun lakini”, hän kertoi.

Kamil kohotti jälleen kulmiaan, mutta ei oikein tiennyt, kuinka muuten hänen pitäisi reagoida, tuo oli hänen mielestään jotenkin…nöyräksi tekevää, oikeastaan. ”Ai”, hän työnsi palan taikinaa suuhunsa. ”Hm… luulen, että se on tarpeeksi makeaa, nyt meidän täytyy vain odottaa, että hiiva nousee… Voidaan valmistaa omenat. Osaatko kuoria omenoita?”

”Ei, en osaa”, Niko vastasi niin vakavan näköisenä kuin kykeni. ”Kuoria omenan? Voi hyvä luoja… se on yksinkertaisesti…” Sitten hän pudisti päätään ja virnisti. ”Kyllä, tietenkin osaan, anteeksi…”

”Kuori kolme ja… minä raastan ne”, Kamil tarjoutui, pureskellen makeaa taikinaa suussaan.

Niko otti kolme omenaa kuten oli käsketty ja alkoi kuoria niitä, yrittäen saada kuoren pois yhtenä pitkänä nauhana, ensimmäinen epäonnistui, mutta toisen hän sai kokonaisena. ”Katso! Katso!” hän näytti nauhaa Kamilille lapsellisen innostuneena ja nauroi sitten itselleen. Hän todella käyttäytyi kuin kolmevuotias.

”Hyvin tehty, ja palkinto seuraa”, Kamil hymyili ja otti kuoritun omenan Nikon kädestä. ”Haluaisitko jotain erityistä?”

”Suudelman…” Niko vastasi. ”Siinä kaikki mitä pyydän.”

”Se on palkinto myös minulle, kun tarkemmin ajattelee…” Kamil hymyili, tuli lähemmäs Nikoa ja antoi hänelle lyhyen, melkein siveän suukon. ”Pelkäänpä, että jos suutelisin sinua muulla tavoin, meidän kakkumme joutaisi helvettiin… Ja haluan todella, että maistat sitä.”

Niko kikatti. ”Okei, okei, tyydyn sitten tuohon, ehkäpä saan pidemmän maistiaisen sinusta kakun jälkeen.” Hän virnisti. ”Hyvä on, vielä yksi omena kuorittavana”, hän huokasi ja kääntyi jatkamaan.

Kamil virnisti, voimatta estää itseään tekemästä mitä hän seuraavaksi teki: hän nojautui eteenpäin ja suuteli Nikon niskaa, nuolaisi sitä kielellään ja ryhtyi sitten raastamaan seuraavaa omenaa.

Niko vilkaisi Kamilia, hymyili leveästi, tämä tuntui mukavalta, enemmän kuin mukavalta, eikä hän muistanut koska viimeksi oli ollut näin onnellinen. Hän saattoi vain toivoa, että tällä kertaa se kestäisi.

”Okei, mitä haluat minun tekevän seuraavaksi, olen työtön”, hän kysyi kuorittuaan kolmannen omenan.

”Hetkeen ei ole paljonkaan tekemistä, odotellaan vain… hm… kolmisenkymmentä minuuttia, kunnes taikina nousee.”

”Hm, kolmekymmentä minuuttia, niinkö?” Niko virnisti ovelasti, lähestyen häntä hitaasti.

”Tarkoittaako tuo saalistajan katse silmissäsi ja kasvoillasi jotain?” Kamil jatkoi viimeisen omenan kuorimista.

Niko meni hänen taakseen, kietoi käsivartensa takaapäin hänen ympärilleen ja suuteli hänen niskaansa. ”Hm… ehkä?”

Kamil hymyili, suudelma hänen niskassaan tuntui kutittavalta ja ehdottomasti miellyttävältä. ”Tarkoittaako se, että minun täytyy siirtää raastetut omenat jonnekin turvaan?”

”Saattaa olla hyvä idea, kyllä”, Niko mutisi, suuteli toisen niskaa vielä kerran, nuolaisi sitä ja painoi sitten otsansa Kamilin olkapäätä vasten.

”Kuulostaa oikein hyvältä suunnitelmalta…” Kamil totesi vakavasti, tuntien jo itsensä vastaavan Nikon läheisyyteen. ”Voinko kääntyä ympäri? Vai…”

”Hm, kääntyä, kyllä, haluan suudella sinua”, Niko kuiskasi, antaen hänelle tilaa siihen.

”Sinä olet komenteleva…” Kamil hymähti kääntyessään. ”Hm… haittaako sinua, jos tulet hieman… tahmeaksi?”

”Tahmeaksi, hmm, en piittaa vaikka tulen tahmeaksi silloin tällöin”, Niko myhäili, katsoi häntä, hänen kätensä lepäsivät Kamilin vyötäröllä.

”Hyvä… sitten…” Kamil kurotti omenamehusta tahmeat kätensä kohti Nikon kasvoja, otti ne käsiensä väliin ja antoi hänelle pitkän, hitaan suudelman.

Niko sulki silmänsä, vei kätensä Kamilin selkään, hieroi hänen ihoaan pehmeästi vaatteiden läpi. Sitten hän kurottautui ottamaan Kamilin käden, toi sen huulilleen, suuteli ja nuoli sormia, katsoen häntä samalla silmiin.

”Lupasin siivota”, hän selitti. ”Nyt toinen käsi…?”

”Tuota…” tuo uhkasi aiheuttaa tahmeutta jossain muualla, Kamil ajatteli. ”Hmm… entä jos vain pesisin käteni?” hän pyysi Nikolta, ehdottoman varmana siitä, että hän ei kestäisi enää toista erää… tätä.

”No, jos mieluummin peset ne… mutta…” hän vei joka tapauksessa Kamilin toisen käden huulilleen. ”Minä voisin… tiedäthän?” hän hymyili vihjailevasti.

Kamil nielaisi, yrittäen tehdä sen kuulumattomasti, tuntien aina vain enemmän houkutusta, mutta… ei… ”Minä vain pesen käteni…” hän siirtyi kohti pesuallasta, avasi kylmän veden ja pesi omenamehun jäänteet. Sitten hän kääntyi ympäri ja hymyili Nikolle lyhyesti.

”Tiedätkö, minulla on ajatus… Mitä jos pelattaisiin yhtä peliä, jonka nimi on syyllinen/syytön?”

”Okei”, Niko hymyili takaisin. ”En tunne sitä peliä, voitko kertoa säännöt?”

”Annan sinulle jonkin tilanteen, esimerkiksi… eksynyt… tai…” hän virnisti, ”harrastanut seksiä bussissa… ja sinä vastaat syyllinen tai syytön, riippuen siitä, oletko tehnyt sitä vai et. Selvä?”

”Okei, selvä”, Niko istui pöydän ääreen. ”Kumpi aloittaa?”

”Haluaisitko sinä?” Kamil tarjosi hänelle ensimmäisen vuoron.

”Tuota, voin yrittää… Oletko harrastanut seksiä bussissa?” Niko kikatti. ”Anteeksi, kysyn jotain tavallista kunnes saan jujun tästä.”

”Syytön”, Kamil näytti hänelle kieltään. ”Okei, joten… oletko säikäyttänyt jotakuta oikein todella? Niin että… se joku juoksi kirkuen pakoon?”

”Tuota… syyllinen, ja tuplasti syyllinen ja enemmän”, Niko virnisti. ”Äitini, sisarpuoleni, paras kaverini… um… Kertonut jollekulle ison valheen?”

”Syyllinen kuin mikä, monta kertaa… mutta vain kun olin nuorempi. Nyt todella inhoan valeita ja yritän olla… Oletko vahingoittanut jotain ja salannut sen kaikilta?”

”Syyllinen jälleen kerran… Äidin soittorasia… Olin lapsi ja pelkäsin todella, että hän vihaisi minua jälkeenpäin, ei hän vihannut… Tapaillut tyttöä?”

”Syytön… Yritin… Halusin kai todistaa itselleni, etten ole… homo… mutta en loppujen lopuksi tehnyt sitä.” Kamil taputteli nenäänsä sormellaan, miettien uutta kysymystä. ”Kohdannut elämäsi rakkautta?” Jälleen hän näytti kieltään toiselle, mutta sisimmässään hän oli utelias, mitä Niko vastaisi.

Kamilin kysymys sai Nikon miettimään hetken, elämänsä rakkauden? Oliko hän? Roni… hän oli kerran tuntenut kuin olisi rakastanut häntä, ja… No, hän oli rakastanut häntä, mutta jos ihminen, jota rakasti ei ollutkaan aito, ei se voinut olla todellista ja nyt… Ei, hän ei voinut rehellisesti sanoa, että oli rakastanut Ronia, ei kaiken jälkeen. Joten Roni ei ollut hänen elämänsä rakkaus, mutta ehkä, ehkä hän oli tavannut elämänsä rakkauden ja juuri nyt tämä istui häntä vastapäätä? Mutta hän ei mitenkään voinut paljastaa Kamilille, että hän todellakin ajatteli niin isoja asioita ja… Häneltä kesti liian kauan vastata.

”En tiedä, olenko syyllinen”, hän vastasi niin rehellisesti kuin kykeni. ”Hm, sama kysymys.”

”Et voi kysyä samaa kysymystä, unohdin mainita”, Kamil virnisti. ”Sori, sinun täytyy vaihtaa se.”

”Ilkeää”, Niko mutisi. ”Muuttaa pelin sääntöjä, kun toinen ei tiedä niitä”, hän virnisti sitten.

”Mutta sitä ei TODELLA voi kysyä samaa, vannon kautta kiven ja kannon!” Hän vannoi kuten amerikkalaiset.  

”Haha, joten se on… syytön?”

”Aa… syytön, luulisin…” Kamil antoi vihdoin periksi. ”Mutta jos jatkat näin…” hän virnisti ja mietti sitten tilannetta. ”Oletko jäänyt kiinni käteen vetämisestä?”

”Öhöm, jep, syyllinen”, Niko riiputti päätään ja pudisteli sitä. ”Onneksi kuitenkin… se oli eksäni… ei ex siihen aikaan… Oletko jäänyt kiinni… pornon katsomisesta?”

”Syytön, olin hyvin, hyvin varovainen”, Kamil virnisti. ”Jos joskus jäisin kiinni, isäni nylkisi minut elävältä…” Sitten hän mietti jälleen hetken kysymystä. ”Onko joku perheestäsi saanut sinut kiinni… suutelemasta jotakuta?”

”Syyllinen, äitini on aina tiennyt, perheeni tietää…” Niko kertoi. ”Oletko pettänyt jotakuta?”

”Syytön, en ole koskaan edes saanut tilaisuutta pettää… ei yhden poikakaverin kanssa tähän mennessä…” Kamil kurtisti kulmiaan hieman. Häntä oli silloin petetty. Mikä johti hänet seuraavaan kysymykseen. ”Onko joku pettänyt sinua?”

”Syyllinen.” Tapa jolla Roni oli jättänyt hänet, oli ollut pahin petos, mitä Niko saattoi kuvitella. Oliko Roni pettänyt häntä muiden miesten kanssa? Hän ei ollut siitä ihan varma. ”Oletko lähettänyt rakkauskirjettä jollekulle?”

”Syytön… ei tilaisuutta…” Kamil kohautti harteitaan. ”Oletko vastaanottanut rakkauskirjettä?”

”Syyllinen”, Niko virnisti. ”Onko sinussa jotain kieroutunutta, mitä et ole kertonut kenellekään?”

”Hm… syyllinen”, Kamil virnisti takaisin. ”Pidän seksistä makuuhuoneen ulkopuolella.”

Tässä kohtaa Nikon aivot tuntuivat saavan oikosulun, äkkiä hänen ajatuksensa keskittyivät matematiikkaan; hän + Kamil + keittiö = seksiä makuuhuoneen ulkopuolella.

”Tuota… pidätkö?”

”Hahahaa! Siinä on sinulle tilaisuus!” Kamil huomautti, ja Niko vilkaisi häntä.

”No siinä tapauksessa luulen, että syyllinen kuin mikä tällä hetkellä”, hän nyökkäsi, tuijottaen Kamilia. ”Ja tarkemmin ajatellen, sopiiko, että lopetamme nyt, taidan tarvita kylmän suihkun… koska muuten…” hän osoitti Kamilia, ”sinä olet vaikeuksissa.” Niko virnisti jälleen, nousten ylös.

”Okei, mene kylmään suihkuun, ja minä huolehdin täällä kakusta, luulisin, taikinan pitäisi olla kohta valmis… Joten pitää kuumentaa uuni ja laittaa omenat ja kruszonka piirakan päälle.” Kamil virnisti leveästi.

”Selvä… ja minä: KYLMÄÄN suihkuun”, Niko nyökkäsi. ”Ja kun tulen takaisin, olen… paljon mukavampi.” Niko hymyili.

Hän meni kylpyhuoneeseen miettien, miten maailmassa hän saattoi olla näin kiihottunut? TAAS! He olivat vain… istuneet siellä! Hän alkoi riisuutua, sitten yskiä… Äkkiä kylmä suihku ei tuntunutkaan parhaalta idealta, hän oli juuri ollut sairas, se voisi iskeä hänen keuhkoihinsa, ellei hän olisi varovainen ja… No, hän päätti mennä lämpimään suihkuun ja keskittää ajatuksensa epäseksikkäisiin ajatuksiin… kuten neiti Rusinaan, hänen vanhaan opettajaansa. Ja se tehosi, Luojan kiitos, hän ajatteli hymyillen.

Kamil hihitteli itsekseen huolehtiessaan taikinasta, hän levitti sitä tasaisesti leivinpellille, järjesteli omenat ja kruszonkan sen päälle. Niko oli todella suloinen ja kiinnostava ja seksikäs, jep, hän oli… Kamilin ajatukset vaelsivat kylpyhuoneeseen, missä Niko oli luultavasti… Hän oli nähnyt tämän alasti, monta kertaa, hän oli kylvettänyt häntä ja kaikki ne ajatukset tulivat nyt takaisin, mielikuvat saivat hänet todella kuumaksi. Okei, joten… nyt osoittautui, että HÄN tarvitsi kylmää suihkua…

Niko tuli ulos suihkusta ja kuivasi itsensä. Pukiessaan vaatteet takaisin ylleen hän äkkiä ajatteli heidän kohtaamistaan Mattin kanssa. Ihan tosi, mikä sitä tyyppiä vaivasi? hän mietti ja tunsi kiitollisuutta Kamilia kohtaan, kun tämä ei ollut piitannut Mattin kertomista valheista. Seksihalujen hillitseminen oli tosin eri asia.

Hän meni takaisin keittiöön, Kamilin luo ja suuteli hänen poskeaan. ”Okei, onnistuin rauhoittumaan. Neiti Rusina hoiti homman”, hän kertoi ja istui pöydän ääreen. ”Mites kakku?”

”Kakun pitäisi olla valmis… umm… neljässäkymmenessä minuutissa?” Kamil laski päässään jäljellä olevaa aikaa. ”Neiti Rusina? Ai! Se opettaja!”

”Joo”, Niko nyökkäsi ja hihitteli. ”Hm… en malta odottaa, että saan maistaa kakkua.”

”Se on hyvä. Ja nyt…” Kamil suuteli häntä nopeasti. ”Minä menen kylpyhuoneeseen ajattelemaan rouva Sammakkoa.”

Niko istui pöydän ääressä, odottaen Kamilin lopettavan suihkunsa. Hän selasi pari sivua lehdestä, hymyillen itsekseen kuvitellessaan Kamilia suihkussa. Sitten hän voihkaisi, ei taas! Luoja, mikä häntä vaivasi? Juuri kun hän oli luullut päässeensä eroon ongelmasta, tässä hän taas oli, ajattelemassa seksiä Kamilin kanssa!

Kylmä, kyyylmä suihku… ei auttanut OLLENKAAN! Vaikka kylmä sai Kamilin erektion katoamaan, heti lähtiessään suihkusta ja alkaessaan kuivata itseään pyyhkeellä, ajatukset Nikosta hänen kanssaan, hänen allaan, voihkimassa täyttivät hänen mielensä… Kyllä, hän oli todellakin muuttumassa seksihulluksi… koska hänen erektionsa palasi tuplateholla! Hän voihkaisi, nyt hänen täytyisi ottaa toinen kylmä suihku tai sallia itselleen käteen veto… mitä hän ei halunnut…

Niko ihmetteli, miksi Kamililla kesti niin kauan. Ehkä hänen pitäisi mennä tarkistamaan jos toinen tarvitsi… apua? Se oli ihan viatonta, todella, hän yritti vakuuttaa itselleen noustessaan ylös, jättäessään lehden pöydälle mennessään kohti kylpyhuonetta. Hän koputti pehmeästi oveen. ”Kamil, voinko tulla sisään?”

Nyt?! Kamil katseli ympärilleen, mutta pakoon ei päässyt, ja ehkä Niko tarvitsi jotain kylpyhuoneesta? Joo, niin varmaan, ja lehmät lensivät! ”Joo, voit tulla”, hän nuolaisi huuliaan hermostuneesti ja odottavasti.

Niko avasi oven ja kurkisti sisään, hän virnisti nähdessään Kamilin vain pyyhe vyötärölle kiedottuna. Hän astui sisään ja sulki oven perässään.

”Miten sujuu?”

”Kovaa on”, Kamil kurtisti kulmiaan, mutta virnisti sitten. ”Kiitos sinun.”

”Minun?” Niko kysyi viattomasti ja tuli lähemmäs. ”Hm…” Hän katsoi Kamilia, asetti kätensä tämän lantiolle ja kurtisti kulmiaan. ”On yksi juttu, jolla minun pitää harjoitella.” Hän sanoi vakavasti.

”Ja se on?” Kamil teeskenteli viatonta, vaikka virnistys nyki hänen suupieliään.

”No, kurkku oli hyvä, mutta se oli vain kurkku…” Hän kikatti. ”Ja ottaisin mieluummin…” Hän siirsi toista kättään alas, pyyhkeen alle ja kuljetti sitä sitten ylöspäin Kamilin reidellä kunnes se tavoitti kovan pituuden; voi riemua! ”…aitoa tavaraa…” Niko virnisti hänelle, katsoi Kamilia silmiin polvistuessaan hitaasti hänen eteensä. Hän kurottautui avaamaan pyyhkeen, mutta katsoi sitä ennen Kamilia kysyvästi.

Kyllä, totta se oli, Kamilista OLI tullut himokas sekopäinen seksihullu! Sillä näky Nikosta hänen edessään sai hänen peniksensä nytkähtämään ja hänen suunsa aukeamaan äkillisestä henkäisystä, vaikkei Niko ollut vielä edes tehnyt mitään. Hänen mielikuvituksensa… hän ei ollut ikinä tiennyt, että hänellä oli näin hyvä mielikuvitus! Se täytti hänet jo hyvin mielenkiintoisilla mielikuvilla… ja hän olisi halunnut ravistaa päätään karkottaakseen ne, mutta Niko voisi pitää sitä kieltona, ja sillä hetkellä Kamililla ei ollut voimaa sanoa hänelle ’ei’. Joten hän puri huultaan pysäyttääkseen uuden huokaisun ja nyökkäsi hieman, kurottaen kätensä silittämään Nikon hiuksia.

Niko hymyili ja siirsi pyyhkeen pois Kamilin myöntyessä. Lattia oli kova polvistua, joten hän käytti pyyhettä tehdäkseen sen helpommaksi polvilleen. Hän virnisti Kamilille uudestaan innostuneesti ennen kuin keskitti huomionsa käsillä olevaan tehtävään.

”Heippa”, hän tervehti kovaa kalua edessään, hymyili tuodessaan kätensä koskettamaan sitä ja vihdoin hän suuteli sen päätä, otti sen hitaasti huultensa väliin ja syvemmälle suuhunsa. Hän halusi tehdä sen, ottaa Kamilin kokonaan suuhunsa, joten täytyi olla hidas ja varovainen. Hän rentoutti kurkkunsa lihakset, liikutti päätään taakse ja eteen, ottaen enemmän pituutta suuhunsa aina liikkuessaan eteenpäin.

Kamil huokaisi jälleen, Niko sai hänet niin uskomattoman kiihottuneeksi, hän ei ollut kokenut mitään sellaista aiemmin; Niko voisi vain katsoa sitä ja se yksin saisi hänet tulemaan, Kamil oli varma siitä. Nikon suu oli niin houkuttelevan kuuma ja pehmeä hänen ympärillään, niin uskomattoman kiihottava…

”Ni…” hän sai hädin tuskin tukahtuneesti sanottua ensimmäisen osan toisen nimestä ennen kuin hänen piti jälleen purra huultaan. Hän halusi sen kestävän, se tuntui taivaalliselta, kuten kaikki mitä Niko teki hänelle, hänen kanssaan. Hänen sormensa kietoutuivat Niko hiuksiin ja nauttivat niiden pehmeydestä. Hänen jalkansa alkoivat tuntua hyytelöltä ja hänen lanteensa… hän yritti säilyttää niiden hallinnan, hän ei halunnut tukahduttaa Nikoa.

Niko katsoi Kamilia silmiin, hän oli päättänyt saada sen kaiken suuhunsa, sylki valui alas hänen leukaansa, sitten oksennusrefleksi iski ja sai hänen silmänsä vettymään, hänen täytyi hellittää hieman, hitaasti… Hän siirsi toisen kätensä alas Kamilin jalkojen väliin hyväilemään herkkää ihoa, kiusoitteli hänen aukkoaan hieman sormellaan, sitten hän yritti jälleen ottaa enemmän suuhunsa… hitaasti, varovasti ja hetken kuluttua hän vihdoin onnistui! Hänen täytyi perääntyä pian jotta hän ei olisi alkanut jälleen yökätä, mutta joka tapauksessa hän onnistui! Ja hän oli melko ylpeä itsestään, mikä sai hänet imemään Kamilia vielä suuremmalla kiihkolla ja antaumuksella, hän kiihottui melko lailla niin tehdessään.

Kamilin silmät levisivät yhtä paljon nautinnosta kuin järkytyksestä. Niko oli todella… eikä siinä kaikki, kuinka hän osasi tehdä siitä niin uskomattoman kiinnostavaa? He olivat maanneet yhdessä kahdesti, mutta Kamil ei voinut uskoa, että se oli tuntunut edes puoliksi yhtä hyvältä. Tai ehkä se oli? Hänen aivonsa eivät kyenneet keskittymään muuhun kuin Nikoon ja hänen suuhunsa ja… hänen lantionsa yritti murtaa hänen kontrollinsa. Samaan aikaan hän tiesi, että hän lähestyi täyttymystä, hän tunsi laukeamisen lähestyvän…

”Voi luo…ja, Niko, s-sinä…” tunnut niin hyvältä, niin rajattoman hyvältä!

Nautinnon näkeminen Kamilin kasvoilla sai Nikon kiihottumaan jopa enemmän, hän halusi toisen tuntevan olonsa hyväksi, ei, hän halusi toisen tuntevan olonsa uskomattomaksi! Hän ei ollut varma, oliko koskaan nauttinut tämän tekemisestä kenellekään niin paljon kuin nyt Kamilin kanssa. Hän liikutti nyt päätään nopeammin eteen ja taakse, katsellen Kamilin kasvoja, haluten nähdä ilmeen hänen kasvoillaan, nautinnon, jota hän tunsi.

Kamil taivutti päätään taakse hetkeksi, mutta pakottautui nykäisemään sen takaisin eteen voidakseen katsoa Nikoa, voidakseen katsella sitä, mitä tämä teki, miltä tämä näytti. Häntä huimasi nautinnosta, hän oli juovuksissa Nikosta, maailmassa ei ollut mitään muuta tällä hetkellä, vain hän… Ja sitten orgasmi tavoitti hänet, sai hänet haukkomaan ilmaa, täytti hänet nautinnolla… ”Ni…” varoitus tuli nyt liian myöhään.

Niko tunsi Kamilin laukeavan suuhunsa, hän oli jo valmistautunut siihen, päätellen Kamilin reaktioista. Hän nieli joka pisaran, jonka pystyi ja nuoli ne muutamat pisarat, jotka olivat karanneet hänen leualleen. Sitten hän puhdisti Kamilin elimen, hän katsoi ylös ja hymyili hieman ylpeästi noustessaan hitaasti ylös.

”Tuntuiko hyvältä?” hän virnisti ja suuteli hänen kaulaansa kevyesti.

Kamil huohotti, yrittäen saada otteen itsestään ja yhä kouristelevasta vartalostaan, hän tunsi Nikon suudelman kaulallaan ja tämän kädet, jotka tulivat hänen ympärilleen hieromaan hänen selkäänsä hitain, rauhoittavin liikkein.

”Hyvältä?” Hän vastasi hengästyneesti. ”Hyvä on liian mitätön sana!” hän virnisti ja suuteli Nikon otsaa. Niko katseli häntä hymyillen.

Kamil hymyili takaisin, siirsi kätensä Nikon farkkujen etumukselle ja tunsi kovuuden siellä.”Ja sinä muutat minut valtavaksi pervoksi”, hän kuiskasi pehmeästi nauraen, hänen sormensa hoitelivat vetoketjun ja kun se oli auki, hän sujautti kätensä Nikon housuihin, kosketti hänen elintään, painoi kämmenensä litteäksi häntä vasten ja pyöritti muutaman kerran ennen kuin sulki sormensa hänen ympärilleen ja hieroi hänen pituuttaan. Hänen vapaa kätensä etsiytyi Nikon t-paidan helmalle ja sinne päästyään nosti sen Nikon toiselle nännille, hieroi peukaloaan sen yli, pyöritti sitä sitten sormiensa välissä samalla kun hänen toinen kätensä yhä hieroi lujasti Nikon pituutta.

Niko voihki, hän ei edes yrittänyt olla hiljaa, hän oli jo niin kiihottunut, ettei häneltä vienyt kauaa saavuttaa huipennus. ”En saa ikinä tarpeekseni sinusta”, hän kuiskasi, nojautuen raskaasti Kamilia vasten. ”Kiitos”, hän lisäsi ja Kamil hymyili hänelle, hieroen nenänpäätään toisen nenää vasten.

”Koska tahansa”, Kamil vastasi ja tajusi, mitä se saattaisi merkitä, mutta hän tarkoitti sitä, koska tahansa… Hän veti kätensä pois Nikon housuista ja irrotti toisen kätensä t-paidasta, ja sitten hän muisti.

”Hitto! Niko, kakku!” Hän juoksi keittiöön. Ennen kuin hän avasi uunin, missä kakku oli paistumassa, hän pesi kätensä. Ruoka ja seksi eivät sopineet yhteen, ei ainakaan tällä tavalla!

Hän otti patakintaan ja katsoi kakkua, hän oli ehtinyt viime hetkellä! Vielä pari minuuttia ja se olisi palanut.

Niko seurasi Kamilia keittiöön puhdistettuaan itsensä. Kamil oli yhä alasti, hänellä oli vain patakinnas kädessään. Näky sai hänet kikattamaan.

”Siinäpä vasta innostava näky, voi, minulla ei ole kameraa.” Hän huokasi. ”Näyttäisit niin hyvältä jossain nakukalenterissa, tiedätkö”, hän jatkoi sitten. ”Mutta en antaisi sitä kenellekään toiselle.” Niko meni lähemmäs eikä voinut olla läpsäyttämättä Kamilin alastonta takamusta.

”Maksat vielä tuosta läimäyksestä”, Kamil varoitti teeskennellen uhkaavaa ottaessaan kakun uunista ja laittaessaan sen jäähtymään. ”Mutta onneksi kakku on pelastettu… vaikka minusta tuntuu, kuin olisin jo saanut jälkiruuan”, hän riisui patakintaan ja laittoi sen paikalleen. ”Nyt minun täytyy pukea päälleni, ei kannata härnätä kohtaloa, vai?”

”Joo, sinun on paras peittää itsesi, ellet halua minun TAAS ahdistelevan sinua.” Niko nauroi ja katseli hänen menevän. Sitten hän katsoi kakkua tarkemmin.

Kamil palasi keittiöön täysissä pukeissa. ”Kuinka vahva vatsasi on?” hän kysyi tarkistaen oliko kakku hieman jäähtynyt. Se oli, mutta vähän vain, hän muisti sen maistuvan aina parhaalta kuumana ja kylmän maidon kanssa. Miten tahansa, sitä varten täytyi olla vahva vatsa.

”Hm, sanoisin, että vatsani on melko vahva, ei ole ollut paljon ongelmia sen kanssa”, Niko sanoi hymyillen.

Kamil päätti testata sitä, hän leikkasi kaksi palaa leipämäistä kakkua ja laittoi ne kahdelle lautaselle. Hän antoi palasten jäähtyä lisää kunnes niistä ei enää noussut höyryä, sitten hän tarjoili toisen palan Nikolle.

”Haluatko lasin maitoa sen kanssa?” hän kysyi, otti maitotölkin ja kaatoi itselleen.

”Joo, kiitos”, Niko nyökkäsi, katsoi kakkua edessään, hän otti sormiinsa pienen palan maistaakseen sitä ja laittoi sen suuhunsa. ”Mm… se on hyvää.”

”Niin on”, Kamil alkoi myös syödä, varoen polttamasta suutaan. Kakku oli… hyvä on, hänen äitinsä teki parempaa, mutta tämä ei ollut ollenkaan huonoa, ottaen huomioon, että hän oli ensimmäistä kertaa valmistanut sitä yksin… Eikä hän myöskään ehdottomasti ollut koskaan tullut leipoessaan. Hän kikatti hieman. ”Tämän kakun nimi pitäisi olla ’tule tule’ - kakku, eikä buchta.” 

**^^**^^**

Maanantai tuli liian aikaisin, Niko makasi Kamilin käsivarsilla, alastomana, hän tunsi olonsa lämpimäksi ja mukavaksi siinä, hän toivoi, että voisi jäädä vuoteeseen Kamilin kanssa koko loppupäiväksi. Hän etsi Kamilin käden omaansa ja suuteli hänen otsaansa pehmeästi, hymyillen katsoessaan Kamilin kasvoja.

Kamil hymyili, hänen silmänsä olivat yhä kiinni, hän veti Nikon lähemmäs, löysi katsomatta hänen huulensa ja suuteli pehmeästi.

”Hyvää huomenta”, Niko kuiskasi. ”Nukuitko hyvin?”

Kamil avasi silmänsä ja toi kätensä koskettamaan Nikon kasvoja. ”Niin hyvin kuin kykenin, senkin ’enemmän, Kamil, enemmän!’” Kamil hymyili laiskasti, suudellen Nikon kaulaa nyt. ”En halua nousta ylös”, hän mutisi sitä vasten.

”Ei nousta ylös, jäädään vain tänne, jäädään tänne ikuisiksi ajoiksi.” Niko huokasi, hieroen Kamilin käsivartta. ”Näin kovin outoa unta…”

”Hm, niinkö?” Kamil kysyi, liian unisena välittääkseen ylös nousemisesta.

”Joo, nauraisit jos kertoisin sinulle…”

”En nauraisi, ei minulla ole siihen voimia”, Kamil lisäsi, yhä mutisten. ”Kerro.”

”Olin juoksukilpailussa ja juoksin ja juoksin, olin voittamassa, mutta toiset lähestyivät… ja tässä kohdassa uni muuttuu todella homoksi…” Niko kikatti ennen kuin jatkoi, ”ja äkkiä siinä oli pieni, vaaleanpunainen sydämenmuotoinen ilmatyyny, joten istui sille ja se lennätti minut hitaasti kauas taivaan yläpuolelle ja sitten… kauniiseen puistoon ja sinun luoksesi ja me vietimme eväsretkeä.” Hän lopetti silmät suljettuina.

”Eväsretki, hmm…” Kamil hymisi unisesti. ”Eipä siinä mitään, me voimme mennä eväsretkelle… lumi vaan… entäs keväällä?”

”Joo, eväsretki ranskanleivän ja hedelmien kanssa… ja kakkua… ja viiniä… voisimme juhlia synttäreitäni…” Niko hymyili, tuntui hyvältä suunnitella juttuja kauas tulevaan, ajatella että he olisivat yhdessä silloin.

”Joo, ’tule tule’ - kakku…” Herätyskello alkoi soida. ”Voinko tappaa sen?”

”Kyllä, kyllä! Tapa se, tapa kello… en halua nousta ylös…” Niko valitti. ”Minä soitan opettajillesi, sinä voit soittaa minun opettajilleni, sanotaan niille… anteeksi, olemme liian… kiimaisia? …tullaksemme kouluun tänään”, hän virnisti.

Kamil kurottautui sokeasti kättään kelloa kohti, löysi sen vihdoin ja sammutti hermoja raastavan surinan. ”Tahtoisinpa nähdä muutaman opettajani ilmeen… kun he kuulevat sen…” Hän kikatti hiljaa. ”Liian kiimainen… jep.”

”Joo, haluaisin myöskin nähdä heidän kasvonsa… kiimaiset ulkomaalaiset homopojat…” Niko nauroi ja antoi jälleen Kamilille pienen suukon. ”Vakavasti ottaen… en halua liikkua… tästä sängystä siis… Koulu on niiin syvältä juuri nyt.”

Kamil alkoi nauraa älyttömästi, niin kovasti, että hänen vatsaansa alkoi sattua. Niko katsoi häntä kulmiaan kohottaen.

”Mikäs sinulle tuli?”

”Voi luoja, sinä ja sinun sanavalintasi!” Kamil huohotti. ”On niin syvältä! Onko koulu joskus ollut syvällä sinussa?” Kamil kikatti, maailman epämiehekkäin ääni. ”Sekö sinua on opettanut?” Hän raotti silmiään ja näytti kieltään toiselle.

Niko räpytteli silmiään, sitten hän nauroi äkillisten hyvin outojen ja säädyttömien mielikuvien täyttäessä hänen mielensä, hän tönäisi Kamilin käsivartta leikkisästi. ”Teet pilaa sanoistani, ilkeää”, hän teeskenteli murjottavansa. ”Joten… olin siis hyvä”, hän virnisti sitten.

”Auts… kyllä, myönnän, sinä olit hyvä”, Kamil nyökkäsi ja muutti sitten hieman ääntään ja alkoi puhua muodollisesti. ”Hyvät naiset ja herrat, Oscar vuoden parhaasta suihin otosta menee Niko Kettuselle ja hänen kurkuilleen!”

”Eikö olisi siistiä, jos sellaisia Oscareita jaettaisiin?” Niko nauroi. ”Koska haluan tosiaan sellaisen! Kuvittele äitini tulevan katsomaan minua ja näkevän sellaisen patsaan huoneessani. Lyön vetoa, että hän olisi tooodella ylpeä pojastaan… hm, tai todennäköisemmin hän saisi sydänkohtauksen”, hän mietti. Sitten hän kääntyi kyljelleen, lähemmäs Kamilia ja lisäsi: ”Muuten, sinä maistut todella hyvältä… Voisin taas syödä sinut!”

”Nikooo”, Kamil teeskenteli valittavansa, vaikka hänen vartalonsa tärisi tukahdutetusta naurusta. ”Eilen aamulla ja iltapäivällä, kahdesti yöllä… Luuletko minua ehtymättömäksi?”

Niko räpytteli silmiään hänelle viattomasti. ”Ehtymättömäksi?” hän kysyi. ”Sinä olet liian seksikäs, saat minut haluamaan lisää ja lisää, minkäs sille mahtaa?” hän virnisti jälleen. ”Hyvä on, hyvä on… minä - voin todella hillitä itseäni, tiedäthän, en ole aina kuin kiimainen kissa, ehkä kuitenkin sinun kanssasi… mm… ja voin yhä tuntea sinut sisälläni… pidän siitä…”

”Luulen, että pidän sinusta… kiimaisena… kisu”, Kamil huomautti ja huokasi, siirtäen jälleen vartaloaan makaamaan mukavammin. ”En halua nousta ylös…” hän jupisi. ”Maataan vielä pari minuuttia… eikö?” Kamil ei oikeastaan muistanut milloin viimeksi oli maannut vuoteessa näin kauan.

”Joo, maataan vaan”, Niko myöntyi, sulki silmänsä, hän todella tunsi itsensä väsyneeksi kaiken sen… seksin jälkeen. Ja ellei hän olisi jo jäänyt sairautensa takia pois niin monilta tunneilta, hän olisi luultavasti jättänyt ne väliin tänään.

”Mihin aikaan sinun pitää nousta ylös?”

”Tuota… en tiedä… uh… tunnit alkavat kymmeneltä, luulisin”, Niko mutisi. ”Entä sinun?”

”Minun tuntini alkavat kahdeltatoista tänään… joten meillä on vielä…” Kamil kääntyi katsoakseen kelloa; 7.40, ”… melkein puolitoista tuntia ennen kuin meidän pitää nousta sängystä ja mennä kylpyyn”, hän ajasti herätyskellon jälleen kerran, soimaan yhdeksältä. ”Nukutaan vielä.”

”Hm, hyvä ajatus”, Niko nyökkäsi, antoi Kamilille laiskan, unisen suudelman ennen kuin sulki silmänsä ja vajosi takaisin uneen.

**^^**^^**

Perjantai tuntui koittavan nopeammin kuin koskaan Kamilin mielestä. Ehkä kaikki ne hassut jutut joita hän teki yhdessä Nikon kanssa saivat ajan lentämään nopeammin, eikä hän nyt voinut kuvitellakaan olevansa viileä ja etäinen toista kohtaan. Niko sai hänet rentoutuneeksi ja… selvästi hän oli alkanut pitää toisesta enemmän kuin pelkkänä ystävänä.

Kamil oli tullut aikaisin kotiin tänään, aikaisemmin kuin oletettua, koska yhdellä hänen opettajallaan oli flunssa. Hän tiesi, ettei Niko tulisi kotiin ennen kuin vasta myöhään, hän olisi töissä koulun jälkeen, eikä Kamil voinut olla tuntematta hieman pettymystä sen vuoksi. Olisi ollut mukavaa viettää ilta yhdessä.

Hän alkoi valmistaa illallista, kun hän kuuli puhelimen soivan, se ei ollut hänen puhelimensa, vaan Nikon, ja se soi keittiössä.

Katseltuaan ympärilleen hän huomasi sen kaapin päällä, vanhan hedelmävadin takana. Hän päätti olla piittaamatta soitosta, mutta muutaman minuutin päästä se alkoi jälleen, ja sitten kolmannen kerran… Entä jos se oli Nikon äiti? Tai jotain kiireellistä? Hän mietti hetken, sieppasi sitten puhelimen ja painoi vihreää nappia vastatakseen.

”Haloo?”

”Uh… haloo”, etäinen ääni vastasi, ja Kamil saattoi kuulla kovaäänisen musiikin taustalta. ”Kuka siellä on?” tuntematon miesääni kysyi.

”Nikon kämppäkaveri”, Kamil vastasi kulmiaan kurtistaen. ”Kuka puhuu?”

”Ai! Hetken luulin, että valitsin väärän suuntanumeron tai jotain”, hieman juopuneelta kuulostava henkilö nauroi. ”Olen poikakaveri, Nikon poikakaveri, voinko puhua hänen kanssaan?”

”Onko tämä vitsi?” Kamil tuhahti, poikakaveri? Joo, niin varmaan.

”Vitsi? Niko on homo… sinä… tiesit kai sen?”

”Kuule kaveri, oletko kännissä?” Jos se olisi taas Matt, Kamil todella saisi tarpeekseen.

”Ihan vähän kännissä, joo… mutta…” Sitten oli hetken hiljaista. ”Kuule… Niko, onko hän siellä? Kerro… kerro hänelle, että Roni soittaa, hän tietää kyllä.”

”Niko ei ole täällä, muuten hän vastaisi itse puhelimeen”, Kamil selitti ’ihan vähän’ humalaiselle.

”Ai, halusin kuulla kultani äänen, siitä on ikuisuus…” ääni valitti. ”Kerro hänelle, että soitin, okei? Kerro hänelle… että kaipaan häntä…”

”Toki, yritä nyt selvittää pääsi”, Kamil mutisi yhteen purtujen hampaidensa välistä. Hän ei antaisi jonkun… ihan vähän humalaisen ahdistella Nikoa. Hän lopetti nopeasti puhelun ja laittoi puhelimen pois. Päätään pudistellen hän jatkoi ruuan laittoa. Ihan totta, mikseivät nämä juopot vain jättäneet Nikoa rauhaan?

Web published: 28. maaliskuuta, 2010.

My Secret Shore

© KOLGRIM

Kämppikset 07

My Secret Shore HOME