LUKU
4.
Kysymykset
vailla vastauksia
Kotiinpaluu
vei Nikolta ja Kamililta vähemmän aikaa kuin he
olisivat halunneet, hämmennys pyöri heidän
mielessään; molemmat tunsivat
tarvetta ajatella todella tarkasti mitä heidän
välillään oli tapahtunut. Oliko
mitään ylipäänsä
tapahtunut vai oliko se vain
osa esitystä?
Astuessaan
sisään asuntoon Niko hymyili Kamilille.
”Kiitos
avustasi”, hänen onnistui sanoa normaalilla
äänellä huolimatta siitä,
että se
ei ollut sitä, mitä hän olisi halunnut sanoa.
”Eipä
kestä”, Kamil vastasi, hieman
häiriintyneenä
omista
ajatuksistaan, jotka harhailivat alueella, jossa niiden ei alkuunkaan
pitäisi
harhailla. Tämä oli hänen
ystävänsä!
”Toivotaan, että vihje meni perille”,
hän
lopetti hymyillen hieman ja rauhoittavasti.
”Joo,
hänen täytyisi olla melko tyhmä ellei
menisi…
Tuota,
no hän on… huh, minulla ei ole aavistustakaan
mitä
ajattelin sinä yönä
kun…”
Niko vastasi, hänen kasvonsa muuttuivat punaisemmiksi ja
punaisemmiksi hänen
yrittäessään
menestyksettömästi
selittää mitä tarkoitti. Nyt pelkkä
Mattin
ajatteleminen… sai hänet pahoinvoivaksi.
”Olosuhteista huolimatta, minulla oli
hauskaa tänä iltana”, hän
lisäsi,
nyökäten varmasti, alkaen sitten riisua
takkiaan ja kenkiään. ”Sopiiko,
että menen
suihkuun ensin?”
”Sopii
tietysti.” Kamil selvästi näytti
ajattelevan jotain
syvästi, ja Niko tunsi itsensä epävarmaksi.
Ajatteliko
hän sitä nöyryytystä,
jota oli joutunut sietämään
yökerhossa? Oliko
hän vihainen Nikolle hänen
typerän yhden yön juttunsa vuoksi Mattin kanssa?
Kamil ei
sanonut mitään muuta,
katosi vain keittiöön riisuttuaan
kenkänsä ja
jätettyään oman takkinsa
henkariin. Niko huokasi raskaasti; hänen
kämppistään ei ollut alkuunkaan helppo
lukea. Ja Niko olisi antanut paljon saadakseen tietää
mitä Kamil tarkalleen
ajatteli noin syvästi.
Kylpyhuoneessa
Niko riisuutui ja meni ammeeseen, alkaen
peseytyä perusteellisesti. Kuuma vesi tuntui
hyvältä
hänen ihollaan, mutta hän
tuskin huomasi sitä, vajonneena ajatuksiinsa. Kamil, se oli
se,
mikä oli hänen mielessään;
hän tiesi, että hänen ihastuksensa
tähän
puolalaisopiskelijaan kasvoi ja hän
toivoi todella, todella kovasti, että hänen
kämppiksensä tunsi samalla tavalla
kuin hän. Ja samaan aikaan hän tiesi, ettei
hänellä
ollut mahdollisuuksia. Oli
vaikeaa myöntää itselleen, että
hän ei
luultavasti merkinnyt mitään Kamilille,
että hän ei ollut mitään muuta kuin
ystävä. Se oli jopa vaikeampaa
tämän illan
jälkeen; hän oli tullut pelastamaan ja tarjonnut
apuaan
edellisenä yönä ja…
tuntunut niin hyvältä Nikoa vasten, kun he olivat
tanssineet
tanssilattialla
yökerhossa, kun hän kosketti Nikoa, kun
hänen
hengityksensä lämmitti Nikon
niskan herkkää ihoa.
”Lopeta,
Niko, lopeta haaveilu! Se oli pelkkää
esitystä,
sitä se vain hänelle oli!” Niko
läksytti
itseään mielessään, lopetti
kylpemisen
ja puki ylleen valkoisen, pörröisen kylpytakin.
Sitten
hän päätti mennä
keittiöön ja… mitä hän
oikeastaan halusi
tehdä siellä?
Kun
Kamil meni pieneen keittiöön, hän
automaattisesti
laittoi kattilan levylle, istui sitten tuolille ja peitti kasvonsa
käsillään.
Tämä ilta oli niin pahuksen
hämmentävä
hänelle! Hän kykeni ajattelemaan
ainoastaan, miltä hänestä tuntui
pitää Nikoa
itseään vasten, kuinka hyvältä
hän
tuoksui, kuinka… lähellä kiihottumista
hän itse
oli, todella, epämiellyttävän
lähellä!
’Luoja,
viimeinen mitä minä nyt tarvitsen on sekaantua
kämppikseeni. Hän on saanut tarpeeksi ei-toivottua
huomiota
ahdistelijalta,
hänen täytyy saada olla rauhassa,
päästä eroon
merkityksettömästä,
satunnaisesta seksistä…’ hän
yritti
järkeillä mielessään, mutta
hänen
vartalonsa tuntui nauravan sille. Pelkkä Nikon ajatteleminen
nyt
sai hänet jo
puoliksi kovaksi ja…
Vesi
kiehui. Kamil sammutti
välinpitämättömästi
kaasun ja
jätti kattilan levylle, vajonneena syvälle omaan
maailmaansa,
missä hän yhä
tanssi Nikon kanssa.
Hänen pieni
päiväunensa keskeytyi Nikon ilmestyessä
keittiöön valkoisessa kylpytakissa –
eikä luultavasti mitään sen alla, Kamil
huomioi
ajatuksissaan, nielaisten raskaasti.
”Haluaisitko
teetä?” Niko kysyi, kurottaen kattilaa kohti ja
melkein polttaen kätensä sillä.
”Ole
varovainen, vesi kiehui pari minuuttia sitten”, Kamil
mutisi. ”Ja kyllä, kiitos.” Hän
seurasi
katseellaan Nikon sulavia liikkeitä,
yrittäen hallita omaa kapinallista vartaloaan.
’Hitto!
Olen kiihottunut monta kertaa katsellessani miehiä
ja opin tulemaan toimeen ei-toivottujen erektioiden kanssa, mutta
nähdä Niko
kylpytakissaan, tietää, että hän on
alaston sen
alla… uhh… minä EN ole
kiinnostunut satunnaisesta seksistä, en ole koskaan ollut!
Miksi
nyt? Miksi
niin yllättäen?’ Kamil hieroi
väsyneesti kasvojaan
kun Niko kumartui hieman ja
aiheutti sävähdyksen hänen nivusissaan.
Hän
huokasi. ’Loistavaa!’
”Sitruunaa?”
Niko kysyi jälleen, otti kaksi teepussia
laatikosta ja laittoi ne mukeihin, kaataen sitten niihin kiehuvaa
vettä. Hän
hymyili ylpeästi, muistaen kuinka Kamil halusi teensä.
”Joo,
kiitos”, Kamil vastasi käheästi,
yllättyen
siitä,
miltä hänen äänensä
kuulosti, niin
ei-tyypilliseltä hänelle, niin
täynnä…
uhh…
”Oletko
kunnossa?” Niko kysyi hieman epävarmasti; Kamilin
kasvoilla oli omituinen ilme ja hänen
äänensä oli
hieman käheä. Ehkä hän joi
liikaa? Hän sanoi, ettei ollut tottunut alkoholiin.
Kuitenkin… Niko ei uskonut,
että se oli todellinen syy.
”Olen”,
Kamil vastasi, hänen äänensä oli
yhä
käheä. Hän
selvitti kurkkuaan, yrittäen teeskennellä,
että SE oli
syynä hänen omituiseen
ääneensä
eivätkä… nuo pienet,
houkuttelevat mielikuvat, joita hänellä oli koko
ajan Nikon liikkuessa huolettomasti keittiössä
kirotussa,
enemmän paljastavassa
kuin peittävässä kylpytakissa!
”Okei”,
Niko sanoi varovasti, laittaen viipaleen sitruunaa
Kamilin mukiin. Hän lisäsi myös kaksi
teelusikallista
sokeria ja asetti mukin hänen
eteensä. Kamil nyökkäsi hieman kiitokseksi
ja
sekoitettuaan teetä ja
puristettuaan mehun sitruunasta teelusikalla hän alkoi
hitaasti
siemailla
kuumaa juomaansa.
Niko
puolestaan alkoi tottua juomaan teetä sitruunan kanssa,
mutta hän valmisti sen hieman toisella tavalla. Sen sijaan,
että antaisi
viipaleen kellua juomassa, hän kastoi sitä muutaman
kerran ja
puristi sitä
sitten sormillaan, antaen mehun valua teehen. Sitten hän
näykkäili loppua
hedelmästä, imien sen mehua. ”Rakastan
sitruunaa”, hän selitti
nähdessään
Kamilin tuijottavan ja nuoli huuliaan.
’Senkin
pirulainen…’ Kamil ajatteli itsekseen, katsellen
lumoutuneena kuinka Niko jatkoi lopun sitruunaviipaleen
imemistä
ja nuoli
sitten sormensa puhtaaksi.
”Nyt
ne eivät ole tahmeat”, Niko selitti ottaen
siemauksen
teetään.
Kamil
nielaisi vaikeasti; hän kuuli Nikon puhuvan, mutta
merkitys ei tavoittanut sitä yksinäistä
aivosolua,
mikä vielä oli jäljellä
hänen päässään Nikon
esityksen jälkeen.
Hän halusi epätoivoisesti… ei,
hänen
TARVITSI lähteä keittiöstä, ennen
kuin Niko
huomaisi hänen erittäin
silmiinpistävän erektionsa.
’Tekeekö
hän sen tahallaan?’ hän ajatteli
epätoivoisesti.
Hänestä tuntui kuin jokin hänen
sisällään
olisi napsahtamaisillaan; hän halusi
palata huoneeseensa, jotta voisi… hoidella ongelmansa ja
päästä siitä eroon.
Tämä oli kaikki Nikon syytä, tuo sormien
imeminen sai
sen aikaan. Hän joi
hieman teetään, juurikaan edes huomaamatta,
miltä se
maistui tai että se oli
yhä melko kuumaa, nähden koko ajan mielikuvia
siitä,
mitä he molemmat voisivat
tehdä… ’Ei!’
Niko
huomasi, miten omituisen hiljainen Kamil oli ollut jo
jonkin aikaa ja tunsi heti syyllisyyttä. Hän pakotti
ystävänsä tilanteeseen,
johon yksikään hetero mies ei ikinä haluaisi
joutua.
”Se tuntui sinusta
oudolta, eikö niin?” hän kysyi varovasti.
Kamil
mietti hetken ennen kuin päätti vastata pudistamalla
hieman päätään. Hän tiesi,
että
hänen pitäisi sanoa
’kyllä’ ja
jättää asiat
niin kuin ne olivat, mutta hän halveksi valheita, joten
pään pudistamisen
lisäksi tuli hiljainen ”ei”.
”Ei?”
Niko oli yllättynyt; hän luuli, että
Kamililla oli
ollut henkisen kidutuksen ilta ja nyt hän sanoi
’ei’?
”Hyvä sitten”, hän
vastasi jälleen hyvin varovaisesti, silti
tietämättä mitä ajatella Kamilin
sanoista. ”Luulin että… hm, inhosit
jokaista sekuntia
ja että olit vain niin
pahuksen hyvä näyttelemään
osaasi…”
hän ojensi käsivarsiaan ja löysästi
sidottu
kylpytakki aukesi, paljastaen hänen ylävartalonsa.
”Hups, anteeksi”, hän
kurotti vyötään sitoakseen sen tiukemmin
vyötärönsä ympärille.
Kamil
katseli ahnaasti kuinka valkoinen pörröinen kangas
liukui alas Nikon harteilta ja sitten käsivarsilta ja kun Niko
yritti korjata
sitä, tämä jokin hänen
sisällään
vihdoin napsahti. Ja hänen aivonsa sammuivat
myös, ilmeisesti, koska seuraava mitä hän
tajusi oli,
että hän oli
polvistuneena Nikon eteen, kädet toisen polvilla.
Niko
oli myös yllättynyt tapahtumien saamasta
käänteestä;
hetki sitten Kamil istui hiljaa tuolillaan, juoden
teetään ja
nyt hän oli…
’Paljonko oikeastaan join?’ hän ihmetteli
itsekseen.
Kuvitteliko hän vai
olivatko Kamilin kädet… tässä,
koskettamassa
häntä ja vaikka toinen kosketti
hänen polviaan, se oli halukas kosketus.
”Uhhuh?” se
oli ainoa, mitä hänen
onnistui sanoa, hänen katseensa oli ensin lukittunut Kamilin
ruskeisiin, lasien
taakse kätkettyihin silmiin, liukui sitten alas
käsiin, jotka
lepäsivät hänen
polvillaan. Hän pelkäsi sanoa
mitään, ettei
säikäyttäisi Kamilia pois, ettei
möläyttäisi mitään,
mikä parhaillaan
täytti hänen ajatuksensa.
Kun
Niko päästi tuon…
äänen… Kamil katsoi
ylös, nähden
pilkahduksen säihkyvän vihreistä
iiriksistä ennen
kuin Niko päätti katkaista
katseyhteyden ja katsoi sen sijaan hänen
käsiään.
Käsiä, jotka lepäsivät Nikon
polvilla, mutta puristivat niitä nyt yhä tiukemmin ja
tiukemmin. Käsiä, jotka
voisivat…
Kamil
kurotti kohti Nikon kylpytakin kangasta siitä, mistä
se
oli auennut, paljastaen rinnan. Hän tunsi sen pehmeän
karheuden ja veti Nikoa
eteenpäin, lähemmäs
itseään, niin
lähelle, että heidän huulensa olivat vain
hitusen
päässä toisistaan, ei
enempää. Hän
pyyhkäisi katseellaan huulia, jotka
houkuttelivat häntä lupauksella suudelmasta.
Niko
tunsi sydämensä lyövän hullun
lailla kun Kamil
alkoi
vetää häntä
lähemmäs; hänen alkoi
olla vaikeaa hengittää, vaikeaa hallita omia
käsiään, jotka halusivat niin kovasti
koskettaa Kamilia,
vaikkakin hän epäröi
yhä. Entä jos tämä oli
pelkkää unta?
Entä jos Kamil siirtyisi pois, työntäisi
hänet pois? Hän oli vain hitusen
päässä
huulista, joita halusi suudella, hän
tunsi toisen hengityksen ja värisi näkyvästi
halusta,
sallien toisen vetää
itseään lähemmäs kunnes
heidän
nenänsä koskettivat, hieroivat toisiaan vasten.
Tämä
odottamaton liike sai Kamilin siirtymään, tuloksena
lyhyt suudelma, kaksien huulien kosketus, kestäen
ehkä
muutaman sekunnin, mutta
saaden aikaan sähköisiä seurauksia
heissä
molemmissa. Silti Kamil vetäytyi,
tämä oli liian uutta hänelle,
liian… ja hän
katsoi ylös vihreisiin silmiin,
jotka olivat nyt paljon tummemmat.
Niko
tunsi hengityksensä juuttuvan kurkkuunsa kun Kamil
suuteli häntä. Se oli suudelma, ehkä
tahaton, mutta
suudelma kuitenkin ja… se
antoi hänelle rohkeutta tehdä sen, mitä
hän teki
seuraavaksi. Hän nosti kätensä
Kamilin ruskeisiin hiuksiin, hänen sormensa leikkivät
niillä, kulkivat hitaasti
niiden läpi, tuntien vihdoin niiden pehmeyden kosketuksella
eikä katseella. Hän
antoi sormiensa kulkea kohti Kamilin niskaa, hieroen ihoa
siellä,
hänen
huulensa raottuivat, hänen hengityksensä
kävi
nopeammaksi. Hän antoi reisiensä
avautua hieman, päästäen Kamilin
yhä
lähemmäs häntä.
Kamil
tunsi olevansa kuin lumottu; hänen oikea
kätensä
vaelsi Nikon kyynärvarrelle ja sitten ylös,
hänen
olkapäälleen, tavoittaen
vihdoin Nikon niskan ja vetäen häntä
lähemmäs
kunnes hän saattoi jälleen tuntea
toisen huulet omiaan vasten. Tällä kertaa
hän ei
kuitenkaan vetäytynyt pois.
Hän ei halunnut.
Niko
ei kyennyt estämään pientä
huokausta kun Kamil
suuteli
häntä toisen kerran; tämä oli se,
mikä
täytti hänen unensa ja haaveensa
nykyään, ja nyt ne olivat toteutumassa. Hän
vastasi
suudelmaan, avautuen sille
enemmän, hyväksyen sen ja vastaten siihen sitten
innokkaasti
kun hänen alkoi
tutkia Kamilin suuta. Hän vapisi kauttaaltaan, hänen
kätensä siirtyivät Kamilin
olkapäille, hieroivat niitä kevyesti, vaelsivat
sitten
edemmäs selkään,
koskettaen, puristaen, melkein ahnehtien. Hän
halusi…
Se
oli miellyttävää, se oli
enemmänkin, se teki
Kamilin
hulluksi. Hän halusi tehdä saman ja hänen
kätensä tapasivat kylpytakin kankaan;
kylpytakki oli jälleen auki, kiusaten häntä
lupauksella
kuumasta, sileästä
ihosta. Hän epäröi vain lyhyen hetken ennen
kuin
hänen kätensä liukuivat
sisälle ja tapasivat ihon.
Niko
huokasi jälleen kerran suudelmasta ja katkaisi sen
sitten hetkeksi, hänen kätensä avasivat
kylpytakin
vyön, antoi takin avautua
kokonaan, hän odotti, että toinen tekisi seuraavan
siirron,
päättäisi, mitä
tapahtuisi seuraavaksi. Hän tunsi itsensä
kauttaaltaan
lämpimäksi, jopa
kuumaksi Kamilin katsoessa häntä.
Yhä
Nikon eteen polvistuneena Kamil tunsi kaksi vastakkaista
tunnetta nähdessään kylpytakin avautuvan.
Kyllä,
hän tunsi niin voimakkaan
halun aallon, että se sattui ja se pelotti
häntä,
pelotti koska Niko oli hänen
ystävänsä. Hän nousi ylös,
vetäen
Nikonkin seisomaan ja otti askeleen taakse,
katsomatta silti hetkeksikään muualle. Hän
puri
huultaan; hän halusi yli kaiken
mennä takaisin missä hän oli
mutta… ei, liian
aikaista, liian uutta, Niko
tarvitsi aikaa, he molemmat olivat hädin tuskin tulleet
takaisin
yökerhosta,
missä Niko yritti todistaa, ettei ollut helppo ja nyt Kamil
itse
ei ollut
yhtään parempi kuin ne korppikotkat!
Niko
tunsi olonsa äkkiä oudoksi; vain hetki sitten he
suutelivat ja hän tunsi itsensä halutuksi ja nyt,
yhtäkkiä, hän tunsi itsensä
noloksi avonaisessa kylpytakissa, Kamilin
perääntyessä
ja näyttäessä siltä,
kuin olisi muuttanut mieltään.
’Ehkä…
hän ei pidä siitä, mitä
näkee?’ Niko
vilkaisi epävarmasti kämppistään,
hänen
kätensä tarttuivat kylpytakkiin ja
vetivät sen hitaasti takaisin kiinni, peittäen
hänet.
Tämä
sai Kamilin tajuamaan kaksi asiaa; että hän ei
halunnut
Nikon peittävän itseään ja
että hän oli
luultavasti syy, miksi toinen teki sen.
Mikä tietenkin sai hänet taas tuntemaan
syyllisyyttä.
Hän sulki etäisyyden
heidän väliltään jälleen
kerran, puri
huultaan, näki epävarman ilmeen Nikon
kasvoilla ja kurotti sitten kylpytakkia ja sulki sen itse.
”Niko…” hän sanoi
tukahtuneesti; jopa puhuminen oli vaikeaa tässä
tilassa.
”Älä käsitä minua
väärin, pidän siitä, mitä
näen, haluan
sitä, mitä näen, mutta kunnioitan sinua
liikaa, sinä olet ystäväni. En halua pilata
sitä.” Jopa sen sanominen tuntui
väärältä; mitä
hän tunsi nyt oli liian
monimutkaista. Kuinka hän voisi
selittää, että hän halusi Nikoa,
halusi todella,
mutta samaan aikaan hän oli
liian tärkeä ystävänä
menetettäväksi
ajattelemattoman päähänpiston vuoksi?
Niko
katsoi häntä, puri huultaan ja halusi huutaa
’Pilaa se!
Pilaa se! Elä vähän! Ei sen tarvitse pilata
mitään!’ Sen sijaan hän huokasi.
”Niin”, hän kuiskasi, tuntien
itsensä
masentuneeksi. ”No… Minun pitäisi
mennä
sänkyyn…” hän mutisi, katkeran
hylätyksi
tulemisen tunteen vallatessa hänet.
Häntä ei ollut koskaan torjuttu tuolla tavalla, ei
kun… Hän meni Kamilin ohi,
ovea kohti, yrittäen olla kiirehtimättä
liikaa.
”Hyvää yötä.”
Hän
lähti keittiöstä vastausta odottamatta, meni
huoneeseensa ja kaatui sängylle. ’Hän ei
halua minua,
hän vain sanoi… hän sanoi
noin, koska ei halua olla ilkeä.’
’…kunnioitan
sinua liikaa…’ Tämä lause kaikui
kaikkialla Nikon päässä, saaden
hänet voimaan
yhä huonommin ja huonommin. ’Hän
näki, mitä tapahtui, hänen
mielestään olen
huora, ja se siitä. Hän ei halua
koskea mieshuoraan. Ja nyt minä olen myös
itkupilli.’
Jäätyään
yksin keittiöön Kamil yritti
menestyksettömästi
rauhoittua, päästä eroon kiihottumisesta,
mutta
hänen vartalonsa paljastui
vaikeaksi kontrolloida. Hän huokasi harmistuneena,
päätti linnoittautua
huoneeseensa ja kenties tehdä asialle jotain. Hitaasti
hän
laahasi jalkojaan
kohti huonettaan, mutta ohittaessaan Nikon oven hän kuuli
niiskutusta.
’Itkeekö
hän? Loukkasinko häntä niin
kovasti?’ Kamil
päätti
avata oven ja tarkistaa Nikon voinnin, ensimmäistä
kertaa
hän avasi oven
koputtamatta. Hän näki Nikon makaavan
sängyllään, näyttäen
surkealta ja murskatulta,
ja näky satutti häntä
itseäänkin.
”Niko…”
hän kuiskasi, tuli nopeasti lähemmäs
sänkyä ja
polvistui sen eteen. ”Minä…”
Nikosta
tuntui, että tämä ilta oli
käymässä
huonosta
kamalaksi. Ensin Kamil torjui hänet ja näki nyt
hänen
itkevän kuin nainen… Hän
kuivasi nopeasti kyyneleensä ja nousi istumaan vuoteella.
”Ymmärrän…”
hän
mutisi, hänen äänensä kuulosti
käheältä kyynelistä, hänen
silmänsä
kieltäytyivät kohtaamasta Kamilin silmiä.
”Ei,
et ymmärrä”, Kamil pudisti
päätään,
selvitti sitten
kurkkuaan. ”Luulet, että torjuin sinut,
eikö
niin?”
”No…
joo…” Niko ei ymmärtänyt toisen
tarkoitusta. Oli
selvää, ettei Kamil halunnut koskea häneen,
joten se oli
torjunta, ihan
yksinkertaista.
”Luotatko
minuun?” Kamil kysyi, haluten hyvittää
aiheuttamansa. Niko oli hetken liikkumatta ja
nyökkäsi
sitten. ”Odota tässä,
tulen kohta takaisin.”
Hän
nousi nopeasti seisomaan ja ryntäsi ulos huoneesta,
jätti Nikon hämmentyneeksi, mutta silti tuntemaan
olonsa
hieman paremmaksi.
’Mitä hän aikoo?’
Kamil
riisuutui nopeasti huoneessaan, huomaten surkeasti,
että hänen kiihottumisensa ei aikonutkaan
hävitä… mutta oikeastaan se
helpottaisi tilannetta nyt. Hän otti nopeasti
nyörihousunsa,
puki ne ylleen,
sieppasi sitten tyynynsä ja palasi Nikon huoneeseen.
”Voinko… nukkua kanssasi?”
Tilanne
yllätti Nikon; hän ei ymmärtänyt
sitä
väärin,
Kamilin pitelemä tyyny kertoi hänelle, että
hänen
kämppiksensä todella halusi
vain nukkua hänen kanssaan, ei muuta. Hän
nyökkäsi
ja nousi samalla seisomaan.
”Joo”, hän vastasi ajattelematta.
”Vaihdan vain
vaatteet, tässä kylpytakissa ei
ole erityisen mukava nukkua.”
Kamil
hymyili nopeasti, heitti tyynynsä vuoteelle ja katseli
sitten Nikoa tämän ottaessa vaatekaapista esiin
kevyet
yöpuvun housut ja
pukiessa ne kylpytakki yhä yllään.
Hän pelkäsi
yhä paljastaa itsensä kokonaan;
vain kymmenen minuuttia sitten näky hänestä
alasti
säikäytti Kamilin, eikä hän
halunnut toistaa samaa virhettä. Joten vasta kun hän
oli
saanut yöpukunsa
housut ylleen hän otti kylpytakkinsa pois, antaen sen pudota
lattialle vuoteen
viereen. Sitten hän laskeutui vuoteelle,
jättäen tilaa
Kamilille, joka liittyi
hänen seuraansa ja asettui makaamaan kyljelleen kasvot Nikoon
päin.
Tämä
oli ensimmäinen kerta kun hän jakoi vuoteen jonkun
kanssa sen jälkeen kun… no,
hänellä oli
nuorempana tapana jakaa vuode
serkkujensa kanssa näiden tullessa
käymään, mutta
siinä se oli, eikä
sitäkään
tapahtunut sen jälkeen kun hän täytti
kymmenen. Hän
hymyili Nikolle lyhyesti ja
hieroi hänen nenäänsä omallaan.
”Nuku,
ruotsalaispentu. Hyvää
yötä”, hän sanoi
ilkikurisesti, muistaen Nikon kertoneen
lempinimestään.
Myös
Nikosta tuntui oudolta olla vuoteessa jonkun kanssa,
ainoana tarkoituksena nukkua ja vain nukkua. Hän tajusi,
että
siitä oli kauan,
kun hänellä oli ollut vuoteessaan joku, joka oli
halukas
nukkumaan hänen
vieressään eikä…
”Hyvää
yötä, varas”, hän kiusasi
myös,
virnistäen hieman.
Kamil
sulki silmänsä hetkeksi; Nikon
lämpö ei alkuunkaan
helpottanut hänen kiihottumistaan ja hän katui, ettei
ollut
hoidellut asiaa
ennen kuin tuli Nikon vuoteeseen. Hän ei edes tiennyt milloin
hänet kätensä
kurottivat kohti Nikoa, livahtivat hänen ympärilleen,
toivat
hänet lähemmäs
hänen vartaloaan, ja piirtelivät sitten
pieniä
ympyröitä hänen kylkeensä, saaden
toisen hengähtämään
yllätyksestä.
Kamilin
kosketus kutitti hänen ihoaan ja Niko joutui
pidättelemään kikatusta. Hänen
kätensä
vaelsivat vieressään makaavalla
vartalolla, leväten ensin hetken Kamilin
vyötäröllä ja siirtyen sitten kohti
selkää, kunnes Niko tunsi
sormenpäissään
Kamilin selkärangan jokaisen nikaman.
Hän kuljetti sormiaan hitaasti ylös, alas, uteliaana
vartalosta, nauttien
kosketuksesta. Hän piti silmänsä kiinni,
peläten,
että jos hän avaisi ne,
kaikki katoaisi, Kamil katoaisi.
Nikon
kädet hänen alastomalla ihollaan saivat Kamilin
huokaisemaan äänekkäästi ja se
kuulosti melkein
voihkaisulta. Nyt todella
särkevän erektionsa lisäksi hän
alkoi tuntea
kutittavaa tunnetta vatsassaan ja
jokainen hengenveto vain vahvisti sitä. Hän raotti
silmiään, katsoi Nikon
kasvoja ja sulki sitten etäisyyden heidän suunsa
väliltä, hieraisi Nikon huulia
hienovaraisesti, tehden hänelle selväksi, ettei
heidän
läheisyytensä tuntunut
hänestä oudolta. Hänen lävitseen
kulkeva lähes
sähköinen tunne kertoi hänelle,
että hänen pitäisi lopettaa
tämä, ellei
hän aikonut tosissaan mennä loppuun
asti. Eikä Kamil aikonut, ei täysin.
”Luulin,
että olet hetero”, Niko kuiskasi kun heidän
huulensa erosivat, avasi silmänsä ja katsoi Kamilin
ruskeisiin silmiin, ne
olivat niin lähellä, että
näyttivät omituisen
suurilta. ’Tämä voisi… olla
jotakin… vakavaa?’ hän ajatteli
itsekseen, piirrellen
yhä sormenpäillään
kuvioita Kamilin selkään; hän rakasti
sitä,
että joku teki sen hänelle ja
oletti, että se oli yhtä nautinnollista toisellekin.
”En
koskaan sanonut, että olisin”, kuului vastaus, ja
hän
tunsi Kamilin käden alkavan piirrellä samanlaisia
kuvioita
hänen vatsaansa.
”Ei,
et koskaan sanonut, että olisit, mutta
luulin…” Niko
huokasi ja nojautui lähemmäs Kamilia, paineli
perhosmaisia
suudelmia hänen
kaulansa iholle, sitten solisluiden väliin
jäävään kuoppaan.
Pelkästään
tämä
kiihotti häntä, pelkkä suuteleminen ja
puhtaan ihon
tuoksu ja se, että saattoi
koskettaa eikä tullut työnnetyksi pois. Kummallista,
kaikki
toisessa pojassa
sai hänet kiihtymään ja
äkkiä
hänestä tuntui kuin neitsyeltä,
tyhmä ajatus,
mutta hän…
”Niin…
En myöskään mainostanut sitä,
että olen
homo…” Kamil
myönsi, Nikon huulten pienet, houkuttelevat kosketukset
sytyttivät hänen ihonsa
palamaan sieltä, mihin koskettivat häntä.
”Jos
jatkat tuota, emme saa paljon
nukutuksi…” hän vitsaili vain puoliksi.
”Etkö
tunne sanontaa: ’kuolema kuittaa
univelan’?” Niko
hihitteli hieman jatkaessaan kevyitä suudelmia.
”Joten…” hän suuteli taas
Kamilin kaulaa, imien ihoa hieman, ei tarpeeksi
jättääkseen jäljen.
”En…”
Kamil melkein huokasi jälleen ja hänen
kätensä
vaelsi
Nikon kapealla selällä.
”Selitä…”
hän vaati suudellessaan Nikon pehmeitä
hiuksia.
”No,
ainakin minun kotimaassani sanotaan, että kuolema
kuittaa univelan”, hän siirsi
päätään
niin että voisi jälleen katsoa Kamilia
silmiin, hänen omat vihreät
silmänsä
säkenöivät hieman. ”Joten,
eläessämme
meidän pitäisi viettää
enemmän aikaa
valveilla, koska sitten kun kuolemme… mitä
merkitystä sillä on paljonko nukuimme? Okei, se on
kökkö selitys, mutta
yritän.” Hän hymyili vuodekumppanilleen,
hänen
kätensä laskeutui alemmas
Kamilin selällä.
”Hm…
mielenkiintoista…” Kamil vastasi,
tietämättä oikeastaan
tarkoittiko hän sanontaa vai Nikon käden aiheuttamaa
tunnetta. Hän veti toisen
niin lähelle itseään, että saattoi
tuntea Nikon
erektion hankaavan omaansa
vasten. Silti, hiven epäröintiä…
Pitäisikö hänen?
”Voinko
koskettaa sinua?” Niko kysyi sitten kuin lukien
hänen ajatuksensa. Hän halusi niin kovasti
tehdä
tämän, mutta samaan aikaan hän
pelkäsi
säikäyttävänsä Kamilin
kiirehtimällä, pelkäsi pilaavansa kaiken.
Hän
tunsi kämppiksensä jo melko hyvin ja tiesi, ettei
toinen
ollut sellainen, mutta
samaan aikaan hän taisteli itsensä ja oman halunsa
kanssa.
”Tämä… sinä…
olet
tärkeä, Kamil. Minä- minä
pidän sinusta,
haluan…” hän nielaisi loput lauseesta,
liian pelokkaana
päättämään sitä.
”Voinko?” hän kysyi taas, kokeilevasti,
hänen
kätensä siirtyi Kamilin etupuolelle, housujen
vyötärölle.
Kysymys
kaikui Kamilin päässä. ’Voinko?
Voinko?
Voinko?’
eikä se ollut enää Nikon kysymys, vaan
hänen
omansa. ’Voinko antaa hänen
koskea? Voinko antaa itseni koskea? Tulin tänne NUKKUMAAN
hänen kanssaan, vain
nukkumaan ja tämä… mutta toisaalta, jos
sanon taas
hänelle ’ei’… Kuinka monta
kertaa voin sanoa ’ei’?’ Hän
katsoi Nikon
silmiin, jotka rukoilivat häntä
sanomaan ’kyllä’ ja se sai hänet
tekemään
päätöksensä.
”Haluan,
että kosketat minua. Ole kiltti.”
Vihdoin,
epäröimättä enää
enempää, Nikon
käsi kaivautui
harmaiden collegehousujen sisään, löysi
nopeasti
etsimänsä, lämpimän kovuuden,
samettisen tunteen ja… Niko sulki kätensä
Kamilin
erektion ympärille, kuin
mitaten sitä ja hieroi sitä sitten muutaman kerran
lujasti.
Sitten hänestä
tuntui, että hieman liukastetta tarvittiin, joten hän
veti
kätensä pois toisen
housuista, toi sen lähelle suutaan, sylkäisi siihen
ja jatkoi
sitten sitä, mitä
oli ollut tekemässä hetkeä aiemmin. Toisella
kädellään hän yritti riisua
Kamilin housuja ja onnistui, laski niitä alemmas lanteille ja
vapautti toisen
erektion sallien itselleen paremman pääsyn.
Hän virnisti
nähdessään kuinka
valmiilta Kamil vaikutti. Hän nojautui
lähemmäs
suudellakseen häntä, pidempään
ja syvempään kuin edellisillä kerroilla,
tuntien
kiihottuvansa enemmän hetki
hetkeltä.
Voihkaisu
karkasi Kamilin huulilta ja hukkui Nikon suuhun;
hän tunsi pakottavaa tarvetta liikuttaa lantiotaan samaan
tahtiin
Nikon käden
kanssa, melkein liian innokkaana saamaan enemmän hankausta,
enemmän… kaikkea.
Hän tunsi itsensä äkkiä
nälkäiseksi,
eikä voinut mitään sille, että
hänen
vartalonsa päätti pettää
hänet, lähes
rukoillen lisää noita pieniä
liikkeitä.
Samaan aikaan hänen kätensä
lepäsivät Nikon
selällä, alkaen tehdä
pyöriviä
liikkeitä, hitaasti, rytmikkäästi. Kamilista
tuntui kuin
hänen sisällään olisi
yhä ollut kaksi ihmistä, toinen villi ja sekunti
sekunnilta
kärsimättömämpi ja
halukkaampi, toinen sanoi: ’Hän on
ystävä, vain
ystävä, tämä on seksiä,
ilman
syvempiä tunteita, tuhoat ystävyyden
tällä.’
Mutta hän tiesi, että he molemmat
halusivat sitä, hän tarvitsi sitä ja samoin
Niko, jos
hän tunsi sen oikein.
”Niko…” hän voihkaisi toisen
nimen.
Tämä
sai Nikon rohkeammaksi otteissaan ja hän
päätti ottaa
Kamilin collegehousut kokonaan pois, ottaa vastaan
vieressään
makaavan hoikan,
kiinteän vartalon. ”Sinä olet kaunis,
Kamil”,
hän kuiskasi, selvää ihailua
äänessään, saaden Kamilin katsomaan
suoraan
häneen huolimatta halusta, joka
sumensi hänen tajuntansa ja pakotti hänet sulkemaan
silmänsä ja taivuttamaan
niskaansa taakse. ”Älä
pelkää”,
hän jatkoi muistaen aiemmat sanansa.
”Tämän ei
tarvitse pilata mitään, ei jos ei anneta sen
pilata”,
hän vakuutti toiselle,
hänen kätensä jatkoi toisen erektion
hieromista ja
sulkeutui sitten hetkeksi
kivesten ympärille, pyöritteli niitä
hellästi,
palasi sitten takaisin nyt
liukastetta vuotavalle elimelle.
Kamilin
hengitys kävi raskaammaksi ja nopeammaksi, hänen
kaikki lihaksensa alkoivat vapista odotetusta nautinnosta ja silti
hän tunsi
itsensä hieman yllättyneeksi; kyllä
hän masturboi,
se oli väistämätöntä
terveelle kaksikymmentäyksivuotiaalle sinkkumiehelle, mutta se
ei
KOSKAAN
tuntunut tältä, se ei koskaan ollut näin
tyydyttävää, näin voimakasta. Ja
hänestä tuntui myös, että
hän tulisi hyvin
pian; hänen kiihottumisensa oli
kestänyt liian kauan jotta tämä voisi olla
mukava,
pitkitetty hetki… mitä
tahansa, hän tiesi, että tulisi ja huohotti,
yrittäen
varoittaa toista. ”Niko…”
hänen onnistui sanoa tukahtuneesti.
”Tästä…
tulee… sotkua…” Saatuaan sen
sanotuksi hän tunsi nautinnon syöksyvän
lävitseen,
vieden hänet hetkeksi
mukanaan, saaden hänet unohtamaan kaiken
ympärillään.
”Älä
siitä huolehdi”, Niko hymähti, tosin
hän ei
uskonut
Kamilin kuulevan häntä. Vaikka olisi kuullutkin,
merkitys ei
ainakaan
tavoittanut hänen tajuntaansa, koska hän ei vastannut
siihen.
Niko kohotti
sperman tahrimaa kättään, nuoli sen
puhtaaksi
kielellään ja huolehti sitten
tahroista Kamilin vatsalla samalla tavalla. ”Kaikki on
puhdasta
nyt”, hän
väläytti hymyn Kamilille, joka aukaisi juuri
silmänsä, palaten hitaasti takaisin
maan pinnalle orgasmin korkeuksista.
”Sinä
todella olet siisteystyyppiä, Niko”, Kamil
hymähti
hieman hengästyneesti, nähdessään
ja tuntiessaan
kuinka Niko huolehti hänen
aiheuttamastaan sotkusta.
Niko
katsoi häneen, virnisti sitten, vaeltaen ylös ja
suudellen
häntä poskelle. ”Maistut
hyvältä.”
”Paremmalta
kuin ruokani?”
”Jos
vastaisin myöntävästi, mitä
sanoisit?” Niko
kysyi
filosofisesti, vaikkakin ilkikurinen pilke
silmissään.
”Maistut hyvältä ja
kokkaat hyvin, huolimatta niistä puolalaisista
jutuista… se
on jotain… jotain
mihin voisin tottua, Kamil, jos annat minun tottua”,
jälleen
hän tunsi itsensä
hieman epävarmaksi, tietämättä
miten toinen
reagoisi hänen sanoihinsa, mutta
hänen täytyi kuitenkin sanoa ne. Hän puri
huultaan,
hänen vartalonsa vaati nyt
huomiota myös, ja painautui lähemmäs
Kamilia, saaden
toisen huomaamaan hänen
hellittämättömän kovuutensa, tai
pikemminkin
muistamaan sen.
Kamil
hymyili, tunsi Nikon erektion painautuvan reittään
vasten, kurotti kättään sitä kohti
ja puristi sen
kämmeneensä pyjaman housujen
ohuen, pehmeän kankaan läpi houkutellen
pieniä
henkäisyjä toisesta. ”En halua
olla itsekäs”, hän kuiskasi Nikon kovaan ja
lisäsi
sitten: ”Makaa selälläsi.”
Niko
totteli mielellään kuiskaten: ”Kuten
haluat…” Hänen
äänensä oli käheä halusta,
silmät
puoliksi auki, katsellen Kamilia hädin tuskin
hilliten halunsa.
Kamil
katseli häntä hetken, pani merkille hieman hennomman
vartalon, hymyili sitten taas ja kurotti kohti Nikon lanteita, hieroi
niitä,
hänen kätensä työntyi
pyjamanhousujen helman alle,
syvemmälle ja syvemmälle,
kosketti Nikon kiinteitä pakaroita niin pitkästi kuin
hän ylettyi – mikä ei
ollut kovin paljon. Ohut kangas oli haitaksi, joten hän
käski
leikkisästi:
”Nosta lantiotasi, ruotsalaispentu, näistä
täytyy
päästä eroon.”
”Vai
ruotsalaispentu, älä sinäkin viitsi, Kamil.
Täytyykö
minun… hakata oikea tieto sinun
päähäsi”,
Niko virnisti kohottaessaan
lantiotaan hieman sängyltä, antaen Kamilin
vetää
pyjamanhousuja alas hieman,
paljastaen hänet toiselle. Kerrankin hän ei
välittänyt tulla kutsutuksi
lempinimellä, oikeastaan se kuulosti… jotenkin
sopivalta.
Kamil
tunsi hetken itsensä hieman eksyneeksi;
hänellä oli
ollut vain yksi poikakaveri ennen Nikoa – ei sillä
että
Niko olisi hänen
poikakaverinsa – eikä hän ollut kovin
kokenut mitä
seksiin tuli. Hän tiesi
perusasiat ja hänellä oli hieman kokemusta,
hän ei ollut
neitsyt, mutta silti…
Hän päätti tehdä mitä
tahansa mikä
tuntuisi hänestä hyvältä, olettaen
sen
tuntuvan hyvältä myös hänen
ystävästään. Hän
asettautui Nikon reisien
päälle
varoen kuitenkin liiskaamasta toista, kurotti kohti hänen
erektiotaan ja hieroi
sitä varovaisesti sormenpäillään,
tyvestä
päähän, saaden Nikon
henkäisemään ja
nostamaan heti lantiotaan. Hän ei voinut olla
miettimättä, kauanko Niko oli
odottanut tätä, jos pelkkä perhosenkevyt
kosketus sai
hänet reagoimaan tällä
tavalla. Hän kurtisti kulmiaan; oliko hän sokea kun
ei ollut
huomannut mitään
aiemmin? Sitten hän pudisti
päätään hieman,
palasi käsillä olevaan työhön ja
hymyili jälleen Nikolle kuljettaessaan
kättään
ylös ja alas toisen elimellä.
”Onko tämä hyvä?”
hän kysyi kulmiaan
kohottaen.
”Oikein
hyvä… tuntuu
hyvältä…” Niko huokaisi
yrittäessään
hallita lantionsa liikkeitä, mutta epäonnistuen ja
toivoi,
ettei Kamil
piittaisi.
”Sepä
hyvä”, Kamil tunsi olevansa hieman varmempi
siitä,
mitä teki, sitten hän toi kätensä
suulleen, nuoli
kämmentään saaden tällä
tavoin liukastetta aikaiseksi, toi sen sitten takaisin Nikon elimelle
ja jatkoi
hieromista, seuraten koko ajan kuinka toinen reagoi jokaiseen pieneen
kosketukseen, ja hänestä toisen huokaukset ja
voihkaisut ja
jopa tihentyvä
hengitys olivat uskomattoman kiihottavia. Lopettamatta
ylös-alas-liikettään hän
nojautui eteenpäin, nojasi painoaan toiseen
käteensä
Nikon olkapään vieressä ja
antoi hänelle viipyvän suudelman,
päättäen sen
nuolaisuun toisen alahuulta
pitkin, jopa maku kiihotti häntä. Hän
todella tunsi
olevansa maailman suurin
seksihullu sillä hetkellä. Hän oli tullut
juuri,
vähemmän kuin kymmenen
minuuttia sitten ja… taas?!
Nikosta
tuntui kuin hän olisi pienessä, yksityisessä
paratiisissa, hän ei oikeastaan uskonut, että
tämä
tapahtui hänelle, mutta hän
TUNSI sen tapahtuvan, joten hän päätti
nauttia
jokaisesta sekunnista. Hän vei
kätensä Kamilin hiuksiin, piti toista
lähellä, ei
antanut toisen siirtyä pois
hänen suunsa kartoittaessa pienillä suukoilla Kamilin
leukaa
ja kurkkua, ja
hänen lantionsa kannusti Kamilia
säilyttämään
tasaisen rytmin.
”Sinä…
tunnut hyvältä… kaikki
tämä…”
hän huohotti
katkonaisesti, vapautti Kamilin otteestaan haluten sen sijaan katsoa
häntä
silmiin, osoittaakseen kuinka kerta kaikkisen hyvältä
se
hänestä tuntui. Hän ei
muistanut koska viimeksi se tuntui niin hyvältä;
ehkä
sen vuoksi hän oli…
etsinyt? Ja… löytänyt viimein?
”Pelkästään
hyvältä?” Kamil nyrpisteli
leikkisästi.
”Haluan,
että se tuntuu enemmän kuin
hyvältä! Mitä
minä voin tehdä?” hän kysyi,
tällä
kertaa melko vakavasti.
”Hnnn…”
Niko taipui hieman kaarelle kosketuksesta, hän tunsi
voimakkaiden nautinnonaaltojen syöksyvän
lävitseen. Ja
silti se ei ollut tarpeeksi,
hän halusi Kamilin saavan sen tuntumaan vieläkin
paremmalta.
”Pitäisin siitä,
jos… riisuisit minut… Voisitko… ottaa
ne
pois?” hän kysyi, osoittaen
pyjamanhousujaan ja purren alahuultaan.
Kamil
kohottautui hänen päältään
päästäkseen vapaasti käsiksi
housuihin ja riisui ne hetkessä. ”Onko muita
toivomuksia?”
”Nnn…
on… voitko… maata
päälläni?” Niko
huohotti,
punastuneena, pupillit laajentuneina.
Kamil
katseli häntä puoliavoimin silmin; pelkkä
Nikon
katseleminen kiihotti häntä, ja nyt Niko tuotti
hänelle
toisenkin houkutuksen,
houkutuksen jota hän todellakin halusi. Hän teki
kuten
pyydettiin, varoi
tukahduttamasta Nikoa alleen ja tuki painoaan kyynärvarsiinsa.
Hän asetti
jalkansa Nikon jalkojen väliin, tämä veti ne
koukkuun
saadakseen tukea sille, mitä
halusi tehdä. Ja se oli hieroa itseään
Kamilia vasten.
”Sinä
olet kaunis…” Kamil kuiskasi, suuteli sitten Nikoa
nälkäisesti, saaden toisen huokaisemaan
pitkään ja
tukahtuneesti. ”Joten…” hän
tunsi Nikon erektion hankaavan omaansa vasten ja vastasi vaistomaisesti
samalla
tavalla. Sitten kädet asettuivat hänen pakaroilleen,
painaen
häntä lähemmäs
toista.
”Liiku
minun kanssani…” hän kuuli kuumeisen
kuiskauksen ja
keinui nyt päättäväisemmin,
harmitummin.
”Kyllä… juuri noin…
enemmän, ole
kiltti…” Tuo kuiskaus oli koitumassa
hänen tuhokseen,
totisesti, se teki jo
hänet hulluksi epätoivoisesta halusta, huolimatta
siitä,
että hän oli jo tullut
kerran tänä iltana. Reidet kietoutuivat
hänen
ympärilleen, ja jos hän kuvitteli
kuiskausten olevan vaarallisia, niin TÄMÄ…
Hän
työnsi lantiotaan kovemmin Nikoa
vasten, veti äkkinäisesti henkeä ja painoi
sitten
poskensa toisen kaulaa
vasten. ”Haluaisitko…” hän
kuuli toisen
aloittavan varovasti ja nosti
päätään
katsoakseen Nikoa silmiin.
”Mitä?”
hän kysyi, keskeyttäen hetkeksi liikkeensä.
Niko
tunsi olevansa kuin tulessa, aivan kuin ainoa keino
sammuttaa polttava tunne oli saada Kamil sisälleen,
mutta…
hän ei tiennyt,
tekisikö Kamil sen. Hän ei tiennyt toisesta
mitään.
Halusiko hän olla päällä?
Alla? Molempia? Oliko hän neitsyt? Suostuisiko hän
edes
tekemään, mitä Niko
halusi? Vai lähtisikö hän vain pois ja
jättäisi hänet näin?
”Haluaisitko…”
hän aloitti taas, yhä pelokkaasti.
”Haluatko…
sisälle? Jos et, niin…” hän
tarjosi heti
Kamilille tilaisuutta kieltäytyä.
Tämä
tuntui oudolta hänestä, olla niin epävarma
itsestään, mutta samalla tämä
tuntui
hyvältä, niin uskomattoman hyvältä,
että
hän oli haluton antamaan periksi, hän
halusi kaiken.
Taas
yllätys; Kamil tunsi sähköisen
värähdyksen
vatsassaan
ajatellessaan, että voisi… että Niko
antaisi
hänen…
”Haluan”,
hän vastasi, todella tarkoittaen sitä; hän
halusi,
himoitsi nyt ottaa toinen allaan ja hänen täytyi itse
asiassa
pidätellä
itseään, ettei olisi tehnyt sitä saman tien.
Purren
kivuliaasti poskensa
sisäpintaa ja saaden sen vuotamaan verta hänen
onnistui saada
liian innokas
vartalonsa hallintaansa ja hän kysyi niin
kärsivällisesti kuin kykeni:
”Liukastetta? Ja…”
Niko
nyökkäsi. ”Vaatekaappini… kolmas
hylly
ylhäältä…
vaatteiden takana…” hän neuvoi, tunsi
Kamilin
nousevan ylös ja sitten viileän
ilman syöksyvän kuumalle iholleen. Hän
vapisi hieman ja
katseli, kuinka Kamil
avasi oven ja alkoi etsiä sinne kätkettyjä
tavaroita ja
veti sitten esiin pienen
putkilon ja paketin.
Kamil
löysi kätketyt tavarat ja päätti
ottaa ne molemmat;
ei
sillä etteikö hän olisi luottanut
Nikoon… no,
ehkä… hän oli myös
varovainen…
Pitäen niitä kädessään
hän
kääntyi takaisin Nikoon päin, joka makasi
vuoteellaan reidet levitettyinä, kasvot punehtuneina, niin
haluttavana, niin
täydellisen herkullisena juuri silloin, että Kamilin
täytyi ravistella päätään
päästäkseen eroon mielikuvistaan ja
välttääkseen… no, katastrofin.
”Jos
et halua tätä… niin…”
Niko ymmärsi
eleen väärin,
vetäytyi heti, sulki reitensä ja kirosi
mielessään
typeryyttään. Mitä hän teki
väärin tällä kertaa?
”Jos
en haluaisi tätä, en olisi
täällä”,
Kamil kurtisti
hieman kulmiaan, ymmärtämättä
mikä aiheutti
tämän äkillisen muutoksen Nikon
käytöksessä.
Ok…
eli ehkä kaikkea ei ollutkaan vielä menetetty? Niko
päätti avata reisiään hieman,
hänen
epävarmuutensa iskiessä vielä kerran.
”Haluan, että kerrot minulle, jos
tämä on
oikein… Haluan, että nautit
tästä…
Haluan saada sinut nauttimaan
tästä…”
”Niko…”
Kamil pyöritteli silmiään hieman ja huokasi.
Oliko
hänen ystävällään
jonkinlainen
alemmuuskompleksi? ”Nautin tästä, jos
sinä
nautit myös, ja AINOASTAAN silloin, onko
ymmärretty?”
”Nautin
tästä, jos sinä haluat
tätä, haluatko
tätä?” Niko
kuiskasi vielä kerran, saaden Kamilin nauramaan.
”Niko”,
hän virnisti osoittaen hyvin pystyssä olevaa
elintään.
”Ihan vaan… katso minua! Mitä
näet hieman
vyötäröni alapuolella?
Näyttääkö
sinusta siltä, etten olisi kiinnostunut?”
Niko
nauroi myös hieman, tuntien vihdoin itsensä hieman
varmemmaksi. ”Ok… Entä jos sanoisin,
että haluan
sinut sisälleni?”
”Sanoisin,
että pikkukaverini on hyvin innoissaan
ajatuksesta”, Kamil naurahti, istui sängyn laidalle
ja
laittoi hetkeksi pois
vaatekaapista ottamansa tavarat, nojautui sitten Nikon yli ja suuteli
häntä
vielä kerran. Hän saattoi vannoa, että
tämä
alkoi tuntua hyvin koukuttavalta,
hänen ystävänsä suu oli niin
kutsuva, niin
jalomielinen ettei hän voinut estää
jälleen yhtä huokausta.
Kun
suudelma loppui, Niko huohotti. ”Mitä sinä
haluat,
Kamil? Mitä haluat minun tekevän?”
”Täällä
on eräs… ruotsalaispentu…”
Kamil katsoi
häntä,
hymyillen. ”Joka pakkomielteisesti kyselee minulta
kysymyksiä. Haluan, että hän
on hiljaa ja vain nauttii.”
”Hyvä
on, vaiennetaan ruotsalaispentu ja pannaan hänet…
nauttimaan…” Niko nyökkäsi
virnistäen
Kamilille.
”Hän
kylläkin saa… pitää
vähän
ääntä, jos haluaa…”
Kamil
suuteli jälleen Nikoa ja kuljetti sormiaan alas hänen
rinnaltaan kohti hänen
erektiotaan, antaen sille kevyen, kiusoittelevan hieraisun.
”Saako?”
Niko voihkaisi takaisin, haluten niin kovasti
kaiken; tämä tuntui niin hyvältä,
eikä
hän halunnut tämän koskaan loppuvan,
vaikka mikään ei ollut varsinaisesti vielä
alkanut,
Kamil oli yhä erittäin…
ulkopuolella.
”Kyllä,
hän saa, mitkä tahansa äänet
ovatkaan
tarpeellisia”,
hänen kämppiksensä vastasi, kurotti kohti
liukastetta,
avasi putkilon ja
puristi tipan geelimäistä
läpinäkyvää
ainetta sormilleen, hieroi sitä hieman ja
toi sitten sormensa vasten Nikon aukkoa, pyytäen lupaa
silmillään. ”Etenkin jos
satutan häntä, haluan hänen
käskevän minua
lopettamaan ja odottamaan.”
”Hän
tekee sen… minä teen sen”, Niko vakuutti
nyökäten
hieman, tunsi sormien hierovan liukasta geelimäistä
ainetta
hänen aukkonsa
ympärille ja sitten yhden liukuvan hitaasti hänen
sisälleen. ”Ei tee kipeää,
haluan enemmän.”
Kamil
hymyili, kuuli ja näki innokkuuden melkein purskahtavan
Nikosta ja hän jatkoi valmistelua, sormi painui
syvemmälle ja
vetäytyi sitten
muutaman kerran ennen kuin hän päätti
lisätä
toisen sormen. Hän veti
ensimmäisen sormen kokonaan pois ja lisäsi sitten
toisen,
painoi ne molemmat
varovasti aukolle, pysähtyen ja odottaen Nikon
hyväksyvän sisään
työntymisen.
”Ok?”
Niko
nyökkäsi merkiksi, että kaikki oli hyvin,
kurotti
sitten ottamaan kiinni Kamilin vapaasta kädestä ja
puristi
sitä hieman. Se sai
toisen lopettamaan valmistelun ja pujottamaan sormensa Nikon sormien
lomaan,
sitten Kamil toi hänen kätensä huulilleen ja
suuteli
hitaasti hänen rystysiään,
yhtä toisensa jälkeen. Kukaan ei ollut koskaan tehnyt
niin
Nikolle, ei kukaan!
Ei edes… Hän nielaisi raskaasti. ”Et
tiedä,
kuinka hyvältä se tuntuu”, hän
sanoi käheästi. ”Että
sinä ole
lähellä tällä
tavoin…”
Kamil
nyökkäsi, tyytyväisenä ettei
satuttanut Nikoa ja
liu’utti kaksi yhteen liitettyä sormeaan
sisään,
alkoi venytellä toisen aukkoa,
teki hienoista saksimaista liikettä, työnsi sitten
sormensa
syvemmälle ja
toisti liikkeen taas. Hän katseli tarkasti Nikon kasvoja, etsi
merkkejä
epämukavuudesta, mutta ei löytänyt
niitä
tähän mennessä. Kaksi sormea,
sisään
ja ulos, jokainen ’sisään’ oli
hieman syvempi
kuin edellinen, jokainen niistä
oli silti niin hidas ja varovainen kuin mahdollista.
”Niko…” hän kuiskasi,
vaikka he olivatkin ainoita asunnossa. ”Kolme?”
Kolme?
Niko kurtisti hieman kulmiaan, ei siksi, että olisi
epäröinyt, vaan koska oli hieman eksynyt
tuntemuksiinsa,
eikä tiennyt, mitä Kamil
kysyi häneltä. Sitten hän käsitti;
Kamil puhui
kolmesta SORMESTA ja hänen
hämmennyksensä sai hänet melkein
hihittämään. Mitä muuta KOLMEA
hänen
kämppiksensä muka tarkoittaisi? Hän
nyökkäsi
nähdessään Kamilin yhä odottavan
jotain vastausta. Hän tunsi kahden sormen
vetäytyvän
pois hänestä ja näki
Kamilin puristavan uuden annoksen liukastetta sormilleen, hierovan
niitä taas
ja tuovan ne hänen aukkoaan vasten.
”Muista,
että jos se sattuu, haluan…” Kamil
muistutti
häntä,
hitaasti työntäen kolmea sormea, tietäen,
että
tämä saattaisi olla kivuliasta,
että tämä melko varmasti olisi kivuliasta.
Hän
huomasi pienen värähdyksen Nikon
kasvoilla ja lopetti heti. ”Muista…”
hän
muistutti, lopetti ja odotti.
Niko
veti pari kertaa syvään henkeä, yritti
rentoutua
tietäen, että kipu menisi ohi nopeammin ja kun se
vaimeni,
hän hymyili
Kamilille. Hän tiesi rajansa ja sitä paitsi, Kamil
oli paljon
hellempi kuin
muut, joiden kanssa hän oli ollut. Ainoastaan… no,
HÄN
oli hellä myös, mutta…
Milli
milliltä sormet liukuivat sisään ja
pysyivät
siellä,
totuttaen Nikoa venyttävään tunkeutumiseen,
vaikka Kamil
tiesikin, että
kolmenkaan sormen jälkeen Niko ei voisi
välttää
kipua. Nähdessään varjon siitä
välähtävän jälleen Nikon
silmissä Kamil
kurotti kohti hänen kättään, piteli
kiinni siitä. Ilmeisesti Niko ei aikonut kertoa
hänelle
tuntevansa kipua; hänen
kätensä kylläkin kertoisi Kamilille kaiken,
Niko ei
voisi estää sormiensa
pientä refleksinomaista liikettä.
Kolme
sormea oli nyt kokonaan sisällä, valmistaen Nikoa
johonkin isompaan, ja Niko nyökkäsi
päätään ilmoittaen olevansa valmis.
Silti,
hänen sormensa puristivat yhä Kamilin
kättä, ja
tämä päätti odottaa.
”Tule
vain, luotan sinuun, haluan sinua”, Niko kuiskasi,
rohkaisten kämppistään vihdoin
tekemään
jotain; odottaminen alkoi käydä
sietämättömäksi. ”Voit
tulla
sisään.”
Kamil
vilkaisi häntä merkitsevästi, osoittaen
selvästi
tarkoittavansa ’Anna minun
päättää
siitä’. Hän odotti vielä
vähän aikaa,
sitten
– arvellen venyttäneensä toista niin paljon
kuin
mahdollista – hän veti
sormensa pois ja kurotti toisella kädellään
kohti
pientä suorakulmaista
pakettia.
”Voitko
auttaa tämän kanssa?” hän virnisti
Nikolle.
”Sormeni
ovat liukkaat, enkä saa tätä auki.”
Niko
sieppasi paketin hänen kädestään ja
repäisi
sen
nopeasti auki, otti sitten rullatun kondomin ja kehottaen Kamilia
nousemaan
istualleen hän veti sen toisen huomiota kaipaavalle elimelle.
Sitten hän avasi
jälleen liukasteputkilon, pursotti sitä pienen
määrän ja levitti kondomin
pinnalle. Saatuaan sen tehdyksi hän väläytti
Kamilille
nopean hymyn, hymyn,
joka sanoi: ’Okei, kaikki on VALMISTA.’
Nikon
käden kosketus tämän liukastaessa
hänen erektiotaan
sai Kamilin huokaisemaan hiljaa ja lähes
menettämään kaiken
itsehillintänsä.
Turvautuen jälleen kivuliaan puraisuun poskensa
sisäpinnalla
hänen onnistui
säilyttää kontrollinsa ja purren hampaitaan
kärsimättömästi yhteen hän
kysyi:
”Ni…ko… miten…
haluat… tehdä
tämän?”
Niko
kurtisti kulmiaan; hän halusi nähdä Kamilin
kasvojen
vääristyvän nautinnosta, hän halusi
nähdä
toisen ruskeat silmät täynnä
intohimoa ja hän halusi suudella toista. Se olisi mahdollista
vain
JOS he
olisivat kasvokkain. Silti… hän
päätti testata
Kamilia hieman; hän kääntyi
vatsalleen ja nosti takamustaan hieman. ”Onko
tämä… hyvä?”
Ei
voinut kieltää, etteikö näky OLISI
houkutteleva ja
tämä
asento voisi itse asiassa olla mukavampi Nikolle, mutta jotenkin
tämä tuntui
Kamilista väärältä; hän
kurtisti kulmiaan ja
pudisti sitten päätään, vaikkei
hänen ystävänsä voinutkaan
nähdä
sitä tässä asennossa.
”Voidaanko…
annatko minun katsoa kasvojasi? Tiedän, että se
on vähän hankalampaa ja…”
hän änkytti
nyt, ”…mutta tämä on
ensimmäinen kerta
kun me… Haluaisin mieluummin nähdä sinut,
tietää, etten vaan… satuta
sinua.”
Niko
hymyili itsekseen, kääntyi sitten jälleen,
tuntien
itsensä ei pelkästään
yllättyneeksi vaan
myös… helpottuneeksi.
”Minä…”
hän
kurotti kättään Kamilia kohti, alkoi
vetää
häntä alaspäin kunnes toinen oli
taas tiiviisti häntä vasten, asettuneena
hänen
reisiensä väliin, ”toivoinkin,
että… sanoisit noin.”
”Testasit
minua, niinkö?” Kamil hymähti hieman, laski
päätään alemmas ja suuteli Nikoa
lyhyesti, hän
ei halunnut tämän olevan pelkkää
seksiä, hän halusi myös
läheisyyttä.
”Valmis?” hän kysyi kun heidän
huulensa
vetäytyivät erilleen, nosti Nikon jalkoja, paljastaen
hänet.
”Olen”,
Niko vastasi nyökäten lyhyesti, kohottaen
jälleen
lantiotaan, tällä kertaa varmana siitä,
että
hänen pyyntöönsä vastattaisiin.
Kamil
asettui hänen aukkoaan vasten, ohjasi erektiotaan
sitä
kohti ja alkoi työntyä sisään niin
hitaasti kuin
kykeni.
Niko
tunsi kipua huolimatta siitä, että Kamil tuli
sisään
hitaasti, mutta hän puri hampaansa yhteen, eikä
sanonut
mitään. Hän tiesi, että
alku oli aina kivuliasta, eikä sille voinut
käytännössä
mitään, hän saattoi
vain odottaa sen menevän ohi. Kamil oli jo niin varovainen
kuin
mahdollista, ja
Niko halusi häntä, halusi hänet kokonaan
sisälleen.
Kamilille
se oli kuin kohoamista jonnekin todella korkealle,
tunne oli niin riemullinen, että se sai hänet melkein
sekaisin nautinnosta, se
sai hänet haukkomaan henkeään ja
tarrautumaan Nikoon
tunkeuduttuaan vihdoin
kokonaan sisälle. Hän oli niin
lähellä toista,
hän tunsi sydämensä
kiihdyttävän
tahtiaan ja koko hänen vartalonsa yllytti
häntä
liikkumaan, aloittamaan
sisään-ulos-liikkeen, mutta hän odotti.
Vaikka Niko
yrittikin peittää kivun
häneltä, Kamil osasi antaa toiselle muutaman
kallisarvoisen
hetken totutella
jonkin isomman kuin kolmen sormen sisään
tunkeutumiseen.
Hän nojautui jälleen
kerran eteenpäin, yrittäen liikkua niin
vähän kuin
mahdollista, ja pyyhkäisi
huulillaan Nikon poskea.
”Oletko
kunnossa?” hän kysyi, jälleen kuiskaten ja
odotti
vastausta, oli se sitten myöntävä tai
kieltävä. Hänen vartalonsa
kirjaimellisesti kirkui häntä aloittamaan vihdoin
liikkumisen, mutta hän
kieltäytyi; Niko ei ansainnut tulla kohdelluksi vain
hänen
nautintonsa
välineenä, piittaamatta hänen mukavuudestaan
tai
mahdollisesta kivusta.
Niko
hengitti nyt syvään, hänen vartalonsa tottui
vähitellen
tunteeseen Kamilista hänen
sisällään, kunnes
hän saattoi varmasti vastata
’kyllä’ hänen…
rakastajansa
esittämään kysymykseen. Ajatus Kamilista
todella
hänen rakastajanaan sai hänet
hymyilemään hieman;
äkkiä kaikki tuntui
valoisammalta,
värikkäämmältä,
täynnä… ”Okei”,
hän vastasi,
hänen toinen
kätensä ujuttautui Kamilin hiuksiin toisen
laskeutuessa
hänen käsivarrelleen,
puristaen sitä. ”Kaikki on kunnossa.”
Nikon
kuvainnollisesti näytettyä vihreää
valoa, Kamil
hengitti ulos, hänen jännittynyt vartalonsa alkoi
vihdoin
keinahdella, ensin
melkein kokonaan ulos, sitten takaisin sisään,
kiduttavan
hitaasti, mutta
samaan aikaan haluttomana liikkumaan yhtään
nopeammin.
Tämä oli täydellistä,
tämä liukuva liike, sisään ja ulos
ja takaisin
sisään…
”Sinä
tunnut… hyvältä…”
Niko huokaisi, kietoi
jalkansa
toisen reisien ympärille, hän tunsi liikkeen
sisällään, tunsi nautinnon kuuman
sysäyksen ryntäävän
lävitseen Kamilin
hieraistessa hänen eturauhastaan,
vahingossa tai ei. Hän kurottautui jälleen kohti
Kamilia,
saaden toisen
suutelemaan häntä; ei tarpeeksi suudelmia, ei
tarpeeksi
nautintoa, hän halusi
enemmän… enemmän…
”Ni-…”
Sisään. ”…-ko.” Ulos.
”Sinä
tunnut…” Sisään.
”…niin…”
Ulos. ”…oikealta…”
Sisään.
Voihkaisu. ”Nnnn…” Ulos.
Niko
virnisti hieman, hänen kätensä vaelsivat
heti Kamilin
lanteille, saaden hänet takertumaan melkein
epätoivoisesti
toiseen päällään,
hänen oma lantionsa alkoi liikkua Kamilin kanssa,
etsiä
enemmän hankausta,
enemmän nautintoa, ja sai samaan aikaan toisen liikkumaan
nopeammin. Kamilin
kasvot olivat niin lähellä hänen omiaan, nyt
hieman
hänen sivullaan, että hän
kuuli lyhyet huohotukset, tunsi lämpimän hengityksen
hyväilevän hänen
kaulaansa. ”Vaaleanpunaiset…”
hän huohotti.
”Vaaleanpunaiset?”
Kamil räpytteli silmiään, pysähtyen
hetkeksi.
”Korvasi,
vaaleanpunaiset”, Niko vastasi, yllyttäen Kamilia
jatkamaan liikettään, hänen
kätensä puristivat
kapeita lanteita, joilla
lepäsivät, luultavasti jättäen
pienet sormien
muotoiset mustelmat, mutta hänen
kämppis/rakastajansa ei tuntunut edes huomaavan, totellen heti
äänetöntä
vaatimusta.
”Ihan
tosi…” Kamil huohotti,
”…voisin…” Ulos ja taas
sisään.
”…tottua… sinuun…”
”Ah…
voisin… nnn… tottua sinuun…
myös…” Niko alkoi mutista
epäselvästi, nautinto hänen
sisällään
kävi aina vain valtavammaksi ja
valtavammaksi, ja se oli paljon enemmän kuin mitä
Kamilin
liikkeet aiheuttivat.
Äkkiä hän tunsi olonsa
lämpimäksi vain
ajatellessaan… kuka olisi arvannut, että
lähtemällä Amerikkaan hän
löytäisi
puolalaisen opiskelijan, joka näyttäisi
olevan täydellinen pari hänelle huolimatta
siitä,
että he olivat niin erilaisia?
He sopivat niin täydellisesti yhteen… Nikon
ajatuksenjuoksu
alkoi käydä aina
vain vähemmän ja vähemmän
ymmärrettäväksi kaikkien hänen
vartalonsa saamien
ärsykkeiden vuoksi. Kun Kamil näykkäisi
kevyesti
hänen kaulansa herkkää ihoa ja
nuolaisi sitten kielellään, hän alkoi
huohottaa
äänekkäästi,
yrittämättä
enää
salata sitä, jokainen huokaus muuttuen lyhyeksi, nautinnon
täyttämäksi
voihkaisuksi.
Nuo
lyhyet, inahtelevat äänet saivat Kamilin liikkeet
menettämään tasaisuutensa ja sujuvuutensa,
ja ne
kävivät epätasaisiksi ja
täyttyivät epätoivoisella halulla
löytää
helpotus. Hän tunsi lähestyvänsä
rajaansa ja vain muutama hetki erotti hänet lopun
saavuttamisesta.
Halu, jota
hän oli tuntenut aiemmin, muuttui näläksi,
jota hän
himoitsi tyydyttää, ja
ainoa keino siihen oli mennä vieläkin
syvemmälle…
hän voihkaisi taas. Typerys,
eihän hän voinut mennä
enää tämän
syvemmälle.
”Voi
luoja… voi luoja…” hän kuuli
Nikon voihkivan.
”Kamil…
lähellä…”
Nuo sanat saivat hänet itse asiassa helpottuneeksi;
hänestä olisi inhottavaa
jättää Niko horjumaan nautinnon reunalle,
vajoamatta
siihen. Hän myhäili.
”Tule…”
hän kurotti kätensä heidän yhteen
liittyneiden
vartaloiden väliin, etsi Nikon erektion ja hieroi
sitä
tiukasti, halusi saada
aikaan lisää kiihotusta, halusi kirjaimellisesti
työntää ystävänsä
kohti
nautinnollista unohdusta. Vain pari sekuntia ja hän tunsi
Nikon
tulevan, hänen
lämmin spermansa tahrasi hänen sormensa,
pitkä
tukahdutettu voihkaisu purkautui
toisen huulilta. Vartalo hänen allaan jännittyi ja
värisi, ja alkoi sitten
hitaasti rentoutua. Nikon sisäisten lihasten puristuminen
hänen elimensä
ympärille oli kaikki mitä hän tarvitsi
saavuttaakseen
oman laukeamisensa ja hän
seurasi ystäväänsä voihkaisten
lyhyesti, vajoten
Nikon päälle, kykenemättä
siirtymään pois, haluamatta siirtyä pois.
Kesti
pitkän aikaa molemmilta palata nautinnon
täyttämästä
sumusta, heidän vartalonsa
jäähtyivät, heidän
ihoaan peittävä hiki kuivui
hitaasti. Kamil tunsi kätensä olevan tahmea Nikon
spermasta;
hän tuki itseään
toisella kädellään noustessaan Nikon
päältä, jätti hitaasti
hänen vartalonsa ja
antoi toisen vihdoin hengittää. Hän
laskeutui makuulle
toisen viereen ja katsoi
valkean aineen peittämää
kättään.
Hän kohotti sen suulleen, nuolaisi sitä
kielellään ja maistoi uteliaasti. Hän ei
ollut koskaan
maistanut sitä, hän oli
aina ajatellut, että se olisi inhottavaa ja silti hän
nyt
maistoi Nikon
spermaa. Ei, ei se ollut mikään herkkuateria, mutta
se olisi
voinut maistua
pahemmaltakin.
Kamilin
siirtyessä sivuun hänen
päältään Niko
tunsi äkkiä
palelevansa ja käpertyi vaistomaisesti
lähemmäs
rakastajaansa, huokaisten
tyytyväisyydestä. Tämä oli
autuutta, että sai
maata lähellä jotain, joka
välitti hänestä, todella välitti.
Jokainen hetki
heidän… rakastelustaan?...
osoitti kuinka paljon Kamil välitti hänen
mukavuudestaan ja
nautinnostaan. Niko
yritti muistella oliko kukaan HÄNEN lisäkseen
ikinä
välittänyt niin paljon,
mutta hän ei muistanut yhtään kertaa. Tai
ehkä
hänen ajatuksensa olivat vielä
liian sekaisin?
Kamil
tunsi Nikon painautuvan häntä vasten ja hän
hymyili,
hän kääntyi toiseen päin ja antoi
hänelle
hitaan, viipyvän suudelman, yritti
kiittää häntä kaikesta,
mitä hänen
ystävänsä salli hänen tuntea.
Hän tunsi
Nikon vastaavan suudelmaan ja hän kietoi käsivartensa
toisen
vartalon ympärille,
vetäen häntä lähemmäs.
”Niko…” hän kuiskasi,
katkaisten suudelman.
”Tämä oli…”
hän ei tiennyt, mitä halusi nyt sanoa. Se oli jotain
erityistä, jotain, mitä
hän ei jakanut kenenkään muun paitsi Nikon
kanssa, mutta
samaan aikaan hänestä
tuntui, että jokin ei ollut oikein.
Hänen
oli tarkoitus auttaa Nikoa todistamaan, ettei hän
ollut helppo ja hän… ei, hän ei
käyttänyt
Nikoa hyväkseen; Niko oli suostunut
siihen, Niko halusi sitä yhtä paljon kuin
hänkin ja
silti… se oli todella
monimutkaista, hän tunsi itsensä hieman
hämmentyneeksi.
Mitä he nyt olivat? He
olivat yhä kämppiksiä, mutta nyt
enemmän kuin
sitä. Kuinka paljon enemmän?
Olivatko he ystäviä? Rakastavaisia? Pelkkiä
panokavereita? Hän inhosi
panokaverin käsitettä; se tarkoitti, ettei mukana
ollut
lainkaan tunteita, että
kaikki mitä tehtiin oli puhtaasti tarkoitettu nautinnon
saavuttamiseen. Mutta
hänen tunteensa Nikoa kohtaan… Ei, hän
tiesi, ettei
ollut rakastunut Nikoon.
Hän piti hänestä, kyllä, mutta
oliko se tarpeeksi
Nikon kanssa OLEMISEEN? Oliko
hänellä mitään oikeutta
tehdä sitä,
mitä hän oli tehnyt? Oliko hän nyt
panokaveri?
Aivan
kuin vaistoten hänen huolensa, Niko suuteli
häntä
jälleen kerran. ”Kamil…”
hän kuiskasi,
pidellen häntä. ”Kaikki sujuu ihan
hyvin, näet vielä. Me saadaan se toimimaan oikealla
tavalla.”
Kamil
nyökkäsi, vastasi suudelmaan ja nousi sitten
ylös.
”Meidän pitää peseytyä
ennen kuin
liimaudutaan kiinni toisiimme”, hän hymähti
hieman, lähti huoneesta ja meni kylpyhuoneeseen, heitti pois
käytetyn kondomin,
pesi itsensä sienellä, huuhteli sen sitten ja palasi
huoneeseen sen kanssa ja
puhdisti Nikon vatsan lopusta spermasta. ”Nyt on paljon
parempi”, hän virnisti
vietyään sienen takaisin kylpyhuoneeseen.
”Voidaan
vihdoin mennä nukkumaan”,
hän sanoi, asettui makaamaan Nikon viereen ja peitteli
heidät
molemmat
lämpimällä peitolla.
”Hyvää
yötä, ruotsalaispentu”, hän sanoi
toista kertaa
tänä iltana.
”Hyvää
yötä, varas”, hän kuuli
vastauksen. Hän
kurotti
käsivarttaan, veti Nikon lähemmäs
itseään,
hänen vartalonsa vajosi hitaasti
uneliaisuuteen; hän toi kasvonsa lähelle toisen
kasvoja,
lähes haudaten ne
Nikon kaulaa vasten ja hengittäen hänen tuoksuaan.
Niko,
hänen ystävänsä. Ja
hän makasi hänen kanssaan, ilman
mitään vakavia
tunteita. Sujuisiko kaikki
hyvin, niin kuin Niko lupasi? Hän todella toivoi
niin…
Niko
tunsi olonsa onnelliseksi, ja hän painautui
lähemmäs
Kamilia, hengittäen hänen tuoksuaan ja tuntien
hänen
ihonsa lämmön omaansa
vasten. Mitä tämä kaikki merkitsi nyt?
Hän voisi
todella tottua Kamiliin, ja seurusteleminen
… Se tuntui hyvältä, että oli
joku, ja Kamil oli
mahtava kaveri, ja ystävä ja
komea ja, ja… hän oli uninen, tyytyväinen
ja
rentoutunut. Hän sulki silmänsä,
antautuen vihdoin häntä kutsuvalle unelle. Oli niin
paljon
kysymyksiä, mutta
niihin voisi vastata myöhemmin.
Heillä
oli aikaa ja he voisivat ratkaista sen omaan
tahtiinsa.
Web
published: 20. joulukuuta,
2009.
My Secret Shore
© KOLGRIM