OPETUS

1. Luku

Oon 20-vuotias ja naimisissa. Ymmärsit ihan oikein; naimisissa. Katson yhä sormusta nimettömässäni usein ja mietin onko se todella totta. Naimisissa olemisessa ei oo tietenkään mitään outoa sinäänsä, mutta oon 20-vuotias mies, naimisissa 22-vuotiaan miehen kanssa; sitä ei näe joka päivä.

Kaikki tapahtui niin nopeasti. Alex tuli pelastamaan mut; mun sankari, pyysi mua muuttamaan sen kanssa ja suostuin. Kun me puhuttiin siitä, me ymmärrettiin nopeasti kaikki ongelmat mitä kohtaisin muuttamisen kanssa. Työluvan hankkiminen olisi ehkä ollut järkevin tapa edetä, mutta sopi paremmin niille jotka ei olleet läpi käyneet painajaista jonka itse olin. Yhä vähän pelokas ja arka, vaikea luottaa ihmisiin. Tunnen itseni jotenkin epävarmaksi ja kömpelöksi, mun omakuva on muuttunut melko rajusti.

Alex näki että tarvitsin aikaa, joten seuraavaksi katsoinkin jo kihlasormusta sormessani ja me hoidettiin kaikki välttämätön paperityö  kuntoon, jotta saataisiin avioliittolupa. Kun se oli hoidettu, me mentiin maistraattiin, kaksi mun ystävää toimi todistajina. Anna itki koko seremonian ajan; söpöintä ikinä’ se taisi sanoa.

Riku, mun lapsuuden kaveri, näytti himan vaivaantuneelta koko jutusta, mutta pysyi vaiti. Tiesin, että se ajatteli mun olevan liian äkkipikainen päätökseni kanssa, tiesin, että sen mielestä muuttaminen Frankfurtiin ei ollut oikea ratkaisu; ’Se ei ratkaise sun ongelmia, se voi vaan pahentaa niitä.’ Oli sen täsmälliset sanat mulle, kun käytiin pitkä syvällinen keskustelu edellisenä iltana. Kerroin sille kaiken mitä oli tapahtunut, enkä oo koskaan nähnyt sitä yhtä vihaisena, se näytti siltä kuin se ois ollut valmis tappamaan sekä Mikan että Tomin. Juteltiin lisää ja lopulta Riku sanoi että jos Alex tekee mut onnelliseksi niin sitten sillä ei ollut siihen mitään vastalausetta.

Kotiin tulo, kertominen vanhemmille ja siskolle oli vaikeaa. Äiti alkoi itkeä kun kerroin muuttavani. Isä sanoi että oon idiootti ja muutamia epäystävällisiä asioita Alexista, joita se ei onneksi ymmärtänyt.

”Entä sun uintiura? Miten sun opiskelu?” Isä huusi kiihtyneenä.

”Milloin tää tapahtu?” Äiti kysy vuorostaan. ”Mitä tapahtu Mikan kanssa?” Se kysyi jälkeen.

”Tää on typerin temppu jonka oot meille vetänyt Joonas. Paljon parempihan sun oli Mikan kanssa, menestyvä ravintolanomistaja joka  tuki sua! Tähänkö sä nyt vaihdat? Mennä nyt naimisiin ulkomaalaisen kanssa?! Ei sun homous oo koskaan haitannut mutta onhan tää nyt ihan naurettavaa touhua! En oo koskaan Kuullut mitään yhtä typerää!” Isä oli raivoissaan.

 Aloin itkeä kun mun vanhemmat puolustivat Mikaa, miestä joka oli tehnyt mulle yhen kamalimmista asioista mitä toiselle ihmiselle voi tehdä ja samalla ne puhu pahaa mun aviomiehestä (outoa kutsua sitä siksi) joka oli pelastanut mut siitä helvetistä. ’Äiti, isä, mies jota ylistätte nyt ja sen ystävä raiskasivat mut useaan otteeseen.’ Ei, en pystynyt sanomaan sitä ääneen.

Alex, hienona miehenä joka se on, pysyi rauhallisena, asetti kätensä mun olalle ja katsoi mun vanhempiin. Se kertoi rakastavansa mua ja tekevänsä kaiken mitä pystyisi pitääkseen mut onnellisena. Mun sisko oli ainoa, joka lopulta lämpeni Alexille. Me ei jääty yöksi taloon, jossa vastaanotto oli ollut niin kalsea, sen sijaan me mentiin yöksi Rikun luokse.

Meidän hääyö… Sellaista ei oikeastaan ollut, tai oli, mutta mitään sellaista ei tapahtunut mitä hääyöltä yleensä odotetaan. Me nukuttiin sylikkäin, muutama hellä suukko, halaus ja siinä kaikki. Kaiken kaikkiaan, meidän häät ei ollut romanttisin mahdollinen, mutta me oltiin naimisissa ja se oli jo yksistään iso juttu. Seuraavana aamuna suunnattiin kohti Frankfurttia.

Olin yllättynyt nähdessäni vanhempani lentokentällä sinä aamuna. Äiti juoksi mun luokse, veti mut halaukseen, kyyneleet silmissään.

”Rakastan sua Joonas, tapahtui mitä tahansa, oot aina tervetullut takaisin kotiin.” Se kuiskasi pehmeällä äänellä ja jopa isä halasi mua toivottaen onnea matkaan, sekä kömpelö isällinen rakkauden tunnustus, joka lämmitti mun sydäntä. Itkin ääneti joutuessani eroamaan vanhemmistani, äkkiä kauhusta jäykkänä; mitä edessä odottaisi? Matkalla Saksaan, jossa ainoa jonka tunsin oli Alex ja täti, joka oli aina jäänyt vähän kaukaiseksi mulle,

Ja täällä mä oon nyt; uudessa kodissani. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli parhaimmat mitä oon aikoihin kokenut. Alex oli ottanut vapaata työstään ja opiskeluistaan vain saadakseen mut asettumaan uuteen kotiini paremmin. Monena iltana käveltiin pitkin kaupunkia, pidellen käsiä kun kukaan ei nähnyt, tai kun Alex arveli että oltiin tarpeeksi rauhallisella seudulla. Sen syvä, rauhoittava ääni kertoi mulle sen kaupungista. Alex näytti mulle parhaimmat kahvilat, parhaimmat ravintolat, kierrettiin museot, puistot, kaikki. 

Raha oli vähissä kaiken jälkeen, ei kalliita teattereita, ei kalliita illallisia, mutta hiljaisia kahdenkeskeisiä hetkiä ulkona tai toistemme syleilyssä olohuoneen lämmössä. Hiljalleen opittiin toisistamme lisää ja silti oli paljon kerrottavaa, paljon opittavaa. Tunsin oloni rauhalliseksi, tyytyväiseksi, päätin selviytyä.

Ne kaksi viikkoa oli ehkä mun elämäni romanttisimmat huolimatta siitä, että seksiä meidän välillä ei vielä ollutkaan, eikä siitä puhuttu. Alex ei painostanut asiaa ja itse olin aivan liian pelokas tehdäkseni aloitetta sen suhteen. Toistaiseksi olin tyytyväinen viattomiin suudelmiin ja lämpimiin hyväilyihin. Mikään ei uhannut mua, Mika ja Tomi oli tuhansien kilometrien päässä ja itse makasin saksalaisen aviomieheni turvallisessa syleilyssä.

Mutta kaiken hyvän täytyy loppua joskus. Alex palasi kouluun ja kolmena iltana viikossa sillä on töitä. Mä oon yksin asunnossa, joka tuntuu yhä enemmän sen kodilta kuin meidän. Jokainen huonekalu on sen, asunto on sen sisustama, ei meidän. Vaikka Alex onkin sanonut kymmeniä kertoja, että kaikki on meidän nyt, että naimisissa olevat ihmiset jakavat kaiken; en tuntenut sitä. En tuntenut olevani jonkun aviomies, enkä vieläkään täysin käsitä sitä. Meillä ei ole kunnon seksielämää ja eikö se kuuluisi avioliittoon?

Jokainen tv-ohjelma on dubattu saksaksi, kun tajusin sen ensimmäisen kerran, siis kunnolla tajusin; aloin itkemään . Olin yksin, tylsistynyt, kävin vielä läpi sellaista tunnemyllerrystä sisälläni, että jopa tällainen, loppujen lopuksi pieni asia, sai mut täysin sekaisin. Mun elämä oli ennen melko aktiivista; mulla oli mun opiskelu, uinti ja kilpailut jotka tuli sen mukana, ystävien tapaaminen, bailaus… Olisin voinut tulla isoksi uintiurallani, niin mun valmentaja aina sanoi, olin jo voittanut useita kilpailuita, se ei ollut kovinkaan tyytyväinen kun kerroin lopettavani.

Ja sitten oli elämä Mikan kanssa.

Mulla ei oo muuta kuin mun ajatukset pitämässä mulle seuraa ja joka kerta kun suljen silmäni muistan. Eniten kaikessa mua häiritsee se miten nopeasti Mika muuttu. Se vaikutti niin lempeältä, uskoin sen rakkauden aidoksi ja sitten; pum! Täys käännös… Outoa.

Siivoan asunnon, kuuntelen musiikkia ja yritän unohtaa itseni siihen, yritän päästä eroon ajatuksista jotka piinaa mua päivittäin ja kivusta sisällä. Teen Alexille ruokaa. Tunnen itseni niin huonoksi aviomieheksi ja yritän hyvittää puutteitani kotitöillä. Ehkä sitten, se ei katuisi meidän liittoa niin paljon? Se on mun suurin pelkoni. Pelkään, että Alex on ulkona kertomassa ystävilleen miten onneton se on. Kuvittelen sen istumassa kahvilassa; ’Toivon, etten ois mennyt naimisiin sen tyhmän, ruman blondin kanssa. –Mun elämä on nyt pilalla.’ Se kertoo niille ja ne on pahoillaan sen kohtalosta

Itken, mutta vedän itseni kuitenkin kasaan ennen kuin Alex tulee kotiin; se ansaitsee parempaa.

”Hei hani.” Kuulen sen äänen eteisestä. Kello on puol kymmenen illalla ja se lähti jo ennen kahdeksaa aamulla.

”Tein sulle illallista.” Sanon, kun Alex saapuu keittiöön. Asetan lautaset pöydälle. ”Oot varmasti väsynyt, voin tarjoilla.” Tunnen itseni kotivaimoksi… Sitten tajuan että itse asiassa juuri se mä oon, paitsi että mulla on penis… Joten se tekee musta kotimiehen? Tai jotain outoa…

“Kiitos Jo. Oot paras.” Alex hymyilee, kurottautuu koskettamaan mun poskea, katsoo sitten lautastaan; lihapullia, perunamuusia ja vihanneksia.

”Toivottavasti pidät.” Sanon hermostuneella äänellä.

”Näyttää hyvälle.” Alex sanoo ja maistaa. “Todella hyvää.” Kehu kuulostaa aidolta ja hymyilen sille.

”Yritin tehä sen niin kuin mun äiti tekee.” Kerron ja alan syödä itse.

“Miten sun päivä meni?” Kysyn.

”Rankka, sori, en jaksa käydä sitä toista kertaa läpi… Mutta miten sun?”

”Ihan ok.” Vastaan ja liikutan ruokaa lautasellani, mun ruokahalu ei oo ollut entisellään sen jälkeen mitä tapahtu.

”Huomasin, että oot siivonnut täällä, kiitos.”

”Tää paikka tais jo tarvita sitä.” Hymyilen väsyneenä.

Myöhemmin me maataan vieretysten sängyllä; suudellen, kevyesti hyväillen, hetki kasvaa kiihkeämmäksi ja kiihkeämmäksi. Luulen, että saatan olla valmis menemään pidemmälle, haluan Alexia niin paljon. Mutta kuten aiemminkin, Alex on se joka vetäytyy pois, nousee ylös vuoteelta, katson siihen hämmentyneenä.

”Pakko mennä suihkuun.” Se sanoo ja jättää huoneen nopeasti. Pian kuulen kuinka vesi valuu kylpyhuoneessa. Sama juttu on tapahtunut jo niin monena iltana, että se alkaa olla naurettavaa. Loistavaa, mun aviomies pitää mua niin ällöttävänä, että sen on pakko juosta suihkuun ettei sen tarvitsisi rakastella mua. Mä oon niin ruma, tahrittu, en oikeastaan voi syyttää sitä juoksemasta pakoon.

Mä oon pilannut sen elämän, ehkä se vaan tunsi itsensä jotenkin velvolliseksi ja sen takia nai mut? Sammutan yövalon ja käännän selkäni kohti ovea. Noin 20 minuuttia ja Alex palaa takaisin, antaa suukon poskelle ja sanoo hyvää yötä. Kyyneleet täyttää mun silmät.

2. Luku

Joonas muutti mun elämän ainiaaksi. Sen piti olla vaan hauskaa, vain yhden yön juttu oikeastaan.

Se kiinnitti mun huomion, huolimatta kaikista ihmisistä siellä sinä iltana, ainoa kenet näin oli Joonas. Seurasin sitä sokeasti baaritiskille, sen silmät kohtasivat omani ja olin myyty. Tiesin, että mun oli pakko saada se.

Mutta Joonas oli jo varattu ja jos se olisi ollut kuka tahansa toinen, olisin jättänyt tilanteen siihen, mutta sitten ajattelin; mitä väliä, vain viatonta flirttiä, tai no enemmän tai vähemmän viatonta, missä harmi? Joten pidin katseeni Joonaksessa, vielä tietämättä sen nimeä. Joonas katsoi takaisin salaisesti, vaivihkaa. Muistan kironneeni miehen sen vierellä, joka sai koskettaa tuota suloista, täydellistä enkeliä… seksikästä enkeliä.

Äkkiä se mies sanoi jotakin, mikä sai sen jotenkin suuttumaan. En kuullut sanoja jotka ne vaihtoi keskenään, mutta eipä sillä olisi ollut merkitystä; en olisi ymmärtänyt kuitenkaan. Muistan Joonaksen nousseen ylös ja sanoen jotakin se jätti ne, välittämättä miehestä joka kutsui sen nimeä. Näin tilaisuuteni ja tartuin siihen.

Muistan ottaneeni sen käden omaani, hymyilin, mutten sanonut sanaakaan ja hämmentyneenä se hymyili takaisin, kysymättä mitään tai vetämättä kättään pois. Se nauroi hiljaa, pudisteli päätään, mutta seurasi. Ne kutsui sitä ja me juostiin; toiseen kerrokseen, pimeämmän nurkkauksen varjoon, kaiteen lähelle josta voitiin yhä seurata alakerran tapahtumia; nähdä kuinka sitä etsittiin. Me naurettiin. Meidän katseet kohtasivat, työnsin sen hitaasti seinää vasten ja suutelin sen täyteläisiä huulia. En ollut koskaan aiemmin kokenut yhtä kiihkeää tai täydellistä suudelmaa kuin meidän. Se oli se hetki; hetki josta kuulet aina leffoissa, etkä oikein koskaan usko sen mahdollisuuteen ennen kuin se todella tapahtuu. Se suudelma oli ainut mitä oli, Joonas oli kaikki mitä oli.

”Tuu mun luokse tänään, oo mun tää yö.” Kuiskasin sen korvaan. Sen siniset silmät katsoi syvälle mun omiini, sen huulet raottui kutsuvasti ja hitaasti sen nyökkäsi.

Olin ikuisuudeksi myyty. Kun aamuaurinko nousi, herätti meidät todellisuuteen, en halunnut päästää sitä menemään. Ennen kuin ehdin estää itseäni, olin jo anelemassa sen puhelinnumeroa; anelemassa! Enkä koskaan anele mitään… Joonas oli jo pukeutunut, se katsoi mua, epäröi, mutta lopulta suostui. Se kirjoitti sen alas paperinpalalle.

”Me ollaan täällä ainakin vielä viikon verran, mutten tiedä pystynkö…” Se kertoi mulle epäröiden.

”Soitan sulle.” Lupasin ja teinkin sen.

Miten iloinen olinkaan kun sen miesystävä sairastui ja Joonas tuli uudestaan ja uudestaan mun luokse. Siitä tuli mulle pakkomielle tai sitten olin rakastunut. Ulkomaalainen, joka seurusteli; just mun tuuria. En halunnut että se lähtisi, pyysin sitä jopa jäämään, kirosin oman säälittävyyteni mielessäni. En tiennyt mikä muhun yhtäkkiä oli iskeny, en ollut koskaan aiemmin tuntenut niin tai käyttäytynyt niin. En usko, että se otti mua vakavasti sillon. Se nauroi pehmeästi. ”Ootpa sä suloinen,” se hymyili. ”Oo varovainen mitä pyydät, entä jos tarttuisin tarjoukseen?” Joonas nauroi ja mä todella toivoin, että se tarttuisi.

Mulla todella oli pakkomielle. Kun Joonas oli poissa ainoa mitä ajattelin oli se, ainoa mitä jaksoin toivoa oli että se soittaisi ja vihasin ajatusta sen miehen käsistä sen vartalolla. Mun ystävät oli huolissaan, ne ei ymmärtäneet mikä tässä skandinaavissa oli niin erikoista. Yritin selittää, mutta oli vaikea löytää sanoja jollekin mitä itsekään hädin tuskin käsitti.

”Sä oot mun ensimmäinen Alex, en oo koskaan antanut itseäni sille tällä tavalla, enkä koskaan anna, mä lupaan.” Ne sanat lohdutti mua öisin ja yritin parhaani jotten soittaisi sille liian usein, etten pelottaisi sitä pakkomielteelläni. Halusin toimia viileästi, luulen että onnistuin hillitsemään itseni suhteellisen hyvin. Yritin päästä eroon ajatuksistani siitä, mutta epäonnistuin. Olin rakastunut, ensimmäistä kertaa elämässäni: Se ehkä kuulostaa typerältä, mutta omaa sydäntään on kuitenkin mahdotonta ohjata.

Kuvitelkaa minkälainen shokki on herätä aikaisin aamuyöllä puhelimen pirinään, vastaat ja kuulet epäselvää, katkonaista itkua ja sitten tajuat, että se on mies jota rakastat. Kysyin mikä hätänä ja särkyneellä äänellä se kertoi. Mun sydän löi villinä, vapisin kauttaaltani; ne oli raiskannut sen. Se saatanan paskiainen oli raiskannut mun enkelin! Pyysin sitä menemään Tukholman lentokentälle laivalta jolla ne oli ja sitten odotin ja odotin. Se päivä tuntui helvetin pitkältä. Odotin sen soittoa jota ei koskaan tullut, yritin soittaa takaisin useita kertoja; sen kännykkä oli suljettu ja mulla ei ollut mitään keinoa tietää oliko Joonas edes elossa.

Oli poissa tolaltani, kiihdyksissä, en voinut vain istua aloillani, odottaa ja toivoa parasta; mun oli pakko toimia. Mun ystävät, osa niistä, yritti puhua mut ympäri, mutta olin tehnyt jo päätöksen. Dieter ja Franz oli mun mukana, sana; raiskaaja, on kuin heittäisi punaisen rätin vasten niiden kasvoja. Ne halus nähdä nää kaverit ja antaa niille kunnolla takasin ja lisäksi uusien paikkojen näkeminen kiinnosti. ”Kuka tietää; ehkä mekin löydetään itsellemme pari kuumaa skandinaavia.” Franz nauroi matkalla lentokentälle.

Se oli särkeä mun sydämen; nähdä Joonas niin murtuneena ja kaltoin kohdeltuna. Tiesin heti seisoessani siinä sen ovella, että haluaisin pitää siitä huolta aina ja tunnen yhä niin. Joten menin naimisiin sen kanssa. En koskaan ajatellut, että päätyisin naimisiin, mutta tässä mä nyt oon tai paremminkin; tässä me ollaan. Rakastan Joonasta, tunnen sen joka kerta kun katson siihen.

Joonas on nyt niin pelokas ja epävarma. Kun tapasin sen ensimmäisen kerran se oli niin erilainen siltä osin; itsevarma ja leikkisä. Muistan kuinka katsoin sen vartaloa ensimmäisenä yönä; hämmästellen sen täydellisyyttä. Kerroin miten upea se on ja se kiitti mua hymyillen. ”Oon harrastanut uintia 5-vuotiaasta.”  Joonas kertoi. Jos kerron sille nyt kuinka kaunis se on; se punastuu, eikä tunnu uskovan.

En tiedä mitä sen päässä liikkuu, sen silmissä on surua nyt joka tuntuu vallanneen sen, suru on nähtävissä silloinkin kun se hymyilee. Haluan tehdä sen onnelliseksi, haluan saada Joonaksen hymyilemään ja nähdä ilon myös sen silmistä.

Joonas on henkeäsalpaavan kaunis mies, ennen se tiesi sen ja nyt… Oon nähnyt sen katsovan peiliin joskus ja kääntyvän pois kuin inhoten. Kuinka voin tuoda sen takaisin valoon pimeydestä joka on niellyt sen?

Haluan sitä yhä, on hemmetin vaikeaa olla koskematta siihen tavalla, jolla haluaisin koskettaa. On vaikeaa pidellä sitä, vaikeaa suudella sitä, eikä viedä sitä pidemmälle. Joonas on mun mies ja janoan rakastella aviomiestäni. Joskus pieni piru takaraivossani kuiskaa, että mulla on oikeus, me ollaan naimisissa ja mulla on oikeus rakastella mun miestäni, mutta pakotan itseni kuriin. Joonasta on satutettu niin pahasti, en tiedä miten syvälle ne haavat ulottuu, mutta pelkään tekeväni ne syvemmiksi jos toimin liian pian vain tyydyttääkseni oman himoni. Oon runkannut varmaan 2-3 kertaa päivässä. Joskus mun tarvitsee vain katsoa siihen ja mun täytyy juosta ’suihkuun’…kidutusta… On naurettavaa miten usein päivässä voi saada seisokin.

Inhoan jättää sitä yksin, tiedän että sen täytyy olla yksinäinen. On outoa kun on joku odottamassa kun tuun kotiin, en oo aiemmin asunut kenenkään kanssa, en sen jälkeen kun muutin omilleni. Osa mun ystävistä pudistelee päitään kun puhun siitä. Ne luulee että sekosin lopullisesti kun ilmotin että me mentiin naimisiin. Onhan se ehkä hullua, mutta joskus parhaimmat asiat syntyy hulluista päätöksistä. Mun ystävät erehtyy luulemaan mun rakkautta tarpeeksi pelastaa taas yksi pudonnut lintu; ne on väärässä. En koskaan olisi mennyt näin pitkälle, jos en olisi vakavissani; haluan viettää elämäni sen kanssa, koko elämäni. Ja mitä mun ystävät tietää? Eihän ne ei oo koskaan tavannut Joonasta. Haluan antaa sille enemmän aikaa, ennen kuin kutsun uteliaat sudet sisään.

Asunto tuoksuu puhtaalta kun astun sisään, lämpimän ruuan tuoksu tervehtii mun sieraimia.

”Hei kulta,” Tervehdin, kun kävelen kohti keittiötä.

”Tein sulle illallista.” Joonas sanoo ja kehottaa mua istumaan alas. Katson kun se tarjoilee mulle ruokaa, hymyilen sen paljaille varpaille; mun outo pikku skandinaavi. Se kävelee usein paljain jaloin tai pelkissä sukissa, se on jotenkin liikuttavaa.

Joonas istuu alas, kurottaudun koskettamaan sen poskea ja kiitän sitä. On mukavaa tulla kotiin valmiiseen ruokapöytään. Joonas kysyy mun päivästä, mutta mulla ei riitä energia läpikäymään sitä uudestaan. Kysyn siltä sen päivästä, kiitän asunnon siivoamisesta, se hymyilee.

Makaan sängyllä sen vierellä, suutelen sitä, tunnen nälkäni kasvavan, veri syöksyy alas nopeasti, kuinka kauan voin vielä odottaa? Kidutusta… Käytän kaiken tahdonvoiman minkä löydän pakottaakseni itseni kauemmaksi sen kutsuvasta lämmöstä ja suloisista huulista Se katsoo ylös muhun, punaiset huulet raottuen; niin houkuttelevaa.

”Tarvitsen suihkun.” Sanon ja jätän huoneen nopeasti.

3. Luku

Joonas:

Oon niin tylsistynyt , että voisin kuolla. Alexilla on taas pitkä päivä, tarkoittaen, että oon yksin 14 tuntia suurin piirtein… Ajattelin ennen, että olisi vaan hauskaa rentoutua, jäädä kotiin ja vaan olla, tiedättehän? No käy ilmi ettei se ookkaan niin hauskaa… ei näin pitkään… ei yksin… Mulla ei oo ketään muuta jolle puhua kuin minä ja tällä vauhdilla menetän pian järkeni. Mua ei oo rakennettu tällaiseen joutilaaseen elämään,  mun mieli ja keho on levoton, janoan tehdä jotakin, mitä tahansa! Tunnen itseni yksinäiseksi.

Mulla on hirvittävä koti-ikävä. Ehkä mun kuherruskuukausi Saksan kanssa on jo ohitse, samoin kuin mun kuherruskuukausi Alexin kanssa, eikä me edes päästy seksiin asti. Tää on ihan perseestä… En oo tosin ollut ulkona paljon, joten tää voi johtua siitä? Mutta kaipaan kotiin, kaipaan Suomea.

Ei ettenkö rakastaisi Alexia, koska mä rakastan. Se vaan tuntuu niin etäiseltä , vaikka se on lähellä, tuntuu ettei se oo oikeasti siellä missä mä oon. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Ikävöin sitä, ikävöin aikaa jolloin olin varma sen rakkaudesta ja itsestäni. Tuntuu kuin meidän välille ois rakennettu näkymätön seinä, haluaisin rikkoa sen, mutten vain tiedä miten. Se on niin komea… Alex voisi saada kenet haluaa ja täällä se on, jumissa mun kanssa, naimisissa mun kanssa.

Käynnistän koneen, niin kuin joka päivä, tarkistan, että internet yhteys on kytketty, valmistan itselleni kahvia. Kävelen kylpyhuoneeseen ja kampaan hiukseni peilin edessä; ne on päässyt kasvamaan melko pitkäksi, huomaan ja mietin pitäisikö käydä leikkauttamassa vai ei, aina päädyn siihen että ei. Otan sinisen pannan ja käytän sitä saadakseni hiukset taakse ja pois silmiltäni. Mulla on mun tummansiniset verkkarit ja suomi t-paita, joka on nyt yksi mun suosikeista. Mietin näytänköhän lihavalta, pelkään että lihoan. Pitäisi jättää aamiainen taas välistä, kahvi riittää. Katson kasvojani tarkemmin, kosketan ihoani ja poskiani, kääntelen päätäni sivulta sivulle.

Oli aika, ei niin kauan aikaa sitten, kun mä…olin ylpeä.. Kaikki kehui aina mun ulkonäköä, sanoi nätiksi pienestä lapsesta lähtien. Kun olin 12, yläasteella, se lisääntyi. Nätistä, tuli komea tai kaunis, riippuen siitä kuka sen sanoi. Se tais nousta mun päähän, en voinut sille mitään. Mutta nyt, tunnen itseni epävarmaksi, likaiseksi, tahratuksi niiden kosketuksista; niin likaista, ei toivottua, vielä väreilee mun ihollani. Joskus luulen, että se voidaan jotenkin haistaa tai nähdä mitä mulle tehtiin. Likaista. Tomi, Mika, ne miehet… Rikkoen kaiken minkä ennen tiesin, minkä luulin tietäväni. Sen ei koskaan pitänyt tapahtua mulle, sen ei koskaan pidä tapahua sulle itselleen ja sitten…

Pelkään, pelkään että Alex katoaa yhä kauemmaksi, mun ulottumattomiin. Se katsoo mua ja…Ehkä joka kerta kun se koskee mua sitä inhottaa…? Ehkä se näkee sen mitä ne teki, se tietää.. Joskus se kuiskaa, että oon kaunis, ehkä se vain sanoo sitä? Miten voisin uskoa, kun sen kosketukset on niin lyhyitä? PITELE MUA! Haluan huutaa sille. Rakasta mua, kuuntele mua, mutta pysyn vaiti. ”Miten sun päivä on mennyt?” Se kysyy ja haluaisin kertoa sille; oon yksinäinen, onneton näin, mutten saa sanottua sitä ääneen, joten sen sijaan hymyilen ja kerron sen menneen hyvin.

Rakasta mua. Arvet ei oo näkyviä, mutta ne on olemassa, mikset suutele niitä paremmiksi? Jos rakastaisit mua niin kuin sanot, etkö suutelisi niitä paremmiksi?       

Kävelen takaisin olohuoneeseen ja istun tietokoneen ääreen, kirjaudun sisään messengeriin. Mun ystävät on siellä, monet niistä, hymyilen. Miltei heti keskusteluikkuna hypähtää esiin.

Riku: Joonas!!!

Riku: Mun suosikki blondi!

Jo: Ootko kännissä?

Riku: Ootko sä?

Jo: Surullista kyllä, mutta en, kello on jotain 2 iltapäivällä.

Riku: Joten?

Jo: On keskiviikko,

Riku: ah, pikkulauantai ystävä hyvä, pikkulauantai, täydellinen päivä ryyppäämiselle… En oo kännissä vielä, mutta aion olla myöhemmin ;)

Jo: Meet ulos tänään?
Riku: Jep, vapaapäivä huomenna. Mennään ensin Niklakselle, saunotaan, juodaan olutta, syödään, sitten ulos.

Jn: Sauna… Mä haluan saunaan, tää on ihan perseestä.

Riku: Mä sympatiseeraan, ei saunaa? se on perseestä. Sano Alexille, että rakentaa saunan sulle. Sillä välin; julkinen sauna. Sano, että ettii sulle paikan, okei?

Jo: Äh… Ootan kunnes pääsen kotiin käymään, en tasan mee mihinkään julkisiin saunoihin. Saunookohan saksalaiset alasti…hm…

Riku: Millon tuut käymään? Meillä on ikävä sua.

Jon: Onko?

Riku: Mun siskon sydän on särkynyt sun vuokses, lol. Ei kun oikeesti, luulen, että se on. Ja ei kuuostaakseni mitenkään liian homolta, mutta mulla on myös ikävä sua… Naarmutin Mikan auton muuten.

Jon: Oikeesti??
Riku: No totta helvetissä. Kirjoitin; ‘perverssi raiskaaja’ mun avaimella sen uuden auton kylkeen. Olin kännissä ja vaikutti ihan helvetin hyvältä idealta. Joten Mika paran on pitänyt käyttää julkisia kulkuneuvoja kunnes sen auto on uudestaan maalattu. Saatanan sika, pitäis vaan leikata sen pallit pois.

Oon hiljaa hetken, mietin mitä vastata, tuntuu vähän epämukavalta puhua tästä.

Riku: Menetinkö sut?

Jo: Et, mä oon täällä.

Riku: aiheen vaihto? Oon pahoillani, pitäisi tietää paremmin kuin puhua siitä.

Jo: Se on ihan ok, arvostan sitä, oikeesti. Se aina arvosti autoaan aivan liikaa.

Jo: Joka tapauksessa…

Riku: Miten voit?

Jo: hyvin.

Riku: etkä voi.

Miten se tekee tän? Mietin.

Riku: Totuus, nyt, miten voit?

Jo: yksinäisesti.

Riku: Missä Alex?

Jo: Koulussa, sen työt alkaa neljältä, se tulee kotiin yhdeksän jälkeen.

Jo: Mua vaivaa yks juttu…

Riku: Kerro, anna  tohtorisedän ratkoa sun huolet.

Jo; tohtori vai?

Riku: No, musta tulee tohtori, joku päivä, odota vaan. En oo vaan päättänyt minkälainen tohtori…hm… Joka tapauksessa, täällä mä oon sun henkilökohtainen ja ainut kallonkutistaja. Kutistan kalloja käypään hintaan.

Jo: Ootko varma, ettet oo kännissä?
Riku: joo, melko varma, söin vain jotain mummon tekemää kummaa pöperöä… se alkaa käydä vähän seniiliksi, joten, ei sitä koskaan tiedä… No niin, se kummasta pöperöstä ja seniileistä isovanhemmista… Kerro mulle, puhu mulle?

Jo: Me ei olla harrastettu seksiä.

Riku: -

Riku: me niin kuin ketkä?

Jo: No ketä sä luulet että tarkoitan? Minä ja mun vihitty aviomieheni tietenkin!
Riku: oooh, tarkpitat, ettette olenkaan?

Jo: Ei kesän jälkeen, ei sen jälkeen kun mentiin naimisiin. Se on melkein kaksi kuukautta…

Riku: Pelottaako sua?

Jo: No vähän… Mutta kyllä mä haluaisin, tekeekö se musta pahan? Tarkotan sen jälkeen kun… Onko se normaalia?

Riku: Oot täysin normaali, oot 20-vuotias ja haluat seksiä sen sun, um, sun miehes kanssa, kuulostaa normaalilta mun mielestä.

Jo: Kiitos… Juttu on se, että… luulen, että se ei halua mua.. Se suutelee mua ja juoksee pois kun voitaisiin viedä se seuraavalle tasolle ja… no ehkä se vaan pitää mua niin ällönä enkä voi oikeen syyttää sitä, koska joka kerta kun muistan niin pidän itteäni myös aika ällönä ja huonoin juttu on, että mun pitää elää itteni kanssa, sen kanssa, en voi juosta karkuun niin kuin se.
 
Riku: Miksi se ois halunnut mennä sun kanssa naimisiin jos se pitäis sua ällönä? ja kuinka kukaan vois pitää sua ällönä?

Jo: Mutta ehkä Alex pitää? Kerroin sille kaiken mikä tapahtui ja ehkä se ei voi unohtaa, ehkä se alkoi ajattelemaan, että mä oon lutka ja… ajatellen miten tää suhde sai alunperin alkunsa… Ehkä siitä tuntui että se on jotain velkaa mulle ja että sen täytyi sitoutua muhun?
Riku: Kerroit mulle kaiken myös, lakkaa syyttämästä itseäs, okei? Ja Alexin pitäisi olla aika vajaa jos olisi mennyt sun kanssa naimisiin syistä jotka sanoit.

Jo: Niin… En tiiä mitä teen… Se on niin… seksikäs… Se on miltei kidutusta! Joka aamu se tekee tän pienen kuntoilun ilman paittaa ja…uh kidutusta! En edes tiedä miten pitkälle olisin valmis menemään, koska en koskaan saa tilaisuutta kokeilla. Tiedätkö, kerrankin haluaisin, että kun se tulee kotiin, se tulisi mun luokse nostaisi mut ylös ja kantaisi sängylle, sanoisi: beibi mä haluan sua niin paljon, haluan rakastella sua nyt!.. Mutta eiii…. Ei sellaista tuuria… Ja alan tosissani pelätä oman miehisyyteni puolesta, tunnen itseni naiseksi; katso nyt mitä kirjoitan täällä? Jonkun pitäisi vaan tulla ja päästää mut kärsimyksistäni…

Riku: Okei, anna sen puhelinnumero, anna kun soitan sille ja annan sille vähän tosi elämän faktoja,  kerron sille kukista ja mehiläisistä… tai mehiläisistä, ihan miten vaan…

Jo: Haha, kiitos, mutta ei kiitos. Mun ongelma, hoidan sen itse. Ehkä kaikki kääntyy vielä paremmaksi? Kuka tietää…

 Äkkiä kuulen ääniä ovelta, puhetta, joku kääntää avainta lukossa. Ei kai Alexin vielä pitänyt tulla? entä jos se on varas? Mutta onko varkailla avainta?

”Moi kulta, oon kotona,” Kuulen Alexin äänen ja huokaan helpottuneena, mutta sitten kuulen lisää ääniä jotka kertoo, että Alex ei tullut yksin. Mun sydän lyö villinä.

Jo:  Alex tuli, se ei tullut yksin… helvetti.

Riku: luulin, että se ois töissä myöhään?

Jo: niin mäkin.

Kuulen askeleiden lähestyvän ja käännyn katsomaan, Alex hymyilee mulle.

”Meillä on kouluprojekti työstettävänä. Miten päivä on mennyt?” Se kumartuu suutelemaan mun poskea rakastavasti. Kaksi kundia ja yksi tyttö seuraa sitä olohuoneeseen ja jähmetyn, katson niitä varuillani. Miksi mulle ei ilmoitettu tästä? Loistavaa… en oo pukeutunut vieraita varten, en ollut valmistunut vastaanottamaan vieraita.

”Luulin, että sulla olisi töitä tänään,” mutisen englanniksi.

”Unohdinko kertoa sulle? Oon pahoillani kulta, luulin että kerroin,” Alex selittää. Tunnen oloni epämukavaksi kun nää mulle vieraat ihmiset katselee mua kiinnostuneina.

”Tässä on Joonas, mun poikaystävä josta oon kertonut.” Alex esittelee mut. Eli nyt oon poikaystävä enkä aviomies? No okei, Alexin tilalla esittelisin sen luultavasti samoin.

”Joonas, tässä on mun ystäviä koulusta; Heike…” Se osoittaa punatukkaista tyttöä. ”…ja Martin…” Pullea, vaaleahiuksinen kundi nyökkää päätään. ”…ja Stefan,” Pitkä, komea, harmaasilmäinen ja tummatukkainen kundi katsoo muhun kiinnostuneena, intensiivisesti ja hymyilee, miltei saaden mut punastumaan.

”Hei,” Tervehdin ujosti.

”Mukava viimein tavata sut, Alex on puhunut susta niin paljon.” Heike hymyilee, sillä on kauniin vihreät silmät jotka sopii yhteen sen punaisten hiusten kanssa täydellisesti.

”Mukava tavata myös.” Hymyilen takaisin ja vilkaisen Alexia. Se olisi voinut varoittaa mua tästä.

”Okei, käydään töihin, haluaako joku kahvia?” Alex jatkaa englanniksi.

”Kyllä kiitos,” muut myötäilee saksaksi.

”Entä sinä Jo?”

”Otin just yhden kupin, joten ei kiitos.”

Nopea hymy Alexin huulilla ennen kuin se kääntyy ja lähtee kohti keittiötä, sen ystävät sen perässä. Saan uuden katseen ja hymyn Stefanilta, mun posket punertuu ja käännyn nopeasti kohti näyttöä.

Jo: Alex toi kaverinsa tänne.

Riku: Millaisia ne on?

Jo: En tiiä. tyttö vaikutti mukavalta, Heike tai joku sellanen. Sitten oli yks pullukka blondi, joka on selvästi ollut kotona ruoka-aikaan ja sitten oli vielä toinen kundi… Toivoisin vaan, että Alex ois kertonut mulle, näytän ihan kammottavalta nyt.

Riku: Oon varma, että näytät hyvältä niin kuin aina ;) Hei sori, mun pitää lähteä. Jutellaan myöhemmin, jooko? Ja toivon, että asiat selkenee teidän välillä.
Jo: Pidä hauskaa, sano kaikille, että sanoin moi.

Riku: sanotaan, moikka!

Jo: moikka!

Kuuntelen ääniä keittiöstä, kiivasta keskustelua saksaksi, Alex kuulostaa vihaiselta, samoin toinen kundi, mutta Heiken heleä nauru rikkoo huudon pian. Tytön ääni on lempeä ja huvittunut ja sillä on heti vaikutus miehiin, niiden äänet, kireät äänet, jotka kuului Alexille ja Stefanille pehmenee, muuttuu rauhallisemmiksi. Tän projektin täytyy olla joku tärkeä, kun se saa ne niin kiihdyksiin.
 
Päätän livahtaa makuuhuoneeseen, mua ei kaivata täällä. Käyn makuulle ja otan esille juoppohullun päiväkirjan*. Tää kirja saa mut miltei aina nauramaan, naureskelen hiljaa itsekseni lukiessani. On lämmin ja mukava olo, sänky on ihanan pehmeä ja tunnen itseni väsyneeksi, kirja putoaa mun käsistäni ja annan periksi unelle.

**^^**^^**^^**

Alex:

Unohdin kertoa Joonakselle suunnitelmien muutoksesta, eikä se näyttänyt olevan kovin hyvillään kun ilmestyin aikaisin mun koulukavereiden kanssa. Miten unohdinkaan kertoa sille?

Istutaan keittiönpöydän ääressä, paperit ja kirjat meidän edessä. Meidän pitää perustaa yritys, tehdä kaikki sama työ kuin mitä tehtäisiin jos perustettaisiin oikea, Mulkoilen Stefania, joka tyypilliseen tapaansa on jälleen muuttanut mielensä suunnitelmasta johon luulin meidän kaikkien jo myöntyneen. Nyt Stefan haluaa muuttaa kaiken. Luoja vihaan tätä tyyppiä, vihaan sitä, että se on mun ryhmässä ja sitä että se käyttäytyy kuin me oltaisiin ystäviä. Sitä paitsi… huomasin kyllä miten se katsoi Joonasta. En ole lainkaan olenkaan tyytyväinen.

”Mun mielestä meidän pitäisi vaan tähdätä johonkin isompaan, erilaiseen. Keksiä jotain mitä muilla ei ole, mun isä sanoo…”

Loistavaa, tässä me taas ollaan. Stefanin isä sitä ja Stefanin isä tätä, rikas paskiainen…

”Meidän suunnitelma on täysin kelvollinen, mua ei kiinnosta mitä sun isäs on siitä mieltä. Me ollaan jo tehty pohjatyö. Meillä on jo materiaali, olisi typerää aloittaa kaikki alusta vain koska sun isä ajattelee, että…
”Mitä, pelkäätkö pientä haastetta Alex?” Stefan kysyy ylimielisesti keskeyttäen mut.

”En,  mä oon vaan käytännöllinen, toisin kuin sinä.” Heiken nauru keskeyttää meidät.

”Hei pojat, lopettakaa nyt, me voidaan varmasti tulla kompromissiin, eikö? No niin, vähemmän tappelua, enemmän töitä.”

’’’’’’’’’

Kolmas kuppi kahvia, luoja että oon väsynyt, kello on jo kuusi illalla. Kävin katsomassa Joonasta aikaisemmin; se oli nukahtanut makuuhuoneeseen, näyttäen äärettömän hellyttävältä peiton alla, kirja vielä puoliksi sen kädessä ja samalla… häiritsevän seksikkäältä… Luoja mä haluan sitä, oon kiimainen 24/7, tää alkaa mennä naurettavaksi.
”Millainen se on sängyssä?” Stefan kuiskaa mun korvaan yllättäen, katsahdan ylös silmät kaventuen. ”Onko se bottom? Se on , eikö? Onko se tiukka?”

”Uskoakseni meidän seksielämä ei kuulu sulle pätkän vertaa.”    Sähisen hampaideni välistä, Stefan nauraa.

”Älä ota mun uteliaisuuttani niin vakavasti. Alex.” Se sanoo hymy huulillaan ja katse sen edessä olevassa kirjassa.

Äkkiä kuulen hiljaista vaikerrusta makuuhuoneesta.
“Ei, ei saa! Mika lopeta… Päästä, ei saa, lopeta!” Joonas huutaa paniikissa ja juoksen nopeasti makuuhuoneeseen, se kääntyilee sängyllä näyttäen siltä kuin taistelisi näkymätöntä vihollista vastaan.

”Jo, rakas, herää.” Kosketan sitä hellästi, se avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen pelästyneenä, kun se katsoo muhun se ryömii lähemmäksi, käpertyy mun syliin ja kätkee kasvonsa mun niskaa vasten, tunnen sen kyyneleet ihoani vasten ja silitän sen hiuksia lempeästi.

”Kaikki on hyvin, se oli vain paha uni, ei ne satuta sua enää.” Kerron sille ja kuulen sen vetävän henkeä yrittäen rauhoittua. Näen Stefanin huoneen oviaukossa ja mulkaisen sitä pahasti niin että se tajuaa lähteä. ”Hei, tuun kohta takaisin, saatan mun ystävät vaan ulos, voidaan sitten katsoa joku leffa yhdessä.” Kuiskaan. ”Englanniksi.” Lisään hymyillen ja tunnen sen nyökkäävän. Suutelen sen otsaa ja lähden huoneesta.

****

Joonaksen pää lepää mun rintaani vasten, sen käsi mun reidellä, pidän omani sen lantiolla peläten liikuttaa sitä niin häiritsevän tietoinen sen vartalosta omani lähellä. Sen hiukset tuoksuu omenalle, kanelille ja chilille… Mikä  tää shampoo on? Joonas liikahtaa hieman ja niin liikahtaa sen paitakin, äkkiä mun käsi kohtaa sen lantion alastoman ihon. Mun hengitys miltei salpaantuu, mun sormet alkaa silittää paljastunutta ihoa. Mulla ei oo mitään käsitystä siitä mitä elokuvassa on tapahtunut viimeisen puolentunnin aikana, Joonas huokaa hiljaa, tyytyväisenä. Hyvä luoja mä oon taas kovana! Tää on todella naurettavaa, kova ilman että Joonas edes koskettaa mua sinne! Rukoilen mielessäni ettei se huomaa, mutta mulla alkaa olla todella epämukava olo housuissani, mä haluan… tarvitsen, haluan niin paljon.

Luoja mä oon sairas, vain hetkiä aiemmin Joonas näi painajaista raiskauksestaan ja haluaa mun lohtua ja ainoa mitä voin ajatella, on seksiä sen kanssa. Ajattelen seksiä miltei jokainen minuutti jonka oon sen kanssa. Tää on pahinta hiljaista kidutusta… Joonaksen käsi siirtyy ylöspäin ja mun mieli täyttyy asioista joita haluaisin tehdä sen kanssa ja mun kalu sykkii vaativasti … Mun täytyy koskettaa sitä… miten voin koskettaa sitä?… Täytyy ajatella jotakin muuta nopeasti, epäseksikkäitä ajatuksia; Martin ja Heike yhdessä, alaston Martin ja Heike kierimässä sängyllä… Se toimi, luojan kiitos! Huokaan helpottuneena. Kuinka kauan voin odottaa? Kuika kauan menee ennen kuin mun itsehillintä pettää?

**^^**^^**^^**^^**

Päätin järjestää juhlat, mun ystävät kyseli siitä niin paljon, ne halus viimein tavata Joonaksen ja koska Joonas sanoi sen olevan ok…

Näen, että se on hermostunut, en tiedä kuinka monta kertaa se on jo vaihtanut vaatteensa päätyen viimein harmaan sinisiin kulutettuihin farkkuihin ja mustaan napitettavaan paitaan. Joonas näyttää uskomattoman hyvältä ja jälleen mulla on vaikeuksia pitää näppini kurissa, hillitä itseäni kantamasta sitä sängylle, repimästä sen vaatteet sen yltä ja ottamatta sitä. ’epäseksikkäitä ajatuksia, ajattele epäseksikkäitä ajatuksia.’ Hoen itselleni jatkuvasti, epätoivoisesti, pakko pitää itseni kurissa.

Valitettavasti Stefan onnistui myös kutsumaan itsensä juhliin. Luoja mä vihaan sitä kundia…



**^^**^^**^^**^^**
Joonas:

Mun sydän lyö villinä kun vieraat saapuvat, yritän hymyillä, yritän vastata kysymyksiin ja toivon että Alexin ystävät pitäisi musta. Valitettavasti, kaikki ei puhu englantia niin hyvin ja suurin osa keskustelusta tapahtuu saksaksi. Istun Alexin vierellä, sen käsivarsi mun ympärillä, olutpullo  mun käsissäni, revin paloja sen etiketistä. Olin iloinen saadessani ihmisiä tänne, hermostunut myös, mutta enenen kaikkea onnellinen siitä, että mulla ois viimein joku jonka kanssa jutella ja joista saisin ehkä uusia ystäviä, mutta näyttää siltä, että mun täytyy todella alkaa opiskella kieltä. Toistaiseksi mun sanasto ei vie mua pitkälle. Osaan kertoa nimeni, kuinka vanha oon, sanoa kiitos ja hei, kertoa Alexille, että rakastan sitä. Osaan myös sanoa muita fraaseja, joita opin yhdestä komediasarjasta, mutta ne ei oikeastaan auta mua minkään kanssa. Joten istun paikoillani ja kuuntelen, hymyilen hieman ja yritän näyttää siltä kuin jotenkin ymmärtäisin niiden vitsit.

Alex kysyy välillä oonko kunnossa ja nyökkään, kerron olevani. Siitä on ollut aikaa kun se on viimeksi ollut ulkona ystäviensä kanssa ja haluan sen nauttivan siitä, haluten kätkeä oma tylsistymiseni. En halua pilata Alexin iltaa.

“Haen uuden oluen,” Kuiskaan ja nousen ylös, kävelen kohti keittiötä.

Mun ajatukset karkaa koti suomeen, kotibileisiin ystävien kanssa, hauskoihin aikoihin, kesään, huolettomaan aikaan. Joskus muistan hyviä, onnellisia hetkiä Mikan kanssa ja ne tuntuu niin käsittämättömän epätodellisilta, kuin toisesta elämästä. Juhannus; grillausta, juomista, uintia, saunomista. Meillä oli hauskaa silloin. Mutta muistan hirviön, joksi Mika lopulta paljastui ja pian työnnän muistot mielestäni, mitä hyvää tekee muistaa?

Otan uuden oluen ja istutaan pöydänääreen. Kipu rinnassani. Painajainen yrittää palata, äänet mun mielessäni, toivoisin pääseväni niistä eroon. Toivon, että Alex huomaisi mut, ehkä jos se huomaisi, ehkä jos se rakastelisi mua, pääsisin eroon kivusta, muistaisin sen kosketuksen, eikä mun täytyisi elää sen jatkuvan muiston kanssa, että Mika oli se joka koski mua viimeksi sillä tavalla. Mitä mun täytyy tehdä? Oon yrittänyt saada sen huomaamaan, mitä muuta mun täytyy tehdä? Kävellä sen eteen alasti, käydä kontalleni sen eteen ja antaa sille lappu, jossa sanotaan: “Ole kiltti ja pane mua, tee tästä avioliitosta täysi.”?

”Moi,” Käännyn äänen suuntaan hätkähtäen ja katson Stefanin kasvoihin. Se hymyilee, tulee lähemmäksi ja vetää tuolin alleen, se istuu mua vastapäätä.

”Miksi oot yksin täällä?” Se kysyy.

”Mä…” Katson olutpulloa käsieni välissä. ”Kai ajattelin, että olisi sama istunko täällä vai olohuoneessa, jos istun täällä, joku toinen saa mun paikkani sohvalla…” Oikei se kuulosti…typerältä: voi säälikää mua!! ”Tarkoitan että… en ymmärrä mistä kaikki puhuu ja tunnen oloni vähän tyhmäksi kun istun siellä tuppisuuna.” Korjaan ja tunnen poskieni punertuvan.

”No, anna mun pitää seuraa sulle.” Se hymyilee. ”Jos olisin Alex, et istuisi täällä yksin.” Stefan lisää, nojautuu eteenpäin, sen kädet pöytää vasten, se katsoo mua ja hymyilee. Hymyilen ujosti takaisin.

”No Jonas, kerro mulle jotakin itsestäsi, oon kiinnostunut.”

”Mitä haluat tietää?”

”Tiedän, että oot suomesta, tiedän sun nimen ja että oot 20-vuotias. Eli mitä muuta? Kerro mitä en tiedä. Miten tapasit Alexin kanssa?” Stefanilla on syvä, miehekäs ääni, sen harmaan siniset katsoo mua ja tunnen ihoni kuumottavan.

”Me tavattiin kesällä. Oli täällä lomalla ja… Me tavattiin, pidettiin yhteytä ja täällä mä oon.” Se katsoo sormusta mun nimettömässä.

”Ja se muuttui vakavaksi.” Se toteaa, katson sitä, se virnistää flirttaillen ja kumartuu entistä lähemmäksi. ”Ja kerro Jonas, mitä sä tykkäät tehdä? Onko sulla harrastuksia?”

”Um… olin uimari ennen.” Sanon ja otan kulauksen juomastani.

”Ennen? Et enää?”

”Mä- …No, se on monimutkaista. Nyt kun asun täällä, en… en oikein tiedä minne voisin mennä uimaan, harjoitella rauhassa ja…”
”Tiedätkö mitä Jonas?” Se kysyy, mietin miksi se toistaa mun nimeäni jatkuvasti.

”Mitä?”

”Mun talossa sattuu olemaan uima-allas ja sauna myös. Oot tervetullut käyttämään niitä ihan milloin vain haluat. Miltä kuulostaa?”

”Tarkoitatko sitä?” Kysyn hämmästyneenä.

”Totta kai.”

”Kiitos.” Hymyilen toiveikkaana. Kaipaan saunomista ja uimista ja mun ei tarvitsisi huolehtia muiden katseista. ”…Mutta… en voi maksaa millään jos…” Se nostaa kätensä pysäyttääkseen mut.

”Hei, mitä varten  ystävät on? Kaikki Alexin ystävät, on mun ystäviä. Sitä paitsi…olisi kiva saada seuraa silloin tällöin.” Hymyilen isommin, ehkä kaikki järjestyykin? Saan uuden ystävän?

”Sulla on kaunis hymy, sun pitäisi hymyillä useammin.” Stafan sanoo sitten ja punastun. ”Oikeesti, Alex on idiootti, jos mulla ois sun joku kaltainen, joku yhtä komea, se ei istuisi yksin keittiössä juttelemassa mun kaltaisen komean kaverin kanssa.” Se virnistää. Hihitän; se pitää mua komeana? Alkoholi sulkee kaikki varoituskellot jotka normaalisti alkaisi soida. Huomiota, pitkään kaivattua huomiota, joltakulta joka ei tiedä ja joka ei pidä mua ällöttävänä!

Alex:

Olisi pitänyt pitää Stefania paremmin silmällä, nyt se käärme on jo kiemurrellut tiensä lähemmäksi Joonasta. Ja Joonas punastelee, hymyilee ja kikattaa, se piru vie kikattaa tälle käärmeelle! Käärmeelle joka niin selvästi iskee sitä, vaikka tietää, että Joonas on mun, vaikka se näkee sormuksen sen nimettömässä! Vihaa ja mustasukkaisuutta, höyryn voi miltei nähdä nousevan mun korvista.

Kävelen lähemmäksi, mun katse kohtaa Stefanin kanssa, käärmeen joka yrittää käärmeillä tiensä mun reviirille ja asettaa limaisen kielensä mun aviomieheni iholle. Katson sitä vihaisesti, jos katse voisi tappaa, jos se vain voisi tappaa…

Stefan hymyilee nähden haasteen ja hyväksyy sen sanomatta. Asetan käteni Joonaksen olalle, joka nostaa mitään tietämättömänä katseensa ja hymyilee.

”Kerroin juuri sun poikaystävällesi, että se on tervetullut käyttämään mun perheeni uima-allasta ja saunaa milloin vain haluaa.” Stefan virnistää, Joonas näyttää innostuneelta
”Eikö oo hienoa Alex? Voin jatkaa uimista!” Se näyttää niin onnelliselta ja pitkästä aikaa pystyn näkemään sen onnen myös sen silmistä, miten voisin riistää sen kieltämällä sitä menemästä? Mustasukkaisuus syö mua, puren hampaani yhteen, ennen kuin lopulta vastaan:

”Oot  todella ystävällinen mun aviomiehelleni Stefan, me ollaan molemmat kiitollisia sun tarjouksesta. Kiitos.” Täydellinen yllättyneisyys Stefanin kasvoilla miellyttää mua, siitäs saat käärme; Joonas on mun laillisesti.

Web published: My Secret Shore

© KOLGRIM 2006 - 2007

Jatka lukuun 4

My Secret Shore HOME